Eduskuntavaalien kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskuntavaalien kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 8. 14.4.2015."

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNKI KESKUSVAALILAUTAKUNTA KOTIÄÄNESTYKSEN VAALITOIMITSIJALLE Yleistä kotiäänestyksestä Eduskuntavaalien kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana Kotiäänestys on tarkoitettu niille Helsingissä kirjoilla oleville äänestäjille, joiden kyky liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, etteivät he pääse ilman kohtuuttomia vaikeuksia äänestys- tai ennakkoäänestyspaikkaan. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää samassa taloudessa asuva omaishoitaja, jos hän on tehnyt kunnan kanssa omaishoitosopimuksen ja hän on äänioikeutettu Helsingissä. Muu äänioikeutetun perheenjäsen, joka ei täytä kotiäänestykselle säädettyjä edellytyksiä eikä ole ilmoittautunut kotiäänestykseen määräaikaan mennessä, ei voi äänestää kotiäänestyksessä. Kotiäänestykseen ilmoittaudutaan etukäteen keskusvaalilautakunnan toimistoon, viimeistään tiistaina kello Kotiäänestys tapahtuu äänestäjän kotona ja sen toimittaa vaalitoimitsija ja ns. todistaja. Keskusvaalilautakunnan toimisto laatii päiväkohtaisen kotiäänestyskierroksen, josta ilmenee keiden äänestäjien luokse vaalitoimitsija ja todistaja menevät ja mihin kellonaikaan. Vaalilain mukaan keskusvaalilautakunta ilmoittaa etukäteen äänestäjille kahden tunnin tarkkuudella kellonajan, jolloin äänestys toimitetaan. Kotiäänestyskierrokset alkavat kello 9.00 ja päättyvät noin kello Kierrokset ovat auto- tai kävelykierroksia, joiden avuksi on tehty kartta. Kotiäänestyskierroksella vaalitoimitsija ja todistaja kiertävät pareittain tehdyn suunnitelman mukaisesti. Kierroksen jälkeen he palaavat yhdessä keskusvaalilautakunnan toimistolle luovuttamaan lähetekuoret ja kotiäänestyslomakkeet. Lähempänä ennakkoäänestysajankohtaa tai mahdollisimman pian kotiäänestykseen ilmoittautumisen päätyttyä ( ) Teihin otetaan yhteyttä ja sovitaan kotiäänestyskierroksesta/-kierroksista sekä aineiston hakemisesta keskusvaalilautakunnan toimistosta, Kaisaniemenkatu 3 B 16, 3. kerros. Pääsiäisen takia Teihin otetaan luultavimmin yhteyttä vasta keskiviikkona tai torstaina Olettehan muistanut varmistaa keskusvaalilautakunnalle osallistumisenne kotiäänestyksen vaalitoimitsijaksi. Jos ette, pyydämme Teitä ottamaan yhteyttä keskusvaalilautakunnan toimistoon, puh (Kari Jyrkinen), mahdollisimman pian, mutta viimeistään maanantaina

