Haminan Turkialla suunnistuksen SMerikoispitkät 18.10.2015



Samankaltaiset tiedostot
Avoin AM keskimatka Euran Savikolla ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä

LAHTI-SUUNNISTUS 2015 PELASTUSSUUNNITELMA

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina klo 11 ja 13.30

Valio-Jukola 2012 Yleisinfo

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13.

Suunnistuksen kansallinen kilpailu, su, Keuruun Kisailijat ry / Suunnistusjaosto

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

Kilpailuohjeet kansalliset Tunturimäen valloitus

Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita.

LAHTI-HOLLOLA Koe elämys, ota suunta jääkauden jälkiin! Lahti-Hollola Jukola 2018

KUKKOSUUNNISTUS

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna)

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.

-KILPAILUN JÄRJESTÄMISESTÄ VUONNA 2018

SUUNNISTUKSEN SOTILAIDEN SM-KILPAILUT

Kilpailuohjeet Suunnistuksen SM-erikoispitkä Hyvinkäällä

Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

Serlachius Museot -rastit , Mäntän Seudun Eräpirkat r.y.

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä klo

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013

Kajaanin Suunnistajat ry.

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la

Valio Play -suunnistus Kyröskoskella KILPAILUOHJEET

SM-keskimatka R ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu

KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA

SM-VIESTI, RYHMÄ 2 KILPAILUOHJEET

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa

Tapahtuman järjestelyohjeet

JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ?

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI

Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan. Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan. Suunnistaja huomioi kanssaharrastajat ja ympäristön

BLACK ROCKET RALLI

Alustavat KILPAILUOHJEET

KILPAILUOHJEET. Pihkarastit Säännöt. Toimihenkilöt. - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016

1. TURVALLISUUNNITELMAN TARKOITUS

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit

RIISTAMAALI HIRVI 2015

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

Tampere-suunnistuksen sprintti Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Teppo Rantanen, Biolan Group

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMANCUPIN 3. JA 4. OSAKILPAILU KAUHAJOKI

Eläkeliiton valtakunnallisten suunnistusmestaruuskilpailujen säännöt

BLACK ROCKET RALLI

Pelastussuunnitelma. Suunnistuksen kansalliset kilpailut (keskimatka ja pitkä)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 ( )

KILPAILUOHJEET (alustavat ) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka

Kilpailuohjeet. Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä Tuusulan Voima-Veikot ry. Suunnistus

Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo)

KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön juhlakansalliset Piikkiössä

PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT

KILPAILUKUTSU Suunnistuskilpailut Viipurin troikka 2014

Iisu ry. PELASTUSSUUNNITELMA. Pohjois-Pohjanmaan KLL -suunnistus Iin Illinsaaressa QR-koodi

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15

Ohjeita KeU100 -haastesprinttiviestiin

RIISTAMAALI HIRVI 2013

NATURA VERKOSTO

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä

Maanantairastit. Järjestäjän ohje

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Maanantairastit !!!! !!! Harrastesuunnistusjaosto Järjestäjän ohje

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2

Kilpailuohjeet. Etelä-Pohjanmaan AM-viestit. Sunnuntaina Kauhavan Koivikossa

Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa

RIISTAMAALI HIRVI 2014

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

Hämeen aluemestaruuskilpailut pitkällä matkalla ja viestissä Häme Cup-osakilpailu Hämeenkyrön Nukarinkulmalla KILPAILUOHJEET

Hassen Megamaratoonit/80 ( ) Maraton. 1.Mannstén Hans (M 65/1) 2.Airaksinen Pekka (M 65/2) 2.Mäntymäki Raimo 6.28.

XX VALOPÄÄRASTIT

SATAKUNNAN AM-PITKÄ ja AM-VIESTI EURASSA

Kilpailuohjeet. Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla. ja Hämeen oravapolkukilpailu (HOK) Valkeakoskella ja Kangasalla la 13.5.

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Huippuliiga- ja WRE-osakilpailu , Loviisa

Tampereen Iltarastit Ratamestarityö

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Kilpailuohjeet Lapin Lumirastit SM-sprintti 28.3, SM-keskimatka ja SM-erikoispitkä 30.3.

