1 M Pääministeri ANDRUS ANSIPin puhe 19.2.2008 Helsingin yliopistolla Hyvät suomalaiset ja virolaiset ystävät! Onnittelen kaikkia valtioidemme 90-vuotispäivien johdosta. Viro juhlii vuosipäiväänsä ensi sunnuntaina 24.2.2008, Suomi juhli omaansa viime joulukuussa. Valtioina olemme ikätovereita, kansoina sukulaisia. Tämä luo välillemme aivan erityiset suhteet, suorastaan ainutlaatuiset koko maailmassa. Ei ole muita suomensukuisia kansoja, jotka olisivat saavuttaneet valtiollisen itsenäisyyden (unkarilaiset ovat ugrilaisina jo kaukaisempia sukulaisia). Katsottaessa kauas historiaan lähtötilanteemme oli samankaltainen kuin monilla muillakin itämerensuomalaisilla sukukansoillamme. Mutta vain meille on suotu ilo ja onni ylläpitää ja kehittää omia valtioitamme. Kiittäkäämme valtioidemme perustajia ja myöhempiä luotsaajia. Kiittäkäämme kaikkia, jotka ovat antaneet panoksensa sen puolesta, että olemme tänään voineet kokoontua onnittelemaan toisiamme. Kulttuurin voima Viime vuoden lopussa Viron kansaa ja kulttuuria kohtasi raskas menetys. Keskuudestamme poistui Jaan Kross. Hän oli yhtä lailla rakastettu kirjailija sekä Suomenlahden etelä- että pohjoisrannalla. Kuten Kross on itse tunnustanut, Suomi oli hänelle syntymästä lähtien maa numero kaksi. Siteeraan: Ja toisinaan minulta on kysytty, että kummassa maassa kirjasi oikein herättävät enemmän kiinnostusta lukijoisuskon, että olemme saa- västä kielikuvasta; myyttisestä silta ole pelkkää mytologiaa. sa, Virossa vaiko sittenkin Suoneet molemminpuolista hyö- sillasta yli Suomenlahden. Ei- Vertauskuvallisessa merkityk- messa. Ja minä olen toisinaan tyä eräästä ikivanhasta, yle- kä tämä niin sanottu Suomen sessä se nimittäin on ilmisel- ollut kahden vaiheilla vastatesvästi ja täysin todellisesti ole- sani. Te suomalaiset tunnette massa. Tämä silta on pidettä- Krossin yhtä hyvin kuin me vivä liikennöitävässä kunnossa. rolaiset. Mitä enemmän meillä Mitä tehokkaammin ja kak- on ihmisiä, jotka ovat samalla sisuuntaisemmin siltaa käyte- kertaa omia sekä Suomessa ettään, sitä vahvempia olemme tä Virossa, sitä vahvempi on kumpikin erikseen ja molem- Suomen silta. Yksi isänmaallimat yhdessä. Tämä toteamus simmista virolaisrunoilijoista, pätee täysimääräisesti sekä iki- Lydia Koidula, kuvasi tämän muistoisiin aikoihin että vii- asian runossaan näin: me vuosisataan, jonka kuluessa ehdittiin sekä rakentaa valtioita että kokea takaiskuja. Ja se Oi pohjan puolen penkereet pätee myös tässä ja nyt. Presi- maa kallioisten rantain! dentti Lennart Meren mieltä Teit tervehdimme sydämest lämmitti usein muisto ja unel- ja Viron viestin kantain! ma junamatkasta Tallinnasta Lyö vahvasti kuin vasara! Keski-Eurooppaan. Suomalai- Nyt kansa vaatii kansalta set asuvat kansainvälisiä liiken- et kädet yhteen lyömme! neyhteyksiä ajatellen kuin saa- On tässä meille Suomen silta rella, eikä Viro ole paljon pa- ja tässä siivet sille! remmassa tilanteessa, kun kat- Kun kiven viereen kivi käy se suunnataan Euroopan sydä- Kas! on muuri kulkeville. meen. Viron sijainnin on määkoettakaamme katsoa nyritellyt parhaiten suomalainen maantieteilijä Johannes Gab- kypäivän näkökulmasta, kuinriel Granö: Viro sijaitsee pai- ka muurilla kulkeminen luonkassa, jossa Pohjois-Eurooppa nistuu. Jaan Kross, yhteinen muuttuu huomaamatta Kes- siltapilarimme, ehti kaiken ki-euroopaksi. Emme siis tar- muun ohella herätellä henkiin vitse siltaa ainoastaan toistem- myös ajatusta Viron ja Suome välille, vaan myös siltoja, men yhteisestä valtiosta. Eikä teitä ja yhteyksiä muualle Eu- suinkaan puolileikillään, vaan pikemminkin kirkkaana, mutrooppaan. ta kaukaisena tulevaisuuden visiona. Krossin näkemys oli, että kahden vuosisadan päässä odottava tulevaisuus on yhtä väistämätön kuin huominen päivä, ja suomalaiset ovat meille eivät välttämättä etnisesti, mutta sitäkin varmemmin kielellisesti kansa, johon voimme ylivoimaisesti vaivattomimmin sulautua. Tästä Kross päätteli, että meitä odottaa yhteinen tulevaisuus. Ennustus on tullut todeksi jo paljon aikaisemmin. Ei tosin suoranaisesti, mutta yhteisen valtioliiton myötä. Se on tullut todeksi niiden yhteisten poliittisten kehysten myötä, joissa valtiomme nykyään toimivat. Ajattelen tässä yhteydessä ennen kaikkea Euroopan unionia. Olennaisia tekijöitä ovat maantieteellinen läheisyytemme sekä taloudelliset realiteetit, jotka ovat vapaissa olosuhteissa avanneet ihmisille uusia mahdollisuuksia valita; mahdollisuuden valita vapaasti. Viittaan jälleen Jaan Krossiin, joka sanoi vuonna 2004: Kun seuraan Tallinnasta käsin Suomen väestön hidasta valumista Uudellemaalle ja Turun seudulle ja Viron väestön keskittymistä Suomenlahden etelärannalle, mieleeni kangastuu varsin pian kuva yhteisen suomalaisvirolaisen miljoonakaupungin synnystä. On lähes mahdotonta löytää virolaista, joka ei olisi koskaan käynyt Suomessa. Virossa puolestaan vierailee vuosittain paljon enemmän suomalaismatkailijoita kuin on oma väkilukumme. Viroon on monilla sektoreilla tehty kaikkein eniten suoria ulkomaisia sijoituksia juuri Suomesta. Sijoitukset kuvastavat luottamusta kohdemaahan ja sen ih- Jatkuu sivulla 9
2 Pääkirjoitus VELJEKSET KUIN ILVEKSET Suomalaiset ja virolaiset ovat pieniä kansoja, jotka kansainvälisessä politiikassa ovat olleet kohteita enemmänkin kuin vaikuttajia. 1800-luvun loppupuoliskon kansallinen herääminen johti kummankin kansan itsenäistymiseen ensimmäisen maailmansodan seurauksena. Samoihin valtakuntiin suomalaiset ja virolaiset olivat kuuluneet 268 vuotta; ensin Ruotsiin 1561-1721 ja sen jälkeen Venäjään 1809-1917. Vieras herra ja miehittäjä ovat olleet kummallekin ikävän tuttuja vuosisatojen ajan. Virolaiset saksalaisten paronien orjina ja suomalaiset Ruotsin periferialoukussa. Suomalaisten ja virolaisten kanssakäyminen on ikivanhaa, mutta vasta kansallinen herääminen johti kiinteisiin yhteistyösuhteisiin. Erityisen merkittävää oli henkilökohtaisten kontaktien luominen virolaisten tultua enenevästi opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Vuosi 1906 oli monessa mielessä merkittävä ja yksi mielenkiintoinen tapahtuma oli Suomalais-virolaisen liiton perustaminen. Maittemme itsenäistyttyä samoihin aikoihin 1917-18 erityisesti virolaiset toivoivat valtioliittoa Suomen kanssa. Suomessa syntyikin suuri Viro-innostus talvella 1918-19 ja lähes 4.000 suomalaista lähti auttamaan virolaisia vapaussodassa. Innostus ilmeni myös suuren suomalaisen opettajakokouksen spontaanina päätöksenä lähteä saman tien tutustumaan Tallinnaan tuhatpäisenä joukkona. Tällaisia epävirallisia suhteita syntyi kuin sieniä sateella. Suomalaisuuden Liiton sukukansatoimikunta hyväksyi 16.4.1935 ohjesäännön suomalais-ugrilaisen kulttuurityön ja kulttuuriyhteyden edistämiseksi. Se tarkoitti yhteistyötä Viron, Unkarin ja Latvian liiviläisten kanssa. Liitto aloitti heimopäivien järjestämisen, joiden huipentuma oli vuonna 1938 heimojuhla Helsingin yliopistolla erittäin arvovaltaisen yleisön läsnä ollessa. Viron kansalliset symbolit Viron valtiosymbolit virallistettiin 1918-20 vapaussodan ja Viron tasavallan itsenäistymisen jälkeen. Kaikki symbolit ovat kuitenkin olleet olemassa jo paljon aikaisemmin. VAAKUNA Vaakunaleijonat ovat Viron vanhin symboli ja ne ovat peräisin jo 1200-luvulta. Alun perin leijonat olivat Tallinnan vaakunassa, joka sai solakat siniset leijonansa Pohjois-Viroa hallinneelta Tanskan kuninkaalta Valdemar II:lta. Monet vieraat vallat tulivat ja menivät, mutta leijonat ovat pysyneet. Viro otti leijonat valtiovaakunaansa virallisesti 19.6.1925. Ison vaakunan kultaisessa kilvessä on kolme sinistä leijonaa ja kilpeä reunustavat kultaiset tammenlehvät. LIPPU Viron kansallisvärit - sininen, musta ja valkoinen - huomattavasti nuoremmat ja liittyvät nimenomaan virolaisiin. Värien tarina alkaa 1800- luvun lopulta, jolloin Baltian maat, Suomi ja suurin osa Puolaa olivat tsaarin hallinnassa. Ajanjakso Virossakin oli kansallisen heräämisen aikaa. Joukko nuoria intellektuelleja valitsi nämä värit vuonna 1881. Aluksi sinimustavalkoinen lippu oli Viron ylioppilaiden seuran, mutta levisi pian laajempaan käyttöön. Kolmen värin symboliikasta Martin Lippin runossaan tarjoama selitys on yksi suosituimmista. Sininen kuvaa taivasta synnyinmaan yllä. Musta siteitä kotimaan multaan ja virolaisten kohtaloa - murheesta mustia vuosisatoja. Valkoinen liittyy kovaan työhön ja humaaneihin arvoihin. Nämä värit luovat raikkaan, viileän, pohjoisen tunteen; yhtään lämmintä väriä ei ole. Minkään muun valtion trikolorissa ei ole samaa väriyhdistelmää. Viron parlamentti vahvisti sinimustavalkoisen trikolorin valtiolipuksi 27.6.1922. Lähde: National symbols of Estonia, Eesti Instituut Toisen maailmansodan jälkeen virallisissa suomalais-virolaisissa suhteissa oli yli 10 vuoden kuollut kausi, mutta kulissien takana sentään oli erilaista toimintaa. Vuonna 1955 alkoi virallisen ystävyyden aika Suomen ja Neuvostoliiton tieteellis-teknisen yhteistyösopimuksen mahdollistamana. Liittomme kunniajäsenen, presidentti Kekkosen vierailu Virossa vuonna 1964 oli ratkaisevan tärkeä askel maittemme välisissä suhteissa. Se näyttäytyi Helsingin ja Tarton yliopistojen välisenä opiskelijavaihtona ja pääkaupunkiemme välisen laivaliikenteen alkamisena. Heikki Tala Neuvostoliiton romahtamista ja Baltian maiden uutta itsenäistymistä virallinen Suomi seurasi kieli keskellä suuta. Suomi löysi lopulta Viron itsenäisyyden tunnustamisen viivästymiselle syyn, kun huomattiin, ettei vuoden 1920 tunnustusta oltu koskaan lakkautettu! Viron ja Suomen maantieteellinen läheisyys ja kielisukulaisuus tarjoavat erinomaiset edellytykset läheiselle yhteistyölle. Helsingin ja Tallinnan välille haaveillaan tunnelia, joka yhdessä via Baltica moottoritien kanssa liittäisi Suomen paljon nykyistä läheisemmin Keski-Eurooppaan. Tärkeintä kuitenkin on, että veljeskansojemme yhteistyötä kehitetään yhä vain tiiviimmäksi kaikilla yhteiskuntapolitiikan alueilla. Tutkimuksen mukaan suomalaiset kokevat virolaiset kaikkein läheisimmiksi ja todella hyvästä syystä. Omistamme tämän lehtemme numeron Virolle ja käsittelemme myös laajemmin liiton heimotyötä. Heimojen yöstä on noustu ja myös Suomalaisuuden Liitto haluaa täysillä olla mukana kehittämässä yhteistyötä virolaisten kanssa. Professori Erkki Pihkala 70 vuotta Liittomme pitkäaikainen puheenjohtaja ja nykyinen kunniajäsenemme Helsingin kauppakorkeakoulun taloushistorian emeritusprofessori Erkki Pihkala täytti 70 vuotta 11.6.2008. Suomalaisuuden Liitto ry onnittelee ja kiittää erittäin ansioitunutta suomalaisuusmiestä. Pihkala tekee edelleen tuloksellista työtä Liiton kieliasiamiehenä ja aktiivisena kirjoittajana erilaisissa hankkeissa.
