Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto / Osaava koulutus Seinäjoki 30.1.2014

Samankaltaiset tiedostot
PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

Lauri Liusvaara Tampere

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma Joensuun normaalikoulu Perusaste

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

PYHÄSELÄN KOULUN TYÖRAUHAN YLLÄPITO. ojentaminen ja kurinpito kielletyt esineet ja aineet

Haaga-Helia Lauri Liusvaara, Law Point avoin yhtiö, www. lawpoint.fi

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

(3) Suorittamattomista jälki-istunnoista tehdään merkintä lukuvuositodistuksiin.

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

PERUSOPETUKSEN REHTOREIDEN YHTEINEN PÄIVÄ LAKIMIES KAARINA HELIN

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

Uudet työrauhan turvaamista koskevat säännökset

Sateenkaaren erityiskoulu Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Kasvatuksellinen ja kurinpidollinen ohjeistus

1 (10) TYÖRAUHAUUDISTUS JA MUUT ALKUVUODEN MUUTOKSET

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. perusopetuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013

Perusopetuslain 35 mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

LOIMAA Lauri liusvara

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. ELOKUUTA 2016 KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO, SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ TUOMI PERTTI

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista

OPETTAJANA OPPILAITOKSESSA - TYÖHÖN LIITTYVIÄ JURIDISIA KYSYMYKSIÄ - Turvallisuuteen liittyvät lait ja säädökset koulutuksenjärjestäjiä ohjaamassa

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 181/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi perusopetuslain,

OPAS PERUSKOULULAISTEN HUOLTAJILLE. Työrauhan ylläpito koulussa. ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

Kuka huolehtii rehtorista?

Hiukkavaaran koulun järjestyssäännöt

Kurinpitomenettely Toimintatapa/kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta Tarkennuksia

KIIHTELYSVAARAN KOULUN TYÖRAUHAN YLLÄPITO. ojentaminen ja kurinpito kielletyt esineet ja aineet. viimeisin päivitys tehty 12.8.

Koulutuskeskus Sedu Asuntolan järjestyssäännöt

Sastamalan oppilaitosten järjestyssäännöt

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

LIITE 3. Loimaan lukion suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja siihen liittyvistä menettelytavoista alkaen

Vatialan koulun järjestyssäännöt

Kouluko kasvattaa? Muuttunut lainsäädäntö KUERKIEVARI REHTORI ANDERSSON

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

MUISTIO OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/ OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖTÄ SEKÄ TURVALLISUUTTA KOSKEVISTA LAKIMUUTOKSISTA

Opettajan vastuu ja velvollisuudet Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto

Koulujen työrauhaa ym. koskevat säädösmuutokset

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin. JEDU SORA toimikunta

Asuntolan järjestyssäännöt

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Rauman normaalikoulun työrauhaan liittyvä ohjeistus ja kurinpito voimaan tulleiden perusopetuslain muutosten ja täydennysten mukaisesti

RAUTJÄRVEN ASEMAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tarkoitus

Oulun perusopetuksen rehtorin koulurauhapaketti. -lakitekstejä, diat 1-20

Yhteisiä asioita

SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ MENETTELYTAVOISTA

Kokkolan koulujen työrauhaohjeistus

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Työrauha ja osallisuus

Iisalmen lyseo. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS

Järjestyssäännöt ovat voimassa siitä saakka kun oppilas saapuu kouluun ja tulee koulun alueelle ja kunnes viimeinen oppitunti päättyy.

Viranhaltijan velvollisuudet ja vastuu

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Suonenjoki Kuopio Toivala Muuruvesi

Järjestyssäännöt ja suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä

Keudan järjestyssäännöt

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaan tehtävät Metsokankaan koulussa

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä. Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari Seinäjoki Opetuspäällikkö Merja Koivisto, Lapua

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin JEDUn SORA-toimikunta

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Keudan järjestyssäännöt

Kurinpitokeinot ja menettelytavat. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja menettelytavoista

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

pedagogisen tuen ryhmä

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Transkriptio:

Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto / Osaava koulutus Seinäjoki 30.1.2014 Lauri Liusvaara Oikeus- ja koulutuspalvelu Law Point Ay www.lawpoint.fi

Kiihtyvä trendi Yksilön oikeudet korostuvat Velvollisuudet ahdistavat Oppilaitoksen paikka yhteiskunnassa Vanhemmuus ja nuoren maailma 30.1.2014 2

