L 136. virallinen lehti. Euroopan unionin. Lainsäädäntö. Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

Samankaltaiset tiedostot
(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12963/10 DENLEG 79 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2016 (OR. en)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) (7) Toimitettujen tietojen perusteella elintarviketurvallisuusviranomainen

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. toukokuuta 2016 (OR. en)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2017 (OR. en)

VITAMIINEJA JA MINERAALEJA PULLOSTA

Ajankohtaista väitelainsäädännöstä

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D034099/02.

Villikasvit ja tuoteturvallisuus Pakkausmerkinnät, Ravitsemus- ja terveysväitteet

Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

L 178 I virallinen lehti

KOMISSION DIREKTIIVI 96/8/EY, annettu 26 päivänä helmikuuta 1996, laihdutukseen tarkoitetuista vähäenergiaisista elintarvikkeista

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D032598/06.

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 13 päivänä tammikuuta 2006 annetun elintarvikelain (23/2006) 9 :n nojalla:

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari , Huittinen Satafood

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION ASETUS (EY)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

Väitteiden omavalvonta väitteiden edellyttämät merkinnät

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. heinäkuuta 2013 (OR. en) 12673/13 DENLEG 90 SAN 290 SAATE. Saapunut: 19. heinäkuuta 2013

Missä mennään väitteiden arvioinnissa ja hyväksymisessä

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

L 302/28 Euroopan unionin virallinen lehti

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],

L 109. virallinen lehti. Euroopan unionin. Lainsäädäntö. Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION ASETUS (EU) N:o /, annettu XXX,

L 27/12 Euroopan unionin virallinen lehti DIREKTIIVIT

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

ASETUKSET. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2017) 3664 final LIITTEET 1 2.

L 210 virallinen lehti

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. tammikuuta 2016 (OR. en)

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

EU-lainsäädännön muutosuutiset 5/2012

Fitness Lisäravinteet Anti-aging. Terveys kiinnostaa meitä enemmän kuin koskaan, mutta silti terveysriskit ovat lisääntyneet. On aika kysyä miksi!

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

KOMISSION ASETUS (EU)

1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8

Ravitsemus- ja terveysväitteet

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

Johdanto omega-3-rasvahappoihin. Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla?

L 172 virallinen lehti

Euroopan unionin virallinen lehti. (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (22.03) (OR. en) 7978/12 DENLEG 31 AGRI 174 SAATE

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049730/04.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02.

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

Elintarvikkeen ravintoarvomerkintä (=ravintoarvoilmoitus)

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. toukokuuta 2013 (22.05) (OR. en) 9601/13 DENLEG 43 AGRI 313 SAATE

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ],

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu ,

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE

(3) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EU, Euratom) N:o 1141/ artiklalla perustetun komitean lausunnon mukaiset,

Uuselintarvikkeet. Terveys ja elintarviketurvallisuus

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?

Transkriptio:

Euroopan unionin virallinen lehti ISSN 1977-0812 L 136 Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 55. vuosikerta 25. toukokuuta 2012 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission asetus (EU) N:o 432/2012, annettu 16 päivänä toukokuuta 2012, muiden kuin sairauden riskin vähentämiseen ja lasten kehitykseen ja terveyteen viittaavien elintarvikkeita koskevien sallittujen terveysväitteiden luettelosta ( 1 )............................................ 1 Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 433/2012, annettu 23 päivänä toukokuuta 2012, Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevan yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvalla alueella sovellettavasta valvontaa ja täytäntöönpanotoimia koskevasta suunnitelmasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1236/2010 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä............. 41 Hinta: 4 EUR ( 1 ) ETA:n kannalta merkityksellinen teksti Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liittyviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu. Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä.

25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION ASETUS (EU) N:o 432/2012, annettu 16 päivänä toukokuuta 2012, muiden kuin sairauden riskin vähentämiseen ja lasten kehitykseen ja terveyteen viittaavien elintarvikkeita koskevien sallittujen terveysväitteiden luettelosta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottaa huomioon elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä 20 päivänä joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1924/2006 ( 1 ) ja erityisesti sen 13 artiklan 3 kohdan, sekä katsoo seuraavaa: (1) Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 10 artiklan 1 kohdan mukaan elintarvikkeita koskevat terveysväitteet ovat kiellettyjä, jollei komissio ole hyväksynyt niitä kyseisen asetuksen mukaisesti ja jolleivät ne sisälly sallittujen väitteiden luetteloon. (4) Komissio oli saanut 31 päivänä tammikuuta 2008 jäsenvaltioilta luettelot, joihin sisältyi yli 44 000 terveysväitettä. Kansallisten luettelojen tarkastelu osoitti, että monien päällekkäisyyksien takia ja jäsenvaltioiden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen oli tarpeen koota kansalliset luettelot yhdeksi väiteluetteloksi, joka sisältää viranomaisen tieteellistä lausuntoa edellyttävät väitteet, jäljempänä yhdistetty luettelo ( 2 ). (5) Komissio toimitti 24 päivänä heinäkuuta 2008 viranomaiselle asetuksen (EY) N:o 1924/2006 13 artiklan 3 kohdan nojalla tieteellistä lausuntoa koskevan virallisen pyynnön sekä toimeksiannon ja yhdistetyn luettelon ensimmäisen osan. Luettelon muut osat toimitettiin marrasja joulukuussa 2008. Komissio viimeisteli yhdistetyn luettelon liitteellä, joka toimitettiin viranomaiselle 12 päivänä maaliskuuta 2010. Jäsenvaltiot poistivat joitakin väitteitä yhdistetystä luettelosta ennen viranomaisen arviointia. Viranomaisen tieteellinen arviointi päätettiin lausuntojen julkistamiseen lokakuun 2009 ja heinäkuun 2011 välisenä aikana ( 3 ). (2) Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 13 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle viimeistään 31 päivänä tammikuuta 2008 kansalliset luettelot kyseisen asetuksen 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista elintarvikkeita koskevista terveysväitteistä. Kansallisten väiteluettelojen ohella on esitettävä niihin sovellettavat edellytykset sekä viittaukset asiaa koskeviin tieteellisiin perusteluihin. (6) Viranomainen havaitsi arvioinnissaan, että jotkin väitteet käsittivät erilaisia väitettyjä vaikutuksia tai viittasivat samaan väitettyyn vaikutukseen. Tämän vuoksi tässä asetuksessa mainittu terveysväite voi edustaa yhtä tai useampaa yhdistetyn luettelon kohtaa. (3) Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 13 artiklan 3 kohdassa säädetään, että Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaista, jäljempänä viranomainen, kuultuaan komissio hyväksyy viimeistään 31 päivänä tammikuuta 2010 luettelon kyseisen asetuksen 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista elintarvikkeita koskevista terveysväitteistä sekä kaikki tarpeelliset kyseisten väitteiden käyttöön sovellettavat edellytykset. ( 1 ) EUVL L 404, 30.12.2006, s. 9. (7) Viranomainen päätteli esitettyjen tietojen perusteella eräiden terveysväitteiden osalta, että elintarvikeryhmän, elintarvikkeen tai sen ainesosan ja väitetyn vaikutuksen välille voitiin vahvistaa syy-seuraussuhde. Kyseisiä päätelmiä vastaavat ja asetuksen (EY) N:o 1924/2006 vaatimusten mukaiset terveysväitteet olisi hyväksyttävä asetuksen (EY) N:o 1924/2006 13 artiklan 3 kohdan nojalla ja sisällytettävä sallittujen väitteiden luetteloon. ( 2 ) http://www.efsa.europa.eu/en/ndaclaims13/docs/ndaclaims13.zip ( 3 ) http://www.efsa.europa.eu/en/topics/topic/article13.htm

L 136/2 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012 (8) Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 13 artiklan 3 kohdassa säädetään, että sallittujen terveysväitteiden yhteydessä on esitettävä kaikki niiden käyttöä koskevat tarpeelliset edellytykset (mukaan lukien rajoitukset). Tämän mukaisesti sallittujen väitteiden luettelossa olisi ilmoitettava myös väitteiden sanamuoto, väitteiden käytön erityiset edellytykset ja tarvittaessa käyttöedellytykset tai -rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus asetuksessa (EY) N:o 1924/2006 vahvistettujen sääntöjen ja viranomaisen antamien lausuntojen mukaisesti. (9) Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 yhtenä tavoitteena on varmistaa, että terveysväitteet ovat tosia, selkeitä ja luotettavia sekä kuluttajalle hyödyllisiä. Väitteiden sanamuotoa ja esitystapaa on arvioitava tältä kannalta. Väitteisiin, jotka sanamuotonsa mukaan merkitsevät kuluttajalle samaa kuin jokin sallittu terveysväite, koska ne kuvaavat samaa suhdetta elintarvikeryhmän, elintarvikkeen tai sen ainesosan ja terveyden välillä, olisi sovellettava samoja käytön edellytyksiä kuin sallittuihin terveysväitteisiin. (10) Komissio on valinnut arvioitavaksi joukon väitteitä, joissa viitataan kasvien ja yrttien ainesosien, jotka tunnetaan yleisesti kasviperäisinä aineina, vaikutuksiin, joita koskeva viranomaisen tieteellinen lausunto ei ole vielä valmistunut. Lisäksi on joukko terveysväitteitä, joita on arvioitava tarkemmin ennen kuin komissio voi harkita niiden sisällyttämistä sallittujen väitteiden luetteloon tai jotka on jo arvioitu mutta joiden käsittely komissiossa on vielä kesken muista perustelluista syistä. imeytymiseen, ja erään toisen väitteen ( 3 ) osalta, joka koski natriumin vaikutusta normaalin lihastoiminnan ylläpitoon. Näiden terveysväitteiden käyttäminen antaisi kuitenkin ristiriitaisen ja hämmentävän viestin kuluttajille, koska ne kannustaisivat nauttimaan kyseisiä ravintoaineita, vaikka yleisesti hyväksytyn tieteellisen näytön perusteella eurooppalaiset, kansalliset ja kansainväliset viranomaiset kehottavat kuluttajia vähentämään niiden saantia. Siksi nämä kaksi väitettä eivät ole asetuksen (EY) N:o 1924/2006 3 artiklan toisen kohdan a alakohdan mukaisia, jossa säädetään, että väitteet eivät saa olla moniselitteisiä tai harhaanjohtavia. Vaikka kyseiset terveysväitteet sallittaisiin vain erityisten käyttöedellytysten vallitessa ja/tai niihin liitettäisiin lisämainintoja tai varoituksia, se ei siltikään selkeyttäisi asiaa riittävästi kuluttajan kannalta, joten kyseisiä väitteitä ei pitäisi hyväksyä. (13) Tätä asetusta pitäisi alkaa soveltaa kuuden kuukauden kuluttua sen voimaantulopäivästä, jotta elintarviketoimijat voisivat mukautua sen vaatimuksiin ja asetuksen (EY) N:o 1924/2006 10 artiklan 1 kohdan mukaiseen kieltoon, joka koskee terveysväitteitä, joiden arviointi viranomaisessa ja käsittely komissiossa on saatu valmiiksi. (14) Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 20 artiklan 1 kohdassa säädetään, että komissio perustaa elintarvikkeita koskevia ravitsemus- ja terveysväitteitä varten unionin rekisterin, jäljempänä rekisteri, ja ylläpitää sitä. Rekisteri sisältää kaikki hyväksytyt väitteet ja muun muassa niiden käyttöön sovellettavat edellytykset. Rekisteri sisältää myös luettelon hylätyistä terveysväitteistä ja niiden hylkäämisperusteet. (11) Väitteet, joiden arviointi viranomaisessa tai käsittely komissiossa on vielä kesken, julkaistaan komission verkkosivustolla ( 1 ), ja niitä saa edelleen käyttää asetuksen (EY) N:o 1924/2006 28 artiklan 5 ja 6 kohdan mukaisesti. (12) Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 6 artiklan 1 kohdan ja 13 artiklan 1 kohdan mukaan terveysväitteiden on perustuttava yleisesti hyväksyttyyn tieteelliseen näyttöön. Tämän vuoksi ei pitäisi hyväksyä terveysväitteitä, joiden tieteelliset perustelut eivät ole saaneet viranomaiselta myönteistä arviota sen takia, että elintarvikeryhmän, elintarvikkeen tai sen ainesosan ja väitetyn vaikutuksen välillä ei ole vahvistettu olevan syy-seuraussuhdetta. Hyväksyntä voidaan perustellusti jättää antamatta myös, jos terveysväitteet eivät ole asetuksen (EY) N:o 1924/2006 yleisten ja erityisten vaatimusten mukaisia, vaikka viranomaisen tieteellinen arviointi olisikin myönteinen. Terveysväitteitä ei pitäisi käyttää, jos ne eivät ole ravitsemusta tai terveyttä koskevien yleisesti hyväksyttyjen periaatteiden mukaisia. Viranomainen totesi, että syy-seuraussuhde oli vahvistettu erään väitteen ( 2 ) osalta, joka koski rasvojen vaikutusta rasvaliukoisten vitamiinien normaaliin (15) Jäsenvaltioiden poistamia terveysväitteitä ei sisällytetä rekisterin hylättyjen väitteiden luetteloon. Rekisteriä päivitetään säännöllisin väliajoin ja tapauksen mukaan niitä terveysväitteitä koskevan edistymisen seurauksena, joiden arviointi viranomaisessa ja/tai käsittely komissiossa on vielä kesken. (16) Tässä asetuksessa säädetyistä toimenpiteistä päätettäessä on otettu huomioon huomautukset ja kannanotot, joita komissio on saanut yleisöltä ja intressitahoilta. (17) Aineiden lisäämistä elintarvikkeisiin tai aineiden käyttämistä elintarvikkeissa säädellään unionin ja jäsenvaltioiden erityisellä lainsäädännöllä, samoin tuotteiden luokittelua elintarvikkeina tai lääkkeinä. Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 mukainen terveysväitettä koskeva päätös, kuten kyseisen asetuksen 13 artiklan 3 kohdan mukainen ( 1 ) http://ec.europa.eu/food/food/labellingnutrition/claims/index_en.htm ( 2 ) Vastaa yhdistetyn luettelon kohtia ID 670 ja ID 2902. ( 3 ) Vastaa yhdistetyn luettelon kohtaa ID 359.

