TOIMINTASUUNNITELMA 2016



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTASUUNNITELMA (19.10., lopullinen yleiskokouksessa marraskuussa)

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Liitto voi ohjata kristillistä työtä ortodoksisen koulunuorison keskuudessa.

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

Toimintasuunnitelma 2013

Tähtiseurakahvit. Huhtikuu

Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

OPPILASKUNTAKANSIO SASTAMALAN KAUPUNKI

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät

Toimintasuunnitelma 2016

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Lahden nuorisovaltuusto

Neuvokas-projekti * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin rekisterinumerolla

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20.

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

lapset - nuoret perheet

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Viestintäsuunnitelma

Yhdistystoiminnan ilta

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori

1. Toiminnan perusteita

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

JÄSENTIEDOTE 1/2015

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

Toimintasuunnitelma Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa PRH hyväksynyt

Kristillinen Eläkeliitto ry

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

LÄNNEN ALUEVERKOSTO , Lielahtikeskus

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Erikoiskirjastojen vastaajat palvelukyselyssä Päivi Jokitalo Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut

Vaasan seurakuntayhtymän strategia

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

Kokousaika Keskiviikko klo 17. Kokouspaikka Vanha pappila KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN VÄLITILINPÄÄTÖS MUSIIKKITYÖN TTS 2013

MEILAHDEN SEURAKUNTA. Hyväksytty seurakuntaneuvostossa ORGANISAATIORAKENNE V. 2011

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

Strategia Suomen YK-Nuoret

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja (liite a ja b)

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/

Transkriptio:

Ortodoksinen Opiskelijaliitto Ortodoxa Studentförbundet ry. http://www.ool.fi/ http://www.facebook.com/ortodoksinenopiskelijaliitto Puheenjohtaja Pääsihteeri Joel Kolomainen Nico Lamminparras kolomainenj@gmail.com ool.ps@ort.fi 044 2580813 050 3373934 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Ortodoksinen Opiskelijaliitto Ortodoxa Studentförbundet r.y. (OOL) on avoin yhdistys, johon ovat tervetulleita kaikki ortodoksiset sekä ortodoksimieliset nuoret ja nuoret aikuiset. OOL:n tarkoitus on yhdistää jäsenistöä toisiinsa sekä Kirkon jokapäiväiseen elämään - toisin sanoen, lujittaa ortodoksista identiteettiä. Vuonna 2016 keskitytään jäsenkannan laajentamiseen. Keskustoimisto jatkaa Helsingissä, pitää säännönmukaisesti hartauksia sekä järjestää tapahtumia yksin tai yhdessä eri yhteisöjen kanssa. Valtakunnallisesti OOL organisoi vähintään yhden tapahtuman. Alaosastoja Tampereella, Helsingissä ja Joensuussa tuetaan ohjauksella ja 300 euron määrärahalla. Delegaatti/-eja kansainvälisiin tapahtumiin lähetetään, mikäli rahoitus järjestyy ulkopuolelta. Logoksen ilmestymistä numeron I/16 jälkeen tarkastellaan erikseen kevät-kesällä 2016. TOIMINTA Vahvistaakseen jäsentensä henkistä ja hengellistä kasvua sekä lujittaakseen näiden ortodoksista identiteettiä OOL järjestää kokouksia, seminaareja sekä iltamia. Jumalanpalveluselämässä liitto ja alaosastot tukeutuvat ensisijassa paikallisiin seurakuntiin. Keskustoimisto Helsingissä mahdollistaa myös ortodoksisuuteen ja OOL:iin tutustumisen ympäri vuoden. Keskari on avoinna kaikille tunnustuskunnille ja niihin kuulumattomille, ja se harjoittaa säännöllistä rukouselämää. Helsingin ortodoksisen seurakunnan kanssa kehitetään malleja osallistaa nuoria aikuisia kirkon toimintaan. Pappien lisäksi seurakunta tukee liittoa opetus- ja viestintätarpeissa.

