30 Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi FINANSSIHALLINTO JA JULKISYHTEISÖJEN LASKENTATOIMI Financial Management and Public Accounting HALLINTOTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTOJEN TAVOITTEET Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi pääaineena on mahdollista suorittaa hallintotieteiden kandidaatin (180 op) ja hallintotieteiden maisterin tutkinto (120 op). Tutkintojen tieteellisenä perustana on julkista taloutta, sen johtamista ja politiikkaa sekä talouden informaatiojärjestelmiä koskeva kansainvälistasoinen tieteellinen tietämys. Tutkintojen tieteellisenä tavoitteena on saattaa tuota tietämystä opiskelijoiden käyttöön, jotta he osaisivat sen avulla ratkaista sekä tieteellisiä että käytännön ongelmia mukaan lukien, että heille kertyisi myös jatkotutkintokelpoisuus. Tutkintojen ammatillisena tavoitteena on antaa opiskelijoille edellytykset toimia muun muassa talousjohtamisen ja -hallinnon asiantuntija-, johtamis- ja tutkimustehtävissä julkisella sektorilla, kolmannella sektorilla ja yrityssektorilla. FINANSSIHALLINTO JA JULKISYHTEISÖJEN LASKENTATOIMI OPPIAINEENA Opetus jakautuu kolmeen kokonaisuuteen eli hallintotieteiden kandidaatin tutkintoon kuuluviin perus- ja aineopintoihin sekä hallintotieteiden maisterin tutkintoon kuuluviin syventäviin opintoihin. Perusopinnoissa opiskelijat saavat kuvan oppiaineen tieteen- ja tiedonalataustoista sekä yleisistä metodeista. Aineopinnoissa vahvistetaan opiskelijoiden oppiainekohtaista teoria- ja käsiteperustaa sekä paneudutaan julkiseen talousjohtamiseen, tarkastukseen ja arviointiin. Aineopintoihin sisältyy myös kandidaatintutkielma. Syventävissä opinnoissa jatketaan paneutumista oppiaineen teoria- ja tutkimusperustaan, käytännön toimintametodien teoriaan ja tutkimukseen sekä EU-talouden tutkimukseen. Syventäviin opintoihin sisältyvät myös maisteritutkielmaopinnot sekä pro gradu -tutkielma. Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoihin sisältyy myös pääaineopintoja tukevia pakollisia ja vapaaehtoisia sivuaineopintoja, yhteisiä menetelmäopintoja sekä kielija viestintäopintoja. Finanssihallinto osallistuu useiden muiden kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunnan oppiaineiden kanssa tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelmaopintojen tuottamiseen, joista saa tarkempia tietoja erillisestä oppaasta ja tiedekunnan www-sivuilta. Tenttiminen ja arvolauseen määräytyminen Opintokokonaisuudet (perus-, aine- ja syventävät opinnot) muodostuvat opintojaksoista. Tenttiminen tapahtuu opetussuunnitelmassa esitetyssä järjestyksessä jaksokohtaisesti annettuja edeltävyyssääntöjä noudattaen. Opintojakson kirjallisuus tentitään yleensä yhtenä kokonaisuutena, ellei opetussuunnitelmassa ole muuta mainittu tai kuulustelijan kanssa ole toisin sovittu. Kirjallisuuskuulusteluihin ilmoittaudutaan 7 päivää ennen tenttitilaisuutta taloustieteiden laitoksen antamien ohjeiden mukaisesti (ks. tenttipäivät opetusohjelmasta). Näiden ns. yleisten tenttipäivien lisäksi järjestetään erillisiä luentokuulusteluja. Opintosuoritusten ja opintokokonaisuuksien arvostelussa käytetään hyväksytty/hylätty tai viisiportaista asteikkoa 0 5 (5 = erinomainen, 4 = kiitettävä, 3 = hyvä, 2 = tyydyttävä, 1 = välttävä ja 0 = hylätty). Opintokokonaisuuksien arvosanaa määräytyy eri opintojaksojen arvosanoista opintoviikkomäärällä painotettuna keskiarvona.
Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi 31 Opintoneuvonta Tämä opinto-opas kannattaa lukea huolella, sillä tutkinnon yksityiskohtaiset vaatimukset ja tutkintoa koskevat määräykset löytyvät tästä oppaasta. Laitoksella annettavasta opintoneuvonnasta ilmoitetaan ilmoitustauluilla sekä yliopiston www-sivuilla. Hallintotieteiden opintosuunnan opiskelijoiden ainejärjestö Staabi ry järjestää erityisesti uusille opiskelijoille tarkoitettua opastusta ja neuvontaa (tutorointia). Opiskelijaopinto-ohjaajat neuvovat opiskelijoita mm. opiskelu- ja uravalinnoissa, opintojen suunnittelussa sekä sivuainevalinnoissa. Tiedekunnan opintoasiainpäällikkö antaa opintoneuvontaa ja -ohjausta mm. tutkinnon rakennetta koskevista tulkinnoista, opetussuunnitelmien siirtymäsäännöksistä ja yhteensovittamisesta sekä neuvoo jatkotutkintoihin hakeutumisessa. Siirtymäsäännöksiä Jos opiskelija on vanhassa tutkintojärjestelmässä hyväksytty suorittamaan hallintotieteiden kandidaatin tutkintoa, hän voi hakea oikeutta suorittaa