VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Samankaltaiset tiedostot
HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 13 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Asian käsittely keskeytettiin.

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat.

Sivistysvaliokunnalle

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi nuorisolain sekä opiskelijavalintarekisteristä. annetun lain 5 :n muuttamisesta

Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 10/2007 vp. Hallituksen esitys laiksi Helsingin eurooppalaisesta JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.

4 PALUU i HAKU KAIKISTA

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta. koulutuksen arviointikeskuksesta sekä

HALLITUKSEN ESITYS JA LAKIALOITE

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 7/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi ammatillisesta koulutuksesta. rahoituksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2002 vp

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 7/2005 vp. lakialoitteen laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä JOHDANTO. Vireilletulo.

2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Ilmoitettiin, että asia on saapunut valiokuntaan.

Pehr Löv /r Riikka Moilanen-Savolainen /kesk (6 osittain, 7 10 ) Aila Paloniemi /kesk Leena Rauhala /kd. Osmo Soininvaara /vihr (6 osittain, 7 10 )

Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen. yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi

JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ

LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi postipalvelulain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat.

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 13/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi Eurojustia koskevan. koskevan päätöksen eräiden määräysten täytäntöönpanosta JOHDANTO

Eduskunnalle. LAKIALOITE 155/2005 vp. Laki perusopetuslain 37 :n ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, koskevien lakien muuttamisesta.

103. PERJANTAINA 7. MARRASKUUTA 2008

ARVIOINTISUUNNITELMA. Arviointineuvos Aila Korpi. Työelämätoimikuntien puheenjohtajiston tapaaminen , Opetushallitus

Lakivaliokunnalle. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11/2011 vp

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2005 vp. hallituksen esityksen laeiksi ammatillisesta JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat HALLITUKSEN ESITYS

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2010 vp

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 27/2001 vp. Hallituksen esitys laeiksi vammaistukilain 2 ja 8 :n sekä kansaneläkelain muuttamisesta JOHDANTO

HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITTEET

Perjantai kello

Läsnä pj. Arto Satonen /kok vpj. Jukka Gustafsson /sd (1 5 ) jäs. Susanna Haapoja /kesk (1 5 ) Merja Kyllönen /vas (1 2 ) Esa Lahtela /sd

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 7/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi sairausvakuutuslain 9 luvun muuttamisesta JOHDANTO.

Kimmo Tiilikainen /kesk Oras Tynkkynen /vihr Pauliina Viitamies /sd 1 6 Henna Virkkunen /kok vjäs. Anne Kalmari /kesk 1 5

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/1998 vp. Hallituksen esitys Pohjoismaiden välillä pohjoismaisista työmarkkinoista henkilöille, jotka ovat

asiantuntijajäsenistä

Sivistysvaliokunnalle

HALLITUKSEN ESITYS JA LAKIALOITTEET

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2009 vp

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

HALLITUKSEN ESITYS JA TOIMENPIDEALOITE

Perjantai kello

Liikenne- ja viestintävaliokunnalle

LEPÄÄMÄSSÄ OLEVAT EHDOTUKSET

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 26/2004 vp. Hallituksen esitys laiksi radiolain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Sivistysvaliokunnalle

eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun eräissä päivärahoissa

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 43/2005 vp. Hallituksen esitys metsäverotuksen siirtymäkauden päättymisestä johtuviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön

Torstai kello Läsnä pj. Tapani Tölli /kesk vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Thomas Blomqvist /r

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 23/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain muuttamisesta

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 21/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 luvun 8 ja 9 :n muuttamisesta

Ulkoasiainvaliokunnalle

Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk

EDUSKUNTA ASIAKIRJAVIHKO ^"VALIOKUNNAT. ^ idlj^r \fj> ilil

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 40/2010 vp. hallituksen esityksen laiksi Finanssivalvonnasta. annetun lain muuttamisesta JOHDANTO.

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2002 vp. Lakialoite laiksi rakennerahasto-ohjelmien. kansallisesta hallinnoinnista. muuttamisesta JOHDANTO

MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta

Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd (nimenhuudon jälkeen) jäs. Christina Gestrin /r (nimenhuudon jälkeen)

Tiistai kello ,

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2001 vp. Hallituksen esitys laeiksi raskauden keskeyttämisestä

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2011 vp. hallituksen esityksen laiksi maksulaitoslain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat HALLITUKSEN ESITYS

Perjantai kello Läsnä nimenhuudossa

vjäs. Sari Palm /kd ( 1 3, 4 osittain) sihteeri Juha Perttula valiokuntaneuvos 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 15 jäsentä.

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 16/2010 vp. hallituksen esityksen laiksi rikosasioiden. riita-asioiden sovittelusta annetun lain muuttamisesta JOHDANTO

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 54/2009 vp

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 2/2008 vp. Hallituksen esitys laeiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä. annetun lain muuttamisesta JOHDANTO.

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö vp

Suurelle valiokunnalle

PUOLUSTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2010 vp. hallituksen esityksen laeiksi asevelvollisuuslain. ja naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2012 vp

Oiva Kaltiokumpu /kesk Elsi Katainen /kesk Timo V. Korhonen /kesk (5 osittain, 6 14 ) vjäs. Veijo Puhjo /vas sihteeri Ossi Lantto valiokuntaneuvos

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi osakeyhtiölain 18 luvun ja kauppakamarilain 5 ja 6 :n muuttamisesta

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2013 vp. esityksen eduskunnalle laeiksi Kansallisgalleriasta. rajoittamisesta annetun lain 3 ja 10 :n muuttamista

1985 vp. - SiVM n:o 7 - Esitys n:o 20

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

HALLITUKSEN ESITYS JA LAKIALOITTEET

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2007 vp. Hallituksen esitys laeiksi joukkoliikenteen tarkastusmaksusta

1992 vp - HE 297 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 47/2010 vp

OPETUSMINISTERIÖN SELVITYS

Transkriptio:

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta (HE 122/2009 vp). Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - opetusneuvos Merja Leinonen, opetusministeriö - kouluneuvos Matti Lahtinen, Opetushallitus - pääsihteeri Heikki K. Lyytinen, Koulutuksen arviointineuvosto - puheenjohtaja, professori Riitta Pyykkö, korkeakoulujen arviointineuvosto - erityisasiantuntija Maisa Lovio, Suomen Kuntaliitto. HALLITUKSEN ESITYS Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen arviointia koskevia säännöksiä perusopetuslaissa, lukiolaissa, ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa, vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa ja taiteen perusopetuksesta annetussa laissa. Muutoksilla lisättäisiin arviointitoiminnan ennakoitavuutta ja koordinointia sekä täsmennettäisiin koulutuksen arviointineuvoston ja Opetushallituksen välistä työnjakoa koulutuksen arvioinnissa. Opetusministeriö laatisi koulutuksen arviointeja koskevan arviointisuunnitelman. neuvosto olisi ulkopuolista arviointia varten opetusministeriön yhteydessä toimiva riippumaton asiantuntijaelin. Opetushallitus tekisi kansallisia oppimistulosten seuranta-arviointeja. Opetushallituksen tehtäviin ei kuuluisi muu arviointitoiminta. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010. VALIOKUNNAN KANNANOTOT HE 122/2009 vp Perustelut Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Esitys selkeyttää nykyisestä eri toimijoiden tehtäviä ja työnjakoa koulutuksen seurannassa ja arvioinnissa sekä lisää arviointitoiminnan ennakoitavuutta, koordinaatiota ja suunnitelmallisuutta. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin. Versio 2.0