Miten vastuu ymmärretään Vastuu, erityisesti oikeudellinen vastuu Yksittäisen opettajan ammattitaitoon luottaminen Oikeassa paikassa Rehtorin oma riskianalyysi Vastuun synty Toiminnasta tai toimimatta jättämisestä Asemasta 30.1.2014 3

Oikeudellinen vastuu hyvin konkreettista Edellytetään paljon mahdottomia? Vastuun kantajaksi ei kelpaa kasvoton organisaatio Eikä syyksi talous ja resurssiongelmat Tiedonvälitys ja some Vastaava rehtori = vastuussa oleva rehtori Tutkinnasta, selvittämisestä ja tuomitsemisesta vastaavat oppilaitoksen ulkopuoliset tahot 30.1.2014 4

Suunnittelu ja ohjeistus olemassa Oma harkinta / yhteiset näkemykset Puuttumiskynnys Perusteleminen Tilanteisiin meneminen ja niissä tehtyjen toimenpiteiden todistaminen Toinen aikuinen Oppilaat todistajina 30.1.2014 5

Paljon pakollisia suunnitelmia ja riskikartoituksia Kuinka ne pidetään ajan tasalla, osana toimintaa ja noudattamista valvotaan Ollaan valppaina ja havainnoidaan Miten havainnot otetaan huomioon, kun pelkkä sanominen ei riitä Ollaan huonoja vastaamaan kysymyksiin ja perustelemaan Miksi näin kävi, mitä estämiseksi oli tehty ja kuinka toimintaa valvottu 30.1.2014 6

Toimittava heti ja toimittava oikein Jollei toimi syytetään virkavirheestä (virkavelvollisuuksien laiminlyönti) Jos toimii väärin, syytetään virkavirheestä Tekee niin tai näin, usein se jälkikäteen arvioiden on väärin päin 30.1.2014 7

Muuttuva lainsäädäntö avaa ainakin turvallisuus keskustelun ja järjestyssääntökeskustelun kurinpitokeinojen ja kasvatuskeskustelun pohjalta Lisää prosesseja joiden hiominen ja hallinta tulee olemaan rehtorin vastuulla Henkilökunnan yhtenäisten käsitysten varmistaminen Iloisena asiana todetaan kirjalliset ja suulliset tehtävät jälki-istunnossa ja mahdollisuus määrätä oppilaat siivoamaan jälkensä ja korjaamaan vahinkonsa 30.1.2014 8

Subjektiivinen oikeus Kielletyt esineet ja aineet Hallussapito lailla kielletty Voidaan vaarantaa oma tai toisen turvallisuus Soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen Hallussapito ei välttämätöntä Oikeudet ja velvollisuudet voimassa sen ajan kun osallistutaan opetukseen ja koulun toimintaan Opetussuunnitelman tai muun vastaavan mukaista toimintaa Ilmoitusvelvollisuus häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta Myös koulumatkoilla tapahtuneet, jos tullut tietoon 30.1.2014 9

Suunnitelmat opetussuunnitelman yhteydessä Suojaaminen kiusaamiselta, väkivallalta ja häirinnältä - suunnitelma Kurinpitokeinojen ja kasvatuskeinojen käyttämisestä ja menettelyistä suunnitelma + ohjeistus Järjestyssäännöt tai määräykset Rajattu sisältö Sisäinen järjestys, opiskelun sujuminen, yhteisön turvallisuus ja viihtyisyys Käytännön järjestelyt / asianmukainen käyttäytyminen Kielletyt esineet ja aineet - käyttö ja säilytys Omaisuuden käyttö tilojen siisteys sekä oleskelu ja liikkuminen 30.1.2014 10

Luonteva osa ja rooli toiminnassa Yhdessä laatiminen Tarkoituksen ymmärtäminen Hyväksyntä Sääntöjen oikeudenmukaisuus ja laillisuus Juridinen merkitys Kaikkien tiedossa 30.1.2014 11

Oppilaitos hoitaa opetuksen niillä eväillä, kun opetusta koskevat lait sallivat Oppilaitokselle on säädetty kurinpitotoimivalta Poliisi hoitaa rikokset Terveydenhoito hoitaa lääkinnän Muutoksenhausta on säädetty erikseen 30.1.2014 12

