1 Sarvenperän kylälehti 4/2008 www.sarvenpera.fi Se on kohta menoa
2 Pääkirjoitus Tämä on viimeinen pääkirjoitukseni än. Ihmeekseni olo ei ole lainkaan haikea, vaan tyytyväinen. Olen tehnyt osani lehden käynnistämisessä, ja nyt työtä jatkavat uudet, virkeät voimat parhaiden konkarien kanssa. Uutena päätoimittajana aloittaa pitkäaikainen ystäväni ja seinänaapurini Hanna Mäkinen ja toimittajana tuoreempi ystäväni Salla Hellevuo. Molemmat ovat aktiivisia perhekerholaisia ja kyläläisiä. Jo tätä numeroa ideoidessamme oli hyvin nähtävissä, että uudet tuulet alkavat puhaltaa ja lehti harppaa selvästi eteenpäin. Aina ajan hermolla oleva Seija Halinen kameroineen sekä sanankäytön mestarit Paavo Vehkala ja Oiva Lahtinen jatkavat uskollisina lehden tekemistä. Petri Hakkarainen hoitaa yhä taiton. Tässä on juuri sopiva porukka tuomaan sekä uutta että vanhaa Sarvenperän kylälehteen. Päätoimittajan rooli on aktiivisen toimituskunnan ansiosta ollut hyvin pieni enimmäkseen puhtaaksikirjoittamista. Ilman hyvähenkistä tekijäporukkaa lehden tekeminen olisikin voinut hyytyä jo ajat sitten. Kiitokset yhteisistä vuosista ja paljon onnea ja intoa tulevaisuuden n tekijöille! Torvelassa marraskuisen lumimyrskyn jälkeen MH Yrttivoidekurssi Jos olette sattuneet näkemään joitakin erikoisen hehkeäihoisia naisihmisiä Korpilahden pohjoisten kylien raitilla, niin he ovat olleet melko varmasti Luonnonyrteistä voiteeksi -kurssilla. Kansalaisopisto oli järjestänyt kurssin Sarvenperän koululle 10. 11.10. Mukana oli kuusi innokasta oppilasta ja opettajana toimi Yrttimuorinakin tunnettu Anita Louniala apuohjaajansa kanssa. Kahden päivän kurssilla Anita kertoi eri yrteistä ja tuoksuista sekä niiden vaikutuksesta ihmisen elimistöön ja hyvinvointiin. Omasta pihastakin voi löytää monenmoisia käyttökelpoisia kasveja. Välillä herkuteltiin osallistujien tuomilla piirakoilla, kakuilla ja sämpylöillä ja keskusteltiin mieleen juolahtaneista, mutta kurssiin liittyvistä asioista. Ensimmäiseksi pöydälle levitettiin valtava määrä erilaisia eteerisiä öljyjä pienissä pulloissa, perusöljyä isommissa, kookosrasvaa, mehiläisvahaa, ym. luonnon tykötarpeita. Toisena päivänä esille otettiin reseptejä aivan kuin kotitaloustunnilla ja pistettiin kattilat liedelle 4/2008 Sarvenperän kylätoimikunnan lehti Ilmestyy neljä kertaa vuodessa: helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa. Paino: Jyväskylän yliopistopaino. Lehden painos 180 kpl. Seuraavaan lehteen aineistot 31.1. mennessä päätoimittajalle tai toimittajille. Julkaisija: Sarvenperäset ry / puheenjohtaja Vesa Pihlajamäki p. 020 482 5890, sihteeri Seija Halinen p. 638 834, rahastonhoitaja Riitta Kuusela p. 050 571 8492 Päätoimittaja: Mari Hakkarainen, Päivärinteentie 30, 41930 Kuohu, p. 050 356 6992, email: hakkaraisenmari@gmail.com Lehden ulkoasu: Petri Hakkarainen p. 050 529 0529, email: pera.sarvi@kolumbus.fi Toimittajat: Seija Halinen p. 638 834, email: seija.halinen@elisanet.fi, Vesa Pihlajamäki (Sarvenperäset ry:n edustaja), p. 020 482 5890, Hanna Mäkinen p. 050 368 0280, e-mail: hanna_k.makinen@nic.fi, Oiva Lahtinen p. 638 837, Salla Hellevuo p. 040 581 5155, e-mail: sallalaa@suomi24.fi ja Paavo Vehkala p. 638 818 Kuvat: Seija Halinen, ellei muuta mainita Tilaushinnat: Sarvenperän asukkaille ilmainen, muille vuosikerta 10 euroa, irtonumerot 2,5 euroa Tilaukset: Seija Halinen, Sarvenperäntie 480, 41930 Kuohu, p. 638 834. Ilmoitushinnat: koko sivu 50 euroa, ½ sivu 33 euroa, ¼ sivu 20 euroa, 1/8 sivu 13 euroa; rivi-ilmoitukset kyläläisille ilmaisia max 20 sanaa. Aineistot: Kirjoitukset toimitetaan mieluiten sähköisesti. Kirjoittaa voi myös nimimerkillä, mutta nimen on oltava päätoimittajan tiedossa (ei kerro eteenpäin). Juttuja voidaan lyhentää ja oikeinkirjoitusta korjata asiasisältöön puuttumatta. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Kansikuva: Vuodenvaihteessa katoava kunnanrajamme. Kuva Petri Hakkarainen ISSN 1459-9228 Yrttimuorin (oik.) oppeja kuuntelemassa Leea Pienimäki (vas.) ja Riitta Vehkala. kuumenemaan. Erityisen tarkkoja oltiin eteeristen öljyjen mittauksessa: niitä kun tarvittiin voiteisiin vain muutama tippa antamaan paitsi tuoksua myös tehoaineena. Anitan tiukan valvonnan alla saimme kuin saimmekin aikaiseksi jalka-, perus- ja ruusuvoiteen. Lisäksi opimme vielä huulirasvan teon. Loppuhuipennukseksi Anita valmisti jokaiselle oman salaisen reseptinsä mukaan Yrttimuorin ruusuvoiteen. Kurssin loputtua harmaaseen syysiltaan pelmahti koulun yläkerrasta iloisia naisia, joiden harmirypyt olivat kadonneet, mutta naururypyt ehkä pikkuisen syventyneet. Anni K.
