Vapauden Enkeli. Kappale 6 - Paula Fromiya

Vapauden Enkeli Kappale 6 - Paula Fromiya Faeth ja Ray olivat jo varsin lähellä Rayn äidin, Paulan, kotikartanoa. Ray oli kertonut Faethille, että Paula oli oikein kiltti ja ystävällinen. Faethia kuitenkin hirvitti mennä naisen luokse, olihan nainen kuitenkin Fromiyan suvun jäsen. Faeth oli huolestunut asiasta. Ja eniten häntä huolestutti se, että Paula voisi saada päähänsä sen, että Ray ja Faeth seurustelevat. Sehän ei kuitenkaan ollut totta. Ray oli huomannut huolestuneen ilmeen Faethin kasvoilla siitä asiasta ja alkoi nauraa. Kuules, nuori nainen, ei sinun todellakaan tarvitse pelätä äitiä. Ei hän sinulle mitään tee. Mutta kun... Faeth aloitti. Älä aloita, Fae, minä tunnen äidin. Mutta entä jos hän saa päähänsä, että me olemme muka pari? Minä en ymmärrä, miksi puhut tuollaisia. Äiti ei ajattele asiaa niin, vaikka hän saattaa tulla minulle sanomaan jotain tyyliin Eihän sinun pitäisi mennä pelastamaan tyttöjä, ellet ole rakastunut, mutta ei hän sinulle varmaan mitään sano, Ray sanoi. Aijaa, sinä olet siis rakastunut minuun. Täh? Eikä... Ei sinun tarvitse hävetä sitä, Ray. Mutta minä en kuule vielä välitä sinusta sillä tavalla. No voi hitsi, minä jo luulin, että tykkäät sillä tavalla... Hiljaa, tai pistän sinut kenttään, Faeth protestoi. Ray vain nauroi. Et sinä olekaan niin paljon muuttunut kuin luulin, hehe. Se on vain hyvä, sillä silloin sinä et pahemmin voi iskeä minua, kun tiedät minun iskevän miekkani sydämeesi, Faeth sanoi tyynesti. Hän pysähtyi ja istui ruohikkoon. Taasko sinua väsyttää? Ray kysyi ja istahti tytön viereen. Kyllä vaan. Minä olen niin huonossa kunnossa taas... Olisin minä hevosenkin hommannut, mutta se oli vähän vaikeaa, Ray sanoi. Ei se sinun syysi kyllä ole, en minä niin sano. Kyllä minä sen tiesin, ajattelin vain, että sinun piti tietää siitä.... okei, sinulla oli hevonen, mutta se lähti karkuun. Mitä sinä oikein teit? Faeth sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen. Pitääkö tunnustaa? Ray kysyi nolona. Se olisi suotavaa, kun ottaa huomioon, että olen ymmärtänyt sinun olevan rehellinen mies, Faeth sanoi ja katsoi Rayhyn, joka virnisti. Pojan silmät tuikkivat hirveän kauniisti ja niissä oli sellainen ystävällinen, iloinen katse. Faeth ei ollut koskaan tarkemmin katsonut Rayta, joka nyt oli alkanut selittää syitä sille hevosen karkaamiselle. Rayn kasvot olivat hyvin komeat, mutta ei ne kyllä Faethin mielestä olleet niin komeat, että tyttö olisi pyörtynyt ne nähdessään. Ehkä Rayn hymy ja persoona jäivät monien tyttöjen mieleen niin hyvin, että nämä ihastuivat poikaan. Faeth ei kyllä ollut ihastunut Rayhyn, ei ainakaan tietääkseen. Kyllä hän tuntisi, jos olisi. Kuules, tyttö, kun sinä tuijotat minua tuolla lailla, minulle tulee ahdistava olo, Ray sanoi.... hiljaa... Faeth sanoi ja käänsi katseensa jonnekin kaukaisuuteen. Ray taas nauroi iloisena. Fae, minä kyllä tykkään sinusta. Pidän sinusta niin paljon, hän sanoi hiljaa. Mukavaa, että olet rehellinen. Minä en ikinä olisi noin rehellinen, Faeth sanoi. Niin, sinultahan menisi uskottavuus, eivätkä ne pelkäisi sinua enää. Pelätäänkö minua todellakin La Fielissä? Faeth kysyi hämmentyneenä. Hän ei ollut koskaan pitänyt itseään pelottavana, mutta muiden ajatuksista hän ei osannut sanoa mitään. Kyllä jotkut pelkää. Mitä sinä olet oikein tehnyt, että olet saanut sellaisen maineen? Ray kysyi uteliaana. Jaa, se haluaa minusta lisää... Faeth ajatteli heti. Minä kävin miekkoineni Zachon kimppuun viime vuonna. Olin muistaakseni hyvin ilkeä ja kylmäverinen. Jos minua ei olisi estetty, olisin varmasti tappanut sen idiootin, Faeth sanoi. En