25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/3 sisällyttäminen sallittujen väitteiden luetteloon, ei merkitse lupaa saattaa väitteen kohteena oleva aine markkinoille, päätöstä siitä, saako ainetta käyttää elintarvikkeissa, tai tietyn tuotteen luokittelua elintarvikkeeksi. 2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja terveysväitteitä saa esittää elintarvikkeista liitteessä vahvistettujen edellytysten mukaisesti. (18) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset, eivätkä Euroopan parlamentti ja neuvosto ole vastustaneet niitä, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla 2 artikla Voimaantulo ja soveltaminen Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sallitut terveysväitteet 1. Tämän asetuksen liitteenä on asetuksen (EY) N:o 1924/2006 13 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu luettelo terveysväitteistä, joita saa esittää elintarvikkeista. Sitä sovelletaan 14 päivästä joulukuuta 2012. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä 16 päivänä toukokuuta 2012. Komission puolesta José Manuel BARROSO Puheenjohtaja

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Väite Aktiivihiili Aktiivihiili auttaa vähentämään liiallista ilmavaivojen syntymistä syömisen jälkeen Alfalinoleenihappo (ALA) Arabinoksylaani, tuotettu vehnän siemenvalkuaisesta ALA edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on ALA:n lähde mainitun väitteen OMEGA3-RASVAHAPPOJEN LÄHDE mukaisesti. Kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 2 g ALA:ta. Arabinoksylaanin nauttiminen osana ateriaa auttaa vähentämään veren glukoosipitoisuuden kohoamista kyseisen aterian jälkeen Ateriankorvike painonhallintaan Yhden päivittäisen aterian korvaaminen ateriankorvikkeella vähäenergiaisen ruokavalion yhteydessä edistää painon ylläpitämistä painonpudotuksen jälkeen Ateriankorvike painonhallintaan Kahden päivittäisen aterian korvaaminen ateriankorvikkeella vähäenergiaisen ruokavalion yhteydessä edistää painonpudotusta LIITE LUETTELO HYVÄKSYTYISTÄ TERVEYSVÄITTEISTÄ Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää 1 g:n aktiivihiiltä määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla ainetta 1 g vähintään 30 minuuttia ennen ateriaa ja 1 g hieman aterian jälkeen. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 8 g arabinoksylaanipitoista kuitua, joka on tuotettu vehnän siemenvalkuaisesta (vähintään 60 painoprosenttia arabinoksylaania), 100:aa g hiilihydraatteja kohti määräannoksessa osana ateriaa. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla vehnän siemenvalkuaisesta tuotettua arabinoksylaanipitoista kuitua osana ateriaa. Jotta väite voidaan esittää, elintarvikkeen on täytettävä direktiivin 96/8/EY 1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyt elintarvikkeita koskevat eritelmät. Väitetyn vaikutuksen saavuttamiseksi yksi ateria päivässä on korvattava ateriankorvikkeella. Jotta väite voidaan esittää, elintarvikkeen on täytettävä direktiivin 96/8/EY 1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyt elintarvikkeita koskevat eritelmät. Väitetyn vaikutuksen saavuttamiseksi kaksi ateriaa päivässä on korvattava ateriankorvikkeella. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2011;9(4):2049 1938 2009; 7(9):1252 2011;9(6):2203 493, 568 2011;9(6):2205 830 2010; 8(2):1466 1418 2010; 8(2):1466 1417 L 136/4 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä A-vitamiini A-vitamiini A-vitamiini A-vitamiini A-vitamiini A-vitamiini B6-vitamiini Väite A-vitamiini edistää normaalia rauta-aineenvaihduntaa A-vitamiini edistää limakalvojen pysymistä normaaleina A-vitamiini edistää ihon pysymistä normaalina A-vitamiini edistää näön pysymistä normaalina A-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa A-vitamiini osallistuu solujen erikoistumisprosessiin B6-vitamiini edistää normaalia kysteiinin synteesiä Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on A-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on A-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on A-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on A-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on A-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on A-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2009; 7(9):1221 206 2009; 7(9):1221 2010;8(10):1754 2009; 7(9):1221 2010;8(10):1754 2009; 7(9):1221 2010;8(10):1754 2009; 7(9):1222 2011;9(4):2021 15, 4702 15, 17, 4660, 4702 16, 4239, 4701 14, 200, 1462 2009; 7(9):1221 14 2010;8(10):1759 4283 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/5

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä B6-vitamiini B6-vitamiini B6-vitamiini B6-vitamiini B6-vitamiini B6-vitamiini B6-vitamiini Väite B6-vitamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa B6-vitamiini edistää hermoston normaalia toimintaa B6-vitamiini edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa B6-vitamiini edistää normaalia proteiini- ja glykogeeniaineenvaihduntaa B6-vitamiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja B6-vitamiini edistää normaalia veren punasolujen muodostumista B6-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010;8(10):1759 75, 214 2009; 7(9):1225 66 2010;8(10):1759 73, 76, 199 2009; 7(9):1225 65, 70, 71 2010;8(10):1759 77 2009; 7(9):1225 67, 72, 186 2009; 7(9):1225 68 L 136/6 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä B6-vitamiini B6-vitamiini Väite B6-vitamiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta B6-vitamiini edistää hormonitoiminnan säätelyä B12-vitamiini B12-vitamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa B12-vitamiini B12-vitamiini edistää hermoston normaalia toimintaa B12-vitamiini B12-vitamiini edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa B12-vitamiini B12-vitamiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja B12-vitamiini B12-vitamiini edistää normaalia veren punasolujen muodostumista Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010;8(10):1759 78 2009; 7(9):1225 69 2009; 7(9):1223 99, 190 2010;8(10):4114 95, 97, 98, 100, 102, 109 2010;8(10):4114 96, 103, 106 2010;8(10):4114 95, 97, 98, 100, 102, 109 2009; 7(9):1223 92, 101 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/7

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Väite B12-vitamiini B12-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa B12-vitamiini B12-vitamiini Betaglukaanit Betaglukaanit, kaurasta ja ohrasta peräisin olevat B12-vitamiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta B12-vitamiini osallistuu solujen jakautumisprosessiin Betaglukaanit edistävät veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina Kaurasta ja ohrasta peräisin olevien betaglukaanien nauttiminen osana ateriaa auttaa vähentämään veren glukoosipitoisuuden kohoamista kyseisen aterian jälkeen Betaiini Betaiini edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 1 g:n kaurasta, kauraleseistä, ohrasta, ohraleseistä tai näiden lähteiden seoksesta peräisin olevia betaglukaaneja määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 3 g kaurasta, kauraleseistä, ohrasta, ohraleseistä tai näiden betaglukaanien seoksesta peräisin olevia betaglukaaneja. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 4 g kaurasta ja ohrasta peräisin olevia betaglukaaneja kutakin 30 g:aa imeytyvää hiilihydraattia kohti määritellyssä annoksessa osana ateriaa. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla kaurasta ja ohrasta peräisin olevia betaglukaaneja osana ateriaa. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 500 mg betaiinia määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 1,5 g betaiinia. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että 4 g ylittävä päiväannos voi kohottaa veren kolesterolitasoa merkittävästi. EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2009; 7(9):1223 107 2010;8(10):4114 108 2009; 7(9):1223 2010;8(10):1756 2009; 7(9):1254 2011;9(6):2207 93, 212 754, 755, 757, 801, 1465, 2934 1236, 1299 2011;9(6):2207 821, 824 2011;9(4):2052 4325 L 136/8 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Väite Biotiini Biotiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa Biotiini Biotiini edistää hermoston normaalia toimintaa Biotiini Biotiini edistää normaalia makroravintoaineiden aineenvaihduntaa Biotiini Biotiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja Biotiini Biotiini Biotiini Biotiini edistää hiusten pysymistä normaaleina Biotiini edistää limakalvojen pysymistä normaaleina Biotiini edistää ihon pysymistä normaalina Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2009; 7(9):1209 114, 117 2009; 7(9):1209 116 2009; 7(9):1209 2010;8(10):1728 113, 114, 117, 4661 2010;8(10):1728 120 2009; 7(9):1209 2010;8(10):1728 118, 121, 2876 2009; 7(9):1209 115 2009; 7(9):1209 2010;8(10):1728 115, 121 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/9

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä C-vitamiini C-vitamiini C-vitamiini C-vitamiini C-vitamiini C-vitamiini Väite C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän toiminnan pysymistä normaalina raskaan liikunnan aikana ja sen jälkeen C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista verisuonten normaalia toimintaa varten C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista luuston normaalia toimintaa varten C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista rustojen normaalia toimintaa varten C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista ikenien normaalia toimintaa varten C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista ihon normaalia toimintaa varten Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta C-vitamiinia saadaan 200 mg päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla C-vitamiinia päivittäin 200 mg suositeltavan päiväsaannin lisäksi. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2009; 7(9):1226 144 2009; 7(9):1226 130, 131, 149 2009; 7(9):1226 131, 149 2009; 7(9):1226 131, 149 2009; 7(9):1226 131, 136, 149 2009; 7(9):1226 131, 137, 149 L 136/10 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä C-vitamiini C-vitamiini C-vitamiini C-vitamiini C-vitamiini Väite C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista varten hampaiden normaalia toimintaa C-vitamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa C-vitamiini edistää hermoston normaalia toimintaa C-vitamiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa C-vitamiini C-vitamiini edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä C-vitamiini C-vitamiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2009; 7(9):1226 131, 149 2009; 7(9):1226 2010;8(10):1815 135, 2334, 3196 2009; 7(9):1226 133 2010;8(10):1815 140 2009; 7(9):1226 2010;8(10):1815 2009; 7(9):1226 2010;8(10):1815 134, 4321 129, 138, 143, 148, 3331 2010;8(10):1815 139, 2622 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/11

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä C-vitamiini Väite C-vitamiini edistää E-vitamiinin palautumista pelkistyneeseen muotoon C-vitamiini C-vitamiini lisää raudan imeytymistä Dokosaheksaeenihappo (DHA) Dokosaheksaeenihappo (DHA) D-vitamiini DHA edistää aivotoiminnan pysymistä normaalina DHA edistää näön pysymistä normaalina D-vitamiini edistää kalsiumin ja fosforin normaalia imeytymistä/hyödyntämistä D-vitamiini D-vitamiini edistää veren normaalia kalsiumtasoa D-vitamiini D-vitamiini edistää luiden pysymistä normaaleina Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 40 mg DHA:ta / 100 g ja 100 kcal. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 250 mg DHA:ta. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 40 mg DHA:ta / 100 g ja 100 kcal. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 250 mg DHA:ta. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010;8(10):1815 202 2009; 7(9):1226 132, 147 2010;8(10):1734 2011;9(4):2078 2010;8(10):1734 2011;9(4):2078 565, 626, 631, 689, 704, 742, 3148, 690, 3151, 497, 501, 510, 513, 519, 521, 534, 540, 688, 1323, 1360, 4294 627, 632, 743, 3149, 2905, 508, 510, 513, 519, 529, 540, 688, 4294 2009; 7(9):1227 152, 157, 215 2009; 7(9):1227 2011;9(6):2203 152, 157 215 2009; 7(9):1227 150, 151, 158, 350 L 136/12 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä D-vitamiini D-vitamiini D-vitamiini D-vitamiini Eikosapentaeenihappo ja dokosaheksaeenihappo (EPA/DHA) Elintarvikkeet, joissa natriumpitoisuus on alhainen tai pitoisuutta on vähennetty Väite D-vitamiini edistää normaalin lihastoiminnan ylläpitämistä D-vitamiini edistää hampaiden pysymistä normaaleina D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa D-vitamiini osallistuu solujen jakautumisprosessiin EPA ja DHA edistävät sydämen normaalia toimintaa Natriumin kulutuksen vähentäminen edistää verenpaineen pysymistä normaalina Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on EPA:n ja DHA:n luettelossa mainitun väitteen OMEGA3-RASVAHAPPOJEN LÄHDE mukaisesti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 250 mg EPA:a ja DHA:ta. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, jossa on vähän natriumia/suolaa vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen VÄHÄN NATRIUMIA SISÄL TÄVÄ TAI VÄHÄSUOLAINEN mukaisesti tai jonka natriumia/suolaa on vähennetty vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [RAVINTOAINEEN NI MI] VÄHENNETTY mukaisesti. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010; 8(2):1468 155 2009; 7(9):1227 151, 158 2010; 8(2):1468 154, 159 2009; 7(9):1227 153 2010;8(10):1796 2011;9(4):2078 504, 506, 516, 527, 538, 703, 1128, 1317, 1324, 1325, 510, 688, 1360 2011;9(6):2237 336, 705, 1148, 1178, 1185, 1420 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/13

