KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014. Fiskarsin museo Hangon museo Lohjan museo Karkkilan Ruukkimuseo Senkka Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Vihdin museo

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 Fiskarsin museo Hangon museo Lohjan museo Karkkilan Ruukkimuseo Senkka Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Vihdin museo

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 2 SISÄLTÖ I JOHDANTO... 4 II KOKOELMATEHTÄVÄ... 6 Määritelmä... 6 Merkitys ja kohderyhmä... 6 Vaikuttavuus: arviointi ja mittarit... 6 Kokoelmatehtävän näkökulmat ja arvot... 7 Museon kokoelmaorganisaatio ja -resurssit... 7 III MUSEOKOKOELMIEN HISTORIA JA NYKYTILA... 8 Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo... 9 Hangon museo... 11 Lohjan museo... 13 Fiskarsin museo... 16 Karkkilan ruukkimuseo Senkka... 18 Vihdin museo... 23 Museoiden kokoelmat... 25 V TALLENNUS JA KARTUNTA... 28 Tallennuskriteerit ja arvottaminen... 29 Hankintatavat, -käytännöt ja -päätökset... 29 Kartuntamäärät ja seuranta... 29 V KOKOELMAHALLINTA... 30 Kokoelmien jaottelu... 30 Kokoelmiin liittäminen... 30 Arvoluokitus... 31 Näkökulmat... 32

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 3 Arvoluokat... 32 Valokuvien arvoluokitus... 33 Näkökulmat... 33 Poistot... 34 Nimeäminen ja numerointi... 34 Luetteloint ja digitointi... 35 Kokoelmien hoito... 37 Kokoelmien sälytystilat... 37 Länsi-Uudenmaan kokoelmakeskus... 38 VI TURVALLISUUSKYSYMYKSET... 39 Palosuoja... 39 Murtosuoja... 39 Ilmasto-olosuhteet... 39 Muut uhat... 40 VII KOKOELMIEN KÄYTTÖ... 41 Näyttelykäyttö... 41 Museopedagoginen käyttö... 42 Julkaisu- ja tutkimuskäyttö... 42 Verkkokäyttö... 42 Tietopalvelu ja tutkimusaineistopalvelu... 42 Kokoelmien käytön rajoitukset... 42 Lainat... 42 Liite 1... 43 Liite 2... 44 Liite 3... 45 Liite 4... 46 Liite 5... 49 Liite 6... 51 Liite 7... 52 Liite 8... 53

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 4 I JOHDANTO Museolaki määrittelee museoiden tehtäväksi maassamme kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevan tiedon saatavuuden edistämisen. Tehtävänsä puitteissa museoiden tulee tallentaa ja säilyttää aineellista ja visuaalista kulttuuriperintöä, harjoittaa siihen liittyvää tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä sekä näyttely- ja julkaisutoimintaa. (Museolaki 887/2005). Museolaki edellyttää ammatillisesti hoidetuilta museoilta suunnitelmallista ja pitkäjänteistä toimintaa kokoelmatyön suhteen. ICOM:in (International Council of Museums) museoeettiset säännöt velvoittavat niin ikään museoita laatimaan kirjallisen toimintaohjeen kokoelmien hankkimisesta, hoitamisesta ja käytöstä. Länsi-Uudenmaan alue, joka Opetusministeriön päätöksellä (21.1.1980) muodostaa Länsi- Uudenmaan maakuntamuseon toiminta-alueen, käsittää seuraavat kunnat ja kaupungit: Hanko, Inkoo, Karkkila, Kirkkonummi, Lohja, johon nykyisin kuuluvat entiset Sammatin, Nummi-Pusulan ja Karjalohjan kunnat, Raasepori, joka muodostuu entisistä Tammisaaren ja Karjaan kaupungeista sekä Pohjan kunnasta Nummi-Pusula, Siuntio ja Vihti. Alueella toimii yli 40 museota, joista kuusi on ammatillisesti hoidettuja. Ammatillisesti hoidetulla museolla tarkoitetaan museota, jonka toiminnasta vastaa museoammatillisen koulutuksen (yleensä ylemmän korkeakoulututkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon) omaava henkilökunta. Museolain mukaan museot saavat toimintaansa valtionosuutta, kun museolla on vähintään kaksi museoammatillisen koulutuksen saanutta henkilöä. Lain edellytykset täyttäviä museoita Länsi-Uudellamaalla ovat: Fiskarsin museo, Hangon museo, Lohjan museo, Karkkilan Ruukkimuseo Senkka, Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo ja Vihdin museo. Fiskarsin museon omistaa ja ylläpitää Fiskarsin kotiseutuyhdistys, muut yllämainitut museot ovat kunnallisia. Länsi-Uudenmaan ammatillisesti hoidettujen museoiden kesken laatima kokoelmapoliittinen ohjelma valmistui vuonna 2009. Se hyväksyttiin museoiden luottamuselimissä saman vuoden syksyllä ja on tiettävästi maassamme ensimmäinen kokoelmapoliittinen, joka on

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 5 laadittu sopimuksen allekirjoittaneiden museoiden kokoelmien kehittämiseksi ja hallinnoimiseksi laajemmasta alueellisesta l. maakunnallisesta näkökulmasta. Ohjelma on ollut käytössä nelisen vuotta. Museoalalla tapahtunut kehitys on vaikuttanut siihen, että maakunnallista kokoelmaohjelmaa on selkiytettävä. Siinä on otettava huomioon mm. se, että Länsi-Uudenmaan ammattimuseot toimivat Kansallismuseon johdolla vuonna 2009 käynnistyneessä valtakunnallisessa tallennus- ja kokoelmatoiminnassa ns. TAKOohjelmassa. Myös kokoelmapoliittisen keskustelun vilkastuminen maamme museoissa on vaikuttanut siihen, että vanha ohjelma on nyt päivitetty järjestyksessä toiseen versioonsa. Ohjelman tavoitteena on museokokoelmien profiloiminen ja museotyön kehittäminen alueellisesta näkökulmasta siten, että kokoelmatoiminnan näkökulma on lähimenneisyyden tallettamisessa maakunnallinen kaikissa alueen ammattimuseoissa. Ohjelman avulla voidaan poistaa kokoelmien päällekkäisyyksiä ja säästää yksittäisen museon kokoelmatilojen resursseja. Länsi-Uudenmaan muut vapaaehtoisvoimin ylläpidetyt ja valtion omistamat museot on välillisesti huomioitu tässä ohjelmassa. Kokoelmapoliittiseen ohjelmaan on koottu kokoelmatoiminnan peruslinjaukset. Ohjelma toimii kirjallisena toimintaohjeena ja oppaana kokoelmatyön periaatteisiin sekä käytäntöihin ja on työväline museoiden henkilökunnalle. Se ohjaa museoiden kokoelmatoimintojen määrätietoista kehittämistä Länsi-Uudellamaalla. Ohjelma täydennetään ja päivitetään vuosittain. Kokoelmaohjelma löytyy museoiden nettisivuilta.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 6 II KOKOELMATEHTÄVÄ MÄÄRITELMÄ Esinekokoelma on toimivan museon kivijalka ja siten museotoiminnan tärkein perusta. Esine-, valokuva-, arkisto- ja käsikirjastokokoelmat muodostavat museoiden tietovarannon. Museon näyttely- ja opetustoiminta rakentuvat sen päälle. Esineiden ja valokuvien merkitys museokokoelmissa määrittyy niihin liittyvään tietoaineksen pohjalta. Länsi-Uudenmaan ammattimuseot keräävät ja tallettavat aineellista henkistä ja kulttuurista perintöä jälkipolville. Laadukas kokoelma syntyy vain järkiperäisellä ja suunnitellulla keruulla. Se vaatii hyvää paikallishistorian tuntemusta, ammattitaitoista kulttuurihistorian ja museoalan tuntemusta sekä kokoelman helppoa hallintaa, joka tarkoittaa sitä, että luettelointia varten käytössä on asianmukaiset tietokantaohjelmat ja luetteloinnissa käytetty sanasto on yleisten luettelointistandardien mukainen. Kokoelmien laatua edistetään arvoluokituksen ja harkitun ja aktiivisen kartuttamisen sekä myös poistojen avulla. Kokoelman säilyminen vaatii asianmukaiset tilat, joihin voidaan säätää kunkin museoesineryhmän tarvitsemat ihanteelliset tai ainakin niitä mahdollisimman lähellä olevat olosuhteet. MERKITYS JA KOHDERYHMÄ Museoiden tehtävä on tallettaa ja esitellä omaa aihepiiriään muun muassa paikkakuntalaisille, matkailijoille ja koululaisryhmille. VAIKUTTAVUUS: ARVIOINTI JA MITTARIT Hyvin järjestetty ja hoidettu kokoelma on edellytys museon kehittämiselle, ja se luo pohjaa näyttelytoiminnalle ja takaa museon toiminnan jatkuvuuden. Kokoelmatoimintaa arvioidaan ja mitataan yhteisesti sovituilla mittareilla. Niillä arvioidaan kokoelmien luetteloinnin ja kartunnan määrää, saavutettavuutta ja käyttöastetta. Jokainen museo tekee tarpeen mukaan itsearviointia. Arvioinnit ja mittarit ovat työvälineitä kokoelmatoiminnan kehittämisessä.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 7 Kokoelmatoimintaa arvioidaan vuosittain ohjelman päivityksen yhteydessä. Kokoelmatoiminnan mittareina käytetään: Kokoelmien digitointiaste. Kokoelmien saavutettavuus verkon kautta. Omien kokoelmien (esineiden ja valokuva-aineiston) käyttöaste näyttelytoiminnassa, joka voidaan mitata mm. sillä, että näyttelytiedot kirjataan tietokantaan. Kokoelmalainat. Kokoelmiin kohdistuvat kyselyt. Kuva-aineiston myynti. Määritteet ja museoita koskeva lainsäädäntö museolaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920729 tekijänoikeuslaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404 henkilösuojalaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990523 Museotyön eettiset säännöt http://finland.icom.museum/etiikka.html Museon toimintaa ohjaavat myös oman kunnan/kaupungin, yleisen kulttuuritoimen ja museon johtosäännöt ja strategiat. KOKOELMATEHTÄVÄN NÄKÖKULMAT JA ARVOT Länsi-Uudenmaan ammatillisesti hoidettujen museoiden näkökulmat ja arvot ovat tutkimuksellisuus, yhteisöllisyys, avoimuus, saavutettavuus, kestävä kehitys, kulttuurinen kestävyys ja asiakaslähtöisyys. Museot noudattavat myös omistajaorganisaation ja kulloisen museon strategiassa määritettyjä arvoja. MUSEON KOKOELMAORGANISAATIO JA -RESURSSIT Museoiden kokoelmista vastaavat kunkin museon kokoelmavastaava henkilö yhdessä museonjohtajan kanssa.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 8 III MUSEOKOKOELMIEN HISTORIA JA NYKYTILA 1. Hangon museo, 2. Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo, 3. Fiskarsin museo, 4. Lohjan museo, 5. Vihdin museo, 6. Karkkilan Ruukkimuseo Senkka

