Suvorovin jalanjäljillä Saimaan laivaston vanavedessä -hankkeen opintomatka Pietariin 22. 24.5.2006 Isto Vanhamäki (toim.)
Julkaisija: Saimaan laivaston vanavedessä -hanke (Hanketunnus: 510005). Tammikuu 2007. Joensuun yliopisto Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus Kuninkaankartanonkatu 5, PL 126, 57101 Savonlinna (015) 511 70 (vaihde) Telefax (015) 511 7691 http://skk.joensuu.fi Kansikuva: Pähkinäsaaren linnoitus Nevan suulla Laatokalla. (Isto Vanhamäki) 2
SISÄLLYS ALKUSANAT 4 Mika Lehtolainen & Isto Vanhamäki SUVOROVIN JALANJÄLJILLÄ MATKAN YHTEENVETO 6 Isto Vanhamäki PIETARIA KOKEMASSA 10 Minna Kähtävä-Marttinen ALEKSANDR VASILJEVITS SUVOROV 15 Ulla-Riitta Kauppi ALEKSANDR SUVOROV SUOMEN LINNOITTAJANA 19 Ulla-Riitta Kauppi MUISTELMIA KENRAALI SUVOROVISTA 25 Irina Lukkarinen & Isto Vanhamäki VENÄJÄN SAIMAAN LAIVASTO JA SEN TOIMINTA 1780 1810 28 Ljudmila Ivanovna Spiridonova 3
ALKUSANAT Mika Lehtolainen & Isto Vanhamäki Yksi Saimaan laivaston vanavedessä -hankkeen keskeisiä tavoitteita on Suomen ja Venäjän yhteiseen, erityisesti Saimaan laivaston ja kenraali Suvorovin historiaan perustuvien matkailutuotteiden kehittäminen. Niinpä otimme suunnan kohti hankkeemme esikuvan kotiseutuja, ja lähdimme seilaamaan Saimaan laivaston vanavedessä kohti Pietaria 22. toukokuuta 2006. Opintomatkamme tarkoituksena oli tutustua paikalliseen historiaan, koota ideoita ja saada uutta näkökulmaa historiaan pohjautuvien tuotteiden kehittämiseen. Samalla tutustuimme paikallisiin historian elävöittämiskeinoihin ja pohdimme, miten paikallisia käytänteitä voitaisiin hyödyntää omassa toiminnassamme ja mitä annettavaa meillä itsellämme olisi rajan taakse. Täyttikö matka sille asettamamme tavoitteet? Osallistujilta keräämämme palautteen perusteella voidaan kysymykseen vastata, että tavoitteet saavutettiin kohtuullisen hyvin. Matkanjärjestäjän näkökulmasta positiivista on se, että opintomatkan järjestelyjä pidettiin onnistuneina. Saimme pidettyä jollamme aikataulussa koko matkan ajan sekä tuurilla että taidolla. Pietarin tukkoinen liikenne aiheutti välillä harmaita hiuksia, mutta kokeneen kuljettajamme ansiosta selvisimme siitäkin kunnialla. Hankkeemme Venäjä-yhteyksistä vastaavan suunnittelija Irina Lukkarisen ansiosta selvisimme sujuvasti käytännön järjestelyistä sekä vierailukohteissa että vapaa-ajalla. Risujakin kuuluu aina matkalla jakaa. Niitä saivat hotellihuoneet, jotka eivät olleet aivan sitä tasoa, jota odotimme. Monilla jäivät yöunet vähiin aikaisten aamuherätysten vuoksi. Sujuvammilla logistisilla ratkaisuilla olisimme voineet säästää muutamissa kohdissa aikaa, jota toivottiin olevan enemmän omaan käyttöön ja rahojen tuhlaamiseen. Matkan suunnittelussa haasteena onkin aina se, miten lukuisten mielenkiintoisten tutustumiskohteiden ohella matkaohjelmaan saadaan järjestettyä aikaa myös akkujen lataamiseen niin, että matkan kokonaispituus ei venähdä turhan pitkäksi. Ohjelmaan kuulunut ja monien toivoma ja odottama sukeltajien järjestämä illanvietto ei pettymykseksemme toteutunutkaan suunnitellulla tavalla. Muutamien mutkien ja Nevan rantojen kautta löysimme kuitenkin mukavan illanviettopaikan jossa tarjoiltiin Pietarin parhaat lihapullat! Tämä raportti sisältää useita artikkeleita, joista ensimmäisessä hankkeen projektipäällikkö Isto Vanhamäki kertaa opintomatkan käänteet. Hankkeen koulutussuunnittelija Minna Kähtävä- Marttinen luo omassa artikkelissaan katsauksen matkan opinnolliseen antiin ja siihen, koimmeko matkalla elämyksiä ja saimmeko uutta näkökulmaa omien matkailukohteidemme ja -tuotteidemme kehittämiseen. Suvorov-asiantuntija, tutkija Ulla-Riitta Kauppi tekee omissa artikkeleissaan yhteenvedon Suvorovin elämästä ja hänen roolistaan Kaakkois-Suomen linnoittajana. Irina Lukkarinen ja Isto Vanhamäki luovat katsauksen Suvorovin arkielämään M. I. Pyljajevin artikkelin pohjalta. Lisäksi raportissa on Ljudmila Ivanovna Spiridonovan artikkeli Venäjän Saimaan laivastosta ja sen toiminnasta vuosina 1780 1810. 4
MATKAOHJELMA Maanantai 22.5. Imatra-Svetogorsk-Viipuri-Kronstadt-Pietari Klo 7.30 Lähtö Savonlinnasta, Puistokatu 7:n edestä. n. 8.45 Puumala 10.00 Imatran linja-autoasema. 10.15 Suomen tulli Imatran Pelkolassa. Siirtyminen Moskovan aikaan (+1h). n. 12.30 Svetogorsk n. 14.00 15.00 Ruokailu Viipurissa. n. 15.15 16.00 Vedenalaisen arkeologian näyttely Viipurin linnassa. Näyttelyssä esitellään Ruotsinsalmen meritaistelun tutkimuksia ja löytöjä. n. 18.00 18.45 Kronstadt n. 20.30 Pietari, majoittuminen hotelliin. Majoittumisen jälkeen illallinen. Tiistai 23.5. Pietari Klo 7.00 8.30 Aamiainen 8.30 Lähtö Suvorov-museoon. n. 9.00 10.30 Suvorov-museo n. 11.00 14.30 Pietari-Paavalin linnoitus. Opastetut käynnit Komendantin talon Pietarin historiaa esittävään museoon sekä uuteen rakenteilla olevaan näyttelyyn. Ruokailu linnoituksen ravintolassa ja omaa aikaa tutustua museokauppaan, Pietari-Paavalin tuomiokirkkoon ja linnoituksen alueeseen. n. 14.30 15.30 Nevan risteily. Lähtö Pietari-Paavalin linnoituksen laiturilta. n. 15.45 Linja-auto hotellille. n. 16.00 18.15 Vapaa-aikaa. n. 18.30 20.00 Andrei Lukoshkov esittelee johtamansa vedenalaisen tutkimusprojektin tuloksia. Illanvietto venäläisten sukeltajien kanssa. Keskiviikko 24.5. Pietari-Pähkinälinna-Nuijamaa-Lappeenranta-Imatra-Puumala- Savonlinna Klo 7.00 8.00 Aamiainen, huoneiden luovutus. 8.30 Lähtö Pähkinälinnaan. n.10.00 12.00 Tutustuminen Pähkinälinnaan. n.12.00 16.30 n.16.30 19.00 Ajo Viipuriin. Ruokailu matkan varrella. Ajo Nuijamaalle, rajan ylitys. Siirtyminen Suomen aikaan (-1h). n. 18.45 Lappeenrannan rautatieasema Juna Helsingin suuntaan lähtee klo 20.44. n. 19.30 Imatra n. 20.30 Puumala n. 21.45 Savonlinna 5
