Punainen irlanninsetteri

Transkriptio

1 Punainen irlanninsetteri Jalostuksen tavoiteohjelma

2 Sisällys: 1. Yhteenveto Rodun tausta Järjestöorganisaatio ja sen historia Rodun nykytila Populaation koko ja rakenne Luonne ja käyttöominaisuudet Terveys PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt sairaudet Muita rodulla tavattavia sairauksia Suomessa Yhteenveto rodulla muissa maissa tai kirjallisuudessa kuvatuista sairauksista Ulkomuoto Yhteenveto aiemman tavoiteohjelman toteutumisesta Jalostuksen tavoitteet ja strategiat Visio Rotujärjestön tavoitteet Rotujärjestön strategia Uhat ja mahdollisuudet Varautuminen ongelmiin Toimintasuunnitelma JTO:n toteuttamiseksi Tavoiteohjelman toteutumisen seuranta Lähteet Liitteet

3 3 1. Yhteenveto Tämä on ensimmäinen punaiselle irlanninsetterille uuden mallin mukaan laadittu jalostuksentavoiteohjelma. Tässä ohjelmassa on pyritty mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kuvaamaan rodun historia ja nykytilanne eri osa-alueittain sekä laatimaan suuntaviivoja tulevalle. Kennelliiton vuonna 2003 hyväksymä punaisen irlanninsetterin JTO on huomattavasti suppeampi ja antaa jokseenkin vähän vertailumateriaalia tähän uuden mallin mukaan toteutettuun ohjelmaan. Tällä vuosituhannella punainen irlanninsetteri on vakiinnuttanut asemansa metsästyskoirana Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry:n piiriin kuuluvien rotujen joukossa. Kun kokeisiin osallistuneiden palkitsemisprosentit vielä 1990-luvun alussa liikkuivat 5-9 % välillä, ovat ne uudella vuosituhannella vakiintuneet kaksinumeroisiksi lukemiksi. Vuosituhannen taitteen huippumenestyksen vuosista suunta on ollut tarkastelujaksolla kenties hiukan laskeva, mutta kausivaihteluja on pidettävä luonnollisina. Punaisesta irlanninsetteristä on tullut myös varsin suosittu rotu niiden metsästäjien keskuudessa joilla ei ole kiinnostusta koe- tai näyttelytoimintaan. Punaisen irlanninsetterin rekisteröintimäärät ovat olleet lievässä kasvussa. Vuonna 2006 rekisteröitiin peräti 330 punaista irlanninsetteriä. Kyse lienee yksittäisestä huippuvuodesta, sillä jo vuonna 2007 rekisteröintimäärä oli parin aikaisemman vuoden tasolla. Vuoden 2003 jälkeen rekisteröintejä on kuitenkin ollut vuositasolla selvästi yli 200, kun vuosittainen pentumäärä edellisellä viisivuotiskaudella jäi yhtä poikkeusta lukuunottamatta alle 200:n. Huomionarvoista on, että suurin osa rekisteröitävistä pentueista edustaa ns. näyttely-/seurakoiratyyppiä. Luonne ja käyttöominaisuudet ovat hyvällä tasolla siltä osin mitä voidaan tulkita käyttökoekertomuksia. Tasapainoilu sopivan ja liiallisen temperamentin ja energisyyden välillä on kuitenkin jatkuvaa. Koekertomusten perusteella yleisimmät syyt kokeista sulkemiseen liittyvät punaisen irlanninsetterin kohdalla nk. kiihkeysvirheisiin. Punaisella irlanninsetterillä esiintyvien sairauksien lista on valitettavan pitkä. Huolimatta eri sairauksien suuresta määrästä, harvan niistä voidaan katsoa olevan rodulla laajalti esiintyvä. Yleisesti ottaen punaisen irlanninsetterin terveystilannetta voidaan pitää suhteellisen hyvänä. Huomionarvoisin seikka terveyden osalta on lonkkaniveldysplasia. Edellisestä JTO:sta lonkkavikaisten prosentuaalista osuutta on saatu pienemmäksi, mutta varjon todellisen tilanteen arvioinnin ylle heittää edelleen suhteellisen alhainen kuvausprosentti. Tavoitteena onkin jatkossa saada kuvausaktiivisuus nousemaan ja dysplasiaprosentti laskemaan. Punaisen irlanninsetterin uusi rotumääritelmä tuli Suomessa voimaan tammikuussa Siinä vahvistetaan mm. säkäkorkeudet uroksille ja nartuille. Alkuperämaassa muutos koettiin välttämättömäksi, koska etenkin showkoirien keskimääräinen koko oli kasvanut ja ylittänyt jo ajat sitten suositukseksi laaditut mitat. Valitettavasti ulkomuototuomarit ovat suhtautuneet välinpitämättömästi uuden rotumääritelmän virallistamiin kokomittoihin ja vain hyvin pieni osa Suomen näyttelykehissä esiintyvistä yksilöistä mitataan. Rotujärjestön tuleekin jatkossa pyrkiä aktiivisesti valistamaan tuomarikuntaa uuden rotumääritelmän kokorajoista ja siihen liitetyn työskentelytapastandardin sisällöstä ja merkityksestä. Kanakoirakerho-Hönshundssektionen ry:n irlanninsetterijaoksen tavoitteena on vaalia erityisesti käyttöominaisuuksien säilymistä sekä oikean metsästävän koiran rakenteen pysyvyyttä. Tähän päätehtävään liittyvät kaikki tähän uuteen JTO:n kirjatut tavoitteet niin luonteen, käyttöominaisuuksien, terveyden kuin ulkomuodonkin osalta. Rodun kahtiajakautuminen näyttely- ja käyttölinjaisiin on valitettavaa ja tämän jakautumisen pysäyttämiseksi on pohdittava keinoja. Oleellista on myös parantaa sekä sisäistä että ulkoista tiedottamista.

