Maret Antell lähetti isoäitinsä Gertrud Wichmannin elämänvaiheita tarinan muodossa: ELÄMÄNVAIHEITA (itse kirjoitettu) Gerty syntyi Helsingissä, jossa isä Alfons Johan Alexander Lönnroth silloin toimi pastorina Kaartin 3: Tarkkampuja pataljoonassa. Perheessä oli ennestään kolme poikaa: Onni s. 1880, Arvo s. 1881 ja Erik s. 1883. Seuraavana vuonna Alfons sai rovastin arvonimen. Isän toimi kaartin pastorina oli rasittava matkoineen ja kesäleireineen Krasnoje Selossa ja ajat olivat levottomat. Alfons katsoi, ettei jaksaisi olla mukana mahdollisessa sodassa Venäjällä ja alkoi etsiä itselleen sopivaa kirkkoherran tointa. 1897 hän anoi Kangasniemen kirkkoherran virkaa, saikin sen, mutta vetäytyi toimesta asiaa harkittuaan. Vuonna 1900 hän anoi tointa Uudenkirkon pitäjän kirkkoherran virkaan ja nimitettiin 18.12 1900 ja astui virkaan 1.5 1901. Perhe muutti Uudellekirkolle 3.5 1901 ja aivan uudenlainen elämä alkoi. Pojat olivat jo aikuisia: Erik tuli ylioppilaaksi samana keväänä ja kaikki kolme poikaa jäivät Helsinkiin opiskelemaan. Pappilaan kuului neljä suurtorpparia ja 15 mäkitupalaista ja pientorpparia. Talous oli omavaraistalous ja näin emännälle, Elli Lönnrothille tuli aivan uusia tehtäviä. Työnjohtaja hoiti maatalouden, mutta emännän tuli huolehtia lehmistä, lampaista, sioista, kanoista, puutarhasta ja ruokataloudesta leipomisineen, lahtauksineen, valtavine pyykinpesuineen ja suuresta määrästä jatkuvia vieraita. Apunaan karjakko ja navetta-apulainen, sisällä keittäjä ja sisäkkö ja kanslia-apulainen ja rengit, jotka söivät suuressa keittiössä. Tähän aikaan pappilat toimivat jonkinlaisina kestikievareina, matkustavaiset vieraat, papit, piispat ja muut jäivät useimmiten yöksi eikä ollut epätavallista, että saatiin sijata 20 petiä saman päivänä. Pappilan elämä oli siis hyvin vilkasta ja työntäyteistä. Perheen muuttaessa Uudellekirkolle, he saivat heti alkuun asua puutteellisissa tiloissa, koska remontti alkoi saman tien. Rakennukset olivat huonossa kunnossa ja puutarha villiintynyt. Paikka, jossa pappila sijaitsi, oli kaunis. Se oli Kirkkojärven rannalla ja vähitellen Ellin ponnistelujen ansiosta puutarhasta tuli niin komea ja kaunis, että vieraat yhteen ääneen sitä ihastelivat. Uudenkirkon pappila oli Gerty Lönnrothin "mansikkapaikka". Sitä hän myöhemmin muisteli rakkaudella. Kuitenkin hän oli yksinäinen lapsi. Leikkitovereita ei ollut muita kuin torppareiden lapset ja heidän kanssa hän leikki yleensä kesäisin ja vain ulkona. Näin hän kuitenkin harjaantui suomenkielessä, vaikkakin karjalan murteella. Vanhempien kanssa hän puhui ruotsia. Ellin suomenkieli oli huonoa, nk. kyökkisuomea. Isä Alfons oli pitäjässä hyvin pidetty, hän oli joviaalinen ja hyvämuistinen, oppi pian tunnistamaan kaikki pitäjäläiset. Perheessä musisoitiin paljon. Elli soitti hyvin pianoa ja hänellä oli kaunis altto. Alfons soitti viulua ja molemmat lauloivat