YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 1(5) Kysymys 1 (Kaisto) Vastuuvakuutus. Vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus (tai ilmoitus vakuutustapahtumasta) on vakuutussopimuslain 73 :n mukaan esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta. Litku Oy ei ole voinut kärsiä oikeudenmenetystä säännöksen nojalla, koska A teki 1.2.2009 kirjeitse vahinkoilmoituksen Litku Oy:lle, joka siis vasta tällöin tuli tietoiseksi vahingosta. Tapauksessa ei tarvinnut käsitellä seikkaperäisesti sitä, oliko Litku Oy todella korvausvastuussa A:han nähden, mutta tätä pidettiin tietynlaisena lähtöoletuksena. Velan vanhentumisesta annetun lain 4 ja 7 :n nojalla voidaan todeta oikopäätä, ettei A:n oikeus saada korvausta Litku Oy:ltä ollut voinut vanhentua vanhentumislain nojalla. Y(D) vetoaa ehtoon, jonka mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, josta vakuutettu olisi vastuussa sopimuksen perusteella, ellei tällaista vastuuta olisi ilman sopimusta. Tällaista rajoitusehtoa on tulkittava suppeasti. Asiassa on vaikea nähdä, miten Litku Oy:n yleinen (korostunut) huolellisuusvelvollisuus alueellaan liikkuvien henkilöiden, kuten A:n, turvallisuudesta olisi riippuvainen siitä, onko aluetta käyttävä henkilö, kuten A, sopimussuhteessa Litku Oy:öön. Kyse ei siten ole sellaisesta rajoitusehdossa tarkoitetusta vahingosta, josta Litku Oy ei olisi vastuussa ilman sopimussuhdetta A:han. Vahinkoa kärsineellä on vastuuvakuutuksessa oikeus vaatia vakuutussopimuksen mukainen korvaus suoraan vakuutuksenantajalta vain, jos VSL 67.1 :ssä asetetut erityisedellytykset täyttyvät. Vakuutussopimuslaissa säädetään lisäksi erikseen oikaisun hakemisesta korvauspäätökseen (VSL 68.1 ). Vahinkoa kärsineellä on oikeus nostaa korvauspäätöksen johdosta kanne vakuutuksenantajaa vastaan tai saattaa asia kuluttajavalituslautakunnan (kuluttajariitalautakunnan) tai muun vastaavan elimen käsiteltäväksi, mikäli asian käsittely muutoin kuuluu kyseisen elimen tehtäviin. Kanneaikaan pätee VSL 74 :ssä säädetty. Se, että päätökseen tyytymätön kääntyy muun vakuutuksista johtuvia riitoja käsittelevän elimen puoleen, ei katkaise kanteen nostamiselle säädettyä aikaa. Ryhmätapaturmavakuutus. D oli ottanut omatoimisesti huomioon sen, että A:lla oli ryhmätapaturmavakuutus veteraanijärjestön kautta. Hän kuitenkin teki kielteisen korvauspäätöksen alkoholin käytön vuoksi. Kyse ei siis ollut esimerkiksi siitä, että A:n olisi katsottu menettäneen oikeutensa VSL 73 :n nojalla. Tämä olikin perusteltu ratkaisu sen vuoksi, että polven leikkauksen tarve todettiin vasta vuoden 2008 kesäkuussa. D teki kuitenkin erehdyksen evätessään korvauksen, ja A voi tämän vuoksi nostaa menestyksekkäästi kanteen VSL 74 :n mukaisessa määräajassa. Vahinkovakuutuksen vakuutusehdoissa voidaan määrätä, että vakuutetulle tulevaa korvausta voidaan alentaa tai evätä, jos hänen alkoholin tai huumausaineen käyttönsä on vaikuttanut vakuutustapahtumaan (VSL 30.3 ). Tapauksessa rajoitusehtoa voidaan kuitenkin pitää mitättömänä siltä osin, kuin siinä on määritelty alkoholin käyttö korvauksen alentamiseen oikeuttavaksi (törkeäksi huolimattomuudeksi), jos alkoholin käyttämistä ei olisi yleisten oppien mukaan muuten ta-
YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 2(5) pauksessa esillä olevissa olosuhteissa pidettävä törkeän huolimattomana menettelynä. Tapaturmavakuutus on henkilövakuutus, ja VSL 28.3 :n perusteella ainoa sallittu korvausvastuun alentamisperuste on törkeä huolimattomuus (ks. myös VSL 3 ja 4 ). Tapauksessa on joka tapauksessa vaikea nähdä, että 0,7 promillen humalatila olisi ollut syy-yhteydessä vakuutustapahtumaan, vaikka A sinänsä käyttäytyi moitittavasti autoa kuljettaessaan. Kysymys 2 (Norio-Timonen) Kyseessä on kuluttajan elinkeinonharjoittajalta ottama