SALLAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS



Samankaltaiset tiedostot
1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4

PYHÄRANNAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

HAUSJÄRVEN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS

Kaustisen kunta Rakennusjärjestys

Ehdotus Liite nro 4 uuden Äänekosken kaupunginvaltuusto

Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on tekninen lautakunta. Sen alaisena toimii rakennustarkastaja.

JUANKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

NAANTALIN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS alkaen Kaupunginvaltuusto /19

REISJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET

PELLON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS. Valtuuston hyväksymä

TOHOLAMMIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

RAKENNUSJÄRJESTYS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KUNNANHALLITUS

Ulvilassa lisäksi voimassa paikallisena ohjeistona ja määräyksenä entisen Kullaan alueella. Päätösvallan siirtämisestä määrätään johtosäännössä.

1-9 kohdissa tarkoitettu lupa ei ole tarpeen, jos toimenpide perustuu oikeusvaikutteiseen kaavaan.

KORPPOON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

LUUMÄEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

KAUHAVAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

HAAPAVEDEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

MUONION KUNTA SÄÄNTÖ 1 (15) Kunnanvaltuusto RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty

Hangon kaupungin RAKENNUSJÄRJESTYS

SIMON KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ SIMON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA

LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on valvontalautakunta. Sen alaisena toimii rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu.

Kangasniemen kunnan RAKENNUSJÄRJESTYS

KRUUNUPYYN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

PAIMION KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS

RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty KV Voimaantulo

LAUKAAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

ULVILAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

Järvi-Pohjanmaan rakennusjärjestys alkaen. (Alajärvi, Soini, Vimpeli)

PUNKALAITUMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4

HIRVENSALMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

2.1 TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS 2.2 TOIMENPITEIDEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

KUSTAVIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Rautalammin kunnan. rakennusjärjestys. Hyväksytty kunnanvaltuustossa XX.XX Voimaantulo XX.XX.2016.

PYHTÄÄN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS

KUHMOISTEN KUNTA Rakennusjärjestys

MERIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Rakennusvalvonnan luvat. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Urjalan kunnan rakennusjärjestys

Äetsän kunnan rakennusjärjestys

PARIKKALAN KUNTA Harjukuja 6, Parikkala puh , fax RAKENNUSJÄRJESTYS

1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 3 1 Soveltamisala 3 2 Rakennusvalvontaviranomainen 3

INARIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

SAMMATIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS,

1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET

3.1 Rakennusten soveltuminen rakennettuun ympäristöön ja maisemaan L: Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan

UUDENKAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

IKAALISTEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

RAKENNUSJÄRJESTYS TAIVALKOSKEN KUNTA

TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Forssan kaupunki Rakennusjärjestys Voimaantulo:

KOKEMÄEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty. Voimaantulo

SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2

Karvian kunta RAKENNUSJÄRJESTYS

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

Mynämäen kunta. Rakennusjärjestys. Hyväksytty: Kunnanvaltuusto Voimaantulo:

Kurikan kaupungin rakennusjärjestys

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

LIEDON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Ikaalisten kaupunki. Rakennusjärjestys

RAKENNUSJÄRJESTYS HUMPPILAN KUNTA 2002

SEINÄJOEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO. 1 Soveltamisala. 2 Rakennusvalvontaviranomainen. 3 Talousrakennuksen ilmoituksenvaraisuus

SALON KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

MIEHIKKÄLÄN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

R A K E N N U S J Ä R J E S T Y S

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty Kvalt , muutos KV

HAUKIPUTAAN KUNTA HP RAKENNUSJÄRJESTYS

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty Kvalt , muutos KV

Mäntyharjun kunnan rakennusjärjestys

RAKENNUSJÄRJESTYS. 1 Lite kv SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA

Kokkolan kaupungin rakennusjärjestys, voimassa lukien

SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

PELKOSENNIEMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Kv liite nro 2 / , 9 RAKENNUSJÄRJESTYS KORPILAHDEN KUNTA

VÖYRIN KUNTA. Rakennusjärjestys

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA RAKENNUSJÄRJESTYS

Rakennusjärjestys 1. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on ympäristölautakunta. Sen alaisena toimii rakennustarkastaja ja muu palveluhenkilöstö.

