JÄSENTIEDOTE 2/2014 11.12.2014 JÄSENSEUROILLE JA PIIREILLE STURL:n syyskokouksen valintoja Puheenjohtaja vuosille 2015 2016 Liiton puheenjohtajakauden 2015 2016 puheenjohtajaksi valittiin Jaakko Kontola. Hallituksen jäsenet vuodelle 2015 Hallituksen jäsenmäärä pidetään edelleen kuutena (6) jäsenenä. Hallituksen jäseniksi valittiin vuodelle 2015 Markku Reijonen Joensuusta, Matti Mikkola Asikkalasta, Aila Snellman Padasjoelta, Erkki Rautiainen Saarijärveltä, Kari Valtonen Turusta ja Pekka Niinikoski Humppilasta. Henkilökohtaisiksi varajäseniksi valittiin Esko Puustinen Rovaniemeltä, Vesa Uotila Heinolasta, Tiina Määttänen Vantaalta, Jukka Heikkilä Äänekoskelta, Jukka Ketokoski Salosta ja Antti Passila Loimaalta. Toiminnantarkastajat 2015 Toiminnantarkastajiksi vuodelle 2015 valittiin Pirjo Nylund Padasjoelta ja Hannu Ahlstedt Jämsästä ja varatoiminnantarkastajiksi Pentti Kuusanto Jämsästä ja Aimo Lehtiniemi Kurikasta. Edustajat VALO:n kokouksiin vuodelle 2015 Edustaja vuodelle 2015 Valo:n virallisiin kevät- ja syyskokouksiin valittiin liiton puheenjohtaja Jaakko Kontola Jyväskylästä ja hänen ollessa estyneenä liiton varapuheenjohtaja. Jäsen- ja kilpailumaksut vuodelle 2015 Jäsenmaksut on vuodelle 2015 40 euroa/seura ja 30 euroa/piiri. Kilpailumaksut pidettiin ennallaan kts. Liite 1. Tikkaurheilu 2015 kirjasta löydät myös kaikki viralliset kilpailumaksut. Laskut piireille ja seuroille lähtevät tammikuun puolessa välissä, muistakaa maksaa jäsenmaksut eräpäivään mennessä. STURL:n ranking- ja bonuskilpailut vuodelle 2015 Seuraranking kilpailu jakaantuu kahteen sarjaan. Tikkahiihdossa ja tikka-juoksussa palkinnot joukkueille ovat 100, 75 ja 50. Tikanheiton joukkueille jaetaan palkintoja viidelle (5) parhaalle ja summat ovat 200, 150, 100, 75 ja 50. Henkilökohtaisissa sarjoissa jaetaan kymmenelle (10) parhaalle summat. Kts liite 2. Heittäjä saa täyden palkintosumman osallistumalla kymmeneen (10) kansalliseen tai SM kilpailuun, vähemmillä määrillä palkintosummasta saa puolet. Joukkuerankingkilpailun määrä on viisi (5) kilpailua. Palkintosummat, Miehet 250, 200, 170, 135 ja 100. Naiset ja Nuoret 135, 85 ja 50. Seura saa täyden palkintosumman vasta osallistumalla viiteen (5) kilpailuun, siitä vähemmillä määrillä palkintosummasta saa puolet. Nuorten bonuskilpailu pysyy ennallaan. Kansalliset 30 ja henkilökohtaiset SM-kilpailut 60. SM-joukkuekisoja ei oteta rankingiin mukaan.
