17.42 Miikka Laitila poistui. 17.43 Miikka Laitila palasi.



Samankaltaiset tiedostot
4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Lisätään kohta Vuoden alumni. Hyväksyttiin työjärjestys muutoksineen.

Reetta Arokoski saapui 8.24.

AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa.

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös

Reetta poistui Reetta palasi Mentiiin kokoustauolle ajassa Palattiin kokoustauolta

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa Emmi Linkola saapui.

1. Hyvinvointiselvitys Selvityksen tulokset on julkistettu. Parin viikon päästä pidetään ensimmäinen kokous, jossa mietitään miten tulokset otetaan

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 13:16.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

Miikka Laitila saapui ajassa 8.24.

Suljettiin kohta ja mentiin kokoustauolle ajassa Palattiin kokoustauolta ajassa 8.56.

2. Kokouksen päätösvaltaisuus Kokouskutsu on lähetetty ajoissa. Paikalla on tarpeeksi jäseniä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Paikalla oli tarpeeksi väkeä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin

Emmi: eka työpäivä. Vaihtoon singaporeen. 8. Talous ja hallintoasiat 1. Hyvinvointi

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä, joten kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli riittävästi ihmisiä. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Paikalla oli tarpeeksi porukkaa ja koollekutsuminen oli hoidettu ajoissa, joten todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituslaisista. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokouksen olevan päätösvaltainen.

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös

Aleksi Talsi poistui

2. Ystävänpäivätervehdys alumneille Lähetetään sähköpostilla hallitusjuliste liitteenä. Jos joku hallituslainen haluaa oman alueensa juttuja mukaan

Eeva hyväksyi tarjouksen Käädystä. Tulee hopeisia, kultaisia ja pronssisia merkkejä.

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Niklas Hellström ja Jessica Mason.

2. Kokouksen päätösvaltaisuus Kokouskutsu on lähetetty ajoissa ja kaikki ovat paikalla. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Emil Virkki saapui Emil Virkki poistui Lauri Voipio saapui Lauri Voipio poistui

6. Hyväksyttävät laskut Unigrafialta tuli hyvityslasku fuksioppaista. Ei vaadi maksutoimenpiteitä.

Paikalla oli tarpeeksi ihmisiä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Lisättiin 16.4 Mopo sekä 15.3 BMI. Hyväksyttiin esityslista muutoksineen kokouksen työjärjestykseksi.

5. Ilmoitusasiat Reetta toi pullatuomisina banaaneja, muffinsseja ja suklaahippukeksejä.

Saaja Summa Perustelu Päätös. Teekkarispeksi 150 Fuksisitsien valo ja tekniikka Hyväksyttiin. Glo Hotels 2026 Yritysilta Hyväksyttiin

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa

Kokous oli kutsuttu ajoissa ja läsnä oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Kaksi läpimennyttä pontta. Tiitu hoitaa kaksiosaisen kokouksen, Aleksit hoitaa startup setin, dedis klo

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Uudet jäsenet Aleksi merkannut hallituskaapista löytyvälle listalle vaalikokouksessa jäsenmaksun

1. Hyvinvointiselvitys Tänään oli kokous, jossa mietittiin mihin juttuihin infolaisten hyvinvoinnissa voitaisiin vaikuttaa. Esille nousi mm.

5. Mitä muuta tuli tehtyä? - 9. Opintoasiat 1. Kurssien kehittäminen

Saaja Summa Peruste Päätös. Niklas Nisen 21,50 TEDxOtaniemi -tarjoilut Hyväksyttiin. Jesse Palo 220,76 Club X -tarvikkeita Hyväksyttiin

7. Mitä kuuluu? kierros Tomi: Tomi on pirteä vaikka ei nukkunut paljon, se on siistii! Monivuotinen taistelu XML:n kanssa on vähitellen ohi jos

Meri on tuonut kokoustarjoiluiksi eilen tehtyä pullaa. Pulla sai kiitosta herkullisuudestaan.

Lisättiin kohta 15.4 Laulukirjat sekä 15.5 TalentIT messut. Hyväksyttiin työjärjestys muutoksineen.

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Johannes Vainio.

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Niklas Hellström ja Johanna Rantanen.

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Haetaan 11 hallituksen jäsentä, ja lisätään kv vastaava hallitukseen. Tomi

8. Talous- ja hallintoasiat 1. Killan lippu Kunhan auto saataisiin lainaan, saadaan homma eteenpäin. Atte ja Tiitu ja Tomi sumplii auton lainaamista,

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Jessica Mason ja Niklas Hellström.