SUVOROVIN JALANJÄLJILLÄ MATKAN YHTEENVETO Isto Vanhamäki Lähtökohdat Opintomatkamme kohteet oli huolellisesti valittu hankkeessa käsiteltävien teemojen mukaan: sopiva sekoitus Suvorovia, sukellusta, puvustusta, opastusta, elävöittämistä, risteilyä, matkamuistoja ja aimo annos Suomen ja Venäjän välistä historiaa sekä siihen liittyvää kulttuuria. Kattavasta matkaohjelmastamme kävi kiittäminen koulutussuunnittelijaamme Minna Kähtävä-Marttista, jonka suunnittelema ohjelmarunko vastasi erinomaisesti matkalle asettamiamme tavoitteita. Karavaanimme Suvorovin jalanjäljille nytkähti liikkeelle Joensuun yliopiston Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskuksen matkailuklusterin toimitilojen pihasta Savonlinnan Puistokadulta maanantaina puoli kahdeksan aikaan. Osa matkaporukastamme tuli kyytiin matkan varrelta. Varsinainen kokoontuminen tapahtui Imatran keskusliikenneasemalla, jossa tarmokas matkanjohtajamme, suunnittelija Mika Lehtolainen, kokosi meidät ja etelästä junan kyydissä matkanneet ryhmän jäsenet yhteen hienoksi opintomatkaryhmäksi, johon kuului monen alan asiantuntijoita. Aikamatkamme historiaan saattoi alkaa. Viipurin ja Kronstadtin kautta Pietariin Matkatessamme Svetogorskista Viipuriin johtavaa muhkuraista tietä asiantuntijamme Ulla-Riitta Kauppi Museovirastosta luennoi mielenkiintoisesti Suvorovin historiasta ja Suvorovista ihmisenä. Ulla-Riitta kertoili Suvorovin Suomen ajan saavutuksista, Saimaan laivastosta ja Suvorovin kanavista. Lisäksi Ulla-Riitta käsitteli luennoissaan laajemmin Suomen ja Venäjän historiaa, joka antoi taustaa matkamme teemalle. Kuva 1. Tutkija Ulla-Riitta Kauppi luennoimassa Suvorovin historiasta matkalla Svetogorskista Viipuriin Viipurissa ruokailimme tyylikkäästi Pyöreässä tornissa ja ehdimme lyhyesti pyörähtää Viipurin torillakin tuliaisia hankkimassa. Viipurin linna oli matkamme ensimmäinen varsinainen kohde. Siellä jätimme itse linnaan tutustumisen sivuseikaksi ja keskityimme olennaiseen. Tutustuimme asiantuntevan oppaamme johdolla vedenalaisen arkeologian näyttelyyn, joka tarjosi teemamme puitteisiin hyvin sopivan ja varsinkin sukelluspuolen ihmisiin vetoavan, lähinnä harrastustoimintaan perustuvan kokoelman karttoja, tauluja ja veden alta nostettuja esineitä. Teemamme kannalta kiinnostavimpia näyttelykohteita olivat Saimaan laivaston käytössä olleiden tykkijollien piirrokset. Opasta tulkkasi opintomatkalle osallistunut Oleg Kiuru. Viipurin linnasta lähdettyämme kiersimme bussilla vielä venäläisten 1700-luvulla Viipurin puolustukseksi rakennuttaman Pyhän Annan kruunun linnoituksen kautta. Ulla-Riitta Kauppi kertoi mielenkiintoisia seikkoja linnoitustöiden ajasta. Viipurista suuntasimme bussin keulan kohti Pietaria. Matkalla poikkesimme keskellä merta, Kotlinin saarella, Kronstadtissa. Kiersimme saarta bussilla ja katselimme linnakkeita, joita alettiin rakentaa Ruotsin ja Venäjän välillä käydyn Pohjan sodan aikana 1700-luvun alussa. Ulla-Riitta kertoi meille linnoituksen mielenkiintoista historiaa ajalta, jolloin se oli Venäjän ja Neuvostoliiton merimahdin keskus. Pysähdyimme ihastelemaan kaunista Laivaston katedraalia ja ikuisesti palavaa tul- 6
ta. Tutustuimme myös paikallisiin matkamuistokojuihin mielessämme matkan keskeinen teema: miten historiaa voisi paremmin tuotteistaa ja hyödyntää matkailussa? Kruunukaupungista laivastomme lipui bussilla viimeisen etapin Pietarin ytimeen ja St. Petersburg -hotelliin, jossa majoituimme mukavasti matkan ajan. Jo ensimmäinen matkapäivä tarjosi varsin mielenkiintoisia kohteita, vaikka olimmekin vasta matkalla varsinaiseen määränpäähämme Nevan rantamille. Ensimmäinen opintomatkapäivä huipentui Pietarin kauniiseen ilta-aurinkoon ja päivälliseen mainiossa ravintolassa, jossa tarjoiltiin matkan teemaan hienosti sopivaa Suvorovin keittoa, joka sisälsi mm. kalaa, vihanneksia, juureksia ja sieniä. Suvorovin museosta Pietari-Paavalin linnoituksen kautta Nevan aalloille Kuva 2. Tutustumista paikalliseen kulttuurin elävöittämiseen Kronstadtissa. Toinen matkapäivämme lähti käyntiin monien mielestä liiankin aikaisin aamulla, mutta ohjelmassamme oli niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, että oli parempi rientää ensimmäiseen kohteeseen jo aamutuimaan. Matkaohjelmassamme oli ensimmäisenä teemamme näkökulmasta katsoen yksi mielenkiintoisimmista kohteista: Suvorov-museo. Museon kokoelma on mahtava esitys Suvorovin elämästä ja saavutuksista. Hankkeessamme suunniteltavien matkailutuotteiden elävöittämistä ajatellen oli erinomaista tutustua Suvorovin ajan pukuihin ja esineistöön. Ajan henkeen pukeutunut oppaamme kertoi asiantuntevasti erittäin mielenkiintoisia asioita Suvorovin historiasta. Saimme jopa nähdä performanssin Suvorovin aikakauden sotilaiden toiminnasta. Suvorov-museossa, kuten muissakin matkamme kohteissa, korvaamattoman työn teki hovitulkkimme, suunnittelija Irina Lukkarinen, jota ilman opintomatkamme toteuttaminen olisi ollut, jollei mahdotonta, ainakin monikertaisesti vaikeampaa. Suvorov-museo oli matkamme teeman kannalta erittäin hieno elämys. Tämänkin elämyksen kruunasi vielä hieno elävöittämisen oivallus: aidot Suvorovleivokset, joita saimme loppumatkan aikana nautiskella bussissa useaan otteeseen lohdutukseksi siitä, että Pietarin tukkoisen liikenteen vuoksi kävellen olisimme olleet jo perillä. Suvorov-museosta kurvasimme bussilla toiselle puolelle Neva-jokea, Pietari-Paavalin linnoitukseen. Linnoituksessa olivat käynnissä mittavat restaurointityöt, jotka hieman Kuva 3. Suvorov-museon oppaat elävöittivät vierailuamme pukeutuen ajan henkeen kuuluvasti. haittasivat kokonaisuutta. Työt eivät kuitenkaan merkittävästi häirinneet tutustumistamme, vaan oli itse asiassa hienoa nähdä, että arvokasta kokonaisuutta kunnostetaan. Tulevaisuudessa voimme siis mennä takaisin katsomaan loistoonsa palautettua linnoitusta. Pietari-Paavalin linnoituksessa tutustuimme Pietarin historiasta kertovaan näyttelyyn. Näyttelyssä oli erittäin mielenkiintoista tarkastella paikallisia elävöittämisen keinoja, ammentaa ideoita oman toiminnan kehittämistä varten sekä samalla miettiä, mitä asioita itse tekisi toisella tavalla. 7