maisterin tutkinto edellyttäen, että: 1 kandidaatintutkielma on hyväksytty pääsääntöisesti vähintään hyvin tiedoin 2 pääaineen perus- ja aineopintojen opintokokonaisuuden arvosana on vähintään hyvät tiedot. Lukuvuoden 2004 2005 opetussuunnitelmien voimassaolo Opiskelija on oikeutettu suorittamaan keskeneräisen opintokokonaisuuden tai -jakson loppuun lukuvuonna 2004 2005 voimassa olleen opetussuunnitelman mukaisesti syyslukukaudella 2005. Mikäli opiskelijalla jää opintokokonaisuuden suorittaminen kesken, on suoritettujen osien vastaavuudesta sovittava ao. opintojakson opettajan kanssa erikseen. UUDEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄN MUKAINEN TUTKINTORAKENNE Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Finanssihallinnon ja julkisyhteisöjen laskentatoimen opinnot perusopinnot 28 op aineopinnot 49 op Yhteiset menetelmäopinnot Kieli- ja viestintäopinnot Harjoittelu Sivuaineopinnot pakolliset sivuaine- ja metodiopinnot 35 op vapaasti valittavat sivuaineopinnot 36 op 180 op 77 op 10 op 14 op 8 op 71 op FINANSSIHALLINNON JA JULKISYHTEISÖJEN LASKENTATOIMEN OPINTOJAKSOT Perusopinnot 28 op Johdatus finanssihallintoon ja julkisyhteisöjen laskentatoimeen: Yleinen ja kansainvälinen osa FILAP1a 3 op Kansallinen osa FILAP1b 3 op Johdatus kansantaloustieteeseen KTALK110 6 op Kuntien voimavarat ja niiden hallinta (KUNTA3) KUTAP1 6 op Yrityksen kirjanpidon perusteet LASKP010 5 op Johdon laskentatoimen perusteet LASKP030 5 op Aineopinnot 49 op 1) Teoria- ja käsiteperusta 6 op Mikrotalousteoria KTALK130 6 op
32 Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi 2) Julkinen talousjohtaminen, rahoitus, tarkastus ja arviointi 30 op Kirjanpito valtion ulkoisen laskentatoimen osana FILAA2 6 op Julkiset rahoitusjärjestelmät FILAA3a 6 op Arvioinnin lähestymistavat, erityisesti Euroopassa FILAA3b 6 op Julkisyhteisöjen johdon laskentatoimi (KUTAA2) FILAA4 6 op Toinen seuraavista pakollinen: Valtiontalouden tarkastus, tuloksellisuustarkastus ja -arviointi FILAA5 tai Sisäinen tarkastus FILAA6 6 op 3) Kandidaatintutkielmaopinnot 13 op Kandidaattiseminaari FILAA7 5 op Kandidaatintutkielma FILAA8 8 op MUUT OPINNOT Yhteiset menetelmäopinnot Orientoivat opinnot Tietotekniikan peruskurssi Tiedonhankinnan perusteet Kokoustekniikka ja neuvottelutaito 10 op 2 op 3 op 2 op 3 op Kieli- ja viestintäopinnot 14 op Tieteellinen kirjoittaminen 3 op Suullinen viestintä 2 op Ruotsin kieli, kirjallinen ja suullinen viestintä 3 op 1. vieraan kielen kirjallinen taito ja 1. vieraan kielen suullinen taito 6 op Kieliopintoja voi laajentaa kauppatieteiden kieliopintojen mukaisiksi suorittamalla Ruotsin kielen kurssin asemesta esim. Talousruotsi 6 op (4 ov) ja kauppatieteiden I vieraan kielen opinnot; huom. vieraan kielen alkeis- ja jatkokursseja ei voi sisällyttää tutkinnon pakollisiin kieliopintoihin. Harjoittelu Sivuaineopinnot Jossain sivuaineessa on suoritettava vähintään perusopinnot 25 op. 8 op 71 op Pakolliset sivuaine- ja metodiopinnot Rahoituksen perusteet LASKP080 35 op 5 op Taloustieteen matematiikka I KTALK120 6 op Tutkimusprosessin hallinta HALLP4 5 op Tutkimusmenetelmät HALLA9 6 op Tilastotieteen johdantokurssi TILTP1 7 op Toinen seuraavista pakollinen: Henkilöstön johtaminen HALLA8 tai Johtaminen ja organisointi YHALP011 6 op Vapaasti valittavat sivuaineopinnot 36 op Suositeltavia sivuaineita ovat mm. yrityksen taloustiede: laskentatoimi, kunnallistalous, kansantaloustiede, valtio-oppi ja hallintotiede. Hallintotieteiden maisterin tutkinto 120 op Finanssihallinnon ja julkisyhteisöjen laskentatoimen syventävät opinnot 86 op Kieliopinnot 3 op Vapaasti valittavat sivuaineopinnot 31op
Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi 33 FINANSSIHALLINNON JA JULKISYHTEISÖJEN LASKENTATOIMEN SYVENTÄVÄT OPINNOT 86 op 1) Teoria- ja tutkimusperusta 16 op Johtamis- ja organisaatiotalousteoriat FILAS1 4 op Julkisen sektorin laskentatoimen teoria KUTAS2 6 op Tarkastusteoriat FILAS3 6 op 2) Käytännön toimintametodien teoria ja tutkimus 12 op Yhteiskuntalaskentatoimen tutkimus FILAS4 4 op Arvioinnin tutkimus FILAS5 4 op Toinen seuraavista pakollinen: Henkilöstövoimavarojen laskenta julkisella sektorilla FILAS6a tai Julkisen toimintayksikön rahoituksen laskentatoimen jatkokurssi FILAS6b 4 op 3) EU-talouden tutkimus ja arviointi 4 op EU-talouden tutkimus ja arviointi FILAS7 4 op 4) Maisteritutkielma- ja sitä tukevat opinnot 54 op Pro gradu -seminaari ja harjoitusaine FILAS8 12 op Pro gradu -tutkielma Kypsyysnäyte FILAS9 FILAS10 40 op 2 op MUUT OPINNOT Kieliopinnot 3 op 1. vieraan kielen syventävä kurssi tai 2. vieraan kielen kirjallinen taito tai Thesis Writing -kurssi 3 op Vapaasti valittavat sivuaineet 31 op Suositellaan: Tilastollisten menetelmien perusteet I TILTP2 9 op Kohti gradua syventävä tieteellinen kirjoittaminen 2 op Lisäksi suositellaan opintoja seuraavista oppiaineista: yrityksen taloustiede, laskentatoimi, kunnallistalous, kansantaloustiede, valtio-oppi ja hallintotiede VANHAN TUTKINTOJÄRJESTELMÄN MUKAINEN TUTKINTORAKENNE Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Finanssihallinnon ja julkisyhteisöjen laskentatoimen opinnot perusopinnot 16 ov aineopinnot 27 ov Yhteiset menetelmäopinnot Kieli- ja viestintäopinnot Harjoittelu Sivuaineopinnot pakolliset sivuaine- ja metodiopinnot 24 ov vapaasti valittavat sivuaineopinnot 37 ov 120 ov 43 ov 6 ov 11 ov 4 ov 56 ov Hallintotieteiden maisterin tutkinto 160 ov Hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon opinnot 120 ov Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi, syventävät opinnot 40 ov
34 Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi FINANSSIHALLINNON JA JULKISYHTEISÖJEN LASKENTATOIMEN OPINNOT Perusopinnot 16 ov Johdatus finanssihallintoon ja julkisyhteisöjen laskentatoimeen: Yleinen ja kansainvälinen osa FILAP1a 1,5 ov Kansallinen osa FILAP1b 1,5 ov Johdatus kansantaloustieteeseen KTALK110 4 ov Kuntien voimavarat ja niiden hallinta (KUNTA3) KUTAP1 3 ov Yrityksen kirjanpidon perusteet LASKP010 3 ov Johdon laskentatoimen perusteet LASKP030 3 ov Aineopinnot 27 ov 1) Teoria- ja käsiteperusta 4 ov Mikrotalousteoria KTALK130 4 ov 2) Julkinen talousjohtaminen, rahoitus, tarkastus ja arviointi 15 ov Kirjanpito valtion ulkoisen laskentatoimen osana FILAA2 3 ov Toinen seuraavista pakollinen: Julkiset rahoitusjärjestelmät FILAA3a tai Arvioinnin lähestymistavat, erityisesti Euroopassa FILAA3b 3 ov Julkisyhteisöjen johdon laskentatoimi (KUTAA2) FILAA4 3 ov Valtiontalouden tarkastus, tuloksellisuustarkastus ja -arviointi FILAA5 3 ov Sisäinen tarkastus FILAA6 3 ov 3) Kandidaatintutkielmaopinnot 8 ov Kandidaattiseminaari FILAA7 3 ov Kandidaatintutkielma FILAA8 5 ov Syventävät opinnot 40 ov 1) Teoria- ja tutkimusperusta 8 ov Johtamis- ja organisaatiotalousteoriat FILAS1 2 ov Julkisen sektorin laskentatoimen teoria KUTAS2 3 ov Tarkastusteoriat FILAS3 3 ov 2) Käytännön toimintametodien teoria ja tutkimus 6 ov Yhteiskuntalaskentatoimen tutkimus FILAS4 2 ov Arvioinnin tutkimus FILAS5 2 ov Toinen seuraavista: Henkilöstövoimavarojen laskenta julkisella sektorilla FILAS6a tai Julkisen toimintayksikön rahoituksen laskentatoimen jatkokurssi FILAS6b 2 ov 3) EU-talouden tutkimus ja arviointi 2 ov EU-talouden tutkimus ja arviointi FILAS7 2 ov 4) Pro gradu -tutkielma ja sitä tukevat opinnot 24 ov Pro gradu -seminaari ja harjoitusaine FILAS8 4 ov Pro gradu -tutkielma FILAS9 20 ov Yhteiset menetelmäopinnot Orientoivat opinnot Tietotekniikan peruskurssi Tiedonhankinnan perusteet Kokoustekniikka ja neuvottelutaito 6 ov 1 ov 2 ov 1 ov 2 ov
Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi 35 Kieli- ja viestintäopinnot 11 ov Tieteellinen kirjoittaminen 2 ov Suullinen viestintä 1 ov Ruotsin kieli, kirjallinen ja suullinen viestintä 2 ov 1. vieraan kielen kirjallinen taito ja 1. vieraan kielen suullinen taito 4 ov 1. vieraan kielen syventävä kurssi tai 2. vieraan kielen kirjallinen taito tai Thesis Writing -kurssi 2 ov Kieliopintoja voi laajentaa kauppatieteiden kieliopintojen mukaisiksi suorittamalla Ruotsin kielen kurssin asemesta esim. Talousruotsi 4 ov ja kauppatieteiden I vieraan kielen opinnot; huom. vieraan kielen alkeis- ja jatkokursseja ei voi sisällyttää tutkinnon pakollisiin kieliopintoihin. Harjoittelu Pakolliset sivuaine- ja metodiopinnot Jossain sivuaineessa on suoritettava vähintään perusopinnot 15 ov. 4 ov 24 ov Tutkimusprosessin hallinta HALLP4 3 ov Henkilöstön johtaminen HALLA8 3 ov Tutkimusmenetelmät HALLA9 3 ov Taloustieteen matematiikka I KTALK120 4 ov Rahoituksen perusteet LASKP080 3 ov Johtaminen ja organisointi YHALP011 3 ov Tilastotieteen johdantokurssi TILTP1 5 ov Vapaasti valittavat sivuaineopinnot 37 ov Suositellaan: Tilastollisten menetelmien perusteet I TILTP2 5 ov Suositeltavia sivuaineita ovat: yrityksen taloustiede: laskentatoimi, kunnallistalous, kansantaloustiede, valtio-oppi ja hallintotiede. YHTEISET MENETELMÄOPINNOT Ks. opintojaksokuvaukset s. 16 KIELIOPINNOT Ks. kieliopintojen jaksokuvaukset kielikeskuksen opinto-opas ja s. 18 HARJOITTELU 8 op (4 ov) Practical training Tavoite: Perehdyttää jonkin organisaation toimintaan. Kehittää valmiuksia hallinnollisten ja taloudellisten ilmiöiden analysointiin sekä teoreettisen tiedon soveltamiseen käytännössä. 1 Tutustuminen organisaation hallintoon ja talouteen. 2 Tutustuminen ja osallistuminen käytännön hallintotoiminnassa sovellettavien menettelytapojen suorittamiseen. 3 Tutustuminen organisaation suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmään. Kolmen kuukauden mittainen harjoittelu ja siitä laadittava seloste. Edeltävät opinnot: Perusopinnot sekä pääosa aineopinnoista. Ajankohta: Vastuuhenkilö: Professori (amanuenssi)
36 FINANSSIHALLINNON JA JULKISYHTEISÖJEN LASKENTATOIMEN OPINTOJEN OHJEELLINEN ETENEMINEN FILAS4 FILAS5 FILAS9 KANDIDAATIN TUTKINTO MAISTERIN TUTKINTO 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi 4. vuosi 5. vuosi FILAS1 FILAA7 KUTAS2 FILAP1 FILAA2 FILAS3 LASKP010 LASKP030 FILAA4 FILAA8 KUNTA3 FILAA5 FILAA6 FILAS6a FILAS6b FILA3a FILAS7 FILA3b FILAS8 KTALK110 KTALK130
Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi 37 FINANSSIHALLINNON JA JULKISYHTEISÖJEN LASKENTATOIMEN PERUSOPINNOT 28 op (16 op) Johdatus finanssihallintoon ja julkisyhteisöjen laskentatoimeen 6 op (3 ov) FILAP1 Introduction to financial public management and accounting Opintojakso koostuu kahdesta osasta, FILAP1a ja FILAP1b Johdatus finanssihallintoon ja julkisyhteisöjen laskentatoimeen (a): yleinen ja kansainvälinen osa 3 op (1,5 ov) FILAP1a Introduction to public management and accounting (a): general and European part Tavoite: Perehdyttää julkisjohtamiseen ja EU:hun oppiaineen kannalta. 1 Nykyaikainen julkisjohtaminen. 2 EU:n talous ja finanssihallinto. 1 Pakollinen luentosarja n. 20 t. 2 Luentosarjaan kuuluu oheislukemistona teos Euroopan komissio: Euroopan unionin toiminnan rahoitus, Luxemburg 2002 (tai sama teos englanniksi tai ruotsiksi). Luentosarjan alussa ilmoitetaan, miten teosta käytetään opiskelussa. 3 Luentosarjan loppukuulustelussa suoritetaan myös Salmisen teos. 4 Luentosarjan alussa ilmoitetaan ne tietyt muutamat tenttimiskerrat, joina opintojakson voi suorittaa asianomaisena lukuvuonna. 1 Salminen, Ari: Julkisen toiminnan johtaminen hallintotieteen perusteet. Helsinki 2004. Ajankohta: 1. vuosi Vastuuopettaja: Finanssihallinnon professori Johdatus finanssihallintoon ja julkisyhteisöjen laskentatoimeen (b): kansallinen osa 3 op (1,5 ov) FILAP1b Introduction to financial public management and accounting (b): Finnish national systems Tavoite: Perehdyttää opintojakson aiheisiin, niiden ymmärtämiseen ja tutkimukseen. 1 Suomen julkistalous 2 Suomen valtion taloushallinto 1 Luentosarja ja kirjat, jotka tentitään yhtä aikaa. Annettava opetus: Luennot 1 Meklin, Pentti: Valtiontalouden perusteet, 4. p. EDITA Publishing Oy, Helsinki 2002. 2 Pöllä Etelälahti: Valtion uudistunut taloushallinto. WSOY, Helsinki 2002. Ajankohta: 1. vuosi Vastuuopettaja: Julkisyhteisöjen laskentatoimen professori Johdatus kansantaloustieteeseen 6 op (4 ov) KTALK110 Ks. kansantaloustiede Kuntien voimavarat ja niiden hallinta 6 op (3 ov) KUTAP1 Ks. kunnallistalous Yrityksen kirjanpidon perusteet 5 op (3 ov) LASKP010 Ks. laskentatoimi Johdon laskentatoimen perusteet 5 op (3 ov) LASKP030 Ks. laskentatoimi AINEOPINNOT 49 op (27 ov) Mikrotalousteoria 6 op (4 ov) KATALK130 Ks. kansantaloustiede Kirjanpito valtion ulkoisen laskentatoimen osana 6 op (3 ov) FILAA2 Basics of Public Sector Financial Accounting Tavoite: Perehdyttää ensisijaisesti julkisen sektorin rahoittajia, veronmaksajia ja heidän edustajiaan ja muita rahoittajia palvelevaan laskentatoimeen. 1 Julkisen toimintayksikön rahoitus ja budjetointimallit. 2 Kirjanpito talouden rekisteröintijärjestelmänä. 3 Tuloslaskelmat ja niiden tulkinta. 4 Maksuliike. Annettava opetus: Luennot ja niihin liittyvät harjoitukset sekä mahdolliset mikroharjoitukset, yhteensä n. 40 h