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous kello 10:15.

5. Ilmoitusasiat Postissa oli tullut mainoslehti, jonka kautta on mahdollista tilata nimikoitua Athene-tavaraa.

Avattin kokous ajassa Melissa esittäytyi uutena jäsenenä välittömästi kokouksen avaamisen jälkeen.

Saaja Summa Perustelu Päätös. Miikka Laitila 48 KIK:n paku sohvan hakua varten Hyväksyttiin. 220,20 Wappupäivän ruoat ja taksit Hyväksyttiin

Reetta toi kokoustuomisiksi ruisnachoja, aakkoskarkkeja ja suklaata.

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Jooel Friman.

5. Ilmoitusasiat Kiltakummimme Tuulia Telin on mukanamme kokoustamassa. Tuulia myös kertoi vähän kiltakummina toimimisesta.

Lisättiin kohta 9.2 KV-asiat ja siirrettiin muita kohtia sen mukaisesti. Kokouksen työjärjestys hyväksyttiin muutoksineen.

5. Ilmoitusasiat Postia tuli phukseilta. Noisemakers Oy:ltä saapui yhteistyösopimus. Saaja Summa Perustelu Päätös

1. Kokouksen avaus Kokous avattiin ajassa

Saaja Summa Perustelu Päätös

Saaja Summa Perustelu Päätös. Kaarlo Kock 18,58 Vohvelitarpeet ISOjen järjestämään kivaan

4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys seuraavin muutoksin: lisättiin kohta 16.6 Ruukun raapiminen.

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Meri Terho.

Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Antti Nupponen Paikalla: Emmi Peltonen, Jooel Friman, Johannes Vainio, Meri Terho, Mira Lindroos

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 20/2015 Insinööritieteiden korkeakoulu

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Jessica Mason ja Johanna Rantanen.

1. Kokouksen avaus Kokous avattiin Siirryttiin kokoustilaan TUAS-talolle huoneeseen 1142.

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 13:19.

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 18:17. Kaarlo saapui ajassa 18:17.

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Tolppanen ja Ilona Rahnasto.

Saaja Summa Perustelu Päätös

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokouskutsu on lähetetty ajoissa ja paikalla on päätösvaltainen määrä hallituksen jäseniä.

Asteriski ry PÖYTÄKIRJA 21/ (5) Vesilinnantie Turku

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Antti Nupponen.

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 7/2016 Insinööritieteiden korkeakoulu

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Veera Vimpari ja Ilona Rahnasto.

4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Poistettiin kohta 9.2. phuksisitsit. Hyväksyttiin esityslista muutoksineen kokouksen työjärjestykseksi.

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Sini Leskinen ja Niklas Hellström.

5. Ilmoitusasiat Mari kävi läpi tulleet postit. Katri M-K on tuonut kokousevääksi keksilajitelman. Saaja Summa Perustelu Päätös

5. Ilmoitusasiat Katri S ilmoitti, että kokoustarjoiluna pullia, keksejä ja jääteetä. Miesten aamutakkien tilanteesta ei ole tietoa.

Saaja Summa Perustelu Päätös

Saaja Perustelu Summa Päätös. OK20 täyttämätön tarkistuslista Saaja Perustelu Summa Päätös. Kandivalmistumisen pullatarjoilu olkkarilla

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Kaarlo Kock ja Niklas Hellström.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Sini Leskinen ja Niklas Hellström.

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 5/2016 Insinööritieteiden korkeakoulu

PÖYTÄKIRJA /2011

Saaja Summa Perustelu Päätös

2.Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1. Kokouksen avaus Avataan kokous ajassa Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 10:15.

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 17:17.

Huomenna on tärkeä opintotukimielenosoitus, jonne on menossa paljon athenelaisia. Saaja Summa Perustelu Päätös

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen.

PÖYTÄKIRJA /2012

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Johanna Rantanen ja Jessica Mason.