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Elintarvikkeet, joissa tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuus on alhainen tai pitoisuutta on vähennetty Elävät jogurttiviljelmät Väite Tyydyttyneiden rasvahappojen kulutuksen vähentäminen edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina Elävät viljelmät jogurtissa tai hapatetussa maidossa parantavat tuotteen laktoosin pilkkoutumista ihmisillä, joilla on laktoosin pilkkoutumiseen liittyviä vaikeuksia E-vitamiini E-vitamiini edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä Fluoridi Folaatti Fluoridi edistää hampaiden mineralisaation ylläpitämistä Folaatti edistää raskauden aikaista kudosten kasvua Folaatti Folaatti edistää normaalia aminohapposynteesiä Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, jossa on vähän tyydyttyneitä rasvahappoja vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen VÄHÄN TYYDYTTY NEITÄ RASVOJA mukaisesti tai jonka tyydyttyneitä rasvahappoja on vähennetty vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [RAVINTOAINEEN NIMI] VÄ HENNETTY mukaisesti. Jotta väite voidaan esittää, jogurtin tai hapatetun maidon on sisällettävä vähintään 10 8 pesäkkeitä muodostavaa yksikköä (CFU) eläviä käynnistäjämikro-organismeja (Lactobacillus delbrueckii subsp. bulgaricus ja Streptococcus thermophilus) grammaa kohti. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on E-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on fluoridin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2011;9(4):2062 620, 671, 4332 2010;8(10):1763 1143, 2976 2010;8(10):1816 160, 162, 1947 2009; 7(9):1212 2010;8(10):1797 275, 276, 338, 4238, 2009; 7(9):1213 2882 2010;8(10):1760 195, 2881 L 136/14 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Folaatti Väite Folaatti edistää normaalia veren muodostumista Folaatti Folaatti edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa Folaatti Folaatti edistää normaaleja psykologisia toimintoja Folaatti Folaatti Folaatti Folaatti edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa Folaatti auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta Folaatti osallistuu solujen jakautumisprosessiin Fosfori Fosfori edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on fosforin lähde Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2009; 7(9):1213 79 2009; 7(9):1213 80 2010;8(10):1760 81, 85, 86, 88 2009; 7(9):1213 91 2010;8(10):1760 84 2009; 7(9):1213 2010;8(10):1760 193, 195, 2881 2009; 7(9):1219 329, 373 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/15

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Fosfori Fosfori Väite Fosfori edistää solukalvojen normaalia toimintaa Fosfori edistää luuston pysymistä normaalina Fosfori Fosfori edistää hampaiden pysymistä normaaleina Glukomannaani (Konjac-glukomannaani) Glukomannaani (Konjac-glukomannaani) Glukomannaani edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina Glukomannaani vähäenergiaisen ruokavalion yhteydessä edistää painonpudotusta Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on fosforin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on fosforin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on fosforin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta glukomannaania saadaan 4 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 4 g glukomannaania. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää 1 g:n glukomannaania määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 3 g glukomannaania kolmena 1 g:n annoksena yhdessä 1 2 vesilasillisen kanssa ennen aterioita vähäenergiaisen ruokavalion yhteydessä. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan. On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan. EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2009; 7(9):1219 328 2009; 7(9):1219 324, 327 2009; 7(9):1219 324, 327 2009; 7(9):1258 2010;8(10):1798 836, 1560, 3100, 3217 2010;8(10):1798 854, 1556, 3725, L 136/16 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Guarkumi Hiilihydraatti-elektrolyyttiliuos Hiilihydraatti-elektrolyyttiliuos Hydroksipropyyli-metyyliselluloosa (HPMC) Väite Guarkumi edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina Hiilihydraatti-elektrolyyttiliuos edistää kestävyyssuoritusta pitkäkestoisen kestävyysharjoittelun aikana Hiilihydraatti-elektrolyyttiliuos parantaa veden imeytymistä fyysisen suorituksen aikana Hydroksipropyyli-metyyliselluloosan nauttiminen aterialla auttaa vähentämään veren glukoosipitoisuuden kohoamista kyseisen aterian jälkeen Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta guarkumia saadaan 10 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 10 g guarkumia. Jotta väite voidaan esittää, hiilihydraatti-elektrolyyttiliuokse n on sisällettävä 80 350 kcal/l hiilihydraateista ja ainakin 75 % energiasta on saatava hiilihydraateista, jotka aiheuttavat korkean glykeemisen vasteen, kuten glukoosi, glukoosipolymeerit ja sakkaroosi. Lisäksi näiden juomien on sisällettävä 20 mmol/l (460 mg/l) 50 mmol/l (1,150 mg/l) natriumia ja niiden osmolaliteetin on oltava 200 330 mosm/kg vettä. Jotta väite voidaan esittää, hiilihydraatti-elektrolyyttiliuokse n on sisällettävä 80 350 kcal/l hiilihydraateista ja ainakin 75 % energiasta on saatava hiilihydraateista, jotka aiheuttavat korkean glykeemisen vasteen, kuten glukoosi, glukoosipolymeerit ja sakkaroosi. Lisäksi näiden juomien on sisällettävä 20 mmol/l (460 mg/l) 50 mmol/l (1,150 mg/l) natriumia ja niiden osmolaliteetin on oltava 200 330 mosm/kg vettä. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää 4 g HPMC:tä määräannosta kohti osana ateriaa. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla 4 g HPMC:tä osana ateriaa. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan. On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan. EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010;8(2):1464 808 2011;9(6):2211 466, 469 2011;9(6):2211 314, 315, 316, 317, 319, 322, 325, 332, 408, 465, 473, 1168, 1574, 1593, 1618, 4302, 4309 2010;8(10):1739 814 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/17

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Hydroksipropyyli-metyyliselluloosa (HPMC) Jodi Jodi Jodi Jodi Jodi Väite Hydroksipropyyli-metyyliselluloosa edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina Jodi edistää normaalia kognitiivista toimintaa Jodi edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa Jodi edistää hermoston normaalia toimintaa Jodi edistää ihon pysymistä normaalina Jodi edistää kilpirauhashormonien normaalia tuotantoa ja kilpirauhasen normaalia toimintaa Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta HPMC:tä saadaan 5 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 5 g HPMC:ta. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on jodin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on jodin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on jodin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on jodin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on jodin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan. EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010;8(10):1739 815 2010;8(10):1800 273 2009; 7(9):1214 2010;8(10):1800 274, 402 2010;8(10):1800 273 2009; 7(9):1214 370 2009; 7(9):1214 2010;8(10):1800 274, 1237 L 136/18 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Väite Kalium Kalium edistää hermoston normaalia toimintaa Kalium Kalium Kalium edistää lihasten normaalia toimintaa Kalium edistää verenpaineen pysymistä normaalina Kalsium Kalsium edistää normaalia veren hyytymistä Kalsium Kalsium edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa Kalsium Kalsium edistää lihasten normaalia toimintaa Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kaliumin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kaliumin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kaliumin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010; 8(2):1469 386 2010; 8(2):1469 320 2010; 8(2):1469 321 2009; 7(9):1210 230, 236 2009; 7(9):1210 234 2009; 7(9):1210 226, 230, 235 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/19

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Väite Kalsium Kalsium edistää normaalia hermovälitystä Kalsium Kalsium Kalsium edistää ruoansulatusentsyymien normaalia toimintaa Kalsium osallistuu solujen jakautumis- ja erikoistumisprosessiin Kalsium Kalsium on tarpeellinen luuston pysymiselle normaalina Kalsium Kalsium on tarpeellinen hampaiden pysymiselle normaaleina Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2009; 7(9):1210 227, 230, 235 2009; 7(9):1210 355 2010;8(10):1725 237 2009; 7(9):1210 2009; 7(9):1272 2010;8(10):1725 2011;9(6):2203 2009; 7(9):1210 2010;8(10):1725 2011;9(6):2203 224, 230, 350, 354, 2731, 3155, 4311, 4312, 4703 4704 224, 230, 231, 2731, 3099,3155, 4311, 4312, 4703 4704 L 136/20 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Kasvisterolit ja kasvistanolit Väite Kasvisterolit/-stanolit edistävät veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina Kaurajyvän kuitu Kaurajyvän kuitu edistää ulostemassan lisääntymistä Kertatyydyttymättömät ja/tai monityydyttymättömät rasvahapot Kitosaani Tyydyttyneiden rasvojen korvaaminen tyydyttymättömillä rasvoilla ruokavaliossa edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina [kertatyydyttymättömät ja monityydyttymättömät rasvahapot ovat tyydyttymättömiä rasvoja] Kitosaani edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina Kloridi Kloridi edistää normaalia ruoansulatusta tuottamalla suolahappoa vatsassa Koliini Koliini edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa Väitteen käytön edellytykset Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin vähintään 0,8 g kasvisteroleja/-stanoleja. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää kyseistä kuitua runsaasti asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSASKUITUINEN mukaisesti. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSAASTI TYYDYT TYMÄTÖNTÄ RASVAA mukaisesti. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta kitosaania saadaan 3 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 3 g kitosaania. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kloridin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 82,5 mg koliinia 100 g:aa tai 100 ml:aa kohti tai yhtä ruoka-annosta kohti. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus Väitettä ei voida käyttää kloridista, joka on peräisin natriumkloridista. EFSA Journal -numero 2010;8(10):1813 2011;9(6):2203 Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 549, 550, 567, 713, 1234, 1235, 1466, 1634, 1984, 2909, 3140 568 2011;9(6):2249 822 2011;9(4):2069 2011;9(6):2203 621, 1190, 1203, 2906, 2910, 3065 674, 4335 2011;9(6):2214 4663 2010;8(10):1764 326 2011;9(4):2056 3090 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/21

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Koliini Koliini Väite Koliini edistää normaalia rasva-aineenvaihduntaa Koliini edistää maksan toiminnan pysymistä normaalina Kreatiini Kreatiini parantaa fyysistä suorituskykyä peräkkäisissä lyhytkestoisissa ja korkeatehoisissa harjoituksissa Väite voidaan esittää vain elintarvikkeista, jotka on suunnattu aikuisille, jotka suorittavat korkeatehoisia harjoituksia. Kromi Kromi edistää normaalia makroravintoaineiden aineenvaihduntaa Kromi Kupari Kromi edistää veren glukoositasojen pysymistä normaalina Kupari edistää sidekudosten pysymistä normaalina Kupari Kupari edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 82,5 mg koliinia 100 g:aa tai 100 ml:aa kohti tai yhtä ruoka-annosta kohti. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 82,5 mg koliinia 100 g:aa tai 100 ml:aa kohti tai yhtä ruoka-annosta kohti. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta kreatiinia saadaan 3 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 3 g kreatiinia. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kolmiarvoisen kromin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVEN Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kolmiarvoisen kromin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVEN Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2011;9(4):2056 3186 2011;9(4):2056 2011;9(6):2203 1501 712, 1633 2011;9(7):2303 739, 1520, 1521, 1522, 1523, 1525, 1526, 1531, 1532, 1533, 1534, 1922, 1923, 1924 2010;8(10):1732 260, 401, 4665, 4666, 4667 2010;8(10):1732 2011;9(6):2203 262, 4667 4698 2009; 7(9):1211 265, 271, 1722 2009; 7(9):1211 2011;9(4):2079 266, 1729 L 136/22 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Väite Kupari Kupari edistää hermoston normaalia toimintaa Kupari Kupari edistää hiusten normaalia pigmentoitumista Kupari Kupari edistää normaalia raudan kuljetusta kehossa Kupari Kupari Kupari Kupari edistää ihon normaalia pigmentoitumista Kupari edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa Kupari edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero 2009; 7(9):1211 2011;9(4):2079 Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 267, 1723 2009; 7(9):1211 268, 1724 2009; 7(9):1211 269, 270, 1727 2009; 7(9):1211 268, 1724 2009; 7(9):1211 2011;9(4):2079 264, 1725 2009; 7(9):1211 263, 1726 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/23