38 Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi 1 Meklin Nummikoski: Valtion kirjanpidon harjoituksia. Tampere 2001 tai uudempi painos. 2 Valtiokonttori. Valtion kirjanpidon käsikirja. (Luettavissa valtiokonttorin kotisivuilta osoitteesta: www.valtiokonttori.fi/ho/maaraykset/normit.shtm). 4 Seuraavat säädökset ja ohjeet Laki ja asetus valtion talousarviosta Parempaan tilivelvollisuuteen valtion tilinpäätösuudistuksen periaatteet. Työryhmämuistio (http://www. vm.fi/resource/fi/33852.pdf) Kirjallinen kuulustelu, jossa on essee- ja harjoitusosat. Edeltävät opinnot: FILAP1. Jakson menestyksellinen suorittaminen edellyttää lisäksi opintojakson LASKP010 Yrityksen kirjanpidon perusteet tietojen hallintaa. Ajankohta: 1. tai 2. vuosi Vastuuopettaja: Tuntiopettaja (Julkisyhteisöjen laskentatoimen professori) Julkiset rahoitusjärjestelmät 6 op (3 ov) FILAA3a Public Finance Systems Tavoite: Perehdyttää julkisen sektorin ja toimintayksikön rahoitukseen, eri rahoitusvaihtoehtoihin ja rahoitusjärjestelmän kehittämiseen. Lisäksi tarkoitus on perehdyttää julkisen sektorin tukijärjestelmiin ja niiden rakentamisen periaatteisiin sekä tukien vaikutuksiin tuensaajien käyttäytymiseen ja markkinoiden tehokkuuteen. 1 Julkisen sektorin rahoitusjärjestelmä ja eri rahoitusmuodot. 2 Budjettirahoitus ja verojärjestelmä. 3 Valtion kassanhallinta, sijoitustoiminta ja velanhallinta. 5 Valtion siirtomenojen talous. Annettava opetus: Luennot ja harjoitukset 20 h 1 Tuomala, Matti: Julkistalous 1997 tai uudempi painos. Soveltuvin osin. 2 Niskanen, Jyrki Niskanen, Mervi: Yritysrahoitus. Helsinki 2000 tai uudempi painos. Opettajan ilmoittamat luvut em. teoksista. 3 Kuoppamäki, Pasi: Yritystukien evaluaatio. KTM:n julkaisu, Helsinki 1998 tai Kauppinen, Veijo Janne Känkänen: Yritystukien uudistaminen KTM:n hallinnonalalla. KTM:n julkaisuja 6/1995, Helsinki 1995, tai jokin muu tukitalouteen liittyvä opettajan osoittama kirja. Luento- ja kirjallisuuskuulustelu sekä harjoitukset. Edeltävät opinnot: Perusopinnot Ajankohta: 2. tai 3. vuosi Vastuuopettaja: Julkisyhteisöjen laskentatoimen professori Arvioinnin lähestymistavat, erityisesti Euroopassa 6 op (3 ov) FILAA3b Approaches to Evaluation with Special Reference to Europe Tavoite: Perehdyttää arvioinnin (evaluaation/evaluoinnin) yleiseen problematiikkaan sekä erityisesti arviointiin EUyhteyksissä samoin kuin laatutyöhön ja projektityöhön etenkin liittyen arviointiin. 1 Arvioinnin käsitteet, lähestymistavat ja metodit. 3 Arviointi EU:ssa. 4 Laatu- ja projektityö arviointiin limittyneinä. Annettava opetus: Luennot n. 20 h, jotka korvaavat ilmoitettavan osan kirjallisuudesta TAI (lähinnä ellei luentosarjaa voida järjestää) saman korvaavuuden antava, vastuuopettajan kanssa sovittava harjoitustyö. 1 Robson, Colin: Käytännön arvioinnin perusteet. Helsinki 2001. 2 Ahonen Virtanen: Arvonlisää julkissektorin arviointitoiminnalla. Tampere 2005. 3 Euroopan Komissio: Evaluating EU Expenditure Programmes. Bryssel 1997. 4 Esimerkkitutkimus arvioinnista, ellei muu tenttijän kanssa sovittava teos, niin Temmes Ahonen Ojala: Suomen koulutusjärjestelmän hallinnon arviointi. Helsinki 2002. Saatavissa myös verkosta opetusministeriön sivuilta. 5 The EFQM Excellence Model. Suomenkielinen käännös. Helsinki 2002. 6 Jalava, Urpo Virtanen, Petri: Tietoa luova projekti: Polku oppivaan organisaatioon. 1. p. 1998, tai muuttamaton 2. painos 2002. Tampere. 7 Tuominen Paananen Virtanen: Projektituotteistajan opas. Työministeriö, Helsinki 2005. Vastuuhenkilö: Finanssihallinnon professori
Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi 39 Julkisyhteisöjen johdon laskentatoimi 6 op (3 ov) FILAA4/KUTAA2 Public Financial Management Accounting Tavoite: Perehdyttää julkisen sektorin tulosohjausta, budjetointia ja johtamista palvelevaan laskentatoimeen. 1 Tulosohjausta tukeva laskentatoimi. 2 Budjetoinnin laskentatoimi. 3 Investointi- ja kustannuslaskenta soveltuvin osin. Annettava opetus: Luennot ja harjoitukset noin 30 h 1 Etelälahti, Pekka Kangaspunta, Mikko Wallin, Jukka: Investointi- ja pääomakustannuslaskennan opas. VAPKkustannus, Helsinki 1992 tai uudempi painos. 2 Wallin, Jukka Etelälahti, Pekka: Kustannuslaskennan opas. Helsinki 1995 tai Kunnan ja kuntayhtymän kustannuslaskennan opas. Suomen Kuntaliitto 1994. 3 Torppa, Pasi Wallin, Jukka: Toimintolaskenta kehittämisen tukena. Helsinki 1996 tai Lumijärvi Kiiskinen Särkilahti: Toimintolaskenta käytännössä, Weilin & Göös 1995. 