11.3. 2016 Alppien maisemissa Tampere Filharmonia Rafael Payare, kapellimestari Víkingur Ólafsson, piano
Perjantai 11.3.2016 klo 19 Tampere-talon Iso sali Tampere Filharmonia Rafael Payare, kapellimestari Víkingur Ólafsson, piano LUDWIG VAN BEETHOVEN (1770 1827) Pianokonsertto nro 1 C-duuri op. 15 I Allegro con brio II Largo III Rondo: Allegro VÄLIAIKA RICHARD STRAUSS (1864 1949) Alppisinfonia op. 64 Yö Auringonnousu Nousu vuorelle Tulo metsään Vaellus puron varella Vesiputouksella Näky Kukkivilla kedoilla Laidunmailla Harhateille läpi tiheikön ja ryteikön Jäätiköllä Vaarallisia hetkiä Huipulla Näky Sumu nousee Aurinko pimenee vähitellen Elegia Hiljaisuus ennen myrskyä Rajuilma ja myrsky Auringonlasku Valon viimeinen kajo Yö Konsertti päättyy noin klo 21.15. Konsertin kaikenlainen taltiointi on kielletty. Vuoden 2012 kansainvälisen Malko-kapellimestarikilpailun voittaja Rafael Payare on yksi kiinnostavimmista nuorista kapellimestareista. Kapellimestariopintonsa hän aloitti vuonna 2004 José Antonio Abreun johdolla, ja Abreu onkin edelleen hänen tärkein mentorinsa. Muita Payaren tärkeitä oppaita orkesterin johtamisessa ovat olleet Gustavo Dudamel ja Claudio Abbado, joiden avustajana hän on toiminut, sekä Daniel Barenboim. Venezuelalaiskapellimestari on kotimaansa merkittävien orkestereiden lisäksi vieraillut johtamassa muun muassa Copenhagen Philharmonic Orchestraa, Gothenburg Symphony Orchestraa ja RTE National Symphony Orchestraa. Víkingur Ólafssonissa yhdistyvät intohimoinen musikaalisuus, intellektuelli uteliaisuus ja virtuoosisuus. Hänen ohjelmistonsa kattaa musiikkia renessanssista nykyaikaan. Nuori pianisti on tehnyt yhteistyötä nimekkäiden kapellimestareiden kuten Vladimir Ashkenazyn, Petri Sakarin, Rumon Gamban, Ilan Volkovin ja Pietari Inkisen kanssa ja valloittanut muun muassa Turun filharmonisen orkesterin, Norjan radion orkesterin, Ulster Orchestran ja Islannin sinfoniaorkesterin solistina. Víkingur Ólafsson toimii perustamansa Reykjavík Midsummer Music -festivaalin taiteellisena johtajana, ja hänellä on oma levymerkki Dirrindi. Juilliardista valmistunut pianisti on palkittu kotimaassaan useilla musiikkialan palkinnoilla. Luis Cobelo Karólína Thorarensen
Illan kokoonpano Konserttimestari Anton Chausovskii, vuorotteleva 1. konserttimestari I viulu Maria Itkonen, 3. konserttimestari Lea Antola Tatevik Ayazyan Raimo Hannikainen Siri Heinonen Katri Nikkanen Jaakko Nordman István Szalay Vitali Torkkeli Sanna Kokko tp. Nuppu Komsi tp. Mikk Murdvee tp. Eeva Oksala tp. Juha-Pekka Vikman tp. II viulu Kimmo Tullila* Anna Angervo Antti Hannikainen Heikki Hannikainen Elina Kilpinen Kirsi Korpela-Pulkkinen Eeva-Liisa Suuronen Pirjo Tulisalmi Sanna Tullila Harri Forstén tp. Tero Latvala tp. Heidi-Annina Nikkilä tp. Alttoviulu György Balázs* Kimmo Kivivuori*** Heili Hannikainen Marianne Hautakangas Anne Korhonen Taavi Nachtigall Tarja-Leena Saari Lauri Savolainen Anni Tiainen-Hammo Katalin Balázsné Erdös tp. Slawomir Gorzynski tp. Sello Lauri Kankkunen* Panu Saari*** Maija Juuti Miika Jämsä Tuija Lamminmäki Sampo Liukko Elina Sipilä Virpi Välimäki Oskari Holopainen tp. Juho Nissi tp. Kontrabasso Jarkko Uimonen* Petri Mäkiharju** Joni