4 4 2. Rodun tausta Rodun synty ja kehitys Irlanninsetterin arvellaan saaneen alkunsa espanjalaisista spanieleista. Varsinainen rodun kehittäminen tapahtui kuitenkin Irlannissa vasta 1800-luvulla. Jo 1300-luvulla käytettiin Ranskassa haukalla metsästettäessä peltopyiden ja viiriäisten ylösajoon punavalkoisia koiria, joilla oli hapsutusta hännässä. Nämä muistuttivat kuitenkin enemmän pitkähäntäistä spanielia kuin nykyisin tuntemaamme jalomuotoista irlanninsetteriä luvulla lähetettiin Euroopasta Irlantiin diplomaattilahjoina koiria, joita kutsuttiin nimellä setting dogs. Näitä kuvaili Caius vuonna 1555 seuraavasti: koira, jota setteriksi kutsutaan -latinaksi Index-, ryömii kuin mato vatsa maata viistäen riistan lähelle. Varsinainen linnun saalistaminen tapahtui joko haukalla tai verkolla. Sen vuoksi koirilta vaadittiin ensisijaisesti hyvää linnunlöytö- ja paikallistamiskykyä, mihin riitti verkkainenkin vauhti luvulla seisovien koirien jalostukseen tuli uusia tavoitteita. Lentoonammunta (wing shooting) syrjäytti verkkometsästyksen ja aseiden kevenemisen myötä nopeiden, laajasti hakevien koirien tarve tuli ilmeiseksi luvun alkupuolelle saakka irlantilaiset käyttivät linnustuksessa Englannista tuotua punaista seisovaa spanielia, josta käytettiin geelinkielellä nimitystä Modder Rhu eli punainen koira. Nykyinen irlanninsetteri kehittyi 1800-luvun puoliväliin mennessä ja Birminghamin koiranäyttelyssä 1860 se esitettiin virallisesti omana rotunaan. On esitetty poikkeavia käsityksiä siitä, mitä eri rotuja jalostustyössä käytettiin. Spanielin ja vesispanielin lisäksi aineksia lienee otettu pointterista, englanninsetteristä, vihikoirasta ja keltinkoirasta (celtic hound) luvun puolivälissä Harry Blake Knox otti käyttöön nimityksen Irish Red Setter : siihen saakka tunnettiin vain irlanninsetteri, jossa oli enemmän tai vähemmän valkoista. Vuonna 1874 Dublinin koiranäyttelyssä punainen ja punavalkoinen irlanninsetteri kilpailivat ensi kerran itsenäisinä rotuina. Molemmista roduista alettiin käyttää nimitystä Irish Setter (E. Irwing Eldredge: The New Complete Irish Setter). Punaisia irlanninsettereitä tavattiin jo 1700-luvulla, mutta varsinaisesti rotu yleistyi 1800-luvun puolella. Jalostuksessa kiinnitettiin päähuomio väriin ja käyttöominaisuudet jäivät vähemmälle huomiolle. Seurauksena oli se, että jo vuosisadan puolivälissä kenttäkokeissa kilpaili huomattavasti enemmän punavalkoisia kuin punaisia settereitä. Punaisesta setteristä oli tulossa seurakoira. Tilanteeseen pyrittiin saamaan korjaus ja 1882 perustettiin Irish Red Setter Club, jonka tehtävänä oli rodun käyttöominaisuuksien vaaliminen ulkomuodon ohella. Jalostustyössä keskityttiin uudelleen käyttöominaisuuksien parantamiseen aina 1930-luvulle saakka, jolloin jälleen näyttelysettereiden määrä kääntyi jyrkkään nousuun. Ilmiö liittyi maailmansotien välissä tapahtuneeseen yleiseen kehitykseen: metsästys ei enää ollut suosittu ajanviete yläluokan keskuudessa, eikä alemmilla luokilla ollut mahdollisuutta metsästykseen vallitsevien maanomistusolosuhteiden vuoksi luvulle saakka irlanninsetterin jalostus oli Brittein saarilla melko yhtenäistä ja muodostuneissa näyttelylinjoissa oli takana samoja koiria kuin käyttökoiralinjoissa. Jo 1800-luvulla vietiin irlanninsettereitä Venäjälle, Amerikkaan, Australiaan, Manner-Eurooppaan ja Skandinaviaan. Valitettavasti suuri osa rodusta on kuitenkin kaikkialla nykyisin näyttelylinjaa luvulla ilmeni irlanninsettereillä yleisenä vaivana vakava PRA-silmäsairaus (Progressive Retinal Atrophy eli verkkokalvon surkastuma). Tilanne oli niin hälyttävä, että 1946 asetettiin Englannissa pentujen rekisteröinnin ehdoksi, että molemmat vanhemmat olivat ko. sairauden suhteen terveitä. Toimenpiteellä onkin ollut merkitystä ja sairaus on käynyt harvinaiseksi. Erikoisuutena voidaan vielä mainita, että Irlannissa esiintyi 1800-luvulla varsin erikoinen linja: täplikäs irlanninsetteri (Shower of Hail Setters). Näillä koirilla oli hentoja valkeita täpliä muuten punaisessa turkissa. Sittemmin linja on valitettavasti täysin hävinnyt. Suomen kanta Irlanninsetterin arvellaan tulleen Suomeen 1860-luvulla Venäjällä palvelleiden upseereiden mukana. Otto Wreden mukaan noihin aikoihin kanakoirametsästystä harjoitti Suomessa vain muutama henkilö, heidän joukossa oli irlanninsettereitä harrastanut kapteeni A. von Daehn. Hän oli hankkinut Venäjältä mm. irlanninsetterinartun nimeltä Rädd sekä myöhemmin Fimka-nimisen nartun luvun lopulla harrastus levisi jo laajemmalti ja koiria tuotiin mm. Irlannista. Tunnetuimpia olivat v syntynyt Ben (Count - Alma, kasv. G. Rose - Shin) sekä vuotta vanhempi Killery (Fermoy - Breffni, kasv.

5 Rev. O Callaghan). Ben sai AVO 2 palkinnon ensimmäisissä Suomessa järjestetyissä kenttäkokeissa 1893 Boe-kartanon mailla Porvoon lähistöllä ja Killery ylsi AVO 1:een vuotta myöhemmin Janakkalassa. Näihin aikoihin kilpaili kolmaskin tuontikoira, Skotlannista hankittu Box (Rock - Stella, kasv. tuntematon) saaden AVO 2 samoin Boe-kartanon alueilla. Ensimmäinen Suomessa syntynyt FKK:n rekisteröimä irlanninsetteripentue on vuodelta Siinä oli emänä Irlannista tuotu Rose of Killaloe (Count - Queen) ja uroksena Rev. O Callaghanilta tuotu Dermot (Frisco - Grouse II). Tähän aikaan harjoitettiin varsin voimakasta sisäsiitosta Friscolla ja Grouse II:lla, sillä yhdistelmästä syntynyt Inver-niminen narttu astutettiin niinikään Dermotilla. Irlantilaisten tuontikoirien lisäksi käytettiin jalostukseen myös Venäjältä tuotuja yksilöitä. Niinpä Otto Wreden kasvattama v syntynyt Ready oli yhdistelmästä CH Boy (Glenkar - Kerry Kate) Erne Dermot (Dermot - Rose of Killaloe). Myös Ruotsista tuotiin muutama yksilö, joiden alkuperä oli Irlannista. Näistä tunnetuimpia olivat E.Krookin Sörängens Go on yhdistelmästä Lally (CH Riversdale Red Guide - Autrin Molly) ja Sörängens Erin (Erin Pam - Erin Flora) sekä W. Spåhren omistama Nellie yhdistelmästä Forester Frick Donegal (Donegal Rake - CH Derry Una) ja Holmsunds Monna (Phil - Solbackens Monna Vanna). Vuoden 1905 jälkeen irlanninsettereitä esitettiin kokeissa yhä harvemmin. Satunnaisia yksilöitä nähtiin kuitenkin kokeiden huipulla, kuten v R. Ehlersin omistama rekisteröimätön narttu Daisy, joka saavutti voittajaluokan ensimmäisen palkinnon. Samassa kilpailussa tunnetumpi englanninsetterinarttu Denbury Down tuli kolmanneksi. Koko 1920-luvun aikana ei irlanninsettereitä nähty käytännöllisesti katsoen lainkaan kokeissa ja Hönshundssektionen tilastojen mukaan v kenttäkokeisiin osallistui vain viisi irlanninsetteriä! 1930-luvulla pyrittiin tilannetta kohentamaan useilla tuontikoirilla. E. Krook toi Ruotsista Holmsunds-kennelistä puhdasta of Boyne-verta olevan Royn ja Norjasta hän hankki Montebellos Blendan ja Indian Rockyn. Jaakko Hankajärvi tuotti irlantilaisesta Portlairge-kennelistä uroksen nimeltä Hero ja Queenie-nimisen nartun. Hero syntyi v yhdistelmästä Ulster Hero (FT CH Rhu Gorse - Drumcrow Sally) ja Portlairge Dodo (Pat O Moy - Oonagh of Gadeland). Queenie oli vuotta nuorempi ja se oli yhdistelmästä Ulster Hero ja Colleen of Boyne. Queenie oli tuotaessa astutettu uroksella nimeltä Concubar Neasan (CH Corona Toby - CH Nessa). Näistä koirista polveutuivat 1950-luvun siitosurokset A. Anttilan omistama SF MVA Patrick yhdistelmästä Panu (Portlairge Hero - Sessan) ja Sara av Solhäll (Holmsunds Roy - Flossie) sekä J. Hovilaisen Jack yhdistelmästä Terry (Concubar 5 Neasan - Portlairge Queenie) ja emä yhdistelmästä Portlairge Hero - Huli. Vaikka käyttöominaisuuksien onkin sanottu tuontien ansiosta kohentuneen, koemenestyksellä mitattuna kehitys oli edelleen vaatimatonta. Näiden koirien jälkeläisiä oli paljon käytännön metsästäjillä, eikä niillä ole suurtakaan merkitystä nykypäivän irlanninsetterin sukulinjojen muodostumisessa. Koetuloksia saavuttivat Patrickin lisäksi muutamat T. Kujalan Karrin-kennelin kasvatit (Karrin Kaja ja Ika), mutta niillekään ei rakennettu merkittävää jatkoa. Kasvattajakin luopui yrityksestä ja vaihtoi rotua. Muutkin rotua aktiivisesti harrastaneet kanakoiramiehet kuten Vennu Ekman ja A. Westerstråhle päättivät luovuttaa rodun uusiin käsiin luvulle tultaessa hankittiin jälleen uutta ainesta. Norjasta tuotiin v Björntangens Patsy (Montebellos Jack - Penny), joka K.V. Andersinin omistuksessa kilpaili menestyksellä kentällä voittajaluokassa saaden VOI 1. Patsy saavutti myös muotovalion arvon. Seuraavana vuonna tuotiin samasta yhdistelmästä Astrid ja Arne. Näiden vahvasti Montebellolinjaisten koirien kasvattaja oli Egil Röed. Montebello-kennelin omistajan John Borgen kasvatustyö perustui englantilaisen rouva F. Naglen kasvattaman Sulhamstead Sally d Orin ja CH d Joucen avulla toteutettuun linjasiitokseen. Arnella ja Astridilla ei tosin ollut koemenestystä, mutta ulkomuodoltaan Arne oli varsin korkeatasoinen. Patsy ja Arne muodostivat ensimmäisen yhdistelmän Javelin-kennelissä M. Tuura toi Ruotsista nartun nimeltä Tråssebergs Java (Grönsjöens Ripper - Berry). Javan parhaaksi koetulokseksi kirjataan AVO 3, mutta sen molemmat vanhemmat kilpailivat voittajaluokassa. Ulkomuodoltaan tämä narttu oli huippuluokkaa tuotiin Suomeen Tanskasta tuon ajan ehdottomasti menestyksekkäimmän irlanninsetterin Garvergårdens Pedron ja Halneas Ritan pentu Boy. Pedro kilpaili kotimaassaan jo kaksivuotiaana voittajaluokassa ja toiveet olivat korkealla myös uuden tulokkaan suhteen. Boy selviytyikin Derbyssä toiseksi, ja sai seuraavana vuonna AVO 2, mutta ei onnistunut nousemaan voittajaluokkaan. Irlanninsetterin käyttöominaisuuksien parantamiseksi tehtiin 1950-luvulla työtä varsin ponnekkaasti ja uutta ainesta valittaessa pyrittiin hankkimaan vain korkealuokkaisten koirien jälkeläisiä. On vahinko, että käytettävissä ei ole tuon ajan kokeiden tuomarikertomuksia. Niistä kävisi ilmi, kuinka moni koira osallistui kokeisiin ja mistä ominaisuuksista kilpailumenestys jäi kiinni.

