Versoposti No images? Click here VERSOPOSTI VALO VOITTAA

Samankaltaiset tiedostot
Marraskuu saatettiin avata reilun viikon päästä kokoontumisesta.

Versopartion visio- ja strategia

Syyskuun loppu ) puhelinnumerosi 5) ruoka-ainerajoituksesi 6) miten aiot majoittua 7) muut toiveesi

Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä!

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013

Hyvä Sisärengaslainen,

Marraskuu Tiedote kaikille yli 15-vuotiaille Versoille

LIPPUKUNTAPOSTI. Versot Elokuu Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta

Marraskuun loppu 2016

Toukokuu Tiedote kaikille yli 15-vuotiaille Versoille

läsnä 21 jäsentä (liite 1). Odotettiin, että kaikki ilmoittautuneet ehtivät paikalle.

Huhtikuu Osa versoista tulee jo perjantaina ja loput lauantaiaamuna. Versojen majoituspaikkana toimii Kouvolan Vapaakirkko.

Syyskuu Tiedote kaikille yli 15-vuotiaille Versoille

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

SUDENPENTUOSASTO. Syksy Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

ה נ ה, הח ש ך י כס ה א ר ץ וע ר פ ל ל א מ ים. ו ע ל י ך י ז רח א ד נ י, וכ ב וד ו ע ל י ך י ר א ה. קומי, אורי, כי בא אורך, וכבוד אדני עלייך זרח.

Hyvää alkanutta vuotta kuoroystävät! Uusi vuosi ja kuorotoiminta ovat käynnistymässä hyvää vauhtia.

Maaliskuu Tiedote kaikille yli 15-vuotiaille Versoille

Seuraa meitä somessa

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

SUOMEN VAPAAKIRKON NUORET 1 YLEISTÄ 1.1 TOIMINNAN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEALUEET Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma (8)

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

KASVUKYSELYN TULOKSET

Syyskuu Tiedote kaikille yli 15-vuotiaille Versoille. JYVÄSKYLÄÄN (tie 9)

Tommi Koivunen. sivu 1/4 kirje 2014/5

HAKEMUS TÄYSIAIKAISEKSI OPISKELIJAKSI TEOLOGINEN SEMINAARI

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintakertomus (8)

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Jäsenlaskutus Kuksassa

Kolehtisuunnitelma

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma (7)

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Pentti O. Pohjola. Luottamus-ja työsuojeluasiamiesten virkistyspäivä Power Park, Alahärmä

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin.

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

Toimintasuunnitelma 2016

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

ILMOITTAUDU mennessä, jälki-ilmoittautuminen Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Johdatus AMK-matematiikkaan -verkkokurssi

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry 1 YLEISTÄ. Vuoden teema: Unelmahomma 1.1 PAINOPISTEALUEET 2011

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 %

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Maarit Aro-Heinilä Toivon portti

PÄÄSIÄINEN > 25.4.

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Suomi Jeesukselle -rukouspäivät

ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET

JONOSSA OLEVIEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY

Kids. Ohjelmatoiminnasta yhteiseen kasvatustoimintaan. Kohti kesän leirejä: Leirityön koulutuspäivä Seinäjoella 1/2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 4 6A-luokan (nyt 5A) leirikoulu 4 5 6B-luokan (nyt 5B) leirikoulu 5 6 6C-luokan (nyt 5C) leirikoulu 6

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen

LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Tammikuu Pintaa syvemmälle

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

LIPPUKUNTAPOSTI. Huhtikuu 2012

Länsituulen viesti 2 / 2003

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

Joona Väisänen. sivu 1/4 kirje 2014/1

Sanoma Media Finland Mobiilin kokeilutarjous voimassa saakka

syksy 2015 kevät 2014

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta

MAALISKUU Savuilmoittautuminen...2. Leirimaksuavustukset...2. Leirille saapuminen.3. Leirihuutokilpailu..3. Savut ja Savun pestit...

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

Tietoa JyVe johtajille. Suosittelen lukemaan, olitpa ryhmänjohtaja tai muu (enemmän tai vähemmän) aktiivi

Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely 2018

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

SOVITTELU PALAPELIN KOKOAMISENA?

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali.

LIPPUKUNTAPOSTI. Elokuu 2013

Perhosveitsi-Heikki ja lika-aki

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto.

Transkriptio:

Versoposti 2021-12 No images? Click here VERSOPOSTI 2021-12 VALO VOITTAA Joulukuu on monenlaisten odotusten täyteistä aikaa. Tänään, talvipäivänseisauksen päivänä, yksi odotuksen aika tulee päätökseensä: valo ei enää vähene, päivä alkaa jälleen pitenemään. Vaikka päivä olisi pilvinen tai sateinen, eikä odotettu valo pilkahtaisi laisinkaan, on valon odottajan mieli tyyni. Käännekohta on saavutettu, ja aivan kohta muutos on jokaisen nähtävissä. Silmin nähtävää valoa on helppo odottaa. Me tiedämme, miten vuoden kierto toimii. Kärsivällisyyttä tähän vaaditaan, mutta lopputulos on kaikkien tiedossa. Monia muita, kuvainnollisempia, valon pilkahduksia odotetaan paljon aremmin ja epävarmempina. Pysyykö työpaikka pystyssä, löytyykö yhteinen sävel puolison kanssa, kestääkö perheen nuori opiskelun kuorman, saako lapsi ystäviä vielä ensi vuonnakaan? Odotamme isoihin kysymyksiimme toivon pilkahdusta, vaikkei parasta mahdollista ratkaisua ole varmaksi missään luvattu, saati kalenteriin kirjattu.

