.
AIEMMAT TI::OICSET: KYÖSTI PIETILÄINEN & VILLE KAARNAKARI: Legioonalainen Peters - Aavikon kettu (2072) Legioonalainen Peters Ruandassa (2011) Legioonalainen Peters - Verinen keidas (2010) Sotapoliisi Peters No: 005 (2009) Legioonan isku Kolweziin (2008) KYÖSTI PIETILÄINEN & PETRI PIETILÄINEN: Kotkanpoika ja albatrossi - Legioonalais-Petersin varhaiset merimiesvuodet (2006) 720 päivää legioonalaiseksi - Miten Pietiläisestä tehtiin Peters (2005) Legioonalainen Peters - Suomalaisen palkkasoturin muistelmat (2003)
KYÖSTI IETILÄINEN 6 VILLE lfaarnakafh KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI HELSINKI
2013 Kyösti Pietiläinen, Ville Kaarnakari ja Kustannusosakeyhtiö Tammi ISBN 978-951-31-7344-9 Painettu EU:ssa
"Se oli tehtävä, joka ei sopinut Legioonalle, mutta kukaan muukaan ei olisi voinut hoitaa sitä yhtä menestyksellisesti."
----1_ Rintamalinja ----------\ ------------, 1 1 1 1 1 1 1, 1, 1, Serbien hallussa D YK:n hallussa Verinen, tuhoisa ja Sarajevon kaupunkia kovasti koetellut piiritys kesti 1 425 päivää ja on siten nykyaikaisen sodankäynnin historian pisin piiritys. Ainoa henkireiät kaupunkiin olivat ranskalaisten avaama lentokenttä ja kaupunkilaisten lentokentän alitse rakentama tunneli.
BDSNIAN SOTA Diktaattori Josip Titon kuoltua Jugoslavia alkoi hajota keinotekoisista liitoksistaan. Bosnian sodan alkamispäivänä pidetään yleisesti maan itsenäisyyden julistuspäivää, viidettä päivää huhtikuussa vuonna 1992. Tällöin Bijeljinassa järjestettyjen suurten rauhanmarssien aikana ääriserbien sala-ampujat tulittivat väkijoukkoa, jossa oli serbejä, muslimeja ja kroaatteja. Serbiarmeija oli alkanut siirtyä Sarajevon ympärille kuukausia ennen sodan syttymistä. Jugoslavian kansallinen armeija JNA aloitti liikekannallepanot ja tykistön kuljetukset Sarajevoa ympäröiville kukkuloille. Huhtikuussa vuonna 1992 Bosnian hallitus vaati jugoslavialaisia joukkoja vetäytymään. Serbian presidentti Slobodan Milosevic vastasi suostumaila vetämään pois ne miehet, jotka eivät olleet Bosnian kansalaisia. Näiden osuus armeijan miesvahvuudesta oli merkityksetön. 2. toukokuuta 1992 serbit olivat saartaneet Sarajevon täydellisesti noin 62 kilometrin pituisella rintamalla. Kaupunkia saartoi noin 200 tankkia ja 100 kranaatinheitintä. Piirittäjillä oli lisäksi sinkoja, maataisteluun otettuja it-aseita ja konekiväärejä sekä tarkka-ampujia. Kaupunkiin johtavat tiet tukittiin, ruuan ja lääkintätarpeiden kuljetukset estettiin, veden-, sähkön- ja lämmönsaanti katkaistiin. 7
Kaupunkia puolustavilla bosnialaisilla oli miesylivoima. Sen vuoksi serbit yrittivät heikentää puolustusta pommituksin mieluummin kuin yrittämällä kaupungin suoraa valtausta. Serbien asemat olivat ylempänä kuin Sarajevon kaupunki, joten niistä käsin kaupunkia oli helppo tulittaa muun muassa kranaatinheittimillä. Kaupungin puolustajista kolmannes oli muita kuin muslimeja. Aseistuksessa oli toivomisen varaa: Kalasnikov-rynnäkkökiväärejä riitti vain joka kolmannelle taistelijalle. Parempia aseita saatiin sotasaaliina ja salakuljettamalla niitä serbilinjojen läpi. Kaupungin saartajat halusivat näännyttää sinne jääneet ihmiset nälkään, jos kaupunki ei antautuisi. Noin 100 000 asukasta pakeni kaupungista, josta ruoka alkoi loppua nopeasti. Satojatuhansia asui kaupungissa koko sodan aj an. Sarajevon piirityksen aikana taistelut olivat koko aj an voimakkaita, etenkin vuoden 1992 loppupuolella ja vuoden 1993 alkupuolella. Kranaattituli ympäröiviltä kukkuloilta oli jatkuvaa 1. toukokuuta 1992 alkaen, ja serbien tarkka-ampujat vainosivat asukkaita. Serbien ampumia kranaatteja osui sotilaskohteisiin, hallituksen rakennuksiin, sairaaloihin, kouluihin, moskeijoihin, kirkkoihin, kiijastoihin, museoihin, teollisuuslaitoksiin, tiedotusvälinekeskuksiin, YK:n asemapaikkoihin sekä leipä- ja vesijonoihin. Serbit ampuivat myös siviilirakennuksia, ja syyskuuhun 1993 mennessä käytännöllisesti katsoen kaikki Sarajevon rakennukset olivat kärsineetjonkinasteisia vaurioita. Toukokuussa 1993 vuorilta ammuttu kranaatti surmasi leipäjonoon 22 ihmistä, ja tapaus herätti suuren kansainvälisen kohun. YK ei nimennyt kranaatin ampujaksi serbejä, vaikka tämä oli selvää. 8