6 6 Kanta säilyi hyvin pienenä aina 1960-luvulle asti. Siitä eteenpäin rekisteröintimäärät ovat olleet noususuuntaisia, samoin tuontikoirien määrät. Tuonnit ovat olleet pääosin Pohjoismaista, mutta jonkin verran koiria on tuotu myös muualta Euroopasta sekä rodun synnyinmaasta. Rasitteena rodulla on ollut voimakas jakaantuminen käyttö- ja näyttelylinjaan. Irlanninsetteri käsitetään vieläkin liian usein seurakoiraksi. Se on kuitenkin ensisijaisesti käyttökoira. Viime vuosina irlanninsetterit ovat suorittaneet menestyksekkään esiinmarssin käyttökokeissa. Irlanninsetteri on noussut ensiluokkaiseksi metsästyskoiraksi. Rodun jakautumisen historiaa Suomessa Suomessa rodun jakautumisen kaava on jokseenkin sama kuin edellisessä luvussa mainittu jakautumisen kulku Britteinsaarilla, joskin vuosikymmeniä myöhemmin. Kannan kasvaessa ja tuontien lisääntyessä luvuilla joukossa oli jo joitakin näyttelylinjaa edustavia yksilöitä, mutta kokonaisuutena populaatio oli vielä ulkoisilta ominaisuuksiltaan yhtenäinen. Vielä 1980-luvulla eri linjojen yksilöitä käytettiin myös jossain määrin ristiin, mutta tämä toi ei-toivottua kehitystä käyttöominaisuuksiin. Lopullisen jakautumisen Suomessa voidaan katsoa tapahtuneen vasta 1990-luvulla. Tuolloin Suomeen tuotiin tyypiltään selkeästi käyttötyypistä poikkeavia yksilöitä. Ne saavuttivat menestystä näyttelyissä ja niille kertyi sangen paljon jälkeläisiä. Tämä tarkoitti myös rodun rekisteröintimäärien kääntymistä jyrkkään kasvuun. Voimallisimmin näyttelylinjaisten määrän lisääntymiseen Suomessa olivat 1990-luvulla vaikuttamassa muun muassa kennelit Chic Choix ja Lecibsin, joiden yhteenlaskettu pentumäärä reilun kymmenen vuoden aikana lähentelee 300. Näyttelylinjoihin keskittyneet harrastajat perustivat oman yhdistyksensä Punaiset ja punavalkoiset irlanninsetterit ry Valtakunnallisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää irlanninsetteriharrastusta ja toimia yhdyssiteenä harrastavien jäsenten kesken.

7 3. Järjestöorganisaatio ja sen historia 7 Englantilaisten kanakoirien rotujärjestö Kanakoirakerho - Hönshundssektionen ry on Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö. Se perustettiin Finska Kennelklubbenin ensimmäiseksi osastoksi nimellä Finska Kennelklubbens Hönshundssektion. Vuonna 1935 perustettiin Suomen Kanakoirakerho ry, johon liittyivät lähinnä suomenkieliset. Finska Kennelklubbens Hönshundssektion ja Suomen Kanakoirakerho yhdistyivät vuonna Yhdistyksen nimeksi tuli tällöin Kanakoirakerho - Hönshundssektionen ry. Nykyään Kanakoirakerho-Hönshundssektionen ry. toimii valtakunnallisella tasolla Suomen Kennelliiton alaisena rotujärjestönä ja edustaa englantilaisia kanakoirarotuja pointtereita ja settereitä. Jokaisella rodulla on rodun harrastajien esittämä ja yhdistyksen hallituksen nimeämä jaostoimikunta. Rotujaokset järjestävät edustamansa rodun harrastajille omia koulutuspäiviä ja kilpailuja. Tavoitteena on harrastajien keskinäistä yhteydenpitoa lisäämällä viedä kunkin rodun tasoa eteenpäin. Yhdistyksen jäsenmäärä on viime vuosina ollut voimakkaasti kasvussa. Vuonna 1980 jäseniä oli 170 ja v reilusti nelinkertaisesti noin 800. Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää kokeita ja kilpailuja jalostustyön tueksi settereiden ja pointtereiden käyttöominaisuuksien selvittämiseksi ja parantamiseksi. Toiminnan painopiste on kuluneen sadan vuoden aikana ollut selkeästi koetoiminnan kehittämisessä, mutta myös näyttelytoiminta on kuulunut Kerhon aktiivisen mielenkiinnon kohteisiin. Kanakoirien jakaantuminen näyttely- ja käyttölinjoihin on herättänyt jäsenet puolustamaan rakenteeltaan tervettä, vaativaan metsästykseen soveltuvaa kanakoiratyyppiä. Jäsenyys KKK-HHS ry:ssä KKK-HHS ry:llä on useita eri jäsenmuotoja. Yhdistyksen jäsenet ovat koe-, vuosi-, perhe-, vapaa-, kirjeenvaihtaja- tai kunniajäseniä. Yksityinen henkilö voidaan hyväksyä koe- tai vuosijäseneksi kirjallisen hakemuksen perusteella. Koejäsenen osallistuttua kanakoirien koetoimintaan (ei tulosvaatimusta) hänet voidaan hyväksyä vuosijäseneksi ilman uutta hakemusta. Koejäsenellä on äänioikeutta lukuunottamatta kaikki samat etuudet kuin vuosijäsenelläkin. Osallistumista rodunomaiseen kokeeseen on haluttu pitää varsinaisen jäsenyyden ehtona siksi, että päätösvalta rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta vaalivassa rotujärjestössä pysyisi jatkossakin niillä, joilla on asiaan harrastusta.