kyllä muista, mitä Zacho minulle sanoi, mutta minä muistan loukkaantuneeni siitä niin pahasti, että teki mieli teurastaa se ääliö siihen paikkaan... tyttö jatkoi noustessaan seisomaan. Miksi Zacho ei pelkää sinua? Ray kysyi ja nousi seisomaan. Ehkä hän pelkää minua sisimmässään, en tiedä. Hän kuitenkin esittää kovista, kai olet sen huomannut? Olen kyllä huomannut. Minä löin häntä turpaan, kun sinut oli siepattu. Olin niin vihainen itselleni, että päästin sen tapahtumaan, Ray sanoi. Sinäkin olet väkivaltainen persoona. Ehkä pitää harkita sitä seurustelua ihan vakavasti. Älä viitsi, et tarkoita tuota. En niin, mistä sinä tiesit? Faeth kysyi ja virnisti häijysti. Tuokin virne alkaa näyttää jo tosi söpöltä, Ray sanoi. Sinä kiusaat minua, senkin kurja...! Faeth huudahti. Ray virnisti silmät tuikkien. Minä kiusaan aina tyttöjä, kun pidän siitä kun ne reagoivat tuolla tavalla. Sitten te yritätte väittää tappavanne minut, mutta ette kuitenkaan tee niin. Mitä jos minä tapankin sinut oikeasti? Et sinä sillä muuta auta kuin sitä, että isä antaa koko koulun sinulle, kun hän on tavallaan adoptoinut sinut. Tosin ei hän mitään ilmoitusta olekaan täyttänyt. Ja se taas auttaa minua aika paljon, kun ei meidän suvussa mennä serkkujen kanssa naimisiin, Ray sanoi ja läimäytti sitten otsaansa. Faeth nauroi hänelle. Älä vain sano, että tuo on hauska. Varsinainen sontaläjä koko jätkä... jumalatar sanoi näreissään Faethin mielessä. Ray on hauska, Faeth sanoi heti ihan vain ärsyttääkseen jumalatarta, joka suuttui siitä ja iski vihansa suoraan tytön sydämeen. Faeth vaipui polvilleen maahan. Se helvetin ämmä! hän huusi niin lujaa kuin kurkusta lähti. Häneen sattui niin älyttömästi, ettei hän oikein tajunnut mitä ympärillä. Ray kyykistyi tytön vierelle ja veti tytön syliinsä. Faeth havahtui siihen, mutta ei pystynyt tappelemaan Rayta vastaan. Ei sinun tarvitse minua pelätä tuolla tavalla, Faeth. En minä sinulle mitään pahaa tee, Ray sanoi hiljaa ja silitti Faethin hiuksia. Faeth kykeni kuulemaan jumalattaren raivokkaan huudon tytön päässä ja se naikkonen käytti sellaista kieltä, että Faethkin säikähti. Hän ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään. Hänestä oli ihanaa, kun jumalatar kärsi. Minä tapan sinut ja sen pienen sintti-sonnan, kun saan sinut seuraavan kerran valtaani!! oli varmaan ystävällisin lause, jonka se jumalatar sanoi Faethille. Faeth ei välittänyt, mutta ei hän viitsinyt Rayta halata. Poikahan saattoi alkaa ajatella, että Faeth oli ihastunut poikaan. Ray päästi irti Faethista ja auttoi tytön seisomaan. Oletko sinä varmasti kunnossa? poika kysyi. Olen minä... kai, Faeth sanoi. No, vaikka et olisikaan, minä toivon sinun jaksavan vielä vähän. Me olemme jo kartanon porttien luona, Ray sanoi. Kyllä minä jaksan, Ray. Huippua, vaikka olisin minä voinut kantaakin sinua... Pää kiinni, käppyrä ja liiku. Kyllä, madame~, Ray sanoi ja lähti opastamaan Faethia portille, joka aukeni, kun kaksikko tuli sen lähelle. Kartanon pihapiiri oli hyvin kaunis. Siellä oli siistit pienet mukulakivitiet ja niiden reunoilla oli pensaita, joissa oli kauniita kukkasia. Pitkin pihaa tallusti myös kartanon henkilökuntaa, jotka tervehtivät Faethia aina neiti Satimayana ja Rayta nuoriherra Fromiyana. Kaikki näköjään tiesivät jo, kuka Rayn seurassa ollut tyttö oli. Faethia alkoi tosin hirvittää, jos hänen silmiensä väri oli punainen. Ray, ovatko silmäni punaiset? Faeth kysyi hiljaa ja käänsi Rayn katsomaan kasvojaan. Punaiset? Ray kysyi. Ne muuttuvat aina punaisiksi, kun se jumalatar ottaa vallan, Faeth sanoi. Sano nyt, onko ne

