HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015



Samankaltaiset tiedostot
HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry TOIMINTAKERTOMUS 2013

TALOUSGURU-KILPAILU. Kilpailulla on pitkät perinteet. Keväällä 2016 kilpailu järjestetään jo 19. kerran.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Tavoite Keskeiset toimenpiteet Mittarit/Arviointi Vastuu

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

Yhdistyksen kevätkokous pidettiin OP Ryhmän tiloissa. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat.

1 Kilpailun säännöt tiivistetysti 3. 2 Kilpailun tavoitteet 4. 3 Kilpailun ohjausryhmä 4. 4 Kilpailun kysymysten valmistelu 4

TALOUSGURU-KILPAILU 2018

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

TALOUSGURU-KILPAILU 2017

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

1 Kilpailun säännöt tiivistetysti 3. 2 Kilpailun tavoitteet 4. 3 Kilpailun ohjausryhmä 4. 4 Kilpailun kysymysten valmistelu 4

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Kilpailutoiminta juontaa juurensa yli viidenkymmenen vuoden taakse. Matematiikan lukiokilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran 1955.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

TOIMINTA- KERTOMUS 2013

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Julkisia esiintymisiäni vuodesta 2000 teknologian opetuksen puolestapuhujana

työskentelee matemaattis-luonnontieteellisen suomalaisessa yhteiskunnassa.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

TOIMINTASUUNNITELMA

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi perustekstitaidot kuntoon

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

LOPStuki2016 Uusi lukio. Lukion pedagogiikan, arvioinnin, sähköisen ylioppilastutkinnon ja uuden opetussuunnitelman koulutushanke

Tervetuloa vuosikokoukseen!

LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna

Toimintakertomus 2015

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA

Keravan Reserviläiset ry

Lukion-opettajien koulutushanke LOPStuki2016

Toimintakertomus vuodelta 2010

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: kello Paikka: Tietoranta, Säästöpankinranta 4 C 21, Helsinki

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Turun Seudun Wanhat Toverit

Vuosikertomus 2015 Årsberättelse 2015

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

Aineistoja taloustiedon opetukseen Iina Lario Suomen Pankki

PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 10/2015

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

Sisällysluettelo. 1. Yleistä Urheilijamäärät lukuvuonna Opiskelu Valmennus Tukipalvelut... 7

Toimintakertomus 2012

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa

Taide lähtee kasista! Koulumme osallistuu Taidetestaajiin. Tietopaketti opettajankokoukseen Syksy 2018

Aineopettajaliiton syysseminaari. Yleissivistävä koulutus ja tulevaisuuden Suomi. 13. marraskuuta 2010 Tikkurilan lukio, Valkoisenlähteentie 53 Vantaa

KJY:n verkostot Verkostojen puheenjohtajat

Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Strategia Suomen YK-Nuoret

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Sivistyslautakunta

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

JÄSENTIEDOTE 1/2012. Toimihenkilöt Ammattiosaston kevätkokous , klo Toimintakertomus vuodelta

TOIMINTAKERTOMUS 2015

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

PANK ry:n toimielimet 2016

Transkriptio:

HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN LIITTO HYOL ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Kulunut vuosi oli liiton 68. toimintavuosi. Toimintavuoden aikana HYOL keskittyi erityisesti ajankohtaiseen pedagogiseen koulutustoimintaan ja lukion opetussuunnitelmaan vaikuttamiseen. Vuoden 2015 aikana pidettiin kevätpäivät Turussa sekä lakitiedon kurssi ja syyspäivät Helsingissä. Lisäksi tarjottiin jäsenistölle runsaasti erilaisia koulutusmahdollisuuksia yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. 1. LIITON SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET Liiton kevätliittokokous pidettiin 12.4.2015 Turussa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Outi Verronen- Pöyliö ja sihteerinä Kirsi Ruhanen. Kokoukseen osallistui 20 liiton jäsentä. Syysliittokokous pidettiin 22.11.2015 Helsingissä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Niina Väntänen ja sihteerinä Kirsi Ruhanen. Kokoukseen osallistui 17 liiton jäsentä. 2. LIITON HALLITUS, TOIMIHENKILÖT JA TYÖRYHMÄT Toimintavuonna hallitukseen kuuluivat puheenjohtajana Jari Aalto, varapuheenjohtajina Riitta Mikkola ja Eero Kitunen sekä varsinaisina jäseninä Markus Ahlfors (henkilökohtainen varajäsen Hanna Ylönen), Kati Hynönen (Mari Vares), Ari Höyssä (Marja Asikainen), Petri Kähkönen (Antti Laitinen), Tiina Kärkkäinen (Jari Paunila), Jouko Peltonen (Danja Ojala), Jorma Tattari (Sari Halavaara), Hanna Toikkanen (Liisa Mikkola) ja Petter Wallenius (Sture Lindholm). Hallitus kokoontui seitsemän kertaa. Hallituksen jäsenet osallistuivat hallituksen kokouksiin seuraavasti: Aalto 5, Mikkola 5, Kitunen 6, Ahlfors 5, Hynönen 5, Höyssä 6, Kähkönen 5, Kärkkäinen 6, Peltonen 0, Tattari 4, Toikkanen 6 ja Wallenius 7. Lisäksi hallitus järjesti yhteistyössä työryhmien kanssa suunnitteluseminaarin Aulangolla 9. 10.1.2015. Liiton toiminnanjohtajana työskenteli Kirsi Ruhanen. Toiminnanjohtaja toimi hallituksen sihteerinä, vastasi liiton taloudesta, toimistosta ja kilpailuista sekä koordinoi ja johti liiton käytännön toimintaa sekä taittoi Kleio-lehteä. Liiton tilintarkastajana toimi Risto Ekholm ja toiminnantarkastajana Vesa Vihervä. Hallitus jakaantui valiokuntiin ja työryhmiin seuraavasti: Työvaliokunta Jari Aalto (pj.), Eero Kitunen, Riitta Mikkola ja Kirsi Ruhanen. Työvaliokunta kokoontui toimintavuoden aikana seitsemän kertaa. Työvaliokunta valmisteli hallituksen kokousten työjärjestykset.

