HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS



Samankaltaiset tiedostot
HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

6 Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille tilivuodelta 2014

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous VANHEMPAINYHDISTYS

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ , ,44

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Äänestäjien liitto ry

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus T A S E K I R J A

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa

Tilinpäätös

Talousarvio ja tilinpäätös Janne Santala

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Toimintakertomus 2015

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: Merkitty rekisteriin Jäljennös annettu

Cotes ry. Tasekirj a Kuluttajaekonomistitja teknologit, Tämä tasekirja on säilytettävä asti.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

Sääntömääräinen syyskokous

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Kokonjärven suojeluyhdistys ry

Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILINPÄÄTÖS

Tammikuu Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1

Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille Askola Toimintavuosi Puh. (019) /vaihde

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

2016 TOIMINTAKERTOMUS

PÄÄTÖS 1 (1) Kymenlaakson virkistysalueyhdistys ry Perusilmoitus yhdistysrekisteriin HALLITUS

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTASUUNNITELMA

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Tilinpäätös

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Himeen VasemmlstolMo if

UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Suomen Laikajärjestö ry TASE VASTAAVAA. Kaudelta

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus TILINPÄÄTÖS 2013

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma Tase Budjetti vuodeksi 2015

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

Transkriptio:

Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry KOUVOLA HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 sekä TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Käytetyt tilikirjat - Pääkirja ATK - Päiväkirja ATK - tositeaineisto Säilytysaika vähintään 31.12.2025 asti

POHJOIS-KYMEN VUOSIKERTOMUS 2015 1.(4) PSORIASISYHDISTYS ry YLEISTÄ Vuosi 2015 jäänee Suomen historiaan pakkolakikiistojen lisäksi turvapaikanhakijoiden ryntäyksestä Eurooppaan. Joukkoja ajoi eteenpäin Lähi-idän kriisin aiheuttama hätä omasta ja läheisten turvallisuudesta. Pakomatka oli monille vaarallinen vaatien ihmishenkiäkin. Suureen ja hallitsemattomaan joukkoon sisältyy paljon riskitekijöitä, myös rikollisia, terroristeja ja vaarallisia tauteja. Suomeenkin saapui yli 30 000 tulijaa monista maista, pääosin Lähi-idästä. Erilaiset käyttäytymistavat ovat aiheuttaneet pelkoa, ristiriitoja ja vastustusta paikallisen väestön kanssa. Turvapaikanhakijoiden joukossa on myös psoriaatikkoja. He tarvitsevat apua, tietoa ja myös hoitoa. Liitto on käynnistänyt toimet saadakseen heille tietoa Psoriasisliitosta ja paikallisista yhdistyksistä. Tästä voisi kehittyä kanava saada myös uusia jäseniä ja toimijoita mahdollisesti hiipuvaankin yhdistyselämään. Yhdistyksen kannalta katsoen vuosi on ollut aika tavanomainen. Useiden retkien ja tapahtumien järjestämisessä olemme olleet yhteistyössä toisten yhdistysten kanssa ja saaneet näin riittävän joukon kustannusten minimoimiseksi. Tätä pyritään edelleen kehittämään. Kiitokset kaikille mukana olosta, olkaa aktiivisia jatkossakin! HALLINTO Hallitus 26.3.2015 saakka puheenjohtaja varapuheenjohtaja, matkavastaava jäsen, tapahtumavastaava jäsen, rahastonhoitaja jäsen, liikuntavastaava jäsen, sihteeri varajäsen, jäseniltavastaava varajäsen Halllitus 26.3.2015 alkaen puheenjohtaja jäsen, varapuheenjohtaja, matkavastaava jäsen, sihteeri jäsen, taloudenhoitaja jäsen, liikuntavastaava jäsen, tapahtumavastaava varajäsen, jäseniltavastaava varajäsen Yrjö Määttänen Mirja Lonka Jarmo Rantakaulio Matti Muhli Tanja Åström Seija Finnberg Kristiina Seppälä Anneli Hernesniemi Yrjö Määttänen Mirja Lonka Seija Finnberg Jorma Malmiharju Tanja Åström Jarmo Rantakaulio Marja Hakala Pirjo Laitinen JÄSENTILAISUUDET Toiminnantarkastaja Soili Heikkilä, varalla Sari Hämäläinen. Tammikuun jäsenilta 22.1.2015 Myllykosken palvelukeskuksessa. Asiantuntijavieraana palveluohjaaja Niina Sirparanta. Osallistui 11 henkilöä. Kuusankoskitalolla 7.2.2015 Ystävän laulu konsertti. Nautimme Jaakko Ryhäsen, Jyrki Anttilan ja Seppo Hovin esiintymisestä 61 hengen ryhmällä, jossa n. puolet oli psorilaisia.

