Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut



Samankaltaiset tiedostot
Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä Teosto ja Gramex

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Miksi liittyisin Teostoon?

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Käyttöluvan myöntäminen elävän musiikin tilaisuudessa tai tapahtumassa esitettäville teoksille

Käyttöluvan myöntäminen: pitkä elokuva, mainos, kaupallinen lyhytelokuva tai dokumentti

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille

GRAMEX. Sopimuksen osapuolet ovat Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry. (Jäljempänä Gramex)

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa

Musiikkialan talous Suomessa 2013

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:9. Internetpalvelusta tallennettujen musiikkitiedostojen julkinen esittäminen

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS B

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista

Valokopiointija digiluvat

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet

ESITYSKORVAUSSOPIMUS SOPIMUS 1(5)

Mitä on tekijänoikeus?

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO

1.1. Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX r.y. (jäljempänä Gramex)

Gramex ja Kuntaliitto ovat sopineet kuntasopimuksen uudistamisesta. Kuntaliitto suosittelee sopimuksen päivittämistä.

0 GRAMEX. Sopimus. Kuntayhtymällä tarkoitetaan kuntalain ( ) 55 :n mukaisella Kuntayhrymän perussopimuksella perustettua Kuntayhtymää;

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

Käytännön opas äänitteen tuottajille

Äänitteet ja tallenteet

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS A

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

Kesäkuun 2012 tilitys on maksettu

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007

Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa

Verkkotallennuspalvelut

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää.

Mainoselokuvakilpailu Valitse sopimuksen laji(t) laittamalla rasti ruutuun [ x ] Allekirjoitus: 1 [ ] ESIINTYMISEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään

Äänitteen tuottajan opas

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006

Sävel- ja AV-teosten käyttö opetustoiminnassa

Tekijänoikeuden perusteet. Ville Oksanen

Musiikinesitysoikeussopimus 1(9)

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1997:19. Asia: Korvaus äänitteiden käytöstä fysioterapiayrityksissä. Annettu:

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y. (Teosto) ja Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry (SLU) toteavat seuraavaa:

Teoston jakosääntö määrittelee teoksen oikeudenhaltijoiden väliset osuudet teokselle tilitettävistä korvauksista.

Kotimainen yhteistyö

DJ-LISENSSI. 1. Määritelmät

Tekijänoikeus opetuksessa. Hallitusneuvos Marco Grönroos Opettajien tekijänoikeuspäivä

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5. Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Anne Varis, tuotepäällikkö

Sopimusvahvistus Suomen Moottorikelkkailijat Yhdistys Ry Hannu Yli-Huumo Perttolantie VIITAILA.

Tekijänoikeus ja piratismi

ARKEA HELPOTTAVIA RATKAISUJA

5/8/2016 The Copyright Law 1

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS

SOPIMUS (8) Palkkiot NÄYTELMÄ- JA KUUNNELMAMUSIIKKI. Sopijapuolet

Tekijänoikeusjärjestöt ja teosmarkkinoiden Toimivuus. Miira Kuhlberg





MUSIIKIN KÄYTTÖ MEDIATAIDETEOKSESSA MUSIIKIN TEKIJÄNOIKEUSLUVAT MEDIATAITEEN TUOTANNOSSA JA ESITTÄMISESSÄ

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

HE 159/2008 vp. tekijänkorvauksista olisi suoritettava arvonlisäveroa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2009 alusta.

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS ... JOS NÄMÄ ONGELMAT RATKAISTAAN

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Projektityön tekeminen. Mitä on hyvä muistaa

Tekijänoikeudet tietoverkossa ja

Tekijänoikeudet verkossa

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä.

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2005

Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Vuoden 2018 äänitemyynti

Gramex ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Televisioiden vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset

Musiikkialan talous Suomessa 2012

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:3. Asia Matkailuautojen ja -vaunujen vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset

Verkkopalvelun käyttöehdot 1/6

Tekijänoikeus suojaa luovaa työtä

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS A

49 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia. 45 miljoonaa euroa jaettavaksi luovan alan tekijöille. 45 jäsenjärjestöä. 6 lupatuotetta.

Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA

MUSIIKINKUSTANNUSSOPIMUS A

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN

Ira Helkamäki. Kuvausluvat ja tekijänoikeudet

Keikkailua ja käytäntöä. á la Marjo Leppä

1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut

ASIAKASSOPIMUS JA ASIAKASTIETOLOMAKE/ YHTIÖ TAI YHDISTYS

KOTIMAISEN KILPAILUN ILMOITTAUTUMISLOMAKE 2013

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2004

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA Opetusministeriön hankkimat luvat

Kilpailun säännöt. Aihe. Palkinnot. Ehdot ja lomakkeet. Mainoksen teemana on ajankäyttö (esim. ennen ja jälkeen Tuntinetin käyttöönoton).

