KOUVOLAN SOTILASHISTORIALLINEN SEURA 15.10.12 Aimo Lindfors RUOTSIN VENÄJÄN VASTAINEN KUSTAAN SOTA 1788-1790 SAVON RINTAMA 1789 PORRASSALMEN TAISTELU 13.6.1789 1. TAUSTATIETOJA SAVON RINTAMASTA ALKUKESÄLLÄ 1789 Toisen sotavuoden 1789 taistelutapahtumat alkoivat Savon Rintamalla huhti-toukokuussa sattuneilla rajakahakoilla ja molemminpuolisilla tiedusteluhyökkäyksillä. Touko-kesäkuun vaihteessa tilanne alkoi kiristyä. Venäläisjoukkojen Suomen Rintaman komentaja (General-en-Chef) ratsaväenkenraali Valentin Musin-Pushkin ryhtyi keisarinnan hyväksymän sotaneuvoston ehdotuksesta 1 huhtikuun alussa valmistelemaan suurhyökkäystä ja ratkaisutaistelua Savoon. Valmistelujen asiantuntijana toimi Savon Prikaatin entinen komentaja eversti George Sprengtporten, joka maanpetturuudestaan kuolemantuomion saavana loikkasi Venäjän armeijan palvelukseen, saaden siellä kenraalimajurin arvon. Loikatessaan Venäjälle hän vei mukanaan aikanaan piirtämänsä Savon alueen kartat sekä maaston ja joukkojen käytön tuntemisen.. Kesäkuun alussa kenraali Musin-Pushkin siirsi Viipurissa sijainneen päämajansa Lappeenrantaan lähemmäs taistelurintamaa Kesäkuun toisella viikolla venäläisten hyökkäys oli valmiina alkamaan Hyökkäyksen tavoitteena oli 2 - tunkeutua Mikkeliin ja ottaa haltuunsa siellä sijaitseva Ruotsi-Suomen armeijan rintamavarikko - Puumalan valtaaminen - kolmelta taholta etenevien osastojen yhtyminen Juvan seudulla, jonka jälkeen - Savon Prikaatin lyöminen sekä - Savon valtaaminen Hyökkäyksen painopiste oli Suomenniemi-Ristiina-Mikkeli tien suunnassa, jossa hyökkäsi jääkäripataljoonalla, ratsuväkirykmentillä ja tykistöpatteristolla vahvennettu kolmen jalkaväkirykmentin rintamaosasto, 7100 miestä, kenraaliluutnantti Ivan Michelsonin johtamana ja kenraalimajuri Sprengtportenin avustamana. Ruokolahdelta Puumalaan tehtäisiin puolustajia sitova hyökkäys vahvennetun jalkaväkirykmentin, 1500 miestä, voimin kenraalimajuri Bogdan von Knorringin johdolla. Savonlinnasta Säämingin kautta Rantasalmelle tehtäisiin sivustahyökkäys vahvennetun jalkaväkirykmentin, 2000 miestä, voimin kenraalimajuri Vilhelm Schultzin johdolla. Savon Rintaman operaatioista oli vastuussa Savon Prikaatin komentaja ruotsinmaalainen 42-vuotias eversti Curt von Stedingt, käytössään 1700 miestä käsittävä prikaatinsa,johon kuuluivat Savon jalkaväkirykmentti, pataljoonan suuruinen Savon jääkärirykmentti sekä kaksikomppanioinen Karjalan rakuunarykmentti. 3 Tilanteen kiristyminen Savon Rintamalla vaati Savon puolustuksen lujittamista. Ruotsi-Suomen armeijan ylijohto,jonka päämaja sijaitsi Porvoossa, päätti myöhään syksyllä 1788 siirtää Porin Rykmentti Savon puolustuksen vahventamiseksi. Sen I pataljoona saapui Savoon maaliskuussa ja sijoitettiin Mikkeliin ja henkipataljoona Mäntyharjulle. Toukokuussa sinne siirrettiin Uudenmaan 1 Toiviainen s. 21 2 s.37 3 s 17
2 Rakuunarykmentin komppania. Vielä määrättiin Pohjanmaan Rykmentti, Porin Rykmentin reservipataljoona sekä yksi tykkikomppania Savon Prikaatin vahvennuksiksi, mutta niiden marssi Savoon lykkääntyi kesäkuun alkuun. Talven aikana perustetut jääkärikomppania ja Savon vapaakomppania sijoitettiin Ristiinaan. Kesäkuun alussa oli Savon Rintaman rivivahvuus 4000 miestä 4 Savon rintaman vastuualuetta pienennettiin perustamalla itärajan ja Savon väliselle alueelle uusi Karjalan Rintama. Puolustusta lujitettiin myös rakentamalla kenttälinnotteita Liiansaareen, Puumalaan sekä Puikon kapeikkoon. Puumalaan sijoitettiin myös tykkivenelaivue. Sotatapahtumat kesäkuussa 1789 on esitetty liitteessä 1 5, Savon Rintaman joukot kesäkuussa 1789 liitteessä 2 sekä venäläisten hyökkäyssuunnat ja Savon Rintaman joukkojen ryhmitys kesäkuussa 1789 liitteessä 3. 