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 9 Tammisaaren museokeskus EKTA on Länsi-Uudenmaan maakuntamuseon näyttely-yksikkö. LÄNSI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Tammisaaren kaupungin historiallinen museo perustettiin Tammisaaren kaupunginvaltuuston päätöksellä 19.3.1906. Museohankkeelle varattiin erillinen vuotuinen avustus mm. esinehankintaan. Ensimmäiset esineet kirjattiin museon pääluetteloon 17.1.1907. Luetteloinnissa seurattiin Muinaistieteellisen toimikunnan antamia ohjeita. Museota hoiti valtuuston nimeämä museohallitus. Vuonna 1909 museo sai käyttöönsä kaksi huonetta kaupungintalosta. Ensimmäisinä vuosina kokoelmat karttuivat n. 120 numerolla vuodessa. Useimmat esineet tulivat lahjoituksina, mutta esim. vuoteen 1910 mennessä tehtiin 88 ostosta kokoelmiin. Kymmenen vuotta museon perustamisen jälkeen pääluetteloon oli luetteloitu 1 062 esinettä, 514 rahaa, 90 taulua/planssia ja 653 kirjaa ja painotuotetta. Tilanahtaus vaivasi museon toimintaa. Vasta vuonna 1924 museo sai kolmannen huoneen ja vuonna 1927 neljännen huoneen käyttöönsä. Tämänkin jälkeen museon hallitus päätti vastaanottaa ainoastaan sellaisia esineitä joita voitiin säilyttää laatikoissa tai kaapeissa, tai joita voitiin ripustaa seinille. Vuonna 1930 esinekokoelmat käsittivät 4 230 numeroa. Sodan jälkeen museolle ryhdyttiin etsimään uusia tiloja. Vuonna 1947 kaupunki osti ns. Blomqvistin talon, Kustaa Vaasan kadun varrella, kaupungin keskustassa. Talo avattiin museona nimeltä Porvaristalo vuonna 1949. Taloon kuului ulkorakennusrivistö, johon sijoitettiin suuri osa esineistä, joita ei asetettu näytteille. Vuonna 1961 museotontille siirrettiin ns. Lindbladin talo1700-luvulta. Sinne rakennettiin kaupunkikäsityöläisiä esittelevä