punaiset. Ray tuli katsomaan hyvin läheltä Faethin silmiä mietteliäänä. Faeth kyllä vannoi tunteneensa vatsanpohjassa pienen kouraisun, mutta hän ei kuitenkaan näyttänyt hämmennystään Raylle. Faeth myös tajusi, että kun Ray oli halannut Faethia, jumalattaren luoma kamala kipu oli kadonnut kokonaan. Eivät sinun silmäsi ole punaiset. Ne ovat kauniin vihreät, Ray sanoi ja hymyili. Hyvä, Faeth sanoi. Miksi kysyit? Ray kysyi tytöltä, kun he kävelivät kohti suuria tammiovia, jotka johtivat sisälle kartanoon. No kun täällä kaikki tuntevat minut, vaikken ole edes esiintynyt heille tai mitään, Ray. Ai joo, täällä katsos kartanon henkilökunta on äidin vakoojia. He hoitavat puutarhaa, mutta kun pitää lähteä jonnekin vakoilemaan, he ovat agentteja, eikä mitään puutarhureita. Aijaa, sehän kiinnostavaa. Ja ne ovat vakoilleet sinua kuulemma viimeksi kuluneen vuoden vuorotellen. En halua tietää syytä siihen... Faeth aloitti, mutta hänet keskeytti joku nainen, joka juoksi Rayn kimppuun tuupaten Faethin sivuun. Ray-kultaseni! tyttö sanoi ja yritti suudella poikaa. Faethia alkoi ällöttää se tyttö tosi pahasti. Faethin mielestä tyttö näytti olevan 16-vuotias. Minä en ole sinun rakkaasi, Vanessa, joten häivy, Ray sanoi. Minun pitää viedä Faeth äidin luokse. Me ehdimme olla yhdessä vielä jonkin aikaa ennen sitä. Tule mukaani... Minähän en lähde kanssasi minnekään latoon, Ray murisi. Mutta sinähän lupasit... Ray, saanko minä tappaa hänet? Faeth kysyi vihaisena. Ray vilkaisi tyttöön ja huomasi varmasti Faethin hyvin tuiman tuijotuksen. Tyttö tunsi olevansa raivoissaan koko tilanteesta. Vanessa kääntyi Faethiin päin ja nauroi hänelle. Mikä ruipelo! hän huudahti. Ray ansaitsee parempaa kuin sinä, senkin hulttio, joka et ole edes ihminen! Olet puolidemoni! Vanessa, lopeta! Ray huudahti pelokkaana. Älä nyt, Ray, minähän kerron totuuden! Sinä loukkaat Faethia tuolla tavalla puhuessasi... Älä viitsi, ei hän siitä suutu, kun se on totuus, eikö olekin, Satimaya? Saattaa ollakin, mutta minä mielelläni teurastan sinut kahteen osaan tuosta vyötärön kohdalta. Tylsällä veitsellä, Faeth sanoi sarkastisesti ja jatkoi, ja sitten keihästän verta tihkuvat palaset vartaaseen ja paistan ne hiljaisella tulella. Vanessa kalpeni sen kuultuaan. Ja lisään vielä sen, että laitan palaset laatikkoon ja lähetän Zacho Yenille 19-vuotissyntymäpäivälahjana osoittaakseni suurta ns. rakkauttani häntä kohtaan, Faeth jatkoi ja veti päättäväisesti miekan huotrastaan. Vanessa pakeni siinä vaiheessa kirkuen. Faeth katsoi tämän perään ja nauroi niin julmasti kuin osasi. Vanessa kuuli sen ja juoksi suoraan sorsalampeen, joka oli pihan keskellä. Hän nousi sieltä kiroillen ja Faethia kiroten. Minäkin kerrassaan ihastelen tuota kielenkäyttöäsi, se on varsin hurmaavaa, mutta et voita sitä piinaaja ämmää, joka kiusaa minua sydämestäni käsin, Faeth sanoi kuuluvalla äänellä Vanessalle. Faeth, et millään viitsisi antaa aseitasi minulle? Ray kysyi ja sieppasi miekan Faethin kädestä. Hei, anna se takaisin minulle! En minä tapa ketään! Faeth huudahti ja yritti siepata miekan Rayn kädestä, joka vain kietoi kätensä tytön vyötärön ympärille. Pojalla oli vieläkin Faethin miekka kädessä, mutta Ray ei välittänyt siitä ollenkaan. Ray, päästä irti minusta ja anna se miekka tänne, tai hakkaan sinut atomeiksi, Faeth ärisi. Et sinä kuitenkaan tee noin minulle, joten minä riisun sinut aseista vaikka väkisin. Kyllä minä tiedän, missä sinä pidät aseitasi takkisi uumenissa. Minun piti tarkistaa se, Ray sanoi ja päästi irti Faethista, joka sieppasi miekkansa äkkiä itselleen. Hän laittoi sen huotraansa ja napitti takkinsa helmaa niin, ettei Ray saanut katanaa tytön huotrasta vedettyä.

