Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Samankaltaiset tiedostot
Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Lapin työllisyystilanne ja tulevaisuuden näkymät

3. 50 vuotta täyttäneet työttömät työnhakijat Kaakkois-Suomen työmarkkinoilla

Satakunnan työllisyyskatsaus 11/2015

1. Kaakkois-Suomen uusien avoimien paikkojen seuranta

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2015

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2015

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2014

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

mm. ammattiryhmittäin ja koulutuksen mukaan. Mukana on myös seutukuntakohtaista tilastotietoa.

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Joulukuun työllisyyskatsaus 2015

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 7/2015. Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 8/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015

Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 9/2015. Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 8/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 12/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömien määrä kasvoi

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015

Työttömyys painui taas jyrkästi alas elokuussa

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2015

Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu

TEM Tilastotiedote 2011:2. Työnvälityksen vuositilastot vuonna 2010

Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla. Työllisyyskatsaus, heinäkuu

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %.

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2013

2016:20 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %.

Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2015

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013

Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti

LAHDEN JA SUURIMPIEN KAUPUNKIEN TYÖTTÖMYYS 2016 Pauli Mero

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015

TE-palvelut Kaakkois-Suomessa

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2014

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote

Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015

Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero Työtömyysasteen kehitys Lahdessa ja Oulussa kuukausittain

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työttömyysaste vakaa 2,1 %. Alueelliset erot selvät.

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2012

alle 5 5-9, , , ,9

NAISVOITTOISTEN ALOJEN TYÖLLISYYS HEIKENTYY, PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS KASVUSSA

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

2 YLEMPI PERUSASTE 2011 PERUSKOULU KESKIKOULU MUU YLEISSIV. KOUL., YL. PERUSASTE YHT

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Työttömät työnhakijat yhteensä

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Marraskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Transkriptio:

1 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa laaditaan työmarkkinoita käsitteleviä raportteja ja analyyseja. Seuranta- ja ennakointitiedon tarve on korostunut talouden nopeiden ja osin yllätyksellisten muutosten vuoksi. Ei tarvita pelkästään erilaista numerollista tietoa, vaan erityisen tarpeellista on tiedoista tehtävien yhteenvetojen, johtopäätösten ja analyysien laatiminen. Tämä raportti yhdistää numerollista seurantaa ja siitä tehtävää analyysia. Raportin tiedot saadaan työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämästä työnvälitystilastosta. Työnvälitystilasto saadaan työ- ja elinkeinotoimistojen asiakasrekistereiden tiedoista. Tilaston laatuselosteen linkki on tässä: http://www.tem.fi/files/42562/laatuseloste_maalis2015.pdf. Raportti koostuu viidestä osiosta: 1. Kaakkois-Suomen uusien avoimien paikkojen seuranta Tässä osiossa esitellään meneillään olevan vuoden paikkakehitystä. Seurannassa halutaan tuoda esiin paitsi paikkojen rakennetta eli millaisia paikkoja on eniten jne., myös miten tilanne on muuttunut. Numerotaulukoissa esitellään muutosta edellisen vuoden vastaavaan aikaan ja myös kahden vuoden muutosta. Tietoja esitellään lähinnä ammattiryhmittäin. Työvoimaa tilatessaan työnantaja ilmoittaa työtehtävän ammattinumeron. Tämä on hyvä pohja saada esiin se, millaisia tarjolla olevat työpaikat ovat ja miten työvoiman kysyntä näillä perusteilla muuttuu. Mukana on myös seutukuntakohtaista tilastotietoa. 2. Nuoret (15 29 -v.) työttömät työnhakijat Kaakkois-Suomen työmarkkinoilla Tässä osiossa käsitellään nuorten ajankohtaista, kuluvan vuoden työttömyystilannetta. Tietoja esitellään neljännesvuosittain. Selvityksessä halutaan tuoda esiin paitsi nykyistä työttömyystilannetta myös tilanteen muutosta. Ajankohtaisia tietoja verrataan edellisten vuosien tilanteeseen. Olemme tässä laajentaneet nuorten ryhmää yleisen pidetyn 15-24 -vuotiaiden sijasta 15-29 -vuotiaisiin. Tämä mm. sen vuoksi, että usein koulutus vie paljon aikaa ja muutoinkin työmarkkinoille sisään pääseminen tapahtuu osalla nuoria vasta sen jälkeen kun he ovat täyttäneet 25 vuotta. Nuorten työttömyyttä tarkastellaan mm. ammattiryhmittäin ja koulutuksen mukaan. Mukana on myös seutukuntakohtaista tilastotietoa. 3. Työssä käyvät työnhakijat Kaakkois-Suomen työmarkkinoilla Tässä osiossa raportoidaan työssä käyvän työnhakijajoukon rakenteellisia piirteitä kuluvana vuonna Kaakkois-Suomessa. Raportissa tarkastellaan sitä, millaisista henkilöistä työssä käyvien uutta työtä hakevien joukko koostuu ja miten rakenne on muuttunut viime aikoina. Työnhakijoiden tilannetta tarkastellaan mm. ikä-, ammatti- ja koulutusrakenteen pohjalta. Mukana on myös seutukuntakohtaista tilastotietoa.

2 4. 50 vuotta täyttäneet työttömät työnhakijat Kaakkois-Suomen työmarkkinoilla Iäkkäiden työttömyyttä käsittelevässä raportissa seurataan miten 50 vuotta täyttäneiden työttömyystilanne on viime aikoina kehittynyt Kaakkois-Suomessa. Raportissa tarkastellaan iäkkäiden työttömyyden rakenteellisia piirteitä ja työttömyyden kehitystä. 50 vuotta täyttäneiden työttömyyttä tarkastellaan mm. ammattiryhmittäin ja koulutuksen mukaan. Mukana on myös seutukuntakohtaista tilastotietoa. 5. Pitkäaikaistyöttömät Kaakkois-Suomen työmarkkinoilla Tässä osiossa esitellään meneillään olevan vuoden pitkäaikaistyöttömyyden kehitystä. Raportissa tarkastellaan pitkäaikaistyöttömyyden rakenteellisia piirteitä: millaisista henkilöistä joukko koostuu ja miten rakenne on muuttunut ajan myötä Kaakkois-Suomessa. Pitkäaikaistyöttömien tilannetta tarkastellaan mm. ikä-, ammatti- ja koulutusrakenteen pohjalta. Mukana on myös seutukuntakohtaista tilastotietoa. Raportin on päivittänyt 8.9.2015 suunnittelusihteeri Anitta Lehtinen ja seuraava päivitys tehdään noin kolmen kuukauden kuluttua.

3 Sisällysluettelo 1. KAAKKOIS-SUOMEN UUSIEN AVOIMIEN PAIKKOJEN SEURANTA... 4 1.1. Uudet avoimet työpaikat kesäkuussa 2015... 4 1.2. Kehitys vuoden 2015 alusta lähtien... 8 2. NUORET 15 29 -VUOTIAAT TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KAAKKOIS-SUOMEN TYÖMARKKINOILLA... 14 2.1. Nuoret 15 29 -vuotiaat työttömät työnhakijat huhti kesäkuussa... 14 2.1.1. Yleistilanne... 14 2.1.2. Nuorten 15-29 -vuotiaiden työttömien työnhakijoiden koulutusrakenne... 18 2.1.3. Nuorten 15-29 -vuotiaiden työttömien työnhakijoiden ammattirakenne... 21 2.2. Nuoret 15 29 -vuotiaat työttömät työnhakijat vuoden 2015 alusta lähtien... 23 2.2.1. Yleistilanne... 23 2.2.2. Nuorten 15-29 -vuotiaiden työttömien työnhakijoiden koulutusrakenne... 26 2.2.3. Nuorten 15-29 -vuotiaiden työttömien työnhakijoiden ammattirakenne... 28 3. TYÖSSÄ KÄYVÄT TYÖNHAKIJAT KAAKKOIS-SUOMEN TYÖMARKKINOILLA... 30 3.1. Yleistilanne... 30 3.2. Työssä olevien työnhakijoiden ammattirakenne... 33 3.3. Työssä olevien työnhakijoiden koulutusrakenne... 41 4. 50 VUOTTA TÄYTTÄNEET TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KAAKKOIS-SUOMEN TYÖMARKKINOILLA... 43 4.1. Työttömyys pääikäryhmittäin... 43 4.2. 50 -vuotiaat ja sitä vanhemmat työttömät työnhakijat... 44 4.2.1. Iäkkäiden työttömyyden yleinen kehitys... 44 4.2.2. Iäkkäiden työttömien työnhakijoiden ammattirakenne... 49 4.2.3. Iäkkäiden työttömien työnhakijoiden koulutusrakenne... 52 5. PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT KAAKKOIS-SUOMEN TYÖMARKKINOILLA... 54 5.1. Pitkäaikaistyöttömät huhti kesäkuussa... 54 5.1.1. Yleistilanne... 54 5.1.2. Pitkäaikaistyöttömien ammattirakenne... 55 5.1.3. Pitkäaikaistyöttömien koulutusrakenne... 58 5.2. Pitkäaikaistyöttömät vuoden 2015 alusta lähtien... 59 5.2.1. Yleistilanne... 59 5.2.2. Pitkäaikaistyöttömien ammattirakenne... 63 5.2.3. Pitkäaikaistyöttömien koulutusrakenne... 65