duettoja. Kun pojat kävivät lomilla Uudellakirkolla, tuli mukaan Erik viuluineen. Onnilla oli kaunis baritoni, hän kuului mm Suomen Laulun kuoroon. Elli opetti Gertylle painonsoiton alkeita ja lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen alkeet. Muutama viikko kiertokoulua oli takana, kun vuonna 1905 (8 v) Turusta tuli kotiopettajaksi neiti Elsa Allen, lempinimeltään Frykka. Hän myös auttoi Alfonsia kansliassa ja Elliä sisähommissa. Tämän lisäksi Elli otti tavaksi iltaisin lukuhetket, jolloin Gerty luki äidilleen ääneen, sekä suomeksi että ruotsiksi. Se oli varmaan hyvää opetusta, kannattaisi ottaa opiksi myös nykyaikana! Frykka opetti ruotsiksi, mutta oli ilmeisesti valmentanut oppilaansa hyvin myös suomeksi, koska Gerty toukokuussa 1907 helposti läpäisi pääsykokeet Viipurin suomalaiseen yhteiskouluun. Elli oli huolestunut viedessään tyttärensä Viipuriin kouluun. Gerty oli 1905 sairastanut melko vaikean tulirokon ja oli sen jälkeen jonkin verran huonokuntoinen. Tällöin alkoivat myös sydänvaivat, joista hän sitten kärsi lopun
elämäänsä. Isä Alfons haki näinä Uudenkirkon vuosina useita kirkkoherran virkoja eri paikkakunnille, mutta niistä ei sitten tullut mitään. Perhe oli tyytyväinen, kun sai jäädä sinne missä viihtyi hyvin. Heillä oli paljon työtä, mutta molemmat olivat ahkeria ja työteliäitä. Elli oli itse paljon keittiössä, laittoi ruokaa, säilöi vihanneksia ja marjoja, leipoi pullaa ja kakkuja, kun vieraita oli tulossa. Elli perusti pitäjään orpokodin ja ompeluseuran. Varojen keräämiseksi hän järjesti myyjäisiä ja Lasten Päiviä. Hän oli tavattoman ahkera. Gerty asui ensimmäiset kouluvuodet Viipurissa Ellin serkun, Elisabeth Ehrströmin kodissa. Hänen tuli kuitenkin itse huolehtia raha-asioistaan ja tehdä tarkkaa tiliä äidilleen joka tarvikkeesta, jonka koulua varten joutui hankkimaan. Hänestä tuli jo tässä aikaisessa vaiheessa hyvin itsenäinen. Koulussa hän sai hyviä kavereita ja hänelle avautui aivan uusi maailma. Hän jakoi huoneen perheen tyttären kanssa, joka oli 17-vuotias. Perheeseen kuului myös opiskelijapoika Karli, joka kävi lomillaan Viipurissa ja josta tuli Gertyn "isoveli" ja hauskuttaja. Hän kertoi Gertylle juttuja, näytti hänelle Viipuria ja muutenkin seurusteli hänen kanssaan. Myöhemmässä vaiheessa hän jopa kosi, mutta sai rukkaset. Parin vuoden jälkeen Ehrströmit muuttivat Helsinkiin ja Gerty sai kortteerin erään tyttökaverin kanssa vanhan rouvan luota. Nyt tulivat tarkat säännöt ja rajoitukset, jotka tytöistä eivät olleet kovin hauskoja. Heillä oli kuitenkin tukea toisistaan ja ystävyys säilyi myöhäiseen aikuisikään saakka Helsingissä (Kerttu Vilskman, nyk. Lampen). 