Liikkuminen kaupungilla oli sala-ampujien takia hyvin vaarallista. Jotkut kadut olivat erityisesti heidän kohteenansa. Lentokentän lähettyvillä sijaitseva, vuorten ympäröimä vedenhakureitti "Sala-ampujien kuja" oli kuuluisa. Se oli tie E761 eli Zmaja od Bosne -katu, joka jatkuu Bulevar Meshe Shelimovica -katuna. Tie yhdisti itäisen vanhankaupungin ja läntiset teollisuuskaupunginosat, Novo Sarajevon ja Novi Gradin, kulkien myös Dolac Maltan kaupunginosan seuduilla. Tarkka-ampujat haavoittivat koko piirityksen aikana arviolta yli tuhatta ihmistä ja tappoivat 225,joista 60 oli lapsia. Piirityksen aikana kuoli arviolta 12 000 ja haavoittui 50 000 ihmistä. Kranaatteja ammuttiin kaupunkiin saarron aikana keskimäärin yli 300 kappaletta päivässä, pahimpana päivänä lähes 4 000. Avustuskuljetukset lentokentän kautta saatiin avatuksi Ranskan aloitteesta 1992, tosin avustusvirta tätä kautta katkeili koko sodan aj an, koska serbit pystyivät käyttämään lentokentän sulkemista aseena Sarajevoa vastaan. Kaupungin huolto oli pitkään lentokentän alitse kulkevan tunnelin varassa. 760 metriä pitkä tunneli kaupungista sen ulkopuolelle, lgman-vuoren kohdalle, saatiin valmiiksi vuoden 1993 puolivälissä, mikä mahdollisti paremmat huoltoyhteydet ja ihmisten pääsyn pois kaupungista. Tunnelin kautta saatiin ruokaa, sähköä ja puhelinyhteys. Ennen sitä huolto oli kokonaan ilmasillan varassa. YK:n huoltolennot olivat epäsäännöllisiä, ja välillä ne keskeytyivät kokonaan. Vuoden 1994 helmikuussa Sarajevon jokapäiväinen tulittaminen loppui, mutta se alkoi taas keväällä 1995. Piiritystilanne laukesi vihdoin vuonna 1995, kun kansainväliset joukot asettuivat vastustamaan piirittäjiä. NATOn koneet hyökkäsivät serbien ammusvarastoi- 9
hin, ja taisteluiden jatkuessa serbien oli peräännyttävä. Sähköä ja vettä alettiin saada kaupunkiin aj oittain. Tulitauko saavutettiin lokakuussa 1995 ja lopullinen rauha Daytonin sopimuksessa marraskuussa samana vuonna. Rauhansopimuksen jälkeen vetäytyvät serbit ryöstivät ja polttivat taloja ja aiheuttivat muutakin tuhoa. Normaaliin elämään Sarajevo palasi vähitellen, mutta Bosnian hallitus julisti piirityksen virallisesti päättyneekai vasta 29. helmikuuta 1996. 10
LUKU I Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Sarajevossa ammutut laukaukset vavisuttivat rauhaa Euroopassa. Edellisellä kerralla aikaiseksi oli saatu ensimmäinen maailmansota. Tällä kertaa asia tulisi olemaan minulle henkilökohtaisempi, sillä maalitauluna tulisin olemaan minä. Vaihdoin hieman asentoa. Transallin epämukavat istuimet vaativat veroaan lyhyen lentomatkan jälkeen. Tuoli painoi ikävästi lapaluun kohdalla. Suoristin selkääni ja katselin samalla ympärilleni. Lentoa oli tehty vasta toista tuntia, mutta silti osajoukostamme nuokkui. Olin palvellut Legioonassa, sen 2. Laskuvarjojääkärirykmentissä, yli kaksikymmentä vuotta. Silti vuosien aikana tutuiksi tulleet kasvot vaikuttivat lentokoneen hämärässä valaistuksessa oudoilta. Ehkä särön tähän muuten niin tuttuun näkyyn aiheutti jokaisen päässä uutuuttaan hohkaava vaaleansininen baretti. Monilla vasta pakkauksesta vedetty baretti vaikutti leipurin hatulta törröttäen epämukavan näköisesti kohollaan. Vasta käyttö muokkaa baretin päähän istuvaksi. Ehkä baretin muotokin kertoi tunnelmastamme. Pitkän ja huolellisen kouluttautumisjakson päätteeksi olimme nyt suuntaamassa Balkanin ruutitynnyriin rauhanturvaajina, emme Legioonan iskukykyisimpänä sotajoukkona. 11