Peruskouluryhmä Peruskouluryhmän jäsenet: Kati Hynönen (pj), Marja Asikainen, Tarja Honkanen, Marketta Hulkko-Lassila, Marko Johansson, Taru Järvenpää, Ilmari Korhonen, Anna-Mari Numminen, Jari Pönni ja Petter Wallenius. Ryhmä kokoontui kuluneena vuonna kolme kertaa. Alkuvuodesta peruskouluryhmä valmisteli HYOL:n suosituksen kuntakohtaisen OPS-työskentelyn avuksi historian ja yhteiskuntaopin OPS-työryhmien jäsenille. Suositus jaettiin HYOL:n jäsenille sähköisen uutiskirjeen mukana sekä julkaistiin liiton verkkosivuilla. Kevään ja syksyn kokouksissa seurattiin ja pyrittiin vaikuttamaan paikallisten ja kuntatason opetussuunnitelmien muodostamiseen ja paikallisen tuntijaon muotoutumiseen. Tätä työtä edesauttoi työryhmän jäsenten aktiivinen osallistuminen paikalliseen OPS-työskentelyyn. Ryhmä etsi keinoja alakoulun opettajien saamiseksi mukaan HYOL:n toimintaan. Ryhmä pyrki välittämään jäsenten ajatuksia ja toiveita HYOL:n hallituksen tietoon. Ryhmä kirjoitti peruskoulua koskevaa materiaalia jokaiseen Kleion numeroon vuonna 2015 palstallaan Peruskoulun opettajan hatusta ja repusta. Ryhmän jäseniä toimi aktiivisesti paikalliskerhoissa. Marketta Hulkko-Lassila toimi Opetushallituksen historian OPS-työryhmässä. Ryhmän jäsenistä Petter Wallenius osallistui HYOL:n Taloustietokilpailun suunnitteluun ja Anna-Mari Numminen ja Kati Hynönen olivat mukana valmistelemassa ja toteuttamassa HYOL:n syyspäiviä marraskuussa. Lukioryhmä Eero Kitunen (pj.), Jari Aalto, Markus Ahlfors, Ari Anteroinen, Vuokko Aromaa, Ari Höyssä, Ulla Koiranen, Petri Kähkönen, Sture Lindholm, Hannele Palo, Jorma Tattari ja Hanna Toikkanen. Lukioryhmä kokoontui suunnitteluseminaarin yhteydessä pidetyn kokouksensa lisäksi 21.1., 26.1., 20.4. ja 27.4.2015. Hanna Toikkanen osallistui historian opetussuunnitelman kuulemistilaisuuteen Opetushallituksessa 29.1.2015 ja Eero Kitunen yhteiskuntaopin opetussuunnitelman kuulemistilaisuuteen Opetushallituksessa 2.2.2015. Vuoden 2015 aikana Lukioryhmä antoi seuraavat lausunnot ja kannanotot: lausunto historian ja yhteiskuntaopin sähköisistä esimerkkitehtävistä Ylioppilastutkintolautakunnalle, historian ja yhteiskuntaopin opetussuunnitelmaehdotukset Opetushallitukselle, lausunto Opetushallituksen historian ja yhteiskuntaopin opetussuunnitelmaehdotuksiin, Eero Kitunen kommentoi historian ja yhteiskuntaopin opetussuunnitelmaluonnoksia opetussuunnitelmatyön eri vaiheissa. Lisäksi lukioryhmän jäsenet Ulla Koiranen ja Hanna Toikkanen olivat Talousguru-kilpailun esiraadissa tammikuussa. Lukioryhmän useat jäsenet osallistuivat HYOL:n järjestämiin ylioppilastutkinnon historian ja yhteiskuntaopin ainereaalikokeiden pistekokouksiin maalis- ja syyskuussa. Lisäksi lukioryhmä uudisti Petri Kähkösen johdolla yhteiskuntaopin Reki-kirjan ja aloitti historian Reki-kirjan päivittämisen. Tiedotusryhmä Riitta Mikkola (pj.), Mari Halli, Ossi Kokkonen, Tiina Kärkkäinen, Liisa Mikkola, Johanna Norppa, Kirsi Ruhanen, Antti Tenkanen, Pirjo West ja Hanna Ylönen. Tiedotusryhmä toimi Kleion toimitusneuvostona.

3. PAIKALLISKERHOT JA YHDISTYKSET 3.1. Paikalliskerhot ja yhdistykset Liiton piirissä toimi kertomusvuonna 25 paikalliskerhoa tai -yhdistystä sekä Finlands Svenska Historielärare - yhdistys, jonka toiminta-alueena oli koko maa. Toimintavuonna kerhoille myönnettiin projektirahaa 7500 euroa. Projektirahoja käytettiin mm. koulutus- ja luentotilaisuuksien, kotiseuturetkien, matkojen ja vierailujen järjestämiseen. Kerhojen puheenjohtajille lähetettiin neljä sähköistä kirjettä, joissa tiedotettiin ajankohtaisista asioista. Kerhojen edustajien ja hallituksen tapaaminen järjestettiin 7.11.2015 Helsingissä. Tilaisuudessa puhuttiin opetussuunnitelmauudistuksesta sekä sähköisistä ylioppilaskokeista. Lisäksi tapaamisessa keskusteltiin erilaisista kerhoja koskevista kysymyksistä. Seminaariin osallistui 16 paikalliskerhojen ja hallituksen edustajaa. 3.2. Mikaelin kilta Liiton eläkeläisten kerho Mikaelin Kilta kokoontui toimintavuonna viisi kertaa järjestäen keskustelu- ja esitelmätilaisuuksia killan jäsenille. Killan tilaisuuksia koskevat kutsut lähetettiin liiton toimistosta. Mikaelin killan jäsenille lähetettiin jäsenlehti Kleio-lehdet. 4. JÄSENISTÖ Jäsenmäärä tarkistettiin 4.1.2016, jolloin liiton jäsenmäärä oli 1396 henkilöä. Vuoden 2015 alussa jäsenmäärä oli 1442 ja vuoden 2014 alussa 1495 henkilöä. Täyttä jäsenmaksua (60 ) maksavia jäseniä oli 1188 (1129). Alennettua jäsenmaksua (30 ) maksavia jäseniä oli 208 (313). Näistä eläkeläisiä oli 114, opiskelijoita 53. Kahteen pedagogiseen opettajajärjestöön kuuluvien alennetusta jäsenmaksusta luovuttiin vuoden 2016 alussa. 5. TIEDOTUS- JA JULKAISUTOIMINTA Sähköisiä uutiskirjeitä, joissa kerrottiin mm. liiton ajankohtaisista koulutustapahtumista ja opintomatkoista, lähetettiin vuoden aikana neljä kappaletta. Jäsenlehti Kleio julkaistiin toimintavuonna vanhaan tapaan neljä kertaa. Kleion teemat vuonna 2015 olivat: Kleio 1/2015: Turvallisuuspolitiikka Kleio 2/2015: Sota ja rauha Kleio 3/2015: Sähköinen opetus Kleio 4/2015: Sukupuoli Reaalikokeen piste-ehdotukset keväällä ja syksyllä julkaistiin liiton kotisivulla, josta liiton jäsenet salasanan avulla voivat ladata piste-ehdotukset itselleen. Korjausehdotukset julkaistiin nettisivuilla myös ruotsiksi. Historian ja yhteiskuntaopin opetusharjoittelijoille järjestettiin 19.2.2015 liiton toimistossa HYOL - tiedotustilaisuus. Riitta Mikkola ja Kirsi Ruhanen esittelivät liiton toimintaa. Tilaisuuteen osallistui 17 opiskelijaa.