Ray nauroi iloisena ja aukaisi sitten suuret tammiovet. Kaksikko meni sisälle suureen halliin ja Faethille iski heti ikävä La Fieliin. Paula Fromiyan kartano oli niin samankaltainen kuin La Fielin kartano, vaikka tämä kartano olikin pienempi kuin itse koulu. Nuoriherra Fromiya, tervetuloa takaisin, kuului vanhahkon miehen ääni. Äitinne, herttuatar Fromiya odottaa teitä. Käy sanomassa hänelle, että tulemme ihan pian, Ray sanoi ja veti Faethin vierelleen. Tässä on muuten Faeth Satimaya, hän esitteli Faethin. Vanha mies, jonka Faeth arveli olevan kamariherra tai hovimestari, kumarsi kohteliaasti ja toivotti tytön tervetulleeksi Fa Moulin paronittarena, joka taas säikäytti Faethin täysin. Raykin vilkaisi Faethia säikähtäneenä. Äiti ei ole kertonut minulle taaskaan kaikkea sinusta, Faeth! Se on kyllä ihmeellinen ihminen, kun ei luota edes omaan poikaansa, Ray sanoi kamariherran mentyä pois. Ray, sinulla onkin tapana juoruta humalassa kaikenlaista, kuului tuttu ääni. Faeth katsoi poikaa, joka oli hyvin tutunnäköinen. Faeth, älä tuijota minua tuolla tavalla, saat minut hulluksi, poika sanoi. Sinä olet Filip, etkö olekin? Tapasimme Fromeciassa, eikö? Faeth sanoi tunnistettuaan Filipin. Minähän se. Minäkin olen vakooja, haha, Filip sanoi. Tapasimme myös Farniassa muutama päivä sitten. Toin sinulle sitä litkua, joka laimensi jumalattaren voimat, muistatko? Onko La Fielissä joku vakooja? Faeth kysyi jättäen ovelasti huomiotta Filipin kysymyksen. Tietysti on, mutta sinä teurastat sen poikaparan heti kun saat tietää, joten saat ottaa asiasta selvää omin neuvoin, Filip sanoi. Mutta annan sinulle vihjeen: henkilö on sinun omassa divisioonassasi varsin korkeassa asemassa, mutta ei varakapteenin virassa. Perhana teidän kanssanne! Sinä olet vähintään yhtä paha kuin tuo! Faeth huudahti ja osoitti viimeisen lauseen kohdalla Rayta. Ray ja Filip nauroivat. Sitten Ray lähti johdattamaan Faethin kiltisti kohti olohuonetta, joka oli heistä vasemmalla puolella hallia olevan oven takana. Ainakin Ray kertoi Faethille, että niin oli. Tyttö ei sanonut mitään, koska hän pohti sitä mitä Filip oli sanonut. La Fielissä oli vakooja, ja vielä hänen divisioonassaan. Ray vilkaisi Faethiin uteliaana, mutta ei sanonut mitään. Faeth kyllästyi lopulta Rayn tuijotukseen ja mulkaisi poikaa niin häijysti, että tämä värähti. Voi elämä ja sen pienet jotkut, Faeth, että sinä osaat säikäyttää... Ray sanoi. Mitä se tuijotus oli? Faeth kysyi. Sinua on mukava tuijottaa, koska olet söpö. Sitä paitsi näytit miettivän jotain. Arvaan, että mietit sitä mitä Filip sinulle sanoi. Niin teenkin, entä sitten? Uskoitko sinä todella Filipin puheita? Hän saattoi valehdella. Ron käyttäytyy aina kummallisesti. Hän se saattaa olla, Faeth sanoi välittämättä Raysta. Ray pudisti päätään ja aukaisi oven. Faeth näki, että olohuone oli siisti ja oikein mukavan