Taskutilasto 2009
taskutilasto sisältö yleistä eläkkeet 5 vammaisetuudet 9 sairausvakuutus 0 kuntoutus 6 työttömyysturva 7 lapsiperheet 9 asumistuet 22 opiskelu 24 muut etuudet 26 talous 27 Eläke- ja vammaisetuuslainsäädännön uudistuksen (..2008) seurauksena tilastoinnissa käytetyt käsitteet ovat muuttuneet. Eläkkeensaajan asumistuki ei enää kuulu eläkkeisiin, vaan on jatkossa oma etuuslajinsa. Lisäksi eläkkeensaajan hoitotuki on liitetty vammaisetuuksiin. Vertailuvuoden 2007 luvut on laskettu vastaamaan uutta käsitteistöä. ISSN 0359-528 (painettu) ISSN 457-8727 (sähköinen) HELSINKI 2009
Kelan hoitama sosiaaliturva Yleistä Kansaneläkelaitos (Kela) huolehtii Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Tätä varten Kelalla on 280 palvelupistettä (vuoden 2008 lopussa) ympäri maata. Vuosittain Kelassa ratkaistaan runsaat 4 miljoonaa etuushakemusta. Toimistoissa, puhelimitse ja verkossa asioidaan yli 0 miljoonaa kertaa. Kelan hoitamaan sosiaaliturvaan kuuluvat vähimmäiseläketurva, sairausvakuutus, kuntoutus, työttömän perusturva, lapsiperheiden toimeentuloturva, asumistuet sekä opintotuki ja koulumatkatuki. Lisäksi Kela huolehtii vammaisetuuksista, sotilasavustuksista sekä maahanmuuttajien tuista. Elatustuki siirtyi Kelan hoidettavaksi.4.2009. Kelan etuudet, milj. 2009* Kela maksoi eläke-etuuksia 2 99 2 53 2 566 vammaisetuuksia 389 399 426 sairausvakuutusetuuksia 3 404 3 680 3 97 kuntoutusta 296 300 32 työttömyysturvaa 878 823 059 äitiysavustusta, lapsilisää ja pienten lasten hoidon tukea 86 830 865 yleistä asumistukea 43 428 475 eläkkeensaajan asumistukea 334 349 370 opintoetuuksia 74 738 839 elatustukea.. 69 muita etuuksia 58 56 5 etuuksia kaikkiaan 0 58 5 950 * Ennakkotieto tai arvio Huom. Tilastointitapa on muuttunut. Katso kannen sisäsivu.
2 Yleistä Kelan etuuden saajat Kelasta sai eläke-etuutta.. 74 400 vammaisetuutta 263 500 266 800 sairauspäivärahaa 2 347 800 342 800 vanhempainpäivärahaa 52 300 55 200 sairaanhoitokorvauksia 4 063 000 4 0 900 kuntoutusta 05 300 04 200 työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea 6 00 4 900 työvoimapol. koulutustukea 6 400 6 400 äitiysavustusta 56 300 60 400 lapsilisää (lapsia) 024 500 02 300 pienten lasten hoidon tukea (perheitä) 88 200 87 00 yleistä asumistukea (ruokakuntia) 42 200 39 400 eläkkeensaajan asumistukea 73 500 75 400 opintotukea 230 500 24 600 koulumatkatukea 32 300 3 800 3.2. 2 Ei sisällä pelkän YEL-sairauspäivärahan saajia. Eräitä kansantaloussuureita, mrd. Kelan etuudet 0,5, Bruttokansantuote 79,7* 86,2* Palkkasumma 68,5* 73,4* Sosiaalimenot 45,6 47,9* Kokonaiseläkemenot 9,0 20,3* Huom. Tilastointitapa on muuttunut. Katso kannen sisäsivu.