Valtakunnallisia tapahtumia pidetään vuonna 2016 vähintään yksi, mahdollisesti yhteistyössä alaosastojen, Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton ja/tai Theotokos ry:n kera. Kevättapahtuman ajaksi on suunniteltu huhtikuun loppua ja paikaksi Tamperetta. Paikallisesti OOL näkyy JOOL:n, TreOOL:n ja HOOL:n kautta. Viimeksi mainittu itsenäistyy vähitellen keskustoimiston alta, jos kohta hyödyntääkin yhä tilaa. Pääkaupunkiseudun opiskelijajärjestöistä viestitään ensisijassa Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistys ry:lle ja uskontotieteen ainejärjestö Mythos ry:lle, tavoitteena on tarjota kurkistusikkuna itäiseen kristikuntaan. Se lisää myös yliopisto-opetuksen teemoja, sillä ortodoksisuutta ei juuri HY:ssä tunneta. Ristin kiltaa Otaniemessä lähestytään uutena kumppanuutena. Uskonnonopetuksen muutoskysymyksissä konsultoidaan Suomen ortodoksisten opettajien liittoa, SOOLi:a. Kansainvälisiin tapahtumiin ei lähetetä erillisiä delegaatioita vuonna 2016, mutta mikäli rahoitus järjestyy ulkopuolelta, asiaa harkitaan erikseen. OOL osallistuu kuitenkin WSCF Europen Helsingin-kokoukseen ja/tai sen iltaohjelmaan helmikuussa. Logoksen jatkoa arvioidaan numeron I/16 ilmestyttyä, mutta mikäli resurssitilanne on suosiollinen, lehden julkaisemista jatketaan. Samalla pohditaan mahdollisuutta maksaa verottomia artikkeliapurahoja kirkon ulkopuoleisille kirjoittajille. TIEDOTUS OOL tiedottaa toiminnastaan pääasiassa omilla nettisivuillaan, Facebookissa ja sähköisin jäsenkirjein. Koska Logoksen asema on epävarma, informaatio keskittyy ensisijassa elektronisiin kanaviin. Fyysisiä lehtisiä jätetään kuitenkin asianmukaisille ilmoitustauluille, ja yleensäkin visuaalinen viestintä tehostuu. Periaatteellinen jako viestinnässä on, että ool.fi palvelee pysyvämpien asioiden tiedotusta, toisin sanoen sieltä löytyvät mm. yleisesittely, yhteystiedot ja merkittävimpien kirkollisten aikojen ja/tai juhl(akaus)ien opetus tai tervehdys. Facebook-sivulle taas tuotetaan ajankohtaisinformaatiota ynnä kuulumisia keskustoimistolta, tapahtumatietoja ja opetusta kirkollisista juhlapäivistä. Pressmeddelandena (motsv.) kommer ut likväl på svenska samt förbundets blad Logos stundom innehåller artiklar på andra inhemska (i fall bladet efter numret I/16 kan publiceras). En kort svenskspråkig sammanfattning om förbundet finns i ool.fi/vad-what. English will be implemented when needed, especially in order to reach migrants. A short presentation about the association can be found in ool.fi/vad-what.