oloinen. Faeth näki myös hyvin kauniin naisen istumassa sohvalla. Nyt tyttö tajusi, mistä Ray oli perinyt silmänsä. Faeth oletti nimittäin, että tummanvihreään pukeutunut nainen oli pojan äiti. Naisen silmät olivat tummat, ihan kuin pojallaan. Hiukset olivat korpinmustat, iho oli aika vaalea, mutta ei herttuatar Fromiya näyttänyt kuitenkaan kalpealta. Sinä taidat olla Faeth Satimaya? nainen kysyi ystävällisesti. Olen kyllä, teidän armonne, Faeth sanoi hiukan säikkynä naisen yhtäkkisestä puhumisesta. Sano minua vain Paulaksi, Faeth. Tuo teitittely saa minut aina voimaan pahoin. Ai, hyvä on... öh, Paula. Paula kääntyi Rayhyn päin. No niin, poika, alahan selittää, miksi. Mitä miksi? Ray kysyi uteliaana ja viattomana. Miksi menit pelastamaan Faethia, kun et yleensä tee niin ystävämielessä? Yleensä pelastaessasi tyttöjä olet rakastunut. Äiti, ei Faethin kuullen! Ray huudahti kauhistuneena ja hautasi kasvonsa käsiinsä.

No, mitä turhia sitä ujostelemaan, Ray? Tuskinpa Faeth panee pahakseen. Älä viitsi, äiti, sinä nolaat meikäläisen... Ray mumisi. Faethista se näytti oikeastaan varsin suloiselta. Tietenkään hän ei sanonut asiasta mitään, koska pelkäsi. Mitä, hän ei tiennyt. Etkö sinä ole aina hehkuttanut, ettet välitä mitä muut ajattelee? Paula kysyi pojaltaan. Olen, mutta tämä on poikkeustapaus, kun... tuota... ööh... hehhee... Ray änkytti. Ray, ei sinun tarvitse pelätä, että minä nauran sinulle. Minä voin mennä vaikka ulos, jos haluat puhua äitisi kanssa kahden, Faeth sanoi. Hän kuitenkin tunsi kuinka hänen suupielensä nykivät. Faethia hymyilytti nykyään paljon enemmän kuin aikaisemmin. Älä mene minnekään, Paula sanoi. Me puhumme Rayn kanssa kahden asiasta myöhemmin. Voi ei... Ray huokaisi. Poika kaiketi tiesi, mitä hänen äitinsä aikoi sanoa. Mutta nyt, voisimme ehkä syödä. Olette varmasti aivan kuolemaisillanne nälkään, Paula sanoi ja nousi seisomaan. Rayn kasvot kirkastuivat sen kuullessaan ja silmiin ilmestyi unelmoiva katse, joka kertoi selvää kieltään siitä, että ruoka, mitä he pian saisivat syödä, olisi taivaallisen hyvää. Ray kävelikin unelmoiva ilme kasvoillaan kohti ovea olohuoneen toisella puolella. Faeth lähti Rayn perään. Paula nauroi Raylle kävellessään kaksikon perässä ruokasaliin. Oven avauduttua Faeth oli pyörtyä siihen paikkaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt niin kaunista huonetta saati sitä ruokamäärää. Faeth vilkaisi Rayn kasvoja ja naurahti hänelle. Poika kääntyi Faethiin. Mikäs naurattaa? Tuo ilmeesi, Ray. Se on kerrassaan kummallinen, Faeth sanoi. Minä rakastan näitä ruokia. Se kokki osaa hommansa~ Jos ehdotat taas sitä palkankorotusta, Ray, minä sanon hänelle, että ei tee ruokaa sinulle enää koskaan, Paula sanoi tullessaan huoneeseen. Mutta äiti, en minä ajatellut palkankorotusta. Oli muuta mielessä... Ray sanoi katse Faethin kasvoissa. Niinpä tietenkin, Paula