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 10 näyttely. Vuonna 1963 tontille rakennettiin tilapäisiä näyttelyitä varten museohalli, jonka kellarikerroksesta saatiin museoesineille lämmin säilytystila. Forngårdenin talomuseo, jonka kokoelmiin kuului n. 1 500 esinettä, liitettiin Tammisaaren museoon vuonna 1977. Vuonna 1985 Tammisaaren museo nimettiin Länsi-Uudenmaan maakuntamuseoksi. Pohjoissatamassa sijaitsevasta Kruunumakasiinista tuli vuonna 1988 museon esinekokoelmien päävarasto. Nykyisin esinekokoelmien pääasiallinen säilytyspaikka sijaitsee Tenholan entisessä meijerirakennuksessa. Pienempi esinevarasto sijaitsee museohallin kellarikerroksessa. Vuonna 1997 hankittiin tietokantaohjelma Sofie Västerbottenin museosta Ruotsista. Ohjelmaan syötetään tiedot museon esineistä, valokuvista sekä inventoiduista rakennuksista. Vuoden 2009 alusta lähtien, Raaseporin kaupungin muodostumisen yhteydessä, Karjaan kaupungin museokokoelmat (n. 3 000 esinettä) siirtyivät Länsi-Uudenmaan maakuntamuseon hoidettaviksi. Länsi-Uudenmaan maakuntamuseon toimisto- ja varastotilatsijaitsevat Leiraksen entisessä tehdaskiinteistössä.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 11 Hangon museon näyttelyt järjestetään ainoassa Hangon linnoituksesta jäljellä olevassa rakennuksessa, joka on vuodelta 1792. HANGON MUSEO Kotiseutuyhdistys Hembygdsforskningens vänner i Hangö perustettiin Hankoon vuonna 1907. Hangon kaupunki osti ns. Folinin tuvan, joka oli kaupungin vanhimpia rakennuksia ja rakennettu linnoitusaikana. Tarkoituksena oli sijoittaa rakennukseen museo. Seuraavana vuonna Folinin tupa kunnostettiin ja 1909 perustettiin Hangon museo, jonka toiminnasta vastasi kotiseutuyhdistys. Kaupunki tuki museon toimintaa 1920-luvulla; vuonna1923 valtuusto myönsi 5 000 mk luettelointiin ja seuraavana vuonna 5 000 mk museoesineiden ostoon ja 10 000 mk Hankoniemen ja erityisesti Hangonkylän historiaan liittyvien tietojen ja kirjallisuuden hankintaan. Vuonna 1926 kokoelmat vakuutettiin 10 000 mk:n arvosta. Samalla päätettiin hankkia lasiovin varustettu näyttelykaappi.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 12 Kotiseutuyhdistyksen toiminta tehostui 1930-luvulla. Yhdistys jakoi stipendejä ylioppilaille, jotka keräsivät Hangosta ja sen ympäristöstä paikkakunnan historiaan liittyviä esineitä. Ennen vuoden 1940 evakuointia museon kokoelmissa oli lähes 500 numeroa. Museon intendenttinä ja kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajana toimi vuoteen 1940 saakka neiti Ajna Appelgren. Moskovan rauhan (13.3.1940) jälkeen Hangon museon esineet siirrettiin Tammisaareen, missä ne sijoitettiin kaupungintaloon, osa siirrettiin Turkuun. Evakkoaikana osa kokoelmista hävisi, eikä kadonneita esineitä koskaan löydetty. Kokoelmat palautettiin Hankoon 1946. Seuraavana vuonna yhdistys anoi museoliitolta 15 000 mk luettelointiin, konservointiin ja esineiden järjestämiseen. Venäläisenä vuokra-aikana Folinin tupa tuhoutui pommituksissa ja museo toimi Westergårdin talossa Hangonkylässä 1946 1951. Uusi kaupungintalo valmistui 1951 ja sieltä museo sai käyttöönsä uuden näyttelytilan. Museo siirtyi kaupungin omistukseen 1963. Museon intendenttinä jatkoi Birger Boström, joka oli aloittanut tässä virassa sotien jälkeen. Hän luetteloi museon kokoelmat ja toimitti niistä myös painetun luettelon 1973. Museon asioista päätti kaupunginvaltuuston asettama museolautakunta. Museon kokoelmat kasvoivat nopeaan tahtiin ja kaupungintalon tilat eivät enää riittäneet kokoelman esittelyyn. Tilanne helpottui, kun 1971 museo sai toisen näyttelytilan Itäsatamasta vanhasta linnoitusmakasiinista, joka sai nimekseen Linnoitusmuseo. Museo sai vuonna 1984 entisen keksitehtaan yläkerran varastoksi, jonne suurin osa kokoelmista siirrettiin ja molemmissa näyttelytiloissa alettiin järjestää vaihtuvia näyttelyitä. Kaupungintalon näyttelytilasta luovuttiin 1990, jolloin sinne sijoitettiin museon arkisto. Museossa siirryttiin manuaalisesta kortistosta digitaaliseen tietojen tallennukseen 1998, kun käyttöön otettiin ruotsalainen SOFIE-tietokantaohjelma.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 13 Lohjan Museo toimii kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla Iso-Pappilan alueella. LOHJAN MUSEO Lohjan Museo perustettiin vuonna 1911. Perustava kokous pidettiin 16.7.1911 Robert Boldtin ja silloisen kirkkoherra Adolf Neoviuksen aloitteesta. Museota ylläpiti vuonna 1984 toimintansa aloittanut Lohjan kotiseutututkimuksen ystävät ry, joka vastasi museon kokoelmista harrastajavoimin aina 1970-luvun loppuun. Museo kunnallistettiin kunnan ja kaupungin ylläpitämäksi museoksi vuoden 1978 alusta. Kotiseutuyhdistyksen keräämä kokoelma, 2 200 esinettä, 3 500 valokuvaa ja 800 teosta siirrettiin kunnallisen museon kokoelman pohjaksi. Perustavassa kokouksessa eri puolille pitäjää valittiin museoasiamiehiä, joiden tehtävä oli koota vastuualueiltaan esineistöä talteen. Asiamiesten toiminnasta ei ole jäänyt jälkeen mitään tietoja, joten on mahdotonta sanoa, miten silloinen keruuohjelma toimi. Kokoelman kartuttamiseksi järjestettiin myös museotalkoita, tapahtumia, joissa tarjottiin kahvia ja pullaa henkilöille, jotka toivat museoon uusia esineitä. Tilaisuudessa museon edustajat esittelivät silloisia kokoelmia ja museota asiasta kiinnostuneille. 1920-luvulla todettiin, että kokoelmissa oli n. 500 esinettä. Kokoelma oli karttunut satunnaisista lahjoituksista. Se muodostui pääasiassa talonpoikaisesineistöstä, käyttöesineistä ja huonekaluista, kartanoiden ja ratsutilojen koristeesineistä, tekstiileistä ja huonekaluista. Jo tällöin todettiin, että esineistössä oli pahoja ruostehome, ja tuhoeläinvaurioita. Vuonna 1936 konservoitiin Kansallismuseossa kaksi ryijyä.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 14 Konservoinnin jälkeen ne kuitenkin jouduttiin varastoimaan uudelleen kylmiin ja kosteisiin tiloihin. Kotiseutuyhdistykselle oli kertynyt runsaasti vanhaa esineistöä. Vuonna 1908 esineille oli hankittu lasiovinen kaappi, joka sijoitettiin Lohjan silloin paloturvallisimpaan paikkaan, kirkon asehuoneeseen. Kaapin hankinnan kustansi Vaanilan kartanon emäntä, pitkään kotiseutuyhdistystäkin luotsannut Bertha Heitman. Nykyisin kaappi on museoalueen päärakennuksessa. Kaappi täyttyi pian ja esineitä varsinkin suurikokoisia varastoitiin kirkon urkulehterille tai sen alle. Esineet eivät voineet jäädä kirkkoon, ja kotiseutuyhdistyksen oli ryhdyttävä hakemaan kokoelmalle tiloja. Robert Boldt onnistui keräämään kerjäämällä kokoon 200 markkaa. Silloinen Lohjan kunta suostui tukemaan yhdistystä 100 markalla, joten se kykeni vuokraamaan kirkon itäpuolella, nykyisen seurakuntatalon paikalla sijainneesta muurarimestari Kreanderin talosta yhden huoneen, johon museoesineet siirrettiin kirkosta syyskuussa 1912. Kaksi vuotta myöhemmin koko rakennus tuli museokäyttöön. Pihaalueella oli ulkorakennuksia, joihin sijoitettiin kokoelmissa olevia isompia maataloustyökaluja ja ajopelejä. Muu esineistö asetettiin näytteille päärakennukseen. Museon kokoelma oli Kreanderin talossa vuoteen 1958. Rakennus oli pahoin rapistunut ja sen katto vuoti. Kokoelman säilyminen oli vaarassa. Tavarat siirrettiin jo luhistumispisteessä olevasta talosta Anttilan renkitupaan, nykyiseen kotiseututaloon, Laurinkadun yläpäähän. Esineistön luettelointi ja numerointi aloitettiin vuonna 1914. Vuoteen 1917 kokoelmiin oli karttunut 250 esinettä. Suurin osa esineistöä oli esillä museon näyttelyssä. Luetteloihin merkittiin ensimmäisenä esineenä putkilukko, jonka numero nykyisin on 219. Sen lahjoitti valokuvaaja Abrahamsen. Syytä kokoelman uudelleen numerointiin ei ole tiedossa. Kotiseutuyhdistyksen luetteloinnista on kadonnut käsinkirjoitettu luettelo, joka käsittää esineet numerosta 665 eteenpäin. Luettelo on ollut olemassa vielä 1970-luvulla, jolloin esinetiedot on siirretty kortistoon. Museon kokoelmissa käsitellään kotiseutuyhdistyksen kokoelmaa erillisenä kokoelmanaan, muutoin kokoelmissa ei ole luetteloituna alakokoelmia. Museoon on saatu joitakin suurehkoja testamenttilahjoituksia, joita olisi ehkä ollut hyvä käsitellä omina kokoelmakokonaisuuksinaan esim. vuonna 1995 saatu Ilmi Ellen Laakson koko koti-irtaimisto. Kokoelmiin on koottu erillinen rekvisiittakokoelma, jota käytetään opetustarkoituksissa mm. koululaisopastuksissa kosketeltavina ja koulujen omissa järjestämissään pikku näyttelyissä. Lohjan Museon kokoelmassa esineistöä on laidasta laitaan, esineitä myös muualta Suomesta. Museon kokoelmissa on paljon huonekaluja, työkaluja yms., jollaisia vastaavia löytyy useammasta Länsi-Uudenmaan museosta. Tekstiilikokoelmassa on satoja pöytäliinoja, pääosa niistä on 1950-luvulta.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 15 Vielä 1980-luvulla museon budjetissa oli pienehkö määräraha esineiden ostoa varten ja sillä hankittiin antiikki- sekä osto- ja myyntiliikkeistä esineistöä, jolla ei välttämättä ole kontekstiyhteyksiä Lohjan historiaan. Ostamalla hankittujen esineiden kuntokaan ei välttämättä ole vastannut tutkimus- tai näyttelytarpeisiin. Esineiden ostamiseen ei ole ollut määrärahoja enää 1990-luvun jälkeen. Kokoelmissa on nykyisin (vuonna 2013) n. 28 000 29 000 esinettä. Valtaosa nykyisestä kokoelmasta on karttunut museotoimen kunnallistamisen jälkeen. Museon kokoelma karttui kerralla n. 2 000 esineellä, kun vuoden 2008/2009 Sammatin ja Lohjan kuntaliitoksessa Lohilammen museo siirtyi kaupungin museotoimen hallintaan. Kotiseutuyhdistys keräsi jo toimintansa varhaisvaiheissa myös valokuvia ja arkistoaineistoa jälkipolvia varten. Onneksi materiaalia säilytettiin kirkkoherran pappilassa, nykyisessä museon päärakennuksessa, olevassa arkistoholvissa. Valokuva-arkistossa on muutama oma kokoelmansa kuten valokuvaaja Saleniuksen negatiivikokoelma, kokoelma Osmo Luodon valokuvia sekä ns. Geneven kokoelma, joka sisältää kuvia 1800 1900-lukujen vaihteen Lohjasta. Kuvat on kuvattu Genevessä järjestettyyn yleiseurooppalaiseen maantieteilijöiden kongressiin. Valokuva-arkistoon on talletettu myös lohjalaisten kuvaajien Lohja-aiheisiin näyttelyihin kuvaamia koottuja kuvia mm. Suninhaka, Pikku kaupungin blues. Jälkimmäinen kokoelma sisältää kuvia 1970 1980-luvun Lohjasta. Valokuva-arkistoon saatiin vuonna 2000 paikallisen sanomalehden, Länsi-Uusimaan, kuvaarkistosta kymmeniä tuhansia valokuvia. Valokuva-arkistoon talletetaan jatkuvasti muuttuvaa Lohjan kaupunkikuvaa. Uusinta kuvaaineistoa talletetaan myös digitaalisessa muodossa. Vuonna 2013 tapahtunut kuntaliitos, jossa Karjalohja ja Nummi-Pusula liitettiin Lohjan kaupunkiin asettaa tulevaisuudessa uusia haasteita myös Lohjan Museon tallennus- ja kokoelmatoiminnalle.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 16 Fiskarsin museo sijaitsee Yläruukissa Hammarbackenilla. FISKARSIN MUSEO Fiskarsin museota ylläpitää vuonna 1940 perustettu Fiskarsin kotiseutuyhdistys. Fiskarsin museon esine- ja kuvakokoelmien kartuttaminen alkoi jo 1930-luvulla, aluksi lahjoituksin ja huutokauppaostoin. Kokoelmien kartuttamista rajoitettiin jo alusta alkaen yhdistyksien säännöissä. Periaatteessa kuitenkin suurin osa lahjoituksista, jotka liittyivät jotenkin paikkakunnan historiaan, otettiin vastaan. Alkuperäisten sääntöjen mukaan kokoelmiin tallennettiin kuvamateriaalia fiskarsilaisista henkilöistä, ryhmistä, maisemista jne., paikkakunnalla valmistettuja esineitä sekä esineitä joilla on yhteys paikkakunnan historiaan, (ei kuitenkaan varsinaisia teollistuotteita), arkistomateriaalia kuten yhdistysten asiakirjoja sekä esimerkiksi tapakulttuuria, tapahtumia, paikallisia lauluja, ja sanontoja koskevia muistelmia. Nykyään museo vastaanottaa myös teollisesti valmistettuja Fiskars-tuotteita. Vuonna 1942 yhdistys sai käyttöönsä nykyisen museorakennuksen, entisen konepajan konttorin. Museo avattiin vuonna 1949. Museon aloitteentekijät Laura Holmström ja Gerda Gers hoitivat esinehankinnat ja luetteloinnin pääkirjaan sekä kortistoon. Sekä Muinaistieteelliseltä toimikunnalta että Suomen museoliitolta pyydettiin ohjeita ja neuvoja museotyöhön. Esinekokoelmien luettelointi jatkui samaan tapaan kotiseutuyhdistyksen jäsenten hoitamana 1970-luvulle saakka. Vuosina 1979 1988 luettelointia tekivät museoaineita opiskelevat