Kaksi vuosituhatta sitten silloiset valon odottajat kohtasivat Johannes Kastajan, josta evankeliumi kertoo seuraavaa: Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. (Joh. 1:6-9) Johanneksen tehtävä todistaa Hänestä, joka on tulossa oli toivon vahvistajan tehtävä. Odottajien toivo ei perustu haihatteluun tai ole muutoin turhaa. Odotus tulee täyttymään. Todellinen valo on saapumassa. Johanneksen viestin ydin rohkaiskoon myös meitä tämän hetken odotuksissamme. Maailman valo, Jeesus, on syntynyt, ja toivo ei pelkästään pilkahtele, vaan loistaa kirkkaana. Tuo toivo on varmuus siitä, että jonakin päivänä kaikki tulee olemaan hyvin. Oman elämämme isoissa ja pienissä toivon odotuksen hetkissä voimme odottaa luottavaisina. Jeesus on kanssamme. Nana Kivimäki VERSOSIVUT MUUTTUIVAT Kuva Uuden https://versot.fi-sivuston etusivu Suomen Vapaakirkon Nuoret ry:n joomla-pohjaisen sivuston toiminta päättyy vuoden 2021 lopussa. Versojen sivut ovat olleet osana tuota vapis.fi-sivustoa. Jatkossa sivustopalvelimina käytetään Vapaakirkon palvelimia Teopoliksella ja julkaisualustaksi on

valittu WordPress. Samalla myös kokonaisuutta on pilkottu siten, että versosivusto on eriytetty omaksi sivustokseen. Samalla sivuston tekniikka muuttuu niin, että entinen alkuliite http: muuttuu https'ksi. Kantokillan sivut jäävät versosivujen osaksi sekä tulevien versoleirien sivustot sijaitsevat samoin versosivujen alasivuina, jolloin ei tarvitse tehdä ylimääräisiä perustamistöitä sekä menetetä sisältöjä, kun domain- ja serverisopimukset päättyvät. Käyttäjälle muutos näkyy siinä, että sivuston rakenne selkiytyy ja tyyli on toinen. Mobiilikäyttöä ajatellen sivut skaalautuvat paremmin kännykälle. Käyttäjien havainnot niin virheistä kuin puutteista ovat tervetulleilta Nanalle tai partiotoimikunnan jäsenille. Sivut ovat käytössä! Nanalle isot kiitokset nopeasta ja laajasta työpanoksesta! SAMOAJAPÄIVÄT 11.-13.2.2022 Turun Versot järjestävät Samoajapäivät Teopoliksella pe 11.2. - su 13.2.2022. Tapahtumassa ollaan koko ajan sisällä. Tapahtuma alkaa klo 19, mutta klo 21 mennessä toivotaan viimeistenkin osanottajien olevan paikalla, jotta ohjelma pääsee käyntiin kunnolla. Tapahtumakirje 1 on ladattavissa kohdasta Tapahtumat. VIP eli viimeinen ilmoittautumispäivä on 24.1.2022. Ilmoittautuneille lähetetään 2 viikkoa ennen tapahtumaa tapahtumakirje 2 eli tarkemmat ohjeet tapahtumaan valmistautumiseen. Osanottomaksu on 30 ja se maksetaan henkilökohtaisesti tapahtumakirjeen 2 ohjeiden mukaan ennen tapahtuman alkua.

VERSOLEIRI 2023:LLE? Kyselyiden jälkeen versoleirin 2023 johtajapariksi on löytynyt ehdolle yllä olevan kuvan parivaljakko. Partiotoimikunta käsittelee versoleirin 2023 johtaja-asiaa kokouksessaan 28. - 30.1.2022 ja tekee mahdollisen ehdotuksen leirinjohtajista SVN:n johtokunnalle, joka kokoontuu seuraavana viikonloppuna. Iina (oik) ja Ari (vas) kävivät joulukuun puolivälissä tapaamassa Teopoliksella leiriministeri Otto Ketosta ja nuorisosihteeri Nana Kivimäkeä asian tiimoilta. Ari Kastepohja on siis entinen versosihteeri, josta pestistä hän on ollut eläkkeellä nyt puolitoista vuotta, mutta toimii tällä hetkellä Jyväskylän Versojen lippukunnanjohtajana. Ari valittiin myös seurakunnan vanhimmistoon. Iina Vesisenaho (ent. Viljanmaa) asuu tällä hetkellä Tampereella ja on aloittanut opiskelut Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Iina on Sarka-Versojen (Seinäjoella) lippukunnan jäsen ja toimii samoajavartion luotsina. Iina toimii ensiavun kouluttajana Pohjanmaan Partiolaisissa. Iina on myös HILE 2022en (Järvi-Suomen partiolaisten, Lapin partiolaisten ja Pohjanmaan partiolaisten yhteistalvipiirileirin) turvallisuuspäällikkö. HILE järjestetään pääsiäisenä 2022 Kemijärven Sarriojärvellä puolijoukkuetelttamajoituksin. Turvallisuuspäällikön tehtäväänsä Iinalla on tietotaitoa turvallisuusalan koulutuksestaan sekä varusmiespalveluksestaan Kankaanpään Niinisalossa.

Preferences Unsubscribe