Professori Heikki Ylikangas 3 Viron ja Suomen kohtaloiden eroja ja yhtäläisyyksiä Suomi ja Viro itsenäistyivät yhden vuoden mitättömällä aikaerolla vuosina 1917 ja 1918. Tällä perusteella ja ottaen huomioon maitten läheisen sijainnin otaksuisi Viron ja Suomen veljeskansojen historian ylipäätään edenneen samoja latuja, samoja vaiheita kokien. Otaksumaa tuntuisi tukevan perehtyminen maiden valtiollisiin kohtaloihin. Ne viittovat yhteiseen suuntaan. Alueet siirtyivät ristiretkiaikana 1200-luvulla pysyvästi vieraan vallan alaisiksi suomalaiset Ruotsin, virolaiset Saksalaisen ritarikunnan. Ruotsin suurvaltasodat alkoivat Baltiasta 1561 ja johtivat vuoteen 1629, Altmarkin rauhaan tultaessa siihen, että nykyisen Viron alue ja osia Vanhasta Liivinmaasta Väinäjokea myöten liitettiin kahtena provinssina Ruotsiin. Näin Viro ja Suomi kuuluivat saman valtion Ruotsin - alaisuuteen n. 150 vuotta. Vuonna 1710 venäläiset valloittivat Itämeren maakunnat ja vuonna 1809 Suomen, joten maat joutuivat jälleen osiksi samaa valtiollista kokonaisuutta eli Venäjän keisarikuntaa Viro kahdeksisadaksi ja Suomi sadaksi vuodeksi. Yhteinen valtiollinen mahti hallitsi siis näitä veljeskansoja suunnilleen 250 vuotta. Luulisi sen riittäneen yhdenmukaistamaan kehityksen ja häivyttämään erot. Pelto erottavana tekijänä Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Muuan ensi katsannolla hämmästyttävän suuri eroavuus tuli näkyville jo viikinkiajan ryöstelyiden ja ristiretkiajan valloitusten yhteydessä. Virolaiset tarttuivat aseisiin ja puolustautuivat. Saksalaista ritarikuntaa vastaan taisteltiin 19 pitkää ja veristä vuotta. Suomesta ei ole juuri mitään tietoja ylipäätään vastarinnasta, saati sitten tehokkaasta sellaisesta. Mistä tämä huikea ero? Jo viikinkiaikana eräelinkeinoja ja kaskeamista harjoittavat suomalaiset pääsääntöisesti väistyivät vihollisen tieltä, jättivät rannikot autioiksi ja siirtyivät sisämaahan, jonne syntyi vain löysiä muinaispitäjiä, ei korkeammanasteisia valtiollisia organisaatioita. Niinpä sitten ruotsalaiset saattoivat miltei esteettä työntyä maahan ja kytkeä sen pitkän ajan kuluessa melko rauhanomaisesti valtansa alle. Toisin oli Baltiassa, missä pelto muodosti talouden perustan jo esikristillisen ajan lopulla. Pelto pakotti yhteiskunnallisen järjestäytymisasteen korottamiseen omistuskiistain sääntelemiseksi, sekä jäämään paikoilleen ja puolustautumaan. Tämän perussyyn vuoksi Baltiaan oli jo ennen ristiretkiaikaa kehittynyt väkirikkaita maakuntia, jotka kykenivät mobilisoimaan tuhansien miesten armeijoita. Näin balteilla oli sekä motiivi että edellytykset sotia; suomalaisilta puuttuivat molemmat. Kuvattu alku ratkaisi paljon. Baltiassa voittaja Saksalainen ritarikunta - käyttäytyi voittajan tavoin. Se perusti kartanoita, moisioita ja kaupunkeja, joihin muutti saksalaisia kauppiaita ja jotka kytkeytyivät mahtavaan Hansa-liittoon. Moisiot tuottivat viljaa, jota kaupungit erityisesti Riika, Tallinna ja Tartto - markkinoivat eteenpäin ja toimivat muutenkin Hansan idänkaupan keskuksina. Moisioitten omistajat ryhtyivät laajentamaan kartanoittensa viljelyalaa talonpoikaistilojen kustannuksella ja ohjaamaan kehitystä kohden maaorjuutta. Ahdistetut talonpojat hakivat suojaa kaupungeista, mistä sukeutui maaseudun saksalaisparonien ja kaupunkien porvareitten välille ankara kiista. Työvoimaa tarvitsevat kaupungit puolustivat niiden suojiin hakeutuneita, kun taas paronit koettivat muuttoa estää. Kun sitten Amerikan löytymisen jälkeen kansainvälisen kaupan painopisteen siirtyessä Itämereltä Atlantille ja Hansan voiman hiipuessa, paronit perivät voiton. Virolaiset talonpojat alistettiin asteittain maaorjuuteen. Jonkin aikaa näytti siltä, että Suomessa kävisi samoin. Ruotsin suurvaltasotien kiihdyttämänä aatelin valta kasvoi ja talonpojat alkoivat pelätä virolaisten säätyveljiensä kohtaloa. Osaltaan juuri tuo pelko johti 1590-luvulla talonpoikaisnousuun, nuijasotaan, joka kuitenkin sotaväen avulla verisesti kukistettiin. Pelko maaorjuuden harppauksesta Itämeren yli ei ollut täysin perusteetonta. Seurasi aatelisvallan kausi, jonka aikana kaksi kolmasosaa tiloista joutui ylhäisaatelin alaisuuteen läänityksinä tai lahjoituksina. Talonpoikien asema heikentyi olennaisesti, mutta maaorjuutta ei silti Ruotsiin tullut. Miksi ei tullut siksi, että Ruotsin kaupunkilaitos oli heikko. Valtiojohtoinen järjestelmä suosi vain Tukholmaa eikä sen vetovoima riittänyt motivoimaan muuttokieltoa. Vihdoin 1680-luvulla talonpojat vapautuivat kokonaan maaorjuuden uhalta. Läänityksiä vaille jäänyt alhaisaateli ja aateliton virkakunta liittoutuivat valtiopäivillä alempien säätyjen kanssa ja tekivät Kaarle XI:sta itsevaltiaan, joka peruutti läänitykset ja lahjoitukset kruunulle. Kykenikö Ruotsin kruunu Baltiassa torjumaan maaorjuuden? Ei kyennyt, vaikka myös Ruotsin alaisessa Baltiassa olot kohentuivat. Tosin lähtötilanne oli äärimmäisen heikko. Suurvaltasodat vähensivät ja köyhdyttivät väestöä myös Suomessa, mutta Baltiassa, varsinaisella sotatantereella, ne aiheuttivat katastrofin. Sinne tänne risteilevät Ruotsin, Venäjän, Puolan ja Tanskan sotajoukot autioittivat aluetta niin, että asukasluku vajosi puoleen siitä, mitä se oli ollut ennen sotakautta. Sotien tauottua seurasi hämmästyttävän ripeä toipuminen; 1690-luvulla pahojen nälkävuosien edellä Viron asukasluku kohosi n. 350 000 eli ohi silloisen Suomen alueen asukasluvun. Se jo kertoo siitä, että Ruotsin aika ennen suurta Pohjan sotaa koitui ainakin tietyssä määrin onneksi maalle. Tarttoon perustettiin 1630 Ruotsin lakeja noudattava hovioikeus, johon alioikeuksista saattoi vedota. Ruotsalainen virkamiehistö kontrolloi saksalaisaatelin vallankäyttöä, ja läänitysten peruutuksia pantiin toimeen osassa Ruotsin Baltiaa. Keskeisen balttiaatelin hallitsemisorganisaation, sen dominoimien maapäivien valtuuksia heikennettiin. Paronien valtaa ei kuitenkaan kyetty murtamaan eikä maaorjuutta lakkauttamaan. Tuhoisa Pohjan sota Vuonna 1700 syttynyt suuri Pohjan sota aiheutti sekä Suomessa että Virossa laajamittaista tuhoa ja hävitystä, Virossa vielä pahempaa kuin Suomessa. Se vei myös veljeskansat osin eri teille. Kaakkoisosa Suomesta siirtyi Venäjän hallintaan samoin kuin Ruotsin omistukset Baltiassa. Muu Suomi jatkoi Ruotsin alaisuudessa ja koki ensimmäisen kerran sitten puolitoista vuosisataa jatkuneen sotakauden - selkeän kehityskäänteen valoisampaan suuntaan. Väestömäärä nousi tasaisesti, varallisuus hiukan hitaammin. Sodat harventuivat, kun aatelisaristokratia kammettiin vallasta. Vallankäyttö siirtyi joksikin aikaa kokonaan nelisäätyisille valtiopäiville, joilla myös talonpojat olivat edustettuna. Kustaa III:n valistunut itsevaltius leikkasi valtiopäivien valtaa, mutta tärkeimmät ratkaisut jäivät Venäjän vallan kauteen saakka yhä niiden päätäntään. Ruotsissa aatelisvallan heikentyessä, Virossa se kasvoi ja vahvistui. Hallinnollisesti kehittymätön Venäjä ei kyennyt liittämään Itämeren maakuntia valtiollisten organisaatioittensa alle, kun tehokkaita instituutioita siihen tarkoitukseen yksinkertaisesti puuttui. Niinpä se teki välttämättömyydestä hyveen ja luovutti 1710 uudestaan vallan aatelin maapäiville, jotka tekivät päätöksiä paikallistasoa myöten venäläisten kuvernöörien niihin juuri puuttumatta. Aatelin vanhat oikeudet palautettiin, ja maaorjuus syventyi niin, että alustalaistalonpoikia voitiin myydä ilman perhettä ja maata. Ainoa etu oli pitkä rauhankausi, jonka puitteissa jäl- Jatkuu sivulla 11
4 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen TALSINGIN TULEVAISUUS Tallinnan ja Helsingin tiivistyvä yhteistyö Arvostamme Helsingissä suuresti, että Viron itsenäisyyden juhlavuosi on näkyvästi esillä myös Suomenlahden pohjoispuolella. Tallinnan ja Helsingin yhteydet Ajattelin tutkiskella Tallinnan ja Helsingin yhteyksiä kautta vuosi-satojen, vaikka perspektiivi tänään onkin lähinnä 90 vuotta. Täällä Helsingin yliopiston juhla-salissa hauska yksityiskohta on, että Senaatintorin historiallisen upean rakennuskokonaisuuden suunnitellut Carl Ludwig Engel on tullut aikoinaan Helsinkiin Tallinnan kautta. Sinne hän oli siirtynyt kotimaastaan Saksasta rakennusalan laman aikana. 30-vuotias Engel muutti Tallinnaan ja vuoden 1808 syksyllä paikallinen maistraatti hyväksyi sille suositellun arkkitehdin kaupungin rakennus- ja muurarimestariksi. Viisivuotisen virkauransa aikana hänen tuotantonsa oli kuitenkin varsin vaatimatonta. Vuonna 1813 hän siirtyi Pietariin työnhakuun, sieltä Turkuun ja lopulta Helsingin uudelleenrakentamiskomitean arkkitehdiksi. Yliopiston päärakennus valmistui vuonna 1832 ja vuotta myöhemmin hänen piirtämänsä Hotelli Seurahuone, joka nykyään on Helsingin Kaupungintalo. Yli tuhatvuotiset siteet Tallinna ja Helsinki sijaitsevat yli tuhat vuotta vanhan meritien ja kauppareitin varrella. Helsingin keskiaikainen väestö muodostui huomattavalta osalta rannikon vanhojen meriteiden ja historiallisen rantatien varsille syntyneistä asutuskunnista. Olihan seudulla edullisia pohjois-etelä suuntaisia yhteyksiä. Helsingin kaupungin historia-teoksessa todetaan, että pohjoisen puolella oli Vantaanjoki ja etelän puolella ikivanhoista ajoista saakka kuljettu meritie, joka Porkkalan kohdilta on mennyt Suomenlahden poikki ja yhdistänyt Vantaanjoen seudut Viron rannikkoon ja sen kauppakeskuksiin, joista Tallinna jo varhain kasvoi mahtavimmaksi. Tallinna oli alun perin perustettu 1200-luvun alussa mahtavan Hansa-liiton pohjoiseksi tukikohdaksi. Helsingin seudun keskiaikaisessa talouselämässä on Tallinnalla ja sen kaupalla ollut johtava rooli. Tämä kuvastuu hyvin esimerkiksi paikannimistössämme. Sellaiset paikannimet, kuten Santahaminan Estvik ja Estvikshällan sekä Helsinginniemen Estnäsudden muistuttavat virolaisista, joita