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 17 kesätyöntekijät. Vuodesta 1988 eteenpäin luettelointia on hoitanut palkattu amanuenssi sekä alan kesäharjoittelijat. Esineiden sähköinen luettelointi Paradox-tietokantaan aloitettiin 1990-luvulla. Samoihin aikoihin museo vastaanotti E. Grundströmin ja I. Granqvistin kuolinpesät, jotka lisäsivät luetteloimattomien esineiden määrää huomattavasti. Resurssipulan takia esineistä on yhä osa luetteloimatta. Kuvat kuuluivat museon ensimmäisiin kartunnan kohteisiin. Alussa kuvat kerättiin aiheittain valokuva-albumeihin. Merkittävimmät kuvakokoelmat ovat esim. vanhat albumit joihin on kerätty aiheittain kuvia (yrkesmän, kvinnor, Fiskars vyer), C. J. Malmbergin Fiskars kuvat 1800-luvulta, Fiskarsista ja Pohjasta kotoisin olevien sukujen kuvia, esim. Grundströmien Kongo-kuvat vuosisadan vaihteesta. Arkistossa säilytetään Pojo fotoklubbin Pohja-aiheisia reprokuvia ja negatiiveja. Valokuvien systemaattinen luettelointi Paradoxiin aloitettiin myös 1990-luvun alussa. Vuodesta 2005 on kokoelmia luetteloitu Musketti-tietokantaohjelmaan. Alkuaikoina museolla oli säilytystilana ainoastaan kylmä ulkorakennus. Arvokkaampia esineitä sekä valokuvia säilytettiin museorakennuksen näyttelytiloissa sijaitsevissa kaapeissa ja arkuissa. Valokuvakaappi siirrettiin vuonna 1979 sattuneen vesivahingon jälkeen museon näyttelytiloista sosiaalitiloihin, ja edelleen 2000-luvulla arkistoon. Ensimmäisen lämpimän säilytystilan museo sai vuonna 1983 jolloin museo sai käyttöönsä Slaggbyggnadenin. Tilaan tehtiin myös huone luettelointia varten, näyttelytila sekä asunto museon henkilökunnalle. Rakennus oli ollut tyhjillään yli 10 vuotta ja kunnostettiin kotiseutuyhdistyksen toimesta. Vuonna 1991 saatiin arkiston yhteyteen toinen lämmin varastotila. Nykyisen esinekokoelman voi jakaa seuraaviin kokonaisuuksiin, huonekalut ja kotitalousesineet, tekstiilit, Fiskars-valmisteet, suuret teollisuus- ja maatalousesineet, yhdistys-materiaalit sekä kirjat. Fiskarsin museolla on myös rekvisiittakokoelma jota käytetään opastus- ja opetustoiminnassa. Uusi arkistomateriaali joka lahjoitetaan museoon, siirretään nykyisin Fiskarsin kotiseutuyhdistyksen ylläpitämään Pohjan paikallishistorialliseen arkistoon.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 18 Suomen valimomuseon kaksikerroksisen päärakennuksen alakerrassa esitellään suomalaisen valimoteollisuuden vaiheita historian alkuhämärästä alkaen. KARKKILAN RUUKKIMUSEO SENKKA Karkkilan ruukkimuseo Senkan kokoelmat koostuvat useasta osasta. Pääkokoelmia on kaksi: Karkkila-Högforsin työläismuseon ja Suomen Valimomuseon kokoelmat. Molemmat kokoelmat sisältävät runsaasti sekä esineitä että valokuvia. Molemmilla museoilla on myös äänite- ja arkistokokoelmat. Suomen valimomuseon varhaisimmat esineet ovat Suomen Valimomuseosäätiön peruspääomaa ja deponoitu Karkkilan ruukkimuseo Senkalle. Mainittujen kokoelmien lisäksi on vielä kolme museolle deponoitua kokoelmaa: Karkkilan kotiseutuyhdistyksen omistama Juho Aaltosen museokokoelma sekä Karkkilan kotiseutuyhdistyksen omistama valokuvakokoelma. Lisäksi on vielä Ilmari Huitin esinekokoelma, joka on osittain museon omistama ja osittain Ilmari Huitin säätiön deponoima. Esinekokoelma Työläismuseon kokoelma periytyy osaksi vuosina 1950 1988 toimineesta Karkkilan kotiseutumuseosta. Kotiseutumuseo on entinen Anttilan tilan hollitupa, joka on siirretty nykyiselle paikalleen 1880-luvulla metsänvartijan asunnoksi. Lyydia Virtanen teki 22.12.1948 pidetyssä Karkkilan kauppalanvaltuuston kokouksessa ehdotuksen kotiseutumuseon perustamiseksi. Perusteluina hän totesi, että kauppala jatkuvasti laajenee ja vanhat kulttuurimuistot häviävät uuden asutuksen tieltä, joten asialla olisi kiire. Ehdotus sai

