SANKARINA Matti Mononen



Samankaltaiset tiedostot
puolilla Kaupin liikuntapuistoa ja Näsijärven rannalla oli mahdollisuus osallistua kanoottiretkeen.

RASISMINVASTAINEN PÄIVÄ

PERHEENTALO. Tavallisuuden voimasta nouseva SUURHANKE

SUPERSANKARITAPAHTUMA

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa

KIDSROCK- KONSERTTI myytiin loppuun ennätysajassa

Ensimmäinen satsi valmis. JENNI HAUKIO kunniapuheenjohtajaksi. PeLaPaLat

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Kidsrock 2012-kiertue

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

KOULUNKÄYNTI on lasten unelmatyötä

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA

Seppo Kinnuselle. Lastensuojelun. keskusliiton hopeisen lastensuojelun ansiomitalin. PeLaPaLat

Kotkan Pelastakaa Lapset ry

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Joulukuu TEEMA. Sosiaalisen median näkyvä ja näkymätön puoli

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

KOKOUSKUTSU Hei Espoon Pelan jäsen!

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

AUTAMME LAPSIA. pakolaiskriisissä myös kotimaassa. Vedetään lippu salkoon Lapsen oikeuksien päivänä

Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social

Yhdistystiedote 1/2016

Räiskälettä ei parempaa

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Akaan Verkko -hanke kuvina

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Pidämme puolta pidämme huolta

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI


Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

1 PRIDE-valmennusryhmien palautteet vuosilta Yhteenvetoa palautteista

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Eurooppalainen dysleksiaviikko

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie Vieremä. Hyväksytty

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Hei hulinaa! KESÄ & LEIRI. Saaristoon tutustumassa. Kapteeni Kahvitahra miehistöineen vapaaehtoistemme palveluksessa. PeLaPaLat

Aluetapaaminen Kartanohostel WillaNuttu, Savonlinna

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia

VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Jäsenkirje 5/

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

Jäsenkirje

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Karhun tukea 3000 euroa

VAIETTU KRIISI UNOHDETTU KRIISI - Tehokasta tukea huostaanoton kokeneille vanhemmille VOIKUKKIA-vertaistukiryhmistä

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Perinteinen Vermotapahtuma

KLUBIN SYYSKOKOUS UUDET JOHTOKUNNAN JÄSENET

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

Elokuu UNI. voimavara jota ei tule hukata

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Vapaaehtoistoiminnan viikko Kumppanuuskeskuksessa

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE

Salon Rally

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkostoprojekti Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt

Kuvassa yhdistyksen varapuheenjohtaja Pirkko Parvela ja sihteeri Mervi Auvinen avustamassa onkijoita. Silloin vappuna

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI , Muistiinpanot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa.

Yhdistystiedote 2/2016

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2016

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja

Klo KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

Kotimaisten kilpailuiden työskentely ja kehittäminen - tulokset

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Innovatiivinen vapaaehtoistoiminnan organisointi

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

Organisaation uudistaminen Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

Transkriptio:

SANKARINA Matti Mononen IMATRA Imatran seudun Pelastakaa Lapset ry järjesti keväisen ulkotapahtuman MTV:n hyväntekeväisyys -diiliin osallistuneen imatralaisen seiväshyppääjä Matti Monosen kunniaksi. Matti keräsi vähävaraisten perheiden lasten harrastuksiin jaettavaksi yli 13 000. Tällä summalla 40 lasta tai nuorta saa paikallisyhdistyksen kautta harrastuskulut maksettua vuodeksi. Matti Monoselle oli tärkeintä se, että rahan välittävä kohde on paikallinen toimija, ja, että sen toiminta kohdistuu lapsiin ja nuoriin, sekä heidän tulevaisuutensa tukemiseen. Paikallisyhdistyksen kirppiksen edessä, yhdistyksen vapaaehtoisten toimijoiden järjestämässä tapahtumassa, esiintyi myös tyttöbändi The Lime. Bändi viritteli sellaista säihkettä, että heistä kuullaan varmasti vielä lisää! Ohjelmassa oli lisäksi ulkomyyntiä, ongintaa ja tarjoilua. Imatran paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Annikka Taitto luovutti Matti Monoselle Lapsineuvoksen arvonimen, uniikin lippiksen ja urheilupaidan. Onnikalla Linnanmäelle IISALMI Linnanmäellä järjestettiin huhtikuussa Lasten Päivä. Päivä oli suunnattu juuri Lasten päivän säätiöön kuuluville lastensuojelujärjestöille. Lintsin retkeläiset olivat Pelastakaa Lasten lapsiperheitten tukihenkilötoiminnassa olevia perheitä. Mukaan mahtui 14 perhettä. Matkassa oli myös kolme Iisalmen paikallisyhdistyksen vapaaehtoista ja Perheen talo -yhteistyön ohjaaja. Lasten Päivän Säätiö tarjosi rannekkeet sekä eväspussit retkipäivään osallistuville. Lions Club Iisalmi puolestaan tarjosi edestakaisen linja-autokyydin sekä menomatkan eväspussit. 10 Pelastakaa Lapset / OMAT

