4,50 /sk 6sk 20 Meiltä myös siemeniä ja lannoitteita ym.



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Yhdistystiedote 1/2016

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön.

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

PANKKIBAROMETRI II/2017

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi

Digitaaliset palvelumme Lähellä ja läsnä

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/

Työssäoppimiseni ulkomailla

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

Tekevien ihmisten Sonkajärvi

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille. Voimassa alkaen

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014

TALVI- PÄIVÄT TALVI LÖYTÖJÄ. Muitta mutkitta

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Miten minä voisin ansaita rahaa

Digitaaliset palvelumme Lähellä ja läsnä

Apua, tukea ja toimintaa

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Käyttöopas mobiilipankkiin ja tunnuslukusovellukseen

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

TALVI- PÄIVÄT TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ ESPOONTORILLA

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012

Pankkibarometri IV/

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

HELMI-vapaa-ajantalot Unelmista tehty

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

Asukastoiminta kannattaa

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry.

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012

EM-joukkueen leiri Helsingissä

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona klo Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

Aloita säännöllinen rahastosäästäminen sijoita tulevaisuuteen jo tänään

Tämän leirivihon omistaa:

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA?

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä!

Kotimaista Sika-nauta Jauheliha 23% 400 g (4,98/kg) 99 pkt. Omena Suomi (lk. 1) 99 2-pack

Markkinakommentti. Julkaisuvapaa ARVOASUNTOJEN KAUPPA KIIHTYY PERHEASUNTOJEN RINNALLA

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012

YAMA-ARASHI RY 3/2007

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Joulukuun työllisyyskatsaus 2014

Hei, olen horatio Hertzin lähettiläs ja sinun edunvalvojasi!

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus

Yhdistystiedote 3/2015

Paritreenejä. Lausetyypit

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon

-15% 895 kg. 799 kg. 95 kpl. 75 ras sk yht. Puutarhamulta 40 l, 5 sk yhteishintaan (0,06/l) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA

MERIKARTANO PUISTOKARTANO. Oma koti palveluiden äärellä.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU

Vuosikertomus Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

toimisto gsm gsm

Transkriptio:

Nro 10 / 2015 11.5.2015 La 16.5. Whistle Bait Liput 13 sis. narikan La 23.5. Tommy Huovinen & Paholaiset Liput 7 sis. narikan AUKIOLOAJAT: ma...11 18 ti... 11 20 (24) ke-to...11 24 pe-la...11 04 su...12 20 Keskuskatu 4, Mäntsälä puh. 020 734 39 www.coto.fi LOUNAS arkisin klo 11 14, viikonloppuisin á la carte Perntaisin klo 22 03.30 KARAOKE KEVÄÄSEEN Amppelikukkia myös ruukussa 4,90 Pelargonit 3, Siemenperunaa Timo Istukassipulia Ruusutarhat Laaksonen Oy Halkiantie 865 Haarajoki P. 04 661 177 www.haarajoenkukka.fi Pullokiskan risteyksestä 4m Halkiaan päin Erilaisia amppeleita runsaat valikoimat Kekkilän Puutarhamulta 50 l Biolan Mustamulta 45 l 4,50 /sk 6sk 20 Meiltä myös siemeniä lannoitteita ym. Avoinna ma-pe 9 18 la-su 9 16 Helatorstaina 9 16 Halkiantie 4 m Helsinki Järvenpää Kellokoski Haarajoen Tie n:o Kukka 140 17 km Mäntsälä AMMATTITAITOISET SÄHKÖVIKOJEN KORJAUKSET: Bosch järjestelmäasiantuntin suorittamana TÄYDEN PALVELUN AUTOKORJAAMO Toyota Hyundai merkkihuolto sekä Bosch Car Service Maisalantie 11, Mäntsälä p. (019) 688 0126 Avoinna: ma-ke 8 19, to-pe 8 17 www.facebook.com/carpot carpot@msoynet.com KOKO KEHON HYVINVOINTIIN VÄSYMYKSEEN Ferroforte B+C Nestemäinen, hyvin imeytyvä rautavalmiste jossa lisänä B- C -vitamiine. Vatsaystävällinen, ei sisällä hiivaa, laktoosia, gluteiinia tai alkoholia. Raskaana oleville, urheilijoille, 12 toipilaille, stressiä väsymystä vastaan. 12 90 HIUKSILLE Evonia hiusten tehoravinne Monipuolinen vitamiinihivenainevalmiste hiuksille. Mukana myös hyviä kasviöljyjä. Kasvuvoimaa, hyvinvointia 22 hiuspohn terveyttä. MUISTILLE Fosfoser Memory Keskittymiskykyä parantava fosfolipidivalmiste. Opiskelijoille ikääntyville. Lisää vireyttä. 39 90 75 KOLESTEROLIA VASTAAN Redasin Punariisi-Q10-B -vitamiinivalmiste. Edistää normaalia kolesterolia tukee energia-aineenvaihduntaa. Hyväksi sydämelle. IHOLLE Vivania Beauty Shot Kollageeni-hyaluronihappo-C-vitamiinivalmiste. Kimmoisalle iholle liikkuville nivelille. Lisää ihon kosteutta. 90 75 19 50 35 90 2x90 2x5 ml VASTUSTUS- KYVYLLE Immufix Betaglukaani tabletti. Auttaa säilyttämään vitaalisuuden tarmon. Tukee elimistön puolustusjärjestelmiä. 13 50 40 22 90 19 90 35 13 56 120 2x120 Tarjoukset voimassa 23.5. saakka. SUOMALAINEN PERHEYRITYS 28 V. TERVEYDEN PUOLESTA MÄNTSÄLÄ: Sälinkääntie 2, Mäntsälä (Citymarket) p. (019) 687 1499 ark. 9-19, la 9-16 Palvelemme myös Keravalla, Järvenpäässä Hyrylässä.

