LEVYTUKKU Ensimmäiset suomalaiset levymerkit Vuonna 1932 perustettu Levytukku oli aikanaan yksi Suomen merkittävimmistä levyyhtiöistä. Yhtiön taiteilijoita olivat vuosien mittaan mm. Matti Jurva, Eugen Malmstén, Kipparikvartetti, Olavi Virta ja Jukka Kuoppamäki. Toiminta hiipui 1960-luvulla ja vuonna 1968 yhtiön levytuotanto myytiin Musiikki-Fazerille. Nykyisin se kuulu Warner Music Finlandille. Levytukun perustaja ja voimahahmo oli liikemies Niilo E. Saarikko (1898 1979). Hän tuli vuonna 1930 veljensä Rudolfin omistaman yrityksen Sähkö O. Y. Columbus Elekt. A. B. toimitusjohtajaksi ja ryhtyi silloin riehuneen gramofonikuumeen innoittamana tuottamaan tarmokkaasti levyjä. Kun suurilla kansainvälisillä yhtiöillä oli jo Suomessa edustajansa, Saarikko lähetti suomalaisia taiteilijoita pienempien eurooppalaisten yhtiöiden studioihin. Levyt julkaistiin Columbus- ja Fenno-merkeillä, joita voidaan pitää ensimmäisinä suomalaisina levymerkkeinä, vaikka ne olikin valmistettu ulkomailla. Yhtiön taiteilijoita olivat mm harmonikkamestari Viljo Vesterinen ja harmonikkaorkesteri Dallapé (salanimellä Rajamäen pojat). Saarikko oli innokas laulun harrastaja ja teki itsekin kymmeniä levyjä, joista voidaan mainita mm. Tervehdys Volgalta ja Kasakan kehtolaulu. Columbus-levyt on enimmäkseen unohdettu. Niistä kannattaa kuitenkin mainita näyttelijä Yrjö Haapasen tulkinta Usko Hurmerinnan fokstrotista Laulu tulipunaisesta ruususta. Monia vuosia myöhemmin sävelmä koki uuden tulemisen nimellä Tulipunaruusut. Uudella nimellä siitä tuli yksi kaikkien aikojen eniten esitettyjä suomalaisia sävellyksiä. Hurmerintakin oli tällä välin vaihtanut nimensä, se oli nyt Usko Kemppi. Vuonna 1932 englantilainen Columbia-yhtiö vaati Saarikkoa lopettamaan Columbus-merkin käytön, koska sen katsottiin muistuttavan liiaksi Columbiaa. Tilalle perustettiin Levytukku, joka julkaisi levyjä yhteistyössä saksalaisen Polydorin, englantilaisen Edison Bellin ja latvialaisen Bellaccordin kanssa. Lontoossa tehdyillä Edison Bell -levyillä laulusolisteina olivat Arvi Hänninen ja Saarikko itse näin säästettiin matkarahoissa. Riikaan matkusti Matti Jurva, joka lauloi latvialaisen orkesterin säestyksellä. Saarikko oli mukana myös Berliinissä äänitetyillä Polydor-levyillä, mutta niistä tunnetuimmaksi jäi Kauno Raivion laulama Silmät tummat kuin yö. Sävelmä tuli myöhemmin humppakaudella erittäin suosituksi ja muistetaan Leo Jokelan riemas-
tuttavana tulkintana elokuvasta Komisario Palmun erehdys. Housuista repesi se istumapuoli Vuonna 1936 Levytukku sai vihdoin Columbian edustuksen. Levyjen tekninen laatu parani huomattavasti ja myynti alkoi kasvaa. Vuosina 1936 1943 Levytukku tuotti noin neljäsataa Columbia-levyä, joista useimmilla oli mukana joko Ramblers-orkesteri tai Rytmi-pojat. Laulusolisteina olivat yleensä Matti Jurva tai Eugen Malmstén. Matti Jurvan tehtävänä oli humorististen