Hyvä käyttäjä! Tämä pdf-tiedosto on ladattu Tieteen Kuvalehti Historia -lehden verkkosivuilta (www.historianet.fi). Tiedosto on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle. Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin Toimitus
KUULUISAT XIOXOXI TAISTELUT OXIOXIXI Huhtikuussa 1453 Konstantinopolia piiritti 200 000 ottomaania. Muurien sisäpuolella 10 000 bysantti laista valmistautui puolustamaan kaupunkiaan, joka oli yli tuhat vuotta ollut kristikunnan viimeinen linnake itää vastaan. Nyt kaupungin kohtalo oli vaakalaudalla. 29. toukokuuta 1453 Konstanti nopolin puolustus romahti ja ottomaanit pääsivät tunkeu tumaan kaupunkiin. OSPREY PUBLISHING Konstantinopolin kohtalonhetket BILLED BYLINE XXXXXX
KONSTANTINOPOLI/1453 Ottomaanien valtakunta pyrki laajentumaan, mutta sen sydämessä sinnitteli kristitty Konstantinopoli. Kaupunki oli kaikki, mitä aiemmin niin mahtavasta Itä-Rooman valtakunnasta oli jäljellä, ja se oli strategisesti merkittävä solmukohta Euroopan ja Aasian välillä. KONSTANTINOPOLI OTTOMAANIEN VALTAKUNTA EMRAH SÜTCÜ 29. TOUKOKUUTA 1453 Ottomaanit olivat piirittäneet Konstantinopolia jo seitsemän viikkoa, mutta kaupunki oli pitänyt pintansa. Aika oli kuitenkin käymässä vähiin. Niinpä sulttaani Mehmet II määräsi joukkonsa viimeiseen hyökkäykseen. Auringonnousuun oli vielä aikaa, mutta tähtien valo oli jo himmenemässä. Sulttaani Mehmet II kannusti joukkonsa hyökkäykseen kohti Konstantinopolin muureja. Sulttaani tiesi, että tämä hyökkäys oli ratkaisevan tärkeä. Mikäli kristittyjen puolustusta ei nyt saataisi murrettua, ottomaanien olisi vetäydyttävä ja pitkä piiritys olisi lopetettava. Sulttaani pysähtyi maavallille, jonka bysanttilaiset olivat kasanneet kaupungin muurien eteen, ja antoi jousimiehille käskyn tähdätä. Nuolikuuro kohosi taivaalle ja ropisi sitten paaluvarustukseen, jonka kristityt olivat pystyttäneet muurissa olevan aukon suojaksi. Sulttaani näki, kuinka kristityt yrittivät suojautua nuolilta. Silmänräpäyksen ajan oli aivan hiljaista. Sitten sulttaani antoi merkin ja hänen joukkonsa rynnistivät eteenpäin huutaen kovaan ääneen: Allahu akbar! Jumala on suuri! Rumpujen pärinä ja kanuunoiden jyly kannustivat sotilaita eteenpäin. Hyökyaallon tavoin he vyöryivät päin paalutuksen eteen rakennettua maavallia. Kilvet koholla ottomaanit kiipesivät vallia ylös bysanttilaisten nuolten sataessa heidän niskaansa. Jos kompastui, talloutui muiden jalkoihin, ja kuolleiden tilalle tuli aina uusia miehiä. Askel askeleelta turkkilaiset etenivät ruumisröykkiöiden yli. Eteenpäin, haukkani! Marssikaa, leijonani! Mehmet karjui taempaa. Pian turkkilaiset ja bysanttilaiset taistelivat muurissa olevan aukon hallinnasta, koska aukosta oli pääsy Konstantino- Historia 5 2008 51
KUULUISAT TAISTELUT poliin. Turkkilaisten pontimena olivat Allah ja luvatut rikkaudet, kristittyjen taas Kristus ja halu jäädä henkiin. Kanuunoiden savu verhosi taistelutantereen, eikä omia erottanut vihollisesta. Kuulas aamu täyttyi huudoista, kun sotilaat keihästivät toisiaan, katkoivat kauloja ja murskasivat kalloja. Jotkut heiluttivat miekkaansa tai pistelivät keihäällään umpimähkään taistelun tiimellyksessä. Ottomaanien miesylivoima alkoi tuntua: bysanttilaiset olivat pahasti alakynnessä ja heidän taistelutahtonsa alkoi horjua. Keisari