VARHAISTA RAUDANVALMISTUSTA KYMIJOKILAAKSOSSA Jouni Jäppinen Syksyllä 2010 löysimme pyhtääläisen Rune Nygårdin kanssa Koskenkylä-Kotka moottoritien linjalta metallinilmaisimella viitteitä kahdesta rautakautisesta kohteesta. Museovirasto oli tutkinut tielinjan jo vuonna 2005 tunnistamatta kohteita. Ilmoitimme kuitenkin havainnoistamme Museovirastoon, kuten asiaan kuuluu. Puolen vuoden kuluttua ilmoituksista alkoi olla selvää, ettei aika riittäisi kahden kohteen arkeologisiin tutkimuksiin; tietyöurakka oli päätetty käynnistää syksyllä 2011. Projektin kuluessa löysimme useita muitakin rautakautisia kohteita ja ensimmäiset todisteet varhaisesta raudanvalmistuksesta Kymijokilaaksossa. Metallinilmaisin ja arkeologinen katse Pidämme itäisen Uudenmaan ja Kymenlaakson rautakautta koskevaa löydöttömyyttä epätodellisena monista eri syistä ja syksyllä 2010 päätimme tutkia seudun jokilaaksoja tarkemmin. Potentiaaliset kohteet paikansimme etukäteen monipuolisen aineiston avulla. Tutkijoiden arkeologinen katse ei takaa kohteiden tunnistamista maastossa, joten tarkistimme myös tulevan moottoritien maastokäytävän uudelleen. Löytöilmoituksia tehtäessä Museoviraston intendentti ilmoitti, ettei yhtään uutta kohdetta, tai esinettä ehdittäisi tutkimaan vuosikausiin. Puolenvuoden kuluttua intendentti kertoi ruuhkan edelleen jatkuvan ja johtuvan mm. metallinilmaisinharrastuksen kasvusta, viraston muuttoruljanssista, organisaatiouudistuksesta, säästöpaineista, virkojen täyttämättä jättämisestä. Intendentti pyysi, ettemme enää häiritsisi Museovirastoa tielinjalla olevilla kohteilla. Myös yli-intendentti oli sitä mieltä, että tutkimuksia olisi hankalaa käynnistää jälkikäteen, sillä kohteiden olisi pitänyt löytyä silloin, kun arkeologit tutkivat tielinjan. Tästä olimme samaa mieltä. Otimme yhteyttä Helsingin yliopistoon sekä yksittäisiin tutkijoihin Strukan keskiaikainen sormus. Kuva Visa Immonen. Hiisi 17
Loviisan Viirankosken (vas.) ja Bornholmin rautaiset vyönhaat ajoittuvat esiroomalaiselle rautakaudelle ja ovat ehkä peräisin samasta pajasta. Kuva Rune Nygård. ja haimme samalla Museovirastolta tutkimuslupaa muutamien rautaesineiden metallurgiseen tutkimukseen. Lupaa ei herunut, mutta intendentin mukaan lupakäytäntö koskee vain sellaista materiaalia, jotka on ehditty rekisteröidä KM-numerolla, joten saatoimme aloittaa materiaalin tarkemmat tutkimukset saman tien. Ave Maria Gratia ja identtiset kaksoset Kaikki työryhmän löytämät kohteet tunnistettiin etukäteen tehdyn kartta-analyysin perusteella, johon käytettiin tavanomaisten karttojen lisäksi historiallisia ja geologisia karttoja sekä kuvan Lidar- korkeusmalleja. Kartat Maanmittauslaitos. Typologisen tutkimuksen vaikeudesta on mainittava pari esimerkkiä, joista ensimmäiseksi Runen Kymijoen Strukan jokihaarasta löytämä Ave Maria Gratia -tekstillä koristeltu keskiaikainen sormus. Emme saaneet Museovirastolta vastauksia tiedusteluihimme, joten toimitimme sormuksen Helsingin yliopistoon tutkittavaksi. Epäilimme sormuksen liittyvän keskiaikaisten luostarikalastamoiden, tai Pyhtään kirkon toimintaan. Strukan sormuksesta julkaistiin vajaan vuoden kuluttua yliopistollinen tutkimus (SKAS 4/2012/Immonen), joka vahvisti käsityksiämme. Toisena esimerkkinä voi mainita niin ikään Runen Viirankosken eteläiseltä tasanteelta moottoritien vierestä