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Väite K-vitamiini K-vitamiini edistää veren normaalia hyytymistä K-vitamiini K-vitamiini edistää luiden pysymistä normaaleina Laktaasientsyymi Laktaasientsyymi parantaa laktoosin pilkkoutumista ihmisillä, joilla on laktoosin pilkkoutumiseen liittyviä vaikeuksia Laktuloosi Liha tai kala Laktuloosi auttaa kiihdyttämään suoliston toimintaa Liha tai kala edistää raudan imeytymistä, kun se nautitaan yhdessä muiden rautaa sisältävien elintarvikkeiden kanssa Linolihappo Linolihappo edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on K-vitamiinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on K-vitamiinin Väitettä voidaan käyttää vain ravintolisistä, joiden vähimmäisannostus on 4 500 FCC-yksikköä (Food Chemicals Codex) ja joissa on ohjeet kohdeväestölle nauttia niitä kunkin laktoosia sisältävän aterian yhteydessä. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää 10 g laktuloosia yhtä määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla yksi 10 g:n annos laktuloosia päivässä. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 50 g lihaa tai kalaa yhtä määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla 50 g lihaa tai kalaa yhdessä sellaisten elintarvikkeiden kanssa, jotka sisältävät ei-hemirautaa. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 1,5 g linolihappoa (LA) / 100 g ja 100 kcal. Kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 10 g LA:ta. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus Kohdeväestölle on myös ilmoitettava, että laktoosinsietokyky vaihtelee ja että heidän olisi pyydettävä neuvoja tämän aineen käytöstä ruokavaliossaan. EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2009; 7 (9):1228 124, 126 2009; 7 (9):1228 123, 127, 128, 2879 2009; 7(9):1236 2011;9(6):2203 1697, 1818 1974 2010;8(10):1806 807 2011;9(4):2040 1223 2009; 7(9):1276 2011;9(6):2235 489, 2899 L 136/24 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Magnesium Magnesium Magnesium Magnesium Magnesium Magnesium Väite Magnesium auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta Magnesium edistää elektrolyyttitasapainoa Magnesium edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa Magnesium edistää hermoston normaalia toimintaa Magnesium edistää lihasten normaalia toimintaa Magnesium edistää normaalia proteiinisynteesiä Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010;8(10):1807 244 2009; 7(9):1216 238 2009; 7(9):1216 240, 247, 248 2009; 7(9):1216 242 2009; 7(9):1216 2010;8(10):1807 241, 380, 3083 2009; 7(9):1216 364 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/25

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Magnesium Magnesium Magnesium Magnesium Makeutusaineet, eli intensiivimakeuttajat, ksylitoli, sorbitoli, mannitoli, maltitoli, laktitoli, isomalti, erytritoli, sukraloosi ja polydekstroosi, D- tagatoosi ja isomaltuloosi Väite Magnesium edistää normaaleja psykologisia toimintoja Magnesium edistää luuston pysymistä normaalina Magnesium edistää hampaiden pysymistä normaaleina Magnesium osallistuu solujen jakautumisprosessiin Sellaisten elintarvikkeiden/juomien nauttiminen, jotka sisältävät <makeutusaineen nimi> sokerin (*) sijaan, kohottaa verensokeria vähemmän kuin sokeria sisältävien elintarvikkeiden/juomien nauttiminen Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin Jotta väite voidaan esittää, sokerit on korvattava elintarvikkeessa tai juomassa makeutusaineilla, eli intensiivimakeuttajilla, ksylitolilla, sorbitolilla, mannitolilla, maltitolilla, laktitolilla, isomaltilla, erytritolilla, sukraloosilla tai polydekstroosilla tai niiden yhdistelmillä, niin että elintarvikkeet tai juomat sisältävät vähennetyn määrän sokereita vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [RAVINTOAINEEN NIMI] VÄHENNETTY mukaisesti. D-tagatoosi ja isomaltuloosi on korvattava vastaavalla määrällä muita sokereita samassa suhteessa kuin asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitussa väitteessä [RA VINTOAINEEN NIMI] VÄHENNETTY. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010;8(10):1807 245, 246 2009; 7(9):1216 239 2009; 7(9):1216 239 2009; 7(9):1216 365 2011;9(4):2076 2011;9(6):2229 617, 619, 669, 1590, 1762, 2903, 2908, 2920 4298 L 136/26 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Makeutusaineet, eli intensiivimakeuttajat, ksylitoli, sorbitoli, mannitoli, maltitoli, laktitoli, isomalti, erytritoli, sukraloosi ja polydekstroosi; D- tagatoosi ja isomaltuloosi Mangaani Mangaani Mangaani Väite Sellaisten elintarvikkeiden/juomien nauttiminen, jotka sisältävät <makeutusaineen nimi> sokerin (**) sijaan, edistää hampaiden mineralisaation ylläpitämistä Mangaani edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa Mangaani edistää luuston pysymistä normaalina Mangaani edistää sidekudoksen normaalia muodostumista Mangaani Mangaani edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä Melatoniini Melatoniini auttaa lievittämään aikaeron yksilöllisiä vaikutuksia Väitteen käytön edellytykset Jotta väite voidaan esittää, sokerit on korvattava elintarvikkeissa tai juomissa (jotka alentavat plakin ph:n alle 5,7:ään) makeutusaineilla, eli intensiivimakeuttajilla, ksylitolilla, sorbitolilla, mannitolilla, maltitolilla, laktitolilla, isomaltilla, erytritolilla, sukraloosilla tai polydekstroosilla tai niiden yhdistelmillä, sellaisina määrinä, että tällaisten elintarvikkeiden tai juomien nauttiminen ei alenna plakin ph:ta alle 5,7:ään nauttimisen aikana ja 30 minuuttia sen jälkeen. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on mangaanin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on mangaanin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on mangaanin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on mangaanin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 0,5 mg:aa melatoniinia määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan ottamalla vähintään 0,5 mg:n annos lähellä nukkumaanmenoaikaa ensimmäisenä matkapäivänä ja muutamana seuraavana päivänä matkakohteeseen saapumisen jälkeen. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero 2011;9(4):2076 2011;9(6):2229 2009; 7(9):1217 2010;8(10):1808 Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 463, 464, 563, 618, 647, 1182, 1591, 2907, 2921, 4300 1134, 1167, 1283 311, 405 2009; 7(9):1217 310 2010;8(10):1808 404 2009; 7(9):1217 309 2010; 8(2):1467 1953 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/27

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Melatoniini Molybdeeni Monascus purpureous (punainen fermentoitu riisi eli punariisi) Väite Melatoniini auttaa lyhentämään nukahtamisaikaa Molybdeeni edistää normaalia rikkiaminohappoaineenvaihduntaa Punariisin monakoliini-k edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina Niasiini Niasiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa Niasiini Niasiini edistää hermoston normaalia toimintaa Niasiini Niasiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää 1 mg:n melatoniinia määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla 1 mg melatoniinia lähellä nukkumaanmenoaikaa. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on molybdeenin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta punariisin monakoliini-k:ta saadaan 10 mg päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 10 mg monakoliini-k:ta fermentoiduista punariisivalmisteista. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on niasiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on niasiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on niasiinin lähde Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2011;9(6):2241 1698, 1780, 4080 2010;8(10):1745 313 2011;9(7):2304 1648, 1700 2009; 7(9):1224 2010;8(10):1757 43, 49, 54, 51 2009; 7(9):1224 44, 53 2010;8(10):1757 55 L 136/28 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Niasiini Niasiini Niasiini Väite Niasiini edistää limakalvojen pysymistä normaaleina Niasiini edistää ihon pysymistä normaalina Niasiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta Ohrajyvän kuitu Ohrajyvän kuitu edistää ulostemassan lisääntymistä Oliiviöljyn polyfenolit Pantoteenihappo Pantoteenihappo Oliiviöljyn polyfenolit edistävät veren rasva-aineiden suojaamista hapettumisstressiltä Pantoteenihappo edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa Pantoteenihappo edistää steroidihormonien, D-vitamiinin ja joidenkin hermovälittäjäaineiden normaalia synteesiä ja aineenvaihduntaa Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on niasiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on niasiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on niasiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää kyseistä kuitua runsaasti asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSASKUITUINEN mukaisesti. Väite voidaan esittää vain oliiviöljystä, joka sisältää vähintään 5 mg hydroksityrosolia ja sen johdannaisia (esim. kompleksinen oleuropeiini ja tyrosoli) 20 g:aa oliiviöljyä kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 20 g oliiviöljyä. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on pantoteenihapon Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on pantoteenihapon Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2009; 7(9):1224 45, 52, 4700 2009; 7(9):1224 2010;8(10):1757 45, 48, 50, 52, 4700 2010;8(10):1757 47 2011;9(6):2249 819 2011;9(4):2033 1333, 1638, 1639, 1696, 2865 2009; 7(9):1218 56, 59, 60, 64, 171, 172, 208 2009; 7(9):1218 181 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/29

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Pantoteenihappo Pantoteenihappo Pektiinit Pektiinit Proteiini Väite Pantoteenihappo auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta Pantoteenihappo edistää normaalia henkistä suorituskykyä Pektiinit edistävät veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina Pektiinien nauttiminen aterialla auttaa vähentämään veren glukoosipitoisuuden kohoamista kyseisen aterian jälkeen Proteiini edistää lihasmassan kasvua Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on pantoteenihapon Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on pantoteenihapon Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta pektiinejä saadaan 6 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 6 g pektiinejä. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää 10 g pektiinejä määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla 10 g pektiinejä osana ateriaa. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on proteiinin lähde mainitun väitteen PROTEIININ LÄHDE mukaisesti. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan. On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan. EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010;8(10):1758 63 2009; 7(9):1218 2010;8(10):1758 57, 58 2010;8(10):1747 818, 4236 2010;8(10):1747 786 2010;8(10):1811 2011;9(6):2203 415, 417, 593, 594, 595, 715 1398 L 136/30 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Proteiini Proteiini Rauta Väite Proteiini edistää lihasmassan säilymistä Proteiini edistää luuston pysymistä normaalina Rauta edistää normaalia kognitiivista toimintaa Rauta Rauta edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa Rauta Rauta Rauta edistää normaalia punaisten verisolujen ja hemoglobiinin muodostumista Rauta edistää normaalia hapen kuljetusta kehossa Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on proteiinin lähde mainitun väitteen PROTEIININ LÄHDE mukaisesti. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on proteiinin lähde mainitun väitteen PROTEIININ LÄHDE mukaisesti. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero 2010;8(10):1811 2011;9(6):2203 2010;8(10):1811 2011;9(6):2203 Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 415, 417, 593, 594, 595, 715 1398 416 4704 2009; 7(9):1215 253 2009; 7(9):1215 2010;8(10):1740 2009; 7(9):1215 2010;8(10):1740 2009; 7(9):1215 2010;8(10):1740 251, 1589, 255 249, 1589, 374, 2889 250, 254, 256, 255 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/31

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Rauta Väite Rauta edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa Rauta Rauta auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta Rauta Resistentti tärkkelys Riboflaviini (B2-vitamiini) Riboflaviini (B2-vitamiini) Rauta osallistuu solujen jakautumisprosessiin Imeytyvän tärkkelyksen korvaaminen resistentillä tärkkelyksellä ateriassa auttaa vähentämään veren glukoosipitoisuuden kohoamista kyseisen aterian jälkeen Riboflaviini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa Riboflaviini edistää hermoston normaalia toimintaa Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, jossa imeytyvä tärkkelys on korvattu resistentillä tärkkelyksellä niin, että resistentin tärkkelyksen lopullinen pitoisuus on vähintään 14 % kokonaistärkkelyksestä. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2009; 7(9):1215 252, 259 2010;8(10):1740 255, 374, 2889 2009; 7(9):1215 368 2011;9(4):2024 681 2010;8(10):1814 29, 35, 36, 42 2010;8(10):1814 213 L 136/32 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Riboflaviini (B2-vitamiini) Riboflaviini (B2-vitamiini) Riboflaviini (B2-vitamiini) Riboflaviini (B2-vitamiini) Riboflaviini (B2-vitamiini) Riboflaviini (B2-vitamiini) Väite Riboflaviini edistää limakalvojen pysymistä normaaleina Riboflaviini edistää punaisten verisolujen pysymistä normaaleina Riboflaviini edistää ihon pysymistä normaalina Riboflaviini edistää näön pysymistä normaalina Riboflaviini edistää raudan normaalia aineenvaihduntaa Riboflaviini edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010;8(10):1814 31 2010;8(10):1814 40 2010;8(10):1814 31, 33 2010;8(10):1814 39 2010;8(10):1814 30, 37 2010;8(10):1814 207 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/33

