Suomen kansan vanhat runot XII. Pohjois-Pohjanmaan runot. 1. Toisinnot 1 4682. Julkaissut Martti Haavio. Helsinki 1934, Suomalaisen kirjallisuuden seura. Ilman immen kosinta. Veneenveisto ja polvenhaava. (Kalevalan aineisia kertovaisia runoja) 46. Utajärvi. Korhonen, A. 16. 09 14 (s. 24) Maria Mikkonen, Leski Itev vanaha Väinämöinen Veisti vuorella venettä, Kalliolla kalakutteli. Kirves lipsahti lihaan, Väinämöisen varpahasen. Istupa rennoksi rekeen, Lähti ajaa suhottelemaan. Ajo tietä laitimaista Laitimaisehen talohon. Kysypä kynnyksen takaa: Onkopa talossa tässä Tämän tuluvan tukkijata, Rauvan haavan rakentajata? Lapsi lausu lattialta: Ei ole talossa tässä Sen tuluvan tukkijata, Rauvan haavan rakentajata. Itev vanaha Väinämöinen Istupa rennoksi rekeen, Lähti ajaa suhotteleen Keskimäistä tietä myöten Keskimäiseen taloon. Kysy kynnyksen ylite: Onko talossa tässä Tämän tuluvan tukkijata, Rauvan haavan rakentajata? Lapsi lausu j.n.e. Itepä vanaha Väinämöinen Istu rennoksi rekeen, Lähti ajaa suhotteleen Alimaista tietä myöten Alimaiseen taloon. Kysy kynnyksen takaa: Onko talossa tässä Tämän tuluvan tukkijata, Rauvan haavan rakentajata? Ukkopa uunilta urahti: On nuo tukittu tuluvat suuremmatki, Jalommatki jaksettuna. (Sitte se rupesi loihtiin... puhalti ja kauhistu:) Seiso veri niin kun seinä,
Asu veri niin kun aita, Niin kun miekka meressä seiso, Saraheinä sammalessa! Ilman immen kosinta. Veneenveisto ja polvenhaava. (Kalevalan aineisia kertovaisia runoja) 63. Rovaniemi. Arwidsson 488 b. R. v. Beckerin käsikirjoitus 1819. (s. 32) Lukkari P. Gullberg Om Vainamöinen upptecknadt efter Improvisatorn Cantorn och Vaccinator Pehr Gullberg, fördet kukkonen (och fadern förr kokko) benämnd. född I Muhos socken Utajärvi kapell Niskajoki by [v. 1770]. Katrina kipo käpeä hoikka honkelon miniä vaka vanha Vainamoinen[!] sanopi sanoilla näillä, tuletkos minulle neiti. Neiti taiten vastoapi Empä sulle ennen tulle Ennen ku jouhen halkaseisit veittella[!] karettömällä[!] ilman tutkamettomalla (=kärki) munan solmuhun vetäsit solmen tuntumattomaksi. Vaka Vanha Vainamöinen[!] halki jouhen halkaseepi veittellä karettomälla[!] ilman tutkamettomalla munan solmuhun vetäpi solmun tuntumattomaksi Vaka vanha Vainä[möinen][!] sanopi sanoilla naillä[!] Lausu tällä lausehella tuletkos minulle neity Neity taiten vastoapi Em' on sullen en tullo ennen kun Venoisen vestät kehrävarteni murusta kalpineni kappaleista kirvon käymata[!] kiveen kasan kalkahutta mata, Vaka vanha V[äinämöinen] vesti Vuorella venettä Kalkutteli kalliolla Ei kirven kivehen koske Eikä kalka kalliohon Liuskahti Lihahan viimen varpahaseen Vainamöisen[!]