2 Esteellisyydestä [ks. oikeusministeriön vaaliohje] Esteellisyys tarkoittaa tilannetta, jossa käsittelyn puolueettomuus saattaa vaarantua asiaa käsittelevän henkilön ja käsiteltävän asian välisen suhteen vuoksi. Esteellinen henkilö ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä asiaa käsiteltäessä. Esteellisyystilanteiden välttämiseksi on vaalilaissa säädetty, että vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö ei voi olla vaalitoimikunnassa, vaaliavustajana eikä äänestäjän valitsemana avustajana. Vaalilaissa ei ole kielletty ehdokkaan läheistä toimimasta vaalitoimikunnassa. Keskusvaalilautakunta kuitenkin linjasi kokouksessaan , että ehdokkaan lähipiiriin kuuluvan ei tule toimia vaalitoimikunnassa. Siten hallintolaissa (liite 1) tarkoitettu ehdokkaan läheinen ei esteellisenä voisi osallistua vaalitoimikuntaan. Esteellisen henkilön pyydetään ilmoittavan esteellisyydestään keskusvaalilautakunnalle puhelimitse tai Palkkiot ja ansionmenetys Luottamushenkilöiden palkkiosäännön 5 :n mukaan vaalitoimitsijalle maksetaan toimituspäivältä palkkiona 295 euroa. Teillä on oikeus saada korvausta oman auton käytöstä kotiäänestyksen toimittamiseen liittyvissä kuljetuksissa. Korvaus määräytyy kunnallisen virkaehtosopimuksen mukaan. Taloushallintopalvelun ohjeissa selvitetään matkakustannusten korvaamismenettelyä. Kuntalain mukaan luottamushenkilölle maksetaan korvausta ansionmenetyksestä ja kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon järjestämisestä tai muusta vastaavasta syystä. Ansionmenetyksen korvaamisesta on laadittu erilliset ohjeet. Kotiäänestyksen kulku Teidän tulee huolellisesti tutustua niihin ohjeisiin, joita kotiäänestyksen toimittamisesta annetaan Vaaliohjeet 5 -kirjassa. Kotiäänestyksessä on seuraavat vaiheet: - Vaalitoimitsija toteaa äänestäjän henkilöllisyyden. Henkilöllisyystodistuksina käyvät esimerkiksi ajokortti, passi, kuvallinen Kela-kortti tai muu henkilöllisyystodistus, jossa on henkilön täydellinen nimi, henkilötunnus, henkilön nimikirjoitus, henkilön valokuva sekä todistuksen antopäivä ja antajan allekirjoitus. Henkilöllisyyden todistamiseen ei kelpaa ilmoituskortti (ilmoitus äänioikeudesta, ks. oheinen esimerkkikuva) eivätkä kuvattomat kortit ja asiakirjat. ILMOITUS ÄÄNIOIKEUDESTA EDUSKUNTAVAALEISSA

3 Aiemmissa vaaleissa on käynyt ilmi, että jotkut, useimmiten varsin iäkkäät, äänioikeutetut eivät omista voimassa olevaa passia, ajokorttia tai muutakaan vastaavaa asiakirjaa, jolloin äänestäjän henkilöllisyyden selvittäminen voi olla ongelmallista. Tällaisissa tapauksissa vaalitoimitsijan on pyrittävä arvioimaan tilanne kokonaisvaltaisesti sen perusteella, miten luotettavana se pitää äänestäjän muuta selvitystä. Äänestäjällä voi olla mukanaan muita asiakirjoja, joista hänen henkilöllisyytensä ilmenee. Äänestäjä saattaa esittää esimerkiksi vanhentuneen kuvallisen henkilöllisyystodistuksen ja voimassa olevan kuvattoman Kela-kortin. Lisäksi paikalla oleva henkilö (esimerkiksi puoliso tai omaishoitaja) voi todistaa äänestäjän henkilöllisyyden. Vaalitoimitsijan on edellä sanotuissa tilanteissa käytettävä harkintavaltaansa. Yhtäältä tulee huolehtia siitä, että kaikki äänioikeutetut voivat käyttää äänioikeuttaan, mutta toisaalta myös siitä, että kukaan ei äänestä toisen nimissä tai toisen puolesta. - Kun äänestäjän henkilöllisyys on selvitetty, vaalitoimitsija antaa äänestäjälle äänestyslipun. - Äänestäjä tekee äänestysmerkinnän äänestyslippuun. Vaalisalaisuuden turvaamiseksi äänestäjän on voitava täyttää äänestyslippunsa rauhassa ja muiden katseilta suojassa. Mikäli äänestyslippu menee pilalle virheellisen merkinnän tai muun syyn vuoksi, on äänestäjälle tämän pyynnöstä annettava uusi äänestyslippu. Pilalle mennyt äänestyslippu on revittävä niin, että vaalisalaisuus säilyy. Äänestyslipun voi repiä äänestäjä itse tai vaalitoimitsija. Äänestäjälle on kuitenkin ilmoitettava, että halutessaan hän saa repiä pilalle menneen äänestyslipun ja pitää revityt palaset itsellään. - Äänestäjä taittaa äänestyslipun - ja vaalitoimitsija leimaa sen äänestäjän läsnä ollessa. 3