kuplettien tuotanto. Tahtilajina oli yleensä polkka tai jenkka. Jurvan suosituimpiin levytyksiin kuuluivat Savonmuan Hilima, Pohjanmaan junassa, Savotan Sanni ja Viipurin Vihtori. Savonmuan Hiliman alkusanoista tuli lentävä lause: Onko Mikkeliin mänijöitä, juna läks justiinsa. Joillakin Matti Jurvan levyillä voi kuulla myös tuottaja Saarikon äänen. Pilalevyllä Hei nyt me lennetään hän veistelee vitsejä Matin kanssa. Suomalaisten Columbia-levyjen erikoisuutena oli näihin aikoihin juonnettu alkukuulutus. Kun levyn alussa kuului Matti Jurva ja Ramblers-orkesteri esittävät jenkan, kuulijat saattoivat olla varmoja siitä, että tulossa oli jotakin hauskaa: Rengin alta meni murskaksi tuoli, housuista repesi se istumapuoli. Kattikin pinkaisi niin kuin nuoli, toiset vain jatkoivat tanssiaan. Georg Malmsténin nuorempi veli Eugen johti päätyönään suosittuja Rytmi-poikia. Hänen vastuualueena olivat romanttiset tanssi-iskelmät, tangot, valssit ja foxtrotit. Eugen Malmsténin lukuisista levytyksistä muistetaan ainakin Vanha merimies muistelee, Muistatko metsätien ja Ruusut hopeamaljassa. Kun levytyksiä tehtiin satoja, niissä alkoi kuitenkin olla sarjatyön makua. Saarikko osti tukuittain uusia iskelmiä sävellystaitoisilta muusikoilta, ja useimmiten ne julkaistiin värikkäillä salanimillä. A. Koski oli Arvo Koskimaa, Roope Esko oli Rytmi-poikien pianisti Robert von Essen, Esa Kivi oli Eugen Malmstén itse. Useimmat Matti Jurvan laulut oli kirjoittanut salaperäinen nimimerkki E. Salama, jonka takana olivat yleensä Jurva itse sekä
tuottelias kuplettinikkari Tatu Pekkarinen. Eugen Malmstén levytti myös yhden nuoren pianistin Toivo Kärjen ensimmäisistä sävellyksistä, tangon Muratin peittämä ikkuna. Kun levytyksiin tarvittiin ulkomaisia teknikoita, jotka vierailivat Suomessa vain kerran vuodessa, uusia kykyjä kokeiltiin harvoin. Vuonna 1939 äänityspaikalle Käpylän työväentalolle kutsuttiin uusi laulajalöytö Olavi Virta, joka teki pitkän sarjan levytyksiä Bruno Laakon johtaman Lepakot-orkesterin säestyksellä. Lepakot olivat todellisuudessa Dallapé-orkesteri, jolla oli kuitenkin sopimus toisen yhtiön kanssa. Levytykset ovat reippaita fokstrotteja, valsseja ja jenkkoja, mutta niistä kuuluu paikoitellen uuden swing-tyylin vaikutus. Virta itse kirjoitti sanat Arvo Koskimaan tangoon Kun ilta tummuu. Levyllä laulaa heleä-ääninen nuori mies, jonka äänessä ei vielä ole tulevan tangokuninkaan syvyyttä. Orkesterin johtaja Bruno Laakko oli amerikansuomalainen klarinetisti-saksofonisti, joka oli palannut isiensä maahan opiskellakseen Helsingin Konservatoriossa. Yhdellä levyistä laulusolistina oli Laakko itse. Hän esittää hauskalla amerikansuomalaisella korostuksella Irving Berlinin sävelmän Aleksanterin jazzyhtye (Alexander s Ragtime Band). Verta pihlajanmarjoilla Columbian levyt oli puristettu Englannissa, mutta sotavuosina levyjen valmistus jouduttiin siirtämääni