Yleistä 3 Kelan maksamat etuudet (2008 rahana) Mrd. 2 0 8 6 4 2 Muut Yleinen asumistuki Opintoetuudet Työttömyysturvaetuudet Äitiysavustukset, lapsilisät, pienten lasten hoidon tuet Sairausvakuutusetuudet Eläkkeensaajan asumistuki Eläke- ja vammaisetuudet 993 995 2000 2005 2008 Huom. Tilastointitapa on muuttunut. Katso kannen sisäsivu. Tunnuslukuja Kelasta Kokonaismenot, milj. 0 869 489 Etuusmenot, milj. 0 58 5 Toimintamenot/kokonaismenot, % 3,2 3,2 Etuusmenot/bkt, % 5,9* 6,0* Etuusmenot/palkkasumma, % 5,4* 5,2* Etuusmenot (pl. opintoetuudet)/ sosiaalimenot, % 2,5 2,7* Etuusmenot/asukas, 984 2 087
4 Yleistä Väestö iän ja sukupuolen mukaan MIEHIÄ Ikä 90 80 70 60 50 40 30 20 0 NAISIA 2030 2008 200 000 00 000 00 000 200 000 Sosiaalimenot ja Kelan etuudet 2008 78 % 22 % Sosiaalimenot 47,9* mrd. Eläke- ja vammaisetuudet Mrd. 2,9 Sairausvakuutusetuudet 3,68 Työttömyysturvaetuudet 0,82 Äitiysavustukset, lapsilisät, pienten lasten hoidon tuet,83 Muut,3 Opintoetuudet 0,74 Yhteensä,2 Tilastointitapa on muuttunut. Katso kannen sisäsivu. Huom. Opintoetuudet kuuluvat Kelan etuuksiin, mutta eivät sisälly sosiaalimenoihin.
Eläkkeet 5 Sosiaalivakuutuksen rahastot, milj. (3.2.) Kansaneläkerahasto 226 240 Sairausvakuutusrahasto 468 382 Työeläkerahastot 4 293 6 065* Tapaturmavakuutusrahasto 2 846 2 994 Liikennevakuutusrahasto 2 868 2 988 Yksityinen ja julkinen sektori. Eräiden indeksien pistelukuja 2008 2009 Kansaneläkeindeksi (957=00) 436 502 Työeläkein dek si (962=00) 2 78 2 286 Palkkakerroin (2004=),24,92 Elinkustannusindeksi (95:0=00) 730 746* Kuluttajahintaindeksi (2005=00) 08,3 09,3* Ansiotasoindeksi (995=00) 60,4* 68,4* Eläkemenot, milj. Eläkemenot yhteensä 8 966 20 33* Kelan eläke-etuudet 2 94 2 508 Työeläkkeet (TyEL, YEL, MYEL, MEL) 9 774 0 48 Valtion eläkkeet 3 20 3 376* Kuntien eläkkeet 2 74 2 899 Tapaturma-, liikennevakuutus-, sotilasvammalain mukaiset eläkkeet 499 503* Muut eläkkeet 584 609* Eläkemenojen osuus sosiaalimenoista, % 4,6 42,4* bruttokansantuotteesta, % 0,6* 0,9* Tilastointitapa on muuttunut. Katso kannen sisäsivu.
6 Eläkkeet Eläkkeensaajien kokonaislukumäärät 3.2. Vanhuuseläke 978 300 005 300 Työkyvyttömyyseläke 27 600 272 900 Työttömyyseläke 50 300 50 800 Perhe-eläke 287 900 287 400 Muu eläke 59 300 56 900 Saajia yhteensä 389 800 44 200 Sama henkilö voi saada usean eri eläkelajin mukaista eläkettä. Vanhuus-, työkyvyttömyys- tai työttömyyseläkettä saavat (3.2.) Eläkkeensaajia kaikkiaan 236 800 262 600 Pelkän kansaneläkkeen saajia 2 82 700 8 900 Sekä kansan- että työeläkkeen saajia 52 800 555 700 Pelkän työeläkkeen saajia 2 632 300 624 900 Kansaneläkkeen saajat kaikkiaan 604 500 637 600 Työeläkkeen saajat kaikkiaan 54 00 80 600 Kokonaiseläke 3 keskimäärin 3.2.2008 /kk Kaikki eläkkeensaajat 266 Pelkästään kansaneläkettä saavat 2 592 Sekä kansaneläkettä että työeläkettä saavat 885 Kelan eläkkeen osuus 279 Pelkästään työeläkettä saavat 2 692 Suomessa asuvat. 2 Henkilö voi saada myös SOLITA-eläkettä. 3 Tilastointitapa on muuttunut. Katso kannen sisäsivu.
Eläkemenot Kelan eläkemenot kaikista, % 50 Mrd. (2008 rahana) 25 Eläkkeet 7 40 30 20 0 20 5 0 5 Kelan eläkemenot kaikista, % Kaikki eläkemenot 993 995 2000 2005 2008 Kelan eläke-etuutta saavat (3.2.) Kaikki.. 74 400 Kansaneläkkeet 645 00 679 700 Vanhuuseläkkeet 466 400 488 700 Alle 65-vuotiaiden 4 300 5 600 Työkyvyttömyyseläkkeet 57 400 66 700 Yksilölliset varhaiseläkkeet 700 00 Työttömyyseläkkeet 2 200 24 200 Leskeneläkkeet 8 000 7 600 Lapseneläkkeet 23 000 22 400 Lapsikorotukset 3 600 3 700 Rintamalisät 75 700 67 500 Huom. Tilastointitapa on muuttunut. Katso kannen sisäsivu.