Päätösehdotus Arviointia koskevat säännökset otettiin 1990- luvun lopulla koulutuslainsäädäntöön. Sivistysvaliokunta korosti tuolloin mietinnössään muun muassa, että koulutuksen perimmäisenä tavoitteena on oppilaan oppiminen ja arvioinnilla tuetaan koulutuksen jatkuvaa kehittämistä yhä paremmin oppimista edistäväksi ja kussakin laissa asetettujen opetus- ja oppimistavoitteiden toteutumista. Valiokunta painotti, että arvioinnilla on myös tärkeä yhteiskuntapoliittinen tehtävä edistää tasa-arvon toteutumista suomalaisessa koulutusjärjestelmässä (SiVM 3/1998 vp HE 86/1997 vp). Hallituksen esityksen mukaan koulutuksen arviointineuvoston tehtävänä olisi toteuttaa koulutuksen ulkopuolisia arviointeja. Valiokunta korostaa sitä, että riippumattomana asiantuntijaelimenä arviointineuvosto päättää arviointien organisoinnista ja tuloksista. Opetushallitus tekee ehdotuksen mukaan kansallisia oppimistulosten seuranta-arviointeja, joihin sisältyy myös tiedon analysointi. Sen tehtäviin ei kuuluisi muu arviointitoiminta. Ehdotukset selkeyttävät arviointijärjestelmää. Arviointitoiminnan keskeinen merkitys on, että arvioinnin tulosten perusteella koulutuksen järjestäjä voi kehittää toimintaansa ja antamaansa koulutusta. Jotta tämä onnistuu, on olennaista, että arvioinnista annetaan palautetta arvioinnin tuloksista. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että arviointijärjestelmässä hitaimmin käyntiin lähti paikallinen arviointi ja siinä on nykyisinkin osin puutteita. Valiokunta korostaa edelleenkin sitä, että paikallinen koulutuksen järjestäjien itsearviointi on olennainen osa arviointijärjestelmää. Itsearviointia koskevat säännökset edellyttävät, että koulutuksen järjestäjät jatkuvasti ja systemaattisesti tarkastelevat omaa toimintaansa. Tarkastelu tuottaa tietoa, jonka pohjalta koulutuksen järjestäjä voi kehittää koulutustaan. Opiskelijat ja heidän huoltajansa saavat arvioinnista tietoa opetukselle asetettujen tavoitteiden toteutumisesta sekä tietoa erilaisten päätösten ja valintojen perustaksi. Hallituksen esityksen mukaan koulutuksen ulkopuolisista arvioinneista ja oppimistulosten seuranta-arvioinneista opetusministeriö laatii arviointisuunnitelman. Valiokunta pitää tärkeänä, että arviointisuunnitelma edelleenkin laaditaan yhteistyössä arvioinnin asiantuntijoiden kanssa. Päätösehdotus Edellä esitetyn perusteella sivistysvaliokunta ehdottaa, että lakiehdotukset hyväksytään muuttamattomina. Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2009 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Raija Vahasalo /kok Tuomo Hänninen /kesk Outi Alanko-Kahiluoto /vihr Timo Heinonen /kok Elsi Katainen /kesk Anneli Kiljunen /sd Sanna Lauslahti /kok Jukka Mäkelä /kok vjäs. Mikaela Nylander /r Lauri Oinonen /kesk Tuula Peltonen /sd Tuomo Puumala /kesk Leena Rauhala /kd Pauliina Viitamies /sd Ilkka Kantola /sd. Valiokunnan sihteerinä on toiminut 2 valiokuntaneuvos Marjo Hakkila.

Vastalause VASTALAUSE Perustelut esityksessä ei selkiydy riittävästi arviointineuvoston ja Opetushallituksen välinen työnjako. Arviointitoiminta tulisi keskittää arviointitoiminnan riippumattomuuden takia sitä varten perustetulle ulkopuoliselle toimielimelle eli koulutuksen arviointineuvostolle. Tällä vältyttäisiin työnjaon epäselvyyksistä ja päällekkäisten arviointien tekemisistä. Arviointisuunnitelman valmisteluun tulee osallistua myös koulutuksen arviointineuvosto, muutoin arviointineuvoston riippumattomuus ohentuu. Arviointineuvoston tehtäviin tulisi kuulua arviointipalautteen tekeminen koulutuksen tilasta suoraan eduskunnalle. Lisäksi kansainvälinen ja kansallinen arviointi olisi integroitava toisiaan täydentäväksi. Ehdotus Edellä olevan perusteella ehdotamme, että lakiehdotukset hyväksytään muutettuina (Vastalauseen muutosehdotukset). 1. perusopetuslain 21 :n muuttamisesta muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) 21 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 32/2003, seuraavasti: 21 3

Vastalause 2. lukiolain 16 :n muuttamisesta muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) 16 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 33/2003, seuraavasti: 16 3. ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 24 :n muuttamisesta muutetaan ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998) 24 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 34/2003, seuraavasti: 24 4

Vastalause 4. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 15 :n muuttamisesta muutetaan ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (631/1998) 15 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 35/2003, seuraavasti: 15 5. vapaasta sivistystyöstä annetun lain 7 :n muuttamisesta muutetaan vapaasta sivistystyöstä 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (632/1998) 7 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 36/2003, seuraavasti: 7 Arviointi Koulutuksen ulkopuolisista arvioinneista opetusministeriö käsiteltävien asioiden valmistelusta ja toi- 5

meenpanosta 6. taiteen perusopetuksesta annetun lain 7 :n muuttamisesta muutetaan taiteen perusopetuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (633/1998) 7 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 37/2003, seuraavasti: 7 Koulutuksen ulkopuolisista arvioinneista opetusministeriö toiminnan järjestämisestä, neuvostossa Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2009 Tuula Peltonen /sd Ilkka Kantola /sd Anneli Kiljunen /sd Pauliina Viitamies /sd Leena Rauhala /kd 6