Saksaan. Talvisodan jälkeen ensimmäinen levytystilaisuus oli marraskuussa 1940 Tukholmassa. Eugen Malmstén lauloi nyt levylle nobel-kirjailija Frans Emil Sillanpään kuuluisan marssilaulun ( Sillanpään marssilaulu ), jonka Aimo Mustonen oli säveltänyt. Seuraava levytystilaisuus oli vasta vuonna 1942 Helsingissä, äänityksistä vastasivat saksalaiset teknikot. Tässä vaiheessa levyillä julkaistiin lukuisia sota-aiheisia iskelmiä ja propagandalauluja, joista erityisen tunnetuksi tulivat Korsukuoron esittämä ralli Eldankajärven jää sekä verenhimoinen Silmien välliin. Sotavuosien romantiikkaa edusti Tauno Eskolan tango Ilta Kannaksella salanimen takana piili oopperalaulaja Erkki Eirto. Kun kolmekymmenluvun suuret orkesterit olivat sodan alettua hajonneet ja solistit rintamalla viihdytystehtävissä, levyille jouduttiin etsimään uusia kykyjä. Aikaisemmin Odeonille levyttänyt A. Aimo siirtyi nyt Columbialle. Asemiesiltojen esiintyjien joukosta löydettiin nuori ten-
ori Henry Theel, jonka levytyksestä Syyspihlajan alla tuli yksi suomalaisen tangon klassikoita. Arvo Koskimaan sävellykseen ja Valter Virmajoen tekstiin tiivistyi suomalaisen iskelmän syvin olemus: Punertaa marjat pihlajan kuin verta niillä ois, on kurkiaurat lentäneet jo yli pääni pois Mukaansa ei mua huolineet ne maihin vieraisiin saa siivettömät tyytyä yön kylmiin kahleisiin. Tauno Palokin teki vuonna 1942 muutamia levytyksiä Columbialle, joukossa unohtumaton ruotsalainen laulelmaklassikko Soittoniekka. Toinen suosittu filmitähti, pirteä Birgit Kronström lauloi levylle George de Godzinskyn Katupoikien laulun, jonka hän oli esittänyt elokuvassa Onnellinen ministeri. Vuonna 1944 sotaonni kääntyi ja kauppayhteydet Saksaan katkesivat. Columbia-levyjen kuuluisa alkukuulutus kääntyi rintamajermujen suussa lentäväksi lauseeksi uudessa muodossa: Risto Ryti ja Ramblers-orkesteri esittävät jenkan Kusessa ollaan. Viimeinen erä Levytukun Saksasta tilaamia levyjä upposi niitä kuljettaneen laivan mukana Itämereen. Saarikon oli löydettävä uusia keinoja levyjen valmistamiseksi. Avuksi tuli nyt pari vuotta aikaisemmin perustettu Rytmi-yhtiö (ks. erillinen artikkeli), jolla oli Helsingissä oma studio ja levypuristamo. Saarikko tuotti vuosina 1944 1946 Rytmin studiolla sarjan levyjä uudella Isku-merkillä. Taiteilijoina olivat Olavi Virta ja Henry Theel. Studio-orkesterista ja pääosasta sävellyksiä vastasi Toivo Kärki, joka oli aikaisemmin toiminut Ramblers-orkesterin pianistina. Levyt menivät hyvin kaupaksi, kun muita uutuuksia ei juuri ollut saatavilla. Isku julkaisi mm. ensilevytyksen Kärjen tangoklassikosta Siks oon mä suruinen. Tämä savikiekko on kuitenkin keräilyharvinaisuus, koska sitä ehdittiin valmistaa vain pieni erä ennen kuin puristusmatriisi rikkoutui. Uusi nousu