2. VALMISTAUTUMINEN TAISTELUUN PORRASSALMELLA Venäläisten suurhyökkäysoperaation painopistesuunnassa Suomenniemi-Ristiina-Mikkeli käytiin ensimmäinen taistelu Savon Rintaman joukkoja vastaan kesäkuun 11. päivänä Kyyrön rajakylässä toistakymmentä kilometriä Ristiinasta etelään. Taistelussa lukumääräisesti moninkertainen kenraaliluutnantti Michelsonin johtama rintamaosasto löi neljäsataapäisen pienen savolaisjoukon, joka useaan osaan hajallelyötynä vetäytyi teiden ja metsien kautta kohti Ristiinaa ja Mikkeliä. Tie oli nyt venäläisille avoin Mikkeliin asti, mutta suomalaisten onneksi hyökkääjä pysähtyi vuorokauden (12.6.) ajaksi Ristiinaan lepoa ja huoltoa varten. Savon jääkäripataljoonan luutnantti Gustav Stjernvall ryhtyi muutamien aliupseerien kanssa kokoamaan Kyyrön taistelun jälkeen 11.6. aamupäivällä pakenevia miehiä saaden kokoon lähes komppanian (80) suuruisen joukon. Tällä joukolla ja Ristiinassa olevalle Savon vapaakomppanian joukkueella hän lähetti Savon Rintaman esikuntaan Mikkeliin raportin Kyyrön taistelun tappiosta sekä omista aikomuksistaan, järjesti vihollistiedustelun, evakuoi Ristiinan kenttäsairaalan potilaat Mikkeliin ja suurimman osan huoltovarastosta Sokkalan kylään, lähetti tykkijaoksen johtajan noutamaan tykkejä Mikkelistä sekä lähti illalla joukkoineen kohti Porrassalmea, jonka hän oli arvioinut parhaimmaksi paikaksi asettua asemiin. 6 Savon Rintaman esikunnassa Mikkelissä luutnantti Stjernvallin ilmoitus aiheutti joukon kiireisiä toimenpiteitä. 11.6 päivän aikana. Komentaja eversti von Stedingt oli tarkastusmatkalla Puumalassa ja Rantasalmella. Hänen sijaisensa everstiluutnantti Adolf Aminoff ryhtyi heti lähettämään tilanneilmoitukset komentajalle, irrottamaan yksiköitä Mikkelin varuskunnasta Porrassalmelle, antamaan käskyä luutnantti Stjernvallille asettumisesta asemiin Porrassalmella, kiirehtimään avuksi tulevan Porin Rykmentin marssia Mikkeliin sekä käskemään paikallistuntemuksen omaavan Savon Jalkaväkirykmentin majurin Georg Jägerhornin keskeyttämään lomansa ja ilmoittautumaan heti esikunnassa. Mikkelistä Porrassalmelle irrotettavien yksiköiden ensiosasto, kaksi joukkuetta Karjalan Rakuunarykmentistä, lähti matkaan saman iltapäivän lopussa kapteeni Carl Adlercreutzin, Suomen sodan ja miekkataistelun jälkeen kuninkaansa vanginneen kenraalin, johdolla. Hän saapui Porrassalmelle illalla, otti vastaan luutnantti Stjernvallin kello 20 saapuneen osaston ja ryhtyi Porrassalmen ensimmäiseksi päälliköksi, käytössään 140 miestä 7 Majuri Jägerhornin ilmoittauduttua, hän sai tilannearvion jälkeen everstiluutnantti Aminoffilta käskyn ottaa johtoonsa Savon vapaakomppania (80 miestä) sekä Karjalan Rakuunarykmentin ilman ratsuja oleva reserviosasto (varaväki-vargerinosasto) (50 miestä) vahvennettuna kahdella kolmen naulan tykillä (20 miestä) ja käydä vihollista vastaan Porrassalmella. Lähtö Mikkelistä tapahtui 11.6. päivän iltana kello 23. 150 miestä käsittävä joukko oli perillä Porrassalmella heti kohta puolenyön jälkeen eli 12. päivän aamun koittaessa. 4 Toiviainen s. 22 5 Kallio-Mannila s. 297 6 Toiviainen ss. 70-71 7 s. 75
3 Majuri Jägerhorn otti nyt johtoonsa kaikki Porrassalmelle siihen mennessä saapuneet yksiköt yhteensä 11 upseeria ja 290 miestä ja ryhtyi heti varustelutöihin, joiden mukaan määräytyivät puolustajan taisteluasemat, niiden miehitys, taistelun kulku ja lopputulos. 