2. Helmikuun jäsenilta 26.2.2015 Tuulensuojassa. Teemana terveys ja esiintyjänä sairaanhoitaja Nina Nylund Arctic Nutritionista. Osallistujia 13. Maaliskuussa vuosikokous 26.3.2015 Tuulensuojassa, osallistujia 10. Huhtikuussa 23.4. jäsenilta Tuulensuojassa, vertaistukea ja rupattelua kahvittelun kera. Osallistujia 13. Toukokuussa 28.5. makkaranpaistoa, saunomista ja yhdessäoloa Iitin Veteraanimajalla, läsnä 17 henkilöä. Kesä- ja heinäkuussa ei varsinaisia jäseniltoja järjestetä. Elokuussa 8.8. m/s J. L. Runebergillä Helsingistä Porvooseen. Porvoossa kaupunkikierros kävellen oppaan johdolla. Bussi Kouvola - Helsinki ja Porvoo Kouvola. Retki järjestettiin yhdessä Kouvolan Kreikka-yhdistyksen kanssa, osallistujia 26, joista 11 psorilaista. Psoriasisliiton 40-vuotisjuhlakonserttin Tampere-talossa 26.-27.9. osallistui 34, joista 19 yhdistyksen jäseniä. Lokakuussa jäsenillassa tuote-esittelijöitä 4 ja osallistujia 21 henkilöä. Marraskuussa 29.11. oli perinteinen adventtiretki Kotkan keskuskirkkoon ja ruokailu Karhulan Hovissa. Mukana 23 osallistujaa. 12.12.2015 Kuusankoskitalolla Riku Niemi Orchestran joulukonsertti, johon keräsimme 100 hengen ryhmän, josta psorilaisia oli n. 20 henkeä! Eduskuntavaalit ja sen myötä Pieni ele -vaalikeräys oli huhtikuussa 2015. Yhdistys sai keräyksestä Kouvolasta 1.068,60 ja Iitistä 189,00, eli yhteensä 1.257,60 euroa. Kerääjät palkittiin 25 euron korvauksella 40-v-juhlakonsertti- tai adventtiretkimatkasta. Lipasvahteina toimi meiltä 10 henkilöä. Keräyksen kuntavastaavana sekä Iitissä että Kouvolassa toimi Yrjö Määttänen. Lisäksi jäsenistöämme osallistui KVY:n 13.5. kevätkokoukseen (Yrjö Määttänen ja Marja Hakala), 10.9. järjestötapaamiseen Tolkkilan kartanossa (Yrjö Määttänen ja Jorma Malmiharju) ja 16.11. vuosikokoukseen (Yrjö Määttänen ja Marja Hakala). Toimitila Veturi täytti 10 vuotta 16.11., onnittelemassa kävivät Yrjö Määttänen ja Marja Hakala. 28.3.2015 Kouvolassa pidettiin Itä-Suomen aluepäivät, joihin osallistui Yrjö Määttänen, Mirja Lonka ja Jarmo Rantakaulio. 24.4.2015 helluntaina kävimme onnittelemassa Lappeenrannan yhdistystä 40- vuotispäivänään risteillen ja kahvitellen Saimaalla. Mukana olivat Yrjö Määttänen, Mirja Lonka, Jorma Malmiharju ja Seija Finnberg. 6.-7.6. osallistui Yyterissä järjestöpäiville Yrjö Määttänen, Tanja Åström ja Seija Finnberg. Samalla vietettiin Satakunnan yhdistyksen 40-vuotispäivää. Järjestöjen yhdistystoimijoita palkittiin 17.11.2015 Kouvolan kaupungin järjestämässä vapaaehtoisten palkitsemisgaalassa. Palkittavina yhdistyksestämme olivat Mirja Lonka, Rauno Björn ja Matti Muhli. Kiitokset ja onnittelut ansioituneille yhdistystoimijoillemme!