12.2 1909 pidettiin kontrahtirovastin vaalit ja Alfons sai enimmät äänet. Sotarovastin arvo hänellä oli jo ennestään. Saman vuoden kesällä Alfons ja Elli matkustivat Bad Nauheimiin kylpemään ja ottivat Gertyn mukaansa. Se oli Gertyn ensimmäinen ulkomaanmatka. Viipurissa oli tapana, että koulunuoriso iltaisin käveli Torkkelia edestakaisin ja harrastettiin pientä flirttailua puolin ja toisin. Tällä tavalla Gerty tapasi toisesta koulusta olevan kaverin, Bertil Lagercrantsin, josta tuli harras ihailija useaksi vuodeksi. Bertil oli Viipurin kruununvoudin poika ja Elli ja Alfons pitivät häntä sopivana seuralaisena. Myöhemmin myös tämä ihailija kosi, mutta hänkin sai rukkaset. Vuonna 1912 päättyi Gertyn keskikoulun V luokka ja hän sai koulusta päästötodistuksen (15 v). Alfons oli tapansa mukaan jälleen hakenut uutta kirkkoherran virkaa, tällä kertaa Lappeen maalaiskunnan kirkkoherraksi ja saanut viran. Toukokuussa perhe muutti Lappeenrantaan ja Gerty jatkoi koulunkäyntiään seuraavana syksynä sikäläisessä suomalaisessa yhteiskoulussa. Tämäkin pappila oli ränsistynyt ja huonossa kunnossa, joten jälleen alkoi suuri remontti ja puutarhan kunnostaminen. Tässä vaiheessa Gerty oli jo täyskasvuisen kokoinen ja aikavan tuntuinen. Jo edellisenä kesänä hän oli ollut Maarianhaminassa vanhempiensa kanssa, jotka ottivat siellä kylpyjä. Gerty tanssi innokkaasti iltaisin kylpylätanssiaisissa ja piti hauskaa. Viipurissa asuessaan Gerty otti säännöllisesti soittotunteja ja niitä hän jatkoi nyt Lappeenrannasta käsin kerran viikossa. Musiikillista koulutusta perhe piti hyvin tärkeänä. Samalla hän otti laulutunteja sekä englanninkielen tunteja. Saksaa hän oli lukenut koulussa. Lappeenrannan koulussa hän sai paljon uusia ystäviä ja ystävyys jatkui monessa tapauksessa sittemmin Helsingissä. Näin hän tutustui Märtha ja Margit Rundbergiin, joiden äiti Fanny oli Ellin hyvä tuttava ja ompeluseuralainen. Samoin Margit Wächter, josta myöhemmin tuli kielten opettaja Helsingissä, säilyi hyvänä ystävänä kuolemaan asti. Koulusta löytyi myös ihailija Topi, joka oli Gertya muutaman vuoden vanhempi ja olisi kosinut, jollei Gertyn vanhemmat olisi
ajaneet häntä tiehensä. Alfons yllätti heidät pappilan kotiportilla, ilmeisesti suutelemassa ja Topi sai porttikiellon. Topi luki lääkäriksi Helsingissä ja kuoli kesken opintojen tubiin. Lappeenrannassa Gerty esiintyi koulun juhlassa lauluroolissa oopperassa Lydian-kuningas. Elli ompeli leningin ja jopa purppuraviitan. Lappeenrannan yhteiskoulua Gerty kävi vuoteen 1914, jolloin muutti Helsinkiin musiikkiopintoja varten. aluksi hän asui veljensä Onnin luona, kunnes veljensä Erik oli löytänyt sopivan asunnon Ullanlinnasta. Siellä alkoi Gertyn ja Erikin yhteishuusholli. Apunaan heillä oli nuori palvelustyttö. Oli sota ja ruokaa oli vaikea saada. Gerty oli kotonaan oppinut säästäväiseksi ja kulki torilla koettaen saada tarvikkeita edullisesti. Ilman Ellin lähetyksiä pappilasta heillä olisi todella ollut hankalaa. Elli lähetti voita, kanan silloin tällöin, perunoita jne. Gerty kulki laulu- ja soittotunneilla. Sitä paitsi hän aloitti mallipiirustus-opinnot