Vuosisuunnitelman mukainen opetus Siirtymiset opetuspaikoille Välitunnit ja muut tauot, ruokailu Kouluretket ja muu koulun järjestämä ylimääräinen aktiviteetti Koulun ulkopuolinen toiminta Jälki-istunnot Kyyditystä odottavan oppilaan ohjattu toiminta Koulun kerhotoiminta 30.1.2014 13

Koulu- ja kotimatkat Hammashoitokäynnit Iltadiskot Viikonloppu- tai loma-ajan vietto yhdessä Abiristeilyt Rahankeruu leirikouluun tai kouluretkeen 30.1.2014 14

Mitä on tapahtunut välittömät osalliset Asian selvittäminen välittömät toimenpiteet todistajat, todisteet kuuleminen (huoltaja) Näytön kokoaminen aikaisempi historia Ohjausjärjestelmä Tapahtumaa peilataan pelisääntöihin 30.1.2014 15

Oppilaan käyttäytymisvelvollisuudet Osallistuttava opetukseen, suoritettava tehtävät tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti Vahingonkorvausvelvollisuus Viittaus vahingonkorvauslakiin Ilmoitus huoltajalle tmv. taholle Vahingonteko / likaaminen tai sotkeminen Rehtori tai opettaja Tieto tekijästä Puhdistaminen ja järjestäminen Valvonta, vaara / raskaus ikä ja kehitys, max. 2 h Ei estä opetusta, koulupäivän jälkeen -> ilmoitus huoltajalle Huomioidaan rangaistuksessa Vahingonkorvauksesta lisää esityksen lopussa 30.1.2014 16

Tarkoitus: yksilöidään teko tai laiminlyönti, selvitetään syyt ja seuraukset sekä keinot käyttäytymisen ja hyvinvoinnin parantamiseksi Kenelle: häiritsee, rikkoo järjestystä, on vilpillinen tai on epäkunnioittava tai loukkaava Miten: max. 2 tuntia, osissa tai yhteen, kouluaikana tai jälkeen Kirjaaminen, ilmoitus huoltajalle Huoltajan mahdollisuus osallistua jos tarpeen 30.1.2014 17

Kenelle: häiritsee, rikkoo järjestystä, on vilpillinen ( ei mainita on epäkunnioittavaa tai loukkaavaa käytöstä) Jälki-istunto, kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen (max. 3 kk) Vain kaksi viimeistä kurinpitorangaistuksia Poistaminen tunnilta tai tilaisuudesta Opetuksen epääminen jäljellä olevan työpäivän ajaksi Turvallisuus vaarantuu tai kohtuuton opetuksen häirintä 30.1.2014 18

Kotitehtävien teko työpäivän jälkeen, max. 1 tunti valvotusti Jälki-istunnon muutokset 1.1.2014 Kirjalliset ja suulliset tehtävät tai harjoitukset Tukevat kasvatusta, opetusta tai kehitystä Sopivia, tilanteeseen liittyviä, ikä ja kehitys Oikeudesta opetukseen huolehdittava 30.1.2014 19

Hallintomenettelyä? Yksilöinti, selvitys, kuuleminen, huoltajan kuuleminen (vain kurinpitorangaistus) Kirjaaminen / kirjallinen päätös Erotetusta huolehtiminen Henkilökohtainen suunnitelma, opetuksen toteutus ja seuranta Täytäntöönpano Jälki-istunto Määräaikainen erottaminen myös ilman lainvoimaa väkivalta ja uhka Päätettävä samassa yhteydessä erottamisen kanssa Toimivallat: erottaminen toimielin, muut yksittäinen virkamies tai työntekijä 30.1.2014 20

Häirintä / turvallisuus Rehtori / opettaja Käskyä vastustava oppilas myös voimakeinoin Ei voimankäyttövälineitä Suhteellisuus - kokonaisarviointi Koskee myös osallistumisen epäämistä loppupäiväksi Kirjallinen selvitys opetuksen järjestäjälle Mahdollisuus syyllistyä hätävarjelun liioitteluun 30.1.2014 21

Syyte vireillä, kurinpitoa ei aloiteta tai jatketa Syytteestä vapautettu kurinpito mahdollinen Tuomiottu ei saa kurinpidollisesti rangaista Samasta asia Määräajaksi erottaminen perustellusta syystä 30.1.2014 22

