1
Oivallinen näkemisen perinne Nikonin edut Ylivertainen optiikka ja suunnitteluinnovaatiot takaavat paremmat näkymät Nikon on perustamisestaan, vuodesta 1917 lähtien, todistanut tinkimättömän pyrkimyksensä laatuun toimittamalla alusta lähtien vain hyviä kiikareita arvostelukykyisille asiakkailleen. Kiikarit Nikonin liiketoiminnan perusta Perustamista seuraavana vuonna Nikon vei jo yli 15.000 kpl korkealaatuista prismakiikaria Englantiin, Ranskaan, USA:han ja Neuvostoliittoon. 1922 Nikon aloitti yhteistyön saksalaisten insinöörien kanssa kehittääkseen ensin pienikokoiset Mikron 4x ja 6x prismakiikarit ja myöhemmin Orion 6x24, 8x26 kiikarit sekä Nova-sarjan 1923. Nikon optisen alan johtaja Kolme vuotta toisen maailmansodan jälkeen Nikon esitteli uuden Mikron-sarjan, johon kuului myös Mikron 6x15 keskitarkennuksella. Tyylikäs kromattu pinta täydensi hightech muotoilua. Nikon kiikarien uusi look Nikon kehitti ensimmäiset varsinaiset muotikiikarit vuonna 1964 kompaktikiikarit, joiden muotoilussa yhdistyi parantunut ote, käyttömukavuus ja erinomainen optinen suorituskyky. 1978 tuotiin markkinoille futuristinen kompakti kattoprismasarja 6x, 7x ja 8x20DCF terävät, pienikokoiset ja kevyet kattoprismakiikarit. Ne saavuttivat kuolemattoman maineen vuonna 1980, kun ne liitettiin osaksi New Yorkin Museum of Modern Art:in pysyvää kokoelmaa. Vuonna 1982 Nikon kehitti 8x23CF ja 10x25CF kiikarit, yhteistyössä tunnetun teollisen muotoilijan, Giorgetto Giugiaron kanssa. Huipputekniikan ja perinteen fuusio Nikon-kiikareiden helppo käsiteltävyys, kestävä rakenne ja tyylikäs muotoilu ovat taidokkaan tietokonegrafiikan ansiota. Suunnittelutyön tulokset perustuvat tietokoneeseen syötettyjen tietojen tarkkaan analysointiin. Nikon käytti alan huipputekniikoita suunnitellessaan 8x42HG DCF ja 10x42HG DCF - kiikarit, jotka esiteltiin vuonna 1997. Nikon täydensi high-grade -kiikariensa valikoimaa vuonna 2002 tuomalla markkinoille 8x32HG DCF, 10x32HG DCF, 8x20HG DCF ja 10x25HG DCF HG kiikarit. Kestävät ja luotettavat Nikon Orion ja Mikron kiikarit Compact Dach sarja (näytteillä: New Yorkin Museum of Modern Art) Giorgetto Giugiaron muotoilema 10x25CF Nikon HG sarjan kiikareissa käytetään parhaita optisia tekniikoita Kirkkaat, kontrastiset kuvat Nikonin alkuperäinen monikalvopäällystys Vähentää heijastuksia ja haamukuvia, ja valon läpäisy on huippuluokkaa laajalla aallonpituusalueella. Tuloksena on loistava kontrasti ja värien toisto. Vaihekorjattu päällyste Korjaa vaihemuutoksia, jotka johtuvat valon heijastumisesta kattoprismasta. Tuottaa kontrastisen kuvan ehkäisemällä erottelukyvyn heikentymisen. Voimakkaasti heijastava hopeapinnoitus Heijastavuus on paljon voimakkaampaa ja valon hävikki paljon vähäisempää kuin käytettäessä tavallista alumiinipäällysteistä prismaa. Näin saadaan kirkkaampia kuvia. Terävät, vääristymättömät kuvat Tasonkorjauslinssi Suunniteltu okulaaria varten. Tuottaa teräviä ja kirkkaita kuvia reunoille saakka Vääristymien korjaus Nikon-kiikarien optinen rakenne korjaa vääristymät ja tuottaa terävän, vääristymättömän kuvan reunoille saakka. Helppokäyttöinen Korkea katselupiste Kehittyneessä teknisessä rakenteessa yhdistyy korkea katselupiste ja pieni koko. Kiikareiden numeromerkinnät Kaikissa Nikon-kiikareissa on numeromerkintä, esimerkiksi 10x25 5.4. Arvo 10x ilmaisee kiikarin suurennuskyvyn. Jos esimerkiksi lintua tarkkaillaan 10x-kiikarilla 100 metrin etäisyydeltä, tarkkailijasta lintu näyttää samalta kuin paljain silmin 10 metrin (100 jaettuna 10:llä on 10) päästä katsottuna. Luku 25 kertoo, että objektiivilinssin tehollinen läpimitta on 25 mm. Mitä suurempi on objektiivilinssin läpimitta, sitä kirkkaampana kuva näkyy samassa valaistuksessa. Toisaalta kiikari, jossa on hyvin suuri objektiivilinssi, on suurikokoinen ja raskas pidellä. Viimeinen arvo 5.4 tarkoittaa kiikarin todellista näkökenttää. Tämä on kuvakulma objektiivilinssin keskeltä mitattuna. Mitä suurempi tämä arvo on, sitä helpompaa on kohteen paikallistaminen. Näiden lukujen merkityksen ymmärtäminen auttaa sinua kiikareiden valinnassa ja käytössä. Lähde: Nikon (todellinen arvo) Valon läpäisy Mitä parempi on linssin valonläpäisykyky, sitä kirkkaampana ja selkeämpänä kuva nähdään ja sitä vähemmän siinä on heijastuksia ja haamukuvia. Kaikissa Nikonin high-grade kiikareissa on suuri valonläpäisevyys monikalvopäällystettyjen linssien ja prismojen ansiosta. A Nikonin tavanomaiset tuotteet Seuraavat ikonikuvat kertovat mihin käyttöön kiikarisarja parhaiten soveltuu: Vuorikiipeilyyn, telttailuun ja vaellukseen Lintujen ja luonnon tarkkailuun Silmälasien käyttäjille Vesiurheiluun ja kalastukseen Urheilun seuraamiseen Metsästykseen Matkailuun Teatteriin 8x42HG DCF Tähtien tarkkailuun Museoihin Tarkista Nikon kiikarien mallimerkintöjen kirjainyhdistelmät ne välittävät hyödyllistä tietoa joka mallista. 2 3 Suurennus (8x) Keskitarkennus Vesitiivis 8x25CF WP RA II Kumipäällystys D: kattoprisma WP: vesitiivis CF: keskitarkennus IF: okulaaritarkennus RA: kumipäällysteinen WF: laajakulma HP: High eyepoint