Syksy 1992 meni 2. Laskuvarjojääkärirykmentillä pitkissä harjoituksissa. Taistelutaitoa ja -kykyä haettiin raskaissa harjoituksissa ja kestävyyttä mittaavilla vuoristomarsseilla. Kaikkea harjoiteltiin ja harjoiteltiin, minkä jälkeen asia kerrattiin - Legioonan tapa kouluttaa taisteluolosuhteissa tehokkaasti toimivia sotilaita. Kovista harjoituksista huolimatta joukon motivaatio oli silloin korkealla, sillä yleisesti oli tiedossa, että Legioona lähtee jossakin roolissa mukaan Balkanin tapahtumiin. Uutisia hajoavan Jugoslavian raunioilta kuunneltiin tarkasti. Televisio syyti karvasta tietoa jatkuvista joukkomurhista ja etnisistä puhdistuksista. Kuvat olivat hämmentävää katseltavaa. Jugoslavia, josta oli vuosikymmeniä luotu kuvaa vauraasta ja hyvinvoivasta kommunistivaltiosta ja jota johdettiin rautaisella kädellä irrallaan venäläisestä talutusnuorasta, paljastuikin hevosvankkureilla aj elevaksi rääsyläisjoukoksi. Hämmentävää oli myös seurata repeytyvän valtion kansallisuuksien keskinäistä hillitöntä vihaa ja katkeruutta. Tiesimme, että lähtö tuohon kriisipesäkkeeseen olisi meillä edessä. Tiesimme, että pitkissä harjoituksissa hiottua taitoa tultaisiin vielä tarvitsemaan tositilanteessa. Oikaisin pitkiä jalkojani - sen mitä ahtaan kuljetuskoneen tiloissa sopi. Koettelin samalla vaistomaisesti, miten sininen baretti lepäsi päässäni. Nyin sitä lisää korvalle, ettei se sojottaisi pystyssä leipurin hattuna, niin kuin muutamalla näytti olevan. Jo syyskuussa tiesimme varmasti, että lähtö olisi edessä vielä tämän vuoden puolella. Harjoitusten tahti vain kiihtyi. Kuntoa jokaisella legioonalaisella riitti ennestään, mutta kovalla harjoittelulla haimme myös henkistä kestävyyttä. Tiesimme joutuvamme vielä katsele- 12
maan kriisin osapuolia silmästä silmään, eikä siellä ollut tilaa heikoille ja hentomielisille. Välimeren syyspäivät lyhenivät ja illat viilenivät. Päivästä toiseen jatkettiin hajjoituksia yhtä tiukkoina ja herkeämättöminä. HaJjoittelimme miten iskuryhmä perustaa nopeasti tiesulun, miten erilaiset aj oneuvot ja henkilöt tarkastetaan. Opettelimme miten liikenne ohjataan tiesululla, mihin laitetaan tulitukiase, kuka tarkastaa ja kuka suojaa, miten tarkastusasemalla jokaisen pitää liikkua, ettei mene suojamiesten aseiden eteen. Ja sama uudestaan. Joukkueenjohtajamme piiskasi meitä aina vain nopeampiin suorituksiin. Välillä suoritusaikaa mitattiin kellolla. Nopeus saattoi olla se tekijä, joka tekisi meistä voittajia tiukassa paikassa. Erilaisilla aseilla ammuttiin jatkuvasti, niitä purettiin ja koottiin, niin että se kävi pimeässäkin ilman haparointia. Välillä hajjoiteltiin asutuskeskustaistelua. Kerta kerran perään hiottiin ryhmän liikkumista, suojaamista ja tähystämistä, asuinrakennuksen valtausta ja vyörytystä. Jokainen taisteluryhmä hajjoitteli asutuskeskustaistelussa käytettävien erityisaseiden ja välineiden käyttöä, niin että kaikki sujui rutiininomaisesti. HaJjoitusten välissä keskustelut pyörivät tulevissa kohtaamisissa serbien kanssa. Serbitkin olivat varmasti tietoisia Ranskan päätöksestä lähettää Legioona Balkanille. Uskoimme että siellä puntaroitiin, millaisen vastuksen he tulisivat saamaan. Otin väliin vesihörpyt kenttäpullostani. Aamiaiseksi nautitun vahvan kahvin maku viipyi vielä suussani. Lentokoneen moottorien yksitoikkoisessa jyrinässä aj a tus kiersi vielä syksyn hajjoituksissa. 13