8 Hänellä ei ollut aluksi apuna linnoitusupseeria Hän suunnitteli itse tarvittavat kenttävarustukset ja pani työt heti käyntiin. Harjun poikki ryhdyttiin tekemään kiväärimiesten rintasuojaksi tarkoitettua poikittaisestettä traverssia tykkiampuma-aukkoineen.ampuma-alaa raivattiin hakkaamalla metsää etumaastossa aina salmelle asti. 12. päivän aamuvarhaisella majuri Jägerhorn lähetti rakuunatiedusteluosaston aina Ristiinaan asti, asetti etuvartion yhteyspartioineen salmen eteläpuolelle Sokkalaan sekä sivustavartiot Kangassalmelle ja Tuukkalaan. Majuri Jägerhornin alkutoimista alkaa hahmottua edessä olevan taistelun suunnitelma. Etuvartiosto oli työnnettävä niin kauas eteen, ettei vihollinen päässyt yllättämään. Tiedustelun oli oltava jatkuvaa. Sivustoille oli asettava vain pienet osastot. Mahdollisimman suuri torjuntavoima oli koottava salmea vastaan kenttävarustuksin lujitettuihin asemiin. Siinä oli tiheällä tulella torjuttava vihollisen yritykset rynnätä salmen ylitse. Majuri Jägerhorn näyttää päätelleen, että venäläiset koettaessaan saada alkumenestyksestään mahdollisimman suuren edun, lähtisivät Ristiinasta kaikin voimin Mikkeliä kohti ja tulisivat suoraan Porrassalmelle, ainoaan paikkaan, jossa heidät oli mahdollista lyödä. 9 Varhain aamulla 12.6 toimitettiin majuri Jägerhornille Porrassalmelle ne joukkueet, jotka olivat tulleet Mikkeliin asti Kyrön taistelusta. Aaamupäivän lopulla paikalle saapui tiedustelutehtävissä olleita Savon jääkäreitä. Kaikkiaan saapui Porrassalmelle 12. päivän aamun kuluessa yhteensä 190 miestä. Puolenpäivän aikaan oli majuri Jägerhornilla johdossaan parikymmentä upseeria ja 480 miestä. Porin Rykmentin vahvennetun henkipataljoonan saatua kiirehtimispyynnön marssillaan Heinolan tietä Savon Rintaman vahvennukseksi kuormattiin miehet kärryihin nopeuden lisäämiseksi ja taistelukunnon säilyttämiseksi. Pataljoona vahvennuksineen saapui rykmentin komentajan eversti Jacob Gripenbergin johdolla Mikkeliin 12. päivän aamuna kello 8 mennessä. Mikkeliin tarkastusmatkalta hälytetty Savon Rintaman komentaja eversti von Stedingt hyväksyi suoritetut valmistelut, teki tilannearvion perusteella päätöksen ryhtyä taisteluun Porrassalmella sekä antoi taistelun johtamisen eversti Gripenbergin tehtäväksi. 10 Kun eversti Gripenberg kahden komppanian kanssa saapui Porrassalmelle 12.6. n. klo 16, hän tarkasti taistelupaikaksi valitun maaston, suoritetut valmistelut, hyväksyi taistelusuunnitelman sekä käski majuri Jägerhornin jatkaa kenttävarustusten valmistamista ja metsän raivaamista myös salmen etelärannalta. Silta tuhottiin ja tilalle jätettiin vain juoksulankkuja. Nyt olivat paikalla kaikki ne joukot (liite 4), yhteensä 35 upseeria ja 612 miestä, jotka tulivat osallistumaan taisteluun alusta alkaen 11. Porin Rykmentin henkipataljoonan majurinkomppania ja Ruoveden komppania saapuivat paikalle vasta 13.6. klo 11 eivätkä ehtineet osallistua taisteluun Eversti Gripenberg ryhmitti yksikkönsä majuri Jägerhornin taistelusuunnitelman mukaisesti.seuraavasti 12 : Pääasema. Porin Rykmentin komppaniat sijoitettiin harjun laelle traverssin taakse noin 200-miehiseksi keskustaksi. Henkikomppania ja Kyrön komppania ryhmitettiin pitkin traverssia kahdeksi perättäiseksi ampumaketjuksi. Taaemmas tien varteen tien suuntaisiksi ampumajonoiksi sijoitettiin Kyyröstä tulleet, vänrikki Ladaun johtamaksi komppaniaksi yhdistetyt porilaiset. Porin Rykmentin muodostamaa puolustuskeskusta johti majuri Lillienberg. 8 Toiviainen s. 80 9 s. 83-84 10 s. 88-89 11 s. 90 12 Toiviainen s. 94-95
4 Traverssin oikealle sivulle Surnojärven puolelle ryhmitettiin Savon vapaakomppania ja sen oikealle puolelle järven rantaan Savon Rykmentin henkikomppania. Sen eteen tarkkuustuliasemaan ryhmitettiin joukkue Savon Jääkärirykmentin Juvan komppaniasta. Näitä Savon Prikaatin yksiköitä johti majuri Jägerhorn. Traverssin vasemmalle sivulle Kangaslammen rantaan ryhmitettiin Savon Jääkärirykmentin Juvan komppanian pääosa kapteeni Weberin johtoon. Vasen sivusta. Pääaseman vasemman sivustan suojaksi sijoitettiin Kangassalmen pohjoisrannan rantamäelle jalkautettu Karjalan Rakuunarykmentin reserviosasto kapteeni Gisselkorsin johtoon. Oikea sivusta. Pääaseman oikea sivusta oli avoin. Etuvartiotaistelun yhteydessä venäläisten hyökätessä tien suunnassa, ryhmitti