luotto, johon sovelletaan kuluttajansuojalain 7 luvun säännöksiä. A on sinänsä oikeassa siinä, että kuluttajalla on 14 päivän peruutusoikeus. Tämä oikeus koskee kuitenkin vain etämyyntitapauksia (KSL 7:11a), jollaisesta tässä ei ollut kyse, koska tehtävän mukaan luottosopimus tehtiin pankin konttorissa. Mitään yleistä 14 tai 10 päivän tai muutakaan peruutusoikeutta luotonottajalla ei ole siinäkään tapauksessa, että hän on kuluttaja. Tapauksessa kuluttaja A on ottanut kulutusluoton yksilöimättä sen käyttötarkoitusta. Luottosopimuksen pysyvyyden kannalta A:n luotonkäyttösuunnitelmilla ei ole merkitystä, joten näiden suunnitelmien muuttuminen ei ole kummallekaan sopijapuolelle peruste purkaa luottosopimusta eikä pankille peruste eräännyttää luotto (ks. KSL 7:16). Annettujen tietojen perusteella A:lla ei näin ollen ole oikeutta purkaa tai peruuttaa luottosopimusta. Vaikka velallisella ei ole yleistä oikeutta maksaa ottamansa luotto ennenaikaisesti takaisin, kuluttajalla on tällainen oikeus kuluttajan suojaksi pakottavan KSL 7:12:n nojalla. A ei voi kuitenkaan vapautua luotosta ehdottamallaan tavalla eli palauttamalla saamansa 3.250 euroa (lainasumma - kulut), vaan hänen on maksettava koko lainan pääoman määrä 4.000 euroa. Luotonantaja ei saa periä sitä osaa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan. Pankilla ei siis lähtökohtaisesti ole oikeutta periä korkoa muuta kuin toteutuneelta laina-ajalta. Kun erissä maksettava luotto maksetaan takaisin muuna kuin eräpäivänä, käyttämättä jäävää luottoaikaa ei kuitenkaan lasketa siitä päivästä, jona velallinen tosiasiallisesti maksaa luoton takaisin, vaan ensimmäisestä takaisinmaksun jälkeisestä eräpäivästä. Koska A:n luottoa oli sovittu lyhennettävän neljännesvuosittain, A joutuu siis joka tapauksessa maksamaan korkoa luotosta ensimmäisen 3 kuukauden ajalta, vaikka hän maksaisi luoton jo tätä aikaisemmin pois. Koroista poiketen luottosuhteen perustamisesta aiheutuneita kuluja ei ositeta toteutuneen ja käyttämättä jääneen luottoajan suhteessa, vaan pankki saa periä ne kokonaisuudessaan. Edellytyksenä kuitenkin on, että nämä kulut on erikseen mainittu sopimuksessa ja että ne eivät ole kohtuuttomat. Tässä tapauksessa kuluja oli peritty 750 euroa. Summa on suurehko lainan kokonaismäärän huomioon ottaen, joten tapauksessa voisi olla perusteita sille, että myös tämä summa ositettaisiin ja pankki velvoitettaisiin palauttamaan A:lle käyttämättä jäänee-
YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 3(5) seen laina-aikaan kohdistuva osa kuluista. A on jo maksanut kulut, sillä ne vähennettiin lainaa maksettaessa A:lle tulevasta lainan pääomasta, joten A ei ole velvollinen maksamaan pankille lisää, vaan kyse on siitä, joutuuko pankki palauttamaan jotakin A:lle. Koska kyseessä ei ollut yli 100.000 markan (noin 17.000 euron) suuruinen luotto, pankilla ei ole oikeutta periä korvausta luoton ennenaikaisesta takaisinmaksamisesta. Kysymys 3 (Hemmo) Tapauksessa on tullut ensinnäkin todeta, että kysymys on julkisen vallan käyttämisestä ja selvittää, mitä tämä vaikuttaa asian arviointiin. Selvittää on siten tullut standardisäännöksen sisältö ja keskustelu sen merkityksestä. Lisäksi julkisen vallan käytöstä seuraa VahL 5:1 :n mukaisesti, että puhtaat varallisuusvahingot ovat korvauskelpoisia, jos vastuun edellytykset muuten ovat käsillä. Vastuu edellyttää joka tapauksessa tuottamusta. Hallinto-oikeuden päätös ei sellaisenaan osoita, että valintakoelautakunnan menettely on ollut tuottamuksellisesti. Tässä yhteydessä on tullut korostaa viranomaisen harkintavallan vaikutusta tuottamusarviointiin ja sitä, että harkintavallan rajoissa tehty päätös ei automaattisesti ole tuottamuksellinen, vaikka se myöhemmin kumottaisiinkin. Tuottamusarvioinnin suhteen on voitu esittää erilaisia täsmennettyjä