8 Taulukko Rekisteröinnit Pohjoismaissa Lähteet: Ruotsin irlanninsetterikerho ry, Norjan irlanninsetterikerho ry ja Suomen Kennelliitto ry

9

10 10 Vuosiyhteenveto Pennut (kotimaiset) Tuonnit Rekisteröinnit yht Pentueet Pentuekoko 8,3 7,1 7,9 8,2 7,9 7,8 8,8 Kasvattajat Urokset - kaikki kotimaiset tuonnit ulkomaiset keskimääräinen jalostuskäytön ikä 3v 11kk 4 v 10 kk 4 v 10 kk 4 v 8 kk 4 v 3 kk 4 v 6 kk 5 v 10 kk Nartut - kaikki kotimaiset tuonnit keskimääräinen jalostuskäytön ikä 3v 8kk 3 v 10 kk 3 v 11 kk 4 v 4 kk 4 v 2 kk 4 v 11 kk 3 v 7 kk Isoisät Isoäidit Tehollinen populaatio Sukusiitosprosentti 2,18 1,44 % 1,97 % 2,23 % 1,81 % 2,07 % 2,22 % Taulukko Rekisteröinnit ja populaation tunnusluvut viimeisen seitsemän vuoden ajalta Lähde: Suomen Kennelliitto, jalostustietojärjestelmä

11 Vuositilasto - jalostuspohja Per vuosi - pentueet jalostukseen käytetyt eri urokset jalostukseen käytetyt eri nartut isät/emät 0,87 0,84 0,80 0,83 - tehollinen populaatio 58 (94%) 35 (92%) 36 (90%) 42 (91%) - uroksista käytetty jalostukseen 8% 9% 6% 11% - nartuista käytetty jalostukseen 18% 15% 22% 20% Per sukupolvi (4 vuotta) - pentueet jalostukseen käytetyt eri urokset jalostukseen käytetyt eri nartut isät/emät 0,82 0,67 0,72 0,76 - tehollinen populaatio 121 (65%) 103 (63%) 109 (66%) 118 (68%) - uroksista käytetty jalostukseen 8% 8% 8% 8% - nartuista käytetty jalostukseen 19% 18% 19% 18% 11 Taulukko Vuositilasto - jalostuspohja Lähde: Suomen Kennelliitto, jalostustietojärjestelmä Vuositilasto - jalostuspohja Per vuosi - pentueet jalostukseen käytetyt eri urokset jalostukseen käytetyt eri nartut isät/emät 0,88 0,87 0,88 0,96 0,86 - tehollinen populaatio 64 (94%) 56 (93%) 75 (91%) 49 (98%) 54 (90%) - uroksista käytetty jalostukseen 4% 1% 2% 11% 5% - nartuista käytetty jalostukseen 2% 3% 7% 12% 27% Per sukupolvi (4 vuotta) - pentueet jalostukseen käytetyt eri urokset jalostukseen käytetyt eri nartut isät/emät 0,76 0,80 0,79 0,82 0,84 - tehollinen populaatio 191 (73%) 173 (69%) 181 (71%) 152 (72%) 135 (68%) - uroksista käytetty jalostukseen 4% 5% 6% 8% 7% - nartuista käytetty jalostukseen 6% 12% 16% 19% 21% Taulukko Vuositilasto - jalostuspohja Lähde: Suomen Kennelliitto, jalostustietojärjestelmä

12 Taulukko Jalostukseen käytetyt urokset, niiden pentueet ja lonkkakuvattujen %-määrä/sairaat. Käyttölinjaiset merkitty kursiivilla. Lähde: Suomen Kennelliitto, jalostustietojärjestelmä

13 Taulukko Jalostukseen käytetyt nartut, niiden pentueet, ja lonkkakuvattujen %-määrä/sairaat. Käyttölinjaiset merkitty kursiivilla. Lähde: Suomen Kennelliitto, jalostustietojärjestelmä.

