2018 vuosi
SISÄLLYSLUETTELO 2 Konsernijohtajan katsaus 4 FCG:n vuosi 2018 7 FCG:n avainluvut 8 FCG Hyvän elämän tekijät 10 FCG:n liiketoiminta 12 FCG Suunnittelu ja tekniikka 14 Energia, vesi ja ympäristö 16 Infrasuunnittelu 18 Arkkitehtuuri ja yhdyskunnat 21 Kiinteistöt 22 FCG Koulutus 24 FCG Johtaminen ja ohjelmistot 28 FCG:n kansainvälinen toiminta 32 Tuhansia projekteja yli 150 maassa 34 FCG:n rakenne 36 Henkilöstö 38 Tilinpäätös 39 Tuloslaskelma 40 Tase 42 Rahoituslaskelma 44 Toimintakertomus 45 Konsernitilinpäätöksen laajuus ja laadintaperiaatteet
Konsernijohtajan katsaus FCG on mielenkiintoinen ja monialainen konserni, jonka palvelut liittyvät rakennettuun ympäristöön, hyvään hallintoon ja koulutukseen. Yhtiön markkina-alueita ovat tällä hetkellä Pohjoismaat sekä kehittyvät ja kehitysmaat. Tänä vuonna FCG-konsernin toiminnan aloittamisesta tulee kuluneeksi 70 vuotta. Kansainvälistä kehityskonsultointia FCG on tehnyt vuodesta 1967 lähtien yli 150 maassa eri puolilla maapalloa. FCG-konserni on vuosien varrella kasvanut sekä orgaanisesti että yritysjärjestelyillä ja sen osaaminen ja palvelutarjonta on kehittynyt joustavasti asiakaskysynnän pohjalta. FCG tunnetaan asiakaskunnassaan erityisesti kuntakentän ja julkiseen hallintoon liittyvien hankkeittensa kautta, mutta yleisen tunnettuuden rakentamisessa meillä on vielä tehtävää. FCG on toteuttanut yli 50 vuoden aikana eri puolilla maapalloa monialaisia kehityskonsultointihankkeita, joiden teemoina ovat olleet esimerkiksi luonnonvarojen ja ilmastonmuutoksen hallinta, infrastruktuuri, maatalous, julkinen hallinto ja opetussektori. agriculture, public administration and education. FCG-brändin kehittäminen onkin yksi tulevaisuuden painopistealueista, jotta jalansijamme erityisesti yksityisen sektorin hankkeissa vahvistuu. Vuoden 2018 aikana FCG:n toiminnassa näkyviä teemoja olivat erityisesti monialainen kaupunkikehittäminen, kiertotalous ja ohjelmistoliiketoiminta. Sisäisen toiminnan näkökulmasta työnantajamielikuvan kehittäminen nousi tärkeäksi teemaksi ja vuoden aikana käytiin vuoropuhelua henkilöstön kanssa FCG:n arvoista. Tämän keskustelun pohjalta toteutimme arvokirjan, joka jaettiin kaikille konsernin kotimaan työntekijöille. Henkilöstö osallistuu myös tänä vuonna yhteisen toiminnan kehittämiseen muun muassa strategiatyön kautta. FCG-konserninjohtajan tehtävät siirtyivät vastuulleni 1.1.2019 lukien. Haluan kiittää edeltäjääni Ari Kolehmaista hänen ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta työstään FCGkonsernin hyväksi. FCG:n toiminnan kehittämistä on hyvä jatkaa, ja omana tavoitteenani on kasvu uusien palveluiden kehittämisellä, rekrytoinneilla ja kannattavilla yritysjärjestelyillä. Mari Puoskari CEO Ari Kolehmainen, FCG Group 4 5
FCG:n vuosi 2018 FCG:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Ari Kolehmainen saateltiin kiitosten kera eläkkeelle ja uusi toimitusjohtaja Mari Puoskari otti johtajankapulan haltuunsa torstaina 24.1.2019 Paasitornissa Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa. 6 7
FCG-konserni on viimeisten vuosien aikana kasvanut ja kehittänyt palveluntarjontaansa erilaisten yritysjärjestelyitten kautta. Näiden kautta konserni on voinut suunnata osaamista asiakastarpeeseen muuttuvassa toimintaympäristössä. Vuonna 2018 yritysjärjestelyt jatkuivat. FCG-konsernin liikevaihto jatkoi maltillista kasvuaan ja oli 4 % edellisvuotta suurempi. Liikevoitto kasvoi 232 % edellisvuodesta. Konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 85,1 miljoonaa euroa (82,1 miljoonaa euroa vuonna 2017) ja liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (2,9 miljoonaa euroa vuonna 2017). Tilikauden voitto vuodelta 2018 oli 8,4 miljoonaa euroa (2,0 miljoonaa euroa vuonna 2017). Tilikauden voittoon vaikutti merkittävästi lokakuussa 2018 toteutunut FCG Prodacapo Group Oy:n ja sen tytäryhtiöiden myynti. Konsernin palveluiden ja rakenteen kehittäminen FCG-konsernin toiminta on ankkuroitu suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen ja pitkään kansainväliseen kehittämiskokemukseen eri puolilla maapalloa. FCG tarjoaa asiakkailleen konsultoinnin, koulutuksen, monialaisen yhdyskuntasuunnittelun ja ohjelmistoliiketoiminnan palveluita kotimaassa ja kansainvälisesti. FCG:n vahvuus perustuu laaja-alaiseen ja jatkuvasti kehittyvään osaamiseen, joustavaan kykyyn toimia muuttuvassa ympäristössä ja asiantuntevaan henkilöstöön, jonka toiminta pohjautuu FCG:n arvoihin ja eettisiin periaatteisiin. FCG huomioi kaikessa toiminnassaan kestävän kehityksen edistämiselle asetetut tavoitteet. Konsernin liiketoiminta pohjautuu neljään liiketoimintaryhmään: FCG Koulutus, FCG Johtaminen ja ohjelmistot, FCG Suunnittelu ja tekniikka sekä FCG International. Liiketoimintaryhmiin voi kuulua useampia konserniyhtiöitä. FCG on kotimaan toiminnassaan keskittynyt vastaamaan meneillään olevaan paikallishallinnon toiminnan ja rakenteiden muutokseen kilpailukykyisillä palveluilla ja tuotteilla. Näillä tuetaan kuntia ja maakuntia niiden omassa, kustannustehokkaassa palveluntuotannossa sekä tuottavuuden ja osaamistarpeen kehittämisessä. Konserni yhtiöt ovat myös pyrkineet aktiivisesti kasvattamaan yksityisen sektorin asiakkuuksien osuutta toiminnastaan. Keskeinen kasvun alue FCG:llä on viime vuosien aikana ollut ohjelmistoliiketoiminta, jossa konsernin osaaminen keskittyy HR-ohjelmistoihin, sosiaali- ja terveydenhuollon luokitustuotteisiin ja -järjestelmiin, paikkatietopohjaisiin palveluihin ja tietomallintamiseen, jota hyödynnetään kaikessa suunnittelutoiminnassa. FCG Kuntarekry Oy ja FCG Elbit Oy yhdistyivät 31.12.2017 FCG Talent Oy:ksi, joka tuottaa HR-ohjelmistoja rekrytointiin, henkilöstötiedon hallintaan ja henkilöstön kehittämiseen. Kuntarekry.fi-palvelu on kunta-alan suosituin työnhakuportaali, jonka kautta tehtiin yli 30 000 rekrytointia vuoden 2018 aikana ja palvelulla on yli 2 miljoonaa käyttäjää vuosittain. Vuoden 2018 aikana FCG:n sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuslaskentaan ja suorituskyvyn mittaamiseen liittyvä osaaminen kasvoi, kun FCG Prodacapo Group osti pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Englannista. Lokakuussa 2018 FCG myi koko Prodacapoliiketoimintansa tytäryhtiöineen LOGEX Groupille. Näiden yritysjärjestelyjen jälkeen FCG edustaa edelleen useita Kuntaliiton omistuksessa olevia sosiaali- ja terveydenhuollon luokitustuotteita ja vastaa kehittämisestä. Terveydenhuoltosektorin järjestelmien kehitys jatkuu, ja FCGkonserni vahvisti elokuussa tähän liittyvää osaamistaan ostamalla Flowmedik Oy:n. Flowmedik kehittää kevyitä ja helposti räätälöitäviä tuotannonohjausmittareita ja järjestelmiä terveydenhuoltosektorille. FCG myi vuoden 2018 alussa koulutukseen erikoistuneen Viron tytäryhtiönsä Invicta Oü:n. FCG-konserni, Finnish Consulting Group Oy ja Ahola Transport-konserni käynnistivät lokakuussa uuden, laki sääteisiin henkilö- ja tavarakuljetusten tilaus- ja raportoin tipalveluihin keskittyvän yhteisyritys FCG Smart Transportation Oy:n. FCG:n avainluvut Tunnusluvut liiketoiminnasta sekä taloudellisesta asemasta ja tuloksesta FCG-konserni 2018 2017 Liikevaihto, M 85,1 82,1 Liikevoitto, M 9,5 2,9 Liikevoiton osuus liikevaihdosta, % 11,2 3,5 Oman pääoman tuotto, % 29,8 8,9 Omavaraisuusaste, % 64,1 52,6 Liikevaihto markkina-alueittain, M FCG-konserni 2018 2017 Eurooppa 67,7 66,5 Aasia and Oseania 13,3 11,6 Afrikka 3,5 3,3 Latinalainen Amerikka < 1 < 1 Pohjois-Amerikka ja Karibia < 1 < 1 Yhteensä 85,1 82,1 100 80 8 60 40 20 Liikevaihto ja tulos (M ), 2018 2014 2015 2016 2017 2018 10 Liikevaihto markkina-alueittain, 2018 Eurooppa 79 % 6 4 2 Aasia ja Oseania 16 % Afrikka 4 % Latinalainen Amerikka 1 % Pohjois-Amerikka ja Karibia < 1 % 8 9
FCG Hyvän elämän tekijät FCG on vahva yhtiö, jonka toiminta on ankkuroitu suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen ja pitkään kansainväliseen kehittämiskokemukseen eri puolilla maapalloa. Suomessa FCG on toiminut jo 70 vuotta ja kansainvälisissä kehityskonsultointihankkeissa yli 50 vuotta. Konsernin toiminta on painottunut julkisen hallinnon kehittämiseen kotimaassa ja kansainvälisesti, mutta viime vuosien aikana yksityisen sektorin asiakkaiden määrä on kasvanut huomattavasti. Vahvuutemme on laaja-alainen, jatkuvasti kehittyvä osaaminen muuttuvassa toimintaympäristössä ja asiantunteva henkilöstö, joka toimii arvojemme mukaan ja noudattaa eettisiä periaatteita. FCG-konsernissa toiminta on jaettu neljään liiketoimintaalueeseen, joista jokainen koostuu useista osaamisalueista tai erillisistä tytäryhtiöistä. FCG Koulutus FCG Johtaminen ja ohjelmistot FCG Suunnittelu ja tekniikka FCG International Konsernilla on kansainväliset tytäryhtiöt Ruotsissa, Bulgariassa, Singaporessa, Uudessa-Seelannissa sekä Keniassa ja Turkissa. Näiden lisäksi FCG:llä on projektitoimintaan liittyvä edustusto Ecuadorissa. FCG:n täysin kotimaisessa omistuksessa ja sen omistaja on Kuntaliitto Holding Oy. 71949 2019 10 11
FCG:n liiketoiminta FCG sai kunniamaininnan Helsingin kaupungin järjestämässä kävelykeskustakilpailussa ehdotuksellaan Bulevardi Ramblas. 12 13
FCG Suunnittelu ja tekniikka FCG on varhaisimmasta historiastaan lähtien ollut yhdyskuntasuunnittelun asiantuntija. Konsernin juuret juontavat sotien jälkeiseen jälleenrakennustoimintaan, kun FCG:n edeltäjä Maaseudun Keskusrakennustoimisto avusti kuntia ja maatalousseuroja rakennusneuvonnassa ja rakennustoiminnan kehittämisessä. FCG:n suunnitteluosaaminen on 70 vuoden aikana laajentunut varhaisesta koulujen ja julkisten tilojen suunnittelusta laaja-alaiseksi yhdyskuntasuunnittelun asiantuntijuudeksi. FCG Suunnittelu ja tekniikka tuottaa asiakkailleen ympäristövastuullisia ja laadukkaita ratkaisuja, joissa noudatetaan ISO 9001 -laatujärjestelmää ja ISO 14001 -ympäristöjärjestelmää. FCG Suunnittelu ja tekniikka -liiketoimintaryhmä muodostuu neljästä palvelualueesta: Arkkitehtuuri ja yhdyskunnat Energia, vesi ja ympäristö Kiinteistöt Infrasuunnittelu. Liiketoimintaryhmään kuuluu lisäksi tytäryhtiö FCG City Portal Oy, joka keskittyy 3D-karttapohjaisten, kaupunkija paikkatietoa sisältävien ohjelmistojen, tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen ja myyntiin. FCG toimii koko Suomen alueella ja toteuttaa hankkeet verkostomaisesti eri yksiköiden välisinä projektitoteutuksina. Vuonna 2018 FCG Suunnittelu ja tekniikka -liiketoiminnan keskeiset asiakashankkeet liittyivät kiinteis tösuunnitteluun, monialaisiin kouluhankkeisiin, Smart City -hankkeisiin ja digitaaliseen suunnitteluun. Palveluiden kehityksen kärkenä olivat kiertotalouden ja kaupunkikehittämisen teemat. Käytämme tietomallintamista suunnittelutyössä ja voimme hyödyntää yhdyskuntasuunnittelussa tiedolla johtamisen mahdollisuuksia. FCG:n asiatuntijat tukevat asiakkaita myös digistrategioiden ja tietomallintamisen prosessien kehittämisessä. Hankkeissa käytetään tarvit taessa FCG:n omaa, älykaupunkipalveluiden kehitys alustaa MAPGETSia. FCG Suunnittelu ja tekniikka on mukana toteuttamassa myös kansainvälisten rahoituslaitosten mm. Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD), Maailmanpankin, NEFCOn ja eri valtioiden rahoittamia investointihankkeita Keski-Aasiassa ja Itä-Euroopassa. Näissä IFI-hankkeissa painopisteet ovat kaukolämpö, energiatehokkuus, jätehuolto, ympäristöarviointi, bioenergia ja uusiutuvat energiat. Tavoitteena on kestävä yhdyskuntakehitys ja ihmisten hyvinvoinnin parantaminen. Esimerkki IFI-hankkeesta on laaja Uzbekistanin pääkaupungin Taškentin kaukolämpöjärjestelmän kehittämiseen liittyvä kannattavuusselvitys. Sen tuloksena EBRD on myöntänyt 290 miljoonan euron lainan projektin toteuttamiseen. IFI-palvelut valittiin myös hallinnoimaan Suomen ulkoministeriön rahoittaman Finland Ukraine Trust Fundin toimintaa. Sen puitteissa rahoitetaan useita investointi- sekä teknisen avun hankkeita Ukrainassa. FCG vastasi Tampereen maauimalan pääsuunnittelusta ja arkkitehtuurista. 14 15
ENERGIA, VESI JA YMPÄRISTÖ FCG on toteuttanut viimeisen 10 vuoden aikana yli 100 laaja-alaista YVA-hanketta. Maastokäynillä FCG:n Elizabete Monteiro. FCG:n Ympäristön kunnostus ja riskienhallinta -toimiala on yksi alan suurimpia ja arvostetuimpia toimijoita Suomessa. Teemme vuosittain useita laajoja maaperän tutkimus- ja kunnostushankkeita. Toimialan palvelut kattavat myös kunnostussuunnittelun, riskin arvioinnin, lupamenettelyt, kunnostustenvalvonnan, seurantatutkimukset ja työturvallisuuskoordinoinnin. Maaperätutkimus- ja kunnostusala on niin Suomen kuin EU:n tasolla ottanut uusia askelia kohti kestävää kunnostusta, maa-ainesten hyötykäyttöä ja uusia riskien hallintakeinoja. Olemme tii viisti mukana kansallisessa pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhankkeessa, joka on osa hallitusohjelman kärkihankkeita. Maaperän tutkimus- ja kunnostusala kehittyy ja tulevaisuudessa hankkeissa käytetään uusia in situ -menetelmiä. Ympäristöselvitykset- ja suunnittelu -toimi ala tekee ympäristöselvityksiä pienistä lupahakemuksiin liittyvistä selvityksistä suuriin ympäristövaikutusten arviointimenettelyihin. Osaamisemme kattaa vesistön, pohjaveden, maaperän, jätehuollon, melun, ilmapäästöt, hajun sekä luonnon että ihmisen ympäristön. Ympäristön nykytilaa selvitetään lukuisten tietokantojen ja avoimien tietolähteiden pohjalta. Lisäksi meillä on laajat henkilöresurssit, moderni laitteisto maastossa tehtäville selvityksille ja pitkä kokemus laadukkaista, läpinäkyvistä ympäristövaikutusarvioista. FCG on Suomen kärkitoimijoita ympäristövaikutusten arvioinnissa. Olemme viimeisten 10 vuoden aikana toteuttaneet yli 100 YVA-hanketta. YVAt ovat käsittäneet laajan hankekirjon, kuten biojalostamoita, luonnonvarojen ottoa, tuulivoimaa, sähkönsiirtoa, jätehuoltoa ja väylähankkeita. YMS-toimiala on Suomen kärkitoimija myös kiinteistöjen ympäristöriskien arvioinnissa ja EDD-selvityksien laatijana. FCG:n energiaosaamisalueella viimeisteltiin alkuvuonna 2018 Haukinevan, Jepuan ja Vihreäsaaren tuulivoimalaitoshankkeet. Vuoden aikana FCG on vahvistanut asemaansa myös tuulivoimahankkeiden Technical Advisor -roolissa. Tuulivoimamarkkinat ovat muutoksessa, ja tue tusta sähköntuotannosta ollaan siirtymässä markkinatalou teen. Tässä muutoksessa olemme pitäneet johtavan asemamme hankkeiden luvittamisessa ja DD-asiantuntijana. Voimajohtosuunnittelussa ensimmäiset 110 kv johdon suunnittelutoimeksiannot vietiin loppuun 2018 aikana. Vesihuollon laitossuunnittelu kattaa puhdas- ja jäte vesilaitosten suunnittelun ja selvitykset, kuten prosessivertailut, kapasiteettikartoitukset, teollisuusjätevesisopimukset sekä vesilaitoksien ja jäteveden puhdistuksen riskiarvioinnit. Vesihuollon lisäksi tarjoamme suunnittelua lietteenkäsittelyn, jätehuollon, energialaitosten ja polttoaineen jakelun tarpeisiin. Veden- ja jätevedenkäsittelyn prosessiosaamisessa FCG on Suomen parhaita toimijoita. Viime vuosina FCG on panostanut erityisesti 3D-laitossuunnitteluun ja ottanut selvän etumatkan kilpailijoihin verrattuna. Asiantuntijamme ovat toimineet tietomallikoordinaattoreina useita eri suunnittelualoja ja toimijoita käsittävissä projekteissa. Meillä on ollut keskeinen rooli myös kaikkien Suomessa rakenteilla olevien luolaan sijoitettavien jätevedenpuhdistamojen toteutuksessa, jotka ovat Espoon Blominmäki, Tampereen Sulkavuori ja Mikkelin Metsä-Sairila. Edistyksellisintä laitostekniikkaa edustaa viime vuonna käyttöönotettu Oulun Taskilan MBR-hybridi-jätevedenpuhdistamo, joka on lajissaan Suomen ensimmäinen, Pohjoismaiden suurin ja maailman pohjoisin. Membraanibioreaktorissa (MBR) jäteveden perinteinen biologinen käsittely yhdistetään tehokkaaseen kiintoaineen erotukseen vain vähän tilaa vaativalla kalvosuodatustekniikalla. 16 17
INFRASUUNNITTELU FCG:n katu- ja verkostosuunnittelu kattaa monialaisesti liikenneverkkojen, katujen, teiden, vesihuoltoverkostojen, kaukolämpö- ja kaukokylmäverkostojen, sähköverkkojen, jätehuollon putkikeräysjärjestelmien, valaistuksen ja hulevesienhallinnan suunnittelun. Vahvuutemme on eritoten suunnitteluosaaminen vesihuoltoverkostojen uudisrakentamisessa, saneeraamisessa, hulevesien määrällisessä ja laadullisessa hallinnassa. FCG:n maisemasuunnitteluosaaminen kattaa maisemaselvitykset, maisemasuunnittelun sekä yleis- ja toteutussuunnittelun. Toimiala tekee strategisia, kaupunkien sisäistä toimintaa ja suunnitteluttamista ohjaavia hankkeita. Hankkeissa käytetään monialaisesti myös muiden suunnittelualojen osaamista. Suunnittelutyössä ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämisellä ja ekologisilla ratkaisuilla on suuri painoarvo. Kiertotalous, hulevesien luonnonmukainen hallinta ja biotooppipohjainen suunnittelu ovat vahvasti esillä. Materiaalien kierrättämisen mahdollisuus käydään läpi lähes jokaisessa suunnitteluhankkeessa. Osaamistamme ovat myös viherkerroinmenetelmät, joiden tavoitteena on lisätä vihertehokkuutta kuten kasvillisuuden määrää, hulevesien hallintaa sekä määrittää viherkertoimen minimi- ja tavoitetasot hoitoluokittain. Satamat ja vesiväylät -toimiala tekee satamien, laituri rakenteiden ja vastaavien vesirakenteiden yleis- ja rakennesuunnittelua, vesilainmukaisia hakemussuunnitelmia ja selvityksiä. Tutkimuspalvelut käsittävät vesiväylien monikeilaluotaukset, muut akustiset tutkimukset ja tankoharaukset valtakunnallisesti niin merialueilla kuin sisävesilläkin. Suurimpia asiakkaitamme ovat Liikennevirasto, kauppamerenkulun satamat, kaupungit ja kunnat, ELY-keskukset ja teollisuus. Asiakkaiden tarpeet ovat siirtyneet yhä enemmän kokonaispalveluihin ja hyödynnämme niissä tietomallinnusta. Esimerkiksi Väylävirastolle (ent. Liikennevirasto) käynnissä oleva rakennussuunnitelma Saimaan kanavan sulkujen pidentämiseksi on laadittu tietomallinnusta käyttäen. Tämä on jo neljäs perättäinen Saimaan kanavaan liittyvä suunnittelutoimeksianto FCG:lle. Satamien ja vesiväylien tutkimuksia tehdään kahdella aluksella Pookilla ja m/s Nordic Sonarilla, jolle on asennettu monikeilaluotaus- ja tankoharauslaitteistot. Viime vuonna hankimme monikeilaluotauslaitteiston, jota voidaan käyttää molemmilla aluksilla ja joka soveltuu myös laiturirakenteiden monikeilaamiseen. FCG:n toteuttama mallinnus Jyväskylän Yliopistokadusta. 18 19
ARKKITEHTUURI JA YHDYSKUNNAT Arkkitehtuuri ja yhdyskunnat -palvelualue koostuu FCG Arkkitehdit-, Maankäyttö ja kaavoitus- sekä Elinkeino- ja aluekehitystiimeistä. FCG Arkkitehdit tuottaa kaupunkisuunnittelun sekä rakennus- ja sisustusarkkitehtuurin palveluita. Maankäyttö- ja kaavoitustiimin palvelualueet ovat strateginen maankäyttö sekä yleis- ja asemakaavoitus. Elinkeino- ja aluekehitystiimi puolestaan tarjoaa esimerkiksi vähittäiskaupan, matkailun, vapaa-ajan palveluiden sekä yritysalueiden suunnittelun ja kehittämisen palveluita. FCG:llä on vahvaa osaamista koulukonseptien kehittämisessä. Tilasuunnittelun lisäksi tarjoamme mm. koulujen kokonaiskonseptointia, sisustussuunnittelua, muutoksiin liittyvää rakennesuunnittelua ja kouluverkkoselvityksiä. Koulusuunnittelussa tavoitteena ovat oppimista tukevat, monikäyttöiset ja tilatehokkaat oppimisympäristöt. Kiertotalous on noussut teemaksi monialaisissa suunnitteluhankkeissa. Yhdyskuntasuunnittelussa kiertotalous liittyy kaavoitukseen, aluekehittämiseen tai liiketoiminnan kehittämiseen ja rakennussuunnittelussa esimerkiksi materiaalitehokkuuteen. Vuoden 2018 keskeiset hankkeet aluekehityksessä liittyivät tulevaisuuden yritysalueiden kehittämiseen, digikaavahankkeisiin ja eri alueille toteutettuihin kaavoitushankkeisiin. FCG oli mukana myös palkitussa Helsingin kaupungin Sustainable Finland -hankkeessa ja sai kunniamaininnan Helsingin kävelykeskustakilpailussa ehdotuksellaan Bulevardi Ramblas. FCG on monipuolinen digitaalisen aluekehittämisen osaaja. Tulevaisuuden kaupunkimallintamisessa visualisointi on keskeistä, ja panostamme jatkossakin oman osaamisemme kehittämiseen. Yksityisten toimeksiantojen ja kumppanuuskaavoitusten osuus on kaupunkisuunnittelu- ja kaavoitushankkeissa kasvussa. Aluekehittämisen hankkeita ja digikaavoituksen kehittymistä esitellään laajemmin FCG:n Kaupunkisuunnittelu.com-sivustolla. FCG Arkkitehdit ovat suunnitelleet Kirkkonummelle maljamaisen Vaasi-vesitornin. 20 21
KIINTEISTÖT Arkkitehtuuri ja yhdyskunnat Talotekniikka-toimiala tuottaa LVIA-, sähkö- ja valais - -tus suunnittelun palveluita. Energiatekniset palvelut ja uusiutuvan energian sovellukset ovat myös osa tatesuunnittelua. Lämmitettyjen tekonurmikenttien energiankäyttöä käsitellään monessa viime vuonna aloitetussa opinnäytetyössä ja kiinnostus aiheeseen on jatkunut myös tänä vuonna. Ener giankäytön optimointi lämmitetyillä tekonurmikentillä ja -jääradoilla on suunnittelualue, joka tuo asiakkaalle merkittäviä säästöjä käyttökuluissa. Rakennetekniikan palveluja ovat talonrakennuksen, vesihuollon ja infrarakentamisen suunnittelu. Monissa hankkeissa palvelut käsittävät myös pääsuunnittelun ja erilaiset selvitystehtävät. Rakennesuunnittelu on laajentunut koko maan kattavaksi ja yhteistyö mm. sisäilmaja korjaussuunnittelijoiden kanssa on tiivistä. Kemistä vuonna 2017 ostettu Rakennussuunnittelu Miraplan Oy on vakiinnuttanut asemaansa osana FCG:n toimistoverkkoa. Yksikkö tarjoaa erityisesti Pohjois- Suomeen talonrakennuksen ja teollisuuden suunnittelupalveluita. Hyödynnämme rakennetekniikan osaamista myös teollisuudelle tarjotuissa hankkeissa ja infrarakentamisessa. Rakennusterveys ja sisäilmasto -toimiala muodostuu seitsemästä eri puolilla Suomea toimivasta tiimistä. Päätuote on rakennusten sisäilmaongelmien ratkaiseminen. Työ on paloiteltu osiin koko ketju kuntoon -periaatteella eli tarjoamme palveluja kunto- ja riskiarvioinnista tutkimusten suunnitteluun, korjaustapaehdotuksiin, kustannusarviointiin, korjaussuunnitteluun ja valvontaan. Tarjoamme sen lisäksi palveluja rakenteiden kosteusfysikaaliseen mallintamiseen ja uudisrakentamisen Terve talo -ohjaukseen. Tehtävään sisältyy kosteuskoordinaattorin työkuva, jossa pystymme tarjoamaan myös kuivaketju10-palvelua. Rakennusterveystoimiala työskentelee yhteistyössä mo nien FCG:n muiden toimialojen ja liiketoimintaryhmien kanssa. Toimialan markkinointi on ollut aktiivista eri puolilla maata esimerkiksi seminaarien muodossa. Olemme mukana myös Combi-hankkeessa (energiatehokas rakentaminen) ja Ympäristöministeriön kosteusvaurioituneiden rakennusten korjausoppaan laadinnassa. FCG on suunnitellut Kemin turistiylpeyden, Lumilinnan yhteyteen ympärivuotisen Lumilinna-rakennuksen, jonka sisällä on ravintola, jääbaari sekä lumesta ja jäästä tehtyjä veistoksia. 22 23
FCG Koulutus Kuntasektorin johtava koulutus - palveluiden tarjoaja Suomessa. FCG:n koulutuspalvelut tukevat asiakkaitaan ammatillisen osaamisen ja oman toiminnan kehittämisessä. Viime aikoina erityisesti yritysasiakkaiden määrä on kasvanut. Vuonna 2018 järjestimme yli 400 tilaisuutta, joiden laajuus vaihteli muutaman tunnin webinaarista usean päivän kokonaisuuksiin ja verkkokursseihin. Osallistujia oli yhteensä noin 23 500. Ajankohtaispäivissä trendiksi on noussut ekologinen ja aikaa säästävä etä osallistuminen, jolloin koulutusta voi seurata striimauksen välityksellä. Suurimpiin tapahtumiin vuonna 2018 lukeutui Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät, jossa tehtiin osallistujaennätys: yli 1 800 kävijää. Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumiin osallistui noin 550 henkilöä. Muita suuria tapahtumia olivat Kriisityön päivät 2018, Sihteerifoorumi, joka järjestettiin yhdessä Kirjanpitäjien koulutusfoorumin kanssa, Kuntajohtajapäivät ja ensimmäisen kerran toteutettu Nova Schola -konferenssi. FCG on ollut vahvasti mukana kehittämässä kuntaalan tietosuojaosaamista. Vuosi 2018 oli EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen voimaantulon takia erityisen kiireinen. Järjestimme useita tietosuojaan liittyviä koulutuksia ja tapahtumia eri asiakaskohderyhmille. Niihin osallistui yli 3 000 henkilöä. Suurin koulutuksista on vuosittain järjestettävä kaksipäiväinen Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojaseminaari eli SohviTellu, jossa oli yli 300 osallistujia. Tietosuoja henkilöstöhallinnossa kokosi päivän koulutukseen vuoden aikana useita satoja osallistujia. Suosituin yksittäinen koulutuspäivä veti paikalle 340 osallistujaa. FCG:n koulutustarjontaan kuuluvat myös erilaiset opintokokonaisuudet. Niitä ovat esimerkiksi Kunnallisen osakeyhtiöiden hallitusosaaja kho -opintokokonaisuus, joka antaa valmiudet toimia kuntayhtiön hallitustehtävissä ja Tietosuojavastaavan koulutusohjelma, joka on suunniteltu erityisesti kuntien, kuntayhtymien sekä kunnallisten liikelaitosten ja yhtiöiden edustajille. Sisältönsä puolesta se soveltuu myös yritysten edustajille. Vasemmalla: Hankinta- ja logistiikka-alan neuvottelupäivät järjestettiin Tampereelta 31.5.2018. Yllä: FCG:n messuosasto Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivillä toukokuussa 2018. 24 25
Johtaminen ja ohjelmistot -liiketoimintaryhmän muodostavat FCG Konsultointi Oy, FCG Talent Oy sekä FCG Flowmedik Oy. FCG Johtaminen ja ohjelmistot Johdon konsultoinnissa keskeiset palvelut ovat kun tien ja kuntayhtymien kanssa toteutetut verkostohankkeet, kuntakohtaiset konsultoinnit ja tiedolla johtamiseen liitty vät tutkimukset, tilastoanalyysit ja kyselyt. Autamme myös valmennuksilla ja HR-palveluilla organisaatioiden ja työyhteisöjen toiminnan kehittämistä. FCG on tunnettu verkostohankkeiden kehittäjänä ja järjestäjänä. USO4 eli Uuden sukupolven organisaatiot ja johtaminen saatettiin menestyksellä loppuun ja samalla rakennettiin perusta USO5:n käynnistämiseen. EKJ3 eli Esimiesten ja keskijohdon valmennusohjelma vietiin läpi, ja marraskuussa käynnistyi ohjelman seuraava kierros eli EKJ4. Vuonna 2017 käynnistynyt KUHE (Kunta hyvinvoinnin edistäjänä) jatkui koko viime vuoden. Muita verkostohankkeita olivat OMA (Omistajaohjaus ammatillisessa opetuksessa), EVE (Elinvoiman kehittämisverkosto), TIJO (Tiedolla johta misen verkostohankepilotti) ja PURU (Puhdistus- ja ruoka huollon verkostohanke). Maakunta-, kunta- ja soteuudistusten viivästyminen vähensi niihin liittyvien konsultointi- ja valmennuspalveluiden kysyntää. Toteutuneet hankkeet ovat keskittyneet pääasiassa kiinteistöselvityksiin sekä ra ken teiden ja johtamisjärjestelmien määrittelyihin. Toimialan kivijalan muodostavat tunnetut verkostohankkeet, joiden sisältö uusiu tuu jatkuvasti asiakkai den tarpeiden mukaan. Olemme panostaneet keskinäiseen yhteistyöhön, joka näkyy asiakkaille laajoissa, eri tuotteita yhdistelevissä ratkaisuissa. Jatkossakin tarjoamme muutostukea valtakunnallisesti merkittävissä uudistuksissa ja olemme julkisen sektorin kärkikumppani. Teemana kuntien elinvoiman kehittäminen. FCG:n Maria Vuorensola sekä Mattias Lindroth ja Riina Siirtola Kuntaliitosta nauhoittamassa Tulevaisuuden kunta -podcastia. 26 27
Hyvinvointi ja sote -toimiala tarjoaa sekä julkisen että yksityisen sektorin toimijoille tuotteita ja ratkaisuja kustannusvaikuttavien palveluiden järjestämiseksi. Kehittämisen näkökulmana voi olla asiakas/potilas, henkilöstö, prosessit, talous, johtaminen tai parhaimmillaan kaikki yhdessä. Toimialan tarjoamista ratkaisuista FINDRG tuoteperheen (NordDRG, pdrg, ddrg ja näitä täydentävä asiakkaan palveluketjua kuvaava episodiluokittelu EPR) kehittämistä on jatkettu sosiaalihuollon asiakasryhmittelyhankkeessa. Potilasluokitteluja on hyödynnetty kansallisen tilastotiedon luokittelemisessa yhteistyössä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa ja FCG:n, THL:n, YTHS:n ja KELAn yhteisessä hankkeessa. Tuloksia julkaistaan vuoden 2019 aikana. FCG tarjoaa lisäksi eri asiakasryhmille soveltuvia toimintakyvyn ja avuntarpeen arviointimenetelmiä. Niitä ovat FIM -, RAVA - ja TUVA - sekä RAFAELA - hoitoi suus luokittelujärjestelmä. Toimintakyvyn ja avuntarpeen menetelmistä TUVA -järjestelmä on lunastanut paikkansa mielenterveyspalveluiden palvelurakennemuutoksessa. Hoitoisuusluokittelujärjestelmä RAFAELAa on kehitetty erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon lisäksi kotihoitoon ja asumispalveluihin. Tuotteisiin liittyvää tutkimus-, kehittämis- ja validointityötä on jatkettu. Toimialan uusimpia tulokkaita ovat Kompassi-palvelu ja ITE-menetelmä. Kompassin ydinajatuksena on tarjota sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaalle havainnollinen tapa kertoa omasta elämäntilanteestaan palveluverkostolle. ITEmenetelmä on toiminnan laadun arviointiin ja kehittämiseen tarkoitettu ketterä työkalu. FCG Talent kehittää moderneja, innovatiivisia ja käyttäjäystävällisiä ohjelmistoratkaisuja rekrytointiin, henkilöstötiedon hallintaan ja henkilöstön kehittämiseen. Yhtiön kehittämän Kuntarekry.fi-palvelun markkinajohtajuus vahvis tui entisestään vuoden 2018 aikana. Kuntarekryllä on 2,1 miljoonaa käyttäjää. Sillä hoidetaan 30 000 rekrytointia ja 200 000 sijaistarvetta vuodessa yhteensä yli 300 kuntaorganisaatiossa. Myös FCG käyttää omissa rekrytoinneissaan FCG Talentin kehittämää palvelua. Vahva panostus tuotekehitykseen ja asiakaspalveluun näkyy työnhakijaportaalin ja ohjelmiston laajamittaisena käyttöliittymäuudistuksena sekä rekrytointiprosessin tueksi toteutettuna perehdytyskokonaisuutena. Viime vuonna Kuntarekry-palveluun toteutettiin yhteistyökumppanin kanssa videohaastatteluratkaisu. Olemme kiinnittäneet huomiota varsinkin palvelujen käytettävyyteen, ja se näkyy korkeana asiakastyytyväisyytenä. FCG Talent on eturintamassa uudistamassa Suomen julkisen sektorin rekrytoinnin parhaita käytäntöjä ja kehittämässä yhdessä asiakkaidensa kanssa uusia ohjelmisto palveluita henkilöstötiedon hallintaan ja kehittämiseen. Suomen suurin rekrytoija eli Helsingin kaupunki kilpailutti järjestelmätoimittajat ja valitsi FCG Talentin. FCG Flowmedik tuottaa uuden sukupolven toiminnanohjausmittareita. Mittareiden vaikuttavuutta tehostetaan havainnollisella visualisoinnilla. Yhtiön asiakkaina ovat mm. sairaanhoitopiirit, kunnat, kaupungit sekä yksityinen sektori. 28 29
FCG:n kansainvälinen toiminta FCG-konsernin liiketoiminnasta noin 40 % tulee kansainvälisten tytäryhtiöiden paikallisen toiminnan tai kansainvälisten kehityshankkeiden kautta. FCG International -liike toimintaryhmä on erikoistunut kansainväliseen kehityskonsultointiin. Sen lisäksi kansainvälistä toimintaa on myös muilla FCG:n liiketoimintaryhmillä. FCG-konsernin strategisena tavoitteena on kasvattaa kansainvälisen toiminnan osuus noin puoleen koko konsernin liikevaihdosta. FCG:n tytäryhtiöt toimivat Suomessa, Ruotsissa, Bulgariassa, Singaporessa, Uudessa Seelannissa, Keniassa ja Turkissa. Konsernilla on lisäksi pysyvä edustusto Ecuadorissa. Kansainvälisiä kehityskonsultointihankkeita esitellään laajemmin FCG-konsernin englanninkielisessä vuosikertomuksessa (Annual Report 2018). FCG on suunnittelijana Kambodžassa haja-asutusalueiden vesihuollon kehittämiseen liittyvässä hankeessa. Kuvassa keskellä FCG:n Auli Keinänen. Menestystä Aasiassa ja Tyynenmeren alueella FCG:n pitkäjänteinen työ Aasian ja Tyynenmeren alueella tuottaa tulosta. Alueelle tyypillisten kehittämiskonsultoinnin kohteiden, kuten vesi- ja jätehuollon sekä maatalouden rinnalle ovat nousseet megatrendeihin liittyvät konsultoinnin osa-alueet, kuten ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja luonnonkatastrofeihin liittyvien riskien hallinta. Erityisesti Uudessa-Seelannissa toimiva FCG ANZDEC kasvatti toimintaansa ja toteutti menestyksekkäästi hankkeita erittäin vaativissa kohteissa, kuten Afghanistanissa ja Intiassa. FCG:n Singaporen yhtiö yhdessä Helsingin kotitoimiston kanssa onnistui slummien kehittämishankkeessa Indonesiassa, jätehuollon kehittämishankkeessa Itä-Timurissa ja vesihuollon kehittämishankkeessa Kambodzhassa. Nepal on säilynyt FCG:n keskeisenä monialaisen kehityskonsultoinnin kohteena. FCG:n hankkeiden rahoittajina Aasian ja Tyynenmeren alueella olivat vuonna 2018 kaikki keskeiset rahoittajatahot. 30 31
Uusia mahdollisuuksia kotona ja kohdemaissa FCG:n Ruotsin tytäryhtiö FCG Swedish Development (FCG Sweden), joka muodostui FCG SIPU AB:n ja Orgut AB:n yhdistymisen myötä, jatkaa vahvaa toimintaansa sekä Afrikan että Itä- Euroopan alueella. EU:n rahoittamien hankkeiden osuus FCG Swedenin projekteista kasvoi ja yhtiö voitti myös SIDA-rahoitteisia hankkeita. Ruotsista tehtävien hankkeiden painopisteet ovat olleet kansalaisyhteiskunnan kehittämisessä, vastuullisuushankkeissa (CSR), julkisen hallinnon ja rahoitusmallien kehittämisessä ja perinteisimmillä kehityskonsultoinnin osa-alueilla kuten luonnonvarat ja aluesuunnittelu. FCG Sweden sai päätökseen rekisteröitymisen Myanmarissa ja näin onnistuttiin pitkäaikaisessa tavoitteessa vahvistaa FCG:n läsnäoloa Kaakkois-Aasiassa. Tiesektorin hankkeissa saavutettiin läpimurto, kun FCG:n Suomen yksikkö yhdessä muiden kansainvälisen konsultoin ti yhtiöiden kanssa voitti kolme kiinnostavaa tiesektorin hanketta Afrikassa. Kehityshankkeita Ukrainassa FCG:n eri yksiköt toteuttavat Ukrainassa tällä hetkellä monenlaisia hankkeita. FCG:n IFI-yksikkö toteuttaa kestävään yhdyskuntakehitykseen tähtääviä uusiutuvan energian hankkeita, FCG Sweden on mukana EU-Ukraine Association Agreement -hankkeen toteutuksessa, kansalaisyhteiskunnan kehittämisessä ja julkisen hallinnon uudistamishankkeessa. FCG International puolestaan toteuttaa maassa opetussektorin uudistamiseen tähtäävää New Ukrainian School -hanketta, joka jatkuu vuoteen 2022. Projektissa tähdätään opetuksen laadun kehittämiseen ja koulutusjärjestelmän maineen kohottamiseen kansalaisten silmissä. Hanke on Suomen ulkoministeriön rahoittama. EU:lla on vahva asema kansainvälisessä kehitys kon sultoinnissa. Meneillään olevissa hankkeissa yli 70 % rahoituksesta tulee EU:lta. FCG:n Nepalissa toteuttama pitkäaikainen haja-asutusalueen vesihuollon kehittämishanke sai 20 miljoonan euron lisärahoituksen, jonka EU kanavoi Suomen ulkoministeriön kautta. Vastaavalla rahoitusmallilla toteutettavia hankkeita on vireillä myös muita. UNNATI-hankkeessa (kuva vasemmalla) Nepalissa kehittämiskohteena ovat elinkeinot, kuten maatalous. FCG:n Ukrainassa toteuttama New Ukrainan School -hanke jatkuu vuoteen 2022 (kuva ylhäällä). 32 33
Tuhansia projekteja yli 150 maassa PALESTINE GAZA PALESTINIAN TERRITORIES FCG:n toiminnan aloittamisesta Suomessa tulee vuonna 2019 kuluneeksi 70 vuotta. Kansain välisiä, laaja-alaisia kehityshankkeita FCG edeltäjineen on puolestaan toteuttanut yli 50 vuoden aikana tuhansia yli 150 maassa eri puolilla maapalloa. MYANMAR Oheiseen karttaan on koottu vuoden 2018 toteutetut eri rahoittajien rahoittamat kansainväliset kehityskonsultointihankkeet. TIMOR-LESTE KIRIBATI MAURITIUS 34 35
FCG:n rakenne FCG Finnish Consulting Group Oy on FCG-konsernin emoyhtiö, joka tarjoaa konserniyhtiöille talouden ja hallinnon, tietohallinnon sekä HR:n ja viestinnän palvelut. Emoyhtiön omistaa Kuntaliitto Holding Oy. FCG Koulutus Oy tarjoaa koulutus- ja valmennuspalveluita FCG:n asiakkaiden ammatillisen osaamisen, johtamisen ja työyhteisöjen kehittämiseen. FCG on kuntasektorin johtava koulutuspalveluiden tarjoaja Suomessa. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n palvelutarjonta kattaa laaja-alaisesti yhdyskuntasuunnittelun, taloja korjaus rakentamisen, vesihuollon suunnittelun sekä ympäristökonsultoinnin. FCG:n suunnittelutoiminnassa tehdään tiivistä yhteistyötä asiakkaiden ja koko maan kattavan asiantuntijaverkoston kanssa. FCG International Oy:n vahvuuksia kansainvälisessä projektiliiketoiminnassa ovat läsnäolo paikallisilla markkinoilla, vahva ja monipuolinen kansainvälinen kokemus ja sektoriosaaminen sekä tehokas henkilöstövoimavarojen hyödyntäminen. Toiminnan painopiste on ympäristöön, vesihuoltoon ja luonnonvaroihin sekä opetussektoriin liittyvissähankkeissa. FCG Konsultointi Oy:n palvelut tukevat FCG:n asiak kaiden hyvää ja laadukasta johtamista. Yhtiön palvelut rakentuvat johdon konsultoinnin, hyvinvointi- ja ICTpalveluiden, valmennus palveluiden ja tutkimuspalveluiden osaamiselle. FCG Konsultointi tuottaa tietoa johtamisen tueksi. FCG Talent Oy on globaali ohjelmistotoimittaja, joka kehittää innovatiivisia ja käyttäjäystävällisiä ohjelmistoratkaisuja johtamisen tueksi. ElbitHR-ohjelmistoratkaisu yksinkertaistaa, automatisoi ja tehostaa henkilöstöhallinnon ja johtamisen prosesseja. Tätä ohjelmistoa käytetään yli 250 organisaatiossa ja 45 eri maassa. FCG Talent Oy:n päätuote on valtakunnallinen kunta-alan työnhaku- ja rekrytointipalvelu kuntarekry.fi. FCG:llä on tytäryhtiö FCG ANZDEC Aucklandissa, Uudessa-Seelannissa. Kuvassa paikallisen toimistomme henkilökuntaa. Kolmas vasemmalta toimiston vetäjä Ana Ilic. FCG Flowmedik Oy tuottaa uuden sukupolven toiminnanohjausmittareita. Mittareiden vaikuttavuutta tehostetaan havainnollisella visualisoinnilla. Yhtiön asiakkaina ovat mm. sairaanhoitopiirit, kunnat, kaupungit sekä yksityinen sektori. FCG City Portal Oy keskittyy kaupunkitietoa sisältävien ohjelmistojen, tuotteiden ja palvelujen myyntiin. Tuotteita ovat esimerkiksi MAPGETS, 3D-sovelluskehitysalusta ja alustan päälle tuotettu kuntien ja kaupunkien tiedonjakoa ja projektityöskentelyä tehostava CityInfo-palvelu. FCG:n uusin liiketoiminta FCG Smart Transportation perustettiin 2018 liikenteen ohjauspalvelukeskukseksi. Yhtiö ohjaa ja yhdistelee ajoneuvoja erilaisiin henkilöiden ja tavaroiden kuljetustarpeisin koko maassa. www.fcgt.fi FCG Swedish Development AB on kehityskonsultointiin keskittynyt yhtiö, jolla on vahva asema Afrikkaan, Lähi-itään ja Latinalaiseen Amerikkaan suuntautuvassa kehityskonsultoinnissa. Yhtiön osaamista ovat julkisen sektorin muutoshankkeet, luonnonvarojen käytön konsultointi, kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen liittyvät hankkeet sekä erilaiset arvioinnit. Ruotsissa toimii myös julkishallinnon koulutukseen ja konsultointiin keskittynyt FCG SIPU International AB. FCG POVVIK EAD on johtava ympäristökonsultointiin, johdon konsultointiin ja aluekehitykseen erikoistunut yhtiö Bulgariassa. Sen asiakaskuntaan kuuluu laajasti eri toimialoja edustavia organisaatioita sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta Balkanin alueella. FCG ANZDEC Ltd (Uusi-Seelanti) on kansainväliseen kehityskonsultointiin keskittynyt yhtiö. Sen tarjoamien palveluiden tavoitteena on tukea kestävää kehitystä ja uudistuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä kehittyvissä maissa. Finnish Consulting Group Asia (Singapore) on kolmen toimintavuotensa aikana saavuttanut vankan jalansijan Aasian kehityskonsultointimarkkinoilla ja erityisesti ADB:n rahoittamissa hankkeissa. FCG-konsernilla on lisäksi tytäryhtiöt Turkissa ja Keniassa sekä projektitoimisto Ecuadorissa. 36 37
Henkilöstö Toimintamme ankkuroituu suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen ja pitkään kansainväliseen kokemukseen. Tarjoamme asiakkaillemme konsultoinnin, koulutuksen, monialaisen yhdyskuntasuunnittelun ja ohjelmistoliiketoiminnan palveluita kotimaassa ja kansainvälisesti. Vahvuutemme on laaja-alainen, jatkuvasti kehittyvä osaaminen ja kyky toimia joustavasti muuttuvassa ympäristössä. Henkilöstömme on korkeasti koulutettua: noin 90 % työntekijöistä on suorittanut vähintään alempaa korkeakouluastetta vastaavan tutkinnon. Henkilöstön osaamista kehitetään myös pitkäjänteisellä ja tavoitteellisella sisäisellä koulutuksella. Toimintamme pohjautuu neljään arvoon: merkityksellisyys, monipuolisuus, yrittäjähenkisyys ja asiakaslähtöisyys. Vuoden 2018 aikana FCG:llä toteutettiin arvokirja, jota varten haastateltiin kuuttatoista FCG:läistä. Osalla haastatelluista oli työhistoriaa kahden kuukauden verran, osalla vuosia. Jokainen sai puhua juuri siitä arvosta, josta itse halusi. Osa valitsi kaksi arvoa ja osalla yksi arvo johti toiseen ja niistä