~aabolaisttn &ukustura rp. JÄSENLEHTI N:O 16 Maaliskuu 1992 S isä 1 1 y s: Johannes Paavolainen kuollut............... 2 Kivenna\an kirkkomäellä juhannuksena 1991............ 3-6 Kenen Katri Paavolaisen hautakivi?............... 7-8 Maria Paa\olainen (muistelmia).......... ~..... 9-12 Sukumme vanhin.......................... 13 Sukellus menneisyyteen.................... 14-18 Tuttipullo blues................... 19 Keulakuva.................... 20-21 Lintuharrastukseni.............. 22-28 Outo kirje Hauhon Laurin postilaatikossa.... 29-31 Sukukokous ja -juhla...................... 32 Kutsu sukukokoukseen............... 33 Johtokunnan jäsenten osoitteet ja puhelinnumerot.......... 34
S U K U S E URA N KUN N 1 A J Ä SEN J 0 H ANN E S V 1 L H 0 PAAVOLAINEN s. 5.7,1907 K, 26.1.1992
- 3 - KIVENNAVANKIRKKOMÄELLÄ JUHANNUKSENA1991 "Mänkää kirkkomääel ja veisatkaa auv i «vi rsi ni i, ett måk raikuu", olimme saaneet evästykseksi \anhalta karjalaiselta sukulaiselta Kivennavan matkaa suunnitellessaloole. Nyt olimme nousemassa Ki vennavan kirkkomäkeä viettääksemme siellä hartaushetken. Oliko tämä totta? Kangasalan kivennapalaiset olivat tätä tilaisuutta jo pitkään va l.mistelleet, mutta voisiko se kuitenkaan toteutua? Hetki tuntui epätodelliselta. - Entinen oli kirkkomäki, tie samalla paikalla, esi-isiemme ja -äitiemme tiiviiksi tallaama tie. Vaahterapuusto oli harventunut tien vierestä, kuitenkin muutama entinen puu ryhdi k- käänä "seisoo se uhmaten aikaa" - mitä ne olivatkaan nähneet, sen voimme vain aavistaa. Astelimme hartaasti mäkeä yl6s. Tietysti nuo yli 50 \uotta tuntuivat askelissamme, mutta nyt ei ollut vai vojen muistelemisen aika, jalka sentään nousi. Nyt oli jokainen askel muistoja täynnä, aistimme tämän maiseman. Tämän hetken halusimme säilyttää muistoissamme lopun ikämme - olipa joukossamme matkalainen, jonka elinpäivät ehkä olisivat vähäiset, mutta leikkauksesta herättyään oli ollut ensimmäisenä kysymys: "Elänks mie viel nii kauva, et ehin käyvä Kivennaval?" Nousimme mäkeä. Aivan itsestään katse Löys i Linnanmäen, tuolla jatkui Terijoen maantie Tirttulan kautta Pol\iselälle, niin sinne... Polviselän harju katkaisi näkyvyyden, mutta tiesimme ja tunsimme sen, melkein näimmekin. Tuolla meni tie Raivolaan. - Pi täjäntupaa ei ollut, ruohikko vain sillä kohtaa ja muutama pensas, kaunis vaahtera tuvan nurkalla. Tie nousi suoraan vielä kohti entistä kirkkoamme, mutta Pitäjäntuvan ja kirkkomaan väliin keskelle tietä oli rakennettu jokin rakennus, kulttuuritala, meille vieras, mutta nykyisille asukkaille keskeinen rakennus. Siinä se
- 4 - seisoi keskellä tietä, mutta mihin johti tuo sen ohi oikealta lähte\ä pieni polku? Sitä polkua alkoi nyt harras matkaajien joukko nousta, ~iisi autollista ki~ennapalaisia ja heidän jälkeläisiään. Ne jotka olivat uskoneet tämän tilaisuuden toteutu~an, olivat pukeutuneet kansallispukuihin. Polku kohosi kirkkomäen oikeata sivua kohti mäen korkeinta kohtaa. Kirkon kohdalla oli torni, mutta ei kuitenkaan kirkon torni, vaan vesitorni - ehkä se siunattuun maahan rakennettuna antoi elävää vettä janoavi l- Le. Pieni ruusupensas kasvoi polun vieressä, ja joku tunnisti sen vi ime sodan sankarihaudan paikalla