Ampumaradalla paukkui ja rätisi taukoamatta päivästä toiseen. Legioona ampui kaikilla aseilla rata-ammuntojen lisäksi taisteluammuntoja niin päivällä kuin pimeässäkin. Silloin kun emme olleet ampumaradalla tai taisteluharjoituksissa, opettelimme kenttälääkintää ja ensiapua. Oli tärkeää, että jokainen osasi perusteet, jolloin loukkaantuneet ja haavoittuneet saisivat heti apua lähimmältä mieheltä. Paransimme myös viestitystaitojamme. Radioliikenneharjoituksia pidettiin niin, että se kävi jokaiselta vaikka unissa. Viestit oli pidettävä lyhyinä ja selvinä. Laitteita oli osattava käyttää oikein ja pidettävä ne toimintakuntoisina kaikissa olosuhteissa. Legioonan koneistoa hiottiin huippukuntoon. Jokaisen osan tuli toimia ilman kitkaa, tehokkaasti ja luotettavasti. Näin kuluivat syksyn pitkät viikot. Aloimme olla valmiit ottamaan vastaamme Balkanin vaaralliset sudet. lll
LUKU II Lentokoneen yksitoikkoinen moottorin jyrinä sai minutkin puolinukuksiin. Tämäjoulukuun ensimmäinen päivä oli alkanut meille aikaisin. Aamu oli kylmä Korsikalla. Kello viiden aikoihin kuorma-autot odottivat lastiaan taistelukomppanioiden edessä moottorit tyhjäkäynnillä. Vahva dieselin käry tunkeutui kasarmien ovista sisätiloihin. Vartin yli viisi aloitimme siirtymisen aj oneuvoihin. Lastaus kävi tottuneesti ja nopeasti. Kukaan ei vaivautunut puhumaan mitään turhaa kylmässä aamussa. Taistelukomppanioittain kuorma-autot suuntasivat nokkansa pääportille ja aj oivat ulos kasarmialueelta. Suunta oli jokaiselle selvä. Ensimmäinen tavoitteemme oli Bastian siviililentokenttä. Viileässä aamussa juttelu auton lavalla käynnistyi verkalleen. Jokainen veti takkiaan tiukemmin ympärilleen. Toiset polttelivat vahvaa sotilastupakkaa, punaiset savukkeen päät vain hehkuivat jokaisella imaisulla. Joistakin nuoremmista legioonalaisista näkyi päällepäin, että mielessä pyörivät tulevat tapahtumat. Tasaisella vauhdilla etenevät kuorma-autot jättivät pian taakseen vuorijonot ja niiden väleissä kulkevat solatiet. Bastian lentokentällä meitä oli odottamassa useita ranskalaisia C-160- ja Transall-kuljetuskoneita. 15
Minä kuuluin ensimmäiseen taistelukomppaniaan. Tehtävämme, jota olimme harjoitelleet kyllästymiseen asti, tulisi olemaan Sarajevon lentokentän suojaaminen ja sen toiminnan turvaaminen. Lentokenttä oli elintärkeä huoltoreitti piiritettyyn Sarajevon kaupunkiin. Lentokentän auki pitämisellä oli käytännön huoltoyhteyksien kannalta oleellinen merkitys, mutta sillä oli myös poliittista merkitystä. Länsivaltioille oli erittäin tärkeää näyttää, että ne kykenivät tällaisen tehtävän täyttämään. Se oli merkki serbeille, ettei heillä ollut mahdollisuutta tehdä aivan mitä tahansa. Sillä oli suuri arvovaltamerkitys erityisesti Ranskalle, joka oli uskaltanut ottaa vastuun tehtävästä. Sen oli onnistuttava hinnalla millä hyvänsä. Siksi tehtävä annettiin Legioonalle. Mahdolliset tappiot eivät painaisi julkisuudessa niin paljon kuin esime:r:kiksi puhtaasti ranskalaisen yksikön menetykset. Legioona oli käyttökelpoinen työkalu tähän vaaralliseen ja arkaluontoiseen tehtävään. Legioonalainen oli kaikista helpoin heittää Balkanilla odottavan suden suuhun. Bastian lentokentällä kaikki kävi nopeasti ja tehokkaasti. Joukkomme oli hyvin motivoitunutta, kovakuntoista ja kokenuttakin. Taistelumieli oli vielä tässä vaiheessa korkealla - uudet haasteet olivat meitä odottamassa, ja niitä vartenhan olimme Legioonassa. Raskaat kuljetuskoneet irtosivat maasta tasan kello nolla-kahdeksan-nolla-nolla. Kylmä joulukuun aamu oli silloin jo muuttunut hämäräksi päiväksi. Irtauduin aj attelemasta menneitä koulutuksentäyteisiä päiviä. Lentokoneen moottorien muuttunut ääni ennakoi laskeutumista. Se säväytti minut täysillä tähän päivään. Tunsin kuinka veri virtasi ja adrenaliini nousi kehossani. Tunne oli tuttu. Se ei ollut pelkoa, se oli vaistoa,joka terästi kaikki aistit toimimaan mahdollisimman tehokkaasti. Olin ollut mukana niin monessa 16
