ENGLANNINSETTEREIDEN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA

ENGLANNINSETTEREIDEN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA VUOSILLE 2006 2010 Kanakoirakerho Hönshundssektionen ry Englanninsettereiden jalostustoimikunta

2 SISÄLLYS 1. YHTEENVETO 3 2. RODUN TAUSTA 5 3. JÄRJESTÖORGANISAATIO 8 4. RODUN NYKYTILA 9 4.1 Populaation koko ja rakenne 9 4.2 Luonne ja käyttöominaisuudet 15 4.3 Terveys 23 4.3.1 PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt sairaudet 23 4.3.2 Muita englanninsettereillä esiintyviä sairauksia 28 4.3.3 Englanninsettereillä kyselytutkimuksessa todetut sairaudet 30 4.4 Ulkomuoto 33 5. YHTEENVETO AIEMMAN TAVOITEOHJELMAN TOTEUTUMISESTA 35 6. JALOSTUKSEN TAVOITTEET JA STRATEGIAT 37 6.1 Visio 37 6.2 Rotujärjestön jalostustavoitteet 37 6.3. Rotujärjestön strategia 40 6.4 Uhat ja mahdollisuudet 43 6.5 Varautuminen ongelmiin 44 6.6 Toimintasuunnitelma jalostuksen tavoiteohjelman toteuttamiseksi 45 7. TAVOITEOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTA 46 8. LÄHTEET JA LISÄTIEDOT 47 9. LIITTEET 49 Englanninsetterin rotumääritelmä sivu

3 1. YHTEENVETO Englanninsetterien jalostus aloitettiin varsinaisesti 1700-luvun lopulla Brittein saarilla. Tavoitteena oli jalostaa kanalintumetsästykseen seisova lintukoira, jolla on hyvä linnunkäsittelytaito ja kyky työskennellä laajasti, vauhdikkaasti, kestävästi ja tyylikkäästi vaikeissakin maastoissa. Keskeisin työ rodun luomisessa tehtiin 1800-luvulla. Pohjoismaihin ja Suomeen rotu juurtui 1800-luvun lopulla. Maissa on tuosta ajasta lähtien tehty merkittävää jalostuksellista yhteistyötä ja onnistuttu säilyttämään rodulle alun perin asetetut vaatimukset. Englanninsettereitä ja muita englantilaisia kanakoiria edustaa nykyisin Kanakoirakerho Hönshundssektionen ry, joka on historialtaan Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö. Englanninsettereitä rekisteröidään nykyisin Suomessa noin 70 90 yksilöä vuosittain. Rodun kokonaismäärä on noin 1 000 koiraa. Englanninsetterin kauniin ulkonäön ja miellyttävän luonteen takia rotu on kuitenkin jakautunut kahteen eri ryhmään, joiden yksilöitä ei juuri käytetä keskenään jalostuksessa: metsästyksessä ja kokeissa käytettäviin käyttölinjaisiin englanninsettereihin sekä seurakoiriin. Käyttölinjan osalta rodun geenipohjaa laajentaa englanninsetterin yleisyys muissa maissa, varsinkin yhteydet Pohjoismaihin ovat hyvät. Rodun sukusiitosaste on erityisesti seurakoiralinjaisten osalta kohtuullisen suuri. Rodussa käytetään liikaa yksittäisiä uroksia. Luonteeltaan Suomen englanninsetterit ovat pääosin rotumääritelmän mukaisesti erittäin ystävällisiä ja hyväluonteisia. Rodussa esiintyy kuitenkin jonkin verran arkuutta. Käyttötarkoituksessaan kanalintujen metsästyksessä englanninsetteri on tyylikäs, kestävä, laajahakuinen ja linnunkäsittelytaitoinen. Riistainto ja kiihkeys vaikeuttavat rodun koulutettavuutta. Englanninsetteri on rotuna kuulunut lonkkanivelen kehityshäiriön (HD) osalta PEVISA-ohjelmaan vuoden 1987 alusta lähtien. Vuoden 2005 loppuun voimassa olevan ohjelman mukaan pentujen rekisteröimisen ehtona on vanhemmista annettu lonkkakuvauslausunto. Tavoitteena on ennaltaehkäistä kehityshäiriöiden syntymistä ja varmistaa englanninsetterin kestävyys kanakoirametsästyksessä. Englanninsettereitä kuvataan noin 40 %:ia rekisteröintimääristä. Vuosina 1995 2003 rekisteröityjen englanninsettereiden HD-aste oli tutkimustulosten mukaan 30,4 %. Käyttölinjaisilla settereillä HD-aste (21,1 %) oli selvästi muita settereitä (38,1 %) alhaisempi. HD-kuvauksista ja valistuksesta huolimatta jalostukseen on käytetty sairaita yksilöitä, jopa D- ja E- lonkkaisia koiria. Englanninsettereillä terveitten jälkeläisten osuus pienenee jyrkästi vanhempien HD-tulosten huonontuessa. D- ja E-lonkkaisten vanhempien pennuista ei tarkastelujaksona kuvattu ainuttakaan tervettä koiraa. Näiden sairaita jälkeläisiä tuottaneiden yhdistelmien karsiminen jalostuksesta esimerkiksi HD-raja-arvon C avulla ei olisi olennaisesti kaventanut rodun geenipohjaa. Tarkastelun perusteella on syytä jatkaa rodun PEVISA-ohjelmaa, ja määrittää vanhempien HD-kuvauksen lisäksi rekisteröinnin raja-arvoksi lonkkaniveldysplasian aste C. Rotumääritelmän mukaan englanninsetteri on yleisvaikutelmaltaan keskikokoinen, puhdaslinjainen, olemukseltaan ja liikkeiltään tyylikäs. Rakenteeltaan koiran on kyettävä selviytymään kanakoirametsästyksessä, jossa koiran tulee tyylikkäästi laukaten edetä jopa useita tunteja päivässä. Suomen englanninsetterit ovat kuitenkin ulkomuodoltaan epäyhtenäisiä. Populaatiossa on sekä liian kevyitä ja ilmavia että liian raskasrakenteisia settereitä. Myös sukupuolileiman suhteen rodussa on ongelmia. Lisäksi säkäkorkeus erottaa koiria. Pohjoismaissa on käyttökoirien osalta jalostusvalinnoissa noudatettu yhteispohjoismaisesti 1900-luvun alkupuolella hyväksyttyjä kokorajoja, jotka perustuvat Englannissa alun alkaen sovittuihin käyttökoirien mittoihin. Nämä kokorajat ovat nykyistä FCI:n hyväksymää rotumääritelmää matalampia. Liian suuri koko haittaa englanninsetteriltä vaadittavaa eleganttia ja ergonomista työskentelyä. FCI:n säkäkorkeuksien

