NEWS SYYSKUU 2011 FC KUUSYSI r.y. 2011 FC KUUSYSI VALITTIIN SAMI HYYPIÄ AKATEMIAAN FC Kuusysi on valittu Sami Hyypiä Akatemian varsinaiseksi yhteistyöseuraksi vain seitsemän muun suomalaisen taso- ja laatukriteerit täyttävän suomalaisseuran kanssa. Muut valitut yhteistyöseurat ovat HJK, KäPa, Honka, Ilves, Jazz, VPS ja Jippo. Lisäksi ehdollisiksi kumppaneiksi on valittu TPS ja Inter joiden alle 12-vuotiaiden toimintamalli täytyy selkiyttää. Kumppanuus perustuu 10-13-vuotiaiden pelaajien kehityksen seurantaprosessiin sekä valmentajien täydennyskoulutusprosessiin. Myös tyttöpuolella on oma vastaava projekti. Valintakriteereinä kumppanuuteen ovat 1998, 1999, 2000 ja 2001-ikäluokkien menestys turnauksissa ja sarjoissa, menestys piirien virallisissa taitokilpailuissa, ammattivalmennus juniori-ikäluokissa sekä yhtenäinen pelaajapolku pienistä junioreista omaan edustusjoukkueeseen vähintään miesten Kakkosessa. FC Kuusysi saavutti tuoreeltaan menestystä mm. kansainvälisissä turnauksissa Norjassa (P98) sekä Pietarissa (P01). Taitokilpailuissa seura on saavuttanut vuosittain kymmeniä mitaleita Piirin virallisissa kilpailuissa ollen Uudenmaan piirin johtavia seuroja. FC Kuusysissä nuorten ikäluokkien valmennus on ammattivalmentajien käsissä. Eerikkilän Urheiluopistossa sijaitseva Sami Hyypiä Akatemia aloitti toimintansa helmikuussa 2011 jalkapallon valmennus- ja kehityskeskuksen (VKK) nimellä. Akatemia on perustettu Suomen Palloliiton toimintastrategian ja vuosina 2009-2010 toteutetun lajiprosessin lähtökohdista. Tavoitteena onkin kehittää suomalaista jalkapalloa kohti kansainvälistä kärkeä yhdessä suomalaisen jalkapalloyhteisön ja muiden yhteistyötahojen kanssa. FC Kuusysin P00 joukkueen pojat osallistuivat Eerikkilässä järjestettyyn pilottileiriin 10.9.2011. Leirillä pojat pääsivät tekemään erilaisia taitorasteja sekä testauksia. Leirin päätteeksi pojat pelasivat HJS:n samanikäisiä poikia vastaan.
MIESTEN KAUSI KAHTA KIERROSTA VAILLE PAKETISSA NAISILLA YLÄLOPPUSARJA KÄYNTIIN MALLIKKAASTI Kuva FC Kuusysi Kausi alkaa vääjäämättä lähestyä loppuaan, sillä pelaamatta on enää kaksi sarjakierrosta. Miehet katkaisivat kolmen ottelun tappioputkensa kukistamalla FC Kiffenin Urheilukeskuksen hyväkuntoisella nurmella ansaitusti 2-1 (2-0). Sarjataulukossa valkoiset kiilasivat neljännelle paikalle ja viimeisen kahden ottelun tavoitteena onkin kerätä tarvittavat pisteet, jotta asemat säilyisivät. Sarjan kärjessä Klubi 04, Gnistan ja MP ovat karanneet tavoittamattomalle karkumatkalle, mutta muuten tasaisessa keskikastissa lopulliset sarjasijoitukset voivat vielä heitellä laidasta laitaan. Myös sarjan häntäpäässä ensi kauden Kakkosen paikoista taistellaan tiukasti, sillä vielä on viisi mahdollista putoajaa jo varmojen lähtijöiden KäPan ja MPS:n seuraksi ensi kauden Kolmoseen. Miesten viimeisissä peleissä on kokoonpano ja kenttäryhmitys elänyt aika lailla, varoitustilien täyttymisten, ulosajojen ja loukkaantumisten takia. Osittain näidenkin takia pelaamisen rytmi on ollut hieman kadoksissa ja voitot ovat olleet tiukassa. Tasaiset kamppailut kääntyivät tappioiksi, mutta silti joukkueen ilme on läpi kauden ollut positiivinen. Syksyn kelien saapuessa harjoittelua on hieman