Kymijoen Ratsastajat Ry Toimintakertomus 2017
1. YLEISKATSAUS VUODEN 2017 TOIMINTAAN Kymijoen Ratsastajat ry:n (vuoteen 2006 asti Ratsastusseura Hirnakat ry) tarkoituksena on edistää ratsastusharrastusta seuran toiminta-alueella järjestämällä erilaisia tapahtumia, koulutusta, kilpailuja sekä koordinoimalla valmennustoimintaa. Vuosi 2017 oli Kymijoen Ratsastajat ry:n 17. toimintavuosi. Toiminta jatkui vuonna 2017 aktiivisena, seuran toimintasuunnitelman ja -vision mukaisesti. Vuosi 2017 oli varsin tapahtumarikas toimintavuosi, suurimpana ponnistuksena Suomi100-teeman alla järjestetty suomenhevosten show-näyttely oheisohjelmineen. Anjalan Hevoskeskuksen toiminnan päätyttyä huhtikuussa, seura vuokrasi kentän, luokkahuoneen ja varaston itselleen suoraan Kouvolan kaupungilta. Vuoden 2017 kaikki kilpailut järjestettiin Anjalassa. Kilpailuja järjestettiin yhteensä seitsemät, lisäksi kahdet estekilpailut yhteistyössä Kotkan Kilparatsastajat Ry:n kanssa. Seura näkyi ja kuului aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa. Seuran facebook-sivuilla on jo 522 tykkääjää, ja seuran vuonna 2016 perustetulla Instagram-tililläkin 247. Seuran tapahtumat saivat jonkin verran näkyvyyttä myös paikallislehdissä ja radiossa Suomi100-tapahtuman tiimoilta. Syyskokouksessa 2016 seuran jäsenistö päätti, että ns. maneesimaksuista luovutaan. Johtokunta sai tehtäväkseen kehittää korvaavan valmentautumiseen kannustavan tukimuodon. Vuonna 2017 otettiin käyttöön valmennustuki, jota jäsenet saivat seuran järjestämissä valmennuksissa. Tuki otettiin hyvin vastaan syksyllä 2017 tehdyn kyselyn perusteella. Tukea yksinkertaistetaan ja laajennetaan vuodelle 2018. 2. SEURAN JÄSENISTÖ JA TOIMINTA-ALUE. Seuraan kuuluu noin 160 jäsentä. Seuran kotipaikka on Kouvola. Jäsenistö koostuu pääasiassa Keski- ja Pohjois-Kymenlaakson alueella asuvista ratsastajista ja hevosharrastajista. Yhteistyötä tehdään mm. paikallisten talliyrittäjien, ratsastusseurojen, Kotkan Kilparatsastajien, Nuorisokeskus Anjalan ja Kouvolan kaupungin kanssa Kuva Krista Heikkilä
3. SEURAN HALLINTO Seuran johtokunnan puheenjohtajana toimi Mirja Tuominen. Johtokunta kokoontui 12 kertaa vuoden 2016 aikana. Johtokunta v. 2016: Mirja Tuominen puheenjohtaja Kirsi Sippu varapuheenjohtaja Soile Hupli sihteeri Jenni Suhonen jäsensihteeri Satu Seppälä Saara Jussila Elina Eskelinen PJ Mirja työssään, kuva Jenni Suhonen Vastuualueet - Kilpailuvastaavat: Kirsi Sippu ja Elina Eskelinen - Valmennusvastaavat: Elina Eskelinen, Jenni Suhonen ja Mirja Tuominen - Näyttelyvastaava: Jenni Suhonen - Kisakansliavastaava: Satu Seppälä - Nuorisovastaava: Jenni Suhonen ja Krista Heikkilä - Puffettivastaavat: Elina Eskelinen ja Mirja Tuominen - Tiedotusvastaavat: Krista Heikkilä - Kalustovastaavat: Saara Jussila, Elina Eskelinen ja Mirja Tuominen - Ratsastusmerkkivastaava: Jenni Suhonen - Yhteyshenkilö Suomen Ratsastajainliittoon: Jenni Suhonen - Rahastonhoitaja: Krista Heikkilä - Seuran toiminnantarkastajana v. 2017 Katri Jussila, varalla Kari Pakkanen 4. TIEDOTUSTOIMINTA Seuran sääntöjen mukainen tiedotuskanava oli v. 2017 seuran kotisivut (www.kymijoenratsastajat.net). Seuran toiminnasta ja tapahtumista ilmoitettiin lisäksi seuran Facebook-sivustolla ja Instagram-tilillä. Facebook-sivut ovat osoittautuneet tehokkaiksi viestintäkanaviksi. Lisäksi tapahtumista ilmoitettiin sanomalehtien ja Kouvolan kaupungin nettipohjaisissa tapahtumakalentereissa. Tapahtumien ja kilpailujen edelleen kehittämiseksi avattuun palautelomakkeeseen tuli vuoden aikana kahdeksan palautetta.