4 Muu kurssilla osoitettu ajankohtainen materiaali. Kirjallinen kuulustelu, jossa on esseeosa ja harjoitusosa. Edeltävät opinnot: Johdon laskentatoimen perusteet (LASK030), Johdatus finanssihallintoon ja julkisyhteisöjen laskentatoimeen (FILAP1). Ajankohta: 2. vuosi Vastuuhenkilö: Julkisyhteisöjen laskentatoimen professori ja kunnallistalouden professori. Valtiontalouden tarkastus, tuloksellisuustarkastus ja -arviointi 6 op (3 ov) FILAA5 Performance and Compliance Audit in the Public Sector Tavoitteet: Perehdyttää julkisen sektorin verorahoitteisen osan, erityisesti valtiontalouden tuloksellisuuden ja tilinpidon, tarkastukseen sekä tuloksellisuusarviointiin. 1 Poliittisten päättäjien asettamat tavoitteet sekä niiden saavuttamisen arviointi. 2 Julkisen sektorin tilinpidon tarkastusprosessi, tarkastuksen välineet ja tarkastuksen vaikutukset. 3 Valtiontalouden tilintarkastuksen institutionaalinen järjestelmä 4 Tuloksellisuus- ja tilinpäätösinformaatio valtiontalouden tarkastuksessa. 5 Laatuauditointi ja laatujärjestelmät julkissektorin tuloksellisuuden arvioinnin näkökulmina. Harjoitustehtävien suorittaminen, ja kirjallinen kuulustelu, jossa suoritetaan yhtenä kokonaisuutena kirjallisuus ja luennot. Annettava opetus: Luennot ja harjoitukset yhteensä n. 20 h 1 Pollitt, Christopher Girre, Xavier Lonsdale, James Mul, Robert Summa, Hilkka Waerness, Marit: Performance or Compliance? Performance Audit and Public Management in Five Countries. Oxford University Press, 1999 tai uudempi. 2 Myllymäki Vakkuri: Tulos, normi, tilivelvollisuus. Näkökulmia tilintarkastukseen ja arviointiin. Tampere University Press 2001. 3 Valtiontalouden tarkastusvirasto. Valtiontalouden tarkastusviraston suorittama tilintarkastus Sisältö ja periaatteet. Helsinki 2003. 4 Risk Management in the Public Services. CIPFA 2001. Added personal author: Lloyd, Sarah 5 Toimintakertomus ja tilinpäätöslaskelmat. Ohje tilinpäätösasiakirjasta tilivirastoille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille. Valtiokonttori 2000 tai uudempi. Ajankohta: 2. vuosi Edeltävät opinnot: Perusopinnot pääaineopiskelijoilla Valinnaisuus/pakollisuus: Vaihtoehtoinen opintojakso FILAA6 kanssa. Vastuuopettaja: Finanssihallinnon yliassistentti Sisäinen tarkastus 6 op (3 ov) FILAA6 Internal Auditing and Controller Systems Tavoite: Perehdyttää organisaation sisäiseen valvontaan ja muuhun johdon kontrollijärjestelmään. 1 Sisäisen tarkastuksen asema ja tehtävä.
40 Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi 2 Sisäiset tarkkailujärjestelmät. 3 Tarkastussuunnittelu, -menetelmät ja raportointi. 4 Sisäisen tarkastuksen standardit. Annettava opetus: Luennot ja harjoitukset yhteensä n. 15 h Kirjallisuus 1 Opettajan osoittamat artikkelit ja muu luentomateriaali. 2 Sisäisen tarkastuksen ammattistandardit. Sisäiset Tarkastajat r.y., 2002. 3 Matti Mattila: Tehtävänä valvonta. E- julkaisu, 2. versio, 2005. Luento- ja kirjallisuustentti sekä harjoitustehtävät. Ajankohta: 2. vuosi Edeltävät opinnot: Perusopinnot Valinnaisuus/pakollisuus: Vaihtoehtoinen opintojakso FILAA5 kanssa. Vastuuopettaja: Julkishallinnon laskentatoimen professori Kandidaattiseminaari 5 op (3 ov) FILAA7 Seminar Tavoite: Perehdyttää opiskelijaa tutkimusprosessin ja tutkimusraportin laadinnan perusteisiin. 1 Paperin esittäminen. 2 Opponenttina toimiminen. 3 Aktiivinen muu osallistuminen. Annettava opetus: Seminaari n. 20 h Professorin johtama seminaari. Ajankohta: 2. tai 3. vuosi Edeltävät opinnot: Perusopinnot ja pääosa aineopinnoista Vastuuopettaja: Oppiaineen professorit Kandidaatintutkielma 8 op (5 ov) FILAA8 Bachelor's thesis Tavoite: Pienimuotoisen tieteellisen tutkielman laadinta. Kandidaattitutkielman laadinta. Annettava opetus: Seminaari sekä henkilökohtaista ohjausta. 1 Kandidaatintutkielma 20 40 sivua 2 Kirjallinen kypsyysnäyte Edeltävät opinnot: Perus- ja pääosa aineopinnoista Ajankohta: 3. vuosi Vastuuopettaja: Professorit ja yliassistentti SYVENTÄVÄT OPINNOT 86 op (40 ov) Johtamis- ja organisaatiotalousteoriat 4 op (2 ov) FILAS1 Public Managerial and Organisation Economics Tavoite: Perehdyttää otsikon mukaisiin teorioihin ja tutkimukseen, niiden ymmärtämiseen ja niiden soveltamisen perusteisiin. 1 Organisaatiotaloustiede. 2 Politiikan tutkimuksen sovellettu poliittinen taloustiede. 3 Julkisjohtamisen määrätyt talousteoriasovellukset. Annettava opetus: Luentokurssi tai harjoitusseminaari n. 20 h. 1 Luentokurssin tentti tai harjoitusseminaarityöt tai -työt. Vastuuopettaja ilmoittaa, minkä osan vaaditusta kirjallisuudesta luennot ja/tai harjoitukset korvaavat. 2 Kirjallisuustentti, jossa suoritetaan kaikki tentittävät teokset yhtenä kokonaisuutena yleisenä tenttipäivänä. 