kevennetty, jotta pehmeät kentät ja pitkän kauden tuoma rasitus ei karsisi pelaajistoa enää enempää. Kaksi viimeistä peliä tullaan hoitamaan kunnialla ja varmasti Kyykkä on myös omalta osaltaan mukana putoamistaistelussa, koska se kohtaa vielä LPS:n ja Atlantiksen, joille molemmille pisteet ovat kullan arvoisia. Seuraava kotiottelu FC Kuusysi - LPS SU 25.9. kello 16 Kisapuisto Kuva Jonna Kallio FC Kuusysin naisten Ykkösen Ylempi loppusarja on lähtenyt käyntiin erittäin mallikkaasti. Avauskierroksella naisjoukkue kaatoi ONS, Oulusta lukemin 4-1, seuraavalla kierroksella jäi naislauman alle TuWe Turusta lukemin 3-6. TuWe pelin jälkeen asetelmat olivat erittäin herkulliset, sillä naisten joukkue johti ylempää loppusarjaa tässä vaiheessa. GBK Kokkolasta saapui naisten vieraaksi ja ottelu pelattiin kotijoukkueelle tuntemattomalla Mukkulan nurmella. Tasainen vääntökamppailu päättyi harmittavasti onnettaren selänkääntöön. GBK vei pisteet lukemin 1-2. Arkivihollinen JyPK saapui Lahteen syyskuun 10.päivä ja Kyykättäret olivat valmiina iskuun. Radiomäellä käyty matalatempoinen kamppailu päättyi tasalukemiin 2-2. Kevätkierroksen A-lohkon voittajan Klubin vieraaksi Kuusysi matkusti menneenä viikonloppuna ja jälleen joukkue pääsi takaisin voittojen tielle. Kuusysi naulasi tulostauluun lukemat 1-4. Jäljellä on kaksi ottelua; FC Sportia ja FC Viikinkejä vastaan. Sarja on äärimmäisen tasainen. Kuusysi on kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä sijalla neljä. Kaikki kärkipään joukkueet ovat kahden pisteen sisällä. Nähtäväksi jää kuinka jännittävässä sarjassa käy! Seuraava kotiottelu FC Kuusysi - FC Viikingit LA 8.10. kello 15 Kisapuisto tekonurmi
KUUSYSIN TOIMISTOLLE TEHOKAS TYÖHARJOITTELIJA FC Kuusysin toimistolla aloitti elokuussa 2011 uusi työharjoittelija Anja Heikkinen. Heikkinen on toiminut FC Kuusysin P00 poikien taustavoimissa jo usean vuoden ajan, nyt Heikkinen tuo osaamistaan toimistolle. Työharjoittelu on osana Heikkisen uudelleen kouluttautumista. Anjan tapaat toimistolla toimiston aukioloaikoina tai kentän reunalla pallojen perässä. LINDGREN JA SAASTAMOINEN TALENTTILEIRILLÄ FC Kuusysin naisten pelaajat Taru Lindgren ja Vera Saastamoinen ovat valittuina Palloliiton Talenttiryhmä 2013 kolmannelle kokoontumiselle Eerikkilän Urheiluopistoon. 13.-14.9. kokoontuvalle leirille on valittu Tarun ja Veran lisäksi 10 muuta vuosina 1995-1992 syntynyttä talenttipelaajaa. Leirin valintaperiaatteina on ollut lahjakkuus ja onnistumiset omassa seurajoukkueessa sekä maajoukkueissa kuluvalla kaudella. Ryhmää valmentaa naisten A-maajoukkueen valmentaja Andrée Jeglertz, U19 valmentaja Marianne Miettinen ja U18&17 valmentaja Marko Saloranta. Saastamoinen jatkoi suoraan leiriltä TU19 EM-karsintaturnaukseen. EM-karsinnat pelataan Suomessa 17.-22.9.2011. Avausottelussa Suomi hävisi Valko-Venäjälle lukemin 1-0, toisessa ottelussa Suomi kaatoi Färsaaret lukemin 3-0. Torstaina 22.9. pelataan Hämeenlinnassa vielä Skotlanti - Suomi ottelu. Saastamoinen pelasi Färsaari-ottelussa ensimmäisen puoliajan, luoden jo ottelun kuudennella minuutilla vaarallisen iskupaikan. Vera Saastamoinen Taru Lindgren LIITY FC KUUSYSIN FACEBOOK-yhteisöön, tiedät missä mennään ja miten!