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 19 yksimielisen kannatuksen, ja seuraavana vuonna vanha hollitupa valittiin museorakennukseksi. Asetettuun museotoimikuntaan valittiin Lyydia Virtanen, Väinö Hellman, Paavo Saaristo, Paavo Salvén ja Arvi Metsovaara. Museo lakkautettiin käytännössä samaan aikaan, kun Karkkilan kaupunki osti Högforsin tehtaalta Fagerkullan työläisasunnot, joihin perustettiin Työläismuseo samana vuonna 1986. Museon johtajana toimi alkuaikoina Risto Hakomäki. Yleisölle museo avattiin 1989. Vanhan kotiseutumuseon esineitä ei ole diarioitu, mutta ne on luetteloitu ja numeroitu. Esineistä on tehty myös huolellinen kortisto, joka noudattelee juoksevaa numerointia numeroon 395 saakka. Luettelointilomakkeet jatkuvat numeroon 411 saakka. Kortteihin ja lomakkeisiin on merkitty mahdollisimman tarkasti esineen kontekstitiedot. Kortit on ilmeisesti kirjoitettu 1960-luvun lopussa tai 70- luvun alussa, eli myöhemmin kuin suurin osa esineistä oli jo kerätty ja luetteloitu. Työläismuseon kokoelma on jatkunut numerosta 412 eteenpäin. Museossa on huomattava 1940 1960-luvun esinekokoelma, sitä kerättiin aktiivisesti 1990-luvulla Fagerkullan asuntojen sisustusta varten (lahjoitukset ja ostot). Agraariesineistöä on paljon, koska ruukkilaiset elivät agraaritaloudessa 1900-luvun alkuvuosikymmenille asti. Numerointisysteemi muuttui vuonna 2001, jolloin tuli käyttöön vuosittaiset numerosarjat. Kaikista lahjoituseristä ei ole täytetty asianmukaista vastaanottolomaketta. Usein tiedot on kirjattu lyhyesti diaarikirjaan, eikä aina edes sinne. Karkkila-Högforsin työläismuseo on erikoismuseo, teemana työläisten asuminen Fagerkullassa. Aineisto, joka kerättiin 1980-luvulla, keskittyi pitkälti uudempaan aikakauteen, mikä monipuolisti kotiseutumuseolta periytynyttä peruskokoelmaa. Oman teemansa kerätty esineistö kattaa kiitettävän hyvin. Valimomuseon kokoelmat pohjautuvat puolestaan Högforsin tehtaan museon kokoelmaan. Kyseinen museo perustettiin 1960, ja lakkautettiin kun Suomen Valimomuseo perustettiin 1987 ja avattiin 1989 (samana päivänä kuin Työläismuseo). Esineitä lahjoitettiin tuolloin perustetun Suomen Valimomuseosäätiön peruspääomaksi. Säätiön voimahahmona oli Antti Valonen, jonka johdolla esineitä kerättiin aktiivisesti ympäri Suomea. Säätiön palkkaama pitkäaikainen näyttelysihteeri, myöhemmin amanuenssi, oli Tommi Kuutsa. Karkkilan museoiden fuusioituessa 2006, peruspääoma, numerot 1 357 eli yhteensä 1 002 esinettä, jäi säätiön omistukseen, jotta se pystyisi jatkamaan toimintaansa. Muu esineistö lahjoitettiin Karkkilan ruukkimuseo Senkalle. Vanhan Högforsin museon esineistö on Valimomuseon perustamisen jälkeen huolellisesti numeroitu, diarioitu, kortistoitu ja luetteloitu. Esineiden käyttötietoja ei ole hankintahetkellä 1950- ja 60-luvuilla kirjattu ylös, joten kontekstitiedot niistä pääsääntöisesti puuttuvat. Lähes kaikki esineet ovat Högforsin tehtaan valmistamia, mutta suurin osa niistä on jälkeenpäin kerätty lähinnä huutokaupoista. Kaikista muista, Suomen Valimomuseon keräämistä esineistä, on pääsääntöisesti merkitty myös kontekstitiedot talteen. Valimomuseon kokoelmat koostuvat metalli-, lähinnä rautavaluista. Kokoelmiin kuuluu myös runsaasti valutuotteiden valmistukseen ja tutkimiseen käytettyjä työvälineitä ja koneita. Suurin osa esineistä on peräisin Högforsin (nyk. Componenta Finland Oy Högfors)