KALENTERI Etelä-Suomen aluetoimisto Koskelantie 38, 00610 Helsinki Turun toimipiste Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, 20700 Turku Potretissa poseeraa koulutettua väkeä. Toukokuussa koulutettiin 12 kokenutta sijaisvanhempaa aloitteleville mentoreiksi. Aluetoimistojen sosiaalityöntekijöistä 11 koulutettiin mentoritoiminnan käynnistämisen tukijaksi ja yhteyshenkilöksi omiin aluetoimistoihinsa. Mentorointi osana vahvaa tukea HELSINKI Pelastakaa Lapset on käynnistänyt Perhehoidon mentoritoiminnan osana vahvasti tuettua perhehoitomuotoa. Perhehoidon mentorointi on kokeneen mentorikoulutuksen saaneen sijaisvanhemman antamaa tukea ja vertaisuutta aloittelevalle tai haasteellisessa tilanteessa olevalle sijaisvanhemmalle sijaisvanhemmuudessa kasvun tukemiseksi. 13.8.2013 klo 14 16 alkuinformaatiotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Tiukulassa, Helsingissä 23-25.8.2013 tukiperheleiri 31.8-1.9.2013 tukiperhevalmennus Tiukulassa, Helsingissä (ennakkoilmoittautuminen välttämätön) 31.8-1.9.2013 tukiperheleiri 11.9.2013 klo 14 16 alkuinformaatiotilaisuus uusille adoptioperheille Turussa, Heidekenillä 21.9.2013 Ajoissa kotiin -rekrytointikampanjan avaus Vantaalla 21.9.2013 Kotimaisten adoptioperheiden vertaistapaaminen Tiukulassa, Helsingissä (ennakkoilmoittautuminen välttämätön) 28.9.2013 Adoptioperheiden koulutuspäivä Tiukulassa, Helsingissä 8.10.2013 klo 14 16 alkuinformaatiotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Tiukulassa, Helsingissä Itä-Suomen aluetoimisto Suvantokatu 2, 2. krs, 80100 Joensuu Mimmi-lehmä ja kaikenlaista muutakin ANJALANKOSKI Anjalankosken Pelastakaa Lapset järjesti teatterimatkan bussikuljetuksineen kaikille eteläisen Kouvolan esikoululaisille Anjalankosken Teatteriin, lastennäytelmää Mimmi-lehmä ja varis katsomaan. Joillekin lapsista teatterikokemus oli elämän ensimmäinen. Näytelmä herätti nuoressa yleisössä suurta innostusta. Anjalankosken Pelastakaa Lapset haluaa järjestää vuosittain jonkin kulttuu- ritapahtuman vaihtelevalle kohderyhmälle. 21.8.2013 klo 10 Moniammatillinen yhteistyö lastensuojelun kentässä lakimies Maria Haarajoki luennoimassa kuntayhteistyökumppaneille Joensuussa, ennakkoilmoittautuminen 8.9.2013 Satumetsä-tapahtuma lapsiperheille Lykynlammen maastossa, mukana aluetoimisto ja PePPi-hanke 21.9.2013 klo 9 16 Voimauttava valokuvaus Miina Savolainen, Joensuussa, ennakkoilmoittautuminen Länsi-Suomen aluetoimisto Hämeenkatu 14 C, 33100 Tampere Lohjalaiset juhlivat äitejä LOHJA Lohjan paikallisyhdistys järjesti toukokuussa jo perinteeksi muodostuneen Äitien illan Lohjalla. Kunniavieraaksi tilaisuuteen oli saapunut Pelastakaa Lasten pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta. Hän puhui sekä pääsihteerin että äidin näkökulmasta maailman äitien tukemisen tärkeydestä ja kertoi kansainvälisen Pelastakaa Lasten hiljattain julkistetusta maailman äitien hyvinvointia arvioivasta raportista. Paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Pipsa Piipponen lauloi tilaisuudessa äideille laulun Tahtoisin toivoa sinulle, mitä en itse voi antaa. 24.8.2013 alkaen ryhmämuotoinen Pride-valmennus. Lisätietoja toimistosta 010 843 5140 ja http://www.pelastakaalapset.fi/ ajankohtaista/tapahtumat 5.9.2013 alkaen klo 17.30, Sijaisvanhempien vertaisryhmä. Ilmoittautumiset 16.8.2013 mennessä toimistosihteeri Heli Paattilammi, p. 050 433 1280, heli.paattilammi@pelastakaalapset.fi. Lisätietoja vertaisryhmätoiminnasta saa Rita Virtaselta, p. 040 7795238, rita. virtanen@pelastakaalapset.fi 6. -8.9.2013 tukiperheleiri Virroilla (ilmoittautuminen päättynyt) 21.9-3.10.2013 tukiperhevalmennus, ennakkoilmoittautuminen aluetoimistoon 25.9.2013 Lomakotien, tukiperheiden ja -henkilöiden virkistysilta ja vertaistapaaminen (makkaranpaistoilta) Kaupinojan takkatuvalla (Tampere) >> Elokuu 2013 11