4 - Äänestäjä laittaa äänestyslipun vaalikuoreen ja sulkee sen. Jos vaalitoimitsija sulkee leimatun äänestyslipun vaalikuoreen, on se tehtävä äänestäjän luvalla ja hänen nähtensä. Vaalikuorta ei saa leimata eikä siihen saa tehdä muitakaan merkintöjä. - Vaalitoimitsija tai todistaja täyttää lähetekirjeen (liite1). - Vaalitoimitsija sulkee vaalikuoren ja lähetekirjeen keltaiseen lähetekuoreen. - Vaalitoimitsija tai todistaja täydentää kotiäänestyslomakkeen (liite 3). Suositeltavaa on, että vaalitoimitsija ja todistaja jakavat työt keskenään. Esimerkiksi vaalitoimitsija hoitaa äänestämiseen liittyvät asiat ja todistaja täyttää lähetekirjeen ja kotiäänestyslomakkeen. Äänestäjän avustaminen Tarvittaessa äänestäjän avustajana toimii todistaja, joka voi avustaa äänestäjää tekemällä merkinnän äänestyslippuun tai allekirjoittamalla lähetekirjeen äänestäjän puolesta. Äänestäjä saa käyttää avustajana myös äänestyksessä läsnä olevaa 18 vuotta täyttänyttä henkilöä. Ehdokkaana oleva henkilö ei kuitenkaan voi toimia äänestäjän valitsemana avustajana. Avustajan nimi on merkittävä kotiäänestyslomakkeen kohtaan lisätiedot. Kotiäänestyksen lähetekirjeen täyttäminen 4

5 Kotiäänestyksessä käytetään sinisellä painovärillä painettua kotiäänestyksen lähetekirjelomaketta (liite 1). Lähetekirjeeseen tulee seuraavat tiedot: - vastaanottaja - äänestäjän täydellinen nimi - äänestäjän henkilötunnus - äänestäjän nykyinen osoite - äänestäjän allekirjoitus - äänestyksessä läsnä olevan 18 vuotta täyttäneen henkilön nimikirjoitus (todistaja) - aika ja paikka, jolloin äänestys on toimitettu - vaalitoimitsijan allekirjoitus Lähetekirjeen kaikki kohdat on täytettävä, vaikka äänestäjä luovuttaisi ilmoituskortin. Äänestäjän tiedot löytyvät kotiäänestyslomakkeesta. Ilmoituskorttia ei täytetä, mutta sen voi sulkea keltaiseen lähetekuoreen. Erityisen huolellinen pitää olla siinä, että lähetekirjeessä on äänestäjän, todistajan ja vaalitoimitsijan allekirjoitus. Allekirjoitusten puuttuminen aiheuttaa sen, että äänestystä ei voida ottaa huomioon. Kotiäänestyksen yhteydessä mahdollisesti äänestävän omaishoitajan lähetekirjeen täyttäminen Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää samassa taloudessa asuva omaishoitaja, jos hän on tehnyt kunnan kanssa omaishoitosopimuksen. Omaishoitajan äänestämisestä on pitänyt ilmoittaa keskusvaalilautakunnalle samalla kun ilmoittautuminen kotiäänestykseen on tehty. Omaishoitajan lähetekirjeeseen (liite 2) tulee seuraavat tiedot, vaikka äänestäjä luovuttaisi ilmoituskortin: - vastaanottaja - omaishoitajan täydellinen nimi - omaishoitajan henkilötunnus - omaishoitajan nykyinen osoite - aika ja paikka, jolloin äänestys on toimitettu - vaalitoimitsijan allekirjoitus - omaishoitajan allekirjoitus Omaishoitajan tiedot löytyvät kotiäänestyslomakkeesta. Kuten edellä mainittiin, allekirjoitusten puuttuminen aiheuttaa sen, että äänestystä ei oteta huomioon. Vaalitoimitsijan on merkittävä omaishoitajan äänestys kotiäänestyslomakkeen (ks. alla) kohtaan lisätietoja esimerkiksi: Omaishoitaja Virtanen äänesti kotiäänestyksen yhteydessä. 5