Viittaus: MRL 113, 117 ja 118 ja MRA 51, Muinaismuistolaki 295/1963

RISTIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2. LUPAJÄRJESTELMÄT. 1 Soveltamisala

ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA

Paraisten kaupungin rakennusjärjestys

SOMERON KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT

luonnos Mynämäen kunta

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

Liite 17 valtuuston pidetyn kokouksen pöytäkirjan 72 JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA

POSION KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS

UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

PÄIVITETTY SUUNNITTELUTARVEALUEIDEN OSALTA HYVÄKSYTTY KUNNANVALTUUSTOSSA / VOIMAANTULO

KOLARIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty: Kunnanvaltuusto

MASKUN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS

SAVONLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

UTSJOEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Hartolan kunta RAKENNUSJÄRJESTYS HARTOLAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

RAKENNUSJÄRJESTYS

Transkriptio:

SALLAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA...3 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN...3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 2.1 TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN- / ILMOITUKSENVARAISUUS...3 2.2 TOIMENPITEIDEN LUVAN- / ILMOITUKSENVARAISUUS...4 3. RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA YMPÄRISTÖN HUOMIOON OTTAMINEN 3.1 SIJOITTUMINEN...7 3.2 RAKENNUSTEN SOVELTUMINEN RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN JA MAISEMAAN...7 3.3 YMPÄRISTÖN HOITO JA VALVONTA...8 3.4 AITAAMINEN...8 3.5 PIHA-ALUE /PIHAMAA...9 3.6 OSOITEMERKINTÄ...9 4. RAKENTAMINEN ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA 4.1 RAKENNUSPAIKKA...10 4.2 RAKENTAMISEN MÄÄRÄ...10 5. RAKENTAMINEN RANTA-ALUEELLE 5.1 RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA SOPEUTTAMINEN YMPÄRISTÖÖN RANTA-ALUEELLA...11 6. VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN JA POHJAVESIALUEILLA RAKENTAMINEN...11 7. HYVÄ RAKENTAMISTAPA...12 8. YLEISET ALUEET ASEMAKAAVA-ALUEILLA / JULKINEN TILA...12 9. RAKENNUSTYÖN AIKAISET JÄRJESTELYT...13 10. JÄTEHUOLTO...13 11. MÄÄRÄYKSISTÄ POIKKEAMINEN...13 12. VOIMAANTULO...13

3 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten lisäksi on Sallan kunnassa noudatettava tämän rakennusjärjestyksen määräyksiä, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa ei ole asiasta toisin määrätty (MRL 14 4 mom). 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on tekninen lautakunta. Sen alaisena toimii teknisessä toimistossa rakennusvalvonta. Päätösvallan siirtämisestä määrätään hallintosäännössä. 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 2.1 TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN- / ILMOITUKSENVARAISUUS Luvan / ilmoituksen tarve Lupamenettelyn asemesta jo olevaan asuntoon kuuluvan tai maatalouden harjoittamisen kannalta tarpeellisen, pienehkön, muun talousrakennuksen kuin saunarakennuksen rakentamiseen sovelletaan ilmoitusmenettelyä: asemakaava-alueen ulkopuolella enintään 40 m2:n suuruiseen ja asemakaava-alueella enintään 15 m2:n suuruiseen, silloin kun sen sijainti on osoitettu asemakaavassa.