kapteeni Adlercreutz käytössään olleiden Karjalan ja Uudenmaan rakuunarykmenteistä kootun osaston ja sille lähetetyn vahvennuksen kanssa sivustan suojaksi Tuukkalaan. Taistelun johtopaikka. Eversti Gripenberg asettui johtamaan taistelua tykkien vierestä tienposkesta parhaalta näköalapaikalta. Komentajan apulaisena oli everstiluutnantti Aminoff. Savon Prikaatin esikunnan edustajana johtopaikalla oli yliadjutantti kapteeni Carl von Döbeln. Tukikeskus. Taistelun suorittamista tukevat yksiköt ja toimintaelimet sijoitettiin harjun taakse Karstulan ratsutilan tienhaaran seutuville. Siellä olevaan notkoon asettuivat lähettirakuunat ja taistelureserviksi määrätty Uudenmaan rakuunarykmentin eskadroona sekä Karjalan Rakuunarykmentin reservijoukkue. Samassa notkossa oli myös haavoittuneiden sidontapaikka. Ampumatarvikkeiden jakopaikka ja taistelukuormasto olivat notkon takana. Porrassalmen taistelupiirros on liitteenä 5 13, johon on piirretty venäläisten tykkipatteriasemat ja hyökkäyssuunta. Liitteessä 6 on esitetty taistelusuunnitelmaan pohjautuva suomalaisyksiköiden ryhmitys. Tiedusteluosasto. Tiedusteluosasto, joukkueet Karjalan ja Uudenmaan rakuunarykmenteistä kapteeni Adlercreutzin johdolla, oli työnnetty salmen eteläpuolelle seitsemän kilometrin päähän Sokkalaan, josta käsin pyrittiin selvittämään venäläisten joukkojen etenemissuunnat ja voimat antautumatta taistelukosketukseen. Tiedustelupartioita lähetettiin kahdentoista kilometrin päähän aina Puntalan tielle saakka. 2.TAISTELU PORRASSALMELLA Ennen taistelua suomalaisilla oli varsin puutteelliset tiedot venäläisen rintamaosaston vahvuudesta, aselajeista ja toiminnasta. Hajatietoja oli saatu kasakoiden jalkaväen, krenatöörien ja jääkärien vahvuudesta. Tykistön paremmuudesta ja määrästä suomalaisiin nähden oltiin selvillä. Venäläisillä sen sijaan oli hyvät ja tuoreet vanginsieppaustiedot suomalaisten asemista ja lukumääristä. Venäläinen 7100 miehen vahvuinen kenraaliluutnantti Michelsonin johtama rintamaosasto (kokoonpano liitteessä 7) aloitti etenemisen Ristiinasta kohti Mikkeliä lauantai-iltana 12.6. klo 21. Hyökkäysreitiksi oll käsketty Porrassalmen kautta kulkeva Mikkelin tie, eikä kenraalimajuri Sprengtportenin ehdottama suomalaisten selustaan johtava Tuukkalan kautta kulkeva ratsupolku. Saatuaan tiedustelutiedon venäläisten liikkeellelähdöstä ja lähestymisestä suomalaisten komentaja eversti Gripenberg lähetti keskiyöllä kolmanneksen voimistaan Uudenmaan Rakuunarykmentin eskadroona, Karjalan Rakuunarykmentin reservijoukkue, Porin Rykmentin henkikomppanian osasto, krenatöörijoukkue sekä musketöörijoukkue yhteensä 200 miestä johtajanaan luutnantti Gripenberg venäläisiä vastaan etumaastossa. Kohtaamistaistelua käytiin noin tunnin ajan viiden kilometrin päässä salmesta sijaitsevalla Hytkän mäellä. Senjälkeen osasto vetäytyi venäläiset jääkärit ja kasakat kannoillaan salmen omalle puolelle hävittäen sillasta loputkin. Samalla vetäytyi myös kapteeni Adlercreutzin johtama tiedusteluosasto Tuukkalan suunnalle suojaamaan Porrassalmen oikeata sivustaa. 13 Kallio Mannila s. 297
5 Venäläisten pääjoukko saavutti salmen sunnuntaiamuna 13.6. vähän kello kahden jälkeen. Kesäyön sumun seasta suomalaiset havaitsivat venäläisten jääkärien ketjuuntuvan salmen ja lammen etelärannalle pensaiden suojaan ja aloittaen tulen. Kasakat parveilivat jääkärien takana ja kenttäjalkaväki miehitti eteläniemen mäet, mutta krenatööripataljoonat jäivät mäkien taakse suojaan. 