SISÄLLYS. N:o 346. Laki. puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä toukokuuta 1998



Samankaltaiset tiedostot
SÄÄDÖSKOKOELMA. 416/2014 Kirkon vaalijärjestys

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.

HE 115/1995 vp PERUSTELUT

SISÄLLYS. N:o Laki terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1995

Laki. kirkkolain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 781. Laki. valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 1998

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 11/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

SISÄLLYS. N:o 848. Asetus

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 100/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely.

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET

2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö,

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu;

SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1). Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Eeva Hänninen ja Hilkka Juntunen.

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden.

lomauttamismenettelystä ja 1omauttamisen vaikutuksista. Lomauttamisen syynä on yleensä menekkivaikeuksista tai muista tuotan vp- HE 1

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta

SISÄLLYS. N:o 748. Laki. tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2003

HE 23/1998 vp PERUSTELUT

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o

Nro 44/2003 KIRKKOJÄRJESTYKSEN MUUTOKSIA

(KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA

Sanna Pitkänen jäsen, poissa Heikki Rantasalo jäsen, saapui käsiteltäessä :ä 7 Arja Suominen jäsen Aarno Toivonen jäsen

Päihdehuoltolaki /41

8 Kotiäänestys. 8.1 Oikeus äänestää ennakkoon kotona

Ulkoasiainhallintolaki /204

Eduskuntavaalien kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana

Päätös: Puheenjohtaja Mika Tapiolinna avasi kokouksen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1).

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 Kirkkoneuvosto Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta

5 Ehdokasasettelu ja perustamisasiakirjojen käsittely

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila

Lempäälän seurakunnan kirkkovaltuusto on kirkkojärjestyksen 8 luvun 8 :n nojalla hyväksynyt 30 päivänä toukokuuta seuraavan työjärjestyksen

SISÄLLYS. N:o 234. Laki. tieliikennelain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2006

sunnuntaina

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2016

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Kirkolliskokouksen päätös. kirkkojärjestyksen muuttamisesta

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta

EV 97/2004 vp HE 98/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 97/2004 vp Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttami- sesta Asia Valiokuntakäsittely Päätös

SISÄLLYS. N:o 755. Valtioneuvoston asetus. kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2002

Valtuuston toiminnan sisäistä järjestelyä koskevien asioiden valmistelua johtaa valtuuston puheenjohtaja, jollei valtuusto toisin päätä.

Edellisiin seurakuntavaaleihin verrattuna uutta on se, että äänioikeusikäraja on 16 vuotta.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko klo

SISÄLLYS. N:o Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA V A A L I J Ä R J E S T Y S. I luku Yleisiä määräyksiä

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

SISÄLLYS. N:o 510. Laki. korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 14 :n muuttamisesta. Annettu Naantalissa 18 päivänä heinäkuuta 2008

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO ASIALISTA 1/2015

Laki. muutetaan 22 päivänä helmikuuta 1991 annetun puutavaranmittauslain (364/91) 3, 5, 10, lisätään lakiin uusi 4 a luku ja uusi 38 a seuraavasti:

Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous (7)

Nro Määräaika Toimenpiteet Huomautuksia mennessä; suositus hyvissä ajoin huhtitoukokuussa

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta Laki kuntalain muuttamisesta

5.2 Ehdokasasettelusta yleensä

PÖYTÄKIRJA SEURAKUNNANKOKOUKSESTA, JOKA PIDETTIIN VALTUUSTON JÄSENTEN VALITSEMISEKSI TOIMIKAUDEKSI

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö

Virkamiesten lomauttaminen

hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 543. Laki. hallintomenettelylain 10 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 1997

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2014 Oikeusministeriön päätös

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Asetus hyödyllisyysmallioikeudesta annetun asetuksen muuttamisesta

2/2018. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1).

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Opetuslautakunta POL/

Tämän ohjesäännön lisäksi noudatetaan edustajistovaalien järjestämisessä voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä opiskelijakunnan sääntöjä.

Rovaniemen kaupunginvaltuuston työjärjestys

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 4/2018 Kirkkoneuvosto ( 5 ) Alpo Partanen. Leena Sarparanta -" - Keijo Kunnari

Maakuntavaltuuston työjärjestys

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2003 N:o Laki. N:o kirkkolain muuttamisesta

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) 13 :n (omasta tahdostaan hoidossa olleen määrääminen)

HE 42/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Hyväksytty: Uusi kv Voimaantulo: Muutettu: kv

SISÄLLYS. N:o Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 196/1997 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldwlain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2011 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston

VALTUUSKUNNAN VAALIJÄRJESTYS (Hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa , muutokset hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

Kirkkoneuvoston ohjesääntö

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET

Act 974/1995 on the Sami Parliament:

SISÄLLYS. muuttamisesta

4 Äänioikeutettujen luettelo

Julkisten alojen eläkelain voimaanpanolaki

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 9/2017

Transkriptio:

