TOIMINTAKERTOMUS 2012



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2016

Jäsenet tarvitsemme talkootyövoimaa kokeiden ja tapahtumien järjestämiseen ja onnistumiseen!

TOIMINTAKERTOMUS 2017

TOIMINTAKERTOMUS 2015

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

Kultaisetry. Hyvää joulua ja menestyksellistä uutta vuotta 2012 kultaisille harrastajille!

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2015 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti:

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KULTAISET RY Yhteystiedot ja -henkilöt vuonna 2009 HALLITUS. Varapuheenjohtaja Heidi Lautjärvi puh

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2018

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: kello Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, Hämeenlinna

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

Keinumäen kenttä Rengossa ja Merven kenttä Hattulassa. 30 /koirakko/laji

Kultaisetry. Tokotoimikunta esittää: Tähtäimessä ensimmäiset tokokisat - juttu sarja jatkuu

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen.

Kiimingin Koiraharrastajat Ry

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KULTAISET RY Yhteystiedot ja -henkilöt vuonna 2009 HALLITUS

Keinumäen kenttä Rengossa ja Merven kenttä Hattulassa. 25 /koirakko/laji

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry Jäsenlehti 1/10. [Kirjoita teksti]

TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa )

Nose Work Finland ry missä mennään?

Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018

************************************************************************************

Kultaisetry. Tokotoimikunta esittää: Tähtäimessä ensimmäiset tokokisat - juttu sarja jatkuu

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KULTAISET RY Yhteystiedot ja -henkilöt vuonna 2009 HALLITUS

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT)

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai , klo , 6krt

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

Aika lauantai klo Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

TOIMINTAKERTOMUS 2015

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista.

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan Muutos Muutos

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Kiertopalkintoja hakemaan

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat

Koulutuskausi: ja

Vuoden Koirat 2015 kilpailu

Vuoden Tolleri säännöt

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä).

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Yhdistyksen jäsenmäärä oli yhteensä 3752 jäsentä (3624 vuonna 2010).

Vuoden Tolleri säännöt

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH , muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan alkaen.

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Jenkki. Jenkki 2/2010. Jenkki 1/2010. Jenkki 4/2009. Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti.

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

Koulutusta, kokeita ja kursseja järjestetään jäsenistön toiveiden mukaan.

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

Transkriptio:

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry

YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan toimintaa mahdollisimman laajasti rajoittumatta mihinkään tiettyyn lajiin. Yhdistyksen tavoitteena on saada jokainen toimialueella asuva kultaisennoutajan omistaja liikkeelle ja mukaan harrastamaan. PSK ry:n hallituksen vahvistaman yhdistyksen jäsenmäärä oli 31.12.2012 395, joista 19 perhejäsentä. Jäsenmäärällisesti Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry oli rotujärjestö Golden Ring ry:n (GR) suurin alueyhdistys. Keväällä 2012 sekä GR että eri alueyhdistykset kävivät läpi jäsenlistojaan. GR:n ja jäsenyhdistysten jäsenmäärissä oli suuria eroja. Erot johtuivat sekä siitä, ettei alueyhdistysten jäsenrekisterit välttämättä olleet ajan tasalla, mutta myös siitä, että GR:n rekisterin kanssa oli jo pidempään ollut haasteita. PSK:n vuoden 2011 jäsenmäärä oli 652, kun se GR:n listojen mukaan oli vähän reilu 300. Listoja käytiin useaan otteeseen usean eri henkilön toimesta läpi ja lopulta päädyttiin siihen, että PSK:n jäsenmäärä (jäsen on GR:n jäsen ja maksanut jäsenmaksunsa) tarkistushetkellä oli n. 330. Yhdistys ei kerää omaa jäsenmaksua. GR tukee alueyhdistyksiä taloudellisesti jäsenmäärien suhteessa. Aktiivinen varainhankinta on edellytys yhdistyksen toiminnan mahdollistamiseksi. Keskeisimpänä varainhankintamuotona yhdistys järjesti v. 2012 Match Shown (leikkimielinen koiranäyttely). Yhdistyksen vuosi 2012 lähti liikkeelle uuden hallituksen voimin, koska kaikki vuoden 2011 hallituksen jäsenet jättivät hallitustyöskentelyn vuoden lopussa 2011. Toiminta lähti liikkeelle toimintasuunnitelman mukaisesti ja suunnitellut tapahtumat saatiin vuoden 2012 aikana hienosti järjestettyä. Toimintasuunnitelmaan kirjattujen tapahtumien lisäksi uudistettiin yhdistyksen säännöt sekä internetsivut. Yhdistyksen toimintaa koordinoi hallitus, joka kokoontui vuoden 2012 aikana kahdeksan kertaa. Hallituksen lisäksi yhdistyksellä on NOME, TOKO ja MEJÄ toimikunnat, jotka huolehtivat oman harrastusmuotonsa koulutuksista ja kokeista sekä muista lajiin liittyvistä asioista. Muiden lajien osalta toimintaa koordinoivat lajivastaavat. Vuoden 2012 hallituksen kokoonpano: Satu Hämäläinen puheenjohtaja Marika Kumpurinne-Harju hallituksen jäsen Katri Lehtonen varapuheenjohtaja Camilla Lith-Malin hallituksen jäsen Sari Pinomaa sihteeri Anu Vainio jäsensihteeri Muut toimihenklöt: Mira Heikkinen Saara Lainio Pia Nieminen Larissa Olasvuori Anna-Kaarina Pösö Sanna Ylhäinen Eha Vakkermann Agility -lajivastaava Näyttely/trimmaus lajivastaava 04/2012 lähtien taloudenhoitaja TOKO -lajivastaava PK lajivastaava webmaster Näyttely/trimmaus lajivastaava 04/2012 saakka Yhdistyksen hallitus kiittää kaikkia yhdistyksen toimintaan vuonna 2012 vaikuttaneita vapaaehtoisia ja yhteistyötahoja.