Korpilahden maatalousseura 3 Talvivalkosipulin viljely eroaa tavallisesta, koska se istutetaan syksyllä ja siis kestää talven pakkaset. Kerron tässä omasta viljelystäni. Jospa siitä olisi apua jollekin toisellekin. Viljelen valkosipulia pienessä harjussa. Harju kerää lämpöä paremmin kuin avomaa ja lämmöstähän kasvien menestyminen on Suomessa kiinni. Muokattuun maahan tehdään matala harju joko lapiolla ja haravalla tai koneella. Noin puoli metriä leveä ja parikymmentä senttiä korkea. Kynnet erotellaan toisistaan ja pistellään harjuun. Käytän pientä istutuslapiota apuna. Kynsi on saatava noin 15-20 senttiä syvälle. Kyllä se sieltä nousee, valkosipuli on vahva kasvi. Istukkaiden väli on noin 20 senttiä. Kesällä ei sitten olekaan muuta Aktiiviaikoinani, 1980- ja -90- luvuilla kuuluin Korpilahden Maatalousseuraan. Tämän hämmästyttävän asian tekee ymmärrettäväksi se, että olin Saukkolan pienviljelijäyhdistyksen puheenjohtaja. Maatalousseura oli kaikkien pitäjän pienviljelijäyhdistysten ja maamiesseurojen kattojärjestö. Ne olivat siis sen alaisia. Maatalousseuran kokouksissa piti käydä edustamassa. Urho Niittylä oli maatalousseuran johtokunnassa. Eräässä kokouksessa hän ilmoitti eroavansa ja ehdotti minua tilalleen. Se hyväksyttiin, ja kerran johtokunnan järjestäytymiskokouksessa minut valittiin varapuheenjohtajaksi. Varsinaisena puheenjohtajana toimi silloin Pentti Naulapää, karjalaismies. Hän viljeli tilaansa kirkonkylän liepeillä, Iloniemessä. Pentti oli tunnollinen puheenjohtaja. Montakaan kertaa en joutunut häntä tuuraamaan puheenjohtajan tehtävissä. Ensimmäinen kerta jäi mieleen. Edellinen puheenjohtaja, Eemeli Virtanen, katsoi asiakseen opastaa minua, äkkinäistä. Ikosen Aaroa et sitten päästä puhumaan. Se on semmonen mies, että jos se saa puheenvuoron, niin se puhuu niin pitkään, että siinä ei toiset ehdi puhumaan enää samana päivänä. No, kokous alkoi. Ei aikaakaan, kun Aaro Ikonen pyysi puheenvuoron. Ja minähän annoin. Aaro käytti ehkä vähän pitemmän puheenvuoron kuin muut, mutta kyllä siinä muutkin ehtivät puhua samasta asiasta. Kokouksen jälkeen Aaro Ikonen tuli kiittämään minua. Kiitos, kun annoit minullekin puheenvuoron. Siitä ymmärsin, että se ei ollut tavanomaista. Vaikka Pentti Naulapää hoiti tunnollisesti puheen johtamisen, niin kaikkia velvollisuuksiaan hän ei hoitanut yhtä hyvin. Hänhän joutui virkansa puolesta kaikkien silmäätekevien syntymäpäiville ja kävihän maatalousseurakin onnittelemassa tärkeitä henkilöitä. Näille retkille hän aina halusi minut mukaan. Omien sanojensa mukaan hän ei osannut puhua. Minut hän halusi mukaan esittämään onnittelut. Sinulta kun käy tuo onnittelupuheen pitäminen sujuvasti, hän sanoi. Monta tällaista matkaa hoidimme yhdessä, mutta yksi on jäänyt erikoisesti mieleen. Kerran kävimme onnittelemassa neuvoja Eero Huikkua Petäjävedellä. Kotitalousneuvoja Kaarina Salo oli mukana. Eero Huikku Valkosipuli oli pienviljelijäneuvoja ja toimi useamman pitäjän alueella. Hän neuvoi viljelyasioissa. En enää muista, täyttikö hän 50 vai 60 vuotta, enkä sitäkään, missä hän asui. Hyvin sinne Pentti kuitenkin osasi. Jossakin Petäjäveden syrjäkylällä Huikku sukutilaansa viljeli. Kun tulimme juhlapaikalle, oli siellä jo Petäjäveden isäntiä. Heidän joukossaan oli tuttu mies, Esko Melkas. Esko oli Tallilan poika Kuohulta. Siihen aikaan kaikissa kesäjuhlissa oli 3-ottelu ja 1500 metrin juoksu. Esko harrasti juoksemista, melkoisella menestyksellä. Nimenomaan juoksijana hänet tunsinkin. Tutustuimme tilan asuinrakennukseen. Isäntä kertoi, että se oli jo 200 vuotta vanha. Totesimme, että rossipohjan kannatinhirret olivat täysin kunnossa. Asia kiinnosti meitä, koska olimme muutamaa päivää aikaisemmin lukeneet Keskisuomalaisesta, että jostakin 10 vuotta sitten rakennetusta rivitalosta oli löydetty hometta. Tyytyväisinä totesimme: Kyllä ne ennen osas rakentaa! Huikun emäntä tarjoili meille herkkuja ja kertoi siinä lomassa. Eero panee aina deodoranttia, kun se lähtee Korpilahdelle! OLa kuin kitkemistä. Tässä kohtaa on kuitenkin varoitettava. Talvivalkosipulissa jokainen istukas kasvattaa kukkavarren. Ne on syytä poistaa. Istukas kasvaa sillä tavoin suuremmaksi. Toisaalta on syytä muistaa, että kukkanupussa on itusilmuja. Niistä kasvaa uusia valkosipuleita. Yleensä teen niin, että jätän viisi kukkasipulia kehittymään loppuun asti. Ne voi syksyllä pistää harjun päähän ja peittää parisenttisellä mullalla. Vie kyllä vähintään pari vuotta, ennen kuin on istutuskuntoisia kynsiä. Valkosipulin nosto ajoittuu elo-syyskuulle. Apuna voi käyttää talikkoa. Ripustan ne yleensä kuivumaan aurinkoiselle aitan seinälle viiden nippuihin. Voi ne tietysti huuhtoakin sitä ennen. Pidän ne yleensä kuivumassa muutaman viikon, niin että varret kuivuvat. Sitten listin ne ja vien saunaan kuivumaan. Kuivaaminen on tärkeää. Valkosipulit säilyvät sitten kevääseen saakka. Syksyn istutusaika on niin kauan kuin maa on sula. Kirjoitan tätä 19.10., ja nyt voi vielä hyvin istuttaa. Yleensä istutus on syytä ajoittaa juuri ennen pakkasten tuloa. OLa ps. Valkosipulit säilyvät talven tavallisessa huoneen lämmössä.