Pietari-Paavalin linnoituksen laiturista lähdimme keinumaan Nevan aalloille ja Pietarin kapeisiin kanaviin. Risteilymme tarkoituksena oli tarkastella, mitä saamme irti pelkästään katselemalla asioita ilman kohteisiin liittyvää selostusta. Tästä syystä laivamatkamme aikana ei ollut opastusta. Samalla saimme hieman rentoutua kiivastahtisen päivän keskellä lipuen toinen toistaan matalampien ja kapeampien tunneleiden läpi ja katsella, miltä Pietari näyttää joelta käsin. Hienoltahan se näytti. Illalla pysyttelimme vesi-teemassa ja tutustuimme Andrei Lukoshkovin johdolla paikallisten sukeltajien ja arkeologian harrastajien tekemiin mallinnuksiin pohjassa makaavista hylyistä ja muinaisista meritaisteluista. Tarkoituksena oli viettää iltaa ja verkostoitua paikallisten sukeltajien kanssa enemmänkin, mutta opintomatkaryhmän sukellusporukka koki pettymyksen illan rajoittuessa multimediaesityksiin. Hieman lohtua väsyneille matkalaisille toi kuitenkin illallinen viikinkiravintolassa. Pähkinäsaaren salaisuudet Opintomatkamme kolmantena eli viimeisenä päivänä jätimme Pietarin pölyt taaksemme ja suuntasimme Laatokan rannalle Nevan suulle. Vuonna 1323 solmittiin Pähkinäsaaressa Ruotsin ja Novgorodin välillä rauha, jolla määriteltiin valtioiden välinen raja. Saarelle novgorodilaiset rakensivat Pähkinälinnan, joka oli opintomatkamme viimeinen varsinainen kohde. Lotjakyyti saarelle oli mahtava linnan tullessa hiljalleen näkyviin niemen takaa. Linnan monivaiheinen historia Pähkinäsaaren rauhasta toiseen maailmansotaan ja aina nykypäivän matkailukohteeksi asti kruunasi opintomatkamme viimeisen päivän. Kuva 4. Näkymät Pähkinälinnan tornista 2. maailmansodan piiritysten aikana raunioituneiden rakennusten yli aavalle Laatokalle ovat huikeat. Linnan muurien sisällä olevat raunioituneet tiilikasarmit ovat vaikuttava muistomerkki sodan tuhoista. Myös linnan synkkämaineinen vankilahistoria kaikessa karmeudessaan oli varsin vaikuttavaa kuunneltavaa. Tässä paikassa konkretisoituu se, miten jo itsessään vaikuttavaa fyysistä elementtiä historian ja tarinoiden keinoin elävöitettäessä voidaan paikan symbolinen merkitys ja kokemuksen vaikuttavuus moninkertaistaa. Pähkinälinnassa voitiin myös mainiosti pohdiskella esteettömyys- ja saavutettavuuskysymyksiä, sekä sitä, miten matkailijoiden oloja tämänkaltaisessa kohteessa voitaisiin parantaa ja näin lisätä kohteen houkuttelevuutta. Huomasiko kukaan esimerkiksi Pietarissa yhtään mainosta Pähkinälinnasta? Matkan huipennuksena saimme mahdollisuuden nousta linnan korkeimman tornin huipulle ihailemaan linnan edustalla valtavana avautuvaa Laatokkaa. 8
Lopuksi Loistelias Pietarin ohitustie ei ollut vielä toukokuussa 2006 avattu, joten paluumatkalla Pähkinälinnasta piipahdimme vielä Pietarin keskustassa lounastamassa ja jatkoimme sitten moottoritietä pitkin rajalle. Kuten koko matka, myös paluu meni aikataulullisesti nappiin. Jopa niin hyvin, että rajamuodollisuuksien yllättävän vauhdikkuuden ja matkanjohtaja Mika Lehtolaisen ansiokkaan kirittämisen myötä olimme Suomen puolella kolme tuntia etuajassa. Näin ollen etelän suuntaan menijät pääsivät kotiin jo aikaisemmalla junalla, mikä varmasti oli tervetullut yllätys rankan, mutta antoisan matkan jälkeen. Matkan järjestelyt sujuivat kauttaaltaan mainiosti. Tästä voidaan kiittää hyvää etukäteisvalmistelua ja projektihenkilöstön esimerkillistä toimintaa sekä organisointikykyä. Projektin vetäjän ei juuri tarvinnut rehkiä pitääkseen langat käsissään. Suuri kiitos kuuluu tietysti myös hienolle, aktiiviselle ja joustavalle osallistujaryhmällemme, yhdessähän kokonaisuus luodaan. 9
PIETARIA KOKEMASSA Minna Kähtävä-Marttinen Tuonneko ylöskö meidän pitää kiivetä? Onpa upea! Hei, ne pyydysti taimenen suoraan altaasta! Toivottavasti kukaan ei tilannut villisikaa. Miten kauan tämä vielä kestää?? Koimme Pietarin matkalla yhtä ja toista. Matkasimme monenlaisissa elementeissä: kuljimme vesillä ja maalla, olimme miljoonametropolissa ja miltei autiolla saarella, kävimme tietoa pursuavissa näyttelyissä, joissa informaatiota valettiin päällemme ja toisaalta kelluimme hiljaisuudessa, jossa kukaan ei selittänyt sitä mitä näimme. Takkiin tarttui jotakin. Miten koin tämän asian? Entä tuon? Naapuri näyttää kiinnostuneelta, mutta minusta tämä on aika yhdentekevää, jalat kastuu, on kylmä ja opaskin vastailee kännykkään kesken opastuksen. Sänkykin oli liian lyhyt enkä saanut unta. Mutta kyllä ne 3D rekonstruktiot olivat hienoja! Matkan tarkoituksena oli käydä kokemassa Pietarin vesiä ja toiveena oli saada pulska saalis, jota kotikonnullakin voisi hyödyntää. Pietarissa olimme kokijoita, kotona olemme kokemuksen ja elämyksen tuottajia. Kokemus ja elämys saattavat tuntua puhki kulutetuilta termeiltä, joiden sisältöä tarkemmin mietittäessä on kuitenkin vaikea tavoittaa. Mitä elämys ja kokemus ovat? Matkailun saralla elämystä on määritelty esimerkiksi seuraavasti: elämys tarkoittaa emotionaalista kokemusta, jolla on positiivinen, kohottava vaikutus Borg & Kivi & Partti 2002. Elämys on moniaistinen, positiivinen ja kokonaisvaltainen tunnekokemus, joka voi tuottaa kokijalleen henkilökohtaisen muutoskokemuksen Tarssanen 2005. Kokemuksella ja elämyksellä on pieni ero. Kokemus on sisällöltään tiedollinen, kun taas elämys rakentuu enemmän emotionaalisesti. Elämys on kokemusta yksilöllisempi, eikä sitä voi vertailla samalla tavalla kun kokemusta (Komppula & Boxberg 2002, 27.) Kokemus ja elämys kulkevat käsi kädessä, ja ne voivat olla totta myös yhtä aikaa. Kokemuksen kinkkisyydestä ja elämyksen ehdoista Kokemusten ja elämysten tuottaminen voi olla vaikeaa. Kokemus ja elämys syntyvät ihmisessä monien osasten summana. Jokainen luo itse oman elämyksensä omista lähtökohdistaan ja elämänhistoriastaan käsin. Näin kävijä omine ominaisuuksineen onkin tilanteen keskiössä. Tämä tekee kokemuksen ja elämyksen tuottamisesta haasteellisen. Miten voin luoda tai tuottaa sellaisen tilanteen tai sellaiset olosuhteet, että kävijä pääsee kokemaan elämyksen? Oppaita ja koulutusta kokemuksen ja elämyksen olemuksesta ja luomisesta matkailun saralla on ollut enenevässä määrin tarjolla 1990-luvulta lähtien (esimerkiksi Aho 2001, Borg & Kivi & Partti 2002, Komppula & Boxberg 2002, Tarssanen 2005). Edellytyksenä kokemuksen ja elämyksen syntymiselle on se, että koettava asia osataan välittää kävijälle. Monet kohteet eivät avaudu sellaisenaan. Haluamme välittää kohteesta viestin, jota ei ymmärretä väärin. Miten rakentaa viesti niin, että se parhaalla mahdollisella tavalla tavoittaa kuulijan? 10