Armio*** Pentti Huhtinen Tuomo Kinnunen Juha Kleemola Antti Laulaja Heikki Lehtinen Huilu Alexis Roman*tp. Pekka Rankka** Nina Johnson*** Seppo Planman Oboe Juha Ala** Heikki Pöyhönen*** Kari Nikkanen Amelia Coleman tp. Klarinetti Jarmo Hyväkkö* Mark Reding** Janne Pesonen*** Reetta Näätänen Fagotti Aleksei Dmitriev* Aleksandr Veryukhanov** Alexandru Cozma*** Emil Fuchs tp. Käyrätorvi Ismo Ponkala* Jouni Suuronen** Pasi Tiitinen*** Pauliina Koskela Timo Ruskeepää Jaakko Välimäki Sam Parkkonen tp. Alexis Routley tp. Tuomas Setälä tp. Trumpetti Jonas Silinskas* Alessandro Chiavetta** Sami Siikala***tp. Tapio Kilpinen Tomas Gricius tp. Pasuuna Antti Hirvonen* Vygantas Silinskas** Mikhail Kapustin*** Olavi Hostikka Tuuba Harri Miettunen Miika Jämsä tp. Patarummut Tiina Laukkanen* Petér Fodor*** Lyömäsoittimet Jyri Kurri* Tuomo Oravakangas*** Harri Lehtinen tp. Niko Ronimus tp. Orkesteria tukee: Harppu Kirsti Vartiainen* Leea Nikku tp. Kosketinsoittimet Ville Hautakangas*tp. Ville Urponen tp. Banda, takayhtye Käyrätorvi Miriam Brown tp. Tuomo Eerikäinen tp. Paula Ernesaks tp. Ville Hiilivirta tp. Jussi Järvenpää tp. Olavi Kallasjoki tp. Petri Kivimäki tp. Auri Lampela tp. Kalle Niemi tp. Jonathan Nikkinen tp. Henriikka Teerikangas tp. Elina Tiainen tp. Lauri Vasala tp. Asseri Väisänen tp. Trumpetti Sereckis Remigijus tp. Aki Välimäki tp. Pasuuna Lauri Kilpinen tp. Pasi Mäkinen tp. *äänenjohtaja **vuorotteleva äänenjohtaja ***varaäänenjohtaja tp. sijainen/tilapäinen Orkesterin pääyhteistyökumppani:
Tänään matkustetaan Itävaltaan Alppien maisemiin ja Wienin vilkkaille kaduille. Ilta avataan Ludwig van Beethovenin ensimmäisellä pianokonsertolla, jonka säveltäjä kirjoitti 1790-luvun puolivälissä kahdenkymmenenviiden vuoden iässä. Saksalaisnuorukainen asusteli tuolloin Wienin kulttuurikehdossa kasvattaen mainettaan pianistina, säveltäjänä ja mielikuvituksellisena improvisoijana. Saatuaan vaikutteita muun muassa Joseph Haydnilta ja Antonio Salierilta, kulki Beethoven ensimmäisten pianokonserttojensa aikaan vielä vakaasti klassikoiden jalanjäljissä. Viitteitä länsimaisen musiikin mullistavasta näkemyksestä on kuitenkin havaittavissa: Konsertto on vasta ensimmäisiä Beethovenin isoja sävellyksiä, mutta teosta kuunnellessa voi helposti ymmärtää, mitä kaikkea suurta hänen mielessään liikkui sitä kirjoittaessa, illan kapellimestari Rafael Payare pohtii. Beethoven konsertoi 1700-luvun lopulla jo ahkerasti. Hän kirjoitti tänään kuultavan konserton, kuten muunkin varhaisen pianokirjallisuutensa, ensisijaisesti omaksi ohjelmistokseen. Hän esitti omia teoksiaan lukuisissa konserteissa ja johti näitä konsertteja soittaen. Beethoven oli saanut loputtoman ankaralta ja välinpitämättömältä alkoholisti-isältään perinnöksi vain soittotaidon, klaveerin ääressä hän ylsi huippusuorituksiin, koulunpenkillä tai sosiaalisissa tilanteissa ei niinkään. Syvenevä ymmärrys, aikalaisten opit ja kiinteä suhde omimpaan instrumenttiin nostivat säveltäjän vähitellen asemaan, jossa hän edelleen on. Piano oli Bethovenille tosi tärkeä. Nyt soitettavasta konsertosta käy ilmi, ettei hän ollut pelkästään huippulahjakas pianisti. Voimme kuulla, että jotakin todella erityistä oli