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 20 valimosta Karkkilasta, mutta aktiivisesti on yritetty kartuttaa kokoelmia myös muiden valimoiden esineillä. Pienen näyttelytilan ja varastotilan rajallisuuden vuoksi kaikkein isoimpia esineitä ei ole kokoelmiin voitu ottaa. Juho Aaltosen (s. 1893) museokokoelma on kerätty virallisesti vuodesta 1952 lähtien ja päättyen joskus 1960-luvun puolivälissä. Tietoihin ei ole merkitty tarkkaa päättymisvuotta. Käytännössä kokoelman historia on paljon pidempi, sillä Aaltonen on kerännyt esineistöä lapsuudestaan, 1900-luvun alusta saakka. Aineisto on tyypillistä talonpoikaisesineistöä, sillä suuri osa esineistä liittyy kotien omavaraisen elannon hankkimiseen kuten maanviljelykseen, käsitöihin, ruuan valmistamiseen ja säilyttämiseen. Mukana on paljon myös koriste-esineitä, aseita, tekstiilejä sekä kirjoja. Aineisto on joidenkin esineiden, mm. rukkien, osalta liiankin runsas. Aluksi Aaltonen säilytti esineistöä kotonaan Karkkilan Tuorilan kylästä. Vuonna 1959 hän osti 100 markan nimelliseen hintaan kotikylästään Högforsin tehtaan omistaman vanhan aittarakennuksen, johon talkoovoimin perustettiin museo. Museorakennus on kuitenkin ollut kylmä ja Aaltosen kuoleman jälkeen kokoelma jäi tuuliajolle. Osa kirjoista ja tekstiileistä ym. on vaurioitunut korjaamattomasti. Kokoelma lahjoitettiin Karkkilan seurakunnalle 1977. Seurakunta lahjoitti esineistön 1993 Karkkilan kotiseutuyhdistykselle, joka puolestaan deponoi sen seuraavana vuonna Karkkilan kaupungin museotoimelle. Samalla esineet siirrettiin Högforsin tehtaan entisen konepajan tiloihin. Vuonna 2007 varastosta jouduttiin luopumaan ja esineistö siirrettiin Suomen valimomuseon päävarastoon. Aaltosen esineet on pääosin numeroitu ja listattu liuskoille. Alkuperäiset lomakkeet ovat kansallismuseossa, missä ne on kopioitu vuonna 1966. Liuskoilla esineiden listaus jatkuu numeroon 1 337. Myöhemmin, kun kokoelma deponoitiin kaupungille, työllistetyt jatkoivat listausta numeroon 1 705 saakka. Museo on sittemmin jatkanut numerointia hieman eteenpäin. Osa materiaalista, lähinnä tekstiilit, on edelleenkin numeroimattomia. Varsinaista luettelointityötä ei siis ole tehty kokoelman osalta. Aaltonen on itse vaihtanut joidenkin esineiden numeroita, mikä on aiheuttanut sekavuutta. Numerointi jatkuu täysin oikeana numeroon 159 saakka. Uusitut numerot on pyritty korjaamaan museon toimesta erilliselle viholle. Kaikkiaan esineitä on n. 2 000. Museolle on myönnetty poisto-oikeus kokoelman esineisiin. Ilmari Huitin esinekokoelma koostuu myös pääsääntöisesti talonpoikaisesineistöstä. Esineet on merkitty siististi diaarikirjaan, mutta varsinainen luettelointi on tehty vain numeroon 148 saakka. Ilmari Huitin säätiö on diarioinut esineet 1980-luvulla, mutta mahdollisia alkuperäisiä liuskoja ei ole säästetty, ja tämän vuoksi suurin osa esineiden käyttöhistoriasta on kadonnut. Ilmari Huitilla oli kotimuseo ja esineet on kerätty 1940 50-luvuilla Karkkilan Vaskijärven alueelta. Esineet ovat siistissä kunnossa ja ne ovat olleet aikaisemmin esillä säästöpankin näyttelytilassa. Kaikkiaan kokoelmissa on 306 esinettä, josta suurin osa lahjoitettiin museolle vuonna 1988, ja loput deponoitiin Karkkilan kaupungille 1992. Ilmarin Huitin keräämät numeroimattomat esineet, liki sata kappaletta, säätiö on lahjoittanut museolle yksittäisinä esineinä niinikään vuonna 1992. Nämä esineet museo on liittänyt työläismuseon kokoelmiin.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 21 Valokuvakokoelma Työläismuseon ja Karkkilan kotiseutuyhdistyksen kuvat on kattava kokoelma Karkkilaaiheista materiaalia. Kotiseutuyhdistyksen kuvia, jotka deponoitiin kaupungille 1988, on 1 050 kappaletta. Kuvista on käsinkirjoitettu luettelo, lisäksi kuvat on kortistoitu sekä teeman että aakkosten mukaan. Kuvien numeroinnissa ensimmäinen numero (1 9) tulee teemaan mukaan. Jälkimmäinen numero on juokseva numero. Kuvat on liimattu isoille pahveille, yhdellä pahvilla on yleensä kolme kuvaa, ja kuvan viereen on merkitty luettelointinumero. Kuvia säilytetään isoissa puulaatikoissa teemojen mukaan. Kokoelman teemat ovat seuraavat: 1. Kirkot, koulut, virastotalot, sairaalat ja museot; 2. Julkiset juhlat, kulkueet, tulipalot ja teatteritapahtumat; 3. Tapahtumat; 4. Elinkeinot ja ammatit; 5. Eri koteja ja sisustuskuvat; 6. Tilanne- ja maisemakuvat; 7. Kerhot, kokoukset ja järjestöt; 8. Ryhmä- ja henkilökuvat; 9. Muistomerkit. Osa kuvista on reprokuvia. Karkkilan museolla on kuviin täysi käyttöoikeus ja kuvien julkaisun yhteydessä ei tarvitse mainita kuvien omistajan nimeä. Työläismuseon valokuvien diaarikirjaa ei ole systemaattisesti täytetty. Vuoden 2009 aikana kaikki kokoelmissa olevat lahjoituserät on kuitenkin diarioitu ja konsepti diaarikirjaa varten on valmis. Kuvista alle puolet on numeroitu. Osa numeroiduista kuvista on liitetty pahvisiin luettelointilomakkeisiin, ja osa on hapottomissa silkkipaperipusseissa ja arkistolaatikoissa. Pahvisella lomakkeella on myös kuvia, joissa on juokseva numerointi. Ne kuvat ovat Karkkilan kotimuseon peruja. Muut, numeroimattomat ja luetteloimattomat kuvat ovat kirjekuorissa, joita säilytetään pahvilaatikoissa. Kuoriin on merkitty lahjoittaja ja lahjoitusaika sekä joitakin kontekstitietoja. Merkittävimpiin lahjoituseriin kuuluu Osuusliike Tuen 1996 lahjoittama kokoelma. Siinä on yhteensä 1 643 kuvaa. Samaa aihepiiriä käsittelee myös Reino Luodon 2007 lahjoittamat 37 kuvaa, jotka on numeroitu ja luetteloitu. Merkittävä, vaikkakin pieni, lahjoituserä saatiin 1 989 Eino Sarkilta. Kyseisessä erässä on 18 kuvaa 1890- luvun Högforsin ruukista. Pääosan Valimomuseon kuvakokoelmista muodostavat Högforsin tehtaalta saadut vanhat valokuvat. Tärkein, Högforsin tehtaan 1990 lahjoittama erä, on saatu vuoden 2011 aikana numeroitua ja osin luetteloitua. Erässä on 14 806 kuvaa. Huomattava lahjoituserä on myös 1987 saatu Eric Sundströmin valokuvakokoelma 1920-luvun Högforsin ruukista. Samaan aihepiiriin, tosin 1950- ja 60-luvuille, kuuluu Eino Sarkin Högforsin tehtaalla ottamat kuvat, joita säilytetään Valimomuseon arkistohuoneessa suuressa pahvilaatikossa. Erä koostuu lähinnä negatiiveista, jotka on kääritty ruutupaperiliuskojen sisälle ja liuskojen päälle on yleensä kirjoitettu vuosiluku ja aihepiiri. Sarkin kuvia on arviolta 3 000 4 000, ne on diaarioitu ja kuvien sisällöstä on tehty alustava listaus. Merkittävä erä niinikään on Suomen valimoteknisen yhdistyksen (SVY) valokuvakokoelma, johon kuuluu yli tuhat kuvaa Suomen eri valimoista ja erilaisista tilaisuuksista. Vuoden 2013 alussa Suomen valimomuseo säätiö lunasti itselleen Allan Riikosen kuvakokoelman 1950 80 lukujen Högforsin tehtaasta. Säätiö lahjoitti kokoelman, n. 4 000 kuvaa, Suomen Valimomuseon kokoelmiin.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 22 Lisäksi kokoelmissa on uusia valokuvia sekä diakuvia mm. vaihtuvista näyttelyistä ja museossa järjestetyistä tilaisuuksista. Myös muista, lähinnä isoista valimoista on hyvää kuvaaineistoa. Suuri osa kuvista on luetteloitu ja kortistoitu. Numeroitujen kuvien arkistoa Valimomuseon toimiston arkistohuoneessa. Arkistomateriaali ja kirjasto Valimomuseon arkiston ja kirjaston kokoelmat käsittävät mm. valimoyritysten historiikkeja, valimoteknistä kirjallisuutta, tuote-esitteitä sekä kone- ja laitepiirustuksia. Kirjoilla ja arkistomateriaalilla on yhteinen diaariokirja. Arkistomateriaali on suurimmaksi osaksi numeroitu ja diaarioitu. Kokoelmissa on myös Suomen valimoteknisen yhdistyksen (SVY) arkisto, jota ei ole luetteloitu. Kaikki kirjat on diarioitu ja numeroitu, lisäksi suurimmasta osasta on kirjoitettu kortti. Kirjoja (ym. joukkojulkaisuja) ei luetteloida, vaan niitä käsitellään kirjastomenetelmien periaatteiden mukaan. Arkistomateriaali numeroidaan ja asetetaan teeman mukaiseen mappiin. Kirjaston ja arkiston materiaalia säilytetään Valimomuseon arkistohuoneessa. Lisäksi on vielä satoja kirjoja ja aikakauslehtiä käsittävä Gustaf Arppen luetteloimaton kirjasto, jota säilytetään kirjaston varastossa. Arppen kirjaston on museolle lahjoittanut Eugen Autere. Työläismuseon kirjasto käsittää kaikkiaan 1 122 kirjaa tai lehteä. Aineisto on diaarioitu ja pääsääntöisesti luetteloitu. Kirjasto käsittää mm. seuraavat yksittäiset lahjoituserät: Ahmoon työväenyhdistyksen kirjaston kirjoja 169 kpl, Sos. dem työväenyhdistyksen kirjaston kirjoja 434 kpl ja Ilmarin Huitin kokoelman kirjoja 120 kpl. Vanhimpia kirjoja säilytetään kaupungin arkstossa, muita työläismuseossa.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 23 Vihdin museo avattiin 1988 kappalaisen entiseen virka-asuntoon, Pikku-Pappilaan, jossa ovat museon perusnäyttelyt sekä toimistotilat. VIHDIN MUSEO Vihdin museon kokoelmien perustana on Vihti-Seuran sille hoidettavaksi antamat esineet. Vihti-Seura perustettiin 31.3.1946 Vihdin kotiseutu- ja museoyhdistys -nimisenä eräänä päätarkoituksenaan kerätä museoon soveltuvaa esineistöä sekä huolehtia tarkoituksenmukaisen kotiseutumuseon aikaansaamiseksi ja edistämällä sen edelleen kehitystä Maataloussäätiön johtokunta luovutti omistamansa makasiinirakennuksen museoksi ja seurakunta vuokrasi sen alla olevan tontin samaan käyttöön aina kerrallaan 25 vuodeksi. 19.10.1958 aloitettiin esineiden keruu museota varten ja rakennuksen sisätilojen kunnostus museoksi. 5.7.1959 pidettiin Vihdin kotiseutumuseon avajaiset. Silloin Vihdin kotiseutumuseon kokoelmissa oli 250 lahjoituksina vastaanotettua esinettä. Vihdin museotoimen hoitoa koskeva sopimus kirjoitettiin Vihdin kunnan (resurssit), Vihdin seurakunnan (Pikkupappila), Vihdin Maataloussäätiön (viljamakasiini) ja Vihti-Seura ry:n (kokoelmat) kesken 21.2.1987. Saman vuoden syksyllä valmistuivat Pikkupappilan eli Vihdin museon korjaustyöt ja avattiin maatalousaiheinen näyttely viljamakasiiniin. Ensimmäinen Vihdin museon erikoisnäyttely pidettiin vaihtuvien näyttelyiden tilassa joulukuussa 1987. Museon perusnäyttely valmistui ja avattiin 19.8.1988.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 24 Kokopäiväinen kanslisti-opas aloitti Vihdin museossa vuonna 1991 ja samana vuonna konservaattori aloitti työnsä Niuhalan vanhassa kansakoulussa. Seuraavan vuoden elokuussa avattiin Evakkomuseo samassa rakennuksessa. Pikkupappilassa avattiin vuonna 1994 10 000 vuotta Vihdin historiaa -näyttely ja museon vaihtuvien näyttelyiden tila siirtyi Niuhalan vanhaan kansakouluun. Vihdin museon kokoelmat ovat muuttaneet säilytystilaa useamman kerran. Tällä hetkellä suurin osa Vihdin museon esinekokoelmasta on varastoituna meijeriin, lukuun ottamatta näyttelyissä olevia esineitä ja Tuohilammella olevia suuria esineitä (noin 6). Viljamakasiinissa on sijoitettuna pysyvään näyttelyyn maanviljelykseen liittyviä esineitä (noin 60 esinettä). Muutamia Olkkalan kartanon historiaan liittyviä esineitä on sijoitettu sinne yksityiseen näyttelyyn (yli 20 esinettä). Ja osa esineistöstä odottaa edelleen Pikkupappilan vintin väliaikaisvarastossa siirtoa meijeriin. Meijerin konservointitilaan perustetaan ns. tekstiilivarasto, jonne luetteloituja tekstiileitä vähitellen siirretään Pikkupappilan yläkerrasta. Kokoelmia on vuodesta 2002 luetteloitu Musketti-tietokantaan. Vihdin museon perusnäyttelyä Pikku-Pappilassa. Kuva: Eva Tordera Nuño.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 25 MUSEOIDEN KOKOELMAT Museoiden esine- ja valokuvakokoelmien laajuus ja digitointiaste ilmenee alla olevista taulukoista. Näitten kokoelmien lisäksi on jokaisessa museossa myös arkistokokoelmia. Fiskarsin kotiseutuyhdistyksen ylläpitämässä Pohjan paikallishistoriallisessa arkistossa on arkistokokoelmia yhteensä 55 hyllymetriä. Hangon museon arkistossa on 7 860 luetteloitua objektia. Vihdin museossa on luetteloimatonta arkistoaineistoa n. 60 hyllymetriä. Karkkilan Ruukkimuseo Senkassa on n. 100 hyllymetriä arkistoaineistoa. Länsi-Uudenmaan maakuntamuseon arkiston luetteloitu aineisto käsittää 3 869 päänumeroa. Esinekokoelmat museoittain ja yhteensä. Esineitä 2013 Fiskars 5 448 Karkkila 10 700 Vihti 10 565 Hanko 12 583 Lohja 28 500 Raasepori 40 959 Kaikki 108 755 Valokuvakokoelmat museoittain ja yhteensä. Valokuvia 2013 Fiskars 3 547 Hanko 25 402 Vihti 27 027 Karkkila 32 000 Lohja 78 000 Raasepori 684 380 Kaikki 850 356