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Riboflaviini (B2-vitamiini) Ruiskuitu Saksanpähkinät Väite Riboflaviini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta Ruiskuitu edistää suolen normaalia toimintaa Saksanpähkinät edistävät verisuonten elastisuuden paranemista Seleeni Seleeni edistää normaalia siittiöiden muodostusta Seleeni Seleeni Seleeni Seleeni edistää hiusten pysymistä normaaleina Seleeni edistää kynsien pysymistä normaaleina Seleeni edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää kyseistä kuitua runsaasti asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSASKUITUINEN mukaisesti. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta saksanpähkinöitä saadaan 30 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 30 g saksanpähkinöitä. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on seleenin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on seleenin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on seleenin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on seleenin lähde Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010;8(10):1814 41 2011;9(6):2258 825 2011;9(4):2074 1155, 1157 2009; 7(9):1220 396 2010;8(10):1727 281 2010;8(10):1727 281 2009; 7(9):1220 2010;8(10):1727 278, 1750 L 136/34 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Seleeni Seleeni Väite Seleeni edistää kilpirauhasen normaalia toimintaa Seleeni edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä Sinkki Sinkki edistää normaalia happo-emäsaineenvaihduntaa Sinkki Sinkki edistää normaalia hiilihydraattiaineenvaihduntaa Sinkki Sinkki edistää normaalia kognitiivista toimintaa Sinkki Sinkki edistää normaalia DNA-synteesiä Sinkki Sinkki edistää normaalia hedelmällisyyttä ja lisääntymistä Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on seleenin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on seleenin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero 2010;8(10):1727 2009; 7(9):1220 2009; 7(9):1220 2010;8(10):1727 Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 279, 282, 286, 410, 1289, 1290, 1291, 1292, 1293 277, 283, 286, 1289, 1290, 1291, 1293, 1751, 410, 1292 2009; 7(9):1229 360 2010;8(10):1819 382 2009; 7(9):1229 296 2010;8(10):1819 292, 293, 1759 2009; 7(9):1229 297, 300 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/35

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Väite Sinkki Sinkki edistää normaalia makroravintoaineiden aineenvaihduntaa Sinkki Sinkki edistää normaalia rasvahappoaineenvaihduntaa Sinkki Sinkki edistää normaalia A- vitamiinin aineenvaihduntaa Sinkki Sinkki edistää normaalia proteiinisynteesiä Sinkki Sinkki Sinkki edistää luuston pysymistä normaalina Sinkki edistää hiusten pysymistä normaaleina Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010;8(10):1819 2890 2009; 7(9):1229 302 2009; 7(9):1229 361 2010;8(10):1819 293, 4293 2009; 7(9):1229 295, 1756 2010;8(10):1819 412 L 136/36 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Sinkki Väite Sinkki edistää kynsien pysymistä normaaleina Sinkki Sinkki edistää ihon pysymistä normaalina Sinkki Sinkki edistää veren testosteronitasojen pysymistä normaalina Sinkki Sinkki edistää näön pysymistä normaalina Sinkki Sinkki Sinkki edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa Sinkki edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2010;8(10):1819 412 2010;8(10):1819 293 2010;8(10):1819 301 2009; 7(9):1229 361 2009; 7(9):1229 291, 1757 2009; 7(9):1229 294, 1758 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/37

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Sinkki Sokeriton purukumi Sokeriton purukumi Sokeriton purukumi Sokeriton purukumi, jossa on karbamidia Väite Sinkki osallistuu solujen jakautumisprosessiin Sokeriton purukumi edistää hampaiden mineralisaation ylläpitämistä Sokeriton purukumi edistää plakin happojen neutralointia Sokeriton purukumi auttaa vähentämään suun kuivuutta Sokeriton purukumi, jossa on karbamidia, neutraloi plakin happoja tehokkaammin kuin sellainen sokeriton purukumi, jossa ei ole karbamidia Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde Väite voidaan esittää vain purukumista, joka täyttää asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen SO KERITON käytön edellytykset. Kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan pureskelemalla purukumia vähintään 20 minuutin ajan syömisen tai juomisen jälkeen. Väite voidaan esittää vain purukumista, joka täyttää asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen SO KERITON käytön edellytykset. Kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan pureskelemalla purukumia vähintään 20 minuutin ajan syömisen tai juomisen jälkeen. Väite voidaan esittää vain purukumista, joka täyttää asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen SO KERITON käytön edellytykset. Kuluttajalle ilmoitetaan, että edullinen vaikutus saavutetaan pureskelemalla purukumia aina, kun suu tuntuu kuivalta. Väite voidaan esittää vain purukumista, joka täyttää asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen SO KERITON käytön edellytykset. Jotta väite voidaan esittää, kussakin sokerittomassa purukumipalassa on oltava vähintään 20 mg karbamidia. Kuluttajalle on ilmoitettava, että purukumia on pureskeltava vähintään 20 minuutin ajan syömisen tai juomisen jälkeen. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2009; 7(9):1229 292, 293, 1759 2009; 7(9):1271 2011;9(4):2072 2011;9(6):2266 2009; 7(9):1271 2011;6(6):2266 1151, 1154 486, 562, 1181 1150 485 2009; 7(9):1271 1240 2011;9(4):2071 1153 L 136/38 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Väite Tiamiini Tiamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa Tiamiini Tiamiini Tiamiini edistää hermoston normaalia toimintaa Tiamiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja Tiamiini Tiamiini edistää sydämen normaalia toimintaa Vehnälesekuitu Vehnälesekuitu Vesi Vehnälesekuitu auttaa kiihdyttämään suoliston toimintaa Vehnälesekuitu edistää ulostemassan lisääntymistä Vesi edistää normaalin fyysisen ja kognitiivisen toiminnan ylläpitämistä Väitteen käytön edellytykset Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on tiamiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on tiamiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on tiamiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on tiamiinin lähde Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää kyseistä kuitua runsaasti asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSASKUITUINEN mukaisesti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että väitetty vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin vähintään 10 g vehnälesekuitua. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää kyseistä kuitua runsaasti asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSASKUITUINEN mukaisesti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että väitetyn vaikutuksen saavuttamiseksi on nautittava vähintään 2,0 l vettä kaikista lähteistä päivässä. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus Väite voidaan esittää vain vedestä, joka on direktiivin 2009/54/EY ja/tai 98/83/EY mukaista. EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2009; 7(9):1222 21, 24, 28 2009; 7(9):1222 22, 27 2010;8(10):1755 205 2009; 7(9):1222 20 2010;8(10):1817 828, 839, 3067, 4699 2010;8(10):1817 3066 2011;9(4):2075 1102, 1209, 1294, 1331 25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/39

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä Vesi Öljyhappo Väite Vesi edistää ruumiinlämmön normaalin säätelyn ylläpitämistä Tyydyttyneiden rasvojen korvaaminen tyydyttymättömillä rasvoilla ruokavaliossa edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina Öljyhappo on tyydyttymätön rasva (*) D-tagatoosin ja isomaltuloosin tapauksessa tällä tarkoitetaan muita sokereita (**) D-tagatoosin ja isomaltuloosin tapauksessa tällä tarkoitetaan muita sokereita Väitteen käytön edellytykset Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että väitetyn vaikutuksen saavuttamiseksi on nautittava vähintään 2,0 l vettä kaikista lähteistä päivässä. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSAASTI TYYDYT TYMÄTÖNTÄ RASVAA mukaisesti. Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus Väite voidaan esittää vain vedestä, joka on direktiivin 2009/54/EY ja/tai 98/83/EY mukaista. EFSA Journal -numero Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa 2011;9(4):2075 1208 2011;9(4):2043 673, 728, 729, 1302, 4334 L 136/40 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012

25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/41 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 433/2012, annettu 23 päivänä toukokuuta 2012, Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevan yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvalla alueella sovellettavasta valvontaa ja täytäntöönpanotoimia koskevasta suunnitelmasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1236/2010 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottaa huomioon Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevan yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvalla alueella sovellettavasta valvontaa ja täytäntöönpanotoimia koskevasta suunnitelmasta sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 2791/1999 kumoamisesta 15 päivänä joulukuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1236/2010 ( 1 ), ja erityisesti sen 4 artiklan 5 kohdan, 5 artiklan 2 kohdan, 8 artiklan 4 kohdan, 9 artiklan 4 kohdan, 10 artiklan 3 kohdan, 11 artiklan, 12 artiklan 2 kohdan, 16 artiklan 2 kohdan, 18 artiklan 3 ja 4 kohdan, 19 artiklan, 20 artiklan 9 kohdan, 24 artiklan 4 kohdan, 27 artiklan 1 kohdan ja 45 artiklan 2 kohdan, sekä katsoo seuraavaa: (1) Neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1236/2010 säädetään eräistä Koillis-Atlantin kalastuskomission (NEAFC) soveltamisalaan kuuluvalla alueella sovellettavista unionin kalastustoiminnan valvontaa koskevista erityistoimenpiteistä, jotka täydentävät yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, asetusten (EY) N:o 847/96, (EY) N:o 2371/2002, (EY) N:o 811/2004, (EY) N:o 768/2005, (EY) N:o 2115/2005, (EY) N:o 2166/2005, (EY) N:o 388/2006, (EY) N:o 509/2007, (EY) N:o 676/2007, (EY) N:o 1098/2007, (EY) N:o 1300/2008 ja (EY) N:o 1342/2008 muuttamisesta sekä asetusten (ETY) N:o 2847/93, (EY) N:o 1627/94 ja (EY) N:o 1966/2006 kumoamisesta 20 päivänä marraskuuta 2009 annetussa neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1224/2009 ( 2 ) säädettyjä valvontatoimenpiteitä. Tämän vuoksi olisi säädettävä asetuksen (EU) N:o 1236/2010 soveltamista koskevista yksityiskohdista. NEAFC:n antamissa useissa suosituksissa, joissa vahvistetaan yleissopimusalueella sopimuspuolten kansallisen lainkäyttövallan rajojen ulkopuolella sijaitsevilla vesillä toimiviin kalastusaluksiin sovellettavaa valvontaa ja täytäntöönpanotoimia koskeva suunnitelma, jäljempänä suunnitelma, olevissa liitteissä esitetään tiedonsiirtomuodot sekä eräitä tarkastustoimia koskevat mallit, jotka olisi saatettava osaksi unionin lainsäädäntöä. (2) Koska asetuksessa (EU) N:o 1236/2010 säädetään uudesta valvontaa ja täytäntöönpanotoimia koskevasta suunnitelmasta, Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää monenkeskistä yhteistyötä koskevan ( 1 ) EUVL L 348, 31.12.2010, s. 17. ( 2 ) EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1. yleissopimuksen alueella sovellettavien valvontatoimenpiteiden soveltamisedellytyksistä 15 päivänä toukokuuta 2000 annettu komission asetus (EY) N:o 1085/2000 ( 3 ) olisi kumottava ja korvattava tällä asetuksella. (3) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat kalastus- ja vesiviljelyalan komitean lausunnon mukaiset, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: I LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET 1 artikla Määritelmät Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia määritelmiä: a) sijaintiviestillä tarkoitetaan aluksen satelliittipaikannuslaitteen automaattisesti lippujäsenvaltion kalastuksenseurantakeskukselle välittämää aluksen sijaintiraporttia; b) sijaintiraportilla tarkoitetaan aluksen päällikön komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 404/2011 ( 4 ) 25 artiklassa säädetyin edellytyksin laatimaa raporttia; c) CFR-numerolla tarkoitetaan komission asetuksen (EY) N:o 26/2004 ( 5 ) 10 artiklassa tarkoitettua aluksen yhteisön kalastuslaivastorekisterissä olevaa tunnistenumeroa. 2 artikla Yhteystahot 1. Jäsenvaltioiden on lähetettävä asetuksen (EU) N:o 1236/2010 4 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitettua yhteystahoa koskevat tiedot sähköisessä muodossa NEAFC:n sihteeristölle ja Euroopan kalastuksenvalvontavirastolle, jäljempänä virasto. 2. Jäsenvaltioiden on julkaistava 1 kohdassa tarkoitetut tiedot asetuksen (EU) N:o 1224/2009 114 ja 116 artiklan mukaisesti perustamansa verkkosivuston suojatussa osiossa. II LUKU VALVONTATOIMENPITEET 3 artikla Unionin osallistuminen 1. Asetuksen (EU) N:o 1236/2010 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun lajeittain laaditun luettelon on sisällettävä alukset, joilla on lupa kalastaa yhtä tai useampaa säänneltyä lajia. ( 3 ) EYVL L 128, 29.5.2000, s. 1. ( 4 ) EUVL L 112, 30.4.2011, s. 1. ( 5 ) EUVL L 5, 9.1.2004, s. 25.