2.2 TOIMENPITEIDEN LUVAN- / ILMOITUKSENVARAISUUS 4 Maankäyttö- ja rakennuslain 126 :n ja asetuksen 62 ja 63 :n nojalla määrätään toimenpideluvan hakemisesta tai ilmoitusmenettelyn soveltamisesta seuraavasti: TOIMENPIDELUPA HAETTAVA X ILMOITUS TEHTÄVÄ O EI LUPAA TAI ILMOITUSTA ei SUUREMMAT RAKENNUSLUVALLA Toimenpide: Kunnan osa-alue asemakaavaalueet yleiskaavaalueet muut alueet 1) Rakennelma (rakentaminen) - katos, laavu 16-40 m 2 X 16-40 m 2 O 16-40 m 2 O - vaja, kota =< 15 m 2 O, 16-40 m 2 X =< 40 m 2 O =< 40 m 2 O - erillinen kioski (ei kevyt myyntikoju) X X X - erillinen käymälä, alle 10 m2 O ei ei - esiintymislava X X X - kevytrakenteiset muoviset tai vastaavat kaarihallit, kasvihuoneet ja vastaavat 20-40 m 2 X yli 40 m 2 X yli 40 m 2 X - muu vastaava rakennelma =< 15 m2 O, yli X =< 40 m2 O, yli X =< 40 m2 O, yli X 2) Yleisörakennelma (perustaminen tai rakentaminen) - urheilupaikka X X X - kokoontumispaikka X X X - asuntovaunualue tai vastaava X X X - katsomo X X X - Lintutorni yli 5 m korkea X X X - yleisöteltta tai vastaava, enintään 2viikkoa ei ei ei

5 3) Liikuteltava laite - asuntovaunun tai -laivan tai vastaavan pitäminen paikallaan sellaista käyttöä varten, joka ei liity tavanomaiseen retkeilyyn tai veneilyyn, jollei sitä ole syytä katsoa rakennukseksi X X X 4) Erillislaite (rakentaminen) - masto 15-40 m (MRA 62 :n mukainen selvitys) X X X - piippu 15-40 m X X X - varastointisäiliö yli 10 m3 (liete, rehu, polttoaine tai vastaava) X X X - hiihtohissi X X X - muistomerkki enintään 20 m 2 tai 5 m korkea - lautasantenni, halkaisijaltaan yli 1,5 m O ei ei X O O - suurehko antenni, 15-40 m X X X - tuulivoimala, lapojen halkaisija yli 1,5 m alle 30 m korkea (MRA 64 :n mukainen selvitys) - suurehko valaisinpylväs tai vastaava 15-40 m X X X X X X 5) Vesirajalaite (rakentaminen) - venevaja =<15 m 2 O 16-40 m 2 X =<40 m 2 O =<40 m 2 O - suurehko laituri, yli 10 m tai 5 venepaikkaa - muu vesirajaa muuttava tai siihen olennaisesti vaikuttava pienehkö rakennelma, kanava, aallonmurtaja tai vastaava O O O O O O

6) Säilytys- tai varastointialue (järjestäminen) 6 - muusta alueesta erotettu suurehko varastointi- tai pysäköintialue taikka tällaiseen alueeseen verrattava alue 7) Julkisivutoimenpide X 1000-3000 m 2 O, suurempi X 1000-3000 m 2 O, suurempi X - rakennuksen julkisivun muuttaminen X X O - kattomuodon muuttaminen X X X - ulkoverhouksen rakennusaineen, katteen tai värityksen muuttaminen - katukuvaan vaikuttavan markiisin asettaminen O O ei O ei ei - ikkunajaon muuttaminen O O O 8) Mainostoimenpide - muun kuin luonnonsuojelulaissa säädetyn rakennelman, tekstin tai kuvan asettaminen ulkosalle mainos- tai muussa kaupallisessa tarkoituksessa O ei ei 9) Aitaaminen (rakentaminen) - rakennettuun ympäristöön liittyvä erottava kiinteä aita tai kadun reunusmuuri O ei ei 10) Kuntakuvajärjestely - muut kunta- tai ympäristökuvaan merkittävästi ja pitkäaikaisesti vaikuttavat järjestelyt ja muutokset O O O 1-10 kohdissa tarkoitettu lupa ei ole tarpeen, jos toimenpide perustuu oikeusvaikutteiseen kaavaan. Sellaiset pihamaan rakenteet ja laitteet, jotka eivät edellytä lupa- tai ilmoitusmenettelyä, on kuitenkin rakennettava säädösten ja määräysten mukaiselle etäisyydelle naapurin rajasta ja rakennuksista, niiden on sopeuduttava ympäristöön eikä niistä saa aiheutua naapurille kohtuutonta haittaa.