Vuonna 1948 Levytukku ryhtyi julkaisemaan levyjä Triola-merkillä, josta tuli yksi viisikymmenluvun suurista levymerkeistä Suomessa. Aluksi se julkaisi pääasiassa vanhaa tanssimusiikkia Jorma Ikävalkon, Veikko Tuomen ja Lasse Pihlajamaan esittämänä. Vuonna 1950 yhtiö kiinnitti suositun lauluyhtyeen Kipparikvartetin, jonka menestyslevyjä olivat mm. Saimaan valssi, Kisällit kesällä, Muurari ja On lautalla pienoinen kahvila. Triolan toinen tähti oli Pirkko Jaakkola, jonka Pariisin taivaan alla oli keväällä 1953 Suomen eniten myyty levy. Jaakkolan suosikkilevyihin kuului myös Keltaruusu. Veikko Tuomen tangot Kotiseutuni ja Vanhan vaahteran laulu menestyivät myös hyvin. Kiinteät levytyssopimukset olivat Suomessa vielä harvinaisia, ja ajoittain myös Olavi Virta ja Tapio Rautavaarakin levyttivät Triolalle. Triolan unohdettuihin helmiin kuuluivat Veikko Lavin vuosina 1955 1956 äänittämät kahdeksan huumorikappaletta. Niistä Eevertin äänilevy innoitti myöhemmin Juice Leskistä niin paljon, että hän teki Lavin sanoihin uuden sävelen. Yhtiö julkaisi myös lukuisia Helsingin Saalem-seurakunnan kuoron levytyksiä, jotka ovat ilmeisesti syntyneet yhteistyössä seurakunnan kanssa. Levytukku oli sodan jälkeen menettänyt Columbian edustuksen, mutta sai tilalle Philipsin. Hollantilainen Philips oli yksi Euroopan suurimmista sähkölaitteiden valmistajista, joka oli Suomessakin tunnettu sähkölampuistaan ja radiovastaanottimistaan. Vuonna 1950 Philips päätti laajentaa levyalalle ja hankki nopeasti edustajia kaikista Euroopan maista. Levytukku sai näin markkinoitavakseen arvokkaan ulkomaisen luettelon, johon lisättiin myöhemmin Philipsin hankkima amerikkalaisen Columbian ohjelmisto. Philips-merkillä julkaistiin myös jonkin verran suomalaista ohjelmistoa, pääesiintyjinä Olavi Virta ja Veikko Tuomi. Philipsin avulla Levytukku julkaisi ensimmäiset suomalaiset LP-levyt vuonna 1953. Ne olivat kuitenkin koosteita aikaisemmista savikiekoista. Tässä vaiheessa vain harvoilla suomalaisilla oli LP-levyjen soittamiseen soveltuva laite. Levytyspäällikkönä Olavi Virta Viisikymmenluvun alussa Levytukku oli Musiikki-Fazerin jälkeen Suomen toiseksi suurin levy-yhtiö. Vuosina 1944 1960 Levytukku julkaisi kaikkiaan yli viisisataa levyä. Vuosikymmenen puolivälissä Fazerin ja Levytukun kilpailijaksi nousi uusi pirteä Scandia, mutta Levytukulla oli vastaveto valmiina. Syksyllä 1955 Niilo Saarikko kiinnitti levytyspäälliköksi Olavi Virran ja solmi
samalla hänen kanssaan levytyssopimuksen. Olavi Virta oli tähän aikaan Suomen suosituin laulaja, jolla oli takanaan useita listamenestyksiä ja elokuvarooleja. Hän oli saanut nuoruudessaan sähkömiehen koulutuksen ja pystyi tarvittaessa itsekin tekemään äänityksiä. Lisäksi hänellä oli pitkä kokemus liiketoiminnasta. Ajatus Virrasta levytyspäällikkönä ei siis ollut lainkaan huono. Aluksi järjestely toimi erinomaisesti: vuosina 1955 1957 Suomen eniten myytyjen levyjen listalla oli aina vähintään yksi Virran levy, ellei useampiakin. Syksyllä 1955 seitsemästä eniten myydystä levystä neljä oli Virran. Kahdesta vastasi Scandian Annikki Tähti, kolmannen esittivät Musiikki-Fazerin Metro-tytöt. Olavi Virran Kaksi ruusua, Mambo italiano, Kylmät huulet, Tango desiree, Marianne ja Poika varjoiselta kujalta olivat näiden vuosien suuria listamenestyksiä. Triolan toinen kaappaus oli Ruotsissa vaikuttava suomalainen lauluyhtye Harmony Sisters, joka levytti sekä yksinään että Virran taustalla. Olavi Virran ääni oli nyt hienoimmillaan, ja levyt kertovat hänen uskomattomasta monipuolisuudestaan. Olavi Virran ja Harmony Sistersin vuonna 1956 levyttämä La cumparsita on yksi kaikkien aikojen suurista suomalaisista tangoklassikoista. Virran suuria tangolevytyksiä olivat myös Hurmio, Romanesca ja Öiset kitarat. Samaan aikaan hän levytti muuta ohjelmistoa calypsoista countryyn. Vaikka jotkin Rock and roll valssin kaltaiset tulkinnat kuulostavatkin nykyisin tahattoman humoristisilta, Virta osoitti olevansa suuren amerikkalaisen laulukirjan, ikivihreiden Broadway-sävelmien tulkitsijana Sinatran veroinen laulaja. Tähän sarjaan kuuluvista levytyksistä on erityisesti mainittava herkkä tulkinta Kurt Weillin Syyskuun laulusta, Lullaby of Birdland, Broadwayn rytmi ja Sateenkaaren tuolla puolen. Myös tuotantoon panostettiin: viimeksi mainitulla levyllä Virtaa säestää kahdeksanmiehinen kuoro ja George de Godzinskyn johtama suuri studio-orkesteri. Levytyspäällikön ja tähtilaulajan tehtävien yhdistämisessä oli kuitenkin vaaransa. Kun Virran levyt menivät niin hyvin kaupaksi, muita taiteilijoita ei edes yritetty etsiä. Vaikka kilpailijat menestyivät reippaiden iskelmätyttöjen levyillä, Levytukku päästi Tuula-Anneli Rantasen siirtymään Westerlundille. Viisikymmenluvun loppupuolella suomalaiset olivat päässeet ulkomaisten iskelmien makuun. Saarikko ryhtyi ostamaan ruotsalaisilta yhtiöiltä valmiita orkesteritaustoja kansainvälisiin menestyskappaleisiin ja Virta äänitti niihin lauluosuuden studiossa. Kotimaista ohjelmistoa ei tarvittu, kun Sauvo Saukki Puhtila teki liukuhihnalta näppäriä käännöstekstejä. Vuonna 1958 tuotannossa oli jo inflaation piirteitä. Levytukku julkaisi yhden
vuoden aikana 139 levytystä, monet selvästi hutiloiden tehtyjä. Kwai-joen sillassa on käytetty taustalla instrumentaalilevytystä, joka ei lainkaan sovi yhteen laulun kanssa. Buona sera, signorina paljastaa meille Virran, joka ei enää ole tehtäviensä tasalla. Syykin oli monien tiedossa. Levytyspäällikkö Virta vietti suuren osan ajastaan Hotelli Tornin kabinetissa 10, kun hänen olisi pitänyt olla Levytukun konttorissa Fredrikinkatu 45. Tornissa juhli iloinen joukko viihdealan vaikuttajia, mukana elokuvaohjaaja Aarne Tarkas ja tietokilpailuguru Tauno Rautiainen. Usein mukana juhlimassa oli myös johtaja Saarikko. Levytukun liiketoimet alkoivat mennä alamäkeen, eikä uusia hittejä enää syntynyt massiivisesta tuotannosta huolimatta. Virta sai lopulta