Polveen pätösen pojan Ei ollut sitä mätästä Eikä vuorta korkiata Jok' ei tullut tulvilleen Varpahasta Väinämöisen polvesta pätösen pojan Vaka Vanha V[äinämöinen] Rekehensa[!] reutoaksen Vietetäksen korjahansa Ajo tuonne toitualle Ajo portahan etehen kartanolle kaunihisti Yli kynnyksen kysy[ypi] Onko pa talossa tässä tämän tulvan tukkiata Salpoa veri-satehen Lausu Lapsi laattialta paarna pieni pankun peästä Ei ole talossa tässä Tämän tulvan tukkiata salpoa tämän satehen Aja toisehen talohon Vaka Vanha Vainäm[öinen][!] Ajo toisehen talohon Rekehensä reutoaksen vieretaks[en][!] etc. Ajo toisehen talohon Yli kynyksen kysyypi Onko pa talossa tässä tämän tul[van tukkiata] Salpoa veri[satehen] Lausu Ukko poyän[!] peästä Lausu Ukko parta laulo Sulettuna on suuremmatkin Jalommatkin Jaksettuna Joet suista, salmet paistä[!] Selat[!] niemien nenistä kannakset kapeimmista käski poikansa pajahan Tehä nuista voitehia jotk' on tuotu toitualta Siitä kylmästa[!] kylässä Joss' ei ou nahty [!] ejka[!] kultu Ruohon kaiken kasvantota Poikanen tuli kotihin valmistanut voitehia kipehille voitehiksi violle parantehiksi Vaka Vanha V[äinämöinen]
Eipä karsina[!] Ensina[!] Kuin on voie peälle pantu Sitte silkilla[!] sivottu, kapaloitu kaunihisti. Pani se puoli pyorryksihin[!] Väin[ämöisen] väännyksihin siitä herkästi heräsi katsahtaapi taivohalle Nyt on julkinen Jumala Avo mulle antanunna kiivahasti kiini otti veri seiso selväsesti, Iteppä Isa[!] Jumala kiitäs sinua esinä poikoa Pyhä Jumala Herran Henkeä hyveä. Sitte vasta vanha Väinamöinen[!] kuin parani kaunihiksi teki Vuorella Venetta[!] Valmisteli Valmihixi, puuskautti purren vetehen Lykkasi [!] Venon Vesille Lato toisen laita puolen pulskioita poikasia Lato toisen laita puolen Vaskivöitä neitosia Mika[!] oli Narri naimatointa Mika[!] piikuuen pitänyt pani se vanhoa väkeä Ijän kaiken istunutta; taytehen[![ venehen laijat, kuss oli sijaa vahan[!] nuorukaisilta esinä Vaka vanha Väinämöinen Ite istuupi perähän pani vanhat soutamahan Vanhat souti pää vapisi Eipä tuostana tykannyt[!] pani nuoret soutamahan Nuoret souvit airot notkut Airon pyyryt pyynä vingyt[!] (sanan pyyryt yllä lukenut handtag) terät teirinä kukersit hangat hanhina pajatit Laski paivän[!] laski toisen Yhen päivän suovesia[!] toisen paivan[!] maavesiä kolmannen Merivesia[!] Jos päivänä kolmantena Laski hauvin hartioille
Veen koiran koukkuluulle Vaka vanha Väinamöinen[!] Sanoopi sanalla tällä Lausu tällä Lausehella Katteleepi kaanteleevi[!] Mihinkäs venonen puuttu kivellenko vai havollen vaiko hauvin hartioillen katteleepi ahkerasti havatteepi hartahasti Etta (tama[!]) oli hauin hartioilla veen koiran koukku luilla Sano miehillen hyvillen Jotka purresta puhuuvat venehesta[!] veistattavat[!] Saisikko harpun hauvin luusta Kantelon kalan evästa[!] Veen koiran konkkaluusta. Ilman immen kosinta. Veneenveisto ja polvenhaava. (Kalevalan aineisia kertovaisia runoja) 64. Rovaniemi. v. Beckerin välilehditetty kappale Gananderin Mythologiaa, s. 97, n. 78. 1819. (s. 34) [Lukkari P. Gullberg.] Sama runo kuin edellä, kirjattu hieman eri tavoin. Jatkuu vielä: Vaka vanha Väinämöinen Teki harpun hauin luista Kantelon kalan evästä Veen koiran koukkuluusta pani Vanhat soittamahan Vanhat soitvat, pää vapisi Ei ilo ilolle käynyt Soitto soitolle tajonnut. pani nuoret soittamahan Nuoret soitit sormet notkut. Ei oli ilolle tullut, Tarpeheksi Vinämöisen. Sanoopi Sanalla tällä Lausu tällä lausehella: Ilo tänne tuotakohon Miehen tehnehen käsille. Ite istu soittamahan kivisille portahille petajaisen[!] pienan peähän rautasen rahin nenälle. Nytt tuli ilo ilolle, Soitto Soitolle tajusi.
Ei ollut sitä metassä[!] jalan neljan[!] juoksevata kahen siiven siukkavata jok' ei tullut kuulemahan Soitantoa Väinämöisen. Itekkin metän Emäntä Rinnon aialle asettu (ajoin) Veräjällen vierettäiksen. Ei ollut sitä meressä Evän kuuen kulkevata jok' ei tullut kuulemahan Soitantoa Väinämöisen. Itekkin Veen Emäntä Rinnon aalloillen ajohin Vetäy vesikivellen. Ilman immen kosinta. Veneenveisto ja polvenhaava. (Kalevalan aineisia kertovaisia runoja) 65. Rovaniemi. Turun Viikko-Sanomat v. 1820, n:ot 10 11, 20. 1819. (s. 37) v. Beckerille lauloi Rovaniemen lukkari Pehr Gullberg joka oli Utajärveltä kotoisin. Väinämöisestä. Ne ainoat tieot, jotka Suomen Kansalla vielä ovat Väinämöisestä, löytyyvät vanhoissa Runoissa. Savon maassa, Karjalassa ja Pohjan-puoleisessa Pohjan-maassa pietään vielä sellaiset Runot, arvonsa jälkeen, kunniassa. Niissä lauletaan monesti kyllä merkillisistä ja ihmeellisistä asioista. Monta Suomalaisten vanhaa tapaa ja viisautta käsitetään niistä, ja niissä on Suomen-kieli oman luontonsa jälkeen niin somasti lauluun sovitettu, että niistä paraiten havaitaan ja tavataan Suomen-kielen sekä kauneus ja rikkaus että myös sen selvä laatu. Missä arvossa Ulkomaankin Oppineet ovat niitä pitäneet nähään siitä, että Saksalainen Tohtori von Schröter nimeltä on Ruotissa ollessaan monta suomalaista Runoa Saksan kieleksi kääntänyt ja menneenä vuonna pränttäyttänyt. Se olis häpeä jos ei Suomalaiset ite tietäsi pitää näistä Runoja kunniassa. Ennen vanhaan aikaan laulovat vanhat niitä usein, ja nuoremmat kuultelivat niitä haluisesti. Merkilliset ovat suinkin ne Runot, joissa lauletaan vanhasta Väinämöisestä. Mainitut Runot, joihin Runoniekat usein ovat tapaansa jälkeen, panneet omiansa lisäksi, selittäävät, minun luulteni, että siihen aikaan kuin vielä paljon ihmisiä Euroopan ja Aasian pohjas-päissä asuivat vuorten luolissa ja maakuopissa, joita ihmisiä välistä kututtiin Turilaiksi, asui myös mainio Kaveh Ukko eli Jumalan luoma Ukko vuoressa, jota Ukkoa Runossa mainitaan Pohjan Herraks ja ikuiseksi Väki- Turilaaks. Kauan piti hän asuntoa vuoressansa, niin ettei hänestä muut tietäneet, mutta viimein tuli hän esiin täysissä sota-aseissa, satuloitun hevosen selässä. Hänen poikansa Väinämöinen eli Väinen, jonka sanotaan yöllä (eli piilossa) syntyneen ja kasvaneen, on ollut sekä viisautensa ja moninaisen taitonsa, että myös miehuutensa puoleta aivan merkillinen mies. Hän antoi Suomalaisille monta tarpeellista ja hyvää neuvoa. Hän oli oivallinen Rautio eli Seppä. Pimeämmällä eli talvisena aikana takoi hän sotaaseita ja muita tarpeita Mäen laksossa syvässä, Vuoren suuren runnakossa ; Kesällä teki hän laivoja, vaelsi merellä ja kävi sotia. Hän tunsi johonkuhun määrään tähtien, kuun ja auringon eli päivän juoksut, jonka tähen yksinkertaiset, jotka piti häntä Puoli-Jumalana, myös uskovat hänen päästäneen auringon eli päivän kalliosta ja kuun kehästä. Hänen nimeltänsä mainitaan vielä yhtä taivaan merkkiä eli tähteikkötä Väinämöisen Viitakkeeksi (eli Viikatteeksi). Kun linnut tulivat keväillä Etelästä takasi tälle maalle, pani hän muistoonsa kuinka paljon aikaa kunkin linnun tulosta oli kesään. Hänen Maanmiehensä, joilla ei ollut tietoa Jumalan sanasta, eikä muuta ylös-valistusta, uskovat sentähen että hän
lintujen visertelemisestä ymmärsi sen ja että hän puhui lintujen kanssa. Hän oli oppineempi purjehtija kuin muut. Hänen miekkansa oli muita mainiompi. Tapellessaan Lapin lasten tantereella, listi hän sillä vihollisten päivä kuin nauriin napoja. Väinämöinen oli niin on[n]elinen soassa, että hänen vaatteisiinsa ei uskottu nuolien pystyvän. Hän taisi myös johonkuhun määrään parantaa haavoja. Väinämöisellä oli korkea ja kaunis laulu-ääni, johonka vanhat Savolaiset vielä vertaavat nykyisten ihmisten korkeaa ääntä: Ja kuin hän soitti kanteleellansa ja lauloi, kokoontuivat kaikki, joilla henki oli, häntä kuultelemaan. Yhessä runossa sanotaan että Väinämöinen