kasvavaksi. Polku johti meidät korkealle pensastoa ja pientä puuta kasvavalle paikalle, josta avautui maisema yli tuon ikäv6idyn seudun, kauas Kanneljärven, Uudenkirkon, Viipurin suuntaan. Siinä seisoi kirkkomaamme ainoa hautakivi, Katri Paavolaisen puhutteleva muistomerkki, johon nykyisetkin kirkonkylän lapset olivat vieneet kukkakimppuja. Oliko kiveen kuvattu äidin ja lapsen jäähyväishetki niin vaikuttava, että se kivi oli saanut jäädä muistuttamaan kauniista kirkkomaastamme? Se oli nyt symboli, juhlapaikkamme. Mäki alkoi täyttyä juhlaväestä, seisoimme, katselimme ja kuuntelimme, visersivätk6 linnut yhä pyhän puistomme puissa. Silloin alkoi vat kaikua oman, vanhan kirkkomme kellot. Tunsimmehan me nuo heleät, hartaat soinnut, jotka olivat kaikuneet kilomet-
- 5 - rien, kymmenien kilometrien päähän - silloin - yli 50 vuotta sitten! - Olivatko nuo vuodet nyt pois pyyhkäistyt, vai oliko kirkonkellojen ääni kohonnut pilviin ja soi nyt yli ajan rajan? Seisoimme omalla kirkkomäellä, maisema ympärillämme sama, ympärillämme tuttuja kasvoja - tämä on totta, tuo siintävä avaruus silmiemme edessä, maisema, jota olimme vuosikymmenet kaivanneet, näistä näkymistä olimme lapsillemme yrittäneet kertoa, tätä seutua ol i vat vanhempamme itkien Ik ävöt nee t, Tällä mäellä ei ollut 50 vuoteen saanut Jumalan nimeä mainita - ja nyt me olimme täällä ja kirkonkellojen kaiku soi menneisyydestä. Kellojen ääni himmeni (ääninauhalta), mutta nyt alkoi suvi vi r s i, ensin kaksi kaunista miesääntä aloitti laulun, johon yhtyi pian koko joukko kirkkomäellä: Jo joutui armas aika ja suvi suloinen kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.--- Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme. Virsi kaikui \iimeistä säkeistöä myöten ja sydämissämme soi kiitos - ei katkeruus - lauloimme sen täysin sydämin. Ei liene ollut sillä kirkkomäellä kyyneleetöntä silmää.
- 6 - Elimme historiallista hetkeä, sen hienoimpia säikeitä, ja me saimme olla tämän hetken todistajia. Entiset kivennapalaiset r.y:n puheenjohtaja Helli Taponen otti esiin Raamatun. Omat sanamme ovat liian k6yhät tähän hetkeen, hän sanoi, mutta meillä on kirja, josta 15ytyy sanoma jokaiseen tilanteeseen, tähänkin. Hän luki Psalmeista kohtia, jotka kuvaavat karjalaistenkin korpivaellusta: "Herra on tehnyt suuria meitä kohtaan. Niin, Herra on tehnyt suuria meitä kohtaan; siitä me iloitsemme... Minä nostan silmäni vuoria kohti; mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelij asi ei torku. Katso, Hän, joka Israelia varjelee, ei torku Hän eikä nuku. Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varj osi sinun oikealla puolellasi. Ei polta sinua aurinko päivällä eikä kuu y611ä. Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti." Ja lopuksi Herran siunaus. Hiljalleen alkoi kirkkoväki siirtyä takaisin pientä polkua. Ennen läht6ä halusivat kuitenkin monet viedä kukkakimpun muistomerkille. Toiset olivat tuoneet kukkia mukanaan, mutta toiset kyyristyivät poimimaan polun vierestä pienen keto-orvokkikimpun. - Siirryimme takaisin nykyisyyteen! Lahja Säynätjoki, o.s. Taponen (Kirjoittaja ei ole sukumme jäsen, mutta on ystävällisesti laatinut oheisen kuvauksen lehteämme varten.)