8 Eläkkeet Kelan maksamat eläke-etuudet, milj. Kaikki 2 94,2 2 507,9 Kansaneläkkeet 2 082, 2 396,0 Vanhuuseläkkeet 442,9 643,9 Alle 65-vuotiaiden 0,8 5,4 Työkyvyttömyyseläkkeet 597,9 700, Yksilölliset varhaiseläkkeet,7 0,7 Työttömyyseläkkeet 4,2 52, Perhe-eläkkeet 34,4 36,6 Leskeneläkkeet 5, 6,6 Lapseneläkkeet 9,2 20,0 Lapsikorotukset 5,3 5,4 Rintamalisät 72,4 70,0 Kelan eläke-etuuksien osuus kokonaiseläkemenoista, %,6 2,3* Eläke-etuuksien suuruus..2009, /kk Tulojen mukaan määräytyvät Yksinäinen Naimisissa Kansaneläkkeen täysi määrä 584,3 58,2 Lesken jatkoeläkkeen täysi täydennysmäärä 489,77 423,76 Ylimääräisen rintamalisän täysi määrä 220,39 90,69 Lapseneläkkeen täysi täydennysmäärä 83,84 Vakio-/perusmäärät Lapsikorotus 20,37 Lapseneläke 55,43 Rintamalisä 45,64 Lesken alkueläke 30,27 Lesken jatkoeläke 94,37 Huom. Tilastointitapa on muuttunut. Katso kannen sisäsivu.
Vammaisetuudet Vammaisetuudet 9 Saajat 3.2. 263 530 266 80 Lapsen vammaistuet 35 990 34 450 Aikuisen vammaistuet 480 240 Eläkkeensaajan hoitotuet 92 830 96 830 Ruokavaliokorvaukset 24 860 26 240 Maksetut etuudet, milj. 388,9 399,2 Lapsen vammaistuet 72,6 70,2 Aikuisen vammaistuet 3,6 3,3 Eläkkeensaajan hoitotuet 278,5 29, Ruokavaliokorvaukset 6,2 6,5 Vammaisetuuksien suuruus 2009, /kk Perus- Korotettu Ylin tuki tuki tuki Lapsen vammaistuki 85,59 99,7 387,26 Aikuisen vammaistuki 85,59 99,7 387,26 Eläkkeensaajan hoitotuki 57,32 42,70 30,75 Ruokavaliokorvaus 2,00 Huom. Tilastointitapa on muuttunut. Katso kannen sisäsivu.
0 Sairausvakuutus Julkiset terveydenhuoltomenot, milj. 2006 2007 Julkiset terveydenhuoltomenot 0 369 0 978 Erikoissairaanhoito 4 82 4 444 Perusterveydenhuolto 2 233 2 366 Suun terveydenhuolto 326 343 Työterveys- ja opiskeluterveydenhuolto 253 276 Vanhusten laitoshoito 543 57 Sairausvakuutuksen korvaama yksityinen terveydenhuolto 385 407 Lääkkeet ja muut lääkinnälliset kulutustavarat 00 42 Muut terveydenhuoltomenot 347 430 Julkisten terveydenhuoltomenojen osuus sosiaalimenoista, % 23,7 24, bruttokansantuotteesta, % 6,2 6,* Pl. työterveys-, opiskelu- ja suun terveydenhuolto. Lääkkeiden kokonaismyynti, milj. Kokonaismyynti 2 500 2 664 Avohoidon reseptilääkkeet 87 935 Sairausvakuutuskorvaukset 42 243 Avohoidon itsehoitolääkkeet 275 290 Sairaaloissa käytetyt lääkkeet 408 439 Huom. Avohoidon myynti verollisin vähittäismyyntihinnoin (ei sisällä nikotiinivalmisteita), sairaalamyynti tukku myyntihinnoin.