Kalenteri jatkuu: Keski-Suomen aluetoimisto Väinönkatu 11 A, 40100 Jyväskylä 14.9.2013 klo 12.00-16.00. Ajoissa kotiin rekrytointikampanja Jyväskylän keskustassa kävelykadulla. 18.9.2013 klo 17.00, lomakoti-, tukiperhe-, ja tukihenkilö- ja sijaisperhetoiminnan infotilaisuus Jyväskylässä Keski-Suomen aluetoimistolla (Väinönkatu 11 A). 1.10., 8.10. ja 22.10.2013 klo 17 20, tukihenkilövalmennus Keski-Suomen aluetoimistolla (Väinönkatu 11 A, 3. krs). Tiedustelut Kaisa Reinikka puh. 050 433 1437, kaisa.reinikka@pelastakaalapset. fi. 2.9.2012 alkaen tiedustelut Henna Teittinen puh. 050 433 1437, henna.teittinen@pelastalaalapset.fi 2.10., 9.10., 23.10. ja 30.10.2013 klo 17.30-20.30, tukiperhevalmennus Jyväskylässä Keski-Suomen aluetoimistolla (Väinönkatu 11 A, 3. krs). Tiedustelut Eija Suomäki, puh. 040 866 9065, eija. suomaki@pelastakaalapset.fi. 24.10.2013 klo 17.00, iltakahvit tukiperheille Virroilla Nuorisokeskus Marttisessa (Herrasentie 16). Ilmoittautumiset 11.10.2013 mennessä Eija Suomäelle, puh. 040 866 9065, eija.suomaki@ pelastakaalapset.fi Pohjois-Suomen aluetoimisto Isokatu 47, 90100 Oulu 16.8.2013 klo 14 16 alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Oulussa, ilmoittautuminen aluetoimistoon 010 843 5120 12.10.2013 klo 9.00 15.30 kansainvälisen adoptiopalvelun lääkäriluentopäivä Tiukulassa Helsingissä, videoneuvotteluyhteys Oulusta Pohjois-Suomen aluetoimistolta, ilmoittautuminen aluetoimistoon 010 843 5120 18.10.2013 klo 14 16 alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Oulussa, ilmoittautuminen aluetoimistoon 010 843 5120 13.12.2013 klo 14 16 alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Oulussa, ilmoittautuminen aluetoimistoon 010 843 5120 SYKSYN tukihenkilö- ja tukiperhevalmennuksen tiedustelut aluetoimistoon 010 843 5120 Grafian toiminannajohtaja Katri Soramäki (oik) ja järjestömme viestintäpäällikkö Carita Päivänen lahjoituskirjojen seurassa. Laadukkaasti kuvitettuja KUVAKIRJOJA HELSINKI Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafia lahjoitti 100 vuosien varrella Rudolf Koivu -kuvituskilpailuun osallistunutta lasten- ja nuortenkirjaa Pelastakaa Lapsille. Grafia on jakanut Rudolf Koivu -palkinnon joka toinen vuosi parhaasta lasten- tai nuortenkirjakuvituksesta ja kilpailuun lähetetään tuomariston arvioitavaksi kymmeniä uusia kotimaisten tekijöiden kirjoja. Järjestömme jakaa kirjat sijais- ja tukiperheisiin. Sairaanhoitajien haaste HELSINKI Sairaanhoitajaliitto käynnisti Sairaanhoitajan päivänä kampanjan, jolla he haastavat yhteistyökumppaneitaan tukemaan järjestömme tukiperhe- ja tukihenkilötoimintaa. Kansainvälinen adoptiopalvelu 26.8.2013 klo 16 19 Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi -tilaisuus Tiukulassa, Helsingissä 9.9.2013 Kiina Special needs-info klo 16 18.30 tilaisuus Helsingissä, Tampere, Jyväskylässä 16.9.2013 klo 13 16 Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi -tilaisuus Länsi-Suomen aluetoimistossa, Tampere 4.10.2013 klo 10 16 Venäjä kohdemaana -tilaisuus Tiukulassa, Helsingissä 14.10.2013 klo 10 16 Filippiinit kohdemaana -tilaisuus Tiukulassa, Helsingissä 12.10.2013 klo 9.30 lääkäriluento Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Oulussa. Lapsi-koru kertoo syntymän ihmeen ikivanhalla, maailmanlaajuisella kielellä. Helan punaiset tai siniset jalokivet kertovat syntyneistä tytöistä tai pojista. Yhteistyö jatkuu HELSINKI Pelastakaa Lasten ja Kalevala Korun yhteistyö jatkuu. Kalevala Koru tukee toimintaamme lahjoittamalla osan Lapsi-korun myyntituotosta toimintamme tukemiseen. Vuonna 2010 alkanut yhteistyö on jo auttanut monia apua tarvitsevia lapsia ja heidän perheitään. Raha ohjautuu järjestön toiminnan kautta kotimaahan ja maailmalle. 12