FC KUUSYSIN KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 4.11.2011 FC Kuusysin perinteiset kauden päättäjäiset järjestetään perjantaina 4.11.2011 tutuksi tulleesssa Lahden konserttitalon Felix Krohn-salissa. Juhlan ensimmäisessä osiossa ovat leikkimaailmaikäiset ja toisessa tutusti vanhemmat juniorit sekä miesten ja naisten joukkueet. Juhlassa palkitaan ikäluokista pelaajia sekä erityismaininnoin kaudella menestyneitä pelaajia. Joukkueille tarkemmat tiedot päättäjäisistä tulee lähempänä tapahtumaa. P02 POJAT MUKANA HJK CUP-KUTSUTURNAUKSESSA FC Kuusysin 2002 syntyneet pojat olivat mukana todella kovatasoisessa kutsuturnauksessa Helsingissä 10.-11. syyskuuta. HJK CUP keräsi 12 joukkueen turnaukseen ikäluokan parhaimmistoon kuuluvat joukkueet kotimaasta ja lisämausteensa ruotsalaiset Brommapojkarna ja Djurgården sekä virosta saapunut JK Tammeka. Kuusysi arvottiin samaan alkulohkoon Brommapojkarnan, Turun Nappulaliigan ja Tuusulan Palloseuran kanssa. Ensimmäisessä ottelussa TuNL vei tasaisen kamppailun nimiiinsä niukasti 1-0. Sen jälkeen pojat pääsivät haistelemaan kansainvälistä pelitempoa ja totesivat Brommapojkarnan paremmuuden lukemin 5-1. Alkulohkon viimeisessä pelissä Kuusysi pelasi avauspuoliajan loistavasti ja johti TuPS:aa tauolla jo 3-0, mutta toisella puoliajalla taas Tuusula hallitsi ja kiri ottelunsa lopulta tasalukemiin 3-3. Turnauksen toisena päivänä Kuusysin taisteli sijoista 9-12. Päivä lähtikin käyntiin mallikkaasti kun HJK:n toinen joukkue kaatui 2-0. Tämän jälkeen kohdattiin uudestaan TuPS ja tällä kertaa tuloksena oli 0-3 tappio. Kun VPS kellisti turnauksen viimeisessä pelissä Kuusysin 2-1, oli loppusijoitus turnauksessa yhdestoista. Todella hyvätasoisessa turnauksessa Kuusysin peliesitykset olivat ajoittain toiveita herättäviä ja turnauksen lopulta voittanutta Brommapojkarnaa lukuun ottamatta kaikki joukkueet olivat voitettavissa. Turnaus toimi pojille loistavana opintomatkana ja antaa varmasti lisäpuhtia harjoitteluun.