14 Taistelupäivän aamuna kello 2.30 Savon Rintaman komentaja eversti von Stedingt saapui tarkastuskäynnille Porrassalmelle. Silloin oli tulitaistelu jo alkanut ja venäläiset ajoivat tykkejä asemiin. Komentaja hyväksyi taistelusuunnitelman ja alueen ja joukkojen käytön sekä kenttävarustelutyöt. Tykkiasemien kylkivarustuksia tuli rakentaa sekä koota hirsilauttoja Surnojärven rantaan vastaiskua varten Pellosniemeen. Komentaja oli huolestunut venäläistykistön haupitsien tulivaikutuksesta sekä Tuukkalan suunnasta, jonne lähetettiin vahvistuksena vielä Karjalan Rakuunarykmentin reservijoukkue. Komentajaa epäilytti myös se, pysyisikö suomalaisjoukko taistelun aikana koossa. Taistelupaikalta hän lähetti kuninkaalle Suomen Armeijan esikuntaan Porvooseen tilanneilmoituksen ja tarkastuskertomuksen. Kolmituntisen tarkastuksen jälkeen komentaja poistui kello 5.30 Porrassalmelta tarkastamaan Tuukkalan suuntaa.eikä palannut enää sinne taistelun aikana. Savon Prikaatin esikunnan edustajaksi hän jätti taistelevien luo kapteeni von Döbelnin. Tullessaan Porrassalmelle venäläiset tiesivät jo kohtaavansa siellä vastarintaa. Sen takia eivät heidän etujoukkonsa yrittäneetkään ylittää salmea, vaan jääkärit ketjuuntuivat salmen ja rannan etelärannalle ja aloittivat tulen suomalaisten asemia kohti. Näin suojattiin jalkaväen ryhmittymistä taaemmas ja tykistön asettumista tuliasemiin. Liitteestä 5 ilmenevä venäläisten tykistö ja sen käyttösuunnitelma oli seuraavanlainen.takapatterissa olevien neljän raskaan kuudennaulan kanuunan (n. 96 mm) laakatulta oli käytettävä lähinnä kenttävarustusten tuhoamiseen 700 metrin ampumamatkalta. Sivupatterin kahden kuudennaulan haupitsin päätehtävä oli ampua 500 metrin etäisyydeltä kaaritulta asemien sisään tykkiasemiin ja laakatulelta katveeseen jäävään miehistöön. Etupatterin kahta kolmennaulan kanuunaa (n. 77 mm) voitiin käyttää 350 metrin matkalta ampumaan ryhmitykseen harjulla ja Surnojärven puoleisella sivustalla. Etupatterin toista kanuunaa voitiin käyttää vaihtoasemassa ampumaan lammen puoleiseen sivustaan ja toista kanuunaa jalkaväkeä seuraavana saattotykkinä rynnäkössä. Kaikkien pattereiden tuli voitiin myös keskittää samaan kohteeseen keskityksiä ammuttaessa. Venäläisten tykistö ajoi asemiin pataljoonien ryhmityttyä suojaisiin maastonkohtiin. Tulivalmistelua nopeutettiin panemalla takapatteri ja sivupatteri toimimaan avoasemista, jolloin tarvittiin raivata ampumaalaa vain putkien eteen. Tuli aloitettiin pattereittain sitä mukaa kun ne tulivat valmiiksi. Takapatteri aloitti tulen kello 3.30 ja sivupatteri kello 4 aamulla. Etupatteria varten venäläiset joutuivat suomalaisten häirintätulen alla rakentamaan suojattua tykkivarustusta. Sen valmistuttua etupatteri aloitti tulen heti kohta kello 4:n jälkeen. Hakuammunnan jälkeen venäläisten tykkituli aiheutti paljon tappioita puolustajille. Varsin tulen keskittäminen yhteen kohteeseen kerrallaan aiheutti tappioillaan ahtaalle sijoitetun miehistön kestämiskyvyn kovalle koetukselle. Haupitsien ohella aiheuttivat suomalaisille eniten tappioita venäläiset jääkärit, jotka ryömivät hyvin maastoutuen aivan rantaviivalle asti ampumaan kiusallisen tarkkaa tulta. Suomalaiset vastasivat kahdella pienellä tykillä vihollisen tuleen, mutta jo etupatterin tasalle tuli oli niin epätarkkaa, että ampumisesta oli luovuttava. Kun rantarakennusten tuleen sytyttäminenkään ei onnistunut, oli tyydyttävä ampumaan hajatulta vastarannalle ketjuuntuneita jääkäreitä. Vähän vaille kello 6 aamulla venäläisjääkärit vetäytyivät taaemmas joten suomalaiset luulivat tulellaan karkottaneensa heidät, mutta jääkärien käyminen syrjään tiesikin, että venäläinen kenttäjalkaväki oli lähdössä hyökkäämään salmen yli. Hyökkäysosastona oli kenraalimajuri Rautenfeldtin johtama Viipurin Rykmentti (-patl), joka tykistön kaksituntisen tulivalmistelun jälkeen eteni salmelle, mutta vain sen kärkikomppaniat olivat ehtineet päästä salmen yli, kun vastaiskuun lähteneet porilaiskomppanioiden krenatöörijoukkueet ja Savon jääkärit löivät ne takaisin ja venäläisrykmentin aikomus kuivui kokoon. 14 Toiviainen s. 99