Kuva: Ilse Holm Pelastakaa Lasten tiedottaja Max Holm ja kansainvälisten ohjelmien nepalilainen työharjoittelija Rajeev K.C. kertomassa järjestön toiminnasta. Maailma Kylässä -festivaalilla Saaks mä olla mä? HELSINKI Tiukulan lastensuojelupäivää vietettiin toukokuussa jo viidennen kerran ja osallistujia tuli 80. Teemana päivän mittaiselle seminaarille oli yhdenvertaisuus, otsikolla Saaks mä olla mä?. Puhujina tilaisuudessa kävivät järjestömme ylilääkäri Jari Sinkkonen, Milja Laaksolastensuojelun edunvalvojatoiminnan asiantuntija Milja Laakso ja Kohtaaminen kotimaisen adoption kehittämishankkeen projektivastaava Päivi Partanen. Ensimmäistä kertaa oli esillä myös messuosasto, jossa esiteltiin Pelastakaa Lasten kotimaan ja kansainvälistä lastensuojelutoimintaa. HELSINKI Suomen suurin ilmaisfestivaali, Maailma kylässä, järjestettiin Helsingissä toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Koko perheen tapahtuma houkutteli 85 000 kävijää, joille tarjottiin kokemuksia ja asiaa monikulttuurisuudesta, kehitysyhteistyöstä, kestävästä kehityksestä ja globaaliasioista. Tämän vuoden teema olivat ihmisoikeudet. Järjestömme toi esiin lapsen oikeudet. Pelastakaa Lapset oli yksi sadoista järjestöistä, jotka esittelivät toimintaansa festivaalivieraille. Tänä vuonna saimme erityisen paljon kyselyjä vapaaehtoistoiminnasta. Tukihenkilöja tukiperhetoiminta kiinnosti erityisesti. IKEAn asentajaa aloittelevat ensimmäisen kaapin kokoamista Pärskeen olohuoneessa. IKEAn vaatekaapit VANTAA Vantaan IKEA -tavaratalo lahjoitti lastenkoti Pärskeeseen vaatekaapit jokaiseen lastenhuoneeseen. IKEA hoiti kaappien toimituksen ja yrityksestä saapui kaksi nuorta ja neuvokasta kaveria pariksi päiväksi kokoamaan ne. Hankkeeseen osallistuneet työntekijät tekivät työnsä hyväntekeväisyystyönä. Lopputuloksena kaikilla lapsilla ja nuorilla on nyt huoneissaan tyylikkäät ja toimivat vaatekaapit. Pärskeen porukka kiittää. Kaksi konkaria, eläkkeelle vasta siirtynyt järjestösihteeri Marja Puhakka (vasen) ja turkulainen Maija-Leena Kero, joka toimi Turun paikallisyhdistyksen puheenjohtajana kaikkiaan 14 vuotta ja 8 vuotta järjestömme liittovaltuuston jäsenenä. Vierailuja pääkallopaikalla TURKU Turun paikallisyhdistys järjesti jäsenilleen bussimatkan Helsinkiin. Linjuri suunnattiin Tamminiemeen, Urho Kekkosen museoon. Sieltä matka jatkui Pelastakaa Lapset Tiukula -taloon, jossa nautimme kahvit järjestösihteeri Marja Puhakan eläkkeelle siirtymisen merkeissä. Paikan päällä talon henkilökunta kertoi laajasti Pelastakaa Lasten toiminnasta ja vierailla oli myös tilaisuus saada tutustua talon uumeniin. Kotimatkalla turkulaisten kesken syntyi vireä keskustelu Pelastakaa Lasten toiminnasta ja siitä miten monipuolista ja arvokasta työtä järjestömme tekee. Elokuu 2013 13