TYTTÖJEN UUSIIN JOUKKUEISIIN MAHTUU MUKAAN FC Kuusysi käynnisti elokuussa kaksi uutta tyttöjoukkuetta. Tilausta näille on selkeästi ollut, sillä molempiin ryhmiin on ilmoittautunut alusta lähtien jo toistakymmentä uutta jalkapalloilijattaren alkua. Joukkueita perustettiin 2001 syntyneille tytöille sekä 2004-2005 syntyneille tytöille. Mukaan mahtuu kuitenkin vielä lisää uusia tyttöjä. Ryhmät harjoittelevat syksyn ajan kerran viikossa Patoniityn nurmella. Lisätiedot joukkueista FC Kuusysin internet-sivuilta tai nuorisopäällikkö Jenni Hannulalta. TALVIFUTISKOULUT KÄYNNISTYIVÄT FC Kuusysin perinteiset talvifutiskoulut käynnistyivät viikolla 37. Niissä opetellaan futiksen alkeita, unohtamatta mukavia leikkejä, kisoja ja pelejä. Harjoitusten lisäksi ohjelmassa on myös kolme kertaa kauden aikana pelejä muiden koulujen joukkueita vastaan minisarjan merkeissä, sekä keväällä lopputurnaus Lahden Suurhallissa! Koulu on tarkoitettu vuonna 2003 syntyneille ja sitä nuoremmille tytöille ja pojille. Vilttiin ei tarvitse kenenkään jäädä, sillä kaikki pääsevät mukaan! Talvifutiskouluihin on ilmoittautunut lähes 200 uutta peluria. Mukaan mahtuu vielä! Ilmoittautumiset suoraan kouluille. Talvifutiskoulut kokooontuvat kerran viikossa aina kevääseen asti (lukuunottamatta koulujen lomaaikoja). Lisätietoja futiskouluista voit lukea FC Kuusysin kotisivuilta. MYYNNISSÄ FC KUUSYSIN SATEENVARJOT Kuusysin E11 pojat kartuttavat ensi kevään ulkomaan pelireissun rahastoa. NYT MYYNNISSÄ 69-LOGOLLA PAINETTUJA SATEENVARJOJA. HINTA: 25 euroa kappaleelta Varjo on sinivalkoraidallinen / valkoisella pohjalla on sininen 69-logo (logon halkaisija on 8 cm). Sateenvarjo on reilun kokoinen / halkaisija on 130 cm.varjoja myynnissä rajoitettu erä. Tilaukset/kyselyt: FC Kuusysi E11 pojat: Satu Luomaa satu.luomaa@netti.fi /040-8475785
SUOMEN URHEILUOPISTO LASTEN JA NUORTEN LAJILEIRIT VIERUMÄELLÄ 2011 Keke Armstrongin syksyn futiskoulu Mestarivalmentaja Keith Keke Armstrongin futiskoulussa pääset mukaan ammattimaiseen valmennukseen. Taitoharjoittelun ja tiukkojen pelien lisäksi futiskoulujen ohjelmassa on oheistoimintaa, oppitunteja ja muuta mukavaa yhdessäoloa. Taitoharjoittelun pääpainopiste on maalinteossa, joten tule sinäkin syyslomalla Vierumäelle laittamaan verkot tötterölle! Vietä syysloma Vierumäellä! Keke Armstrongin futiskoulu 23.10. 26.10. T/P 9 14-v. 250 Hinta sisältää majoituksen täysihoidolla ja ammattitaitoisen valmennuksen. Ryhmäjako iän ja pelikokemuksen perusteella. Huom. Maalivahdeille on omia harjoitteita kenttäharjoitusten yhteydessä. Lisätiedot ja varaukset: www.vierumaki.fi > lomailijat ja liikkujat > lapset ja nuoret > lajileirit ja kurssit victoria.aittajoki@vierumaki.fi puh. (03) 8424 1015 puh. (03) 842411/vaihde www.vierumaki.fi
GUIDE UMBRO
KAUPPAKESKUS KARISMA Lisää p tkua peliin TARJOAA KAUPPAKESKUS KARISMA. kauppakeskuskarisma.fi Lahden seudun houkuttelevin kauppakeskus avataan jouluksi 2011.
INTERSPORT KESKUSTA MAMMA MARIA
HARTWALL HELMI SÄÄSTÖPANKKI Kas, siinä surffaa rahastosijoittamisen asiantuntija! Poikkea osoitteeseen: www.helmipankki.fi Helmi Säästöpankki Pitää huolta omistaan.
LEHDEN TOIMITUS Jenni Hannula 0440-876869 jenni.hannula@fckuusysi.fi Sami Kollanus 040-1684699 sami.kollanus@fckuusysi.fi JULKAISUPÄIVÄT 2011 18.10.2011 (16.10.2011materiaalin viimeinen toimituspäivä) 22.11.2011 (20.11.2011materiaalin viimeinen toimituspäivä) Lehden toimituksella on oikeus muuttaa julkaisupäiviä