MAYN PERHEEN UUTISKIRJE HELMIKUU, 2016 Uusi vuosi, koulu ja aikaiset aamut ovat hyvässä käynnissä. Tänään kuitenkin sairaspäivää viettävät Maggie, Tristan ja Matthew. Koulussa on valloillaan sitkeä kuumetauti, jota Jonas sairasti koko viimeviikon ja loput aloittivat paria päivää myöhemmin. Sarai ja Sofia selvisivät siitä suhteellisen nopeasti ja toivon, ettei mitään takapakkia tule, ja pysyvät terveinä edelleen. Kotiläksyjä annetaan riittävissä määrin, joten olisi hyvä, ettei niitä kasaantuisi poissaolojen takia kamalasti. Maggie ja Tristan harmittelevat jalka- ja koripallotreenien väliin jäämistä. Normaalisti urheilun ja läksyjen lisäksi ei paljon muuta iltaohjelmaa tarvitse miettiä. Pianotasotestit lähestyvät kuitenkin uhkaavasti ja soitettava ohjelmisto pitäisi saada kasaan. Sarailla ja Sofialla on runsaasti aikaa ja jopa motivaatiota harjoitella, mutta nämä teinit Hieman on mennyt painostuksen puolelle heidän pianouransa jatkuminen, mutta näillä näkymin se etenee ainakin kesään asti. Me vanhemmat tietysti toivoisimme, että siitäkin eteenpäin. Uutena instrumenttina perheorkesteriimme on liitetty Sarain huilu. Sofia jo haaveilee sellosta. Tai viulusta. Saksofonikin on käynyt mielessä. Taidamme joutua vararikkoon. Toisaalta meistä alkaa pian kehkeytyä aika näyttävä katusoittokunta. Saisikohan sillä muutaman lantin? Joululoman aikaan saimme osallistua yksiin häihin sekä vierailla erään maasaiperheen kotona. Häät olivat kappelissamme, ja vihittävinä työläisemme Rodgers vaimonsa Susanin kera. Oli hienoa saada vihkitilaisuuteen niin paljon nuoria heidän kaveriporukastaan, jotka eivät normaalisti ole kuluttamassa kirkon penkkejä. James otti tilaisuudesta vaarin, ja sisällytti saarnaansa mukavasti yksinkertaista sanomaa miehen ja vaimon suhteesta verrattuna Kristuksen ja kirkon suhteeseen. Hän puhui myös siitä, miten tämän maailman rikkauksia ei saa mukaansa taivaaseen eikä taivaaseenpääsyä saa ostettua, mutta kuinka kastetut ja uskoon opetetut lapset ovat rikkaus, joka kestää ikuisesti. Tammikuussa kappelissamme kastettiin
kuusi lasta ja nuorta, joista osa pääsee pian myös osallistumaan ehtoolliselle konfirmaation kautta. hänkin pääsisi opiskelemaan ja hänen lapsensa luterilaiseen kouluun. Hän toivoo voivansa järjestää perheelleemme juhlan, jossa m e i d ä t otettaisiin maasaiheimon jäseniksi ja saisimme maasainimet. Tästä nousee monenlaisia ajatuksia: tonttimme on maasaialueella. Jos olemme heimon jäseniä, se helpottaa eloa turvallisuuden kannalta. Olemme jo saaneet aika suoriakin vihjeitä siitä, että ellemme kuulu kunnolla yhteisöön, voimme odottaa hankaluuksia. Samaan aikaan haluamme julistaa evankeliumia, joka on tarkoitettu kaikille tasapuolisesti heimosta