6 Salmen pohjoisrannalle vastahyökänneet suomalaisosastot joutuivat hyökkäyksensä jälkeen venäläisten etupatterin raehaulilaukausten kohteeksi ja niiden oli vetäydyttävä takaisin harjulle. Nähtävästi oli venäläisten aamuhyökkäys tunnusteleva ja keskeytettiin kohta, kun todettiin, ettei vastustaja ollut parituntisesta tykkitulesta huolimatta jättänyt asemiaan, vaan vieläpä tohti lähteä välimaastoon ja heittäytyä lähitaisteluunkin. Tästä oli venäläisten pääteltävä, että vastarinnan murtamista oli valmisteltava voimakkaammin ja seuraavaan rynnäkköön oli lähetettävä valiojoukkoja. 15 Tuloksettoman yrityksen jälkeen venäläiset asettivat jääkärinsä taas rannalle ja näiden taakse kenttäjalkaväkeä ampumaan muskettitulta. Sitten he aloittivat uuden tulivalmistelun, joka kesti runsaat kolme tuntia. Venäläinen tykistö ampui nyt kiivaasti ja nopeutti tulensa äärimmilleen. Näin ankaraa tykkitulta ei Suomen taistelutantereilla oltu ennen koettu. Tulen keskittäminen alkoi aiheuttaa miehistötappioita ja vaurioita varustuksiin Suomalaisten oli tukala väistellä tulikeskitystä ja maata asemissa vihollistulessa toimettomana, sillä omaa muskettitulta oli vielä säästettävä. Ammusten sirinä ja haavoittuneiden huudot järkyttivät mieltä ja useilta alkoi luonto pettää. Miehiä alkoi jättää asemansa ja upseereilla oli täysi työ saada miehet pysymään paikoillaan. Suomalaisten kaksi tykkiä ampui vastaan lakkaamatta yli varojensa oman joukon rohkaisemiseksi. Kello 10:een mennessä varsinaiset ammukset olivat loppuneet ja vajaan tunnin kuluttua raehauliammunnan jälkeen tykit mykistyivät täysin sytyttimien loppuessa. Toinen vastoinkäyminen sattui kun suomalasisten komentaja eversti Gripenberg haavoittui vakavasti musketinluodista komentopaikallaan. Everstiluutnantti Aminoff astui hänen tilalleen johtamaan taistelua. Suomalaisten tykkitulen lakattua alkoi venäläisten hyökkäys noin kello 11. Hyökkäysosastona oli keisarinnan henkivartiokaartin valiojoukko 600 miehen vahvuinen Krenatöörirykmentin pataljoona ja sen takana kasakkarykmentin ratsuväkiosasto suomalaisten takaa-ajoa varten. Hyökkäysosastoa johti itse kenraaliluutnantti Michelson. Kenraalimajuri Sprengtporten lähti hyökkäykseen ensimmäisten krenatöörikomppanioiden mukana. Krenatöörikomppaniat lähtivät läpimurtorynnäkköön en-colonne ryhmityksessä pitkissä rinnakkaisjonoissa. Krenatöörit etenivät täsmällisin askelin ja hyvässä ojennuksessa kuin paraatimarssia etupatterin ohitse. Salmen kapeikossa jonot puristautuivat ahtaassa tilassa yhteen, mutta järjestys säilyi suomalaisten ankarassa tulessakin. Etummaiset miehet heittivät mukana kantamiaan tukkeja salmen poikki ylityssillaksi. Kärkikomppaniat tulivat salmen yli vastustamattomasti, vaikka ne yhteen painautuneina kokivat tappioita. Suomalaiset upseerit empivät hetken, kannattiko lainkaan jäädä odottamaan tuota vankkumatta etenevää rivistöä. Samalla hetkellä päätti suomalaisten tykkijaoksen johtaja luutnantti Uggla viedä toimettoman tykkinsä taakse tuliasemasta, ettei hän menettäisi niitä, kuten Kyyrön taistelussa. Kun tykkejä ryhdyttiin peräyttämään, luulivat lähellä olevat porilaiset, että joukot oli käsketty perääntymään ja alkoivat lähteä asemistaan juuri kun taistelun ratkaisevat hetket olivat koittamassa. Upseereilla oli täysi työ saada miehet pysymään asemissa. Etulinjan porilaiskomppaniat saatiin lopulta järjestetyksi takaisin esteen luo. Mutta pakokauhu oli tarttunut jo taaempana oleviin porilaisiin, jotka säntäsivät pakoon vetäen mukaansa suuren osan Savon vapaakomppaniasta. Lopulta everstiluutnantti Aminoff ja kapteeni Grönvall onnistuivat saamaan miehet viime hetkellä takaisin asemiinsa. Salmen yli päästyään venäläisten krenatöörit jatkoivat etenemistään rantoja pitkin suomalaisten sivustoja kohti tarkoituksena puristaa suomalaiset