TIEDOTTAMINEN Yhdistys tiedotti toiminnastaan ensisijaisesti omilla internet-sivuillaan, jotka sijaitsevat osoitteessa www.paakaupunkiseudunkultaiset.com. Sivuilta löytyy yleistä tietoa yhdistyksestä ja sen toiminnasta ja niiden kautta on myös mahdollista liittyä yhdistyksen jäseneksi. Tiedotuksessa panostettiin myös sosiaaliseen mediaan. Internet-sivuston lisäksi yhdistys tiedotti asioista omassa Facebook-ryhmässä. Viralliset kokouskutsut julkaistiin sääntöjen mukaisesti Golden Ringin lehdessä. Yhdistys tiedotti tapahtumista ja toiminnasta myös noutajien keskustelupalstalla. Yhdistyksen hallitus päätti lakkauttaa alkuvuodesta sähköisen jäsenlehden ja panostaa tiedottamiseen internet-sivuillaan sekä Facebook ryhmässä. YHDISTYKSEN TOIMINTA Yhdistys tarjoaa jäsenilleen koulutusta eri lajeissa sekä erilaisia tapahtumia, joiden tavoitteena on aktivoida jäseniä harrastamaan koiriensa kanssa, tarjota mahdollisuuksia verkostoitua, lisätä rotuun ja koiriin liittyvää tietämystä sekä madaltaa harrastamisen aloittamisen kynnystä. Vuoden aikana järjestettiin kaksi PEVISA-joukkokuvaustilaisuutta, toinen keväällä (toukokuu) ja toinen syksyllä (marraskuu). Joukkokuvaukset tukevat osaltaan perinnöllisten vikojen ja sairauksien ehkäisemistä ja sitä kautta myös rotujärjestön tavoitteita kultaisennoutajan jalostuksesta. Koirien ensiapukurssi pidettiin 15.10.2012 Tuusulassa, luennoitsijana ell Vilma Reunanen. Tarvikemyyntiin ei panostettu sen vähäisen kysynnän vuoksi. Tarvikemyynti oli mukana kevään MatcShow ssa sekä NOME koulutuksissa. Tarvikemyynnin lisäksi yhdistys myi syksyllä riistaa jäsenille. Kevätkokouksessa palkittiin vuoden 2011 aikana ansioituneet ja valioituneet koirakot: Vuoden nomekoira 2011 ja FI KVA Vuoden mejäkoira 2011 Vuoden mejätulokas 2011 Vuoden tokotulokas 2011 Vuoden vepetulokas 2011 Vuoden kaunein 2011 Weljesten Esprit Au, omistaja Salla Sauliala Gladtail Kiss'n Hug, omistaja Nina Ahrenberg Kultaharjun Britti Beauty, omistaja Antti ja Elina Vasarinen Miklaus Ilomieli, omistaja Tarja Joensuu Gilding Swedish Dream, omistaja Katja Hellman Finngreen Zillion Dreams, omistaja Viveca Lahokoski & Riitta Niemelä LAJITOIMINTA Yhdistyksen lajitoiminta antaa jäsenistölle mahdollisuuden osallistua kursseille ja koulutuksiin ympäri vuoden. Koulutuksista vastaavat toimikunnat ja lajivastaavat, jotka koordinoivat samalla lajikohtaista koetoimintaa sekä ohjaavat jäsenistöä harrastustoiminnassa. Toiminnan tavoitteena on tarjota kaikille jäsenille eri harrastusmuotoja, oli kyse koiran aktivoinnista tai kilpailevien koirakoiden tukemisesta.