Kohde monentasoisine sisältöineen merkityksineen ja arvoineen pitää kääntää tai tulkita kävijän ymmärtämälle arkikielelle ja tuoda kohde kävijän kokemusmaailmaan. Tulkinta on väylä kokemukseen ja elämykseen, mutta se voi myös itsessään olla kokemus tai elämys tai sen osa. Kohteen kääntäminen (engl. interpretation) on viestintäprosessi, jossa kävijä ja kohde kohtaavat oivalluksia tuottavalla tavalla. Interpretaatio on tarkasti suunniteltu, luova tapa viestiä haluttu kohde, kuten vaikkapa näyttely tai luonnon nähtävyys. Interpretaation rakentamisessa hyödynnetään vahvasti psykologiaa ja oppimisteorioita. Interpretaatio ei ole pelkän informaation jakamista. Interpretaatio haastaa ajattelemaan, paljastaa uusia näkökulmia, viihdyttää, on persoonallista, henkilökohtaista, helposti seurattavaa ja rakennettu kiinnostavien teemojen ympärille. (Ham 1992, Tilden 1977, Veverka 1994). Interpretaatio perustuu kävijän tarpeisiin, mahdollisuuteen olla itse osa viestintäprosessia sekä kävijän ymmärtämiseen ja kunnioittamiseen (Larsen 2003). Interpretaatiota voidaan tietystä näkökulmasta pitää myös taiteena (Tilden 1977). Viestin rakentaminen teemalliseksi on olennainen interpretaation tunnusmerkki. Interpretaatiota käytetään kulttuuri- ja luontoperinnön tulkintatapana etenkin englanninkielisissä maissa. Pietarista haaviin jäänyttä Takaisin Pietariin. Eri matkakohteissa koimme ja erittelimme konkreettisesti sitä, mistä osasista kokemus tai elämys koostuu. Mikä oli paras kokemus tai elämys? Tai mikä kohde oli lattein tai kiinnosti vähiten? Seitsemässä palautetussa vastauslomakkeessa joista yksi oli useamman vastaajan yhteistyötä parhaiksi kokemuksiksi tai elämyksiksi nousi viisi kohdetta. Latteimmaksi kokemukseksi nimettiin kolme kohdetta. Matkan paras kokemus tai ykköselämys Pähkinälinna 2 vastausta Pietari-Paavalin linnoitus 1 Pietari-Paavalin linnoitus, tuomiokirkko 1 Suvorov-museo 1 Nevan risteily 1 Ei yhtä kohdetta yli muiden 1 Vähiten kiinnostavin tai lattein kokemus Ei latteaa kokemusta 3 vastausta Viipurin näyttely 2 Nevan risteily 1 Pähkinälinna 1 11
Mitä kokemuksen elementtejä matkalla tunnistettiin? Hyvänä koettiin visuaalisuus (kauneus, esteettinen elämys, huikea taidonnäyte, loiston huumaa) sisällön merkityksellisyys (historia, arvostuksen mittavuus venäläisessä historiassa) uutuus (ei ole aiemmin käyty) moniaistisuus (vasaran pauke) luovuus (lapsenmielisyys, demonstraatiot) vaihteleva ympäristö (siirtyminen (laivalla)) asiakkaan huomiointi (englanninkieliset tekstit) ainutlaatuisuus/ aitous (ainutlaatuisuus) Vähiten kiinnostavan kokemus muodostui puolestaan seuraavista elementeistä puutteet sisällössä (sisältö puuttuu) puutteet kohteen esille tuomisessa (kohde sekava ja nuhruinen) ajankäyttöön liittyvät seikat (ajankäytön rajallisuus) puutteet opastuksessa (kokemuksen pilasi oppaan kova kiire ja epäonnistunut yhteistyö tulkin kanssa, opas ei osannut jaksottaa kertomusta, tehdä vähemmän pikkutarkaksi sisällöltään) aihe ei kiinnostanut kävijää (itselleni vähiten kiinnostava [kohde]) (Suorat lainaukset on merkitty kursiivilla. Kaikkien vastaajien käsialasta ei valitettavasti saatu selvää, joten kyseiset vastaukset puuttuvat yllä olevista listoista). Onnistuneen kokemuksen tai elämyksen elementit liittyivät itse kohteeseen, joka koettiin sekä sisällöltään että visuaaliselta asultaan kiinnostavaksi ja aidoksi. Myös kohteen vaihteleva ympäristö tai sinne kulkeminen koettiin positiiviseksi, samoin kuin kohteen sanoman tai viestin välittäminen luovalla tavalla. Moniaistisuus toi miellyttävyyttä ja kävijän huomioiminen koettiin hyvänä. Hyväksi koetulla kohteella oli myös uutuusarvoa. Miellyttävässä kokemuksessa vaikuttivat siis kohde ympäristöineen, tapa, jolla kohteen viesti välitettiin kävijälle sekä kävijän huomioiminen. Vähiten kiinnostavan kokemuksen keskeiset elementit liittyivät myös kohteen ominaisuuksiin ja siihen, miten kohteen sanomaa välitettiin kävijöille. Latteimmassa kokemuksessa kohteen sisältö koettiin puutteelliseksi ja kohteen viesti epäselväksi ja huonosti esiin tuoduksi. Puutteet opastuksessa häiritsivät samoin kuin ajan puute. Vähiten kiinnostavaan kokemukseen vaikuttivat myös asiakkaan ominaisuudet: asiakas ei ollut kiinnostunut juuri siitä aihepiiristä, jota kohde edusti. Kokemukseen liittyviä osia Kokemuksen ja elämyksen elementeiksi tunnistettiin siis itse kohde ympäristöineen ja sinne kulkeminen, kävijä itse ja sisällön viestiminen. Kohteen kokeminen on kokonaisuus, jossa kaikkien osa-alueiden tulee olla kunnossa. Kohteen ja kävijän kohtaamisessa kävijä toi tilanteeseen oman itsensä odotuksineen, tietoineen, kokemuksineen ja muine ominaisuuksineen. Joku oli jo etukäteen kiinnostunut kohteesta, toista taas juuri se aihepiiri ei kiinnostanut. Kävijä on kuningas. Sanotaan, että kohde on onnistunut, jos kävijä kokee sen onnistuneeksi. Tunnenko siis riittävän hyvin omien kävijäryhmieni kiinnostuksen kohteet, motivaatiot ja tarpeet, että osaisin suunnata tuotteeni yhä paremmin heille? 12
Kohteen sisällön onnistunut välittäminen paikan päällä onnistunut esitystapa, toiminnallisuus, onnistunut opastus, kävijän huomiointi, kiinnostavalla tavalla rakennettu viestintä ja viestiin ja viestintään sopivat kanavat loi mahdollisuuden kokemukseen ja elämykseen. Se herätti kohteen eloon. Vastaavasti huonossa tai vähiten kiinnostavassa kokemuksessa kohteen viesti ei sekavan, nuhruisen ja epäselvän viestinnän takaa saavuttanut kävijää. Oliko kohteen viesti ehkä ristiriitainen? Oliko kohteella varsinaista viestiä ollenkaan, vai esittelikö se vain faktoja? Olisiko jokin toinen esittelytapa ollut parempi? Oliko kävijöihin suhtautuminen välinpitämätöntä? Mitä kohteessa käteen jäi käynnin jälkeen? Kokemisen taustalla vaikutti myös se yhteisö tai yhteiskunta, joka loi puitteet ja suuntaviivat tavalle rakentaa, luoda ja tuoda kohde esille. Mitä tuodaan esille ja mitä jätetään sanomatta? Eri kulttuurista tulevat saattavat havaita eroja herkemmin kuin omasta kulttuurista tulevat. Miten tässä kulttuurissa sanotaan asiat? Miten omassa kulttuurissani niitä esitetään? Tavoittaako oma viestini myös muista kulttuureista ja vähemmistöistä tulevat? Asia ja miten se sanotaan Kohteen voi välittää kävijöille monella tavalla. Draama, toiminnallisuus, multimedia, seikkailu, leikki, teksti, puhe, kuva yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua ei ole. Olennaista kohteen tulkitsemisessa on kuitenkin se, miten asia sanotaan. Tulkitsijan oma kiinnostus ja innostus tulkittavaan asiaan ovat keskeisiä, sillä niiden olemassaolo tai puuttuminen välittyy kävijälle. Jos en itse ole innostunut tuotteestani, miten voin odottaa, että kävijät olisivat? Ilman omaa innostusta kävijänkin kokemus latistuu. Pietarin retken antina näimme monenlaisia oppaita ja tulkitsijoita ja monella tavalla rakennettuja viestejä. Millainen tulkitsija, viestin välittäjä tai kokemuksen ja elämyksen tuottaja itse haluaisin olla? On myös syytä muistaa, että kaikki kohteet eivät tarvitse tulkintaa. Tiedon ja tarinoiden vuodattaminen vaikuttavassa paikassa saattaa tärvellä elämyksen. On myös aika olla hiljaa. Se vaatii taitoa. Mitä matkan jälkeen? Pietarin retkellä pääsimme valmiiseen, muiden suunnittelemaan ja kattamaan kokemus- ja elämyspöytään. Millainen on oma pöytämme? Paneudumme tarkemmin kohteen sisällön välittämiseen ja onnistuneen viestin rakentamiseen sekä sitä kautta rakentamaan onnistunutta kokemusta ja elämystä Saimaan Laivasto -hankkeen tulevissa koulutuksissa. Tervetuloa mukaan! Kirjallisuus Aho, Seppo. (2001). Matkailuelämys prosessina: elämysten synnyn ja kehityksen vaiheet. Julkaisussa Matkailuelämykset tutkimuskohteina, toim. Seppo Aho, Antti Honkanen ja Jarkko Saarinen. Lapin Yliopiston matkailun julkaisuja. B.Tutkimusraportteja ja selvityksiä 6. Borg, Pekka & Elina Kivi & Minna Partti. (2002). Elämyksestä elinkeinoksi. Matkailusuunnittelun periaatteet ja käytäntö. Ham, Sam. (1992). Environmental Interpretation. A Practical Guide for People with Big Ideas and Small Budgets. Komppula, Raija & Matti Boxberg. (2002). Matkailuyrityksen tuotekehitys. Larsen, David L. (2003). Meaningful Interpretation. How to connect hearts and minds to places, objects, and other resources. 13
Tarssanen, Sanna (toim.) (2005). Elämystuottajan käsikirja. Veverka, John. (1994). Interpretive Master Planning. 14
ALEKSANDR VASILJEVITS SUVOROV Ulla-Riitta Kauppi Aleksandr Vasiljevits Suvorov (1729 tai 1730 1800) oli Venäjän maineikkaimpia sotapäälliköitä, mies, joka kukisti kasakka Pugatsovin johtaman kapinan Donilla vuonna 1774, upseeri, joka taisteli useita kertoja Turkin ja Puolan vastaisissa sodissa sekä generalissimus, joka johti Venäjän ja Itävallan yhtyneitä armeijoita Italian Alpeilla Napoleonia vastaan. Mutta hän oli myös vuosina 1791 1792 Kaakkois-Suomeen rakennetun linnoitusketjun pääsuunnittelija ja rakennustyön johtaja. Suvorov, Ryminskin (Rooman) kreivi, osasi perimätiedon mukaan ainakin jonkin verran suomea, ja eräissä muistokirjoituksissa hänellä arvellaan olleen suomalaisia ja ruotsalaisia esi-isiä. Totuus on kuitenkin se, että Aleksandr Vasiljevits Suvorov syntyi Moskovassa ylipäällikkö, kenraali Vasili Ivanovits Suvorovin (1707 1775) pojaksi. Moskovassa hän myös vietti nuoruutensa, mutta lienee Novgorodin seudulla viettäminään kesinä ja varsinkin toimiessaan Novgorodin ylimuonitusmestarina 1750-luvun puolivälin jälkeen saanut kosketuksen suomalaisiin tavatessaan seudun karjalaisia. Niin ikään väitteet siitä, että Suvorov olisi oppinut linnoitustaidon jo kehdossa isältään, jonka on Kuva 1. Aleksandr Suvorov väitetty kääntäneen venäjäksi ranskalaisen sotamarsalkka Sebastian le Preste du Vaubanin linnoitusopin, ovat myöhemmin kukoistaneen ns. Suvorov-kirjallisuuden ansiota. Suvorov halusi sotilasuralle silkkaa näyttämishaluaan ja uhmakkuuttaan. Hän oli nimittäin pienikokoinen ja hintelä, eikä isä uskonut, että pojasta olisi sotilaaksi. Siitä huolimatta vuonna 1742 poika kirjoittautui 12-vuotiaana sotilaspalvelukseen tavalliseksi rivimieheksi, kuten tapana oli. Urakehitys ei ollut erityisen nopea, sillä vasta 30-vuotiaana hänet ylennettiin everstiluutnantiksi ja komennettiin divisioonan päälliköksi Puolan vastaiselle rintamalle. Tuolloin 1760- luvulla hän myös sai tuntuman Preussin armeijan taistelutaktiikkaan, piti sitä liian hitaana ja kaavamaisena ja alkoi kehittää omaa, nopeaan hyökkäykseen perustuvaa strategiaansa. Sitä hän sovelsi ensimmäisen kerran 1770-luvulla Puolaa ja Turkkia vastaan käydyissä sodissa. Kustaa III:n vallankaappaus vuonna 1772 herätti levottomuutta Venäjällä, ja kun Suvorov välillä palasi sotakentiltä Pietariin, hän sai määräyksen tarkastaa Ruotsin vastainen raja. Matka Suomessa kesti parisen viikkoa ja sinä aikana Suvorov ehti käydä Viipurin ja Käkisalmen linnoituksissa sekä Olavinlinnassa. Timtshenko-Rubanin vuonna 1913 julkaiseman kuvauksen mukaan Suvorov oleskeli tuolloin maalaiskylissä tavallisissa vaatteissa ja nimeään ilmoittamatta päästäkseen perille suomalaisten mielialoista. Samaisen lähteen mukaan Suvorov olisi tuolloin puhunut ja kirjoittanut suomeksi (po tsuhonski) ja palattuaan Pietariin rauhoittanut keisarinnaa kertomalla suomalaisten olevan perin tyytymättömiä Ruotsin kuninkaaseen. Tämän tarkastusmatkan seurauksena keisarinna Katariina Suuri perusti Luumäelle Taavetin linnoituskaupungin. 15
Suomen komennuksen jälkeen Suvorov palasi Turkin sotaan, josta hänet määrättiin kukistamaan sotilasrasituksia vastaan kapinoivia Donin kasakoita. Noina vuosina hän palveli keisarinnan suosikin, kenraali ja ruhtinas Potemkinin Grigori Aleksandrovits Potemkin (1739 1791) alaisena. Krimillä Suvorov joutui toimimaan sekä strategina että linnoittajana suunnitellessaan tataarien kukistamiseksi tarkoitetun ns. Taurian niemimaan puolustusjärjestelmän. Silloiset taistelut, erityisesti Otsakovin piiritys vuonna 1788, olivat koko Euroopan huomion kohteena. Ylipäällikkö, kookas, rehevä ja mahtipontinen Potemkin, oli pienen, askeettisen ja kunnianhimoisen Suvorovin vastakohta. Yhteistyö johti välirikkoon, jonka aiheuttama lähes vainoharhainen kauna korosti Suvorovin omalaatuisia luonteenpiirteitä. Saamansa uudet tehtävät, kuten Kustaan sodan jälkeisen määräyksen Suomen linnoittamisesta, hän tulkitsi suoranaiseksi maastakarkoitukseksi, vaikka todellisuudessa sekä keisarinna että ylipäällikkö luottivat häneen. Vuosina 1788 1790 Kustaa III oli yrittänyt vallata takaisin sekä suuren Pohjan sodan (1700 1721) yhteydessä menetetyt Viipurin ja Käkisalmen että pikkuvihan (1741 1742) päätteeksi solmitussa Turun rauhassa menetetyt vastaperustetut linnoituskaupungit Haminan ja Lappeenrannan. Ruotsi oli joutunut luopumaan koko Kaakkois-Suomesta Kymijoen läntistä haaraa ja pohjoista Savonlinnaa myöten. Alue oli liitetty Venäjän keisarikuntaan Viipurin kuvernementtina, jonka kaupunkeihin oli sijoitettu venäläiset varuskunnat. Suvorovin tehtäväksi tuli nyt luoda keisarikunnan luoteisrajalle kolmiportainen linnoitusvyöhyke pääkaupunki Pietarin suojaksi. Uloimman ketjun muodostivat uudet linnoitukset Kyminlinna ja Ruotsinsalmi, Järvitaipale, Utti ja Liikkala sekä jo vuonna 1773 perustettu Taavetti. Seuraavassa vyöhykkeessä olivat Hamina ja Lappeenranta sekä pohjoisin Olavinlinna, joita kaikkia vahvistettiin samoin kuin Viipuria ja Käkisalmea. Sisin rintama oli Pietarin kaupungissa sijaitseva Pietari-Paavalin linnoitus. Suvorovin johdolla vuosina 1791 1792 töitä suunnitteli ja johti määräaikainen Suomen linnoituskomissio, joka toimi suoraan sotakollegion ja keisarinnan alaisuudessa. Sen jälkeen rakentamisesta vastasivat pysyvät insinöörikomennuskunnat. Suvorovin topografina olivat everstiluutnantti, sittemmin kenraalikuvernööri, Fabian Steinheil ja myöhemmin töiden jatkosta vastannut hollantilaissyntyinen insinöörikenraali Jan Peter van Suchtelen. Linnoitusketjuun liittyi neljä kanavaa Kutvele, Kukonharju, Telataipale ja Käyhkää joita pitkin Lappeenrantaa, Savonlinnaa ja Kärnäkoskea tukikohtinaan pitänyt Saimaan Laivasto (Saijmanskij Flot) seilasi. Linnoitustöiden aikana Suvorov oleskeli Kaakkois-Suomessa vajaan kahden vuoden ajan. Tuona aikana rakennustöihin osallistui yli 40 000 venäläistä sotilasta sekä useita satoja Venäjältä tuotuja rangaistusvankeja. Työn nopeuttamiseksi Venäjän armeija alkoi palkata rakennustöihin myös vapaita miehiä, ja linnoittamisesta muodostui merkittävä taloudellinen vaikuttaja myös suomalaisväestölle. Viipurin ja Haminan kauppiaat ryhtyivät urakoitsijoiksi ja möivät sotaväelle tiiliä ja puutavaraa. Talouselämä ja alueen sosiaalinen rakenne joutuivat käymistilaan, mikä aiheutti äkkirikastumisia, yllättäviä konkursseja, maatalouden rappeutumista sekä yleistä moraalin laskua. Suomessa Suvorovilla ei ollut pysyvää asuinpaikkaa. Pisimpään hän asui Haminassa lääkäri Griinin lesken luona kirjoitellen katkeria kirjeitä Pietariin muutamalle uskotulleen sekä tyttärelleen, joka oli syntynyt eroon päättyneestä avioliitosta ruhtinatar Varvara Ivanovna Prozorovskajan kanssa. Kirjeissään hän ei osoita minkäänlaista kiinnostusta loskaisena ja nuhjuisena pitämäänsä Suomea tai sen asukkaita kohtaan. Myös välit poikaan, kenraali Aleksei Suvoroviin, lienevät olleen etäiset. Vuoden 1792 lopulla Aleksandr Suvorov palasi Krimille ylipäälliköksi ja linnoitustöiden johtajaksi, mikä oli hänelle ilmeinen helpotus. 16
Ennen lähtöään Suvorov laati Suomen puolustussuunnitelman Ruotsin mahdollisen uuden hyökkäyksen varalta. Se perustui vastavalmistuneisiin linnoituksiin ja kanaviin, sotaväen lisäämiseen Venäjän puoleisessa Suomessa sekä hyökkäyssuunnitelmaan Ruotsin itäisimpään tukikohtaan, Viaporin merilinnoitukseen. Vielä vuonna 1795 Suvorov kävi Suomessa lyhyellä linnoitusten tarkastuskäynnillä. Katariina II:n kuolema vuonna 1796 katkaisi sodan valmistelut Napoleonia vastaan. Valtaan noussut keisari Paavali I toimeenpani sisäpoliittisia puhdistuksia ja määräsi Suvorovin karkotettavaksi perintötilalleen Novgorodin Karjalaan puoleksi vuodeksi. Syvästi masentuneena vanhuksena Suvorov suunnitteli vetäytymistä luostariin. Ailahtelevan keisarin mielipiteet muuttuivat Wienin hovin vaikutuksesta, ja niinpä Suvorov sai Paavalilta määräyksen tulla Italiaan ylipäälliköksi johtamaan Venäjän ja Itävallan armeijoita Ranskaa vastaan käydyssä sodassa. Italia oli joutunut jo miltei kokonaan Napoleonin valtaan. Liittoutuneiden vastaisku vuonna 1799 huipentui Alppien ja Adda-joen ylitykseen. Ankarissa olosuhteissa Suvorov johti joukkojaan legendaarisella tavalla. Toisinaan käsittämättömän vapaamuotoisen strategian väitetään kuitenkin johtuneen rajusta kausijuopottelusta, jonka aikana Suvorovin kerrotaan viihdyttäneen sotilaitaan laulamalla suomalaisia kansanlauluja. Vasta viimeisellä sotaretkellään Suvorov saavutti todellisen itsenäisen ylipäällikkyyden, ja se kruunasi pitkän sotilasuran vain runsas puoli vuotta ennen hänen kuolemaansa. Syynä lienee ollut ennen kaikkea hänen luonteensa. Suvorovin itsekeskeisessä omahyväisyydessä oli suoranaista kurittomuutta. Myös Kustaa Mauri Armfelt tutustui Suvoroviin Prahassa vuonna 1799 ja luonnehti tätä eteväksi sotilaaksi, mutta omituisesti käyttäytyväksi hulluksi. Suvorov ei viihtynyt hovipiireissä eikä rauhanajan toimettomuudessa vaan sotakentillä, joilla hän pystyi tyydyttämään ainaista tuskaisuuttaan ja kovan toiminnan kaipuutaan. 1800-luvun alun aatehistoria esitti Suvorovin nerokkaana hupsuttelijana ja onnen suosikkina, ja vasta vuosisadan lopulla häntä alettiin arvostaa omaperäisenä sotilaana. Hänelle on Venäjällä pystytetty patsaita ja nimetty katuja ja Pietarissa lähellä Taurian palatsia sijaitsee Suvorov-museo. Suvorov nautti suurta arvostusta myös Neuvostoliiton aikana. Stalinin kaudella 1930-lopulla syntyi suoranainen Suvorov-kultti, joka tuotti aatteellisesti innoittavaa mutta lähdekritiikitöntä ja epätieteellistä ultrapatrioottista ja ulkomaalaisvastaista kirjallisuutta. Toisen maailmansodan aikana perustettiin kadettikoulunperinnettä jatkava Suvorovin sotilasoppilaitos ja otettiin käyttöön Suvorovin kunniamerkki. Stalin itse omaksui generalissimuksen tittelin, jota ei kukaan ollut käyttänyt Suvorovin jälkeen. Tuon ajan kirjallisuudessa Suvorov liitetään aikakauden sivistyneistöön, ulkomaisessa tutkimuksessa häntä sen sijaan kuvaillaan barbaariksi, joka kiistattomista sotilaallisista ansioistaan huolimatta ei milloinkaan osoittanut valtiomiestaitoa. Stalinin kauden jälkeen Suvorov-innostus laantui myös Neuvostoliitossa. Suvorov on haudattu Pietariin Neitsyt Marian taivaaseen astumisen kirkkoon, joka sijaitsee venäläisten sotajoukkojen suojelijaksi pyhitetyn Aleksanteri Nevskin nimeä kantavan luostarin alueella. Aluksi hänen haudallaan oli vain yksinkertainen messinkilevy vainajan toivomuksesta. 1800-luvun puolivälissä se vaihdettiin muistolaataksi, johon on kaiverrettu venäjäksi Tässä lepää Suvorov. 17