OPETTAJAN TEKIJÄNOIKEUSOPAS

Tekijänoikeusselvitykset 2002 RADIO- JA TELEVISIOLÄHETYSTOIMINNAN EDELLYTTÄMÄ LYHYTAIKAINEN TALLENNUS ( EFEMÄÄRINEN TALLENNUS )

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:7. Asuntohotellin yhteydessä tapahtuvaan Internet-kahvila -toimintaan liittyvät tekijänoikeuskysymykset

Tuotos valmistautuu digiaikakauden haasteisiin

TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Ryhmä 5: Tekijänoikeudet

Transkriptio:

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut

Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Sopimusnumero 125 21991, voimassa 31.12.2016 asti Teosto on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö. Teosto myöntää musiikin käyttöön luvat musiikin tekijöiden ja kustantajien puolesta. Teosto edustaa noin 28 000:tta kotimaista sekä lähes kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikinkustantajaa. Musiikin esityskorvausten keräämisen lisäksi Teosto huolehtii musiikintekijöiden ja -kustantajien edunvalvonnasta ja oikeuksista. Gramex - Esityskorvaussopimus Sopimusnumero LII040, voimassa 31.12.2016 Gramex on esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys. Gramex valvoo ja edistää äänitteillä esiintyvien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeuslaissa säädettyjä oikeuksia, kerää heille korvauksia ja edistää alan toimintaedellytyksiä. Gramex edustaa yli 50 000:tta kotimaista ja lukemattomia ulkomaisia esittäviä taiteilijoita ja äänitteiden tuottajia.

Valo, Teosto ja Gramex ovat sopineet Valon jäsenjärjestöjen musiikin käytöstä Jos Valon jäsenjärjestön järjestämissä tai niiden seurojen järjestämissä kilpailuissa, harjoituksissa tai muissa tilaisuuksissa esitetään musiikkia, on tapahtuman järjestäjä velvollinen maksamaan korvausta musiikin tekijöille, esittäjille, kustantajille ja tuottajille. Sopimukset koskevat musiikin esittämiseen liittyviä tekijänoikeuskorvauksia vuosille 2015 ja 2016. Sopimusten piiriin kuuluvat Valon jäsenjärjestöt sekä niiden alueelliset ja paikalliset jäsenyhteisöt; piiri- ja aluejärjestöt, jäsenyhdistykset, seurat sekä joukkueet. Valo on sopinut jäsenjärjestöjensä kanssa kunkin järjestön maksuosuudesta; järjestöt vastaavat osaltaan seurojensa maksuosuuksista. Valon sopimuksen myötä lajiliittojen ja seurojen ei tarvitse erikseen hakea lupaa tämän sopimuksen piiriin kuuluvasta musiikin käytöstä tai maksaa siitä korvausta.

Sopimus määrittelee musiikin julkista esittämistä liikunta- ja urheilutoiminnassa, oheistapahtumissa sekä musiikin tallentamista Sopimus antaa seuroille oikeuden käyttää musiikkia järjestämässään: liikunta- ja urheilutoiminnassa taustamusiikkina, esimerkiksi kilpailuissa, harjoituksissa, kilpailu- ja harjoitusalueella sekä liikuntaja urheilutapahtumissa pienimuotoisissa (alle 200 hengen) oheistapahtumissa, esimerkiksi myyjäisissä, juhlissa ja illanvietoissa, näytöksissä sekä leiritilaisuuksissa Sopimus ei kuitenkaan kata kaikkea musiikin esittämistä, esimerkiksi elinkeinotoimintaa, ammattimaisia esiintyjiä, musiikin internetkäyttöä, suoratoistopalveluita (esim. Spotify), huvitilaisuuksia eikä yhteensä yli 15 000 osallistujan liikunta- ja urheilutapahtumia. Erityistapausten linjanvedoista ja hinnoista tapahtuman järjestäjän tulee neuvotella tekijänoikeuskorvauksista sekä Teoston, että Gramexin kanssa.

Mitä sopimus ei kata? Elinkeinotoimintaa, ammattimaisia esiintyjiä, musiikin internetkäyttöä, suoratoistopalveluita (esim. Spotify). Sopimusta rajoittavana tekijänä on myös tapahtuman osallistujamäärä liikunta- ja urheilutoiminnassa sopimus koskee vain yhteensä alle 15 000 hengen ja oheistapahtumissa/huvitilaisuuksissa vain yhteensä alle 200 hengen tapahtumia Sopimuksen sisältämä Teoston pieni tallennuslupa antaa toimintayksilöille (eli liitolle, seuroille ja joukkueille) mahdollisuuden eintään 28 kappaleen tallentamiseen vuodessa, mutta tallentaminen edellyttää edelleen lupaa Gramexilta. Sopimus ei sisällä lupaa tallenteiden jakeluun.

Musiikin käytöstä verkkosivuilla Musiikin laillinen käyttö nettisivuilla vaatii Teoston luvan lisäksi myös esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien luvat. Teosto myy Nettilisenssiä musiikin käyttämiseen verkkosivuilla. Siihen on ostettavissa eri kokoisia pakettiratkaisuja. Gramex ei myönnä vastaavaa lisenssiä, vaan lupa verkkosivuilla esitettävään musiikkiin tulee hakea kyseiseltä tuotantoyhtiöltä. Lisätietoja: Teostolta: teosto.fi/kayttajat/kaikki-luvat-ja-hinnat / Nettilisenssi Tuotantoyhtiöiltä, joiden tuottamaa musiikkia nettikäyttö koskee

Autamme tarvittaessa sopimukseen ja lupiin liittyvissä kysymyksissä Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio Riikka Lahti, riikka.lahti@valo.fi gsm. 044 544 0656 Rainer Anttila, rainer.anttila@valo.fi gsm. 040 716 4900 Seuroille Seuratoiminnan HelpDesk: www.sport.fi/urheiluseura/palvelut/seuratoiminnan-helpdesk Teoston asiakaspalvelu Gramexin asiakaspalvelu www.teosto.fi www.gramex.fi sähköposti asiakaspalvelu@teosto.fi puhelin 010 808 118* puhelin 09 6803 4092 *Huom. Soittaminen 01080-palvelunumeroon maksaa kotimaan lankaliittymistä 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min