4 pienentämisestä on tehty useiden maiden toimesta ja Englannin tukemana aloitteita, jotka eivät ole vielä tuottaneet tulosta. Rodun koon mahdollinen suureneminen vaarantaa yli sata vuotta jatkuneen ja tärkeän yhteistyön Pohjoismaissa, joissa noudatetaan alkuperäisiä mittoja. Englanninsettereillä vuoden 2005 loppuun saakka voimassa ollut jalostuksen tavoiteohjelma on toiminut hyvin ohjenuorana rodunomaiseen käyttötarkoitukseen tähtäävässä kasvatustoiminnassa. Ohjelman esittämät rodun jalostuksen keskeiset tavoitteet (perinnölliset metsästysominaisuudet ja niihin kytkeytyvä tasapainoinen luonne, koulutettavuus ja terveys sekä pohjoismaisen metsästystyypin hyvä rakenne ja jalo ulkomuoto) antavat perustan tavoiteohjelmaa uudistettaessa. Uudessa tavoiteohjelmassa englanninsetterin rodunjalostuksen visiona on: Englanninsetteri on tyylikäs, laajahakuinen ja linnunkäsittelytaidoiltaan hyvä metsästyskoira, joka terveytensä, luonteensa, rakenteensa ja käyttöominaisuuksiensa puolesta selviytyy oivallisesti rodun alkuperäisessä käyttötarkoituksessa, mutta myös ystävällisenä kotikoirana. Englanninsetteripopulaatiota koskeva keskeisin jalostustavoite on rodun jalostuspohjan laajentaminen. Suomen ja ulkomaiden geenimateriaalin monipuolisella hyödyntämisellä estetään rodun elinvoiman heikkenemistä ja rajoitetaan lisääntymis- ja terveysongelmia. Tavoitteeseen liittyen pyritään mm. sukusiitosasteen alentamiseen, tuontikoirien ja jalostusurosten määrien kasvattamiseen sekä yksittäisten urosten ja eri verilinjojen tasapainoiseen käyttöön jalostuksessa. Englanninsetterin luonnetta koskeva keskeisin jalostustavoite on vähentää rotumääritelmän ja rodunomaisen käyttötarkoituksen mukaisesta luonteesta poikkeavien yksilöiden määrää kannassa. Rodun luonteen parantamiseksi pyritään kehittämään tiedonhankintamenetelmiä luonnepoikkeamien (arat tai vihaiset) selvittämiseksi ja jalostuksesta karsimiseksi. Käyttöominaisuuksien suhteen keskeisenä jalostustavoitteena on englanninsetteri, joka on tyylikäs, laajahakuinen ja linnunkäsittelytaidoiltaan hyvä metsästyskoira. Elegantin tyylin ja tulisen metsästysinnon rinnalla kehitetään tasapainoista luonnetta, helppoa koulutettavuutta ja yhteistyöhalua. Tavoitteina ovat myös mm. linnun oton täsmällisyys ja lentoonajon halukkuus. Perinnöllisten käyttöominaisuuksien seurantaan pyritään kehittämään mittareita. Terveyden osalta keskeisin jalostustavoite on englanninsetteri, joka ilmiasultaan ja perimältään terveenä selviytyy metsästyksessä ja kestää pitkäaikaisen raskaan fyysisen rasituksen. Tavoitteina on alentaa rodun HD-astetta sekä D- ja E-lonkkaisten osuutta kuvatuista koirista. HDtulokseltaan D- ja E-lonkkaiset koirat esitetään rajattavaksi jalostuksesta PEVISA-ohjelman rajaarvon avulla. Muiden rodussa tavattujen sairauksien yleistyminen pyritään torjumaan. Ulkomuotoon liittyvänä keskeisenä jalostustavoitteena on rotumääritelmän ja rodunomaisen käyttötarkoituksen mukaisen ulkomuodon ja rakenteen säilyttäminen. Tavoitteina on mm. käyttötarkoitukseensa soveltuvan tyylikkään rotutyypin hyväksyttäminen ja vaaliminen, tasapainoinen ja riittäväluustoinen rakenne, oikea sukupuolileima sekä ryhdikkäiden ja eloisien liikkeiden vaaliminen ja rakenteellisten virheiden vähentäminen. Lisäksi tavoitteena on osallistua kansainväliseen yhteistyöhön rotumääritelmän kokorajojen pienentämiseksi englanninsetterin käyttötarkoitukseen soveltuviksi. Tavoiteohjelmassa esitetään keinot tavoitteisiin pääsemiseksi. Näitä ovat mm. tietojen kokoaminen, tilastojen laatiminen ja julkistaminen, kasvattajien ja tuomareiden kouluttaminen, jalostusneuvonnan ja -suositusten antaminen sekä kansainvälinen yhteistyö. Lisäksi tarkastellaan rotuun kohdistuvia riskejä sekä esitetään tavoiteohjelman toteutumisen seurantakeinot.

5 2. RODUN TAUSTA Kirjasta Kuinka koulutan kanakoirani Pointteri ja setterit kotona ja kentällä, Otto Ramel ja toimituskunta: Englanninsetteri Rodun historia, Erik. E. Anttinen, s. 131 179 referoiden ja suoraan lainaten. Rodun alkuperä ja kehitys Englanninsetterin varhaismuodot perustuvat ilmeisesti jo 1500-luvulla käytettyihin setting dog - nimityksen saaneisiin lintukoiriin. Ne olivat matalajalkaisia, pitkärunkoisia, vahva- ja kiharakarvaisia ja varsin karkearakenteisia. Paikantaessaan linnun tai lintuparven ne yleensä heittäytyivät makaavaan seisontaan. Ilmeisesti Northhumberlandin herttua oli ensimmäinen, joka harrasti verkkometsästystä tämänkaltaisilla koirilla. Nuo setterin varhaismuodot olivat samankaltaisia kuin Ranskassa käytetyt ns. peltospanielit. Nekin pysähtyivät hetkeksi saatuaan ilmavainun riistasta. Ilmeisesti kaikkien setterirotujen taustalta löytyy myös espanjalaista pointteria, perdigueoa. Kanaalin molemmin puolin kehitettiin tuohon aikaan hyvin monia tuollaisia spanieleihin pohjautuvia verilinjoja, joihin valkea setteri pohjautuu. Varsinaista englanninsetteriä on jalostettu noin 220 vuotta eli suurin piirtein 1785-luvulta lähtien. Pyrkimyksenä on ollut kehittää perusväriltään valkea, mutta myös mustaa, ruskeaa tai keltaista väriä omaava tai kolmivärinen, kohtuullisen pitkäkarvainen, hyvävainuinen seisova lintukoira, joka olisi korkeajalkaisempi kuin tuolloinen spanieli ja kykenevämpi työskentelemään laajemmin, suurella vauhdilla, kestävästi ja silti tyylikkäästi vaikeissakin maastoissa: kanervikoissa, nummilla, soilla tai tuntureilla. Peltopyyn, riekon ja muiden painautuvien kanalintujen sekä eräiden kahlaajien urheilumetsästyksen kehitys perustui lentoonammuntaan soveltuvien aseiden kehitykseen. Erityisesti takaaladattavien haulikoiden valmistustaidon kasvaessa kyettiin luomaan niin lukkorakenteeltaan kuin perältäänkin nopeaan lentoonammuntaan soveltuvia aseita. Oli jalostettava koira, jonka linnunkäsittelykyky loisi täsmällisyydeltään ja eleganssiltaan arvokkaat lähtökohdat riistalinnun lentoon ammunnalle. Näin miehen ja koiran yhteistoiminta voisi parhaiten tyydyttää vaativaa englantilaista makua. Monet englantilaiset, skotlantilaiset ja walesilaiset aatelismiehet ja varakkaat porvarit olivat pyrkineet tuollaisen setterin kehittämiseen. Nykyisen englanninsetterimme kannalta keskeisin kasvattajahahmo oli kuitenkin Edward Laverack (1800 1877). Kanalintujen innokkaana metsästäjänä hän paneutui jo nuorena luomaan englanninsetteriä, joka täyttäisi nuo suuret vaatimukset. Hän tutki tarkoin tuona aikana vaikuttaneiden kasvattajien aikaansaannoksia, ja päätyi valitsemaan oman työnsä lähtökohdiksi kaksi pastori A. Harrisonin kasvattamaa yksilöä: uroksen nimeltä Ponto ja nartun nimeltä Old Moll. Laverack kertoo kirjassaan The Setter (1872) rakentaneensa kasvatustyönsä pelkästään noiden kahden koiran varaan tiukan sukusiitoksen avulla. Kuitenkin on aivan ilmeistä, ettei Laverackin 40 vuotta jatkunut kasvattajan työ ole voinut tapahtua ilman vieraampaakin verta. On tutkittu, etteivät miehen vanhoilla päivillään laatimat sukutaulut voi pitää kaikilta osin paikkaansa. Ilmeisesti Laverack on käyttänyt jossain vaiheessa linjoihinsa myös irlanninsetteriä. Laverack pääsi kasvatustyöllään hyvin lähelle asettamiaan päämääriä. Hän loi englanninsetterin, jolla on pitkä, kevyt pää yhdensuuntaisin horisontaalisin linjoin, tummat silmät, matalalle ja taakse