Agility TALVI 2012 TAMMI-HUHTIKUU: Talvella agility jatkui hyvin samoilla ryhmillä kuin oli syksyllä 2011 alkanut ja paikkana Hakkilan agilityhalli Vantaalla. Kouluttajana toimi tuttu kouluttaja sekä aloitti uusi, joka joutui tehtävänsä siirtämään vaki kouluttajalle heti alkusesongistä. Ryhmiä aloitti neljä: alkeisjatkoryhmä, jatkoryhmä, mölliryhmä ja kisaavat ryhmä. Koirakoita oli yhteensä 17. KESÄ 2012 TOUKOKUU- SYYSKUU: Kesällä Ojangosta Vuokkoset areenalta oli varattu 1 h vuoro viidelle koirakolle sekä tuttu kouluttaja, joka koulutti touko-kesäkuussa, elokuun lopussa sekä syyskuussa. Heinäkuu ja elokuun alku oli omatoimiharjoittelua. SYKSY 2012 LOKAKUU-JOULUKUU: Syksyn agility aloitettiin uudessa hallissa Malmilla lämpimissä tiloissa. Halli ei vastannut odotuksia johtuen toisen puolen olevan pienempi kuin toinen ja halli koettiin ahtaaksi. Isompaa puolta voidaan hyödyntää tulevaisuudessa, mutta pienempi puoli on maxi koiralle mahdoton. Agilitykoulutusta järjestettiin 3 h, uusi alkeisryhmä aloitti ja kaksi jatkoryhmää, joista toinen edistyneempi. Syksyn kouluttajat olivat uusia, aikaisemman kouluttajan nostaessa hintoja rajusti. Syksyn agility ohjaukseen osallistui 15 koirakkoa. Mejä Mejä-toimikunnassa toimi vuonna 2012 Liisa Ewart, Pia Kyllönen ja Kati Kujala. Myös Marika Kumpurinne-Harju avusti toimikuntaa. Mejä-toimikunta toteutti vuonna 2012 Mejä-kokeen Raaseporissa Fiskars oyj:n mailla. Koejärjestelyissä oli ongelmia erityisesti talkooväen kanssa, mutta lopulta kaikki saatiin järjestykseen ja koe onnistui hyvin. MEJÄ-koe Raaseporissa 17.6.2012 - Kokeeseen osallistui 18 koiraa ohjaajineen - Koevastaavana toimi Pia Kyllönen Nou/nome NOU/NOME-toimikunta, vuosi 2012 Nome-toimikunta kokoontui vuoden aikana yhteensä kuusi kertaa, joista kaksi Skypen kautta. Nome-toimikunnan kokoonpano: Kati Kujala, lajivastaava, toimikunnan puheenjohtaja Liisa Ewart, toimikunnan sihteeri Katja Kuusela Pia Kyllönen Satu Hämäläinen Tina Sihvo Marika Kumpurinne-Harju Krista Lindstedt