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä toukokuuta 1998 N:o 346 352 SISÄLLYS N:o Sivu 346 Laki puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetun lain muuttamisesta... 1147 347 Laki kirkkolain muuttamisesta... 1149 348 Kirkolliskokouksen päätös kirkon vaalijärjestyksen muuttamisesta... 1152 349 Kirkolliskokouksen päätös kirkon vaalijärjestyksen muuttamisesta... 1156 350 Kirkolliskokouksen päätös kirkkojärjestyksen muuttamisesta... 1157 351 Sosiaali- ja terveysministeriön päätös vaarallisen kemikaalin päällyksen turvasulkimesta ja näkövammaisille tarkoitetusta vaaratunnuksesta... 1158 352 Verohallituksen päätös puun ostajan tiedonantovelvollisuudesta Metsäntutkimuslaitokselle... 1161 N:o 346 Laki puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 15 päivänä toukokuuta 1998 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan puolustusvoimien virka-avusta poliisille 5 päivänä joulukuuta 1980 annetun lain (781/1980) 1 :n 1 momentin johdantokappale sekä 2, 4 ja 5 kohta, 3, 6 :n 2 momentti ja 9, sellaisena kuin niistä on 6 :n 2 momentti laissa 504/1995, sekä lisätään 1 :n 1 momenttiin uusi 6 kohta, lakiin uusi 5 a ja 9 a ja 10 :ään uusi 2 momentti seuraavasti: 1 Puolustusvoimien on annettava poliisille virka-apua: 2) paikan tai alueen eristämiseksi ja tutkimiseksi; 4) henkilöiden ja omaisuuden tilapäiseksi suojaamiseksi; 5) räjähteiden raivaamiseksi; sekä 6) muuhun sellaiseen tehtävään, jonka suorittamiseksi tarvitaan puolustusvoimien erityishenkilöstöä tai -välineistöä. 3 Virka-apua pyytää poliisin ylijohto tai poliisin lääninjohto. Kiireellisessä tapauksessa virka-apua voi pyytää poliisin valtakunnallisen tai paikallisen yksikön päällikkö taikka asianomaisen poliisiyksikön tai -alueen johtovalmiudessa oleva päällystöön kuuluva poliisimies. Pyynnöstä on tällöin ilmoitettava viipymättä valtakunnallisen yksikön osalta poliisin ylijohtoon sekä poliisin lääninjohtoon ja paikallisen yksikön osalta poliisin lääninjohtoon. Virka-avun antamisesta päättää pääesikunta taikka maanpuolustusalueen, merivoimien, ilmavoimien tai sotilasläänin esikunta. Kiireellisessä tapauksessa virka-avun antamisesta voi päättää varuskunnan päällikkö, joukko-osaston komentaja tai sotilaslaitoksen päällikkö. HE 225/1997 HaVM 1/1998 PeVL 38/1997 EV 11/1998 49 1998 480301

1148 N:o 346 5a Poliisi vastaa virka-aputilanteen turvallisen suorittamisen kannalta tarpeellisesta yleisjohdosta ja osapuolten välisten toimintojen yhteensovittamisesta sekä työturvallisuusjärjestelyistä. Poliisin tulee erityisesti huolehtia siitä, että virka-apuosaston päälliköllä on riittävät tiedot virka-aputilanteesta, toimintaympäristöstä, tilanteen laadusta ja vakavuusasteesta sekä mahdollisista työturvallisuusriskeistä. Puolustusvoimat vastaa virka-apuosaston henkilöstöön kuuluvan ammattitaidosta ja perehdyttämisestä siten, että henkilöstö tuntee käyttämänsä kaluston ja välineistön sekä niitä koskevat turvallisuusohjeet. 6 Virka-apuosastoon kuuluvalla, joka tämän lain mukaisesti suorittaa virka-aputehtävää, on erittäin tärkeässä ja kiireellisessä tehtävässä oikeus poliisimiehen ohjauksessa käyttää tehtävän suorittamiseksi sellaisia välttämättömiä voimakeinoja, joihin poliisimies hänet toimivaltansa nojalla valtuuttaa ja joita tilanne huomioon ottaen voidaan pitää puolustettavina. Helsingissä 15 päivänä toukokuuta 1998 9 Virka-avun kustannuksista vastaa sen antaja, jollei asetuksella toisin säädetä. 9a Virka-avun antamisen yhteydessä pakkotoimenpiteestä sivulliselle henkilölle aiheutuneiden välittömien kustannusten korvaamisesta sekä puolustusvoimille aiheutuneiden omaisuusvahinkojen korvaamisesta valtion varoista on voimassa, mitä poliisilain (493/1995) 47 :n 2 momentissa säädetään. Virka-apuosastoon kuuluvalle aiheutuneen tapaturman korvaamisesta on voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. 10 Poliisin ylijohto ja pääesikunta voivat antaa toisiaan kuultuaan omaa hallinnonalaansa koskevia täydentäviä määräyksiä puolustusvoimien materiaaliavusta poliisille, yhteistoimintakoulutuksesta sekä valmius- ja hälytysjärjestelyistä. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1998. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Sisäasiainministeri Jan-Erik Enestam