Eila Mäkelä (vasemmalla) ja Tiina Kari uurastivat hyvillä mielin Espoon Pelastakaa Lasten pöydän takana Kauniaisissa. Jälkihuoltoseminaari KOKOSI ALAN VÄKEÄ HELSINKI Tämän vuoden tapaamisen otsikkona oli Työssäkäynti ja opiskelu. Seminaari on suunnattu sijaishuollon ammattilaisille, ja moni osallistujista olikin lastenkodissa töissä. Tiukula -talon monitoimitila oli work shop -pöytiä täynnä pohtijoita, sillä nuorten tilanne 18 -ikävuoden jälkeen, on edelleen huostaan otettujen kohdalla kiperä ja toimenpiteitä kaipaava kohta. Koulutustapahtuman järjestelyistä vastasi Erityishuoltojärjestöjen liitto jäsenjärjestöineen. Jälkihuoltoseminaari pidettiin nyt yhdeksännen kerran. Grani Goes Garzy ESPOO Grani-päivä on paikallinen kyläjuhla, jossa ovat eri tahon toimijat esittäytyvät. Grani-päivä on pitkät perinteet ja tapahtumaan ovat juuri yhdistykset perinteisesti osallistuneet. Espoon paikallisyhdistyksellä oli siellä oma piste, josta vastasi päivän aikana kaksi hallituksen jäsentä. Paikallisyhdistys myi lahjoituksena saatuja leluja, joista tuli pieni tuotto, joka annetaan espoolaisten lasten harrastustoimintaan. Jos tuotto ei ollut järin suuri, niin näkyvyys sitäkin parempi. Päivä oli kohtalaisen kylmä, mutta pöydän takana toimijoilla oli hauskaa. Samaan aikaan on myös Grani Goes Crazy, eli kauppojen/liikkeiden aletempaus. Tapahtumat yhdessä ovat osa kaupungin yhteisöllisyyden kehittämistä ja se tuo keskustaan ihmisiä vauvasta vaariin. - Mahoton yllätys, totesi palkitsemisesta Parikkalan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Vuokko Ahoranta, kuultuaan Käsityökeskuksen ensi kertaa myöntäneen Toimikas-palkinnon henkilön sijasta yhdistykselle. Vuoden Toimikas PARIKKALA Parikkalan Käsityökeskus palkitsi Parikkalan paikallisyhdistyksen vuoden Toimikas-arvonimellä ja kunniakirjalla kiittäen yhteistyöstä lasten Kesä käsillä -käsityöpajojen avustamisesta sekä rahallisesti että lisäkäsillä jo monien vuosien ajan. Yhteistyötänä Käsityökeskuksen kanssa hoituu myös paikallinen Kulje jouluun -tapahtuma. Arvat myytiin päivän aikana loppuun. Kasvomaalaus ja ilmapallot ilahduttivat perheen pienimpiä Hyvinkäällä Yhden Päivän Juttu -nimisessä tempauksessa. Yhden päivän juttu HYVINKÄÄ Hyvinkään paikallisyhdistyksen järjestämä Yhden Päivän Juttu toteutettiin Hyvinkään Villatehtaalla. Kyse on koko perheen tapahtumasta, jossa lapset jonottivat innokkaasti ilmaiseen kasvomaalaukseen. Kasvomaalaus toimi hyvin vetonaulana yhdistyksen toimipisteelle. Myös arpajaiset tuottivat mukavasti. Tapahtuma koettiin toimivana kanavana jakaa tietoa yhdistyksestä ja järjestöstä. Jopa muutama uusi jäsen nappasi houkutuksesta kiinni, ja liittyi mukaan paikalliseen toimintaan. 14 Pelastakaa Lapset / OMAT

