Sodankylän ja Kittilän lapinkylien välisen siitarajan selvitys

Sodankylän ja Kittilän lapinkylien välisen siitarajan selvitys Kemin Lapin Sodankylän ja Kittilän lapinkylien rajahistoriaa ja kulttuuriperinnettä teoksessa Studia Historica Septentrionalia 50/2006 Voitto Valio Viinanen Inarin rajahistoria II Inarin eteläiset ja läntiset rajat, tarkentuvat pohjoiset valtarajat sekä Suur-Sodankylän lapinkylien historialliset rajat Foto: Voitto Valio Viinanen Linkit: Inarin rajahistoria Kittilän rajahistoria Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys Metla voitto.viinanen@pp.inet.fi Yksityiskohtainen lähdeluettelo esityksen viitteisiin teoksessa Inarin rajahistoria II. 1

Rahoitusta ja toimintatukea rajahistoriatutkimukseen Inarin, Sodankylän ja Kittilän kunnat Kustantaja: Pohjois- Suomen Historiallinen Yhdistys. Kirjatilaukset: Oulun yliopisto, Historian laitos, PL 1000, FI 90014 Oulun yliopisto. Fax: +358-8-5533315. Http://www.pro.tsv.fi/pshy Asiantuntijatiimi: Kyösti Julku Heikki Kirkinen Olavi Korhonen Mauri Timonen Christian Carpelan Pekka Tätilä Steinar Wikan Samuli Aikio Ilmari Mattus Työn tieteelliset tarkastajat: Kaisa Korpijaakko-Labba Pekka Sammallahti Tutkimus-yhteistyötä: Metla Rovaniemen ja Kolarin tutkimusyksiköt http://lustiag.pp.fi 2

Sodankylän ja Kittilän välinen siita- eli lapinkyläraja kävi Kumputunturin ylitse Rajana Sotka- ja Jeesiöjärven vedenjakaja Esityksessä vertaillaan tutkimustuloksia siitarajasta myös Lapin maaoikeustutkimukseen. Kumputunturi Kittilän entisen Rastin kylän Kuivasalmesta nähtynä. 3

Rajaperinteeseen viittaavia paikannimiä ja muistotietoa Kelontekemässä Samuli Paulaharjun muistiinmerkitsemän kansanperinnetiedon mukaan Kelontekemäjärven eteläpäässä on Noitakallio. Seidalla muinoin noidat lauloivat itsensä loveen. (Paulaharju 1932; Viinanen 2006) Iso Mustavaara Nunara eli Säynäjävaara Kumputunturi Saijansaari Kelontekemäjärven (vanh. Kellontekemä ) Saijanniemen edustalla Kittilässä. Paikannimi on vääntynyt saamen kielen seitaa merkitsevästä sanasta sieidi. Saaren kalliokumpu on perinteestä tunnettu Noitakallio, siitä vasemmalla näkyy Saijan- eli Seitakivi. Sodankylän ja Kittilän lapinkylien muinaisraja suuntasi järven halki Nunaraan (nyk. Säynäjävaara) ja sieltä Kumputunturiin. 4

Perinteen, murresanojen ja paikannimien tallentajia Jalmari Tammela,, synt. 1922; isoisän isä Pekka Kyrö ~ Molkojärvi Kittilän Kallosta. Tammelan mukaan heidän sukunsa on Pohjanmaan lähtöjä kuten kaikki Kyröt täällä, Tammela totesi. Tällaisia raavaita viikinkejä sukumme miehet ovat, hän sanoi. Tammela on ansioitunut paikannimien ja murresanojen kerääjä. Hän on muun muassa toimittanut Kotimaisten kielten tutkimuskeskukselle yli 27 000 paikallisen murresanan kokoelman. Seudulla on ollut lukuisia muitakin perinteen ja nimistön tallentajia kuten esimerkiksi Yrjö L. U. Niemelä, Ounasjoen maa -kirjan (1989) kirjoittaja. Tammela on myös mineraali- ja malmikivien tuntija, jolla on kivivasara ahkerassa käytössä. Tässä hän tarkastelee Saijanniemen venevalkamapenkan kivien olemusta. 85-vuotis Tammela pitää edelleen lämpimänä kotitilansa Lassilan taloa Kelontekemässä. 5

