Hirvosten sukutapaaminen Yläpihassa 28.06.2014 Yläpihan raha ja rakkaus... -tarina kahesta kolikosta Tässä tarinassa esiintulevista rahoista ja muista asioista ovat minulle kertoneet tätini Tyyne Laasonen ja Helli Elo, molemmat omaasukuaan Sallisia. Tässä tarinassa sitä rakautta on ehkä ollut enemmän ja rahaa vähemmän. Rakkautta on ollut monen muotoista ja sitä on tullut ja mennytkin. Tässä tarinassa esille tulee kymmenkunta henkilöä, joista vanhimmat Pentti ja Tiina Sofia Hirvonen ovat isännöineet Yläpihaa 1800-luvun puolivälin paikkeilla ja varmaan toisiaan rakastaen, koskapa heille oli syntynyt monia lapsia. Muun muassa: Simo s.15.9.1866, (oisko miule isoeno), Anna (Aina) Vilhelmiina s.8.1.1867 sekä Helena Katri s. 31.5.1872.(miun mummi) 1880-luvun puolenvälin paikkeilla oli Oravisalolainen Wilhelm (Ville) Wilhelminpoika Sallinen s.29.3.1860, tuntenut mitä ilmeisemmin rakkautta Yläpihan Anna Vilhelmiinaa kohtaan, koskapa heidät oli vihitty 9.4.1885. Samoihin aikohin oli Yläpihassa ollut piikana Anna Josefiina Tapanen s. 6.6.1863. Miten lie sattunutkaan, kun aiemmin mainittu Simo oli ruvennut mieltäpitämään, ihastunut ja varmaan ihan rakastunut Anna Josefiinaan. Simon vanhemmat, Pentti ja Tiina Sofia, eivät olleet kuitenkaan hyväksyneet moista suhdetta, heijän mielestään vauraan talon pojan ei passannut riijailla piikatyttöä. Niinpä Anna Josefiina oli avioitunut 5.1.1857 syntyneen Antti Pekanpoika Laasosen kanssa, joka oli kuitenkin kuollut 22.4.1886, lyhyen aviossa olon jälkeen ja Anna Joosefiina oli jäänyt leskeksi. Miule kerrotun mukaan, vanha suola(ts. rakkaus) oli ruvennut Simoa ja Anna Josefiinaa janottamaan koskapa Anna oli 6.5.1889 pyöräyttänyt potran pojan joka oli kasteessa saanut nimekseen Heikki Laasonen. Anna Josefiina (sanottiin myös Tavatar Anniksi ) elätti poikansa yksinhuoltajana tehden taloissa kaikenlaisia maatalon töitä, heinätöitä, lankojen kehruuta ja sensellaista. Anna Joosefiinan elämä päättyi varsin iäkkäänä 40-luvun loppupuolella. Heikistä varttui moniosaaja, rakennusmies, kivimies ja parrunveistäjä. Kesät kuluivat laivatöissä, myöhemmin taloissa maatöissä. Aikanaan Heikki rakensi mökin Oravisaloon serkkunsa Väinö Sallisen maalle jossa eleli vaimonsa Annan os.kurki kanssa. Heikin rakkauden loputtua tuli ero ja Heikki rakensi toisen mökin poikansa ostamalle tontille. Liekö sitä tosi rakkautta, kun Heikki otti Annan takaisin. Annan elämä päättyi aikanaan, jonka jälkeen Heikki eleli yksinään, kuollen 5.1.1976, 87 vuotiaana.
Wilhem(Ville) Sallisen I-avioliitto oli päättynyt Anna Vilhelmiinan kuolemaan 7.11.1892, lapseton avioliitto oli kestänyt vajaat 8-vuotta. Ville oli kuitenkin katsonut Yläpihan Hirvosen tyttöjen olevan oivallista emäntäainesta ja ruvennut kirjoittelemaan nuoremmalle sisarelle, Helena Katrille. Ville oli lautamies ja asioitsija, jotenka kirjeet ovat hyvin arvostavia, Teille Helena-neiti tyyliin. Ensimmäisissä vastaustauskirjeissä Helena-neiti antaa melko selvästi ymmärtää että ei tarvihe kirjoitella. Mutta ilmeisesti Ville ei ymmärtänyt taikka ei ollut ymmärtävinään, vaan kirjoittelua on jatkunut ja oisko rakkauttakin alakanut ilimetä, koskapa Wilhelm ja Helena Katri oli vihitty 3.7.1893, ja niin 21-vuotiaasta Helena Katrista oli tullut Villen II Sallilan emäntä, vähän yli 8-kuukautta edellisen emännän kuoleman jälkeen. Simo, joka oli saanut kokea rakkautta ja onnetonta rakkautta oli antanut Helenalle tämän lähtiessä kultaisen rahan, 20 mk vuodelta 1880. jonka oli varannut ostaakseen kihlat Anna Josefiinalle. Oli sanonut Helenalle että: En tarvihe kihlarahoja enee ikinä. Simo oli elellyt poikamiehenä lopun ikänsä talon töitä tehden ja kalastellen. Simon (Isoenon) muistona on säilynyt kultara ja pari hänen tekemäänsä äyskäriä, vanhempi vuodelta 1911. Voipi kuvitella, että Simo äyskäreitä veistellessään varmaan ajatteli myös onnettoman rakkautensa kohdetta kaunista Anna Joosefiinaa... Simon (Isoeno) kihlaraha. Erään numismaatikon arvion mukaan tuohon aikaan sillä olisi saanut useita lehmiä, jopa 5-6.