teki kanteleensa puusta, toisessa että hän teki itellensä kanteleen veenelävän luista. Väinmöinen pyysi Katrina nimistä neitoa vaimoksensa, mutta siihen aikaan mahtoi tyttärillä olla vielä enemmän juonia kuin meiän aikaan; sillä vaikka Väinämöinen oli aivan kuuluisa ja urhollinen mies, niin vasta yhtä-hyvin Katrina hänelle: [Rovaniemi] Empä sulle ennen tullo, Ennen kuin jouhen kalkasesit Veitellä kärettömällä Ilman tutkamettomalla, Munan solmuhun vetäset Solmun tuntumattomaksi. Kun Väinämöinen oli kärettömällä veitellä halaissut jouhen, ja vetänyt munan solmuun solmun tuntumattomak[s]i, pyysi hän taas Katrinaa vaimoksensa; mutta Katrina vastasi: Empä sulle ennen tullo, Ennen kuin venosen vestät Keträvarteni murusta, Kalpimeni kappaleista Kirvon käymätä kivehen, Kasan kalkahuttamata. (Jonka vastauksen saatuansa) Vaka vanha Väinämöinen Teki vuorella Venettä Kalliolla kalkutteli: Ei kirves kivehen koske Eikä kalka kalliohon; Liuskahti lihaan viimein, Varpahaseen Väinämöisen Polvehen pätösen Pojan. Ei ollut sitä mätästä Eikä vuorta korkeata, Jok' ei tullut tulvillensa Varpahasta Väinämöisen Polvesta pätösen Pojan. (em. Turun Viikkosanomat v. 1820, n:o 10)
Väinämöisestä, jonka jalkaan N:o 10:nessä mainittiin kirveen liuskahtaneen, seuraa nyt kerrottavaksi, kuinka hän lähti haavan parantajaa hakemaan, kuinka partasuu ukko sen voiteilla paransi, kuinka Väinämöinen sitten teki veneensä valmiiksi, kuinka hän lähti vesille, kuinka hän merellä kohtasi ison Veen-elävän, jonka luista hän teki kanteleen, kuinka hän soitti, kuinka hän laulamalla neuvoi alusta tekemään, mitä hän puhui nuoremman veljensä Joukkahan eli Joukavaisen kanssa, ja mitä muuta hänestä tietään. Se Runo, josta enin osa tietoja Väinämöisestä saahaan, kertoo nämät asiat seuraaville sanoilla: Vaka vanha Väinämöinen Rekehensä reutoaiksen, Vierettäiksen korjahansa, Ajo tuonne toisualle, Kartanolle kaunihisti, Yli kynnyksen kysyypi: Onkopa talossa tässä Tämän tulvan tukkijata, Salpoa veri-satehen? Lausu lapsi lattialta, Paarna pieni pankon päästä: Ei ole talossa tässä Tämän tulvan tukkijata, Salpoa veri-satehen: Aja toisehen talohon! Vaka Vanha Väinämöinen Rekehensä reutoiaiksen, Vierettäiksen korjahansa, Ajo toisehen talohon, Yli kynnyksen kysyypi: Onkopa talossa tässä Tämän tulvan tukkijata, Salpoa veri-satehen? Lausu Ukko pöyän päästä, Lausu Ukko, parta laulo: Sulettun' on suuremmatkin, Jalommatkin jaksettuna, Joet suista, järvet päistä, Selät niemien nenistä, Kannakset kapeimmista: Käski poikansa pajahan Tehä nuita voitehia, Jotk' on tuotu toisualta, Siitä kylmästä kylästä, Kuss' ei nähty, eikä kuulttu Ruohon kaiken kasvantota. Poikanen tuli kotihin Valmistanut voitehia, Kipehille voitehiksi, Vioillen parantehiksi. Vaka vanha Väinämöinen
Eipä kärsinyt esinä, Kuin on voie päällen pantu, Sitten silkillä siottu Kapaloittu kaunihisti, Pani se puoli-pyörryksihin, Väinämöisen väännyksihin. Siitä herkästi heräsi, Katahtaapi taivahalle, Sanoopi sanoilla näillä, Lausu näillä lausumilla: Nyt on Julkinen Jumala Avun mullen antanunna, Kiivahasti kiini otti, Veri seiso selväsesti: Iteppä Isä Jumala! Kiitäs sinua esinä, Poikoa, Pyhä Jumala! Herran Henkeä hyveä. Sitten vanha Väinmöinen, Kuin parani kaunihiksi, Teki vuorella venettä, Valmisteli valmihiksi: Lykkäsi venon vesille, Lato toisen laita-puolen Vaskivöitä neitosia. Mik' on narri naimatonna, Mik' on piikuuen pitänyt: Pani se vanhoa väkeä, Iän kaiken istunutta Täytehen venehen laiat, Kuss' oli sijoa vähän Nuorukaisilta esinä. Vaka vanha Väinämöinen Ite istuupi perähän, Pani vanhat soutamahan, Vanhat souti, pää vapisi, Eipä tuostakaan tykännyt. Pani nuoret soutamahan, Nuoret souti, airot notku, Airon pyyryt pyynä vinkku, Terät tetrinä kukersi, Hangat hanhina pajatti. Laski päivän, laski toisen, Yhen päivän suo-vesiä, Tois[e]n päivän maa-vesiä, Kolmannen meri-vesiä. Päivänä jo kolmantena Laski hauin hartioille, Veen koiran koukku-luille.