Sairausvakuutus Sairausvakuutuskorvaukset, milj. Kaikki 3 48,4 3 375,7 Sairauspäivärahat 767,2 772,7 Osasairauspäivärahat 2,5 2,9 YEL-sairauspäivärahat 4,5 4,9 Vanhempainpäivärahat 77,8 83,4 Sairaanhoitokorvaukset 2 562, 7,4 Lääkkeet 2 42, 242,9 Peruskorvatut 368,7 395,5 Erityiskorvatut Alempi erityiskorvaus 229,4 235,0 Ylempi erityiskorvaus 432,6 465,6 Lisäkorvaukset,3 46,7 Lääkärinpalvelut 65,7 66,2 Hammaslääkärinpalvelut 93,5 8,6 Tutkimus ja hoito 64,6 68,3 Fysioterapia 7,9 8,0 Matkat ja sairaankuljetus 3 96,2 25,4 Sisältää myös korvaukset tartuntatautilain perusteella, päivärahat kudoksen luovuttajalle, vuosilomakustannusten kor vaukset työnantajalle, erityishoitorahat ja korvaukset annosjakelupalkkioista. 2 Sisältää myös korvaukset annosjakelupalkkioista. 3 Sisältää myös ns. lisäkorvaukset.
2 Sairausvakuutus Sairausvakuutuskorvaukset (2008 rahana) 2,5 2,0,5,0 0,5 993 995 2000 Lääkkeet Mrd. 2008 3,5 Muut % sairaanhoitokorvaukset 3,0 3,9 Vanhempainpäivärahat Sairauspäivärahat 2 2005 2008 36,8 26,2 23, Sisältää lomakustannuskorvaukset ja erityishoitorahat. 2 Sisältää osa- ja YEL-sairauspäivärahat, korvaukset tartuntatautilain perusteella ja päivärahat kudoksen luovuttajalle. Sairaus- ja vanhempainpäivärahat Saajia Sairauspäiväraha 347 800 342 800 Osasairauspäiväraha 800 2 000 YEL-sairauspäiväraha 6 00 6 700 Vanhempainpäiväraha, äidit 0 200 0 200 Vanhempainpäiväraha, isät 5 200 54 000 Korvaus keskimäärin, /pv Sairauspäiväraha 2 45,9 47,5 Vanhempainpäiväraha, äidit 46,8 49,7 Vanhempainpäiväraha, isät 64,8 69,9 Sama henkilö voi saada yhtä tai useampaa erilaista sai rauspäivärahaa. 2 Ei sisällä osa- eikä YEL-sairauspäivärahaa.
Sairausvakuutus 3 Päivärahan suuruus 2009, /pv Työtulot vuodessa Päiväraha (palkansaajien tuloista vähennettävä 4,5 % ennen kaavan käyttöä) Alle 224 0/22,04 224 3 850 70 % työtuloista 2 Yli 3 850 Alle 70 % työ tu lois ta 2 Sairauspäivärahaa ei saa yleensä lainkaan työkyvyttö myyden kestä essä enintään 55 kalenteripäivää. Sen jälkeen sairauspäivärahaa saa vähintään 22,04 /pv. Vanhempainpäiväraha on aina vähintään 22,04 /pv. 2 Lisäksi työtuloihin perustuvia vanhempainpäivärahoja maksetaan korotettuina (äitiysraha 56 ensimmäiseltä arki päivältä, äidin vanhempainraha 30 ensimmäiseltä arkipäivältä sekä isän vanhempainraha ja isäkuukauden isyysraha yhteensä 30 ensimmäiseltä arkipäivältä). Sairaanhoitokorvausten suuruus 2009 Kiinteä Omavas- Korvaus omavas- tuun ylit- keskim. tuu, teestä kor- 2008, % Lääkkeet vataan, % Peruskorvaus 42 42,0 Alempi erityiskorvaus 72 7,9 Ylempi erityiskorvaus 3,00 00 98,0 Lääkärinpalkkiot 60 2 24,6 Hammaslääk.palkkiot 50/60/00 2 37,4 Tutkimus ja hoito 3,46 75 2 30,9 Matkat (yhdensuunt.) 9,25 00 89,2 Lisäksi matka-/lääkekustannuksia korvataan vuotuisen omavastuun (57,25 /672,70 ) täytyttyä, matkakustannukset kokonaan ja lääkekustannukset,5 :n lääkekohtaisen omavastuun ylittävältä osalta. 2 Enintään vahvistetun taksan mukaisesta määrästä.