Toimikunnan vuonna 2012 järjestämät koulutukset: - nome-kuukausikoulutukset huhti-marraskuussa (ei heinäkuu) o osallistujat: huhtikuu 6 toukokuu 4 kesäkuu 4 + 1 kuunteluoppilas elokuu 3 + 1 kuunteluoppilas syyskuu 4 lokakuu 2 + 2 kuunteluoppilasta marraskuu 7 - riistaantutustuminen marraskuussa o osallistujia 10 - taipumuskoekurssi huhti-toukokuussa o osallistujia 16 - nome-b alo-kurssi toukokuussa o osallistujia 5 Toimikunnan vuonna 2012 järjestämät kokeet: - WT-koe 17.5.2012 Sipoossa, osallistujia 41 - nome-b koe ja taipumuskoe Raaseporissa 25.-26.8.2012, osallistujat: o NOU 16 o VOI 11 o ALO 15 o AVO 15 Näyttelytoiminta Yhdistyksen perinteinen leikkimielinen näyttely, pääsiäis-matchshow, pidettiin 9.4. Malminkartanon sirkuskentällä. Tapahtumaan osallistui 146 koirakkoa. Yhdistys kiittää tapahtuman yhteistyökumppaneina toimineita Nutrolinia sekä Golden Eaglea palkinnoista. Tuomareina toimivat Outi Heikkilä-Toni (isot), Sari Tiusanen (pienet-pennut), Katri Lehtonen (juniorhändler), Pasi Apajalahti (pienet), Krista Leinonen (monirotuiset ja vetetaanit) ja Sari Pinomaa (isot-pennut). Palveluskoiralajit (PK) Yhdistyksellä ei vuoden 2012 aikana ollut toimintaa palveluskoiralajeissa. Tottelevaisuuskoulutukset (TOKO) Toko-toimikunta kokoontui vuoden 2012 aikana viisi kertaa. Toimikunnan kokoonpano: Larissa Olasvuori lajivastaava, toimikunnan puheenjohtaja Camilla Lith-Malin Katja Kuusela Ansku Pösö Julia Lumikaarto toimikunnan sihteeri

Vuoden 2012 aikana järjestettiin keväällä Malminkartanossa pentukurssi sekä yhdistetty arkitoko&jatkopentukurssi. Pentukurssille osallistui kahdeksan koirakkoa ja toiselle kurssille osallistui 7 koirakkoa. Huhtikuussa ja toukokuussa pidettiin myös kk-koulutukset Talin huipun kentällä, kouluttajana Raija Kauppinen. Huhtikuun kk-koulutuksen aiheena oli ruutu ja osallistujia oli 4 koirakkoa ja toukokuun kk-koulutuksen aiheena oli tunnari ja osallistujia oli 2 koirakkoa. Syksyllä 2012 järjestettiin kaksi samanaikaista kilpailemaan tähtäävät kurssia Malminkartanossa. Toisen kurssin kouluttajana toimi Larissa Olasvuori ja toisen kurssin kouluttajana toimi Suvi Korkiakoski. Kurssit olivat viiden kerran mittaiset ja niihin osallistui yhteensä 11 koirakkoa. Syksyllä Talinhuipulla järjestettiin pentukurssi (viisi kertaa) sekä temppukurssi (kolme kertaa). Ansku Pösö koulutti näillä kursseilla. Osallistujia pentukurssilla oli 7 ja temppukurssilla 5. Toimikuntalaisista Katja Kuusela kävi vuonna 2012 liikkurikurssilla. Tokotoimikunta sai koottua joukkueen Tokon Golden mestaruuskisoihin, jotka kisattiin 23.9.2012 Lahdessa. Joukkueessa kisasivat Ansku Pösö (Alo), Suvi Korkiakoski (Avo), Raija Kauppinen (Avo), Larissa Olasvuori (Voi) sekä Sanna Jääskeläinen (Voi). Joukkue voitti joukkuekisan! Tokotoimikuntaa ja tokon kouluttajia kävi kouluttamassa 14.10.2012 Röylässä Heidi Pesonen. Koulutukseen osallistui Julia, Larissa, Katja, Ansku, Raija ja Suvi. Heidi Pesonen jatkoi Röylässä kouluttamista muille PSK: n jäsenille. Maksulliseen koulutukseen osallistui 6 koirakkoa ja 2 kuunteluoppilasta. Vuoden 2012 muut tapahtumat: Päivämäärä Tapahtuma Osallistujat 7.6.2012 Möllitoko yhteistyössä koirakoulu Sopu Ry:n kanssa 10 koirakkoa 1.9.2012 Tokokoe 30 koirakkoa Ylituomari Harri Laisi, yhdistyksen ulkopuolisina toimihenkilöinä Kirsi Auranen (koevastaava) ja liikkeenohjaaja oli myös yhdistyksen ulkopuolinen toimihenkilö Marketta Salo.