löytämän rautaisen spiraalikoristeisen vyönhaan (KM 39609:30), jonka käyttötarkoitus selvisi nopeasti järkeilemällä; oli arkeologiset todisteet. Haka oli löytyessään heikossa kunnossa ja esine pysyi muodossaan lähinnä ruosteen ja pyhän hengen avulla. Rune löysi pian Göteborgin museon tietokannasta ensimmäiset tiedot vastaavasta esineestä. Museoviraston kokoelmayksikössä käyttötarkoitusta ei sen - tiin takaisin noin vuoden kuluttua. Siihen mennessä olimme ehtineet kaivaa pohjoismaisista kaivausraporteista tiedot viidesneljä esiroomalaiselta rauta- 18 Hiisi
kaudelta ja yksi pronssikauden loppupuolelta. Yksi haka oli löydetty 1800-luvulla Kanegårdista Bornholmin saarelta ja totesimme juuri sen olevan täysin identtisen Viirankosken esineen kanssa ja peräisin jopa samas- Kansallismuseon tutkijoilta ajatukselle tukea ja jo seuraavalla viikolla tutkijat ilmoittivat, että löytö on erittäin mielenkiintoinen ja esineet identtiset. Kelttiläisvaikutteisen Bornholmin ajoitus on noin 500 300BC, joskin 1950-luvulla on keskusteltu myös hiukan nuoremmasta ajoituksesta, joka sopi kuvaan mainiosti, sillä läheltä vyönhaan uunin hiilinäytteen AMS- tulos (Poz-57349) osoitti vuosia 200 47calBC. Toimitimme tutkijoille myös valokuvia esineistä, piirtämiämme karttoja kohteista, sekalaisia koekuopitukseen perustuvia kontekstitietoja, keramiikka, palanutta luuta ym. Yliopistotutkijat olivat poikkeuksetta hyvin kiinnostuneita havainnoistamme ja sama innostunut ilmapiiri tuli vastaan myös ulkomaisten yliopistojen, tutkimuslaitosten ja museolaitosten tutkijoiden kanssa asioitaessa. Useita johtavia rautakauden tutkijoita vieraili paikan päällä Ahvenkoskella ja Viirankoskella neljän vuoden kuluessa. Viikinkejä ja kuonakikkareita Ensimmäisenä tielinjalta löytynyt Ahvenkosken muinaissatama kaikkineen (Haasianiemi), oli vaikuttava löytö. Varsinkin, kun olimme ehtineet spekuloimaan ääneen viikingeillä ja kuitanneet huomautuksia jopa viikinki-sanan käytöstä kotisivujen tiedostokansion nimenä. Voi, meitä yliinnokkaita harrastajia! Oletimme kuitenkin intuitiivisesti sataman olleen käytössä jo viikinkiajalta lähtien ja myöhemmin alueelta tehdyt löydöt polttohautoineen viittasivatkin täysin kiistatta viihallinto-arkeologi tosin epäili Loviisan esihistorianäyttelyn yhteydessä kykyämme tunnistaa tai määrittää maasta löytyneitä esineitä: Kyllä ne sitten Museovirastossa tutkivat - ovathan he sentään maistereita. Kuulimme projektin aikana muitakin humoristisia käsityksiä. Koska Museovirasto ja maakuntamuseo kiistivät Ahvenkoskella olevan mitään muinaisjäännökseen viittaavaa, otimme yhteyttä Helsingin yliopistoon sekä johtaviin pohjoismaisiin ja balttialaisiin viikinki- ja satamatutkijoihin, joille toimitimme runsaasti materiaalia. Puolet tutkijoista allekirjoitti näkemyksemme saman tien ja toinenkin puoli myöhemmin, tutkittuaan materiaalia pitempään. Helsingin ja Turun yliopistojen sekä muutamien muiden johtavien tutkijoiden mukaan keramiikka vaikutti rautakautiselta ja esineistö sopi parhaiten 1100-luvulle. Helsingin yliopiston osteologi tunnisti Ahvenkosken polttohaudasta löytyneen palaneen luun aikuisen ihmisen luuksi (Helsingin yliopisto/salo 2012). Jouluviikolla 2013 saimme Ajoituslaboratoriolta ikimuistettavan joululahjan! Hautaan tehdyn koekuopan pohjalta löytyneestä luunsirusta tehty AMS