Kirjallisuus Anthing, Frederie (1795). Essai d'une histoire des guerres du comte Alexander Suworow, Rymnikski, 1, Cotha. Boguslavski, C.A. (1952). Suvorov v otetsestvennom izobrazitelnom iskusstve. Moskva. Brinken von den (1901). Sveitsarskij pohod Suvorova v 1799 godu, Helsingfors. Clausewitz, Carl von (1858). Die Feldzuge von 1799 in Italien und der Schweiz, l--11, Berlin. Cachot, Edouard (1903). Souvarow en Italie. Colubkov, Platon Vasiljevitch (1848). Otserk zizni i dejanij grafa Aleksandra Suvorova-Rymnikskogo, avtobiografija, Moskva, (Omaelämäkerta). Histoire des campagnes du marechal de Suworow, prince Italijski (1802) Paris. Martchenko A.V. (1900). Suvorov v svoih rukopisjah, St. Peterburg. Mestserjakov, P. (1949-1953). Suvorov, Dokumenty, I--IV, Moskva. Nonnenman, K. (1913). Nauka pobezdat generalissimusa Suvorova, Spb. Osipov, K. (1947). Suvorov. Osipov, K. (1949). Suvorov 1730-1800. Petrushevski, A. (1884). Generalissimus, knjaz Suvorov, I--111, St. Peterburg. Pohlebkin, V. (1982). A. V. Suvorov Suomessa vuosina 1791--1792. Sotahistoriallinen aikakauskirja 2, Joensuu. Polewoi, N. A. (1851). Geschichte des Fursten Italijski Grafen Suworoff-Rimnikski, Generalissimus der russischen Armeen, Mitau. Rekola, Kauko (toim. Timo Vihavainen) (1989). Suvorov Generalissimus Genius Smitt, Friedrich von (1867). Suvorov i padenije Polsi, 11, Sanktpeterburg. Smitt, Friedrich, von (1833). Suvorow's Leben und Heerzuge, 1, Wilna. Lopatin (toim.) (1986). A. V. Suvorov, Pisma. Moskva. Timchenko-Ruban, G. I. (1911). Suvorov i inzenernoje delo, St. Peterburg. Vasiljev, Jevgeni, (1899). Suvorov. Otserk jego vojennoj dejatelnosti, Vilna. 18
ALEKSANDR SUVOROV SUOMEN LINNOITTAJANA Ulla-Riitta Kauppi Kun Aleksandr Suvorov palasi kenraalimajurina Pietariin Puolan rintamalta vuonna 1772, hän sai Katariina II:lta määräyksen tarkastaa Ruotsin vastainen raja. Keisarinnan serkku Kustaa III oli juuri suorittanut vallankaappauksen, joka herätti Venäjällä poliittista levottomuutta. Olihan Venäjä kukistanut Ruotsin suurvalta-aseman vuosisadan alussa suuren Pohjan sodan (1700 1721) yhteydessä. Ruotsin revanssiyritys, hattujen sota (1741 1742), oli hätiköity ja päättyi uusiin alueluovutuksiin. Turun rauhan (1743) rajalinja oli siirtynyt yhä sisemmäksi Suomeen Kymijoen läntiseen haaraan ja Saimaalle. Vastaperustetut linnoituskaupungit Hamina ja Lappeenranta sekä keskiaikainen Olavinlinna olivat muuttuneet venäläisiksi varuskunniksi. Suvorovin matka Suomessa kesti parisen viikkoa. Sinä aikana hän ehti käydä Viipurin ja Käkisalmen linnoituksissa sekä Olavinlinnassa. Timtshenko-Rubanin vuonna 1913 julkaiseman kuvauksen mukaan Suvorov oleskeli tuolloin maalaiskylissä nimeään ilmoittamatta ja pukeutuen tavallisiin vaatteisiin päästäkseen perille suomalaisten mielialoista. Samaisen lähteen mukaan Suvorov olisi tuolloin puhunut ja kirjoittanut suomeksi (po tsuhonski) ja palattuaan Pietariin rauhoittanut keisarinnaa kertomalla suomalaisten olevan perin tyytymättömiä Ruotsin kuninkaaseen. Suvorovin tiedustelumatkan tuloksena keisarinna perusti vuonna 1773 Luumäelle ns. Viipurin ylisen eli Davidovin linnoituskaupungin Lappeenrannan tien varteen. Sen rakentamisessa Suvorovilla ei kuitenkaan ollut osuutta, sillä Suomen matkan jälkeen Suvorov osallistui lukuisiin Venäjän ja Turkin välisiin sotatoimiin sekä kukisti kasakka Pugatsovin johtaman kapinan. Turkin sodissa Suvoron johti yhdessä keisarinnan suosikin ruhtinas Potemkin kanssa voitokkaita Otsakovin piiritystä (1789) sekä Izmailin linnoituksen valtausta (1790). Potemkin halusi niistä kunnian itselleen, mutta myös Suvorov katsoi saavutetun voiton omaksi ansiokseen. Keisarinnan huoli Ruotsin politiikasta osoittautui aiheelliseksi. Kustaa III arvioi Venäjän olevan kiinnitettynä Turkin rintamalle ja teki vielä uuden yrityksen, ns. Kustaan sodan (1788 1790) Ruotsin menettämien alueiden takaisin valtaamiseksi. Se päättyi kuitenkin ilman alueluovutuksia Värälän rauhaan. Niinpä Katariina Suuri päätti varmistaa keisarikunnan pääkaupungin turvallisuuden ja määräsi Suvorovin laatimaan sen puolustussuunnitelman. Turkin sodan voitonjuhlissa Pietarissa sankarina olikin nyt Potemkin. Suvorov koki tulleensa suorastaan maastakarkotetuksi. Katkeruus purkautui kiihkeäksi toimintatarmoksi ja näyttämishaluksi. Jo keväällä 1791 Suvorov teki Katariina II:lle selvityksen Suomen puolustuskysymyksestä. Keisarinna hyväksyi sen välittömästi ja määräsi Suvorovin johtamaan linnoitustöitä. Pietarin suojaksi rakennettu linnoitusketju käsitti useita sisäkkäisiä puolustuslinjoja. Sen ytimen muodostivat luonnollisesti Pietari Suuren rakentamat Krondtadtin ja Pietarin-Paavalin linnoitukset, joita vahvistettiin. Ruotsin perustamia Viipurin, Käkisalmen ja Narvan linnoituksia Venäjä oli täydentänyt jo vallattuaan ne suuren Pohjan sodan yhteydessä. Kolmas eli uloin puolustusvyöhyke oli se, jonka Suvorov suunnitteli ja pääosin myös toteutti. Se käsitti ensinnäkin Ruotsin rakentamat ja hattujen sodassa vallatut Haminan ja Lappeenrannan linnoituskaupungit sekä keskiaikaisen Olavinlinnan. Suunnitelmat Haminaa ja Lappeenrantaa varten oli 1720-luvulla laatinut Suomen joukkojen ylipäällikkö, kenraali Axel von Löwen. Niiden lähtökohtana oli Välimeren maista 1400-luvun lopulla syntynyt renessanssin ihannekaupunki-ajatus. Linnoituksen tuli olla sekä tehokas sotakone 19
että toimiva bastionimuurien suojaama yhdyskunta. Hamina lähes täydellisenä ympyrän muotoisena kaupunkina noudattaa säteittäistä asemakaavaa tavalla, jonka esikuvana voidaan pitää Pohjois-Italian Palma Novaa. Lappeenrannan epäsäännöllinen bastionirintama taas suojasi ruutukaavoitettua kaupunkia tavalla, joka muistuttaa Maltan pääkaupunkia Vallettaa. Välittömästi bastionimuurien sisäpuolella oli ns. linnoitusesplanadi eli kasarmien, huoltorakennusten ja ruutikellareiden muodostama taisteluvalmis rintama. Kaupungin keskellä tuli olla paraatikenttänä toimiva tori, jonka laidalla sijaitsivat hallintorakennukset, kirkko ja sairaala. Ylin virkamieskunta, sotilasjohto ja varakkain porvaristo asuivat keskustorin tuntumassa, muu väki taas keskustorin ja linnoitusesplanadin välissä. Haminan ja Lappeenrannan linnoitusten rakentaminen oli jäänyt Ruotsilta kesken. Puolustuspoliittiset riidat 1700-luvun alkuvuosikymmeninä olivat merkinneet sitä, että varat keskitettiin Tukholman vesiväylien linnoittamiseen. Hattujen sodan kynnyksellä Axel Löwen pettyi siihen, ettei määrärahoja liiennyt valtakunnan itärajan puolustukseen. Suunnitellut bastionimuurit jäivät suurelta osalta pelkiksi hiekkavalleiksi. Löwen erosi virastaan todeten: Fridrichshamn kan eij kallas en fästning fastän det intet skadar att grannen det som en fästnning anser. Nyt jo Haminan valtauksen jälkeen aloitettuja linnoitusmuurien rakennustöitä jatkettiin. Ruotsin puiset kasarmit olivat palaneet ja ne korvattiin uusilla tiilikasarmeilla. Samoja töitä tehtiin myös Lappeenrannassa ja Olavinlinnassa osittain jo 1700-luvun puolivälissä, osittain Suvorovin johdolla. Myös Davidovin ruutukaavoitettua ympyrälinnoituskaupunkia täydennettiin. Sekin oli kansainvälisten esikuvien mukainen ihannekaupunki. Suvorovin johdolla rakennettiin lisäksi sarja uusia maalinnoituksia: Suvorovin Kyminlinna, venäjäksi Kjomen-gorod, ei ollut varsinainen linnoitus vaan Turusta Haminan kautta Viipuriin johtavaa tietä valvova tähtimäinen rajalinnake vartioasemineen. Samantapainen, jopa vielä pienempi Utin linnake vartioi Lappeenrantaan johtavaa ns. Viipurin ylistä tietä. Sen rakennuspaikka oli valittu Kustaa III:n johtaman Utin taistelun mukaan. Kärnäkoski eli Kjarnyi, Partakoski eli Parda ja Järvitaipale eli Ozernoe olivat puolestaan Savoon ja Olavinlinnaan johtavia sekä vesistö- että tieyhteyksiä. Kaavamainen Järvitaipale vartiorakennuksineen muistuttaa suuresti Utin linnaketta. Sen sijaan Kärnäkosken linnake on muodoltaan epäsäännöllinen, ja se on sopeutettu maastoon ja ympäröivään vesistöön. Kaikki yllä mainitut puolustusmuurit rakennettiin luonnonkivistä. Pienten linnakkeiden vartiorakennukset, miehistökasarmit, upseeritalot, tallit ja muonamakasiinit tehtiin yleensä puusta. Vain ruutikellarit olivat tiilirakenteisia. Lisäksi Liikkalaan nykyisen Anjalankosken alueelle rakennettiin pikkuruinen tähtimäinen varustus, jonka rintamat olivat yksinomaan maavalleja. Olavinlinnassa, Lappeenrannassa ja Kärnäkoskella maavoimien ohella rakennettiin myös vastaperustetun Saimaan Laivaston tukikohdat. Laivasto sekä huolsi linnoituksia että vartioi Saimaan vesialueen poikki kulkevaa rajalinjaa. Kulkuyhteyksien parantamiseksi Suvorov rakennutti Puumalaan Kutveleen, Ruokolahdelle Käyhkään Kukonharjun ja Sulkavalle Telataipaleen kanavat Saimaan laivastoa varten. Itse asiassa kanavan rakentamista oli esittänyt ranskalaissyntyinen kenraali de Bosquet adjutanttinsa Bernardin de Saint Pierren kanssa jo 1760- luvulla. Suurin Suvorovin Suomen kaudella rakennetuista linnoituksista oli kuitenkin Ruotsinsalmen merilinnoitus, Rotsensalmskij port, joka sijaitsi nykyisen Kotkan kaupungin paikalla. Ruotsinsalmen merilinnoituksen tehtävänä oli toimia Kronstadtin etuvarustuksena. Kronstadtia ei kuitenkaan suojannut yhtenäinen puolustusmuuri, vaan etuvarustus koostui sarjasta erimuotoisia pieniä linnakkeita sekä Kotkan saarella että luodoilla sen edustalla. Niistä vaikuttavin on Kotkan edustalla Kukourin saarella sijaitseva Fort Slava, linnake Kunnia, jonka pyöreä muoto ja 20
klassismin aihein koristeltu portti muistuttavat suuresti Kronstadtin edustan linnakkeita. Kronstadtin tapaan Ruotsinsalmessa oli sotasatama, jonne oli tarkoitus rakentaa suuri laivatelakka. Rakennustyöt eivät kuitenkaan edenneet juuri suuriruhtinas Konstantin Pavlovitsin suorittamaa peruskiven muurausta pitemmälle. Suvorov ei ollut koulutukseltaan linnoitusupseeri vaan piti itseään pikemminkin strategina. Hän sai kuitenkin laajat valtuudet ja määrärahat linnoitustyön toteutukseen. Suomesta Suvorov kävi kirjeenvaihtoa keisarinnan kanssa, joka tunsi rakennusprosessin tarkasti, jopa linnoitusten nimet ja erityispiirteet. Hallitsijan mielenkiinto ei oikeastaan ole hämmästyttävää. Hänhän oli saksalainen prinsessa, joka oli jo synnyinmaassaan voinut havaita linnoitetun ihannekaupunkijärjestelmän leviävän Välimereltä 1600-luvun kuluessa kohti pohjoista. Saksassa oli 1600-luvulla julkaistu useana painoksena Daniel Specklen linnoitustaidon oppikirja Architettura von Festungen. Keisarinnan mielenkiintoa arkkitehtuuriltaan mahtipontisia linnoituksia kohtaan kuvastaa myös se, että hän oli 1770-luvulla määrännyt insinöörikenraali Mordvinovin laatimaan käsin piirretyn atlaksen, joka oli esitys Venäjän merkittävimmistä linnoituksista. Sen tarkoitus oli toimia ohjekirjana tulevalle hallitsijalle Paavalille, mutta kenties sen tarkoitus oli myös sama kuin itse linnoitusten: näyttävyydellään viestiä viholliselle mahtavasta puolustustehosta ja siten torjua hyökkäysyritykset. Mordvinovin atlas valmistui vuonna 1780 ja esimerkiksi Hamina ja Lappeenranta on kuvattu siinä huomattavasti jyhkeämmiksi kuin mitä ne todellisuudessa olivat. Suvorovin Suomen kaudella linnoitustyöt alistettiin suoraan sotakollegion alaisuuteen. Pietarista käsin asioista vastasi insinööri, kenraaliluutnantti Nikolai Tutskovin johtama virasto. Avainasemassa oli myös Katariina II:n hovineuvos, kenraali kreivi Nikolai Saltykov. Saltykov pystyi vaikuttamaan linnoitustöiden määrärahoihin, ja hänen tehtäviinsä kuului myös hankkia insinöörejä sekä muita ammattilaisia Suvorovin palvelukseen. Kirjeenvaihdosta päätellen Saltykov oli myös Suvorovin läheinen ystävä, joka virka-asemansa johdosta pystyi vaikuttamaan keisarinnan päätöksiin. Rakennustöiden suunnittelusta ja ylimmästä johdosta vastasi Suvorovin oikeana kätenä Suomen linnoituskomissio. Siihen kuuluivat mm. everstiluutnantti Fabian Steinheil, joka oli koulutukseltaan insinööriupseeri ja sittemmin Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööri, sekä hollantilaissyntyinen ja niin ikään linnoitusinsinöörin koulutuksen saanut kenraalimajuri Jan Peter van Suchtelen. Ruotsinsalmen merilinnoituksen suunnittelu uskottiin saksalaissyntyiselle Nassau-Siegenin prinssi Karl Heinrichille ja ranskalaiselle kenraalimajuri Jean Augustin Prevot de Lumienille. Linnoituskomissio piti päämajaansa Haminassa, jossa Suvorovkin asui pitkiä aikoja leskirouva Griinin kamarissa. Rakentajaksi komennettiin Suomen divisioonaksi kutsuttu joukko-osasto. Se oli tilapäinen ja kokoonpanoltaan sangen kirjava. Siihen koottiin joukkoja Kaakkois-Suomeen sijoitetuista rykmenteistä Haminan, Lappeenrannan ja Savonlinnan varuskunnista. Suomesta koottujen joukkojen lisäksi työhön komennettiin sotilaita myös Venäjän puolelta: Rjasanin, Pihkovan, Smolenskin ja Velikie Lukin rykmentit, Suomen Jääkäriosasto, rajapataljoonia sekä kasakoita. Sotaväen lisäksi linnoitustöihin siirrettiin rangaistusvankeja. Suomen linnoitustöissä Suvorovin komennuksessa oli venäläisen historioitsijan, kenraali Borodkinin mukaan 44 164 miestä. Luku lienee eri joukko-osastoista muodostuva kokonaismäärä vajaan kahden vuoden (1791 1792) ajalta. Siihen sisältyvät mahdollisesti myös rangaistusvangit. Miesmäärä vaihteli varsin suuresti vuodenaikojen mukaan: kesällä lukumäärä oli suurimmillaan, kun taas talvella työskentelymahdollisuuksien ollessa ilmaston takia heikoimmillaan tehtiin vain välttämättömimmät työt. 21