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 26 Sähköiseen muotoon siirrettyjen esineiden määrä ja prosentuaalinen osuus museoittain. Digi 2013 23,00% Fiskars 4 195 77,00% Digi % Ei digi 5,40% Karkkila 576 Digi % Ei digi 94,60% 30,30% Vihti 3 205 69,70% Digi % Ei digi Hanko 4 715 37,50% 62,50% Digi % Ei digi Lohja 11 400 40,00% 60,00% Digi % Ei digi Raasepori 15 806 38,50% 61,50% Digi % Ei digi Kaikki 108 755 36,60% 63,40% Digi % Ei digi

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 27 Sähköiseen muotoon siirrettyjen valokuvien määrä ja prosentuaalinen osuus museoittain. Digi 2013 Fiskars 3 547 100,00% Digi % Hanko 5 582 22,00% 78,00% Digi % Ei digi Vihti 2 431 9,00% Digi % Ei digi 91,00% 6,50% Karkkila 2 082 Digi % Ei digi 93,50% 4,20% Lohja 3 300 Digi % Ei digi 95,80% 1,60% Raasepori 11 021 Digi % Ei digi 98,40% 3,20% Kaikki 26 963 Digi % Ei digi 96,80%

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 28 V TALLENNUS JA KARTUNTA Kokoelmia on kerätty ja kartutettu alueen museoihin samojen periaatteiden mukaan. Enimmäkseen kartunta on ollut passiivista. Aiempina vuosikymmeninä museoilla on ollut määrärahoja, joilla kokoelmiin on voitu hankkia esineitä. Kullakin Länsi-Uudenmaan ammattimuseoilla on omat kartuntaperiaatteensa, joita ne noudattavat edelleen, mutta ottavat huomioon vastuualueensa länsi-uusimaalaisesta näkökulmasta. Ammattimuseoiden kokoelmien aktiivista kartuntaa rajoittavat henkilökuntaresurssit, rajalliset ja puutteelliset säilytystilat sekä pienet määrärahat. Kokoelmaohjelmassa jokaisella ammattimuseolla on oma ajallinen vastuu/asiantuntijuusalueensa. Ohjelmasta riippumatta jokainen museo kuitenkin kokoaa myös omaa paikallishistoriallista kokoelmaansa. Kokoelmapoliittisen ohjelman mukaiset Länsi-Uudenmaan ammattimuseoiden ajalliset vastuualueet: 1950-luku: Vihdin museo 1960-luku: Ruukkimuseo Senkka 1970-luku: Lohjan museo 1980-luku: Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo 1990-luku: Hangon museo 2000 2010: Fiskarsin museo (ja Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo) 2010-luku: otetaan huomioon TAKO-jaottelun pohjalta Länsi-Uudenmaan ammatillisesti hoidetut museot osallistuvat valtakunnalliseen museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyötä koordinoiva ammatillisten museoiden yhteenliittymän TAKO:n työskentelyyn. Museot osallistuvat valtakunnalliseen tallennustyönjakoon seuraavasti:

