1 Heikki Poroila FM, kirjastonhoitaja Julkisena palveluorganisaationa yleinen kirjasto on velvollinen sekä noudattamaan voimassa olevia lakeja että tarjoamaan asiakkailleen mahdollisimman paikkansapitävää ja luotettavaa informaatiota. Tekijänoikeus on aihepiiri, jossa nämä velvollisuudet kohtaavat toisensa hyvin konkreettisesti. Seuraavassa opetuskokonaisuudessa tarkastelen tätä asiakokonaisuutta kirjaston asiakaspalvelun näkökulmasta eli tilanteissa, joissa on kyettävä suhteellisen nopeasti antamaan asiakkaalle riittävää informaatiota tavalla, jota ei voi moittia sen paremmin laintulkinnan kuin hyvän asiakaspalvelun näkökulmasta. Nykytilanteen lisäksi pohdin esityksen lopussa myös lähitulevaisuuden näkymiä, vaikka ne luonnollisesti ovat suurelta osin arvailujen varassa. Tekijänoikeus erityisenä tietämyksen alueena on monimutkainen ja -tasoinen kokonaisuus. Oman kokemukseni mukaan siinä voidaan hahmottaa ainakin seuraavat tietämisen tasot: (1) Tekijänoikeussäädösten juridinen tuntemus ja hallinta (myös suhde muuhun lainsäädäntöön) (2) Tekijänoikeussäädösten tunteminen kirjastojen toimintaa koskevilta osiltaan (3) Arkisten, tavanomaisessa asiakaspalvelussa yleisimmin eteen tulevien kysymysten tunteminen Ensimmäinen taso edellyttää lakitieteellistä koulutusta ja kokemusta. Tällä tasolla ei kirjastossa työskentelevien tarvitse toimia, eikä siihen liittyvää osaamista voida odottaa juuri keneltäkään. Toinen taso edustaa tietämystä, joka olisi suotavaa sekä kirjastojen johtotasolla että eräissä erityistehtävissä kuten lisenssisopimuksia tehtäessä. Tämän tason tietämys on mahdollista hankkia kirjastoammatillisen osaamisen ohessa, mutta ei nopeasti. Ei ole tarkoituksenmukaista, että moni kirjastoammattilainen käyttää resursseja tämän tason tietämyksen saavuttamiseksi, mutta joidenkin tulisi niin tehdä yhteisen edun nimissä. Kolmas taso edustaa tietämystä, joka jokaisella asiakkaiden kanssa työskentelevällä tulisi mielestäni olla. Sen saavuttaminen edellyttää jonkin verran asiaan paneutumista ja opiskelemista, mutta ei mitään erityistaitoja tai -osaamista. Oma esitykseni keskittyy tämän tason asioihin. Edellä kuvatun tietämystasojaottelun lisäksi on mielekästä hahmottaa asiakaspalveluun liittyvät tekijänoikeudelliset kysymykset myös toimien laillisuuden ja kansalaisoikeuksien näkökulmasta. On yksi asia arvioida asiakkaan määrittelemän toimen laillisuutta tai luvallisuutta ja toinen asia tarjota asiakkaalle sellaista informaatiota, joka auttaa häntä hyödyntämään laillisia oikeuksiaan maksimaalisesti. Esitykseni kattaa nämä molemmat näkökulmat, koska se on käsitykseni hyvästä asiakaspalvelusta.