Ilona Jalavan luona (1878-1921). Ilona oli tekstiilitaiteilija ja Kotiteollisuusliike Tellervon ja Helsingin käsityönopettajaopiston johtokunnan jäsen. Hänen ateljeessaan Gerty oppi suunnittelemaan ja piirtämään käsityönmalleja ja sai vähitellen jopa myytyä omia mallejaan esim. Lappeenrannassa olevaan käsityöliikkeeseen. Hän valmisti usein joululahjoja vanhemmilleen omien mallipiirusten pohjalta. Vuonna 1914 Gerty tapasi ensi kerran tulevan miehensä. Veli Erik oli kesällä tavannut Aleksis Wichmannin, joka tuohon aikaan oli saanut apteekkarioikeudet Ähtärissä. Tämä oli kehoittanut Erikiä ottamaan yhteyttä Helsingissä olevaan veljeensä, Sethiin, joka kuulemma oli mukava mies! Erik teki " työtä käskettyä" ja kutsui Sethin vieraaksi Ullanlinnaan. Palvelustyttö avasi oven ja tuli kiireen vilkkaan kertomaan Gertylle: "Siellä on sitten kaunis mies, sen kanssa neidin pitäisi mennä naimisiin!", niinkuin sitten kävikin myöhemmin. Ihastuminen ehkä oli molemminpuolista heti alkuun. Tohtori Wichmann alkoi kutsua Gertyä konsertteihin, oopperaan, ravintolaan ja pian he seurustelivat vakavasti. Seth lähetti kukkia ja oli hyvin huomaavainen. Mamma Elli ihmetteli Lappeenrannassa, miten tohtori Wichmann nyt niin kovasti kutsui ulos ja lähetteli kukkasia, kun Gerty kertoi kirjeissään menoistaan. Useimmiten Erik oli mukana, kun he menivät ulos ja Runebergin sisarukset olivat usein mukana. He opiskelivat myös Helsingissä. Yhdessä myös musisoitiin, Seth oli musikaalinen ja lauloi gluntteja veljiensä kanssa. Maaliskuussa 1916 Erik oli puhemiehenä, kun Gerty ja Seth matkustivat Lappeenrantaan näyttämään tulevaa sulhasta Ellille ja Alfonsille. Nämä olivat järkyttyneitä, Elli varsinkin, "pikku pia Gerty" oli menossa kihloihin! He kuitenkin ihastuivat kovasti Sethiin ja antoivat siunauksensa. Kihlaus julkaistiin 29.3 1916 ja kukkia tuli valtavasti. Häät pidettiin Lappeenrannan pappilassa 26.6 1917. Suuri joukko sukulaisia oli läsnä. Tarina jatkuu vielä useita sivuja, Kaikki tämä materiaali sekä kirjekokoelma ovat nyt tallennettuna Suomen Kansallisarkistoon " Gertrud Wichmannin yksityisarkisto"-nimisenä. Terveisin Maret Gertrud Johanna Wichmann (s. Lönnroth 8 1896-1993) Vanhemmat Lappeen kirkkoherra, sotarovasti Alfons Johan Alexander Lönnroth ja Gabriella Leinberg. Kesäilta Uudenkirkon rovastin pappilassa. Päivä on ollut aurinkoinen ja kuuma. silti nousee nyt kostea usva Linkan joesta ja leviää matalien niittyjen ja peltojen yli aivan lähelle pappilan puutarhaa. Rakennus on