vaarallisessa sotatoimessa, että tiesin pärjääväni. Sinibarettiset legioonalaiset ympärilläni alkoivat myös ryhdistäytyä ja oikoa lennon puuduttamia jäseniään. Monet asettelivat sinistä barettiaan parempaan asentoon. Päähine oli outo. Moni koki nöyryyttäväksi Legioonan arvostetun vihreän baretin vaihtamisen rauhanturvaajien siniseen barettiin. Minua vastapäätä istui muutamia englantilaisia korpraaleja, jotka tunsin melkoisiksi leveilijöiksi. Näin naamasta, ettei sininen baretti oikein miellyttänyt. - No, Peters, nyt meistä on vasta tullut kunnon miehiä. Korpraali osoitti barettiaan. - Tämän parempia maalitauluja ei serbien tarkka-ampujille voitaisi taj.jota. Nyökkäsin, sillä olin itse osittain samaa mieltä. Koulutuksessamme meille oli kuvattu tulevan tehtävämme laatua. Korostetusti oli tullut esiin serbien tarkkaampujien vaarallisuus ja käsittämätön vimma ampua kaikkea mikä liikkui, vaikka sillä ei olisi ollut edes sotilaallista merkitystä. Tämä tuli julmasti näkyviin piiritetyn kaupungin lasten ja vanhusten armottomana tappamisena. - Toivottavasti meidän ei tarvitse vain kykkiä maalitauluina. Kyllä me niitä vastaan sopivat ja armottomat lääkkeet keksisimme, jos vain saadaan siihen lupa. Se ei vain taida olla YK.:n rauhanturvaajien tapa toimia, puhisin valmiiksi serbeille ärtyneenä. Lentäjät aloittivat lähestymislennon, joka poikkesi normaalista laskeutumisesta selvästi. Sarajevon lentokentällä ei ollut minkäänlaista ilmapuolustusta tai maassa toimivaa suojaosastoa, mikä teki koneemme laskeutumisesta riskialttiin. Koneet joutuivat vetämään pintoihin eli lentämään matalalla ja koukkimaan suojaisten maastokohteiden välistä kohti lentokenttää. Varsinainen laskeutuminen 17
muistutti enemmän syöksypommitusta kuin normaalia lentotapaa. Meille oli kerrottu rauhoittavana tietona, ettei Serbian susilla ollut käytössään olkapääitä ammuttavia kevyitä ilmatorjuntaohjuksia. Jännitystä lisäsi kuitenkin se, ettei asiasta sittenkään voitu olla varmoja. Ohjukset olisivat olleet kohtalokkaita lähestymislennossa oleville raskailleja hitaille kuljetuskoneille. Riskiä vähensi se, että ne pystyvät laskeutumaan jyrkästi ja lyhyelle kiitoradalle. Todennäköisimpänä vaarana laskeutuville koneille oli mahdollisuus joutua raskaiden venäläisvalmisteisten konekiväärien tulitukseen. Koneen moottorin ääni muuttui entistä kovemmaksi ja terävät ohjausliikkeet kallistivat konetta. Ikkunoista näin ensi silmäykset Sarajevoa ympäröivästä maastosta. Laskutelineet loksahtivat alas kuuluvasti kolahtaen ja Transallimme aloitti loppulähestymisen. Niskakarvani olivat pystyssä, ja vaistomaisesti odotin koko aj an raskaiden konekiväärien teräksisten luotien repivän koneen runkoon isoja reikiä. Ikkunasta havaitsin myös kentän lennonjohtotornin, joka oli ulkonäöstä päätellen ollut kovan tulituksen kohteena. Samassa pyörät koskettivat kiitorataa ja alkoi voimakas jarrutus. Koneet rullasivat kiitoradan kaukaiseen päähän, minne ne pysähtyivät. Paikka oli ympäröivään maastoon nähden turvallisin sala-ampujien varalta. Ympärillä ei ollut mitään rakennuksia tai sellaisia maastokohtia, joista tarkka-ampujien olisi ollut hyvä tulittaa meitä. Kello oli noin kymmenen, olimme saapuneet piiritetyn Sarajevon lentokentälle. Kohta alkaisi tositoiminta. Muutos Korsikan rauhallisesta ilmapiiristä joukkomurhien ja sala-ampujien maailmaan tapahtui nopeasti. Välittömästi kuljetuskoneiden takaramppien laskeuduttua maahan jokainen taisteluryhmä juoksi parasta 18