1149 N:o 347 Laki kirkkolain muuttamisesta Annettu Helsingissä 15 päivänä toukokuuta 1998 Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 26 päivänä marraskuuta 1993 annetun kirkkolain (1054/1993) 7 luvun 5 :n 2 momentti, 8 luvun 3 :n 1 momentti, 11 luvun 8, 22 luvun 1 :n 3 momentti ja 4 sekä 25 luvun 5 sekä lisätään 6 lukuun uusi 6 a ja 6 b, 8 luvun 3 :ään uusi 2 ja 3 momentti, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyy 4 momentiksi, sekä 24 luvun 9 :n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on osaksi laissa 936/1996, uusi 3 a kohta seuraavasti: 6 luku Viranhaltijat ja työntekijät 6a Lomauttaminen Jos virkaan kuuluvat tehtävät tai mahdollisuudet tarjota tehtäviä suoritettaviksi ovat tilapäisesti vähentyneet, eikä viranhaltijalle voida kohtuudella järjestää saman työnantajan piirissä muuta työtä, viranomaisella on oikeus lomauttaa viranhaltija siten, että viranhaltijan virantoimitus ja palkanmaksu keskeytetään määräajaksi, enintään kolmeksi viikoksi kalenterivuoden aikana virkasuhteen muutoin pysyessä voimassa. Seurakunnan viranhaltijan lomauttaa kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto ja seurakuntayhtymän viranhaltijan yhteinen kirkkoneuvosto. Seurakunnan tai seurakuntayhtymän papin virassa olevan lomauttaa kuitenkin edellä mainitun viranomaisen esityksestä tuomiokapituli. Kirkkohallituksen viranhaltijan lomauttaa kirkkohallitus. Tuomiokapitulin viranhaltijat lomauttaa tuomiokapituli. Lomautuspäätös voidaan panna täytäntöön siitä tehdystä valituksesta huolimatta sen estämättä, mitä muualla laissa säädetään. Kirkkohallitus antaa tarkempia määräyksiä lomauttamisesta. 6b Lomautusmenettely Lomautuksen välttämättömyyden tultua asianomaisen viranomaisen tietoon tämän on annettava lomautuksesta välittömästi ja mikäli mahdollista viimeistään kolme kuukautta ennen lomautuksen alkamista ennakkoilmoitus luottamusmiehelle tai, jollei sellaista ole, asianomaiselle itselleen. Lomautuksen kohdistuessa vähintään kymmeneen viranhaltijaan ennakkoilmoitus on tehtävä myös työvoimaviranomaiselle. Ennakkoilmoituksessa tulee mainita lomautuksen syy, arvioitu alka- HE 23/1998 HaVM 2/1998 EV 33/1998

1150 N:o 347 misaika ja kesto sekä lomautettavien viranhaltijoiden arvioitu lukumäärä ammattiryhmittäin. Ilmoitus lomautuksesta on annettava viranhaltijalle vähintään 14 päivää ennen lomautuksen alkamista. Ilmoitus annetaan viranhaltijalle henkilökohtaisesti, jollei luottamusmiehen kanssa toisin sovita. Ilmoituksessa tulee mainita lomautuksen syy, sen alkamisaika ja kesto. Viranhaltijalle on pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus. Ilmoitus lomautuksesta on annettava tiedoksi edellä tarkoitetulle luottamusmiehelle ja lomautuksen kohdistuessa vähintään kymmeneen viranhaltijaan myös työvoimaviranomaiselle. 7 luku Yleisiä säännöksiä 5 Esteellisyys Ellei 25 luvun 5 :n 1 momentista muuta johdu, muiden luottamushenkilöiden sekä seurakunnan viranhaltijoiden esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintomenettelylaissa siitä säädetään. Virka-, työ- tai muu vastaava suhde seurakuntaan tai seurakuntayhtymään ei kuitenkaan tee luottamushenkilöä tai viranhaltijaa esteelliseksi hallintoasiassa, jossa seurakunta tai seurakuntayhtymä on asianosainen, ellei hän palvelussuhteensa perusteella ole esitellyt tai muutoin vastaavalla tavalla käsitellyt asiaa. 8 luku Papinvaali ja seurakuntavaalit 3 Äänioikeus Kaikilla 18 vuotta täyttäneillä kirkon jäsenillä on vaaleissa yhtäläinen äänioikeus. Seurakuntavaaleissa äänestävän on täytettävä 18 vuotta viimeistään ensimmäisenä vaalipäivänä ja papinvaalissa äänestävän viimeistään viranhakuajan päättymispäivänä. Äänioikeutta käytetään seurakuntavaaleissa siinä seurakunnassa, jossa äänioikeutettu on merkitty seurakunnan läsnäolevaksi jäseneksi viimeistään vaalivuoden elokuun 31 päivänä, ja papinvaalissa siinä seurakunnassa, jossa vastaava merkintä on tehty viimeistään viranhakuajan päättymispäivänä. Jos vaalit on valituksen johdosta määrätty toimitettavaksi uudelleen, 18 vuoden iän on seurakuntavaaleissa täytyttävä viimeistään uudelleen toimitettavien vaalien ensimmäisenä vaalipäivänä ja papinvaalissa viimeistään 1 momentissa mainittuna päättymispäivänä. Äänioikeutta käytetään uusissa vaaleissa siinä seurakunnassa, jossa äänioikeutettu on merkitty seurakunnan läsnäolevaksi jäseneksi viimeistään 60 päivää ennen ensimmäistä vaalipäivää. 11 luku Seurakuntayhtymä 8 Yhteinen kirkkoneuvosto Seurakuntayhtymän toimeenpano- ja hallintoelimenä on yhteinen kirkkoneuvosto, joka johtaa myös 2 :n 3 momentissa mainittuja seurakunnalliseen toimintaan liittyviä tehtäviä ja työmuotoja. Se voi asettaa seurakuntavaaleja varten keskusvaalitoimikunnan, jonka tehtävät määrätään kirkon vaalijärjestyksessä. Yhteisen kirkkoneuvoston kokoonpanosta määrätään kirkkojärjestyksessä. 22 luku Kirkkohallitus, kirkon keskusrahasto jakirkon sopimusvaltuuskunta 1 Kirkkohallituksen kokoonpano Kirkkohallituksen jaostoista ja virastokollegiosta määrätään sen ohjesäännössä. Virastokollegion jäseniä ovat kirkkoneuvoksen virassa olevat kirkkohallituksen viranhaltijat. Milloin kirkkoneuvoksen virka on avoinna tai sen haltija on virkavapaana, kirkkohallitus voi määrätä virkaa hoitamaan muun viranhaltijan.