riippumatta. Tulevaisuudessa lähetyskouluun tulee opiskelijoita eri maista ja heimoista. Elo Keniassa on jatkuvaa oppimisprosessia. Jumala meitä viisautta joka lähtöön antakoon. Maasaiperhe tarjosi meille vuohenlihaa Ngong kukkuloiden katveessa. He ovat itseasiassa meidän uusia naapureitamme lähetyskeskustontin läheltä. Perheen isä, William, on presbyteeripappi, joka on kovasti kiinnostunut luterilaisuudesta Jamesin kanssa käymiensä keskustelujen seurauksena. Aina kun tontillamme pidetään jumalanpalveluksia, hänen lapsensa tulevat kuuntelemaan. William jo kyselee tulevan pappiskoulutuksen perään, jos Tristan sai joululahjaksi vaellusreissun Mount Kenyalle. Koulun liikunnanopettaja on vetänyt tämän lukiolaisille suunnatun matkan kymmenen kertaa, mutta lupasi aiemmin syksyllä, että jos tilaa on, niin pari yläasteelaista
saa osallistua vanhemman seurassa. James ilmoitti itsensä Tristanin kanssa mukaan, ja hieman ennen joululomaa hänelle sanottiin, että tällä kertaa matkaan pääsee lukiolaisten lisäksi kolme nuorempaa oppilasta, joista Tristan oli yksi. Lähtö tapahtui koululta eräänä sunnuntaiaamuna vuoden alussa. Kun kurvasimme paikalle täsmällisinä suomalaisina minuutilleen ilmoitettuun aikaan, ihmettelin, missä koko loppuporukka viipyy. Naureskelin parille paikalle löytäneelle, että tuttuun tapaan kenialaiset saapuvat varmaan tunnin sisään. He vastasivat, että kukaan muu ei ole tulossa; jokaikinen lukiolainen ja yksi yläasteelainen oli perunut. Tristan ja häntä vuotta nuorempi poika olivat ainoat oppilaat ja heidän lisäkseen matkaan lähti kolme vanhempaa, neljä opettajaa sekä opas. Syy, miksi pääjoukko perui, oli erään 12-vuotiaan pojan äkillisestä korkeuserosta aiheutunut kuolema hänen kiivetessään samaiselle vuorelle joulukuussa. Näissä tunnelmissa lähetin pojat matkaan mukavaa reissua toivotellen. Kiipeämiskokemus oli rankempi kuin kukaan meistä oli aavistanut. Itselläni oli mielessä omat Suomen ja Norjan vaelluskerrat, enkä ajatellut, että Mount Kenya olisi hurjan paljon vaativampi. Ilma kävi tosiaan ohueksi lähes viiden kilometrin korkeudessa ja jokainen porukasta kärsi aika ajoin pahoinvoinnista, päänsärystä ja väsymyksestä. Vettä satoi koko ensimmäisen päivän ja joka yön, mikä sekin toi lisähaastetta. Koko sakki kuitenkin saavutti Lenana-huipun kolmantena vaelluspäivänä, ja vasta sen jälkeen liikunnanopettaja paljasti, että aiempina vuosina samaan suoritukseen oli yltänyt aina vain korkeintaan kolme joka ryhmästä. Kun James ja Tristan näyttivät kuvia ja kertoivat kokemuksestaan kotiin palattuaan, tietenkin minullekin heräsi halu päästä tekemään sama reissu. Viikon se ottaa -ehkä sitten kun Matthew on lukiossa ja muut lapset lentäneet pois pesästä?