4 Sairausvakuutus Maksetut sairauspäivärahapäivät 2008 Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet Mielenterveyden häiriöt Vammat, myrkytykset Kasvaimet Muut sairaudet,0 2,2 4, 5,4 3,6 2 3 4 5 6 Milj. päivää Sairausvakuutuksen korvaamien yksityisten sairaanhoitopalvelujen käyttö 000 kpl 000 kpl 00 asukasta kohti Lääkkeiden ostokerrat Peruskorvatut 9 4 20 009 375,7 Erityiskorvatut Alempi erityiskorvaus 4 958 5 080 95,4 Ylempi erityiskorvaus 2 345 2 427 45,6 Lääkärissäkäynnit 3 640 3 7 69,7 Yleislääkärissä 76 76 4,3 Erikoislääkärissä 2 873 2 900 54,5 Hammaslääkärissäkäynnit 2 844 2 863 53,8 Tutkimus ja hoito, omavastuukerrat 2 339 38 25,9 Matkat (yhdensuunt.) 4 62 4 86 9,3 Ei sisällä lääkemääräyksen uusintaa potilaan käy mät tä lääkärissä. 2 Lääkärin samalla kertaa määräämät tutkimus- ja hoi to toi menpi teet sekä fysioterapian hoitosarjat.
Lääkekorvausten saajat Sairausvakuutus 5 Peruskorvattuja lääkkeitä käyttäneet 3 563 400 3 69 500 osuus väestöstä, % 67,2 68,0 Erityiskorvattuja lääkkeitä käyttäneet 07 600 22 600 osuus väestöstä, % 20,9 2, Suurista lääkekustannuksista lisäkorvauksen saaneet 53 700 67 400 osuus väestöstä, % 2,9 3, Työterveyshuolto ja opiskelijoiden terveydenhuolto 2006 2007 Työnantajan järjestämä työterveyshuolto Työntekijöitä huollon piirissä 789 500 859 000* Kokonaiskustannukset, milj. 459, 497,5* Korvaukset, milj. 27,6 236,* Yrittäjien työterveyshuolto Korvaukset, milj. 3, 4,3 Opiskelijoiden terveydenhuolto Korvaukset, milj. 20,8 2,9 Sisältää myös valtion rahoittamat maatalousyrittäjien työolosuhdeselvitykset.
6 Kuntoutus Kuntoutus Kuntoutujia 05 330 04 250 Kuntoutuspalveluja saaneet 87 850 86 320 Uusia kuntoutujia 32 670 3 970 Kuntoutusrahaa saaneet 59 000 58 070 Kustannukset, milj. 29,3 295,0 Kuntoutuspalvelut 233, 236,3 Kuntoutusraha 58,3 58,7 Kustannukset kuntoutujaa kohti, 2 766 2 830 Vähintään 5 vuotta ilman Kelan kuntoutuspalveluja. Työttömyysturvaetuudet (2008 rahana) Mrd. 5 4 3 2 Muut Ansiopäivärahat Työmarkkinatuet Peruspäivärahat 993 995 2000 2005 2008 Vuorottelukorvaukset, yhdistelmätuen työmarkkinatuet, koulutustuet ja koulutuspäivärahat.
Työttömyysturva Työttömyysturva 7 Työttömyysaste, % 6,9 6,4 Työttömät työnhakijat 2 (keskim. kuun lopussa) 26 900 203 800 Peruspäivärahan tai työmarkkinatuen saajat " 20 800 09 800 Ansiopäivärahan saajat " 98 900 92 00 Työttömyyseläkkeen saajat (3.2.) 50 300 50 800 Lähde: Tilastokeskuksen työvoimatutkimus. 2 Lähde: TEM. Ei sisällä ryhmäilmoituksella lomautettuja. Huom. Kela hoitaa työttömyysajan pe rus tur van, työttömyyskassat ansioturvan. Peruspäivärahan / työmarkkinatuen suuruus 2009, /pv Täysi etuus 25,63 Lapsikorotus yhdestä lapsesta 4,86 kahdesta lapsesta yhteensä 7,3 useammasta yhteensä 9,9 Työmarkkinatukeen sovelletaan tarveharkintaa. Työmarkkinatuen saajat työttömyyden keston mukaan Saajia kaikkiaan 3.2. 99 940 94 350 Tukea kertynyt työttömyyden perusteella Alle 500 päivää 42 700 43 050 500 päivää tai yli 57 250 5 300
