1 Kirkkoneuvos Seppo Häkkinen Jumalanpalveluselämän neuvottelupäivät Oulussa 16.-18.10.2007 SEURAKUNTARAKENTEEN MUUTOS JA JUMALANPALVELUSELÄMÄ Seurakuntarakenteen murros Kirkkomme seurakuntarakenne on historiansa nopeimman muutoksen kourissa. Seurakuntien lukumäärä on laskenut tällä vuosikymmenellä seitsemälläkymmenellä (vuonna 2000 seurakuntia 587, vuoden 2007 alussa 517 seurakuntaa). Tänä vuonna kirkkohallitus on tehnyt kaksi päätöstä seurakuntien yhdistymisistä, joten ensi vuoden alusta seurakuntia on ainakin kaksi vähemmän kuin nyt. Mahdollisesti tämän vuoden puolella tehdään vielä joitakin seurakuntaliitoksia koskevia päätöksiä. Kuulun itsekin siihen joukkoon seurakuntalaisia, jotka ovat kokeneet oman seurakunnan loppuvan. Kymmenen vuotta sitten 1997 Heinolan maaseurakunta ja Heinolan kaupunkiseurakunta muodostivat kuntien yhdistymisen seurauksena seurakuntayhtymän. Se lakkautettiin vuoden 2007 alusta ja seurakunnat yhtyivät yhdeksi Heinolan seurakunnaksi. Osittain seurakuntarakenteen muutoksen taustalla on kunta- ja palvelurakenneuudistus. Vuoden 2009 alussa kuntia on noin 380 nykyisen 416 sijasta. Kuntien yhdistyminen vaikuttaa välittömästi seurakuntiin. Seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä on myös omia tarpeita rakennemuutoksiin. Taustalla ovat muun muassa suuret toimintaympäristön muutokset, kuten laajamittainen muuttoliike, elämäntavan muutokset, kirkon jäsenyyden ja jäsenidentiteetin kysymykset, talouden heikkeneminen, henkilöstö- ja johtamisresurssit jne. Kirkkohallituksessa työskentelee piispa Voitto Huotarin johdolla seurakuntarakennetyöryhmä. Se on jättänyt tammikuussa 2007 väliraporttinsa Läsnäolon yhteisö 1 ja työryhmän loppuraportti esityksineen valmistuu vuoden 2007 lopussa. Kirkon tehtävä toteutuu aina tietyissä rakenteissa ja organisaatioissa. Siksi ne ovat välttämättömiä. Siksi on myös tarpeen uudistaa rakenteita, kun vallitsevat toimintamallit ja rakenteet eivät enää toimi yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Lähtökohtana tulee olla kysymys, millaiset seurakuntarakenteet palvelevat parhaiten kirkon perustehtävää, seurakuntien hengellistä elämää ja seurakuntalaisten hengellisiä tarpeita. Seuraukset jumalanpalveluselämälle Millaisia seurauksia seurakuntien yhdistyminen, seurakuntayhtymän perustaminen tai purkaminen aiheuttaa jumalanpalveluselämälle? Suomessa ei ole vielä tutkimusta seurakuntien yhdistymisten 1 Läsnäolon yhteisö. Kirkkohallituksen asettaman seurakuntarakennetyöryhmän väliraportti. Tammikuu 2007. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinto. Sarja C 2007:1.