2 KOKOUS- JA JUHLATILAT Mennään ulos! Voi tätä kevään huumaa aina vaan lisääntyvää ihanuutta; valoa, kesän odotusta, suunnitelmia elämänsykettä. Kesän fanitta tuumii, että mitä pidemmälle kevät etenee, sen parempi. Toukokuun lisääntyvä vehreys, kielot nostalgiset omenankukat herättävät nuutuneen ihmispolon taas eloon. Saa pilkettä talven ahdistamiin silmiin, virkeyttä jäisiin jäseniin huikean toiveen sydämeen. nukkumasta; viihdyn ulkona, sataa tai paistaa. Vuosi vuoden jälkeen tämä huumaava aika tuntuu yhtä aikaa uudelta tihkuu kuitenkin täyttä nostalgiaa, on se kyllä ihmetystä aiheuttava asia, se kesä. Ei muuta kun ulos tarkkailemaan kesän saapumista. Tuire Kääriäinen Mäntsälän Sanomat Pornaistentie 777, Numminen p. 045 3539 894 www.facebook/nummistenkyläkauppa Avoinna ark. 7 21 La 9 21 Su 10 21 Tervetuloa auringonpuoleiselle A-oikeudet KohinaBaari TERASSILLE pyöräilymatkan päässä Mäntsälän keskustasta! MEILLÄ MYÖS BILJARDIPÖYTÄ Avoinna su-to klo 22 saakka, pe-la klo 02 saakka Pornaistentie 777, Numminen www.facebook.com/kohinabaari ERIKOISOSAAJIA + MUKAVA PALVELU Mäntsälän Hymyhammas tarjoaa yksilöllisiä suuhygienisti-, hammaslääkäri- erikoishammaslääkäripalveluita. Lempeä aamu, kastepisaroita lehdillä, lintujen sirkutus, pesässä poikaset varttuu, perhoset lentelee, mehiläiset kukissa häärii, odotettu kevät vierellä. M A N T S A L A N H YMY H A M M A S. F I VARAA AIKA HELPOSTI NETISTÄ MÄNTSÄLÄN HYMYHAMMAS 019 687 1288 Keskuskatu 11 B Mäntsälä PARTURI RAIJA VILKMAN Keskuskatu 4, 046 Mäntsälä p. 040 582 7050 kuntotarkastukset sertifioitu vesinäytteenotto kunnostukset huollot kaivotarvikkeet Arboristi, Metsämestari Mika Savén 045 136 7289 metsuripalvelu@gmail.com www.amps.fi PUKKILAN KATSASTUS 9KSITYINEN KATSASTUSASEMA Avoinna maanantaista perntaihin klo 8.-17. www.pukkilan-katsastus.fi 04 465 509 %DULLISET HINNAT kevyen kaluston katsastus nettivarauksella alkaen päästömittaukset: bensa, OBD, diesel myös raskaan kaluston katsastus edullisesti sujuvasti! Määräaikaiskatsastukset mopoautoista moduuliyhdistelmiin. Kaivo kannattaa huoltaa säännöllisesti. Teemme sen puolestasi ammattitaidolla hygieenisesti! Kotitalousvähennyksen saat työn osalta! TILAA KAIVON KUNTOTARKASTUS! Saima Ko Soita 03 717 2987 tai tee tilaus QHWWLVLYXLOODPPH ZZZ NDLYR À Kiinteistö- viheralueiden hoito Nurmikon niittoa Siivouspalvelut Puh. 040 701 3763 tai 04 334 082 Koivulinnantie 3 A, 07560 Pukkila Nro 10/2015 11.5.2015 Julkaisi kustanta: Viestintä Alanko Oy, Mäntsälä Painosmäärä: 10 3 Jakelu: Mäntsälä, kotitaloudet yritykset Pukkila Mäntsälä, telinekelu Ilmestymispäivä: Maanantai, joka toinen viikko /SP t Liput 13 La 23.5. LOUNAS arkisin klo 11 14, viikonloppuisin Tommy Huovinen & Paholaiset á la carte Pelargonit t4jfnfoqfsvobb t*tuvlbttjqvmjb AUKIOLOAJAT:...11 18 Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki TÄYDEN PALVELUN 20 4,50 lannoitteit siemeniä Meiltä myös Toyota Hyundai AUTOKORJAAMO Car Service merkkihuolto sekä ma... (24) ti... 11 20..11 24 ke-to.....11 04 pe-la... su...12 20 Järvenpää Oy Ruusutarhat Laaksonen P. 04 661 177 Haarajoki Halkiantie 865 nkukka.fi päin www.haarajoe 4m Halkiaan Keskuskatu 4, Mäntsälä X DPUP ê Bosch a ym. 9 16 9 18 la-su Avoinna ma-pe9 16 Helsinki Helatorstaina Halkiantie 4 m Kellokoski Haarajoen Kukka Tie n:o 140 17 km.bjtbmboujf.êoutê MÊ t Q arpot QF o t www.facebook.com/c Avoinna: NB LF o UP carpot@msoynet.com Mäntsälä Pullokiskan risteyksestä QVI t XX INTIIN N HYVINVO KOKO KEHO IHOLLE MUISTILLE Keskittymiskykyä parantava fosfolipidivalmiste. Opiskelijoille vireyttä. ikääntyville. Lisää hyvin Nestemäinen, jossa lisänä Brautavalmiste li. Vatsaystäväl C -vitamiine hiivaa, laktoonen, ei sisällä tai alkoholia. sia, gluteiinia Raskaana oleville, urheilijoille, toipilaille, stressiä väsymystä vastaan. Vivania Beauty Shot Fosfoser Memory VÄSYMYKSEEN Ferroforte B+C imeytyvä Sivunvalmistus: Viestintä Alanko Oy, Mäntsälän Kirpaino, asiakaspalvelu@mantsalankirpaino.fi Erilaisia amppeleita runsaat valikoimat 5JNP amulta 50 l Kekkilän Puutarh ulta 45 l Biolan Mustam /sk 6sk Perntaisin klo 22 03.30 KARAOKE Liput 7 sis. narikan 4,90 3, Amppelikukkia myös ruukussa KAIVONPORAUSTA SÄHKÖVIKOJEN AMMATTITAITOISET järjestelmäbosch KORJAUKSET: suorittamana asiantuntin KEVÄÄSEEN La 16.5. Bait Whistlsis.e narikan yaluronikollageeni-h happo-c-vitamiinivalmiste. Kimmoisalle iholle liikkuville kosteutta. ihon nivelille. Lisää 50 35 1290 39 75 19 90 Immufix Punariisi-Q10-B -vitamiinivalmiste. Edistää normaalia tukee kolesterolia a. Hyväksi sydämelle. energia-aineenvaihdunta vitamiinimonipuolinen hivenainevalmiste myös hiuksille. Mukana hyviä kasviöljyjä. Kasvuvoimaa, 2290 19 35 90 56 2x5 ml VASTUSTUSKYVYLLE Redasin Evonia hiusten tehoravinne 2x90 KOLESTEROLIA VASTAAN HIUKSILLE hyvinvointia hiuspohn terveyttä. 