HIGH GRADE Kun vain paras on kyllin hyvää High-grade sarjamme kiikarien suorituskyky ei jää toiseksi. Sarja on syntynyt kaikkein korkeatasoisimman optisen teknologian pohjalle. Sarjan huippumalleissa, 8x42HG DCF ja 10x42HG DCF kiikareissa, on molemmissa huippuheijastavat hopeapäällysteiset prismat, jotta kuva olisi mahdollisimman kirkas. Vaihekorjattu prismapäällystys, vesitiiviys ja huurtumaton rakenne varmistavat erinomaisen erottelukyvyn kaikissa tilanteissa. Kaikkiin malleihin kuuluva monikalvopäällystys lisää kuvan kirkkautta ja high-eyepoint rakenne tekee koko näkökentän hallitsemisen helpoksi. Nikonin korkealaatuisesta high-grade -valikoimasta löytyy juuri se kiikari, jonka ansiosta seuraavasta retkestäsi tulee ikimuistoinen kokemus. 8x42HG DCF/10x42HG DCF Lähin tarkennusetäisyys: 3 m Diopterin säätörenkaan lukitus estää tahattomat muutokset Erinomainen suorituskyky jopa 20 C lämpötilassa Proteiiniyhdisteinen kumipäällystys vaimentaa iskuja ja varmistaa lujan, miellyttävän otteen Ergonominen 3D-muotoilu parantaa kiikarin käsiteltävyyttä Okulaarilinssien suojukset on kätevästi yhdistetty toisiinsa 8x32HG DCF/10x32HG DCF 8x42HG DCF Lähin tarkennusetäisyys: 2,5 m Laaja näkökenttä (10x32HG DCF -mallissa 65,0 näennäinen näkökenttä) Diopterin säätörenkaan lukitus estää tahattomat muutokset Erinomainen suorituskyky jopa 20 C lämpötilassa Kumipäällystys vaimentaa iskuja ja takaa lujan, miellyttävän otteen Ergonominen 3D-muotoilu parantaa kiikarin käsiteltävyyttä Okulaarilinssien suojukset on kätevästi yhdistetty toisiinsa 8x32HG DCF HG-sarjan ominaisuudet 8x20HG DCF/10x25HG DCF 10x32HG DCF 8x42HG DCF 8x20HG DCF Terävät, kirkkaat kuvat reunoille asti Nikonin oman tasonkorjauslinssin ja okulaarirakenteen ansiosta Nikonin alkuperäinen monikalvopäällystys takaa suuren valonläpäisykyvyn laajalla aallonpituusalueella ja parantaa värien toistoa vähentämällä heijastuksia ja haamukuvia Kattoprismojen vaihekorjattu päällystys parantaa erottelukykyä Prismojen voimakkaasti heijastava hopeapinnoitus takaa kirkkaat kuvat Korkea katselupiste tarjoaa selkeän näkökentän, myös silmälasien käyttäjille Kaikki mallit ovat vesitiiviitä 2 metriin asti (8x20HG DCF ja 10x25HG DCF mallit 3 metriin saakka) 5 minuuttia ja huurtumattomia. Niissä on myös O-rengastiivistys ja typpitäyttö Kiertyvät ja liukuvat kumiset silmäsuppilot helpottavat oikean katselupisteen löytämistä Suuri tarkennusrengas helpottaa kiikarin käyttöä Linssit ympäristöystävällistä lasia, joka ei sisällä lyijyä eikä arseenia 8x20HG DCF Helposti mukana kuljetettava kokoontaitettava malli Lähin tarkennusetäisyys: 2,4 m (8x) ja 3,2 m (10x) Diopterin säätörengas sijaitsee rungon keskellä, mikä parantaa käytettävyyttä Erinomainen suorituskyky jopa 30 C lämpötilassa Kestävä, kevyt magnesiumseoksesta valettu runko 8x42HG DCF 8 42 7,0 56,0 122 5,3 28,1 20,0 3,0 56-72 980 157 139 Kattoprisma 10x42HG DCF 10 42 6,0 60,0 105 4,2 17,6 19,0 3,0 56-72 980 157 139 Kattoprisma 8x32HG DCF 8 32 7,8 62,4 136 4,0 16,0 17,0 2,5 56-72 715 129 138 Kattoprisma 10x32HG DCF 10 32 6,5 65,0 114 3,2 10,2 16,0 2,5 56-72 715 129 138 Kattoprisma 8x20HG DCF 8 20 6,8 54,4 119 2,5 6,3 15,0 2,4 56-72 275 96 109 (65*) Kattoprisma 10x25HG DCF 10 25 5,4 54,0 94 2,5 6,3 15,0 3,2 56-72 310 112 109 (67*) Kattoprisma 4 *Kokoontaitettuna 5
VAKIOKIIKARIT Hyvien näkymien laaja valikoima Nikonin porro- ja kattoprismavakiokiikarien pehmeisiin muotoihin kätkeytyy kehittynyttä optista teknologiaa ja älykkäitä ratkaisuja. Kaikissa kiikareissa on suuresta etulinssistä johtuen hyvä valovoima ja terävä reunoihin asti vääristymätön kuva. Nämä kiikarit sopivat hyvin maaliin pyrkivän urheilijan seuraamiseen tai linnun lepattavan lennon tarkkailuun. Ne ovat myös aloittelevan luonnon tarkkailijan oivallinen apuväline. Action sarja Asfäärinen okulaari poistaa optiset poikkeamat Laaja näkökenttä Monikalvopäällystyksen ja suuren etulinssin ansiosta kuva on mahdollisimman selkeä Kumipäällystys suojaa iskuilta ja antaa miellyttävän otteen kiikarista Hienostunut muotoilu Leveä niskahihna (vakiona) Vakiona jalustasovite (vain Action 16x50CF) Action 8x40CF Action Zoom -sarja Kirkas kuva monikalvopäällysteen ansiosta Hyvä optinen suunnittelu takaa terävän kuvan kaikilla suurennuksilla Kumipäällystys suojaa iskuilta ja antaa miellyttävän otteen kiikarista Pehmeä zoomaus Hienostunut muotoilu Leveä niskahihna (vakiona) Jalustasovite vakiona (vain Action 10-22x50CF Zoom) SPORTER I 10x36DCF SPORTER I sarja O-rengastiivistys takaa roisketiiviyden High-eyepoint -rakenne Kumisten silmäsuppiloiden rakenne ja toiminta helpottaa silmien sijoittumista oikeaan tarkennuspisteeseen Lähin tarkennusetäisyys 3 m Kirkas kuva monikalvopäällysteen ansiosta Kumipäällystys suojaa iskuilta ja antaa miellyttävän otteen kiikarista Jalustasovite (lisäväline) Sopii Action-sarjan, Action zoom -sarjan, 7x50CF WP/7x50CF WP Compass, 7x50IF WP/7x50IF WP Compass ja 10x50CF WP kiikarien kiinnittämiseen jalustaan tai monopodiin. Action 7-15x35CF Zoom SPORTER I 8x36DCF 8 36 7,0 56,0 122 4,5 20,3 20,5 3,0 56-72 720 145 131 Kattoprisma SPORTER I 10x36DCF 10 36 5,6 56,0 98 3,6 13,0 16,1 3,0 56-72 700 140 131 Kattoprisma Action 7x35CF 7 35 9,3 65,1 163 5,0 25,0 11,9 5,1 56-72 675 123 181 Porro Action 8x40CF 8 40 8,2 65,6 143 5,0 25,0 11,9 5,1 56-72 745 143 186 Porro Action 7x50CF 7 50 6,4 44,8 112 7,1 50,4 20,0 8,4 56-72 1.005 206 194 Porro Action 10x50CF 10 50 6,5 65,0 114 5,0 25,0 11,8 6,4 56-72 985 187 194 Porro Action 12x50CF 12 50 5,5 66,0 96 4,2 17,6 9,4 6,7 56-72 975 180 194 Porro Action 16x50CF 16 50 4,1 65,6 72 3,1 9,6 12,3 9,0 56-72 910 180 194 Porro Action 7-15x35CF Zoom (asetuksella 7x) 7-15 35 5,5 38,5 96 5,0 25,0 8,7 11,0 56-72 765 138 181 Porro Action 10-22x50CF Zoom (asetuksella 10x) 10-22 50 3,8 38,0 66 5,0 25,0 8,6 14,5 56-72 945 195 194 Porro 6 7