2 Kolmantena esitystäni rajaavana tekijänä haluan mainita kysymyksen vastuusta. Vaikka toimimme tietoisesti vain rajatulla amatööritasolla, asiakaspalvelutilanteessa emme voi kiertää kysymystä tarjoamamme informaatiopalvelun vastuullisuudesta. Itse näen siinä kaksi tärkeätä näkökulmaa, eettisen ja juridisen. Juridisen vastuun voi kiteyttää ohjeeseen olla antamatta asiakkaalle lupausta jonkin toiminnan laillisuudesta ilman selkeää, laista nousevaa perustetta. Epävarmuus ja varaukset on ilmaistava asiakkaalle avoimesti, jotta hänkään ei voi siirtää vastuuta itseltään tyyliin kyllä kirjastossa vakuutettiin, että näin voi laillisesti toimia. Eettinen vastuu liittyy kirjaston työntekijän asemaan tekijänoikeudellisten intressien puristuksessa. Oman näkemykseni mukaan asiakaspalvelussa ollaan aina asiakkaan puolella siten, että pyritään löytämään hänen tarpeitaan mahdollisimman hyvin palveleva laillinen menettelytapa, eikä ryhdytä esimerkiksi jonkin tekijänoikeudellisen edunsaajan etujen valvojaksi. Toisaalta on selvää, ettei kirjaston työntekijän ole syytä palvelun yhteydessä ottaa kantaa mihinkään eturistiriitoihin, vaikka asiakas niin tekisikin. Me olemme asiakkaan palveluksessa, mutta emme koskaan luovan tekijän vihollisia. Kirjastolaitosta ja -palvelua ei olisi ilman ihmisten luovuutta, sen suojeleminen on elinehtomme. Voimme yksityishenkilöinä olla tekijänoikeudesta ja sen käytännön toteutustavoista montaakin mieltä, mutta kirjaston asiakaspalvelussa noudatamme lakia asiakkaan etu mielessä, oli asiakas kuka hyvänsä. Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa, että tekijöiden ja kirjaston välinen ristiriita on enimmäkseen teoreettinen. Vaikka propagandapuheissa usein annetaan ymmärtää, että erilaisille tekijöille olisi taloudellisesti edullista, ettei kukaan voi lainata kirjastosta maksutta, todellisuus on paljon, paljon monisäikeisempi. Kirjastot toimivat ensinnäkin merkittävässä mittakaavassa julkaisujen ostajina ja markkinoijina. Kun kirjastot muiden muistiorganisaatioiden tavoin pitävät huolta muustakin kuin uusimmasta uudesta, kirjastojen palvelut ovat usein korvaamattomia myös tekijöille itselleen. Näitä kirjastojen toiminnan ulottuvuuksia ei ole ehkä riittävästi pidetty esillä julkisuudessa, vaan on alistuttu turhaan järjestöjen syyllistävään propagandaan. Useimmat niistä ristiriidoista, joista jäljempänä tulee puhetta, eivät ilmenekään kirjastolaitoksen ja tekijöiden välisinä kiistoina, vaan pikemmin edunvalvontajärjestöjen ja joskus kustantajien pyrkimyksenä maksimoida tulovirrat. Kirjaston kohdalla tämä toiminta on johtanut lukuisia kertoja ratkaisuihin, joita voidaan pitää kirjastopalveluiden kannalta harmillisina, mutta joista ei silti ole hyötyä myöskään oikeudenhaltijoille. Tekijänoikeudelliset ratkaisut ovat usein kaikkien kannalta haitallisia, mutta silti niitä tehdään periaatteellisista syistä ja varmuuden vuoksi. Tekijänoikeusalan terminologia on ongelma sinänsä. Monet asiat kuulostavat todellista oudommilta vain sen takia, ettei niiden yhteydessä käytetä arkikielen käsitteitä vaan juridisia erityistermejä. Onkin tärkeä muistaa, ettei lakeja pidä lukea arjen semantiikan läpi, vaan on pakko paneutua käsitteiden juridiseen merkitykseen. Erityisen tärkeätä tämä on silloin, kun puhutaan juristien kanssa. Tekijänoikeuslaissa ei esimerkiksi puhuta kopioimisesta, vaan kappaleenvalmistuksesta. Näyttäminen, esittäminen, yleisön saataville saattaminen, kaikilla tällaisilla termeillä on oma, vain tekijänoikeudessa käytettävä merkityksensä. Jotta lakien tarkoitusta voisi ymmärtää, on jossain määrin paneuduttava myös tähän terminologiaan. Olen käsitellyt asiaa perusteellisesti kirjassa Tekijänoikeus ja kirjastot tietoverkkojen maailmassa (BTJ 2006), tässä esityksessä ohitan asian suurimmaksi osaksi.