90 120 1350 2x120 Tarjoukset voimassa 23.5. saakka. 40 N PUOLESTA YS 28 V. TERVEYDE PERHEYRIT 1499 ark. 9-19, ) p. (019) 687 (Citymarket 2, Mäntsälä Hyrylässä. : Sälinkääntie Keravalla, Järvenpäässä Palvelemme myös SUOMALAINEN MÄNTSÄLÄ tabletti. Betaglukaani Auttaa säilyttämään vitaalisuuden tarmon. Tukee elimistön puolustusjärjestelmiä. la 9-16 3 Menovinkkejä VIILEÄT VALSSIT JA KUUMAT KUMIT - TAPAHTUMAKALENTERI Mistä? Elämän ilosta, hymyistä auringosta, väreistä, kukista, kauneudesta; kesä on kuin iso keltainen hymyhymiö vie kuin leikiten sydämeni vuosi vuoden jälkeen; ei sille voi kuin antautua nauraa mukana. Talvisin ikävöin kesää, kun odotus vihdoin päättyy voin mennä aamukahville pihalle, villiinnyn pistän isomman vaihteen elämänsilmään. Minua ei helposti sisätiloista tavoita, korkeintaan Kaikki mitä hyvään kaivoon tarvitset t 1PSBLBJWPU t 1PSBLBJWPQVNQVU SOITA t.bbmênqúlbjwpu 7JJMBBKBOLBUV -BIUJ 05-617626,PUJUBMPVTWÊIFOOZTLFMQPJOFO AUTOHUOLTO J. MATTILA Laurintie 2, Mäntsälä P. (019) 688 12 -Asianapäivystys kirstossa 18.5. klo 18-19.30. Maksutonta oikeudellista neuvontaa. -Satutunnit tiistaisin klo 10-10.45 Mäntsälän kirstossa, satutäti lukee satu. -Liisa Andrejevin taidenäyttely Pikkugalleriassa 17.5. asti. ti-pe 15-18, la-su 12-16. Tied. Irene Savander p. 040 746 1814. -Meeri Koutaniemen Planin Vapaita unelmiavalokuvanäyttely kirstossa 15.5. asti kirston aukioloaikoina. -Puhdas sisäilma kotona koulussa-luento 13.5. klo 18-20 kunnantalon valtuustosalissa, luennoitsina sisäilma-asiantunti Tuula Syrjänen, järjestäjänä KeskiUudenmaan Allergia- Astmayhdistys. -Neuloottiset neulot 13.5. klo 17.30-18.30 kokoontuvat käsitöiden merkeissä yhdessä palvelutalo Mainion Vireen asukkaiden kanssa. -Hembölen kotieläimiä Sepänmäen museoalu- eella 14.5. klo 10-12. Vapaa pääsy. Huom. museo vielä kiinni, aukeaa 3.6. -Aikuisten askartelukerho kirstossa 21.5. klo 1719. Ota omat askarteluvälineet mukaan. - Huutokauppa la 16.5. Keskuskatu 3, Mäntsälä. Myynnissä mm. grillimakkaraa arpo. Näyttö klo 10 alkaen huutokauppa klo 12. Tuotto paikalliseen hyväntekeväisyyteen. Järj. LC Mäntsälä/ Mamsellit. -Kesäkadun avaiset Mäntsälän Keskuskadulla la 23.5. klo 10-14. Tarjolla erilaisia myyntituotteita esittelyjä. Lisätieto p. 050 571 6481 tai sähköpostitse kesakatumantsalassa@gmail.com. Tapahtuman järjestää Laurea-ammattikorkeakoulun opiskeliryhmä yhteistyössä Mäntsälän kunnan, Mäntsälän Yrityskehityksen, Mäntsälän Yrittäjät ry:n sekä Mäntsälän pörinän kanssa. Tapahtuma on osallistuville yrityksille sekä yleisölle maksuton. Menovinkkejä -tapahtumakalenterissamme julkaisemme veloituksetta paikkakuntamme tulevia tapahtumia. Mm. yhdistykset voivat tiedottaa yleisötapahtumistaan tapahtumakalenterissa. Aineistoa seuraavaan julkaistavaan lehteen voi lähettää sähköpostitse: myynti@mantsalankirpaino.fi. Terveisin Mäntsälän Sanomat RAJOITETTU ERÄ! BF GOODRICH G-GRIP + Momo hopea Knight -pakettitarjous 549 /pkt 649 /pkt 849 /pkt 195/65 R 15 205/55 R 16 225/45 R 17 SOITA puh. 0207 7 8* tai katso lähin Euromasterpalvelupiste verkosta. Voimassa 30.5. asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Hinnat sis. renkaat, vanteet, kierrätysmaksun, normaaliventtiilin, vanteelle asennuksen tasapainotuksen. MYÖS GUN METAL POLISH. KYSY TARJOUS! MÄNTSÄLÄN RENKAAT Oy Maisalantie 16, Mäntsälä P. 04 869 939 HYVISSÄ KÄSISSÄ euromaster.fi *Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 /puh + 0,1717 /min (alv 24%). Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 /puh + 0,0702 /min (alv 24%). Painopalvelua Mäntsälästä A4 A3-kopiot käyntikortit kirjekuoret esitteet lomakkeet kutsu- kiitoskortit ohjelmat lehtiset tabloidit Vanha Porvoontie 9, Mäntsälä p. 040 480 8888 asiakaspalvelu@mantsalankirpaino.fi Asunto Oy Mäntsälän Mattilanhovi ennakkomarkkinoinnissa Rakentaminen on vauhdissa Asunto Oy Mäntsälän Mattilanhoviin rakentuu kuuden asunnon kokonaisuus josta nyt ennakkomarkkinoinnissa kaksi asuntoa: 65m2 kaksio 93m2 kolmio jotka valmistuvat kesäkuun loppuun mennessä. Nämä omassa osassaan paritalona. Asunnot peruskorttu entiseen Mattilan kouluun, erillinen 67m2 omakotitalo valmistuu jouluun 2015 mennessä loput kolme ateljee asuntoa (155m2, 156m2 189,5m2) 2016 syksyllä. Asunnoista asunto 3 (189,5m2) on varattu. Taloon tulee maalämpö. Kohteeseen pääsee tutustumaan koska vaan. Ota yhteyttä myyntitiimiimme tule tutustumaan! Hinnat 65m2 149 0 euroa 93m2 189 0 euroa. (019) 688 3624 mantsala@remax.fi www.remax-eximas.fi Eximas Oy LKV Keskuskatu 8 046 Mäntsälä Päivystysnumero 24/7, (019) 688 3624 Avoinna arkisin Ma - To klo 10.-17., Pe klo 10.-15. www.remax-eximas.fi