4 Tekoaltaat Kuva: Petri Hakkarainen Tässä olisi vaikka Sarvenperän vesivoimalan paikka. Sekin varmasti Veikolta onnistuisi! Hyötlammista virtaa vuolas puro Mustaanlampeen, maapalani läpi. Puro on tällä kohtaa loivasti laskeva, ja molemmilla reunoilla on nousevaa rinnettä. Toisessa rinteessä on vanha hiekanottomonttu, ja maa on hiekkamaata. Tuli jo nuorena huomattua mahdollisuus, ja haave oli kaiken aikaa saada siihen joskus jonkinlainen allas. Sitten muutettuani takaisin Sarvenperälle (9 vuoden Jyväskylässä olon jälkeen) ajatus tuli esille jälleen. Vuonna 1980 tein kylmän päätöksen. Metsä pois alta ja metsurit töihin. Maanmittarit tulivat paikalle. Laskua saatiin 300 metrin matkalle nelisen metriä, ja Hyötlammen pintaan lähes 9 metriä. Mitään sen kummempaa lupaa ei tarvittu. Kyllähän sitä moni epäili (minäkin), että tuleekohan tähän mitään. Alue oli niin kivikkoinen ja kaikenlaista puujätettä ja risukkoa kaikkialla. Pidettiinpä sitten kunnon puunkeruutalkoot. Puukasoja rupesi syntymään. Talkoissa oli miestä ja naista. Saunottiinkin täällä mäellä. Yllättäen oli laulukuoro paikalla. Satuin talkoopäivänä täyttämään 42 vuotta. Loppukesän puhdistelin pohjaa, suunnittelin ja pähkäilin. Työkaveri tiesi Uuraisilla patoja tekevän kaivurin. Vuoden 1982 syyskuussa konemies tuli paikalle ison koneensa (100-tonninen Boklain) kanssa. Kaivuri oli ammattimies, ja parin päivän päästä pato rupesi hahmottumaan. Korkeutta tuli 4 metriä ja myös leveyttä päältä 4 metriä. Välillä hän kävi koneen kanssa padon päällä jyräämässä, joten tiivistä tuli. Koska yläosa 300 metrin päässä olisi jäänyt matalaksi, kaivuri ehdotti, että tehdään välipato noin 100 metrin päähän, jolloin saataisiin yläaltaalle syvyyttä lisää. Se tehtiin, ja konemies sai urakkansa valmiiksi. Sitten vaan tekemään vedenvirtauskouruja ja luukkuja. Ne valmistuivat aikanaan. Luukut kiinni ja innolla odottamaan H-hetkeä vedennousua. Rupesihan altaat pikku hiljaa täyttymään. Ensin ylä-, sitten ala-allas, eikä vuotoja ollut. Olihan se mieleenpainuva kokemus. Se kuitenkin onnistui! Syvyyttä ala-altaalla on keskiosiltaan 2,5 metristä toisen pään 4 metriin. Yläallas on matalampi, vaikka onkin 70-80 metriä korkeammalla. Pituutta on yhteensä noin 280 metriä ja leveyttä 50-70 metriä. Vuonna 1986 rakensin kalliolle rannan tuntumaan saunamökin. Patojentekovaiheessa laitoin patojen alle 12-metriset betoniputket kumpaankin patoon, jolloin altaat voi tyhjentää. Vuoden 2004 ke-
5 sänä homma toimi. Vedin putken päästä luukun ylös, ja allas rupesi tyhjenemään. Tyhjäyksen aikana uusin luukutukset, ja oli hyvää aikaa tehdä lastenlapsille oma uimaallas (4-5 m) ihan paikan päällä. Se on ollut muuten kovassa käytössä, tuntikausiksi venyy kesäiset saunareissut. Kyllähän siinä suunnaton työmäärä on täytynyt tehdä, ennen kuin altaat on nykyiseen muotoonsa saatu. Moni asia on täytynyt tehdä kantapään kautta. Etenkin luukkujen reunojen tiivistys oli ainainen riesa. Milloin kalasihdit tukossa, sateet nosti vettä nopeasti vajoamia sattui. Vesi on niin arvaamaton. Saamme vaeltaa lukuisan määrän syksyjä taaksepäin tullaksemme aikaan, jolloin mäkirinteet täyttyivät oravakoirien haukusta, laukauksien äänistä, jotka pudottivat näitä pörröhäntiä alas puiden oksien kätköistä. Harvalukuiset ovat ne miehetkin, jotka harrastivat tätä vanhanajan turkispyyntiä. Lähinnä naisten muotitietoisuus, joka ei suosi oravannahasta tehtyjä turkiksia, se on ollut syynä näiden pienten kävynpurijoiden turkkien kysynnän loppumiseen. Olen jo pienestä pojasta lähtien saanut tutustua oravien elämään isäni ampui niitä suuria määriä. Vanhan tuvan uunin sivustalla oli nyljettyjen nahkojen pitkät rivistöt, ne hohtivat valkoisina oravat nyljettiin tuppeensa, tarkoittaa: karva jäi sisäpuolelle. Oravaan liittyy myös muistelus jostain neljäkymmenluvun loppupuolelta. Mummoni Mirjam Effia palasi kesäisenä päivänä askareiltaan mökkiinsä lepäilemään. Siellä häntä kohtasi suuri hämmennys, pöydällä oli aamuisen kahvittelun jälkeen jäänyt kermakannu, ja mikä ihmeellisintä, kannusta sen suun yläpuolelta näkyi jotain kummallista, sieltä pilkisti tuuhea punaruskea häntä, joka heilui mahtavasti. Ikkuna oli auki, mökistä kuului ulos asti kiljaisu, mummoni säikähti pahanpäiväisesti outoa näkymää. Niin muuten säikähti tämä satunnainen vierailijakin, se veti itsensä takajaloillaan ylös maittavan kerman joukosta, vilkaisi mummoani ja kiireh- Yhtenä kesänä tein urosmuurahaisen työn. Nostin välipatoa 40 senttiä koko pituudelta sivuilta maata lapioiden ja kottikärräten. Suoturvepaloja reunoille ja hiekkamaata väliin. Samoin alapadon reuna on turvetettu ja tasattu. Ylivirtauksia ei enää ole