hiukan korkeammalla. mutta tuo erikoinen sumunkostea tuoksu tuntuu nenässä. Seison isäni, rovastin, vierellä verannan ylimmällä portaalla, kuuntelen ja katselen. Linkan kosken pauhu tuolla oikealla kuuluu näin illalla niin selvästi. Muuten on niin hiljaista. Kirkkojärvellä näkyy pari venettä soutajineen. Ei ollut moottoreita siihen aikaan. Elämme vuosisatamme ensimmäistä kymmenlukua. Pienen tytön mielessä liikkuvat erilaiset tunteet. Kyllä tämä karjalan kannas on varmaan kaunein osa isänmaata. Eihän missään ole sellaisia järviä kuin Kuujärvi ja Halolanjärvi. Ja nuo korkeat harjut ja pikku järvet matkalla kirkonkylästä asemalle, ne ovat yhtä kauniit kuin Punkaharju. Kerran kesässä käytiin Kuolemajärven pappilassa - sinne oli matkaa n. 24 km ja retki kesti koko päivän. parihevosilla kuljettiin, hevoset olivat melkein valkoiset ja kaikki vastaantulijat tunsivat rovasti Lönnrothin ajopelit. Ihmeellisintä oli, että isä muisti kaikki pitäjän isännät ja tervehti heitä nimeltä heidän tullessaan vastaan maantiellä - hänen muistinsa olikin aivan erikoinen. Kuolemajärven pappilassa asui rovasti Snellman perheineen ja siellä oli vilskettä: 12 lasta, joista puolet oli pieniä siihen aikaan. Toisessa naapuripitäjässä, Kivennavalla, asui rovasti Maunu. Sielläkin kävimme ja pappilan lempeästä Helmi-tyttärestä sain myöhemmin koulutoverin. Hauskaa oli, jos isä otti tyttärensä mukaan Inon retkelle. Matka merenrannalle, Inon pattereille, oli pitkä. Kuljimme Vammelsuun kautta, pitkin Vammeljokea jonkun matkaa. Muistaakseni rannalle oli meidän pappilastamme matkaa 40 km. Kuinka ihanaa oli meren rannalla, saattoi juosta kuinka pitkälle tahansa pitkin kovaa, hienoa, kosteata hiekkaa juuri veden rajassa - paljasjaloin. Inon ja Terijoen hiekka oli hienointa maailmassa, veden raja oli kylmä - kuka muistaa, miltä tuntui jalkapohjissa? Inossa täytyi olla yötä. Siellä asui tullikapteeni Levinson - hänen kodissaan me vierailimme. Rouva Levinson oli ystävällinen, mutta ikivanha mielestäni. Hänellä oli nenällä pincenez(nenäkakkulat), joka usein tippui ja roikkui sitten mustassa nauhassa. Kesäkuumallakin hänellä oli tumma, korkeakauluksinen puku. Lähellä meidän pappilaa oli ihmeellinen " Rist-petäjä" maantien laidassa. Se oli vanha, komea honka ja parin metrin korkeudella ja siitä ylemmäs riippui runkoon hakatuissa, ruosteisissa nauloissa erilaisia munalukkoja ja avaimia. Niitä oli ollut paljon ennen vanhaan. Moni oli jo pudonnut ja hävinnyt eikä uusia tullut tilalle. Rist-petäjästä kerrottiin, että hautaussaattueen tullessa kohdalle - petäjä oli suuren maantien varrella n. 3 km kirkolta - pysähtyivät saattajat, mukana olleet tikkaat asetettiin puuta vasten ja runkoon lyötiin naula, johon ripustettiin lukko. Sitten saattue lauloi virren, jonka jälkeen jatkettiin matkaa kirkolle ja hautausmaalle. Lukko esti vainajan sielua tulemasta lähemmäs kotitaloa - sen täytyi pysähtyä rist-petäjän kohdalle, jos se oli lähtenyt vaeltamaan kotiinpäin, " kummittelemaan" ennen lopullista vapautumista. Hyvin vanhat ihmiset muistavat vielä minun lapsuuteni aikana nämä menot. Halilan suuri keuhkotautiparantola oli ihmeellinen paikka. Maantieltä saattoi nähdä, miten potilaat makasivat suurilla, avonaisilla kuisteilla valkeissa vaatteissa. Kerrottiin, että