3 Käyn seuraavaksi läpi tilanteita, joissa tekijänoikeudellista tietämystä yleisesti tarvitaan kirjastossa. Erikoistapauksia on paljon, eikä niiden yksityiskohtaiseen käsittelyyn ole mahdollisuutta edes tällaisen hiukan pidemmän rupeaman puitteissa. Vaikka usein toistuvia tilanteita on paljon, asian luonteesta johtuu, ettei täysin uusia kysymyksiä voi välttää eikä niihin voi valmistautua. Siksi on tärkeintä oppia soveltamaan yksinkertaista logiikkaa, johon meillä amatööreilläkin on mahdollisuus. Olen jaotellut tapaukset niiden tekijänoikeudellisen taustan mukaan seuraavasti: (1) Suojattujen teosten käyttäminen kirjaston tiloissa (asiakas toimijana) (2) Suojattujen teosten käyttäminen kirjaston järjestämissä tapahtumissa ja tilaisuuksissa (3) Suojattujen teosten kopioiminen kirjaston tiloissa (asiakas toimijana) (4) Kirjaston toteuttama teoskappaleiden valmistaminen (kirjaston kopioimisoikeudet) (5) Suojattujen teosten lainaaminen kirjastosta asiakkaalle (6) Suojattujen teosten välittäminen kirjaston ulkopuolelle (asiakas toimeksiantajana) (7) Suojattujen teosten käyttäminen verkon kautta (kirjasto verkkopalveluiden tarjoajana) Lopuksi pohdin jonkin verran tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Kysymyksiä ja kommentteja on hyvä aina kunkin asiakohdan yhteydessä, mutta myös lopussa voidaan keskustella käytettävissä olevan ajan puitteissa. 1. Suojattujen teosten käyttäminen kirjaston tiloissa (asiakas toimijana) Tekijänoikeudellisesti suojattujen teosten käyttämisoikeus voidaan hahmottaa toimina, jotka ovat automaattisesti sallittuja ja toimina, joihin tarvitaan oikeudenhaltijan lupa. Asiakkaalla on aina oikeus lukea kirjastossa tekstejä, katsella liikkumattomia kuvia sekä pelata mitä tahansa pelejä. Tekstejä voi käyttää vapaasti myös kuuntelemalla (äänikirjat). Musiikin kuunteleminen kirjastossa on luvanvaraista, mutta kaikki Suomen kunnat ovat solmineet sen mahdollistavat sopimukset, joiden ansiosta se on käytännössä vapaata. Sopimus ei kuitenkaan kata sellaisia ei-musiikillisia teoksia, joiden julkinen esittäminen on luvanvaraista (esimerkiksi näytelmät). Kuntien sopimukset eivät myöskään ulotu ei-kunnallisten toimijoiden puolelle. Suojattujen elokuvien seuraaminen kirjastossa on luvanvaraista. Kirjaston kokoelmaan kuuluvan elokuvan voi siten katsoa kirjastossa laillisesti vain siinä tapauksessa, että sen julkiseen esittämiseen on hankittu lupa. Nämä ovat käytännössä vähemmistössä, vaikka eräät elokuvien tarjoajat (mm. Yle ja Future Film) ovat ryhtyneet tarjoamaan myös esitysoikeuksia ilman ylimääräisiä kustannuksia. Moderni tekniikka on monimutkaistanut kirjastossa tapahtuvan suojattujen teosten käytön tilannetta, koska nykypäivänä on mahdollista tuoda kirjastoon henkilökohtainen laite, jolla esimerkiksi elokuvia voidaan katsella. Asia on uusi, mutta oman tulkintani mukaan elokuvan katsomiseen kirjaston tiloissa omalla kannettavalla tietokoneella tai muulla laitteella ei tarvita lupaa. Vastaavasti mitään muutakaan tällä laitteella tehtävää asiaa ei tulkintani mukaan voida pitää suojatun teoksen käyttämisenä kirjastossa, koska sisältö ja laite eivät ole kirjaston tarjoamaa palvelua. Laitteet myös kehittyvät nopeata vauhtia, eikä kukaan tiedä, mitä on vielä tulossa. Käsittelen verkkopohjaisia palveluita ja niiden käyttöä omassa kohdassaan (7).
4 2. Suojattujen teosten käyttäminen kirjaston järjestämissä tapahtumissa, tilaisuuksissa ja palveluissa Suojattujen teosten käyttö erilaisissa kirjaston järjestämissä tapahtumissa, tilaisuuksissa ja palveluissa on suhteellisen monimutkainen asia, koska tiettyjen toimien laillisuus riippuu pitkälle asian luonteesta ja käytetyistä tekniikoista. Kyseessä voivat olla julkinen näyttäminen, yleisölle välittäminen ja julkinen esittäminen. Julkisella näyttämisellä tarkoitetaan esimerkiksi satutunnilla tapahtuvaa kuvakirjan aukeaman näyttämistä lapsille. Näyttämisessä ei käytetä teknisiä laitteita eikä valmisteta teoskappaleita. Yleisölle välittäminen tarkoittaa yleisölle näyttämistä teknisen laitteen välityksellä. Esimerkiksi diakuvien esittäminen on yleisölle välittämistä. Se on lähtökohtaisesti luvanvaraista toimintaa, kuten myös julkinen esittäminen. Tavallisinta