2 vaikutuksista seurakuntaelämään. Kirkon tutkimuskeskus on lähitulevaisuudessa käynnistämässä tällaista tutkimushanketta. Pidän sitä äärimmäisen tärkeänä ja kiireellisenä. Jotain viitteitä toki on rakennemuutosten seurauksista. Risto T. Nieminen on kuvannut lyhyesti kirjassa Seurakuntarakenne murroksessa 2 yhdistymisen vaikutusta seurakunnan toimintaan ja talouteen. Niemisen mukaan pienissä yhdistyneissä seurakunnissa huomattavin muutos toiminnassa koskee jumalanpalveluksia. Kirkkojärjestys (KJ 2:2,1) säätää, että päiväjumalanpalvelus pidetään seurakunnan kirkossa sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapäivinä. Jos kirkkoja on useita, kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto päättää, missä kirkossa tai kirkoissa jumalanpalvelus kulloinkin pidetään. Jumalanpalvelus voidaan pitää myös muualla kuin kirkossa. Säännös on johtanut usein siihen, että säännöllisesti jumalanpalvelusta vietetään vain yhdessä kirkossa klo 10 ja muissa eri aikaan tai sitten jumalanpalveluksia pidetään vuorosunnuntaisin eri kirkoissa. Oman sormituntumani mukaan variaatioiden kirjo tuntuu olevan aika suurta. Näyttää siltä, että jumalanpalvelusaktiivisuus on laskenut siellä, missä on luovuttu säännöllisestä jumalanpalveluselämästä. Suurissa seurakunnissa ei seurakuntien yhdistymisellä näytä olleen vastaavaa vaikutusta, vaan pääasiassa seurakuntien käytännöt ovat jatkuneet entisellään. Joissakin seurakunnissa on jumalanpalvelusten alkamisajankohtia porrastettu ja jumalanpalvelusten toteutustapoja monipuolistettu tai erikoistuttu tiettyihin jumalanpalvelustyyppeihin. Siten seurakuntaliitos on merkinnyt jumalanpalveluselämän rikastumista. Seurakuntarakenteen vaikutuksia toimintaan ei siis ole vielä tutkittu. Sen vuoksi on pakko liikkua sormituntuntumalla ja suhtauduttava varoen kovin selkeisiin johtopäätöksiin. Muutosten takana kun saattavat yhtä hyvin olla muut yhteiskunnalliset tai kirkolliset tekijät, joiden vaikutus sattuu samaan ajankohtaan seurakuntien yhdistymisten kanssa. Mutta joka tapauksessa näyttää siltä, että sekä jumalanpalvelusaktiivisuuden että muun seurakuntatoiminnan (esim. Yhteisvastuu-keräyksen ja lähetystyön) näkökulmasta seurakuntien yhdistymisellä ei ole ainoastaan myönteisiä vaikutuksia, vaan usein on ainakin alkuvaiheessa päinvastoin. Kokemukset Ruotsista 3 Ruotsissa suurten taloudellis-hallinnollisten yksiköiden, pastoraattien, syntyminen on johtanut jumalanpalveluselämän heikkenemiseen. Ruotsin kirkon kirkkojärjestyksen mukaan jumalanpalvelus tulee järjestää joka seurakunnassa joka viikko. Kuitenkin todellisuus on toinen. Pastoraatissa, joka on emäseurakunnan ja kappelien muodostama yhtymä, vietetään vain yksi jumalanpalvelus viikoittain, ja kappeleissa jumalanpalveluksia järjestetään esimerkiksi joka kolmas viikko. Harvat osanottajat jumalanpalveluksissa vaikuttivat siihen, että niitä alettiin järjestää epätavanomaisina aikoina. Tutkija Ingegerd Sjölin muistuttanut: Mitä vähemmän seurakuntia, sitä vähemmän kirkossa kävijöitä. Strängnäsin hiippakunnassa osallistuminen laski voimakkaasti 1990-luvulla. Osanotto pääjumalanpalveluksiin laski vuodesta 1990 vuoteen 2002 yhteensä 31 %. Kehityksellä on monia 2 Risto T. Nieminen, Leena Vallenius, Mikko Tähkänen: Seurakuntarakenne murroksessa. Yhdistyvien seurakuntien organisaation ja toimintayhteisön muutosprosessi. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 92. Jyväskylä 2005. 3 Teksti perustuu Jouko M.V. Heikkisen artikkeliin Messu on hyvin uudistettu entä sitten? Ajatuksia säännöllisen jumalanpalveluselämän tulevaisuudesta. Ego sum qui sum. Jouko Martikaisen juhlakirja. Toim. Tuomas Martikainen. Studier i systematisk teologi vid Åbo Akademi. Åbo 2006.