henkilökunnalla oli kovin korkeat palkat, koska parantolassa oli vaarallista työskennellä. Moni nuori siivooja oli sairastunut ja kuollut ja isäni joutui hautaamaan useampia. Kanneljärvellä oli kansanopisto. (Kanneljärvi kuului vielä siihen aikaan Uudenkirkon pitäjään, myöhemmin tämä osa eroitettiin omaksi pitäjäksi). Siellä käytiin joskus vieraisilla opiston johtajan perheessä, jossa oli kaksi tytärtä: Terttu-Marja ja Hilkka-Marjatta Hurmalainen (nyk. rouva Waronen). En ollut koskaan kuullut romanttisempia nimiä, mielestäni ne soivat kuin musiikki korvissani ja muistan vielä, miten uudelleen ja uudelleen toistin nimet itseksekseni. Pappilan portailta näkyi Kirkkojoen (Peipppolan joen) toisella puolella korkea, meilkein metsätön mäki. Se ulottui taivaaseen saakka ja sen laella oli pari suurempaa taloa. Mäen virallinen nimi oli Mäkienmäki ja sinne paloi pikku tytön mieli. Viisitoistavuotiaana siirryin vanhempieni kanssa toiselle paikkakunnalle, enkä koskaan päässyt Mäkienmäelle.
Torppareita ja mökkiläisiä asui pappilan naapuruudessa. Siellä oli Matilda Blomqvistin perhe - Matilda oli minun leikkitoverini - ja Dalstenin perhe. Mistä nämä ruotsalaiset nimet? Dalstenin isännällä oli punainen parta ja taisi olla isäntä juoppo, koska raha-asiat aina olivat huonosti. Hänellä oli kuvankaunis, nuori vaimo ja kerran eräs tunnettu muotokuvamaalari näki tämän nuoren naisen kirkonkylässä Kuntun puodissa, lapsi käsivarrella. Maalari ihastui, mikä ryysyinen madonna, saanko maalata teidät? Dalstenin vaimo suostui, mutta halusi pukeutua ehjään pyhäpukuunsa ennenkuin tulisi malliksi. Tämä ei kuitenkaan sopinut maalarin ajatuksiin ja niin jäi ryysyinen madonna maalaamatta. Muuten: Kuntun puodista äitini osti viikoittain suuret leivät kotiin. Kokovalkoinen, leveä pitko oli nimeltään " pielanen " ( veneäjäksi: valkea: bielii), harmahtava, valtava sekajyväpitko puolestaan : " puolpielanen". linkan tien varrella asui puuseppä Kiesi. Hän oli taitava mies ja puhui " uuskirkkolaista" jos kukaan. Selitti kerran itsestään ja veljestään: mollot velloot tulloot tekemään jotain työtä. Äitini jokakesäinen puutarhaapu oli "vanha" Katri Valkonen, myöskin Linkalta päin. Kesähelteelläkin hän käytti karjalaisen naineen naisen raskasta, mustaa päähinettä kyyköttäessään polvillaan mullassa. Päähine vivahti vihreään ja " franssut" olivat pumpulilangasta. " Nuoruuess niiss ol hemilöi, sanoi Katri. Te vanhat uuskirkkolaiset tuolta Kannakselta, minkälaisia tunteita herättävät nämä nimet teissä: Kuuterselkä, Leivonmäki, Hötsölä, Peippola, Halola, Anterola? Miten kauniit olivat siellä niityn kukat, miten mehevät ja makeat suolaheinät syödä, millaiset korvasienet siellä kasvoivat. Tunnen vielä sielussani tuon Uudenkirkon kesätuoksun: metsäpalon heikko haju venäjältä päin, kostea sumu, makea, väkevä niittykukkien tuoksu... Helsingissä toukokuussa 1955 Gertrud Wichmann