6 sijoittuneet korvat, vahva eturakenne, vinot lavat, vankka lantio, leveä reisi, voimakkaasti kulmautuneet raajat ja vaihtelevalta säältä suojaava turkki. Käyttöominaisuuksista hän asetti korkeimmalle tyylin ja nopeuden, sekä valtavan kestävyyden liittyneenä hyvään linnunlöytökykyyn. Laverackin innostus liian monien sukupolvien sukusiitokseen johti lopulta laskukauteen. Onneksi hänen ihailemansa ystävä R. Ll. Purcell Llewellin jatkoi hänen kasvatustyötään säilyttämällä parhaita ominaisuuksia ja karsimalla heikkouksia. Llewellin on todennut, että Laverackin setterilinjalle oli ominaista kovakorvaisuus, vaikea opetettavuus ja taipumus yksin metsästämiseen. Llewellin kykeni vähentämään näitä heikkouksia, mutta samalla säilyttämään ja kehittämään edelleen Laverack-setterin tasapainoista, eleganttia ja jaloa olemusta. Hänen luomaansa setteriä alettiin USA:ssa ja Kanadassa kutsua Llewellin-setteriksi, ja juuri se on myös meidän pohjoismaisen setterimme käyttöperimän tausta. Llewellin-setteri polveutuu suurelta osin kolmesta Laverack-yksilöstä: uroksesta Dash II sekä nartuista Countess ja Nellie. Näistä Countess oli legenda jo eläessään sekä jalon ulkomuotonsa että erityisen vahvojen käyttöominaisuuksiensa vuoksi. Myös Llewellin pyrki Laverackin tavoin sisäsiitokseen peräkkäin muutamien polvien ajan, mutta hän liitti aina määrävälein linjaansa tarkoin valitsemaansa vierasta verta. Llewellin kehitti setterinsä hieman kevyemmäksi kuin Laverack, mutta säilytti periaatteessa kaikki rakenteelliset ominaisuudet samoin kuin valtavan metsästysinnon. Muiden englantilaisten kennelien yksilöistä hän haki erityisesti opetuksen herkempää vastaanottokykyä ja taipumusta yhteistoimintaan. Erityisen merkittäviä olivat herra Statterin kasvatit Dan ja Dick. Mielenkiintoista on myös se, että Danin sukutaulusta löytyy ainakin yksi gordoninsetteri, mutta tähän eivät aikalaiset kiinnittäneen erityistä huomiota. Ilmeisesti tällaisten risteytysten toivottiin antavan joitain uusia, toivottavia ominaisuuksia. Pohjoismaihin englanninsetteri alkoi juurtua 1800-luvun loppupuolella. Valtaosaltaan suosittiin Laverackin aloittaman ja Llewellinin jatkaman linjan perintöainesta. Rodun harrastajat olivat yleensä varakkaita kartanonomistajia, teollisuusjohtajia ja virkamiehiä. He tekivät keskenään yhteistyötä yli kansallisten rajojen, ja tästä syystä englanninsetterillä on hyvin paljon yhteistä historiaa Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa. Englanti oli luonnollisesti tärkein jalostuksellisen yhteistyön kumppani. Kuitenkin Norja ja etenkin Tanska ovat saaneet merkittäviä siitosyksilöitä Saksasta ja Hollannista, ja Suomeen puolestaan tuotettiin hyviä käyttökoiria Venäjältä ja Baltian maista. Koska englanninsetterin harrastus Pohjoismaissa 1900-luvun ensimmäisten 50-60 vuoden aikana on aivan valtaosaltaan rajoittunut linnunmetsästäjien piiriin, setterimme on pysynyt niin ulkomuodoltaan kuin käyttöominaisuuksiltaankin hyvin yhtenäisenä. Tähän on myös ratkaisevasti vaikuttanut vilkas kanssakäyminen asian harrastajien kesken, tiivis palkintotuomareiden vastavuoroinen käyttö näyttelyissä ja kokeissa sekä yhteispohjoismaiset neuvottelutilaisuudet. Noina vuosina englanninsetterin onneksi oli myös se, että käytännössä kaikki rodun ulkomuototuomarit olivat englantilaisten kanakoirien harrastajia, ja usein myös käyttökokeiden tuomareita. Englanninsetterin kotimaassa ja USA:ssa alkoi tapahtua melko varhain eriytymistä show-tyyppiin ja field trial -tyyppiin, aivan kuten tapahtui eräiden muidenkin metsästyskäyttöön jalostettujen rotujen kohdalla. Tähän eriytymiseen lienee ollut vaikuttamassa tämän kauniin, terveen ja hyväluonteisen rodun herättämä mielenkiinto seurakoiraväen keskuudessa, jolloin ulkomuoto ja seurakoiralle

7 sopiva luonne ovat tulleet ainoiksi jalostustavoitteiksi. Pohjoismaat tämä kehitys tavoitti enenevässä määrin 1970-luvulla. Metsästysominaisuudet jäivät sivuun. Näyttely- ja käyttösetterin eriytymisen johdosta Brittein saarilla ja USA:ssa on tuloksena ollut se, että käyttösetteriväki on vieroksunut koiranäyttelyitä. Rotua on metsästäjien keskuudessa jalostettu vain metsästysominaisuuksia silmällä pitäen, jolloin koirat ovat ulkomuodoltaan hyvin erityyppisiä: päät ovat menettäneet Laverack-linjansa, jalous on kärsinyt ja kaukaa katsoen setterirotuja ei enää erota toisistaan. Pohjoismaissa metsästyssetterin jalostuksessa on onnistuttu säilyttämään varsin yhtenäinen tyyppi, joka on laajimmin nähtävillä Norjassa ja Tanskassa. Englanninsetteri Suomessa Mitä ilmeisimmin 1800-luvulla englanninsettereitä tuotettiin maahamme metsästystovereiksi jokseenkin samoihin aikoihin kuin muihinkin Pohjoismaihin. Kun 1889 perustettu Suomen Kennelklubi julkaisi viisi vuotta perustamisensa jälkeen ensimmäisen rotukirjan, siinä oli tiedot 32:sta englanninsetteristä. Yhteensä tuossa rotukirjassa oli 275:n eri rotuisen koiran tiedot, ja niistä englanninsettereitä, pointtereita ja irlanninsettereitä oli yhteensä 85 koiraa. Englantilaiset kanakoirat muodostivat siis varsin merkittävän osan rotukoirista maamme järjestäytyneen kenneltoiminnan alkutaipaleella. Useimmat ensimmäisiin rotukirjoihin merkityistä englanninsettereistä olivat Suomessa kasvatettuja ja jotkut Venäjällä asuvien suomalaisten kasvattamia. Ruotsista, Venäjältä ja Englannista oli tuotu muutama koira ja joku yksittäinen Belgiasta, Ranskasta ja Irlannista. Rotukirjoihin merkittyjen koirien taustat olivat varsin usein Englannissa. Kasvattajista kohoavat esille sellaiset nimet kuin Axel Uddström, A. Standertskjöld, J.B. Lagus, G. Schmidt, N. Mexmontan ja A. af Enehjelm. Valtaosaltaan nämä alkuaikojen setterimme olivat mustavalkoisia eli blue beltoneja. 1800-luvun loppupuolella oli tyypillistä, että kukin kasvattaja pyrki itsenäisesti luomaan ihanteellista metsästyssetteriä. Vasta kun vuonna 1893 alettiin järjestämään kenttäkokeita ja kanakoiraväki enenevässä määrin kiinnostui koetoiminnasta, alkoi myös syntyä yhtenäisempää käsitystä kasvatustavoitteista. Settereiden, niin kuin pointterinkin, kannalta kaikkein tärkein tapahtuma oli Hönshundssektionin Kanankoiraosaston perustaminen Suomen Kennelklubiin 11.5.1901. Se oli Pohjoismaiden ensimmäinen kanakoirien rotujärjestö.