L 136/42 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012 Luettelossa on tarvittaessa ilmoitettava kullekin alukselle annettu CFR-numero. 2. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava viipymättä sähköisessä muodossa komissiolle alukset, joiden lupa kalastaa sääntelyalueella on peruttu tai keskeytetty. 4 artikla Saaliiden kirjaaminen 1. Asetuksen (EY) N:o 1224/2009 14 artiklassa vahvistettujen tietojen lisäksi asetuksen (EU) N:o 1236/2010 8 artiklassa tarkoitettuun kalastuspäiväkirjaan on kirjattava tämän asetuksen liitteessä I olevassa A osassa esitetyt tiedot. 2. Asetuksen (EU) N:o 1236/2010 8 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettu tuotantopäiväkirja esitetään liitteessä I olevassa B osassa. 3. Asetuksen 8 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettu varastointikaavio esitetään liitteessä I olevassa C osassa. 4. Kunkin lajin osalta käytettävä koodi on YK:n elintarvikeja maatalousjärjestön (FAO) vahvistama liitteessä II esitetty koodi. 5 artikla Säänneltyjen kalavarojen saaliista ja sijainnista ilmoittaminen Jäsenvaltioiden on käytettävä liitteessä III esitettyä muotoa ja tapaa tietojen toimittamiseen NEAFC:n sihteeristölle asetuksen (EU) N:o 1236/2010 9 ja 11 artiklan mukaisesti. 6 artikla Saaliita koskeva yhteisilmoitus Jäsenvaltioiden on toimitettava asetuksen (EU) N:o 1236/2010 10 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaiset tiedot XML-muodossa. Virasto nimetään III LUKU TARKASTUKSET 7 artikla Nimetty elin a) koordinoimaan asetuksen (EU) N:o 1236/2010 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valvonta- ja tarkastustoimia; b) vastaanottamaan, lähettämään ja toimittamaan edelleen asetuksen (EU) N:o 1236/2010 18 artiklan 2 kohdassa, 19 artiklan 1 kohdassa ja 20 artiklan 9 kohdassa tarkoitettuja ilmoituksia; c) pitämään kirjaa asetuksen (EU) N:o 1236/2010 18 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuista tiedoista. 8 artikla Tarkastajien ja tarkastuskeinojen tunnistaminen 1. Asetuksen (EU) N:o 1236/2010 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun erityisen henkilötodistuksen on oltava liitteessä IV olevassa A osassa esitetyn mallin mukainen. 2. Asetuksen (EU) N:o 1236/2010 18 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun erityisen tarkastussignaalin on oltava liitteessä IV olevassa B osassa esitetyn mallin mukainen. 9 artikla Tarkastustoimet Jäsenvaltioiden on lähetettävä virastolle liitteessä V esitetyn mallin mukaisesti tiedot, jotka liittyvät asetuksen (EU) N:o 1236/2010 18 artiklan 4 kohdassa tarkoitettujen tarkastusalusten ja -ilma-alusten toiminnan aloittamista ja lopettamista koskeviin päivämääriin ja kellonaikoihin. 10 artikla Valvontamenettely 1. Asetuksen (EU) N:o 1236/2010 19 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tarkkailukertomukset on toimitettava käyttäen liitteessä VI olevassa A osassa esitettyä mallia. 2. Asetuksen (EU) N:o 1236/2010 19 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tarkkailukertomukset on laadittava käyttäen liitteessä VI olevassa B osassa esitettyä mallia. 11 artikla Tarkastuskertomukset Asetuksen (EU) N:o 1236/2010 20 artiklan 9 kohdassa tarkoitettu tarkastuskertomus on laadittava liitteessä VII olevan mallin mukaisesti. IV LUKU SATAMAVALTIOIDEN SUORITTAMA VALVONTA 12 artikla Satamaan saapumista koskeva ennakkoilmoitus Asetuksen (EU) N:o 1236/2010 24 artiklassa tarkoitettu ennakkoilmoitus on laadittava käyttäen liitteessä VIII esitettyä satamavaltion valvontalomaketta (PSC), jonka A osa on asianmukaisesti täytetty seuraavasti: a) lomaketta PSC 1 käytetään silloin, kun alus purkaa oman saaliinsa; b) lomaketta PSC 2 käytetään silloin, kun kalastusalus suorittaa jälleenlaivaustoimia. Tällöin kustakin luovuttavasta aluksesta on käytettävä erillistä lomaketta. 13 artikla Ennakkoilmoituksen käsittely Palauttaessaan asetuksen (EU) N:o 1236/2010 25 artiklan mukaisesti ennakkoilmoituksen jäljennöksen lippujäsenvaltion on käytettävä liitteessä VIII esitettyä PSC-lomaketta, jonka B osa on asianmukaisesti täytetty.

25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/43 14 artikla Satamatarkastuskertomukset Asetuksen (EU) N:o 1236/2010 27 artiklassa tarkoitettu tarkastuskertomus on laadittava liitteessä IX olevan mallin mukaisesti ja toimitettava NEAFC:n sihteeristölle sekä kopiona komissiolle. V LUKU RIKKOMUKSET 15 artikla Nimetty elin Virasto nimetään vastaanottamaan, lähettämään ja toimittamaan edelleen asetuksen (EU) N:o 1236/2010 29, 30, 32, 33, 34, 36 ja 43 artiklassa tarkoitettuja tietoja. VI LUKU TIEDOT 1 JAKSO Tietojen toimittaminen 16 artikla Tiedonannot NEAFC:n sihteeristölle Asetuksen (EU) N:o 1236/2010 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tiedonsiirtomuotojen ja protokollien, joita käytetään ilmoitusten ja tietojen lähettämiseen NEACF:n sihteeristölle, on oltava liitteessä X esitettyjen sääntöjen mukaisia. Vastaavat koodit, joita on käytettävä viestinnässä NEAFC:n sihteeristön kanssa, esitetään liitteessä XI. 2 JAKSO Tietoturva ja luottamuksellisuus 17 artikla Tietoturvaa ja luottamuksellisuutta koskevat yleiset säännökset 1. Tässä jaksossa vahvistetaan luottamuksellisuutta koskevat yksityiskohtaiset säännöt asetuksen (EY) N:o 1236/2010 45 artiklan täytäntöönpanemiseksi. Tätä jaksoa sovelletaan kaikkiin tämän asetuksen mukaisiin sähköisesti toimitettaviin ilmoituksiin ja viesteihin, tämän asetuksen 6 artiklassa tarkoitettua saaliiden kokonaisilmoitusta lukuun ottamatta. 18 artikla Tarkastustiedot 1. Tarkastuksia suorittavat jäsenvaltiot voivat säilyttää ja arkistoida NEAFC:n sihteeristön välittämiä sähköisiä ilmoituksia ja viestejä 24 tunnin ajan siitä, kun alukset, joita tiedot koskevat, poistuvat sääntelyalueelta tulematta sinne takaisin. Poistumisen katsotaan tapahtuneen kuusi tuntia sääntelyalueelta poistumista koskevan aikeen ilmoittamisesta. 2. Tarkastuksia suorittavien jäsenvaltioiden on varmistettava sähköisten ilmoitusten ja viestien käsittelyn turvallisuus sähköisissä tietojenkäsittelyjärjestelmissään, erityisesti silloin, kun käsittely edellyttää tietojen siirtoa verkossa. 3. Jäsenvaltioiden on toteutettava aiheelliset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet sähköisten ilmoitusten ja viestien suojelemiseksi tahattomalta tai laittomalta tuhoamiselta tai tahattomalta häviämiseltä, muuttamiselta, luvattomalta luovuttamiselta tai tietoihin pääsyltä sekä kaikelta muulta epäasianmukaiselta käsittelyltä. 4. Tarkastuksen tekevän jäsenvaltion on pidettävä sähköiset ilmoitukset ja viestit saatavilla tarkastustarkoituksiin ja yksinomaan asetuksessa (EU) N:o 1236/2010 vahvistettuun suunnitelmaan osallistuvia tarkastajia varten. 19 artikla Tietojenkäsittelyjärjestelmät 1. Jäsenvaltioiden, komission ja viraston on tietojenkäsittelyjärjestelmissään noudatettava liitteessä XIV olevassa A osassa määriteltyjä tietoturvan vähimmäisvaatimuksia. 2. Jäsenvaltioiden on päätietokonejärjestelmissään noudatettava liitteessä XIV olevassa B osassa määriteltyjä vaatimuksia. 3. Asetuksessa (EU) N:o 1236/2010 vahvistetun suunnitelman puitteissa tapahtuvaan tiedonsiirtoon on käytettävä httpsprotokollaa. Tällaista tietoa siirrettäessä on käytettävä asianmukaisia koodiprotokollia luottamuksellisuuden ja aitouden varmistamiseksi. 2. Kunkin jäsenvaltion on tarvittaessa NEAFC:n sihteeristön pyynnöstä oikaistava tai poistettava sellaiset ilmoitukset tai viestit, joita ei ole käsitelty asetuksen (EU) N:o 1236/2010 tai tämän asetuksen mukaisesti. 4. Tietojen saatavuutta on rajoitettava joustavalla käyttäjän tunnistusjärjestelmällä ja salasanalla. Kullakin käyttäjällä saa olla pääsy vain hänen työnsä kannalta välttämättömiin tietoihin. 3. Sähköisesti toimitettavia ilmoituksia ja viestejä käytetään ainoastaan asetuksessa (EU) N:o 1236/2010 vahvistetussa suunnitelmassa säädettyyn tarkoitukseen. 5. Jäsenvaltioiden, komission ja viraston välistä sähköistä tiedonsiirtoa koskevat tekniset standardit voidaan vahvistaa kuullen jäsenvaltioita, komissiota ja virastoa.

L 136/44 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012 VII LUKU Kumotaan asetus (EY) N:o 1085/2000. LOPPUSÄÄNNÖKSET 20 artikla Kumoaminen 21 artikla Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on jäsenvaltioissa. kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa Tehty Brysselissä 23 päivänä toukokuuta 2012. Komission puolesta José Manuel BARROSO Puheenjohtaja

25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/45 LIITE I A. Kalastuspäiväkirjaan kirjattavat tiedot SAALIIDEN KIRJAAMINEN Tietoelementti Sääntelyalueelle saapumista koskevat tiedot Kentän koodi Pakollinen (M)/ Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Päivämäärä DA M Toimintaa koskeva tieto; sääntelyalueelle saapumispäivä Saapumisaika TI M Toimintaa koskeva tieto; sääntelyalueelle saapumisaika Sijaintipaikka Toimintaa koskeva tieto; sijainti sääntelyalueelle saapumishetkellä Leveyspiiri LA M sijainti saapumishetkellä Pituuspiiri LO M sijainti saapumishetkellä Määrä aluksella OB Toimintaa koskeva tieto; määrä aluksella lajeittain Lajin nimi ( 1 ) M Liitteessä II lueteltujen lajien osalta FAO:n lajikoodit Määrä ( 1 ) M Elopaino kilogrammoina Saaliit nostokertaa tai kalastustointa kohden Kalastuspaikka Toimintaa koskeva tieto; sijainti Leveyspiiri LA M ( 2 ) Sijainti kalastustoimen alkaessa Pituuspiiri LO M ( 2 ) Sijainti kalastustoimen alkaessa Kellonaika TI M ( 2 ) Toimintaa koskeva tieto; kalastustoimen alkamisaika Saaliit CA Toimintaa koskeva tieto; aluksella pidetyt määrät lajeittain kalastustointa kohden Laji ( 1 ) M ( 2 ) Liitteessä II lueteltujen lajien osalta FAO:n lajikoodit Määrä ( 1 ) M ( 2 ) Elopaino kilogrammoina Kalastussyvyys FD M ( 3 ) Etäisyys veden pinnasta pyydyksen alimpaan osaan (metreinä) Päivittäiset tiedot Nostojen/kalastustoimien kokonaismäärä päivän aikana FO M ( 4 ) Toimintaa koskeva tieto; kalastustoimien lukumäärä 24 tunnin aikana Poisheitetty saalis RJ Toimintaa koskeva tieto; pyydetty ja poisheitetty määrä lajeittain Laji M FAO:n lajikoodi Määrä M Elopaino kilogrammoina Kumulatiivinen saalis CC Toimintaa koskeva tieto; arvioitu kumulatiivinen saalis lajeittain sääntelyalueelle saapumisesta lukien Laji ( 1 ) M Liitteessä II lueteltujen lajien osalta FAO:n lajikoodit Määrä ( 1 ) M Elopaino kilogrammoina