14 14 Merkille pantavaa on yllä olevan taulukon lonkkakuvattujen prosentuaalinen määrä. Hyvin harvan nartun kohdalla päästään yli 50 % kaikista kuvatuista jälkeläisistä. Tämä koskee ennen kaikkea narttuja, joilla on enemmän kuin yksi pentue. Niin sanotusta jälkeläisseurannasta ei voida näin ollen puhua. Koirien terveyden seuraaminen pitäisi olla ensimmäisellä sijalla jälkeläisten seurannassa. 14 Punaisella irlanninsetterillä esiintyy lonkkavikaa suhteellisen paljon. Kuvatuista keskimäärin noin kolmanneksella HDmaininta Merkille pantavaa on C tai huonompi. yllä olevan taulukon lonkkakuvattujen prosentuaalinen määrä. Hyvin harvan nartun kohdalla päästään yli 50 % kaikista kuvatuista jälkeläisistä. Tämä koskee ennen kaikkea narttuja, joilla on enemmän kuin yksi pentue. Tehollinen populaatio Niin sanotusta jälkeläisseurannasta ei voida näin ollen puhua. Koirien populaatiokoko terveyden seuraaminen kuvaa jalostuspohjan pitäisi olla ensimmäisel- laajuutta: Tehollinen mitä lä sijalla pienempi jälkeläisten on tehollinen seurannassa. populaatio sitä nopeammin keskimääräinen sukusiitosaste kasvaa ja geenit homotsygoituvat. Punaisella irlanninsetterillä Tällöin populaatiosta esiintyy menetetään lonkkavikaa monia suhteellisen geenejä, mikä paljon. kaventaa Kuvatuista jalostusmahdollisuuksia keskimäärin noin kolmanneksella peruuttamattomasti. HDmaininta populaation on C tai huonompi. geenien homotsygoituminen alentaa po- Lisäksi pulaation vastustuskykyä erilaisia uhkatekijöitä vastaan. Se vaikuttaa esimerkiksi sairauksien leviämiseen ja ilmituloon rodussa ja sen myötä sairauksien torjuntaohjelmien vaikutuksiin. populaatio Tehollinen Tehollinen populaatiokoko kuvaa jalostuspohjan laajuutta: Tehollinen mitä pienempi populaatiokoko on tehollinen (taulukko populaatio ) (Ne) sitä = nopeammin 4*Nm*Nf/ (Nm+Nf), keskimääräinen jossa Nm sukusiitosaste = lisääntyvien kasvaa urosten ja geenit lukumäärä homotsygoituvat. Tällöin narttujen populaatiosta lukumäärä. menetetään Kaavalla laskettuna monia geenejä, saadaan ja Nf = lisääntyvien kuitenkin mikä kaventaa ylioptimistinen jalostusmahdollisuuksia arvio tehollisesta peruuttamattomasti. populaatiokoosta. Se Lisäksi on tarkoitettu populaation ideaaliselle geenien homotsygoituminen populaatiolle, jossa alentaa ei tapahdu populaation ei vastustuskykyä ole tuonteja ja kaikki erilaisia eläimet uhkatekijöitä saavat saman vastaan. määrän Se valintaa, jälkeläisiä. vaikuttaa esimerkiksi Kaavassa ei sairauksien oteta huomioon leviämiseen jalostukseen ilmituloon käytettyjen rodussa koirien ja keskinäisiä sen myötä sukulaisuussuhteita, sairauksien torjuntaohjelmien mikä on merkittävtuksiin. sukusiitokseen vaikuttava tekijä. Koirien ollessa sukulaisia, vaiku- tehollinen populaatiokoko on todellisuudessa huomattavasti pienempi Tehollinen kuin populaatiokoko kaava antaa (taulukko olettaa ) (Ne) = 4*Nm*Nf/ (Nm+Nf), jossa Nm = lisääntyvien urosten lukumäärä ja Nf = Isoisien lisääntyvien ja isoäitien narttujen määrää lukumäärä. käytetään Kaavalla koirarotujen laskettuna jalostus- saadaan kuitenkin ylioptimistinen arvio tehollisesta populaatiokoosta. Se on tarkoitettu ideaaliselle populaatiolle, jossa ei tapahdu valintaa, ei ole tuonteja ja kaikki eläimet saavat saman määrän jälkeläisiä. Kaavassa ei oteta huomioon jalostukseen käytettyjen koirien keskinäisiä sukulaisuussuhteita, mikä on merkittävä sukusiitokseen vaikuttava tekijä. Koirien ollessa sukulaisia, tehollinen populaatiokoko on todellisuudessa huomattavasti pienempi kuin kaava antaa olettaa. Isoisien ja isoäitien määrää käytetään koirarotujen jalostus- vä sukusiitokseen vaikuttava tekijä. Koirien ollessa sukulaisia, tehollinen populaatiokoko on todellisuudessa huomattavasti pienempi kuin kaava antaa olettaa. Käyttölinjoissa Isoisien ja isoäitien jalostukseen määrää käytetään on käytetty koirarotujen pääasiassa jalostus- tervelonkkaisia pohjan laajuuden yksilöitä. arvioimiseen. Tilastojen valossa Jalostuspohjaa tämä näyttää voidaan myös laskea suoraan tervelonkkaisempia urosten prosenttiosuuksina jälkeläisiä (kts. sukupolven s. 27). Lonk- pen- tuottaneen kien tutuotannosta kuvausprosentti kuin myös tulisi jalostukseen kuitenkin saada käytetyistä koko rodussa koirista nousemaan, verrattuna rekisteröinteihin jotta tilannetta voitaisiin (taulukko tarkastella ). Yleinen kriittisesti. ohje ja tavoite on, ettei yhden uroksen osuus kannasta saisi olla yli 5 % sukupolven pentutuotannosta. Käytännössä uroksia voidaan käyttää jalostukseen yli kymmenen vuotta, joten vaikutus on 3-4 sukupolveen. Käyttölinjoissa Taulukko jalostukseen Jalostukseen on käytetyt käytetty koirat pääasiassa tervelonkkaisia yksilöitä. Tilastojen valossa tämä näyttää myös tuottaneen tervelonkkaisempia jälkeläisiä (kts. s. 27). Lonkkien kuvausprosentti Rekisteröidyt verrattuna tulisi kuitenkin jalostukseen saada käytetyt koko rodussa koirat nousemaan, jotta tilannetta voitaisiin tarkastella kriittisesti. KPL Nartut 1233 Jalostuspohjan laajuus vaikuttaa rodun sukusiitosasteeseen. Jatkuvasti kapeneva geenipooli on eräs suurimmista ongelmista kaikilla koiraroduilla. Uuden geneettisen materiaalin saaminen Taulukko rodun Tehollinen ulkopuolelta populaatio on lähes vuosina mahdotonta, kun puhutaan Lähde: Suomen puhdasrotuisten Kennelliitto, koirien jalostustietojärjestelmä jalostuksesta. On laskettu, että yleinen homotsygotiataso (koira on saanut saman perintötekijän sekä emältä että isältä) puhdasrotuisilla koirilla on n %. Yksilötasolla tämän tiedetään vaikuttavan negatiivisesti mm. immunologiseen vastustuskykyyn. Taulukko Tehollinen populaatio vuosina Lähde: Suomen Kennelliitto, jalostustietojärjestelmä 58 Urokset Rekisteröidyt Jalostukseen käytetyt Lähde: Suomen Kennelliitto, jalostustietojärjestelmä Haitallisena sukusiitoksen rajana voidaan pitää n. 10 % yksit- tä on ko vä m de Ta 20 Lä Ta on tä pa te lö yli

15 Taulukko Jalostukseen käytetyt koirat Lähde: Suomen Kennelliitto, jalostustietojärjestelmä Taulukko Pentueitten sukusiitoskertoimet 2000 luvulla Lähde: Suomen Kennelliitto, jalostustietojärjestelmä

16 16 Tehollinen populaatio linjoittain Kun tehollinen populaatio eritellään käyttö ja näyttelylinjoihin, materiaalin niukkuus käy ilmi vieläkin selvemmin. Todellinen tilanne ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen hyvässä eikä pahassa. Luvun alussa mainitut tekijät vääristävät lukemaa helposti todellista tilannetta paremmaksi. Toisaalta on huomioitava sekin, että molemmissa linjoissa tuonti- ja muu jalostukseen liittyvä kansainvälinen yhteistoiminta on yleistymässä nopeasti yhteydenpidon ja tiedonhankinnan helpottumisen myötä Tehollinen populaatio Taulukko Käyttökoirien tehollinen populaatio vuosina Lähde: Suomen Kennelliitto, jalostustietojärjestelmä Tehollinen populaatio Taulukko Näyttelykoirien tehollinen populaatio vuosina Lähde: Suomen Kennelliitto, jalostustietojärjestelmä Tuonnit linjoittain Tuontimaista ykkönen on molemmissa linjoissa Ruotsi. Käyttöpuolella yhtä paljon koiria tuodaan Norjasta ja Tanskasta. Pohjoismaiden suosiota tuontimaina selittää etäisyyden ohella se, että Norjassa rotu on säilynyt lähes 100-prosenttisesti metsästystyyppisenä ja myös Tanskassa jakautuminen on ollut maltillista. Ruotsissa rotu on jakautunut, mutta punaisella setterillä on edelleen vahva asema myös käyttökoirana. Käyttökoirien tuontimaiden listalta löytyvät lisäksi Iso- Britannia, Irlanti ja Saksa. Näyttelylinjoissa tuontimaiden lista on pitempi ja hajanaisempi. Viime vuosina tuonteja on tehty erityisesti itäisen Euroopan maista kuten Viro, Venäjä, Unkari ja Slovenia. Muita tuontimaita ovat Iso-Britannia, Luxemburg, Alankomaat, Belgia ja Yhdysvallat. Taulukko Koirien tuonnit linjoittain Lähde: Suomen Kennelliitto, jalostustietojärjestelmä