mahdollista vauhtia pois kiitoradalta ympäröivään maastoon. Jokainen haki parhaansa mukaan suojaisen kohdan matalista kuopista. Nopeasti Legioona saatiin pois koneiden ympäriltä ja avoimelta kiitoradalta edes välttävään suojaan. Tässä vaiheessa jokainen vaihtoi päähänsä sinisen komposiittikypärän. Joukkueenjohtajat järjestivät legioonalaisten asemia niin, että pystyttiin tähystämään kaikkiin suuntiin. Minäkin tarkastelin ympäristöä painaakseni lentokentän maaston piirteet mieleeni. Kaikkialla oli näkyvissä raskaan tulituksen jättämiä jälkiä. Pahiten iskuista oli kärsinyt lennonjohtotorni. Siitä huolimatta siellä pyrittiin kuulemani mukaan säilyttämään jatkuva miehitys. Kentän reunoilla olevat rakennukset ja hallit olivat nekin saaneet tulta osakseen. Rakennuksen ikkunat olivat rikki, ovet roikkuivat saranoillaan ja seinissä oli eri kaliiberisten aseiden jättämiä jälkiä. Tuhon jälj et eivät päättyneet lentokentän rakennuksiin, vaan näyttivät jatkuvan niin pitkälle kentän ulkopuolelle kuin silmä vain pystyi erottamaan. Sarajevon kaupunki häämötti edessämme. Se näytti meille rauhaa turvaamaan tulleille heti vihan ja koston vääristämät arpiset kasvonsa. Sieltä nousi mustaa savua useasta paikasta. Kaupunki vaikutti hiljaiselta, mutta sitä tuntui piirittävän terrorin ja pelon ilmapiiri. Ympäriltämme kuului sieltä täältä, lähempää ja kauempaa, yksittäisiä laukauksia. Sarajevon pelätyt tarkka-ampujat jatkoivat terrori-iskujaan ympärillämme. Vedin vaistomaisesti päätäni alemmaksi, mutta jatkoin ympäristön tähystämistä. Joka hetki odotin, että vaaleansininen, uutuuttaan hohtava komposiittikypäräni saisi Bosnian serbeiltä tervetuliaistoivotuksena yhden ylimääräisen reiän suoraan aivoihin saakka. Siirtyminen rauhallisesta ympäristöstä keskelle sodan raakuuksia vaatii hetken aikaa sopeutua. Pelin juo- 19
nesta on saatava kiinni, ettei tee tyhmyyksissään ja tilannetta ymmärtämättömänä aivan vääriä päätöksiä. Jokaiselta vie hetken aikaa ennen kuin osaa lukea taistelukentän ääniä ja ilmiöitä. Monen konfliktin konkarina tilanne ja tunne eivät olleet minulle uusia. Pahempaa se varmaan oli ensikertalaisille. Tarkkailtuani aikani ympäristöä, aloin sopeutua tilanteeseen. Veri kohisi suonissani, adrenaliinitasoni oli korkea - olin valppaana ja vaarallisena vastustajana millaiselle serbilaumalle tahansa. Aloin olla pakassa mukana, totesin tyytyväisenä ja rentouduin hieman. Erikoislaskuvaijojääkärimme etenivät kaikkiin suuntiin lentokentällä laajentaen elinpiiriämme. Varovaisesti liikkuen tarkastettiin huolellisesti jokainen rakennus. Jääkärit etenivät tutkien lentokentän hallit ja varastot. Vaikka ilmassa tuoksui ruuti ja tilanne tuntui räjähdysherkältä, niin rakennusten tarkastaminen sujui ilman välikohtauksia. Tietoisina Legioonan tulosta serbit olivat viisaasti vetäneet joukkojaan kauemmaksi kentän alueelta. Etukäteen olimmekin kovasti pohtineet, miten he aikoisivat ottaa meidät vastaan. Legioonan maine oli yksi valttimme tässä operaatiossa. Kaikki tiesivät, että Legioona ei leiki. Se suorittaa tehtävänsä hinnalla millä hyvänsä. Tulo kentälle oli käynyt helpommin kuin etukäteen aj attelimme. Kaikki me myös ymmärsimme, ettemme pääsisi näin vähällä. Yhteenottoa oli vain siirretty eteenpäin. Tarkastelin vielä hetken kentän reunoilla olevia tulituksessa vaurioituneita rakennuksia, nostin niistä katsettani kohti kenttää ympäröiviä korkeampia rakennuksia. Sieltä se vaara uhkasi. Ympäristön tutkimisen jälkeen annettiin koneiden suojana olleille osastoille omat alueet, minne meidän tuli siirtyä. Käskin oman iskuryhmäni kokoon. 20
- Siirrymme tuohon suuntaan 300 metriä, osoitin kädelläni. - Onko kaikilla kaikki varusteet mukana? Mitään ei jätetä tähän. Katselin iskuryhmääni tyytyväisenä. Kokeneita legioonalaisia kaikki. Osaamisesta ei ainakaan tulisi ongelmaa, mietin mielessäni katsellessani miesten valmistautumista. Katsoin, että toinenkin puoliryhmä oli valmis, ja nostin peukaloa merkiksi. Kaikki näytti olevan kunnossa. - Mennään varovaisesti. Aseet pidetään ehdottomasti varmistettuna. Tulenavaus on sallittua vain minun käskystä. Nyt ollaan tuomassa rauhaa eikä tekemässä selvää vihollisista, sanoin sarkastisesti. Olihan se legioonalaiselle erikoinen tilanne, että ei