6 Kotiäänestyslomakkeen täydentäminen Kotiäänestyslomakkeeseen (liite 3) täytetään äänestyksen yhteydessä seuraavat tiedot: - läsnä olevan henkilön nimi ja syntymäaika (todistaja) - päivämäärä ja kellonaika, jolloin äänestys on toimitettu - vaalitoimitsijan allekirjoitus Lisätietoja kohtaan merkitään esimerkiksi seuraavia tietoja: - omaishoitaja äänesti kotiäänestyksen yhteydessä - todistaja tai äänestäjän valitsema henkilö on toiminut avustajana - äänestäjä on jo käynyt äänestämässä - äänestäjä ei ole halunnut äänestää - äänestäjä ei ole ollut paikalla Jos kotiäänestyskierroksella tapahtuu jotakin, mikä vaikuttaa toimituksen kulkuun, tai tulee epäselviä tilanteita, on syytä ottaa yhteyttä keskusvaalilautakunnan toimistoon, puh tai HELSINGIN KAUPUNGIN KESKUSVAALILAUTAKUNTA 6

7 LIITE 1 Hallintolain mukaan läheisellä tarkoitetaan: 1) puolisoa, lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempia, isovanhempia ja muuten erityisen läheistä henkilöä samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa. Erityisen läheisellä henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla on vastaavanlainen sija henkilön elämässä kuin perheenjäsenellä. 2) vanhempien sisarusta sekä hänen puolisoaan, sisarusten lapsia ja entistä puolisoa 3) puolison lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa ja isovanhempaa samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa sekä puolison sisarusten lapsia. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Lisätietoja läheisen esteellisyydestä voi tiedustella keskusvaalilautakunnan toimistosta, puh

8

9

10

VAALILAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT

VAALILAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT HELSINGIN KAUPUNKI KESKUSVAALILAUTAKUNTA 20.1.2015 VAALILAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT YLEISTÄ VAALEISTA Vaalilautakunta Vaalipäivän äänestyksestä huolehtii äänestyspaikalla kunnanhallituksen asettama vaalilautakunta.

Lisätiedot

Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille

Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille HELSINGIN KAUPUNKI KESKUSVAALILAUTAKUNTA 20.1.2015 Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille Vaalitoimikunnan kokoonpano Keskusvaalilautakunta ilmoittaa kunnioittavasti, että kaupunginhallitus

Lisätiedot

PRESIDENTINVAALI 2018

PRESIDENTINVAALI 2018 HELSINGIN KAUPUNKI KESKUSVAALILAUTAKUNTA 2.11.2017 PRESIDENTINVAALI 2018 Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille Vaalitoimikunnan kokoonpano Keskusvaalilautakunta ilmoittaa kunnioittavasti,

Lisätiedot

Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille

Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille HELSINGIN KAUPUNKI KESKUSVAALILAUTAKUNTA xx.xx.2017 Vaalitoimikuntien puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille Vaalitoimikunnan kokoonpano Keskusvaalilautakunta ilmoittaa kunnioittavasti, että kaupunginhallitus

Lisätiedot

8 Kotiäänestys. 8.1 Oikeus äänestää ennakkoon kotona

8 Kotiäänestys. 8.1 Oikeus äänestää ennakkoon kotona 8 Kotiäänestys Sisällys 8 Kotiäänestys... 34 8.1 Oikeus äänestää ennakkoon kotona... 34 8.2 Kotiäänestysmahdollisuudesta tiedottaminen ennakkoon... 35 8.3 Kotiäänestykseen ilmoittautuminen... 35 8.4 Kotiäänestyksen

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2011

Eduskuntavaalit 2011 2011 Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioistamme. Vuoden 2011 eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ ILMAJOEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 28.8.2007 - tulee voimaan 1.10.2007 1 SOVELTAMISALA Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN. 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti

PÄIJÄT-HÄMEEN. 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTAPÄÄTTÄJÄSEMINAARI 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti VALTUUTETUN ESTEELLISYYS On rajoitetumpaa kuin muun luottamushenkilön esteellisyys Koskee vain valtuuston kokousta (kuntalaki 52 ) Jos

Lisätiedot

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: PALTAMON KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 22.1.2009 Voimassa: 1.1.2009 alkaen toistaiseksi I LUOTTAMUSHENKILÖT 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 Lup.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 1 Soveltaminen Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota ja korvauksia luottamustoimen

Lisätiedot

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3 ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 10.10.2005 Voimaantulo: 1.1.2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Esitys 1 (5) Esteellisyys omaisuuskysymyksessä Puheenjohtaja Antti Karkola 1.3.2012 AYYE / PJ / 2 / 2012