8 Työttömyysturva Työttömyysturvaetuudet Etuudet, milj. 2 338,0 2 206,4 Perusturva 823,2 76,5 Peruspäivärahat 94,3 95,6 Työmarkkinatuki 706,4 645,0 Yhdistelmätuen työmarkkinatuki,4 0,0 Vuorottelukorvaus 0,3 0,3 Työvoimapoliittinen koulutustuki 7, 7,2 Koulutuspäiväraha 3,7 3,3 Ansioturva 54,9 444,9 Ansiopäivärahat 230, 57, Vuorottelukorvaus 90,9 02,5 Työvoimapoliittinen koulutustuki 76,9 67,4 Koulutuspäiväraha 6,9 8,0 Etuudet, /pv Perusturva Peruspäivärahat 22,8 23,6 Työmarkkinatuki 25,4 25,9 Työvoimapoliittinen koulutustuki 34,7 35,0 Ansioturva Ansiopäivärahat 48,3 49,8 Työvoimapoliittinen koulutustuki 63,0 64,9 Maahanmuuttajan kotoutumistuki Kelasta Kotoutumistukena maksettu työmarkkinatuki, milj. 53,7 60,7 /pv 3,0 3,6 Saajia 3.2. 6 480 7 420
Työttömyysturvaetuuksien saajat Lapsiperheet 9 Saajia kaikkiaan 3.2. 238 080 247 430 Perusturva 8 400 7 00 Peruspäivärahat 6 50 20 530 Työmarkkinatuki 99 940 94 350 Työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen osallistuneet 6 050 3 830 Koulutus 7 320 6 050 Työharjoittelu/työelämävalmennus 8 90 7 60 Ammatinvalinta, kuntoutus 536 67 Kuntouttava työtoiminta 3 420 3 600 Matka-avustus 334 35 Tuki työttömyyden perusteella 80 50 76 600 Yhdistelmätuen työmarkkinatuki 8 Vuorottelukorvaus 62 63 Työvoimapoliittinen koulutustuki 740 790 Koulutuspäiväraha 496 369 Ansioturva 9 680 30 340 Ansiopäivärahat 0 230 3 70 Vuorottelukorvaus 7 220 6 970 Työvoimapoliittinen koulutustuki 9 930 9 030 Koulutuspäiväraha 30 70 Äitiysavustus ja adoptiotuki Avustukset kaikkiaan, milj. 0,3,0 Adoptiotuet 0,5 0,5 Saajia kaikkiaan vuoden aikana 56 290 60 420 Adoptiotuen saajia 50 50 Avustus pakkauksena, % 66,3 68,0
20 Lapsiperheet Lapsilisät Milj. 4 425 Lapsia 3.2. 024 500 02 300 Yksinhuoltajien lapsia 5 600 5 000 Perheitä 3.2. 565 200 564 300 Yksinhuoltajaperheitä 97 800 97 400 /lapsi, joulukuu 4,5 6,2 Lapsilisän suuruus 2009, /kk Lapsilisä. lapsesta 00,0 4. lapsesta 6,5 2. " 0,5 5. lapsesta ja 3. " 4,0 useammasta 82,0 Huom. Yksinhuoltaja saa lisäksi 46,6 /kk lasta kohti. Pienten lasten hoidon tuki Perheitä, tuhansia 250 Tuki, milj. (vuoden 2008 rahana) 750 200 50 00 50 600 450 300 50 Kuntakohtaiset lisät Lakisääteinen tuki Tukea saaneita perheitä (vuoden aikana) 993 995 2000 2005 2008
Lapsiperheet 2 Pienten lasten hoidon tuki: Suuruus 2009, /kk Kotihoidon tuki Yksityisen hoidon tuki Hoitoraha Hoitoraha/lapsi 60,00 yhdestä alle 3-vuo- Hoitolisä/lapsi, tiaasta 34,28 täysi määrä 34,55 kustakin seuraavasta alle 3-vuotiaasta 94,09 Osittainen hoitoraha muusta lapsesta 60,46 Hoitoraha/lapsi 70,00 Hoitolisä/perhe, täysi määrä 68,9 Pienten lasten hoidon tuki Lakisääteinen tuki, milj. 333,0 326,7 Tukea saaneita perheitä 3.2. 88 20 87 40 Kotihoidon tuki 65 320 64 560 Mies tuen saajana, % 3,3 3,5 Yksityisen hoidon tuki 3 580 3 700 Osittainen hoitoraha 0 800 0 430 Lapsia, joista tukea maksettu, 3.2. 26 730 25 230 Alle 3-vuotiaita 76 480 75 960 % kaikista alle 3-vuotiaista 58,0 56,9 Koululaisia (. ja 2. luokka) 7 40 7 040 /perhe, joulukuu Kotihoidon tuki 37 366 Yksityisen hoidon tuki 77 76 Kuntakohtaiset lisät, milj. 6,5 67,2 /perhe, joulukuu 2 227 Lapset alle 9 kk eivät ole vertailuväestössä.