4 1. KAAKKOIS-SUOMEN UUSIEN AVOIMIEN PAIKKOJEN SEURANTA 1.1. Uudet avoimet työpaikat kesäkuussa 2015 Vuoden 2015 kesäkuussa ilmoitettiin Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoon 1619 alueella avautunutta työpaikkaa, kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin ja 9 % enemmin kuin vuonna 2013. Uusista paikoista 39 % oli asiantuntijoiden ammateissa, 25 % oli palvelu- ja myyntityöntekijöille, 12 % muille työntekijöille ja 9 % erityisasiantuntijoille. Edellisestä vuodesta suhteellisesti eniten kasvoi muiden työntekijöiden paikkojen määrä, +22 %, asiantuntijoiden paikat lisääntyivät 19 %. Suhteellisesti suurin vähennys edelliseen vuoteen verrattuna nähdään ammatteihin luokittelemattomien ryhmässä (-84 %), prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden paikat vähenivät 51 % ja johtajien paikat 44 %. Määrällisesti eniten uudet avoimet paikat lisääntyivät asiantuntijoiden ammateissa (+103) sekä muiden työntekijöiden ammateissa (+35). Suurin määrällinen vähennys nähdään prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden ammateissa, 40 paikkaa vähemmin kuin vuosi sitten. Taulukko: Kaakkois-Suomen uudet avoimet työpaikat 1 ammattinumeron tarkkuudella kesäkuussa Ammattiryhmä Kesäkuu Muutos 2014/2015 Muutos 2013/2015 2015 2014 2013 lkm % lkm % AMMATIT YHTEENSÄ 1619 1566 1479 53 3,4 140 9,5 1 Johtajat 5 9 3-4 -44,4 2 66,7 2 Erityisasiantuntijat 142 145 138-3 -2,1 4 2,9 3 Asiantuntijat 634 531 496 103 19,4 138 27,8 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 47 42 48 5 11,9-1 -2,1 5 Palvelu- ja myyntityöntekijät 409 397 349 12 3,0 60 17,2 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 8 9 34-1 -11,1-26 -76,5 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 135 163 133-28 -17,2 2 1,5 8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät 38 78 120-40 -51,3-82 -68,3 9 Muut työntekijät 195 160 142 35 21,9 53 37,3 0 Sotilaat 1 0 0 1 1 X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät 5 32 16-27 -84,4-11 -68,8 Koko maan TE -toimistoihin ilmoitettiin kesäkuussa 33 966 uutta avointa työpaikkaa, seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusista avoimista paikoista 31 % oli palvelu- ja myyntityöntekijöiden paikkoja, 20 % asiantuntijoiden paikkoja ja 14 % rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden paikkoja. Vuoden 2014 kesäkuuhun verrattuna suurimmat vähennykset olivat ammatteihin luokittelemattomien (-68 %), prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden (-22 %) sekä maanviljelijöiden, metsätyöntekijöiden ym. paikoissa (-15 %). Suhteellisesti eniten lisääntyivät sotilaiden (+67 %), rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden (+26 %) sekä palvelu- ja myyntityöntekijöiden (+23 %) paikat.

5 Kaakkois-Suomen paikkojen osuus koko maan paikoista oli kesäkuussa 4,8 prosenttia kun se vuotta aiemmin oli 5,0 prosenttia. Kahden ammattinumeron tasolla Kaakkois-Suomen paikkoja tarkasteltaessa havaitaan, että eniten avoimista paikoista oli liike-elämän ja hallinnon asiantuntijoiden paikkoja (34 %). Myyjien, kauppiaiden ym. paikkoja oli 17 % ja siivoojien, kotiapulaisten ja muiden puhdistustyöntekijöiden paikkoja 5 % kaikista alueen uusista avoimista paikoista. Suurimmat määrälliset lisäykset edelliseen vuoteen verrattuna oli liike-elämän ja hallinnon asiantuntijoiden (+134), myyjien, kauppiaiden (+99), opettajien ja muiden opetusalan erityisasiantuntijoiden (+19) sekä siivoojien, kotiapulaisten ja muiden puhdistustyöntekijöiden (+18) uusissa avoimissa paikoissa. Kaavio: Uusien avoimien työpaikkojen määrän muutos kesäkuussa v. 2014 2015 Kaakkois-Suomessa, eniten kasvaneet ammattiryhmät 0 20 40 60 80 100 120 140 160 33 Liike-elämän ja hallinnon asiantuntijat 52 Myyjät, kauppiaat ym. 23 Opettajat ja muut opetusalan erityisasiantuntijat 91 Siivoojat, kotiapulaiset ja muut puhdistustyöntek. 96 Katujen puhtaanapidon ja jätehuollon työntekijät 82 Teollisuustuotteiden kokoonpanijat 24 Liike-elämän ja hallinnon erityisasiantuntijat 93 Teollisuuden ja rakentamisen avustavat työntekijät 92 Maa-, metsä- ja kalatalouden avustavat työntekijät 41 Toimistotyöntekijät 19 18 11 10 9 8 8 5 99 134 Suurimmat määrälliset vähennykset edelliseen vuoteen verrattuna olivat hoivapalvelun ja terveydenhuollon (-42), palvelutyöntekijöiden (-32) sekä kuljetustyöntekijöiden (-30) uusissa avoimissa paikoissa.

6 Kaavio: Uusien avoimien työpaikkojen määrän muutos kesäkuussa v. 2014 2015 Kaakkois-Suomessa, eniten supistuneet ammattiryhmät 53 Hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijät 51 Palvelutyöntekijät 83 Kuljetustyöntekijät X0 Yrittäjät 81 Prosessityöntekijät 32 Terveydenhuollon asiantuntijat 71 Rakennustyöntekijät ym. (pl. sähköasentajat) 26 Lainopilliset, sos.-, kulttuurialan erityisasiant. 21 Luonnontieteiden ja tekniikan erityisasiantuntijat 54 Suojelu- ja vartiointityöntekijät 75 Elintarv.-,puutyö-,vaatetus-,jalkinealan valmist. 94 Avustavat keittiö- ja ruokatyöntekijät - 42-32 - 30-23 - 20-18 - 18-14 - 14-13 - 11-10 - 45-40 - 35-30 - 25-20 - 15-10 - 5 0 Kesäkuun uusista avoimista paikoista oli alle kuukauden kestäviä paikkoja 4 % (vuotta aiemmin 7 %), 1 3 kuukaudeksi työllistäviä paikoista oli 31 % (18 %) ja 3 6 kuukaudeksi työllistäviä 9 % (12 %). Yli vuoden kestäviä uusista paikoista oli 45 % kun niitä vuotta aiemmin oli 47 %. Seutukunnittain alueen uusia avoimia paikkoja tarkasteltaessa nähdään, että Kaakkois-Suomen kesäkuun uusista avoimista työpaikoista 45 % oli Kouvolan seudulla. Alueen 736 paikkaa oli 34 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Seutukunnan paikoista oli eniten liike-elämän ja hallinnon asiantuntijoiden (48 %), myyjien ja kauppiaiden ym. (14 %) sekä teollisuuden ja rakentamisen avustavien työntekijöiden (5 %) paikkoja. Eniten seutukunnassa lisääntyivät liike-elämän ja hallinnon asiantuntijoiden (+129), myyjien ja kauppiaiden ym. (+32), teollisuuden ja rakentamisen avustavien työntekijöiden (+31) sekä toimistotyöntekijöiden (+15) paikat. Eniten edellisestä vuodesta supistuivat prosessityöntekijöiden (-15), yrittäjien (-12) asiakaspalvelutyöntekijöiden (-7) sekä terveydenhuollon asiantuntijoiden (-7) uudet avoimet työpaikat. Lappeenrannan seutukunnan alueella uusia avoimia paikkoja oli kesäkuussa 443, 27 % Kaakkois- Suomen paikoista. Lappeenrannan seudulla paikkojen määrä väheni yhdeksän prosenttia edellisestä vuodesta. Alueen paikoista oli 28 % liike-elämän ja hallinnon asiantuntijoiden paikkoja, 16 % myyjien ja kauppiaiden ym. paikkoja, 7 % siivoojien, kotiapulaisten ja muiden puhdistustyöntekijöiden sekä 7 % opettajien ja muiden opetusalan asiantuntijoiden paikkoja. Eniten seutukunnassa lisääntyivät katujen puhtaanapidon ja jätehuollon työntekijöiden (+15), opettajien ja muiden opetusalan asiantuntijoiden (+12) sekä asiakaspalvelutyöntekijöiden (+6) paikat. Eniten edellisestä vuo-