argumentteja. Jos tuottamus olisi olemassa, kurssimaksun korvauskelpoisuus vaikuttaisi todennäköiseltä, koska kysymyksessä on tavanomainen pääsykokeeseen valmistautumiseen liittyvä kustannus eikä sitä voida pitää ennalta-arvaamattomana. Ammattiin valmistumisen viivästymisestä johtuva vahinko voidaan korvata ainakin henkilövahinkotapauksissa, mutta tässä yhteydessä voidaan epäillä sen olevan ennenaikainen. Lisäksi vahingon määrän selvittäminen olisi hyvin spekulatiivista, kun A:n tulevasta työhistoriasta ei voida tietää mitään. Julkisyhteisön vastuuta koskee myös muutoksenhakuvaatimus, mutta se ei vaikuta A:n asemaan, koska A ei käyttänyt muutoksenhakumahdollisuuttaan. Eräät vastaajat käsittelivät vastauksessaan kärsimyksen tms. aineettoman vahingon korvausmahdollisuutta, mikä on epärelevantti näkökulma tässä tapauksessa, jossa on ilmiselvää, ettei aineettomia vahinkoja voida korvata. Kysymys 4a VanhL:n soveltaminen ennen sen voimaantuloa syntyneeseen velkaan? Ks. VanhL 21.3
YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 4(5) Jotkut harvat osasivat kuvata säännöksen, mutta osoittivat kehittelemillään esimerkeillä tietämättömyytensä sen sisällöstä. Kysymys 4b Vahinkoa kärsineen oikeus korvaukseen vastuuvakuutuksessa? Vastuuvakuutukseen pätee sama peruslogiikka kuin muihinkin vahinkovakuutuksiin: korvaus maksetaan vakuutetulle, joka vastuuvakuutuksessa pääsääntöisesti on vahingonaiheuttaja. Korvausvastuun sisältönä on se vahingonkorvaus, jonka vakuutettu joutuu voimassa olevan oikeuden mukaan suorittamaan vahinkoa kärsineelle. Vakuutetulla ei tietenkään ole minkäänlaista vahinkoilmoituspakkoa, eli hän päättää, turvautuuko vastuuvakuutukseen. Vahinkoa kärsineellä ei ole lähtökohtaisesti mitään oikeuksia vakuutuksenottajan vakuutussopimuskumppanina olevaan vakuutusyhtiöön nähden. Poikkeukset luetellaan VSL 67 :ssä, jossa säädetään näin: Vahinkoa kärsineellä on vastuuvakuutuksessa oikeus vaatia vakuutussopimuksen mukainen korvaus suoraan vakuutuksenantajalta, jos: 1) vakuutuksen ottaminen on perustunut lakiin tai viranomaisen määräykseen; 2) vakuutettu on asetettu konkurssiin tai on muutoin maksukyvytön; tai 3) vastuuvakuutuksesta on ilmoitettu vakuutetun elinkeinotoimintaa koskevassa markkinoinnissa. Jos ja kun vakuutuksenantaja hylkää korvausvaatimuksen, syntyy vahinkoa kärsineelle VSL 68 :n mukaan oikeus nostaa korvauspäätöksen johdosta kanne vakuutuksenantajaa vastaan tai saattaa asia kuluttajavalituslautakunnan tai muun vastaavan elimen käsiteltäväksi, mikäli asian käsittely muutoin kuuluu kyseisen elimen tehtäviin. Opiskelijoiden ei edellytetty tietävän, että suoran kannevallan sisältö on rajattu VSL 68 :n esitöissä koskemaan lain sanamuotoa suppeammin vain sitä, onko korvauspäätös vakuutussopimuksen ehtojen mukainen, mikä tarkoittaa muodollisesti sitä, ettei vahingonkärsijä voi vaatia yhtiön velvoittamista maksamaan korvaus suoraan hänelle. Myöskään sitä ei edellytetty tiedettäväksi, että oikeusja lautakuntakäytännössä on vakiintuneesti tulkittu lainkohtaa niin, ettei suoraa kannevaltaa ole rajoitettu esitöissä tarkoitetulla tavalla. Sitäkään ei edellytetty tiedettäväksi, että 100 %:ssa vastuuvakuutuksista on myös sopimusehto, jonka mukaan vakuutusyhtiö maksaa korvauksen omavastuilla vähennettynä aina suoraan vahinkoa kärsineelle ja täyttää näin vakuutussopimuksen mukaisen suoritusvelvollisuutensa suhteessa vakuutettuun. Vahinkoa kärsineen oikeus tutkituttaa korvauspäätöksen sopimusehtojenmukaisuus nostamalla kanne vakuutusyhtiötä vastaan VSL 68 :n mukaisesti sisältää
YLEINEN VELVOITEOIKEUS 27.4.2009 5(5) tätäkin kautta ajatuksen siitä, että kanteen hyväksyminen merkitsee tosiasiallisesti vakuutusyhtiön velvoittamista maksamaan korvaus vahinkoa kärsineelle. Kysymys 4c Novaatio? Ks. Aurejärvi Hemmo 2007, 87-90.