teosten käyttäminen on nykyään ns. vinkkauksissa, joissa esitellään erilaisia sisältöjä. Näihin ja muihin tilaisuuksiin voidaan soveltaa lain pykäliä 20-22, joissa on määräyksiä näyttämisestä, julkisesta esittämisestä ja sitaattioikeudesta. Näyttämispykälään 20 voidaan siis vedota lähinnä silloin, kun näytetään ilman laitteita kuvia ja tekstiä suoraan tilaisuuden osanottajille. Julkisen esittämisen määräyksiä sisältävä 21 on monimutkainen ja tulkinnanvarainen. Pääsääntönä kuitenkin on, että kirjaston järjestämässä tilaisuudessa voidaan esittää julkisesti suojattuja teoksia, jotka eivät ole elokuvia tai näytelmiä, joiden esittäminen ei ole tilaisuudessa pääasia ja kun tilaisuus on kaikin puolin ei-kaupallinen. Esimerkiksi satutunnilla ei saa ilman lupaa lukea suojattuja tekstejä eikä näyttää elokuvia. Vinkkaustilaisuudessa esitettäviä otteita ei voi myöskään perustella tällä pykälällä, jos otteiden esittäminen on selkeästi tapahtuman keskeinen sisältö. Sitaattipykälä 22 oikeuttaa myös kirjaston käyttämään suojattuja teoksia havainnollistavassa roolissa. Pykälän teksti on moniselitteinen, mutta hyvin yleisesti sen katsotaan edellyttävän, että sitaattien käyttö on varsinaista esitystä täydentävä ja välttämätön elementti, ei pelkästään viihteellinen lisä. Käytännössä pykälään ei voi vedota, jos sitaatit muodostavat esityksen pääosan. Yleisesti pätevien ohjeiden kirjaaminen on vaikeaa, koska tilaisuuksien luonne voi poiketa voimakkaasti tapaus tapaukselta. Se on kuitenkin hyvä muistaa, että kunnallisissa kirjastoissa voidaan musiikkia aina esittää julkisesti solmittujen sopimusten ansiosta. Muita vastaavalla tavalla kattavia sopimuksia ei ole olemassa. 3. Suojattujen teosten kopioiminen (kappaleenvalmistus) kirjaston tiloissa (asiakas toimijana) Tekijänoikeuslain 12 määrittelee yksityiseen käyttöön tapahtuvan kopioinnin rajat, jotka pätevät kirjastossa siinä missä muuallakin. Jos kirjasto tarjoaa asiakkaalle laitteen, jolla teoskappaleita pystyy valmistamaan, asiakas saa tehdä laitteella itselleen kopioita 12 :n mukaisesti ilman että kirjastolla on velvollisuutta tai oikeutta puuttua kopioimiseen. Kirjastolla ei ole velvollisuutta myöskään sen arvioimiseen, mihin käyttöön kopiot tulevat. Jos asiakas ei toimikaan 12 :n ehtojen mukaisesti, vastuu on hänellä, ei kirjastolla. Nykyisten säädösten mukaan asiakas saa laillisesti tehdä kopion yksityistä käyttö varten mistä tahansa laillisesta lähteestä paitsi suojatusta tietokoneohjelmasta ja sellaisesta teoskappaleesta, jonka kopioimisen estämiseksi on asennettu tehokas estojärjestelmä. Julkaisussa mahdollisesti oleva kopiointikielto ei ole pätevä, jos se on ristiriidassa 12 :n kanssa.
5 Asiakas voi myös laillisesti teettää haluamansa kopiot ulkopuolisella, esimerkiksi kirjaston työntekijällä. Tätä oikeutta on kuitenkin laissa rajattu sulkemalla sen ulkopuolelle suojattu musiikki ja elokuvat. Esimerkiksi suojatun nuotin kopioiminen asiakkaalle ei ole luvallista, ei myöskään faksaamalla tai skannaamalla. Kaikkea muuta kirjaston työntekijä voi kopioida asiakkaan toimeksiannosta täysin laillisesti. Kopioimisen mahdollistavien laitteiden tarjoaminen asiakkaiden käyttöön on laillista ja sallittua. 4. Kirjaston toteuttama teoskappaleiden valmistaminen (kirjaston kopioimisoikeudet) Kirjastoissa tapahtuva ja kirjastojen omaan käyttöön tuleva kappaleenvalmistus on tiukasti säädeltyä ja sallittua vain tietyille kirjastoille tietyissä tilanteissa. Myös valmistustekniikka on joissakin säädöksissä täsmennetty rajaavalla tavalla. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että kirjastoilla ei ole mitään yleistä suojatun teoksen kappaleenvalmistuksen oikeutta. Oikeuksia on aina rajoitettu joltain osin. Seuraava tiivistelmä ei sisällä kaikkia yksityiskohtia, mutta kuitenkin kaikki tapaustyypit: A. Kappaleenvalmistus kirjaston omaan kokoelmaan Lain 16 sallii asetuksella säädettävien yleisölle avoimien kirjastojen (käytännössä tieteelliset kirjastot ja maakuntakirjastot) valmistaa kappaleita kokoelmassaan olevasta teoksesta neljään eri tarkoitukseen, kun tarkoituksena ei ole välitön tai välillinen taloudellisen edun tavoittelu. (1) Aineiston säilyttäminen ja säilyvyyden turvaaminen (ns. turvakopiot) (2) Aineiston tekninen entistäminen ja kunnostaminen (ns. turvakopiot) (3) Kokoelmien hallinta, järjestäminen ja vastaavat ylläpidon edellyttämät sisäiset käyttötarkoitukset (tilapäisiä kopioita) (4) Vaillinaisen teoksen kappaleen tai useana osana julkaistun teoksen puuttuvan osan täydentäminen, jos täydentämistä ei voi hoitaa kaupallisen levityksen avulla (ns. täydennyskopiot) Yllä mainittu kappaleenvalmistus saa tapahtua millä tahansa tekniikalla (valokopiointi, äänittäminen, digitointi) ja kappaleita saa olla useampia kuin yksi. Pykälä ei suoraan sisällä määräyksiä sen nojalla valmistettujen teoskappaleiden käyttöoikeudesta. Tätä on tulkittu pääosin siten, että näitä teoskappaleita voidaan käyttää vain kirjaston tiloissa. Verkkoteitse tapahtuvasta käytöstä on säädetty 16a:n toisessa momentissa. B. Kappaleenvalmistus yleisön käyttöön ja teosten välittäminen yleisölle Lain 16a sisältää kolme erilaista erityismääräystä, jotka kuitenkin koskevat vain asetuksessa säädettyjä kirjastoja. On huomattava, että tältä osin asetuksessa on kohtia, joiden perusteella eräillä kirjastoilla (Varastokirjasto ja ammattikorkeakoulujen kirjastot) on suppeammat oikeudet kuin muilla. (1) Lainattavien turvakopioiden valmistaminen 16a:n ensimmäisen momentin ensimmäisen kohdan perusteella on sallittua valmistaa yleisölle lainausta varten turvakopio vahingoittumiselle alttiina olevasta omassa kokoelmassa olevasta teoksesta, kun teosta ei voi enää ostaa. Tällaisia lainattavia turvakopioita voi kuitenkin valmistaa vain valokopioimalla tai vastaavalla menetelmällä.
6 (2) Asiakkaiden puolelta tulevaan kysyntään ennalta varautuva kopioiden valmistaminen 16a:n ensimmäisen momentin toisen kohdan perusteella kirjastot voivat valmistaa valokopioimalla teoskappaleita omissa kokoelmissaan oleviin kokoomateoksiin, sanomalehtiin tai aikakauskirjoihin sisältyvistä yksittäisistä kirjoituksista sekä muiden julkaistujen teosten lyhyistä osista annettavaksi asiakkaille yksityistä käyttöä varten alkuperäisen teoksen sijasta. Nämä kopiot valmistetaan siis kirjaston oman harkinnan mukaan ilman edeltävää asiakkaan toimeksiantoa ja siinä suhteessa ne poikkeavat lain 12 nojalla asiakkaan toimeksiannosta valmistettavista teoskappaleista. Vapaakappalekirjastojen edellisestä hieman poikkeavia oikeuksia en käsittele tässä yhteydessä. Lain 16a:n toisen momentin mahdollistamaa turvadigitoitujen kopioiden käyttämistä verkon kautta olen käsitellyt kohdassa 7. 5. Suojattujen teosten lainaaminen kirjastosta asiakkaalle Suojatun teoskappaleen antaminen kirjaston asiakkaan käyttöön kirjaston ulkopuolella perustuu lain 19 (Teoksen kappaleiden levittäminen). Lainausoikeus perustuu yleiseen laillisesti hankittujen kappaleiden edelleen levittämisen oikeuteen, mutta siihen on säädetty eräitä vain julkisia kirjastoja koskevia poikkeuksia. Pykälän 19 kolmannessa momentissa vapaan lainausoikeuden ulkopuolelle rajataan suojatut elokuvateokset ja tietokoneohjelmat. Niiden lainaamiseen tarvitaan siis oikeudenhaltijan lupa. Käytännön ongelmia on aiheutunut siitä, että elokuvateos ole selkeästi määritelty käsite. Tekijänoikeusneuvosto on tulkinnut momentissa tarkoitetun tietokoneohjelman olevan ns. ohjelmistotuote, ei pelkästään muun sisällön käyttämiseksi tarvittava tietokoneohjelma. Neljännessä momentissa säädetään korvauksista, joihin tekijät ovat oikeutettuja yleisölle tapahtuvan lainaamisen takia. Momentin viimeisen lauseen mukaan korvausoikeutta ei ole, jos lainaus tapahtuu tutkimusta tai opetustoimintaa palvelevasta kirjastosta. Tämä kohta muuttui vuoden 2009 vuoden alussa, sitä ennen momentissa mainittiin myös yleiset kirjastot. Momentin määräyksellä ei kuitenkaan ole vaikutusta kirjastojen oikeuteen lainata teoksia. 