17 Yhteenveto Populaation nykytilanne numeroina näyttää vaatimattomalta erityisesti kun sitä tarkastellaan käyttö- ja näyttelylinjat erottaen. Huomioitavaa on kuitenkin, että tuontikoirien määrä suhteessa rekisteröinteihin on kohtalaisen suuri. Kotimainen kanta on pieni, mutta tuonneilla on jossain määrin onnistuttu laajentamaan tai vähintäänkin ylläpitämään geenipohjaa. Yksilökohtainen jalostuskäyttö on yleisesti ottaen ollut maltillista, eikä rodun piirissä ole suuressa määrin esiintynyt ns. matador-käyttöä. Tilastoista nousee tosin esiin muutama näyttelylinjainen uros, joita on käytetty 8-11 kertaa. Käytetyimmän uroksen jälkeläismäärä on yli 100. Rotujärjestö on pitänyt suosituksena korkeintaan 40 jälkeläistä. Populaation kokoon suhteutettuna määrä on kuitenkin pidettävä liian suurena. Niinpä rotujärjestö suosittaa päivitetyssä jalostusohjeessaan yksilölle korkeintaan kolmeakymmentä jälkeläistä.sama suositus koskee sekä uroksia että narttuja. Saman yhdistelmän uusimista ei suositella. Vuoden 2011 alusta voimaan tulevassa PEVISA-ohjelmassa jälkeläismäärä on rajattu seuraavasti: Koiran rekisteröityjen jälkeläisten määrä saa olla korkeintaan 40 pentua. Viimeinen, rajan ylittävä pentue rekisteröidään kuitenkin kokonaisuudessaan. Koska näyttelylinjojen populaatio on Suomessa suurempi, rajaus ylittää koko rodun osalta rotujärjestön suosituksen. Suhteessa populaatioiden kokoon tuontien määrä on käyttölinjoissa selvästi suurempi. Suuri osa tuonneista tukee olemassa olevia, mutta mukana on myös uusia Pohjoismaihin tuotuja verilinjoja mm. USA:sta. Saksasta ja Brittein saarilta. Sukusiitosasteet ovat nekin pysyneet keskimäärin siedettävällä tasolla yksittäisiä yhdistelmiä tarkasteltaessa. Suurimmassa osassa tarkastelujaksolla tehdyistä pentueista sukusiitosaste on selvästi alle 6,25 prosenttia viiden sukupolven mukaan laskettuna. Tilastoista löytyy tosin myös yksittäistapauksia, joissa sukusiitosaste on huomattavan korkea. Rodun säilyttäminen terveydeltään ja ominaisuuksiltaan nykytasolla edellyttää jatkossakin tuonteja. Kotimaassa tavoitteena on, että olemassa oleva materiaali voitaisiin hyödyntää monipuolisesti eivätkä koepalkinnot yksinään, pelkästä näyttelymenestyksestä puhumattakaan, olisi liiaksi jalostusvalintoja määrittävä tekijä. Tätä tavoitetta voidaan edesauttaa tiedotusta lisäämällä. Myös sen tyyppisten koulutustapahtumien lisääminen, missä koiran ominaisuuksia voidaan tarkastella koe- tai näyttelytilannettä vapaamuotoisemmin, antaa lisätietoa koiransa jalostuskäyttöä suunnittelevalle. Käyttöpuolella suosituksen puitteissa on pitkälti pysytelty tähänkin saakka. Käyttölinjoissa populaatio on kuitenkin Suomessa näyttelylinjoja pienempi, joten jälkeläisten suositeltava määrä on jatkossa otettava kriittiseen tarkasteluun. Todellinen kuva Skandinaavisesta populaatiosta saadaan, kun vastaavat ohjelmat muualla valmistuvat.

18 Luonne ja käyttöominaisuudet Tutkimusaineistosta: Irlanninsetterin luonteeseen ja metsästysominaisuuksiin liittyviä huomioita on poimittu Kanakoirakerho - Hönshundssektionen ry:n vuosikirjoista 2000-luvulla. Koekäyntien ja palkitsemisten osalta käytössä on 10 vuoden materiaali. Englantilaisten kanakoirien arvosteluissa ei tällä aikajaksolla ole ollut käytössä numeroihin perustuvaa ominaisuusarvostelua (lukuunottamatta varsinaisia laatuarvostelupalkintoja). Uudet vuonna 2007 käyttöön tulleet lomakkeet sisältävät numeroarvostelun ominaisuuksien osalta, joten jatkossa niiden pohjalta tapahtuva tilastointi helpottuu. Nyt käytössä olevat koekertomukset ovat vapaamuotoisia tekstejä joissa terminologia on kirjavaa ja osin tulkinnanvaraista. Näin ollen on mahdotonta tehdä yksityiskohtaista numeerista taulukointia mainintojen osalta. Tässä arvioinnissa on listattu englantilaisten kanakoirien tuomariohjeen määrittämiä yleiseen arviointiin liittyviä mainintoja (vauhti, tyyli, linnunkäsittelykyky, koulutettavuus) siltä osin kuin ne on voitu kertomuksista löytää. Viiden vuoden katselmus irlanninsettereiden koekertomuksiin antaa vähintääkin suuntaa rodun vahvuuksista ja heikkouksista metsästyskoirana. Jatkossa jaoksen suunnitelmissa on kartoittaa kyselytutkimuksella punaisen irlanninsetterin käyttö- ja luonneominaisuuksia. Tällöin seurannan piiriin toivottavasti saadaan enemmän niitäkin yksilöitä, joita ei esitetä käyttökokeissa. Rodunomaiset kokeet Punainen irlanninsetteri on metsästykseen jalostettu seisova kanakoira. Jalostuksen ja alkuperäisen tyypin säilyttämisen kannalta olennaisin tieto käyttöominaisuuksista ja luonteesta saadaan rodunomaisista kokeista. Punaisen irlanninsetterin rodunomaiset kokeet ovat kanakoirien kenttäkoe (KAKE), kanakoirien tunturikoe (KATU) ja kanakoirien metsäkoe (KAME). Esimerkiksi Suomen muotovalion arvoon tarvittavat tulokset (AVO 1 tai 2 x AVO 2) on saavutettava näistä koemuodoista, jotka määrittävät rodun työskentelytapaa, tyyppiä ja tyyliä. Rodunomaiseksi kokeeksi ei luokitella esimerkiksi mannermaisille seisojaroduille rodunomaiseksi kokeeksi määriteltyä kanakoirien erikoiskoetta. Punainen irlanninsetteri on jalostettu seisovaksi lintukoiraksi, jonka erottaa vaikkapa mannermaisista kanakoirista temperamentti, liikkumisen laajuus ja lennokkuus. Toimintatapa itse lintutilanteessa on kaikilla seisovilla koirilla jokseenkin samankaltainen. Oikean, alkuperäisen tyypin säilyttäminen on tärkeää, sillä juuri se erottaa punaisen setterin monitoimikoiriksi tarkoitetuista seisojista. Punainen irlanninsetteri on spesialisti, jonka melko kapealle erikoisosaamiselle on määritelty korkeat vaatimukset. Rotumääritelmän liitteeksi laadittu työskentelytapastandardi kuvaa yksityiskohtaisesti punaisen irlanninsetterin työskentelytapaa, jota arvioivat rodunomaisissa kokeissa rotua tun- Taulukko Irlanninsettereiden ja kaikkien rotujen osallistumismäärän kehitys vuosina Osallistumismäärissä on suuria vaihteluita. Määriin vaikuttavat ikäluokan suuruus ja toisaalta myös luonnonolosuhteet. Esimerkiksi helteillä tai huonoilla lintuvuosilla on vaikutusta kokeiden osallistujamääriin.

19 19 Taulukko Palkitut irlanninsetterit vuosittain Irlanninsettereiden palkintojen lukumäärä on ollut historiansa korkein vuosituhannen taitteessa. Palkintojen määrän vaihtelua selittää pikemminkin tiettyjen yksilöiden aktiivinen osallistuminen kilpailuihin kuin ikäluokan yleinen taso. Taulukko Palkitsemisprosentti vuosittain tevat tuomarit. Siksi rodunomaiset kokeet ovat jalostuksen kannalta ylivoimaisesti merkityksellisin koemuoto. Useimpien muiden rotujen tapaan punainen irlanninsetteri sopii hyvin lukuisiin muihinkin aktiviteetteihin. Rodunomaisen metsästystoiminnan ohella irlanninsettereiden kanssa harrastetaan muun muassa agilityä. Erityisen suosittu harrastusmuoto agility on näyttelylinjaisilla koirilla. Punaisia irlanninsettereitä kilpailee myös jonkin verran tottelevaisuuskokeissa. Näistä koemuodoista ei kuitenkaan saada merkittävää tietoa jalostuksen kannalta. Jalostuksen kannalta relevantit asiat ovat setterin tyyli, linnunlöytökyky, linnun käsittely, riistainto ja koulutettavuus. Muiden koemuotojen voidaan katsoa antavan lähinnä viitteellistä tietoa koulutettavuudesta. Rodunomainen, luonteeltaan temperamenttinen punainen irlanninsetteri ei kuitenkaan ole luontevin rotuvalinta esimerkiksi tokokentille. Kiinnostavaa tietoa olisi kenties mahdollista saada luonnetestauksen avulla. Hyödyn irtisaaminen edellyttäisi kuitenkin rodunomaisen normin luomista testille, jolloin voitaisiin määrittää korrelaatiota luonnetestauksen pisteytykselle ja metsästysominaisuuksille. Luonnetestaus oli pari vuotta sitten teemana jaoksen kesäpäivillä, jossa meille luennoivat kokeneet luonnetestituomarit. Tällä hetkellä punaisia irlanninsettereitä testataan vain muutamia vuosittain.