4 5 Teksti Tuire Kääriäinen Kuvat Tuire Kääriäinen Seminaari järjestettiin Mäntsälässä osana Uusimaa-viikkoa Viihtyisä keskusta - kuntalaisten yhteinen olohuone Seminaarissa oli esillä näyttely mäntsäläläisten nuorten ideoista toiveista Mäntsälän keskustan kehittämisessä. Mäntsälän kunnantalon valtuustosalissa pidettiin arkkitehtuuripoliittinen seminaari rakennetun ympäristön eri toimijoille vaikuttajille. Tilaisuus järjestettiin osana Maaseutu Urbaani kohtaavat teemalla vietettyä Uusimaa-viikkoa. Järjestävinä yhteistyötahoina olivat Uudenmaan liitto, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus, Mäntsälän kunta sekä Uudenmaan Ely-keskus. Seminaarin avasi Mäntsälän kunnanjohta Esko Kairesalo iloiten siitä, että seminaari järjestettiin Mäntsälässä, kertoi aiheen olevan myös täällä ankohtainen. Mäntsälä on voimakkaasti kasvava, hyvien liikenneyhteyksien kunta. Väestöä on reilut 2, joista noin puolet asuu kirkonkylässä. Strategiatavoitteenamme on, että vähintään 60 % väestönkasvusta ohutuisi keskustan kaavoitetulle alueelle 40 % muualle, totesi Kairesalo. Esko Kairesalo pohti puheessaan keskeisiä pääkysymyksiä, kuten keskustan kirkonkylän roolia, mitä se tarjoaa tulijoille kuntalaisille, sekä sitä, mikä on tulevaisuuden keskusta. Kuntarakenne on voimakkaassa muutoksessa, Mäntsälän tällä hetkellä on nousemassa sote uudelleen esiin, puhutaan metropolista. Mitkä ovat silloin kuntien tehtävät esimerkiksi maankäytön, asumisen liikenteen osalta tkossa. Entä millä arvoilla yhteistä olohuonettamme kehitetään, enemmän taloudellisilla vai suojeluun tai säilyttämiseen suuntautuvilla arvoilla. Ja päätetäänkö keskustan tulevaisuudesta paikallisesti vai tehdäänkö päätökset kunnan rajojen ulkopuolella. Yksi keskeinen asia on, miten kuntalaisten demokratia vaikuttamisen mahdollisuudet toteutuvat. Uusi kuntalaki lähtee voimakkaasti siitä, että kuntalaisten osallistumista pitää kasvattaa, ottaa kuntalaisia entistä enemmän yhteistyöhön mukaan. Yhteistä olohuonetta, keskustaa, kehitämme yhdessä asukkaiden, yritysten, yhdistysten paikallis- ten toimijoiden kanssa. Ilo elää Mäntsälässä -visio sopii hyvin myös tähän päivään tilaisuuteen, toivotan kaikki tervetulleiksi seminaariin, toivotti puheensa lopuksi kunnanjohta Esko Kairesalo. tipolitiikka on tärkeää, koska sillä vaikutetaan ihmisten jokapäiväiseen elämään, kuten terveyteen, liikkumiseen mielialaan. Samalla se muotoutuu kilpailutekijäksi, on yksi osa siitä, miten alue taloudellisesti menestyy, miten sinne syntyy uusia yrityksiä, Eskelinen arvioi. Kaupunkitutki, yliarkkitehti Leo Kosonen esitteli erilaisia kaupunkimalle, kuten lankulku-, joukkoliikenne- autokaupunke. Tyypittelyä Kosonen on käyttänyt työssään Kuopion yleiskaava-arkkitehtina kaavoituspäällikkönä, se on osaltaan ohnnut Kuopion lankulku- joukkoliikennekaupungin suunnittelua. Autokaupungistuminen yksipuolistaa rappeuttaa muita kaupunkijärjestelmiä. Jalankulkukaupungissa on kahden kilometrin säteellä toiminnot, mutta ympäri kaupunkia tarvitaan olohuoneita, muuallakin kuin pelkästään keskustassa. Vaasassa tämä perinne vielä näkyy, mutta esimerkiksi Tapiolassa ei. Myyrmäki on hyvä esimerkki oleskelu- eli kävelykaupungista, Koivuhovi taas päinvastainen, kaikki toiminnot ovat hallaan, keskustaa ei ole. Mäntsälä on pysynyt kompaktina, keskusta on 250 metrin säteellä, eikä suurta erillistä taamaa ole. Perusongelmana Suomessa on, että keskustat taamat menettävät vetovoimansa elinmahdollisuutensa. Automarkette ei saisi päästää lankulkuetäisyydelle keskustan läheisyyteen, jos halutaan luoda kävelykeskusto pieniä olohuoneita ympäri kaupunkia, pohti Leo Kosonen. Taksipalvelu Jyrki Lampola Taksi Mäntsälässä 040 558 4041 Taksi Pukkilassa 04 5 550 9-32 hengen bussin tilausajot 04 706 526 www.liikennelampola.fi Avoinna: ma-pe 9. 17. la 9. 13. Maisalantie 10, Mäntsälä. Puh. 044 045 79 www.mantsalanautokatsastus.fi Autokoramo T:MI PENTTI LAAKSONEN Nyt myös ilmastointi- täyttöhuolto Kenkäpellontie 1A 046 Mäntsälä ASIANAJOTOIMISTO JAAKKO KEIPI KY Keskuskatu 4 B, 046 Mäntsälä (019) 688 3777, 044 362 2562 akko.keipi@gmail.com Huollot korukset Pakokaasu OBD- rrutestit katsastusta varten, myös näytöt Tuntiveloitus 56,50 (sis. alv) 04 770 3 Puh. (019) 687 4259 MYYDÄÄN lasten 12 sininen Poni-polkupyörä. Mukana apupyörät työntötanko. Hyväkuntoinen. Hinta 50 e. P. 04 579 222. Tomi Vähäkangas 04 346 730 Invataksit 04 310 618 Taksit 05 666 460 Taksibussit 04 360 611 1-9 henkilöä www.mantsalanpalvelutaksi.fi ROSKALAVAPALVELUT VAIHTOLAVAPALVELUT Sora- mursketoimitukset Myös pienemmät erät (1 kuutiosta ylöspäin) Noudot myös koura-autolla ML Mikon Metallilostus Oy mikko.lindblom@metallilostus. www.metallilostus. Puh. 04 775 540, 040 766 1876 Kansanparanta Reijo Välkkynen Aito luonnollinen ENERGIAHOITO Hoidon tukena vanhan kansan tiedot/ rohdot. - Keskusteluapua eri elämäntilanteisiin 050 336 8425, ilt. parantavavoima.com RUOTSALAISTA KL. HIERONTAA kuntoilijoille, ikäihmisille... Ellen Jasska p. 041 755 1441 Keskuskatu 4b, Mäntsälä MÄNTSÄLÄN KIVI REUNAKIVET HAUDOILLE Myös mittaus suunnittelu. Soita kysy lisää p. 04 852 309 esko.ollila@suomi24.fi www.mantsalankivi.fi VALMISBETONIA JA BETONITUOTTEITA AUTOSÄHKÖTYÖT Maisalantie 11, Mäntsälä p. (019) 688 0126 Avoinna ma-ke 8 19, to-pe 8 17 Ympäri kaupunkia tarvitaan olohuoneita Uudenmaan liiton aluekehittämisen johta Juha Eskelinen ennusti Uudenmaan asukasluvun kasvavan vuoteen 2040 mennessä 45 asukkaalla. Yhteiskuntarakenteen tiivistäminen on tärkeä tavoitteellinenkin asia, se voi olla myös vaikea ihmisille, jotka haluavat elää kauempana keskuksista. Arkkitehwww.mantsalankirpaino.fi p. 040 480 8888 Vanha Porvoontie 9 Mäntsälä Nordea Pankki Suomi Oyj 5 euron alennuskuponki yli 40 euron ostoista! Voimassa 31.5.2015 asti vain Mäntsälän Mustissa Mirrissä. Mäntsälän Millaisella lainalla saisin ensimmäisen oman kodin? Säästöt, korot, lyhennystavat, korkosuous, vakuudet Oman kodin ostaminen herättää kysymyksiä rahasta tulevaisuudesta. Lue ensiasunnon ostoon sopivista lainoista: nordea.fi/ensiasunto Tai tule keskustelemaan sinun lainastasi ensimmäiseen omaan kotiisi. Varaa aika 02 30 (pvm/mpm) ma su 24 h/vrk. Teemme sen mahdolliseksi Keskuskatu 4, Mäntsälä Puh. 044 771 91 89 Avoinna ma-pe 10-18, la 10-14 Mäntsälän kunnanjohta Esko Kairesalo pohti seminaarissa Mäntsälän keskustan k tulevaisuutta kuntalaisten yhteisenä olohuoneena. Mäntsälä Keskuskatu 4 02 30 nordea.fi