8 3. JÄRJESTÖORGANISAATIO Englantilaisten kanakoirien rotujärjestö Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry on Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö. Se perustettiin 11 päivänä toukokuuta 1901 Finska Kennelklubbenin ensimmäiseksi osastoksi. Yhdistyksen nimi oli tuolloin Finska Kennelklubbens Hönshundssektion, ja sen toiminnan piiriin kuuluivat aluksi kaikki seisovat lintukoirarodut. Kanakoirien kenttäkokeita oli Suomessa järjestetty jo vuosia ennen oman rotujärjestön perustamista. Ensimmäiset kenttäkokeet pidettiin 23. 24. syyskuuta 1893 Boen kartanossa Porvoon maalaiskunnassa. Suomalaisten kanakoiraharrastajien tiivistä yhteydenpitoa rotujen kotimaahan kuvaa se, että ensimmäiset kanakoirakokeet Englannissa pidettiin huhtikuussa 1886 vain seitsemän vuotta ennen Suomen vastaavia. Suomenkieliset kanakoiraharrastajat perustivat vuonna 1935 Suomen Kanakoirakerho ry:n. Samana vuonna juuri tätä ennen oli perustettu Finska Kennelklubbenin rinnalle Suomen Kennelliitto. Monta vuotta rinnakkain toimineet Suomen Kanakoirakerho ja Finska Kennelklubbens Hönshundssektion yhdistyivät vuonna 1983. Nykyään Kanakoirakerho-Hönshundssektionen r.y. toimii Suomen Kennelliiton alaisena rotujärjestönä ja edustaa kaikkia tämän päivän englantilaisia kanakoirarotuja. Erityisesti 1980-luvun lopulta lähtien KKK_HHS:n toiminta on laajentunut nopeasti. Jäsenmäärä on nykyisin runsaat 700 jäsentä. Koe- ja näyttelytoiminta on säilynyt Kerhon tärkeimpänä toimintamuotona. Maassamme toimii runsaat 30 kanakoirien metsästyskokeiden tuomaria, joilla kaikilla on oltava ylituomaripätevyys. Eri rotujen harrastajien välistä yhteenkuuluvuutta on haluttu lisätä perustamalla rotujaokset, joiden toiminta rakentuu rotukohtaisten jalostustoimikuntien ympärille. Rotujaokset järjestävät edustamansa rodun harrastajille omia koulutuspäiviä ja kilpailuja. Tavoitteena on harrastajien keskinäistä yhteydenpitoa lisäämällä viedä kunkin rodun tasoa eteenpäin.

9 4. RODUN NYKYTILA 4.1 Populaation koko ja rakenne Englanninsettereitä on rekisteröity Suomessa ajanjaksolla 1995 2003 yhteensä 847 yksilöä, yhdeksän vuoden jaksolla keskimäärin 94 koiraa vuosittain (taulukko 1). Vuosina 1999 2003 rekisteröintimäärät ovat olleet selvästi koko jaksoa pienempiä, keskimäärin 73 setteriä vuosittain. Rekisteröintitietojen perusteella englanninsettereiden kokonaismääräksi Suomessa on arvioitavissa noin 1 000 yksilöä. Suomen englanninsetteripopulaatio on jakautunut kahteen eri ryhmään, joiden yksilöitä ei juurikaan käytetä keskenään jalostuksessa. Ensimmäisen ryhmän muodostavat sukulinjat, joiden yksilöitä käytetään rodunomaisesti kanalintujen metsästyksessä ja esitetään metsästyskokeissa, ns. käyttölinjaiset englanninsetterit. Toisen ryhmän muodostavat muut englanninsetterit, jotka ovat lähinnä näyttely- ja seurakoiria. Ryhmät ovat lähes yhtä suuret. Merkille pantavaa on, että ryhmässä muut liki kymmenvuotiaitten setterien osuus on huomattavan suuri. Näin jalostukseen käytettävissä olevien yksilöiden määrä on ryhmässä pienenemässä voimakkaasti. Rekisteröintien vuosittainen vaihtelu on ollut kokonaisuudessaan varsin suurta (kuva 1). Vuoden 1996 jälkeen rekisteröintien määrä laski selvästi. Käyttölinjaisten englanninsettereiden rekisteröintimäärät ovat kuitenkin pysyneet koko ajanjakson varsin tasaisina. Muiden osalta määrän putoaminen on ollut varsin dramaattinen. Viimeisinä vuosina rekisteröintimäärissä on ollut havaittavissa hienoista kasvua. 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 Rekisteröinnit vuosittain 1995-2004 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 Kuva 1. Englanninsettereiden rekisteröinnit Suomessa vuosina 1995 2003. Käyttö Näyttely Yhteensä

10 Kaikki rekisteröinnit Kotimaassa kasvatetut Tuonnit Vuosi Käyttö Muut Yhteensä Käyttö Muut Yhteensä Käyttö Muut Yhteensä 1995 45 91 136 44 85 129 1 6 7 1996 49 109 158 48 102 150 1 7 8 1997 43 46 89 36 46 82 7 0 7 1998 41 58 99 32 55 87 9 3 12 1999 32 17 49 26 11 37 6 6 12 2000 40 54 94 32 49 81 8 5 13 2001 31 18 49 29 16 45 2 2 4 2002 57 20 77 53 20 73 4 0 4 2003 48 48 96 38 45 83 10 3 13 2004 Yhteensä 386 461 847 338 429 767 48 32 80 Taulukko 1. Englanninsettereiden rekisteröinnit Suomessa vuosina 1995 2003. Kotimaisten kasvattajien pentumäärät ja tuonnit on esitetty taulukossa erikseen. Suomessa rekisteröityjen pentueiden lukumäärät ovat vaihdelleet vuosina 1995 2003 kokonaismäärän osalta välillä 5 23 pentuetta (taulukko 2). Keskimääräisesti tarkasteltuna ajanjaksolla 1995 2003 on syntynyt 5 6 käyttölinjaista pentuetta ja 7 8 muuta pentuetta. Viimeisten viiden vuoden (1999 2003) aikana pentueita on ollut keskimäärin tasan 10 vuosittain, joista 5 kumpaakin ryhmää. Pentueiden keskikoko aineistossa oli 6,3 pentua. Vuosi Käyttö Muut Yhteensä 1995 8 15 23 1996 8 13 21 1997 7 7 14 1998 4 9 13 1999 3 2 5 2000 5 7 12 2001 4 4 8 2002 7 4 11 2003 6 8 14 Yhteensä 52 69 121 Keskikoko 6,5 6,2 6,3 Taulukko 2. Kotimaisten kasvattajien rekisteröimien englanninsetteripentueiden määrät vuosina 1995 2003 sekä pentueiden keskikoot. Tuontikoirien osuus Suomessa rekisteröidyistä englanninsettereistä on ollut tarkastelujaksona 1995 2003 varsin merkittävä (taulukko 1). Ajanjaksona Suomessa rekisteröitiin 80 ulkomaalaisten kasvattamaa koiraa eli 9,4 % rekisteröinneistä. Erityisen vilkasta toiminta on ollut käyttölinjaisten setterien suhteen, joilla tuontien osuus oli 12,4 %. Muilla osuus oli 6,9 %. Keskeisimmät maat, joista englanninsettereitä on vuosina 1995 2003 tuotu ja rekisteröity Suomeen ovat olleet Norja (23 koiraa) ja Ruotsi (20 koiraa). Näistä maista tuodut setterit ovat olleet lähes pelkästään käyttölinjaisia. Käyttösukuisia koiria tuotiin lisäksi Tanskasta (5 koiraa), joten näissä linjoissa pohjoismainen yhteistyö on ollut varsin vankkaa ja monipuolista. Muitten englanninsettereiden osalta keskeisimmät tuontimaat olivat Yhdysvallat (7 koiraa), Iso-Britannia (7 koiraa), Alankomaat (4 koiraa), Belgia (4 koiraa) ja Viro (4 koiraa).