19:n viidennessä pykälässä on säädetty, että myös Euroopan talousalueen ulkopuolelta hankitun teoksen kappaleen saa saattaa yleisön saataviin lainaamalla. 6. Suojattujen teosten välittäminen kirjaston ulkopuolelle (asiakas toimeksiantajana) Erityyppinen kaukopalvelu on kuulunut pitkään kirjastojen palveluvalikoimaan. Fyysisten teoskappaleiden lainaaminen kirjastosta toiseen tapahtuu täsmälleen samoilla säädöksillä kuin suoraan kirjastosta asiakkaalle tapahtuva lainaaminen. Kun kaukopalvelun kohteena ei ole fyysinen teoskappale, vaan asiakasta etäpalvellaan kopiolla, joudutaan laillisuuden rajat etsimään teoskappaleen valmistamisen oikeuksista, joita käsittelin kohdissa 2 ja 4. Kaukopalvelun tilannehan on aina sellainen, että kirjasto saa asiakkaalta toimeksiannon, joka voi olla suoraan kopiointipyyntö tai sitten lainauspyyntö, jota ei voida toteuttaa mutta joka ehkä voidaan korvata kopioinnilla. Kaukopalvelukopioihin on Suomessa liittynyt runsaasti epäselvyyksiä, koska opetusministeriö tulkitsi eräässä vaiheessa lakia siten, ettei digitaalisten kopioiden (normaalisti PDF) lähettäminen
7 suoraan asiakkaalle (tai edes kirjaston kautta) olisi ollut sallittua. Oman tulkintani mukaan ministeriössä kuitenkin sekoitettiin toisiinsa asiakkaan ja kirjaston oikeudet. Seuraavassa yhteenvedossa en pidä tätä ministeriön tulkintaa pätevänä, vaan nojaudun lain 12 :n tarjoamiin mahdollisuuksiin. Asiakas voi saada suojatun teoksen kopiona kirjastosta toiseen, ellei kopioinnin kohteena ole elokuva- tai sävellysteos (tai tietokoneohjelma, joiden kopioiminen on aina luvanvaraista). Tämä johtuu tekijänoikeuslain 12:n toisesta momentista, joka rajaa yksityiseen käyttöön tapahtuvan kappaleenvalmistuksen teettämisoikeuden ulkopuolelle musiikin ja elokuvat. Kyseinen toinen momentti siis sallii sen, että asiakas teettää kopion muusta kuin musiikki- tai elokuvateoksesta yhdessä kirjastossa, mistä se toimitetaan asiakkaan toivomaan kirjastoon. Lain 12 ei sisällä kappaleenvalmistuksen tekniikkaan liittyviä ehtoja, joten jos kappaleen saa valmistaa, sen saa valmistaa millä tahansa tekniikalla. Täten kaukopalvelun kohteena olevan lain salliman kopion saa valmistaa asiakkaan toivomalla tekniikalla, esimerkiksi PDF-tiedostona. Laki ei myöskään edellytä kaukopalvelukopion kierrättämistä kirjastojen välillä, vaan sellaisen voi toimittaa myös suoraan asiakkaalle. Muuta vaativat kirjastojen käytännöt eivät perustu lakiin. Laki ei aseta eri kirjastoja kaukopalvelun suhteen eri asemaan. 7. Suojattujen teosten käyttäminen verkon kautta (kirjasto verkkopalveluiden tarjoajana) Tekijänoikeuslainsäädäntömme lähtee siitä, että suojattujen teosten käyttäminen verkon kautta on aina luvanvaraista, myös kirjastossa ja kirjastolle. Tämä tarkoittaa sitä, että toiminnan yksityiskohdista ja olemuksesta riippumatta taustalla on aina erillissopimukseen pohjautuva käyttöoikeus, ei laissa olevaan säädökseen perustuva käyttäjän oikeus. Kun toiminta tai palvelu on sopimuspohjaista, kaikki yksityiskohdat ovat riippuvaisia siitä, mitä on sovittu. Tästä syystä verkon kautta tapahtuvasta toiminnasta ei voi antaa mitään yleisiä ohjeita eikä mitään toimintaa voi yleistäen todeta mahdolliseksi tai kielletyksi. EU:n direktiiviä mukaillen lakiin on lisätty pykälä 11a, jolla määritellään internetin selailun yhteydessä tapahtuva kappaleenvalmistus ja yleisölle välittäminen tekijänoikeudellisesti merkityksettömäksi. Kenelläkään ei ole oikeutta esittää vaatimuksia kaikille avoimen verkon sisältöjen käyttämisestä myöskään kirjaston tiloissa. On kuitenkin tärkeä muistaa, että 11a koskee vain kaikille avointa verkkoa, ei mitään sopimukseen perustuvia verkkopalveluita. Internet-käyttöä koskeva lainsäädäntö koskee myös sellaisia intranet-verkkoja, joita ei voida pitää yksityisinä. Jos asiakkaat käyttävät jotain palvelua kirjaston sisäisen verkon kautta, palvelu on pääsääntöisesti luvanvaraista. Tähän periaatteeseen on yksi tärkeä poikkeus, joka perustuu lain 16:n nojalla tehtyihin teoskappaleisiin ja on kirjattu 16a:n toiseen momenttiin. Tämän säädöksen nojalla voidaan asiakkaiden käyttöön tarjota kirjaston tiloissa pääte, jonka kautta voidaan käyttää 16:n nojalla digitoituja sisältöjä, ainakin niitä, jotka on digitoitu ns. turvasyistä (pykälä 16 on tältä osin vaikeaselkoinen, koska siinä puhutaan vain kappaleenvalmistuksesta, ei niiden käyttämisestä). Laki määrittää turvadigitoitujen sisältöjen käyttöehdoilla tiukat rajat. Pääte täytyy olla tähän tarkoitukseen varattu, eikä siinä saa olla digitaalisen kopioinnin tai edelleen lähettämisen
8 mahdollisuutta. Oma kokoelma tarkoittaa kuitenkin samaan hallinnolliseen kokonaisuuteen kuuluvia yksiköitä, joten esimerkiksi Helsingin kaupunginkirjastossa turvadigitoitu sisältö voidaan välittää käyttäjille missä tahansa kirjaston yksikössä. Eri hallinnolliset yksiköt eivät kuitenkaan saa rakentaa keskinäistä verkkoa, lukuun ottamatta vapaakappalekirjastoja, jotka näin saavat tehdä. Edellä kuvattu mahdollisuus ei koske Varastokirjastoa eikä amk-kirjastoja, jotka on asetuksessa harkiten jätetty 16a:n toisen momentin ulkopuolelle. Tekijänoikeuden lähitulevaisuuden näkymät Erilaisten sisältöjen siirtyminen verkkoon ja verkkojakeluun on ollut erittäin nopeata ja tällä hetkellä puhutaan vakavasti myös kirjallisuuden muuttumisesta e-kirjallisuudeksi. Kirjastojen kannalta tärkeätä tässä prosessissa on kuitenkin lähinnä se, missä määrin kansalaisia laajasti kiinnostavat sisällöt ovat siirtyneet pelkästään verkon kautta levitettäviksi. Tältä osin kehitys ei ole ollut lainkaan niin nopeata kuin vielä viitisen vuotta sitten kuviteltiin (ainakin itse kuvittelin). Erityisesti musiikin puolella on voitu havaita, että vaikka erilaiset verkon kautta tapahtuvat jakelutavat (lailliset ja laittomat) ovat tavattoman suosittuja ja yleisiä, CD-levyjä valmistetaan ja ostetaan edelleen valtavia määriä ja jopa LP-levyihin kohdistuu uutta kiinnostusta. Myös elokuvia julkaistaan ja ostetaan edelleen suuria määriä DVD- ja BD-muodossa, vaikka rikkaiden teollisuusmaiden kansalaisille tarjoamat verkot riittävät nopeuden osalta jo elokuvien katselemiseen. Vaikka verkkokäyttöisyys on 2000-luvulla lisääntynyt rajusti, se ei ole toistaiseksi leikannut perinteistä tallennevalmistusta ja -jakelua merkittävällä tavalla. Tältä osin kirjastojen yllä leijuneet uhkakuvat uutuusaineiston katoamisesta tarjonnasta ovat toistaiseksi jääneet toteutumatta. Ei ole kuitenkaan perusteltua olettaa, että näin jatkuu loputtomiin. Varsinkin kaikkein nuorimpien ikäluokkien tottumukset ovat jo tyystin erilaisia kuin väestön enemmistön kohdalla, ettei ole perusteita olettaa kaiken jatkuvan ennallaan. Perinteisten tallenteiden katoamista nopeammin ovatkin muuttuneet ihmisten ajankäyttö ja siihen liittyen myös kirjastojen käyttötavat. Lyhyesti todeten ihmiset jakavat nykyään aikaansa erittäin monen asian kesken, eikä kirjaston kautta perinteisesti saatujen palveluiden osuus välttämättä pysy ennallaan. Valtakunnallisesti havaitut käyttölukujen pienenemiset tuskin kertovat sisältöihin liittyvän kiinnostuksen katoamisesta vaan pikemminkin siitä, että kirjastojen tarjoamille palveluille on vaihtoehtoja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kirjastojen tietopalvelussa tämä muutos on voitu havaita kaikkein selkeimmin, mutta myös lainauslukujen pieneneminen kertoo mielestäni siitä, että kaikella todennäköisyydellä internet on muuttunut monessa tapauksessa kirjastossa asioimisen korvikkeeksi. Monia sisältöjä ei vielä pysty ilman kirjaston kaltaista järjestelmää tavoittamaan, mutta joitakin sisältöjä ja palveluja pystyy. Kirjaston käyttölukujen pieneneminen ei ole sinänsä hyvä tai huono asia, eihän ole olemassa mitään oikeaa määrää käyttöä. Erittäin pitkän kasvukauden jälkeen ei ole mielekästä ajatella, että se tilastollinen huippuvuosi on vertailukohta. Suurin ongelma ei synny pienentyneestä käytöstä sinänsä, koska se sellaisenaankin on edelleen merkittävän suurta. Ongelmia syntyy siitä, että houkutus vähentää kuntalaisten vähentyvän kohteen rahoitusta kasvaa.