Viimekuukausien aikana James on ajanut aktiivisesti lähetyskeskustontin ja kodin väliä. Paikallinen urakoitsija on asettunut asumaan tontin läheisyyteen, ja tammikuun lopulla amerikkalainen arkkitehti vietti reilun viikon luonamme. Ensimmäisen rivitalorakennuksen perustus on valmis, seinät nousevat, ja toiveissa on saada se asumiskuntoon maaliskuussa. Kun muut rakennukset saadaan valmiiksi, rivitalo muutetaan asumiskäytöstä toimistoiksi. Totuuden nimissä minua on alkanut jännittää enemmän ja enemmän, miten mieheni pystyy jakautumaan jokaiseen tarvittavaan tehtävään pysyen kuitenkin pinnalla. Uskoisin, että ennemmin tai myöhemmin hänen täytyy luopua jokusen köyden vetämisestä. Rukoilen hänelle voimia, nöyryyttä ja viisautta ymmärtää oma rajallisuus ja se, että jos projekti ei kulje täyttä vauhtia eteenpäin koko ajan, senkin tukijat varmasti ymmärtävät ja antavat anteeksi. Jamesin jaksamista ajatellen minulla onkin erinomaisia uutisia: arkkitehti Jason Stephens o l i y l l ä t t ä e n v a l m i s harkitsemaan isompaa roolia lähetyskeskusprojektissa. Hän valmistelee parhaillaan muuttoa Nairobiin, jotta hän voi toimia myös projektin managerina! Aiemmin Jason oli lupautunut suunnittelemaan ja piirtämään keskuksen rakennukset, mutta nyt lisäksi hän muuttaa tänne, niin että voi ottaa koko urakan valvomisen harteilleen. Mieletön työn järkäle pois Jamesin harteilta! Mieheni osallistuu edelleen suunnitteluun, mutta kesän jälkeen hänen ei tarvitse enää olla yhtä kiinni työmaalla, mikäli Stephensin perheen Afrikkaan siirtymiseen ei tule esteitä. Jasonilla on vaimo ja kolme lasta. Vanhin tytär, Madeline, on Maggien ikäinen, eikä ainakaan näin aluksi ollut innoissaan kuullessaan, että Afrikkaan tulee lähtö. Lapset aloittavat ensi syksynä samassa koulussa meidän lasten kanssa ja olemme järjestäneet tapaavamme koko Stephensin perheen kesällä Amerikan kirkkokierroksen varrella. Tytöt jo kirjoittelevat keskenään ja Maggie koittaa tasoittaa polkua Madelinelle koulussa kertoen luokkatovereilleen uudesta oppilaasta. Työporukan jumalanpalvelus
James ei ole päässyt pidempään reissuun lähiaikoina. Hänen oli tarkoitus lentää Guineaan ja käydä myös Malin puolella, mutta viisumia varten hän joutui lähettämään passinsa Washington D.C.n Malin suurlähetystöön pikatoimitusta varten. Sinne se passi jäikin jumiin niin pitkäksi aikaa, että opetusmatka jouduttiin siirtämään lähemmäksi kesää. Ehkäpä tälläkin oli oma tarkoituksensa, vaikka loppukevään ohjelma näyttää nyt melkoisen tiiviiltä paketilta. Nairobissa ollessaan James on tuurannut lasten koulun yläasteen ja lukion viikottaisissa kappelihartauksissa kolme kertaa. Ovat oppilaat ja opettajat saaneet vastapainoa normaalisti siellä esitetylle sanomalle. Toivottavasti ainakin jollakin heräsi kysymyksiä ja ajatuksia Jeesuksesta, joka valitsi meidät ja jonka pelastustyötä ei voi omalla käytöksellä tai teoilla täydentää. Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen Isä, joka meitä on siunannut kaikkinaisella hengellisellä siunauksella taivaallisissa Kristuksen kautta. Niinkuin hän meitä on sen kautta valinnut, ennenkuin maailman perustus laskettu oli, että me olisimme pyhät ja laittamattomat rakkaudessa hänen edessänsä, ja on säätänyt meitä korjattaa lapsiksensa, Jeesuksen Kristuksen kautta hyvän tahtonsa jälkeen, kunniallisen armonsa kiitokseksi, jonka kautta hän on meitä otolliseksi tehnyt siinä rakkaassa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, nimittäin syntein anteeksi-antamus, hänen armonsa rikkauden jälkeen. Eph 1:3-7 Kiitollisina teistä! JamesTiinaMaggieTristanSaraiSofiaJonasMatthew Lutherans In Africa Luterilaiset Afrikassa OPETTAEN AFRIKAN KRISTITTYJÄ USKON OPETTAJIKSI Luterilaiset Afrikassa -järjestö on rekisteröity omaa tuottoa tavoittelemattomana organisaationa. Jos haluat tukea evankeliumin julistamista ja työntekijöiden valmistamista elonkorjuuseen, vieraile www.lutheransinafrica.com lähettääksesi lahjoituksen netissä tai lähetä tukesi: Lähetystilin Numero: IBAN FI79 5214 1320 0130 13 SWIFT OKOYFIHH Viitenumero: 1232 Saaja: Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys r.y. Lahjoitukset lähetyskeskusprojektiin: IBAN FI79 5214 1320 0130 13 SWIFT OKOYFIHH Viitenumero: 4420 Saaja: Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys r.y.