N:o 347 1151 4 Päätösvaltaisuus Kirkkohallitus ja sen jaosto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Virastokollegio on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään kolme jäsentä. 24 luku Alistaminen ja muutoksenhaku 9 Valitusoikeuden rajoittaminen Sen lisäksi, mitä muualla tässä laissa on säädetty valitusoikeuden rajoittamisesta, muutosta ei saa hakea valittamalla 3 a) vaaliviranomaisen toimenpiteeseen tai päätökseen, joka koskee ennakkoäänestyksen toimittamista kotona; Helsingissä 15 päivänä toukokuuta 1998 25 luku Täydentäviä säännöksiä 5 Hallintoasian käsittely Käsiteltäessä hallintoasiaa kirkon, seurakunnan tai seurakuntayhtymän viranomaisissa on noudatettava, mitä hallintomenettelylaissa säädetään, jollei tästä laista muuta johdu. Hallintomenettelylain 10 :n 1 momentin 5 a kohtaa ei kuitenkaan sovelleta kirkossa, seurakunnassa tai seurakuntayhtymässä. Kirkkohallituksen luottamushenkilö sekä viranhaltija ja työntekijä voi kuitenkin sen estämättä, mitä hallintomenettelylain 10 :n 1 momentin 4 ja 5 kohdassa säädetään, käsitellä evankelis-luterilaisen kirkon eläkelakiin tai evankelis-luterilaisen kirkon perhe-eläkelakiin perustuvaa eläkeasiaa tai eläketurvan järjestämiseen liittyvää kysymystä, joka koskee seurakuntaa, seurakuntayhtymää tai eläkesopimuksen kirkkohallituksen kanssa tehnyttä kirkollista yhdistystä, säätiötä tai muuta yhteisöä tai näiden palveluksessa olevaa viranhaltijaa ja työntekijää. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen

1152 N:o 348 Kirkolliskokouksen päätös kirkon vaalijärjestyksen muuttamisesta Annettu Turussa 7 päivänä marraskuuta 1997 Kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti kumotaan 8 päivänä marraskuuta 1991 annetun kirkon vaalijärjestyksen (1056/1993) 2 luvun 15 :n 3 momentti, muutetaan 2 luvun 15 :n 2 ja 4 momentti, 18 :n 3 momentti, 19 :n 1 momentti, 30 :n 1 momentti, 33 :n 1 momentin 2 kohta ja 5 momentin 2 kohta, 39 :n 1 momentin 6 kohta, 40 :n 2 momentti, 43 :n 2 ja 3 momentti sekä 57, sekä lisätään 2 luvun 1 :ään uusi 3 momentti sekä uudet 49 a 49 f ja niitä koskeva alaotsikko seuraavasti: 2 luku Papinvaali ja seurakuntavaalit A. Vaalilautakunta, vaalitoimitus ja äänestäminen 1 Yhteinen kirkkoneuvosto voi asettaa keskusvaalitoimikunnan, jonka tehtävänä on seurakuntayhtymän seurakuntien puolesta hyväksyä toimenpidesuunnitelma ja aikataulu seurakuntavaalien toimeenpanemiseksi, huolehtia kirkon vaalijärjestyksessä tarkoitettujen kuulutusten ja ilmoitusten laatimisesta ja tietoon saattamisesta sekä muutoinkin avustaa seurakuntien vaalilautakuntia vaalien yhtenäisessä toteuttamisessa. Kuulutukset ja ilmoitukset, joista on ilmoitettava lehdessä tai jotka on lehdessä julkaistava, voidaan, ellei kirkkolain 3 luvun 5 :stä muuta johdu, saattaa seurakuntien jäsenten tietoon myös yhteiskuulutuksina. B. Vaaliluettelo 15 Vaaliluettelo on laadittava 1) papinvaalia varten viidenteentoista päivään mennessä siitä, kun tuomiokapituli on tehnyt vaaliehdotuksen; ja 2) seurakuntavaaleja varten syyskuun 10 päivään mennessä. Jos seurakuntavaalit on valituksen johdosta määrätty toimitettaviksi uudelleen, on laadittava uusi vaaliluettelo, johon on otettava kaikki 60 päivää ennen ensimmäistä vaalipäivää läsnäoleviksi merkityt seurakunnan jäsenet, joilla kirkkolain 8 luvun 3 :n mukaan on äänioikeus. 18 Kuulutus on pantava seurakunnan ilmoitustaululle viimeistään kymmenen päivää ennen nähtävilläpitoajan alkua ja pidettävä siinä nähtävilläoloajan päättymiseen asti. Lisäksi