KOMPAKTIKIIKARIT Suorituskykyä pienissä muodoissa Mukavuus on tärkeintä kun olet liikkeellä. Siksi Nikonin kompaktikiikarit ovat niin houkuttelevia. Kaikkialle mukaan sopivia, ihanteellisia malleja seuraavalle lomalle, konserttiin tai urheilutapahtumaan. TRAVELITE V sarja Asfääriset linssit* minimoivat poikkeamat ja tuottavat terävän kuvan aivan reunoille asti Kirkas kuva monikalvopäällysteen ansiosta Erityinen kumipäällystys suojaa iskuilta ja tarjoaa tukevan ja mukavan otteen Rungon hiilikuiturakenne lisää kestävyyttä Pienikokoinen, kevyt ja ergonominen muotoilu Pykälöity diopterisäätö estää tahattomat muutokset 8-24x zoomi (vain 8-24x25CF TRAVELITE V) *Paitsi 8-24x25CF TRAVELITE V 8-24x25CF TRAVELITE V DX II sarja SPRINT IV sarja Pienikokoinen ja kevyt Kirkas kuva monikalvopäällysteen ansiosta Lähin tarkennusetäisyys: 3 m Tyylikäs muotoilu ja väritys Mukava ote kumipäällysteestä (metallinmustat mallit) Kaksi värivaihtoehtoa (hopea/metallinmusta) 8-24x25CF DX II Asfääriset okulaarilinssit* minimoivat poikkeamat ja takaavat pidemmän katseluetäisyyden Lähin tarkennusetäisyys: 2 m (8x, 10x), 3 m (12x), 4 m (8-24x) Kevyt Kumisten silmäsuppiloiden rakenteen ansiosta katse on helppo kohdistaa Pykälöity diopterisäätö* estää tahattomat muutokset Rungon hiilikuitumateriaalit parantavat kestävyyttä Ainutlaatuinen zoomvivun rakenne pehmentää säätöä (vain 8-24x25CF DX II) Metallinhopeinen runko *Paitsi 8-24x25CF DX II SPORTSTAR III sarja Laaja näkökenttä Roisketiivis O-rengastiivistyksen ansiosta Kumisten silmäsuppiloiden rakenne helpottaa silmien asettamista oikeaan katselupisteeseen Lähin tarkennusetäisyys: 2,5 m (8x), 3,5 m (10x) Kirkas kuva monikalvopäällysteen ansiosta Pienikokoinen ja kevyt Taittuva rakenne; kätevä kuljettaa mukana Kaksi värivaihtoehtoa (hopea/musta metalliväri) SPRINT IV 8x21CF <Hopea/metallinmusta> Kuva: Hopea SPORTSTAR III 10x25DCF <Hopea/metallinmusta> Kuva: Metallinmusta SPRINT IV 8x21CF <hopea/metallinmusta> 8 21 6,3 50,4 110 2,6 6,8 11,3 3,0 56-72 240 93 117 Porro SPRINT IV 10x21CF <hopea/metallinmusta> 10 21 5,0 50,0 87 2,1 4,4 8,6 3,0 56-72 230 87 117 Porro SPORTSTAR III 8x25DCF <hopea/metallinmusta> 8 25 8,2 65,6 143 3,1 9,6 10,0 2,5 56-72 300 103 116(70)* Kattoprisma SPORTSTAR III 10x25DCF <hopea/metallinmusta> 10 25 6,5 65,0 114 2,5 6,3 10,0 3,5 56-72 300 103 116(70)* Kattoprisma 8x25CF TRAVELITE V 8 25 5,6 44,8 98 3,1 9,6 14,0 3,0 56-72 255 115 118 Porro 9x25CF TRAVELITE V 9 25 5,6 50,4 98 2,8 7,8 12,2 3,0 56-72 255 113 118 Porro 10x25CF TRAVELITE V 10 25 5,0 50,0 87 2,5 6,3 11,1 3,0 56-72 250 110 118 Porro 12x25CF TRAVELITE V 12 25 4,2 50,4 73 2,1 4,4 11,1 4,0 56-72 260 110 118 Porro 8-24x25CF TRAVELITE V (asetuksella 8x) 8-24 25 4,6 36,8 80 3,1 9,6 13,0 5,0 56-72 310 127 118 Porro 8x25CF DX II 8 25 5,6 44,8 98 3,1 9,6 14,0 2,0 56-72 305 107 113 Porro 10x25CF DX II 10 25 5,0 50,0 87 2,5 6,2 11,1 2,0 56-72 305 105 113 Porro 12x25CF DX II 12 25 4,2 50,4 73 2,1 4,4 11,1 3,0 56-72 310 105 113 Porro 8-24x25CF DX II (asetuksella 8x) 8-24 25 4,6 36,8 80 3,1 9,6 13,0 4,0 56-72 355 119 110 Porro *Taitettuna 8 9
HIGH-CLASS KOMPAKTIKIIKARIT Näyttävää seuraa Nämä kiikarit täydentävät olemustasi silloinkin kun on näytettävä parhaat puolensa. Esimerkiksi teatterissa, konserteissa tai muissa muodollisissa tilaisuuksissa nämä pienet ja hienostuneen tyylikkäästi muotoillut kiikarit sopivat kokonaisuuteen. Lyhyt lähin tarkennusetäisyys sopii luonnollisesti myös näyttelyihin ja museoihin. 7x15 DCF Titanium 5x15DCF Titanium / 7x15DCF Titanium Huippuheijastavalla hopeapinnoitteella varustetut prismat takaavat kirkkaamman kuvan Erinomainen erottelukyky kattoprisman vaihekorjatun päällysteen ansiosta Monikalvopäällysteiset linssit High-eyepoint rakenne takaa selkeän, koko näkökentän hallinnan myös silmälasien käyttäjille (5x) Lähin tarkennusetäisyys: 1,2 m (5x), 1,5 m (7x) Tyylikäs titaanirunko Kahdet erilaiset silmäsuppilot (silmälasien kanssa ja ilman) 5x15 HG Monokulaari / 7x15 HG Monokulaari 6x15M CF / 7x15M CF Black Huippuheijastavalla hopeapinnoitteella varustettu prisma takaa kirkkaamman kuvan Erinomainen erottelukyky prisman vaihekorjatun päällysteen ansiosta Monikalvopäällysteiset linssit High-eyepoint rakenne (5x) Lähin tarkennusetäisyys: 0,6 m (5x), 0,8 m (7x) 6x15M CF Tyylikäs metallirunko Erittäin pieni ja kevyt Tarkentuu lähelle: 2 m Kirkas kuva monikalvopäällysteen ansiosta 6x15M CF 6 15 8,0 48,0 140 2,5 6,3 10,1 2,0 56-72 130 48 108 Kattoprisma 7x15M CF Black 7 15 7,0 49,0 122 2,1 4,4 10,0 2,0 56-72 135 47 108 Kattoprisma 5x15DCF Titanium 5 15 9,0 45,0 157 3,0 9,0 15,8 1,2 56-72 200 83/71* 103 Kattoprisma 7x15DCF Titanium 7 15 6,6 46,2 115 2,1 4,4 12,0 1,5 56-72 190 79/71* 103 Kattoprisma 5x15 HG Monokulaari 5 15 9,0 45,0 157 3,0 9,0 15,8 0,6 75 71 30 Kattoprisma 7x15 HG Monokulaari 7 15 6,6 46,2 115 2,1 4,4 12,0 0,8 75 71 30 Kattoprisma *Ensimmäinen luku on normaalilla silmäsuppilolla ja toinen silmälasin käyttäjille suunnitellulla silmäsuppilolla. 10 11 7x15 HG Monokulaari