5. SEURAN TOIMINTA Seuran sääntöjen mukainen kevätkokous pidettiin Nuorisokeskus Anjalan 14.3. tiloissa. Kokouksen aluksi kuunneltiin eläinfysioterapeutti Heidi Rajalammin luento satulan sovituksesta. Kokouksessa palkittiin Kymijoen Ratsastajat ry:n vuoden 2016 ranking-voittaja Elina Eskelinen. Kokoukseen osallistui 11 jäsentä. Sääntömääräinen syyskokous järjestettiin Nuorisokeskus Anjalan tiloissa. Kokouksen aluksi kuunneltiin Eläinfysioterapeutti Heidi Rajalammen luento ratsastajan fysiikan vaikutuksesta hevoseen. Kokoukseen osallistui 29 jäsentä. Kokouksen yhteydessä palkittiin: suomenhevosten estealuemestaruus: Olga Temonen seuramestarit kouluratsastuksessa: Pinja Pöyhönen, Christa Ruhtinas, Jaana Hohti ja Kirsi Sippu seuramestarit esteratsastuksessa: Ella Ukkola, Helmi Paljakka, Meri Lehtonen, Laura Eskola, Saara Jussila, Jenna Härkönen pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä seuran hyväksi: Katri Jussila ahkerimmat talkoolaiset: Taru Hupli ja Eija Eskelinen Suomi100-työryhmä Nuorten Erasmus ryhmä Erasmusnuoria talkoissa, kuva Soile Hupli 5.1. KILPAILUTOIMINTA Kymijoen Ratsastajat järjesti vuonna 2017 useita 1-tason koulu- ja esteratsastuskilpailuita. 1-tason kilpailuita järjestäessään KJR pyrkii ottamaan huomioon seuraan kuuluvat eritasoiset ratsastajat. Esimerkiksi seuran esteratsastuskilpailuiden yhteydessä oli luokkia myös aloitteleville ratsukoille avustajan kanssa. Lisäksi seuran jäseniä osallistui SRL:n puitteissa muiden järjestämiin kilpailuihin 1-2- ja 3 tasolla. Kevään ensimmäiset esteiden kilpailut pidettiin 29.4. ja ensimmäiset koulukilpailut 30.4. Kaikkiaan kilpailuja järjestettiin viidet kouluratsastuksessa ja kahdet esteratsastuksessa. Kilpailuissa oli useita sarjakilpailuluokkia, Shettis-cup, Friends4-cup ja Pienhevosten cup. Lähtöjä kilpailuissa oli yhteensä 330. Uusille kilpailu- ja muihin tapahtumajärjestelyihin osallistuville talkoolaisille on suuri tarve ja siksi vuodelle 2018 perustetaan kisatoimikunta.