Vaka vanha Väinämöinen Kahteleepi, käänteleepi, Sanoopi sanalla tällä, Lausu tällä lausehella: Mihinkäs venonen puuttu? Kivellenko vai haollen, Vaiko hauin hartioillen? Kahteleepi ahkerasti, Havahteepi hartahasti, Ett' on hauin hartioilla, Veen-koiran koukku-luilla. Sano miehillen hyvillen, Jotka purresta puhuuvat, Venehestä veistättäävät: Saisiko harpun hauin luista Kantelon kalan evästä, Veen-koiran koukku-luista. Vaka vanha Väinämöinen Teki harpun hauin luista, Kantelon kalan evästä, Veen-koiran koukku-luista. Pani kielet kanteleeseen Jouhista hyvän orihin, Kuhtu vanhat soittamahan, Vanhat soitti, pää vapisi: Ei ilo ilollen tullut Tarpeheksi Väinämöisen. Pani nuoret soittamahan; Nuoret soitti, sormet notku; Ei vielä ilo ilollen tullut Soitto soitollen tajonnut. Vaka vanha Väinämöinen Sanoopi sanalla tällä, Lausu tällä lausehella: Ilo tänne tuotakohon Miehen tehnehen käsille. Ite istu soittamahan Kivisille portahille, Petäjäisen pienan päähän, Rautasen rahin nenälle. Vasta ilo ilollen tuli, Soitto soitollen tajosi. Ei ollut sitä metässä Jalan neljän juoksevata, Koivin kokelehtevata, Lintu-parvea parasta Kahen siiven siukkavata, Jok' ei tullut kuulemahan, Tehessä ison iloa,
Soitellessan Väinämöisen. Itekkin Metän Emäntä Rinnoin aiallen asettu, Veräjällen vierettiiksen: Ei ollut sitä meressä Evän kuuen kulkevata, Jok' ei tullut kuulemahan Soitantoa Väinämöisen: Itekkin Veen Emäntä Rinnoin aalloillen ajoiksen, Vetiikse vesi-kivellen. Vaka vanha Väinämöinen Sanoilla teki venettä, Laati purtta laulamalla: Puuttu kolmea sanoa Perä laian liittimessä, Pannessahan parras-puita. Sano vanha Väinämöinen Veljellehen Joukkahallen: Saas mullen sanoa kolmet Suusta Antero Vipusen, Vatasta Vipusen pojan! (Joukkavainen vastasi näin:) Jo on viikon Vipunen kuollut, Kauan Antero kaonnut, Vipunsa virittämästä, Ahtamasta ansa-tiensä: Sen on kuusi kulma-luilla, Paju-pehko parran päällä, Joka saattasi sanoa, Asiankin asvoasi, Kuinka laita liitetähän, Pantanehe parras-puita. - - (jatkuu paltamolaisella runoudella) (em. Turun Viikko-Sanomat v. 1820, n:o 11.) Monta muuta asiata lauletaan Väinämöisestä ja hänen Lapsistansa Runoissa, joissa hän myös Kuninkaaksi mainitaan; mutta koska kaikki Lukijat eivät ymmärrä runoja, lopetan minä tähän kertomukseni Väinämöisestä. Millonka Väinämöinen eli, on tietämätön. Kauan sitten on hän maailmasta poismennyt: Turhaan on sata Sankaria, turhaan tuhatta muuta merkillistä miestä pyytänyt päästä niin kuuluisaksi kuin hän. Heiän nimensä ovat kaonneet, kuin yön kaste, mutta eipä katoa Väinämöisen nimi, niin kauan kuin Suomen Kansaa Maailmassa mainitaan.
(em. Turun Viikko-Sanomat v. 1820, n:o 20.) Hämeen ihmeet (Muita kertovaisia runoja) 133. Utajärvi. Korhonen, A. 13. 09 14. (s. 79) Maria Mikkonen, leski. Kuulin kummat, näin imehet Hämehessä käyvessäni: Oravalla kynnettihin, Oinahat olutta pani, Västäräkki vettä kanto, pitkäpursto puiputteli. Meren kosijat (Muita kertovaisia runoja) 164. Utajärvi. Korhonen, A. 6. 09 14. (s. 91) Liisa Korhonen, emäntä. Minä lähin piennä paimenehen, Lassa lammasten ajohon. Lehemät roiti soita myöten, Lampahat likoa juoksi. Minä ite kivi kiveltä, Mättähältä mättähälle. Tulipa ylykä vastaan, Kysy: kävitkö minun kotona? Kävimpä sinun kotona. Mikä merkki minun kotona? Kaivo keskellä pihoa, Kultakansi kaivon päällä, Kultakiulu kannen päällä. Kengässä uro parempi (Satuihin, muisteloihin y.m. Liittyviä katkelmia sekä tilapäisiä sepitelmiä) 218. Utajärvi. Suomen Muinaismuisto-Yhdistyksen Aikakauskirja IX s. 231: A. H. Snellman, Oulun kihlakunta. 87. (s. 105) Pietosessa Hakosenjärven rannalla, jossa nyt on pieni mökki, on ollut vihan aikana iso talo. Kun viholliset tulivat taloon, oli isäntä, tavattoman vahva mies, makaamassa. Viholliset kärttivät ukkoa lähtemään liikkeelle, näyttämään heille talon kassoja, vaan hän tuumasi että ensin hänen pitää saada vaatteet yllensä, sillä Kengässä uro parempi, Ruojuessa rohkeampia.