sattunut. Kaloista vielä vähän. Aluksi oli 4-5 vuotta siikaa. Sitten kirjolohia vuoteen 2005 saakka. Sen jälkeen on vieraillut saukkoja. Tällä hetkellä rauhoitellaan tilannetta. Hyötlammen ahvenet viihtyvät ja kasvavat hyvin tällä haavaa. Sorsalinnusto on altailla vilkasta. Telkkä- ja heinäsorsapoikueita on koko kesän liikkeellä. Niiden Jäljet lumessa seuranta kuuluu kesän ohjelmaan. Kurjet ja joutsenet vierailevat silloin tällöin. Joka päivä tulee tallusteltua altailla monta kertaa. Talvellakin pidän polun puhtaana. Metsä- ja puutouhut ovat siinä ympärillä. Kesän saunomisen ja yleensä viihtymisen ja ajan kulun kannalta altaiden olemassaolo on meikäläiselle tosi tärkeää. Veikko Minkkinen ti ulos avoimesta ikkunasta. Kurrehan se oli, koulun poikien kesyttämä oravanuorukainen, se oli lähtenyt maailmalle avaralle, etsimään onneaan ja päätynyt Hattulan mäelle. Kurre kotiutui meille, sille tehtiin oma erillinen häkkinsä missä se vietti kesäisiä päiviä talven tullen se majoittui navettaan. Navetta oli suuri ja avara, sen ajan tyylin mukaan sekasontapohjalla. Lanta kasattiin talven aikaan navetan sisälle yhteen kasaan, keskemmälle. Takaseinustalla oli kanoilla oma häkkinsä, myös kukko asui siellä. Muistan Kurren tehneen ensi tutustumisen näihin siivekkäisiin. Kanat kauhistuivat pörröhäntää, ne lensivät suin päin alas orreltaan, Kurre hypähteli ortta myöten ja tuli kukon tuntumaan. Muistan vieläkin tapahtuman Kurre pysähtyi, istui alas hämmästyneenä, asetti pienet tassunsa rintaa vasten ja silmäsi kukkoa. Tapahtui se mitä olin jo pelännyt kukon nokka teki salamannopean liikkeen, se osui suoraan oravan otsaan olihan se sellainen tälli, että se pudotti Kurren alas lattialle, hyvä kun henki säilyi. Opetus meni perille, Kurre kiersi kukon sen jälkeen hyvin kaukaa. Annoimme Kurre-oravalle aikanaan vapauden, se matkasi metsiin, kävi joskus tervehtimässä meitä, tuli tupaan sisälle, kiipesi olkapäälle, kertoi metsien kuulumiset ja monet ihmeelliset seikkailunsa. Vielä tänäänkin, nähdessäni lumessa oravan jäljet, tai sitten lintulaudalla vierailevan pörröturkin, tulee mieleeni kaukaisuudesta Kurre, orava joka turvasi ihmisiin oli pieni ja kuitenkin sittenkin suuri väriläikkä pienen pojan elämässä. Jäljet lumessa, ne voivat kertoa paljon, teeret lumisissa kiepeissään, hirvien makaukset, jänisten loikat, ukkometsojen huhtikuiset askellukset, niiden vetäessä siivillään viivojaan hankien pintoihin, pöllöjen siipien jäljet lumessa, niiden metsästysretkien kuvioita. Lukemattomat ovat luonnon kirjoitukset, mittaamaton lahja meille ihmisille. Olemme joulun alla metsästysretkellä Samin kanssa Aittolan notkon tienoilla, ajokoira risteilee jossain kauempana, emme löydä jäniksiä. Tulemme Hattulan mäelle, pellon yli on juuri hiljattain mennyt susi, se on mennyt Aittolan suuntaan. Jäljet ovat mahtavat, pystymme lukemaan ne hyvin lumen pinnassa, onneksemme se ei ole kohdannut koiraa metsän siimeksessä. Hattulassa kiirastorstaina 13.4.2006 Paavo
6 Vielä on virtaa Elvi-hankkeeen päätyttyä vuoden 2007 lopussa olemme jatkaneet hyvin toiminutta Virtapiiri-kerhoa ns. omin voimin neljän vertaisohjaajan avustamana. Syksy on ollutkin toimintaa täynnä. Aloitimme kokoontumiset syyskuun 19. päivänä ja saimme vieraaksi Lea Jokelan Keski-Suomen Dementiayhdistyksestä. Lea kertoi meille muistin tukemisesta ja apuvälineistä. Korpilahden seurakunnan diakoni Kirsi Pakanen piipahti myös meitä laulattamassa ja tuomassa hengen ravintoa. Tosin aikataulusekaannuksen vuoksi Kirsin vierailu jäi valitettavan lyhyeksi, joten uusi kutsu on paikallaan jossain vaiheessa. Lokakuussa saimme korsulle vieraaksemme Vesangan virtapiirin yli 20 henkilöä käsittävän ryhmän. Päiväsydän vierähti mukavasti makkaranpaiston ja kahvittelun lomassa vaihdettujen kuulumisien kertomisessa. Lopuksi kisailtiin ketjupelillä, joka tuntui vesankalaisille olevan uusi kokemus. Minkkisen Pirkko näyttää mallia tarkkuudesta ketjunheitossa. Vesangan väki kohisee. Ensi vuoden alussa alkavasta Kimppa-hankkeesta kävivät kertomassa Sinikka Tyynelä ja Henna Alanen. Kimppa-hankkeesta on mahdollista saada pientä tukea virtapiirin toimintaan. Kuluvan vuoden toimintaan on saatu taloudellista tukea Korpilahden kunnalta, Saukkolan kyläseuralta ja Sarvenperäset ry:ltä, joka on luvannut virtapiirille ensi vuodellekin 200 euron avustuksen. Koululaisten kanssa vietetyn perinnepäivän suunnitteluun saimme avuksi amanuenssi Pirjo Sojakan Keski-Suomen museolta. Keväällä pyydettiin kerholaisilta toiveita, mitä syksyllä kerhossa tehtäisiin. Yksi toiveista oli retki Vesilinnassa sijaitsevaan Luontomuseoon. Retki toteutettiin marraskuun alussa ja museokäynnin