7 Menettelytapamääräykset Ilmoitukseen on liitettävä tarpeellinen selvitys toimenpiteen laajuudesta ja laadusta. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulee ilmoituksen sijasta edellyttää rakennustai toimenpideluvan hakemista, jos se yleisen edun tai naapurien oikeusturvan kannalta on tarpeen (MRL 129 2 mom). Rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen voidaan ryhtyä, jollei rakennusvalvontaviranomainen 14 päivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta ole edellyttänyt luvan hakemista ilmoitettuun hankkeeseen (MRL 129 2 mom). Ilmoitus raukeaa, ellei toimenpidettä ole aloitettu ja saatettu loppuun kolmen vuoden kuluessa. 3. RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA YMPÄRISTÖN HUOMIOON OTTAMINEN 3.1 SIJOITTUMINEN Etäisyydet Meluhaittojen torjumiseksi rakennuksen etäisyyden tien keskilinjasta liitekarttaan nro 1. merkityllä alueella tulee olla vähintään 90 metriä, ellei maasto-olosuhteista ja/tai kasvillisuuden suojaavasta vaikutuksesta muuta johdu. Melutaso ei saa ylittää Valtioneuvoston päätöksen (993/1992) ohjearvoja. 3.2 RAKENNUSTEN SOVELTUMINEN RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN JA MAISE- MAAN Maisema ja luonnonympäristö Rakennusten sijainnin rakennuspaikalla tulee olla sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus mahdollisuuksien mukaan säilyy. Maisemallisesti merkittävillä peltoalueilla rakentaminen tulee sijoittaa mahdollisuuksien mukaan olemassa olevien pihapiirien ja metsäsaarekkeiden tuntumaan. Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan luonnonmukaisuus sekä säästettävä arvokkaita kasvillisuuden reunavyöhykkeitä, luonnon merkittäviä kauneusarvoja ja erikoisia luonnonesiintymiä kuten siirtolohkareita, kauniita yksittäispuita, jne. Rakennettaessa avoimeen maastoon tulee erityistä huomiota kiinnittää rakennuksen korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen.

8 Rakennuspaikka tulee tarvittaessa sopivin istutuksin liittää ympäröivään maisemaan. Rakennustyön yhteydessä vaurioitunut tai muuten ympäristöä rumentava osa pihamaasta on istutuksin ja alueen käyttöön liittyvin järjestelyin saatettava kokonaisuuteen sopivaan asuun. Oleva rakennuskanta Rakennettaessa olevien rakennusten yhteyteen on rakentamisen sovelluttava noudatettuun rakennustapaan ja olemassa olevaan rakennuskantaan sijoituksen, koon, muodon, ulkomateriaalien, värityksen sekä julkisivun jäsentelyn osalta. Rakennuspaikalla rakennusten tulee muodostaa ympäristökuvaltaan sopusuhtainen kokonaisuus. 3.3 YMPÄRISTÖN HOITO JA VALVONTA Ympäristön hoito Rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa (MRL 167 1 mom). Ympäristöön olennaisesti vaikuttavien ulkovarastojen, kompostointi- tai jätesäiliöiden tai -katosten ympärille on tarvittaessa istutettava näkösuoja tai rakennettava aita. Töhryt rakennuksen julkisivuista tulee poistaa niin pian kuin teknisesti on mahdollista. Ympäristön valvonta Kunnan tekninen lautakunta suorittaa maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettua ympäristön hoidon valvontaa mm. pitämällä tarvittaessa katselmuksia päättäminään ajankohtina. Katselmuksen ajankohdista ja alueista on ilmoitettava kiinteistönomistajille ja -haltijoille viranhaltijan päättämällä tavalla. 3.4 AITAAMINEN Aidan tulee materiaaleiltaan, korkeudeltaan ja muulta ulkoasultaan soveltua ympäristöön. Katua tai muuta yleistä aluetta vastassa oleva kiinteä aita on tehtävä kokonaan tontin tai rakennuspaikan puolelle. Aita on tehtävä niin, ettei siitä aiheudu haittaa liikenteelle. Aidan, joka ei ole naapuritontin tai -rakennuspaikan rajalla tekee ja pitää kunnossa tontin tai rakennuspaikan haltija.