3. JÄSENMÄÄRÄ Vuosi 2015 on ollut yhdistyksen 38. toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 271 henkilöä. Vuonna 2015 jäsenmaksunsa maksaneita oli 239 henkilöä. Jäsenmäärän yhteenveto: Kaikki jäsenet 31.12.2015 v. 2015jäsenmaksun maksaneet lukumäärä %-osuus lukumäärä %-osuus Kouvola 235 86,7 209 87,4 Iitti 17 6,3 15 6,3 Muut 19 7,0 15 6,3 Yhteensä 271 100,0 239 100,0 Jäsenmäärä on pysynyt suunnilleen samana kuin edellisinä vuosina (270/251 v. 2014). Hallitus katsoo vuosittain vähintään kahtena vuonna jäsenmaksunsa maksamatta jättäneet eronneiksi yhdistyksen jäsenyydestä. UVB-VALOHOITOLAITTEET TIEDOTUS VARAINHANKINTA Hallitus on todennut, että viimeisen kahden vuoden aikana ei ole ollut yhtäkään UVBvalohoitolaitteen vuokrausta. Nähtävissä ei ole toiminnan vilkastumistakaan. Siksi valohoitolaitteiden vuokraustoiminta lopetetaan ja laitteet poistetaan. Päättyneen toimintavuoden aikana on ilmoitettu toiminnasta jäsenkirjeellä ja sunnuntaisin, silloin kun ilmoitettavaa oli, Kouvolan Sanomien järjestöpalstalla. Tiedotuksessa käytettiin entistä enemmän sähköpostin suomia nopeita ja maksuttomia mahdollisuuksia. Tiedotuksen nopeuttamiseksi toivomme jäsentemme ilmoittavan meille jatkossakin sähköpostiosoitteensa ja sen mahdolliset muutokset. Internet-sivumme ovat osoitteessa www.p-kpsori.fi ja niitä päivitetään säännöllisesti. Siellä on myös tuoreimmat tapahtumatiedot. Pyrimme saamaan myös Psoriasisliiton nettisivujen tapahtumakalenteriin tiedot tapahtumistamme. Yhdistyksellämme on toiminnan ja tapahtumien esittelemiseksi yhteinen facebook-sivu Etelä-Kymen yhdistyksen kanssa osoitteessa www.facebook.com/kymenpsoriaatikot. Tutustu, seuraa ja tykkää! Jäsenmaksutuotot olivat 1.904, joka on hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kuntien toiminta-avustuksena saatiin Kouvolan kaupungilta 700 ja Iitin kunnalta 250. Kiitämme kuntia arvokkaasta tuesta. Eduskuntavaalien Pieni ele keräyksen nettotulos oli 957,60. Kouvolan kaupungin ja Raha-automaattiyhdistyksen tuella saadaan myös kokouksia ja jäseniltoja varten Tuulensuojan ja Toimitila Veturin tiloja käyttöömme. TALOUS Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry:n vuoden 2015 tuotot olivat yhteensä 15.924,47 ja kulut yhteensä 15.790,82. Tilikauden ylijäämä oli siten 133,65. Taseen loppusumma 31.12.2015 on 4.048,67 ja yhdistyksen maksuvalmius on hyvä.

