Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa oli sovittu. Granqvistin Martti oli hommannut erinomaiset puitteet kokoukselle Olvin tiloista. Ruokailun ja kokouksen jälkeen tutustuttiin vielä panimomuseoon ja Olvin nykypäivään. Suurkiitokset Martille vielä hyvistä järjestelyistä. Osanottajien määrän olisi toivonut olevan suurempi. Vuosikokousrutiinien mukaisesti valittiin myös hallitus vuodelle 2012: Kyösti Leikas (puheenjohtaja), Pirkko Holopainen (varapuheenjohtaja), Martti Granqvist (jäsen), Arja Savolainen (jäsen), Matti Laitinen (jäsen) ja Matti Varko (kunniapuheenjohtaja). Sihteerinä ja rahastonhoitajan jatkaa Aulis Jonninen. ALKO TÄYTTI 80 VUOTTA 5.4.2012 entinen työnantajamme täytti 80 vuotta. Sitä kokoonnuttiin juhlimaan jo etukäteen 3.4. vastikään itsekin 80 vuotta täyttäneeseen ravintola Sampoon. Perinteiset muikut maistuivat ja juttu luisti menneitä muistellen. Ateriaansa aloittelemassa Merja Lyytinen, Pirkko Holopainen ja Arja Savolainen. 1
TERVEISIÄ PÄÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSESTA Sihteeri Heljä Näränen, Marianne Jonasson, Tauno Miettinen, Taru Ryhti, kunniapuheenjohtaja Leo Mäkinen ja puheenjohtaja Kyösti Leikas Nettisivujemme etusivulla on eteläkarjalaisten kooste vuosikokouksemme kulusta. Kokoushan pidettiin Lappeenrannan Rauhassa upouudessa kylpylähotelli Holiday Club Saimaassa 22. - 23.5.2012. Kokousosanottajia oli 199 ja sääkin suosi. Uuden kylpylähotellin palveluissa oli pientä takeltelua, mutta kaiken kaikkiaan kokous onnistui hyvin. Itä-Suomen alaosastosta oli osallistujia kiitettävät 10: Arja Savolainen, Pirkko Holopainen, Anna-Terttu ja Kyösti Leikas, Riitta ja Juhani Valjakka, Kaija ja Seppo Räsänen, Liisa Stranden ja Mirja Naukkarinen. Maaliskuussa 2012 kuolleen kunniapuheenjohtaja Aune Nurhosen tilalle kutsuttiin uudeksi kunniapuheenjohtajaksi Leo Mäkinen. Hänhän toimi mm. pääyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana peräti 12 vuotta. Alko-Altian Senioreiden ansiomerkki luovutettiin Taru Ryhdille Helsingin alaosastosta ja Tauno Miettiselle Etelä-Karjalan alaosastosta. Rahastonhoitajan tehtävät jättävä Marianne Jonasson kukitettiin. Pääyhdistyksen uuden hallituksen kokoonpano on seuraava: Kyösti Leikas (Itä-Suomen alaosasto) puheenjohtaja, Pentti Lehtovaara (Rajamäen alaosasto) varapuheenjohtaja, Heljä Näränen (Helsingin alaosasto) sihteeri, Riitta Kuisma (Helsingin alaosasto) rahastonhoitaja, sekä jäsenet Pirjo Hakala (Rajamäen alaosasto), Seija Karhu (Tampereen alaosasto), Kai Olenius (Turun alaosasto), Tauno Miettinen (Etelä- Karjalan alaosasto), Liisa Siven (Helsingin alaosasto), Leena Raunio (Helsingin alaosasto), Pentti Hautala (Vaasan alaosasto), Oili Peevo (Satakunnan alaosasto) ja Jarmo Pietiläinen Kouvolan (alaosasto). Seuraava vuosikokous pidetään Hyvinkään Sveitsissä vuoden kuluttua. KOSKENLASKUA RUUNAANKOSKILLA Torstaina 14.6.2012 kokoonnumme Ruunaan Neitikoskelle klo 12. Tarkoitus on viettää nelituntinen koskien kuohuissa turvallisella ja tukevalla koskilautalla eli soholla. Retken aikana nautimme lohisoppaa tykötarpeiden kera. Suomen suvi on arvaamaton, joten otetaan se huomioon asuvalinnoissa. Retken hinta ruokailuineen on 50 e / henkilö. Yhdistys maksaa 40 e / henkilö, joten itse maksamme vain 10 e. Kimppakyytejä suositellaan. 2
Toukokuun loppuun mennessä mukaan ovat ilmoittautuneet: Mirja Naukkarinen Lieksasta, Liisa Stranden, Maija ja Risto Koivisto Joensuusta, Tuula ja Samu Vaitomaa Harjavallasta, Aulis Jonninen, Ossi Leväinen, Anna-Terttu ja Kyösti Leikas Kuopiosta. Lisääkin vielä mahtuu! Muita loppuvuoden tapahtumia ovat : 5. - 6.9.2012 VIIPURIN MATKA 10.10.2012 TUTUSTUMINEN TARINAN SAIRAALAMUSEOON - Opastettu museokierros alkaa klo 12.00 - yhteyshenkilö Matti Laitinen (050-4956149) Viipuriin on toukokuun loppuun mennessä ilmoittautunut 77 lähtijää. Puolet majoittuu uuteen hotelli Victoriaan ja puolet nostalgiseen hotelli Druzhbaan. Itä-Suomesta mukaan ovat lähdössä: Auri Hotta, Anne Savolainen, Soili Itkonen ja Kyösti Leikas. Hurautamme ensin junalla Kouvolaan ja vaihdamme siellä Allegro-junaan. Matkan hintaan kuuluu Allegro-junalla tehtävä matkan osuus, majoitus, lounas, illallinen, kiertoajelu ja aamiainen, sekä viisumin hankinta. Matkatoimiston hinta-arvio Kouvolasta tuleville on 235 e - 275 e hotellista riippuen. 3.12.2012 PIKKUJOULU TÄTILÄN MAALAISTALOSSA - perinteinen vapaamuotoinen yhdessäolo idyllisessä maalaistuvassa - yhteyshenkilöt (Arja Savolainen 044-0823747, arjatintti@hotmail.com ja Pirkko Holopainen (040-5668224, markku.lind@kuopio.fi) KÄYKÄÄ KOTISIVUILLAMME! (alkoaltianseniorit.yhdistysavain.fi) - Vanhoille ja uusille jäsenille keskeistä tietoa koko Alko-Altian Seniorit ry:n toiminnasta. Lähes kaikilla alaosastoilla on omat osiot sivustolla. Lämmintä ja aurinkoista kesää! Kuopiossa 30.5.2012 Hallitus 3
4
5