1 Sytse, Douma Schreyder, Heyn: Economic Approaches to Organizations. 3. p. Harlow 2002. 2 Talani: European Political Economy: Political Science Perspectives. Aldershot 2004. 3 Erikoisalan soveltava teos kuten Heiskanen Ahonen Oulasvirta: Taiteen ja kulttuurin rahoitus ja ohjaus kipupisteet ja kehitysvaihtoehdot. Helsinki 2005. Teoksen korvaamisesta muulla, opiskelijan tarpeisiin kenties soveltuvammalla teoksella voi keskustella tenttijän kanssa. Tämä koskee esim. ulkomaalaisopiskelijoita. Ajankohta: Maisteriopintojen 1. vuosi/4. vuosi Edeltävät opinnot: Kandidaatin tutkinto Vastuuopettaja: Finanssihallinnon professori Julkisen sektorin laskentatoimen teoria 6 op (3 ov) KUTAS2 Theory of Public Sector Accounting Ks. kunnallistalous
Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi 41 Tarkastusteoriat 6 op (3 ov) FILAS3 Theories of Auditing Tavoite: Perehdyttää tarkastuksen menetelmäteoriaan ja tilastotieteelliseen tarkastukseen. 1 Tarkastuksen funktio ja professiokehitys. 2 Tarkastuksen menetelmäteoria. 3 Tilastotieteellinen otantatarkastus. Annettava opetus: Luennot ja harjoitukset yhteensä n. 15 h 1 Opettajan osoittamat artikkelit. 2 Taylor, Donald Glezen, William: Auditing: An Assertion Approach. New York 1997. 3 Guy, Dan Carmichael, Douglas Whittington, Ray: Audit Sampling. An Introduction. John Wiley & Sons, New York 2002. Kirjallinen kuulustelu, jossa suoritetaan sekä luennot että kirjallisuus Edeltävät opinnot: Kandidaatin tutkinto Ajankohta: Maisteriopintojen 1. vuosi/4. vuosi Vastuuopettaja: Julkisyhteisöjen laskentatoimen professori Yhteiskuntalaskentatoimen tutkimus 4 op (2 ov) FILAS4 Socio-economic Accounting Tavoite: Opintojakso perehdyttää yhteiskuntataloudellisen päätöksenteon problematiikkaan, yhteiskuntataloudellisen ja sosiaalisen laskentatoimen näkökulmiin, laskentatoimen roolin teoreettiseen ymmärtämiseen yhteiskuntataloudellisessa päätöksenteossa ja erityisesti julkisissa organisaatioissa sekä teemaa koskevien arviointien tekemiseen, tulkintaan ja tutkimukselliseen analyysiin. 1 Taloudellinen päätöksenteko yhteiskunnallisessa ja poliittis-hallinnollisessa kontekstissa. 2 Yhteiskuntataloudelliset mittarit päätöksen teossa laskentatoimen ja arvioinnin informaatio poliittisissa prosesseissa ja julkisissa investointiprojekteissa. 3 Yhteiskuntataloudellisten hankkeiden, ohjelmien ja kokonaisuuksien taloudellinen analyysi ja tätä koskeva tutkimus. Mahdollisten harjoitustehtävien suorittaminen, ja kirjallinen kuulustelu, jossa suoritetaan yhtenä kokonaisuutena luennot, kirja ja artikkelit. Annettava opetus: Luennot ja harjoitukset yhteensä n. 20 h 1 Fuguitt, Diana Wilcox, Shanton J.: Cost-benefit Analysis for Public Sector Decision Makers. Quorum books, 1999. 2 Luennoitsijan osoittamina viisi tai kuusi artikkelia. Ajankohta: Maisteriopintojen 1. tai 2. vuosi/4. tai 5. vuosi Edeltävät opinnot: Kandidaatin tutkinto Vastuuopettaja: Finanssihallinnon yliassistentti Arvioinnin tutkimus 4 op (2 ov) FILAS5 Evaluation Tavoite: Perehdyttää arviointia koskevaan tutkimukseen, sen ymmärtämiseen ja sen harjoittamiseen. 1 Arviointi ja sen tutkimus eri muodoissaan. 2 Perehtyminen johonkin arviointia koskevat tutkimuksen tai vaativan arvioinnin lähestymistapaan. 1 Mahdollisen luentokurssin tentti tai harjoitusseminaarityöt. Vastuuopettaja ilmoittaa, minkä osan vaaditusta kirjallisuudesta luennot ja harjoitukset korvaavat. 2 Kirjallisuustentti, jossa suoritetaan kaikki tentittävät teokset yhtenä kokonaisuutena yleisenä tenttipäivänä. Annettava opetus: Luentokurssi- tai harjoitusseminaari 20 h. 1 Owen, John Rogers, Patricia: Program Evaluation: Forms and Approaches. London: Sage. 2 Esimerkiksi Chen: Practical Program Evaluation Assessing and Improving Planning, Implementation and Effectiveness. London 2004. Muuntyyppisistä lähestymistavoista (esim. ns. konstruktivisesta tai ns. realistisesta) kiinnostunut opiskelija voi keskustella vastuuopettajan kanssa vaihtoehtoisesta suoritustavasta. Ajankohta: Maisteriopintojen 1. tai 2. vuosi/4. tai 5. vuosi Edeltävät opinnot: Kandidaatin tutkinto