3 syitä, joista yksi ovat pastoraatin yhteiset jumalanpalvelukset. Puolet laskusta voidaan Sjölinin mielestä selittää sillä, että jumalanpalvelusten lukumäärä on vähentynyt sekä maaseudulla että kaupunkien aluekirkoissa. Pastoraatin yhteiset jumalanpalvelukset eivät kykene paikkaamaan sitä, että seurakuntalaisen omassa kirkossa ei järjestetä jumalanpalvelusta. Kokemus naapurimaastamme siis kertoo, että harvat osanottajat jumalanpalveluksissa vaikuttivat siihen, että niitä alettiin järjestää epäsäännöllisesti ja epätavallisiin aikoihin. Sen seurauksena osallistujien määrä väheni entisestään. Johtopäätös on selvä: osa seurakuntalaisista menee aiempaa harvemmin jumalanpalvelukseen, jos sitä ei vietetä säännöllisesti heidän omassa kirkossaan. Kirkko 2015 strategian linjaukset Mihin suuntaan meidän kirkossamme tahdotaan kehittää jumalanpalveluselämää? Kirkkohallituksen asettama työryhmä (pj. piispa Simo Peura) on laatimassa kirkon toimintaa, taloutta ja hallintoa koskevaa strategiaa vuodelle 2015. 4 Työryhmän toimikausi päättyy kuluvan vuoden lopussa. Työryhmän tämänhetken hahmotelmassa visioksi Suomen ev.-lut. kirkko nähdään vuonna 2015 osallisuuden yhteisönä, joka kutsuu kaikkia Jumalan yhteyteen ja rohkaisee välittämään aidosti lähimmäisistä ja kantamaan vastuuta koko luomakunnasta. Työryhmä nostaa esille kuusi keskeistä tavoitetta, joihin on pyrittävä vision toteuttamiseksi: 1. Jäsenten hengellisen elämän vahvistaminen ja ylläpitäminen. 2. Kirkon jäsenten sitoutuminen vastuuseen heikommista. 3. Kirkon jäsenyyden merkityksen vahvistaminen. 4. Vuorovaikutuksen lisääminen kirkon viestinnässä. 5. Rakenteet palvelevat entistä paremmin toimintaa. 6. Kirkon uudistuminen jatkuu. Erityisesti kirkon jäsenten hengellisen elämän vahvistamisessa ja ylläpitämisessä korostuu jumalanpalveluselämän merkitys. Mietintöluonnoksessa todetaan, että jumalanpalveluksessa evankeliumin sanoma tulee todeksi ja siitä voimansa saava seurakunta elää dynaamisessa liikkeessä pyhästä arkeen ja arjesta pyhään. Tarvitsemme jumalanpalveluselämään luontevuutta, inhimillistä lämpöä ja hengellistä syvyyttä. Seurakunnan jumalanpalveluselämän keskus on pyhäpäivän messu pääkirkossa, mutta monissa muissakin sen tilaisuuksissa on jumalanpalveluksen elementtejä: sanaa, rukousta, uskon tunnustamista ja kiitosta. Seurakunnat toteuttavat tarpeen mukaan erityyppisiä jumalanpalveluksia. Jumalanpalvelusajoissa tulee ottaa huomioon muuttunut elämänrytmi. Erityisesti suurehkoissa kaupungeissa, joissa on useita seurakuntia, eri kirkkojen jumalanpalvelusaikoja porrastetaan ja järjestetään erityyppisiä jumalanpalveluksia sunnuntain aikana. Näin messun rinnalle syntyy monipuolinen jumalanpalvelusten kirjo, joka antaa tilaa seurakuntalaisten yhteyden, hiljentymisen ja Jumalan kohtaamisen kaipuulle ja vastaa siihen luomalla tilaa hengellisen elämän syvenemiselle ja uskon vahvistamiselle. Jumalanpalvelus myös välittää kristillistä traditiota sukupolvelta toiselle. Kirkolliset toimitukset hoidetaan aina hyvin. Erityisesti kirkkovuoden juhla-aikojen jumalanpalvelukset, konfirmaatiomessut ja koulujen jumalanpalvelukset valmistellaan huolellisesti, läsnäolijat huomioon ottaen. Edellä oleva on kirkon strategiaa laativan työryhmän näkemys siitä, millaiseen suuntaan rakennemuutostilanteessa seurakuntien jumalanpalveluselämää tulisi kehittää. Kaiken kaikkiaan jumalanpalveluselämällä nähdään olevan seurakuntaelämässä keskeinen merkitys. 4 Osallisuuden yhteisö. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategiaa vuoteen 2015 laatineen työryhmän mietintö. Luonnos 20.9.2007.