Konstantinus XI yritti epätoivoisesti rohkaista miehiään: Urheat soturit! Vihollinen on menettämäisillään otteensa! Jumala on puolellamme, jatkakaa taistelua! Väsyneet sotilaat rohkaistuivat hetkeksi ja pakottivat vihollisen perääntymään. Pian esiin kuitenkin työntyi uusi turkkilaisten aalto. Mehmet uneksi Konstantinopolista Konstantinopolin asukkaat olivat tottuneet kuulemaan kertomuksia vieraista sotajoukoista, jotka olivat yrittäneet valloittaa kaupungin. Niiden 1 123 vuoden aikana, jolloin Konstantinopoli oli ollut Itä-Rooman eli Bysantin pääkaupunki, pelosta oli tullut osa kaupunkilaisten elämää. He tiesivät, että Euroopan ja Aasian rajalla sijaitseva Konstantinopoli oli kaikkien vallasta ja mahdista haaveilevien hallitsijoiden tavoittelema saalis. Konstantinopolia havitteli myös sulttaani Mehmet II. Kun hän 19-vuotiaana nousi valtaan vuonna 1451, ottomaanivaltakunta ulottui jo Anatoliasta Balkanille. Keskellä mahtavaa valtakuntaa sinnitteli kuitenkin kristitty Konstantinopoli, eli kaikki, mitä oli jäljellä entisaikojen mahtavasta Bysantista. Ottomaanit olivat piirittäneet kaupunkia kuusi kertaa tuloksetta. Nyt Mehmet II halusi saavuttaa sen, mihin hänen edeltäjänsä eivät olleet pystyneet: hän halusi vallata Konstantinopolin. Haaveen toteutumisen tiellä oli kuitenkin jykevä este: Konstantinopolia ympäröivä kahdesta sisäkkäisestä kehästä koostuva muuri, joka suojasi kaupunkia sekä maan että meren puolelta. Kaikki aiemmat yritykset murtaa muuri olivat epäonnistuneet nolosti. Mehmet oli kuitenkin päättäväinen mies. 11. HUHTIKUUTA 1453 Keväällä 1453 ottomaanit leiriytyivät Konstantinopolin edustalle valmiina valtaamaan kaupungin heti, kun sen muurit murtuisivat. Apunaan heillä oli maailman suurin kanuuna. Turkkilaissotilas hypähti taaksepäin heti, kun oli saanut kangasrievun sytytettyä tuleen. Pian alkoi kuulua kumeaa jylinää, ja maa alkoi järähdellä. Valtava kanuuna ampui kovan jyrähdyksen ja kirkkaan leimahduksen saattelemana suuren kivikuulan halki savun täyttämän ilman. Hieman myöhemmin turkkilaiset näkivät, kuinka kuula osui Konstantinopolin muuriin. Kuula hajosi pirstaleiksi, jotka porautuivat lähellä oleviin sotilaisiin. Vankkatekoinen, korkea muuri vavahteli ja alkoi murtua. Bysanttilaissotilaat eivät olleet uskoa silmiään: muuri, joka oli suojannut kaupunkia yli tuhat vuotta, oli sortumaisillaan. Kanuunanlaukauksen ja sortuvan muurin synnyttämä ääni kaikui yli koko kaupungin ja sai Konstantinopolin asukkaat kauhun valtaan. Ihmiset ryntäsivät ulos taloistaan ristinmerkkejä tehden, ja kirkot täyttyivät hetkessä ihmisistä, jotka anoivat hädissään apua Jumalalta. Kirkonkellot kumahtelivat merkiksi siitä, että kaikkien miesten piti välittömästi valmistautua puolustamaan kaupunkia. Kanuunankuulan repimän aukon tukkeeksi alettiin heti kasata maata, oksia ja kiviä. Muurin seinämälle kaadettiin kalkista ja murskatuista kivistä tehtyä massaa, jonka tarkoituksena oli vai- Mehmet II johti piiritystä teltastaan. Konstantinus joutui heikentämään puolustustaan Ottomaanit kiskoivat laivansa maitse Kultaiseen sarveen, ja pakottivat siten Konstantinuksen heikentämään kaupungin muurien puolustusta. Laivat laskettiin OSPREY PUBLISHING Kultaiseen sarveen. KULTAINEN SARVI GALATA Ottomaanit vetivät laivat maihin. 47 päivän pommitusten jälkeen turkkilaiset mursivat kaupungin muurin. KONSTANTINOPOLI Hagia Sofian kirkko Rautakettinki esti pääsyn lahteen. 52 Historia 5 2008