MERIKIIKARIT Ammattilaisen kanssa purjehdit tasaisesti Nikon-kiikarit ovat merikiikareiden huippua. Kaikissa merikiikareissamme on kirkas ja selkeä kuva. Ne on tiivistetty O-renkain ja täytetty typpikaasulla. Näin minimoidaan ympäristön ilmastonmuutosten vaikutus, mikä on merikäytössä välttämätöntä. Jotkut mallit on varustettu kompassilla, joten niistä on apua kurssin pitämisessä. Nikonin vesi- ja säätiiviisiin kiikareihin voit luottaa, kaikissa olosuhteissa. 7x50IF WP Compass 7x50IF WP/7x50IF WP Kompassilla Vesitiivis (2 metriin asti 5 minuuttia) ja huurtumaton O-rengastiivistyksen ja typpitäytön ansiosta Kuvan kirkkauden takaa kaikkien linssien ja prismojen monikalvopäällystys High-eyepoint rakenne takaa selkeän näkökentän silmälasien käyttäjillekin Kumipäällystys parantaa iskunkestävyyttä ja siitä saa tukevan ja miellyttävän otteen Kiikarin sisään rakennettu kompassi ja asteikko auttaa suunnan, etäisyyden ja koon määrittelyssä (koskee mallia 7x50IF WP Compass) 10x70IF HP WP 10x70IF HP WP 7x50CF WP 7x50CF WP Compass 7x50CF WP Compass 7x50IF HP WP Tropical 7x50IF HP WP Tropical (Saatavilla mitta-asteikolla varustettu malli) Vesitiivis (2 metriin asti 5 minuuttia) ja huurtumaton O-rengastiivistyksen ja typpitäytön ansiosta Suurellakin suurennuksella erityisen hyvä valovoima ison 70 mm:n etulinssin ansiosta High-eyepoint rakenne takaa selkeän näkökentän Keskitarkennus; vesitiivis (1 metriin asti 5 minuuttia) ja huurtumaton O-rengastiivistyksen ja typpitäytön ansiosta High-eyepoint rakenne takaa selkeän näkökentän myös silmälasien käyttäjille Kirkas kuva monikalvopäällystyksen ansiosta Kumipäällystys parantaa iskunkestävyyttä ja siitä saa tukevan ja miellyttävän otteen Kelluva niskahihna Vesitiivis ja huurtumaton O-rengastiivistyksen ja typpitäytön ansiosta Vaaka- ja pystyasteikot etäisyyksien ja mittasuhteiden määrittämiseen (asteikkomallissa) High-eyepoint rakenne takaa selkeän näkökentän Kirkas kuva suuren etulinssin ansiosta Polarisaatiosuodatin* (lisäväline) Vähentää veden ja lasin pinnasta heijastuvaa valoa Muotoiltu kuminen silmäsuppilo* (lisäväline) Helpottaa katselua koska estää sivuvalon häiritsevän vaikutuksen. Pehmeä ja miellyttävä kumipinta mukautuu silmiesi ympärille. Erityisen tehokkaat kirkkaassa ilmassa merellä ja muissa vastaavissa olosuhteissa. *Sopii 7x50IF HP WP Tropical, 18x70IF WP WF, 7x50IF SP WP, 10x70IF SP WP ja 10x70IF HP WP malleihin. 350 360 10 Kompassi ja etäisyysasteikko (mallissa 7x50CF WP Compass) Voit määritellä mittasuhteita tai etäisyyksiä jos tiedät toisen lukuarvon. Etäisyysasteikko Voit määrittää etäisyyden tai kohteen mittasuhteet, jos tunnet toisen arvoista. 7x50CF WP 7 50 7,2 50,4 126 7,1 50,4 22,7 10,0 56-72 1.100 193 202 Porro 7x50CF WP Compass 7 50 7,2 50,4 126 7,1 50,4 22,7 10,0 56-72 1.120 193 202 Porro 7x50IF WP 7 50 7,5 52,5 131 7,1 50,4 18,0 25,0 59-72 1.170 181 203 Porro 7x50IF WP Compass 7 50 7,0 49,0 122 7,1 50,4 18,0 25,0 59-72 1.210 181 203 Porro 7x50IF HP WP Tropical 7 50 7,3 51,1 128 7,1 50,4 15,0 24,5 56-72 1.360 217 216 Porro Kelluva niskahihna malleille 7x50CF WP / 7x50CF WP Compass 10x70IF HP WP 10 70 5,1 51,0 89 7,0 49,0 15,0 50,0 56-72 1.985 304 235 Porro 12 13
METSÄSTYS JA ULKOILU Lähesty kohdettasi luottavaisena Nämä vesitiiviit ja huurtumattomat Nikon-kiikarit ovat pääsylippusi ulkoiluelämän nautintoihin. Ylivoimainen laatu ja monikalvopäällystys tuottavat kirkkaan ja tarkan kuvan. O-rengastiivistys ja typpitäyttö tarjoavat kunnon vastuksen ilmaston muutoksille, samalla kun tukeva muotoilu ja kumipäällystys takaavat luotettavan suorituskyvyn ja miellyttävän otteen, pitkäänkin jatkuvassa käytössä. Huoletonta luonnon tarkkailua. 10x50CF WP Vesitiivis (1 metriin asti 5 minuuttia) ja huurtumaton O-rengastiivistyksen ja typpitäytön ansiosta Kirkas kuva monikalvopäällystyksen ja suuren 50 mm:n etulinssin ansiosta jopa 10x suurennuksella Pitkä katseluetäisyys (17,4 mm) tarjoaa miellyttävän katselunautinnon Kevyt muovirakenteinen kuori Kumipäällyste parantaa iskunkestävyyttä ja tarjoaa tukevan otteen Leveä niskahihna (vakiona) 10x50CF WP 8x25CF WP RA II/10x25CF WP RA II Vesitiivis (2 metriin asti 5 minuuttia) ja huurtumaton O-rengastiivistyksen ja typpitäytön ansiosta sekä kätevä keskitarkennus Pykälöity diopterisäätö estää tahattomat muutokset Kirkas kuva monikalvopäällysteen ansiosta Kumipäällyste parantaa iskunkestävyyttä ja tarjoaa tukevan otteen Ainutlaatuinen simpukkamainen muotoilu 10x25CF WP RA II MONARCH -sarja Spotter XL II MONARCH 8x42DCF Jalustasovitteet (lisävälineitä) Kattoprismarakenteisen kiikarin kiinnittämiseksi jalustaan tai yksijalkaan (monopodiin). Saatavilla sekä kovana (H) että pehmeänä (S) versiona. Valon läpäisy on huippuluokkaa kaikkien linssi- ja prismapintojen monikalvopäällysteen ansiosta Erinomainen erottelukyky kattoprisman vaihekorjatun päällysteen ansiosta Huippuheijastavalla hopeapinnoitteella varustetut prismat takaavat kirkkaamman kuvan High-eyepoint rakenne takaa selkeän kuvan ja koko näkökentän hallinnan myös silmälasien käyttäjälle Lähin tarkennusetäisyys: vain 2,5 m Arseeni- ja lyijyvapaat Eco-lasilinssit Vesitiiviyden (1 metriin asti 5 minuuttia) ja huurtumattomuuden takaavat O-rengastiivistys ja typpitäyttö Kumisten silmäsuppiloiden rakenne helpottaa silmien sijoittumista oikealle katseluetäisyydelle Kumipäällyste parantaa iskunkestävyyttä ja tarjoaa tukevan otteen Pehmeä malli Kova malli Vesitiivis (2 metriin asti 5 minuuttia) ja huurtumaton typpitäytön ansiosta Erinomainen erottelukyky kattoprisman vaihekorjatun päällysteen ansiosta Kirkas kuva kaikkien linssien ja prismojen monikalvopäällystyksen ansiosta Pitkä katseluetäisyys (19 mm) Yhdysrakenteinen liukuva vastavalosuoja Tähtäin vastavalosuojassa Pieni ja kevyt Kumipäällystys MONARCH 8x42DCF 8 42 6,3 50,4 110 5,3 28,1 19,6 2,5 56-72 610 146 129 Kattoprisma MONARCH 10x42DCF 10 42 6,0 60,0 105 4,2 17,6 15,5 2,5 56-72 610 143 129 Kattoprisma 10x50CF WP 10 50 6,2 62,0 108 5,0 25,0 17,4 17,0 56-72 1.065 195 207 Porro 8x25CF WP RA II 8 25 6,3 50,4 110 3,1 9,6 14,3 5,0 52-74 450 108 119 Porro 10x25CF WP RA II 10 25 5,0 50,0 87 2,5 6,3 13,1 5,0 52-74 450 104 119 Porro Spotter XL II (asetuksella 16x) 16-48 60 2,3 36,8 40 3,8 14,4 19,0 10,0 885 313 74 Kattoprisma 14 15 Spotter XL II