potkut. Alamäki syveni vuonna 1959, kun hänen orkesterinsa esiintyi surullisenkuuluisalla Ilomantsin keikalla juovuksissa. Entinen tangokuningas tunnettiinkin nyt lehdistössä laulavana lihapullana. Lopulta Virta päätyi suorittamaan rattijuoppoustuomiota Seutulan lentokenttätyömaalle. Hän teki muutamaa vuotta myöhemmin kuitenkin komean paluun, kun hän levytti Jaakko Salon opastuksella Scandialle sarjan ikimuistoisia tangoja. Vielä kerran uusin voimin Tällä välin Saarikko oli jälleen tarttunut firmansa ohjaksiin. Triolalle kiinnitettiin taas uusia taiteilijoita, ja viisikymmenluvun alkuvuosien suursuosikki Erkki Junkkarinen teki Levytukulle levyn salanimellä Ensio Kari. Aika ei vielä kuitenkaan ollut kypsä Junkkarisen uudelle tulemiselle. Vuosina 1960 1961 Saarikko käynnisti uusia levymerkkejä, jotka liittyivät hänen liiketoimiinsa Ruotsissa ja Norjassa. Uudet merkit olivat BFB (Bonniers folkbibliotek), Broadway, Manhattan ja Manu. Norjalaisen Ray Adamsin (oikeastaan Ragnar Asbjörnsen) Violetta nousi Suomessakin listoille. Lauluosuuksien taustoilla käytettiin usein edelleen ulkomaisia taustoja, mutta tuotannossa oli nyt aitoa pyrkimystä uuteen ilmeeseen. Rauni Pekkala, Tutta Jew ja Ritva Simuna jatkoivat Scandian aloittamaa naissolistien sarjaa. Tapio Rautavaara teki onnistuneita country-henkisiä levyjä, mm. Yölinjalla ja Kohti Alaskaa. Todellinen löytö oli uutta tyyliä edustava lauluyhtye
Neloset, jonka solistina oli silloin vielä Ressun penkkiä kuluttanut Jukka Kuoppamäki. Nelosten Vihreät niityt nousi vuonna 1961 listoille. Neloset tekivät myös onnistuneen tulkinnan Joseph Kosman ranskalaisesta balladista Barbara. Kuoppamäen ensimmäinen soololevy Rakkauden kaiho ei vielä tavoittanut yleisöä. Levytukku pyrki myös mukaan kuusikymmenluvun alun rautalankabuumiin. Steelersin Tuoll on mun kultani (1963) on selvästi saanut inspiraationsa Sounds-yhtyeen samanvuotisesta listamenestyksestä Emmasta, mutta ostajat eivät innostuneet samalla tavoin. Levystä tuli keräilyharvinaisuus. Onni Gideonin Aloha Havaiji -yhtye levytti Hula-twistin, joka saattaa olla kaikkien aikojen paras suomalais-havaijilainen twist-levy. Kuusikymmenluvun puolivälissä Levytukun levytuotanto alkoi hiipua. Yhtiön viimeisten julkaisujen joukossa olivat Seija Simolan ja Sammy Babitzinin ensilevyt vuodelta 1966. Oman äänitysstudion toiminta päättyi 1968, levytuotanto myytiin Musiikki-Fazerille ja kustannustoiminta Scandialle. Fazerin suojissa Levytukun merkit Triola ja Manhattan jatkoivat elämäänsä kokoelmajulkaisuissa. Vanha Columbus-osakeyhtiökin herätettiin vielä kerran henkiin ja sen nimeksi vaihtui kaupparekisterissä vuonna 1972 Scandia Kustannus Oy. Levytukku jatkoi toimintaansa soitinten maahantuojana. Niilo Saarikko oli mukana liikkeen johdossa kuolemaansa saakka. Hän kuoli lomamatkalla New Yorkissa Kennedyn lentokentällä 27.1.1979. Kirjoittaja: Pekka Gronow