9 Tonttien tai rakennuspaikkojen välisen aidan tekemiseen ja kunnossapitämiseen ovat kummankin tontin tai rakennuspaikan haltijat velvolliset osallistumaan puoleksi kumpikin, jollei velvollisuuden muunlaiseen jakamiseen ole erityistä syytä. Mikäli asiasta ei sovita, siitä päättää rakennusvalvontaviranomainen. Tontille tai rakennuspaikalle rakennettava aita, ellei sitä sijoiteta rajalle, tulee sijoittaa siten, että se on piha-alueiden järjestelyjen kannalta tarkoituksenmukainen ja huollettavissa. 3.5 PIHA-ALUE / PIHAMAA Rakennuspaikan kuivana pito Rakennuspaikka tulee salaojittaa riittävään syvyyteen. Sade- ja sulamisvesien haitaton johtaminen on järjestettävä. Pinta- ja kuivatusvesiä ei saa johtaa jätevesiviemäriin. Pihamaan korkeusasema Pihamaan korkeusaseman tulee sopeutua ympäristön korkeusasemiin. Uudis- ja lisärakentamisen yhteydessä pihamaa tulee suunnitella ja toteuttaa niin, ettei rakentamisella lisätä pinta- ja sadevesien valumista tontin rajan yli naapurin puolelle. Liikennejärjestelyt Liittymässä katuun tai tiehen sekä rakennuspaikan sisäisissä järjestelyissä on otettava huomioon liikenneturvallisuus. Maanalaiset johdot ja rakenteet Rakennuspaikalla ja sen läheisyydessä käytössä olevat maanalaiset johdot ja rakenteet on suunnittelun yhteydessä selvitettävä. 3.6 OSOITEMERKINTÄ Milloin rakennus ei ulotu katuun, muuhun liikenneväylään tai tontin sisäiseen liikennealueeseen taikka sen välittömään läheisyyteen, osoitenumero tai sen osoittava ohjaus on sijoitettava kiinteistölle johtavan ajoväylän alkupäähän. Kulmatalon osoitenumerointi on kiinnitettävä kummankin kadun tai liikenneväylän puolelle. Osoitenumeroinnin on oltava toteutettuna viimeistään rakennuksen käyttöönottotarkastuksessa.