4 Johtopäätökset Seurakuntarakenteen muutos on pakottanut monin paikoin Suomessa pohtimaan seurakuntaelämän järjestämistä uudella tavalla. Muutokseen sisältyy mahdollisuuksia, mutta myös uhkia, varsinkin jos toimitaan taitamattomasti ja seurakuntalaisten tarpeet unohtaen. Miten jumalanpalveluselämä tulisi järjestää uudessa tilanteessa? Valmiita patenttivastauksia ei tähän ole, kuten ei muihinkaan muutoksen aiheuttamiin toiminnallisiin kysymyksiin. Paikalliset olosuhteet huomioon ottaen löytyvät parhaimmat ratkaisut. Mutta joitakin yleisiä näkökohtia on mahdollista esittää. Seurakuntalaisen näkökulmasta jumalanpalveluselämässä on olennaista kolme tekijää: tutut työntekijät, oma kirkko ja säännöllinen toiminta. Suurissa seurakunnissa, joissa toimitilat ja kirkot ovat hyvien kulkuyhteyksien päässä, jumalanpalveluselämä voi erikoistua: messuja vietetään eri kellonaikaan eri paikoissa. Ne voivat olla toteutustavoiltaan erilaisia, vaikka kaikki noudattaisivatkin samaa jumalanpalvelusjärjestystä. Esimerkiksi musiikillinen ilme voi vaihdella messusta toiseen. Tällainen tuntuu toimivalta ja mielekkäältä tavalta. Samalla kuitenkin kannan huolta seurakunnan yhteisen jumalanpalveluksen tulevaisuudesta. Onko loppuun saakka viety eriytymiskehitys mitä erilaisine erityismessuineen oikea ratkaisu? Mielestäni tarvitsemme seurakunnan yhteisen jumalanpalveluksen ja sen rinnalle erilaisia muita jumalanpalveluksia. Suurissa seurakunnissa tämä on mahdollista. Pienissä seurakunnissa tilanne on toisenlainen, samoin kuin kirkoissa, joihin ei ole hyviä julkisia kulkuyhteyksiä. Jotta niissä säilyisi jumalanpalvelusyhteisö, säännölliset, samaan aikaan vietettävät jumalanpalvelukset tuttuine työntekijöineen ovat olennaisen tärkeitä. Ne mahdollistavat parhaimmillaan myös sosiaalisen yhteisön syntymisen jumalanpalvelusyhteisön rinnalle. Varmin tapa näivettää jumalanpalveluselämä on romuttaa sen säännöllisyys. Siksi yhdistyvissä seurakunnissa tulisi mahdollisimman huolella pohtia, miten taataan oman papin toimittama säännöllinen jumalanpalvelus omassa kirkossa. Sama koskee myös paikallisen toimintakulttuurin ja jumalanpalvelustavan arvostamista. Seurakuntarakenteen muutoksen keskellä on pidettävä kirkkaana mielessä jumalanpalveluselämän merkitys kirkon elämässä. Jos jumalanpalvelustapa rapautuu, muutos koskee kirkon elinhermoon, onhan luterilaisen tunnustuksen mukaan kirkko pyhien yhteisö, jossa evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan (CA 7). Messu on seurakunnan elämän ydin. Reformaation aikana kirkoissa yksi ainoa yleinen messu vietettiin jokaisena pyhäpäivänä ja myös muina päivinä (CA 24). Lisäksi jumalanpalveluselämän säilyminen ei koske vain seurakunnan elinhermoa, vaan myös sosiaalisen ja kristillisen yhteisön elämää paikkakunnalla, sillä kirkko on pyhien yhteisö. Myös harvoin kirkossa kävijöille on tärkeää se, että jumalanpalvelus vietetään, vaikkei itse siihen osallistuisikaan. Kirkosta pyhäisin loistava valo kertoo, että siellä rukoillaan, minunkin puolestani. Ylipäänsä tuijotamme jumalanpalveluselämässä liikaa tilastoihin, lukuihin ja tehokkuuteen. Ne sopivat huonosti yhteen jumalanpalveluksen rukousluonteen kanssa. Mielessäni on kaksi esimerkkiä, jotka muistuttavat jumalanpalveluselämän merkityksestä. Ne ovat peruslähtökohtia myös seurakuntarakenteiden muutoksessa.