11 Norjassa ja Ruotsissa englanninsettereiden rekisteröintimäärät ovat selvästi Suomea suurempia (taulukko 3). Ruotsissa rekisteröidään yli kaksinkertainen, ja Norjassa peräti yli kymmenkertainen määrä englanninsettereitä Suomeen verrattuna. Rekisteröintimäärien mukaan arvioituna Suomessa on noin 1 000, Ruotsissa noin 2 000 ja Norjassa noin 10 600 englanninsetteriä. Vuosittainen pentumäärä on Pohjoismaissa yhteensä yli 1 000 pentua. Norjassa ja Ruotsissa setterit ovat suurelta osin käyttölinjaisia. Vuosi Suomi Ruotsi Norja 1995 136 210 1 257 1996 158 204 1 071 1997 89 166 1 025 1998 99 247 1 112 1999 49 191 * 2000 94 197 1 009 2001 49 169 1 090 2002 77 182 839 2003 96 190 * Yhteensä 847 1 756 (n. 9 400) Taulukko 3. Englanninsettereiden rekisteröintimäärät Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa 1995 2003. Norjan osalta puuttuvien tietojen (*) takia yhteismäärä on arvioitu edeltävän vuoden rekisteröintimäärän avulla. Tietolähteet: Svensk Engelsk Setterklubbs Avelsråd 2004, Norsk Engelsksetterklubb s Avlsråd 2004. Toimivien yhteyksien myötä Norjan, Ruotsin ja Tanskankin englanninsetterit ovat laajentamassa Suomen käytettävissä olevaa geenipohjaa. Toisaalta vuosikymmenten vuorovaikutuksen jäljiltä Pohjoismaiden sukulinjoissa on kohtuullisen runsaasti yhtymäkohtia. Monet Suomessakin jalostukseen käytetyistä yksilöistä pohjautuvat pohjoismaisiin käyttölinjoihin. Viiden sukupolven osalta laskettu sukusiitosaste Suomessa kasvatetuille englanninsetteripentueille on vuosilta 1995 2003 keskimäärin 3,29 % (taulukko 4). Luku on laskettu 114 pentueelta, joiden sukutaulut olivat viideltä sukupolvelta käytettävissä. Käyttölinjaisilla pentueilla (52 pentuetta) sukusiitosaste oli keskimäärin 2,83 % ja muilla pentueilla (62 pentuetta) 3,68 %. Käyttölinjaisilla tuontikoirilla (40 yhdistelmää) sukusiitosaste oli 2,06 %. Muitten tuontien osalta sukusiitosaste oli yhdistelmissä, joista sukupolvet olivat käytettävissä (vain 5 yhdistelmää), 6,32 %. Englanninsettereiden sukusiitosasteen jakautuminen eri suuruusluokkiin kotimaassa vuosina 1995 2003 kasvatettujen pentujen osalta on koko rotua ajatellen enemmän painottunut korkeisiin sukusiitosasteisiin kuin monilla Suomessa yleisillä roduilla, esimerkiksi suomen ajokoiralla tai kultaisella noutajalla (taulukko 5). Kuitenkin käyttölinjaisilla englanninsettereillä jakauma vastaa täysin näiden rotujen lukuja. Sen sijaan muilla englanninsettereillä jakauma on kohtalaisen lähellä gordoninsettereitä, joilla on sukusiitosasteen nousemisen takia jo asetettu rodun PEVISAohjelmassa rajoituksia yksilön jälkeläisten rekisteröintimääriin. Vuosien 1995 2003 aikana vähintään yhden englanninsetteripentueen kasvatti yhteensä 65 kotimaista kasvattajaa (taulukko 4). Keskimäärin ajanjaksona toteutettiin 1,86 pentuetta kasvattajaa kohti, joten rodun kasvatustyö on varsin hajallaan ja pienimuotoista. Ei-käyttölinjaa (Muut) harrastavilla kasvatustoiminta oli käyttölinjaa intensiivisempää, mutta toiminnassa käytettiin selvästi pienempää urosmäärää. Ryhmän pentutuotto keskimäärin urosta kohti oli noin 15 pentua, mikä on varsin lähellä keskimääräistä 10 %:in osuutta kahden vuoden aikana syntyneistä pennuista

12 (17 pentua). Tätä 10 %:in osuutta voidaan pitää yksittäisen uroksen liikakäytön rajana. Asian merkitystä korostaa Suomen populaation kahtiajakautuminen. Käyttölinjaisten osalla vastaavaa ongelmaa ei juuri ole, keskimääräinen jälkeläismäärä oli vain 8 pentua urosta kohti. Lisäksi käyttölinjan geenipohjaa ja pentumäärää laajentaa pohjoismainen vuorovaikutus. Suomessa englanninsettereiden jalostustoiminnassa käytetään liiallisesti joitakin uroksia (taulukko 6). Tilanne on kuitenkin jonkin verran korjaantunut ennen vuotta 1995 vallinneeseen tilanteeseen verrattuna. Narttujen osalla vastaavaa ongelmaa ei juuri esiinny (taulukot 4 ja 7). Taulukossa 8 on esitetty yhteenveto englanninsettereiden rekisteröinneistä ja kasvatustoiminnasta viiden viimeisimmän vuoden ajalta, vuosilta 1999 2003. Pienessä rodussa tätä pitemmän jakson tarkastelu kuitenkin kertoo enemmän ja luotettavammin. Taulukossa on lisäksi esitetty arviot rodun populaation tehollisesta koosta. Sukupolven (4 vuotta, 2000 2003) ajalta laskettu arvio populaation tehollisesta koosta on 72,7. Ruotsalaisen Per-Erik Sundgrenin mukaan (Koiramme 9/2001, s. 32 36) rodun populaation tehollisen koon pitäisi olla vähintään 100. Luvun kasvattamiseen voitaisiin päästä käyttämällä jalostukseen yhtä montaa urosta ja narttua, rajoittamalla yksittäisten koirien jälkeläismääriä, välttämällä sukulaisten yhdistämistä ja korostamalla tuontien merkitystä. Jalostus ei saa tukeutua liikaa samanlinjaisiin koiriin. Kasvattajia, yhteensä Kasvattajia, joilla vähintään 2 pentuetta Pentuetta/ kasvattaja Käytettyjen yksilöiden määrät emät/ urokset Pentuetta urosta kohti Sukusiitos- % (5 sukupolvea) Käyttö 37 8 1,41 45 42 1,24 2,83 Muut 28 16 2,46 50 29 2,38 3,68 Yhteensä 65 24 1,86 95 71 1,70 3,29 Taulukko 4. Englanninsetterin kotimaiset kasvattajat, toteutetut pentueet, jalostukseen käytettyjen narttujen ja urosten määrät sekä pentueiden keskimääräiset sukusiitosprosentit 1995 2003. Rotu / tyyppi Koirien lukumäärä Sukusiitosaste 0 6,25 % Sukusiitosaste 6,26 12,5 % Sukusiitosaste 12,51 25 % Sukusiitosaste 25,01 50 % Suomenajokoira 113 714 86,2 % 9,8 % 3,4 % 0,7 % Kultainennoutaja 33 224 86,8 % 9,5 % 3,0 % 0,7 % Gordoninsetteri 452 66,6 % 21,2 % 12,2 % 0,0 % Englanninsetteri, käyttö 338 86,1 % 9,5 % 2,4 % 2,1 % Englanninsetteri, muut 393 73,3 % 17,3 % 9,4 % 0,0 % Englanninsetteri, yhteensä 731 79,2 % 13,7 % 6,2 % 1,0 % Taulukko 5. Sukusiitosasteen jakautuminen eri suuruusluokkiin englanninsetterillä ja muutamalla muulla rodulla. Englanninsettereiden osalta jakaumat on laskettu kotimaisten kasvattajien vuosina 1995 2003 rekisteröimistä pennuista viiden sukupolven osalta. Gordoninsetterin luvut ovat peräisin rodun jalostuksen tavoiteohjelmasta. Muut luvut ovat Katariina Mäen artikkelista, Koiramme-lehti 10/2001 ss. 36-41.