LUONNON TARKKAILU Lähesty luonnon ihmeitä Käytä korkealuokkaisia Nikon-kiikareita kohteen, linnun tai muun eläimen, löytämiseksi. Seuraa ja tarkkaile sen toimintaa sitten jollakin kenttä- tai tarkkailukaukoputkellamme. Niissä kaikissa on erinomainen erottelukyky ja niitä on kätevä käyttää. Kenttämikroskoopeilla saat luonnon pieneliöt tarkasteltavaksesi. Fieldscopekaukoputket Kaikissa Nikon Fieldscope -kaukoputkien linsseissä, prismoissa ja pölytiiviissä laseissa on monikalvopäällystys, mikä takaa erinomaisen optisen suorituskyvyn. Typpitäyttöisen rungon ansiosta kaukoputket ovat vesitiiviitä ja huurtumattomia. Joissakin malleissa on käytetty ED-lasia, joka vähentää väripoikkeamaa ja tuottaa terävän kuvan. Fieldscope III/Fieldscope III A Fieldscope EDIII/Fieldscope EDIII A Vesitiivis (2 metriin asti 5 minuuttia) ja huurtumaton O-rengastiivistyksen ja typpitäytön ansiosta Kirkas kuva kaikkien linssi- ja prismapintojen monikalvopäällystyksen ansiosta Kiinteä liukuva vastavalosuoja Etsimen kulma helpottaa katselua ja kohteen etsintää (III A, EDIII A) ED (Extra-low dispersion) -lasi linssirakenteissa korjaa väripoikkeamaa ja selkeyttää ja kirkastaa kuvaa (EDIII, EDIII A) Kahdeksan erilaista okulaaria (katso erittely) 40x/50x okulaari 40x/50x laajakulmaokulaari Laaja ja tasapainoinen okulaarivalikoima Nikonin laajasta kaukoputkien okulaarivalikoimasta löytyy sopiva katseluetäisyyden ja laajan näkökentän yhdistelmä. Kaikissa linsseissä on monikalvopäällystys. Fieldscope EDIII A Nikonin kulmaetsinten kehittyneen rakenteen ansiosta kuvan kirkkaus on samaa luokkaa kuin suorissa kaukoputkissa. Fieldscope ED82 82 1.575 327 108 Fieldscope ED82 A 82 1.670 339 108 Fieldscope III 60 1.080 279 80 Fieldscope III A 60 1.180 291 94 Fieldscope EDIII 60 1.090 279 80 Fieldscope EDIII A 60 1.190 291 94 *Vain runko * * * Fieldscope ED82 A Fieldscope ED82/ Fieldscope ED82 A Erittäin kirkas näkökenttä suuren, 82 mm:n läpimittaisen objektiivilinssin ansiosta ED-lasi korjaa väripoikkeamaa ja kirkastaa ja selkeyttää näkymää Kirkas kuva kaikkien linssien ja prismojen monikalvopäällystyksen ansiosta Vesitiivis (2 metriin asti 5 minuuttia) ja huurtumaton O-rengastiivistyksen ja typpitäytön ansiosta Yhdysrakenteinen liukuva vastavalosuoja Helppokäyttöinen tähtäin vastavalosuojassa Kulmaetsin helpottaa katselua ja luonnosten tekoa (ED82 A) Kahdeksan erilaista okulaaria (katso erittely) Kaukoputkien okulaarit 20x/25x MC III/III A/EDIII/EDIII A 20 3,0 60 52 3,0 9,0 15,2 75 okulaari ED82/ED82 A 25 2,4 60 42 3,3 10,9 15,2 75 40x/50x MC III/III A/EDIII/EDIII A 40 1,1 44 19 1,5 2,3 9,4 35 okulaari ED82/ED82 A 50 0,9 45 16 1,6 2,6 9,4 35 24x/30x laajakulma MC III/III A/EDIII/EDIII A 24 3,0 72 52 2,5 6,3 15,1 145 okulaari *2 ED82/ED82 A 30 2,4 72 42 2,7 7,3 15,1 145 30x/38x laajakulma MC III/III A/EDIII/EDIII A 30 2,4 72 42 2,0 4,0 17,9 160 okulaari *1 *2 ED82/ED82 A 38 1,9 72 33 2,2 4,8 17,9 160 40x/50x laajakulma MC III/III A/EDIII/EDIII A 40 1,8 72 31 1,5 2,3 17,8 165 okulaari *1 *2 ED82/ED82 A 50 1,4 72 24 1,6 2,6 17,8 165 60x/75x laajakulma MC III/III A/EDIII/EDIII A 60 1,2 72 21 1,0 1,0 17,0 175 okulaari *1 *2 ED82/ED82 A 75 1,0 72 17 1,1 1,2 17,0 175 20-45x/25-56x MC III/III A/EDIII/EDIII A 20-45 2,0 (20x) 40 (20x) 35 (20x) 3,0 (20x) 9,0 (20x) 12,9 (20x) 100 zoomokulaari *1 ED82/ED82 A 25-56 1,6 (25x) 40 (25x) 28 (25x) 3,3 (25x) 10,9 (25x) 12,9 (25x) 100 20-60x/25-75x MC II III/III A/EDIII/EDIII A 20-60 2,0 (20x) 40 (20x) 35 (20x) 3,0 (20x) 9,0 (20x) 14,1 (20x) 150 zoomokulaari *1 *2 ED82/ED82 A 25-75 1,6 (25x) 40 (25x) 28 (25x) 3,3 (25x) 10,9 (25x) 14,1 (25x) 150 Ensimmäinen luku tarkoittaa suurennusta 60 mm:n etulinssillä varustetulla putkella; toinen luku 82 mm:n etulinssillä varustetulla putkella. *1Näitä okulaareja ei voi käyttää Fieldscope I sarjan kanssa. *2 Kiertyvä ja liukuva kuminen silmäsuppilo. 16 17
LUONNON TARKKAILU Maakaukoputket Vettä hylkivän rakenteensa ansiosta Nikonin maakaukoputket sietävät roiskeita. Kaukoputkien kumipäällysteinen runko parantaa iskunkestävyyttä ja tarjoaa tukevan, miellyttävän otteen. Maakaukoputki RAII Maakaukoputki RAII A Maakaukoputki RAII Pienikokoinen ja kevyt O-renkaiden ansiosta roisketiivis Kumipäällysteen ansiosta iskunkestävä ja helposti käsiteltävä Monikalvopäällystys parantaa valon läpäisyä Yhdysrakenteinen liukuva vastavalosuoja 20x okulaari, 25x laajakulmaokulaari tai 15x-45x zoomokulaari (lisäväline) Edellisten mallien okulaareja voi myös käyttää, mutta ne eivät ole O-rengastiivistettyjä. Maakaukoputki 80 Maakaukoputki 80 A Kaukoputkien kamerasovite Tämän kinokameroihin tarkoitetun lisävälineen avulla muutat III/III A/EDIII/EDIII A/ED82/ED82 A -kaukoputken 800 mm:n (ED82/ED82 A kaukoputken 1.000 mm:n) superteleobjektiiviksi Nikon-kameraasi. Kirkas näkökenttä johtuu 80 mm:n etulinssistä ja sen monikalvopäällysteestä Roisketiivis O-rengastiivistyksen ansiosta Yhdysrakenteinen liukuva vastavalosuoja Kumipäällystys parantaa iskunkestävyyttä Maakaukoputki II:n okulaarit sopivat (1,33x parempi suurennus) Digitaalikamerasovite FSA/SSA Fieldscope-kaukoputki tai maakaukoputki voidaan liittää Nikon COOLPIX digitaalikameraan erikoistelekuvausta varten. Tähän tarvitaan soviterengas, jollainen myydään kuhunkin sarjan kameraan erikseen. Yleiskiinnitin Tämän avulla Fieldscope-kaukoputken, maakaukoputken tai Night Search