jo varhaisina aikoina oli tullut Helsinkiin kalastus- ja kauppamatkoille. Tallinnan vetovoima Tallinnan vetovoima oli niin suuri, että Suomenlahden pohjoisrannan kauppapaikkojen merkitys jäi mitättömäksi. Siitä ei silloisessa Ruotsin valtakunnassa pidetty. Kuningas Kustaa Vaasa ajoi määrätietoista Hansanvastaista politiikkaa, jonka perimmäisenä tarkoituksena oli irrottaa Ruotsin talouselämä saksalaisten valvonnasta. Kustaa Vaasa yritti ensin siirtää kaupan painopistettä Viipuriin, mutta yritykset ajautuivat karille joten piti keksiä uusi suunnitelma. Kustaa Vaasan vilkas mielenkiinto Suomen kaupunkien elinvoimaisuutta kohtaan oli varmasti merkittävimpiä ja samalla ensimmäisiä kaupunkipoliittisia linjauksia kansakuntamme historiassa. Kesäkuun 12. päivänä 1550 kuningas antoi oikeuden ryhtyä neuvottelemaan Rauman, Ulvilan, Tammisaaren ja Porvoon porvareiden kanssa muutosta uuteen Helsingin kaupunkiin. Se oli Helsingin kannalta kautta aikain arvokkain kaupunkipoliittinen päätös. Jos haemme vertailukohtia nykyhetkeen, voimme suunnata katseemme hallitusohjelmassa käynnistettyyn metropolipolitiikkaan, jolla haetaan vastauksia suurkaupunkien tämän hetkisiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Vastaperustettu Helsinki ei suinkaan heti lähtenyt kukoistavaan kasvuun. Siitä kielii eräs toinen Helsingin historiateoksesta poimittu lainaus: Puolen vuoden ajan olivat Helsingin kosken partaalla seisseet vaatimattomat vilja-aitat ainoana todistuksena kuninkaan suunnitelmista. Tallinnassa ryhdyttiin myös vastatoimiin: siellä kiellettiin muun muassa suomalaisten ja ruotsalaisten kaupankäynti hollantilaisten kanssa. Rautaesiripun varjosta EU:n sisämereksi Lähihistoriassamme rautaesirippu esti luontaisen kanssakäymisen Itämeren alueella. Asetelma muuttui kylmän sodan päätyttyä. Tänään Itämeren valtioiden kansantaloudet osoittavat nyt vakaata kasvua ja ovat kilpailukyvyltään Euroopan kärkijoukkoa. Parin vuosikymmenen aikana Itämerestä on käytännössä tullut EU:n sisämeri. Tänään liikkuvuus on luonteva osa koko Suomenlahden talousaluetta. Vaikka pulaa työntekijöistä alkaa olla kaikkialla, niin yhteinen etumme on lisätä Itämeren alueella työvoiman liikkuvuutta poistamalla esteitä. Itämeri ja sen rantavaltiot muodostavat sekä Suomelle että Virolle luontevan yhteistyö-alueen. Suomi on pohjoisen Itämeren ainoa euroalueeseen kuuluva maa. Se on meille - ja erityisesti yrityksillemme - suuri kilpailuetu. Kansallisilta kotimarkkinoilta olemme siirtyneet uuteen aikakauteen, jossa puhutaan Itämeren alueen kotimarkkinoista. Viron nopeasta ja onnistuneesta siirtymisestä markkinatalouteen vuoden 1991 jälkeen on hyötynyt myös Helsinki. Minimetropolit kasvamassa yhteen HELSINGIN KAUPUNGIN KUVAPANKKI/PERTTI NISONEN Kaupunkimme ovat verrattain pieniä metro-poleja Itämeren piirissä. Pääasialliset kilpailijakaupunkimme ovat Tukholma ja Kööpenhamina. Molempien seutujen asukasluvut ovat vähän vajaat kaksi miljoonaa. Jos laskemme yhteen Tallinnan ja Helsingin seutujen väkiluvut pääsemme suurin piirtein samaan. Talousalueemme ovat hyvää vauhtia kasvamassa yhteen. Näin on myös esimerkiksi Kööpenhaminan ja Malmön muodostamalla Öresundin alueella, joka pyrkii vahvistamaan rooliaan koko Itämeren alueen keskuksena ja porttina Keski-Eurooppaan. Ilman suurempaa kotiinpäin vetoa voi sanoa, että Talsinkimme on talouskehityksen ja Itämeren alueen dynamiikan huomioon ottaen sijainniltaan ja mahdollisuuksiltaan jopa mielenkiintoisempi. Tallinnan ja Helsingin kaupunkien yhteistyön perustana toimi kaksoiskaupunkikonsepti. Yhteistyö saa jatkossa entistä konkreettisempia muotoja. Tänä päivänä kaupunkien liike-elämän välille on kehittynyt hedelmällinen symbioosi. Kummankin kaupungin erityisosaamisen ja kilpailukykytekijöiden hyödyntäminen synnyttää uusia työpaikkoja ja hyvinvointia asukkaille. Yhdentyvät työssäkäyntialueet Tänään Helsingin ja Tallinnan toiminnalliset työssäkäyntialueet ovat yhdentymässä. Arvion mukaan Suomenlahden ylit-
5 tää viikoittain yli 10.000 työntekijää tullakseen Helsinkiin töihin. Liikkuvuus kaupunkien välillä ei ole mikään uusi asia. 1700-luvulla Helsingin ja koko Ruotsin valtakunnan suureksi ongelmaksi oli muodostumassa työvoimapula ja sitä pahentava muuttoliike, joka enimmäkseen oli laitonta. Palkat olivat lahden toisella puolen paremmat ja verraten iso kaupunki houkutteli tuntemattomalle ominaisella tenholla. Viranomaiset pyrkivät tekemään parhaansa muuttoliikkeen tyrehdyttämiseksi. Ulkomaanpassin myöntämiselle vaadittiin kahden henkilön takuu, että henkilö palaisi takaisin. Ongelmatilanteessa takaajan oli haettava maasta matkustanut takaisin, jos mieli välttää suuret sakot. Matkailun uudet mahdollisuudet Myös matkailun näkökulmasta kaksoiskaupunkiajattelu avaa uusia mahdollisuuksia. Helsingissä vieraileva voi pistäytyä Tallinnassa ja Tallinnasta voi tulla käymään Helsingissä. Kaupunkien väliset liikenneyhteydet ovat kehittyneet nopeasti. 1830-luvulla perustettiin osakeyhtiö höyrylaivayhteyden luomiseksi välille Tukholma-Turku-Helsinki-Tallinna. Ensimmäinen vuoro lähti 19.5.1837. Suurin varustamo 1900-luvun alussa oli Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö. Tallinna oli yhtiön kirjanpidon mukaan kaikkein suosituin kohde ja matkustajamäärät kasvoivat nopeasti. Kun vuonna 1924 Tallinnaan matkusti 6.500 henkilöä, oli luku vuonna 1938 jo 25.000. 2000-luvulla Suomenlahden ylittää vuosittain noin kuusi miljoonaa matkustajaa! Tunneli tulee ja yhteistyö tiivistyy Sujuvat ja nopeat liikenneyh- teydet ovat menestyvän kaupungin edellytys. Suomenlahden alueella on mahdollisuus kasvaa idän ja lännen välisen kaupan logistiseksi keskukseksi. Siitä seuraa myös ulkoisten liikenneyhteyksien vahvistuminen. Tallinnan ja Helsingin näkö-kulmasta erityisen tärkeitä ovat Rail Baltica -rautatieyhteyden kehittäminen Keski-Euroopan suuntaan. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa rautatietunneli yhdistää kaupungit myös fyysisesti. Virolaisten ja suomalaisten kanssakäyminen tiivistyy entisestään. Erilaisten järjestöjen, kuten esimerkiksi Viro-instituutin, Tuglas-seuran ja Suomen Viro- yhdistysten liiton toiminta on erittäin arvokasta ihmisten yhteen saattamisessa. Historiamme on pitkälti yhteinen, niin myös tulevaisuutemme. Pieni kilpailuasetelma Viron ja Suomen tai Tallinnan ja Helsingin välillä ei ole pahasta, se toimii vain kannustimena ja innostajana. Huipun valloitamme yhteistyöllä. Toivotan itsenäiselle Virolle ja sen pääkaupungille mitä erinomaisinta ja menestyksekkäintä juhlavuotta ja tulevaisuutta! Heikki Tala Vapaa Viro Eino Leinon kokoelmassa Leirivalkeat vuodelta 1917 on komea runo vapaan Viron kunniaksi: Terve, Eesti, terve, veljet terve, siskot Suomen sillan, terve, että murtui teljet, päättyi puhde pitkän illan! Taara, auta kansaa kahta, jotka kaitsee Suomenlahta! Vala suuri vannokaamme Suomen, Eestin Jumalalle, ettei koskaan meidän maamme enää mahdu sorron alle sortajankin sortumatta, muukalaisen murtumatta. Aivan ihmeellinen on ollut Eino Leinon aavistus jo ennen Viron ensimmäistä itsenäistymistä toisesta puhumattakaan! Ensimmäisen matkani Viroon tein vuonna 1980. Se oli pelkkä turistimatka. Kaupungin kauneus oli häkellyttävä kokemus. Moskovan olympialaisten johdosta vanhan kaupungin talot oli maalattu, Piritan uusi satama odotteli kilpapurjehtijoita ja vanha virolainen kulttuuri eli yllättävän voimakkaana. Matka oli ankean antoisa ja avasi aavistuksen verran silmiämme ohi virallisten liturgioiden ja omien ennakkoluulojen. Seuraavaa matkaa sain odotella kahdeksan vuotta. Glasnostin tultua neuvosto-imperiumiin virolaiset olivat muutoksen etulinjassa. Lääkintöhallitukseen tu- Baltian uudelleen itsenäistymisen ensi hetket ihmisketjun alku Toompealla 23.8.1989. (kuva: Heikki Tala) li pikakutsu Viron ensimmäisille hammaslääkäripäiville joulukuussa 1988. Matkaan piti lähteä siltä istumalta ja ainoa vaihtoehto oli juna Leningradiin. Viron hammashuollon johtaja Tenno Jänes oli siellä vastassa kuljettajineen vanhalla Mossella, jossa oli kesärenkaat. Sille yölle sattui todellinen lumimyrsky ja 350 kilometrin taival Tallinnaan näytti minulle vanhalle rallikuskillekin lähes mahdottomalta. No, virolaiset ovat moneen kertaan osoittaneet, että heille mikään ei ole mahdotonta. Hammaslääkäripäivillä pidettiin ensimmäiset vapaat vaalit seuran johdon valitsemiseksi. Sain 10 minuutin puheenvuoron, missä kerroin, mitä olimme tehneet suomalaisten lasten suun terveydenhuollossa; nostaneet sen maailman kurjimmasta maailman huipulle. Oli liikuttavaa aistia, miten kuulijakunta suorastaan imi sanani tajuntaansa. Jatkoa ei tarvinnut pitkään odotella. Tenno Jänes ja Anne Männik pyysivät minua Tallinnaan seuraavana syksynä viikoksi pitämään epidemiologian ja ehkäisevän hammashoidon kurssia. Harvoin olen niin perusteellisesti miettinyt esitystäni. Sotilaallisesti järjestetyt tuolirivit purettiin vapaamuotoisiksi ryhmiksi ja korkea kateederi siirrettiin syrjään, jotta alustaja tuli samaan tasoon kuulijoiden kanssa kollegana kollegoiden joukkoon. Kurssin päätyttyä osanottajat tulivat sanomaan, että ammatillista antia tärkeämpänäkin olin tuonut heille kokonaan uuden kulttuurin. Se on kauneimpia kiitoksia, mitä urani aikana olen saanut. Matka oli muutoinkin historiallinen; sillä sain olla todista- massa 600 kilometrin ihmisketjua Tallinnasta Vilnaan 23. elokuuta 1989. Ketjussa oli kaksi miljoonaa itsenäisyyttä haluavaa ihmistä. Kansallislipuissa oli surunauhat Ribbentrop-sopimuksen muistopäivän johdosta. Vanhat akateemiset symbolit oli kaivettu esiin. Tunnelma oli sanoinkuvaamaton ja pala nousi väkisinkin kurkkuun. Sitä riemastuttavampaa on ollut seurata Viron matkaa kohti valoisampaa tulevaisuutta. Onnea matkalle, virolaiset ystävät!