4. RAKENTAMINEN ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA 10 4.1 RAKENNUSPAIKKA Sen lisäksi, mitä rakennuspaikalle asetettavista vähimmäisvaatimuksista on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 116 :ssä (2000 m 2 ), on vakituisen asunnon rakennuspaikan asemakaavan ja yleiskaavojen ulkopuolella oltava pinta-alaltaan vähintään 5000 m2, jos jätevesien käsittely järjestetään talokohtaisesti. Luonnonsuojelulain mukaisille suojeluohjelma-alueille tai jo perustetuille suojelualueille, tai niiden läheisyyteen rakentamisesta on pyydettävä lausunto ympäristökeskukselta. Uudestaan rakentaminen, peruskorjaus ja vähäinen lisärakentaminen saadaan suorittaa sen estämättä mitä edellä tässä pykälässä on määrätty, jos rakennuspaikka pysyy samana. Tämän pykälän määräyksiä ei sovelleta alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimista varten. 4.2 RAKENTAMISEN MÄÄRÄ Rakennuspaikalle saa rakentaa enintään yhden kaksiasuntoisen tai kaksi yksiasuntoista vakituiseen asuinkäyttöön tarkoitettua asuinrakennusta ja lisäksi käyttötarkoitukseen liittyviä talousrakennuksia. Rakennuspaikalle rakennettavaksi sallittu kerrosala saa olla rakennuspaikan pintaalasta enintään: Kaavoittamattomalla alueella: 8 % loma-asunnot ja niihin kuuluvat talousrakennukset 10 % vakituiseen asumiseen tarkoitetut rakennukset ja niihin kuuluvat talousrakennukset Kaavoittamattomalla ranta-alueella: 5 % loma-asunnot ja niihin kuuluvat talousrakennukset, enintään 150 m2 10 % vakituiseen asumiseen tarkoitetut rakennukset ja niihin kuuluvat talousrakennukset, enintään 400 m2 10 % muut rakennukset Sen estämättä, mitä edellä tässä pykälässä on rakennusten tai asuntojen lukumäärästä määrätty, rakennusvalvontaviranomainen voi antaa luvan rakentaa maatalouskäytössä olevan maatilan talouskeskuksen yhteyteen siihen sopeutuvia maatilamatkailua palvelevia rakennuksia.

11 Rakentaminen kellariin ja ullakolle Asemakaava-alueen ulkopuolella voidaan sallia rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisten tilojen sijoittaminen maanpinnan alapuolelle tai ullakon tasolle, mikäli se ottaen huomioon rakennus ja sen käyttötarkoitus sekä soveltuminen rakennettuun ympäristöön on mahdollista. 5. RAKENTAMINEN RANTA-ALUEELLE 5.1 RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA SOPEUTTAMINEN YMPÄRISTÖÖN RANTA-ALUEELLA Rakennettaessa ranta-alueille tulee erityistä huomiota kiinnittää pihapiirin suunnitteluun, rakennusten sijoitteluun, korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen ja alueen muihin käyttömuotoihin. Rakennuspaikalla tulee rantavyöhykkeen kasvillisuus pääosin säilyttää ja vain harventaminen on sallittua. Asuinrakennuksen/ rakennuksen etäisyyden rantaviivasta ja sijainnin rakennuspaikalla tulee olla sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus mahdollisuuksien mukaan säilyy. Muun kuin saunarakennuksen etäisyyden keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee kuitenkin, mikäli edellä olevasta vaatimuksesta ei muuta johdu, olla vähintään 30 metriä ja asunnon alimman lattiatason vähintään 1,5 metriä ylävesirajaa korkeammalla. Ellei ylävesiraja ole tiedossa, on alimman lattiatason oltava vähintään 2 metriä keskiveden korkeudesta. Saunarakennuksen, jonka pohjapinta-ala on enintään 20 m2, saa rakentaa edellä mainittua metrimäärää lähemmäksi rantaviivaa. Sen etäisyyden edellä mainitulla tavalla laskettavasta rantaviivasta tulee olla kuitenkin vähintään 20 metriä. Venevajan enintään 40 m2, saa rakentaa lähemmäksi kuin 20 m rantaviivasta, jos se rakennuksen koon, materiaalien ja värityksen ja maiseman suhteen sopii perinteiseen rakentamistapaan. 6. VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN JA POHJAVESIALUEILLA RAKENTAMINEN Talousveden riittävyys Asuinrakennusta varten tulee olla riittävästi laadultaan soveltuvaa talousvettä.