Kun ukko oli kenkinyt, sieppasi hän tuppivyönsä, jossa oli vanhankansan tavan mukaan iso kolmihuokoinen tuppi puukkoa, neulakoteroa, tuluksia, y. m. pieniä tarveskaluja varten. Tällä aseella ukko ajoi kaikki vastustajansa käpälämäkeen. 219. Utajärvi. Engelberg, R. 1893 = F 2 ss. 292 293. 09. (s. 105) Lippo. Pietosessa, täältä ylöspäin pari neljännestä, niin siihen tulleet v[iho]v[enäläi]set. Ukko oli maannu siinä. Alkaneet ärjyä, jotta ouse ylös. Se oli ukko sanonut, jotta ootella miestä kenkiväksi. Kengäss' on uro parempi, Ruojuvessa rohkeampi. Oli ukolla ollu vanhan kansan tuppivyö, sillä alkanu porttoa. Oli tullu lähtö v[iho]v[enäläi]sillä. Pakkanen puhurin poika. (Satuihin, muisteloihin y.m. Liittyviä katkelmia sekä tilapäisiä sepitelmiä) 278. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 29. (s. 115) Puhuri: pakkanen puhurim pòeka otti ohoran, karsi k?aorar, rūösti rukkisel lèevän. Aa, aa, asipisipuu. (Lasten runoja) 482. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 27. (s. 160) Tuutilaulu: aa aa asipisipuu allimpillillä puppuppuu portit ne paukkuu, koerat ne haokkuu taetaapa tullav vieraeta. Elä itke ilman syytä. (Lasten runoja) 487. Utajärvi. Korhonen, A. 10. 09 14. (s. 161) Liisa Korhonen, emäntä. Kehtolaulu: Elä itke iliman syytä, Elä vaivata valita! Isä tuleepi kotia, Tuopi tuoretta kaloa Laulavalle lapsellensa, Itkevälle ei mitänä.
487. Utajärvi. Korhonen, A. 20. 09 14. (s. 161) Liisa Korhonen, emäntä. Elä itke iliman syytä, Elä vaivata valita! Isä illalla tuleepi, Tuopi tuoretta kaloa Laulavalle lapsellensa, Itkevälle ei mitänä. Huis sika metsään (Lasten runoja) 502. Utajärvi. Korhonen, A. 4. 09 14. (s. 163) Maria Mikkonen Kehtolaulu: Höis sika mettään, Kitis lammas laihoon, Tuoppa (Aunelle) mannia Sinisellä sissillä, Punasella pussilla, Kirijavalla kinttaalla, Valakialla vanttuulla! Paa porstuan loukkoon, Sieltä se (Aune) löytää! 503. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 28. (s. 163) Huis: Huis sika mettään, kitis lammas laehoon, tuoppa lapsellem mariioja punasella pussilla, sinisellä sissillä, kiriavalla kinttaalla! Laulatellaan lapsukaista. (Lasten runoja) 579. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 29. (s. 173) Pienokainen: laolattelel lapsukaesta, piispattelep pienokaesta, käännättelek kätkyyessä pyörittelep polovellasi. Lullatella, lullata. (Lasten runoja)
581. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 27. (s. 173) Lullata: lullatellal lullata', tuuvvitellat tuutia koht on silimä ummessa, kohta korva lummessa. Nurmilintu. a) Kyllä Herra herättää. (Lasten runoja) 608. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 27. (s. 177) Tuutilaulu 6: nukun nukun nurmilintu, väsyv väsyv västäräkki; kyllä su herra herättääpi, koevun oksa oekaseepi, vitavvarpu virvottaapi. Piispitän pikkusta. (Lasten runoja) 702. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 27. (s. 189) Piispittää: pispitäm pikkusta, piis piis piis Piis, piis pikkuista lasta, elä nouse nukkumasta. (Lasten runot) 703. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 27. (s. 289) Piis: piis piis pikkusta lasta elä nouse nukkumasta eep on näläkä eekä kylymä eekä kätkyk kovin kova itke' illemmalla vasta piis piis pikkusta lasta. Piu, pau, papin kello. (Lasten runoja) 714. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 26. (s. 191) Lumikki: lukkaril lumikin kello, papilleskel lehemänkello. Pium, paum palari. (Lasten runoja)
755. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 31. (s. 194) Tuutulaulu Poumpaum: Poumpaun pallillalli vanaha pekka on kuollu eilen silles soitettiin, tänäpänä maahal laitettiin harakat silleh hauvvan kaevo ketumpojjat kellon soitti, pikkulinnut virrev veisasi. Soutaa Suomeen. (Lasten runoja) 823. Utajärvi. Korhonen, A. 14. 09 14. (s. 204) Liisa Korhonen, emäntä. Kehtolaulu Soutakaamme Suomeen, Saakaamme saareen Omenoita ostamaan, Pähkinöitä poimimaan! Siell on kaksi kauppamiestä, Kolome konttiporvaria, Lukumiestä, lautamiestä, Pikkukillin velekamiestä. Souvetaanpa, jouvetaanpa. (Lasten runoja) 846. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 24. (s 207) Soutaa: souvvetaampa, jouvvetaampa eepästä aena jouvvakkaa. Säikähtynyt. (Lasten runoja) 849. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 27. (s. 207) Tuutilaulu 3. Piis piis pikkusta lasta, Mikä tällel lapsellet tullul lie' Mammako lienee säikytellys Savisella saunatiellä. Tienaan itselleni voita ja leipää. (Lasten runoja)
889. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 24. (s. 212) Soudattaa: Minäpä souvvatan äiti lasta, Tienaampa pikkusta pullaa jne. 890. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 27. (s. 212) Tuutilaulu 2: minäpä lullaan äitini lasta, tienaam pikkusta pullaa, jos ei mulle pullaa anneta' annan kätkyen seisahtaa. (tai: nakkaan kätkyen loukkoon.) Tule Jeesus kolmanneksi. (Lasten runoja) 921. Utajärvi. Korhonen, A. 1. 09 14. (s. 216) Anna Lamminaho. Minä laulan lammen lummen, Meren lummen luikuttelen. Lauletaanpas lasta kaksi, Tule Jeesus kolomanneksi, Neitsy Maaria neljänneksi, Isä viisas viienneksi, Kummikulta kuuenneksi, Setäpuoli seittemänneksi, Kaima... kaheksanneksi. Tullan, lullan lupukka. (Lasten runoja) 961. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 27. (s. 222) Tuutilulla: tuutilulla lupukkaa eikö tämä räkänokka nukukkaa? Tuuti lasta turvovani. (Lasten runoja) 1011. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 27. (s. 228) Tuutilaulu 4: tuuti tuti turvaani, varovani vanahampäivän jo on turva turpehessa,
armo aikoja kavonnu', armo kirkon aijan alla. 1012. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 28. (s. 228) Turve: Katkelma tuutulaulusta. Jo on turva turpehessa, armo kirkon aijan alla. Tuu, tuu tupakkarulla. (Lasten runoja) 1086. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 27. (s. 237) Tuutilaulu 1: tuuti tuuti tupakkirullaa, kuka sun käski turusta tulla? (toisin: käski tänne tulla)? ite tulin tietämyöten, ketua myöten kepsuttelin jumalallehemiä paimenesta. mitäs sait palakastasi? viisi kuusi poikalasta. mikä niien nimi oil? iitami aatami käkisalamen suutari (toisin: pikisalamen suutari) teeppä mulle mustat kengät niputtimet naputtimet että minä pääsen naimain isompellon tyttäriä (tai: pillipiiparin tyttyä kutumatin vappua) joet ei jaksa hepo vettää liinaharja linkutella' iso luokka lennotella pajureki painatella. Pakeneva. (Lasten runoja) 1362. Utajärvi. Korhonen, A. 11. 09 14. (s. 296) Liisa Korhonen, emäntä. Kehtolaulu Venäläinen verikoira,
kierokaula karjalainen Tappo isän, tappo äitin, Tappo viisi velijiäni, Kuusi kummini tytärtä, Seittemän setäni lasta, Olipa vähällä minunni tappaa. Minä pääsin päistärihin, Päistäret tulehen sytty. Minä aijalle kapasin, Aita kaatu kahen puolen. Minä kuusehen kuhahin, Kuusi kuuveksi muruksi, Seittemäksi seipähäksi, Kaheksaksi kannonpääksi, Yheksäksi yppyläksi, Kymmeneksi kynnykseksi. Minä mettähän melusin, Mettä mulle sauvan anto, Sauva minut tielle saatto, Tie minut talohon saatto. Talossa ämmät leipomassa, Tyttäret taputtamassa. Ammä[!] mulle kakun anto, Minä kakun kalamiehelle; Kalamiehet mulle kaloja, Minä kalat riihimiehelle; Riihimiehet mulle juviä, Minä juvät possan suuhun; Possa mulle puolet kylkiänsä, Minä kylen koiralle; Koira mulle oravan haukku, Minä oravan papille; Pappi mulle liinapaijan, Minä paijan vaivaiselle; Vaivanen mulle kostijumalan, Minä kostijumalan kokolle; Kokko mulle siipiänsä, sulukiansa, Joilla lentää leuhottelin Yheksän meren ylitse, Meri puolen kymmenettä. (Tai säkeestä 36 alkaen: Vaivanen mulle vasikan, Josta kasvo suuri härkä, Toinen sarvi maata viilti, Toinen taivasta lakasi.) 1363. Utajärvi. Korhonen, A. 12. 09 14. (s. 296)