6 Kermajuusto Costa Rica Kahvi 1 kg 9 g / 17 % 3 2 IM A S S A O V T E S TARJOUK 5. ASTI 24. Kivennäisvedet Vichy Sis. pantit Jauheliha 4 g 17 % 1l 1 69 KPL 7 Rasvaton kevyt Uht maito 5 g suodatin- pannuuhatus, myös tummapaahto 95 25 PKT Laktoosittomat maitojuomat TLK IM A S S A O V T E S TARJOUK 5. ASTI 24. Broilerin paistisuikaleet 1l 2 99 Hunamarinoitu, (3,25 / ras.) PKT Hiilihapollinen lähdevesi 1,5 l kmp Sis. pantit 2,40 4 PLO 1 09 TLK MÄNTSÄLÄ Sälinkääntie 2, puh. 010 538 95 MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 12-18 www.k-citymarket.fi Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin lanka- tai matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 12, snt/min. (sis. alv 24%) MÄNTSÄLÄ 6 Lisätiedot www.kesko.fi / vastuullisuus 2 R AS 4 99 6-PACK MÄNTSÄLÄ Sälinkääntie 2, puh. 010 538 95 MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 12-18 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin lanka- tai matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 12, snt/min. (sis. alv 24%) MÄNTSÄLÄ www.k-citymarket.fi 4 Lisätiedot www.kesko.fi / vastuullisuus