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 29 Fiskarsin museo Puutarhanhoito: Puutarhanhoitovälineet. Puutarhanhoito harrastuksena Hangon museo Kaksikieliset yhteisöt: suomenruotsalaiset. Matkailu- ja ravitsemustoiminta: yksityinen majoitustoiminta Karkkilan Ruukkimuseo Senkka Asuminen ja eläminen: ruukkilaisten asumiskulttuuri 1850 1990-luvuilla. Metallien perusteollisuus: valimoteollisuus. Suomalainen muotoilu: talousvalut, valujen muotoilijat, teollisesti valmistetut taidevalut. Lohjan museo Kaivostoiminta: kivimineraalit Muoviteollisuus Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Kalastus: vapaa-ajan merikalastus Asuminen ja eläminen: vapaa-ajan asuminen Vihdin museo Kesäasustus: luonnon virkistyskäyttö TALLENNUSKRITEERIT JA ARVOTTAMINEN Kontekstitiedot ja mitä aineisto kertoo paikallishistoriasta, myös miten se täydentää museokokoelmassa olevaa aineistoa. Tarkemmin tästä seuraavassa kokoelmahallintaa käsittelevässä luvussa. HANKINTATAVAT, -KÄYTÄNNÖT JA -PÄÄTÖKSET Museoiden kokoelmat karttuvat pääosin lahjoituksilla. Museot ostavat kokoelmiinsa objekteja erittäin harvoin. Päätöksen siitä, tuleeko esine kokoelmaan, tekee kokoelmavastaava. Esine siirtyy aina museon omistukseen, jonka jälkeen museon henkilökunta päättää, mitä sille tapahtuu. Vastaanotettu esine ei välttämättä jää museon kokoelmaan. Se voidaan liittää myös jonkun muun Länsi-Uudenmaan ammatillisesti hoidetun museon kokoelmaan. KARTUNTAMÄÄRÄT JA SEURANTA Vuosittaiselle kartuntamäärälle ei ole asetettu rajoituksia. Kuitenkin olemassa olevat kokoelmatilat rajoittavat mm. suurten esineiden vastaanottoa.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 30 V KOKOELMAHALLINTA KOKOELMIEN JAOTTELU Länsi-Uudenmaan ammattimuseoiden kokoelmat on pääosin ryhmitelty seuraavasti: esinekokoelma valokuvakokoelma arkistokokoelma rekvisiitta/opetuskokoelma, jota käytetään mm. koululaisopastuksissa sekä vanhusten erilaisissa kerhoissa. Museoiden omat kirjastot toimivat käsikirjastoina, joista ei lainata ulos kirjoja. KOKOELMIIN LIITTÄMINEN Esineen/museo-objektien luovuttaja ottaa yhteyttä museoon joko puhelimitse, sähköpostitse tai tulemalla paikan päälle. Lahjoittajat pyritään ohjaamaan kokoelmasta vastaavalle henkilölle. Joskus myös muu henkilökunta vastaanottaa tarpeen vaatiessa lahjoituksia, mutta päätöksen siitä jääkö esine kokoelmaan tekee kokoelmasta vastaava tai museonjohtaja. Esinettä vastaanotettaessa siitä kirjataan ylös vastaanottolomakkeeseen tarkoin tiedot, mitä lahjoittaja esineen historiasta tietää. Lomake täytetään kahtena kappaleena, toinen museolle ja toinen lahjoittajalle. Lahjoitettava aineisto otetaan vastaan ehdoitta, ja se siirtyy välittömästi museon omistukseen. Kaikki tarjottava aineisto ei välttämättä päädy lahjoittajan haluamaan museokokoelmaan. Aineisto voi kokoelmavastaavan tarkemman tutkimuksen jälkeen siirtyä johonkin toiseen, esim. toisen länsiuusimaalaisen ammattimuseon kokoelmaan, museon omaan rekvisiittakokoelmaan tai se voidaan jopa hävittää. Vaihtoehdot selvitetään aina lahjoittajalle. Asiakkaalta otetaan vahvistus, mikäli hän haluaa aineiston takaisin, ellei sitä liitetä lahjoituksen vastaanottaneen museon kokoelmiin.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 31 Jos tarjottavalle aineistolle on heti tiedossa soveltuvampi kokoelma jossain muussa museossa, asiakasta neuvotaan ottamaan suoraan yhteyttä ko. museoon. Länsi-Uudenmaan ammattimuseot voivat ottaa vastaan myös muiden alueen museoiden kokoelmiin mahdollisesti sopivia esineitä. Päätöksen esineen liittämisestä kokoelmiin tekee kuitenkin kunkin museon kokoelmasta vastaava tai museonjohtaja. Esineostoista päättää kokoelmasta vastaava kuitenkin siten, että museonjohtaja tekee lopullisen päätöksen. Länsi-Uudenmaan ammattimuseot käyttävät yhtenäistä vastaanottolomaketta. Muoviesineitä Lohjan museon kokoelmista. Kuva: Lohjanmuseo/ Tapio Elevant. ARVOLUOKITUS Länsi-Uudenmaan ammatillisesti hoidetuilla museoilla on yhteisesti sovittu arvoluokitus, jota noudatetaan kaikissa sopimuksen allekirjoittaneissa museoissa. Esine arvioidaan kokonaisvaltaisesti neljän näkökulman avulla. Yhdenkin näkökulman täyttyminen voi taata esineelle paikan arvoluokassa 1. Arviointi vaatii museoalan ammattitaitoa ja kokemusta.

KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA 2014 32 NÄKÖKULMAT 1. Esineen sopivuus kokoelmaan Kriteerin avulla määritellään miten esine soveltuu osaksi oman museon keräysohjelmaa ja niitä keruukohteita mitä museolla on. Keruukohteet saattavat muuttua. 2. Esineen historiallinen merkitys Kriteeri määrittää, kuinka merkityksellinen esine on historiallisessa mielessä. Liittyykö esine johonkin historiallisesti merkittävään tapahtumaan tai aikakauteen tai henkilöön. Kertooko esine jostain historiallisesta ilmiöstä tai tapahtumasta. 3. Esineen kontekstitiedot Kriteeri selvittää, kuinka paljon tietoa esineen taustasta on säilynyt. Kiinnostuksen kohteena on kaikki mahdollinen esineeseen ja sen vaiheisiin liittyvä: milloin ja missä esine on valmistettu, milloin ja missä sitä on käytetty, kuka on ollut valmistaja ja kuka käyttäjä. Myös kaikki muu esineeseen liittyvä taustatieto on tämän näkökulman kiinnostuksen kohteena. 4. Esineen kunto Kriteeri määrittelee esineen fyysisen kunnon. Onko esine alkuperäisessä kunnossa vai onko sitä muunneltu tai kunnostettu jälkikäteen. Onko esine täydellinen vai puuttuuko siitä osia, onko esine rikki ja jos on niin kuinka pahasti. Mistä muutostyöt kertovat? Jälkeenpäin tehdyt muutokset voivat olla esineen arvoa joko kohottavia tai laskevia. Esineen kuluneisuus ei automaattisesti laske sen arvoa (useimmiten päinvastoin). ARVOLUOKAT Luokka 1; esineet, jotka muodostavat museon kokoelmien ytimen ja ovat kokoelmakriteerien mukaan museon arvokkaimmat esineet. Ykkösluokan esineet ovat ainutkertaisia ja korvaamattomia. Ne muodostavat edustavan kokonaiskuvan aihealueesta, jota ne edustavat. Esineet sopivat museon kokoelmaprofiiliin. Esineet voivat olla osa arvokasta erilliskokoelmaa. Luokka 2; esineet, jotka eivät ole esineryhmänsä parhaimmistoa, kokoelmissa on parempia vastaavia esineitä kunto-, kontekstitieto- tai muiden kriteerien avulla tarkasteltuina. Museolla on näistäkin esineistä täysi säilyttämisvastuu. Näitä esineitä voidaan käyttää erilaisissa näyttelyissä, esim. interiöörinäyttelyissä, mutta konservointivaroja ei käytetä ensi kädessä kakkosluokkaan kuuluviin esineisiin. Kakkosluokan esine voi nousta myös ykkösluokkaan, jos siitä saadaan uusia tärkeitä kontekstitietoja. Se voi siirtyä myös luokkaan III, jos kokoelmaan saadaan vastaavia mutta parempia esineitä. Luokka 3; rekvisiittaluokka, johon luokkaan kuuluvat esinekopiot ja opetuskäytössä olevat esineet. Esineet luetteloidaan Fiskarsissa, Lohjalla ja Vihdissä Musketissa olevaan rekvisiittakokoelmaan. Esineitä käsitellään huolellisesti, mutta ei museoperiaatteiden mukaisesti.