20 20 Taulukko Irlanninsetterien palkintojen jakaantuminen koemuodoittain vuosina Metsäkokeet Metsäkoe käydään usein peitteisessä maastossa ja siitä johtuen koekertomuksiin kirjautuu enemmän epäselviä tilanteita kuin avoimessa maastossa käytävissä kokeissa. Huomioitavaa on myös se, että metsäkokeessa koira työskentelee hakuerissään yksin, kun taas tunturi- ja kenttäkokeissa käytetään parihakua. Tunturissa ja kentällä tapahtuviin kokeisiin verrattuna metsäkokeisiin osallistuneilla irlanninsettereillä oli enemmän mainintoja tyhjistä seisonnoista, epäselvistä lintutilanteista ja väliinjätöistä. Vaikka merkintöjen määrä on muita koemuotoja suurempi, tilanne ei liene rotutyypillinen vaan selittyy pikemminkin koemuodon haasteellisuudella. Ylivoimaisesti suurin syy palkinnotta jäämiseen metsäkokeissa oli se, ettei koiralle saatu hyväksyttyä lintutyötä. Toiseksi yleisin syy palkinnotta jäämiseen ja yleisin syy kokeesta sulkemiseen oli peräänmeno lintutilanteessa. Kun lintutilanne saatiin aikaan, irlanninsetterin työskentelystä löytyy pääosin positiivisia merkintöjä. Useimmiten koekertomukseen on kirjattu, että seisonta on kiinteä ja nosto täsmällinen. Muutaman kerran käy myös ilmi, että punainen irlanninsetteri ilmentää liikkuvaa lintua toisinaan rotutyypillisesti pienellä hännän liikkeellä. Viiden vuoden aikana punaisen irlanninsetterin osalta ei löytynyt merkintöjä siitä, että koira olisi metsäkokeessa kieltäytynyt siivittämästä lintua. Neljä kertaa mainittiin että koiran eteneminen linnulle oli hidas tai haluton. Törmätessään lintuun irlanninsetteri käyttäytyi useammin rauhallisesti kuin rauhattomasti. Vauhti ja tyyli on yleisimmin mainittu erinomaiseksi, hyväksi tai riittäväksi. Viimeisten viiden vuoden ajalta koekertomuksista löytyy neljä mainintaa siitä, ettei koira irtoa kunnolla hakuun eikä tyyliä ja vauhtia voida todeta rodunomaisessa kokeessa palkintoon oikeuttavaksi. Näistä maininnoista useimmat löytyvät sellaisten yksilöiden kohdalta, jotka edustavat rotujärjestön ulkopuolella tapahtuvaa kasvatustyötä. Kyse on yhdistelmistä, joissa koiralla tai sen lähisukulaisilla ei ole palkintoja rodunomaisista kokeista, ja niiden voidaan katsoa edustavan nk. näyttely-/seurakoiratyyppiä. Hakulaajuus on yleisimmin mainittu sopivaksi tai riittäväksi. Kun laajuudessa on huomautettavaa, sen todetaan useammin olevan liian laajaa kuin liian suppeaa. Viiden vuoden ajalta rodulle on metsäkokeessa kirjattu kolme tiedotusta (= koira irtoaa seisonnalta ja palaa hakemaan ohjaajansa mukaan tilanteeseen). Linnun noutaminen on yhtä kertaa lukuunottamatta sujunut moitteettomasti. Kenttäkokeet Kenttäkokeissa irlanninsetterin hakutyöskentely on yleisimmin mainittu hyvänä ja hakulaajuus sopivana. Tyyli ja vauhti ovat yleisesti ottaen palkitsemisperusteet täyttäviä ja lintutyöt täsmällisiä. Kenttäkokeissa yleisin syy palkinnotta jäämiseen on hyväksyttävän lintutyön puuttuminen. Metsäkokeiden tapaan kokeesta sulkemisen aiheutti useimmiten peräänmeno lintutilanteessa. Myös jänisajo koitui osan kohtaloksi. Huomattavaa on kuitenkin, että koekertomuksissa oli enemmän merkintöjä jänisvapaudesta kuin jänisajoista.

21 Hakutyöskentelyn useimmin mainittu puute on liian laaja ja avoin haku. Samoista yhteyksistä löytyy usein myös merkintä menetetyistä lintumahdollisuuksista (lintuhäviöistä paritoverille tai väliinjätöstä). Merkille pantavaa on, että sekä kontaktin heikkoudet ohjaajaan että toisaalta liiallinen riippuvuus ohjaajasta näyttävät periytyvän voimakkaasti. Koirat joiden kohdalla on toistuvia merkintöjä liian laajasta hausta ja huonosta yhteydenpidosta ovat kaikki jossain määrin sukulaisuussuhteessa. Sama pätee myös niihin yksilöihin joiden kohdalla koekertomuksiin kirjattiin mainintoja siitä, että koira on liiaksikin riippuvainen ohjaajastaan. Kenttäkoekertomuksista löytyy toistakymmentä mainintaa siitä, että koiran haku ei täytä alimpaan palkintoon oikeuttavaa tasoa. Tällöin koira ei irtoa hakuun oikeastaan lainkaan. Pääosin nämä yksilöt edustavat kahtiajakautuneessa rodussa sitä osaa, jonka jalostusvalinnoissa ei ole kiinnitetty huomiota koiran tai sen lähisukulaisten näyttöihin rodunomaisista kokeista. Näiden niin kutsuttujen seura- tai näyttelykoiralinjojen jalostuskriteereistä tai pentuesuunnittelusta ei rotujärjestöllä ole tietoa. Vuosikirjoista poimittua: Pyörii ohjaajansa ympärillä eikä kykene tarkoituksenmukaiseen hakutyöskentelyyn Tyylistä ei pysty sanomaan mitään, koska koira pääsääntöisesti kävelee ohjaajansa ympärillä Pienimuotoinen haku jatkuu, paritoverin seistessä pyörähtää seisovan koiran ympäri välittämättä siitä mitään Ensimmäisessä erässä paritoveri kiinnostaa liiaksi. Kolmannessa erässä ärhentelee paritoverilleen. Ns. näyttelylinjaisten osallistuminen rodunomaisiin kokeisiin on ollut vähäistä, eikä niitä ole palkittu käyttökokeissa. Yllämainittujen tyyppisiä merkintöjä esiintyy satunnaisesti myös muiden koekertomuksissa, mutta niiden suhteellinen osuus nk. käyttölinjaisten koirien puolella on hyvin pieni. Näyttely-/seurakoiratyyppiä edustavien koirien kohdalla valtaosan koekertomuksissa esiintyy vakavia puutteita juuri niillä osaalueilla, joita rotujärjestö kasvatustyössään haluaa painottaa. Koekertomuksissa irlanninsetterin seisonta mainitaan useimmiten piirteikkääksi ja nosto suoraviivaiseksi ja nopeaksi. Vuosikirjoista löytyy viisi mainintaa matalasta seisonnasta, jonka rodun työskentelytapastandardi kuvaa rotutyypilliseksi ominaisuudeksi tietyissä olosuhteissa (LIITE 2). Myös hännän liike on kirjattu tuomarikertomuksiin vajaat kymmenen kertaa. Tämä ominaisuus, joka toisinaan on tulkittu virheeksi, mainitaan erikseen standardissa rotutyypillisenä toimintana ennen kiinteää seisontaa. 21 Niin sanottuja tyhjiä seisontoja, joista lintua ei voitu todeta, on kirjattu joitakin. Yleisimmin tilanteiden kuvauksista syntyy kuitenkin kuva siitä, että koira ei peitteisissä maastoissa onnistu siivittämään juoksevaa riistalintua, kuin siitä että irlanninsetterin voitaisiin usein todeta seisovan avoimillakin paikoilla muuta kuin riistalinnun ruumiin hajua. Vuosikirjoista löytyy puolenkymmentä mainintaa tahmeasta ja haluttoman oloisesta nostosta. Kokonaismäärään nähden mainintojen määrä on pieni. Suoranaista kieltäytymistä nostosta ei ole kirjattu kertaakaan. Oma-aloitteinen nosto on kirjattu kymmenkunta kertaa. Kyse on useimmiten nuorten luokan koirista. Vanhemmilla koirilla tilanteeseen liittyy yleensä paritoverin häiritsevä käyttäytyminen. Seisonnan ryöstöstä löytyi alle kymmenen merkintää, pääosin rötöstely sijoittuu nuorten luokkiin. Määrä ei sinällään ole merkittävä, mutta kun toisaalta säestys (= koira jää paikalleen ja kunnioittaa seisovaa paritoveria saatuaan siihen näköyhteyden) on kirjattu vain kerran, tässä lienee yksi asia johon kannattaa jatkossa kiinnittää huomiota. Koekertomusten perusteella nouto näyttäisi olevan punaiselle irlanninsetterille ongelmaton ainakin mitä tulee riistan suuhun ottamiseen. Koekertomuksista löytyy vain yksi maininta siitä, että koira ei ole tuonut lintua ohjaajalleen (samalle yksilölle on myöhemmin merkitty onnistuneita noutosuorituksia). Sen sijaan huomionarvoista on se, että koekertomuksiin kirjattiin liki kymmenen paukkunoutoa (= koira irtoaa noutoon ilman lupaa heti laukauksen jälkeen). Määrä on lähes sama kuin hyviksi kirjattujen noutosuoritusten. Muita huomioita kenttäkokeista ao. viiden vuoden aikana: tiedotus oli mainittu koekertomuksissa kaksi kertaa, kytkemisongelmat kolme ja korostuneesti tuotiin esiin erityisen hyvä linnunlöytökyky neljä kertaa. Tunturikokeet Tunturikoe lukeutuu koemuotona samaan ryhmään kuin kenttäkoekin. Hakutyöskentely tapahtuu pareittain maastossa, jossa näkyvyys on yleensä suhteellisen hyvä. Myös vuosikirjoissa käytetyt irlanninsetterin työskentelyä kuvaavat laatusanat ovat hyvin samantyyppisiä kuin kenttäkokeissa, samoin palkitsematta jättämisen perusteet. Koekertomusten perusteella irlanninsettereiden yleistä tasoa tunturikokeissa voidaan pitää vähintäänkin hyvänä. Seurakoira-/näyttelylinjaisia irlanninsettereitä ei tunturikokeessa esitetty tarkastellun viisivuotisjakson aikana. Merkillepantavin ero on, että liian laajasta hausta kirjatut maininnat olivat suhteessa muita koemuotoja yleisempiä. Samalla lisääntyivät myös merkinnät hyödyntämättömistä lintutilanteista. Liian pienimuotoisesta hausta oli vain muutama maininta ja nekin liittyivät yleensä väsymykseen iltapäivän erissä.