- 7 - KENEN KATRI PAAVOLAISEN HAUTAKIVI?, \ Viime aikoina on kivennapalaisten vieraillessa kotiseudullaan miltei aina mainittu, että on käyty Katri Paavolaisen haudalla, pidetty siellä hartaushetki tms. Kenen hautakivi tuo kaunis muistomerkki oikeastaan on? Ja miksi juuri se on jäänyt ainoana muistuttamaan paikasta, joka aikoinaan oli Kivennavan seurakunnan hautausmaa? Katri Pietarintytär Kääpä oli syntynyt 1858 ja oli siis 18-vuotias, kun hänet v. 1876 vihittiin avioliittoon Aatami Antinpoika Paavolaisen kanssa, joka tällöin oli 21-vuotias. Aatami oli kotoisin Vuottaalta, mutta piti kauppaa Raivolassao Perheeseen syntyi kaikkiaan kaksitoista lasta, joista viisi kuoli alle kaksivuotiaana. Seitsemästä eloonjääneestä lapsesta oli vain yksi poika, Pietari eli Pekka (1882-1948). Aatami kuoli 1897, joten Pekka lienee joutunut paneutumaan varhain liiketoimiin. Hän ~ jatkoi isänsä kauppaa menestyksellisesti, mutta pysyi naimattomana. Tyttäristä kaksi vanhinta oli avioitunut vuosisadan vaihteessa, kun taas kolme nuorinta olivat 13-, 11- ja 9-vuotiaat, kun heidän äitinsä Katri V. 1903 kuoli.... Kuka tilasi Emil Haloselta, tunnetulta lapinlahtelaiselta kuvanveistäjäitä, tuon kauniin ja tunnelmallisen hautamuistomerkin? Voisi olettaa, että jo aikuiset vanhimmat tyttäret miehineen sekä 22-vuotias Johanna ja 21-vuotias Pekka yksissä tuumin sen tekivät. Mutta mistä tuli aloite, idea - tunsiko joku kenties Emil Halosen töitä - oliko niitä Viipurin hautausmailla - ja miten paljon vaikutti yleinen kansallisen tietoisuuden ja taiteen nousu - sitä emme tiedä.
oli matkal - 8 - (Emil Halosen museossa Lapinlahdella on säilössä suuri määrä hänen töidensä kipsivaloksia, joiden joukossa on tämänkin hautakiven luonnos.) Emil Halonen oli veistänyt muistomerkin Kivennavan hautausmaan vieressä, kivi oli kuljetettu "raakana" y16s kirkonmäelle. Kuvanvei st åj ä asunut Pietari Paavolaisen kauppakartanossa ja pyytänyt joka ilta lämmittämään saunan oikein kuumaksi. Vuodelta 1942 olevasta kuvasta näenvne, että Kivennav an hautausmaalla oli si110in jäljellä muitakin kiviä. Ne ovat kaikki sittemmin hävinneet tai viety pois. - Tuntuu siltä, että Katri Paavolaisen hautakivi, joka riipaisevalla tavalla kuvaa pikkutyt6n ja äidin eroa, on sekä yleisinhimillisen aiheensa että taiteellisen toteutuksensa vuoksi puhutellut paikkakunnan uusiakin asukkaita ja sen vuoksi saanut jäädä paikalleen. Rit\a Paa\olainen Ku\a kesäkuulta 1942, jolloin Olavi Paavolainen, Ilmari Pimiä ja Matti Kurjensaari tekivät matkan Ki\enna\alle; se oli samalla Olavi Paavolaisen ensimmäinen käynti kotiseudulla. Tält ä ta on runsaasti kuvia, useimmat Olavi Paa\olaisen ottamia. Hautapatsaan edessä oleva tyhjä hautaneliö oli Eero Paavolaisen (k. 19U5, Olavi Paav olai aen veli ) hauta. Kuvassa näkyvän såhkö li njan jäännökset ovat venäläisten välirauhan aikana rakentamia. Tämä työ lienee osaltaan tuottanut tuhoa hautausmaalle.