Jussi Niinistö 6 Heimotyöstä heimojen yöhön Suomalaisuuden Liiton sukukansatyötä 1920 30-luvuilla Kirjoittaja, filosofian tohtori, dosentti Jussi Niinistö. Kirjoitus perustuu Suomalaisuuden Liiton satavuotisjuhlakirjassa julkaistuun historiikkiin. 1900-luvun alkupuolen eläneille suomalaisille oli hyvin tunnettu Arvi Jänneksen (alkuaan Arvid Genetz) vuonna 1882 kirjoittama runo Väinölän lapset, josta tehtyä surumielistä laulua erityisesti kansakouluissa paljon laulettiin: Ei Aunus, Vepsä tunne / kust eestein kulkee tie / ei Karjala tiedä kunne / jo Kainuu häipynyt lie. Mutta laulun jatko viritti toiveikkuutta: Ei viel ois aikas ilta / jos heimoushenkeä ois / vaan syntyä voisi silta / mi kansani yhteen tois. Väinölän lapsien hengessä Suomalaisuuden Liiton piirissä virisi 1920-luvun mittaan aktiivinen kiinnostus suomalais-ugrilaiseen yhteistyöhön, sivistyksellisen Suomen sillan rakentamiseen, mikä käytännössä tarkoitti yhteydenpitoa Unkariin, Viroon ja Latviassa asuvaan liiviläisten kansansirpaleeseen. Akateemisen Karjala-Seuran omaksumasta Suur-Suomi-ajattelusta ei liiton kohdalla ollut kysymys, mutta vakavasta asiasta silti. Puheenjohtaja Urho Kekkonen määritteli liiton Heimopäivä-julkaisussa vuonna 1931 heimotyön suorastaan suomalaisten pyhäksi velvollisuudeksi: Suomen suku on mahtavaksi mainitun muinaisuutensa mukana menettänyt yhtenäisyytensä. Se on siitä lähtien ollut kohtalon kiroissa, rikkirevitty ja vieraitten polkema. Siksipä on niillä Suomen suvun jäsenillä, jotka ovat karistaneet sortajan ikeen, pyhä velvollisuus auttaa niitä sukulaisia, joiden osana on edelleen huokailla vieraan vallan alla. Suomi on yksi niistä kolmesta hajaantuneen heimomme kansoista, jotka ovat voineet muodostaa itsenäisen valtakunnan. Suomen kansan velvollisuus on kaikin käytettävissä olevin keinoin tukea Suomen heimon jäseniä, verta meidän verestämme, niiden taistellessa kansallisuutensa, kansallisen erikoislaatunsa säilyttämiseksi. Mutta tämä velvollisuus ei ole ainoastaan Suomen kansan ja kansalaisten se velvollisuus kuuluu ehkä kaikkein eniten Suomen valtiolle, viralliselle suomelle, valtakunnan johdolle. Kulttuurikongresseja ja heimopäiviä Suomalaisuuden Liiton sukukansaosasto oli mukana järjestämässä suomalaisugrilaisia kulttuurikongresseja vuosina 1921 ja 1931 Helsingissä, 1924 ja 1936 Tallinnassa sekä 1928 Budapestissa. Vallinnutta heimokansallista innostusta kuvaa, että esimerkiksi vuoden 1928 kongressiin Budapestissä osallistui yli 500 suomalaista, vuoden 1931 kongressiin Helsingissä yli tuhat virolaista ja unkarilaista vierasta sekä vuonna 1936 Tallinnassa pidettyyn viidenteen ja viimeiseksi jääneeseen kongressiin lähes 600 suomalaista. Heimotyö paistatteli suosionsa huipulla. Suomalaisuuden Liitto julkaisi vuosina 1925 1926 Fenno-Ugria -nimistä suomalais-virolais-unkarilaista kulttuuriaikakauslehteä ja Suomalainen Suomi käsitteli laajasti heimotyön eri kysymyksiä. Liitto järjesti esitelmätilaisuuksia, matkoja ja maksuttomia kielikursseja sekä avasi ulkoministeriön tuella vuonna 1929 kulttuurikeskuksen tapaisen Eestitoimiston Helsingissä ja pian myös Suomi-toimiston Tallinnassa. Vuonna 1929 myös poistettiin Suomen ja Viron välinen passipakko liiton aloitteesta. Suuren yleisön keskuudessa heimoushenkeä yritettiin syventää erityisen heimopäivän kautta. Vuodesta 1930 Suomessa, Virossa ja osin Unkarissakin vietettiin kouluissa lokakuun kolmantena lauantaina yhteistä heimopäivää. Liitto hankki heimotyön rahoitusta varten tuloja muun muassa myymällä erityistä heimopäivämerkkiä, johon oli yhdistetty Suomen, Viron ja Unkarin pienoisliput. Oppikouluissa ehdotettiin luettavaksi vapaaehtoista viroa, mikä osittain toteutuikin 1930-luvun lopulle tultaessa. Toisaalta Suomalaisuuden Liitto oli ensimmäisten joukossa puolustamassa Viron inkeriläisten oikeutta omaan kansallisuuteensa siis suomalaisuutta virolaistamiselta. Suomalaisuuden Liiton järjestämä heimojuhla Helsingin yliopiston juhlasalissa 1938 kokosi yhteen nuoren kansakunnan kermaa. Kuvassa keskellä liiton aiempi puheenjohtaja, sisäministeri Urho Kekkonen Sylvi-rouvineen. Heidän alapuolellaan istuu eduskunnan puhemies Väinö Hakkila ja saman penkin oikeassa reunassa pääministeri A.K. Cajander. Toisella rivillä alhaalta, äärimmäisenä vasemmalla istuu runoilija Otto Manninen ja hänen puolisonsa, kirjailija Anni Swan.
Liiviläisten puolesta Suomen suvun pienimmästä kansasta liiviläistä kannettiin liiton piirissä erityistä huolta. Sen opiskelevaa nuorisoa koulutettiin Suomessa ja vuonna 1935 liitto kustansi ensimmäisen liivinkielisen oppikirjan, liiviläisen Pētõr Dambergin lukukirjan nimeltä Jemakīel lugdõbrāntõz. Vielä yksi Suomalaisuuden Liiton sukukansaosaston aloitteesta saavutettu heimotyön voitto ehdittiin vihkiä tarkoitukseensa ennen toista maailmansotaa, kun vuonna 1939 keräyksin ja opetusministeriön avustuksella rahoitettu Liiviläisten Kansallistalo otettiin käyttöönsä Iren (Mazirben) kylässä Liivinmaalla (Latviassa). Talon suunnitteli arkkitehti Erkki Huttunen. Talvisota katkaisi heimotyön, mutta jatkosota antoi uutta virikettä. Sodan rasituksista ja murheista huolimatta Suomen suvulle tuntui koittavan uusi tulevaisuus. Vallatun Itä-Karjalan sivistyspyrkimyksiä tuettiin mahdollisuuksien mukaan. Kirjallisuutta kerättiin paikallisille kansakouluille ja itäkarjalaisten kansakoulunopettajien jatko-opintoja avustettiin. Työhön saatiin tukea talouselämältä. Heimopäivien järjestämistä jatkettiin vuosina 1941 1943. Unkariin ja Viroon Erityisen kiinteiksi suhteet muodostuivat Unkarin kanssa. Liitto muun muassa perusti vuonna 1942 unkarinkielisen Suomea käsittelevän aikakauslehden nimeltä Finnorszag (Suomi), ja liiton puheenjohtaja professori V.A. Heiskanen kävi Unkarissa esitelmämatkalla. Saksalaisten miehittämään Viroon suhteiden hoito oli vaikeampaa, mutta sitäkin yritettiin. Virolaisia pakolaisia avustettiin samoin kuin Suomeen Saksan valtaamilta alueilta siirrettyjä inkeriläisiä, ja vuonna 1943 liitto jopa järjesti Viron itsenäisyyden 25-vuotisjuhlan Helsingissä yliopiston juhlasalissa. Toisen maailmansodan 7 Ilmassa oli aitoa heimokansallista innostusta, kun Bore I laski 16. kesäkuuta 1931 laituriin Helsingin satamassa tuoden Viron ja Unkarin johtavat vieraat. Heitä tervehdittiin puhein, lauluin ja eläköön-huudoin. lopputulos, rautaesiripun laskeutuminen, merkitsi pitkää taukoa heimotyöhön, joka virisi uudelleen varsinaisesti vasta 1980-luvun lopulla maailmantilanteen tultua uuteen murrosvaiheeseen. Viron laulava vallankumous synnytti suomalaisissa kiinnostusta ja myötätuntoa eteläistä veljeskansaa kohtaan. Suomalaisuuden Liiton johdon piirissä syntyi tuolloin uskalias ajatus järjestää valtakunnallinen keräys virolaisen kulttuurin tukemiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi, mutta tämä Viro-keräys on jo toisen artikkelin aihe. Heimotyön uusi huomen Viro-keräys uudelleen itsenäistyvän veljeskansan hyväksi Puheenjohtaja Erkki Pihkala kertoo Liiton Viro-toimintojen elpymisestä näin: Liitto pystyi puheenjohtajakaudellani (1988-97) aktiivisesti tukemaan virolaisia järjestämällä Viro-keräykset ja perustamalla Viro-säätiön. Liitto toimi jopa Viron passien myöntäjänä ennen Viron itsenäisyyttä elokuussa 1991. Tämä sukukansatyön elpyminen antoi paljon käytännön puuhaa liiton pääsihteerille Jari P. Havialle sekä lukuisille vapaaehtoisille, joista haluan mainita Viro-säätiön lakimiehenä toimineen Eero Relaksen sekä liiton Viron yhteyksien avaamiselle tärkeän lehtori Vilho Mäkelän. Nämä»Viro-vuodet» 1988 93 odottavat yhä oman muistitiedon kerääjäänsä, ei vain liiton osalta, vaan niiden kymmenien suomalaisten järjestöjen osalta, jotka tekivät omaa arvokasta työtään Viron suuntaan. Tämä tehtävä kuuluisi luontevasti Viro-yhdistysten liitolle. Seppo Heikinheimon tragedia Paljon murheellisemmissa merkeissä päättyi liiton seuraavan puheenjohtajan Seppo Heikinheimon yhteistyö Viron suuntaan: Keväällä 1997 Suomalaisuuden Liiton puheenjohtajana keksin pyytää Lennartia (presidentti Meri) liiton kunniajäseneksi. Suomalaisuuden Liitto oli 1989 tehnyt aloitteen ja kerännyt rahaa Viron kulttuurielämän hyväksi; minä itsekin rahastin Helsingin Sanomien toimituksen, kunnes Aatos Erkko tuli rapussa vastaan. Ajattelin että kyllä häneltä aina yksi satanen liikenee, mutta hän sanoikin yllättävästi: Pane se paperi äkkiä pois! Minä olen kieltänyt kaikki keräykset talossa! Minun osaltani keräys loppui siihen, mutta kaiken kaikkiaan saatiin kasaan 7-8 miljoonaa, josta keräyskulut vähentäen liikeni niin paljon kuin kuusi miljoonaa mm. nuorten virolaisten opiskelustipendeiksi. Ajattelin että kyllä Lennart tällaisen kulttuurityön muistaa ja lisäsin vielä, että Suomalaisuuden Liiton kunniajäsenenä oli mm. hänen paras suomalainen ystävänsä, akateemikko Matti Kuusi. Minulle on suuri kunnia saada olla kunniajäsen sellaisessa yhdistyksessä, jossa on kunniajäsenenä Matti Kuusi, Lennart vastasi puhelimessa. Olin esittänyt asian jo kirjeitse ja pidin sitä kirkossa kuulutettuna asiana. Järjestimme Suomalaisuuden Liiton matkan Tallinnaan 24. 25. toukokuuta 1997. Mukaan mahtui vain kolmekymmentä henkeä, kun kaikki laivat ja hotellit olivat täynnä. Työkiireiden vuoksi presidentti Lennart Meri joutuu peruuttamaan Suomalaisuuden Liiton kanssa 24.5.1997 sovitun tapaamisen. Minusta hän oli pettänyt minut kirkkaasti ja nolannut minut lisäksi kolmenkymmenen Suomalaisuuden Liiton jäsenen edessä, jotka olivat hakeneet ykköspukunsa kanista, prässänneet sen ja maksaneet matkansa Tallinnaan. Ystävyytemme loppuminen jätti kipeän tyhjiön ja sai minut ottamaan pitkän askelen tiellä jolta ei ole paluuta, jos tähän ajatuskurimukseen on joutunut. (Seppo Heikinheimon muistelmat, Otava 1997) Suomalaisuuden Liiton Viro-yhteydet tänään 2000-luku on alkanut uusien yhteyksien luomisen merkeissä Viron suuntaan. Liiton täyttäessä 12.5.2006 sata vuotta Viron Suomen-poikien kunniapuheenjohtaja Raul Kuutma kunnioitti läsnäolollaan Liiton 100-vuotisjuhlaa. Liiton syyskokouksessa 2006 Kuutma piti vavahduttavan esityksen Viron kohtalista toisessa maailmasodassa, joka koitui 70.000 virolaisen kuolemaksi. Saimme ojentaa Raul Kuutmalle ja kunniajäsenellemme kenraali Jaakko Valtaselle liiton ansiomitalit. Tänä keväänä puheenjohtaja Heikki Tala, varapuheenjohtaja Antti Huhtala ja toimistonhoitaja Saila Savinen kävivät Virossa tapaamassa Suomen-poikia Viron suojeluskuntien päämajassa, missä keskustelimme pitkään professori Uno Järvelan, everstiluutnantti Sven Isen ja klubin esimehen Willem Ahas n kanssa. Virolaista identiteettiä vaalimaan perustettu Eesti Klubi halusi tavata Suomalaisuuden Liiton edustajat yhteistyön avaamiseksi yhdistysten välillä. Viron Suomen instituutti tarjosi johtajansa Jaana Vasaman johdolla tilat ja tulkkauksen. Saimme hienon katsauksen virolaisen identiteetin ja viron kielen nykytilasta ja tulevaisuuden tavoitteista. Presidentinrouva Ingrid Rüütel tunnettuna kansatieteilijänä tuntee syvällisesti virolaiset ja osaa kertoa mukaansa tempaavasti virolaisuudesta. Muut Eesti Klubin jäsenet olivat Tiit Toomsalu Jüri Ehasalu, Aune -Reet Väljataga ja Andrus Helenurm. Seuraavaksi Eesti Klubin edustajat ovat tulossa Suomeen, jolloin suunnittelemme tarkemmin tulevan yhteistyön muotoja.
Nyt kun Helsingin ja Tallinnan välille puuhataan rautatietunnelia ja suomalais-virolaiset suhteet muutenkin ovat luontevan läheiset, on kiinnostavaa palauttaa mieliin ajatus Suomen ja Viron kaksoisvaltiosta tai unionista. Sitä viljelivät maailmansotien välillä eräät virolaispoliitikot, näkyvimmin moninkertainen pääministeri ja vuosien 1938 40 presidentti Konstantin Päts. Suomesta ajatus ei saanut liiemmälti tukea. Ajatus suomalaisten ja virolaisten lähentymisestä sai ilmaa siipiensä alle jo 1800-luvun jälkipuoliskolla Viron kansallisen heräämisen aikana. Autonominen Suomi nähtiin Virossa esikuvamaana, johon lähentymällä uskottiin voitavan lujittaa virolaisten asemaa Venäjän keisarikunnassa. Lähenemisen symbolin, Suomen sillan kielikuvan, innokkaita ajajia oli Viron isänmaallisen lyriikan ensimmäinen voimaperäinen edustaja ja suuri Suomen ihailija Lydia Koidula. Runosikermässään Soome sild (Suomen silta, 1881) hän puhui lähenemisestä näin: Suomi, Suomi! Sinä et katoa Mielestä etkä sydämestä! Sydämemme ovat liitetyt yhteen: Herra itse antaa palkaksi, että tiemme käyvät yhteen! 8 Seppo Zetterberg Yleisen historian professori, Jyväskylän yliopisto Ajatus Suomen ja Viron kaksoisvaltiosta Gustav Suitsin valtioliittokaavailut Suomen sillan käsite alkoi konkretisoitua 1900-luvun alussa ja saada poliittisen sävyn. Venäjän vuoden 1905 vallankumousyrityksen jälkeen moni tsaarin poliisin vainoama virolaispoliitikko, kuten juuri Päts, sai turvapaikan Suomesta. Tämä lienee vaikuttanut hänen positiivisiin näkemyksiinsä Suomesta vapauden maana. Yksi Suomeen rantautuneista oli Helsingin yliopistosta 1910 maisteriksi valmistunut ja sittemmin itsenäisen Viron kulttuurielämän kärkihahmoihin kuulunut runoilija ja myöhempi professori Gustav Suits. Hän jäi Suomeen kirjastovirkailijaksi ja opettajaksi vuoteen 1918 saakka. Syksyllä 1917, jolloin siis vielä niin Suomi kuin Virokaan eivät olleet itsenäisiä, Suits esitteli Helsingissä sekä itsenäisyysmiehille että sosiaalidemokraattisille ylioppilaille Suomen ja Viron valtioliittoajatusta. Valtioliiton perustana olisi vapaaehtoinen sopimus, jonka periaatteina olisivat yhteinen ulkoasiainhoito ja kauppapolitiikka sekä jos välttämätöntä yhteinen puolustuslaitos. Molemmilla mailla sen sijaan olisi toisistaan riippumattomat parlamentit ja hallitukset. Tällaisen reaaliunionin avulla Suomi ja Viro voisivat paremmin saada Euroopan suurvaltojen tuen itsenäisyyspyrkimyksilleen, Suits päätteli. Konstantin Pätsin liittovaltioehdotukset Viro itsenäistyi 24. helmikuuta 1918 Neuvosto-Venäjästä, mutta joutui heti keisarillisen Saksan miehittämäksi. Saksa ei tunnustanut Viron itsenäisyyttä, ja Pätsin pääministerinä johtama väliaikainen hallitus joutui painumaan maan alle. Huhtikuussa Päts laati piilopaikassaan seikkaperäisen muistion Mahdollisen suomalais-virolaisen valtioliiton (liittovaltion) perusteet. Sen mukaan kummallakin osavaltiolla olisi autonomia ja omat lainsäädäntölaitokset. Presidentti olisi yhteinen, samoin kuin ulkoministeri ja sotaministeri. Myös armeija ja sen ylin johto olisivat yhteiset. Myös kesällä ja syksyllä 1918 virolaiset etenkin maan alla oleva ulkoministeri Jaan Poska esittivät välikäsien kautta Suomelle Itävalta-Unkarin mallista kaksoisvaltiota. Tämänkin ehdotuksen innoittajana lienee ollut Päts. Saksan antauduttua marraskuussa 1918 ja vetäydyttyä Virosta puna-armeija hyökkäsi maahan ja alkoi Viron vapaussota. Suomesta lähti tuhansia vapaaehtoisia Viron armeijan tueksi. Tämän lämmittämässä ilmapiirissä pääministeri Päts kehitteli tammikuussa 1919 jälleen unioniajatusta. Suomen lehdissä julkaistussa haastattelussa Päts toivoi, että Suomi ja Viro muodostaisivat vastaisuudessa yhteisen tasavallan, jonka presidentti asuisi Helsingissä. Ulko-, sota- ja rahaasioissa noudatettaisiin yhteistä politiikkaa, mutta kummallakin osalla voisi olla omat hallituksensa ja omat parlamenttinsa. Pätsin haastattelua ei Suomen lehdissä juuri kommentoitu. Suomen johtomiesten, kuten ulkoministeri Carl Enckellin, mukaan Suomen ei ollut syytä ottaa vastuulleen liittohanketta, joka silloisissa oloissa oli maallemme vaarallinen ja joka muutenkin todennäköisesti olisi muuttunut kummallekin maalle epäedulliseksi. Viron lehdissä ajatus sen sijaan sai tukea. Liberaalien Postimees oli periaatteessa suopea Ruotsi- Norjan tai Itävalta-Unkarin kaltaiselle kaksoisvaltiolle eli personaaliunionille, jossa monarkin tilalla olisi yhteinen presidentti. Sisäisissä asioissa kumpikin maa toimisi itsenäisesti, mutta yhteisiksi sovittavissa asioissa harjoitettaisiin yhteistoimintaa. Keskustavasemmistolaisessa Waba Maa -lehdessä sen päätoimittaja ja myöhempi diplomaatti ja ulkoministeri Julius Seljamaa totesi, että ei ainoastaan täydellinen itsenäisyys vaan läheinen valtiollinen yhteys Suomen kanssa olisi takeena Viron vapaalle ja määrätietoiselle kehittymiselle. Suomen sekä valtiollisen johdon että lehdistön pidättyvien kommenttien takana oli huoli siitä rasitteesta, jota läheinen liittoutuminen pienen ja heikon Viron kanssa merkitsisi Suomelle. Asetelma on tyypillinen lähes kaikille maidenvälisille unionisuunnitelmille 1917 41: Viro oli aktiivinen ehdottaja, joka näki unionissa tai kaksoisvaltiossa tuen itselleen, kun taas Suomi aavisteli unionissa taakan ja suhtautui ehdotuksiin torjuen tai välinpitämättömästi, passiivisesti. Pätsin poliittinen testamentti Elokuun 5. päivänä 1940 Suomen Tallinnan-lähettiläs P. J. Hynninen lähetti ulkoministeriölle Helsinkiin muistion. Sen oli laatinut neuvostoviranomaisten painostuksesta presidentin tehtävistä eronnut Päts sen päivän aamuna 30. heinäkuuta jolloin hänet kyyditettiin Neuvostoliiton sisäosiin. Tuolloinhan Viron liittäminen Neuvostoliittoon oli jo muodollisesti päätetty. Käsin kirjoittamassaan niin sanotussa poliittisessa testamentissaan Päts ei käyttänyt tätä nimeä, joka kaiken lisäksi on huono Päts halusi saattaa Suomen tiedoksi ja pohdittavaksi liittoehdotelmansa. Sen mukaan sodanjälkeistä Uutta Eurooppaa rakennettaessa Viron tulisi yhdistyä liittovaltioksi Suomen kanssa. Kummallakin maalla olisi yhteinen valtionpäämies, ja myös talouspolitiikka ja raha olisivat yhteisiä, samoin maanpuolustus ja ulkopolitiikan hoito. Sen sijaan tuomioistuimet olisivat kummallakin maalla omansa. Kaikkiaan liiton valtiollinen rakenne olisi sellainen kuin entisessä Itävalta- Unkarissa. Suunnitelma oli siis päälinjoiltaan samanlainen kuin Pätsin jo 1918 esittämä. Helsingissä poliittinen testamentti saatettiin muun muassa ulkoministeri Rolf Wittingin, entisen ulkoministerin Antti Hackzellin sekä eräiden muiden henkilöiden tietoon. Hynnisen mukaan nämä olivat olleet sitä mieltä, että Suomen johtavat piirit tulisi saada enemmän pohtimaan tämänsuuntaisia kysymyksiä, sillä ajatukseen täytyy totuttautua. Kaunis muotoilu oli hyvin linjassa Suomen tätä asiaa koskevan, pitkäaikaisen näkemyksen kanssa, ja erityisen ymmärrettävä välirauhan ajan jännittyneissä oloissa. Amiraali Pitka ja valtioyhdistys Elokuussa 1940 Neuvostoliittoon liitetty Viro tuli kesällä 1941 Saksan miehittämäksi. Samaan aikaan Suomesta kehkeytyi jatkosodassa Saksan liittolainen, myötäsotija. Saksa ei palauttanut Virolle siltä vuotta aikaisemmin riistettyä itsenäisyyttä. Virolaiset kuitenkin toivoivat, että Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan taisteleva Suomi voisi saada aikaan lievennystä Saksan miehityspolitiikkaan. Tällaiseen viittaa Viron vapaussodassa laivaston komentajana toimineen kontra-amiraali Joh. Pitkan presidentti Risto Rytille 29. marraskuuta 1941 jättämä unioniehdotus. Pitka oli jo 1920- luvulla kehitellyt erilaisia suomalais-virolaisia liittosuunnitelmia. Nyt hän totesi Viron kansan spontaanina toivomuksena olevan luoda maiden välille valtioyhdistys. Se perustuisi osapuolten väliseen tasa-arvoon, ja sen ytimenä olisivat yhteinen valtionpäämies, ulkopolitiikka, sotaväen ylipäällikkö ja puolustuslaitos. Virolaiset ovat syvästi vakuutettuja siitä, että täten luotu yhteys takaa molemmille veljeskansoille turvallisuuden, kulttuurielämän kehityksen ja talouden kukoistuksen, sekä vie nämä kansat kohti onnellisempaa tulevaisuutta, amiraali kirjoitti selvästi Päts-henkisessä muistiossaan. Ulkoministeri Rolf Witting totesi Saksan Helsingin-lähettiläälle Wipert von Blücherille, että Suomella olisi siinä tapauksessa, että sota Neuvostoliittoa vastaan päättyisi Suomen voittoon, yllin kyllin tekemistä oman, entisestään laajentuneen alueensa jälleenrakennustyössä. Koska Suomenlahti kaiken lisäksi oli puoli vuotta jäässä, Suomi ei pystyisi puolustamaan Viron aluetta vihollisen hyökkäystä vastaan. Lisäksi molempien kansojen luonne ja mielenlaatu olivat liian erilaiset, jotta suomalaiset ja virolaiset voisivat kasvaa yhteen yhdeksi kansaksi. Wittingin mukaan tätä samaa mieltä oli Suomen kansan suuri enemmistö. Unioni Viron oljenkorsi Virolaisten viljelemä ajatus suomalais-virolaisesta unionista tai kaksoisvaltiosta oli selvästi oljenkorsi. Tuen saamiseksi Suomesta unioniajatukseen tartuttiin Viron vaikeina hetkinä: 1917 itsenäistymisen vasta häämöttäessä, 1918 Saksan miehittäessä maata, 1918 1919 vapaussodan aikana, 1940, kun maata oltiin hyvää vauhtia viemässä Neuvostoliiton osaksi, ja 1941 saksalaismiehittäjän pitäessä maata otteessaan.
9 Helsingin yliopistolla... Jatkoa sivulta 1 Pääministeri Andrus Ansip misiin. Suomalaisia tapaa Virossa kaikkialla, ja yhtä lailla myös virolaisia Suomessa. Tunnemmeko todella toisemme? Mutta kuinka hyvin tunnemme toisemme? Tähän kysymykseen ovat etsineet vastausta sekä kulttuuri- että valtiolliset vaikuttajat. Joitakin vuosia sitten entinen Suomen Pankin johtaja Esko Ollila ja diplomaatti Jaak Jõerüüt laativat yhdessä virolais-suomalaisen yhteistyön kehittämistä koskevan raportin. Se valmistui juuri ennen Viron liittymistä Euroopan unioniin aikana, jolloin maidemme väliset suhteet olivat siirtymässä kokonaan uudelle aikakaudelle. Tätä korostivat myös Ollila ja Jõerüüt. Siteeraan: Siitä lähtien molemmat maat ovat tasavertaisia jäseniä suuremmassa yhteisössä, joka pystyy tarjoamaan kummallekin parempia mahdollisuuksia maansa ja yhteiskuntansa kehittämiseen. Tähän tasavertaisuuteen perustuen työtä onkin jatkettu kaikkien Suomen ja Viron hallitusten johdolla. Olen iloinen siitä, että Gunnar Okkin ja Jaakko Blombergin johdolla on jo tänä keväänä valmistumassa uusi Viron ja Suomen suhteiden tulevaisuusraportti. Pääministeri Matti Vanhanen on yksi lähimmistä ja parhaista virkaveljistäni maailmassa. Mutta olemmeko tehneet kaikkemme vai voisimmeko tehdä jotain vielä paremmin oppiaksemme tuntemaan toisemme? Missä ovat meidän, lähekkäisten kansojemme ja kulttuuriemme, väärinkäsitysten vaaranpaikat? Aiemmin mainitun Jaan Krossin rinnalla toinen virolais-suomalaisen sillan tukipilari ja kahta kansaa yhdistävä suurmies on suomalainen professori Seppo Zetterberg. Juuri häneltä ilmestyi viime vuonna ajatuksella kirjoitettu ja mitoiltaan mahtava teos Viron historia. Professori Zetterberg itse perustelee työtään seuraavasti: Sivistynyt suomalaislukija tarvitsee paljon enemmän tietoa Viron historiasta. Jos ihminen haluaa ymmärtää toisen kansan nykyisyyttä, hänen on tunnettava kyseisen maan historia. Viro on tästä parhaita esimerkkejä: ellei tunne historiaa, ei voi käsittää, miksi virolaiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Aina siihen saakka, miksi Virolla oli niin hirveä hinku Euroopan unioniin ja Natoon. Kun tuntee Viron historian, asia muuttuu päivänselväksi. Suomalaisten on esimerkiksi varsin vaikea käsittää, miksi halusitte Natoon. [ ] Viron historian tuntien tämä askel on ymmärrettävä. Sama pätee myös toisin päin. Olemme tarpeeksi erilaisia siihen, että meillä riittää kysymyksiä toistemme varhaisemmasta historiasta ja myös nykyajan poliittisista päätöksistä. Olkoon kyse sitten Viron vapaussodasta tai Suomen sisällissodasta. Olkoon kyse demokratian paremmin tai huonommin onnistuneesta itsepuolustuksesta 1930-luvulla aikana, jolloin koko Eurooppa innostui äärimmäisen vaaralliseen flirttailuun tuntiessaan voimakasta vetoa kansakuntien kurinpitoon autoritaarisen ankarasti ja diktatorisin menetelmin. Olkoon kyse tapahtumista toisen maailmansodan aattona tukikohtasopimuksen ja uhkavaatimuksen hyväksymisestä Virossa tai talvisodasta Suomessa. Ja lopulta, olkoon kyse suomettumisen vuosista tai näinä päivinä tehtävistä päätöksistä. Tuntemuksia herättävät henkilöt Miksi tyytyä puhumaan ainoastaan historian tapahtumista. Myös historian merkkihenkilöt aikalaisineen herättävät kiivaita tuntemuksia molemmin puolin lahtea. Ajatelkaamme presidentti Konstantin Pätsiä, joka on saanut osakseen suomalaisten tutkijoiden syvällisen huomion. Virossa taas esitetään kiperiä kysymyksiä presidentti Kekkosen politiikasta. Samalla muistamme Kekkosen Viron-vierailun vuonna 1964 ja erityisen kirkkaasti hänen vironkielisen puheensa Tarton yliopistossa. Puheen, joka tuolloisina vaikeina aikoina löysi tiensä suoraan virolaisten sydämiin. Tai presidentti Meri, joka tunnettiin vankkumattomana Suomen ystävänä. Sama pätee Tarja Halosen suhteisiin ja sympatiaan Viroa ja viron kieltä kohtaan. Ja kukapa muu kuin presidentti Toomas Hendrik Ilves yhdisti meidät pohjolan joulumaiden joukkoon. Suokaa minun lopuksi palata ehkä tärkeimpään valtioiden väliseen linkkiin, poliittisiin kehyksiin, jotka Suomea ja Viroa nykypäivänä yhdistävät. Ensinnäkin tietysti yhteinen työmme Euroopan unionissa, juuri tässä yhteisössä voimme yhteisen pöydän ääressä päätöksiä tehden tehdä paljon oman kotiseutumme, Itämeren alueen hyväksi. Eikä pelkästään talouden ja ympäristönsuojelun näkökulmasta, vaan itse asiassa kaikilla elämänalueilla. On kaikin puolin luonnollista, että suurimmassa osassa kysymyksiä olemme samaa mieltä ja voimme tukea toisiamme. Toivon, että Suomenlahden ylittävä harmoniamme vahvistuu entisestään. Kaunis ja antoisa esimerkki keskinäisestä yhteistyöstä on presidentti Martti Ahtisaaren vuonna 1995 Tarton yliopistossa esittämä ajatus Euroopan pohjoisesta ulottuvuudesta, joka on yksi Euroopan unionin sisäisistä yhteistyökehyksistä. Pohjoinen ulottuvuus ei koske ainoastaan Suomea ja Viroa, vaan se merkitsee yhteistyötä Pohjoismaiden ja Baltian alueella kokonaisuudessaan, samaten NB8- ministerikokouksissa ja muissa puitteissa. Hankittuamme pohjoisen ulottuvuuden parissa kokemuksia alueemme etujen ajamisesta Euroopan unionissa olemme valmiita astumaan seuraavan askeleen. Lähinnä suomalaisten ja virolaisten Euroopan parlamentin jäsenten aloitteesta syntynyt Euroopan unionin Itämeri-strategia saattaa taitavasti eteenpäin vietynä olla juuri tällainen askel. Puhuttaessa Suomen ja Viron kahdenvälisistä suhteista ei ole aivan tavanomaista siteerata ruotsalaisia. Mutta nyt puheena olevan laaja-alaisemman teeman kyseessä ollen tämä on oikeutettua. Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt sanoi viime viikolla: Alueellamme ei ole tehty näin läheistä ja tiivistä yhteistyötä ainakaan sitten Kalmarin unionin päivien. Kalmarin unioni solmittiin vuonna 1397! Toisin sanoen meillä on tänään käsillä mahdollisuus, jollainen tarjoutuu vain kerran useissa vuosisadoissa. Ja juuri sen takia meidän on hyödynnettävä tämänhetkinen mahdollisuutemme äärimmäisen viisaasti. Itämeri-strategiaa käynnistettäessä ja toteutettaessa tehtävästä yhteistyöstä tulee alueemme kaikkien hallitusten koetinkivi. Veljeskansojen yhteydet ja yhteistyön mahdollisuudet Mutta takaisin Viroon ja Suomeen, kahden 90-vuotiaan kansallisvaltion suhteisiin. Teemme poliittista yhteistyötä myös ruohonjuuritasolla, suoraan Suomenlahden ylitse, käymättä Luxemburgissa, Brysselissä tai Ljubljanassa. Olen kiitollinen Suomen kansalle avusta, jota Viro sai osakseen 1990-luvulla, kun olimme jälleenrakentamassa valtiotamme; avusta aineellisessa, mutta ennen kaikkea intellektuaalisessa mielessä. Ei ole mikään salaisuus, että opimme uuden, eurooppalaisen liiketoimintakulttuurin juuri suomalaisilta. Olitte ensimmäisiä läntisiä sijoittajia, jotka tulivat meille, ja me opimme teiltä paljon. Nyt Viro kuuluu monilla elämän osa-alueilla maailman parhaiksi arvioitujen maiden joukkoon. Olemme edelleen valmiita kuuntelemaan Suomen suosituksia kysymyksissä, joissa meillä on vielä kehittymisen varaa. Samaan aikaan olemme valmiita välittämään Suomelle omia kokemuksiamme niillä aloilla, joilla olemme itse olleet menestyksekkäämpiä, esimerkiksi sähköisen verotusjärjestelmän käytössä tai sähköisen äänestämisen järjestämisessä. Esitän suomalaisille yrittäjille, tutkijoille ja opiskelijoille kutsun tulla Viroon! Yhdistäessämme voimavaramme liike-elämässä sekä tutkimusja kehitystoiminnassa pysymme pinnalla kansainvälisessä kilpailussa. Viro on edelleen tuhansien mahdollisuuksien maa. Käytännön yhteistyö on juuri sellainen asia, johon tukeutuen vahvistumme yhdessä ja erikseen. Kysymys on yhä edelleen samasta Suomen sillasta! Viron tasavallan 90-vuotispäivää vietetään Helsingin lisäksi monissa muissakin Suomen kaupungeissa. Viro tulee kylään Turkuun, Ouluun, Vaasaan, Kotkaan, Kuopioon, Tampereelle ja varmasti vielä muuallekin, jossa voimme tavata Viron ystäviä ja virolaisia. Suomen 90. itsenäisyyspäivä puolestaan näkyi äskettäin monissa Viron kaupungeissa. Tällainen yhteistyö ja oman maan tunnetuksi tekeminen on kaikin puolin luonnollista. Se on luonnollinen osa yhteyksiämme, jotka muodostuvat sadoista komponenteista, alkaen yksittäisten kaupunkien, koulujen ja kuorojen välisistä ystävyyssuhteista sekä kunniakonsuliverkostosta päättyen itse kunkin henkilökohtaisiin perheystäviin lahden takana. Lopuksi vahvistan, Jaan Krossia mukaillen, että Suomi kohtaloineen on meille, virolaisille, aina maa numero kaksi. Heti isänmaamme jälkeen. Paljon onnea 90-vuotiaille vapaille valtioillemme!