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Esitys 1 (5) Esteellisyys omaisuuskysymyksessä Puheenjohtaja Antti Karkola 1.3.2012 AYYE / PJ / 2 / 2012 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Esitys 1 (5) Antti Karkola 1.3.2012 E / PJ / 2 / 2012 Tämä esitys edustajiston jäsenten esteellisyydestä käsiteltäessä ns. omaisuuskysymystä käsitellään edustajiston kokouksen

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 30.9.2013 1 Soveltamisala Kajaanin kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI 2018 Presidentinvaali Suomen kansalaiset valitsevat presidentin vaalissa kuuden vuoden välein. Ensimmäinen vaali: Vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018 Ennakkoäänestys

Lisätiedot

Korjattu liite nro: 1. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot

Korjattu liite nro: 1. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot Nykyinen versio Muutettu versio Korjattu liite nro: 1 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kainuun maakunta -kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ SIIKAJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulo 1.6.2017 1 SIIKAJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto on hyväksynyt: Voimaantulo: 1.6.2017 1

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHTÄÄN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 10.12.2012 355 Kunnanvaltuusto 17.12.2012 93 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Espoon kaupungin luottamushenkilöiden 8.3. 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Viimeksi muutettu Valtuusto 28.1.2013 Voimaan 28.1.2013

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin ja esittelijän palkkiot... 2 6 Katselmus,

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.1.2013 lukien Valtuusto hyväksynyt 17.12.2012 KEURUUN KAUPUNKI 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Valtuustossa 17.12.2012 Voimaantulo

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 12.4.2007 23 Voimaantulo 1.4.2007 2 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ

Lisätiedot

KUNTAVAALIT. Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntai Selkoesite

KUNTAVAALIT. Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntai Selkoesite KUNTAVAALIT 2017 Ennakkoäänestys 29.3. 4.4.2017 Vaalipäivä sunnuntai 9.4.2017 Selkoesite Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää? Suomi jakautuu kuntiin, joilla on itsehallinto. Kunnat päättävät monista

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Haminan kaupunginvaltuusto 1.9.2015 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Vuosipalkkiot... 2 4 Luottamushenkilösihteerin palkkio... 3 5 Toimituspalkkio...

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 2 2 Kokouspalkkiot... 2 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 3 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Sisältö 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot... 4 5 Esittelijän ja sihteerin palkkio...

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 Voimaantulo 1.1.2014 1 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti: Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

MARTTILAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

MARTTILAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ MARTTILAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 29.5.2017 Voimaantulopäivämäärä 1.6.2017 MARTTILAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 29.5.2017 Voimaantulopäivämäärä

Lisätiedot

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1 Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Kaupunginvaltuuston. päivänä kuuta 2009 hyväksymä. 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013 Oulun kaupunki Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

SIPOON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

SIPOON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ SIPOON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston 13.11.2008 hyväksymä Voimaantulo 1.1.2009 1. Säännössä tarkoitetut palkkiot ja korvaukset Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö

Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1 Kurikan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Kaupunginvaltuuston 10. päivänä joulukuuta 2012 85 hyväksymä. 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus / 204 Kunnanvaltuusto / 34

PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus / 204 Kunnanvaltuusto / 34 PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 6.11.2012 / 204 Kunnanvaltuusto 15.11.2012 / 34 2 Sisällys 1... 3 Soveltamisala... 3 2... 3 Kokouspalkkiot... 3 3... 3 Samana päivänä

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOT VALTUUSTOKAUDELLA Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOT VALTUUSTOKAUDELLA Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: PYHÄRANNAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOT VALTUUSTOKAUDELLA 2017-2021 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KAUHAVAN KAUPUNKI 1 KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 14.12.2015 78 Voimaantulo: 1.1.2016 KAUHAVAN KAUPUNKI 2 Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA... 3 2

Lisätiedot

sunnuntaina

sunnuntaina 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit Sisällys 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit... 1 1.1 Seurakuntavaalit 2018... 1 1.2 Vaalilainsäädäntö ja siinä tapahtuneet muutokset... 1 1.3 Seurakuntavaaliohjeet... 2 1.4 Äänioikeus...