pihteihin, Kenraalimajuri Sprengtporten toi salmen yli tykin ja komensi krenatöörejä eteenpäin uhaten ampua raehaulilla niitä, jotka epäröivät. Surnojärven rantaa etenevä venäläisosasto pääsi puolustajan asemien tasalle ja puristautui askel askeleelta yhä lähemmäs. Siellä käännettiin Savon henkikomppania ylärinteelle sivuttain ampumaan venäläisiä kylkeen. Oikealla lammen rantaa etenevä venäläisten pääjoukko pääsi puolustajan pääaseman lähelle, mutta siinä sen pysäytti Savon jääkärien tuhoisa tuli, joka lakaisi maahan suurimman osan etummaisista krenatöörijoukkueista sekä valtaosan upseereista. Joukon asema paheni entisestään, kun harjulla olevien porilaisten vasen sivusta käännettiin notkoon ahtautuvaa rivistöä kohti. Krenatöörikomppanioiden suunnanmuutos kohti harjun lakea 15 Toiviainen s. 111
7 ja siirtyminen jonomuodosta rintamahyökkäykseen, aikaansai sen, että savolaisjääkärit pääsivät ampumaan niitä kylkeen ja porilaiset suoraan kohti. Enempiä tappioita välttääkseen krenatöörit ryntäsivät lähitaisteluun poikkiesteelle porilaisten kimppuun. Avuksi ryntäsivät pakoon lähteneet suomalaisyksiköt. Myös oikealla sivulla krenatöörit ryntäsivät lähitaisteluun Savon rykmenttiläisten kanssa. Venäläiset lyötiin pois kaikkialta asemista. He vetäytyivät muutaman kymmentä askelta, heittäytyivät rinteelle ja aloittivat muskettitulen. Heidän tulensa oli kuitenkin umpimähkäistä ja tehotointa. Ruudinsavun vuoksi he eivät olleet havainneet suomalaisten keskuudessa tapahtunutta sekaannusta ja luulivat pakoyrityksestä lähitaisteluun ryntääviä miehiä suomalaisten apujoukoiksi. Kenraaliluutnantti Michelson sai vammoja suistuttuaan satulasta, kun hänen altaan ammuttiin ratsu. Hän yritti turhaan palauttaa järjestystä krenatöörijoukkoon ja saada heidät uuteen rynnäkköön. Kenraalimajuri Sprengtportenin etuasemaan tuoma tykki teki pahaa jälkeä suomalaisten riveihin. Itse hän haavoittui vaikeasti olkapäähän Savon jääkärin tussarin luodista, jääden makaamaan tykin viereen. Kun venäläiset krenatöörit olivat maanneet puolustajan edessä neljännestunnin, kykenemättä lähtemään uuteen rynnäkköön ja menettäen koko ajan lisää miehiä, kenraaliluutnantti Michelson palasi salmen taakse etupatteriin ja käski rummuttaa perääntymismerkin. Sen kuultuaan krenatöörit palasivat takaisin tilapäiseen puolustukseen eteläniemen kärjen tasalle tykistön ampuessa suojatulta ja suomalaisjoukkkueen ahdistaessa. Kenraaliluutnantti Michelson odotti suomalaisten ryhtyvän vastahyökkäykseen. Sitä estämään aloittivat krenatöörit ja jääkärit kello 11.30 kiivaan muskettitulen suomalaisia kohti. Venäläisten tykistö yhtyi tulitukseen. Tappioita alkoi tulla ja tärkeitä johtajia haavoittui joukossa kapteeni von Döbeln. Mutta täydennystäkin alkoi saapua. Porin Rykmentin majurinkomppania ja Ruoveden komppania saapuivat paikalle vähän ennen puoltapäivää. Venäläisiä hämättiin käskemällä reservissä ollut eskadroona esiintymään suuriäänisesti etulinjassa. Suomalaisasemissa tunnit kuluivat, tappioita aiheutui lisää, ruutisäiliö räjähti, ja ammukset alkoivat taas loppua, mutta apua ei kuulunut. Lopulta pitkän odotuksen jälkeen kello 18 illalla saapui tykkikomppania kuusinaulaisine tykkeineen paikalle. Suomalaiset pääsivät nyt ensi kertaa tulittamaan venäläisten pattereita tuhoa aiheuttaen. Kello 20 illallla saapui viisikomppaniainen Pohjanmaan Rykmentti paikalle, jolloin venäläiset olivat jo luopuneet taistelusta. Majuri Jägerhornin johtama osasto kävi tutkimassa koko eteläniemen todeten sen tyhjäksi. Ratsutiedustelupartio kävi Sokkalassa asti ilmoittaen venäläisten marssivan Ristiinaan. Seitsemäntoista tuntia kestänyt taistelu Porrassalmella oli päättynyt 16 3. TAISTELUN TAPPIOT, SOTASAALIS SEKÄ AMPUMATARVIKEKULUTUS Porrassalmen taistelun tappiot perustuvat yhdistelmäarvioihin