6. TÄYDENNYSKOULUTUSTOIMINTA Vuonna 2015 järjestettiin historian ja yhteiskuntaopin opettajille useita valtakunnallisia täydennyskoulutustilaisuuksia. Monipuolisten luentojen lisäksi tilaisuuksissa käsiteltiin sekä peruskoulun että lukion pedagogisia kysymyksiä. EDUCA-messuilla 23. 24.1.2015 HYOL osallistui messuille osana pedagogisten opettajajärjestöjen Opettajan olohuonetta. Messuilla liittoa edusti Kirsi Ruhanen. Kevätpäivät järjestettiin 11. 12.4.2015 Turussa. Kevätpäivien teema oli Sota ja rauha. Kevätpäiville osallistui 61 liiton jäsentä. Lakitiedon kurssi Helsingissä järjestettiin 2.6.2015 teemalla Terrorismia ja maksuhäiriöitä ajankohtaista oikeudessa. Kurssille osallistui 35 liiton jäsentä. Talous tutuksi koulutustilaisuuksia järjestettiin kolmella paikkakunnalla syyskuussa 2015. Jyväskylän tilaisuuteen osallistui 46 henkilöä, Turun tilaisuuteen 44 henkilöä ja Helsingin tilaisuuteen 100 henkilöä. Helsingin tilaisuus näytettiin verkossa suorana webcastina. SAK:n kurssi järjestettiin Siikarannan opistossa Espoossa 11. 12.9.2015 yhteistyössä Suomen opinto-ohjaajien liitto SOPO:n kanssa. Syyspäivät pidettiin Helsingissä 21. 22.11.2015. Syyspäivät järjestettiin teemalla Digitaalinen opetus. Syyspäiville osallistui 77 liiton jäsentä. EU-koulutustilaisuuksia järjestettiin yhteistyössä Ulkoasianministeriön Eurooppatiedotuksen ja Ulkopoliittisen instituutin kanssa marraskuussa Helsingissä ja Tampereella. Näihin tilaisuuksiin osallistui yhteensä 81 opettajaa. 7. KILPAILUT 7.1. Taloustietokilpailu peruskoulun 9. luokan oppilaille Taloustietokilpailu järjestettiin 50. kerran yhdessä Nordea Pankin kanssa. Liitto vastasi kilpailun pedagogisesta puolesta ja lähes kaikista käytännön järjestelyistä Nordean toimiessa rahoittajana. Lukuvuoden 2014 2015 kilpailutoimikunnassa ovat työskennelleet Juha-Pekka Lehtonen puheenjohtajana ja jäseninä Sari Halavaara, Liisa Hämäläinen, Antti Löfberg, Kirsi Ruhanen, Markku Vasander ja Petter Wallenius. Alkukilpailu järjestettiin 26.3.2015 ja siihen osallistui reilut 32 500 peruskoulun 9. luokan oppilasta 460 koulusta. Valtakunnallinen loppukilpailu pidettiin 12.5.2015 Helsingissä. Taloustietokilpailun 2015 voitti Veera Mensonen Maaninkajärven koulusta Kuopiosta. Toiseksi sijoittui Vilma Vuorio Laanilan koulusta Oulusta ja kolmanneksi Venla Tähkäpää Kotimäen koulusta Kaarinasta. 7.2. Talousguru Talousgurun valtakunnallinen alkukilpailu järjestettiin 14.1.2015. Kilpailuun osallistui noin 1700 oppilasta 116 lukiosta. 25. 26.2.2015 järjestetyn loppukilpailun voitti Otso Kirveskari Kuninkaantien lukiosta Espoosta. Toiseksi sijoittui Touko Hakahuhta Järvenpään lukiosta ja kolmanneksi Miki Toivonen Kauniaisten lukiosta. Finaalin kolme parasta voi hakea ylioppilastutkinnon suoritettuaan suoraa opiskelupaikkaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun, Jyväskylän ylipiston kauppakorkeakouluun tai Tampereen yliopistoon (kauppatiede).