päätteeksi vikkelimmät kiipesivät näköalatasanteelle tulevaa kotikaupunkia katselemaan. Ja kaiken kruunasi Vesilinnan ravintolassa nautitut kakkukahvit. Tämän vuoden viimeisenä kerhopäivänä on ohjelmassa jouluista askartelua ja 11.12. osallistumme Korpilahden pohjoisten kylien yhteiseen joulujuhlaan. S.H. Köntysten kesämatka 2008 Matka alkoi Sarvenperältä varhain torstaiaamuna 24. heinäkuuta Matin ja Eskon punaisilla Mitsubisheillä. Eskon maantiekiitäjän vuotava bensaputki oli korjattu paikallisella korjaamolla viikkoa ennen lähtöä, joten allekirjoittanut nousi kyytiin luottavaisin mielin. Matin kyytiin lähtivät Asko ja Kalevi. Ensimmäinen etappi oli Kutturan mökki Lapissa. Siellä laitoimme saunan lämpiämään, ja odotellessa kävimme Eskon ja Matin kanssa ihailemassa Ivalojoen virtaa. Vettä oli huomattavasti enemmän kuin edellisillä kerroilla. Saunassa oli erinomaiset löylyt, ja välillä vilvoittelimme uimalla Platinaojassa. Uni maittoi iltakahvien jälkeen. Perjantaiaamuna lähdimme kohti Ivaloa, josta löytyi tienviitta Murmansk 300, ja sinne suuntasimme. Rajajoosepin tullissa ei ollut tungosta. Virkailija antoi meille kaavakkeet, joihin tuli nimi, passin numero ja viisumin numero ym. tietoja. Kaavakkeen jäljennös jäi tulliin. Majoitushotellissa kaavake leimattiin. Automiehille annettiin lisäksi autoa koskeva kaavake, jossa auto sitouduttiin palauttamaan takaisin Suomeen. Autokaavake oli hieman hitaampi täyttää kuin edellinen kaavake. Tullin jälkeen oli muutaman kilometrin matkalla tietöitä, asvalttimiehet vetivät uutta päällystettä. Ensimmäinen polttoaineenmyyntipaikka löytyi 6-7 kilometriä tullista. Se oli vaatimaton parakki, jossa bensa maksoi 34 ruplaa litralta. Ruplan vaihtokurssi Suomessa oli 33 ruplaa eurolla. Matka jatkui jäkäläkankaiden poikki kohti itää. Seutu oli asumatonta korpea, tie seurasi Luttojokea. Ylätuloman jälkeen, noin 80 kilometriä ennen Murmanskia, pidimme tien levikkeellä ruokailutauon noin kello 15. Metsä levikkeen luona oli kuivunut pystyyn, ilmeisesti saasteiden vuoksi. Kulojenkin jälkiä matkan varrella oli. Levikkeellä oli hieno katettu katos, jossa oli pöytä ja penkit, sekä wc-kopit miehille ja naisille. Kello 18 saavuimme Murmanskiin. Siellä majoituimme keskustan kansainväliseen hotelliin ja pysäköimme pääoven eteen, hienojen maastureiden väliin. Kävimme ostoksilla paikallisessa marketissa. Illalla seurasimme hotellin aulassa illallistansseihin meneviä ihmisiä, ja totesimme naisten asuista, että muoti on suoraan Pariisista. Aamulla hotellin aamiaisen jälkeen lähdimme tihkusateessa etelän suuntaan, kohti Karjalaa. Mökitöntä korpimaisemaa riitti. Kahden tunnin
7 ajon jälkeen tulimme kaivoskaupunki Olenogorskiin. Siellä poikkesimme paikallisessa marketissa, josta Matti osti ison ja herkullisen kääretortun, jonka nautimme tunnin ajon jälkeen porokahvin kanssa. Matilla oli mukana priimuskeitin, jota käytimme päivittäin. Kantalahden luona tankkasimme, ja bensa maksoi 27,5 ruplaa litralta. Illalla tulimme Pääjärvikiestinkiin, jota vastapäätä olevassa Louhen kylässä olimme hotellissa yötä. Kylään tullessamme paikallinen isäntä oli viemässä tietä lehmiään iltalypsylle, ja vasikat hyppivät iloisina Matin auton ympärillä. Sunnuntaiaamuna lähdimme Louhesta ja ajelimme noin 20 kilometriä Kiestingin tietä länteen kohti Kuusamoa, lähelle Kiestinkiä. Matti oli tutkinut Päätalon kirjoista tarkkaan paikan, jossa tämä haavoittui, kun jäi kiinni mm. piikkilankaesteeseen. Esteestä oli jäljellä vielä piikkilankaa, ja rinteessä oli juoksuhautoja. Tien reunassa keitimme kahvit. Illansuussa tulimme Karhumäkeen, jossa tankkasimme ja huomasimme, että Eskon auton bensaputki vuotaa tankin ja auton pohjan välistä. Ajoimme Karhumäen kaupungin läpi Äänisen rantaan, jossa oli komeassa männikössä mammuttihirsistä rakennettu mökkikylä. Yhtäkään mökkiä ei ollut vapaana, joten päätimme yöpyä luonnon helmassa, kesäretkellä kun olimme. Äänisen rannalla keitimme kahvit ja nautimme iltapalan. Kalevi pesi kahvipannun Äänisen aalloissa. Ajelimme Karhumäestä vähän matkaa etelän suuntaan ja käännyimme valtatieltä kapealle sivutielle, jota pitkin jatkoimme muutaman sata metriä. Leiriytymispaikalla oli tiheä metsikkö, mutta se ei Köntyksiä haitannut: teltta pystyyn ja hyvin nukutti. Tämän majapaikan lähistöltä Matti löysi 1940- luvulla käytössä olleen korsun. Eskon auton alle vuoti bensaa tiputtamalla kun auton käynnisti, eikä vuotoa pystynyt itse korjaamaan. Päätimme ajaa auton Kontupohjaan, josta etsisimme korjaamon. Matkaa sinne olisi noin 150 kilometriä. Maanantaina olimme kello kymmenen tienoilla korjaamolla, jossa työnjohtaja ensin kätteli meidät. Pihassa oli