eri joukko-osastojen sotatoimikertomuksista Niiden mukaan suomalaiset menettivät kaatuneina 4 upseeria ja 60 aliupseeria ja miestä. Haavoittuneita oli 13 upseeria ja 180 aliupseeria ja miestä. Vangiksi joutuneita oli vain kaksi ratsumiestä. Kokonaismenetykset olivat siis 10 % kaatuneina ja 30 % haavoittuneina Venäläisten tappiot voidaan arvioida ristiriitaisten kertomusten yhdistelmänä vain suuruuusluokkana. Sen mukaan venäläiset menettivät taistelussa noin 300 miestä kaatuneina, joukossa 7 upseeria ja noin 500 miestä haavoittuneina ja vankeina, mikä tekee tulivyöhykkeellä toimivista joukoista noin 12 % kaatuneina ja noin 20 % haavoittuneina. Suhteellisesti olivat venäläisten tappiot samaa luokkaa kuin suomalaisten. Sotasaaliiksi saivat suomalaiset kaksi täyteenkuormattua patruunavaunua, 258 kivääriä, 108 sapelia ja kaksi kasakankeihästä. 16 Toiviainen ss. 121-131
8 Suomalaisten ampumatarvikekulutus on arvioitu olleen noin 60 000 kiväärin patruunaa. Tykinammukset ammuttiin varikolta loppuun. Jos siihen lisätään vielä tykkikomppanian ammukset, suomalaiset tykin ampuivat noin 500 tykilaukausta. Venäläisten ampumatarvikekulutus on vain arvioitavissa. Taistelukertomuksista päätelle heidän tykistönsä ampui ainakin kymmenkertaisesti suomalaisiin verraten. Kivääripatruunoiden kulutus ei liene suhteellisesti yhtä suuri. 4. JOHTOPÄÄTELMIÄ Porrassalmen taistelussa saavutettu voitto oli suurin ja kunniakkain koko Kustaan sodan maasotatoimissa. Se oli Ruotsi-Suomen armeijan pitkään odotettu voitto venäläisistä sitten Kaarle XII aikojen. Samalla siitä tuli Suomen sotahistorian suurin voitto ennen itsenäistymistä. Porrassalmen taistelulla oli ratkaiseva merkitys koko Savon kesäsodan kululle ja tulokselle. Venäläiset oli saatava pysäytetyksi Mikkelin eteläpuolelle, että voimat saataisiin kootuksi ja Savon Prikaati pysyisi yhtenäisenä ja johdettuna voidakseen saada tilanteen taas hallintaansa ja kyetäkseen suotuisimmassa oloissa käymään ratkaiseviin taisteluihin venäläisiä vastaan. Venäläiset eivät Porrassalmen taistelun jälkeen päässeet laajentamaan alkumenestystään eivätkä pystyneet murtamaan Savon Rintamaa. Kuningas Kustaa III sai Savon Rintaman komentajan tilanneilmoituksen Porrassalmen voitosta kiitolaukkaan Porvooseen kiiruhtaneelta lähetiltä, korpraali Adolf Brakelilta 15.6 aamulla. Loistava voitto riemuitsi kuningas luettuaan tilanneilmoituksen. Korpraali Brakelin hän ylensi vänrikiksi, antoi hänelle upseerin kokardin ja 20 tukaatin rahalahjan. Keisarinna Katariina Suuri sai kävelyvauhtia Pietariin tulleen tappioilmoituksen Porrassalmen taistelusta vasta viidentenä päivänä taistelun jälkeen. Kun hänelle 18.6. kerrottiin, että kenraali Michelson oli kärsinyt Savossa suuren tappion, hän pahastui siitä kovin. Kahteenkymmeneenseitsemään vuoteen en ole kuullut mokomaa uutista. Kaksikymmentäseitsemän vuotta olivat koko hänen siihenastinen hallitusaikansa. 17 10 Liitettä Liite 1 Sotatapahtumat kesäkuussa 1789 Liite 2 Savon Rintaman joukot kesäkuussa 1789 Liite 3 Venäläisten hyökkäyssuunnat ja Savon Rintaman joukkojen ryhmitys kesäkuun alussa 1789 Liite 4 Porrassalmen taistelun 13.6.1789 suomalaisyksiköt Liite 5 Porrassalmen taistelun 13.6.1789 piirros Liite 6 Taistelusuunnitelmaan pohjautuva suomalaisyksiköiden ryhmitys Porrassalmella 13.6.1789 Liite 7 Porrassalmen taistelun 13.6.1789 venäläisjoukot Liite 8 Venäläisen Viipurin Rykmentin (-) hyökkäys Porrassalmella 13.6.1789 klo 06.00 Liite 9 Venäläisten päähyökkäys Porrassalmella 13.6.1789 klo 11.00 Liite 10 Porrassalmen taistelun sotatoimikertomus LÄHTEET Jaakko Toiviainen: Porrassalmi 1789. Sotahistoriallisen Seuran julkaisuja V. ISBN 951-95217-2-0 Joensuu 1980 Raimo Kallio-Mannila: Porilaisten marssi I ISBN 952-90-4148-9. Jyväskylä 1992. 17 Toiviainen ss. 136-137