22 Asumistuet Asumistuet Kelasta Tuet yhteensä, milj. 022,3 036,0 Yleinen asumistuki 430,7 428,3 Eläkkeensaajan asumistuki 333,9 349,3 Opintotuen asumislisä 242,7 24,9 Sotilasavustuksen asumisavustus 5,0 6,5 Henkilöitä tuen piirissä 3.2. 64 460 64 000 Yleinen asumistuki 283 00 276 50 Eläkkeensaajan asumistuki 8 480 83 490 Opintotuen asumislisä 45 670 49 650 Sotilasavustuksen asumisavustus 4 20 4 350 Yleinen asumistuki Tukea saaneita ruokakuntia 3.2. 42 240 39 390 Vuokra-asunto 33 520 30 700 Omistusasunto 8 720 8 690 Työttömänä tuen saaja tai puoliso, % ruokakunnista 62,5 6,2 Yksin asuva, % ruokakunnista 53,3 53,8 Lapsiperheitä, % ruokakunnista 39,8 39,3 Yksinhuoltajaruokakuntia, % 28,2 27,9 Asumistuet, milj. 430,7 428,3 Asumistuki, /kk (joulukuu) 237,3 245,4 Asumistukiasunnon koko, m 2 56,3 56, m 2 /henkilö 28,3 28,3 Asuntojen koko Suomessa, m 2 80,5 80,8 m 2 /henkilö 38,3 38,6
Eläkkeensaajan asumistuki Asumistuet 23 Saajat 3.2. 2008 lkm /kk milj. Yhteensä 75 450 62 349,3 Vuokra-asunnot yhteensä 55 340 73 34,3 Vapaarahoitteinen 87 900 75 83, Valtion lainoittama 44 40 77 9,4 Palveluasunnot 2 760 56 37,2 Muu 550 70 2,6 Omistusasunnot yhteensä 20 0 77 8, Osakeasunto 3 460 88 3,6 Omakotitalo 6 650 55 4,4 Sisältää myös yksittäismaksuja yms. Yleistä asumistukea saaneet ruokakunnat (3.2.) Ruokakuntia 250 000 200 000 50 000 00 000 50 000 993 995 2000 2005 Muut Yksin asuvat Lapsettomat parit Yksinhuoltajat Kaksi aikuista ja lapsia 2008
24 Opiskelu Opintotukimenot, milj. Kaikki 682, 70,6 Opintoraha 406,0 440,7 Asumislisä 242,7 24,9 Opintolainan korkotuki ja -avustus,6,7 Opintolainan maksetut takausvastuut 25,2 23,0 Ateriatuki 23,8 24, Opiskelijoiden maksamat korotukset takaisinperityistä opinto tuista on vähennetty yhteissummasta, mutta ei tukilajikohtaisista euromääristä. Opintotukimenot (2008 rahana) Milj. 800 600 400 200 Ateriatuki Maksetut takausvastuut Korkotuki ja -avustus Asumislisä Aikuisopintoraha Opintoraha 993 995 2000 2005 2008 Korkotuettujen opintolainojen voimassaolo päättyi 3.7.2008.