N:o 348 1153 kuulutus on julkaistava lehdessä viimeistään viisi päivää ennen nähtävilläpitoajan alkua. 19 Äänioikeutettu seurakunnan jäsen ja kirkkoherra saa tehdä oikaisuvaatimuksen vaaliluetteloa vastaan. Seurakunnan jäsen saa tehdä oikaisuvaatimuksen sillä perusteella, että äänioikeus on häneltä ilman laillista syytä kielletty tai myönnetty toiselle. Kirkkoherra saa tehdä oikaisuvaatimuksen sillä perusteella, että joku on virheellisesti jätetty pois vaaliluettelosta taikka merkitty siihen äänioikeutta vailla olevaksi tai äänioikeutetuksi. Oikaisuvaatimusta ei voida perustaa kirkkolain 8 luvun 3 :n 1 3 momentissa säädettyjen määräpäivien jälkeen tapahtuneisiin muutoksiin. D. Seurakuntavaalit 1. Vaalien ajankohta 30 Seurakuntavaalit aloitetaan vaalivuonna marraskuun toisena sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen ja päätetään joko samana päivänä tai viimeistään seuraavana maanantaina kello 18. 2. Valitsijayhdistys, ehdokaslistat ja vaalien valmistelu 33 Valitsijayhdistys perustetaan yhdistyksen jäsenten allekirjoittamalla perustamisasiakirjalla, jonka tulee sisältää 2) ehdokaslista, jossa on ilmoitettava ehdokkaiden nimet siinä muodossa ja järjestyksessä, mihin heidät ehdokaslistojen yhdistelmässä tulee asettaa, sekä enintään kahta ilmaisua käyttäen kunkin ehdokkaan arvo, ammatti tai toimi ja hänen osoitteensa. Perustamisasiakirjassa voidaan erikseen pyytää, että ehdokaslistojen yhdistelmässä käytettäisiin ehdokkaan etunimen rinnalla tai sen sijasta yleisesti tunnettua puhuttelunimeä tai etunimeä lyhennettynä ja että ehdokkaan asuinpaikka mainittaisiin. Perustamisasiakirjaan on lisäksi liitettävä asiamiehen kirjallinen vakuutus siitä, että 2) valitsijayhdistyksen jäsenet ovat äänioikeutettuja seurakunnan jäseniä. 39 Lokakuun 10 päivänä kello 16 jälkeen pidettävässä kokouksessa vaalilautakunta 6) määrää vaalihuoneistot sekä päättää, jollei 1 :n 3 momentista muuta johdu, toimitetaanko vaali kumpanakin 30 :n 1 momentissa mainittuna päivänä sekä minä päivänä ja kellonaikana äänestys kussakin paikassa tapahtuu; 40 Yhdistelmässä ei saa olla muuta kuin yhteinen otsikko, josta käy selville, mitä vaalia varten yhdistelmä on laadittu sekä 39 :n 1 momentin 4 ja 5 kohdan edellyttämät seikat. Ehdokkaan puhuttelunimi tai hänen etunimensä lyhennys sekä hänen asuinpaikkansa merkitään ehdokaslistojen yhdistelmään vain, jos se on tarpeen ehdokkaan henkilöllisyyden täsmentämiseksi. 3. Ennakkoäänestys 43 Ennakkoäänestys aloitetaan lokakuun viimeistä sunnuntaita seuraavana maanantaina ja se jatkuu saman viikon perjantaihin. Äänestys tapahtuu 1) kirkkoherranvirastoissa joka päivä kello 9 18; sekä 2) jos vaalilautakunta niin määrää, myös muissa paikoissa vaalilautakunnan määrääminä aikoina. Kirkkolain 8 luvun 5 :ssä tarkoitetuissa poikkeuksellisissa seurakuntavaaleissa voidaan äänestää ennakolta vain sen seurakunnan kirkkoherranvirastossa, jossa nämä vaalit pidetään. Lisäksi ennakkoäänestys järjestetään 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetuissa paikoissa. 3 a. Ennakkoäänestys kotona 49a Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on vaikean vamman tai pitkäaikaisen sairauden vuoksi siinä määrin rajoittunut, ettei