13 Uros Uroksen HD-tulos Pentueita Suomessa Pentuja yhteensä Suomessa Pennuista HDterveitä Pennuista HDsairaita HDmainintojen osuus kuvatuista Moon Magic Jug-Jug S62634/87 X* 10 62 15 5 25,0 Fairray Showman FIN42419/95 B 5 40 12 6 33,3 Barnset Dazzling Orange Duke FIN11634/95 B 6 38 1 2 66,7 Tuliketun Story of Jug SF09674/89 B2 5 34 10 6 37,5 Misty Meadow s Bluejacket SF29170/94 C 4 32 5 0 0 Tuliketun Tulilintu SF11200/91 A2 3 30 3 11 78,6 Tiitus SF15950/93 B 4 29 4 1 20,0 Österlens Duke S28174/87 A1 5 27 11 1 8,3 Misty Meadow s Shooting Star SF19223/91 A2 5 26 6 4 40,0 Lapstar Kauto SF31081/90 B2 4 26 3 3 50,0 Moon Magic Po Pengtsson FIN14114/99 B 4 26 8 3 27,3 Vallsett Starlite Flyer SF46405/94 C 5 24 1 9 90,0 Fieldplay s Key Coloration AKCSBSF487694 A 5 24 8 3 27,3 Marron s Pal Joey SF46065/94 B 4 20 4 3 42,9 Windem s Keep on Running FIN17671/96 B 3 19 5 0 0 Finnstar Nimrod FIN31303/95 A 2 19 6 1 14,3 Tuliketun Runoratsu FIN21916/01 B 3 18 0 0 - Tuliketun Avain-Huipulle FIN31140/95 B 2 17 7 0 0 Hugin DK20303/93 A 2 15 3 0 0 Rudy SF134093/85 X* Fairray Mannix SF36127/91 B1 1988 1994 14 81 18 10 35,7 1991 1994 14 92 25 10 28,6 Taulukko 6. Suomessa eniten jalostukseen käytetyt englanninsetteriurokset 1995 2003. Kyseisinä vuosina jalostukseen käytetyille uroksille on laskettu mukaan myös aiempien vuosien pennut. Lisäksi alla on vertailun vuoksi mainittu edellisen kauden kaksi eniten jalostuksessa käytettyä urosta. Käyttölinjaiset urokset on merkitty kursiivilla.

14 Emä Emän HDtulos Pentueita Suomessa Pentuja yhteensä Suomessa Pennuista HDterveitä Pennuista HDsairaita HDmainintojen osuus kuvatuista Stagedoor Windem Black Magic FIN22851/96 C 4 25 5 1 16,7 Anas SF22617/92 A 4 21 4 0 0 Heraldin Forelle FIN35887/95 B 2 20 0 4 100,0 Heraldin All My Loving SF26988/92 B 2 19 8 0 0 Granlundstorpets Disa FIN31610/97 B 2 18 2 2 50,0 Tuliketun Aamun Utuhuntu SF22456/94 B 2 17 7 0 0 Misty Meadows Texas Rose SF18011/92 B1 2 15 3 2 40,0 Bothwell Harwest Mouse SF17245/92 B 2 15 5 2 28,6 Ansakorven Kusiainen FIN15296/96 A 2 14 4 0 0 Kytömäki Justiina SF26979/92 C 2 13 3 3 50,0 Vallset Starlite Kittiwake FIN43818/96 C 2 12 2 2 50,0 Kogtveds D Isabel DK21276/90 B1 2 11 1 2 66,7 Bothwell Piece of Heaven FIN25469/96 C 2 11 2 4 66,7 Bothwell East of Eden SF26003/89 D1 2 10 0 6 100,0 Rantakurun Honey SF36932/90 B 2 10 6 3 33,3 Rochallor Humming Bird SF28015/94 B 2 10 1 2 66,7 Taulukko 7. Suomessa jalostukseen eniten käytetyt englanninsetterinartut 1995 2003. Käyttölinjaiset nartut on merkitty kursiivilla. Vuosi Kotimaiset rekisteröinnit, kpl Pentueita, kpl Tuonteja, kpl Kasvattajia, kpl Käytetyt urokset, kpl Käytetyt emät, kpl Populaation tehollinen koko, arvio 1999 37 5 12 5 5 5 10,0 2000 81 12 13 12 12 12 24,0 2001 45 8 4 8 8 8 16,0 2002 73 11 4 11 9 11 19,8 2003 83 14 13 12 12 14 25,8 Taulukko 8. Yhteenveto englanninsetterin tilanteesta Suomessa viimeisten viiden vuoden (1999 2003) osalta. Sukupolven eli vuosien 2000 2003 ajalta (4 vuotta) laskettu arvio populaation tehollisesta koosta on 72,7.

15 4.2 Luonne ja käyttöominaisuudet Luonne Rotumääritelmän mukaan englanninsetterin luonteen tulee olla erittäin ystävällinen ja hyväluonteinen. Luonteen merkitys jalostustoiminnassa nousee korostetusti esille arkipäivän elämisen takia. Metsästyskoirallakin suuri osa ajasta kuluu perheen parissa sekä muita ihmisiä ja koiria tavaten. Luonteella on myös merkitystä koiran käyttöominaisuuksiin ja koulutettavuuteen. Englanninsetteri ei ole kuitenkaan luonnetestattu rotu. Arvioita yksilöiden luonteesta saadaan käyttökokeiden tuomarikertomuksista sekä näyttelyarvosteluista. Englanninsettereiden jalostustoimikunta toteutti elo-syyskuussa 2003 metsästyslinjaisten englanninsettereiden omistajille kyselyn, jolla kartoitettiin koirien luonnetta, käyttöominaisuuksia ja terveyttä omistajan näkökulmasta. Kysely suunnattiin vuosina 1992 2002 rekisteröityjen koirien omistajille siltä osin kuin osoitetiedot oli saatavilla. Vastauksiin ja niistä tehtäviin päätelmiin on omistajien mahdollisen subjektiivisuuden takia suhtauduttava ainakin osan arvioitujen ominaisuuksien suhteen varauksella. Saatu aineisto käsittää 165 englanninsetteriä. Englanninsettereiden omistajat pitivät pääosin koiriaan miellyttävinä perhekoirina, vaikka lähes kaikkia (98 %) käytettiinkin vähintään joskus metsästykseen ja kolmannesta erittäin paljon. Puolet vastaajista (50 %) arvioi koiransa erittäin lapsiystävälliseksi ja 40 % omistajista ilmoitti, ettei lasten suhteen ole ongelmia (kuva 2). Kuitenkin joka kymmenennellä englanninsetterillä oli arkuutta (7 %) tai vihaisuutta (2 %) lapsia kohtaan. Aroista koirista suurin osa oli narttuja. Suhtautuminen lapsiin 60 50 % 40 30 20 10 Urokset Nartut Yhteensä 0 Vihainen Aristaa Ei ongelmia Lapsiystävällinen Kuva 2. Englanninsetterin suhtautuminen lapsiin omistajien arvion mukaan.