Toimivalta rehtorilla ja opettajilla, ei esim. avustajalla Vain koulun työpäivän aikana Kielletty esine tai aine Häiritsevä esine tai aine Vastustettaessa voi käyttää voimaa Ei voimankäyttövälineitä Tiukka harkinta ja tiukemmat edellytykset Turvallisuutta vaarantava esine tai aine Häiritsevä esine tai aine 30.1.2014 23

Toimivalta opettajilla ja rehtorilla Oppilaan tavarat Kouluajalla, osallistuttaessa toimintaan Tarkastuksen kohde Oppilaan tavarat Oppilaan halussa olevat säilytystilat Vaatteet päällisin puolin Peruste Kielletty esine tai aine, josta oman tai toisen turvallisuus vaarantuu yleensä ei siis ehditä kysyä asiaa huoltajalta Hallussapito ilmeistä Ei luovuta tai ei todista, ettei sellaista hänellä ole 30.1.2014 24

Muodolliset menettelyt Ilmoitettava oppilaalle syy Tarkastaja samaa sukupuolta Läsnä kaksi täysi-ikäistä koulun henkilökuntaan kuuluvaa Oppilaan oikeus valita toinen tarkastajista Kiireen ja turvallisuuden aiheuttama välttämättömyys todistaminen jälkikäteen 30.1.2014 25

Turvallisuus Henkilökohtainen koskemattomuus ja yksityisyys Hienotunteisuus Perustuu ohjeistukseen ja etukäteissuunnitteluun Haltuunotto ja tarkastaminen kirjattava Voimakeinoista kirjallinen selvitys opetuksen järjestäjälle Ilmoitus huoltajalle ensitilassa (ellei etukäteen) 30.1.2014 26

Luovutettava takaisin tunnin tai tilaisuuden päätyttyä Ellei häirinnän jatkuminen ole todennäköistä Tällöin työpäivän päättyessä Luovutus mahdollinen vain jos oikeus pitää hallussa. Kielletyt esineet ja aineet huoltajalle Esineen tai aineen luonteesta riippuen poliisille tai muulle viranomaiselle (esim. puolustusvoimat, terveydenhuolto jne.) Huolellinen säilytys vastuu omaisuudesta 30.1.2014 27

Luovutus mahdollisimman pian Erinäiset vaaralliset ja laittomat välittömästi poliisille Huumeet, ampuma-aseet, aseen osat, patruunat, ammukset, kaasuaseet, räjähteet Kaikilta osin maltti mukana alkoholin ja tupakan suhteen! Haltuunottoilmoituksesta 3 kk aikaa noutaa Todistaminen ilmoittamisesta Hävitys todisteellisesti Hävitys ja luovutus kirjattava Varminta / ilmeisesti syytä ottaa kuittaus 30.1.2014 28

Oppilashuolto järjestettävä tarvittava oppilashuolto Suunnitelma ja ohjeistus? Valvonta järjestettävä Tunnilta poistaminen Osallistumisen epääminen loppupäiväksi Ei siis voi vain käskeä lähtemään koulusta Huoltajan kanssa sopiminen mahdollista Mihin laitetaan miten valvotaan, erityisesti itselleen tai muille vaarallinen Poliisi? 30.1.2014 29

Seurattava toimenpiteiden käyttöä ja niiden kehittymistä Ei siis vain voimankäyttöilmoituksia Koskee myös Kasvatuskeskustelu Kurinpito Oppilaan poistaminen Haltuunotto Tarkistaminen Kuka vastaa tiedonkulusta 30.1.2014 30

korvausvelvollisuuden peruste tuottamusvastuu rikosvastuu ankara vastuu vastuu sopimussuhteessa isännän vastuu vahinkolajit henkilö-, esine- ja varallisuusvahinko myötävaikutus sovittelu 30.1.2014 31

Vastuu toisen aiheuttamasta vahingosta Vahinko aiheutettu työssä, työhön liittyen Työnantajan valvontavelvollisuus Ei edellytä tahallisuutta Vahingon aiheuttajan virhe tai laiminlyönti Tietty oikeussuhde Palvelussuhde tai siihen rinnastettava Työnantaja laaja käsite Julkisyhteisö julkisen vallan käyttäjänä Oppilaitokset työnantajana Huoltajalla ei ole isännänvastuuta 30.1.2014 32