KEIKALLA Mauri Rautiainen - soitosta elämälle merkitys
Toholampinen Mauri Rautiaianen luettelee orkestereita, joita on matkatessa perustanut ystäviensä kanssa. Näihin muisteloihin osuu jotain arvokastakin ja voidaan sanoa, että soittaja on saanut tätä kautta rikkautta ja sisältöä elämään, jota ei ehkä muutoin olisi saanut. Kuten monen muun soittajan kohdalla ovat erilaiset soittoprojektit kautta aikain osuneet myös Maurin matkan varrelle. Näistä projekteista voisi mainita orkesterin nimeltään Vikke Maunula ja Putkimiehet. Orkesterin keulakuvana oli tietenkin yksi maakunnan legendaarisista muusikoista, Vilho Maunula. Komealla keikka-ajoneuvolla orkesteri kulki viihdyttämässä tanssijalan pakottamia musiikin ystäviä eri puolilla maakuntaa. Orkesterin kokoonpano oli Vilho Maunula harmonikka, Mauri Rautiainen midi harmonikka ja taustalaulu, Erkki Savinainen laulu sekä Jukka Laakso rummut ja laulu. Vikke Maunula ja Putkimiehet
Palataan ajassa vuoteen 1970 WÄÄRÄ VITONEN 1970 Mauri Rautiainen midi hanuri ja taustalaulu, Jukka Laakso rummut ja taustalaulu, Olli Anttila kitara, Viikonloput työllistivät pääsääntöisesti ja soittomatkat suuntautuivat enimmäkseen Keskipohjanmaan lisäksi itäsuomeen ja koillismaalle. Menoa olisi ollut enemmänkin, mutta kaikilla oli myös oikia työ hoidettavana ja se rajoitti laajentamasta reviiriä. Tällä yhtyeellä keikkailimme viitisen vuotta. DUO SOINTUSET 1988 Jukka Laakso laulu, Mauri Rautiainen midi hanuri ja taustalaulu Duo Sointuset kiersi ja soitti ravintoloissa ja pienemmillä tanssipaikoilla. Menoa riitti aivan mukavasti. Kuten niin monesti, kasvoi nälkä syödessä eli kaipuu suuremmille estradeille ja niin oli edessä miehistön lisäys. TANSSIYHTYE PANAMA 1991 Jukka Laakso laulu, Mauri Rautiainen midi hanuri ja taustalaulu, Veijo Porkola kitara ja laulu Veijo Porkola oli laulumiehiä ja liittyi mukaan orkesteriin. Toholammilla oli aikoinaan legendaarinen Panama yhtye. Koska Veijon isä oli tuossa kuulussa orkesterissa, otimme nimen uudelleen käyttöön. Menoa oli kovasti ja jonkun ajan kuluttua kasvoi orkesterimme miehitys jälleen yhdellä.
TANSSIYHTYE PANAMA Jukka Laakso laulu, Mauri Rautiainen midi hanuri ja taustalaulu, Veijo Porkola kitara ja laulu, Ari Hylkilä basso ja taustalaulu Ari Hylkilän astuessa remmiin saatoimme laajentaa keikka-alueen kattamaan koko Suomen. Jokin aika mentiin tällä porukalla, kunnes Veijo lähti opiskelemaan ja laittoi muun porukan tuumaamaan jatkoa. Veijon tilalle saimme kuitenkin nuoren Iiro Tuikan, joka olikin kova poika soittamaan hanuria. Esiinnyimme Jukan kanssa duona edelleen silloin tällöin ja olimme jo aikaisemmin houkutelleet silloin vasta neljätoista vuotiaan Iiron mukaan näille keikoille. Saatoimme tästä triosta käyttää myös nimeä Villit Viisriviset. Olimme palaamassa Panaman keikalta, jostain itäsuomesta, kun autossa kehkeytyi keskustelu yhtyeen nimen vaihdosta. Siinä tuli vaikka minkälaisia nimiehdotuksia. Joku ehdotti nimeksi riemurasiaa, joka alkoikin tuntua mukavalta. Loppujen lopuksi muutimme sitä hieman ja niin nimeksi tuli Viihdytysorkesteri Riemuradio. VIIHDYTYSORKESTERI RIEMURADIO 1999 Mauri Rautiainen midi hanuri ja taustalaulu, Jukka Laakso laulu, Iiro Tuikka hanuri, Ari Hylkilä basso ja taustalaulu, Riemuradio kiersi keikoilla aina Hangosta Ivaloon. Säestimme eri artisteja ja menoa riitti vaikka kuinka paljon. Kiersimme maan suurimmat tanssiareenat, samoin kuuluisat ravintolat, Vanhan tanssikellarista muihin nimekkäisiin paikkoihin. Tällä porukalla teimme
muutaman cd-levyn ja kasetteja. Lisäksi on mainittava yhtyeessä tuuranneet soittajat, joita olivat Jukka Stenroth rummuissa ja Eero Niemi bassossa. Vuosituhannen vaihtuessa oli yhtye vahvassa myötätuulessa josta osoituksena oman levyn NUOTIOTULELLA julkaisu vuonna 2001 sekä finaalipaikka tanssiyhtyeiden SMkilpailuissa vuonna 2004. Keskipohjanmaa-lehti kävi orkesterin pakeilla tuon levyn julkaisun tiimoilta. Artikkeli on luettavissa täällä. Viimein tuli keikkailu tiensä päähän. Takana oli noin 4000 keikkaa vuodesta 1970 asti. Tulihan siinä nuohottua monenlaisissa paikoissa. Musiikki on antanut elämälle suunnan, josta täytyy olla kiitollinen. Niin panimme pillit pussiin ja aloimme elää normaalia elämää. Riemuradio Alaviirteen Meripaviljongilla 2004 Iiro Tuikka, Eero Niemi, Jukka Laakso ja Mauri Rautiainen. Kun soiton on niinkin väkevästi saanut kokea, kuin me noina vuosina koimme, hiipii soittamisen ja keikkailun kaipuu hiljaa puseroon vielä kauan sen jälkeen, kun lopettamispäätös on tehty. Näin tälläkin kertaa. DUO KORPIROJU 2009 Jukka Laakso laulu, Mauri Rautiainen midi hanuri ja taustalaulu Kun viikonloppu koittaa, astuu rauhattomuus kuvaan ja sitä on kipiä ku lehemä ja niin me Jukan kanssa taas tuumattiin, että ei kun baanalle. Niin me perustimme tämän duon ja meno oli heti aika kiivasta. Näin keikkailimme vielä muutaman vuoden, kunnes viimein päätimme, että nyt saa riittää ja tämä päätös siirtyä normaalin elämän pariin on pitänyt vielä.