Oulun yliopiston ja hankkeen toteuttaneiden tutkimusyksikköjen esittely

Samankaltaiset tiedostot
Sivuainekokonaisuus: Moninäkökulmainen asiantuntijuus kiertotaloudessa

Sivuainekokonaisuus: Moninäkökulmainen asiantuntijuus kiertotaloudessa

Science with Arctic attitude

HUJA/pajukosteikkopuhdistus

Metallipitoisten vesien puhdistaminen luonnonmateriaaleilla

YMPÄRISTÖTOHTORIKOULU JA VIHREÄ KEMIA

Elintarvikealan tutkimus, kehitys ja

Ojitetut kosteikot turvetuotannon valumavesien puhdistuksessa TuKos hankkeen loppuseminaari

KAIVOSTEN VESIENHALLINTA JA POHJOISTEN OLOSUHTEIDEN ERITYISPIIRTEET

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Näkökulmia teräksen valmistusprosessien tutkimukseen ja kehitykseen

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019

Rakentamistekniikan merkitys Oulun yliopistolle ja tulevaisuuden näkymät opetuksessa

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Jätevesilietteen eri käsittelyvaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt pohjoisissa olosuhteissa

Opintojakson nimi ja laajuus. Suositeltu suoritusajankohta. 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi. 1. syksy 1. kevät 2. syksy 2. kevät 3. syksy 3.

Oulun yliopiston koulutustarjonta

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka

Oulun yliopiston tulevaisuuden. yritysyhteistyötä ja yliopistokeskuksia

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet

Oulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet

Opotupa. Oulun yliopisto

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L,E, M ja C) määrä aineyhdistelmissä

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaisten arvosanojen (L ja E) määrä aineyhdistelmissä

Biotalous Itä Suomen yliopiston tutkimuksessa

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta /2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Kemiantekniikan osaston opintojaksot Lukuvuosi

DEPARTMENT OF CHEMISTRY. Toivo Kuokkanen Oulun yliopisto, Kemian laitos HighBio, Kokkola

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta

Prosessimetallurgian opintosuunta

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Teollisuustaito Oy Annika Hämäläinen. Teollisuustaito Oy KAJAANI Y-tunnus: puh

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, kirjoitettujen reaaliaineiden määrä aloittain

Metallipitoisten hulevesien puhdistustehokkuuden parantaminen luonnonmateriaaleilla

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L, E tai M) suhteelliset osuudet aloittain

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, laudaturien suhteelliset määrät aloittain

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaisten arvosanojen (L ja E) määrä aineyhdistelmissä

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaiset arvosanojen (L tai E) suhteelliset määrät aloittain

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L, E tai M) suhteelliset osuudet aloittain

Matematiikkavaihtoehdot ja reaaliaineet

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009

LUMA-aineiden merkityksestä

Vesikolmio Oy. Yleisesittely Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT

Tervetuloa Oulun yliopistoon! Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, Oulun yliopisto

Pyrolyysitekniikalla sivuvirroista lannoitehiiltä

Smart Mine Water Treatment System SEEWAY Tekes/Greenmining -programme project Janne Kankkunen Geological Survey of Finland/Kuopio

JÄTEVEDEN UUSIEN KÄSITTELYVAATIMUKSIEN TOTEUTTAMINEN JA SEN KUSTANNUKSET

Materiaaliviisautta tuotekehitykseen jo alkumetreillä Resurssien tehokas käyttö ja materiaalien kemia kestävän kehityksen lähtökohtana

Yleistä lukion ainevalinnoista

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät

Oulun yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Ensikertalaisia % Hyväksytyistä ensikertalaisia % Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia. ensikertalaiset yht.

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto

Tieteen tila katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, kirjoitettujen kielten määrä aloittain

Tekniikan päivät Oulussa

Tuloksia kierrätys- ja luonnonmateriaalien käytöstä metallipitoisten vesien puhdistuksessa - yhteenvetoa HuJa-projektista ja HybArktprojektin

Prosessimetallurgian opintosuunta

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen

SAVUKAASUPESUREIDEN LUVITUSKÄYTÄNNÖT JA JÄTEVESIEN JA LIETTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari Kirsi Koivunen

JÄTEVEDENPUHDISTAMOJEN EDELLÄKÄVIJÄ METSÄ-SAIRILAAN

ALKALIPARISTOJEN KIERRÄTYS: HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET

OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/KEMIANTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA/LUKUVUOSI

Insinööritieteiden korkeakoulu

Enterprise Forum 2/2012 Elintarvikealan kansainvälistymisen tukeminen erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta

Fuxi-info To Maisteriohjelma GEORAKENTAMINEN prof. Mikael Rinne

KE Johdatus prosesseihin, 2 op. Aloitusluento, kurssin esittely

Tilanne KEMIANTEKNIIKKA OPINTOJAKSOMUUTOKSET/LUKUVUOSI

Tohtoreiden uraseuranta Suunnittelija Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech)

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi

Resurssikontilla ravinteita ja vettä uudelleen käyttöön

ssä Vuosittain jaetaan noin ylioppilastodistusta Helsingin koulut tarvitsevat vuosittain lyijykynää

Vesi- ja Ympäristötekniikan Tutkimusryhmä

Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus taustatilastoja

Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa

Kokkolan biokaasulaitos

CFD Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Jouni Ritvanen.