Lisätiedot

Valtuuston kokouskäytäntöjä

Valtuuston kokouskäytäntöjä Valtuuston kokouskäytäntöjä Kristiina Heinonen-Kuusela Kaupunginsihteeri Heli Leinonkoski Kansliapäällikkö Kokouskutsu ja esityslista Kaupunginhallitus valmistelee valtuustossa käsiteltävät asiat. Kokouksesta

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän palkkiosääntö

Eteva kuntayhtymän palkkiosääntö Eteva kuntayhtymän palkkiosääntö Eteva kuntayhtymä Yhtymähallitus 21.4.2016 31 liite 8 Yhtymäkokous 19.5.2016 13 liite 13 Sisältö 1 Soveltaminen... 3 2 Kokouspalkkiot... 4 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset...

Lisätiedot

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Reisjärven kunta Kunnanhallitus 6.9.2017 151 LIITE 1 Valtuusto 19.9.2017 LIITE 5 67 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

valtuusto, kunnanhallitus ja konsernijaosto 80 eur 100 eur muut toimielimet lautakunnat (pl. vaalilautakunnat), niiden jaostot

valtuusto, kunnanhallitus ja konsernijaosto 80 eur 100 eur muut toimielimet lautakunnat (pl. vaalilautakunnat), niiden jaostot V OSA Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 17 luku Palkkiot ja korvaukset 135 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä 17.5.2017 1. Kaupungin toimielinten kokouksista maksettavat palkkiot Kaupunginvaltuusto - Kokouspalkkio: 510 euroa (puheenjohtaja),

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013 Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Kuopion kaupungin Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Muutokset hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.5.2008, voimassa 1.7.2008 ja 1.1.2009 lukien. Muutokset hyväksytty

Lisätiedot

Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.6.2019 Kunnanhallitus 6.5.2019 135 Kunnanvaltuusto 20.5.2019 28 Voimaantulo 1.6.2019 1 1.1.2018 - sisällysluettelo Sisällysluettelo 1.6.2019 alkaen... 1 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2005 ALKAEN Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Muutos KV 28.8.2006

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 15.10.2012 Valtuusto 14.11.2012 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 3 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

LIEDON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN

LIEDON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN LIEDON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 1/8 LIEDON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN LIEDON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2/8 SISÄLLYSLUETTELO 1 3 SOVELTAMISALA 3 2 3 KOKOUSPALKKIOT 3 3 4 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET

Lisätiedot

Itsenäiseen elämään HENKILÖLLISYYDEN TODISTAMINEN. Joona-Vuorenmaa, Eeva-Maija & Ruotonen, Leena

Itsenäiseen elämään HENKILÖLLISYYDEN TODISTAMINEN. Joona-Vuorenmaa, Eeva-Maija & Ruotonen, Leena Itsenäiseen elämään 2 HENKILÖLLISYYDEN TODISTAMINEN Joona-Vuorenmaa, Eeva-Maija & Ruotonen, Leena Sisällys 1. MIKÄ HENKILÖLLISYYSTODISTUS ON?... 3 2. MITÄ HENKILÖLLISYYSTODISTUS KERTOO?... 3 3. MIHIN TARVITSET

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHÄRANNAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 9.12.1996, muutos 15.12.1997, muutos 31.1.2005, muutos 15.11.2010, muutos 14.11.2011, muutos 23.6.2014 Voimaantulopäivämäärä 1.1.1997,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET Kaupunginhallitus 22.5.2017 Kaupunginvaltuusto 29.5.2017 1 (7) SISÄLLYS Luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet... 2 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kunnanvaltuusto 28.2.2006 5. Muutettu 9.12.2008 12 ja 9.11.2010 :t 7 ja 12 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala..2 2 Kokouspalkkiot 2 3 Samana

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.6.

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.6. 1 TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 20.03.2017 Kunnanvaltuusto 29.05.2017 37 Voimaantulo 1.6.2017 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Palkkiosääntö 1 Liite Kvalt 17.12.2012 JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa Voimaantulo 1.1.2013 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 Vuoden 2018 presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018,

Lisätiedot

Kokousmenettelyn juridiset perusteet

Kokousmenettelyn juridiset perusteet Kokousmenettelyn juridiset perusteet Kaupunginlakimies Jouko Aarnio Päätöksentekomenettelyn säädöspohja Päätöksenteon perusteet kirjattu perustuslakiin 2 oikeusvaltioperiaate -julkisen vallankäytön tulee