tuumi ja hymyili Raylle ja Faethille hellästi (Ray ja Faeth tuijottivat toisiaan hiljaisuuden vallitessa). Jos nyt kuitenkin söisimme ennen kuin te menette nukkumaan? Paula kysyi. Ai niin! Ray sanoi. Faeth, istu sinä ensin. Aijaa, etkö sinä olekaan herrasmies, kuten olen ymmärtänyt? Faeth kysyi. Täh? Minäkö muka herrasmies? Mitä? Etkö sinä muka sitten ole? En käsittääkseni, mutta jos sinua viehättää herrasmiehet, niin sitten... Ray sanoi ja auttoi Faethin istumaan. Tyttö ei sanonut mitään pojalle, mutta hän oli varsin nolostunut. Ray huomasi sen ja virnuili tytölle pirteään tapaansa. Faeth vaiensi pojan kaikista tuimimmalla katseellaan. Ray siirtyikin ruoan kimppuun saman tien. Ray, sinä taidat olla vähän alistuneessa asemassa, Paula sanoi istuutuessa syömään. Älä nyt viitsi, äiti, minä tiedän olevani vähän alakynnessä nyt, mutta ei se meikää haittaa yhtään, Ray sanoi. Poika siirsi huomionsa visusti kanakeittoonsa. Faethin oli vaikea pitää kasvonsa peruslukemilla. Onneksi Paula tai Ray ei huomannut mitään. Hiljaisuus laskeutui heidän päälleen, kun kolmikko söi ruokaansa. Kun se herkullinen keitto oli sitten syöty, aurinko oli jo laskenut mailleen. Ray näytti olevan hyvin pirteä, mutta Faeth oli puolinukuksissa. Rayn ei olisi tarvinnut huomata sitä, mutta se tarkkasilmäinen poika huomasi kaikesta huolimatta. Ja Faeth kuvitteli, ettei poika välittänyt mistään ympärillään tapahtuvasta sitten pätkän vertaa. Nuori nainen, sinä lähdet nyt nukkumaan, Ray sanoi. Mitä? Ei minua väsytä! Faeth huudahti. Ai eikö? Minusta sinä näytät melkein nukahtaneelta. Minua ei väsytä! Faeth sanoi ja haukotteli. Hiisi vieköön! hän jatkoi, kun Ray tuli nauraen tytön luokse ja auttoi tämän pystyyn. Sitten kaksikko lähti kinaten paikalta kohti huonetta, jossa Faethin oli kuulemma määrä nukkua. Kun

he sitten pääsivät Faethin huoneen luokse ja Ray aukaisi oven, Faeth käveli sisälle ja suoraan sängyn luokse. Hän vain heittäytyi sinne ja nukahti saman tien välittämättä ottaa selvää millainen hänen huoneensa oli. Kun Faeth sitten seuraavana aamuna heräsi, hän katsoi ulos ikkunasta. Päivä oli aurinkoinen ja kaunis. Faeth katseli ympärilleen ja huomasi huoneensa olevan hyvin nätti. Seinät olivat violetit ja niitä koristivat erilaiset taulut, joissa oli kauniita maisemia tai historiallisia kuvia. Ne näyttivät öljyvärimaalauksilta, mutta Faeth ei ollut varma ja siksi hän nousi sängystään, pohtien missä välissä hän oli vetänyt peiton ympärilleen. Hän muisti vain menneensä vaatteet päällä nukkumaan. Rayn mulvero ollut asialla... Faeth murahti hiljaa. Hänen aseensa oli myös viety. Mutta Faeth ajatteli, että Ray ajatteli vain tytön parasta ja ei Faethilla ollut mitään sitä vastaan, että hänen aseensa vietiin. Tyttö oli ollut jo pitemmän aikaa kyllästynyt aseiden raahaamiseen ympäriinsä. Ja muutenkin hän oli käsittääkseen lomalla