9 Vaikka yleiset kirjastot toimivat vuosittaisen talousarvion varassa, niitä pidetään yleisesti koskemattomina palveluina. Kirjastolain mukaan kirjastopalveluiden järjestäminen on kunnan tehtävä, mutta varsinaista pakkoa laki ei sisällä, vaan jättää varsin suuren liikkumavaran siihen, miten tätä tehtävää hoidetaan. Kirjaston rahoitus perustuu kunnallisten päättäjien tarveharkintaan. Jos kuntalaisten kirjastoa kohtaan osoittama kiinnostus voidaan tilastollisestikin osoittaa vähentyväksi, päättäjille syntyy luonnollinen houkutus ja perustelu ajatella, että taloudellista panostusta voidaan vastaavasti vähentää. Tällä logiikalla tekijänoikeuslain säädökset voivat johtaa siihen, ettei kirjasto pysty tarjoamaan kuntalaisille riittävästi heitä kiinnostavia sisältöjä ja muita palveluita. Jos ja kun käyttöluvut tämän seurauksena pienenevät, on odotettavissa painetta pienentää yleisen kirjaston kustannuksia samassa tahdissa. Itse pidän tätä kehityssuuntaa aitona uhkana, jos seurauksena on myös kuntalaisten kaipaamien palveluiden todellinen vähentyminen. Jos verkko eri palveluineen pystyy korvaamaan kirjaston palveluita, kehityksen laatu ei ehkä kaikilta osin huonone, vaikka palvelun tarjoaja vaihtuukin. En pidä realistisena ajatusta, että kirjastolaitos pystyisi lobbaamaan tekijänoikeuslainsäädännön muutoksia tavalla, joka hidastaisi tai estäisi kirjaston syrjäytymistä tieto- ja sisältöpalveluiden tuottajana. Ratkaisut tehtiin maailmanlaajuisesti jo 1990-luvulla, eikä niiden peruminen ole todennäköistä. Siksi päähuomio on kiinnitettävä kirjaston palveluiden laadulliseen kehittämiseen ja ehkä myös uusiutumiseen. Ikääntyvän väestön palveluihin satsaaminen antaa tekohengitystä, mutta ei pelasta potilasta. Nuorten palveluihin satsaaminen on riskialtista työtä, jonka onnistumisesta ei ole mitään takeita. Nuoret ovat kuitenkin niitä, joiden käyttäytyminen ja varsin pian myös toiminta päättäjinä ratkaisee sen, onko meillä Suomessa yleisten kirjastojen palvelujärjestelmä myös 2020-luvulla. Kuten aiemmin käsitellystä tapausluettelosta voi päätellä, kirjaston asiakaspalvelussa voi eteen tulla hyvin monenlaisia tilanteita. Yhteistä niille on, että niiden ymmärtämistä ja hallitsemista voidaan pitää hyvän asiakaspalvelun ehtona, ainakin jos asiakas tarvitsee apua ja informaatiota välittömästi. Jos tarve ei ole välitön, kirjastojen työntekijöillä on nykypäivänä mahdollisuus etsiä kollegiaalista apua verkon kautta. Kirjastot.fi-palvelussa on jo pitkään toiminut tekijänoikeuskeskustelun foorumi, jossa voi keskustella, kysellä ja kommentoida tekijänoikeuteen liittyviä ongelmia. Tämä palvelu on löytyy nykyään Mediakasvatussivustolta (http://mediakasvatus.kirjastot.fi/). Juuri nyt se toimii kömpelösti, mutta parannusta on tulossa. Keskustelufoorumien tarkoituksena on sekä tarjota suhteellisen pikaista apua asiakaspalvelussa ilmenneisiin ongelmiin että mahdollisuuden pohtia myös monimutkaisempia tilanteita. Vaikka säädökset joiltakin osin ovat varsin yksiselitteiset, tekijänoikeuteen liittyy yllättävän paljon sellaisia tilanteita, joissa myös aihetta tuntevat joutuvat pohtimaan, miten säädöksiä olisi järkevää tulkita. Olen itse lupautunut vastaamaan kirjastoväen kysymyksiin joko julkisilla foorumeilla tai sähköpostilla (heikki.poroila@gmail.com), jos aihe tuntuu liian aralta julkisesti esitettäväksi.