7 desta supistuivat rakennustyöntekijöiden ym. (pl. sähköasentajat) (-15), hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöiden (-13) sekä liike-elämän ja hallinnon asiantuntijoiden (-10) uudet avoimet työpaikat. Kaavio: Uudet avoimet työpaikat seutukunnittain ja ammattiryhmittäin Kaakkois-Suomessa kesäkuussa 2015 1 Johtajat 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu- ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät 9 Muut työntekijät 0 Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät 0 50 100 150 200 250 300 350 400 Kouvola Kotka-Hamina Lappeenranta Imatra Kotka-Haminan seudulla oli uusia avoimia paikkoja kesäkuussa 306, joka on 15 % vähemmin kuin vuotta aiemmin. Seutukunnan paikoista oli myyjien ja kauppiaiden ym. paikkoja 27 %, liike-elämän ja hallinnon asiantuntijoiden paikkoja 25 %, rakennustyöntekijöiden ym. (pl. sähköasentajat) (6 %) ja opettajien ja muiden opetusalan asiantuntijoiden paikkoja 6 %. Eniten seutukunnassa lisääntyivät myyjien ja kauppiaiden ym. (+58), liike-elämän ja hallinnon asiantuntijoiden (+26) sekä katujen puhtaanapidon ja jätehuollon työntekijöiden (+8), paikat. Eniten edellisestä vuodesta supistuivat palvelutyöntekijöiden (-32), hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöiden (-23) sekä teollisuuden ja rakentamisen avustavien työntekijöiden (-21) paikat. Taulukko: Kuukauden uudet avoimet työpaikat seutukunnittain Kaakkois-Suomessa kesäkuussa Seutukunta Kesäkuu Muutos 2014/2015 Muutos 2013/2015 2015 2014 2013 lkm % lkm % Kaakkois-Suomi 1 619 1 566 1 479 53 3,4 140 9,5 081 Kouvola 736 551 484 185 33,6 252 52,1 082 Kotka-Hamina 306 360 372-54 -15,0-66 -17,7 091 Lappeenranta 443 487 505-44 -9,0-62 -12,3 093 Imatra 134 168 118-34 -20,2 16 13,6

8 Imatran seudulla oli uusia avoimia paikkoja kesäkuussa 134, 20 % vähemmin kuin vuotta aiemmin. Seutukunnan paikoista oli siivoojien, kotiapulaisten ja muiden puhdistustyöntekijöiden paikkoja 20 %, myyjien ja kauppiaiden ym. paikkoja 18 % sekä palvelutyöntekijöiden paikkoja 17 %. Eniten seutukunnassa lisääntyivät siivoojien, kotiapulaisten ja muiden puhdistustyöntekijöiden (+22), myyjien ja kauppiaiden ym. (+7) sekä asiakaspalvelutyöntekijöiden (+6) paikat. Eniten edellisestä vuodesta supistuivat kuljetustyöntekijöiden (-14), liike-elämän ja hallinnon asiantuntijoiden (-11), terveydenhuollon asiantuntijoiden (-9) sekä katujen puhtaanapidon ja jätehuollon työntekijöiden (-9) paikat. 1.2. Kehitys vuoden 2015 alusta lähtien Uusia, työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoitettuja työpaikkoja avautui Kaakkois-Suomessa tammi kesäkuussa 2015 keskimäärin kuukaudessa 2400 eli 12 % enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2014. Kaakkois-Suomen uusista avoimista työpaikoista eniten oli palvelu- ja myyntityöntekijöiden (31 %) ja asiantuntijoiden (28 %) paikkoja. Tarkasteltaessa uusia avoimia paikkoja yhden ammattinumeron tarkkuudella, havaitaan, että suhteellisesti eniten edellisestä vuodesta lisääntyivät palvelu- ja myyntityöntekijöiden (+40 %) ja asiantuntijoiden (+20 %) paikat. Edellisestä vuodesta väheni suhteellisesti eniten ammatteihin luokittelemattomat (-52 %) sekä maanviljelijöiden, metsätyöntekijöiden ym. paikat (-50 %). Suurin määrällinen kasvu oli palvelu- ja myyntityöntekijöiden paikoissa (+214) ja suurin supistuminen maanviljelijöiden, metsätyöntekijöiden ym. paikoissa (-40) keskimäärin kuukaudessa. Kaavio: Kaakkois-Suomen uudet avoimet työpaikat 1 ammattinumeron tarkkuudella ensimmäisellä vuosipuoliskolla keskimäärin kuukaudessa 0 100 200 300 400 500 600 700 800 1 Johtajat 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu- ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät 9 Muut työntekijät 0 Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät 10 14 9 40 36 1 0 12 25 17 200 213 241 106 107 118 80 156 135 146 83 78 168 373 398 386 564 623 538 591 674 752 2015 2014 2013

9 Koko maan TE -toimistoihin ilmoitettiin kuuden ensimmäisen kuukauden aikana keskimäärin kuukaudessa 46 435 uutta avointa työpaikkaa, 5 % enemmin kuin vastaavana aikana vuonna 2014. Uusista avoimista paikoista 32 % oli palvelu- ja myyntityöntekijöiden paikkoja ja asiantuntijoiden paikkojen osuus oli 19 %. Vuoden 2014 vastaavaan aikaan verrattuna lisääntyivät paikat eniten sotilaiden (+100 %), palvelu- ja myyntityöntekijöiden (+22 %) sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden (+22 %) ryhmissä. Suhteellisesti eniten edellisestä vuodesta vähenivät ammatteihin luokittelemattomat (-46 %) sekä maanviljelijöiden, metsätyöntekijöiden ym. paikat (-24 %). Kaakkois-Suomen paikkojen (n. 2400) osuus koko maan paikoista oli tammi kesäkuussa 5,2 prosenttia kun se vuotta aiemmin oli 4,9 %. Kahden ammattinumeron tarkkuudella Kaakkois-Suomen uusia avoimia paikkoja tarkasteltaessa havaitaan, että eniten tammi kesäkuun paikoista oli liike-elämän ja hallinnon asiantuntijoiden paikkoja, joita oli 23 % (534 myyntiedustajan paikkaa). Myyjien ja kauppiaiden ym. paikkoja oli 15 %, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöiden paikkoja 9 % ja siivoojien, kotiapulaisten ja muiden puhdistustyöntekijöiden paikkoja 7 % kaikista Kaakkois-Suomen uusista avoimista paikoista. Vuoteen 2014 verrattuna oli vuonna 2015 suurimmat määrälliset lisäykset liike-elämän ja hallinnon asiantuntijoiden avautuneissa paikoissa keskimäärin kuukaudessa (+116). Myyjien, kauppiaiden ym. paikat lisääntyivät 96:lla, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöiden paikat 75:llä, siivoojien, kotiapulaisten ja muiden puhdistustyöntekijöiden paikat 31:llä sekä suojelu- ja vartiointityöntekijöiden paikat 31:llä keskimäärin kuukaudessa. Kaavio: Uusien avoimien työpaikkojen määrän muutos ensimmäisellä vuosipuoliskolla v. 2014 2015 keskimäärin kuukaudessa Kaakkois-Suomessa, eniten kasvaneet ammattiryhmät 0 20 40 60 80 100 120 140 33 Liike-elämän ja hallinnon asiantuntijat 116 52 Myyjät, kauppiaat ym. 96 53 Hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijät 75 91 Siivoojat, kotiapulaiset ja muut puhdistustyöntek. 54 Suojelu- ja vartiointityöntekijät 31 31 81 Prosessityöntekijät 74 Sähkö- ja elektroniikka-alan työntekijät 51 Palvelutyöntekijät 34 Lakiavustajat, sosiaali- ja kulttuurialan asiant. 14 14 13 10

10 Suurin määrällinen vähennys edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna oli katujenpuhtaanapidon ja jätehuollon työntekijöiden uusissa avoimissa paikoissa -50. Maanviljelijöiden ja eläintenkasvattajien ym. paikat vähenivät 41:llä, yrittäjien paikat 12:lla, terveydenhuollon asiantuntijoiden 11:llä ja teollisuuden ja rakentamisen avustavien työntekijöiden paikat 10:llä keskimäärin kuukaudessa. Kaavio: Uusien avoimien työpaikkojen määrän muutos ensimmäisellä vuosipuoliskolla v. 2014 2015 keskimäärin kuukaudessa Kaakkois-Suomessa, eniten supistuneet ammattiryhmät 96 Katujen puhtaanapidon ja jätehuollon työntekijät - 50 61 Maanviljelijät ja eläintenkasvattajat ym. - 41 X0 Yrittäjät 32 Terveydenhuollon asiantuntijat 93 Teollisuuden ja rakentamisen avustavat työntekijät 23 Opettajat ja muut opetusalan erityisasiantuntijat 83 Kuljetustyöntekijät 22 Terveydenhuollon erityisasiantuntijat 31 Luonnontieteiden ja tekniikan asiantuntijat - 12-11 - 10-8 - 6-5 - 5-60 - 50-40 - 30-20 - 10 0 Ensimmäisen vuosipuoliskon uusista avoimista paikoista oli alle kuukauden kestäviä paikkoja 6 % (9 % vuonna 2014). 1 3 kuukaudeksi työllistäviä paikoista oli 26 % (22 %) ja 3 6 kuukaudeksi työllistäviä 17 % (17 %). Yli vuoden kestäviä uusista paikoista oli 42 % kun niitä vuotta aiemmin oli 40 %. Kaakkois-Suomessa tammi kesäkuussa 2015 avoinna olleet uudet työpaikat jakautuivat seutukunnittain seuraavasti: Kouvola 38 %, Lappeenranta 29 %, Kotka-Hamina 25 % ja Imatra 8 %. Kouvolan seudulla paikkoja avautui 33 % ja Kotka-Haminan seudulla 12 % enemmin kuin vuosi sitten. Lappeenrannan seudulla paikkoja avautui 2 % ja Imatran seudulla 9 % vähemmin kuin vuotta aiemmin. Kouvolan seudulla vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla avautuneista paikoista oli 36 % asiantuntijoiden ja 23 % palvelu- ja myyntityöntekijöiden paikkoja. Määrällisesti eniten lisääntyivät asiantuntijoiden paikat (+128) ja suurin vähennys oli ammatteihin luokittelemattomien paikkojen ryhmässä (-7).

11 Kahden ammattinumeron tarkkuudella oli eniten ilmoitettu liike-elämän ja hallinnon asiantuntijan paikkoja (33 %), myyjien, kauppiaiden ym. paikkoja (15 %), siivoojien, kotiapulaisten ja muiden puhdistustyöntekijöiden paikkoja (8 %) ja katujen puhtaanapidon ja jätehuollon työntekijöiden paikkoja (6 %) kaikista seudun uusista avoimista työpaikoista. Taulukko: Uudet avoimet työpaikat seutukunnittain tammi kesäkuussa Kaakkois-Suomessa Seutukunta Tammi-kesäkuu keskiarvo Muutos 2014/2015 Muutos 2013/2015 2015 2014 2013 Lkm % Lkm % Kaakkois-Suomi yhteeensä 2407 2150 2335 257 12,0 72 3,1 081 Kouvola 921 693 764 228 32,9 157 20,5 082 Kotka-Hamina 596 530 650 66 12,5-54 -8,3 091 Lappeenranta 687 703 671-16 -2,3 16 2,4 093 Imatra 204 224 250-20 -8,9-46 -18,4 Lappeenrannan seutukunnassa tammi kesäkuussa avautuneista työpaikoista oli 31 % palvelu- ja myyntityöntekijöiden ja 29 % asiantuntijoiden ja paikkoja. Määrällisesti eniten lisääntyivät palvelu- ja myyntityöntekijöiden paikat (+36) ja suurin vähennys oli maanviljelijöiden, metsätyöntekijöiden ym. paikoissa (-51). Kahden ammattinumeron tarkkuudella oli eniten ilmoitettu liike-elämän ja hallinnon asiantuntijan paikkoja, joita oli 24 % kaikista alueen paikoista. Myyjien, kauppiaiden ym. paikkoja oli 18 %, siivoojien, kotiapulaisten ja muiden puhdistustyöntekijöiden paikkoja 7 % ja palvelutyöntekijöiden paikkoja 7 % kaikista seudun uusista avoimista työpaikoista. Kotka-Haminan seutukunnan uusista avoimista paikoista oli 46 % palvelu- ja myyntityöntekijöiden paikkoja ja 18 % asiantuntijoiden paikkoja. Vuoden takaisesta suurin kasvu oli palvelu- ja myyntityöntekijöiden uusissa paikoissa (+117) ja suurin vähennys oli muiden työntekijöiden paikoissa (-21). Kahden ammattinumeron tarkkuudella oli eniten ilmoitettu hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöidenpaikkoja, joita oli 24 % kaikista seudun uusista avoimista työpaikoista. Myyjien, kauppiaiden ym. paikkoja oli 14 %, liike-elämän ja hallinnon asiantuntijan paikkoja oli 13 % ja opettajien ja muiden opetusalan erityisasiantuntijoiden paikkoja 6 %.

12 Kaavio: Kaakkois-Suomen uudet avoimet työpaikat seutukunnittain 1 ammattinumeron tarkkuudella ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2015 keskimäärin kuukaudessa 0 50 100 150 200 250 300 350 400 1 Johtajat 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu- ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät 9 Muut työntekijät 0 Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät Kouvola Kotka-Hamina Lappeenranta Imatra Imatran seudulla ensimmäisellä vuosipuoliskolla avautuneista paikoista oli 28 % palvelu- ja myyntityöntekijöiden ja 23 % muiden työntekijöiden paikkoja. Eniten edellisestä vuodesta lisääntyivät maanviljelijöiden, metsätyöntekijöiden ym. uudet paikat (+14) ja eniten vähenivät muiden työntekijöiden paikat (-16). Hieman tarkemmalla kahden ammattinumeron tarkkuudella oli seudun uusista avoimista paikoista eniten myyjien, kauppiaiden ym. paikkoja (12 %), siivoojien, kotiapulaisten ja muiden puhdistustyöntekijöiden paikkoja (10 %), maanviljelijöiden, eläintenkasvattajien ym. paikkoja 9 % sekä lakiavustajien, sosiaali- ja kulttuurialan asiantuntijoiden paikkoja 9 %.

13 TAULUKKO: Uudet avoimet työpaikat Kaakkois-Suomessa ammattiryhmittäin Ammattiryhmä Kesäkuu Muutos % Muutos % Tammi-kesäkuu keskiarvo Muutos % Muutos % 2015 2014 2013 2014/2015 2013/2015 2015 2014 2013 2014/2015 2013/2015 AMMATIT YHTEENSÄ 1619 1566 1479 3,4 9,5 2407 2150 2335 12,0 3,1 11 Johtajat, ylimmät virkamiehet ja järjestöjen 0 joht. 5 0-100,0 1 5 3-80,0-66,7 12 Hallintojohtajat ja kaupalliset johtajat 1 2 3-50,0-66,7 3 6 2-50,0 50,0 13 Tuotantotoiminnan,yhteiskunnan peruspalv. 4 johtajat 2 0 100,0 5 3 3 66,7 66,7 14 Hotellin, ravintolan, kaupan, muiden palvel. 0 joht. 0 0 1 0 0 21 Luonnontieteiden ja tekniikan erityisasiantuntijat 20 34 16-41,2 25,0 34 36 27-5,6 25,9 22 Terveydenhuollon erityisasiantuntijat 2 9 10-77,8-80,0 13 18 19-27,8-31,6 23 Opettajat ja muut opetusalan erityisasiantuntijat 69 50 74 38,0-6,8 96 104 110-7,7-12,7 24 Liike-elämän ja hallinnon erityisasiantuntijat 28 19 9 47,4 211,1 28 25 22 12,0 27,3 25 Tieto- ja viestintäteknologian erityisasiantunt. 9 5 8 80,0 12,5 9 7 9 28,6 0,0 26 Lainopilliset, sos.-, kulttuurialan erityisasiant. 14 28 21-50,0-33,3 21 22 55-4,5-61,8 31 Luonnontieteiden ja tekniikan asiantuntijat 23 28 22-17,9 4,5 30 35 42-14,3-28,6 32 Terveydenhuollon asiantuntijat 35 53 38-34,0-7,9 41 52 68-21,2-39,7 33 Liike-elämän ja hallinnon asiantuntijat558 424 386 31,6 44,6 561 445 467 26,1 20,1 34 Lakiavustajat, sosiaali- ja kulttuurialan asiant. 18 18 48 0,0-62,5 41 31 44 32,3-6,8 35 Informaatio-, tietoliikenneteknologian asiantunt. 0 8 2-100,0-100,0 1 2 2-50,0-50,0 41 Toimistotyöntekijät 23 18 28 27,8-17,9 38 36 46 5,6-17,4 42 Asiakaspalvelutyöntekijät 16 13 10 23,1 60,0 58 54 49 7,4 18,4 43 Laskennan ja varastoinnin toimistotyöntekijät 7 5 9 40,0-22,2 7 10 9-30,0-22,2 44 Muut toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 1 6 1-83,3 0,0 4 7 14-42,9-71,4 51 Palvelutyöntekijät 64 96 64-33,3 0,0 108 95 157 13,7-31,2 52 Myyjät, kauppiaat ym. 280 181 175 54,7 60,0 371 275 225 34,9 64,9 53 Hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijät 61 103 93-40,8-34,4 212 137 185 54,7 14,6 54 Suojelu- ja vartiointityöntekijät 4 17 17-76,5-76,5 62 31 25 100,0 148,0 61 Maanviljelijät ja eläintenkasvattajat ym. 6 9 33-33,3-81,8 39 80 35-51,3 11,4 62 Metsä- ja kalatalouden työntekijät 2 0 1 100,0 1 0 1 0,0 71 Rakennustyöntekijät ym. (pl. sähköasentajat) 63 81 76-22,2-17,1 57 54 69 5,6-17,4 72 Konepaja- ja valimotyöntek., asentajat, 46 korjaajat 48 37-4,2 24,3 56 49 46 14,3 21,7 73 Käsityötuotevalmist., hienomek., painoalan 0 työnt. 0 1-100,0 1 1 2 0,0-50,0 74 Sähkö- ja elektroniikka-alan työntekijät24 21 19 14,3 26,3 38 24 23 58,3 65,2 75 Elintarv.-,puutyö-,vaatetus-,jalkinealan valmist. 2 13 0-84,6 5 7 7-28,6-28,6 81 Prosessityöntekijät 10 30 52-66,7-80,8 44 30 107 46,7-58,9 82 Teollisuustuotteiden kokoonpanijat 12 2 21 500,0-42,9 10 13 13-23,1-23,1 83 Kuljetustyöntekijät 16 46 47-65,2-66,0 29 35 48-17,1-39,6 91 Siivoojat, kotiapulaiset ja muut puhdistustyöntek. 79 61 59 29,5 33,9 174 143 147 21,7 18,4 92 Maa-, metsä- ja kalatalouden avustavat 10 työntekijät 2 0 400,0 25 28 0-10,7 93 Teollisuuden ja rakentamisen avustavat 43 työntekijät 35 45 22,9-4,4 34 44 54-22,7-37,0 94 Avustavat keittiö- ja ruokatyöntekijät 24 34 34-29,4-29,4 43 40 50 7,5-14,0 95 Katumyyjät, kengänkiillottajat ym. 0 0 0 4 0 0 96 Katujen puhtaanapidon ja jätehuollon työntekijät 39 28 4 39,3 875,0 93 143 135-35,0-31,1 01 Upseerit 0 0 0 0 0 0 02 Aliupseerit 1 0 0 1 0 0 03 Sotilasammattihenkilöstö 0 0 0 0 0 0 X0 Yrittäjät 5 28 16-82,1-68,8 12 24 17-50,0-29,4 X1 Opiskelijat 0 0 0 0 0 0 X2 Ei ammattia 0 4 0-100,0 0 1 0-100,0 X3 Ammattia vaihtavat 0 0 0 0 0 0 X4 Vastavalmistuneet 0 0 0 0 0 0 X5 Valmennukset 0 0 0 0 0 0 X6 Koulutukset, muu kuin ammatillinen 0 0 0 0 0 0 X9 Määrittelemättömät ja poistetut luokat 0 0 0 0 0 0

14 2. NUORET 15 29 -VUOTIAAT TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KAAKKOIS-SUOMEN TYÖ- MARKKINOILLA 2.1. Nuoret 15 29 -vuotiaat työttömät työnhakijat huhti kesäkuussa 2.1.1. Yleistilanne Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston kuukauden lopun tilannekatsaustietojen mukaan Kaakkois-Suomessa oli vuoden 2015 toisella neljänneksellä keskimäärin kuukaudessa 20 179 työtöntä työnhakijaa ilman lomautettuja. Määrä oli kuusi prosenttia suurempi kuin vuoden 2014 huhti kesäkuussa. Nuorten työttömyys kasvoi hivenen kokonaistyöttömyyttä voimakkaammin, sillä alle 30 -vuotiaita ilmoittautui Kaakkois-Suomesta huhti kesäkuussa työttömäksi työnhakijaksi seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikista työttömistä työnhakijoista oli 15 29 -vuotiaita 24,2 % kun heitä vastaavana aikana vuotta aiemmin oli 23,9 %. Taulukko: Työttömät ja nuoret työttömät (ilman lomautettuja) keskimäärin kuukaudessa Työttömät työnhakijat ilman lomautettuja 2. vuosineljännes keskiarvo Muutos 2014-2015 Muutos 2013-2015 2015 2014 2013 Lkm % Lkm % Kaikki työttömät työnhakijat 20 179 19 040 17 298 1 139 6,0 2 881 16,7 - nuoret (15-29 -v.) 4 880 4 545 3 939 335 7,4 941 23,9 Nuorten osuus kaikista työttömistä 24,2 % 23,9 % 22,8 % Kokonaistyöttömyyden kasvu oli huhti kesäkuussa Kaakkois-Suomessa loivempaa kuin keskimäärin koko maassa, kuten nuorisotyöttömyydenkin. Koko maassa nuorten työttömien määrä kasvoi vuoden takaisesta 11 % ja kaikkien työttömien määrä kasvoi 10 %. Nuoria oli 24,8 % kaikista työttömistä työnhakijoista valtakunnan tasolla. Jakamalla nuoret työttömät työnhakijat kolmeen ikäryhmään, 15 19 -vuotta, 20 24 -vuotta sekä 25 29 -vuotta, havaitaan työttömiä olevan selvästi enemmän vanhemmissa ikäluokissa. Kaakkois-Suomen ELY -keskuksen toimialueen nuorista työttömistä työnhakijoista alle 20 -vuotiaita oli 13 %, 20 24 -vuotiaita 47 % ja 25 29 -vuotiaita 40 %. Ikäryhmien keskinäisessä vertailussa nähdään, että edelliseen vuoteen verrattuna vuonna 2015 hakijat vähenivät ainoastaan 15 19 -vuotiaiden ryhmässä (-5 %). Suhteellisesti eniten vuoden takaisesta lisääntyivät 20 24 -vuotiaat työttömät työnhakijat (+10 %).

15 Taulukko: Nuoret työttömät työnhakijat ikäryhmittäin Kaakkois-Suomessa keskimäärin kuukaudessa huhti kesäkuussa vuodesta 2013 vuoteen 2015 Ikäryhmä 2. vuosineljännes keskiarvo Muutos 2014-2015 Muutos 2013-2015 2015 2014 2013 Lkm % Lkm % 15-29 -vuotiaat yhteensä 4 880 4 545 3 939 335 7,4 941 23,9-15-19 -vuotiaat 618 652 524-34 -5,2 94 17,9-20-24 -vuotiaat 2 306 2 095 1 828 211 10,1 478 26,1-25-29 -vuotiaat 1 956 1 798 1 587 158 8,8 369 23,3 Kaakkois-Suomen kaikista alle 30 -vuotiaista työttömistä työnhakijoista oli miehiä 61 % ja naisia 39 %. Mieshakijoiden työttömyys kasvoi edellisestä vuodesta 5 % ja naishakijoiden 12 %. Kaakkois-Suomen nuorissa työttömissä työnhakijoissa oli tämän vuoden toisella neljänneksellä suomen kansalaisia 92,6 %, venäläisiä oli 3,2 %, virolaisia 0,6 %, irakilaisia 0,5 % ja somalialaisia 0,4 %. Venäläisten nuorten työttömien työnhakijoiden määrä väheni vuoden takaisesta 2 %, virolaisten määrä kasvoi 33 %, irakilaisten määrä väheni 12 % ja somalialaisten määrä väheni 50 %. Kaakkois-Suomen kaikista venäläisistä työttömistä työnhakijoista oli nuoria 13 %, virolaisista nuoria oli 17 %, irakilaisista 43 % ja somalialaisista 35 %. Kaakkois-Suomen nuorisotyöttömyyttä seutukunnittain tarkasteltaessa nähdään, että Kouvolan seudulla nuorten työttömien määrä pysyi huhti-kesäkuussa edellisen vuoden lukemassa. Alueen muissa seutukunnissa työttömänä olevien nuorten työnhakijoiden määrä kasvoi vuoden takaisesta, eniten Imatran seutukunnassa (+12,7 %) ja vähiten Lappeenrannan seutukunnassa (+9,8 %). Suhteellisesti vähiten nuoria työttömiä oli kaikista työttömistä työnhakijoista Imatran seudulla (23 %). Lappeenrannan seudun kaikista työttömistä hakijoista nuoria oli eniten 25 %. Kotka-Haminan seudun työttömistä nuorten osuus oli 24 % kuten Kouvolan seudullakin. Taulukko: Nuoret työttömät (ilman lomautettuja) alueen neljässä seutukunnassa Seutukunta 2. vuosineljännes keskiarvo Muutos 2014-2015 Muutos 2013-2015 2015 2014 2013 Lkm % Lkm % Kaakkois-Suomi 4 880 4 545 3 939 335 7,4 941 23,9 081 Kouvola 1338 1338 1118 0 0,0 220 19,7 082 Kotka-Hamina 1522 1382 1220 140 10,1 302 24,8 091 Lappeenranta 1407 1282 1110 125 9,8 297 26,8 093 Imatra 613 544 490 69 12,7 123 25,1

16 Nuorten rakennetyöttömyys Seuraavassa taulukossa nuorisotyöttömyyttä tarkastellaan rakennetyöttömien osalta. Vuoden 2015 toisella neljänneksellä kasvoivat sekä Kaakkois-Suomen (+20 %) että koko maan (+20 %) nuorten rakennetyöttömien kokonaismäärät vuoden 2014 vastaavasta ajasta. Kaakkois-Suomen kaikkien rakennetyöttömien määrä kasvoi 11 % vuoden takaisesta. Melkein puolet, 49 %, alle 30 -vuotiaista rakennetyöttömistä kuului huhti kesäkuussa ryhmään palveluilta työttömäksi jääneet. Palveluilta työttömiksi jääneiden nuorten työttömien määrä kasvoi edellisvuodesta 13 %. Koko maassa keskimäärin tämä ryhmä kasvoi edellisestä vuodesta 15 %. Kakkien työttömien osalta tämä ryhmä kasvoi edellisestä vuodesta Kaakkois-Suomessa 13 %. (Palveluilta työttömäksi jääneisiin lasketaan viimeisen 12 kuukauden aikana työllistämisessä, työharjoittelussa/työelämävalmennuksessa, työvoimakoulutuksessa, valmennuksessa, kokeilussa, vuorotteluvapaasijaisena, omaehtoisessa opiskelussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa olleet, joiden työllistäminen on päättynyt 3 kuukautta ennen laskentapäivää ja jotka ovat kuukauden laskentapäivänä työttöminä työnhakijoina. Henkilöt eivät sisälly pitkäaikaistyöttömien tai rinnasteisten pitkäaikaistyöttömien muuttujiin.) Taulukko: Nuoret rakennetyöttömät keskimäärin kuukaudessa huhti kesäkuussa Nuoret alle 30 -v. työttömät Kaakkois-Suomi kaistyöttömät lisääntyivät edellisestä vuodesta 11 %. Kaakkois-Suomen kaikkien rinnasteisten pit- Pitkäaikaistyöttömät Palveluilta työttömäksi Palveluilta palveluille Rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät Rakennetyöttömät yhteensä 2. neljännes 2015 keskiarvo 463 610 1198 189 2 460 - osuus % kaikista rakennetyöttömistä 18,8 % 24,8 % 48,7 % 7,7 % 100 % 2. neljännes 2014 keskiarvo 262 584 1059 151 2 056 - osuus % kaikista rakennetyöttömistä 12,7 % 28,4 % 51,5 % 7,3 % 100 % Muutos 2014-2015 % 76,7 4,5 13,1 25,2 19,6 Koko maa 2. neljännes 2015 keskiarvo 8050 8902 17431 2494 36 878 - osuus % kaikista rakennetyöttömistä 21,8 % 24,1 % 47,3 % 6,8 % 100 % 2. neljännes 2014 keskiarvo 5191 8019 15179 2434 30 824 - osuus % kaikista rakennetyöttömistä 16,8 % 26,0 % 49,2 % 7,9 % 100 % Muutos 2014-2015 % 55,1 11,0 14,8 2,5 19,6 Nuorten rinnasteisten pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi edellisestä vuodesta neljä prosenttia. 25 % kaikista nuorista rakennetyöttömistä kuului tähän ryhmään. Koko maan rinnasteiset pitkäai-

17 käaikaistyöttömien määrä supistui edellisestä vuodesta kymmenesosalla. (Rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät sisältää viimeisen 16 kk:n aikana yhteensä vähintään 12 kuukautta työttömänä työnhakijana olleet muut kuin yhdenjaksoiset pitkäaikaistyöttömät.) Nuorten rakennetyöttömien joukosta pitkäaikaistyöttömien osuus oli edelleenkin huomattavasti alemmalla tasolla kuin kaikkien rakennetyöttömien ryhmässä. Kaikkien rakennetyöttömien ryhmästä 49 % kuului pitkäaikaistyöttömien kategoriaan, nuorten ryhmässä 19 %. Yhtäjaksoisesti vuoden työttömänä olleiden alle 30 -vuotiaiden määrä kuitenkin kasvoi edellisestä vuodesta 77 % kun kaikkien pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi 23 %. Koko maan nuorista rakennetyöttömistä oli pitkäaikaistyöttömiä 22 % ja määrä kasvoi 55 % vuoden takaisesta. (Pitkäaikaistyöttömät sisältää vähintään vuoden yhdenjaksoisesti työttömänä työnhakijana olleet.) Nuorten palveluilta palveluille sijoittuneiden määrä kasvoi edellisestä vuodesta Kaakkois-Suomessa 25 % ja koko maassa oli kasvua kaksi prosenttia. Kaikkien työttömien työnhakijoiden osalta tämä ryhmä kasvoi Kaakkois-Suomessa 12 % vuoden takaisesta. (Palveluilta palveluille sijoittuneisiin lasketaan työllistämisessä, työharjoittelussa/työelämävalmennuksessa, työvoimakoulutuksessa, valmennuksessa, kokeilussa, vuorotteluvapaasijaisena, omaehtoisessa opiskelussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa laskentapäivänä olevat, jotka ovat olleet viimeisen 16 kuukauden aikana em. palveluissa, joka on kuitenkin päättynyt 3 kuukautta ennen laskentapäivänä voimassa olevan palvelun alkua. Lisäksi henkilön on täytynyt olla viimeisen 16 kuukauden aikana yhteensä vähintään 12 kuukautta työttömänä työnhakijana tai em. palvelussa.) Nuorten työnhakijoiden työttömyyden alkaminen ja päättyminen Vuoden 2015 toisella neljänneksellä alkoi työnvälitystilaston kuukausikertomuksen mukaan Kaakkois-Suomessa 1512 nuorten alle 30 -vuotiaiden työttömyysjaksoa (lomautetut ml.) keskimäärin kuukaudessa, kaksi prosenttia vähemmin kuin vuotta aiemmin. Päättyneitä nuorten työttömyysjaksoja oli 1208 eli vajaan prosentin vähemmin kuin vuotta aiemmin. Päättyneistä työttömyysjaksoista 30 % oli saanut itse työtä, 17 % oli aloittanut valmennuksen/kokeilun, 16 % ei ollut uusinut työnhakuaan ja 9 % oli välitetty työhön yleisille työmarkkinoille. Nuorten 6 kuukautta ylittäviä työttömyysjaksoja oli 312 eli 9 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Alle 30 -vuotiaiden 12 kuukautta ylittäviä työttömyyksiä oli 83 eli 77 % enemmän vuotta aiemmasta.

18 Taulukko: Huhti kesäkuun aikana alle 30 -vuotiaiden alkaneet ja päättyneet työttömyysjaksot sekä 6 kk ja 12 kk ylittävät työttömyydet Kaakkois-Suomessa (lomautetut ml.) 15-29 -vuotiaat 2. vuosineljännes keskiarvo Muutos 2014-2015 Muutos 2013-2015 2015 2014 2013 Lkm % Lkm % Alkaneet työttömyysjaksot 1 512 1 539 1 569-27 -1,8-57 -3,6 Päättyneet työttömyyysjaksot 1 208 1 216 1 476-8 -0,7-268 -18,2 6 kk ylittävät työttömyydet 312 285 197 27 9,5 115 58,4 12 kk ylittävät työttömyydet 83 47 36 36 76,6 47 130,6 Kaikista huhti kesäkuussa Kaakkois-Suomessa alkaneista työttömyysjaksoista oli alle 30 -vuotiaita 40 % ja päättyneistä työttömyysjaksoista 36 %. Yli kuusi kuukautta ylittävistä kaikista työttömyyksistä oli nuoria alle 30 -vuotiaita 26 % ja 12 kuukautta ylittävistä työttömyyksistä 17 %. 2.1.2. Nuorten 15-29 -vuotiaiden työttömien työnhakijoiden koulutusrakenne Kaakkois-Suomen nuorista työttömistä työnhakijoista oli vuoden 2015 toisella neljänneksellä 64 % keskiasteen koulutuksen suorittaneita ja 24 % ylemmän perusasteen suorittaneita. Määrällisesti eniten edellisvuodesta kasvoi keskiasteen koulutuksen suorittaneiden nuorten työttömien ryhmä (+366). Edellisestä vuodesta väheni eniten ylemmän perusasteen (-85) suorittaneet nuoret työttömät. Taulukko: Nuoret alle 30 -vuotiaat työttömät työnhakijat (pois lomautetut) koulutusasteen mukaan keskimäärin kuukaudessa huhti kesäkuussa Kaakkois-Suomessa Koulutusaste 2. vuosineljännes keskiarvo Muutos 2014-2015 Muutos 2013-2015 2015 2014 2013 Lkm % Lkm % KOULUTUS YHTEENSÄ 4 880 4 545 3 939 335 7,4 941 23,9 1 ALEMPI PERUSASTE 24 18 24 6 33,3 0 0,0 2 YLEMPI PERUSASTE 1 182 1 267 1 232-85 -6,7-50 -4,1 3 KESKIASTE 3 103 2 737 2 263 366 13,4 840 37,1 5 ALIN KORKEA-ASTE 64 53 58 11 20,8 6 10,3 6 ALEMPI KORKEAKOULUASTE 308 265 190 43 16,2 118 62,1 7 YLEMPI KORKEAKOULUASTE 99 93 72 6 6,5 27 37,5 8 TUTKIJAKOULUTUSASTE 0 1 1-1 -100,0-1 -100,0 9 KOULUTUSASTE TUNTEMATON 101 112 96-11 -9,8 5 5,2 Kaikista ylemmän perusasteen suorittaneista työttömistä työnhakijoista oli Kaakkois-Suomessa alle 30-vuotiaita 30 % ja keskiasteen suorittaneista nuoria oli 31 %. Alemman perusasteen suorittaneista