Lisätiedot

Liite 1 Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset

Liite 1 Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 1 Soveltamisala Tätä hallintosäännön liitettä sovelletaan kunnan luottamushenkilöille kuntalain ja valtuuston päätösten mukaisesti maksettaviin palkkioihin ja

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA. Palkkiosääntö

VÖYRIN KUNTA. Palkkiosääntö VÖYRIN KUNTA Palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.10.2012, 58 Astuu voimaan 1.1.2013 VÖYRIN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2 1 SOVELTAMISALA Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018 1 KUULUTUS PRESIDENTINVAALIT 2018 Kemijärven kaupungissa toimitetaan presidentinvaalit sunnuntaina 28.1.2018 klo 9.00-20.00 seuraavassa äänestysalueen äänestyspaikassa: Nro Äänestysalue Äänestyspaikka

Lisätiedot

Uudenmaan vaalipiiri. 018 Askola. Keskinen. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 5 Ennakkoäänet s. 1/4. Äänestysalueen nimi.

Uudenmaan vaalipiiri. 018 Askola. Keskinen. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 5 Ennakkoäänet s. 1/4. Äänestysalueen nimi. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 5 Ennakkoäänet s. 1/4 001 Keskinen 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47

Lisätiedot

IIN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

IIN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ IIN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 2.5.2017 Kunnanvaltuusto 15.5.2017 2 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Käsitelty Kunnanhallituksessa 23.5.2005/ 257 Hyväksytty Kunnanvaltuustossa 13.6.2005/ 93 Voimaantulo 22.7.2005 KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö VEHMAAN KUNTA Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Valtuuston 11.11.2013,.. hyväksymä. 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Esteellisyyden käsite

Esteellisyyden käsite ESTEELLISYYS Esteellisyyden käsite Esteellisyyssäännöksillä turvataan asioiden käsittelyn puolueettomuutta ja asukkaiden luottamusta päätöksenteon moitteettomuuteen Esteellisyydellä eli jääviydellä tarkoitetaan

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 1.2.2010 Valtuusto 17.2.2010 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala.. 1 Palkkiot 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.6.2017 45 Voimaantulo 1.7.2017 Sisällysluettelo 2 KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulopäivä 1.6.2017 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Muonion kunta Sääntö 1 (6) Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty x) Voimaantulo 1.1.2013 x) Hyväksytty 20.9.1993 ja tarkistettu 29.1.1999, 25.2.2002, 12.12.2005, 26.1.2009 ja Muonion kunta Sääntö

Lisätiedot

Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot. 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset. Voimaantulo 1.1.

Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot. 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset. Voimaantulo 1.1. Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.1.2019 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Luottamustointen palkkiosääntö. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa

Luottamustointen palkkiosääntö. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa Luottamustointen palkkiosääntö Hyväksytty kaupunginvaltuustossa LUOTTAMUSTOINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite EDUSKUNTAVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 3. 9.4.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 14.4.2019 Äänestäminen on helppoa! Selkoesite Eduskuntavaalit 2019 Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa Suomen kansalaiset

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI. Soveltamisala KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI. Soveltamisala KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 17.12.2012 hyväksymä Voimassa 1.1.2013 lukien Soveltamisala 1 Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. 1 VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET HALLINTOSÄÄNNÖN - - LUKU Kaupunginvaltuusto xx.xx.2016 xx Voimassa 1.6.2017 lukien 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkioita

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Selkoesite EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 15. 21.5.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 26.5.2019 Äänestäminen on helppoa! Europarlamenttivaalit 2019 Euroopan parlamentti säätää lakeja, jotka vaikuttavat

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset

Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset Liite 1 1 (5) Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 1 Palkkiot ja korvaukset 2 Pormestarin ja apulaispormestarin palkka 3 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan kaupungin luottamustehtävien

Lisätiedot

Esteellisyys valtuustossa

Esteellisyys valtuustossa ESTEELLISYYDESTÄ Yleistä Esteellisyys on henkilön sellainen suhde asiaan/asianosaiseen, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa asian käsittelyssä Esteellisyyssääntelyllä turvataan mm. asioiden puolueetonta

Lisätiedot

Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty valtuusto 11.4.2011 Voimaantulo 1.5.2011 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

28.8.2006 OM 14/51/2006. VUODEN 2007 EDUSKUNTAVAALIT: yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnissa ym.

28.8.2006 OM 14/51/2006. VUODEN 2007 EDUSKUNTAVAALIT: yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnissa ym. 28.8.2006 OM 14/51/2006 Kunnanhallitus (pl. Ahvenanmaa) VUODEN 2007 EDUSKUNTAVAALIT: yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnissa ym. Oikeusministeriö kiittää kuntia hyvin suoritetusta vuoden 2006 presidentinvaalista.