16 Toisiin koiriin suhtautumisessa ilmoitettiin olevan hivenen enemmän ongelmia kuin lapsiin suhtautumisessa. Kuitenkin noin 29 % omistajista arvioi setterinsä tulevan erittäin hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja 56 % vastaajista ilmoitti, ettei asiassa ollut ongelmia. Toisia koiria aristi tai pelkäsi 7 % settereistä. Vihaisesti tai aggressiivisesti muita koiria kohtaan käyttäytyi omistajien mukaan 8 % englanninsettereistä. Arkuus oli selvästi yleisempää nartuilla (83 % tapauksista) ja vihaisuus uroksilla (75 % tapauksista). Sukupuolten välisellä erolla oli myös tilastollista merkitsevyyttä. Suhtautuminen muihin koiriin parihaun aikana ei ollut omistajien vastausten perusteella merkittävä ongelma. Harvat paritoveriaan seuraavat setterit olivat pääasiassa nuoria koiria. Muutamat totesivat koiransa aristavan paritoveria. Lähes kolmanneksella vastaajista ei ollut kuitenkaan asiasta tietoa: parihakua ei oltu kokeiltu. Paukkuarkuutta englanninsettereillä ilmoitettiin olevan vähän. Omistajien mukaan vain yhdellä koiralla oli erittäin voimakas paukkupelko. Ampumista tai voimakkaita ääniä aristi 23 setteriä (14 %). Noin 85 %:lla englanninsettereistä ei ollut paukkuarkuutta. Kuitenkin sanallisissa kommenteissa näistä muutamalla todettiin olevan arkuutta ukkosta tai ilotulitusraketteja, mutta ei ampumista kohtaan. Settereiden luonteella todettiin omistajien vastausten perusteella olevan yhteyttä myös koirien käyttöominaisuuksiin ja koulutettavuuteen. Metsästyskelpoisuutta, nostohalukkuutta ja noudon koulutettavuutta koskevilla havainnoilla oli tilastollista merkitsevyyttä. Koirat, joilla ilmoitettiin olevan ongelmia (arkuutta tai vihaisuutta) suhtautumisessa toisia koiria kohtaan, toimivat useasti (88 %) enintään kohtuullisesti metsästyksessä. Hyvin metsästyksessä toimivia oli näistä siis vain 12 %. Settereillä, joilla ei näitä luonneongelmia todettu, enintään kohtuullisesti toimivien osuus oli noin puolet (54 %) eli näitten joukossa metsästyksessä hyvin toimivia oli selvästi enemmän. Settereillä, joilla ilmoitettiin olevan ongelmia (arkuutta tai vihaisuutta) suhtautumisessa toisia koiria kohtaan, oli muita koiria useammin ongelmia myös nostohalukkuudessa joko nostosta kieltäytymisenä tai linnun lentoonajon nihkeytenä. Noudon opettamisen suhteen setterit, joilla ilmoitettiin olevan ongelmia (arkuutta tai vihaisuutta) suhtautumisessa toisia koiria kohtaan, olivat muita yleisemmin hankalia kouluttaa. Ongelmatapauksista 61 % oli joko erittäin tai melko hankalasti opetettavissa noutamaan, kun vastaava osuus muilla koirilla oli 32 %. Erittäin hyviä opetettavia, lähes luontaisia noutajia oli ongelmatapauksista vain 9 %, mutta muista settereistä omistajien mukaan jo noin 26 %. Englanninsettereiden luonteet vastaavat pääosin rotumääritelmän luonnekuvausta, mutta jonkin verran esiintyy arkuutta. Vaikka englanninsetteriä pidetäänkin pääosin luonteeltaan miellyttävänä ja ongelmattomana rotuna, kasvattajien on syytä painottaa asian merkitystä jalostusja kasvatustoiminnassaan: esiintyviä luonneongelmia (arkuutta ja vihaisuutta) on kyettävä karsimaan rodusta pois. Yhdistelmiä on syytä harkita perusteellisesti ja hankkia myös luonteesta riittävästi tietoa ja kokemusta. Vahvaan taustatyöhön perustuvilla valinnoilla ja ratkaisuilla on suuri merkitys rodun kannalta, sillä tarkastelun perusteella luonnetta koskevat ongelmatapaukset näyttävät keskittyvän muutamiin linjoihin ja yksilöihin.

17 Käyttöominaisuudet Englanninsettereiden käyttöominaisuuksia tarkastellaan käytännön kanakoirametsästystä muistuttavissa kanakoirien metsästyskokeissa: kenttäkokeissa, tunturikokeissa ja metsäkokeissa. Englanninsettereitä esittäytyy rodunomaisissa käyttökokeissa vuosittain 50 70 yksilöä keskiarvon ollessa 65 setteriä (kuva 3). Osallistumistrendi on ollut hivenen laskeva, mutta ilmeisesti seuraa käyttökoirien rekisteröintimäärää pienellä viiveellä. Koirakohtaisesti koekäyntejä on vuosittain keskimäärin runsaat 2,5 osallistunutta koiraa kohti. Arviolta kolmannes, enintään puolet vuosittain kokeissa käyvistä koirista on ensikertalaisia. Tämä tarkoittaa enintään 20 25 yksilön osallistumista kokeisiin kunakin vuonna rekisteröidyistä settereistä. Kokeisiin vähintään kerran osallistuneiden koirien osuus on lähes puolet vuosittain rekisteröidyistä käyttölinjan englanninsettereistä. Koekäyntiluvuissa on mukana Kultamalja-kilpailu, jolloin monet koirat ovat vielä varsin kehittymättömiä ja jalostuksen kannalta huonosti arvioitavissa. Jalostustoiminnan kannalta kokeisiin osallistuvien määrää vuosittain rekisteröidyistä käyttökoirista tulisi pystyä pitämään nykyisellä tasolla, mieluummin hieman kasvattamaan. Englanninsettereiden koemenestys on ollut varsin tasaista viimeisen viiden vuoden aikana (kuva 4). Palkitsemisprosentti on liikkunut noin 20 %:in tuntumassa. Koepalkintoja on saatu vuosittain noin 30. Suurin osa palkinnoista on kenttä- ja tunturikokeista (kuva 5). Englanninsettereiden eri luokissa saamien palkintojen laadullinen jakautuminen on esitetty kuvassa 6. Kokeisiin osallistuneet ja rekisteröinnit 1995-2003 100 80 60 40 20 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 ES-osallistujia Rekisteröinnit Kuva 3. Käyttökokeisiin osallistuneiden englanninsettereiden vuosittainen määrä sekä käyttölinjaisten englanninsettereiden rekisteröinnit Suomessa vuosina 1995 2003. Lähde: Kanakoirakerho HHS ry:n vuosikirjoista kootut koetiedot sekä Kennelliiton rekisteröintitiedot.

18 ES koeosallistumiset ja -palkinnot Suomessa 250 30 % 200 150 154 149 194 203 182 180 161 172 141 211 171 204 140 117 158 25 % 20 % 15 % 100 10 % 50 26 11 27 38 33 18 34 22 21 33 29 28 29 31 30 5 % 0 199019911992199319941995199619971998199920002001200220032004 Palkinnot FIN Osallistumiset FIN Palkinto-% 0 % Kuva 4. Englanninsettereiden koeosallistumisten ja palkintojen määrät sekä palkitsemisprosentti vuosittain ajanjaksolla 1990 2004. Lähde: Matti Juutin Kanakoirakerho HHS ry:n vuosikirjoista kokoamat koetiedot. 40 ES koepalkinnot koelajeittain 35 30 25 20 15 KAME KATU KAKE 10 5 0 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 Kuva 5. Englanninsettereiden saamien koepalkintojen määrät koelajeittain (KAME kanakoirien metsäkoe, KATU kanakoirien tunturikoe ja KAKE kanakoirien kenttäkoe) tarkasteltuna ajanjaksolla 1990 2004. Lähde: Matti Juutin Kanakoirakerho HHS ry:n vuosikirjoista kokoamat koetiedot.