CHEM-A1250 KEMIAN PERUSTEET kevät 2016

KEHÄ. Tutkimusongelmia ja pilotteja. Harri Mattila,

Biomassasta aktiivihiileksi - biohiilen aktivointimenetelmistä ja sovelluksista

Luonnontieteellinen koulutusala

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa

Veden stabiilit isotoopit vedenhankinnan ja viemäriverkoston analysointityökaluna

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta I

YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2015 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT

Yhteistyöesitys Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymälle

TIES592 Monitavoiteoptimointi ja teollisten prosessien hallinta. Yliassistentti Jussi Hakanen syksy 2010

Transkriptio:

Oulun yliopiston ja hankkeen toteuttaneiden tutkimusyksikköjen esittely Heini Postila (Vesi- ja ympäristötekniikka), Tiina Leiviskä (Kemiallinen prosessitekniikka) ja Satu Pitkäaho (Ympäristö- ja kemiantekniikka)

Oulun yliopiston strategia perustuu viiteen temaattiseen, kansainvälisesti merkittävään tutkimuksen fokusalueeseen Maa-lähiavaruussysteemi ja ympäristömuutos Digitaaliset ratkaisut havainnoinnissa ja vuorovaikutuksessa Kestävyyttä luovat materiaalit ja järjestelmät Ihmiset muuttuvassa maailmassa Elinikäistä terveyttä edistävät molekulaariset ja ympäristötekijät 2 20/08/2018

#unioulu #arcticattitude Monitieteistä tutkimusta ja koulutusta Luonnontieteet ja matematiikka Biotieteet Lääke- ja terveystieteet Kauppatieteet Oulun yliopisto perustettu Teknilliset tieteet ja arkkitehtuuri Tieto- ja viestintäteknologia Kasvatustieteet Humanistiset tieteet 1958 50 000+ Alumnia 13 500 Opiskelijaa 2 800 Työntekijää 3 20/08/2018

Vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikkö Tutkimus ja opetus liittyvät mm. vesivaroihin, hydrologiaan ja hydrauliikkaan, veden ja jäteveden käsittelyprosesseihin, valumavesien puhdistukseen ja geotekniikkaan. Yhteistyökumppaneita ovat mm. teollisuus, erilaiset yritykset, vesilaitokset, Suomen ympäristöviranomaiset, kansainväliset toimijat Henkilökuntaa noin 35 henkilöä, laboratoriotiloja, maastotutkimusvälineistöä 4

Kemiallisen prosessitekniikan tutkimusyksikkö Kemiallisen prosessitekniikan tutkimusyksikkö yhdistää tutkimuksessaan kemiallisen prosessitekniikan ja bioprosessitekniikan menetelmiä. Tutkimusalueet ovat biomassan kemiallinen ja biokemiallinen käsittely (tuotteina esim. biopolttoaineita ja biokemikaaleja) uudet tuotteet ja prosessit teollisuuden vesienkäsittelyyn tuotteiden talteenotto- ja erotusprosessien synteesi- ja arviointimenetelmät. 5

Ympäristö- ja kemiantekniikan tutkimusyksikkö ECE Prof. Riitta Keiski, Prof. Risto Laitinen Prosessi- ja kemiantekniikka 6 Tutkimusyksikön tutkimusalueet: Kestävä tuotanto ja energia, Resurssitehokkuus, jätteiden minimointi ja päästöjen hallinta, Aineen-, lämmön- ja liikemäärän siirto ja mallinnus, Vesien ja jätevesien puhdistus. Teollisuuden ympäristötekniikka Epäorgaaninen kemia www.oulu.fi/environmentalengineering/

Vesi- ja jätevesien tutkimus Ympäristö- ja kemiantekniikan tutkimusyksikössä Ympäristöhaaste - jätevedet Sulfaatti, raskasmetallit ja ravinteet teollisuuden jätevesissä aiheuttavat ympäristöongelmia päätyessä luontoon, Teollisuuden jätevesien ympäristöluvat tulevat tiukentumaan, Perinteiset vesienkäsittelymenetelmät eivät aina saavuta tarvittavia pitoisuusrajoja tai niillä on muita rajoitteita (kemikaalien käyttö, hinta, epäselektiivisyys jne.), Tarvitaan uusia entistä tehokkaampia erotusmenetelmiä vedenpuhdistukseen. Kalvoteknologiat vesien puhdistuksessa (liuottimet, raskasmetallit, ravinteet) ja arvoaineiden talteenotossa nestefaasista (ioniset nesteet, marjojen yhdisteet, ravinteet). Adsorptiomateriaalit ja ioninvaihto (expanded-bed adsorption) vesien puhdistuksessa (aktiivihiili) ja arvoaineiden talteenotossa nestefaasista (proteiinit). Katalyysi vesienpuhdistuksessa ja arvoaineiden talteenotossa (valokatalyysi, pelkistys, märkähapetus). Pintojen likaantumisen hallinta ja vedyn tuotanto (valokatalyysi). Pintojen likaantuminen vesifaasissa (prosessianalyysi, CFD, molekyylimallinnus, termodynamiikka, laboratoriokokeet). Kestävyyden arviointi - menetelmän ja kriteerien kehitys. Ympäristö- ja kemiantekniikan tutkimusyksikkö