8 9 Nordealla vahva alkuvuosi Nordea teki Suomessa vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä hyvän tuloksen. Sijoitusneuvonnan säästämisen tuotteiden kysyntä tkui vahvana, luotonanto pkyrityksille lisääntyi selvästi. Myös luottotappiot pysyivät matalalla tasolla. Haastava taloustilanne hillitsi kuitenkin kotitalouksien lainanottohalu luottokysyntää. Sama kehitys näkyi Pääkaupunkiseudun Kehyskunnat -alueella. Nordean tulos kehittyi Pääkaupunkiseudun Kehyskunnat -alueella tasaisesti, vaikka Suomen taloutta leimaa yhä epävarmuus. Etenkin palkkiotuotot kehittyivät suotuisasti, mikä johtui asiakkaiden yhä kasvavasta kiinnostuksesta säästämisen sijoittamisen palvelu kohtaan. Myös alueen kulukehitys pysyi vakaana luottotappiot maltillisina. Asuntokauppa käy yhä melko verkkaiseen tahtiin lukuun ottamatta kasvukeskuksia, niissä erityisesti pieniä asunto. Uusia asuntolaino nostettiin Nordeassa suunnilleen samaan tahtiin kuin viime vuonna vastaavana aikana. Asuntoluot- tokanta kasvoi kaksi prosenttia vuodentakaisesta. Nordeassa myönnettiin suomalaisille pk-yrityksille vuoden ensimmäisellä neljänneksellä uusia luotto 22 prosenttia enemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. -Uudenmaan yritysalueella pk-yritysten luottokanta on pysynyt ennallaan, mikä tarkoittaa sitä, että uusia luotto myönnetään suunnilleen samaa tahtia kuin olemassa olevia maksetaan takaisin. Rahoituksen saatavuus on pysynyt hyvänä, mikä on erinomainen asia mm. investointe suunnitteleville pk-yrityksille, toteaa Nordean Uudenmaan yritysalueen aluejohta Annamar Paloheimo. Suomalaisista on tullut rahastosäästäjiä Pitkäaikaisen säästämisen suosio kasvaa. Yhä useampi suomalainen tekee itselleen säästämisen suunnitelman. Viime vuonna Nordeassa tehtiin yli 2 0 säästämisen suunnitelmaa, alkuvuodesta asiakkaiden kiinnostus omien säästöjen suunnitelmalliseen kartuttamiseen on kasvanut entisestään. Pääkaupunkiseudun Kehyskunnat -alueella on tänä vuonna tehty säästämisen suunnitelma jo lähes 50:lle henkilöasiakkaalle. Lukumäärä on kasvanut yhdeksän prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan, toteaa aluejohta Antti Valtanen. Viime vuosina säästäjät sijoittat ovat saaneet nauttia poikkeuksellisen hyvistä tuotoista sekä osakeettä korkomarkkinoilla. Jatkossa pitänee kuitenkin tyytyä maltillisempiin tuottotasoihin, siinä vaiheessa hyvän suunnitelman merkitys korostuu: hallittu riskitason nosto saattaa olla järkevä liike varovaisellekin säästäjälle, jos vain sijoitusaika on riittävän pitkä. Nyt kannattaakin päivittää oma sijoittamisen suunnitelma an tasalle, Antti Valtanen toteaa. Uudenmaan yritysalueella säästämisen suunnitelmia on alkuvuoden aikana tehty 732 kappaletta, Annamar Paloheimo kertoo. Sijoitustuotteista suosituimpia ovat sijoitusrahastot; suomalaisten rahastopääoma on noussut jo lähes sataan milrdiin euroon. Nordean rahastot ovat vahvistaneet tasaisesti asemiaan Pohjoismaissa Euroopassa, viime vuonna Nordea nousi Euroopan kuudenneksi suurimmaksi rahastotaloksi. Suomessa Nordea vahvisti markkinajohtan asemaansa. Ulkomaalaustyöt Kattomaalaustyöt Ruosteenestomaalaukset Sokkelimaalaukset Verkkopankkiin mobiilisovelluksella Nordean verkkopankkiin on jo 30 vuoden an tunnistauduttu tunnuslukukortin avulla. Kesän aikana tunnuslukukortin rinnalle otetaan käyttöön uudenlainen tunnistautumisvaihtoehto mobiililaitteiden käyttäjille. Asiakas voi ladata mobiililaitteeseensa sovelluksen, jonka avulla hän voi entistä helpommin turvallisemmin tunnistautua verkkopankkiin vahvistaa tapahtumia Nordean muiden palveluntarjoajien palveluissa. Tunnuslukukortin käyttö tkuu entiseen tapaan asiakas voi halutessaan yhä kirutua verkkopankkiin pelkästään tunnuslukukortin avulla tai käyttää sitä mobiilisovelluksen rinnalla lisävaihtoehtona. Viime vuonna Nordea perusti Ouluun mobiiliyksikön, jossa työskentelee tällä hetkellä jo yli 20 mobiiliosaaa. Tämän vuoden aikana on tarkoitus palkata suunnilleen saman verran lisää. Oulussa kehitetään muun muassa Nordea Next -sovellusta. Nordea Next on laajennettu versio Nordean mobiilipankista. Sovelluksen käyttäjät kokeilevat uusia digitaalisia palvelu samalla kun he hoitavat päivittäisiä pankki- Sammaleenestokäsittelyt Peltilistat Pohtyöt Asennustyöt Huoneistoremontit Keittiöremontit Sisämaalaustyöt Tasoitetyöt asioitaan. Osa käyttäjien kokeilemista palveluista päätyy Nordean mobiilipankkiin. Nordea Nextin idea on, että asiakkaat otetaan mukaan sovelluskehitystyöhön kokeilemaan arvioimaan pankin uusia mobiilipalvelu. Tänä vuonna asiakkaat ovat tutustuneet esimerkiksi mobiilivaluuttalaskimeen, saldohakuun sormenjälkitunnistautumiseen. Nordea Nextissä on myös sovellus Applen älykelloon, Antti Valtanen kertoo. Puhelin, mobiili- verkkopalvelujen käyttö kasvaa tasaisesti. Syksyllä lanseeratut chat-keskustelut verkkotapaamiset ovat vakiinnuttaneet nopeasti asemansa asiointikanavina muiden joukossa: chat-keskustelu käydään yli 5 0 viikossa verkkotapaamisia järjestetään yli 1 0 kuukaudessa. Vuodenvaihteessa avattiin myös ensimmäiset virtuaaliset Online-neuvontakonttorit. Online-neuvontakonttorit tarjoavat henkilökohtaista neuvontaa Nordean Avain- Premium -asiakkaille kaikissa pankkiasioissa siinä missä perinteisetkin konttorit asiakas saa nimetyn pankkineuvon, jonka kanssa kaikki pankkiasiat hoidetaan puhelimitse sähköisesti videon välityksellä. Palvelua saa aamusta iltaan. Lisäksi asiointi Lumiesteet Tikkaat Kattosillat rakennustyöt on käytännössä paperitonta, Antti Valtanen kertoo. Online-neuvontakonttorissa asiointia varten asiakas tarvitsee pankkitunnukset, puhelimen tietokoneen tai tabletin nettiyhteydellä. Näiden avulla pankkineuvo voi kaa asiakkaalle havainnollistavia kuvia videoita samalla, kun keskustelee asiakkaan kanssa puhelimessa. Nordea palkkaa tänä vuonna lähes 5 kesätyöntekijää, jotka sijoittuvat konttoreihin keskitettyihin yksiköihin ympäri Suomea. Nordea sai tuhansia kesätyöhakemuksia. Pääkaupunkiseudun Kehyskunnat -alueelle sekä Uudenmaan yritysalueelle palkataan tänä kesänä yhteensä 18 kesätyöntekijää. Kesätyöntekijät oppivat kesän aikana tehtävänsä hyvin, kartuttavat näin omaa työkokemustaan. Samalla he tuovat oman arvokkaan työpanoksensa lisäksi myös uutta virtaa näkökulmaa meidän arkeemme, Antti Valtanen Annamar Paloheimo kiittävät. Kesätyöntekijöiden lisäksi kymmenet opiskelit tutustuvat vuosittain pankkityöhön Nordeassa erilaisten työharjoitteluohjelmien kautta. Lisäksi Nordea palkkaa korkeakouluista yliopistosta valmistuneita opiskelijoita graduate-ohjelmaan. Essi, Son Iida saivat kipinän autoista Mäntsälän Vianor Keuda yhteistyössä Teksti Tuire Kääriäinen Kuva Tuire Kääriäinen Mäntsälän Vianorin autohuoltohallissa ahkeroivat haalareissaan kaksi hentoa tyttöä. Ponnarit vaan heilahtavat, kun 19-vuotiaat Essi Lil Son Hietanen vaihtavat kesärenkaita. Iloiset ilmeet reippaat otteet kertovat tyttöjen viihtyvän työssään hyvin. Essillä on menossa Mäntsälän Vianorilla kolmas kiiresesonki Sonlla toinen. Valmistun toukokuussa kolmevuotiselta ajoneuvoasentan linlta Keuda Mäntsälästä. Työharjoittelussa olin täällä viime syksynä lisäksi myös Mikkelissä, kertoo Son. Essi on puolestaan saanut ajoneuvoasentan paperit Keudasta vuosi sitten keväällä. Vakinaista työpaikkaa en