huoltopukki, jonka päällä oli pakettiauto. Työnjohtaja ajatti pakettiauton pois kesken huollon ja Eskon auton tilalle. Auton tankki tyhjennettiin ja otettiin irti. Ennen matkaa suoritettu vuotaneen metalliputken korjaus oli tehty kumiletkulla. Tämä letkunpätkä oli laitettu klemmarilla kiinni metalliputken päälle ja letku oli murtunut miltei poikki klemmarin vierestä. Tilalle laitettiin kudosvahvisteinen letku, joka ei tärinästä murru. Korjaus maksoi 1500 ruplaa eli noin 40 euroa. Matka jatkui, ja puolenpäivän jälkeen olimme Petroskoissa. Siellä olivat olleet myös Sarvenperän ja Kuohun viestimiehet jatkosodan aikana. Petroskoista lähdimme yöksi Suojärvelle, missä oli Matille tuttu hotelli. Hotellin aulassa tuli vastaan ensimmäinen tuttu: savonlinnalainen Ismo, joka on yli 10 vuoden ajan etsinyt rintamalle jääneitä ja löytänyt lähes sata kaatunutta, jotka on tunnistettu ja tuotu isänmaan multiin. Tiistaina lähdimme Suojärveltä kohti Sortavalaa. Matti oli oppaana, kun pysähdyimme Kollaan joella, missä suomalaisrintama piti loppuun asti. Juoksuhaudan vierellä oli tarkka-ampuja Simo Häyhän vahtipaikka, noin metrin levyinen ja syvyinen kallionkolo. Joen toisella puolella oli Tästä lähteestä ei totisesti Kalevilta kahvivesi lopu. Putki, letku vai jotain aivan muuta?? 140 sotilaan kenttähautausmaa ja muistomerkki. Joen varrella ollessamme Esko huomasi, että sillä kohdalla oli sammalia raavittu kovasti. Samalla alkoi noin 300 metrin päästä kuulua koirien kiivas haukunta. Vanhoina metsämiehinä päättelimme, että koira haukkuu karhua. Sortavalassa oli tien varrella komeita kukkivia perunapeltoja, ja paikalliset maanviljelijät ajoivat pyöröpaaleja Belaruksilla. Sortavalan kaupunkikierroksen aikana totesimme, että siellä jättiläisukonputket olivat vallanneet tienreunat ja jopa kokonaisia peltoja. Tiistai-iltana palasimme Niiralan raja-aseman kautta kotimaahan. Niiralassa olimme yötä Jänisjoen majalla, jossa myös saunoimme rantasaunassa. Matkaa kertyi Venäjän puolella 1700 kilometriä. Keskiviikkona saavuimme Joensuun kautta kotikonnuille muistelemaan mahtavaa matkaa Murmanskista Karjalan läpi Sortavalaan. Innokkaina marjamiehinä jäimme kaipaamaan niitä lukuisia tienvarren soita, jotka olivat keltaisenaan kypsiä lakkoja. Oiva K. Kuva: Oiva Kilpioja Kuva: Kalevi Halinen
8 Perinnepäivä Virtapiirin koululaisten ja eskareiden kanssa viettämä perinnepäivä oli antoisa niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Ammattiapua saimme Keski-Suomen museon amanuenssi Pirjo Sojakalta, joka oli suunnitellut päivän menun viimeisen päälle hyvin. SH
Tuttuja ja kylänmiehiä 9 Yhteispeliä Halisten tapaan Metsäpirttiä asuttavat Seija ja Kalevi Halinen sekä 7-vuotias Rolle-kissa. Seija ja Kalevi ovat varmasti tulleet tutuiksi ainakin näöltä kaikille sarvenperäsille. Jos ei muuten, niin kylän yhteisistä tapahtumista, joiden järjestämisessä he poikkeuksetta ovat kiitettävän ahkerasti olleet mukana. Ruokkeella, aivan Jyväskylän rajan pinnassa asunut Seija (os. Marjonen) sekä Sarvenperältä Pontikkalasta kotoisin oleva Kalevi tapasivat toisensa ensi kerran Seijan sukulaispojan ja Kalevin siskon hääjuhlissa. Tulevien vuosien aikana Seija ja Kalevi tutustuivat paremmin yhteisen kaveripiirin kautta. Aluksi ystävystyttiin, ja hiljalleen ystävyys syveni riiaamisen kautta yhdessä kulkemiseksi muun muassa Petäjävedellä Kalevan tanssilavalla, joka oli silloinen nuorten suosima tapaamis- ja illanviettopaikka. Vuonna 1972 oli vuorossa Seijan ja Kalevin häävalssi, joka tanssittiin (ei muuten tanssittu, toim. huom.) Ala-Suurensuonmäen pihalla. Kalevin vanhemmat asuttivat kyseistä taloa, ja talon vintillä tuore vihkipari aloitti yhteisen elämänsä. Pieni vintti oli perheen kotina neljän ja puolen vuoden ajan. Siellä asuttaessa perheeseen syntyi myös Kimmo-poika vuonna 1974. Oma koti Metsäpirtti rakennettiin Kalevin vanhempien tilasta lohkotulle tontille pääasiassa omin ja talkooapulaisten voimin. Varsinaisia palkattuja työmiehiä käytettiin vain sähkö- ja putkitöihin. Osuvasti Halisten yhteispeliä ilmentää esimerkiksi Metsäpirtin saunanrakennustyömaalla muinoin tapahtunut; kun Seija löi vasaralla sormeensa paneelilautoja naulatessaan, Kalevi kirosi jotakin sopivasti siihen perään. Ohikulkumatkalla ollut Paunilan Asko oli tapahtumaa todistaessaan tuumannut, että Tuota voi jo kutsua yhteistyöksi. Sekä Seija että Kalevi ovat tehneet kiitettävän pitkät työputket tahoillaan. Kalevi ehti toimimaan Metson valimolla Rautpohjassa täydet 40 vuotta. Tiedon työpaikasta Kalevi sai tuttavan kautta. Kouluja Aktiiviset Metsäpirttiset ehtivät nykyään vähän istahtaakin tuvassansa. alalle hän ei ollut käynyt, mutta