siellä Paula Fromiyan luona. Tyttö pysähtyi tutkimaan maalauksia seinillä ja totesi, että ne olivat hyvin hienoja. Hän katsoi taitelijoiden allekirjoituksia taulujen oikeassa alareunassa. Kaikki olivat Fromiyan suvun tekemiä. Faeth huomasi yhdessä taulussa nimen Ray Fromiya ja katsoi kuvaa. Ray on taiteilija...? tyttö mutisi. Kuvassa oli joku nainen, jonka kasvot oli vaikea erottaa hiusten ollessa niiden edessä. Naisella oli vaaleanvihreä pitkä pitsimekko päällään ja hattu päässään. Taustalla oli suuri tammi, jonka lehdet olivat ruskeat. Puu oli niityllä, jossa tuo salaperäinen nainenkin seisoi. Nainen piti kädellä hattua päässään, koska kuvan maisema näytti olevan hyvin tuulinen. Faeth pisti merkille myös kaupungin tammen takana. Tyttö ei tunnistanut sitä, mutta se tuntui jotenkin tutulta paikalta. Yhtäkkiä hän tunsi kädet silmillään. Pöö, sanoi ääni tytön korvaan. Mitä sinä yrität, Ray Fromiya? Faeth kysyi. Sinä tuijotit sitä kuvaa niin keskittyneen suloisen näköisenä, etten voinut vastustaa kiusausta, Ray sanoi ja otti kätensä pois Faethin silmiltä. Poika katsoi taulua, jota Faeth oli ollut tutkimassa ja löi kämmenensä otsaansa. Tänne äiti sen siis laittoi... hän mutisi. Mitä hän oikein yrittää? Parittaa meidät? Faeth naurahti pojan ilmeelle. Sinä siis olet maalannut tuon kuvan. Kuka tuo nainen on? tyttö sanoi. Hän oli todella utelias tietämään totuuden naisesta. Se on minun edesmennyt tätini, äitini sisko, Ray sanoi surullisena. Saako kysyä syytä?... hän meni sotaan äitinäni... Voi, miksi ihmeessä? Faeth hämmästeli. Ei sinun ole pakko kertoa, jos et halua. Haluanpas. Äiti ja täti tekivät sopimuksen joskus nuorempina, että he tekevät kaiken toistensa puolesta. Äiti ei koskaan joutunut tekemään mitään siskonsa puolesta, mutta sitten hän meni isän kanssa naimisiin ja lupasi tekevänsä miten käsketään, kuten Fromiyan jäsenet tekevät. Kun sitten tuossa kuusi vuotta sitten tuli se rajasota Fromecian kanssa, äidin oli määrä viedä divisioonansa sinne, mutta hänen sisarensa, Pauline, ei halunnut kaksoissisarensa kuolevan, joten hän naamioitui äidikseni ja lähti sotaan. Ja hän kuoli puolustaessaan La Fielin kaupungin porttia, Ray sanoi ja huokaisi. Kun äiti sai kuulla siitä, hän oli kauhuissaan, koska Pauline ei ollut koulussa kauhean aktiivisesti mukana tunneilla. Äiti tiesi, että Pauline ei selviä hengissä takaisin koululle huonon koulutustasonsa vuoksi. Pauline kuoli isän käsivarsille ja äiti oli aivan surun murtama ja syytti itseään tädin kuolemasta. Minut on pidetty siinä uskossa, että äitini kuoli koko tämän ajan. Sain viime vuonna tietää äidin olevan sittenkin elossa. Tuohan on kauheaa! Faeth sanoi. Ray nyökkäsi, mutta ei kyennyt syystä tai toisesta sanomaan mitään. Ray, anteeksi, että kysyin. Minä en voinut tietää, Faeth sanoi. Ei se sinun syysi ole, että olet utelias. Saahan sitä olla...