ole yrityksistä huolimatta vielä saanut, alalla kun vaaditaan yleisesti 3-5 vuoden työkokemusta, mutta nythän sitä tässä karttuu, hymyilee Essi. Varaosamyyjälinlta juuri valmistuva Iida Pasanen kertoo puolestaan olleensa elokuusta asti työharjoittelussa Vianorilla, työt tkunevat ainakin syksyyn asti. Kivaa on ollut, varaosamyyjän työ on monipuolista haastavaakin, jokainen päivä on erilainen, 19-vuotias Iida miettii. Miten tytöt sitten lähtivät opiskelemaan alaa? Autoista olen tykännyt aina, mutta aloitin nollatilanteesta koulussa kolme vuotta sitten. Pappa omisti aikoinaan Helsingissä huoltoaseman, jossa myös isäni välillä työskenteli, olisiko kova kiinnostus halu oppia autoista peräisin sieltä, aprikoi Son. Essillä kiinnostuksen kipinä sai hakeutumaan alalle, hänellä ei ole ollut aiempia huoltokokemuksia. Tyttöjoukon kolmannella, Iidalla, atus tuli jostain puun takaa, hän haki ensin asentalinlle, mutta koulussa löysi itsensä ihan tyytyväisenä va- Mäntsälässä työttömyysaste on pudonnut alkuvuodesta, samoin koko Uudenmaan. Maaliskuun lopussa Mäntsälän työttömyysaste oli 7,9 % koko Uudenmaan 10,9 %. Työttömien määrä on tammikuun lopun jälkeen laskussa lähes kaikissa ryhmissä avoimien työpaikkojen määrä on lisääntynyt. Kesärenkaiden asennuspuuhissa Essi Lil (oik.), Iida Pasanen, Son Hietanen yrittäjä Kari Virolainen. Hyvällä asenteella pärjää kyllä raosamyyjän linlta. Millaisia kokemuksia tytöt ovat alalta saaneet? Onko tullut vitsikkäitä kommentte tai heitto? Joo-o, niitä tulee kaikenlaisia, nauravat kuorossa Essi Son. Täällä on porukat ottaneet älyttömän hyvin vastaan ollaan sopeuduttu joukkoon, työilmapiiri on erittäin hyvä, tkavat tytöt. Voidaan suositella alaa, tiettyä temperamenttia työ vaatii, jonkun verran myös fyysistä voimaa, mutta ennen kaikkea halua oppia. Miesvaltaisella alalla saatetaan joskus aliarvioida tyttöjen osaamista, meidän pitää päästä todistamaan oma taito sen me olemme varmaan tehneetkin, miettii Essi innostuu kehumaan kaikkia kolmea oikeesti parhaiksi naisopiskelijoiksi. Kaikki alaa opiskelemaan lähteneet tytöt ei menesty, kiinnostuksen lopahtaessa meidänkin luokilta löytyy kesken lopettaneita, mutta näinhän voi toisaalta käydä kelle vaan, Son tkaa. Entä millaisia suunnitelmia nuorilla on? Toiveissa olisi saada tehdä muutama vuosi näitä hommia, katsotaan sitten josko hakeudutaan opiskelemaan alaa pidemmälle, Essi, Son Iida kiteyttävät. Harjoittelijoita läpi vuoden Carpoikien Vianor Mäntsälän toimitusjohta, yrittäjä Kari Virolainen on tyytyväinen yhteistyöhön Keudan kanssa. Olemme tehneet yhteistyötä kauan, 80-luvulta asti, aikoinaan Järvenpäässä paikallisen oppilaitoksen Invalidien oppilaitoksen kanssa. Vuonna 23 perustimme Mäntsälän Carpot Oy yrityksen siitä asti olemme olleet yhteistyössä Keuda Mäntsälän kanssa. Vianor partner sopimus tehtiin vuoden 2014 alusta. Teemme kaikki alan huollot raskaan kaluston tuulilasi- rengastyöt. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että täällä on alan oppilaitos. Työvoimatilanne on paikkakunnalla hyvä, muuten autoalalla on työntekijät vähän kortilla. Harjoittelijoita meillä on läpi vuoden, yhdestä kahteen. Asenne on harjoittelijoilla tärkein, hyvällä asenteella pärjää kyllä. Koulussa on tärkeää oppia hyvät perustaidot, työssä oppimalla loput. Tänä päivänä naisasentat pärjäävät siinä missä miehetkin, mitään kynnystä esimerkiksi palkkaamisessa ei ole. Autonhuoltoalan tulevaisuus näyttää kohtuulliselta, vaikka viime vuodet ovat olleet vähän vaikeampia, varsinkin isojen koramoiden kohdalla myyntimäärien pienuuden takia. Meillä hyvä Vianor-brändi auttaa eteenpäin, kertoo yrittäjä Kari Virolainen. Mäntsälän työttömyysasteessa pieni pudotus Nuorten työttömien alle 25-vuotiaiden määrä oli maaliskuun lopussa 109 tammikuun lopussa 115. Positiivista on myös yli 50-vuotiaiden työttömien määrän lasku. Maaliskuun lopussa heitä oli työttömänä 326 kahta kuukautta aiemmin 346. Avoimia työpaikkojen määrä on nyt 88, kun kahta kuukautta aiemmin niitä oli 78. Pitkäaikaistyöttömien määrä oli 240 kahta kuukautta aiemmin 217. Uusia yrityksiä oli Mäntsälään maaliskuun loppuun mennessä perustettu 25 kappaletta. Tilanne 31.3.2015, suluissa helmikuu: Työttömyysaste 31.03. 2015, 7,9% (7,9 %) Alle 25-vuotiaat, 109 työtöntä (107) Yli 50 vuotiaat, 326 työtöntä (337) Pitkäaikaistyöttömät, 240 työtöntä (225) Avoimet työpaikat, 88 (78 ) Lähde: Elinkeino-, liikenne ympäristökeskus Tulevia tapahtumia Ke 13.5. klo 18 Kirkkovaltuuston kokous seurakuntakeskuksen salissa. To 14.5. klo 10 Helatorstain messu. Klo 12 Metsäkirkko, Maitoisilla. Anita Ensio Heikkisen metsässä Lepänontien varrella n.1 km Maitoisten paikallistieltä Oitin suuntaan. Sateen sattuessa Mäkelän luomutilalla Maitoistentie 285. Su 17.5. klo 10 Messu. Klo 11.30 Kaatuneitten muistopäivän hiljentyminen Sankarihaudalla jumalanpalveluksen jälkeen. Ma 18.5. Kevätjuhlat lapsiperheille. Esiintyjänä Kissa Miauskis. Seurakuntakeskuksen salissa. Klo 10 Perhekerholaisille. Klo 18 Päiväkerholaisille muille lapsiperheille. Ma 18.5. klo 13 Raamattupiiri, srk-keskus, aikuisten kerhohuone. Klo 18.30 Rukouspiiri Hyökännummella, Hyökännummen kerhotalo. Ti 19.5. klo 10 Mummonkammari, srk-keskus. Ke 20.5. klo 12.30 Päiväkuoron harjoitus, srk-keskus, sali. Joht. Johanna Linna. Klo 14 18 Isospa, Wanha. Tervetuloa viilaaman kesän tehtäviä kuntoon. Saarnojen warttisten pähkäilyssä auttamassa työntekijät käytössä kaikki talon materiaalit. Kahvia teetä työn ohessa. Klo 18 Kirkkokuoron harjoitus, srk-keskus, sali. Joht. Johanna Linna. To 21.5. Seurakunnan toimistot ovat suljettuina. Palvelemme normaalisti jälleen perntaina 22.5. Pe 22.5. klo 9.30 Suvivirsi niityllä Hyökännummella. Hartaushetki perheille päivähoidolle Kellokosken sairaalan puistossa. Su 24.5. klo 10 Helluntaipäivän messu. Klo 18 Miehet Sanan äärellä, srk-keskus, aikuisten kerhohuone. Ma 25.5. klo 18.30 Rukouspiiri Hyökännummella, Hyökännummen kerhotalo. Ke 27.5. klo 13 Kehitysvammaisten kevätkirkko. To 28.5. klo 10 Yksinhuoltajien retkipäivä Ahvenlammella. Vapaamuotoinen retkipäivä nyyttäriperiaatteella. Seurakunta tarjoaa kahvit. Aloitus klo 10 päättyy iltapäivällä. Keskustelua toimintaa. Saunomismahdollisuus. Ilm. Timolle 25.5. mennessä p. 040 743 3262. Mäntsälän Jäähalli Oy:n hallitus järjestäytyi Mäntsälän Jäähalli Oy:n yhtiökokous pidettiin huhtikuun lopussa. Yhtiökokouksessa käsiteltiin edellisen vuoden tilinpäätös valittiin uudet hallituksen jäsenet. Osallistut olivat tyytyväisiä Mäntsälän jäähallin hyvään käyttöasteeseen, jäävuorot on myyty loppuun, joten kysyntää on riittävästi. Uusi hallitus järjestäytyi yhtiökokouksen jäl- TV-ANTENNITÖITÄ YLI 55 VUOTTA! MARTTI KEMPPI OY keen pidetyssä kokouksessa. Mäntsälän Jäähalli Oy:n hallituksen puheenjohtaksi valittiin Jussi Heikkilä (Mäntsälän kunta) varapuheenjohtaksi Elina Alanko (Mäntsälän yrittäjät), muut hallituksen jäsenet ovat Sari Martniku (Mäntsälän kunta), Johanna Rossi (Mäntsälän Jää- Tiikerit) Teuvo Heikkilä (Mäntsälän kunta). Hallituksen sihteerinä toimii Jorma Talvaara. MARTTI KEMPPI OY Antenni-, Digi-tv-, Satelliittiasiantuntipalvelut Setin hyväksymä Antenni - Tietoverkkourakoitsi (AT) Vehnätie 46, 044 JÄRVENPÄÄ, matkap. 04 412 238, martti@kemppi.org, kotisivu: www.kemppi.tv