12 Jätevesien käsittely Viemärilaitosten toiminta-alueitten ulkopuolisilla alueilla kaikille jätevesille on oltava saostuskaivot ja maaperäkäsittely, ellei jätevesiä voida johtaa yleiseen tai valvottuun paikalliseen yhteiseen viemärilaitokseen. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää jätevesien biologista puhdistusta ja maahan imeytystä. Menetelmien kehitys ja uudet ohjeet on otettava käsittelyä suunniteltaessa huomioon. Erityisesti ranta-alueilla on huolehdittava, ettei jätevesien johtaminen aiheuta haittaa naapurikiinteistöille eikä pohja- ja pintavesien pilaantumista. Erityismääräyksiä tärkeille pohjavesialueille Tärkeillä pohjavesialueilla (I, II ja tapauskohtaisesti III alue) öljy- ja polttoainesäiliöt sekä muut vaarallisten aineiden säiliöt ja varastot tulee sijoittaa maan päälle ja varustaa suoja-altaalla. Tapauskohtaisen harkinnan mukaan tärkeillä pohjavesialueilla piha- ja paikoitusalueiden pintavedet ja salaojavedet on johdettava vyöhykkeen ulkopuolelle. Tätä varten tulee olla soveltuvat laitteistot ja mahdollisesti tarvittavat luvat. Hakemuksesta pyydetään lausunto ympäristökeskukselta. 7. HYVÄ RAKENTAMISTAPA Rakennuksen korjaamisessa on otettava huomioon kunkin rakennuksen ominaispiirteet, eikä korjaaminen saa ilman erityisiä perusteita johtaa tyylillisesti alkuperäisestä rakennuksesta poikkeavaan lopputulokseen. 8. YLEISET ALUEET ASEMAKAAVA-ALUEILLA / JULKINEN TILA Kaikessa yleisten alueitten suunnittelussa ja kunnossapidossa on otettava huomioon hyvin hoidetun ympäristön merkitys kunnan matkailu- ja muiden elinkeinojen kannalta. Rakentamisessa on pyrittävä yhtenäisiin luonnonmukaisiin ja kestäviin materiaaleihin, yhtenäisiin valaistusalueisiin. Reitit ja polut on sijoitettava turvallisille ja viihtyisille paikoille mahdollisimman vähäisin luonnonmaiseman muokkauksin korostaen maiseman erityispiirteitä. Huomiota on kiinnitettävä istutuksiin ja muiden rakenteitten yhtenäisyyteen, alueitten kesä ja talviaikaiseen hoitoon.

13 9. RAKENNUSTYÖN AIKAISET JÄRJESTELYT Maisemallisesti arvokkaat puut ja merkittävät luonnontilaiset tontinosat tulee suojata työmaa-aikana huolellisesti. Rakennusvalvontaviranomainen voi edellyttää lupahakemuksen käsittelyn yhteydessä tai rakennustyötä valvottaessa rakentajaa laatimaan tarvittavan suojaussuunnitelman. 10. JÄTEHUOLTO Koko kunnan alue kuuluu järjestetyn jätehuollon piiriin. Jätehuoltomääräykset on annettu erikseen. 11. MÄÄRÄYKSISTÄ POIKKEAMINEN Tekninen lautakunta voi poiketa tämän rakennusjärjestyksen määräyksestä, jollei se merkitse määräyksen tavoitteen olennaista syrjäyttämistä. Kun poiketaan rakennuspaikan vähimmäiskokoa, rakentamisen määrää tai etäisyyksiä koskevista määräyksistä rannoilla, lupa voidaan myöntää, mikäli rakentaminen ei vaikeuta kaavoitusta. Jos poikkeaminen on vähäistä suurempi, on ennen asian ratkaisemista on hankittava kunnanhallituksen tai, jos lausunnon antaminen on annettu muun viranomaisen tehtäväksi, tämän lausunto. 12. VOIMAANTULO Tällä rakennusjärjestyksellä kumotaan Sallan kunnan kesäkuun 22 päivänä 1999 hyväksytty rakennusjärjestys. Hyväksytty kunnanvaltuustossa 21.5.2002 3 Voimaan tulo 27.6.2002