Sodankylän ja Kittilän rajalla Kelontekemä oli karjalaisten muinainen erä- ja verojärvi Kittilä, Kelontekemäjärvi Vuollin rannasta Karjalaisten ja Novgorodin perintöä on se, että Venäjä kantoi veroa Kittilästä kolmelta (3) jouselta, 1608 enää yhdeltä (1). Vuonna 1612 Kittilä oli yksinomaan Ruotsin verottama. Sodankylä ja muut Kemin Lapin kylät olivat Ruotsin ja Venäjän verottamia lapinkyliä. Näiden lisäksi Inari oli kolmen kuninkaan yhteisesti verottama. Vuonna 1603 Kemin Lapissa jousiveroluku Venäjälle oli yhteensä 42 jousta. Sodankylässä ja Inarissa oli 9, Sompiossa kolme (3) ja Kittilässä yksi (1) jousenmaa, joista kussakin oli kahdesta kolmeen pyyntimiestä. T. I. Itkosen mukaan Jousikunnan muodosti tietty määrä mieskuntoisia henkilöitä, jotka suorittivat yhtä paljon, ikään ja omaisuuteen katsomatta. Jouset olivat alkujaan varmaan tarkoittaneet veroa maksavia, metsästystä harjoittavia lappalaisia, jotka omistivat perhealueita eli lapinmaita. Kun veroa sitten tuli maksettavaksi Venäjälle sovittu, pysyvä määrä, jäi jousiluku vakinaiseksi ja jousenmaasta tuli muuttumaton maayksikkö, jonka lappalainen pysyvästi omisti. (Itkonen, T. I. 1948) 6

Karjalaisten Novgorodin veronkantajien vaikutus elää vielä Kelontekemän paikannimissä ja perimätiedossa Karjala-autto Karjalaniemi ja Karjalaranta Karjalavaalo Kelontekemässä sijaitsi Karjalautto niminen kenttäpaikka. Perimätiedon mukaan paikkakunnan lappalaiset olivat tuhonneet siinä joukon kylää hävittämään hyökänneitä vihavenäläisiä. (Andersson 1914) Kittilän käräjillä 1711 mainitaan Karialekänt- nimisestä veromaasta Kelontekemässä Kiällotuckenet. (Fellman, Isak III) Karjalais-nimiperinne täällä ilmeisesti juontuu karjalaisten veronkantoretkien ajoista; myös vainolaisajat ja vihollisuudet saattavat olla niissä pohjana. Kelontekemäjärvi Kittilän ja Sodankylän lapinkylien rajalla oli maiden verotus- ja valtaetupiirillä. Nimenomaan juuri lapinkylien verotusoikeuksista valtakunnat pohjoisessa kamppailivat. 7

Näkymä Vuollin rannasta pohjoiseen Jalmari Tammelan mukaan Kelontekemäjärveen nousi ennen Kemijoen patoamista isoa merisiikaa. Kalaa tuli sekä alkukesällä että syksyllä. Jopa nelikiloiset, siiat olivat Kelontekemässä vielä 1930-luvun alkupuolella tavallisia, Tammelaa muistaa. Siian ohella järvestä pyydettiin muikkua. Myös runsaat haukisaaliit ovat olleet yleisiä. Kelontekemän paikannimissä VAALO merkitsee järven syvännettä. Ne ovat yleispiirteiltään matalassa järvessä tärkeitä kala-apajia, jotka ovat tulleet nimetyiksi sekä omistuksen että nautinnan perusteella. Kielitieteilijöiden mukaan (Pekka Sammallahti ym.) VAALO on itäistä lähtöä. Esimerkiksi koltansaamessa esiintyy vastaavan tyyppinen ilmaisu. Karipahta eli Rajakivi Pullinniemi Kumputunturi Kotivaalo Karjalaranta Karjalavaalo G. A. Andersson tietää kertoa, että muistitiedon mukaan Pullinniemi on saanut nimensä paikkakunnalla asuneista sen nimisistä lappalaisista. Sinne oli vanhoina aikoina aiottu rakentaa Sodankylälle ja Kittilälle yhteinen kirkko. Mutta hanke raukesi osapuolten välille syntyneeseen riitaan Kittilän ja Sodankylän välisestä rajasta. Raja lienee suuntautunut järvessä olevan Karipahdan kautta, joka yhä tunnetaan Rajakivi-nimisenä. Järven eteläpäässä Pullinniemen ja Sirmanniemen välissä olevaa lahtea kutsutaan Sodankylän lahdeksi. Ilmeisesti paikannimi juontuu niiltä ajoilta, jolloin raja kulki Kelontekemäjärven halki. (G. A. Andersson 1914) 8

Kelontekemän Vuollin ranta ja Pullinniemi Vuollin ranta Pullinniemi Sodankylänlahti G. A. Andersson: Kelontekemä kuului niihin majavanpyynti- ja kalastusalueisiin, joihin lappalaiset turvautuivat, kun suomalaiset uudisasukkaat alhaalta päin tunkeutuivat Lappiin vuolaita pääjokia, Ounasjokia ja Kitistä, myöten vallaten entiset lappalaisten alueet näillä jokivarsilla - - - Kun Kelontekemän sijainti on sen talvitien varrella, jota yleisesti kuljettiin Kittilästä Sodankylään matkustettaessa, niin täällä poikkesivat myös papit Lapinmatkoillaan suorittamassa papillisia toimituksia tämän seudun lappalaisille jo ennen kuin Sodankylään rakennettiin kirkko - - - (Andersson 1914) 9

Lapinkylät edustavat Lapissa vanhinta organisoitunutta yhteiskuntajärjestystä Kiinteästi rajoilla määritelty lapinkylien verkko peitti koko Lapinmaan. Siellä ei ollut isännätöntä eikä lapinkylien pyyntiyhteisöjen tavoittamatonta maata tai vettä. Kemin Lappi muodostui yhdeksästä siitasta eli lapinkylästä, jotka olivat Inari, Peltojärvi (vuoteen 1642), Kittilä, Sodankylä, Sompio, Keminkylä, Kuolajärvi, Kitka ja Maanselkä. Alueellisesti lapinkylä jakaantui pyyntiyhteisöjen sukumaihin. Pyyntiyhteisö taas muodostui sukualueella ja lapinkylän yhteisalueilla pyyntiä harjoittavista pyyntikunnista. Kaukaa menneisyydestä periytyvät Lapinkylien rajapaikat eli siitarajojen tärkeät kulmapisteet ja yhtymäkohdat kirjattiin 1600-luvun alusta lähtien Ruotsin lapinmaiden rajajärjestelmiin. Kruunun intressissä oli ennen muuta verotusoikeuksien ja valta-etupiirien yksityiskohtainen määrittely kussakin lapinmaassa kuten esimerkiksi tässä puheena olevassa Kemin Lapissa. Lapinkylälle perinteisesti rajoilla määritelty kyläalue merkitsi suvereenia omistusoikeutta siitan maihin ja vesiin, joiden käytöstä yksinomaan lapinkylän osakkaat keskenään päättivät. 10

Perusteita lapinkylien rajajärjestykseen Lapinkylien rajaselvityksessä on hallittava seuraavat tekijät: (a) maaston ja maastokohteiden yleis- ja paikallistuntemus, (b) alkuperäisasiakirjoissa mainittujen rajapaikkojen saamenkielisen lähtömuodon ymmärtäminen, minkä perusteella päätellään kunkin kohteen merkitystä ja tunnistamiseen liittyviä piirteitä, sen jälkeen (c) rajapisteiden identifiointi maastossa ja lopulta (d) näin selville saatujen rajapaikkojen yhdistäminen katkeamattomasti kulmapisteinä rajalinjaan. Tavan mukaisesti vedenjakajia seuraavat historialliset siitarajat muodostivat yhtenäisen rajapaikkojen verkon, jossa saavutettiin liki poikkeuksetta näköyhteys rajapisteeltä toiselle. Tämä on ilman ehtoja peruslähtökohta. Eräs avaintekijä rajapaikan identifioinnissa tulee siis saamenkielistä lähtöä olevasta paikannimestä, josta yleensä käy selville kohteen luonne ja sen erityispiirteitä. Erityisen ongelmallista siitarajojen selvityksessä on ns. kansanetymologinen menetelmä. Tällä tarkoitetaan sitä, että pyritään etsimään nykyisestä peruskarttanimistöstä vastaavuutta vanhoille, saamen kieleen perustuville rajapaikannimille. Ei ole näyttöä, että tällä tavalla koskaan rajaselvityksessä olisi onnistuttu. 11

Ensimmäinen tunnettu selvitys Kemin Lapin rajoista on v:lta 1602. Silloin Kemin Lapin vouti Jöns Carlsson antoi tuomion Kittilän ja Sodankylän rajasta. Siinä tehdään myös selkoa näiden kylien eräistä yhtymäkohdista Inarin, Peltojärven ja Sompion rajoihin. Määrättiin seuraavat rajat (suluissa kohteiden identifiointi): a) Mankaldio (Kalmankaltio), b) Kando Jencke (Kenttäjänkä), c) Ripp Jockj (Lismajoki), d) Waurupä (Vaulopää), e) Basilia sälcke (Paljukka), f) Socke sälcke (Sotkaselkä), g) Jobmucka (Karuvaara, Jyskälaki) Oranssilla katkoviivalla rajattu alue Ivaloja Kitisenjokien sekä Ounasjokeen laskevan Kapsajoen lähteillä oli viljavaa majavien ja peurojen pyyntiseutua, missä Taatsin pyynti- ja uhripaikka oli keskeinen. Vaikka Naskaman Taatsin (yhteis-) pyyntialueella siitojen omistukset 1600- ja 1700-luvuilla käräjätuomioissa usein vaihtuivat, niin tässä esillä oleviin rajapaikkoihin kulloinkin oikeuden päätöksissä kiinnityttiin. Rajaselvitys Sodankylän ja Kittilän rajoista Kemin Lapissa 1602 a g b c d e f Kelontekemä Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 687/MML/07 Karttaan on merkitty oletettu rajankulku katkoviivalla 12

Taatsin seita ja Taatsinkirkko Taatsin uhri- ja pyyntipaikan sijainti oli keskeinen Kitisen- Ounas- ja Ivalojokien latvoilla, jossa ilmeisesti sinne ulottuvat lapinkylät harjoittivat tuottoisaa yhteispyyntiä. Uhripaikan suuresta pyhyydestä kertoo myös seidasta parin kivenheiton päässä oleva Taatsinkirkko, suoraan rotkojärveen suistuva ja järveen kallistuva kalliopahta. Villipeurojen pyynnin aikoina eläinten suistaminen seitapahdan ja Taatsinkirkon kalliojyrkänteiltä Taatsijärven rotkoon oli varmaankin tavanmukainen ja erittäin tuottava pyyntitapa, mutta onnistuakseen se vaati paljon yhteispyyntiin järjestäytynyttä väkeä. Kirsti Pokka mittailee Taatsin seitaa Taatsinkirkko Seita 13

Jobmucka Saukkojoen latva Jobmucka ja Ripp Jockj, rajapaikat v:lta 1602 Kittilän, Sodankylän ja Inarin rajojen yhtymäkohta Jobmucka ( Jylinämuotka [-mutka] ~ Jyskälaki) sijaitsee Ounas- ja Ivalojokien vedenjakajalla. Nils Juhani Sara tulistelee Inari Kittilä, Karuvaara Jyskälaki Jobmucka Kittilän lapinkylä Inarinkylä Sodankylä Vedenjakaja Ounasjokeen Ivalojokeen Lismajoki (1602 Ripp Jockj) on muista seudun joista poiketen vesikasvustoltaan erityisen rehevä [I] rippâ. Todennäköisesti sen vanha paikannimi on ollut inarinsaameksi Rippjuuhâ. Majaville suotuisaan Lismajokeen 2005 pesiytynyt (kanadan-) majavaperhe on edelleen lisääntynyt 2007. 14

Wahlenbergin kartan vertailu identifioituihin lapinkylien rajoihin Nuorttitunturi Kemin Lapin maantieteellinen ja taloudellinen kartta, osakopio, Göran Wahlenberg 1804. Näköispainos 1994, Karttakeskus Oy. Katkoviivalla on merkitty arvioitu rajankulku. 1 2 3 4 Maastoon paikannettujen Inarin ja siihen rajoittuvien lapinkylien rajat Kemin Lapissa, VVV 2006. (5) 1 = Kittilä, 2 = Sodankylä, 3 = Sompio, 4 = Keminkylä, (5) = Kuolajärvi (Salla) Valtapoliittista lähtökohdista Wahlenbergin kartassa Inari on jaettu neljään kyläkuntaan, jotka eivät kuitenkaan vastaa niiden maantieteellistä todellisuutta. Myös Suur-Sodankylän lapinkylien rajat esitetään kaaviomaisesti ja pahasti virheellisesti. Viime aikoina niin maaoikeustutkimuksessa kuin monessa muussakin yhteydessä lähteenä paljon käytetty kartta on ilman asiantuntevaa kritiikkiä arvoton. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 687/MML/07 Korvatunturi Nuorttitunturi Talkkunapää Kuolajärvi 15

Sodankylän ja Kittilän raja Hällströmin kartan mukaan Maanmittauslaitos Osakopio kartasta Hällström H. J. 1833, Karta öfver Uleåborgs och Kajana Län af Storfurstendömet Finland. Karttaan on selvennetty ja lisätty paikannimet Sodankylä, Jakovaara, Kumputunturi, Nunara, Kelontekemä, Tepsa ja Unari sekä Länsipohjan Ylitornio ja Kemin pitäjän Rovaniemi. Kumputunturi Kittilän ja Sodankylän raja perustuu lapinkylien rajajärjestelmään, mutta nyt raja kulkee Kelontekemän ja Tepsan välistä Nunaraan. Vanha lapinkylien raja kävi siis Unarista Kelontekemäjärvelle ja sieltä Nunaran kautta Kumputunturiin. Tepsa Kelontekemä Rajan pohjoisosa suuntasi Kumputunturista Sompiomarastoon ja Korsa- eli Seitatunturiin. Tällä etapilla rajapaikat olivat Basilia sälcke (Paljukka), Socke sälcke (Sotkaselkä), Jakovaara (Kitenätunturi), Raijankiselkä sekä Kittilän, Sodankylän ja Inarin rajojen yhtymäkohta Jobmucka, joka sijaitsi Sompiomaraston Karuvaaran systeemissä. (vrt. Jyskälaki ~ Jylinämuotka ) Kursiivilla on merkitty 1602 rajat. Västerbotten, Ylitornio Kemin pitäjä, Rovaniemen kylä Unari 16

Siitarajan suunta Kelontekemästä etelään Kuusi kilometriä pitkä Rajapulju eli -harju johtaa Kelontekemästä suurten soiden halki etelään päin Uutisenvaaraan asti. Nykyään se tunnetaan nimellä Poropulju. Kittilän käräjillä 1767 määrättiin talviteiden kunnossapidosta Kittilän lapinkylässä niin, että kullekin etapille velvoitettiin vastuullinen tien kunnossapitäjä. Erik Pullin osuudeksi tuli noin neljä kilometriä pitkä etappi Ylitornion ja Kittilän rajalta Porttitievasta Kaukosen pohjoispuolella sijaitsevalle Kivijärvelle. Kittilään Ylitornion rajalta Sodankylän rajalle kulkevalle talvitielle tuli 19 etappia, jolloin Lars Pullin osuus johti Kelontekemäjärven ylitse Hendrich Pullin taloon. Nils Kellontekemän osuus vei Rannimmainen maahan (Siötämänramhäisen), sieltä alkoi Henr. Pullin osuus, joka päättyi Sodankylän rajalle Rajapuljuun, mistä alkoi Sodankylän miesten vastuu talvitiestä. Rajapuljusta Kittilän rajalta talvitie johti Sodankylässä Vaalajärvelle ja sieltä Kitiselle. Ensimmäinen etappi kävi Rajapuljusta kahdeksan km itään Nopannenään: Olof Jesio fr. Rajapulja til östra sidan af Napannänä. (Sodankylän käräjät 1767) Näin on kiistattomasti tullut selvitetyksi, että Kittilän ja Sodankylän siitaraja kävi 1760-luvulla Kelontekemästä Rajapuljun (nyk. Poroharjun) eteläpään kautta. Kantoselkä Juontiovaara Kantoselkä Puljujärvi Kittilän ja Sodankylän välinen talvitie kulki Rajapuljun reunassa sijaitsevan Puljujärven kautta, mistä se suuntautui Juontiovaaran ja Kantoselän pohjoispuolta Nopannenään (kuvassa vasemmalle). Näillä tienoilla Kittilän ja Sodankylän siitarajalta erkani kylien välinen talvitie (1767), joka johti Sodankylän lapinkylässä Kitiselle. Juontiovaara Nelijoukhaisjärvi 17

Rajapuljusta Unariin Rajapulju lienee ollut aikoinaan lapinkylille peuranpyynnissä tärkeä yhteispyyntipaikka. Metsätien myötä sieltä ovat kuitenkin hävinneet mm. aikoinaan tunnetut peurakuopat. Ilmeisesti peura-aikoihin palautuu myös harjun eteläpään järvikapeikossa Akanjärven nimi. Siitaraja suuntasi Rajapuljun päästä Uutosenvaarasta Lapin ja Lannan rajalle Unariin. Tällä välillä todennäköisenä rajapaikkana voidaan pitää Riipijoen itäpuolella sijaitsevaa Raaterovaa, 233 m mpy, josta aukeaa näkyvyys sekä pohjoiseen Uutosenvaaraan että etelään Liitto- ja Kukasvaaraan. Ruotsin kuninkaan Aadolf Fredrikin asettamassa katselmusoikeudessa 1763 A. Hellant totesi, että Kittilän ja Sodankylän lapinmaiden rajana oli Kukasvaara, jonne Kittilän raja tuli Ounasjoen Rauvastensaarelta Liittovaaran kautta. Sodankylän osalta rajapaikoiksi nimettiin Kukasvaara, Unarin Porosaari, Lentovaara... (Julku 1991) Kittilä, Uutosenvaara Rajapuljun eteläpäästä nähtynä. Vaarassa on alkanut hyvä metsänkasvu 1950-luvun hakkuiden jälkeen. Uutosenvaarasta kolme kilometriä kaakkoon vaaraylänteellä sijaitsee Sotkaselkä. Myös sen osittain avokallio- ja kivikkoiset rinteet ja laki ovat tuuhettuneet 1930-luvulta alkaen metsänkasvulle suotuisien ilmasto-olojen myötä. Mahdollisesti myös (tämä) Sotkaselkä oli eräs siitarajan kiinnekohdista, mutta se ei ole kuitenkaan vuoden 1602 rajatuomiossa mainittu Socke sälcke, joka sijaitsee täältä 65 km pohjoiseen. Jöns Karlssonin rajatuomiossa eteläisin rajapaikka on Basilia sälcke eli Paljukka, täältä 50 km pohjoiseen. 18

Unari järvi Lapin ja Lannanmaan rajalla Kemiläissaari Porosaari Sodankylä, Unarin Uimaniemi, joka sijaitsi Lapinmaan puolella rajaa. Ote Metlan 1911-vuotisesta lustosarjasta Unarin paikannimiperinne viittaa Lapin ja Lannan rajaan. Unarijärven Isosaari, nykyinen Porosaari, on muinainen lappalaisten asuinpaikka. Saamelaisajoilta juontuvat pyhyyttä merkitsevät Akka-alkuiset paikannimet kuten Akanniemi ja sen tyvessä Akanmukka ja Akanranta. Unaria viitoittavien saamelaisten pyhien lisäksi siellä on harvinaisen rikas erätalonpoikien ja uudisasutuksen kulttuuriperinteestä juontuva paikannimistö. Esimerkiksi Porosaaren eteläpuolella, siis entisen Kemin pitäjän puolella Lapin rajaa, sijaitsee Kemiläissaari ja siinä Kemiläisten kenttä ja Kemiläisten kalmisto. Kemiläiset lienevät ottaneet 1600-luvulla Unarijärvessä haltuunsa saamelaisten eli lappalaisten kalavesiä. Usein saamelaiset väistyivät. Mutta mihin enää Unarista? Kun kylmän ilmastovaiheen lopussa 1680 iski vielä erityisen ankara katovuosi, niin jo 1682 ja 1684 kemiläiset talonpojat syyttivät lappalaisia, että nämä estivät heitä kalastamasta Unarilla. (Kalastusriidasta: Itkonen T. I. 1948 I.) 19

Kittilän ja Sodankylän välinen talvitie kulki kuvassa näkyvän vaarajonon takana (pohjoispuolella). Juontiovaara Revontarpoma Kantoselkä Kittilän ja Sodankylän pitäjänrajalle 5 km. Kittilä. Näkymä Uutosenvaarasta (siitarajalta) koilliseen. Kantovuoman luoteispää Lapin maaoikeustutkimuksessa (Matti Enbuske 2006) sanotaan, että rajapaikka Kando Jencke v:lta 1602 on Kantojänkkä, ja että se tarkoitti nykyisen Kantovuoman päätä Kantoselän kupeessa, jossa rajapiste on nykyisinkin. Tämän lisäksi Enbuske olettaa, että Kongamelle, tärkeä majavanpyyntipaikka, oli jokin joenvarsipaikka Mantokaltioiden ja Kantovuoman välillä. Sijainniksi hän arvelee Könkäänmaan tienoota Hanhijoen latvoilla, jonka nimi olisi modernisoituna Könkäänmella. Kantojänkkä-nimistä (Kantojänkä) maastokohtaa Kantovuoman Kantoselän seudulta ei tunneta. Kantovuoma on noin 10 km pitkä, suurelta osin niityiksi raivattu heinäsuo. Paikannimi lienee syntynyt tästä seikasta. Nykyinen pitäjänraja kulkee suon eteläosan poikki siten, että neljännes vuomasta on Sodankylän puolella. Rajapaikannimen Kando Jencke lähtökohta on kuitenkin saamen Kieddijeggi Kenttäjänkä ; 1630 Inarin ja Sompion rajan läntisenä päätepisteenä Kandejänckä, 1636 Känkäjänkä; sitten 1722 Kando Jenke, 1733 ja 1736 Käntäjänkä, mikä sekin perustui vanhaan tuomioon. Kysymys rajapaikasta Kando Jencke ja pyyntikohteesta Kongamelle On mielenkiintoista, miten paikannimestä Könkäänmaa yritetään vääntää tarkoitukseen sopivaa modernisoitua Könkäänmellaa. Siihen ei kuitenkaan löydy perusteita sen paremmin paikannimestä kuin itse maastokohteestakaan. Kuva ilmaisee Könkäänmaan maaston luonteen. Pikku joen eli puron koskesta etelään maasto on kivikkoista kuusikkokorpea, pohjoisessa taas Könkäänmaa. Mellahiekkamaita tai harjua siellä ei ole. Tätä vakuuttivat myös suvantokumpulaiset ikämiehet Mauno Ollila ja Reino Uusitalo, kohteen lähimmät asukkaat. Tosiasiassa Kando Jencke eli Kenttäjänkä oli siis rajapaikka Sodankylän-Sompion ja Inarin rajalla 1602. Samalle seudulle sijoittuu myös Kongamelle. Kantovuomasta Inarin rajalle on 100 km. (Viinanen 2006, s. 172 77.) Sodankylän ja Kittilän pitäjänrajalle 9 km. Siitarajalle (Rajapulju) 15 km. Sodankylä, Könkäänmaa; näkymä luoteeseen. 20