Transkriptio:

Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 13/2014 Aika: 9.4.2014 klo 17:30 Paikka: A106, TTalo Paikalla: Tomi Laakso, Reetta Arokoski, Emmi Linkola, Eeva Siikaaho, Aleksi Pyykkönen, Atte Keinänen, Miikka Laitila, Mikko LatvaKäyrä, Edward Landtman Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Emmi Linkola 1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 17.39. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Eeva Siikaaho ja Atte Keinänen. 4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Hyväksyttiin sellaisenaan. 5. Ilmoitusasiat Tomi ilmoitti tuoneensa Reissumiestä. Postissa oli saapunut Module ja Tomille kutsu Technology Academy Finlandin palkintogaalaan. 17.42 Miikka Laitila poistui. 17.43 Miikka Laitila palasi. 6. Hyväksyttävät laskut Hyväksyttiin Niklas Nisénille 39,68 euroa valkotaulusta, Eeva Siikaaholle 219,20 euroa Wappusitsien tarvikkeista, Aleksi Pyykköselle 35 euroa Cuba Nightin puolikkaasta illalliskortista, Mikko LatvaKäyrälle 38,27 euroa koposaunan tarjoiluista ja 35 euroa Täffän vuosijuhlien puolikkaasta illalliskortista sekä Emil Virkille 15 euroa Indecsvuosijuhlalahjasta, joka maksoi 23,44 euroa. 7. Mitä kuuluu? kierros Mitä teit viime viikonloppunakierros: AP: kävi Nurmijärvellä. Näki amisjuttuja. Egu: Oli vujuilla, hauskaa ja hyvää ruokaa. Emmi: pelasi beer pongia. Reetta: oli Nurmijärvellä. Luki tenttiin. Kattoi leffoja. Järjesti jatkot. Teki ties mitä. Tomi: oli Pietarin synttäreillä. Pelasi futista. Kävi vujuilla ja syömässä silliksellä. Mikko: Oli marathontoimikunnan kanssa turussa risteilemässä. Ompeli haalarimerkkejä IV 11 kanssa. Miikka: Kävi Keravalla. Leppoisa viikonloppu. Luki tenttiin. Studio 3. Atte: parit tuparit ja aalto in asia kokous. 8. Talous ja hallintoasiat 1. Hyvinvointi

Jatkuvasti hoidetaan. 2. Laitossopimukset Tänään puhuttiin tuotantotalouden ja tietotekniikan laitosjohtajille. Sopimuksen sisältöä ei täytyne kauheasti enää muuttaa. 3. Budjetti Aleksi Pyykkönen selvitteli budjettia viikon aikana. Virallisen budjetin voisi laittaa niille sektoreille, joiden toimintaan se vaikuttaa. Aleksi laittaa infoa Emmille ja Atelle jotka välittää tietoa eteenpäin. Tomi Laakso poistui ajassa 17.56. 4. AYY:n toimintaavustus Odotellaan päätöksiä. 5. Toimareiden kuulumiset (OTMK, liikuntavastaavat) OTMK on katellut pakastinta ja Miikka on ollut yhteydessä heihin. Halutaan kaappi eikä arkku. Ostamista vaille hankittu. Tomi Laakso palasi ajassa 17.59. 6. Mitä muuta tuli tehtyä? 9. Tapahtumat 1. SCIkiltayhteistyökivailta Ihan toimi. 2. BMIsitsit 11.4. Tulee. Tulkaa tekin! 3. PreWappusitsit 12.4. Noin puolet hallituksesta sitsaa ja loput on keittiössä. Sitsit maksetaan IE:n tilille tai paikan päällä. 4. Wappusitsit ja sillis 16.17.4. Tulee. 5. Toimareiden kuulumiset (pikkuie, lukkarit) Ei kai niil. 6. Mitä muuta tuli tehtyä? Viime viikolla IE puuhasi toimikunnan kanssa. 10. Yrityssuhteet 1. Yrityssuhteiden tilanne Miikka laittoi sponssien tilannetta Driveen. Hyvä on tilanne! 2. Toimareiden kuulumiset (Yrityssuhdetiimi, TEKkiltayhdyshenkilö, Marathontoimikunta) Ihan hyvää kuuluu. Ysvitiimiä Miikka on nähnyt. TEKkiltayhdyshenkilö etsi tänään Estetiikan ryhmää. Marathontoimikunta tapasi viikko sitten. 3. Mitä muuta tuli tehtyä?