4. MUU VAIKUTTAMINEN Yrjö Määttänen on ollut Psoriasisliiton ja liittohallituksen puheenjohtajana, sekä Kouvolan Vammaisjärjestöjen Yhdistyksen (KVY) nettisivujen ylläpitäjänä. Mirja Lonka on ollut Kouvolan kaupungin valtuuston jäsenenä ja kaupunginhallituksen varajäsenenä. Lisäksi hän on ollut Ikäihmisten lautakunnan jäsenenä. Jarmo Rantakaulio on ollut Psoriasisliiton liittovaltuuston jäsenenä ja Psoriasisliiton Itä- Suomen alueen puheenjohtajana. Jukka Nojonen on ollut Kouvolan Vammaisjärjestöjen Yhdistys ry:n hallituksen varajäsenenä. ON KIITOKSEN AIKA JA PAIKKA Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, jäseniä sekä toimintaamme osallistuneita ja tukeneita menestyksellisestä vuodesta 2015 ja toivoo hyvän yhteistyön jatkuvan psoriaatikkojen hyväksi myös tulevina vuosina. Lappeenrannan yhdistys juhli 40 v-taivaltaan kanavaristeilyllä. Meiltä oli vankka joukko onnittelemassa naapureita! Vasemmalta: Jorma, Seija, Yrjö ja Mirja. Kesäretkellä mentiin bussilla, laivalla ja kuten tässä, kävellen. Olemme oppaan johdolla tutustumassa Porvoon keskustaan. Myös Psoriasisliitto juhli näyttävästi ja kuuluvasti 40 v-taivaltaan Tampere-talolla. Yhdistyksemme oli suurella joukolla mukana juhlissa. 10.2.16 YM

Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry Tuloslaskelma 1.1. - 31.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 1.1. - 31.12.2015 1.1. - 31.12.2014 Talousarvio 2015 Jäsentilaisuudet, tuotot 771,00 597,00 880 Vapaa-ajantoiminnan tuotot 9 676,57 2 724,00 3 000 Muut tuotot 1 320,12 46,19 2 700 Kulut Henkilöstökulut 11 767,69 ** 3 367,19 ** 6 580,00 ** Tapaturmavakuutusmaksut 0,00-50,00-50 Ryhmähenkivakuutusmaksut 0,00-8,30 0 Muut kulut 0,00 * -58,30 * -50 * Jäseniltojen kulut -363,32-807,77-1 700 Vapaa-ajantoiminnan kulut -7 105,80-1 254,00-2 000 Vuokrat ja toimiston kulut -195,00-358,30-350 Ilmoitukset, posti-, puhelin- ja tstokulut -1 125,85-1 169,28-1 000 Virkistys- ja jäsentoiminta -5 859,78-2 256,35-4 000 Kokous- ja koulutuskulut -145,14-804,82-800 Yhteistoimintakulut -528,14-218,80-250 Muut kulut 0,00 0,00-100 -15 323,03 * -6 869,32 * -10 200,00 * -15 323,03 ** -6 927,62 ** -10 250,00 ** KULUJÄÄMÄ -3 555,34 **** -3 560,43 **** -3 670,00 **** VARAINHANKINTA Tuotot Vaalikeräyksen tuotot 1 257,60 716,78 1 100 Jäsenmaksutuotot 1 904,00 1 984,00 2 000 Kulut 3 161,60 ** 2 700,78 ** 3 100,00 ** Vaalikeräysten kulut -300,00 ** -150,00 ** -200 ** 2 861,60 *** 2 550,78 *** 2 900,00 *** KULUJÄÄMÄ -693,74 **** -1 009,65 **** -770 **** SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot Korkotuotot 45,18 ** 39,25 ** 20 ** Kulut Pankkikulut -127,79 0,00-150 Muut kulut -40,00 0,00 0-167,79 ** 0,00 ** -150 ** -122,61 *** 39,25 *** -130 *** KULUJÄÄMÄ -816,35 **** -970,40 **** -900 **** YLEISAVUSTUKSET Kuntien toiminta-avustukset 950,00 *** 850,00 *** 900 *** TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ 133,65 **** -120,40 **** 0 ****

Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry Tase 31.12.2015 31.12.2015 31.12.2014 V a s t a a v a a VAIHTUVAT VASTAAVAT Rahat ja pankkisaamiset Pankkitili Nordea 4 048,67 3 915,02 4 048,67 *** 3 915,02 *** VASTAAVAA yhteensä 4 048,67 **** 3 915,02 **** V a s t a t t a v a a OMA PÄÄOMA Toimintapääoma Toimintapääoma -3 915,02-4 035,42 Tilikauden ylijäämä/alijäämä -133,65 120,40-4 048,67 *** -3 915,02 *** VASTATTAVAA YHTEENSÄ -4 048,67 **** -3 915,02 **** 2.2.2016 YM

Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry TILINPÄÄTÖS Tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen allekirjoitukset Kouvola, 9. päivänä helmikuuta 2016 Yrjö Määttänen Yrjö Määttänen Mirja Lonka Mirja Lonka Seija Finnberg Seija Finnberg Jorma Malmiharju Jorma Malmiharju Marja Hakala Marja Hakala Pirjo Laitinen Pirjo Laitinen Toiminnantarkastajan merkintä Tilinpäätös on laadittu hyvän kirjanpitotavan mukaisesti. Suoritetusta toiminnantarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Kouvola, 16. päivänä helmikuuta 2016 Soili Heikkilä Soili Heikkilä Alkuperäiset allekirjoitukset on nähtävissä pyydettäessä!

Soili Heikkilä Soili Heikkilä Alkuperäinen allekirjoitus nähtävissä pyydettäessä!

POHJOIS-KYMEN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 PSORIASISYHDISTYS ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Alkanut vuosi 2016 on yhdistyksemme toiminnan 39. vuosi. Varainhankinta - kunta-avustukset Kouvola ja Iitti - jäsenmaksupalautus - omatoiminen varainhankinta (kahvikassat, osallistumismaksut ym.) - Psoriasisliiton yhdistystoiminnan avustus luento- tai virkistystilaisuuteen Jäsenillat ja tapahtumat - talvikautena kuukauden 4. torstai, pääsääntöisesti Tuulensuojassa Kouvolassa - tammikuu 28.1. vesiliikuntaa Haanojan uimahallilla - 3.2. Valon päivänä esittely Hyvinvointipisteellä ja kynttilöiden jako Manskilla - helmikuu 25.2. Elimäen Alppiruusu, perinneruokien ja tilaviinien esittely - maaliskuu 17.3. vuosikokous Toimitila Veturissa, lisänä on PSORIlinjan esittely - huhtikuu 14.4. Iho- ja nivelpäivä-luentotilaisuus Kouvola-talolla, tilaisuus järjestetään yhdessä Selkäyhdistyksen ja Reumaliiton aluetoimikunnan kanssa - toukokuu 26.5. ulkoilu- saunomis- ja makkaranpaistoilta Kouvolan Invamajalla - 28.5. kesäretki Viipuriin - syyskuu 22.9. paikka ja aihe ilm. myöhemmin - lokakuu 27.10. paikka ja aihe ilm. myöhemmin - Maailman Psoriasispäivänä 29.10. Kouvolan kaup. Hyvinvointipiste, psorin esittelyä - 27.11. adventtiretki, kohde ilm. myöhemmin Muu toiminta - Toimitila Veturin toimistohuoneessa päivystys kuukauden 2. tiistai klo 15-17 kesäkautta lukuun ottamatta - Valon päivänä (3.2.) toiminnan esittelyä Hyvinvointipisteessä ja terveyskeskuksissa - jaamme psoriasisesitteitä ja Ihonaika-lehtiä alueellamme esim. Kelan toimistoihin, uimahalleihin, terveyskeskuksiin, apteekkeihin - esittelykansiot pidetään ajan tasalla terveyskeskuksissa, lääkäriasemilla, ikäihmisten olohuoneessa ja KVY:n tiloissa - tiedotusta hoidetaan ainakin kahdella jäsenkirjeellä ja www-sivujen avulla - ylläpidetään ja päivitetään Internet-sivuja osoitteessa www.p-kpsori.fi - päivitetään facebook-ryhmää yhdessä Etelä-Kymen Psoriasisyhdistyksen kanssa osoitteessa www.facebook.com/kymenpsoriaatikot - tehostetaan jäsenhankintaa - järjestetään teatteri- ja konserttiretkiä - osallistutaan Kouvolan Vammaisjärjestöjen Yhdistyksen (KVY) koulutuksiin, tapahtumiin ja retkiin - yhteistoimintaa muiden alueen vammaisjärjestöjen kanssa - järjestetään tapahtumia Maailman Psoriasispäivänä ja muina sopivina ajankohtina - osallistutaan Psoriasisliiton ja Itä-Suomen alueen toimintaan ja tapahtumiin - tehostetaan vaikuttamistoimintaa Hallitus tarkentaa toimintasuunnitelmaa vuoden aikana. Yhdistyksen perustava kokous on ollut 22.10.1977, joten 40 v:n paalu on pian edessä. Jo tämän vuoden lopulla on pohdittava miten se huomioidaan yhdistyksen toiminnassa.

Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry Talousarvio vuodelle 2016 Talousarvio 2016 Tot. 1.1.- 31.12.2015 Talousarvio 2015 Tot. 1.1.- 31.12.2014 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Jäsentilaisuudet, tuotot 800 771,00 880 597,00 Vapaa-ajantoiminnan tuotot 3 350 9 676,57 3 000 2 724,00 Muut tuotot 3 500 1 320,12 2 700 46,19 7 650 ** 11 767,69 ** 6 580 ** 3 367,19 ** Kulut Henkilöstökulut Tapaturmavakuutusmaksut 0 0,00-50 -50,00 Ryhmähenkivakuutusmaksut 0 0,00 0-8,30 0 * 0,00 * -50 * -58,30 * Muut kulut Jäseniltojen kulut -800-363,32-1 700-807,77 Vapaa-ajantoiminnan kulut -2 500-7 105,80-2 000-1 254,00 Vuokrat ja toimiston kulut -300-195,00-350 -358,30 Ilmoitukset, posti-, puhelin- ja tstokulut -1 200-1 125,85-1 000-1 169,28 Virkistys- ja jäsentoiminta -4 500-5 859,78-4 000-2 256,35 Kokous- ja koulutuskulut -500-145,14-800 -804,82 Yhteistoimintakulut -400-528,14-250 -218,80 Muut kulut -200 0,00-100 0,00-10 400 * -15 323,03 * -10 200 * -6 869,32 * -10 400 ** -15 323,03 ** -10 250 ** -6 927,62 ** KULUJÄÄMÄ -2 750 **** -3 555,34 **** -3 670 **** -3 560,43 **** VARAINHANKINTA Tuotot Vaalikeräyksen tuotot 0 1 257,60 1 100 716,78 Jäsenmaksutuotot 2 000 1 904,00 2 000 1 984,00 2 000 ** 3 161,60 ** 3 100 ** 2 700,78 ** Kulut Vaalikeräysten kulut 0-300,00-200 -150,00 0 ** -300,00 ** -200 ** -150,00 ** 2 000 *** 2 861,60 *** 2 900 *** 2 550,78 *** KULUJÄÄMÄ -750 **** -693,74 **** -770 **** -1 009,65 **** SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot Korkotuotot 0 ** 45,18 ** 20 ** 39,25 ** Kulut Pankkikulut -150-127,79-150 0,00 Muut kulut -50-40,00 0 0,00-200 ** -167,79 ** -150 ** 0,00 ** -200 *** -122,61 *** -130 *** 39,25 *** KULUJÄÄMÄ -950 **** -816,35 **** -900 **** -970,40 **** YLEISAVUSTUKSET Kuntien toiminta-avustukset 950 *** 950,00 *** 900 *** 850,00 *** TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ 0 **** 133,65 **** 0 **** -120,40 ****

Muistiinpanoja: