Helsingin sumisoikeus Oy Tammenkallio Kuvitus- ja havainnekuvat ovat taiteilijan näkemyksiä ja saattavat poiketa toteutuneesta. Helsingin sumisoikeus Oy Tammenkallio Turkoosikuja 4 00430 Helsinki
Urbaania luonnonläheisyyttä Kuninkaantammessa Kuninkaantammen värikäs kaupunginosa tarjoaa puistoja ja metsää sekä urbaania sykettä. Värikäs on myös Helsingin sumisoikeus Oy Tammenkallio, johon valmistuu rivija kerrostalokoteja monenlaiseen asumiseen. Värikästä asumista Kuninkaantammessa. Uusi Kuninkaantammi on samaan aikaan kaupunkimainen ja luonnonläheinen asuinalue. HSO Tammenkallio rakennetaan Turkoosikujan varrelle aivan Taidemaalarinpuiston reunaan. Yhtiö muodostuu yhdestä 3 4-kerroksisesta kerrostalosta ja kahdesta 2-kerroksisesta rivitalosta. Kerrostalossa on asuntoja yksiöistä aina neljän huoneen perheasuntoihin. nergiatehokkuutta edustavat mm. kerrostalon katolle asennettavat aurinkopaneelit, jotka tuottavat kiinteistösähköä. Tammenkallion suojaisan sisäpihan helmi on sadepuutarha. Taidemaalarinpuisto kyläkaivoineen on puutarha asukkaiden yhteisille lähiruokaviljelyksille. Sijainti Keskuspuiston ja Vantaanjoen äärellä takaa erinomaiset virkistys- ja ulkoilumaastot. Vai pulahtaisitko sittenkin uimaan alettilampeen? Kaupalliset ja julkiset palvelut löytyvät läheisen Kuninkaantammenaukion ympäriltä, jonne rakentuu myös kylätalo päiväkoteineen, kouluineen ja harrastustiloineen. Myyrmäen palvelut ovat 2,5 km päässä ja Helsingin keskustaan on matkaa vain noin 10 km. Lue lisää: www.uuttahelsinkia.fi/kuninkaantammi
Tammenkallio sumisoikeusasuntoja Kuninkaantammeen ssa on yksi 3 4-kerroksinen kerrostalo, jossa on yhteensä 60 asuntoa kooltaan 34,0 89,0 m² ja kaksi 2-kerroksista rivitaloa, joissa on 10 asuntoa kooltaan 95,5 m². Kaikissa kerrostaloasunnoissa on ja rivitaloasunnoilla on terassi. Lämmityspistokkeella varustettuja autopaikkoja on 44 kpl ja ne sijaitsevat maanalaisessa pysäköintihallissa. ysäköintihallista on hissiyhteys asuinkerroksiin ja pihatasoon. suntojen arvioitu valmistumisaika on 2 3/2020. Haettavat kerrostalohuoneistot: 1 h + kt 34,0 m 2 1 h + kt + alk 38,5 m 2 2 h + kt 45,0 50,5 m 2 3 h + kt 56,0 m 2 3 h + kt + s 73,0 75,0 m 2 4 h + kt + s 81,0 89,0 m 2 Haettavat rivitalohuoneistot: 4 h + kt + s 95,5 m 2 Helsingin sumisoikeus Oy Tammenkallio Turkoosikuja 4 00430 Helsinki Helsingin kaupunki asuntotuotanto limäenkatu 15, 00510 Helsinki uhelinpalvelu arkisin numeroissa (09) 310 32314 ja (09) 310 32313 www.att.hel.fi
SIJINTIKVIO KUUNGISS
SIJINTI KUNINKNTMMN LULL HSO HK
+52.95 +42.30 KTUJULKISIVUT, kerrostalo n.1:400 (1cm=4m) 15m 40 m +55.60 Mh +56.70 +56.30 +53.30 +52.70 +52.00 Mp +53.15 +53.30 +52.20 +53.30 +52.90 +52.90 +49.00 +49.90 +49.55 +49.30 +48.95 +49.30 +48.95 +48.60 Lv Mh Mh +46.00 Mh v +45.60 +45.60 +44.50 +43.00 v v Uh Rp +40.00 +39.70 +39.75 +39.50 KRROSTLO, pääty luoteeseen Taidemaalarinpuistoon Rt3 +39.60 L L Rp Ro Rk Rvk Uvh Mt3 Uvh Mh L Mt3 L +38.80 +39.20 +38.73 KRROSTLO, luoteeseen Taidemaalarinpuistoon / kvarellinkadulle L +42.60 v L +39.60 Kk +38.38 KVRLLINKTU +38.80 prs /pääty kerhotila Taidemaalarinpuistoon luoteeseen +55.85 +56.30 +55.85 +56.70 +56.30 +56.70 +55.60 +51.55 +52.25 +51.90 +52.25 +52.70 +52.35 +52.70 +53.30 +52.95 Mh Mh +48.55 +49.00 +45.55 L +46.00 TURKOOSIKUJ +42.55 +39.55 +38.85 +38.40 L Rvk Mh L Mt3 Uvh L +38.70 +38.75 L L Ro Rk Mt3 Uvh L +39.00 +39.10 KRROSTLO, koilliseen Taidemaalarinpuistoon Taidemaalarinpuistoon koilliseen Rp +39.70 +43.00 +40.00 TIMLRINUISTO JULKISIVUMTRILIT J -VÄRIT R = Kuultorappaus tiilen päälle, kerrostalossa lämpimät maasävyt, liukuvat värisävyt mallin mukaan: p=punainen, o=oranssi, k=keltainen, vk=vaaleankeltainen Rivitalossa : t=turkoosi, : vi=vihreä, liukuvat sävyt 1...4 tummuusaste = etoni, luonnonvärinen (sokkeli) U = uritettu betoni, maalaus kuten rappausvärit, lisäksi v=valkoinen H = betoniharkkomuuraus, luonnonväri U = uupaneeli, maalaus kuten rappausvärit, lisäksi sävyt h=harmaa ja vh=vaaleanharmaa L = levyrakenne (seinämä), maalaus valkoinen M = metalli, h=harmaa = pelti. kattopelti konesaum. tummanharmaa L = Lasi, kaide kirkas lasi lasitus kirkas sivuunkäännettävä Kk = kivikorimuuri ikkuna- ja ovikarmit keskiharmaa
IHJULKISIVUT, kerrostalo 0 5m n.1:400 (1cm=4m) 15m 10 m 40 m +56.70 +56.30 +55.60 1:1 +55.90 +53.15 +52.75 +52.55 4 ) (18, +52.95 +48.60 1:3 +52.00 ullakko +52.00 +52.75 +52.55 vh vh +52.30 iv-kanavat +52.70 +52.30 V1 +49.00 +48.60 V2 iv-k on huoltokäytävä +56.30 ) 5 (4 Y1 eh ne +52.70 +52.35 hissikuilu +52.00 4. KRS +49.00 US1 LUMIST +53.30 uo +49.00 +47.50 VS1 Uvk Uvk Uk Uk Uo Uo Up +38.38 TONTINRJ LLINKTU 730 Lv v Uvk Rvk 730 Lv Lv Uh Mh Uvk 1800 Uvk Uk Uk Uo Uk Uo Uo +38.70 +38.11 H +39.00 H 1:20 Uo Uo +39.20 viherkatto IV +36.40 +36.40 7 Up H V2 2. KRS +43.00 RSH L Mh +40.50 betoniharkkomuuri asuntoterassi 1 2 +39.20 +43.00 +40.00 hissikuilu as orr pip(siivouskomero) um +40.00 +39.10 4 +39.05 US13 UTOHLLI +36.32 +35.55 1:25 +35.95 -VRSTO LIKKUS - kerhotila +35.10 1:25 +34.20 V1 Ut3 ryömintätila Y3 +37.20 +36.60 Up +39.20 +36.40 LS ioita kadun alituksen kohdalla +46.00 +44.50 +41.75 Mh Mh +39.60 3. KRS +46.00 V3 +44.50 Lv V2 US9 Up +43.30 +42.60 V1 +46.00 +45.60 Uo TONTINRJ +45.60 KRROSTLO, prs IHLL kaakkoon +33.50 UTOHLLI, ITUUSLIKKUS G-G leikkaus prs KRROSTLO, JULKISIVU IHLL (kaakkoon) +56.70 +56.30 +56.30 +55.85 URINKONLIT +53.30 +53.15 +52.90 Mh +52.95 +52.20 +52.70 +52.50 vh +52.70 +52.00 vh 600 +49.00 Mp +48.55 +43.00 viherkatto +42.60 +42.60 Y2 Up +39.60 KRHOTIL 1 +44.50 +43.00 +40.00 ryömintätila KRROSTLO, pääty pihalle (koilliseen) kerhotila /pääty Up +45.55 Uo Uo Uk viherkatto viherkatto Uvk +43.00 Lv Uo Uo KRHOTIL +39.60 Uo Hh Uk Uvk Uvk L Mh kerhotila L Lv Lv Uk Uo Uvh 1 Uvk Uo Lv Uo Uvh Y2 Mh Hvh Uvk +42.55 v Uvk L ryömintätila TONTINRJ +39.60 2270 Lv +44.50 TIMLRINUISTO viherkatto TIMLRINUISTO Rp Up 1200 +46.00 +45.60 Uo L L Mh Mh Hh +38.70 Rvk L +39.55 +38.85 +38.40 Kk KRROSTLO, IHSIVU (lounaaseen) IHLL lounaaseen JULKISIVUMTRILIT J -VÄRIT R = Kuultorappaus tiilen päälle, kerrostalossa lämpimät maasävyt, liukuvat värisävyt mallin mukaan: p=punainen, o=oranssi, k=keltainen, vk=vaaleankeltainen Rivitalossa : t=turkoosi, : vi=vihreä, liukuvat sävyt 1...4 tummuusaste = etoni, luonnonvärinen (sokkeli) U = uritettu betoni, maalaus kuten rappausvärit, lisäksi v=valkoinen H = betoniharkkomuuraus, luonnonväri U = uupaneeli, maalaus kuten rappausvärit, lisäksi sävyt h=harmaa ja vh=vaaleanharmaa L = levyrakenne (seinämä), maalaus valkoinen M = metalli, h=harmaa = pelti. kattopelti konesaum. tummanharmaa L = Lasi, kaide kirkas lasi lasitus kirkas sivuunkäännettävä Kk = kivikorimuuri ikkuna- ja ovikarmit keskiharmaa +38.20 TURKOOSIKUJ +49.30 600 +48.60 v Uh 1200 +49.90 +49.55 +49.75 +49.55 +51.55 +52.25
+38.00 +52.30 +52.55 +38.00 +52.50 +47.52 JULKISIVUT, rivitalot n.1:400 (1cm=4m) 15m 40 m +55.85 +56.30 +52.70 +52.25 +52.70 +51.55 +51.90 +48.55 +47.12 +47.52 +45.60 1:1 1:6 +45.60 +46.00 +45.55 Uvk KVRLLINKTU +38.90 +38.70 +38.70 +38.30 +38.30 Kk Kk 7 1 +38.02 +37.80 TONTINRJ +41.90 +41.85 +41.20 Rvi3 RIVITLO, julkisivu Turkoosikujalle (kaakkkoon) Turkoosikujalle +42.30 +41.10 Ut3 Ut4 Ut3 Ut2 Ut1 Rt3 Rt3 +39.30 +39.30 +38.70 +38.05 Kk Kk +38.21 RIVITLO, julkisivu Turkoosikujalle (kaakkoon) Turkoosikujalle +42.55 Lv Rvk +39.55 Hh +38.85 +38.85 Kk Kk 1 +38.40 KRROSTLO, pääty Turkoosikujalle (kaakkoon) -pääty Turkoosikujalle TONTINRJ TIMLRINUISTO +55.85 +52.30 +51.95 +48.60 +52.75 +47.80 +47.02 +47.02 +45.60 +45.50 KVRLLINKTU TIMLRINUISTO Uvk +42.60 Lv Rvk +39.60 H +38.80 +38.38 Kk KRROSTLO, julkisivu kvarellinkadulle (lounaaseen) +36.40 +36.40 +36.840 US16 -pääty + utohalli leikkaus +34.340 +38.80 Rvk Kk +38.70 +38.55 +38.11 Kk Y4 +36.60 7 +34.20 +41.90 Uvi1 Uvi2 Uvi3 Uvi4 Uvi3 Rvi3 Rvi1 +38.90 +38.90 +38.50 +36.640 +34.240 US16 +38.45 +38.40 +38.35 +38.30 Kk +37.80 RIVITLO, julkisivu kvarellinkadulle (lounaaseen) kvarellinkadulle lounaaseen TONTINRJ +47.52 +47.52 +46.00 1:1 1:6 +46.00 +46.00 +46.00 1:6 1:1 +46.00 TURKOOSIKUJ +38.70 +38.21 TONTINRJ vh Rt3 +39.30 +39.00 +38.30 RIVITLO, julkisivu pihalle (koilliseen) pääty pihalle Mvh Ut1 Ut2 Ut3 Ut4 Ut3 vh vh Rt1 Rt3 +39.00 +39.00 RIVITLO, julkisivu pihalle (luoteeseen) pihalle luoteeseen +39.30 Mvh vh Rt3 +39.00 +38.70 RIVITLO, julkisivu pihalle (lounaaseen) pääty pihalle TURKOOSIKUJ +38.70 +38.02 TONTINRJ +47.90 +47.90 +47.12 +47.12 +47.12 +45.60 1:6 1:1 +45.60 +45.60 Mvh +41.90 +41.85 vh Rvi3 +38.90 +38.90 +38.70 +38.60 RIVITLO, julkisivu pihalle (luoteeseen) pääty pihalle KVRLLINKTU +41.20 +38.55 +38.05 Kk TONTINRJ TURKOOSIKUJ L Mh Mvh Uvi3 Uvi4 Uvi3 Uvi1 Uvi2 +41.90 v vh Mh L +38.90 +38.60 +38.70 RIVITLO, julkisivu pihalle (koilliseen) pihalle koilliseen
Tammenkallion havainnekuvat
HLSINGIN SUMISOIKUS OY LUSTV TMMNKLLIO 18.4.2018 SUMISOIKUSMKSULUTTLO Huon. inta- iste- Jyvitetty Käyttö- Käyttö- sumisoik. n:o krs Tyyppi ala määrä pinta-ala vastike- vastike maksut arvio vakuus 2334000,00 Yht. 4498,00 464293,35 4498,00 /kk 2334000,00 1 1 3H+KT 56,0 5880,00 56,97 615,30 500,00 29558,00 2 1 2H+KT 50,5 5454,00 52,84 570,70 500,00 27419,00 3 1 1H+KT 38,5 4549,55 44,08 476,10 500,00 22873,00 4 1 2H+KT 50,0 5400,00 52,31 564,90 500,00 27144,00 5 1 3H+KT+S 73,0 7010,92 67,92 733,50 500,00 35244,00 6 2 3H+KT 56,0 5997,60 58,10 627,50 500,00 30148,00 7 2 3H+KT+S 75,0 7423,50 71,92 776,70 500,00 37319,00 8 2 1H+KT 38,5 4639,64 44,95 485,50 500,00 23324,00 9 2 2H+KT 50,0 5508,00 53,36 576,30 500,00 27688,00 10 2 3H+KT+S 73,0 7225,54 70,00 756,00 500,00 36323,00 11 3 3H+KT 56,0 6056,40 58,67 633,60 500,00 30444,00 12 3 3H+KT+S 75,0 7497,00 72,63 784,40 500,00 37688,00 13 3 1H+KT 38,5 4684,68 45,38 490,10 500,00 23548,00 14 3 2H+KT 50,0 5562,00 53,88 581,90 500,00 27958,00 15 3 3H+KT+S 73,0 7368,62 71,39 771,00 500,00 37044,00 16 1 3H+KT+S 73,0 7010,92 67,92 733,50 500,00 35244,00 17 1 1H+KT 34,0 4017,78 38,92 420,30 500,00 20195,00 18 1 4H+KT+S 81,0 7779,24 75,36 813,90 500,00 39104,00 19 2 3H+KT+S 73,0 7225,54 70,00 756,00 500,00 36323,00 20 2 2H+KT 50,0 5508,00 53,36 576,30 500,00 27688,00 21 2 1H+KT 34,0 4097,34 39,69 428,70 500,00 20595,00 22 2 4H+KT+S 81,0 8017,38 77,67 838,80 500,00 40303,00 23 3 3H+KT+S 73,0 7297,08 70,69 763,50 500,00 36681,00 24 3 2H+KT 50,0 5562,00 53,88 581,90 500,00 27958,00 25 3 1H+KT 34,0 4137,12 40,08 432,90 500,00 20797,00 26 3 4H+KT+S 81,0 8176,14 79,21 855,50 500,00 41102,00 27 1 3H+KT+S 73,0 7082,46 68,61 741,00 500,00 35602,00 28 1 2H+KT 50,0 5400,00 52,31 564,90 500,00 27144,00 29 1 1H+KT 38,5 4549,55 44,08 476,10 500,00 22873,00 30 1 3H+KT+S 73,5 7130,97 69,08 746,10 500,00 35845,00 31 2 3H+KT+S 73,0 7225,54 70,00 756,00 500,00 36323,00 32 2 2H+KT 50,0 5508,00 53,36 576,30 500,00 27688,00 33 2 1H+KT 38,5 4639,64 44,95 485,50 500,00 23324,00 34 2 2H+KT 48,0 5336,64 51,70 558,40 500,00 26827,00 35 2 3H+KT+S 73,5 7275,03 70,48 761,20 500,00 36572,00 36 3 3H+KT+S 73,0 7368,62 71,39 771,00 500,00 37044,00 37 3 2H+KT 50,0 5562,00 53,88 581,90 500,00 27958,00 38 3 1H+KT 38,5 4684,68 45,38 490,10 500,00 23548,00 39 3 2H+KT 48,0 5388,96 52,21 563,90 500,00 27092,00 40 3 3H+KT+S 73,5 7419,09 71,87 776,20 500,00 37293,00 41 4 3H+KT+S 73,0 7368,62 71,39 771,00 500,00 37044,00 42 4 2H+KT 50,0 5616,00 54,41 587,60 500,00 28233,00 43 4 1H+KT 38,5 4729,73 45,82 494,90 500,00 23776,00 44 4 2H+KT 48,0 5441,28 52,71 569,30 500,00 27351,00 45 4 3H+KT+S 73,5 7491,12 72,57 783,80 500,00 37656,00 46 1 2H+KT 46,0 5060,00 49,02 529,40 500,00 25436,00 47 1 2H+KT 45,0 5265,00 51,02 551,00 500,00 26474,00 48 1 4H+KT+S 89,0 8282,34 80,24 866,60 500,00 41636,00 49 2 2H+KT 46,0 5161,20 50,01 540,10 500,00 25950,00 50 2 3H+KT+S 74,0 7324,52 70,96 766,40 500,00 36821,00 51 2 2H+KT 45,0 5370,30 52,03 561,90 500,00 26998,00 52 2 4H+KT+S 89,0 8449,66 81,86 884,10 500,00 42477,00 53 3 2H+KT 46,0 5211,80 50,50 545,40 500,00 26204,00 54 3 3H+KT+S 74,0 7469,56 72,36 781,50 500,00 37547,00 55 3 2H+KT 45,0 5422,95 52,54 567,40 500,00 27263,00 56 3 4H+KT+S 89,0 8616,98 83,48 901,60 500,00 43318,00 57 4 2H+KT 46,0 5262,40 50,99 550,70 500,00 26459,00 58 4 3H+KT+S 74,0 7542,08 73,07 789,20 500,00 37916,00 59 4 2H+KT 45,0 5475,60 53,05 572,90 500,00 27528,00 60 4 4H+KT+S 89,0 8700,64 84,29 910,30 500,00 43738,00 61 1-2 4H+KT+S (rivitalo) 95,5 9137,44 88,52 956,00 500,00 45933,00 62 1-2 4H+KT+S (rivitalo) 95,5 9137,44 88,52 956,00 500,00 45933,00 63 1-2 4H+KT+S (rivitalo) 95,5 9137,44 88,52 956,00 500,00 45933,00 64 1-2 4H+KT+S (rivitalo) 95,5 9137,44 88,52 956,00 500,00 45933,00 65 1-2 4H+KT+S (rivitalo) 95,5 9137,44 88,52 956,00 500,00 45933,00 66 1-2 4H+KT+S (rivitalo) 95,5 9137,44 88,52 956,00 500,00 45933,00 67 1-2 4H+KT+S (rivitalo) 95,5 9137,44 88,52 956,00 500,00 45933,00 68 1-2 4H+KT+S (rivitalo) 95,5 9137,44 88,52 956,00 500,00 45933,00 69 1-2 4H+KT+S (rivitalo) 95,5 9137,44 88,52 956,00 500,00 45933,00 70 1-2 4H+KT+S (rivitalo) 95,5 9137,44 88,52 956,00 500,00 45933,00
HK 3 ULKOORRS sammutusreitti tontinraja tontinraja 2 5 7 1 6 7 4 le-ap 28.80 KLLRIKRROS ja UTOHLLI n.1:400 (1cm=4m) 14 TIMLRINUISTO KVRLLINKTU 81.05 UVV SUL 9 11 29 32 34 37 46 33 8 13 28 30 38 47 KUIV 26 1 2 3 4 6 14 17 20 21 39 49 42 50 IRT.VR KUIV 5 7 10 15 18 19 32 27 35 53 45 57 12 22 16 31 55 59 44 36 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 60 43 41 40 IRT.VR 58 60 56 52 48 58 54 50 22 23 24 25 le-ap 19.96 -VR 1:25 UTOHLLI 44 ap 55 54 53 52 51 50 49 48 47 46 45 44 43 42 41 40 39 38 35.66 19.28 28.52 20 58 21 57 56 KIINT. VRSTO 63 62 61 60 59 HSO autopaikat 20-63 15m 40 m KVRLLINKTU TURKOOSIKUJ HK TURKOOSIKUJ TURKOOSIKUJLT 15 JO
6 4 7 3 MUURI yp+38.80 19.96 2 MUURI tukimuuri U U RI +3 yp MUURI 8.7 0 MUURI yp+38.55 4H+K+S MUURI portti tukimuuri lasikatos 69 4H+K+S 95,5 95,5 portti MUURI tukimuuri 7 4 2H+KT 50,0 4H+K+S 95,5 64 67 4H+K+S portti 4H+K+S 95,5 tukimuuri 16 3H+K+S 73,0 4H+K+S 63 autohallin korvausilmaluukku lasikatos portti 66 MUURI OSIKUJ portti tukimuuri MUURI 4H+K+S 61 95,5 TURKO 95,5 4H+K+S 28.52 portti 95,5 62 pp-var korvausilmaluukku 17 1H+KK 34,0 sälesein ämä portti MUURI 4H+K+S 95,5 65 5 3H+K+S 73,0 6 18 4H+KT+S 81,0 KRHO 77,0 tukimuuri KTOS KTOS tukimuuri TU KIM RI UU MUURI 28.80 TUKIMUURI JÄTHUON 22,0 LVV-UVV 25,0 47 2H+KT 45,0 27 3H+K+S 73,0 48 4H+K+S 89,0 28 2H+KT 50,0 29 1H+kk+vh+alkovi 38,5 luiska 1:12,5 UVV/LVV 22,5 UVV 19.28 tukimuuri 3 1H+kk+vh+alkovi 38,5 81.05 TIMLRINUISTO Kerhotila: 1,5%x5200=78m2 KUIV 1 tukimuuri 2 2H+KK 50,5 1 3H+KT+alk 56,0 KVRLLINKTU SUN ämä 70 68 sälesein KRHO ämä M tukimuuri 46 2H+KT 46,0 30 3H+K+S 73,5 MUURI 4 5 57.75 sälesein UVV TIMLRINUISTO ämä KUIV 10 m sälesein UVV ämä port ti sälesein tukimuuri UVV tukimuuri 5m tukimuuri 0 -TL 20 14 sälesein ämä 14 1.kerros n.1:400 (1cm=4m) 15m 40 m JÄT 4H+K+S 95,5 95,5 portti portti 35.66 KVRL LINKTU
4 57.75 5 H13-23 28.80 H16 H15 39 2H+KT H17 H14 H18 H19 H20 H23 H24 H22 H25 H26 H29 54 3H+KT+S H27 H28 H21 H2 H1 H3 H4 H6 H5 H7 H8 H9 2. - 4.kerros n.1:400 (1cm=4m) 15m 40 m TIMLRINUISTO 40 3H+K+S 36 3H+K+S 55 2H+KT 6 81.05 H12 H11 H10 H11 15 23 3H+K+S 3H+K+S 24 25 2H+KT 1H+KK 28.52 7 14 2H+KT 38 1H+kk+vh+alkovi 37 2H+KT 56 4H+K+S 53 2H+KT TIMLRINUISTO 26 4H+KT+S 3.KRS TURKOOSIKUJ KVRLLINKTU tikasporras KÄYNTI ULLKOLL / VSIKTOLL 11 3H+KT+alk 12 13 3H+KT+S 1H+kk+vh+alkovi 19.28 1 3 19.96 2 KVRLLINKTU 35.66
OVI VRUS SUKONLL J KUIVUSRUMMULL LIUKUOVI RYHMÄKSKUS LKTTO LKKI / KOTLOINTI YÖRÄTUOLIN KÄÄNTÖSÄ LTTILISI TISKILLS VRUS MIKROLTOUUNILL VRUS STINSUKONLL YYKKIKOMRO SULLS W-ISTUIN SUIHKUNURKKUS, JOSS SUIHKUVRHOKISKO LTTIKIVO TNKO-/NULKKOKOMRO HYLLYKOMRO SIIVOUSKOMRO VONULKKO SÄHKÖKIUS ILMNVIHTOKOJ JÄÄKIKSTIN VRUS jääkaappipakastimelle VRUS matalalle jääkaapille THOSTMLISINÄ THOSTLTOITUS (KH) HUONTILOJN LYHNTT LK T KH KT MH OH TK S VH W LKOVI TINN KYLYHUON KITTOTIL MKUUHUON OLOHUON TUULIKI SUN VTHUON W OHJOISNUOLI HUONISTON SIJINTIKVIO
1H+KT 34,0m2 *=maantasoterassi ei -etuseinämää 1.krs 17* 2.krs 21 3.krs 25
1H+KT 38,5m2 SK Y *=maantasoterassi ei -etuseinämää 1.krs 3* 2.krs 8 3.krs 13
1H+KT 38,5m2 SK Y *=maantasoterassi ei -etuseinämää 1.krs 29* 2.krs 33 3.krs 38 4.krs 43
2H+KT 45,0m2 *=maantasoterassi ei -etuseinämää 1.krs 47* 2.krs 51 3.krs 55 4.krs 59
2H+KT 46,0m2 *=1.krs ei -etuseinämää N12 1.krs 46* 2.krs 49 3.krs 53 4.krs 57
2H+KT 48,0m2 2.krs 34 3.krs 39 4.krs 44
2H+KT 50,5m2 terassi pergola puuväliseinä 2 maantasokerros
2H+KT 50,0m2 *=maantasoterassi ei -etuseinämää 1.krs 4* 2.krs 9 3.krs 14
2H+KT 50,0m2 *=maantasoterassi ei -etuseinämää 1.krs 28* 2.krs 32 3.krs 37 4.krs 42
2H+KT 50,0m2 2.krs 20 3.krs 24
3H+KT 56,0m2 *=1.krs ei -etuseinämää 1.krs 1* 2.krs 6 3.krs 11
3H+KT+S 73,0m2 S 1.krs 5* 3.krs 15 *=maantasoterassi
3H+KT+S 73,0m2 S 2.krs 10
3H+KT+S 73,0m2 S 1.krs 27* 3.krs 36 *=maantasoterassi
3H+KT+S 73,0m2 S 2.krs 31 4.krs 41
3H+KT+S 73,0m2 S 1.krs 16* 3.krs 23 *=maantasoterassi
3H+KT+S 73,0m2 S 2.krs 19
3H+KT+S 73,5m2 S 1.krs 30
3H+KT+S 73,5m2 S 3.krs 40 lasitusraja
3H+KT+S 73,5m2 S 2.krs 35* 4.krs 45 lasitusraja *= umpikaide h1,2m *=ei aukkoa
3H+KT+S 74,0m2 2.krs 50 3.krs 54 4.krs 58
3H+KT+S 75,0m2 S 2.krs 7 3.krs 12
4H+KT+S 81,0m2 S *=maantasoterassi 1.krs 18* 2.krs 22 3.krs 26 *=ei seinämää
4H+KT+S 89,0m2 S H22 *=maantasoterassi 1.krs 48* 2.krs 52 3.krs 56 4.krs 60
4H+KT+S 95,5m2 (rivitalo) katos UVV viherkatto tk/et sauna MH1 KT wc/sh aukko 1100-2100 rp siiv KH ylätasanne IV-koje kaide kaide alkovivaraus OH MH3 MH2 TRSSI 1.krs 2.krs 61
4H+KT+S 95,5m2 (rivitalo) katos UVV viherkatto tk/et sauna MH1 KT wc/sh aukko 1100-2100 rp siiv KH ylätasanne IV-koje kaide kaide alkovivaraus OH MH3 MH2 TRSSI 1.krs 2.krs 66
4H+KT+S 95,5m2 (rivitalo) 63 nousuhormi 63 ryömintätilan luukku katos UVV viherkatto tk/et sauna MH1 KT wc/sh 65 päätyseinä aukko 1100-2100 rp siiv kaide alkovivaraus IV-koje KH ylätasanne kaide OH MH3 MH2 TRSSI 1.krs 2.krs 63, 65 (pääty)
4H+KT+S 95,5m2 (rivitalo) 68 nousuhormi 68 ryömintätilan luukku katos UVV viherkatto tk/et sauna MH1 KT wc/sh 70 päätyseinä aukko 1100-2100 rp siiv kaide alkovivaraus IV-koje KH ylätasanne kaide OH MH3 MH2 TRSSI 1.krs 2.krs 68, 70 (pääty)
4H+KT+S 95,5m2 (rivitalo) viherkatto UVV katos MH1 sauna tk/et KT wc/sh ylätasanne KH siiv aukko 1100-2100 rp kaide IV-koje kaide alkovivaraus MH2 MH3 OH 2.krs TRSSI 1.krs 62, 64
4H+KT+S 95,5m2 (rivitalo) viherkatto UVV katos MH1 sauna tk/et KT wc/sh ylätasanne KH siiv aukko 1100-2100 rp kaide IV-koje kaide alkovivaraus MH2 MH3 OH 2.krs TRSSI 1.krs 67, 69
HLSINGIN KUUNKI 1 / 5 Kaupunkiympäristö suntotuotanto rk Open Oy 26.4.2018 Helsingin sumisoikeus Oy / Tammenkallio 33 Kaarela (Kuninkaantammi), kortteli 33381 tontti 1 Turkoosikuja 4, 00430 HLSINKI Rakennustapaseloste Yleistä Kohteen pääsuunnittelija on arkkitehti etri Viita, rkkitehtitoimisto rk Open Oy:stä. Rakennusalue sijaitsee Kuninkaantammen alueella keskuspuiston vieressä. lueen asemakaava on vuodelta 2014. lueen rakentaminen on käynnissä. lueelle on suunnitteilla ajoyhteys Hämeenlinnanväylältä; nykyään ajoyhteys on Vantaan puolelta. lueella kulkee bussilinja 560 välillä Rastila Myyrmäki. Myyrmäkeen, jossa on suuri kauppakeskus ja junan kehäradan asema, on bussimatkaa 4 minuuttia. lueelta on suorat kevyen liikenteen yhteydet keskuspuistoon. sumisoikeusasuntoja rakennetaan 3-4 kerroksiseen kerrostaloon, jossa on neljä porrashuonetta ja kahteen 2-kerroksiseen rivitaloon. Yhteistilat sijoittuvat kerrostalon kellarikerrokseen, pihatasoon ja autohalliin. ihan ja osittain rakennusten alle, osittain kvarellikadun alle rakennetaan pysäköintihalli, joka on yhteinen viereisen kortteli HK-yhtiön kanssa. Halliin on ajo Turkoosikujalta. Yhteensä n käyttöön tehdään 44 autopaikkaa. Kulkuyhteydet autohallista ja pihalta asuntoihin ovat esteettömiä (kerrostalossa hissit). Yhtiö on savuton. Tontti Kohde rakennetaan kaupungin vuokratontille. Tontti sijaitsee keskeisesti alueen sisäosassa, liittyen Taidemaalarinpuistoon ja Turkoosikujan pihakatuun. sunnot suntoja yhtiössä on yhteensä 70 kpl, joista 10 kpl on kaksikerroksisia rivitaloasuntoja. Jokaiseen kerrostaloasuntoon kuuluu asuntokohtainen esteettömyyden mahdollistava lasitettu. Rivitaloasunnoissa ja maantasokerroksen asunnoissa on pihaterassi, rivitaloissa lisäksi 2.kerroksessa pieni. Noin puolessa asunnoista on huoneistokohtainen sauna. Rivitaloasuntojen pohjakerros on suunniteltu selviytymiskerrokseksi (esteetön pesuhuone-wc ja nukkumistila). Jokaiselle asunnolle kuuluu yhtiön kellaritiloissa sijaitseva lämmin irtaimistovarasto. Kaikkiin asuntoihin on esteetön kulku ja ne on suunniteltu esteettömiksi. ostiosoite: L2000, 00099 HLSINGIN KUUNKI Käyntiosoite: Junailijankuja 3, 00520 Helsinki +358 9 310 1672 www.hel.fi y-tunnus: 0201256-6
HLSINGIN KUUNKI 2 / 5 Kaupunkiympäristö suntotuotanto 26.4.2018 Yhteistilat - ja -talojen välissä on yksikerroksinen kerhotila talon asukkaiden käyttöön. Varastot ovat pääosin -talon kellarissa, pyörävarasto osittain kellarissa ja autohallissa, osittain maantasossa. utohalliin on ajoyhteys Turkoosikujalta, lisäksi kellarin kautta. Kellarin pyörävarastoon pääsee myös pihalta suoraan. esula on kellarissa. ihatasossa on porrashuonekohtaiset lastenvaunuvarastot ja saunaosasto terasseineen. Talossa on porrashuonekohtaiset kuivaushuoneet. Hissit ovat inva-mitoitettuja henkilöhissejä. Väestönsuoja on kellarissa, normaaliajan käyttö irtaimistovarastona. Liiketilat i ole Jätteiden keräys Jätehuone sijaitsee -portaassa maantasossa Turkoosikujan varrella. aikoitus ja liikenne Taloyhtiön autopaikat, 44 kpl, sijaitsevat tontin ja naapurikorttelin 33388/1 (HK) pihan alle rakennettavassa korttelien yhtiöiden yhteiskäyttöisessä kylmässä autohallissa. ysäköintihalli jatkuu korttelien välisen kvarellikadun ali. joyhteys autohalliin on HKn korttelin etelänurkalta Turkoosikujalta. utopaikat varustetaan lämmityspistorasioilla. - ja - porrashuoneesta on suora esteetön yhteys autohalliin, - ja - porrashuoneiden ja rivitaloasuntojen esteetön yhteys on - ja -porrashuoneiden kautta. utopaikoista kaksi on mitoitettu liikuntaesteisille. utohalliin tehdään varaukset sähköauton latauspisteille. olkupyörien säilytyspaikkoja on piha-alueella ja ensimmäisen kerroksen varastotiloissa, kellarin varastossa ja pysäköintihallin perällä. Rakennukset Rakennusrunko Rakennus on betonielementtitalo, jonka kantava runko muodostuu betonielementeistä ja väli- ja yläpohjat ovat ontelo- ja kuorilaattoja. lapohjat ovat kantavia, tuuletettuja ja eristettyjä betonirakenteita, kellarissa maanvaraisia. Vesikatto on epäsymmetrinen harjakatto, jonka katemateriaalina on pelti. Yksikerroksisella kerho-osalla on maksaruohokatto. utohallin katto on pihakannen osalla teräsbetonilaatta. Ulkoseinät Rakennuksen julkisivut ovat kadun ja puiston puolella pääosin paikalla muurattua tiiltä, joka kuultorapataan usealla värillä. ihan puolella kerrostalon julkisivut ovat pääosin maalattua, uritettua betonia, värit kuten rappauksessa. arvekkeiden taustaseinät verhotaan puupaneelilla. Rivitaloissa pitkät sivut ovat puuverhoiltuja, päädyt rapattua tiiltä. Rivitalojen asunnot erotetaan toisistaan värillä. ostiosoite: L2000, 00099 HLSINGIN KUUNKI Käyntiosoite: limäenkatu 15, 00510 Helsinki +358 9 310 1672 www.hel.fi y-tunnus: 0201256-6
HLSINGIN KUUNKI 3 / 5 Kaupunkiympäristö suntotuotanto 26.4.2018 Väliseinät Huoneistojen väliset seinät ovat kantavia teräsbetonielementtejä. sunnon sisäiset väliseinät ovat pääosin kipsilevyverhottuja teräsrankaseiniä. Kylpyhuoneiden seinät ovat pääosin kivirakenteisia. Rivitalon keittotilat ovat osittain auki ruokailu-/oleskelutilaan. Ikkunat ja ovet suntojen ikkunat ja ovet ovat kolmilasisia ja puu-alumiini-rakenteisia. arvekeovet ovat yksilehtisiä ja ulosaukeavia. Osa ikkunoista on kiinteitä. Ranskalaiset ikkunat ulottuvat lattiaan ja varustetaan ulkopuolisella kaiteella, muissa lattiaan ulottuvissa ikkunoissa ikkunan kiinteä alaosa toimii kaiteena. Ikkunoissa ja ovissa on maalatut puuosat ja ulkopinta on pulverimaalattua alumiinia. suntojen ikkunat ja ovet varustetaan sälekaihtimin. suntojen porrastaso-ovet ovat 1-lehtisiä tammiviilutettuja laakaovia. Huoneistojen sisäovet ovat tehdasmaalattuja laakaovia. Löylyhuoneissa on kokolasiovet. Rivitaloasunnoissa on ulko-ovina puiset ikkunaovet. orrashuone- ja yhteistilaovet ovat metallirunkoisia lasiovia. sunnon pintamateriaalit Kattopinnat suntojen kattopinnat ovat tasoitettuja ja maalattuja ontelolaattoja. iirustuksissa osoitetut katot tehdään alaslaskettuina kipsilevyrakenteina. Kipsilevyalakatot tasoitetaan ja maalataan. esuhuoneissa ja löylyhuoneissa katot ovat kuusipaneelia. Seinäpinnoitteet Sisäseinät ovat pääosin maalattuja. Tehosteväriseiniä voi valita kolmesta vaihtoehdosta. Keittiön kalusteväli sekä kylpyhuoneiden ja wc-tilojen seinät laatoitetaan keraamisella laatalla. Keraamisista seinälaatoista on kolme vaihtoehtoa. suntosaunojen seinät ovat kuusipaneelia. Lattiapinnoitteet suinhuoneiden, eteisten ja keittiöiden lattianpäällysteenä on laminaattia. Wc-tilojen, kylpyhuoneiden ja löylyhuoneiden lattiat laatoitetaan keraamisella laatalla. Lattiamateriaalien väristä on kolme eri vaihtoehtoa. Rivitalojen betoniportaiden askelpinnat päällystetään lattiamateriaalilla. sunnon kalusteet, varusteet ja laitteet Keittiöt Komerot ja kaapistot ovat vakiovalmisteisiä ja levyrakenteisia. Rungot ovat melamiinipintaisia. Keittiökalusteiden ovet ovat maalattua mdf-levyä, kolme värivaihtoehtoa. Keittiön työtasot ovat laminaattipintaiset, kolme värivaihtoehtoa. ltaat ovat tasoon upotettuja altaita, materiaali ruostumaton teräs. ostiosoite: L2000, 00099 HLSINGIN KUUNKI Käyntiosoite: limäenkatu 15, 00510 Helsinki +358 9 310 1672 www.hel.fi y-tunnus: 0201256-6
HLSINGIN KUUNKI 4 / 5 Kaupunkiympäristö suntotuotanto 26.4.2018 Keittiöissä on huoneistokoon mukaan 500 tai 600mm leveä valurautalevyinen lattialiesi ja liesikupu. 1-2h-asunnoissa ja pienissä kolmioissa (<70 m2) on jääkaappipakastin, yli 70 m2 suuruisissa 3h-asunnoissa jääkaappipakastin sekä tilavaraus toiselle kylmäkoneelle ja 4hasunnoissa kaksi jääkaappipakastinta. stianpesukoneelle ja mikroaaltouunille on tilavaraus ja liitännät. stianpesukonevarauksen kohdalla ei ole alakaappia. Koneiden väri on valkoinen. Ks. keittiökalustekaaviot. Hygieniatilat Kylpyhuoneissa on pesuallas, peilikaappi ja pyykkikaappi. yykinpesukoneelle sekä kuivausrummulle on tilavaraus ja liitännät. Suihkussa on suihkuverhokisko. Saunojen lauteet ovat tervaleppää tai haapaa. Wc-tiloissa on peilikaappi ja pesuallas. suinhuoneet ja eteiset