10 11 Mäntsälän Voimistelijoiden Satelliitit sijoittuivat hopealle Showtanssi 12-15 vuotiaiden sarssa. Kuva Nea Vallin. Tanssi Studio Tastin Ketjureaktio tanssivat pronssille vapaatanssi yli 20 v sarssa. Kuva Moona Tevilin. Mäntsälän Voimistelijoiden Hengettäret voittivat kultaa Tanssillinen voimistelu yli 20 v sarssa. Kuva Tuukka Kiviranta. PUE KOTI KESÄÄN IIRIS 3-ist. sohva Aosta kankaalla 890,-(1215,-) Mitat: L 210, K 90, S 82 cm 890,- WIIVI lepotuoli Dafne kankaalla Mitat: L 65, K 101, S 86 cm Puuosat: koivu, pyökki, pähkinä, musta Mitalisadetta Mäntsälään Mäntsälä oli hyvin edustettuna Voimisteluliiton valtakunnallisessa Show-tapahtumassa Seinäjoella 25.-26.4. Mitale oli tuomisina koko värisuora, sillä Mäntsälän Voimistelijoiden Hengettäret voittivat kultaa, Satelliitit tanssivat hopealle Tanssi Studio Tast ry:n Ketjureaktio pronssille. Mukana Seinäjoella oli yli 120 joukkuetta mitaleita ettiin tanssillisessa voimistelussa, showtanssissa vapaatanssissa. Mäntsälästä mukana oli suuri joukko harrastajia: Mäntsälän Voimistelijoista Kastant, Skiretit, Diore, Satelliitit Hengettäret sekä Tast ry:stä Fuusio, Illuusio Ketjureaktio. Kastant kilpailivat lauantaina 12-15 -vuotiaiden tanssillisen voimistelun sarssa sijoittuen 15. sille. -Tytöillä oli paljon loukkaantumisia kisaa edeltävien harjoitusten aikana. Koreografiaan oltiin itse tyytyväisiä tuomarien kommentit olivat siksi hämmentäviä. Osuvaakin palautetta saatiin, joista on hyvä lähteä pohtimaan kehitysaskelia, kommentoi joukkueen johtana toiminut Marana Manninen. Vapaatanssin 16-19 -vuotiaissa Skiretit Illuusio koivat 12. sin. Tytöiltä nähtiin kovatasoisissa kilpailuissa kaksi hyvää, ehjää suoritusta ryhmä sai kehu erityisesti tanssitekniikasta, ryhdistä sekä ilmentämisestä, kertoo Skirettien valmenta Toni Keski- Liikala. Tastin Fuusio-joukkue kilpaili vapaatanssin 12-15 -vuotiaiden sarssa sijoittuen viidennelle sille. Showtanssin yli 16-vuotiaiden sarssa Mäntsälästä oli mukana neljä joukkuetta: Illuusio sijoittui seitsemänneksi, Ketjureaktio kymmenenneksi, Skiretit 11. Diore 13. sille. Illuusiota Fuusiota valmentaa Jutta Järvenpää. Sunnuntaina Mäntsälän joukkueet loistivat Toinen kilpailupäivä oli mäntsäläläisjoukkueille menestyksekäs. Satelliitit kilpailivat Showtanssi 12-15 v sarssa sijoittuivat hopealle. Koreografiasta valmennuksesta vastasi Nea Vallin. Olen erittäin ylpeä joukkueesta. Tuomaristo kiitti meitä energisyydestä, tanssin ilon välittämisestä, yhdenaikaisuudesta äänenkäytöstä, totesi Nea Vallin. Ohjelma meni upeasti. Meillä oli tosi hauskaa ryhmähenki tiivistyi. Kisapäivä sujui mukavasti, eniten jännitti palkintojen ko, kertoivat Satelliitit-joukkueen tanssit Aada Karhunen, Jenni Juurinen Mil Hakala. Kokenut aikuisten Hengettäret-joukkue kilpaili tanssillisen voimistelun yli 20-vuotiaiden sarssa. Tänä vuonna meidän koreografiamme Kulki on todella onnistunut. Tarina, liikkeet musiikki muodostavat kokonaisuuden, josta olemme saaneet paljon kiitosta niin tuomareilta kuin katso- Lahkortti KIRJAKAUPPA jilta. Kultamitalin voittaminen oli meille hieno palkinto tehdystä työstä. Nautimme ohjelman esittämisestä todella paljon, kertoo Hengettärien valmenta koreografi Eerika Laalo-Häikiö. Tastin Ketjureaktio voitti pronssia vapaatanssin yli 20-vuotiaiden sarssa Sä et kulu pois -ohjelmalla. Suoritus meni aikalailla nappiin, muutamia pikku virheitä oli, sanoo valmennuksesta koreografiasta vastannut Moona Tevilin. Ketjureaktiossa kilpailivat Anu Salminen, Moona Tevilin, Anna Ruohonen, Minna Pilto, Susanna Ekbom Ida Mäkelä. Joukkue osallistui myös Showtanssin yli 16-vuotiaiden saran sijoittuen 10. sille. Tulokset Tanssillinen voimistelu 12-15 v 1. Tampereen Naisvoimistelit, Lumo, 2. Iisalmen Naisvoimistelit, Kolibrit, 3. Oulun Voimisteluseura, Laventeli 15. Mäntsälän Voimistelit, Kastant Tanssillinen Voimistelu yli 20 v 1. Mäntsälän Voimistelit, Hengettäret, 2. Voimistelu urheiluseura Elise, Kokooma, 3. Käpylän Voimistelit, Taiga, 3. Liikuntaseura Vihti- Gym, Impulssi.. 18. Mäntsälän Voimistelit, Diore Showtanssi 12-15 v 1. Tikkakosken Voimistelu Liikuntaseura, Angels, 2. Mäntsälän Voimistelit, Satelliitit, 3. Lahn Tytöt, Luminea Showtanssi yli 16 v 1. Oulun voimisteluseura, Magenta, 2. Kokkolan Jymy, Celiat, 3. Haka Gym, Zarosa 7. Tanssi Studio Tast Ry, Illuusio 10. Tanssi Studio Tast Ry, Ketjureaktio 11. Mäntsälän Voimistelit, Skiretit 13. Mäntsälän Voimistelit, Diore Vapaasar 12-15 v 1. Iisalmen Naisvoimistelit, Kolibrit, 2. Turun Weikot, Fanny, 3. Lahn Tytöt, Luminea 5. Tanssi Studio Tast ry, Fuusio Vapaasar 16-19 v 1. Kokkolan Jymy, Delissat, 2. Keuruun Naisvoimistelit, Doremit, 3. Keuruun Naisvoimistelit, Doncellat 12. Mäntsälän Voimistelit, Skiretit, 12. Tanssi Studio Tast, Illuusio Vapaasar yli 20 v 1. Käpylän Voimistelit, Osiris, 2. Vantaan Voimisteluseura, Olivea, 3. Tanssi Studio Tast ry, Ketjureaktio Ylioppilaalle, Valmistuneelle 10 kirjettä ylioppilaalle 28, Lahkortti kirkauppaan Kauniita ONNITTELUKORTTEJA Ylioppilaalle, Valmistuneelle, Rippilapselle ym. KUTSUKORTIT - ylioppilasjuhlaan - valmistuisiin - rippijuhlaan - kastejuhlaan Sinun päiväsi -Onnea, iloa, uskallusta 24,90 KIRJAKAUPAT MÄNTSÄLÄN KIRJA JA KONTTORITARVIKE Keskuskatu 5, Mäntsälä p. 040 750 8777 kirkauppa@mantsalankirpaino.fi Avoinna ma-pe 10 18, la 10 15 vuodesta 1972 Mäntyinen, kevyesti valkolakattu Aurora-sarn hyllykaappi toimii säilytyskalusteena niin kotona kuin mökilläkin. AURORA hyllykaappi 64 L 169,- 64, K 162, S 32,5 cm (327,-) AURORA taso 105 Mitat: 99,- LSK L 105, K 53,5, S 42 cm (236,-) ETUSI -58 % ETUSI -48% Koko Maskun kesäkalustemallisto Meiltä! (osa toimitus myyntinä). BOLA pallotuoli Vaaleaharmaa polyrottinki/ alumiinirunko. Pehmuste sisältyy hintaan. Mitat: LSK L 81, K 125, S 102 cm Riihenmäentie 2, 046 Ark. 10-18, la 9-14 P. (019) 687 2052 myynti@kotokaluste.fi www.kotokaluste.fi Yhteistyökumppanimme sisustussuunnitteli Nina Parkkinen 040 583 2720 www.sisustusninika.com TEE AKTIIVIRAHA SOPIMUS, 6-10 ERÄÄ KORKO 0 % Ainoa kulu on tilinhoitopalkkio 4 /lasku. MASKU.COM 299,- (4,-) 399,- 129,- (445,-) 99,- ETUSI 46,- KULJETUSPALVELUT Louhi on punosmaisesti kudottu, sisalia jäljittelevä sisä- ulkotiloihin soveltuva matto. Louhi on täysin säänkestävä homehtumaton näin ollen erinomainen ratkaisu myös ulkotiloihin. Saa myös käytävämattonakin. Värit: beige, v. harmaa, luonnonvalkoinen, musta, ruskea/t. harmaa. 160x230 cm 140x2 cm KULJETUS KIERRÄTYS ASENNUS Vuokraamme katettu perävaunu alk. 20 / vrk

12 NYT ON OVIA JA IKKUNOITA! Porvoon Wanhassa Rautakaupassa taas runsaasti tuotteita, ovia, pariovia, ikkunoita sekä paljon pientavaraa. Tervetuloa tekemään löytöjä! Uusia Leea-salpo! Vanha ikkunat ovet (alk. 10 40 eur) Tulisit tarvikkeet Helat ruuvit Työkalut kotiin puutarhaan Sähkötarvikkeet Öljylamput tarvikkeet 1950-60 lukujen klassikkosalpaa saa nyt uustuotantona. Hinta 28 eur/. Kysy myös käytettyjä. Mökille puutarhaan: sinkkiämpärit, puutarhatyökalut, sauna- tulisitarvikkeet. www.porvoonwanharautakauppa. Vanha rautatieasema Vanha Hämeenlinnantie 5 puh. 040 707 4753