kaukoputken voi yhdistää kinokameraan, digitaalikameraan tai videokameraan ilman erillistä sovitetta tai soviterengasta. Maakaukoputki 80 A Huom: Näiden tuotteiden käytössä on rajoituksia. Katso tarkemmat tiedot tuoteluettelosta. Liukuva vastavalosuoja vedettynä ulos * * Maakaukoputki 80 80 1.400 390 95 Maakaukoputki 80 A 80 1.430 385 95 Maakaukoputki RAII 60 900 281 84 Maakaukoputki RAII A 60 925 277 84 * Maakaukoputkien okulaarit 20x/27x RAII/RAII A 20 2,5 50 44 3,0 9,0 14,5 35 okulaari 80/80 A 27 1,9 50 33 3,0 9,0 14,5 35 25x/33x laajakulma RAII/RAII A 25 2,6 65 45 2,4 5,8 12,1 55 80/80 A 33 2,0 65 34 2,4 5,8 12,1 55 15-45x/20-60x RAII/RAII A 15-45 2,5 (15x) 38,1 (15x) 44 (15x) 4,0 (15x) 16,0 (15x) 12,5 (15x) 80 zoomokulaari 80/80 A 20-60 1,9 (20x) 38,1 (20x) 33 (20x) 4,0 (20x) 16,0 (0x) 12,5 (20x) 80 *Vain runko Ensimmäinen luku ilmaisee suurennuksen 60 mm:n etulinssillä varustetulle mallille; toinen luku 80 mm:n etulinssillä varustetulle mallille 18 19
LUONNON TARKKAILU 8x30E II/10x35E II 7x50IF SP WP/10x70IF SP WP Optiikassa on käytetty lyijytöntä ja arseenivapaata ekolasia Laaja 70 :een näkökenttä Lähin tarkennusetäisyys: 3 m (8x), 5 m (10x) Kevyt magnesiumsekoitteinen valurunko Kaikki linssit ja prismat monikalvopäällystettyjä Erityisesti tähtitieteelliseen käyttöön rakennetut kiikarit, joiden optisella rakenteella on pyritty korjaamaan kaikki vääristymät ja poikkeamat Kirkas kuva monikalvopäällysteisten linssien ansiosta Vesitiivis 5 metriin (10x70IF SP WP malli 2 metriin) asti 5 minuuttia sekä huurtumaton O-rengastiivistyksen ja typpitäytön ansiosta High-eyepoint -rakenne 8x30E II 7x50IF SP WP 18x70IF WP WF 18x70IF WP WF 8x32SE CF/10x42SE CF/12x50SE CF Erittäin laaja 72 :een näkökenttä Kaikki linssipinnat on monikalvopäällystetty Vesitiivis (2 metriin asti 5 minuuttia) ja huurtumaton O-rengastiivistyksen ja typpitäytön ansiosta High-eyepoint -rakenne 20 Valon läpäisy on huippuluokkaa kaikkien linssi- ja prismapintojen monikalvopäällysteen ansiosta Alkuperäisen Nikon-tasokorjauslinssin ja okulaarirakenteen ansiosta kuva on kirkas ja terävä aivan reunoille asti High-eyepoint rakenne takaa selkeän, koko näkökentän hallinnan Lähin tarkennusetäisyys: 3m Kevyt magnesiumsekoitteisen valurungon ansiosta Valkuaissekoitteinen kumipäällystys suojaa iskuilta ja antaa miellyttävän otteen kiikarista 10x42SE CF Jalustasovite (lisäväline) 7x50IF HP WP Tropical, 8x32SE CF, 10x42SE CF, 12x50SE CF, 18x70IF WP WF, 7x50IF SP WP, 10x70IF SP WP, 10x70IF HP WP, 8x30E II ja 10x35E II kiinnittämiseksi jalustaan tai monopodiin. 8x30E II 8 30 8,8 70,0 154 3,8 14,4 13,8 3,0 56-72 575 101 181 Porro 10x35E II 10 35 7,0 70,0 122 3,5 12,3 13,8 5,0 56-72 625 126 183 Porro 8x32SE CF 8 32 7,5 60,0 131 4,0 16,0 17,4 3,0 53-73 630 116 183 Porro 10x42SE CF 10 42 6,0 60,0 105 4,2 17,6 17,4 5,0 53-73 710 157 192 Porro 12x50SE CF 12 50 5,0 60,0 87 4,2 17,6 17,4 7,0 53-73 900 182 202 Porro 7x50IF SP WP 7 50 7,3 51,1 128 7,1 50,4 16,2 12,3 56-72 1.485 217 216 Porro 10x70IF SP WP 10 70 5,1 51,0 89 7,0 49,0 16,3 25,0 56-72 2.100 304 235 Porro 18x70IF WP WF 18 70 4,0 72,0 70 3,9 15,2 15,4 81,0 56-72 2.050 293 234 Porro 21
LUONNON TARKKAILU 20x120 III Laajenna näkymiäsi Nikonin avulla Urheilulliset mallit monipuoliseen käyttöön Suuri 120 mm:n etulinssi ja alkuperäinen Nikonin linssipäällystys takaavat hyvän kuvan myös hämärässä Terävä kuva on toteutettu korjaamalla optiset vääristymät Vesitiivis (2 metriin asti 10 minuuttia), täytetty typpikaasulla, huurtumaton kuva ja pölytiivis rakenne Iskun- ja korroosionkestävä rakenne High-eyepoint rakenteen ansiosta selkeä näkökenttä Helposti käsiteltävä; kiertyy 360 ja liikkuu pystysuunnassa 30 - +70 Korkeus(jalustalla, kiikariputket vaakatasossa): 440 mm (Lisävälineenä) on saatavana tukeva pylväsjalusta StabilEyes 14x40 StabilEyes Kenttämikroskoopit Fieldmicroscope ja Fieldmicroscope Mini Pieni ja helposti mukana kuljetettava 20x suurennus Stereomikroskooppi Kiinteä valaistusjärjestelmä (Fieldmicroscope) Roisketiivis (Fieldmicroscope Mini) 20x120 III 20x120 III 20 120 3,0 60,0 52 6,0 36,0 20,8 133,0 58-74 15.5 kg* 680* 452* Porro *Vain kiikarirunko 20x120 III pylväsjalustalla Molempien StabilEyes-mallien tarjoamat edut: Tärinän vaimennuksella ylivertainen suorituskyky ja vakaa kuva Erittäin kirkas kuva kokonaan monikalvopäällystettyjen linssien ansiosta Vaihekorjatut prismat parantavat erottelukykyä Vesitiivis ja huurtumaton O-rengastiivistyksen ja typpitäytön ansiosta Ergonominen muotoilu takaa hyvän käsiteltävyyden ja mukavan otteen 14x40 Kaksitoiminen kuvanvakaaja: LAND-asetus, jota käytetään tukevalla alustalla seistessä, vähentää käsien tärinästä tai liikkuvan kohteen seuraamisesta aiheutuvaa epäterävyyttä luontoa tarkkailtaessa tai urheilua seurattaessa ON BOARD asetusta käytetään, kun katselualusta tärisee esimerkiksi kovasta tuulesta tai moottorin toiminnasta johtuen Vakiona kelluva hihna 12x32 Nikonin ainutlaatuinen VR PAUSE painike takaa miellyttävän näkymän panoroinnin aikana, kallistusasennossa tai seurattaessa nopeasti liikkuvia kohteita Pitkä katseluetäisyys mahdollistaa myös silmälasien käytön Kiertyvät ja liukuvat kumiset silmäsuppilot Vakiona pehmeä niskahihna Luonnon tutkimiseen Ilman kuvanvakaajaa Urheilutapahtumien seuraamiseen Kuvanvakaajalla StabilEyes 12x32 Fieldmicroscope Mini Fieldmicroscope Fieldmicroscope Fieldmicroscope Mini Suurennus 20x (kiinteä) Optinen järjestelmä Ylhäältä katsottava oikeapeilinen kuva. Erilliset okulaarisäädöt. Katseluetäisyys 