Seuranmestaruuskilpailut: Syksyllä Anjalan kentällä 30.9.-1.10. ratkottiin seuranmestaruudet. 30.9. oli vuorossa koulumestaruudet, kisoissa oli kolme luokkaa ja yhteensä 20 lähtöä, tuomarina toimi Katri Henttinen. Juniorimestariksi ratsasti Pinja Pöyhönen ja senioreiden mitalikolmikko oli Christa Ruhtinas, Jaana Hohti ja Kirsi Sippu. Vasemmalla senioreiden koulumestari Christa Ruhtinas ja yllä junioreiden koulumestari Pinja Pöyhönen. Kuvat Krista Heikkilä. 1.10 ratsastettiin estemestaruuksista, kisoissa oli viisi luokkaa ja yhteensä 40 lähtöä. Tuomarina oli Sari Laiho, radat olivat SRLn valmisratoja ja radan rakennuksesta vastasi Saara Jussila. Junioreiden mitalikolmikko oli Ella Ukkola, Helmi Paljakka, Meri Lehtonen ja senioreiden Laura Eskola, Saara Jussila ja Jenna Härkönen. Vasemmalla junioreiden estemestari Ella Ukkola ja oikealla senioreiden estemestari Laura Eskola, Kuvat Krista Heikkilä.
Aluemestaruudet Valitettavasti seuramme ei saanut hevospulan takia aluejokkuemestaruuksiin joukkueita kasaan. Sen sijaan henkilökohtaisissa mestaruuksissa Olga Temonen nappasi kultaa suomenhevosten estemestaruuksissa. Olga Temonen ja Kantri Romeo, kuva Olgan Facebook sivu Koppirahat Seura maksoi 2- ja 3-tason (entinen alue- ja kansallinen taso) kilpailuissa hyväksytyn suorituksen saaneille koppirahaa 10 euroa/ kilpailupäivä sekä osallistui hyväksytyn tuloksen 3-tasolla kilpailuissa saavuttaneille A- luvan maksuun. Kahdesta 3-tason (entinen kansallinen taso) sijoituksesta maksettiin kilpailulupa kokonaan, yhdestä sijoituksesta puolet luvan hinnasta. Koppirahoja maksettiin yhteensä 6 henkilölle ja yhdelle puolet A-luvasta. Vuonna 2017 seurassa oli jäsenenä 4 A-luvalla kilpailevaa ratsastajaa, 16 D-luvalla kilpailevaa jäsentä sekä 27 E-luvalla kilpailevaa. Onnea voittajille, sijoittuneille ja kaikille muille kilpailijoille! Kiitokset myös kisojen toimihenkilöille, jotka tekivät suuren työn ja mahdollistivat kisojen järjestämisen. Sen minkä pienenä oppii, sen vanhana taitaa. Maria opettelemassa toimihenkilötehtäviä. Kuva Jenni Suhonen