Marja Puhakkalle Pietate in parvulos tunnustus HELSINKI Järjestösihteeri Marja Puhakka jäi eläkkeelle tämän vuoden toukokuusta. Hänen työuransa järjestössä on eräs pisimmistä, 28 vuotta. Johtokunta kunnioitti pitkäaikaista, sitoutunutta työntekijäämme Pietate in parvulos -tunnustusmitalilla kunnianosoituksena järjestön toiminnassa ansioituneelle henkilölle. Pitkän työhistorian ERITYISET Teimme Marjalle vielä lopuksi sana ja assosiaatio tentin. JÄRJESTÖSIHTEERI? Olen ollut järjestösihteerin nimikkeellä aina. Tehtävät ovat vaihdelleet paljon. Hoidin viestintää aikana, jolloin liitossa ei vielä ollut viestintäyksikköä ja varainhankintaa aikana, jolloin meillä ei vielä ollut varainhankinnan yksikköä. Hallinnon tehtävistä liittokokouksen sihteeristössä olin alusta viime liittokokoukseen saakka. Pitkään hoidin myös liittovaltuuston sihteerin tehtävät. POMOT? Rekrytoinnissa oli vielä mukana Elina Rautanen, joka jäi eläkkeelle, kun aloitin. Tämän jälkeen toiminnanjohtaja, sosiaalineuvos Christiina Fagerströmin, Mirja Winter-Heikkilä, Juha Eskelinen ja vuodesta 2003 pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta. MUUTOKSET? 1990 luvun lopulla liiton sääntöuudistus, joka antoi mahdollisuuden paikallisyhdistyksille olla suoraan liiton jäseniä. Aiemmin piirit olivat liiton jäseniä ja yhdistykset piirin jäseniä. Yhdistykset purkivat omat piiriyhdistyksensä ja liittyivät vähitellen kaikki suoraan liiton jäseniksi. Uudistuksen jälkeen joka toinen vuosi, mikä osaltaan myös kevensi hallintoa ja hallintokuluja. Suuri uudistus oli kun järjestömme liittyi vuonna 2000 kansainväliseen Save the Children -liikkeeseen ja 2005 saimme UM:n kumppanuusstatuksen. KOHOKOHTA? Ehkä Lasten Hätäapurahaston perustaminen tai Eväitä elämälle -ohjelma. Ei. Merkittävintä on ollut yhteistyö jäsentemme kanssa eri puolilla maata. Paikallisyhdistyksiemme jäsenet ovat antaneet minulle paljon voimaa ja ymmärrystä. Haluan näin lehden välityksellä kiittää koko yhdistysväkeämme teidän kanssanne on ollut mukava tehdä yhteistyötä, koska olette niin hyviä ihmisiä. Olette parantaneet lasten maailmaa monin tavoin. Pietate in parvulos -mitalli on edellisen kerran ojennettu vuonna 2011, sitä ennen 2010. Kunnianosoituksen ansainneet henkilöt ovat toimineet sitoutuneesti järjestössämme. UUSI TEOS HÄMÄHÄKKI AFRIKASSA Satukirjan sadut ovat syntyneet lempääläisen päiväkotiryhmä Pikku-Kuusiksen arjessa. Lasten kertomat sadut lähetettiin kuvitettavaksi tunnetuille yhteiskunnallisille vaikuttajille ja taiteilijoille, joilla itsellään on kytkös Lempäälään. Sadut kuvituksineen, sekä lasten ja kuvittajien välinen kirjeenvaihto, on tallennettu myös teokseen. NETTIELMÄÄ ON OIKEAA ELÄMÄÄ Nettielämä on oikeaa elämää -julkaisu löytyy pdf:nä sivulta http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/ mediakasvatus/ Satukirjan voi ladata maksutta verkosta osoitteesta www.pelastakaalapset.fi/osallisuus Elokuu 2013 15