IMAGE WORKS Maailman suurin kanuuna moukaroi Konstantinopolia Ottomaanien kanuunat olivat pronssisia. Niistä suurin oli liki 9 metriä pitkä, ja sillä ammuttiin jopa 700 kilon painoisia kuulia. Konstantinopolin muurit, jotka olivat suojanneet kaupunkia yli tuhat vuotta, sortuivat kristityn kanuunasepän valmistamien kanuunoiden tulitukseen. Unkarilainen Orban oli alun perin keisari Konstantinuksen palveluksessa. Kun keisarilla ei enää ollut varaa maksaa Orbanille palkkaa, tämä hakeutui vuonna 1452 Mehmet II:n hoviin. Olen tutkinut kaupungin muureja. Minun kanuunoideni kuulat jauhavat ne tomuksi, Orban lupasi sulttaanille. Orbanin komean uran kruunasi maailman suurin pronssikanuuna. Se oli lähes yhdeksän metriä pitkä ja niin painava, että sen hinaamiseksi Konstantinopoliin vuonna 1453 tarvittiin peräti 60 härkää ja 200 miestä. mentaa kuulien iskuja. Toisaalla muuri suojattiin villasta, nahasta ja kankaasta tehdyillä toppauksilla. Ottomaanit jatkoivat pommitusta, mutta kaupunkilaisten uurastus tuotti tulosta: kanuunankuulat eivät enää aiheuttaneet suurta vahinkoa. Muuriin syntyneet aukot tukittiin heti, kun turkkilaiset keskeyttivät ampumisen yön ajaksi. Vielä oli toivoa; Konstantinopolin vankka muuri ei ollut vielä murtunut. Konstantinopoli jäi yksin Muurin jykevyys oli ankara pettymys Mehmetille, joka oli aikonut vallata Konstantinopolin vauhdilla. Pitkä piiritys söi voimavaroja, eikä sotilaiden taisteluinto pysynyt korkealla loputtomiin. Vaarana oli myös se, että Euroopan kristityt valtiot tulisivat Konstantinopolin avuksi. Sota koko kristikuntaa vastaan olisi liian kova pähkinä purtavaksi. Keisari Konstantinus oli epätoivoisesti etsinyt tukea Euroopasta siitä läh tien, kun sulttaani Mehmetin aikeet tulivat ilmi syksyllä 1452. Hän oli luvannut maata niille, jotka tulisivat Konstantinopolin avuksi, mutta avunpyynnöt kaikuivat kuuroille korville. Euroopan valtiot eivät olleet sen enempää taloudellisesti kuin poliittisestikaan kiinnostuneita pelastamaan Itä-Rooman rippeitä. Avunpyynnöt hukkuivat diplomaattiseen sanahelinään, ja pian kävi ilmi, että Konstantinopoli joutuisi kohtaamaan vihollisensa yksin. Vain muutamien italialaisten kaupunkivaltioiden vapaaehtoisjoukot tulivat sen avuksi. Konstantinuksella oli alle 10 000 sotilasta, ja heistäkin suuri osa oli kokematonta nostoväkeä. Muurin ulkopuolella odotti 200 000 ottomaanin sotajoukko. 18. HUHTIKUUTA 1453 Kanuunat olivat moukaroineet Konstantinopolin muureja viikon ajan, ja muurit olivat pettäneet monesta kohtaa. Sulttaani Mehmet päätti viimein käynnistää ensimmäisen suurhyökkäyksen kaupunkiin. Pimeys oli laskeutunut Konstantinopolin ylle. Ottomaa nien leirissä kaupungin ulkopuolella sulttaani Mehmet komensi joukkonsa liikkeelle. Jousimiehet ja jalkaväensotilaat lähtivät etenemään. Turkkilaiset olivat pommittaneet kanuunoillaan Konstantinopolin muureja viikon verran. Bysanttilaiset yrittivät parhaansa mukaan korjata tuhoja, mutta pätkä muuria oli yhä korjaamatta. Juuri sinne Mehmet suuntasi joukkonsa. Yhtäkkiä hiljaisuuden puhkaisivat turkkilaisten villit huudot, rumpujen pärinä, torvien toitotus ja symbaalien kalske. Muu rien sisäpuolella konstantinopolilaiset saivat ensi kerran kuulla vihollistensa selkäpiitä karmivat sotahuudot. ERICH LESSING Ottomaaneilla oli selvä miesylivoima. Tuhatpäin he hyökkäsivät päin Konstantinopolin muureja, ja kaatuneiden tilalle riitti aina uusia sotilaita. Historia 5 2008 53
KUULUISAT TAISTELUT Konstantinus oli poissa tolaltaan. Hänen joukkonsa eivät olleet valmistautuneet turkkilaisten hyökkäykseen. Pian kaikkialla alkoi kaikua kirkonkellojen kumina. Kaupunkilaiset ryntäsivät kaduille kirkoista, missä he olivat olleet sytyttämässä kynttilöitä ja rukoilemassa. Sotilaat kiiruhtivat asemapaikkoihinsa. Ottomaanien kanuunat jyrähtelivät, ja jousimiehet ampuivat nuolikuuroja kaupunginmuurien yli. Sisällä kaupungissa syntyi sekasorto. Miekkojen kalske ja kanuunoiden jyly hukkui naisten ja lasten pelokkaaseen parkuun. Sotilaat kävivät toistensa kimppuun kuun kalvakassa valossa. Nuolet viuhuivat, miekat välkehtivät ja kivet lentelivät ilman halki. Hyvin aseistetut ja kurinalaiset bysanttilaiset saivat taistelussa yliotteen, ja hyökkääjien into alkoi hiipua. Neljän tunnin taistelun jälkeen kaupungin ylle laskeutui syvä hiljaisuus, jonka rikkoivat vain kuolevien huudot. Muurissa olevan aukon ympärillä lojui kasapäin silvottuja ruumiita. Ottomaa nien ensimmäinen suurhyökkäys oli epäonnistunut pahan kerran. Sulttaani kasvatti laivastoaan Vankkojen muuriensa suojasta bysanttilaiset olivat helposti pystyneet torjumaan lukumääräisesti ylivoimaisten ottomaa nien hyökkäyk sen. Sulttaani Mehmet oli raivoissaan. Konstantinopolin valloitus ei sujunutkaan aivan suunnitelmien mukaan. Kristityt uhkuivat taistelutahtoa, kun taas hänen omien joukkojensa sota into oli kärsinyt vastoinkäymisten myötä kovan kolauksen. Alivoimaiset bysanttilaiset puolustivat kaupunkiaan pitkään muurien suojista. BRIDGEMAN Sulttaanilla oli kuitenkin vielä muutama valttikortti hihassaan. Aiemmat valloitusyritykset olivat osoittaneet, että Konstantinopolia ei voinut valloittaa niin kauan kuin kaupungilla oli kulkuyhteys Bosporinsalmeen, jonka kautta bysanttilaiset hoitivat joukkojensa kuljetukset ja kaupungin ruokahuollon. Mehmet oli rakennuttanut Konstantinopolin pohjoispuolelle linnoituksen. Sieltä ottomaanit pystyivät upottamaan laivat, jotka yrittivät tuoda kaupunkiin apua sen liittolaisilta Mustanmeren ympäristöstä. Etelässä eli Välimeren suunnassa Konstantinopoli oli helppo eristää muusta maailmasta suuren laivaston avulla. Siksi Mehmet oli vuotta ennen piirityksen aloittamista määrännyt laivastonsa rakentamaan runsaasti uusia aluksia. Hän oli palkannut taitavia laivanrakentajia Italias ta ja Kreikasta ja kokeneita merimiehiä Euroopan ja Aasian rannikkoseuduilta. Vanhoja aluksia oli korjattu ja uusia rakennettu. Huhtikuun alussa vuonna 1453 peräti 140 turkkilaisaluksen laivasto lähestyi Bosporinsalmea etelästä täydessä taisteluvalmiudessa. 18. HUHTIKUUTA 1453 Samaan aikaan kun sulttaanin joukot hyökkäsivät maitse, hän komensi laivastonsa hyökkäykseen mereltä päin. Iskemällä kaikilla rintamilla samanaikaisesti hän pyrki murtamaan Konstantinopolin puolustuksen. Bosporinsalmessa asemissa olevat Bysantin laivaston merimiehet hieraisivat silmiään: horisontti oli yhtäkkiä täynnä nopeasti lähestyvien laivojen mastoja. Ottomaanisotilaat seisoivat alustensa kannella huutaen ja aseitaan heilutellen. Nuolenkantaman päässä turkkilaiset lopettivat soutamisen. Jousimiehet ja kanuunat tähtäsivät, ja pian ilma oli sakeanaan kivikuulia ja nuolia, jotka viuhuivat kristittyjen laivojen ylitse. Kun kanuunanlaukausten savu oli hälvennyt, turkkilaiset tulivat yhä lähemmäksi bysanttilaisia, kunnes etummaiset alukset saavuttivat kristittyjen alukset. Turkkilaiset heittivät entraushaat ja asettivat tikkaat bysanttilaisalusten kylkiä vasten. Pian kävi selväksi, ettei laivojen valtaaminen ollutkaan niin helppoa kuin ERICH LESSING 54 Historia 5 2008
ottomaanit olivat kuvitelleet. Kristittyjen kaleerit olivat paljon turkkilaisaluksia suurempia ja korkeampia. Turkkilaisten kevyet kanuunat eivät pystyneet vaurioittamaan niitä, ja toisaalta bysanttilaiset pystyivät ylhäältä käsin helposti tappamaan laivoihin kiipeävät suojattomat turkkilaiset. Lisäksi bysanttilaisilla oli runsaasti kokemusta meritaisteluista. Laivojen kannella oli valmiina vesisankoja tulipalojen sammuttamista varten, ja niiden mastoihin oli sidottu pitkiä köysiä, joiden toiseen päähän oli kiinnitetty iso kivi. Näillä vihollislaivoja moukaroitiin niin kauan, että ne upposivat. Kovasta aallokosta huolimatta bysanttilaiset onnistuivat kääntämään aluksensa ampuma-asentoon. Se antoi heille merkittävän strategisen edun, ja ottomaanit tajusivat pian, että taistelu oli hävitty. Välttääkseen täydellisen tuhon ottomaanilaivaston komentaja käski turkkilaisalusten perääntyä. Laivaston turvapaikka uhattuna Päivän mittaan bysanttilaiset olivat pakottaneet ottomaanit perääntymään sekä maalla että merellä. Sulttaani Mehmet oli epätoivon partaalla. Vihollisen taistelutahto kasvoi päivä päivältä. Joka päivä kasvoi myös riski, että Konstantinopoli saisi vahvistuksia Euroopasta. Sulttaanin piti nopeasti vaihtaa strategiaa. Niinpä hän käski laivastonsa vallata Kultaisen sarven eli kapean lahden, joka suojasi Konstantinopolia pohjoisessa. Lahti oli bysanttilaislaivaston turvasatama, ja jos se joutuisi vihollisen käsiin, Konstantinuksen olisi pakko hajauttaa joukkojaan lahdenpuoleisen muurin puolustukseen. Se puolestaan helpottaisi ottomaanien maajoukkojen urakkaa. Bysanttilaiset olivat hyvin tietoisia Kultaisen sarven merkityksestä. Siksi he olivat estäneet pääsyn lahteen paksulla rautakettingillä, joka esti suoran hyök käyksen vesitse. Kettingin toinen pää kiinnittyi Konstantinopoliin ja toinen pää Galataan, Kultaisen sarven toisella rannalla sijaitsevaan italialaiseen siirtokuntaan. Hyökkäys Galataan ja ketjun katkaiseminen siellä merkitsi silkkaa itsemurhaa, kuten Mehmet hyvin tiesi. Se saisi vain italialaiset liittymään sotaan Konstantinuksen rinnalle. Sulttaanin oli keksittävä jotain muuta. 22. HUHTIKUUTA 1453 Ottomaanien oli vallattava Kultainen sarvi viekkaudella. Sulttaani hinauttikin laivansa maitse Kultaiseen sarveen bysanttilaisten puolustuslinjan taakse. Kanuunat jyrähtelivät tasaiseen tahtiin Konstantinopolin toisella sivustalla, kun ensimmäinen laiva hinattiin suurella vinssillä rannalle rakennetulle vankalle puiselle telille, joka tuki alusta sivuilta. Telin eteen oli asetettu peräkkäin suuria puunrunkoja, jotka oli voideltu eläinten rasvalla. Mehmet tarkkaili tilannetta sivummalta ja antoi kovaan ääneen ohjeita miehilleen. Laiva sidottiin tukevasti kiinni teliin, minkä jälkeen sulttaani komensi miehiään kiskomaan voimiensa takaa. Kun valtavat härätkin ryhtyi- Sekalalaiset sotajoukot Sekä ottomaanien että Bysantin armeijat olivat sekoitus eri uskontoja ja kansallisuuksia. Vaikka Konstantinopolin piiritystä kuvataan usein muslimien ja kristittyjen tai turkkilaisten ja kreikkalaisten väliseksi yhteen otoksi, taisteluun osallistui kummallakin puolella monen eri uskontokunnan ja kansallisuuden edustajia. Ottomaanien valtakunta oli vuonna 1453 monikulttuurinen imperiumi, johon luului monia erilaisia etnisiä ryhmiä ja kansoja. Eräs sulttaanin luottokenraaleista oli kreikkalainen. Hänen ylin amiraalinsa oli bulgarialainen, ja sekä sulttaanin äiti että hänen eliittisoturinsa olivat Balkanilta. Myös monet kristityt vasallivaltiot toimittivat sulttaanin joukkoihin tuhansia sotilaita ja käsityöläisiä. Keisari Konstantinus oli serbialaista ja italialaista sukua, ja hänen nimikkokaupunkiaan puolustivat mm. italialaiset, katalonialaiset ja turkkilaiset sotilaat. Eri turkkilaisheimot olivat ennenkin taistelleet Bysantin joukoissa, ja kaupungissa oli moskeija. Sulttaanin pelätyt eliitti joukot, janitsaarit, olivat kotoisin Balkanilta. BRIDGEMAN Konstantinopolia piiritti noin 200 000 ottomaania. Sulttaanin sotajoukkojen lisäksi mukana oli onnenonkijoita ja talonpoikia, jotka toivoivat pääsevänsä ryöstelemään kaupunkia valloituksen jälkeen.
KUULUISAT TAISTELUT BRIDGEMAN Pitkä piiritys nujersi bysanttilaiset. 29. toukokuuta 1453 voitokas sulttaani Mehmet II ratsasti Konstantinopoliin ja julisti sen uudeksi pääkaupungikseen Istanbuliksi. vät vetämään laivaa, se nytkähti hitaasti liikkeelle. Samaan aikaan toinen ryhmä miehiä valmistautui jo vetämään seuraavaa laivaa maihin. Sulttaani sai mereltä puhaltavasta leudosta tuulesta idean. Hän komensi joukon sotilaita kiipeämään laivaan ja levittämään aluksen purjeet, jotka pullistuivat pian tuulessa. Osa miehistä istuutui soutupenkeille ja veti airoja edestakaisin kuin olisi soutanut. Kapteeni asteli huutaen laivan kannella ja piiskasi miehiään soutamaan kovempaa. Bysanttilaissotilaat eivät olleet uskoa silmiään, kun ensimmäiset turkkilaisalukset purjehtivat kukkulan yli kohti Kultaista sarvea. Se oli eriskummallinen näky ja vaikea uskoa todeksi, ellei sitä olisi omin silmin nähnyt. Laivat vedettiin kuivan maan yli aivan kuin ne olisivat olleet täysissä purjeissa ja miehityksessä, kirjoitti Mehmetin kreikkalainen historioitsija Kritovoulos, joka oli todistamassa turkkilaisten juonta. Nyt turkkilaisilla oli vapaa pääsy Kultaiseen sarveen. Kanuunoiden pitäessä bysanttilaisten aluksia loitolla ensimmäinen turkkilaisalus laskettiin lahteen puolilta päivin. Päivän mittaan sitä seurasi 71 muuta alusta. Konstantinopoli joutui saarroksiin Laivojen vetäminen maitse kannaksen poikki oli strateginen neronleimaus. Nyt Mehmet oli onnistunut saartamaan Konstantinopolin. Huhtikuun 28. päivänä Bysantin laivasto yritti hyökätä ottomaanialusten kimppuun. Isku kuitenkin epäonnistui, kun muutama alus irtautui muodostelmasta ja iski turkkilaisten kimppuun omin päin. Iskua seuranneessa kaaoksessa turkkilaiset upottivat suurimman osan bysanttilaisaluksista. 40 vangiksi joutunutta bysanttilaismerimiestä keihästettiin aivan kaupungin muureilta katselevien kauhistuneiden toveriensa silmien edessä. Vastineeksi bysanttilaiset hirttivät turkkilaisia vankeja muureilta. Konstantinopoli oli joutunut eristyksiin, ja kapunkilaiset valtasi epätoivo. Ruoka oli loppumaisillaan, ja sotilaat jättivät asemapaikkansa etsiäkseen perheilleen syötävää. Kaupunkilaiset turvautui- vat rukouksiin keisari Konstantinuksen yrittäessä valaa miehiinsä rohkeutta. Joukko italialaisia liittolaisia pakeni ja jätti nääntyneet konstantinopolilaiset oman onnensa nojaan. Tilanne ottomaanien leirissä ei ollut paljon parempi. Sulttaani käski kanuunoiden ampua yhä kiivaammin, mutta ilman merkittävää tulosta. Ottomaanit hyökkäsivät useaan otteeseen päin kaupungin muuria, ja muutaman kerran he onnistuivatkin tunkeutumaan kaupunkiin. Bysanttilaiset löivät kuitenkin tunkeutujat pian takaisin. Ottomaanien miestappiot olivat valtavia. Sulttaanin kenraalit riitelivät keskenään, ja Mehmet tiesi, että olisi vain ajan kysymys koska hänen joukkonsa ryhtyisivät kapinaan. Harkittuaan asiaa pitkään sulttaani päätti ryhtyä vielä viimeiseen hyökkäykseen. Jos Konstantinopoli ei nytkään murtuisi, piiritys olisi pakko lopetettaa. 29. toukokuuta 1453 tuntia ennen auringonnousua hyökkäys viimein käynnistyi. Seitsemän tunnin verisen kamppailun jälkeen ottomaanit ja bysanttilaiset taistelivat edelleen kaupungin muureilla. Ratkaisevalla hetkellä erään italialaisjoukon päällikkö haavoittui, ja hänen miehensä pakenivat hädissään laivoilleen. Liittolaistensa hylkäämät uupuneet bysanttilaiset eivät enää kyenneet pitämään puoliaan loputtomia turkkilaisjoukkoja vastaan. 29. TOUKOKUUTA 1453 Ottomaanien epätoivoinen hyökkäys onnistui, ja bysanttilaisten puolustus murtui. Kristityt pakenivat henkensä edestä valloittajia, jotka rynnivät himoittuun Konstantinopoliin. Kristityt eivät pystyneet pysäyttämään kaupunkiin tulvivia ottomaaneja, ja neljännestunnissa Konstantinopoliin oli tunkeutunut 30 000 turkkilaista. Bysanttilaissotilaat hätääntyivät ja yrittivät paeta. Toiset polkeutuivat kaaoksessa omien jalkoihin, toiset taas kuolivat ottomaanien käsissä. Viimein turkkilaiset avasivat Konstantinopolin portit päästääkseen toverinsa kaupunkiin. Kaupunki on menetetty! ihmiset huusivat kaduilla. Toiset kaupunkilaiset pakenivat hädissään kohti merta, toiset taas eivät vielä olleet käsittäneet tilanteen toivottomuutta ja ryntäilivät muurille muka sotilaiden avuksi. Ottomaanit olivat ihmeissään. He olivat odottaneet kohtaavansa suuren ar- 56 Historia 5 2008
meijan, mutta näkivätkin vain kauhun lamaannuttamia kaupunkilaisia. Seitsemän viikkoa kestänyt piiritys oli katkeroittanut turkkilaiset, ja nyt he halusivat rankaista Konstantinopolia siitä, ettei se ollut suostunut antautumaan. Raivo ja pelko ajoivat turkkilaiset julmuuksiin. Kaupunki oli täynnä miehiä, jotka joko tappoivat tai tulivat tapetuiksi. Miehiä, jotka pakenivat tai ajoivat takaa, kirjoitti historioitsija Khalkokondylas. Lopulta kaikki vastarinta oli tukahdutettu, ja ottomaanit saattoivat keskittyä ryöstämään Konstantinopolin rikkauksia. Mehmet oli luvannut miehilleen kolme päivää aikaa ryöstellä. Suosituinta saalista olivat arvokkaat orjat nuoret naiset ja kauniit lapset. Ottomaanit ryöstelivät, hävittivät, murhasivat, raiskasivat ja ottivat orjiksi niin miehiä, naisia kuin lapsiakin ikään katsomatta, kirjoitti silminnäkijä Kritovoulos. Kirkot ja luostarit