VOIMAVARAT Jäsenistö Vuonna 2016 liiton päämäärä on kasvattaa jäsenkuntaa, mutta ensisijassa lisätä jo olemassa olevien yhteishenkeä ja aktiivisuutta. Yksi merkittävä projekti on jäsenrekisterin päivittäminen. Jäsenten houkuttelemisessa ja sitouttamisessa ovat JOOL, TreOOL ja HOOL olennaisessa roolissa, ja niitä ohjataan ja tuetaan tiedollis-materiaalisesti. Keskustoimisto ja/tai HOOL toimii samalla matalan kynnyksen ortodoksiaikkunana Etelä-Suomen ei-ortodokseille ja ei-kirkollisille. Pelkistetysti voi sanoa, että tähtäimessä on nuorten aikuisten ja/tai opiskelijoiden vertaisryhmä, itäisen kirkon traditiolla höystettynä. Keskustoimisto OOL:n vahva läsnäolo pääkaupungissa jatkuu. Keskustoimiston aukiolopäivien ja hartauselämän merkitys on nimenomaan siinä, että säännönmukaisiin toimintoihin on helppo integroitua. Keskustoimistolla on samoin arvokasta tietopääomaa, jota yhä vahvemmin tarjotaan paitsi ortodokseille, myös ortodoksiasta kiinnostuneille. Samalla pääkaupunkiseudun nuoren sukupolven on mahdollista löytää vertaistukea itseään askarruttaviin kysymyksiin. Liiton sielunhoitotyö tapahtuu näin itsestään, toki kahdenkeskisiä luottamuksellisia keskustelujakin voi käydä pääsihteerin tai isä Andrei Sõtsovin kera. Talous Pääresurssi on yhä kirkon yleisavustus, jonka päälle tulevat vielä seurakuntien avustukset ja kolehdit. Jäsenmaksu pidetään vapaaehtoisena, sillä kovat ajat koettelevat myös jäsenkunnan kukkaroa ja koska pakollisuus pikemminkin karkottaisi mahdolliset uudet kasvot. Taannoisten vuosien käyttämätön määräraha toimii puskurina, ja lisäksi sitä on allokoitu alaosastoille. Rahastointikysymykseen palataan myöhemmin keväällä 2016. Tapahtumat pyritään pitämään maksuttomina, ellei merkittäviä perusteita osallistumismaksulle ole. Satunnaisia tuloja liitolle kertyy t-paitojen ja haalarimerkkien myynnistä.

RAKENNE Hallinto Kevättapahtuma pyritään pitämään byrokratiavapaana. Sääntömääräinen yleiskokous järjestetään syystapahtuman yhteydessä syys-joulukuussa. Ylimääräinen yleiskokous pidetään vain, mikäli esim. henkilömuutokset sitä vaativat. Liittoa johtaa ja sitä edustaa hallitus, johon kuuluvat puheenjohtaja sekä 4 muuta jäsentä. Vuonna 2016 kokoonpano on: Pj Joel Kolomainen kolomainenj@gmail.com 044-2580813 Mark Sevalnev Simonas Noreikis Andrei Sõtsov mark.sevalnev@helsinki.fi simonas.noreikis@helsinki.fi andrei.sotsov@ort.fi Anniina Aronen annina.aronen@gmail.com 041-7006494 Hallitus järjestyy alkukeväästä 2016 ja kokoustaa 2-4 kertaa vuodessa sopivaksi katsomallaan elektronisella alustalla tai kasvokkain. Liiton keskustoimisto sijaitsee Helsingissä Jumalansynnyttäjän syntymän yhteisön kappelissa. Toimistolta käsin pääsihteeri hoitaa OOL:n jokapäiväisiä asioita 1-2pv per vko, mikä mahdollistaa paitsi kreikanuskoon myös liittoon tutustumisen. Pääsihteeri on hallituksen esittelijä-sihteeri ilman äänivaltaa. 2016 pääsihteerinä toimii: Nico Lamminparras ool.ps@ort.fi 050-3373934 Pääsihteeri on samalla työntekijöiden esimies ja edustaa liittoa sidosryhmätapaamisissa. Alaosastot Vuonna 2016 liitossa toimii kolme alaosastoa. Joensuussa ortodoksisen nuorison etulinjassa on JOOL, Tampereella TreOOL ja Helsingissä HOOL. Yhteydet: JOOL tuomasart@gmail.com 041-5298992 Joensuun OOL @ Fb TreOOL tampereool2015@gmail.com 041-7006494 TreOOL @ Fb HOOL 040-3373934 Helsingin ort. srk nuoret aikuiset @ Fb

VUOSIKALENTERI 5.1.- Keskustoimiston aukiolot jatkuvat 21.1. Siunattua lukukautta liiton tammikirje 3.-7.2. WSCF Europen kokous Helsingissä 7.2. Liiton paastotervehdys Helmikuu Logos I/16 Helmikuu Hallituksen kokous I/2016 Huhtikuu Toukokuu Kesä-elokuu Heinä-elokuu Syyskuu Marras-joulukuu Kevättapahtuma Hallituksen kokous II/2016 Yhteistyötapahtuma Keskustoimiston piknik Hallituksen kokous III/2016 Syyskokous ja -tapahtuma