Mutta sinä näytät niin masentuneelta, eikä minun ole tarkoitus tehdä sinua masentuneeksi. Mukavaa, että välität, mutta ei se silti ole sinun syysi, että kysyit sitä. Minulla on kyllä vielä yksi kysymys, mutta voin kysyä sen kyllä myöhemmin... Ei kun kysy vaan, Ray sanoi ja katsoi Faethia. Pojan silmissä aikaisemmin ollut iloisuus ja onnellisuus olivat kadonneet ja tämä näytti kamalan masentuneelta. Faethista se tuntui todella pahalta. Mutta hän muisti, mitä hänen piti kysyä. Mikä tuo kaupunki taustalla on? Se on Fa Moul, Satimayan suvun kotikaupunki. Te kaikki asutte tai asuitte siellä, Ray sanoi. Ahaa, minulla siis on kotikaupunki, Faeth sanoi ja hymyili. Etkö sinä muka muista sitä? En nyt sattuneesta syystä, jonka nimi on Jumalatar. Oliko tuo vitsi? Ray kysyi ja nauroi silmät tuikkien iloisena taas. Ei käsittääkseni. En ainakaan tarkoittanut sitä vitsiksi. Okei, Ray sanoi. Mutta voisimme lähteä syömään aamiaista. Hyvä on sitten, mutta et kyllä koske minuun matkalla, Ray, Faeth sanoi ja käveli ovesta käytävälle ja ruokasaliin. Matkalla hän ihasteli kartanon kauneutta. Hän huomasi lisää taideteoksia pitkin seiniä ja pisti merkille, että monet olivat Rayn tekemiä. Oletko sinä todella maalannut nuo kaikki? tyttö kysyi. Olen minä. Maalasin ne viime vuonna, kun äiti piti minua täällä tavallaan vankina. Minulla ei ollut mitään tekemistä kuin hurmata tyttöjä ja maalata tai jotain muuta. Ja palvelijattaret tykkää, eikö niin? Faeth sanoi katsoessa kartanon hyvin valaistua käytävää, jonka katto oli kyllä synkkä, mutta muuten käytävä oli valaistu oikein hyvin lampuilla, jotka olivat pieniä ja kristallinmuotoisia. Ne olivat pienissä telineissä seinässä kiinni. Niiden alapuolella oli myös jalustat, joiden päällä oli kukkia vaaseissa. Jalustat olivat marmoria ja pilarinmuotoisia. Matto lattialla oli viininpunainen. Totta kai ne pitivät siitä, että minä olin niiden kimpussa. Ja silloin minä tapasin Vanessan. Hän on ollut riesa siitä saakka, Ray sanoi. Minä kadun sitä, että olen sellainen. Sinä annat itsestäsi kyllä aika typerän kuvan käyttäytymällä sillä tavalla, Ray. Minä tiedän sen ja aionkin alkaa käyttäytyä kunnolla. Jotta saan hurmattua Faethin? Faeth kysyi ja virnisti. Ray naurahti. Se on kyllä käynyt mielessä, täytynee tunnustaa... Älä murehdi, en minä sinua teurasta, kun olen aika lailla velkaa sinulle siitä, että hait minut pois sieltä teurastamosta. Mukavaa kuulla tuo. He vaikenivat. Kaksikko oli saapunut ruokasaliin, jossa Paula jo istui mukavasti nojatuolissa pöydän päässä. Hän oli pukeutunut mustaan pitsimekkoon. Äiti, ei kai tänään ole se päivä? Ray kysyi myötätunto äänessään. Paula nyökkäsi, mutta ei pystynyt sanomaan mitään. Sen sijaan hän antoi Raylle kirjeen Roylta, ainakin Faeth ajatteli sen olevan häneltä. Ray luki sen ja kääntyi kauhuissaan Faethiin, joka katsoi takaisin säikähtäneenä. Ray, mikä sinulla on? Faeth kysyi. No kun sinä olet kapteeni ja... Farnia julisti sodan Kuichelle... Ray sanoi. Sinä joudut sotaan... Faeth kauhistui kuulemastaan. Hän ei halunnut sotaan, ei minnekään, ei kenenkään kanssa. Nyt kun hän joutuisi sotaan oikeasti, hän halusi ensimmäisen kerran koko elämänsä aikana vain paeta jonnekin paikkaan, josta häntä ei löydettäisi. Ray huomasi sen ja otti tyttöä kädestä kiinni. Faeth ei tehnyt mitään, hän oli kangistunut kauhusta paikoilleen. Faeth kuolee! Hän kuolisi ihan kuin Rayn täti puolustaessaan kotiaan. Faeth, ei sinulla ole mitään hätää, Ray sanoi. Faeth oli niin kauhuissaan, ettei saanut suutaan auki. Hän tajusi pelkäävänsä niin paljon, että oli aivan lukossa. Äiti, Faeth on kauhuissaan, Ray sanoi säikkynä. En ole ennen nähnyt häntä näin pelokkaana.

Paula havahtui omasta surustaan ja nousi seisomaan. Hän käveli Faethin luokse, joka yritti sanoa jotakin järkevää, mutta ei voinut, vaikka hänellä oli sanottavaa ja paljon olikin. Hän on shokissa, Ray, Paula sanoi. Lause jäi kaikumaan tytön päähän, kun hän yhtäkkiä pyörtyi lattialle. Faeth! Ray huudahti ja veti tytön syliinsä. Mikä sinua vaivaa? Paula katsoi Faethia huolestuneena. Ei hän voinut romahtaa noin vain. Onhan hän kärsinyt vaikka kuinka, mutta ei kukaan voi saada hermoromahdusta noin... Ray yritti turhaan saada Faethia hereille...