ajoitus (Hela-3324/ Oinonen 2013) osoitti vuosia 775 980calAD. Palapelin kuva alkoi hahmottua ja totesimme ääneen Ahvenkosken muinaissatamasta juuri ennen sataman pohjoisosien tuhoutumista löytyneen merovingi- tai viikinkiaikaisen väkipuukon poikkileikkaus, joka osoittaa veitsen damaskoiduksi. Veitsi löytyi vanhan lähteen vierestä ja herätti kysymyksen mahdollisesta uhrilähteestä. Veitsen vieressä oli pieni rullapäinen rengassolki. Kuva Jouni Jäppinen.. löytäneemme itäisen Suomenlahden ensimmäisen viikinkiaikaisen polttohaudan. Museovirasto kehotti pidättäytymään tiedottamisesta, mutta katsoimme tiedotteelle olevan riittävät perusteet ja uutinen levisi parissa päivässä jokaiseen maanosaan. Mm. Popular Archaeology julkaisi löydöistä kaksi eri uutista parin vuoden välein. Vain muutamia päiviä ennen sataman pohjoisosien lopullista tuhoutumista satojen tonnien kalliomassojen alle, ehdimme Hiisi 19
Viirankoskella aivan moottoritien eteläisen ajoradan vieressä sijaitsi ilmeisesti kansainvaellusaikaan ajoittuva hauta, jonka esineistöön kuuluin mm. kierteinen rengasneula (KM 39609:5) ja oheinen pronssilevystä taottu amuletti. Kuva Jouni Jäppinen. vielä pelastaa tiealueelta mm. atuloiden katkelman, virkkuukoukun, väkipuukon ja pienen rullapäisen hevosenkenkäsoljen (KM39597:1 3), kaikki merovingi- tai viikinkiajalta. Metallinilmaisimien signaaleiden perusteella tien ja meluvallin alle jäi runsaasti esineistöä ja käsityksemme mukaan 4 5 mahdollista rakennuksen sijaa, joista osa oli todennäköisesti keskiaikaisia. Löysimme projektin myötä 20 rautakautista kohdetta. Joidenkin kohteiden kuonaa pidimme ulkoisten ominaisuuksien ja mikrorakenteen perusteella raudanvalmistuskuonana. Ruuhkia välttääksemme ja aikataulussa pysyäksemme turvauduimme Ajoituslaboratorion lisäksi myös kahden ulkomaisen tutkimuslaitoksen apuun. Osan analysoitavista näytteistä valmistimme itse. Niistä tuli varsin kelvollisia ja mikrorakennetarkastelun perusteella valitsimme parhaiten soveltuvat näytteet tarkempiin SEM/EDS tutkimuksiin, jotka teetimme Englannissa (Blakelock 2014). Saatoimme todeta alustavasti seitsemässä kohteessa esiintyvän raudanvalmistuskuonaa. Ratkaisevaksi osoittautui alkuaineiden, kuten mangaanin pitoisuus sekä wüstiitti- dendriittien rakenne kuonassa. Tuloksien mukaan kuona on mahdollista määrittää alustavasti myös nk. kotikonstein, jolla taas lienee merkitystä varsinaisen tutkimuslinjan valinnan ja kustannusrakenteen kannalta. Pienialaiset asuinpaikat ajoittunevat kontekstiensa ja teettämiemme tutkimusten perusteella varhaiselle rautakaudelle ja ajanlaskun alun tienoille joka edelleen viittaisi siihen. Tulokset viittaavat siihen, että raudanvalmistustaito rantautui maahamme useilta eri ilmansuunnilta samaan aikaan. Sedimentoituva kulttuuri Ikivanhoja kulttuurimaisemia halkaisee juuri avattu moottoritie massiivisine meluvalleineen ja siltoineen. Liikenneviranomaiset ovat luonnehtineet luomusta uudeksi kerrokseksi vanhojen kulttuurikerrosten päällä. Kahden kohteen samanaikaista tuhoutumista tien alle ilman riittäviä arkeologisia tutkimuksia voi aivan vapaasti kutsua myös skandaaliksi, jonka allekirjoittivat useat johtavat tutkijat niin kotimaassa kuin naapurimaissakin. Ilman tehtyjä toimia ja Helsingin yliopiston sekä eräiden yksittäisten tutkijoiden aktiivista roolia kumpikin