ollut täyttä valtuutta ampua takaisin, jos joutuisi itse tulen alle. No, katsotaan miten tämä lähtee menemään. - Avojonossa, mars! Hetken marssimisen jälkeen pääsimme kenttää ympäröivien rakennusten suojaan. Kaikesta näki, että täällä oli vielä aivan äsken ollut joukkoja. Legioonalle oli selvästi tehty tilaa. Ehkä haluttiin luoda valheellista kuvaa alueen turvallisuudesta. No, aika näyttää, aj attelin. Nopeasti Laskuvarjojääkärirykmentti oli ottanut kentän tärkeimmät rakennukset haltuunsa. Valvottua aluetta kasvatettiin, ja pian kenttä lähiympäristöineen oli tiukasti Legioona kontrollissa. Tämä ei tietenkään luonut suojaa kauempaa tulevalta tulitukselta. Laskuvarjojääkärit ottivat haltuunsa kaikki kentän rakennukset ja hallit. Sisätiloihin siirryttiin oman turvallisuuden takia, ja sen jälkeen kaikkien liikkumista ulkona rajoitettiin vähimpään mahdolliseen. Arvelimme, että liike vetäisi tulta puoleensa. Päivän mittaan kävi selville, että kentällä työskenteli jokunen ihminen koko aj an vaikentuvissa oloissa. Pahoin vaurioituneessa lennonjohtotornissa teki töitä vielä 21
muutama henkilö yrittäen ylläpitää jotakin elämää lentokentällä. Pieneksi kutistunut henkilöstö ei voinut oikeastaan tehdä mitään saattaakseen asioita paremmalle mallille. He työskentelivät jatkuvan uhan ja uhkailujen alaisena. Sarajevon, olympiakaupungin, ennen niin vilkas kenttä oli vaipunut serbien painostaessa kurjuuden tilaan. Kersanttimme otti meidät käskynantoon. - Heti kun lentokenttä on kaikilta osin otettu haltuun ja vartio-osastot ja tarkka-ampujat ovat paikallaan, niin kuljetuskoneet rullaavat lentokonehallien eteen ja aloitamme niiden purkamisen. Pian kenttäradiosta tuli komento valmistautua, ja näimme, että suuret kuljetuskoneet alkoivat liikkua ja rullata halleille päin. Jokainen jännittyi, sillä kohta saattoi olla se hetki, jolloin saisimme tulta, jos sitä oli tullakseen. Tähän asti olimme saaneet asettua kentälle varsin rauhallisissa merkeissä, mutta se ei varmastikaan ollut pysyvä olotila. Ehkä serbit vetivät henkeä ja halusivat nähdä, miten toimimme. Sen pohjalta voi sitten laatia omia suunnitelmia. Koneet rullasivat varastohallien eteen. - Peters, liikkeelle! Rivakkaa vauhtia siirryimme kuljetuskoneiden luokse. Niiden kuumeinen tyhjennys alkoi heti. Niistä purettiin miesten henkilökohtaiset varusteet sekä joukkokohtaiset tarvikkeet. Kone toisensajälkeen tyhjennettiin juoksuvauhdilla. Suojanamme oli nyt lentokenttää vartioiva osasto, joka tähysti herkeämättä ympäristöön. Jokainen odotti jonkinlaista välikohtausta joka hetki. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Lyhyessä aj assa kaikki tarvikkeet ja varusteet oli saatu suojaan sisätiloihin. Yksi taisteluryhmä asetettiin huolehtimaan materiaalin valvonnasta. 22
Heti kun kuljetuskoneet oli saatu tyhjennettyä, ne lähtivät paluumatkalle. Kentällä ei ollut mitään syytä viipyä yhtään ylimääräistä hetkeä. Katselin sekavin tuntein Adrianmeren ylle poistuvia kuljetuskoneita. Uusi operaatio oli nyt käynnissä. Tämä oli jo ties monesko minun kohdalla. Aikaisemmat oli käyty pääasiassa Mrikassa, tuntui oudolta olla lähes Euroopan sydämessä. Sarajevon kenttä oli otettu jollakin tavoin valvontaan. Operatiivisella johdolla riitti kiirettä Legioonan ryhmityksessä kentälle niin, että voisimme aloittaa jatkuvan ja tehokkaan valvonnan. Joukkueenjohtajat ja ryhmänjohtajat antoivat käskyjään kattavan puolustusjärjestelyn luomiseksi tulevaa yötä varten. Kukaan ei tiennyt, mitä oikeasti oli odotettavissa. Sen vuoksi varauduttiin kaikkein pahimpaan. Serbit saattaisivat hulluuksissaan koettaa ottaa kentän takaisin Legioonalta. Vasta paikalle saapuneena, ehtimättä tehdä perusteellisia valmisteluja kentän puolustamiseksi Legioona olisi haavoittuvimmillaan. Uhka oli todellinen, ja