työt sai aloittaa heti työnhakua seuranneena päivänä. Tätä rupeamaa ennen Kalevi oli kerännyt työkokemusta mm. Metsähallituksen, Karjalan Puvun ja hautakiviveistämön leivissä. Nyt eläkepäivät alkavat olla aluillaan. Seija aloitti työuransa 14-vuotiaana kukkakaupassa. Tämän jälkeen hän oli kalakaupan palveluksessa, H. Talviston sekä Keskuspukimon vaateliikkeissä ja vielä Laajavuoren laskettelukeskuksen kioskissakin. Omien sanojensa mukaan Seija on myynyt kaikkea muuta paitsi viinaa ja itteänsä. Varsinaista koulutusta myyntityöhön Seijalla ei ollut, mutta vaateliikkeiden työnantajat tarjosivat kursseja mm. somistuksesta, tekstauksesta ja markkinoinnista. Lisäksi Seija kävi kaksivuotisen iltakoulun työn ohessa liikeapulaisen pätevyyden saavuttaen. Pisimmän työputkensa, lähes 30 vuotta, Seija kuitenkin teki Postin palveluksessa. Työnkuva vaihteli vuosien aikana, työtehtäviin kuului muun muassa postinjakajan ja virkailijan työtä. Tänä päivänä Metsäpirtin oloneuvoksilla on aikaa ja tahtoa osallistua kyläyhdistyksen sekä muiden yhdistysten toimintaan. Seija on toiminut jo vuosia virtapiirissä vertaisohjaajana ja Jyväskylän eläkeläisten käsityökerhon aktiivina. Sarvenperän kylätoimikunnan sihteerinä Seija on ollut aina. Lisäksi Seija toimi vuosia Korpilahdella vaalitoimitsijana. Kalevi on varmasti yksi niitä kantavia voimia, joiden avulla mitä erilaisimmat kyläyhdistyksen talkoot on saatu toteutettua. Muitakin aktiviteetteja pariskunnalla riittää. Silminnäkijähavaintoja Kalevin lenkkeilystä ja viikoittaisesta köntystelystä on tehty, lohenkasvatusta unohtamatta. Seija on taitava ja ahkera erilaisten käsitöiden harrastaja. Yhdessä Haliset ovat kierrelleet huutokauppoja, tosin viime vuosina hieman aiempaa harvemmin. Monia löytöjä on tehty mm. vanhaa tavaraa keräilevälle ystävälle. Tulevaisuuden suunnitelmiaan Haliset eivät vielä julkista, mutta varmasti monet mukavat tapahtumat kylällämme toteutuvat jatkossakin tämän iloisen ja ystävällisen pariskunnan avustuksella. Salla Hellevuo ja Hanna Mäkinen Kuva: Salla Hellevuo
10 Valkea Salama Kuva: Salla Hellevuo Elokuussa talliimme muutti kummallisen näköinen otus. Ei ollut varmaan koskaan aikaisemmin Kalliokaupungissa kuultu elävää muulia hirnumassa. Aika moni auto hiljensi vauhtiaan ja toiset jopa pysähtyivät ihmettelemään, mikä valkoinen pitkäkorva Timon pihan laidalle on ilmestynyt juoksentelemaan. Se oli valkoinen muulitamma nimeltänsä Salama. Salama on saakoskelaisen Mennalan Ratsutilan omistama, ja heille se tuli niin sanotusti pyytämättä ja yllätyksenä. Talliin ostettiin Espanjasta tammahevonen tuntiratsuksi, ja tamma salakuljetti Suomeen mukanaan muiston lemmekkäästä yöstä aasiherran kanssa. Meille Salama tuli kuukaudeksi ajo-opetukseen sekä oppimaan käytöstapoja. Jyri on taitava opettamaan hevosen varsoja hyville tavoille ja ihmistä kunnioittaviksi, joten kai yksi muuli samoilla opeilla saataisiin opetettua. Heti ensimmäisenä päivänä meillä ollessaan Salama näytti kahteen otteeseen, kuinka taitavasti osaa ryömiä aitalankojen alitse vapauteen. Ilmeisesti kaverin kaipuu ajoi sen karkureissuille, sillä molemmilla kerroilla se oli tutustumassa James-ruunaamme toisen tarhan luona. Kun asensimme tarhaan yhden alalangan lisää, Salamakin tajusi pysyä tarhassaan, tosin vasta muutaman mojovan tällin sähkölangasta saatuaan. Ajo-opetuskin alkoi varsin muulimaisesti. Aiemmin mielikuvani muuleista oli sellainen, että ne ovat todella omapäisiä ja kovaluonteisia elikoita. Tämä käsitys ei ainakaan heikentynyt, kun katselin Salaman ja Jyrin tahtojen taistelua. Jyri seisoi pyöröaitauksen keskellä, ja yritti saada Salaman juoksemaan ympyrää pitkän liinan päässä. Salama kyllä juoksikin välillä, sen minkä pukittelemiseltaan, potkimiseltaan ja peruuttelemiseltaan muisti ja kerkesi. Ympyrästä ei kyllä ollut tietoakaan. Kun Jyri koetti hätyyttää Salamaa piiskan avulla itsestään kauemmaksi, Salama vain tuli entistä päättäväisemmin Jyriä päin, takakaviot edellä. Aikansa riehuttuaan muuli kuitenkin joutui alistumaan, kun sen voimat olivat vähissä äkillisen koitoksen seurauksena. Sitten se malttoikin jo juosta ympyrää. Kummallinen oli se ääni, mikä tuosta pienestä seurallisesta otuksesta irtosi. Aluksi sen kuullessani erehdyin luulemaan, että Timo sirkkelöi pihallansa jotakin, ja sirkkeli on mennyt epäkuntoon. Ei voida sanoa, että se olisi ollut varsinaista aasin kiljuntaa, vaan ennemminkin kiljunnan, hirnumisen ja röhkimisen sekoitusta. Joka kerta, kun joku ihminen meni tallille päin, tai se oli ikävissään, se ilmoitti asiansa kovaan ääneen. Kärryjen vetämiseen Salama oppi hienosti, ainoastaan käännökset tuottivat vaikeuksia. Oli