meneillään, Payare miettii. Tänään kuultava pianokonsertto ei ollut Beethovenin ensimmäinen, vaikka se kantaakin numeroa yksi. Toiseksi kutsuttu pianokonsertto valmistui vuoden 1795 alkupuolella, tämä ensimmäinen vasta loppuvuodesta. Julkaisuaikataulu oli kuitenkin päinvastainen: toisena valmistunut julkaistiin alkuvuodesta 1801, ensimmäisenä valmistunut puolestaan loppuvuodesta. Juuri julkaisuaikataulu lieneekin syynä edelleen käytössä olevaan numerointiin. Tämän illan avausteos ei valmistunut hetkessä, vaan Beethoven muokkasi sitä, kuten useita muitakin teoksiaan, hartaasti: 1790-luvun puolivälin version ja lopullisen, 1801 julkaistun version välillä ehti tapahtua paljon. Niinpä tänään kuultava teos onkin toisaalta 25-vuotiaan nuorukaisen taidonnäyte, toisaalta jo muutaman vuoden pidempään omaa tyyliään kypsytelleen mestarin harkinnan tulos. Vielä paljon kypsytellympi on konsertin jälkipuoliskon jättiteos, vuonna 1915 valmistunut Alppisinfonia, joka on Richard Straussin viimeinen suuri orkesteriteos. Viisikymppinen saksalaissäveltäjä oli ennen tänään kuultavaa teosta viimeistellyt jo lukuisia orkesterihelmiä, erityisesti sävelrunoja, kuten Isossa salissa viime talvena kuultu Kuolema ja kirkastus tai Tampere Filharmonian muutama kuukausi sitten soittama Till Eulenspiegelin lystikkäät kujeet. Myös oopperakirjallisuutta oli ehtinyt kertyä: muun maussa Salome, Elektra ja Ruusuritari oli kantaesitetty. Strauss aloitti Alppisinfonian kirjoittamisen 1910-luvun alussa. Muutamassa vuodessa hän sai aikaiseksi jotakin todella massiivista, mutta samalla herkkää ja pienen ihmisen tunteita tulkitsevaa. Kypsällä, asemansa vakiinnuttaneella sävelten mestarilla oli pokkaa. Kuten tänään nähdään, on orkesterikokoonpano poikkeuksellisen suuri, eikä tätä teosta olekaan siksi mahdollista kuulla kovin usein. Esitystä varten Ison salin lavalle onkin haalittu joukko keikkamuusikoita. Vierailijoita tarvitaan aina, kun säveltäjä on kirjoittanut soitettavaa tavallista useammalle muusikolle, tai kun orkesteriin on iskenyt flunssa-aalto. Tänään on kysymys molemmista. Olen tätä Alppisinfoniaa soittanut erilaisissa paikoissa useaan otteeseen, muun muassa Radion sinfoniaorkesterissa ja viimeksi Turussa Leifin kanssa. Se on massiivinen, upea teos, tykkään siitä. Tällaisessa isossa kokoonpanossa on hauska soittaa, ja Tampere-taloon on aina mukava tulla, sillä tänne ääni mahtuu paremmin kuin esimerkiksi Turun saliin, jonka seinät tulevat toisinaan vastaan. Kyllä tamperelaiset saavat olla onnellisia tästä salista, sanoo Turun filharmonisen orkesterin konserttimestari Juha-Pekka Vikman, joka on hänkin tullut täksi viikoksi Tampereelle jättiorkesteriin. Toisin kuin kovia kokenut Beethoven, Richard Strauss sai viettää lapsuutensa kannustavassa kodissa. Siinä missä Beethovenin elämää varjostivat heikkenevä kuulo ja ikävät lapsuusmuistot, oli Straussin trauma hyvin toisenlainen. Hänen muusikkoisänsä edusti nimittäin sukupolvea ja ihmisryhmää, joka vastusti saksalaissäveltäjä Richard Wagnerin musiikin mittasuhteita ja ohjelmallisuutta todella voimakkaasti. Strauss oli oppinut isältään paljon, mutta tätä vihaa hän ei omaksunut, vaan alkoi vähitellen ihailla Wagnerin työtä kovastikin.
Straussin soitetuimmat teokset ovatkin ohjelmallisia sävelrunoja, joissa on paljon varsin alleviivaavaakin kuvailua. Säveltäjä loihti musiikillaan kuultavaksi lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä: säälimätöntä kujeilua, vauhdikasta lapsiperhearkea ja vähitellen kuolemaan vaipuvia sydämenlyöntejä. Tänään kuultava Alppisinfonia vie nimensä mukaisesti vaellukselle pysäyttävien maisemien ja ihmeellisen luonnon keskelle. Yksiosainen teos jakaantuu kahteenkymmeneenkahteen jaksoon, joiden aikana kuljetaan Alpeilla lähes vuorokausi. Matka alkaa öisissä maisemissa. Vähitellen aurinko nousee, ja aletaan kavuta korkealle vuorelle. Poiketaan metsässä, puron varrella, putouksella, kedoilla ja laitumilla. Harhaillaan, löydetään jäätikölle, koetaan vaarallisia hetkiä ja päästään huipulle. Aurinko alkaa vähitellen laskea, ja kasvaa valtava myrsky. Pauhun laannuttua ilta pimenee lopulta yöksi. Tämä massiivinen, sinfoninen kuvaus ei syntynyt tyhjästä tai puhtaasti mielikuvituksen tuotteena, vaan Alpit olivat tärkeä ympäristö Straussille. Hän rakennutti jylhiin maisemiin, Baijerin Garmisch- Partenkircheniin ihastuttavan huvilan itselleen ja temperamenttiselle sopraanovaimolleen 1900-luvun alussa. Nämä olivat Straussin omat maisemat, ja niihin hänen tuhkansakin haudattiin 1900-luvun puolivälissä. Ihmisen suhde luontoon onkin ehkä äärimmäisyyksiin yltyvän Alppisinfonian ydin: Siinä on niin valtavasti kerroksia. On värikästä maalailua ja itsestään selviä maisemakuvia. Kysymys on siitä, miten ihminen lähestyy luontoa. Se ei ole vain hienon vuoristomaiseman kuvaus, vaan jotakin paljon kokonaisvaltaisempaa. Pieni ihminen valtavan, ihmeellisen, taianomaisen luonnon äärellä, illan kapellimestari kuvailee. Luontoa ihmettelevä värikylläinen teos on iso, suorastaan valtava. Sen esittämiseksi vaadittiin sata vuotta sitten ja vaaditaan edelleen tavattoman suuri orkesteri. Niinpä Strauss sai lokakuussa 1915 johtamansa kantaesityksen jälkeen osakseen ihailua, mutta myös ihmettelyä ja poikkipuoleista kritiikkiä. Ennen kaikkea hän sai kuitenkin nimensä ja sävelensä pysyvästi historiankirjoihin. Ja yli 120 muusikkoa Tampere-talon Isoon saliin täksi illaksi. Teksti: Maija Leino Käsiohjelma: Maija Leino & Viliina Tolvanen TAMPERE FILHARMONIA www.tamperefilharmonia.fi