1154 N:o 348 hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan (kotiäänestys) siinä seurakunnassa, jonka vaaliluetteloon hänet on merkitty. Muut äänioikeutetut eivät saa äänestää kotiäänestyksessä. 49b Kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija, jona on tähän tehtävään määrätty vaalilautakunnan jäsen tai varajäsen. Vaalilautakunnan puheenjohtaja määrää, kenen äänestäjän luokse kukin vaalitoimitsija menee. Kotiäänestyksessä on vaalitoimitsijan ja äänestäjän lisäksi oltava läsnä äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Avustajan käytöstä on voimassa mitä 3 :n 2 ja 3 momentissa on määrätty. 49c Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään 20 päivänä lokakuuta ennen kello 16 vaalilautakunnalle. Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema henkilö. Ilmoituksessa on mainittava: 1) äänestäjän täydellinen nimi, henkilötunnus, osoite, seurakunta ja puhelinnumero sekä, milloin ilmoituksen tekee äänestäjän valitsema henkilö, myös tämän nimi, osoite ja puhelinnumero; 2) ettei äänestäjä pääse 49 a :ssä tarkoitetun vamman tai sairauden vuoksi äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia ja että hän tämän vuoksi haluaa äänestää ennakolta kotonaan; ja 3) voiko äänestäjä itse huolehtia siitä, että kotiäänestyksessä on läsnä 49 b :n 2 momentissa tarkoitettu äänestäjän valitsema henkilö. Kirjallinen ilmoitus voidaan tehdä käyttäen tarkoitusta varten laadittua lomaketta. Vaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että lomakkeita on kotiäänestystä haluavien äänestäjien saatavina ainakin kirkkoherranvirastossa. Kirjallinen ilmoitus on allekirjoitettava. Vaalilautakunnan sihteerin on, mikäli mahdollista, tarvittaessa poistettava ilmoituksessa oleva puutteellisuus ja varmistettava, että ilmoituksen on tehnyt siinä mainittu äänestäjä tai tämän valitsema henkilö. Vaalilautakunnan tulee pitää tehdyistä ilmoituksista luetteloa. 49d Edellä 49 c :ssä tarkoitetun ilmoituksen johdosta on äänestäjälle annettava tieto ainakin kahden tunnin tarkkuudella siitä ajankohdasta, jolloin vaalitoimitsija saapuu hänen luokseen. Samalla on mainittava vaaliviranomaisen puhelinnumero mahdollista yhteydenottoa varten. Jollei äänestyksen toimittamiseen vaikuttavaa ilmoituksessa olevaa puutteellisuutta ole voitu poistaa tai jos ilmoitus on tehty määräajan jälkeen, on äänestäjälle annettava tieto siitä, ettei kotiäänestystä toimiteta. Vaalilautakunnan puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että 1 ja 2 momentissa tarkoitettu tieto annetaan äänestäjälle viipymättä kirjallisesti tai puhelimitse. 49e Milloin vaalitoimitsija on estynyt saapumasta ilmoitettuna ajankohtana, on esteestä ja uuden käynnin ajankohdasta viipymättä ilmoitettava äänestäjälle. Jos kotiäänestystä ei voida lainkaan toimittaa kulkuyhteyksien katkeamisen tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi, on myös siitä viipymättä ilmoitettava äänestäjälle. 49f Kotiäänestys tulee toimittaa 43 :n 2 momentissa määrättyinä arkipäivinä kello 9 ja 20 välillä, kuitenkin siten, että äänestys päättyy viimeisenä päivänä kello 16. Vaalitoimitsijan on keskeytettävä kotiäänestys, jos äänestäjän vaalivapautta tai äänestyksen häiriötöntä kulkua ei voida turvata. Keskeyttämisestä ja, mikäli äänestystä ei voida jatkaa, myös sen lopettamisesta on tehtävä merkintä kotiäänestyksistä pidettävään luetteloon. Lähetekirjeen tulee sisältää 47 :n 2 momentissa tarkoitettujen selityksen ja ilmoitusten lisäksi äänestäjän allekirjoittama vakuutus, että hänen kykynsä liikkua tai toimia on vaikean vamman tai pitkäaikaisen sairauden vuoksi siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Edellä 49 b :n 2 momentissa tarkoitetun äänestyksessä läsnä olevan henkilön on merkittävä lähetekirjeeseen nimikirjoituksensa. Vaalitoimitsijan on lähetekirjeessä todistettava, että kotiäänestys on tapahtunut 45 :n 1 ja 2 momentissa, 46 :ssä ja 49 b :ssä määrätyin tavoin. Vaalitoimitsijan on päivättävä todistus ja allekirjoitettava se. Vaalikuori

N:o 348 1155 ja lähetekirje on tämän jälkeen suljettava lähetekuoreen. Vaalitoimitsijan on viipymättä toimitettava lähetekuori vaalilautakunnalle. Äänestys on jätettävä huomioon ottamatta 49 :n 2 momentissa mainitusta syystä tai jos lähetekirjeestä puuttuu äänestyksessä läsnä olleen henkilön nimikirjoitus. Sen lisäksi, mitä tässä alaluvussa määrätään, on kotiäänestyksestä ja siinä noudatettavasta menettelystä muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä 43 :n 1 momentissa sekä 44 49 :ssä määrätään ennakkoäänestyksestä. 4. Vaalitoimitus ja vaalin tuloksen vahvistaminen 57 Ehdokaslistalta valittujen varajäseniksi nimetään kussakin 56 :ssä tarkoitetussa vaalissa esiintyneen saman ehdokaslistan valitsematta jääneet ehdokkaat heidän 55 :n 3 momentin mukaan saamiensa vertauslukujen osoittamassa järjestyksessä. Tämä kirkon vaalijärjestyksen muutos tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1998. Turussa 7 päivänä marraskuuta 1997 Kirkolliskokouksen puolesta John Vikström arkkipiispa Kari Ventä kirkolliskokouksen sihteeri 2 480301/49

1156 N:o 349 Kirkolliskokouksen päätös kirkon vaalijärjestyksen muuttamisesta Annettu Turussa 6 päivänä toukokuuta 1998 Kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti muutetaan 8 päivänä marraskuuta 1991 annetun kirkon vaalijärjestyksen (1056/1993) 2 luvun 23 :n 1 momentti seuraavasti: 2 luku Papinvaali ja seurakuntavaalit C. Papinvaali 23 Papinvaali aloitetaan viimeistä vaalinäytettä seuraavana sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen ja päätetään joko samana päivänä taikka sitä seuraavana maanantaina. Vaalilautakunta määrää ennen ensimmäistä vaalinäytepäivää, minä aikoina äänestys suoritetaan. Tämä kirkon vaalijärjestyksen muutos tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1998. Turussa 6 päivänä toukokuuta 1998 Kirkolliskokouksen puolesta John Vikström arkkipiispa Kari Ventä kirkolliskokouksen sihteeri