Siitarajalta Sotkajärven taipaleesta kaksi peninkulmaa Tepsaan Kittilä, Sotkajärvi Vesiuoma Sotkajoen luusuasta Sotkajärveen. Ounasjoelta kuljettiin Sodankylään veneillä Sotkajärven taivalta Jeesiöjärveen ja siitä alas Jeesiöjokea. Kittilän ja Sodankylän välisenä rajana oli vedenjakaja. (Andersson 1914) Sodankylän, Sompion ja Keminkylän talvikäräjillä 1765 tehtiin sopimus, että talvikelin aikana sodankyläläiset tuovat kruunun virkamiehet Sodankylästä Kelontekemään, josta kittiläläiset heidät noutavat ja tuovat sinne takaisin. Kittilän käräjillä 1767 nimettiin seitsemän miestä kesäkirkkotien ylläpitoon Sotkajärven ja Jeesiöjärven taipaleelle. (Fellman, Isak III, s. 184 186.) Manto-oja juoksuttaa Tepsan Mantokaltioista. Sitä reunustava tuuhea pensaikko on vaarojen välisellä suouomalla tyypillistä kasvustoa, mutta sinne on raivattu myös niittyjä. Sieltä ei kuitenkaan avaudu näkyvyyttä sen paremmin todellisille kuin oletetuillekaan lapinkylien rajapaikoille. Manto- juontuu saamen kielestä: etelä = inarinsaameksi [I] mäddi ~ máddáá-; pohjoissaameksi [Po] esim. mátta-; tyvi = [I] maadâ, madduu; vertaa esim. Mandajärvi. Suomen kielessä esiintyy Manto- ja Mattaalkuisia paikan- ja sukunimiä, mutta niillä ei liene yhteyttä rajapaikannimeen Mankaldio (1602) ~Maankaldio (1722). On selvää, että lapinkylien välinen siitaraja ei ole kulkenut Tepsan Mantokaltioista. Sen sijaan pitäjänrajan muodostuminen Tepsan kylän itäpuolelle on seurausta mm. Tepsan kylän liittämisestä Sodankylästä Kittilään. Kittilä, Manto-oja Sodankylän ja Kittilän lapinkylien rajalta Sotkajärven taipaleesta pitäjänrajalle Tepsaan (Mantokaltiot) on 22 km. 21

Kun Sodankylän ja Kittilän miesten kesken syntyi riita tuottoisasta Kongamelle-nimisessä paikassa sijaitsevasta majavapadosta, 1722 annettiin tuomio kylien majavanpyyntioikeuksista. Katselmusmiehet aloittivat rajankäynnin Maankaltiosta, mistä ei oltu eri mieltä. Sieltä mentiin Jeesiöön, Kongamelleen ja Kandoselkään, millä välillä kiistelty majavanpyyntipaikkakin oli. Todistettiin, että raja kulki jonkin verran mutkitellen välillä Maankaldio, Kongamelle ja Kandojäncke. Kandoselkä (Uurrekarkia) on tunnettu rajapaikka Kenttäjängän (Kandojäncke) lähellä. (Sodankylän käräjät 1722; Fellman, J. 1906, Anteckningar III, bil. 27; Korpijaakko 1989, s. 424-25; Viinanen 2006, s. 196 99.) Ilmeisesti tehtiin kaksi matkaa veneillä raja-alueelle. Ensin kuljettiin Ounasjoelta Syvätepastojoen reittiä Maankaltioon ja takaisin. Toisen kerran noustiin Sodankylän ja Kittilän rajalta Jeesiöstä (Jeesiöjärvi) Sotkajärven taivalta Ounasjokeen ja edelleen Kapsajokea aina kiisteltyyn Kongamelleen asti. Majavariidasta inarilaisten kanssa Sodankylän käräjillä 1736 sodankyläläiset väittivät Sodankylän ja Inarin rajan Kulkevan Ollapäähän (Olletarova Kapsajoen latvoilla) ja sieltä Kittilän rajaan Maajokeen, joka kulki tunturiselkää pitkin. Näin Kongamelle olisi kuulunut Sodankylään. (Sompion käräjät 1737.) Selonteossa tunturiselänteellä tarkoitetaan Maanselkä- eli Peltotunturia ja Maajoella nykyistä Kalmankaltiojokea, jonka lähteenä oli Maankaltio. Miten lapinkylien rajalle Maankaltioon ja Kongamelleen kuljettiin Jeesiöstä? Jeesiöjoen lähdejärvi Jeesiöjärvi on merkitty Oluff Terskin Kemin Lapin kartassa vuodelta 1642 nimellä JESSE T. Ilmeisesti rajaselvityksessä mainitulla Jeesiöllä tarkoitetaan juuri Jeesiöjärveä. Kittilä Jeesiöjoki nykyisen Jeesiön kylän kohdalla; 1700-luvulla sitä ei tunneta kylänä. Sodankylä Nykyisestä Jeesiön kylästä tulee Jeesiöjärvelle, entiselle Sodankylän ja Kittilän siitarajalle, suoraa vesitietä 36 km. 22