Tämän lisäksi kaikki kymmenen finalistia voivat hakea opiskelupaikkaa Helsingin yliopistoon (taloustiede) sekä kielikokeen läpäistyään Svenska handelshögskolaniin. Liisa Hämäläinen, Ulla Koiranen, Hanna Toikkanen ja Markku Liuskari valitsivat loppukilpailun osanottajat. Jari Aalto oli mukana loppukilpailun tuomaristossa. Jari Aalto ja Riitta Mikkola osallistuivat kilpailukysymysten laadintaan. Kilpailussa HYOL:n yhteistyökumppaneina toimivat Finanssialan keskusliitto ja FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Kilpailua tukivat myös Taloustoimittajat ry ja Suomen Lukiolaisten Liitto. 7.3. Suomalainen kirjoituskilpailu HYOL oli mukana Helsingin Suomalaisen Klubin, Äidinkielenopettajain liiton ja Suomen Kuvalehden järjestämässä Suomalaisessa kirjoituskilpailussa, jonka tarkoituksena on haastaa lukiolaiset pohtimaan Suomea ja suomalaisuutta. Kilpailutoimikunnassa ja loppuraadissa oli mukana Jari Aalto. Kirjoituskilpailun palkintojenjako oli helmikuussa 2015. 8. VAIKUTTAMINEN HISTORIAN ja YHTEISKUNTAOPIN OPETTAJIEN ASEMAAN 8.1. Toiminta opettajajärjestöjen kautta 8.1.1. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Puheenjohtaja osallistui OAJ:n puheenjohtajatapaamiseen. 8.1.2. Aineopettajaliitto ry HYOL oli Aineopettajaliiton jäsen. HYOL:n AOL-edustajina olivat Hanna Toikkanen ja Petter Wallenius. Eero Kitunen oli AOL:n hallituksen jäsen. AOL:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen Helsingissä 7.11.2015 osallistuivat Hanna Toikkanen ja Petter Wallenius. 8.1.3. Pedagogisten opettajajärjestöjen edustajisto POE Liiton POE-edustajat kuluneen vuoden aikana olivat Ari Höyssä ja Jorma Tattari. Ari Höyssä ja Jorma Tattari osallistuivat POE:n kevätseminaariin 17. 18.4.2015 ja syysseminaariin 23. 24.10.2015. 8.2. Yhteydet opetushallitukseen Puheenjohtajisto oli säännöllisesti yhteydessä historian ja yhteiskuntaopin ylitarkastaja Kristina Kaihariin Opetushallituksesta. 8.3. Muu vaikuttaminen Vuoden historian ja yhteiskuntaopin opettajiksi nimitettiin Turun kevätpäivillä Marja Asikainen Turusta. 9. LIITON TALOUS 9.1. Tilivuosi 2015 HYOL ry:n tilinpäätös vuodelta 2015 oli 13 571,31 euroa ylijäämäinen. Tilintarkastuksen tilikaudelta 2015 suorittivat tilintarkastustoimisto BDO:n Risto Ekholm sekä toiminnantarkastaja Vesa Vihervä. Kirjanpitäjänä tilikaudella 2015 toimi Niina Lindgren Tilitoimisto Lindgrenistä.