Vuoden 2014 tikkaurheilijoiden valinnat Vuoden 2014 nuorten tikkaurheilijaksi valittiin Silja Tuomisto Jalasjärven Tikasta. Vuoden 2014 naistikkaurheilijaksi valittiin Tuula Savioja Ilmajoen Tikkakerhosta. Vuoden 2014 miestikkaurheilijaksi valittiin Markku Määttä Posion Tikasta. STURL:n vuoden 2014 tikkaurheilijaksi valittiin Tuula Savioja Ilmajoen Tikkakerhosta. Palkitsemiset suoritetaan vuoden 2015 Jämsän kansallisen avauskilpailun yhteydessä. Suomen ennätyksiä 2014 Suomen ennätystuloksia saavutettiin kilpailukauden 2014 aikana useita. - tikkajuoksun M-yl sarjan 1800m:llä 1207p Esa Pylvänen - tikkajuoksun M-70 sarjan 600m:llä 1096p ja 1800m:llä 1197p Aimo Lehtiniemi - tikkajuoksun N-50 sarjan 600m:llä 1088p Seija Tuomisto - tikanheiton naisten joukkuekilpailun Ilmajoen Tikkakerho 627p Palkitsemisia ei ennätyksistä suoriteta. Super SM- kilpailu 2014 Liiton järjestämä ensimmäinen Super SM- kilpailu järjestettiin Loimaan Metsämaalla 1.11.2014. Liitto kutsui kilpailuun 12 eniten SM- kilpailuissa rankingpisteitä saanutta miesheittäjää. Super SM- kilpailun mestaruuden voitti Seppo Lehtonen Jämsän Seudun Tikasta tuloksella 2880,5p. Tiukassa kilpailussa hopealle selviytyi Aimo Tammi Turun Tikasta tuloksella 2870,5p ja pronssille Tarmo Järvinen Jämsän Seudun Tikasta tuloksella 2865,5p. Kilpailijoiden antaman positiivisen palautteen kannustamana Super SM- kilpailu tullaan liiton toimesta järjestämään myös vuonna 2015, laajempana kilpailuna niin, että naiset ja nuoret ovat myös mukana. Kilpailulisenssit ja lisenssien hinnat Lisenssikaavakkeet ovat Excel- ja Word-tiedostoina, ensisijainen lisenssimalli on Exceltiedosto. Lukekaa tarkoin täyttöohjeet, lisenssit maksetaan vasta vuoden 2015 puolella. Kun lisenssit on vuonna 2015 maksettu pankkiin, merkitse maksupäivä luettelon alareunaan varattuun paikkaan. Vasta suoritetun maksun jälkeen lähetätte lisenssiluettelon Jaakko Kontolalle. Muut täyttävät kaavakkeen manuaalisesti ja lähettävät ne heti postitse Jaakko Kontolalle. Vuoden 2015 lisenssimaksu on 14, tapaturmavakuutusmaksun osuus siitä on 3,36 ja vastuuvakuutusmaksun osuus 0,84. Yli 80 vuotiailta lisenssimaksu on 10,64, koska tapaturmavakuutusmaksun osuus jää heiltä pois, huomioikaa nämä poikkeukset täyttäessänne lisenssikaavaketta ja maksaessanne lisenssimaksuja. Lisenssikaavakkeiden uudet mallit löytyvät STURL:n sivuilta joulukuun aikana, osastolta tiedotteet, lue täyttöohjeet huolellisesti. Lisenssikaavakkeet ja maksut seurasta hoitaa vain seuran valitsema henkilö ei yksittäiset henkilöt, näin toimien vältytään ikäviltä sekaannuksilta. Jokainen kilpailija on henkilökohtaisesti vastuussa lisenssimaksustaan ennen kauden 2015 ensimmäistä kilpailuaan. Tikkaurheilun vuosikirja 2015 Tikkaurheilukirjaan 2015 tulevat mainokset ja muu materiaali pitää toimittaa Matti Mikkolalle viimeistään 15.12 mennessä. Seurat, tehkää Tikkaurheilukirja 2015 tilaukset Jaakko Kontolalle ajoissa, niin saatte 10.1.2015 pidettävän hallituksen kokouksen jälkeen kirjanne hallituksen jäsenten kautta.