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Palkkiosääntö 1 Liite JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 2017 Voimaantulo 1.6.2017 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL HELSINKI Dnro 339/1/99

VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL HELSINKI Dnro 339/1/99 VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL 310 00171 HELSINKI 7.11.2000 Dnro 339/1/99 ASIA Kantelu äänestämisestä 1 KANTELUKIRJOITUS Oikeuskanslerinvirastoon on 7.4.1999 saapunut A:n kirjoitus,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 17/2017 1 (5) 3 V 17.5.2017, Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet HEL 2017-003722 T 00 00 02 Päätösehdotus Esittelijän perustelut Asian tausta ja edellytykset laissa

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Kvalt 5.6.2017 ( 48) Voimaantulo 15.6.2017 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan Kuntalain (410/2015, 82 ) mukaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Vaalitoimikuntien koulutus Laitosäänestys. Eduskunta- ja europarlamenttivaalit 2019

Vaalitoimikuntien koulutus Laitosäänestys. Eduskunta- ja europarlamenttivaalit 2019 Vaalitoimikuntien koulutus Laitosäänestys Eduskunta- ja europarlamenttivaalit 2019 Vuoden 2019 vaalit Eduskuntavaalien ennakkoäänestys laitoksissa arkipäivisin ke 3.4. ti 9.4.2019 Europarlamenttivaalien

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) PALKKIOSÄÄNTÖ

KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) PALKKIOSÄÄNTÖ KITEEN KAUPUNGIN KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) Hyväksytty KV 16.12.2013 126 Voimaantulo 1.1.2014 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginhallitus 14.4.2008 Kaupunginvaltuusto 28.4.2008 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 1

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 VAALIOHJEET. Kotiäänestys. Oikeusministeriö

EDUSKUNTAVAALIT 2015 VAALIOHJEET. Kotiäänestys. Oikeusministeriö 5 EDUSKUNTAVAALIT 2015 VAALIOHJEET Kotiäänestys Oikeusministeriö 19.12.2014 OM 36/51/2014 VAALIOHJEET VUONNA 2015 TOIMITETTAVIA EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN Oikeusministeriö antaa vaalilain (714/1998) 10 :n

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 1.12.2008 279 Valtuusto 16.12.2008 73 2 UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto 15.6.2009 112 Voimaantulopv 21.7.2009 (3 ja 6 ) Valtuusto 22.11.2010 124 Voimaantulopv 1.1.2011 (3 ja 6 ) Valtuusto 7.12.2010

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot:

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1 JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 007 Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä 26.11.2012 Tulee voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja

Lisätiedot

Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ

Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 20.10.2014 250 Kunnanvaltuusto 17.11.2014 44 Kunnanhallitus 9.12.2014 307 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 60 Voimaantulo 1.1.2015 2 PALKKIOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI. Palkkiosääntö. Khall x Kvalt xx.xx.2017 x

HAAPAVEDEN KAUPUNKI. Palkkiosääntö. Khall x Kvalt xx.xx.2017 x HAAPAVEDEN KAUPUNKI Palkkiosääntö Khall 10.4.2017 x Kvalt xx.xx.2017 x I LUKU 1 Soveltamisala 2 Maksaminen II LUKU 3 Kokouspalkkiot Yleistä Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Haapajärven kaupunki Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginhallitus, Kaupunginvaltuusto 14.11.2011 66 1.11.2011 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Luottamushenkilölle suoritetaan

Lisätiedot

Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95

Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95 Forssan kaupunki PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantuloajankohta 1.1.2013 Kv. 28.1.2013, muutos 4 :ään Voimaantuloajankohta 1.2.2013 Kv. 3.3.2014, lisäys 2 :ään Voimaantuloajankohta

Lisätiedot