1157 N:o 350 Kirkolliskokouksen päätös kirkkojärjestyksen muuttamisesta Annettu Turussa 7 päivänä marraskuuta 1997 Kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti muutetaan 8 päivänä marraskuuta 1991 annetun kirkkojärjestyksen (1055/1993) 6 luvun 56 :n 1 momentti, sellaisena kuin se on muutettuna 8 päivänä marraskuuta 1995 annetulla kirkolliskokouksen päätöksellä (1248/1996) seuraavasti: 6 luku Viranhaltijat ja työntekijät C. Erityisvirat 56 Kirkkolain 6 luvun 15 :ssä tarkoitettujen kirkon erityistehtäviä varten perustettujen virkojen kelpoisuusvaatimuksista ja viranhaltijoiden tehtävistä määrätään kirkkohallituksen antamissa johtosäännöissä. Tuomiokapitulin virkojen johtosäännöt antaa kuitenkin tuomiokapituli. Tämä kirkkojärjestyksen muutos on tullut voimaan 1 päivänä joulukuuta 1997. Turussa 7 päivänä marraskuuta 1997 Kirkolliskokouksen puolesta John Vikström arkkipiispa Kari Ventä kirkolliskokouksen sihteeri

1158 N:o 351 Sosiaali- ja terveysministeriön päätös vaarallisen kemikaalin päällyksen turvasulkimesta ja näkövammaisille tarkoitetusta vaaratunnuksesta Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 1998 Sosiaali- ja terveysministeriö on päättänyt 14 päivänä elokuuta 1989 annetun kemikaalilain (744/1989) 19 :n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 720/1994: 1 Tässä päätöksessä määrätään vähittäismyyntiin tarkoitetun vaarallisen kemikaalin (aineen ja valmisteen) päällyksen turvasulkimesta ja näkövammaisille tarkoitetusta vaaratunnuksesta sekä siitä, mitä kemikaalia sisältävät päällykset tulee varustaa turvasulkimella ja vaaratunnuksella. 2 Vähittäismyyntiin tarkoitetun erittäin myrkylliseksi (T+), myrkylliseksi (T) tai syövyttäväksi (C) luokitellun kemikaalin päällys on pakkauskoosta riippumatta varustettava turvasulkimella. Edellä 1 momentissa mainittujen vaarallisten kemikaalien lisäksi tulee seuraavien valmisteiden päällykset varustaa turvasulkimella: 1) nestemäinen valmiste, joka luokitellaan ja merkitään haitalliseksi (Xn) ja nieltynä keuhkoon vedettäessä (aspiraatio) keuhkovaurion vaaraa aiheuttavaksi (R 65), siten kuin sosiaali- ja terveysministeriön päätöksessä kemikaalien luokitusperusteista ja merkintöjen tekemisestä on määrätty, sekä 2) nestemäinen valmiste, joka sisältää metanolia (CAS 67-56-1) 3 prosenttia tai enemmän taikka metyleenikloridia (dikloorimetaania) (CAS 75-09-2) 1 prosenttia tai enemmän. Turvasulkimen tulee täyttää liitteen mukaisesti siinä mainittujen standardien vaatimukset. 3 Toiminnanharjoittajan, joka vastaa edellä 2 :ssä mainitun kemikaalin markkinoille luovuttamisesta, tulee pyynnöstä osoittaa kemikaalilain valvontaviranomaiselle, että turvasuljin täyttää tämän päätöksen vaatimukset. 4 Kemikaalin päällys on kuitenkin katsottava riittävän turvalliseksi ilman turvasuljinta, jos päällyksen sisältöön ei pääse käsiksi ilman työkaluja. Edellä 1 momentissa tarkoitetun kemikaalin markkinoille luovuttamisesta vastaavan toiminnanharjoittajan tulee pyynnöstä osoittaa koelaboratorion todistuksella kemikaalilain valvontaviranomaiselle, että suljinta ei tarvitse testata liitteen mukaisesti. 5 Vähittäismyyntiin tarkoitetun erittäin myr- Komission direktiivi 90/35/ETY, EYVL N:o L 19, 24.1.1990, s. 14 Komission direktiivi 91/410/ETY, EYVL N:o L 228, 17.8.1991, s. 67 Komission direktiivi 91/442/ETY, EYVL N:o L 238, 27.8.1991, s. 25 Komission direktiivi 96/65/EY, EYVL N:o L 265, 18.10.1996, s. 15