Jokaisella liiton seuralla on velvollisuus hankkia seuralleen oma kirja. Seurojen sekä piirien hyville yhteistyökumppaneille on myös hieno tapa luovuttaa Tikkaurheilukirja 2015. Kilpailusäännöt Liiton hallitus teki piirien sekä seurojen aloitteiden perusteella tikanheiton kilpailusääntöihin useita muutoksia kts. Liite 3. Kilpailusäännöt kannattaa lukea silti joka vuosi uudesta tikkaurheilukirjasta. Kilpailujen heittopaikat on vieläkin herättänyt arvostelua kilpailijoiden keskuudessa. Jos kilpailupaikalla on puu- parketti- tai laminaattilattia, on lattialla käytettävä heittoalustoja, myöskin harjoitteluradoilla. Piirit voivat järjestää kokeiluluonteisina kilpailuina 50 tikan kilpailut siten, että kilpailusuoritus tapahtuu yhtäjaksoisesti ilman välitaukoa, kuten 250 tikan kilpailukin. Kokeilukilpailut eivät ole kuitenkaan luokituskelpoisia. Kilpailutulokset liitolle Kilpailutulokset pitää lähettää aina Excel tai Doc tiedostona, mitään muuta versiota ei saa käyttää. Sihteerin ja varapuheenjohtajan alustava valinta v. 2015 Sihteeriksi valittiin alustavasti Pekka Niinikoski ja varapuheenjohtajaksi Markku Reijonen. Virallinen valinta tapahtuu vuoden 2015 hallituksen ensimmäisessä kokouksessa. Tehtäväjako vuodelle 2015 ja niihin liittyvät asiat Hallitus jakoi vuoden 2015 tehtävät. Puheenjohtaja Jaakko Kontolan tehtäviin kuuluu toimia - liiton puheenjohtajana - liiton yhteyshenkilönä - liiton rahastonhoitajana - liiton laskuttajana - liiton tikkaurheilutarvikkeiden hankkijana - liiton tarvikevälittäjänä - liiton kilpailulisenssien kontrolloijana - liiton arkiston pitäjänä ja hoitajana - liiton SM-mitalien hankkijana - liiton SE- ja pe- tulosten ylläpitäjänä Kerstin Wikströmin (Kewiket-sopimuksen mukaisesti) tehtäviin sisältyy - liiton rankingtilaston, luokitusten ja vuoden parhaiden tulosten ylläpito - liiton kotisivujen hoito - liiton kilpailulisenssien ylläpitäminen - liiton tilikirjanpidon tekeminen - 50 pistettä heittäneiden tilastointi Sopimus tästä allekirjoitetaan tammikuun kokouksessa. Sihteeri Pekka Niinikosken tehtäviin kuuluu - liiton sihteerin tehtävät - messutapahtumien organisointi - liiton koulutus- ja valmennusvastaavana
Varapuheenjohtaja Markku Reijosen tehtäviin kuuluu - liiton vuoden parhaiden tulosten kontrollointi - henkilökohtaisten sarjojen ja joukkueiden rankingtilastojen kontrollointi - nuorten bonustulosten kontrollointi Matti Mikkolan tehtävät - liiton tikkaurheilu 2016 vuosikirjan koordinointi Aila Snellman toimii - liiton leikekirjan ja valokuva-arkiston ylläpitäjänä - Pirjo Muotio toimii - liiton nuorisovastaavana Seppo Siirilä toimii - liiton kaikkien aikojen tilaston ylläpitäjänä - liiton varmin aloittaja-kilpailun tilaston ylläpitäjänä Kari Valtonen toimii - luokitustuloksien ja seurarankingtilaston kontrolloijana Erkki Rautiainen toimii - liiton ADT-vastaavana - liiton tarvikevälittäjänä yhdessä puheenjohtajan kanssa Kannustuspalkinnot 2/2014 STURL:n kannustuspalkinnot kaudelle 2/2014 myönnettiin Kalle Kyyrälle Paavon Tikasta ja Julia Hakenbergille Metsämaan Urheilijoista. Lisenssihankintakampanjan palkitsemiset Kauden 2014 lisenssihankintakampanjassa kolmella seuralla oli tasapisteet. Liiton hallitus myönsi jäsenkampanjan voittajille Jalasjärven Tikalle, Nokian Tikka -90 ja Sirkkulahden Tikalle palkinnoksi 4 tikkataulua ja 4 tikkasarjaa. Lisenssihankintakampanja päätettiin toteuttaa myös vuonna 2015. Varmin aloittaja- kilpailu 2015 Varmin aloittaja -kilpailussa 2015 päätettiin pitää kertoimet ennallaan, naiset ja miehet kilpailevat ilman kerrointa ja nuorten kerroin on 1.060. Toiminta-avustukset piireille ja seuroille 2014/2015 Liiton hallitus päätti myöntää toiminta-avustusta 4810, joka jaetaan piireille vuoden 2014 kilpailulisenssien mukaisesti. Seuroille on maksettu liiton toiminta-avustuksia vuoden 2014 ranking-kilpailuihin perustuen. Toiminta-avustus käytetään ensisijaisesti ranking-pisteitä hankkineiden kilpailijoiden matka- tai valmennuskustannuksiin laskutuksen perusteella. Vuonna 2015 toiminta-avustus seuroille maksetaan samoin perustein. Seuroille joiden kilpailijat eivät ole sijoittuneet rankingkilpailussa, maksetaan toiminta-avustuksena 20 edellyttäen että seuralla on vähintään kolme kilpailijalisenssiä. Liitolla on oikeus valvoa toiminta-avustusten käyttöä..