19 kaikista työttömistä oli nuoria vain 1 %, tutkijakoulutusasteen suorittaneista ei lainkaan ja alimman korkea asteen suorittaneista 4 %. Neljän koulutuskoodin tarkkuudella nuoria työttömiä tarkasteltaessa nähdään, että vuoden 2015 huhti kesäkuussa oli Kaakkois-Suomen nuorista työttömistä työnhakijoista eniten peruskoulun suorittaneita (23 %), ylioppilastutkinnon suorittaneita (11 %) ja majoitus-ravitsemus-talousalan peruskoulutuksen suorittaneita (6 %). Vuoden 2014 toisesta neljänneksestä tämän vuoden vastaavaan aikaan verrattuna eniten määrällisesti kasvoi nuorten ylioppilastutkinnon suorittaneiden työttömien ryhmä (+84) keskimäärin kuukaudessa. Majoitus-ravitsemus-talousalan peruskoulutuksen suorittaneiden työttömien ryhmä kasvoi 60:llä, liiketalouden perustutkinnon (merkantti, merkonomi) suorittaneiden 54:llä, terveys- ja sosiaalialan peruskoulutuksen käyneiden 40:llä ja keskiasteen tietojenkäsittelyn peruskoulutuksen saaneiden ryhmä 34:llä keskimäärin kuukaudessa. Määrällisesti eniten supistui nuorten peruskoulun käyneiden työttömien työnhakijoiden joukko (-73). Sähköalan peruskoulutuksen saaneiden työttömien ryhmä pieneni 29:llä, muun, asteeltaan tuntemattoman, koulutuksen saaneiden ryhmä 18:lla, muun keskiasteen koulutuksen saaneet 16:lla ja muun yleissivistävän ylemmän perusasteen koulutuksen saaneiden ryhmä 16:lla keskimäärin kuukaudessa.

20 Taulukko: Nuoret alle 30 -vuotiaat työttömät työnhakija (ilman lomautettuja) koulutuksen mukaan (suurimmat ryhmät) Kaakkois-Suomessa Koulutuskoodi 2. vuosineljännes keskiarvo Muutos % Muutos % 2015 2014 2013 2014/2015 2013/2015 KOULUTUS YHTEENSÄ 4880 4545 3939 7,4 23,9 2011 PERUSKOULU 1114 1187 1168-6,1-4,6 3011 YLIOPPILASTUTKINTO 523 439 313 19,1 67,1 3811 MAJOITUS-RAVITSEM-TAL.AL.PERUSKOUL. 307 247 216 24,3 42,1 3311 LIIKETAL.PERUST.(MERKANT.,MERKON.) 217 163 128 33,1 69,5 3514 SÄHKÖALAN PERUSKOULUTUS 208 237 228-12,2-8,8 3511 KONE- JA METALLIALAN PERUSKOULUTUS 179 189 175-5,3 2,3 3522 RAKENNUS-, YHDYSKUNTA-ALAN PERUSK. 171 157 121 8,9 41,3 3513 AUTO- JA KULJETUSALAN PERUSKOULUTUS 168 151 132 11,3 27,3 3411 TIETOJENKÄS.PERUSKOUL.,KESKIASTE 133 99 78 34,3 70,5 3711 TERVEYS- JA SOSIAALIALAN PERUSKOUL. 128 88 60 45,5 113,3 3512 LVI-ALAN PERUSKOULUTUS 102 95 75 7,4 36,0 3516 PAPERI- JA KEMIANTEOLL. PERUSKOUL. 87 79 71 10,1 22,5 3814 LIIKENTEEN JA MERENKULUN PERUSKOUL. 85 77 49 10,4 73,5 3517 PUUALAN PERUSKOULUTUS 80 71 71 12,7 12,7 3211 ARTESAANI, KÄSI- JA TAIDET. PERUSK. 71 76 68-6,6 4,4 9999 MUU KOULUTUS, ASTE TUNTEMATON 69 87 66-20,7 4,5 6311 TRADENOMI, LIIKETAL. AMK-TUTKINTO 66 58 28 13,8 135,7 3518 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSKOULUTUS 62 59 45 5,1 37,8 2019 MUU YLEISSIV. KOUL., YL. PERUSASTE 62 78 60-20,5 3,3 3521 ELINTARVIKEALAN PERUSKOULUTUS 53 46 46 15,2 15,2 3515 TIETOTEKN.JA TIETOLIIK. PERUSKOUL. 49 40 28 22,5 75,0 3813 KAUNEUDENHOITOALAN PERUSKOULUTUS 48 34 29 41,2 65,5 3812 NUORISO- JA VAPAA-AIKATOIM.PERUSK. 48 43 37 11,6 29,7 3611 MAATILATALOUDEN PERUSKOULUTUS 47 32 30 46,9 56,7 3999 MUU KOULUTUS, KESKIASTE 47 63 40-25,4 17,5 6513 INS. (AMK), TIETOT., TIETOLIIK.TEKN 36 20 17 80,0 111,8 3341 KAUPAN JA HALLINNON AMM.TUTKINTO 33 17 5 94,1 560,0 9099 YLEISSIV. KOUL., ASTE TUNTEMATON 29 21 25 38,1 16,0 5411 TIETOJENKÄS.KOUL.,ALIN KORKEA-ASTE 23 22 21 4,5 9,5 6711 TERVEYDENHUOLLON AMK-TUTKINTO 22 17 6 29,4 266,7 5311 MERKONOMI, LIIKETAL.OPISTOTUTKINTO 21 13 21 61,5 0,0 6216 MEDIANOMIN AMMATTIKORKEAKOULUTUTK. 21 16 6 31,3 250,0 3524 TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSK. 21 23 22-8,7-4,5 3741 TERVEYS- JA SOS. ALAN AMM.TUTKINTO 20 26 18-23,1 11,1 6712 SOSIAALIALAN AMK-TUTKINTO 18 14 9 28,6 100,0 1019 MUU YLEISSIV. KOUL., AL. PERUSASTE 18 15 22 20,0-18,2 3845 SUOJELUALAN AMMATTITUTKINTO 17 8 5 112,5 240,0 6213 KUVATAITEEN AMMATTIKORKEAKOULUTUTK. 17 18 23-5,6-26,1 3613 METSÄTALOUDEN PERUSKOULUTUS 15 12 14 25,0 7,1 3099 MUU YLEISSIV. KOULUTUS, KESKIASTE 15 19 27-21,1-44,4 3216 VIESTINTÄALAN PERUSKOULUTUS 14 6 10 133,3 40,0 6511 INS. (AMK), KONE-, EN-, KULJ.TEKN. 13 8 12 62,5 8,3 6811 MATK-RAV-TAL.ALAN AMK-TUTKINTO 13 11 9 18,2 44,4