N:o 351 1159 kylliseksi (T+), myrkylliseksi (T), syövyttäväksi (C), haitalliseksi (Xn), erittäin helposti syttyväksi (F+) tai helposti syttyväksi (F) luokitellun kemikaalin päällys on pakkauskoosta riippumatta varustettava näkövammaisille tarkoitetulla vaaratunnuksella. Vaaratunnuksen tulee täyttää liitteen mukaisesti siinä mainitun standardin vaatimukset. 6 Turvasulkimesta ja näkövammaisille tarkoitetusta vaaratunnuksesta annetut päätöksen määräykset koskevat myös vähittäismyyntiin tarkoitettua aerosolia ja sinetöidyllä Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 1998 spraysuuttimella varustettua pakkausta lukuunottamatta 2 :n 2 momentin 1 kohdassa mainittua valmistetta, jotka luokitellaan ja merkitään haitalliseksi (Xn) ja nieltynä keuhkoon vedettäessä (aspiraatio) keuhkovaurion vaaraa aiheuttavaksi (R 65). 7 Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1998. Päätöksellä kumotaan sosiaalija terveysministeriön päätös (1172/1992) vaarallisen kemikaalin päällyksen turvasulkimesta ja näkövammaisille tarkoitetusta vaaratunnuksesta. Ministeri Terttu Huttu-Juntunen Ylitarkastaja Juha Pyötsiä

1160 N:o 351 Liite A. Turvasuljinta koskevat vaatimukset 1. Uudelleen suljettava päällys Uudelleen suljettavan päällyksen turvasulkimen on oltava EN-standardin 28317 ( Lapsiturvalliset pakkaukset. Uudelleen suljettavia pakkauksia koskevat vaatimukset ja testausmenetelmät ) mukainen. 2. Päällys, jota ei voi sulkea uudelleen Päällys, jota ei voi sulkea uudelleen, on oltava EN-standardin 862 ( Packaging-Child-resistant packaging-requirements and testing procedures for non-reclosable packages for nonpharmaceutical products ) mukainen. 3. Vain standardisarjaa CEN 45 000 noudattavalla laboratoriolla on oikeus vahvistaa näyttö yllä mainittujen standardien noudattamisesta. B: Näkövammaisille tarkoitettua vaaratunnusta koskevat vaatimukset Näkövammaisille tarkoitetun vaaratunnuksen teknisten ominaisuuksien on oltava näkövammaisille tarkoitettuja vaaratunnuksia koskevan EN-standardin 272 ( Pakkaukset. Kosketeltavat varoitusmerkinnät. Vaatimukset ) mukaiset.

1161 N:o 352 Verohallituksen päätös puun ostajan tiedonantovelvollisuudesta Metsäntutkimuslaitokselle Annettu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 1998 Verohallitus on verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun lain (1558/95) 15 :n 7 momentin nojalla päättänyt: 1 Puun ostajien tai niiden järjestöjen on annettava Metsäntutkimuslaitokselle verotusmenettelystä annetun lain (1558/95) 15 :n 3 momentissa tarkoitetut tiedot puun keskihinnoista ja ostomääristä. Velvollisuus antaa puun keskihinta- ja ostomäärätiedot koskee puun ostajia, jotka ovat pysty-, hankinta- tai käteiskaupalla ostaneet puuta metsän omistajilta tai metsän pysyvän hallintaoikeuden haltijoilta. Tiedonantovelvollisuus ei koske yksityiskäyttöön tai maatalouskäyttöön puuta ostavia. Jos metsänhoitoyhdistys toimii yhteismyynneissä puukaupan välittäjänä, yhdistys on puun ostajan sijasta tiedonantovelvollinen. Tiedonantovelvollisuus koskee vain niitä puutavarakauppoja, joissa ilmoittaja ostaa puuta puun alkuperäiseltä myyjältä tai hänen edustajaltaan. Muilta raakapuun ostajilta ja välittäjiltä ostetun puutavaran hintoja ja määriä ei ilmoiteta. Metsähallitukselta hankintakaupalla ostetun puutavaran hintoja ja määriä ei sisällytetä ilmoituksiin. Tiedot puun keskihinnoista ja ostomääristä annetaan kauppatavoittain, puutavaralajeittain, kunnittain ja kantohinta-alueittain. Ilmoitettava keskihinta on puutavaralajin kaikkien kauppojen arvonlisäverottomien kauppahintojen aritmeettinen keskiarvo. Ilmoituksessa selvitetään myös keskihinnan laskennassa käytetty kauppojen lukumäärä. Keskihintojen ja kauppojen lukumäärän osalta tiedonantovelvollisuus koskee vain niitä puun ostajia, jotka puolivuosittaisen ilmoitusjakson aikana ostavat yli 500 m 3 raakapuuta. Jos puun ostajien järjestö tekee puun keskihintaa ja ostomääriä koskevat ilmoitukset puun ostajien puolesta, järjestön tulee ilmoituksessa selvittää erikseen kunkin ostajan tiedot. 2 Tässä päätöksessä tarkoitetut tiedot on annettava Metsäntutkimuslaitokselle puolivuosittain. Edellisen vuoden heinä-joulukuun kaupoista tiedot on annettava helmikuun 15 päivään mennessä. Tammi-kesäkuun kaupat on ilmoitettava elokuun 15 päivään mennessä. 3 Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1998. Päätöksellä kumotaan Verohallituksen 6 päivänä syyskuuta 1996 antama päätös puun ostajan tiedonantovelvollisuudesta Metsäntutkimuslaitokselle (690/96). Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 1998 Pääjohtaja Jukka Tammi Ylitarkastaja Kari Pilhjerta

SDK/SÄHKÖINEN PAINOS N:o 346 352, 2 arkkia PÄÄTOIMITTAJA TIMO LEPISTÖ OY EDITA AB, HELSINKI 1998