42 Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi Vastuuopettaja: Finanssihallinnon professori Henkilöstövoimavarojen laskenta julkisella sektorilla 4 op (2 ov) FILAS6a Public Sector Human Resource Accounting Tavoite: Perehdyttää julkisen sektorin henkilöstövoimavarojen laskentatoimeen. 1 Henkilöstöresurssit ja niiden merkitys. 2 Henkilöstövoimavarojen laskennan perusteet. 3 Henkilöstötilinpäätös. 1 Henkilöstövoimavarojen hallintajärjestelmä. Henkilöstötilinpäätös. Käsikirja valtion organisaatioille. Valtiovarainministeriö. Helsinki 2001. 2 Ahonen, Guy: Henkilöstötilinpäätös: Yrityksen ikkuna menestykselliseen tulevaisuuteen. Kauppakaari Oy, Jyväskylä, 2000. 3 Bratton, John Gold, Jeffrey: Human Resource Management, Mac-Millan Press Ltd, London, 1999. Soveltuvin osin. Kirjallisuustentti Valinnaisuus/pakollisuus: Vaihtoehtoinen opintojakso FILAS6b kanssa. Ajankohta: 4. tai 5. vuosi/maisteriopintojen 1. tai 2. vuosi Edeltävät opinnot: Kandidaatin tutkinto Vastuuhenkilö: Julkisyhteisöjen laskentatoimen professori. Julkisen toimintayksikön rahoituksen laskentatoimen jatkokurssi 4 op (2 ov) FILAS6b Advanced Public Sector Financial Accounting Tavoite: Jakson tavoitteena on perehdyttää valtion talousarvio- ja liikekirjanpidon erityiskysymyksiin. 1 Käyttöomaisuuden käsittely ja poistot. 2 Sisäinen kirjanpito, periaatteita ja toteutus. 3 Rahastot. 4 Arvonlisäveron käsittely. 5 EU-varojen kirjanpidollinen käsittely. 6 Tilinpäätöksen erittelyt ja liitteet. 7 Toimintakertomustietojen esittäminen. Annettava opetus: Luennot n. 25 h. Opintojakso järjestetään joka toinen lukuvuosi. Luento- ja kirjallisuustentti 1 Valtion kirjanpidon käsikirja uusin versio (ks. Valtiokonttorin kotisivu). 2 Valtiokonttorin viimeisin tilinpäätösohje. 3 Valtiokonttorin viimeisin toimintakertomusohje. 4 Opettajan osoittama muu materiaali. Valinnaisuus/pakollisuus: Vaihtoehtoinen opintojakso FILAS6a kanssa. Edeltävät opinnot: Kandidaatin tutkinto Ajankohta: 4. tai 5. vuosi/maisteriopintojen 1. tai 2. vuosi Vastuuhenkilö: Julkisyhteisöjen laskentatoimen professori ja tuntiopettaja EU-talouden tutkimus ja arviointi 4 op (2 ov) FILAS7 Research and Evaluation of Economic Aspects of the EU Tavoite: Valmistaa opintojakson teeman tutkimukseen ja perehdyttää siihen. 1 EU-talouden tutkimukseen soveltuvat teoriat ja vastaava tutkimus 1 Mahdollinen luentokurssi tai harjoitusseminaarityö. Jos kurssi tai seminaari järjestetään, vastuuopettaja ilmoittaa, minkä osan vaaditusta kirjallisuudesta luennot ja harjoitukset korvaavat opintojakson kirjallisuudesta. 2 Kirjallisuustentti, jossa suoritetaan kaikki tentittävät teokset yhtenä kokonaisuutena yleisenä tenttipäivänä. Annettava opetus: Luentokurssi tai harjoitusseminaari n. 20 h 1 Rosamond, Ben: Theories of European Integration. Houndmills 2000. 2 Artis, Michael Lee, Norman Nixson, Frederick: The Economics of the European Union: Policy and Analysis, Oxford 2001, erikseen ilmoitettavat sivut (noin 200 sivua n. 450 sivusta). Ajankohta: 4. tai 5. vuosi/maisteriopintojen 1. tai 2. vuosi Vastuuhenkilö: Finanssihallinnon professori Pro gradu -seminaari ja harjoitusaine 12 op (6 ov) FILAS8 Seminar Tavoite: Perehdyttää opiskelija tieteellisen tutkimusprosessiin ja tieteellisen tutkimuksen tuloksista raportointiin.
Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi 43 1 Tutkimussuunnitelman laadinta ja esittäminen. 2 Opponenttina toimiminen. 3 Aktiivinen muu osallistuminen 4 Harjoitusaineen tekeminen. Annettava opetus: Lukuvuoden kestävä seminaari. Ajankohta: 4. tai 5. vuosi/maisteriopintojen 1. tai 2. vuosi Edeltävät opinnot: Kandidaatin tutkinto Vastuuhenkilö: Professorit 1 Mahdollinen luentotentti tai 2 erillinen raportti, essee tai oppimispäiväkirja Vastuuhenkilö: Professorit Pro gradu -tutkielma 40 op (20 ov) FILAS9 Master's thesis Tavoite: Tieteellisen työskentelyn hallinta Pro gradu -tutkielman laadinta Annettava opetus: Seminaari II sekä henkilökohtaista ohjausta. 1 Pro gradu -tutkielma, jonka laajuus 75 100 sivua Edeltävät opinnot: FILAS8 Ajankohta: 4. tai 5. vuosi/maisteriopintojen 1. tai 2. vuosi Vastuuhenkilö: Professorit Kypsyysnäyte 2 op (1 ov) FILAS10 Maturity test Tavoite: Osoittaa, että opiskelija on perehtynyt tutkielman aihepiiriin ja että opiskelijalla on hyvä suomen tai ruotsin kielen taito n. 4 sivuinen pro gradu -tutkielman aihepiiriin liittyvä kypsyysnäyte. Edeltävät opinnot: Tarkastettavaksi jätetty pro gradu -tutkielma Ajankohta: 5. vuosi/maisteriopintojen 2. vuosi Vastuuhenkilö: Professorit Muut vapaavalintaiset opinnot Finanssihallinnon ja julkisyhteisöjen laskentatoimen erilliskysymyksiä 4 op (2 ov) FILAS11 Current issues in Financial Public Management Tavoite: Perehdyttää opiskelija johonkin finanssihallinnon ja julkisyhteisöjen laskentatoimen erityiseen osa-alueeseen