tien alle tuhoutunut kohde olisi jäänyt kokonaan tutkimatta. Nytkin vain toiseen niistä, Ahvenkosken Haasianiemeen saatiin järjestetyksi viime tingassa auttavat pelastuskaivaukset, jonka päätöksen yhtenä perusteena tosin toimi ulkopuolinen mielenkiinto. Ymmärrämme hyvin, että arkeologian harrastajat ovat ulkopuolisia, mutta emme sitä, että riippumattomat arkeologit ja jopa yliopistokin tiedeyhteisönä luokitellaan tutkimuskentän ulkopuolisiksi? Voi myös kysyä, onko kiireessä toteutetut pelastuskaivaukset 2000-luvun arkeologista tutkimusta? Projektin alkuvaiheessa Museoviraston virkailija kuvaili yliopistojen roolia arkeologisissa tutkimushankkeissa tähän tapaan: Museovirasto edustaa maamme ylintä arkeologista tietämystä ja yliopistot tulee vasta kakkosena. Meidän oli projektin uskottavuuden kannalta välttämätöntä hankkia kohtalaisen kattava kuva sekä viraston toteuttamista tutkimuksista että 2000-luvun monitieteellisistä 20 Hiisi
Kymijoen törmiltä löytyi myös viitteitä kansainvaellusajan asutuksesta ja toiminnasta, kuten kuvan Tammijärven asutusklusteriin liittyvä Nutanesin kolmiojalkasolki, joka on tähän mennessä ensimmäinen kansainvaellusaikaan liittyvät esine Kymijokilaaksosta. Kuva Jouni Jäppinen. yliopistotutkimuksista. Kun tuon kuvan ynnää kaikkeen neljän vuoden aikana kokemaamme, mainittu käsitys projisoituu täysin päinvastaisena. Lopuksi totean erästä viraston tutkijaa lainaten: Näitähän sattuu. No, sattumuksista huolimatta jaksamme uskoa näkevämme joskus tälläkin seudulla oikean monitieteellisen tutkimuksen, jonka tutkimuskysymys voisi olla vaikkapa rautakautinen asutus itäisen Suomenlahden rannikon jokilaaksoissa. Tutkimus tulisi käsityksemme mukaan aloittaa ainakin puolensadan aiemmin tutkitun kohteen uudelleen inventoinnilla välillä Sipoo - Virolahti, jolloin arkeologisen katseen apuna tulisi ehdottomasti käyttää metallinilmaisinta. Johan alkaisi rautakauden pinttynyt likapyykki kaikkine autioteorioineen liota vauhdilla. Yliopistoilla tutkimuslaitoksineen lienee tieteellisessä mielessä parhaat edellytykset mainitun tyyppisen tutkimushankkeen läpiviemiseen. Mutta vakavasti otettaville tutkimushankkeille pitäisi löytää jostain realistiset tutkimusresurssit? Luonnollisesti myös seudun kuntien ja kaupunkien tulisi tämä osaltaan ymmärtää. Harrastajatutkimuksemme jatkuvat tulevaisuudessakin. Nälkä on itse asiassa kasvanut syödessä, joten perästä kuuluu. Arkeologian harrastajiin usein liitettyjen käsitysten löytämisen riemun, tai ulkoilusta saatavan nautinnon sijaan me kun janoamme vain tietoa ja aina vain lisää tietoa. Siihen meillä on jopa lakiin kirjattu oikeus. Pyrimme myös syventämään alaan liittyviä valmiuksia mm. akateemisten opintojen ja kansainvälisen yhteistyön muodossa. Kiitän kaikkia niitä tahoja ja useita yksittäisiä tutkijoita, sekä Kymenlaakson rahastoa ja Svenska Kulturfondenia, joilta saimme niin tutkimuksellista, taloudellista kuin muunkinlaista apua projektin kuluessa, jolla oli suuri merkitys sekä henkilökohtaisella tasolla että projektin uskottavuuden kannalta. Tarkempia tietoja löytyy alla mainitulta sivustolta. Kirjoittaja on loviisalainen kultaseppä ja arkeometallurgian harrastaja, joka viimeistelee kulttuurihistorian opintoja Turun yliopistossa. Lisätietoja tutkimuksesta osoitteessa (också på svenska): www.rautakymi.fi Hiisi 21