10 Professori Martti Turtola KENRAALI LAIDONERIN AJATUKSIA VIRON PUOLUSTAMISESTA Kenraali Johan Laidonerin (1884 1953) vuodesta 1934 lähtien yhtäjaksoisesti komentama ja kouluttama korkeatasoinen Viron armeija ei ampunut käytännöllisesti katsoen laukaustakaan, kun Viron tasavalta likvidoitiin kesäkuussa 1940. Laidonerin johdolla armeija oli taipunut Stalinin vaatimusten edessä ja hallituksen edustajat allekirjoittivat 28.8.1939 liittosopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Sopimuksen mukaan tukikohtiin sijoitettiin 25.000 puna-armeijalaista, mutta todellisuudessa lisäksi tulivat merisotilaat ja työläiset sekä venäläisten lukuisat perheenjäsenet. Niin syksyn aikana kuin kesäkuussa 1940 Laidoner teki kaikkensa, ettei virolais-venäläisiin suhteisiin tulisi minkäänlaisia säröjä. Hän toteutti liittoutumispolitiikkaa rehellisesti ja luonteelleen ominaisen uskollisesti. Linjana oli, ettei Viroa voisi ainakaan syyttää molemminpuolisen avunantosopimuksen rikkomisesta! Tiukan vastarinnan mies Ainakin vielä kevääseen 1939 saakka Laidoner edusti kuitenkin tiukan vastarinnan linjaa. Tämä ilmeni sekä hänen julkisissa että sisäiseen käyttöön tarkoitetuissa lausunnoissa. Suomeen tammikuun lopulla 1939 suoritettu vierailu sai valtiovierailun mittasuhteet ja Laidoner käytti sitä hyväkseen tehdäkseen todellisen virolais-suomalaisen heimohengen manifestaation. Suomen Kansallisteatterissa pitämässään puheessa hän lausui: Suomi on avustanut meitä. Meidän suoritettavaksemme jää kiitollisuuden kunniavelka, ja me tahdomme suorittaa sen sillä, että lojaalisti kuljemme yhteisymmärryksessä Suomen kansan ja valtion kanssa sekä rauhan aikana että sodan sattuessa. Tietäkäämme: jos kohtalo sattuisi vaatimaan kansojamme puolustautumaan taas vihollista vastaan, Eesti tulee taistelemaan Suomen rinnalla. Ja tämä tahto pysyy lujana niin kauan kuin pysyvät Suomen ja Eestin valtiot, Suomen ja Eestin kansat. Vaivautuneet suomalaiset Martti Turtola Kenraali Johan Laidoner (1884 1953) oli Viron itsenäisyystaistelun sotilaallinen johtaja 1919 20 sekä Viron puolustusvoimien komentaja vuodesta 1934 vuoteen 1940, jolloin Viron tasavalta muutettiin Viron sosialistiseksi neuvostotasavallaksi osaksi Neuvostoliittoa. Leningradin sotilaspiirin päällikkö Kirill Meretskov ilmoitti Narvassa 17.6.1940 Laidonerille, että tämän on allekirjoitettava määräys, joka mahdollisti viiden neuvostoliittolaisen divisioonan pääsyn Viroon. Laidoner allekirjoitti ja parissa päivässä Viroon tuli 90.000 neuvostosotilasta. Kirjassaan Kenraali Johan Laidoner ja Viron tasavallan tuho 1939 1940 (Otava) professori Martti Turtola pohtii, ryhtyivätkö presidentti Konstantin Päts ja puolustusvoimien komentaja Johan Laidoner toteuttamaan sitä politiikkaa, jota he pitivät oikeana ja järkevimpänä. Turtolan mukaan sekä Päts että Laidoner näkivät Neuvostoliiton lähentymisessä myönteisiäkin puolia, ja he olivat luultua halukkaampia yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa. Samaan aikaan pohjoismaista puolustusyhteistyötä rakentavat suomalaiset olivat melkein vaivautuneita näin uhkeista uskollisuuden ja ystävyydenvakuutteluista. Suomen ja Viron välillä oli olemassa Suomenlahden sulkustrategia, mutta siitä ei tahdottu suurin surminkaan mainita julkisuudessa. Vain kaksi kuukautta myöhemmin Laidoner puhui virolaiselle ylemmälle upseerikunnalle. Puheessaan hän tarkasteli Euroopan tilannetta ja erityisesti Tshekkoslovakian kohtaloa. Puhe oli avoin ja selkeä julistus sen puolesta, että Viro kaikissa tilanteissa myös yksin jätettynä tulisi aseellisesti puolustautumaan ylivoimaisenkin vihollisen hyökkäystä vastaan. Tshekkeihin kenraali suhtautui alentuvasti, melkeinpä halveksivasti. Tshekkoslovakian antautuminen askarrutti ja ihmetytti Laidoneria kovasti. Hän tunsi tarvetta korostaa, etteivät Viro ja Viron kansa koskaan alistuisi tällä tavalla.. Laidoner jatkoi: Kansaa (tshekkejä) kutsuttiin säilyttämään yleinen järjestys, käskettiin koululaisten mennä kouluun, työläisten mennä töihin ja sotaväen olla kasarmeissa. Myöhemmin selvisi, että oli tapauksia, joissa upseerit olivat katkaisseet miekkansa. Se on suorastaan surkea komedia. Miekka ei ole upseerille murtamista vaan taistelua varten. Meidän käsityksemme mukaan olisi heidän pitänyt miekan katkaisemisen sijasta heti käyttää sitä vastarinnan osoittamiseen. Jopa saksalaiset olivat ihmetelleet myöhemmin, miten Tshekinmaa valloitettiin ilman yhtään laukausta. Se oli jopa heille yllätys. Puhe pidettiin päivälleen puoli vuotta ennen Viron ja Neuvostoliiton ystävyyssopimuksen allekirjoittamista Moskovassa, jolloin Viro käytännöllisesti katsoen antautui vastarinnatta. Offensiivisesta antautumiseen Laidonerin sotilasstrategia sekä taistelutaktiikka olivat hyvin offensiivista (hyökkäyksellistä). Taistelut oli mieluiten vietävä vihollisen eli Neuvostoliiton puolelle. Ainakin Narvajoen linjalla oli säilytettävä sillanpäät linjan itäpuolella. Siten Laidonerin taipuminen ja suunnan kääntäminen 180 astetta eivät johtuneet suoranaisesti sotilaallisista tekijöistä, vaan uudesta turvallisuuspoliittisesta tilanteenarviosta, jonka tavoitteeksi tuli luoda hyvät ja luottamukselliset suhteet Stalinin Neuvostoliittoon. Siinä Laidoner onnistui ainakin joksikin aikaa. Artikkeli perustuu Martti Turtolan tänä keväänä ilmestyneeseen kirjaan Kenraali Johan Laidoner ja Viron tasavallan tuho 1939-1940 (Otava 301 sivua + kuvaliitteet). Kirja ilmestyy toukokuussa 2008 Tallinnassa nimellä Kindral Johan Laidoner ja Eesti Vabariigi hukk 1939 1940. Kirjastus Tänapäev.
11 Viron ja Suomen... Jatkoa sivulta 3 Professori Heikki Ylikangas leen näyttäytyi Viron kansan ilmeinen kyky toipua nopeasti pahoistakin kohtaloniskuista. Kun Suomi liitettiin Napoleonin sotien seurauksena 1809 Venäjään, vaikutti siltä, että juopa Suomen ja Viron välillä entisestään levenisi. Saihan Suomi sisäisen itsehallinnon, autonomiseksi kutsutun, mutta Viro jatkoi kahtena kuvernementtina saman keisarikunnan osana. Käytännössä eroavuutta kavensi se, että Suomessa valtiopäiviä ei kutsuttu vuosien 1809 ja 1863 välisenä aikana koolle, vaan valtaa käytti korkea aatelinen virkamiehistö, osin balttiaatelin vallankäyttöön vertautuen. Sitä paitsi Aleksanteri I:n reformipolitiikka ulottui myös Baltiaan sikäli, että maaorjuus henkilötasolla kumottiin ja talonpojista tuli moisioitten vuokralaisia. Talonpoikien itsenäistyminen eteni kuitenkin perin vitkallisesti ja vielä 1914 puolet viljelysmaasta oli moisioitten omistuksessa. Erimuotoinen kansallinen herääminen Kansallinen herääminen, 1800-luvun valtaisa aatteellinen murros, näyttäytyi molemmin puolin Suomenlahden, mutta hiukan erimuotoisena ja ajallisestikin eri vaiheisiin kiinnittyen. Merkittävimpänä suomalaisen kansallisen liikkeen yhteiskunnallisena saavutuksena pidetään vuoden 1863 kieliasetusta, joka teki suomen kielestä 20 vuoden siirtymäajalla yhdenvertaisen ruotsin kanssa. Asetus kytketään aiheellisesti J.V.Snellmanin, toisen kansallisen herätyksen johtohahmon ja keisari Aleksanteri II:n luottomiehen nimiin. Snellman vetosi valtiopäivät ja senaatinkin ohittaen suoraan keisariin ja onnistui. Mutta miksi Virossa ei saatu aikaan vastaavaa asetusta? Tämä kysymys on sitäkin aiheellisempi, kun Virossa kansankielisiä alemman tason kouluja suosittiin ja siellä toteutettiin oppivelvollisuus jo 1810- ja 1820-luvulla. Lukutaito virolaisten keskuudessa oli 1800-luvun puolivälissä yleisempää kuin Suomessa. Sitä paitsi juuri tuolloin, Aleksanteri II:n aikaan, kansalliset liikkeet molemmin puolin Suomenlahden etenivät ilmeisessä poliittisessa suojasäässä keisarin levittämän sateenvarjon alla. Pysyväksi muistomerkiksi Suomen ja Viron kansallisten liikkeiden tuonaikaisesta yhdensuuntaisuudesta jäi J.V. Jansen viroksi sanoittama ja Fredrik Paciuksen säveltämä Maamme-laulu, jonka kantaesitys tapahtui Viron ensimmäisillä laulujuhlilla 1869. Siitä tuli myös Viron kansallislaulu Mu isamaa. Erilainen kielipolitiikka Mistä siis selitys siihen, että virosta ei onnistuttu tekemään virallista kieltä vielä tuolloin? Vastaus juontaa juurensa ei keisarikunnan poliittisesta johdosta vaan - vallassa olleen eliitin erilaisesta asemasta Suomessa ja Virossa. Suomalainen virkamieseliitti oli sosiaaliselta koostumukseltaan löysä ja hajanainen Viron saksalaisluokan suljettuun mahtiasemaan verrattuna. Virossa yläluokka salli vain kansanopetuksen, vironkielisiä oppikouluja se ei sallinut. Jälkimmäisten perustaminen lykkääntyi 1800-luvun lopulle ja seuraavan sataluvun alkuun saakka. Suomessa yliopistoon johtavista kouluista kolmannes oli suomenkielisiä jo 1880-luvulla. Ruotsinkielisen yläluokan voima ei yksinkertaisesti riittänyt niiden etenemistä ehkäisemään. Palataksemme vielä vuoden 1863 kieliasetukseen, se oli lyhyellä aikavälillä suuri voitto fennomaaneille, pitemmällä nimenomaan ruotsinkielisille. Virossa ratkaisu kielestä lykkääntyi saksalaiskerrostuman lujan aseman vuoksi itsenäisyyden aikaan. Koska silloin valta oli kansallisella parlamentilla, se teki enemmistöpäätöksellä virosta pääkielen ja vähemmistökieliä puhuville myönnettiin vain rajoitettu kulttuuriautonomia. Näin olisi epäilemättä käynyt myös Suomessa, jos päätös kielestä olisi siirtynyt itsenäisyyden aikaan. Siinä tapauksessa suomen kielestä olisi tullut pääkieli, ruotsista (ehkä jotenkin suojattu) vähemmistön kieli. Itsenäistymisen erot ja yhtäläisyydet Viron ja Suomen itsenäistymisprosessi sisälsi niin ikään sekä yhtäläisiä