L 136/46 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012 Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M)/ Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Jälleenlaivausta tiedot koskevat Päivämäärä DA M Toimintaa koskeva tieto; jälleenlaivauspäivämäärä(t) Jälleenlaivaukset KG Toimintaa koskeva tieto; sääntelyalueella puretut ja lastatut määrät lajeittain Laji ( 1 ) M Liitteessä II lueteltujen lajien osalta FAO:n lajikoodit Määrä ( 1 ) M Elopaino kilogrammoina Jälleenlaivattu minne TT M Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; vastaanottavan aluksen radiokutsutunnus Jälleenlaivattu mistä TF M Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; luovuttavan aluksen radiokutsutunnus Ilmoitusten lähettämistä koskevat tiedot Päivämäärä DA M Viestiä koskeva tieto; ilmoituksen lähettämispäivä Kellonaika TI M Viestiä koskeva tieto; ilmoituksen lähettämisaika (UTC) Välitystapa TU M ( 4 ) Viestiä koskeva tieto; sen radioaseman nimi, jonka välityksellä ilmoitus lähetettiin Ilmoitustyyppi TM M Viestiä koskeva tieto Sääntelyalueelta poistumista koskevat tiedot Kellonaika TI M Toimintaa koskeva tieto; poistumiskellonaika (UTC) Päivämäärä DA M Toimintaa koskeva tieto; poistumispäivämäärä Sijainti Toimintaa koskeva tieto; sijainti sääntelyalueelta poistumishetkellä Leveyspiiri LA M Sijainti poistumishetkellä Pituuspiiri LO M Sijainti poistumishetkellä Aluksella olevat kumulatiiviset saaliit OB Toimintaa koskeva tieto; aluksella pidetyt kumulatiiviset saaliit lajeittain Laji ( 1 ) M Liitteessä II lueteltujen lajien osalta FAO:n lajikoodit Määrä ( 1 ) M Elopaino kilogrammoina Aluksen päällikön nimi ja allekirjoitus MA M ( 1 ) Kirjataan jokainen laji, jonka saalis on yli 50 kg. ( 2 ) Kunkin jäsenvaltion on varmistettava, että sen kalastusalukset kirjaavat tämän tiedon päivittäin taikka nostokertaa tai kalastustointa kohden taikka molemmilla tavoilla. ( 3 ) Pakollinen, jos erityiset hoitotoimenpiteet sitä edellyttävät. ( 4 ) Pakollinen vain, jos käytetään radioasemaa. B. Tuotantopäiväkirjaan kirjattavat tiedot Tietoelementti 1. Aluksen tunnistetiedot ( 1 ) Kentän koodi Pakollinen (M)/ Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Radiokutsutunnus RC M Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; kansainvälinen radiokutsutunnus Aluksen nimi NA O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen nimi

25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/47 Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M)/ Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Sopimuspuolen sisäinen viitenumero Aluksen ulkoinen rekisterinumero IR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; sopimuspuolen ainutkertainen alusnumero ilmaistuna lippujäsenvaltion 3-kirjaimisena maakoodina ja numerona XR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kyljessä oleva numero tai IMO-numero kylkinumeron puuttuessa 2. Tuotantotiedot Päivämäärä DA M Toimintaa koskeva tieto; tuotantopäivämäärä Tuotantomäärä QP Toimintaa koskeva tieto; päiväkohtainen tuotantomäärä lajeittain Lajin nimi M FAO:n lajikoodi Määrä M Tuotteen kokonaispaino (kg) Tuotetyyppi M Tuotetyypin koodi (liitteessä XI oleva E osa) Määrä M Tuotteen paino (kg) Tuotetyypin koodi ja tuotteen paino: tarpeen mukaan pareittain kaikkien tuotteiden huomioon ottamiseksi Kumulatiivinen tuotanto ajanjaksolla AP Toimintaa koskeva tieto; kokonaistuotantomäärä lajeittain sääntelyalueelle saapumisesta lukien Lajin nimi M FAO:n lajikoodi Määrä M Tuotteen kokonaispaino (kg) Tuotetyyppi M Tuotetyypin koodi (liitteessä XI oleva E osa) Määrä M Tuotepaino (kg) Tuotetyypin koodi ja tuotteen paino: tarpeen mukaan pareittain kaikkien tuotteiden huomioon ottamiseksi 3. Pakkausta koskevat tiedot Lajin nimi SN O Toimintaa koskeva tieto; FAO:n lajikoodi Tuotekoodi PR O Toimintaa koskeva tieto; tuotteen koodi (liitteessä XI oleva E osa) Pakkaustyyppi TY O Toimintaa koskeva tieto; pakkaustyyppi (liitteessä XI oleva F osa) Yksikköpaino NE O Toimintaa koskeva tieto; tuotteen nettopaino (kg) Yksikkömäärä NU O Toimintaa koskeva tieto; pakkausten lukumäärä 4. Päällikön nimi ja osoite MA M ( 1 ) Yksi tunnistetietoelementti radiokutsutunnuksen lisäksi on pakollinen. C. Varastointikaavio 1. Jalostettu saalis on varastoitava ja merkittävä siten, että saman lajin saaliit, samat tuoteryhmät ja määrät voidaan tunnistaa ruuman eri osiin varastoituina. 2. Varastointikaaviosta on käytävä ilmi tuotteiden sijainti ruumassa sekä tuotteiden aluksella olevat määrät kilogrammoina. 3. Varastointikaavio on päivitettävä päivittäin kello 00.00 (UTC) alkaneen ja kello 24.00 (UTC) päättyneen edellisen vuorokauden osalta.

L 136/48 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012 LIITE II LAJIEN LUETTELO FAO:n 3-kirjaiminen koodi Suomenkielinen nimi Tieteellinen nimi ALC Atlantinsilokuore Alepocephalus bairdii ALF Limapäät Beryx spp. ANT Sinimora Antimora rostrata API Islanninkissahai Apristuris spp. ARG Argentina-suvun lajit Argentina spp. BLI Tylppäpyrstömolva Molva dypterygia BRF Sinisuusimppu Helicolenus dactylopterus BSF Mustahuotrakala Aphanopus carbo BSH Valkopilkkahai Prionace glauca BSK Jättiläishai Cetorhinus maximus BSS Meriahven Dicentrarchus labrax CAP Villakuore Mallotus villosus CAS Kirjomerikissa Anarhichas minor CAT Merikissat Anarhichas spp. CFB Tummavalohai Centroscyllium fabricii CMO Sillikuningas Chimaera monstrosa COD Turska Gadus morhua COE Meriankerias Conger conger CYH Sillikuningas Hydrolagus mirabilis CYO Ruskosusihai Centroscymnus coelolepis CYP Kuonosamettihai Centroscymnus crepidater DCA Lattahai Deania calceus ELP Kivinilkka Lycods esmarkii EPI Hohtosyvänneahven Epigonus telescopus FOR Luikeroturska Phycis phycis GAM Pohjankissahai Galeus murinus GFB Suomuturska Phycis blennoides

25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/49 FAO:n 3-kirjaiminen koodi Suomenkielinen nimi Tieteellinen nimi GHL Grönlanninpallas Reinhardtius hippoglossoides GSK Holkeri Somniosus microcephalus GUP Nystypistinhai Centrophorus granulosus GUQ Suomupistinhai Centrophorus squamosus HAD Kolja Melanogrammus aeglefinus HAL Ruijanpallas Hippoglossus hippoglossus HER Silli Clupea harengus HOM Piikkimakrilli Trachurus trachurus HPR Välimerenroussi Hoplostethus mediterraneus HXC Kaulushai Chlamydoselachus anguineus JAD Rausku Raja nidarosiensus KCD Kuningasrapu Paralithodes camtschaticus KEF Syvänmerenpunataskurapu Chacon (Geyron) affinis LIN Molva Molva molva LUM Rasvakala Cyclopterus lumpus MAC Makrilli Scomber scombrus MOR Morat Moridae ORY Keltaroussi Hoplosthethus atlanticus OXN Purjehai Oxynotus paradoxus PHO Silokuore Alepocephalus rostratus PLA Liejukampela Hippoglossoides platessoides PLE Punakampela Pleuronectes platessa POC Jäämerenseiti Boreogadus saida POK Seiti Pollachius virens PRA Pohjankatkarapu Pandalus borealis RCT Atlantinnokkakuningas Rhinochimaera atlantica

L 136/50 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012 FAO:n 3-kirjaiminen koodi Suomenkielinen nimi Tieteellinen nimi REB Pohjolanpunasimppu Sebastes mentella RED Punasimput Sebastes spp. REG Punasimppu Sebastes marinus RHG Jäälestikala Macrourus berglax RIB Mora Mora moro RJG Jäärausku Raja hyperborea RJY Pyörörausku Raja fyllae RNG Lestikala Coryphaenoides rupestris SBL Kidushai Hexanchus griseus SBR Pilkkupagelli Pagellus bogaraveo SCK Leijahai Dalatias licha SFS Hopeahuotrakala Lepidopus caudatus SFV Pikkupunasimppu Sebastes viviparus SHL Isovalohai Etmopterus princeps SHL Samettivalohai Etmopterus spinax SHO Rengaskissahai Galeus melastomus SKA Rauskut Raja spp. SKH Hait Selachimorpha SYR Veitsihammashai Scymnodon ringens TJX Skorpionikala Trachyscorpia cristulata USK Keila Brosme brosme WHB Mustakitaturska Micromesistius poutassou WRF Hylkyahven Polyprion americanus

25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/51 LIITE III SAALIISTA, JÄLLEENLAIVAUKSISTA JA SIJAINNEISTA ILMOITTAMINEN 1. Saalis saavuttaessa -ilmoitus, CATCH ON ENTRY Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M) / Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Tietueen alku SR M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen alun Osoite AD M Viestiä koskeva tieto; määräpaikka, NEAFC:n osalta XNE Järjestysnumero SQ M Viestiä koskeva tieto; järjestysnumero kuluvana vuonna Viestityyppi TM M Viestiä koskeva tieto; viestityyppi, COE eli saalis saavuttaessa -ilmoitus Radiokutsutunnus RC M Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kansainvälinen radiokutsutunnus Matkan numero TN O Toimintaa koskeva tieto; kalastusmatkan järjestysnumero kuluvana vuonna Aluksen nimi NA O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen nimi Yhteisön kalastuslaivastorekisterin numero (CFR) IR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; sopimuspuolen kalastusaluksen yksilöllinen tunnistenumero: jäsenvaltio (3-kirjaiminen ISO-koodi) ja sitä seuraava tunnistemerkkijono (9 merkkiä) Ulkoinen rekisterinumero XR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kyljessä oleva numero tai sen puuttuessa IMO-numero Leveyspiiri LA M Toimintaa koskeva tieto; sijainti välityshetkellä Pituuspiiri LO M Toimintaa koskeva tieto; sijainti välityshetkellä Määrä aluksella OB Toimintaa koskeva tieto; määrä aluksella lajeittain, tarvittaessa pareittain laji M FAO:n lajikoodi elopaino M Elopaino kilogrammoina, pyöristettynä lähimpään 100 kilogrammaan Päivämäärä DA M Viestiä koskeva tieto; välityspäivä Kellonaika TI M Viestiä koskeva tieto; välityskellonaika Tietueen loppu ER M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen lopun 2. Saalisilmoitus, CATCH Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M) / Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Tietueen alku SR M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen alun Osoite AD M Viestiä koskeva tieto; määräpaikka, NEAFC:n osalta XNE

L 136/52 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012 Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M) / Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Järjestysnumero SQ M Viestiä koskeva tieto; viestin järjestysnumero kuluvana vuonna Viestityyppi TM M Viestiä koskeva tieto; viestin tyyppi, saalisilmoitus CAT Radiokutsutunnus RC M Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kansainvälinen radiokutsutunnus Matkan numero TN O Toimintaa koskeva tieto; kalastusmatkan järjestysnumero kuluvana vuonna Aluksen nimi NA O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen nimi Yhteisön kalastuslaivastorekisterin numero (CFR) IR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; sopimuspuolen kalastusaluksen yksilöllinen tunnistenumero: jäsenvaltio (3-kirjaiminen ISO-koodi) ja sitä seuraava tunnistemerkkijono (9 merkkiä) Ulkoinen rekisterinumero XR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kyljessä oleva numero tai IMO-numero kylkinumeron puuttuessa Leveyspiiri LA M ( 1 ) Toimintaa koskeva tieto; sijainti välityshetkellä Pituuspiiri LO M ( 1 ) Toimintaa koskeva tieto; sijainti välityshetkellä Viikkosaaliit CA Toimintaa koskeva tieto; aluksella pidetty kumulatiivinen saalis lajeittain, joko kalastuksen alkamisesta sääntelyalueella ( 2 ) tai edellisestä saalisilmoituksesta lähtien, tarvittaessa pareittain laji M FAO:n lajikoodi elopaino M Elopaino kilogrammoina, pyöristettynä lähimpään 100 kilogrammaan Kalastuspäivät DF M Toimintaa koskeva tieto; kalastuspäivien lukumäärä sääntelyalueella pyynnin alkamisesta tai edellisestä saalisilmoituksesta lähtien Päivämäärä DA M Viestiä koskeva tieto; välityspäivä Kellonaika TI M Viestiä koskeva tieto; välityskellonaika Tietueen loppu ER M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen lopun ( 1 ) Vapaavalintainen, jos alukseen sovelletaan satelliittiseurantaa asetuksen (EU) N:o 1236/2010 11 artiklan mukaisesti. ( 2 ) Tarkoitetaan sääntelyalueella tehdyn kyseisen kalastusmatkan ensimmäistä saalisilmoitusta. 3. Saalis poistuttaessa -ilmoitus, CATCH ON EXIT Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M) / Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Tietueen alku SR M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen alun Osoite AD M Viestiä koskeva tieto; määräpaikka, NEAFC:n osalta XNE Järjestysnumero SQ M Viestiä koskeva tieto; viestin järjestysnumero kuluvana vuonna Viestityyppi TM M Viestiä koskeva tieto; saalis poistuttaessa -ilmoitus COX