ryöstettiin tyhjäksi kullasta ja jalo kivistä, ikoneja hakattiin palasiksi ja pyhimysten hautoja häpäistiin. Kullanhimossaan ottomaanit eivät jättäneet kiveäkään kääntämättä. Alun sekasorron jälkeen voitokas Mehmet lähestyi kaupunkia kenraaleidensa, neuvonantajiensa ja henkivartijoidensa ympäröimänä. Islamin vihreä ja sulttaanin punainen lippu liehuivat rinnan tuulessa, kun Mehmet astui sisään Konstantinopolin kaari portista. Konstantinopolin jykevät muurit ovat suojanneet kaupunkia monilta vihollisilta. Ne komeilevat Istanbulissa edelleen. Hän julisti sotilailleen: Jumala olkoon ylistetty! Te olette Konstantinopolin valloittajia! Nähdessään Konstantinopolin keskustan Mehmet pettyi. Kovia kokenut kaupunki muistutti pikemminkin rauniokasaa kuin tarinoiden kultaista kaupunkia. Pettynyt sulttaani teki lopun ryöstelystä yhden ainoan päivän jälkeen. Hagia Sofian kirkon edessä Mehmet polvistui. Hän otti kourallisen maata ja sirotteli sen turbaanilleen nöyryyden osoituksena. Sisältä kirkko oli kauneinta, mitä hän oli koskaan nähnyt, mutta sielläkin näkyivät jo ottomaanien ryöstelyn jäljet. Yhtäkkiä sulttaani huomasi erään sotilaansa murskaamassa kirkon marmorilattiaa. Sulttaani kysyi sotilaalta, miksi tämä tuhosi kirkkoa. Uskoni vuoksi, sotilas vastasi. Mehmet raivostui silmittömästi ja iski sapelinsa kovaonniseen sotilaaseen. Kaupungissa vielä piileksivät kristityt tulivat esiin ja heittäytyivät Mehmetin jalkoihin armoa anellen. Sulttaani määräsi heidät kuljetettavaksi ulos kaupungista sotilaiden suojeluksessa. Viimein paikalle kutsuttiin imaami johtamaan rukousta, ja Mehmet lankesi polvilleen maahan. Hän oli vihdoinkin saavuttanut haluamansa. LUE LISÄÄ: Roger Crowley: Constantinople The Last Great Siege 1453, Faber and Faber, 2005 Lord Kinross: The Ottoman Centuries, Perennial, 1977 David Nicolle: Constantinople 1453 The End of Byzantium, Osprey Publishing, 2000 www.newadvent.org/cathen/04301a.htm SCANPIX/AKG-IMAGES Kreikkalaiset odottavat Konstantinusta Konstantinuksella on kreikkalaisessa kulttuurissa miltei myyttinen asema. Uskomuksen mukaan hän palaa ja ajaa turkkilaiset tiehensä. Vaikka Konstantinopolin valloituksesta on kirjoitettu paljon, keisari Konstantinus XI:n kohtalosta tappion jälkeen ei ole olemassa luotettavia silminnäkijäkuvauksia. Keisari nähtiin viimeisen kerran taistelemassa ottomaaneja vastaan, mutta sen jälkeen hänen vaiheistaan ei ole tietoa. Muslimihistorioitsijoiden mukaan Konstantinus yritti paeta, kun hän ymmärsi hävinneensä taistelun. Hän joutui ottomaanien saartamaksi, ja he katkaisivat hänen kaulansa. Myöhemmin samana päivänä keisarin pää tuotiin sulttaani Mehmetille, joka asetti sen tornin huippuun todisteeksi kristityille siitä, että heidän keisarinsa oli kuollut. Kristittyjen lähteiden mukaan ottomaanit surmasivat Konstantinuksen hänen johtaessaan miehiään taisteluun. Toiset väittävät, että hänen kaulansa katkaistiin, toiset taas, että hän musertui kuoliaaksi kaupunginportilla. Toinen kertomus voi hyvinkin pitää paikkansa, kirjoittaa historioitsija Agostino Pertusi. Konstantinuksen kohtalo on luonut hänelle kulttimaineen Kreikassa. Siellä monet uskovat, että hän eräänä päivänä nousee haudastaan, karkottaa turkkilaiset Istanbulista ja palauttaa kaupungin kreikkalaisille. MARY EVANS Historia 5 2008 57