22 22 Lintutyöt sujuivat keskimäärin mallikkaasti. Yleisimmät maininnat seisonnasta kertovat sen olevan piirteikäs ja selkeä. Linnun siivittäminen on halukasta. Koekertomuksista löytyy puolenkymmentä mainintaa tahmeahkosta etenemisestä linnulle, mutta ei yhtäkään nostosta kieltäytymistä. Nouto on sujunut moitteetta, eikä ammuttu lintu jäänyt tunturikokeissa kertaakaan noutamatta. Paukkunoutoon irlanninsetterit syyllistyivät muutaman kerran. Hännän liikkeestä seisonnalla on muutamia merkintöjä. Lisäksi irlanninsetterin on mainittu kolmesti säestäneen (seisonnan ryöstöstä on useampi merkintä), tiedotus kirjattiin vain kerran. Tuloksettomiksi jääneitä seisontoja kirjattiin jonkin verran myös tunturikokeissa, mutta kuten muissakin koemuodoissa irlanninsetterin osalta tilanteet ovat usein pikemminkin epäselviksi kuin varmasti tyhjiksi seisonnoiksi tulkittavia. Kultamalja ja Derby Kultamalja ja Derby ovat Kanakoirakerhon perinteiset nuorten koirien kilpailut. Kultamalja-kilpailu on tarkoitettu alle kaksi- ja Derby alle kolmevuotiaille koirille. Punaista irlanninsetteriä ei ole pidetty suhteessa englanninsettereihin ja pointtereihin erityisen varhaiskypsänä rotuna. Tätä näkemystä vahvistaa se, että punainen irlanninsetteri on onnistunut voittamaan vuodesta 1948 kilpaillun Kultamaljan vain kahdesti. Molemmat voitot sattuvat tarkasteltuun jaksoon. Derbystä on kilpailtu vuodesta 1935 ja tämä on ainoa Kerhon nimikilpailuista (Kultamalja, Derby, Kenttien Voittaja ja Elit), jota punainen irlanninsetteri ei toistaiseksi ole onnistunut voittamaan. Yhteenveto Metsästysominaisuuksiltaan käyttötyypin irlanninsetteri on tarkasteltujen koekertomusten perusteella kokonaisuutena hyvällä tasolla. Kokeisiin osallistuneista valtaosa täyttää sääntöjen edellyttämät palkitsemisperusteet tyylillisesti ja haullisesti. Myös linnun löytö- ja käsittelykykyä voidaan pitää suhteessa muihin englantilaisiin kanakoirarotuihin vähintäänkin hyvänä. Ongelmat näyttäisivätkin liittyvän usein pikemminkin huonoon perustottelevaisuuteen kuin suoranaisiin puutteisiin metsästysominaisuuksissa. Rotumääritelmän maininnat luonteesta ovat tarkkaavainen, älykäs, tarmokas, lempeä ja uskollinen. Koiran luonne määrittää myös sen kykyä toteuttaa rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta. Hermorakenteeltaan hyvä metsästysirlanninsetteri on yleensä myös mitä mainioin seuralainen kotona ja kaupungilla jahtikauden ulkopuolella. Koiran luonnetta suhteessa käyttötarkoitukseen on pohdittu mm. Kokonaisvaltaisen Kultamalja vuosi koiria irlannin- sijoitet- tulos finaalissa settereitä tuja ja ,3 ja ja Derby vuosi koiria irlannin- sijoitet- tulos finaalissa settereitä tuja ja Taulukko ja Nuorille koirille tarkoitetuissa Kultamalja- ja Derby-finaaleissa nähdyt ja sijoittuneet punaiset irlanninsetterit vuosina Rodun huippuvuodet ikäkausikilpailuissa ajoittuvat vuosituhannen alkuun. Jostain syystä hyvä ikäkausimenetys ei näy palkitsemistilastoissa seuraavina vuosina, kuten kenties voisi olettaa. koirajalostuksen tuki ry:n Koirien luonneominaisuuksien periytyvyys ja luonteen parantaminen jalostuksen avulla - tutkimussuunnitelmassa seuraavasti: Toimivan työkoiran tulee olla itsevarma. Ellei ihmisestä ole sen johtajaksi ongelmia on luvassa. Tästä johtuen monissa palvelus- ja metsästyskoiraroduissa on alettu suosia pehmeää ja taipuisaa luonnetta, koska koirat ovat nykyään suureksi osaksi seurakoiria. Samalla koirista on tullut epävarmoja ja toimintakyvyttömiä. Ne eivät selviydy vieraista tilanteista kodin ulkopuolella, vaan stressaantuvat ja puolustautuvat hyökkäämällä. Muun muassa yllämainituista syistä metsästysominaisuuksien vaaliminen on tärkeää. Samasta syystä seurakoiratyyppisten ja metsästystyyppisten koirien erot näyttäytyvät räikeinä