Piiri- ja seuramuutokset vuodelle 2015 Jäsenpiireistä lopettaa toimintansa Etelä-Suomen piiri ja lepäämään jää Pirkanmaan piiri. Edellä mainittujen piirien seurat siirtyvät muihin piireihin. Jäsenseuroista jää lepäämään Kyrönmaan Tikka KyTi. Muutoin toimintaa jatkavat kaikki muut seurat, kiitos tästä seurojen vetäjille. Tarviketilaukset Vuoden 2015 ensimmäiset tarviketoimitukset saa Jaakko Kontolalta 24.1.2015 Jämsän kansallisten kilpailujen yhteydessä, tee seurasi tarviketilaukset hyvissä ajoin ennen kilpailua. Liiton nettisivut ja Facebook Liiton nettisivuilta löydät jo nyt tietoa mm. vuoden 2015 kilpailuista sekä päivitetyt piirija seuratiedot. Liiton sivuja päivitetään lisää vielä ennen tulevan kilpailukauden alkua. Avaussivulla on myös linkki Facebookin tikanheittoharrastusryhmän sivuille. Sivut ovat julkiset, joten sivuille pääsee kaikki jotka ovat luoneet omat Facebook-tunnukset ja rekisteröityneet Facebookiin. Sosiaalinen media on nykypäivää, jota käyttää myös suomalaisista nuorista merkittävä osa. Tätä mahdollisuutta pitää myös tikkaurheilun markkinoinnissa hyödyntää kaikin tavoin ja pyrkiä löytämään harrastajia tikkaurheilun pariin lisää myös Facebookin kautta. Facebookin Tikanheittoharrastussivuille tullaan tekemään myös kauden 2015 tikkaurheilukilpailuista ja -tapahtumista kattava tiedonantopaketti karttalinkkeineen. Yleinen tikanheittokilpailu Lahdessa Lahden Seudun piiri järjesti tikanheittokilpailut Kärkkäinen Oy:n tiloissa lauantaina 22.11.2014. Kärkkäinen Oy lahjoitti kilpailuun palkinnot. Tapahtuma uudistetaan kevään 2015 aikana. Messutapahtumia 2015 Tampereella järjestetään 17.-19.4.2015 OutdoorErä -messut osana Supermessuja Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. OutdoorErä messuilla esitellään retkeilyä, kalastusta, metsästystä sekä muita luontoharrastuksia. STURL osallistuu tapahtumaan omalla osastollaan. Salossa järjestetään Varsinais-Suomen Kalastus- ja Erämessut 22.-24.5.2015 johon liitto osallistuu myös osastollaan. Kun tiedät jonkun merkittävän yleisötapahtuman lähiseudullasi, jossa voidaan esitellä tikanheittoa, ilmoittele siitä ajoissa liiton sihteerille. Liitto pyrkii olemaan tapahtumissa mukana ja osallistumaan tapahtumien järjestelyihin resurssiensa puitteissa. Tuleviin messutapahtumiin toivotaan vapaaehtoisia toimitsijoita lähiseuroista. Liitto kustantaa toimitsijoiden matkakorvaukset esitettyä matkalaskua vastaan. Terveisin STURL:n sihteeri Pekka Niinikoski Järventie 12 31640 HUMPPILA E-mail: pekka.niinikoski(at)saunalahti.fi Gsm: 040 0768 973