11. Tiedotusasiat 1. Athenen verkkosivujen päivitys 2. Phuksiryhmät Athenen verkkosivuilla ISOt ei näkyneet sivuilla mutta nyt näkyy. Atte laittaa phuksit Jäsenet sivulle. 3. Sähköpostilistat Emmi laittaa Atelle mahdollisimman pian liittymislomakekoodinpätkän ja kuvaukset listoista. 4. Kukka Siellähän se. 24h chatin valvontavuorojen varaamiseen linkki Facebookiin. 5. Ilmomasiinan uudistus Ei uutisia. 6. Toimareiden kuulumiset (Kulttuurineuvokset, historioitsija, valokuvaajat, Kukan niittäjät, kiltalehden toimittajat, ATKpartio, Ulottuvuusvastaava) Historioitsijalla on vieläkin kiire mutta suuret suunnitelmat. 7. Mitä muuta tuli tehtyä? Atte oli Esa Heikkiseen yhteydessä Olkkarin tietokoneista. Esa laittoi eteenpäin tiedustelua rahoituksen järjestämisestä. 12. Opintoasiat 1. Kurssien kehittäminen Ei ole edistynyt. 2. Maisteriohjelman uudistus Mikko oli tänään kokouksessa, jossa keskusteltiin maisterivaiheen rakenteesta. Huomenna taas tapaaminen, jossa toivon mukaan päätetään asioita. 3. Toimareiden kuulumiset (SCIvastaava, Hallopedit) Hallopedit hallopedeilee, huomenna SCI:n kopoilta. 4. Mitä muuta tuli tehtyä? Eilen oli SCI:n johdatus opiskeluun kurssista kokous. Maisterivaiheen uudistukset etenevät joka paikassa. Perustieteellisen akatemian kokouksessa perustettiin yhteinen maisteriohjelma SCIn, CHEMin ja ELECin kanssa. Avattiin myös keskustelu opiskelijoiden palkitsemisesta. 13. Ulkosuhteet 1. Kaljakroketti 25.4. Kiintiö on alustavasti 24 joukkuetta. Ilmo aukeaa huomenna, paperiset kutsut lähtivät eilen. Hallituksesta olisi hyvä saada joku tuomaroimaan, Tiitulle voi ilmottautua. Kokkareille mielellään niin moni hallituksesta kuin pääsee. Telttajeesiä kaivataan. Suuntaaantavat säännöt nettisivuille. Edward Landtman saapui ajassa 18.28. Siirryttiin kohtaan 15.6.

2. Wappulaiva 30.4. Ilmo aukeaa perjantaina. Saa hypettää etenkin fukseille. Sponssit ovat edenneet ajatuksen tasolla. 3. Vuosijuhlaedustukset 4. Toimareiden kuulumiset (Vuosijuhlatoimikunta, hupiministeri) Vuosijuhlatoimikunta puuhailee jatkotilan kanssa. 5. Mitä muuta tuli tehtyä? Ähkyn pääjuhlapaikka on varattu. 14. Phuksiasiat 1. ISOkoulutukset Jatkuvat. 2. ISOkaste 14.4. Kehitetty viime vuodesta, konsepti samankaltainen. 3. Phuksipeijaiset Yöjäynäjoukkue on valittu. 4. Kevätretki 24.25.4. Toinen tapaaminen ensi viikolla. Bussi on varattu ja infomaili pistetty. 5. Phuksiopas Tekstejä on pyydetty. FTMK:n kanssa oli workshoppi aiheesta. ISOvastaava hoitaa valokuvaukset ja on mukana taitossa. 6. Toimareiden kuulumiset (ISOvastaava, KVvastaava, WappuHali, ISOt) Kuuluu hyvää. Jätskiä. KVISOtoimintaa kohtaan ei ole killassa ollut paljoa innostusta. 7. Mitä muuta tuli tehtyä? Phukseja on tiedotettu kantotuolin tekemisestä. 15. Muut esille tulevat asiat 1. Kesäkokous Linjattiin että 28.6. on paras vaihtoehto. 2. Pöytäkirjojen tarkistaminen ja allekirjoittaminen Hoidetaan pian. 3. Hallitushengailu Tulee 23.5. 4. Sikariporrasfutis Frakkiko? Reetta Arokoski ottaa vetovastuun ja kapteenin paikan. 5. Hyvä veli stipendi Mietintään. Saa ehdotella. DL 20.4. Siirryttiin kohtaan 16. 6. Killan Julkkudiili Eetu promosi Julkun diiliä. Keskusteltiin laukuista ja provikoista. Ilmomasiinaan tieto monta haluaa myydä ja haluaako laukun/paidan. Emmi tekee ilmon tänään. Tomi Laakso poistui ajassa 18.36.

Edward Landtman poistui ajassa 18.41. Palattiin kohtaan 13.2. 16. Seuraava kokous Doodlataan uuden periodin vakiokokousaika. Aleksi Pyykkönen tekee Doodlen huomisen aikana, vastaamisen DL on sunnuntaina. 17. Kokouksen päättäminen Päätettiin kokous ajassa 19.01. Pöytäkirjan tarkastajat: Atte Keinänen Eeva Siikaaho Puheenjohtaja ja sihteeri: Aleksi Pyykkönen Emmi Linkola