19 100 % ES koepalkinnot Suomessa luokittain 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 1 2 3 4 5 10 % 0 % NUO AVO VOI Kuva 6. Englanninsettereiden saamien koepalkintojen laadullinen jakautuminen (palkinnot 1-3, voittajaluokassa 1-5) eri luokissa (NUO nuorten luokka, AVO avoin luokka ja VOI voittajaluokka) ajanjaksolla 1990 2004. Lähde: Matti Juutin Kanakoirakerho HHS ry:n vuosikirjoista kokoamat koetiedot. Englanninsettereiden jalostustoimikunta toteutti alkusyksystä 2003 metsästyslinjoihin liittyvien englanninsettereiden omistajille kyselyn, jolla kartoitettiin koirien luonnetta, käyttöominaisuuksia ja terveyttä. Vaikka omistajien käsitykset ja koulutustaidot tai -halut vaihtelevat paljon toisistaan, kuvastavat kyselyn tulokset mielipiteitä rodun kelpoisuudesta käyttökoirana. Englanninsetterin maine rakentuu usein juuri omistajien puheiden ja kokemusten perusteella. Tässä mielessä saatu tieto kuvastaa sitä, mitkä piirteet ovat hyvällä tolalla ja missä olisi kehitettävää. Luotettavinta ja asiantuntevinta tietoa saadaan kuitenkin käyttökokeiden tuomarien arvioimana. Tyyli ei tunnu olevan rodun ongelmia. Omistajat pitivät englanninsetteriään tyyliltään tavallisimmin melko hyvänä (62 %) tai erittäin hyvänä (30 %). Englanninsetterien omistajat arvioivat odotetusti koiransa useimmiten joko melko laajahakuisiksi (59 %) tai erittäin laajahakuisiksi (30 %). Melko suppeana setterinsä hakutyöskentelyä piti vain 11 % vastaajista. Hakutyöskentelyä sanallisesti arvioineista runsas kolmannes piti setterinsä hakua peitteisessä maastossa liian laajana. Muutamien mielestä haku aukeni liikaa avoimessa maastossa. Joitakin koiria luonnehdittiin maininnoilla syntynyt tuntureille tai sopii pelloille. Hakutyöskentelyä sanallisesti arvioineista lähes kolmannes totesi koiransa sopeuttavan hakunsa laajuutta maaston peitteisyyden mukaan. Omistajan tyytyväisyyden kannalta haun laajuutta ratkaisevampaa on koiran halu yhteistyöhön. Vastausten perusteella englanninsetterit pitävät yhteyttä ohjaajaansa hyvin vaihtelevasti, mutta enimmäkseen vähintään melko hyvin (73 %). Omistajien mielestä erittäin huonosti yhteyttä pitäviä,

20 jopa itsekseen metsästäviä koiria oli koko joukosta 5 %. Lisäksi ongelmia yhteydenpidossa oli joka viidennen (21 %) koiran kanssa. Sukupuolittain tarkasteltaessa voidaan havaita, että ongelmat ovat uroksilla selvästi yleisempiä kuin nartuilla. Ero yhteydenpidossa urosten ja narttujen välillä oli tilastollisesti erittäin merkitsevä. Kyselyn vastausten perusteella englanninsetterit ovat melkoisessa määrin kuumia koiria. Lähes kolmannes (31 %) vastaajista ilmoitti koiransa kuumenevan lintutilanteessa melkoisesti ja tauon olevan tarpeeseen. Lisäksi 7 % settereistä meni tavallisesti täysin hallitsemattomaksi ja toimintakelvottomaksi. Kuumeneminen ilmeni yleisesti peräänmenona: mitä levottomampi koira, sitä suurempia ongelmia oli peräänmenossa. Onneksi omistajien mukaan suuri osa koirista (41 %) pysyi lintutilanteessa melko rauhallisena, ja jatkotyöskentelykin onnistui. Lisäksi erittäin hyvähermoisena piti setteriään lähes joka kuudes (15 %) koiranomistaja. Seisovan lintukoiran perustaito on englanninsetterillä varsin hyvin kunnossa: puolet setterin omistajista (50 %) arvioi koiransa seisontakynnyksen olevan kohdallaan. Hieman herkkänä seisojana setteriään piti runsas neljännes (27 %) vastaajista, mutta selvästi liian varovaisena ja herkkänä seisomaan koiraansa piti vain muutama vastaaja (4 %). Seisontakynnyksen mataluus ilmeni tuloksettomien seisontojen yleisyytenä. Hieman liian korkeana setterinsä seisontakynnystä piti vain noin joka yhdeksäs (11 %) vastaaja. Seisonnan syntymisessä oli ongelmia vain yksittäisillä settereillä (3 %). Riistalle heräämisen ja seisontaiän suhteen vastaajat pitivät englanninsetteriä yleisesti melko varhaiskypsänä (49 %) tai erittäin varhaiskypsänä (24 %). Melko myöhäisenä kehitykseltään koiraansa piti vajaa viidennes vastaajista (19 %). Erittäin hitaaksi setterinsä kypsymisen arvioi vain muutama omistaja. Linnunkäsittelytaidoiltaan omistajat arvioivat setterinsä tavallisimmin (56 %) melko hyviksi. Lisäksi erittäin hyvinä, oivallisina taitoja piti 15 % vastaajista. Toisaalta vastaava määrä (15 %) setterinomistajista ilmoitti koiransa linnunkäsittelytaitojen olevan melko huonoja. Erittäin huonona lintujen käsittelijänä pidettiin vain muutamaa koiraa (2 %). Monet setterinsä lintutyöskentelyä sanallisesti arvioineet nostivat esille hyvän linnunlöytökyvyn. Englanninsetterin käyttökelpoisuuden osalta puolet omistajista (50 %) arvioi koiransa toimivan kohtuullisesti metsästyksessä (kuva 7). Tämän lisäksi 38 % vastaajista kertoi setterinsä toimivan hyvin. Metsästyskelvottomana koiraansa piti vain muutama vastaaja (4 %). Luonteen tarkastelussa todettiin, että setterit, joilla ei ollut arkuutta tai vihaisuutta toisia koiria kohtaan, toimivat metsästyksessä tavallisesti paremmin kuin luonneongelmaiset. Omistajien vastausten mukaan lähes puolella settereistä (49 %) oli erittäin vähän, jos lainkaan, tuloksettomia seisontoja. Jonkin verran tuloksettomia seisontoja esiintyi runsaalla kolmanneksella (39 %) koirista. Erittäin runsasta tuloksetonta seisomista tapahtui vain 5 %:lla vastanneiden settereistä. Uroksilla tämä oli hivenen narttuja yleisempää. Yli puolet setterien omistajista (56 %) vastasi koiransa nostavan tavallisesti täsmällisesti, suoraan linnulle. Neljänneksellä (26 %) koirista arvioitiin olevan toisinaan epätarkkuutta. Lintua väistäviä settereitä vastanneilla oli vain muutama (2 %). Nostoa koskeviin kysymyksiin omistajat osasivat vastata muita ominaisuuksia heikommin. Nuorilla koirilla asiaa ei vielä riittävästi osattu arvioida, mutta joukossa oli myös vastaajia, jotka eivät ajaneet lintuja lentoon koirillaan. Setterin suoritus päättyi tällöin lintujen löytämiseen ja seisontaan.