Siita- ja pitäjänrajan kulku Kumputunturin Keulakkopään ylänteellä On tunnettua, että Sodankylän ja Kittilän lapinkylien välinen historiallinen siitaraja suuntasi Kelontekemästä Kumputunturiin. Kumputunturi Haurespää Haurespäästä tulee kahdeksan ja Keulakkopäästä 15 km Kumputunturiin. Kuvissa näkyvät vaaraylänteet kuuluivat Sodankylän siitaan. Kumputunturi Kittilän siita Sodankylän siita Takana näkymättömissä Kuola- eli Kalavaara Haurespää Pikku Kuolavaara Kittilän kunta Keulakkopää Sodankylä Entistä Sodankylän siita-aluetta Tavan mukaisesti Sodankylän ja Kittilän siitaraja seurasi vedenjakajia. Lapinkylien rajajärjestelmä toimi niin, että siinä lähes poikkeuksetta saavutettiin näköyhteys rajapisteestä toiselle. Lapin maaoikeustutkimuksessa (Enbuske 2006) arvellaan, että siitaraja olisi kulkenut Tepsan Mantokaltioista (nyk. pitäjänrajalta) Haurespäähän, joka oletetaan rajapaikaksi Waurupää v:lta 1602. Tähän ei kuitenkaan löydy perusteita. Kun Kittilä itsenäistyi 1854 Sodankylästä, raja siirtyi täällä lapinkylien rajalta itään, niin että pitäjänraja suuntaa nyt Tepsan itäpuolelta Keulakkopäähän ja siitä edelleen pohjoiskoilliseen. 23

Keskeiset rajapaikat Sodankylän ja Kittilän siitarajalla Kelontekemästä pohjoiseen Kelontekemästä Nunaraan (Säynäjävaara), sieltä Kumputunturiin Pullinniemi Nunara Kumputunturi Kumputunturi Kelontekemä Kittilä, Jeesiöjärvi (Jeesiö) Porkoseen Porkosesta Paljukkaan (Basilia Sälcke) Sotkaselkään ja edelleen Jakovaaraan Kumputunturista Jakovaarasta Raijankiselkään ja Jobmucka an Jakovaara ( Kitisentunturi ) Sotkaselästä (Socke Sälcke) 24

Sodankylän ja Kittilän lapinkylänrajan (siitaraja) maastoon paikannus Vuonna 1602 Ilmoitetut rajapaikat a) Mankaldio ( Maanjoen lähteellä Pelto- eli Maanselkätunturissa [nyk. Kalmankaltio]), b) Kando Jencke (Kenttäjänkä), c) Ripp Jockj (Lismajoki), d) Waurupä (Vaulopää), e) Basilia sälcke (Paljukka), f) Socke sälcke (Sotkaselkä), g) Jobmucka (Karuvaaran Jyskälaki). Siitarajan eteläosan rajapisteet. 1) Kelontekemä (Rajakari), 2) Nunara (Säynäjävaara), 3) Kumputunturi, 4) Porkonen, 5) Rajakumpu (Järämäaavalla, kohti Paljukkaa), 6) Rajapulju (Kelontekemästä etelään), 7) Raaterova, 8) Kukasvaara, 9) Liittovaara (Unarissa). Punaisilla ympyröillä ja tekstillä on merkitty ne Lapin maaoikeustutkimuksessa (Enbuske 2006) esitetyt rajapaikat (1602), jotka voidaan ko. tutkimuksen tuloksena kiinnittää kartalle. VVV 2007 Kongamelle Katkoviivalla on rajattu Ivalo-, Kitisenja Kapsajoen latvoille yhteispyyntialue, jonka omistuksista kuitenkin usein jouduttiin käräjöimään. Siitarajan keskeiset pisteet Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 687/MML/07 25

Kiitokset kenttätyössä avustamisesta Sallivaaran ja Kuivasalmen paliskuntien poromiehet sekä Lisman, Pokan ja Kelontekemän kylien väki 26