25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/53 Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M) / Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Radiokutsutunnus RC M Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kansainvälinen radiokutsutunnus Matkan numero TN O Toimintaa koskeva tieto; kalastusmatkan järjestysnumero kuluvana vuonna Aluksen nimi NA O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen nimi Yhteisön kalastuslaivastorekisterin numero (CFR) IR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; sopimuspuolen kalastusaluksen yksilöllinen tunnistenumero: jäsenvaltio (3-kirjaiminen ISO-koodi) ja sitä seuraava tunnistemerkkijono (9 merkkiä) Ulkoinen rekisterinumero XR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kyljessä oleva numero tai IMO-numero kylkinumeron puuttuessa Leveyspiiri LA M ( 1 ) Toimintaa koskeva tieto; sijainti välityshetkellä Pituuspiiri LO M ( 1 ) Toimintaa koskeva tieto; sijainti välityshetkellä Viikkosaalis CA Toimintaa koskeva tieto; aluksella pidetty kumulatiivinen saalis lajeittain, joko kalastuksen alkamisesta sääntelyalueella ( 2 ) tai edellisestä saalisilmoituksesta lähtien, tarvittaessa pareittain laji M FAO:n lajikoodi elopaino M Elopaino kilogrammoina, pyöristettynä lähimpään 100 kilogrammaan Kalastuspäivät DF M Toimintaa koskeva tieto; kalastuspäivien lukumäärä sääntelyalueella joko pyynnin alkamisesta tai edellisestä saalisilmoituksesta lähtien Päivämäärä DA M Viestiä koskeva tieto; välityspäivä Kellonaika TI M Viestiä koskeva tieto; välityskellonaika Tietueen loppu ER M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen lopun ( 1 ) Vapaavalintainen, jos alukseen sovelletaan satelliittiseurantaa asetuksen (EU) N:o 1236/2010 11 artiklan mukaisesti. ( 2 ) Tarkoitetaan sääntelyalueella tehdyn kyseisen kalastusmatkan ensimmäistä saalisilmoitusta. 4. Jälleenlaivausta koskeva ilmoitus, TRANSHIPMENT Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M) / Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Tietueen alku SR M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen alun Osoite AD M Viestiä koskeva tieto; määräpaikka, NEAFC:n osalta XNE Järjestysnumero SQ M Viestiä koskeva tieto; viestin järjestysnumero kuluvana vuonna Viestityyppi TM M Viestiä koskeva tieto; viestityyppi, jälleenlaivausilmoitus TRA Radiokutsutunnus RC M Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kansainvälinen radiokutsutunnus Matkan numero TN O Toimintaa koskeva tieto; kalastusmatkan järjestysnumero kuluvana vuonna

L 136/54 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012 Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M) / Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Aluksen nimi NA O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen nimi Yhteisön kalastuslaivastorekisterin numero (CFR) IR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; sopimuspuolen kalastusaluksen yksilöllinen tunnistenumero: jäsenvaltio (3-kirjaiminen ISO-koodi) ja sitä seuraava tunnistemerkkijono (9 merkkiä) Ulkoinen rekisterinumero XR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kyljessä oleva numero tai IMO-numero kylkinumeron puuttuessa Purettujen tai lastattujen saaliiden määrä KG Sääntelyalueella purettujen ja lastattujen saaliiden määrä lajeittain, tarvittaessa pareittain laji M FAO:n lajikoodi elopaino M Elopaino kilogrammoina, pyöristettynä lähimpään 100 kilogrammaan Jälleenlaivattu minne TT M ( 1 ) Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; vastaanottavan aluksen kansainvälinen radiokutsutunnus Jälleenlaivattu mistä TF M ( 1 ) Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; luovuttavan aluksen kansainvälinen radiokutsutunnus Leveyspiiri LA M ( 2 ) Toimintaa koskeva tieto; arvioitu leveyspiiri, jolla päällikkö aikoo suorittaa jälleenlaivauksen Pituuspiiri LO M ( 2 ) Toimintaa koskeva tieto; arvioitu pituuspiiri, jolla päällikkö aikoo suorittaa jälleenlaivauksen Arvioitu päivämäärä PD M ( 2 ) Toimintaa koskeva tieto; arvioitu päivämäärä (UTC), jona päällikkö aikoo suorittaa jälleenlaivauksen (VVVVKKPP) Arvioitu kellonaika PT M ( 2 ) Toimintaa koskeva tieto; arvioitu kellonaika (UTC), jolloin päällikkö aikoo suorittaa jälleenlaivauksen (TTMM) Päivämäärä DA M Viestiä koskeva tieto; välityspäivä Kellonaika TI M Viestiä koskeva tieto; välityskellonaika Tietueen loppu ER M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen lopun ( 1 ) Tapauksen mukaan. ( 2 ) Vapaavalintainen vastaanottavan aluksen osalta jälleenlaivauksen jälkeen. 5. Sijainti-ilmoitus, POSITION Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M) / Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Tietueen alku SR M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen alun Osoite AD M Viestiä koskeva tieto; määräpaikka, NEAFC:n osalta XNE Järjestysnumero SQ M ( 1 ) Viestiä koskeva tieto; viestin järjestysnumero kuluvana vuonna Viestityyppi TM ( 2 ) M Viestiä koskeva tieto; viestityyppi, sijainti-ilmoitus tai -viesti POS, joka ilmoitetaan VMS:llä tai muulla tavoin, jos aluksen satelliittipaikannuslaite on viallinen Radiokutsutunnus RC M Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kansainvälinen radiokutsutunnus

25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/55 Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M) / Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Matkan numero TN O Toimintaa koskeva tieto; kalastusmatkan järjestysnumero kuluvana vuonna Aluksen nimi NA O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen nimi Yhteisön kalastuslaivastorekisterin numero (CFR) IR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; sopimuspuolen kalastusaluksen yksilöllinen tunnistenumero: jäsenvaltio (3-kirjaiminen ISO-koodi) ja sitä seuraava tunnistemerkkijono (9 merkkiä) Ulkoinen rekisterinumero XR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kyljessä oleva numero tai IMO-numero kylkinumeron puuttuessa Leveyspiiri LA M ( 3 ) Toimintaa koskeva tieto; sijainti välityshetkellä Pituuspiiri LO M ( 3 ) Toimintaa koskeva tieto; sijainti välityshetkellä Leveyspiiri (desimaali) LT M ( 4 ) Toimintaa koskeva tieto; sijainti välityshetkellä Pituuspiiri (desimaali) LG M ( 4 ) Toimintaa koskeva tieto; sijainti välityshetkellä Nopeus SP M Toimintaa koskeva tieto; aluksen nopeus Kurssi CO M Toimintaa koskeva tieto; aluksen suunta Lippuvaltio FS M ( 5 ) Toimintaa koskeva tieto; aluksen lippuvaltio Päivämäärä DA M Viestiä koskeva tieto; välityspäivä Kellonaika TI M Viestiä koskeva tieto; välityskellonaika Tietueen loppu ER M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen lopun ( 1 ) Vapaavalintainen VMS-viestien osalta. ( 2 ) Viestityyppi on ENT sopimuspuolen kalastuksenvalvontakeskuksen havaitseman ensimmäisen sääntelyalueelta lähetetyn VMS-viestin osalta. Viestityyppi on EXI sopimuspuolen kalastuksenvalvontakeskuksen havaitseman ensimmäisen sääntelyalueen ulkopuolelta lähetetyn VMS-viestin osalta, ja leveys- ja pituusasteet ovat tämän viestityypin osalta vapaavalintaisia. Viestityyppi on MAN, kun kyseessä ovat sellaisten alusten lähettämät viestit, joiden satelliittipaikannuslaite on viallinen, sen lisäksi, mitä asetuksen (EU) N:o 404/2011 25 artiklassa säädetään. ( 3 ) Pakollinen manuaalisissa viesteissä. ( 4 ) Pakollinen VMS-viesteissä. ( 5 ) Pakollinen; käytetään ainoastaan NEAFC:n sihteeristön ja kalastuksen valvontakeskusten välisessä tiedonsiirrossa. 6. Purkamissatamailmoitus, PORT of landing Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M) / Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Tietueen alku SR M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen alun Osoite AD M Viestiä koskeva tieto; määräpaikka, NEAFC:n osalta XNE Järjestysnumero SQ M Viestiä koskeva tieto; kertomuksen järjestysnumero kuluvana vuonna kyseisen aluksen osalta Viestityyppi TM M Viestiä koskeva tieto; viestityyppi, POR Radiokutsutunnus RC M Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kansainvälinen radiokutsutunnus Matkan numero TN O Toimintaa koskeva tieto; kalastusmatkan järjestysnumero kuluvana vuonna

L 136/56 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012 Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M) / Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Aluksen nimi NA O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen nimi Yhteisön kalastuslaivastorekisterin numero (CFR) IR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; sopimuspuolen kalastusaluksen yksilöllinen tunnistenumero: jäsenvaltio (3-kirjaiminen ISO-koodi) ja sitä seuraava tunnistemerkkijono (9 merkkiä) Ulkoinen rekisterinumero XR O Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kyljessä oleva numero tai IMO-numero kylkinumeron puuttuessa Leveyspiiri LA M ( 1 ) Toimintaa koskeva tieto; sijainti välityshetkellä Pituuspiiri LO M ( 1 ) Toimintaa koskeva tieto; sijainti välityshetkellä Rannikkovaltio CS M Toimintaa koskeva tieto; rannikkovaltio, jossa purkamissatama sijaitsee Sataman nimi PO M Toimintaa koskeva tieto; purkamissataman nimi Arvioitu päivämäärä PD M Toimintaa koskeva tieto; arvioitu päivämäärä (UTC), jona päällikkö aikoo tulla satamaan (VVVVKKPP) Arvioitu kellonaika PT M Toimintaa koskeva tieto; arvioitu kellonaika (UTC), jolloin päällikkö aikoo tulla satamaan (TTMM) Purettava määrä KG M Toimintaa koskeva tieto; satamassa purettava määrä lajeittain, tarvittaessa pareittain. laji elopaino FAO:n lajikoodi Elopaino kilogrammoina, pyöristettynä lähimpään 100 kilogrammaan Määrä aluksella OB M Toimintaa koskeva tieto; lajien määrä aluksella, tarvittaessa pareittain laji elopaino FAO:n lajikoodi Elopaino kilogrammoina, pyöristettynä lähimpään 100 kilogrammaan Päivämäärä DA M Viestiä koskeva tieto; tietojen toimituspäivä (UTC) Kellonaika TI M Viestiä koskeva tieto; tietojen toimittamisen kellonaika (UTC) Tietueen loppu ER M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen lopun ( 1 ) Vapaavalintainen, jos alukseen sovelletaan satelliittiseurantaa. 7. Peruutusilmoitus, CANCEL Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M) / Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Tietueen alku SR M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen alun Lähettäjä FR M Lähettävän osapuolen nimi Osoite AD M Viestiä koskeva tieto; määräpaikka, NEAFC:n osalta XNE Viestityyppi TM M Viestiä koskeva tieto; viestin tyyppi, peruutusilmoitus CAN ( 1 )

25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/57 Tietoelementti Kentän koodi Pakollinen (M) / Vapaavalintainen (O) Huomautuksia Radiokutsutunnus RC M Aluksen rekisteröintiä koskeva tieto; aluksen kansainvälinen radiokutsutunnus Peruutettu ilmoitus CR M Viestiä koskeva tieto; peruutettavan ilmoituksen tietuenumero Peruutetun ilmoituksen vuosi YR M Viestiä koskeva tieto; peruutettavan ilmoituksen vuosi Päivämäärä DA M Viestiä koskeva tieto; välityspäivä Kellonaika TI M Viestiä koskeva tieto; välityskellonaika Tietueen loppu ER M Järjestelmää koskeva tieto; ilmoittaa tietueen lopun ( 1 ) Peruutusilmoitusta ei saa käyttää toisen peruutusilmoituksen peruuttamiseen.

L 136/58 Euroopan unionin virallinen lehti 25.5.2012 LIITE IV TARKASTAJAN HENKILÖKORTTI JA TARKASTUKSESSA KÄYTETTÄVÄT TUNNISTUSVIIRIT A. Tarkastajan henkilökortti Tämän kortin on oltava kooltaan 10 7 cm, ja se voi olla laminoitu. NEAFC:n tarkastusviirin värit esitetään liitteessä VI(B). Kortin numero koostuu kolmikirjaimisesta maakoodista ja sopimuspuolen nelinumeroisesta järjestysnumerosta.

25.5.2012 Euroopan unionin virallinen lehti L 136/59 B. NEAFC:n tarkastusviirit 1. Päiväsaikaan tavanomaisissa näkyvyysolosuhteissa on käytettävä kahta toisiinsa nähden suoraan allekkain olevaa viiriä. Viirien välinen etäisyys saa olla enintään 1 m. 2. Tarkastusaluksessa on edellä mainituissa olosuhteissa oltava yksi tarkastusviiri. Viiri voi olla puolet pienempi kuin ohjeissa. Se voi myös olla maalattu tarkastusaluksen runkoon tai mihin tahansa tarkastusaluksen pystysuoraan pintaan. Tällöin ei ole tarpeen maalata mustia NE -kirjaimia.