5.2 SUOMI100-TAPAHTUMA, SUOMENHEVOSTEN SHOW-NÄYTTELY Perinteinen suomenhevosten show-näyttely järjestettiin tänä vuonna Suomi100-juhlavuoden hengessä. Näyttelyn yhteyteen haluttiin rakentaa isompi, koko perheen tapahtuma sekä tuoda hevoset lähemmäs keskustaa. Tämän takia paikaksi valikoitui Korian Pioneeripuisto. Tapahtumalle haettiin oikeudet käyttää sekä Suomi100, että Mahdollisuuksien hevonen tunnuksia. Tapahtumalle saatiin avustusta Kouvolan kaupungilta sekä Suomen Ratsastajainliiton Kaakkois-Suomen aluejaostolta. Tapahtuman järjestelyistä vastasi työryhmä, johon kuului jäseniä useasta ratsastusseurasta. Näyttelyn tuomareina toimivat Marianna Paavolainen ja Marjo Sutinen, osallistujia oli 25. Lajinäytöksissä suomenhevosen monipuolisuutta oli esittelemässä kymmenkunta hevosta, talutusratsastuksessa mukana oli neljä ratsua eli yhteensä tapahtumassa oli mukana nelisenkymmentä hevosta. Mukana oli myös hevostarvikekirppis ja keppihevosalue perheen pienimmille. Mukana oli myös Eräkokki kenttäkeittiöineen sekä Hevostarvike Pikantin myyntiteltta. Sää oli varsin suosiollinen, sillä syksyn aurinkoisin päivä houkutteli paikalle yli 400 katsojaa! 5.3 KJR-RANKING Rankinglistalle ilmoitettiin yhteensä 41 ratsukkoa vuoden 2017 suorituksista. Ranking-voittajaksi selviytyi Ella Ukkola-Gaydora, toiseksi sijoittui Liida Lehtonen-Cinta ja kolmanneksi Jaana Hohti-Kekkonen 5.4 VALMENNUS Seura järjesti ja koordinoi jäsenistölleen valmennusta. Valmennuskalenteriin ilmoitettiin yhteensä 37 valmennustapahtumaa ja sen lisäksi jäsenet valmentautuivat mm. Kimmo Sulkalan ja Piia Pantsun valmennuksissa paikallisten valmennusten lisäksi. Seura järjesti Elmo Jankarin kaksipäiväisen valmennustapahtuman, joka sisälsi luennon ja valmennukset kahtena päivänä. Luento toteutettiin yhdessä Nuoriso-
keskus Anjalan kanssa, valmennukset olivat E.S. Riding Clubin ja Stable Usvalaakson maneeseilla. Tapahtuma keräsi mukavasti valmentautujia ja sai erittäin hyvää palautetta. Kuva Krista Heikkilä 5.5 KOULUTUS Sääntökoulutukset toteutettiin 7.2.2017 ja 7.3.2017 Nuorisokeskus Anjalan tiloissa. Koulutukseen osallistui yhteensä 79 henkilöä. Kouluttajana toimi Sari Laiho. Nuorisovastaavat Jenni Suhonen, Maare Paljakka ja Krista Heikkilä Buustia Nuorisotoimintaan-koulutuksessa Ratsastuskeskus Ainossa 1.4.2017 5.6 NUORISOTOIMINTA Seuran nuorisotoiminnasta vastasi osaltaan nuorisojaosto. Jaostoon kuuluivat Ella Ukkola, Nella Mäkelä, Helmi Paljakka ja Eevi Paljakka. Seuran juniorijäsenet osallistuivat aktiivisesti seuran järjestämiin kilpailuihin sekä kilpailijoina että avustajina erilaisissa tehtävissä. Hevoskerhotoiminta kokoontui alkuvuodesta Anjalan Hevoskeskuksella. Hevoskerho kokoontui 15 kertaa.