5 Syyskuussa 2007 Lappeenrannassa vietetyillä Diakoniatyöntekijöiden päivillä Moskovan patriarkaatin yhteiskuntasuhteiden osaston johtaja Sergei Kiselev pohti esitelmässään Venäjän ortodoksisen kirkon vaikutusta yhteiskunnalliseen elämään. Hän totesi, että kun julkinen toiminta oli kielletty, neuvostovallan aikana kirkko oli rukouksen tilassa totuudessa. Kirkko itse olemassaolollaan, olemassa olevilla kirkoilla, omilla jumalanpalveluksillaan todisti, että on olemassa toinen tapa lähestyä totuutta. 5 Kirkon ja seurakunnan murrosvaiheessa jumalanpalvelus voi olla se voimanlähde, jonka varassa muutosten läpi voidaan käydä ja joka edustaa myönteisellä tavalla kirkon pysyvää, yksilöä ja yhteisöä kantavaa traditiota. Runoilija Anna-Maija Raittilaan haastateltiin elokuussa 2006 Hiljaisuuden Ystävien 20- vuotisjuhlien johdosta yhdistyksen lehteen. Haastattelussa Raittila muistuttaa yksinkertaisen rukouksen hengestä. Hän totesi: Jos yksinkertaisen rukouksen henkeä ei pidetä tärkeänä, on vaara, ettei se säily. Ja silloin tulee tarpeelliseksi sellainen, mikä ei ole lainkaan olennaista. Jos ajatellaan, että erikoisuudet ovat tarpeen, vaara on lähellä. Raittilalta kysyttiin, mihin uuteen pitäisi nyt suuntautua. Hän vastasi: Ei mihinkään uuteen. Ei ole ollenkaan tarkoitus, että tehdään kaikkea uutta, vaan että eletään lähellä Jeesusta, eletään syvästi. Se on aina uutta. 6 Tämä muistuttaa meitä kaikkein olennaisimmasta, myös silloin, kun elämme seurakuntien rakennemuutosten keskellä ja mietimme kirkon uudistamista sekä jumalanpalveluselämän tulevaa suuntaa. 5 Sergei Kiselev: Yhteiskunnan moraali murtuu uskonnonvastaisuuden myötä; miten palauttaa uskonnon positiiviset puolet yhteiskuntaan. Esitelmä Diakoniatyöntekijöiden päivillä 3.9.2007 Lappeenrannassa. Samanaikaisesti omassa kirkossamme Diakonia-lehden pakinoitsija Menninkäinen (Jumis jumissa, Diakonia 4/2007) ei näe jumalanpalveluksessa mitään hyvää. 6 Kyllikki Krapinoja: Anna-Maija Raittila varoittaa erikoisuuksien tavoittelusta. Hiljaisuuden Ystävät 3/2006.