melko koominen näky, kun Jyri istui tukka hulmuten pienen valkoisen Salaman kyydissä, ja ajeli pitkin Kalliokyläntietä. Mutta eihän ajokki kuskiaan pahenna Salama oppi tavoille, vaikka toisinaan se otti koville. Kuljetuskoppiin menemistä opeteltaessa loppui hetkellisesti usko sekä Jyriltä, minulta että yhdeltä apumieheltä. Kuitenkin lopulta Salama oppi senkin, kun verta, hikeä ja kyyneleitä oli vuodatettu, ja käytimme päätämme käsiemme sijaan. Koskaan en ole tavannut hevosen varsaa, joka olisi yhtä itsepäinen ja päättäväinen. Kuitenkin Salama on myös erittäin seurallinen ja kiltti. Ulkonäkönsä puolesta se ei varmastikaan mitaleita voittaisi, mutta se ei onneksi eläinten maailmassa olekaan niin olennaista. En usko että itse hankkisin muulia lemmikiksi, jollei todellista tarvetta sellaiselle olisi, mutta kyllä Salama antoi kokemuksia ja tukun hauskoja(kin) muistoja meille täällä asuessaan. Salamannopea parivaljakko kaviouralla. Salla Hellevuo
11 KOULUN PALSTA Palsta Omituiset Olympialaiset Sadeasujen pukemisella aloitettiin valmistautuminen Sarvenperän koulun Olympialaisiin harmaana lokakuun torstaina. Päivi-opekin pääsi kertausharjoituksiin esikoululaisia pukiessaan. Vaan eipä tuo hienoinen sade lasten menoa haitannut, sadeasukin oli yllä lähinnä estämässä kuraantumiselta. Markku-open hatusta vetäisemän valan jälkeen päästiin sitten kisailemaan. Voitokkaimpia olivat Emma Manerus ja Kalle Pekkanen tarkkuusjuoksussa, tarkkuuskävelyssä puolestaan Tiia Kantola ja Emma Manerus. Heta Saukkola sai parhaan tuloksen tikanpudotuksessa ja ponkaisi pisimmälle kolmiloikassa. Pituushypyn paras oli Merle Kuusinen. Mitaleitta ei jäänyt kukaan. Koululaisilla oli menestystä aiemmin myös koulujen välisissä kisoissa Korpilahdella. Koululaiset osallistuivat myös Unicef-kävelyyn Harjun kentällä Jyväskylässä ja hankkivat Unicefìlle 48 kilometrin kävelyllä 161 euroa. Hieno saavutus vesisateessa. Samalla reissulla lapset tutustuivat Vesilinnassa toimivaan Luontomuseoon. S.H. Kolmasluokkalainen Tommi kirjoitti näin: Koululla pidettiin olympialaiset. Lajeina olivat tikanpudotus, pituushyppy, kolmiloikka, tarkkuuskävely ja juoksu. Tarkkuusjuoksussa piti juosta kaksi kertaa postilaatikolle. Molemmilta kerroilta mitattiin aika (voittajan juoksuajoilla oli vain sekunnin heitto) ja tarkkuuskävelyssä piti kävellä silmät sidottuna mahdollisimman lähelle tolppaa. Minä sain tikanpudotuksessa napakympin. Tarkkuuskävelyssä minulla oli jotain kahdeksan metriä tolpasta. Sitten saatiin mitalit. Ihan hyvä päivä. Sitten oli ruokailu. Yläkuvassa Tommi Paanasen näyttävä leiskaus, jonka urheilukuvaajamme sai ikuistettua. Alakuva: Minä lupaan ja vannon kautta kivien ja kannon että näissä omituisissa olympialaisissa ei kavereille ilkuta eikä ketään kampata, vaan päinvastoin kilpakumppaneitani kannustan samalla kun itse parhaaseeni ponnistan.
12 SarvilastujA Sarvenperäset ry:n hallitus vuonna 2009 puheenjohtaja Vesa Pihlajamäki sihteeri Seija Halinen Varsinaiset jäsenet: Antero Kinnunen, Veli Minkkinen, Matti Riuttanen, Teija Paananen ja Maiju Karppinen Varajäsenet: Tommi Oksanen, Veikko Minkkinen ja Ari Salonen Rahastonhoitajana jatkaa Riitta Kuusela, Tilintarkastajina jatkavat Jarmo Lahtinen ja Pekka Välivaara, varalla Kaarina Riuttanen ja Arja Salonen Sarvenperäset ry tukee jälleen kylällä tapahtuvaa toimintaa lahjoittamalla 200 euroa sekä virtapiirille, perhekerholle että koululle. Savolaispoliisi puhallusratsiassa. Tapahtui loppukesästä lähellä Kuopiota. Kun auto pysähtyi, poliisi ojensi pillin ja komento kuului: Tuohon ilimoo ja kun tulos oli nolla, seuraava komento Ei ku etteenpäen. Karaoke-ilta. Sarvenperän ja Saukkolan kyläyhdistysten järjestämä karaoke Kuohun Metsärannassa ylitti kaikki ennakko-odotukset. Paikalle saapui yli 70 laulun ja musiikin ystävää paitsi Kuohulta, myös Petäjävedeltä, Korpilahdelta ja Jyväskylästä ja illan aikana kuultiin hyvinkin tasokkaita esityksiä. Lipun lunastaneiden kesken arvotun lahjakortin voitti Raili Rintala Jyväskylästä. Pohjoisten kylien yhteistä varttuneen väen joulujuhlaa vietetään Ylä-Muuratjärven kylätalolla torstaina 11.12. klo 13. Postiosoite Seuraava kyläkokous on koululla maanantaina 1.12. klo 18.30. Tervetuloa. Saunamaratonille ilmoittautuminen alkaa jälleen 1.5.2009. Laitahan jo puhelin latautumaan! Isänpäivän juhlat pidettiin koululla to 6.11. Kylän isät kiittävät mainiosta tarjoilusta ja lupsakasta juhlasta. Kuva: Petri Hakkarainen Sarvenperän ja Saukkolan yhteiset joulumarkkinat Sarvenperän koululla sunnuntaina 14.12. klo 10 13. Joulukuusia, käsitöitä, leivonnaisia ja jouluista ruokaa. Onnenpyörä, arpajaiset ja puffetti. Tule mukaan!