suinhuoneiden ja eteisten komerokalusteiden rungot ovat melamiinipintaisia ja ovet maalattua mdf-levyä, kolme vaihtoehtoa. Vaatehuoneissa on vaatetanko ja säädettävät hyllyt. sunnon parvekkeet, terassit ja asuntopihat arvekkeet ovat betonirakenteisia, lattiat ovat pesubetonipintaisia. arvekekaiteet ovat pääosin metallirunkoisia lasikaiteita, kerrostaloissa osittain maalattua levyrakennetta ulkosivulla ja väliseinässä. arvekkeet lasitetaan. arvekelasitus ei ole tiivis, vaan lasien väliin jää rakoja, joista parvekkeelle voi sataa vettä ja lunta. arvekkeet ja terassit varustetaan pistorasialla, maantasoterassit varustetaan puukomposiittitrallein. iha-alueet Taloyhtiön piha toteutetaan pihasuunnitelman mukaisesti istutuksineen ja varusteineen. ihasuunnitelman korkomerkinnät ovat vastaanottoajankohdan korkoasemia, painumia voi tulla vähäisessä määrin. Tekniset järjestelmät Lämmitysjärjestelmä Yhtiö liitetään kaukolämpöön. Lämmitysmuotona on vesikiertoinen patterilämmitys. suinhuoneissa on termostaattisilla patteriventtiileillä varustetut patterit. Kylpyhuoneissa on vesikiertoinen lattialämmitys, jota säädetään keskitetysti ulkolämpötilan perusteella. Vesi- ja viemärijärjestelmä Yhtiö liitetään kunnallisiin vesi- ja viemäriverkostoihin. Vesijohtojen runkoputket ja viemärit asunnoissa kulkevat hormeissa, alas lasketuissa katoissa ja koteloissa, jotka on varustettu tarkastusluukuin. Kylpyhuoneissa ja wc-tiloissa kalusteille menevät putket ovat kromattua kupariputkea ja ne on asennettu seinille näkyviin. sunnoissa on huoneistokohtaiset vesimittarit. ostiosoite: L2000, 00099 HLSINGIN KUUNKI Käyntiosoite: limäenkatu 15, 00510 Helsinki +358 9 310 1672 www.hel.fi y-tunnus: 0201256-6
HLSINGIN KUUNKI 5 / 5 Kaupunkiympäristö suntotuotanto 26.4.2018 Ilmanvaihtojärjestelmä Kerrostaloissa on keskitetty ilmanvaihto, konehuoneet sijaitsevat ylimmässä kerroksessa / ullakolla / vesikatolla. Rivitaloissa on huoneistokohtaiset ilmanvaihtokoneet. suntojen ilmanvaihtokanavat kulkevat piilossa hormeissa, alas lasketuissa katoissa ja koteloissa, jotka on varustettu tarkastusluukuin. Tuloilmaa puhalletaan olo-ja makuuhuoneisiin ja poistoilmaa imetään keittotiloista, kylpyhuone- ja wc-tiloista sekä vaatehuoneesta. Keskitetyssä järjestelmässä asukas voi tehostaa keittotilan poistoilmanvaihtoa hetkellisesti liesikuvusta ja samalla tehostuu olohuoneen ilmavirta / pienenee kylpyhuoneen ilmavirta. Huoneistokohtaisessa järjestelmässä asukas voi säätää koko asunnon ilmanvaihdon tehoa liesikuvusta. Sähkö- ja telejärjestelmät Sähkö- ja telepisteiden sijoitus ja määrät on esitetty suunnitelmissa. Huoneistoihin on toteutettu antenni- ja yleiskaapelointijärjestelmä. Yhtiön tietoliikenne ja antennijärjestelmä liitetään valokuidulla operaattorin verkkoon. Huomautus! Tämä on lyhennelmä varsinaisesta rakennustyöselostuksesta. Mikäli tässä rakennustapaselostuksessa esiintyvät tiedot ovat ristiriitaisia urakkasopimusasiakirjojen kanssa, noudatetaan urakkasopimuksen ja liitteenä olevien työselostusten ja piirustusten määräyksiä. Ostajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin asumisoikeussopimuksen allekirjoituksen yhteydessä. suntoihin saatetaan joutua lisäämään suunnitelmien ja rakentamisen edetessä vähäisiä alaslaskuja ja kotelointeja LVIS-putkien ja johtojen takia. Huomioitava, että kaksikerroksisissa asunnoissa suurikokoisten huonekalujen, kuten esimerkiksi parisänkyjen, kuljettaminen toiseen kerrokseen ei ole välttämättä mahdollista porrasratkaisuista riippuen. sitteen tiedot perustuvat 26.4.2018 tilanteeseen, oikeus muutoksiin pidätetään. Helsingissä 26.huhtikuuta 2018 KUUNKIYMÄRISTÖ SUNTOTUOTNTO ostiosoite: L2000, 00099 HLSINGIN KUUNKI Käyntiosoite: limäenkatu 15, 00510 Helsinki +358 9 310 1672 www.hel.fi y-tunnus: 0201256-6