Simon, Anna Vilhelmiinan ja Helena Katrin äiti Tiina Sofia Hirvonen Muistona Simosta (Isoeno) pari äyskäriä... Niin kultainen kihlaraha oli tullut Helenan mukana Sallilaan. Yli kolmekymmentä (30) vuotta myöhemmin Helena oli antanut kultarahan nuorimmalle tyttärelleen Helli Katriinalle tämän lähtiessä opiskelemaan Helsinkiin. Siellä oli varmaan ollut rakkautta liikkeellä, koskapa Helli oli antanut Simon kultaisen kihlarahan ja lapsena Sallilan pellosta löytämänsä kuparisen kolikon rahojen keräilyä harrastavalle opiskelutoverilleen, jonka mukana kolikot olivat matkanneet Turun puoleen.
Helli-tädin lapsena Sallilan pellosta löytämä kolikko. Mitä ilmeisemmin rakkaus numismaatikkoon oli ohimenevää laatua häipyen sinne Turkuun päin, koskapa filosofian maisteriksi jo valmistunut Helli ja lääk.kand. Väinö Elo oli vihitty 6.8.1938. Onnettomasti päättyi sekin rakkaus Väinö Elon kuoltua sota-aikana. Senjälkeen Helli Elo oli opiskellut hammaslääkäriksi, jota ammattia harjoitti eläkeikään asti. Helli-täti ei antautunut enää vakavampiin suhteisiin vaan nautti elämästään hampaita paikkaillen ja matkustellen ympäri maalimaa. Olin käymässä Helli-tädin luona 18.08.1986, kun täti näytti kuparikolikkoa, Aksel Fredrikin-ruotsinvallan aikainen 1 ör, v.1761, jonka oli laitattanut kehykseen, kertoi sen tarinan ja kysyi ottaisinko mie, kummipoika, sen. Tottahan se kelepasi. Kultaisesta Simon kihlarahasta ei täti puhunut silloin mitään. Sanoi vaan, että vanhoilla päivillään häntä rupesi kaivelemaan kun tul ne rahat annettua, mie otin ja kirjotin sille, jotta laitakkas ne rahat takasin, laittohan tuo. Sillätavalla kuparikolikko, melekosen kierroksen viijessäkymmenessä vuuvessa (50v.). tehtyään, miun mukana palasi takaisin löytöpaikalleen. Helli-täti kuoli 14.03.1989. Perinnön jaossa, kun sukulaiset pitivät huutokauppaa irtaimistosta, mie kuulin ensimmäisen kerran kultarahasta ja sain huuvettua sen itelleni. Senjälkeen viimeinen siitä sisarussarjasta, silloin vielä elossa ollut tätini Tyyne Laasonen, kertoi Simon kihlarahan tarinan. Vanha totuus on, että raha on luotu kiertämään, niin tässäkin tarinassa. Siinä sivussa on ollut rakkautta, onnellista ja onnetonta, on synnytty ja kuoltu, elikkä sellaistahan se elämä on. Tämän tarinan ainekset tulivat tietooni vähän kerrassaan vuosien aikana. Heikin sukulaisuuskin vasta Heikin kuoleman jälkeen.
Hyvät ystävät, tämän tarinan myötä Simon kultainen kihlaraha on palannut Yläpihaan. Livenä se on tullut käymään lähtöpaikallaan, palatakseen takaisin Sallilaan, jonnekka se Helena-mummin mukana oli tullut melkein päivälleen (3.7.1893) 121 vuotta sitten. Kukapa tuota tietää, jos vaikka aloittaa uuven kierroksen... Oravisalossa 24.06.2014 Veikko Sallinen Kirjoittaja uransa huipulla... Jk. Isä teetti ennen kuolemaansa uuvet lapikkaat, hienot kapee nokkaiset, sisäänpäin ommellut. Näytti niitä Heikillekin. Isän kuoltua 1959 Heikki kävi monta kertaa tinkimässä, jotta saisi ne pitämättömät lapikkaat. Lopulta annoin. Näytti siltä, että Heikki oli tosihyvillä mielin lähtiessään lapikkaat käsivarrella roikkuen ja etenkin kun käveli kylällä uuvet lapikkaat jalassa. Niinkuin aiemmin sanoin, myöhemmin selvisi, ettevät lapikkaat menneet ventovieraalle. Jotenka hyvillä mielin olin miekii... v.s.