Transkriptio:

Tiedotustilaisuus 5.5.2014 Lintukodossa Tervetuloa! Haminan Turkialla suunnistuksen SMerikoispitkät matkat 18.10.2015 Harjoitus- ja kilpailukieltoalue ylettyy Turkian lisäksi Kannusjärven, Kitulan ja Pyhällön kylän alueille. Tilaisuuteen ovat tervetulleita alueen maanomistajat, metsästysseurojen jäsenet, yhteistyökumppanit, kyläläiset ja kaikki muutkin kiinnostuneet!

OHJELMA 5.5. Klo 18.00 Tilaisuuden avaus ja VeVe:n lyhyt esittely Klo 18.10 Kilpailun ja kilpailukeskuksen yleisesittely, luontoja ympäristöasiat, yhteistoiminta maanomistajien ja metsästysseurojen kanssa Keskustelu Tilaisuuden päättäminen klo 19.30 mennessä Kuva: Kotka.fi

TAVOITTEET Järjestää suunnistuksellisesti hyvät kilpailut taloudellisesti kannattavasti Lintukoto on loistava kilpailukeskus, jossa pystyy syksyisessä säässä viihtymään ja seuraamaan kilpailua Kohtuulliseen maasto johon pystytään luomaan hyvät ja haastavat radat kartanvaihtoineen Tavoitteena 1000 suunnistajaa ja 2 000 kävijää Yhteistyökumppanit näkyvästi esillä Maanomistajat perheineen ja Metsästysseurojen edustajat kutsutaan VIP vieraiksi Tarjotaan heille pientä ohjelmaa ruuan ja kahvin ohessa Luonto- ja ympäristöasioiden huomioon ottaminen korostetusti Seuran kilpailunjärjestelykyky säilyy ja kehittyy edelleen kohti Fin-5 kilpailua Kuva: Kotka.fi

LINTUKOTO Kotkan kaupungin omistama Lintukoto tarjoaa syksyiselle kisalle mahtavat puitteet Uusittu keittiö laitteineen tarjoaa ravintolalle ja kahvilalle hyvät puitteet Lintukoto on loistava kilpailukeskus, jossa pystyy syksyisessä säässä viihtymään ja seuraamaan kilpailua Yleisö pystyy hyvin seuraamaan lammen yli maaliintuloa ja kartanvaihtoa Rakennukset tarjoavat pitkämatkalaisille majoitusmahdollisuuden Uusittu sähköverkko tarjoaa riittävästi kapasiteettiä Olemassa oleva infra tuo säästöä kustannuksissa ja talkootyössä! Kuva: Kotka.fi

ALUSTAVA ORGANISAATIO - Kilpailun johtaja Marko Koskiaho - Kenttäpäällikkö Hannu Kuikko - Ratamestariryhmä Jorma Sipilä, Janne Weckman, Jonne Lehto - Markkinointipäällikkö Arto Tilli - Tulospalvelu Timo Harju - Lähdöt / kartanvaihdot Timo Väisänen, Reijo Koski - Maali Eero Parkko - Talous Raimo Hänninen - Ravintola Nimetään myöhemmin - Tiedotus Nimetään myöhemmin - Pesupaikat Nimetään myöhemmin - VIP Vieraat Nimetään myöhemmin - SSL:n TA Vesa Vainio Kilpailun järjestelyorganisaatiota rakennetaan parhaillaan. Tervetuloa mukaan järjestelyorganisaatioon!

LUONTO- JA YMPÄRISTÖASIOIDEN HUOMIOON OTTAMINEN KOROSTETUSTI Toukokuussa 2013 saatu lausunto Haminan kaupungin ympäristösihteeriltä Kirsi Seppälältä: Alueella ei ole Natura alueita, eikä luonnonsuojelualueita Lintukoto ei ole myöskään pohjavesialuetta, joten pesuvesien imeytys on mahdollista Silloisen tiedon mukaan alueella ei ole myöskään ns METSO kohteita (vanhojen metsien suojelukohteet) Luonnon ja maiseman suojelullisesti arvokkaita kallioalueita on kolmessa paikassa (ei suoranaisesti rajoita liikkumista, mutta huomioidaan ratasuunnittelussa):