Opiskelu 25 Täysi opintoraha: Suuruus 2008/2009, /kk Toinen Kor keaaste koulu Vanhempansa luona asuva alle 20-vuotias 38,00 55,00 20 v täyttänyt 80,00 22,00 Itsenäisesti asuva alle 8-vuotias 00,00 45,00 8 v täyttänyt 246,00 298,00 Avioliitossa tai elatusvelvollinen 246,00 298,00 Opintotuen saajat, joulukuu Opiskelijoita tuen piirissä 230 530 24 580 Opintotukia, joihin sisältyi Opintoraha 22 20 233 440 Asumislisä 45 670 49 650 Opintolainan valtiontakaus 86 50 85 20 Opintotuki keskimäärin 2008 Lukiot Amm. oppilaitokset Yliopistot, ammattikorkeakoulut Ulkomailla joulukuussa 200 400 600 800 000 Opintoraha Asumislisä Opintolaina
26 Muut etuudet Koulumatkatuki Milj. 32,0 36, Tuen saajia joulukuussa 32 300 3 800 Tuki, /kk (joulukuu) 8,8 9,8 Sotilasavustus Milj. 6,72 8,25 Saajia vuoden aikana (talouksia) 2 260 2 50 Asevelvolliset, % 92,8 93,6 Omaiset, % 7,2 6,4 Henkilöitä avustuksen piirissä 2 770 3 760 Avustus/talous, /kk (joulukuu) 30,0 30,2 Maahanmuuttajan erityistuki Tukea maksettu, 000 20 238 22 769 Saajia 3.2. 4 97 5 208 Alle 65 v (työkyvyttömät) 920 2 65 v täyttäneet 3 997 4 096 Pitkäaikaistyöttömien eläketuki Tukea maksettu, 000 9 34 2 352 Saajia 3.2. 82 97 Tuessa sekä kansan- että työeläkeosuus 720 924
Kelan kulut ja tuotot, milj. Talous 27 2008 % 2009* Eläkevakuutus Kulut 3 4 00,0 3 478 Etuudet 3 262 95,6 3 362 Toimintakulut 49 4,4 6 Tuotot 3 425 00,0 3 33 Työnantajat 083 3,6 680 Valtio 2 39 67,7 2 624 Lisärahoitusosuus 505 4,7 26 Muut tuotot 23 0,7 9 Sairausvakuutus Kulut 4 203 00,0 4 43 Työtulovakuutus 987 47,3 2 8 Sairaanhoitovakuutus 993 47,4 2 Toimintakulut 224 5,3 84 Tuotot 4 9 00,0 4 223 Vakuutetut 546 37,5 562 Työnantajat 4 34,3 420 Valtio 28 27,4 229 Muut tuotot 33 0,8 2 Sosiaaliturvan yleisrahasto Kulut 3 874 00,0 4 480 Työttömyysturva 823 2,2 059 Perhe-etuudet 830 47,2 934 Yleinen asumistuki 428, 475 Opintoetuudet 738 9,0 839 Muut etuudet 56,4 5 Toimintakulut 22 Tuotot 3 874 00,0 4 480 Valtio 3 307 85,4 3 879 Kunnat 534 3,8 580 Palkansaajat 33 0,9 2 Entinen takuusuoritus.
28 Talous Vakuutusmaksuperusteet keskimäärin 2009 % kunnallisverotuksessa Vakuutetut verotettavasta tulosta Sairausvakuutus, sairaanhoitomaksu Palkansaajat, yrittäjät,28 Etuudensaajat,45 % palkka- ja työtulosta Sairausvakuutus, päivärahamaksu Palkansaajat, yrittäjät 0,70 YEL-vakuutetut, lisämaksu 0,09 Työntekijäin työeläkemaksu 2, alle 53 v 4,30 Työntekijäin työeläkemaksu 2, 53 v ja yli 5,40 Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu 0,20 Työnantajan sosiaalivakuutusmaksu 23,3 Sosiaaliturvamaksu 3,52 Kansaneläkevakuutus (keskimäärin) 0,89* Sairausvakuutus 2,00 TyEL-maksu 2 6,80 Tapaturmavakuutus,00 Työttömyysvakuutus,92 Ryhmähenkivakuutus 0,07 YEL/MYEL-vakuutetut: vahvistettu työtulo. 2 YEL/MYEL-maksu: työtulosta 20,8 % (alle 53 v) tai 2,9 % (53 v ja yli). Kelan henkilöstö ja palvelupisteet 3.2.2008 Henkilöstö kaikkiaan 5 864 Palvelupisteet 280 Vakinainen henkilöstö 5 496 Toimistot 256 Keskushallinto 229 Sivuvastaanotot 24 Alue- ja paikallis- Yhteispalvelupisteet 85 hallinto 4 267 Työpaikkakassat 74
Kelan toiminnan rahoitus 2008, % Talous 29 Kunnat (4,7 %) Valtio (59,2 %) Muu rahoitus (0,5 %) Työnantajat (2,8 %) Vakuutetut (3,8 %) tiedustelut tilaukset Mira Kajantie Kela, tilastoryhmä puh. 020 634 32 PL 450 Miira Harpf 000 Helsinki puh. 020 634 392 puh. 020 634 502 etunimi.sukunimi@kela.fi tilastot@kela.fi www.kela.fi/tilastot
KELAN TILASTOT Tilastojulkaisut Tilastollinen vuosikirja Vuositilastot Taskutilasto Tilastokatsaukset Taulukot ja kuviot Aikasarjat, vuosi/neljännes Kuukausitilastot Kuntatilastot Kuviot-sarja www.kela.fi/tilastot 2009