Maria Mikkonen. Venäläinen verikoira Tappo isän, tappo äitin, Tappo viisi velijejäni, Kuusi kummini tytärtä, Seittemän setäni lasta, Tahto tappaa minungi. Minä pääsin päistärihin; Päistäret tulen väkehen, Minä aijalle kahahin: Aita kaatu kahen puolen, Minä kuusehen kuhahin: Kuusi kuuveksi muruksi, Siettemäksi seipähäksi, Kaheksaksi kannonpääksi. Hei, hei, Heikin vaimo. (Lasten runoja) 1581. Utajärvi. Korhonen, A. 2. 09 12. (s. 346) Maria Mikkonen Hei, hei, Heikin vaimo, Anna juosta Jaakon vaimon! Onkos teillä, niinkuin on meillä, Haka alla, pyörä päällä, Karhunnahka portin päällä? Kävin kerran taivahassa lehmiä paimenessa. (Lasten runoja) 1625. Utajärvi. Korhonen, A. 3. 09 14. (s. 353) Liisa Korhonen, emäntä. Kehtolaulu. Tuuti, tuuti, tupakkirulla, Kuka sinun käski tänne tulla? Ite tulin tietä myöten Jumalan lehemiä paimenessa. Mitäs sait palakastasi? Viisi, kuusi poikalasta. Mikä niien nimi oli? Iitami, Aatami, Pikisalmen suutari. Teeppä mulle mustat kengät, Niputtimet, naputtimet, Joilla pääsen naimoin Tuolta ja kaukaa,
Pino-Pirkon tyttäriä, Sarvikantturan kanoja, Joit'ei jaksa hepo vetää, Liinaluokka lingotella, Pajureki painatella. Sotken savea, kätken kiveä. (Leikkirunoja) 2160. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 28. (s. 464) Kitis: Sokkoleikissä komentaa sokko: kitis kissat liikkeelle! Sotken savea, kätken kiveä. (Leikkirunoja) 2203. Utajärvi. Ok II, 21:516. Sanginjärven kk:n oppilaat. 26. (s. 475) Hanna Pilto. Sotkensavisilla ollaan siten, että osanottajat istuvat tuoleilla tai penkeillä kädet sylissä. Yksi joukosta rupeaa kätkemään kiveä, joksi otetaan pieni kivi tai joku muu pieni esine, jonka todella voi kätkeä toisen käsiin muitten huomaamatta. Kätkijä kätkiessään hokee: Sotken savia, kätken kiviä, Arvaa, kellä, kulla kivi on. Ei ole omassa kourassani Eikä pikku kissan kaukalossa Eikä missään. Kun hän on saanut kiven kätketyksi, kysyy hän joltakin: Kellä kivi on? Tämä koettaa arvata. Mutta jos hän ei arvaa, niin kätkijä menee kysymään siltä, jolla tämä edellinen luuli sen olevan. Näin jatketaan niin kauan, kunnes joku on arvannut. Se, joka on oikein arvannut, saa ruveta sotkemaan savia. 2204. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 31. (s. 476) Kivi: sotken savia, kätken kiviä, etpä arvaa kellä kulla kivi on. Ei oo omassani kourassani mittää mittä'. Antti Pekka Jaakko.
3495. Utajärvi. Sanakirjasäätiö. Kemilä, J. 29. (s. 661) Aikapoika: antti seun aikapoika, pekka pers[j]evasara jaako toisia jalompi. Kiven synty. (Loukkantumat ja vioittumat) 3869. Utajärvi. Auer, K. 44. 91. (s. 744) Matti Meriläinen, 66 v. Kun puuhun tai kiveen loukkaavaa, loihitaan painamalla loukkaannusta: Kivi (puu) on J[uma]lan luoma. Kun kivi (puu) pahan teköö, Niin maa lepyttäköön. Kun maa pahan teköö, Kivi lepyttäköön sittä. Raudan sanat ja veren sulku. (Loukkaantumat ja vioittumat) 4224. Utajärvi. Auer, K. 52. 91. (s. 846) Matti Meriläinen, 66 v. Raudan synty Rautapoika vuojahainen, Vuoja hattaran tekemä, Vuojahaisen poijan poika! Miksis' vestit veljeäsi, Luontoasi loukkailit? Ei rauta paha olisi Ilman käärmehen kähyttä, Mavon mustan muojehetta. Etpäs sillon suuri ollu, Etkä suuri, etkä pieni, Etkä kovin koriakana Kun sa suosta sotkettiin, Etelästä vellottiin Seppä Ilmosen pajassa, Alla ahjon Ilmarisen. Suo isäsi, maa emosi, Perintösi vanha pelto. 4225. Utajärvi. Korhonen, A. 9. 09 14. (s. 846) Juho Korhonen. Kuullut Samppa Virkkuselta Säräisniemellä.
Verenseisotus-loitsu. Neitsy Maaria emonen, Rakas äiti armollinen, Tule tänne tarvittaissa, Näihin pieniin pihoihin, Kaitaisiin kartanoihin! Silkkilankasi sivalla, Vaskipillisi varusta, Jolla veret syäemmeen sivalla, Alle maksain majasi, Alle keuhkon kellarisi! Syämmessä on sinun siasi, Alla maksain majasi, Alla keuhkon kellarisi. Siikasen sanat (Loukkaantumat ja vioittumat) 4474. Utajärvi. Auer, K. 49. 91. (s. 903) Matti Meriläinen, 66 v. Siikasen loitsu. Mereesen, tuuliajoon loihdittava.) Siikanen sinun nimesi, Pihan rikka, pellon rikka, Maan rikka, mannun rikka. Hyvä olet ollut mentyäsi, Parempi palattuasi. Käännyppä kultassa käpynä, Hopiaissa hyörtäissä; Lietto meri eessäsi, Suo synkkä takanasi! Tule liettoon mereen, Palaja meriajoon!