Kerhoa veti Krista Heikkilä. Hevoskerhossa tutustuttiin hevosiin ja hevosharrastukseen teoriassa ja käytännössä, harjoiteltiin hevosenhoidon perusteita sekä opeteltiin taluttamaan, harjaamaan ja varustamaan hevosia. Hevoskerhon toiminta päättyi Anjalan Hevoskeskuksen toiminnan päätyttyä. Seuran jäseniä osallistui Hevostaitopäivään Jyväskylässä 11.11.2017 Jenni Suhosen johdolla. Seuramme sai pyynnön osallistua Helsinki International Horse Show`n keppihevosnäytökseen. Matka toteutettiin yhteistyössä Kouvolan kaupungin nuorisopalveluiden kanssa. Mukana oli nelisenkymmentä osallistujaa, suurin osa junioreita keppihevosineen. Näytökseen osallistui 300 keppihevosratsukkoa ympäri Suomen, jotka esiintyivät kilpailuareenalla musiikin säestyksellä. Osallistujat pääsivät seuraamaan HIHS-ohjelmiston kilpailuja ja tekemään löytöjä expo-alueelta. Moni osallistuja oli kyseisessä tapahtumassa mukana ensimmäistä, mutta tuskin viimeistä kertaa. Kansainvälinen nuorisovaihtohanke Erasmus+ sai alkunsa jo syksyllä 2016 kun syyskokouksessa päätetiin lähteä hankkeeseen mukaan. Vuoden 2017 alussa haettiin julkisella haulla nuoria, jotka haluaisivat lähteä tutustumaan vieraan maan hevoskulttuuriin ja tutustumaan myös oman alueen muihin hevosharrastajiin. Ryhmä muodostui noin 15 nuoresta ja noin 10 aikuisesta. Nuoret ovat vuoden aikana järjestäneet useita tapahtumia, mm. hevosten ja ponien match shown, keppihevostapahtumia joissa on myös myyty keppihevosia. Ryhmän aikuiset olivat yövalvojina Nuorisokeskus Anjalan kesäleireillä. Nuoret olivat mukana myös seuran Suomi100 tapahtumassa. Nuoret olivat mukana myös Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan Päätä itse!-nuorten liikenneturvallisuusprojektissa. Nuoret toteuttivat videon aiheena hevonen liikenteessä. Nuoret ovat ahkeroineet ja saaneet jo ensimmäisen vaiheen omarahoitusosuuden kasattua. 5.7 MUU TOIMINTA 26.11. Kymijoen Ratsastajat osallistui Kouvolan keskustan joulunkadun avajaistapahtumaan 2 suomenhevosen ja 8 ponin voimin. Jouluasuun sonnustautuneiden ratsastajien ja hevosten mukana olo lisäsi kulkueen jouluista tunnelmaa. Kuukson maneesilla järjestettiin irtohypytyksiä. Kuva Essi Pasanen Kymijoen Ratsastajat oli edelleen omalta osaltaan mukana Kouvolan Raviliigahevosen Despinan sponsoroinnissa. Vuonna 2014 alkanut Raviliiga loppui joulukuussa 2017 kun joukkueiden hevoset myytiin huutokaupassa. Kouvolan joukkueen hevonen, lupaava tamma Despina kärsi ikävistä terveysongelmista eikä päässyt lunastamaan kaikkia odotuksia. Voittosummalla 9 950 e se sijoittui liigajoukkueiden välisessä kilpailussa toiseksi. Kimpan päättyessä Despina myytiin siitostammaksi. Kimpan rahat jaetaan
lopputilinpäätöksen jälkeen alkuvuodesta 2018. Oman osuuden palautuksista saa lahjoittaa kimpan valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen. Ensimmäisen, vuonna 2016 päättyneen valtakunnallisen Raviliigan kahdeksan joukkuetta lahjoittivat eri hyväntekeväisyyskohteisiin yhteensä 75 000 euroa. 6. TALOUS Seuran talous säilyi vakaana v.2017. Kouvolan kaupunki myönsi seuralle 2209 toiminta-avustusta. Seura on velaton ja sen maksuvalmius on hyvä. 7. KYMIJOEN RATSASTAJAT KIITTÄÄ SEURAAVIA TAHOJA JA YRITYKSIÄ SAAMASTAAN TUESTA JA HYVÄSTÄ YHTEISTYÖSTÄ VUONNA 2017: Kouvolan kaupunki Nuorisokeskus Anjala Pesutupa Emma Estepaja Suomen Ratsastajainliitto (SRL) Kaakkois-Suomen Aluejaosto (SRL) Hope-yhdistys ry Kotkan Kilparatsastajat Kymen Ravi ja Ratsu Suomen Shetlanninponiyhdistys Suomenpienhevosyhdisys Eräkokki Hevostarvike Pikant Yhteystallit: Anjalan Hevoskeskus Kat-Jus Talli Kuukson maneesi Rabbelugnin talli Stable Usvalaakso Lehtoharjun tila Kuva Krista Heikkilä
Kuva Laura Taimioja