LUONTO- JA YMPÄRISTÖASIOIDEN HUOMIOON OTTAMINEN KOROSTETUSTI Luontoa ja sen arvoja kunnioitetaan Maanomistajien ja metsästäjien tarpeet huomioidaan Mahdolliset haitat pyritään minimoimaan ennakkotoimenpitein: vältetään rastiväleillä jäkälää ja sammalta kasvavia kallioita, jäkäläkankaita, lehtoja, kosteikkoja ja märkiä soita herkät kallioalueet huomioidaan laaditaan radat niin, että suunnistajat eivät joudu taimikoille, pelloille, pihoihin, puutarhoihin, lintujen pesäalueille eikä liikkumiselta rajoitetuille alueille. Metsästyksen ja eläinten suojelun huomioiminen maasto tarkastetaan etukäteen (tarvittaessa) mahdolliset vauriot korvataan jälkikäteen

LUONTO- JA YMPÄRISTÖASIOIDEN HUOMIOON OTTAMINEN KOROSTETUSTI Miten toimitaan? rata- ja kartta vastuulliset henkilöt saavat tietoa herkistä alueista rata- ja kartta vastuulliset saavat tietoa mahdollisista hakkuista ym. metsänhoidollisista toimenpiteistä sekä eläinsuojeluun / metsästykseen liittyvistä asioista avoin ja rakentava keskustelu ja yhteydenpito maan- ja metsänomistajat nimeävät omat edusmiehet (2) (tarvittaessa myöhemmin) Metsästysseurat nimeävät omat yhdyshenkilönsä (pj:t) www.asejaesittely.com/

YHTEISTOIMINTA MAANOMISTAJIEN JA METSÄSTYSSEUROJEN KANSSA Maankäyttölupa prosessi aloitettiin maalis-toukokuussa 2013 Kaikkiaan kartoitettavalle alueelle osuu noin 100 maanomistajaa Maanomistajat ovat suhtautuneet kilpailun järjestämiseen pääsääntöisesti myönteisesti, vain muutamien maanomistajan palstoja on kierrettävä Lisäksi joitakin uusia istutusalueita kierretään, mutta muuten kyseistä palstaa voidaan suunnistukseen käyttää Metsästysseurat suhtautuivat kilpailun järjestämiseen myönteisesti, vaikka pieniä järjestelyjä kisan järjestämisajankohta tulleekin metsästäjille aiheuttamaan. VeVe kiittää maanomistajia ja metsästysseuroja positiivisesta suhtautumisesta! Maanomistajat perheineen ja Metsästysseurojen edustajat kutsutaan VIP vieraiksi Tarjotaan pientä ohjelmaa ruuan ja kahvin ohessa Kilpailun aikana kaikille maanomistajille jaetaan kilpailukartta Poissaoleville lähetetään kartta postitse

KARTOITTAMINEN JA RATASUUNNITTELU Kartoittaja Janne Weckman Kartta valmistuu vuoden 2014 aikana Päivityksiä tullaan tekemään vielä kesän 2015 aikana Vain pakolliset muutokset Jos mahdollista niin mahdolliset hakkuut toteutettaisiin kilpailun jälkeen Karttaan ja kartoitukseen liittyvissä asioissa kannattaa kääntyä kartoittaja Janne Weckmanin puoleen. (janne.weckman@gmail.com, 0400 651751). Ratasuunnitelmat on olemassa Alueen rikkonaisuus tuo suurien järvi-, ja jokialueiden muodossa ratasuunnittelun lisähaastetta, myös muutamat ns kieltoalueet hankaloittavat suunnittelua Erikoispitkille matkoille kuuluvia kartanvaihtoja nähdään myös kilpailukeskuksessa Kartat ja radat on salaisia kilpailun alkuun asti

KARTOITETTAVA ALUE JA SM KISASSA 2015 KÄYTETTÄVÄ ALUE

VALMISTELUJEN TILANNE Lintukoto varattu Kilpailukeskus alustavasti suunniteltu Markkinointi käynnistymässä Tiedotus käynnistymässä Yhteydenotot ja sopimukset paikoitusalueista keväällä / kesällä 2014 Organisaation täydentäminen käynnissä Tarkennetun aikataulun laatiminen käynnissä

Kysymyksiä? Yhteystiedot: Marko Koskiaho 050-339 5704 www.vehkalahdenveikot.fi Kuva: Kotka.fi