11,1 mm 12,8 mm Silmävälin säätöalue 56-72 mm 51-72 mm Pystysäätö 50 mm pohjalevystä 42 mm pohjalevystä Pohjalevy Irrallinen, käännettävä: tasainen toiselta puolelta ja kuppimainen toiselta Paino Noin 610 g Noin 395 g 14x40 Suurennus 14x 12x Kuvanvakaajajärjestelmä 12x32 Optinen vakautus nivelkehyksiin kiinnitettyjä prismoja oikaisemalla Vakaajan toiminta-alue ±5 ±3 Linssin halkaisija 40 mm 32 mm Katseluetäisyys 13 mm 15 mm Diopterisäätö ±2 D ±3 D 4 5 56 60 Näkökentän leveys (1000 m) 70 m 87 m 2,9 mm 2,7 mm 8,4 7,3 60-70 mm 56-72 mm Lähin tarkennusetäisyys 5 m 3,5 m Mitat (P x L x S) 186 x 148 x 88 mm 178 x 142 x 81 mm Paino (ilman paristoja) 1.340 g 1.130 g Toimintalämpötila 10 C - +50 C Virtalähde DC 6V (neljä AA-kokoista) DC 3V (kaksi AA-kokoista) Paristojen kesto N. 6 tuntia* Helikopterista Ilman kuvanvakaajaa Veneestä tai laivalta Villieläinten tarkkailuun liikkuvasta ajoneuvosta Kuvanvakaajalla *Jatkuvaa käyttöä neljällä AA-kokoisella alkaliparistolla normaalilämpötilassa (20 C) *Mallikuvia on käsitelty 22 23
Laser etäisyysmittarit Nopeaa ja helppoa estäisyyksien mittaamista turvallisen ja näkymättömän infrapunalaserin avulla Laser 600/Laser 400 Hyvä mittaustarkkuus ±1 m (Laser 600), ±0,5 m (Laser 400) Todella pienikokoinen ja kevyeksi muotoiltu Yhdellä painikkeella toimiva helppo mittaus Eri kohteiden etäisyyksien mittaaminen sarjana on mahdollista pitämällä painike painettuna Pitkä katseluetäisyys (vain Laser 600) Diopterisäätö ±4 D (Laser 600), ±5 D (Laser 400) Alin käyttölämpötila 10 C Roisketiivis O-rengastiivistyksen ansiosta Saatavilla kahtena erivärisenä versiona (hopea/metallinmusta) (vain Laser 400) Laser 800 Neljä eri mittaustoimintoa (normaali, sadesää, heijastava kohde ja yli 150 m) Eri kohteiden etäisyyksien mittaaminen nopeana sarjana on mahdollista Laser 400 Laser 600 Laser 800 Suurennus 8x 6x 8x Tehollinen aukko 20 mm 28 mm Näkökenttä 6,3 4,5 Lähtöaukko 2,5 mm 3,3 mm 3,4 mm Katseluetäisyys 10,1 mm 17 mm 14 mm Etäisyysnäyttö Digitaalinen nestekide-etsin 10-100m: 0,5 m jaolla 10-99,5 m: 0,5 m jaolla 2 m jaolla 100-400m: 1 m jaolla 100-546 m: 1 m jaolla Mittaustarkkuus ± 0,5 m ± 1 m Mittausalue 10-400 m 10-546 m 16-800 m* Virtalähde CR2-litiumparisto x 1 (DC3V) 1,5V AAA-kokoinen Automaattinen virrankatkaisu (8 s. viiveellä) Laser 400 alkaliparisto x 4 Koko (P x L x K) 96 x 36 x 72 mm 96 x 42 x 72 mm 122 x 92 x 50 mm Paino 195 g (ilman paristoa) 210 g (ilman paristoa) 270 g (ilman paristoja) *998 m erityisen heijastavista kohteista Night Search Kirkas ja selkeä kuva pimeässä Toisen polven kuvanvahvistin *1 Asfäärisen okulaarin ja valovoimaisen f/1,2 linssin ansiosta kirkas ja terävä kuva O-renkaat takaavat roisketiiviyden Yhdysrakenteinen infrapunavalaisin avustaa yötarkkailussa Automaattinen kirkkauden säätö Kierrettävä ja liukuva kuminen silmäsuppilo helpottaa katselupisteen löytymistä High-eyepoint rakenne silmälasien käyttäjille Saatavana 2,8x telejatke *2 (lisäväline) Laser 600 Night Search Rakennusten arviointia Raunioiden tutkimusta Metsästyksessä Golfatessa tai caddyna Laser 800 Purjehtiessa Metsän arviointia Simuloitu kuva (Night Search) 30x80 II 30x80 II 30 80 1,4 50,0 29 2,7 7,3 10,7 150 62 (kiinteä) 42,0 kg 1,600 450* Periskooppi *Jalustan pohjapinta (L x S): 450 x 360 4D (Kulmamalli) 8D (Pyöreä malli) 30x80 II näköalakiikari Periskooppirakenne helpottaa maisemakohteen etsintää ilman erillistä käsitarkennusta Yhden kolikon katseluaika on säädettävissä yhdestä viiteen minuuttiin Ilmatiivis rakenne Lyhyiden okulaariputkien ansiosta ei vie suurta tilaa Helposti käsiteltävä; 360 panorointi ja 30 - +25 pystysäätö Kolikkolaskin (lisätarvike) on kytkettävissä kassaseurantaan Kolikkolaite on säädettävissä useimmille valuutoille. Ota yhteys paikalliseen Nikonin edustajaan. Näkökenttä (todellinen/astetta) Taskumallinen T Miellyttävä, elegantti pisaramuoto Taskumallinen S Tyylikäs, virtaviivainen muoto T12D T16D T20D* 2 (Väri: Lila/viininpunainen) S12D S16D Erottelukyky 36 linjaparia/mm S20D* Tarkkuusluuppi (asiantuntijoille) (Väri: Kulta/musta) Suurennus 1x Linssin halkaisija 23 mm Erottelukyky 63 juovaa/mm Näkökenttä 40 Ilmatiivis sisäänvedettävä linssi *2 Saatavana kolmella suurennussuhteella käyttäen kaksoislinssiyhdistelmänä Polttoväli 27 mm sopii ammattitehtäviin Tarkennusalue 33 cm ääretön Diopterisäätö 5 - +2 D Linssi koostuu kolmesta optisesta lasielementistä Katseluetäisyys 20 mm Erittely (taskumallinen luuppi T/ S) Virtalähde CR123A litiumparisto x 1 (DC 3V) Malli 12D 16D 20D (8D/12D) Koko (P x L x K) 150 x 50 x 76,5 Tarkkuus 10x Väri T-tyyppi Lila/viininpunainen Paino 490 g (ilman paristoa) S-tyyppi Kulta/musta Erittely (tarkkuusluuppi) Pariston kesto 50 h (IR-valaisin ei käytössä) Tehollinen läpimitta 32,5 mm (jatkuva käyttö 20 C 20 h (IR-valaisin käytössä) Tehollinen läpimitta 13 mm Taittokyky 12 diopteria 16 diopteria 20 (8/12) diopteria Tarkennusetäisyys 25 mm *1 Image Intensifier Tube valovahvistimen käyttöikä on noin 1.000 tuntia jatkuvassa Viitteellinen suurennus 3x 4x 5x (2x/3x) Suurennus 10x (± 1 %) Luonnon Tähtitieteellistä Yöllisiä Yövalvontaa Kodin käytössä. Koska kyseessä on kuluva osa, sen uusimisesta veloitetaan myös yökiikarien Koko T-tyyppi 62 x 44 x 15 mm 62 x 44 x 18 mm seurantaa havainnointia aktiviteetteja turvallisuutta takuuaikana. Koko (P x L x K)* 1 42 x 24 x 16 mm (P x L x K) S-tyyppi 62 x 44 x 17 mm pimeässä **2 Osa valaisimen infrapunavalaisimen valonsäteestä peittyy jos samanaikaisesti käytetään Paino n. 15g Paino 25 g 30 g 35 g 24 telejatketta. *1 Kun linssi on alkuperäisessä asennossa. 