9.2. Riskit ja epävarmuustekijät HYOL:n jäsenmäärä on laskenut viimeisen kahden vuoden aikana merkittävästi, mikä vaikuttaa jäsenmaksukertymään. Toiminnan rahoitus perustuu muutamaan lähteeseen. 10. LIITON NEUVOTTELUYHTEYDET JA HISTORIANOPETTAJIEN EDUSTUS ERI YHTEISÖISSÄ Toimintakauden aikana pidettiin yllä neuvotteluyhteyksiä sekä kehittämään ja ylläpitämään uusia yhteistyömuotoja poliittisten päättäjien ja eri tahoilla yhteiskuntaa toimivien järjestöjen kanssa. Tällaisia järjestöjä ja yhteisöjä olivat mm. Eduskunta, Finanssialan Keskusliitto, FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Historian Ystäväin Liitto, Institutum Romanum Finlandiae Säätiö, Kadettikunta ry, Kansallisarkisto, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Kuntaliitto, Nordea Pankki Suomi Oyj, Nuori Yrittäjyys, oikeusministeriö, Opinkirjo, puolustusvoimat, Pörssisäätiö, Suomalainen klubi, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö, Suomen Ateenan-instituutti, Suomen Historiallinen Seura, Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry, Suomen kulttuurirahasto, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen Lähi-idän instituutti, Suomen Pankki, Svenska kulturfonden, Svenska litteratursällskapet, Taloudellinen Tiedotustoimisto, Taloustoimittajat ry, Tammenlehvän perinneliitto ry, Tilastokeskus, Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus, Villa Lanten Ystävät ry, Väinö Tannerin säätiö, YES-keskukset, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut, Ylioppilastutkintolautakunta. Lisäksi oltiin yhteydessä useisiin poliittisiin puolueisiin sekä eri yliopistojen ja korkeakoulujen historian laitoksiin, yhteiskuntatieteellisiin tiedekuntiin ja opettajankoulutuslaitoksiin. HYOL ry oli Suomen YK-liiton, Kesälukioseuran ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran jäsen. Riitta Mikkola oli Historian Ystäväin liiton hallituksessa. Markus Ahlfors oli Kesälukioseuran hallituksen jäsen. Markku Liuskari oli HYOL:n edustajana Historian Ystäväin liiton Vuoden historiateos -palkintoraadissa. 11. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA HYOL oli aktiivisesti mukana eurooppalaisten historianopettajayhdistyksien kattojärjestön Euroclion (The European History Teachers Association) toiminnassa. Euroclio-yhdyshenkilönä toimi Riitta Mikkola. Euroclion vuosikokous pidettiin Tanskassa 20. 26.4.2015. Liittoa kokouksessa edusti Riitta Mikkola, joka valittiin Euroclion hallitukseen kolmivuotiskaudeksi. Hanna Ylönen osallistui Eustory-verkoston vuosikokoukseen Tanskassa 19. 22.4.2015. Seitsemän HYOL:n jäsentä osallistui 1.-14.6.2015 Roomassa järjestetylle jatkokoulutuskurssille, joka toteutettiin yhteistyössä Institutum Romanum Finlandiae säätiön kanssa. Kahdeksan HYOL:n jäsentä osallistui 3.-14.6.2015 Kreikassa järjestetylle jatkokoulutuskurssille, joka toteutettiin yhteistyössä Suomen Ateenan-instituutin kanssa. HYOL järjesti 3.-6.8.2015 Ahvenanmaalla historian opettajille suunnatun seminaarin, johon osallistui 30 henkilöä kaikista Pohjoismaista. Hanna Ylönen osallistui Viron historian opettajien kesäpäiville 11.-13.8.2015. Vesa Ryhänen osallistui Tallinnassa järjestettyyn Viron historian opettajien koulutuspäivään 21.11.2015.