21 2.1.3. Nuorten 15-29 -vuotiaiden työttömien työnhakijoiden ammattirakenne Kaakkois-Suomessa huhti kesäkuun lopussa olleiden 15 29 -vuotiaiden työttömien työnhakijoiden ISCO -pohjaisen ammattiluokituksen mukaisessa tarkastelussa havaitaan, että eniten heistä oli ammatteihin luokittelemattomien ryhmässä (30 %), rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöissä (23 %) ja palvelu- ja myyntityöntekijöissä (19 %). Verrattaessa nuoria ja kaikkia työttömiä työnhakijoita ammattiryhmittäin havaitaan, että suhteellisesti eniten alle 30 -vuotiaita työttömiä oli ammatteihin luokittelemattomien ryhmässä, 51 % kaikista työttömistä. Työttömistä sotilaista oli nuoria 45 % ja rakennus-, korjaus- ja valmistustyön työttömistä 30 %. Suhteellisesti vähiten nuoria työttömiä oli johtajien (4 %) ja muiden työntekijöiden (10 %) ammattiluokissa. Edellisen vuoden vastaavasta ajasta väheni nuorten työttömien rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden määrä 33:lla ja ammatteihin luokittelemattomien työttömien ryhmä 25:llä keskimäärin kuukaudessa. Suhteellisesti eniten edellisestä vuodesta lisääntyivät nuoret työttömät sotilaat (+400 %) ja johtajat (+200 %). Määrällisesti suurin kasvu oli palvelu- ja myyntityöntekijöiden (+232) ja erityisasiantuntijoiden (+72) työttömien ryhmissä keskimäärin kuukaudessa. Taulukko: Nuoret alle 30 -vuotiaat työttömät työnhakijat (pois lomautetut) ammattiluokittain huhti kesäkuussa Kaakkois-Suomessa Ammattiluokka 2. vuosineljännes keskiarvo Muutos 2014-2015 Muutos 2013-2015 2015 2014 2013 Lkm % Lkm % AMMATIT YHTEENSÄ 4 880 4 545 3 939 335 7,4 941 23,9 1 Johtajat 6 2 4 4 200,0 2 50,0 2 Erityisasiantuntijat 377 305 275 72 23,6 102 37,1 3 Asiantuntijat 323 292 220 31 10,6 103 46,8 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 192 163 147 29 17,8 45 30,6 5 Palvelu- ja myyntityöntekijät 924 692 549 232 33,5 375 68,3 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 65 64 49 1 1,6 16 32,7 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 1 109 1 142 1 028-33 -2,9 81 7,9 8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät 232 232 188 0 0,0 44 23,4 9 Muut työntekijät 180 158 141 22 13,9 39 27,7 0 Sotilaat 5 1 0 4 400,0 5 X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät 1 468 1 493 1 338-25 -1,7 130 9,7 Kahden ammattinumeron tarkkuudella nuoria työttömiä työnhakijoita tarkasteltaessa nähdään, että suurimmat ryhmät olivat ilman ammattia olevat (27 % nuorista työttömistä), konepaja- ja valimotyöntekijät, asentajat, korjaajat (7 %), palvelutyöntekijät (7 %), rakennustyöntekijät ym. (pl. sähköasentajat) (7 %) ja myyjät, kauppiaat ym. (6 %).

22 Viime vuoden huhti kesäkuusta tämän vuoden vastaavaan aikaan verrattuna eniten lisääntyivät määrällisesti nuoret työttömät palvelutyöntekijät (+87), myyjät, kauppiaat ym. (+83), hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijät (+52) sekä luonnontieteiden ja tekniikan erityisasiantuntijat (+28) keskimäärin kuukaudessa. Määrällisesti eniten edellisestä vuodesta vähenivät nuoret työttömät sähkö- ja elektroniikka-alan työntekijät (-25), konepaja- ja valimotyöntekijät, asentajat, korjaajat (-13), ilman ammattia olevat (-13) sekä prosessityöntekijät (-12) keskimäärin kuukaudessa. Taulukko: Nuoret alle 30 -vuotiaat työttömät työnhakija (ilman lomautettuja) ammattiluokittain (suurimmat ryhmät) Kaakkois-Suomessa Ammattiryhmä 2. vuosineljännes keskiarvo Muutos % Muutos % 2015 2014 2013 2014/2015 2013/2015 AMMATIT YHTEENSÄ 4 880 4 545 3 939 7,4 23,9 X2 Ei ammattia 1 340 1 353 1 219-1,0 9,9 72 Konepaja- ja valimotyöntek., asentajat, korjaajat 356 369 325-3,5 9,5 51 Palvelutyöntekijät 353 266 240 32,7 47,1 71 Rakennustyöntekijät ym. (pl. sähköasentajat) 347 334 298 3,9 16,4 52 Myyjät, kauppiaat ym. 305 222 144 37,4 111,8 74 Sähkö- ja elektroniikka-alan työntekijät 261 286 259-8,7 0,8 53 Hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijät 223 171 140 30,4 59,3 83 Kuljetustyöntekijät 158 151 103 4,6 53,4 21 Luonnontieteiden ja tekniikan erityisasiantuntijat 135 107 91 26,2 48,4 75 Elintarv.-,puutyö-,vaatetus-,jalkinealan valmist. 131 139 135-5,8-3,0 41 Toimistotyöntekijät 106 91 88 16,5 20,5 31 Luonnontieteiden ja tekniikan asiantuntijat 105 98 84 7,1 25,0 93 Teollisuuden ja rakentamisen avustavat työntekijät 96 81 68 18,5 41,2 25 Tieto- ja viestintäteknologian erityisasiantunt. 80 71 68 12,7 17,6 26 Lainopilliset, sos.-, kulttuurialan erityisasiant. 68 46 56 47,8 21,4 35 Informaatio-, tietoliikenneteknologian asiantunt. 68 54 41 25,9 65,9 33 Liike-elämän ja hallinnon asiantuntijat 67 61 37 9,8 81,1 81 Prosessityöntekijät 60 72 72-16,7-16,7 X4 Vastavalmistuneet 57 67 55-14,9 3,6 23 Opettajat ja muut opetusalan erityisasiantuntijat 55 50 47 10,0 17,0 34 Lakiavustajat, sosiaali- ja kulttuurialan asiant. 55 58 47-5,2 17,0 61 Maanviljelijät ja eläintenkasvattajat ym. 54 51 42 5,9 28,6 42 Asiakaspalvelutyöntekijät 50 34 32 47,1 56,3 X1 Opiskelijat 49 39 36 25,6 36,1 54 Suojelu- ja vartiointityöntekijät 40 34 27 17,6 48,1

23 2.2. Nuoret 15 29 -vuotiaat työttömät työnhakijat vuoden 2015 alusta lähtien 2.2.1. Yleistilanne Kaakkois-Suomen TE -toimiston asiakkaana oli vuoden 2015 ensimmäisellä vuosipuoliskolla keskimäärin kuukaudessa 20 408 työttömänä olevaa työnhakijaa pois lukien lomautetut. Määrä oli 6,8 % suurempi kuin vastaavana aikana vuonna 2014. Työttömistä oli nuoria 15 29 -vuotiaita 4932 ja heidän määränsä kasvoi edellisestä vuodesta hivenen reippaammin kuin kaikkien työttömien, 9,2 %. Taulukko: Työttömät ja nuoret työttömät (ilman lomautettuja) keskimäärin kuukaudessa Työttömät työnhakijat ilman lomautettuja Tammi-kesäkuu keskiarvo Muutos 2014-2015 Muutos 2013-2015 2015 2014 2013 Lkm % Lkm % Kaikki työttömät työnhakijat 20 408 19 110 17 703 1 298 6,8 2 705 15,3 - nuoret (15-29 -v.) 4 932 4 518 4 093 414 9,2 839 20,5 Nuorten osuus kaikista työttömistä 24,2 % 23,6 % 23,1 % Kaakkois-Suomessa työttömien määrän lisäys pysyi alkuvuonna pienempänä kuin Suomessa keskimäärin. Koko maassa työhallinnon asiakkaana oli tammi kesäkuussa keskimäärin kuukaudessa 320 481 työtöntä työnhakijaa ilman lomautettuja. Määrä oli kasvanut vuoden takaisesta 9,8 %. Myös nuorten työttömyys kasvoi alkuvuonna Kaakkois-Suomessa hieman lievemmin kuin Suomessa keskimäärin. Nuoria alle 30 -vuotiaita oli alkuvuonna koko maassa työttömänä 78 857 keskimäärin kuukaudessa. Määrä oli kasvanut edellisestä vuodesta 11,6 %. Taulukko: Alle 30 -vuotiaat työttömät työnhakijat alueen neljässä seutukunnassa Seutukunta Tammi-kesäkuu keskiarvo Muutos 2014-2015 Muutos 2013-2015 2015 2014 2013 Lkm % Lkm % Kaakkois-Suomi 4 932 4 518 4 093 414 9,2 839 20,5 081 Kouvola 1 399 1 341 1 164 58 4,3 235 20,2 082 Kotka-Hamina 1 507 1 381 1 262 126 9,1 245 19,4 091 Lappeenranta 1 411 1 258 1 145 153 12,2 266 23,2 093 Imatra 617 537 524 80 14,9 93 17,7 Kaakkois-Suomen alueellinen tarkastelu osoittaa, että nuorisotyöttömyys kasvoi edellisestä vuodesta kaikissa alueen seutukunnissa. Kouvolan seutukunnassa nuorten työttömien määrä kasvoi edellisestä vuodesta vähiten, 4,3 %. Imatran seudulla kasvu oli voimakkainta, 14,9 % vuoden takaisesta. Lappeenrannan seudulla nuorten työttömien määrä kasvoi 12,2 % ja Kotka-Haminan seutukunnan alueella 9,1 % vuoden takaisesta.