25 Luupit Uudet kahvamalliset luupit Asfääriset linssit vähentävät kuvan vääristymiä Mukava kädensija helpottaa pitelyä Pitkälle kehittynyt rakenne Muovisessa, kuperassa asfäärisessä linssissä on naarmuuntumaton päällystys Erittely (uusi kahvamallinen luuppi) Malli 4D 6D 8D 10D Tehollinen läpimitta 107 x 53,5 mm 80 x 50 mm 80 mm 60 mm Taittokyky 4 diopteria 6 diopteria 8 diopteria 10 diopteria Viitteellinen suurennus 1,5x 1,8x 2x 2,5x Koko (P x L x K) 145 x 170 x 17 mm140 x 152 x 17 mm 199 x 89 x 18 mm 179 x 69 x 15 mm Paino 115 g 95 g 100 g 65 g Taskumallinen luuppi Erinomainen erottelukyky Pieni, helposti mukana kuljetettava Kääntyvä linssi vetäytyy sisään tasaisesti Muoto ja väri valinnan mukaan Optisesta lasista tehty kaksoiskupera sfäärinen linssi
Matkailu Parhaiten matkailukäyttöön soveltuvat pienet kiikarit, keskinkertaisella suurennuksella ja normaalilla näkökentällä. 8x20HG DCF, 10x25HG DCF SPRINT IV -sarja (s. 8) SPORTSTAR III -sarja (s. 8) TRAVELITE V -sarja (s. 9) DX II -sarja (s. 9) 6x15M CF, 7x15M CF Black (s. 10) 5x15DCF Titanium, 7x15DCF Titanium (s. 11) Monokulaari 5x15 HG, Monokulaari 7x15 HG (s. 11) Teatteri Teatterikäyttöön suositellaan pieniä 4x - 8x suurennuksella varustettuja kiikareita. Yksittäisen taiteilijan seuraamiseen soveltuu 7x - 10x suurennus. 8x20HG DCF, 10x25HG DCF SPRINT IV -sarja (s. 8) SPORTSTAR III -sarja (s. 8) TRAVELITE V -sarja (s. 9) DX II -sarja (s. 9) 6x15M CF, 7x15M CF Black (s. 10) 5x15DCF Titanium, 7x15DCF Titanium (s. 11) Museot Museoissa kaivataan pieniä ja keveitä kiikareita joiden suurennus ei ole kovin suuri, mutta jotka tarkentuvat lähelle, mieluummin alle 2 metrin etäisyyksille. 8x20HG DCF 6x15M CF, 7x15M CF Black (s. 10) 5x15DCF Titanium, 7x15DCF Titanium (s. 11) Monokulaari 5x15 HG, Monokulaari 7x15 HG (s. 11) Urheilun seuraaminen Nopealiikkeisen urheilun seuraamiseen suositellaan laajakulmaisia kiikareita ja suurennusta väliltä 7x - 10x. Zoomkiikari on erittäin sopiva tähän käyttöön, koska se mukautuu kätevästi vaihtuviin tilanteisiin. 8x20HG DCF, 10x25HG DCF SPORTER I -sarja (s. 6) Action -sarja (s. 7) Action Zoom -sarja (s. 7) SPRINT IV -sarja (s. 8) SPORTSTAR III -sarja (s. 8) TRAVELITE V -sarja (s. 9) DX II -sarja (s. 9) Lintujen ja luonnon tarkkailu Laajakulmainen kiikari 7x - 10x suurennuksella on paras yleiskiikari luonnon tapahtumien seurantaan. Meren äärellä tapahtuva lintujen ja muiden meren eläjien seuraaminen edellyttää suurempaa 8x - 12x suurennusta. Fieldscope-kaukoputkia ja maakaukoputkia suositellaan myös lyhyemmille katseluetäisyyksille. HG -sarja SPORTER I -sarja (s. 6) Action -sarja (s. 7) Action Zoom -sarja (s. 7) SPORTSTAR III -sarja (s. 8) Spotter XL II -sarja (s. 15) Fieldscope III/EDIII -sarja (s. 17) / Fieldscope ED82 -sarja (s. 16) Maakaukopuki RAII -sarja (s. 19) / Maakaukopuki 80 -sarja (s. 18) 8x30E II, 10x35E II (s. 20) 8x32SE CF, 10x42SE CF, 12x50SE CF (s. 20) Fieldmicroscope -sarja (s. 22) StabilEyes 12x32, StabilEyes 14x40 (s. 23) Vuorikiipeily, telttailu ja vaellus Rajut ulkoliikunnan muodot vaativat kiikarilta pientä kokoa ja kestävyyttä. Vesitiiviys ja kumipäällystys ovat myös sopivia ominaisuuksia. 8x20HG DCF, 10x25HG DCF SPORTER I -sarja (s. 6) Action -sarja (s. 7) Action Zoom -sarja (s. 7) MONARCH -sarja (s. 14) 10x50CF WP (s. 15) 8x25CF WP RA II, 10x25CF WP RA II (s. 15) 8x30E II, 10x35E II (s. 20) 8x32SE CF, 10x42SE CF, 12x50SE CF (s. 20) Fieldmicroscope -sarja (s. 22) Metsästys ja ulkoilu Mallit joiden suurennus vaihtelee välillä 8x - 10x ovat sopivia metsästykseen. Muita tarpeellisia ominaisuuksia ovat vesitiiviys ja kestävyys. Aamu- tai iltahämärässä on kiikarin oltava valovoimainen, eli suositeltavaa on, että etulinssin halkaisija on suuri. 8x42HG DCF, 10x42HG DCF 8x32HG DCF, 10x32HG DCF 8x20HG DCF, 10x25HG DCF MONARCH -sarja (s. 14) 10x50CF WP (s. 15) 8x25CF WP RA II, 10x25CF WP RA II (s. 15) Spotter XL II (s. 15) Vesiurheilu ja kalastus Vesitiiviys ja kestävyys ovat ensisijaisia ominaisuuksia. Hyvä valovoima ja laajakulmaisuus ovat tarpeellisia ominaisuuksia. Veneessä tai laivassa on miellyttävä käyttää malleja, joissa on kuvanvakain. HG -sarja 7x50CF WP, 7x50CF WP Compass (s. 12) 7x50IF WP, 7x50IF WP Compass (s. 13) 7x50IF HP WP Tropical (s. 13) 10x70IF HP WP (s. 13) MONARCH -sarja (s. 14) 10x50CF WP (s. 15) 8x25CF WP RA II, 10x25CF WP RA II (s. 15) 7x50IF SP WP, 10x70IF SP WP (s. 21) 18x70IF WP WF (s. 21) 20x120 III (s. 22) StabilEyes 12x32, StabilEyes 14x40 (s. 23) Tähtien tarkkailu Tähtitieteelliset havainnot edellyttävät hyvää, kirkasta optista järjestelmää, jossa on suuri etulinssi ja suuri lähtöaukko. Sopivimpia ovat vesitiiviit kiikarit joissa optiset poikkeamat on korjattu mahdollisimman tarkoin. 8x42HG DCF, 10x42HG DCF 8x32HG DCF, 10x32HG DCF Fieldscope ED82 -sarja (s. 16) 8x32SE CF, 10x42SE CF, 12x50SE CF (s. 20) 7x50IF SP WP, 10x70IF SP WP (s. 21) 20x120 III (s. 22) Tarkemmat tiedot suluissa mainituilla sivuilla. 26 27
Valmistaja pidättää itsellään oikeuden laitteita ja niiden teknisiä ominaisuuksia koskeviin muutoksiin. Kesäkuu 2003 2003 NIKON VISION CO., LTD. NIKON SUOMEN MYYNTITOIMISTO NIKON SVENSKA AB OJAHAANRINNE 4, 01600 VANTAA PUH: (09) 5660 060 FAX: (09) 5660 0626 NIKON VISION CO., LTD. Nikon Futaba Bldg., 3-25, Futaba 1-chome, Shinagawa-ku, Tokyo 142-0043, Japan Tel: +81-3-3788-7697 Fax: +81-3-3788-7698 http://www.nikon.co.jp/bi_e/ Fi Printed in Holland Code No. 3CV-BTXH-2 (0306-70)