että erottavia piirteitä. Lopputulos erosi merkittävästi siinä suhteessa, että Suomeen rakennettiin luja toimeenpanovalta. Sen keskuksena oli tasavallan presidentin laajat valtaoikeudet. Virossa päädyttiin yhtä vahvaan parlamentin valtaan ja sitä myöten heikkoon toimeenpanovaltaan. Kehitys Virossa vastasi kehitystä muissa keisarivallasta eroon päässeissä valtioissa Weimarin Saksa mukaan lukien. Kaikissa niissä vallan viisareita käännettiin parlamenttien hyväksi, jotta demokratia, kansanvalta, vihdoinkin toteutuisi ja vihatusta yhteen henkilöön sidotusta hallitsijanvallasta päästäisiin eroon. Suomi siis edusti poikkeusta säännöstä. Miksi? Siksi, että Suomessa käytiin keväällä 1918 todellinen sisällissota, jossa hallituksen joukot perivät Saksan tuella voiton. Neuvosto-Venäjä toimitti kyllä aseita kapinaan nousseelle vanhan SDP:n äärisiivelle ja Venäjän armeijan vapaaehtoisia astui kapinallisten riveihin, mutta virallisesti Neuvosto-Venäjä ja Suomi eivät olleet sodassa keskenään. Vasemmiston uhkan torjumiseksi myös vastaisuudessa toimeenpanovaltaa vahvistettiin eduskunnan kustannuksella. Se teki Suomesta poikkeuksen. Viro ajautui sekin sotaan Saksan armeijan vihdoin marraskuussa 1918 pyydettyä ympärysvalloilta aselepoa ja poistuttua Baltiasta. Virossa oli kuitenkin toisin kuin Suomessa kyse ennen muuta vapaussodasta, siis sodasta Neuvosto-Venäjää vastaan. Neuvostojoukkojen hyökkäys eteni jo marraskuun lopulla 1918 Tallinnan porteille saakka ja virolaisbolshevikit julistivat maan Pietarista käsin 29.11.1918 sosialistiseksi neuvostotasavallaksi, jonka neuvostohallitus oitis tunnusti. Konstantin Pätsin johtama Viron väliaikainen hallitus pyysi apua Suomesta, joka lähettikin maahan 3700 miestä. Vihdoin helmikuussa 1919 saatiin venäläisjoukot ja niihin liittyneet virolaiset äärivasemmistolaiset työnnetyksi Viron itärajan taakse. Juuri siksi, että Virossa oli kyse enemmän vapaus- kuin sisällissodasta Viron hallitusmuotoon jäi muiden keisarivallasta vapautuneiden maiden tavoin parlamenttivetoinen painotus. Kuvattu eroavuus johti kauaskantoisiin seurauksiin. Kun Neuvostoliitto osoittautui pysyväksi, ja kun sen johto omaksui kommunistiseen maailmanvallankumoukseen tähtäävän politiikan, parlamenttivetoiset valtiot joutuivat kaikkialla vaaravyöhykkeeseen. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus avasi niissä ovet kommunistien vaikutusvallan kasvulle. Seurauksena oli oikeistoradikalismin nousu; halu kaventaa äänioikeutta kommunismin etenemisen patoamiseksi. Ihmiset joutuivat valitsemaan, kumpaa äärilaitaa tukisivat. Vaaka kallistui kaikissa itäisen ja eteläisen Euroopan maissa sekä lopulta Saksassakin oikeistovoimien eduksi ja monipuoluejärjestelmän häviöksi. Suomessa eduskuntavaltainen struktuuri kesti, kun tasavallan presidentti asettui sitä P.E. Svinhufvudin hahmossa päättävästi tukemaan. Vain kommunistinen puolue kiellettiin 1930. Virossa kävi toisin. Siellä seurattiin yleistä kaavaa ja siirryttiin 1930-luvulla Konstantin Pätsin johtamaan yksipuoluejärjestelmään. Viron tie itsenäisyyteen mutkaisempi Kun tarkastelee Viron ja Suomen itsenäistymiseen johtanutta historiaa kokonaisuutena, vaikuttaa siltä, että Viron tie kohden vuotta 1918 oli mutkallisempi ja syvempien laaksonpohjien kautta kulkeva kuin Suomen. Viro sijaitsi Suomea lähempänä Euroopan kansojen vakiintuneita hyökkäysuria ja sai maksaa siitä. Sodat verottivat sen väestöä pahoin ja maan sijaintiin liittyvistä syistä esimerkiksi venäläistämiskausi alkoi Virossa puolentoista vuosikymmentä aikaisemmin kuin Suomessa. Virolaiset tosin osoittivat kerta toisensa jälkeen harvinaista kykyä toipua nopeasti kovista kohtaloniskuista, mutta maantieteelle Viro ei voinut mitään sen enempää kuin Suomikaan. Sijainnin ohella toinen merkittä vertailumaiden kehitystä erotteleva tekijä oli Viron saksalaiseliitin asema. Se muodosti yhteiskuntaan lujan suljetun linnakkeen, josta ei ollut kelvollisia laskusiltoja ulos eikä tehokkaita vaikutuskanavia sisäänpäin. Saksalaisaateli orjuutti satoja vuosia Viron kansaa ja jarrutti sen kansallisen kulttuurin nousua. Moisiot kasvattivat maattoman maatalousväestön määrää ja radikalisoivat sen poliittisia mielipiteitä. Kuitenkin virolaiset kaikkien kolhujen paineessa säilyttivät perinteessään muiston varhaisesta vapaudestaan ja siihen liittyvän odotuksen sen kerran tapahtuvasta paluusta. Niin tapahtuikin. Siitä ovat todisteena 24.2.1918 annetun yhden päivän voimassa olleen - itsenäisyysjulistuksen sanat siitä, että 700 vuotta sitten menetetty itsenäisyys otettaisiin takaisin ja saatettaisiin jälleen voimaan. Muistoa vuosisatojen takaisesta vapaustaistelusta ei siis ollut unohdettu. Tässä katsannossa tärkein erottava virstanpylväs veljeskansain kehityksessä kohden itsenäistymistä oli sittenkin viime kädessä 1200-luvulla tapahtuneen valloituksen erilaisuus. Se synnytti yhtäältä saksalaisherruuden mutta iskosti toisaalta perinteessä sitkeästi säilyneen muiston ankarasta vastarinnasta valloittajan torjumiseksi. Nuo saman ilmiön molemmat olennaispiirteet ulottivat vaikutuksensa Viron itsenäistymiseen saakka ja jopa sen ohikin. Tähän verrattuna ei ole ihme, että muisto vapaasta Virosta säilyi elävänä ne viisi vuosikymmentä, jotka Viro oli miehitettynä vuoden 1940 jälkeen. Mitä on puolen vuosisadan odotus seitsemän vuosisadan rinnalla? Ei paljon mitään.
12 SATUMAA 2008 Seinäjoella on jälleen jo perinteeksi kasvanut SATUMAA tapahtuma Tangomarkkinoiden osana. Unton päivänä, lauantaina 5. heinäkuuta klo 12 alkaa Valtakunnallinen Satumaapäivä Seinäjoen Kauppatorilla. Ohjelmassa mm. Satumaa-päivän julistus, puheita, musiikkia, Satumaa-tammen istuttaminen Mannerheimin puistoon. Yhteistyökumppanina Suomalaisuuden Liitto ry. Keskiviikkona 9.7. klo 11 19 Tangojuniorilaulukilpailun semifinaali Joupiskalla. - Suomalaisen Tangon Satumaa ry, yhteistyökumppaneina Seinäjoen kaupungin nuoriso-ja kulttuuritoimet, Tangomarkkinat ja Joupiska Oy Klo19 suosittu Tangon ja runon ilta, Seinäjoen kaupungintalon valtuustosalissa. Torstaina 10.7. klo 17 Tangojuniorilaulukilpailun finaali Joupiskalla. Perjantaina 11.7. klo 16 Suomalais-saksalaisen tangopäivän avaus Seinäjoen kaupungintalon valtuustosalissa. Tangoseminaarin puhujina mm. Saksan suurlähettiläs Wilfried Grolig, filosofian tohtori, dosentti Jukka Ammondt, Suomen Pankin johtokunnan jäsen, valtiotieteiden tohtori Sinikka Salo, taidemaalari, valtiotieteiden lisensiaatti Soile Yli-Mäyry. - Suomalaisen Tangon Satumaa ry, yhteistyökumppaneina Seinäjoen Suomi-Saksa-yhdistys, Suomi-Saksa Yhdistysten Liitto ry. Klo 21 Suomalais-saksalainen tangoilta Joupiskalla, juontajana Harri Kaitila Lauantaina 12.7. klo 9 Aamun kuningatar -muotinäytös Kauppatorilla. - Mallitoimisto Pariss ja Suomalaisen Tangon Satumaa ry Klo 13 Tangohölkkä ja Satumaakävely, lähtö Seinäjoen kaupungintalolta ja maali Uimahalli-urheilutalolla. - Suomalaisen Tangon Satumaa ry ja Katupojat ry Klo 13-14 Executers-moottoripyöräkerhon kokoontumisajo kaupungintalon edustalle Pohjolan valkeat yöt -taidenäyttely 5.-12.7. Seinäjoen Taidehalli, Upankatu 3, Sari Vierimaa: maalauksia, Henna Mantere: tekstiilejä. JÄSENHAKEMUS Suomalaisuuden Liiton hallitukselle Haluan liittyä Suomalaisuuden Liiton jäseneksi. Hyväksyn liiton tavoitteet ja toimintaperiaatteet. Sukunimi: Etunimi: Lähiosoite: Postinumero ja -toimipaikka: Koulutus: Syntymävuosi: Ammatti/Arvo: Suomalaisuuden Liiton perustama KANAVA -lehti täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Nykyisin Yhtyneiden Kuvalehtien valikoiumaan kuuluva kulttuurijulkaisu juhli merkkivuottaan 10.3.2008. Kuvassa liiton kunniajäsen ministeri Jaakko Numminen puheenjohtaja Heikki Talan juttukumppanina. taustalla Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto, maisteri Jyrki Vesikangas ja dosentti Haunnu Rautkallio. Puhelin: Sähköposti: Haluan vastaanottaa sähköpostitse Sähkökannel-tiedotetta: (rasti = haluan; tyhjä tai viiva = ei halukas) Olen valmis vapaaehtoiseen talkootyöhön liiton hyväksi: (rasti = halukas; tyhjä tai viiva = ei halukas). Toivomuksia hallitukselle: SUOMALAISUUDEN LIITOSTA KAIKKIEN ITSENÄISTEN VALTIOIDEN PÖYTÄ- JA SALKOLIPUT SEKÄ MAAKUNTAVIIRIT AURORANKATU 7 A 1, 00100 HELSINKI Puhelin: 09-442 824 Sähköposti: suomalaisuudenliitto@kolumbus.fi Kotisivut: www.suomalaisuudenliitto.fi TILAA OMASI! Paikka ja aika: Allekirjoitus: (tarvittaessa jatka kääntöpuolelle ) Jäsenmaksu on 20 euroa. Työttömältä, samassa taloudessa asuvalta jäseneltä tai alle 26-vuotiaalta 10 euroa. Palautus postitse tai telekopiona liiton toimistoon: Suomalaisuuden Liitto ry Aurorankatu 7 A 1, 00100 HELSINKI Puhelin (09) 442 824 Telekopio (09) 496 871 Mistä sait tiedon Suomalaisuuden Liitosta? Numero 2/2008 Kesä Numero 64 21. vuosikerta Toimitus: Aurorankatu 7 A 1 00100 Helsinki puhelin (09) 442 824 telekopio (09) 496 871 Päätoimittaja: Heikki Tala Toimitussihteeri: Saila Savinen Julkaisija: Suomalaisuuden Liitto ry ISN 0786-2393 Taitto: TR-Latomo Oy Paino: Satakunnan Painotuote Oy, 2008 Sähköposti: suomalaisuudenliitto@ kolumbus.fi Internet/kotisivut: www.suomalaisuudenliitto.fi Tilaushinnat: 7 /vuosikerta ilmestyy neljä kertaa vuodessa tai kolmesti yhden numeron ollessa kaksoisnumero. Irtonumero 2. Suomalaisuuden Liiton perustivat kaikki suomenkieliset puolueet 12.5.1906 Johannes Linnankosken aloitteesta. Liiton jäsenyys on avoin jokaiselle suomalaiselle, joka hyväksyy liiton tarkoituksen. Lisätietoja numerosta (09) 442 824.