sen vaistosi joka mies. Rykmentin esikunta asettui lentoaseman sisätiloihin. Kentän haltuunotto ja varmistaminen eteni etukäteen tehdyn suunnittelun pohjalta. Toinen taistelukomppania sai vastuulleen koko läntisen lentokenttäalueen. Kolmas taistelukomppania pitkän eteläisen alueen, ja neljäs komppania, johon oli sijoitettu vahvistukseksi tarkkaampujia ja pioneereja, sai kontolleen arimman alueen. Vastuualueeseen kuului koko itäisen kiitoradan loppuosa ja pohjoisen lentoaseman takamaasto. Jokainen taistelukomppania majoittui omalla vastuualueellaan oleviin varastorakennuksiin tai muihin lentokentällä oleviin tiloihin. Majoituksen sijainnilla oli tarkoituksena lyhentää siirtymiset vartiopaikoille pienimpään mahdolliseen. 23
Iltapäivä kului sellaisella kiireellä, että kaiken rauhan keskellä välillä tahtoi unohtua kaikkialla vaaniva vaara. Ympärillä vallitseva uhkaava hiljaisuus ei ollut vielä paljastanut, mikä meillä oli edessämme tulevina päivinä. Puoli viiden aikaan iltapäivällä alkoi nopeasti lisääntyvä hämärä peittää lentokenttää ja Sarajevon kaupunkialuetta. Ensimmäinen yömme Balkanilla oli laskeutumassa. Hämärän lisääntyessä syttyivät siellä täällä Sarajevon kaupungissa heikot katuvalot. Joissakin rakennuksissa ilmestyi ikkunoihin myös heikkoja ja valjuja valoja. Pääosin pimeä kaupunkisiluetti vaikutti uhkaavalta ja vaaralliselta. Tuntui uskomattomalta, että vielä aamulla olimme elämäniloisella Korsikan saarella. Siirtyminen ihmismielen pimeimpien tekojen keskelle oli tapahtunut nopeasti. Ympärillä kohoavat lumihuippuiset vuoret sinnittelivät laskeutuvaa hämärää vastaan, mutta pian ne häipyivät pimeyteen tehden tilaa kirkastuvalle tähtitaivaalle. Kenttämuonaruokailun jälkeen alkoi taas arkinen aherrus. - Peters, taisteluryhmän johtaja sanoi tultuaan luokseni,- ei ollut meillä tuuria, vaan huono säkä. Joudumme koko joukkue ensimmäiseksi viikoksi vartioon. Katselin vähän aikaa kersanttia. No, sitä vartenhan tänne on tultu, aj attelin mielessäni enkä ollut yhtään pahoillani asiasta. Toiminta rauhoittaa kummasti hermoja, ja samalla pääsee kontrolloimaan tilannetta. Parempi se on kuin vain istua ja odottaa. -Tee Peters vartiolista saman tien. Toimit itse vartiopäällikkönä ja hoidat vartiovuorojen vaihdot henkilökohtaisesti tänä yönä. Sinä vastaat siitä, että kaikki sujuu nyt. - D'accord, sergent, vastasin terävästi.
Kersantti oli hyvä ja kokenut sotilas. Ei tässä hätää, aj attelin. Joukkueenjohtajanamme toimi nuori ranskalainen luutnantti Lordick, joka nuoruudestaan huolimatta vaikutti päteväitä ja hyvähermoiselta. Taisteluryhmämme johtajana toimivan unkarilaisen kersantin nimi oli Mader. Ryhmäämme kuului kokeneita legioonalaisia. Minun iskuryhmääni kuuluivat tsekkiläinen korpraali Stuzyna sekä italialainen ensimmäisen luokan legioonalainen Brescia. Ryhmäämme kuuluivat lisäksi espanjalainen korpraali ja tarkka-ampuja Arocas, saksalainen sinkoampuja korpraali Klingenberg, lataajana toimi puolalainen, ensimmäisen luokan legioonalainen Stoika. Ryhmää täydensivät vielä tulitukiaseemme, pikakiväärin ampuja, puolalainen korpraali Grabinski ja lataajana belgialainen legioonalainen Komady. Siinä oli rauhaa turvaava ryhmämme. Kokemusta ja taitoa oli riittävästi tämän tehtävän hoitoon. Itselläni oli koko ryhmästä ehdottomasti eniten taistelukokemusta, ja uskoin sen olevan vielä meille hyödyksi, kun jouduttaisiin koville. Meidän oli ensi sijassa huolehdittava itsestämme. Lentokenttä oli tehtävä turvalliseksi. Oma olomme oli järjestettävä niin, että pystyisimme tuomaanjotakin helpotusta piiritetyn Sarajevon kurjissa oloissa kärsiville siviileille - naisille ja lapsille, nuorille ja vanhoille, jotka tahtomattaan olivatjoutuneet sellaiseen helvetin koloon, ettei uskoisi sellaista olevan Euroopassa. 25