muodostui kokonaisuus. Haastatteluista toteutettiin myös videoita FCG:n eri kanaviin. FCG on myös monimuotoinen työpaikka. Monimuotoisuuden ulottuvuuksia ovat ikä, sukupuoli, terveydentila, Kotimaan henkilöstön tunnuslukuja FCG-konserni 2018 2017 Henkilöstö keskimäärin* 736 743 Palkat ja palkkiot, M 32,1 30,2 *) Luvuissa on mukana konsernin kotimaan keskimääräisen henkilöstömäärän lisäksi ulkomaan projekteissa työskentelevät projektihenkilöt keskimääräisiksi henkilötyövuosiksi muunnettuna. etninen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus ja seksuaalinen suuntautuminen. Työyhteisössämme liitämme monimuotoisuuden käsitteeseen myös koulutuksen, kokemuksen, persoonallisuuden ja taidot. Tarjoamme yhtäläiset mahdollisuudet naisille ja miehille edetä urallaan. Tasa-arvo näkyy myös työehdoissa, palkkauksessa ja työskentelyolosuhteiden luomisessa. Meillä on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle ja sitoudumme kaikessa toiminnassamme edistämään monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Toimintamme lähtökohtana on vastuullisuus ja eettisyys. Olemme sitoutuneet Yhdistyneitten kansakuntien kestävän kehityksen ja vastuullisen liiketoiminnan periaatteisiin ja Suomen kehityspolitiikan tavoitteisiin ja periaatteisiin kansainvälisissä kehityshankkeissamme. FCG-konsernin palveluksessa oli vuonna 2017 keskimäärin 736 työntekijää kotimaassa ja kansainvälisesti. Luvussa ovat mukana myös kansainvälisten projektien työntekijät kokoaikaisiksi henkilötyövuosiksi muunnettuna. Kotimaan henkilöstömäärä vuoden lopussa oli 503 työntekijää. Konsernin kotimaan henkilöstön keski-ikä on 43 vuotta ja naisten osuus henkilöstöstä on 46 %. Kotimaan henkilöstön rakenne FCG-konserni 2018 2017 miehiä 54 % 56 % naisia 46 % 44 % yhteensä 100 % 100 % Henkilöstön keski-ikä 43 vuotta 43 vuotta Kotimaan henkilöstön ikäjakauma Ikäryhmä Yht. 2018 2017 alle 25 25 5 % 4 % 26 30 54 11 % 11 % 31 35 74 15 % 13 % 36 40 88 17 % 17 % 41 45 55 11 % 12 % 46 50 54 11 % 11 % 51 55 60 12 % 14 % 56 60 63 13 % 12 % 61 65 24 5 % 5 % yli 66 6 1 % 1 % yhteensä 503 100 % 100 % Koulutusjakauma Yht. 2018 2017 tutkijakoulutusaste 14 3 % 2 % ylempi korkeakouluaste 212 42 % 42 % alempi korkeakouluaste 162 32 % 32 % alin korkeakouluaste 59 12 % 12 % opiskelija 29 6 % 7 % keskiaste 16 3 % 3 % ylempi perusaste 11 2 % 1 % yhteensä 503 100 % 100 % FCG:n joukkuessa Pirkan Pyöräilyssä 2018 oli mukana myös nuorempaa väkeä. Matias Kero, 6 v. pyöräili isänsä Paavon kanssa 40 km:n reitin. 38 39
Tilinpäätös Tuloslaskelma FCG-konserni 31.12.2018 31.12.2017 Liikevaihto (1 000 ) 85 063 82 135 Liiketoiminnan muut tuotot 10 878 516 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana 2 234 2 155 Ulkopuoliset palvelut 18 044 16 990 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 32 056 30 244 Henkilösivukulut Eläkekulut 4 810 4 594 Muut henkilösivukulut 1 756 1 956 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot 3 666 3 155 Liiketoiminnan muut kulut 23 854 20 690 Liikevoitto 9 521 2 867 Rahoitustuotot ja -kulut Tuotot osuuksista saman konsernin yrityksissä Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista 201 5 Muut korko- ja rahoitustuotot 996 Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista 4 Korkokulut ja muut rahoituskulut 440 496 Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 9 282 3 368 Tuloverot 990 1 331 Tilikauden voitto 8 292 2 037 Vähemmistön osuus 141-23 Konsernin voitto 8 432 2 014 40 41
Tase FCG-konserni 31.12.2018 31.12.2017 Vastaavaa (1 000 ) Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot 520 501 Aineettomat oikeudet 217 Konserniliikearvo 3 732 7 820 Liikearvo 1 617 6 Muut pitkävaikutteiset menot 763 373 Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1 244 1 143 Muut aineelliset hyödykkeet 22 23 Sijoitukset Osuudet saman konsernin yrityksissä 434 Osuudet omistusyhteysyrityksissä 19 20 Muut osakkeet ja osuudet 327 327 Muut saamiset 168 Pysyvät vastaavat 8 461 10 815 Vaihtuvat vastaavat (1 000 ) Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset 13 593 13 555 Saamiset saman konsernin yrityksiltä 397 505 Lainasaamiset 36 62 Muut saamiset 286 658 Siirtosaamiset 12 957 12 012 Laskennalliset verosaamiset 19 21 Rahoitusarvopaperit Muut arvopaperit 250 250 Rahat ja pankkisaamiset 21 547 13 488 Vaihtuvat vastaavat 49 085 40 553 FCG-konserni 31.12.2018 31.12.2017 Vastattavaa (1 000 ) Oma pääoma Osakepääoma 7 679 7 679 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 12 000 12 000 Edellisten tilikausien voitto 3 982 1 190 Tilikauden voitto 8 432 2 014 Oma pääoma yhteensä 32 093 22 883 Vähemmistöosuudet 211 513 Pakolliset varaukset 83 106 Vieras pääoma Laskennallinen verovelka 303 319 Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 576 4 331 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 470 1 288 Saadut ennakot 7 138 6 902 Ostovelat 3 626 3 284 Velat saman konsernin yrityksille 278 175 Muut velat 2 973 3 249 Siirtovelat 9 795 8 318 Lyhytaikaiset velat yhteensä 24 280 23 216 Vieras pääoma yhteensä 25 158 27 866 Vastattavaa 57 546 51 368 Vastaavaa 57 546 51 368 42 43
Rahoituslaskelma FCG-konserni 1.1. 31.12.2018 1.1. 31.12.2017 Liiketoiminnan rahavirta (1 000 ) Liikevoitto 9 521 2 867 Suunnitelman mukaiset poistot 3 666 3 155 Oikaisut liikevoittoon -9 637-39 Käyttöpääoman muutos 1 463-125 Maksetut korot -94-160 Saadut korot 3 4 Osingot, kurssivoitot ja -tappiot -370-189 Maksetut verot -853-1 490 Liiketoiminnan rahavirta 3 699 4 022 Investointien rahavirta (1 000 ) Investoinnit aineett. ja aineell. hyödykkeisiin -573-535 Aineett. ja aineell. hyödykkeiden luovutustulot 54 Investoinnit tytäryhtiöihin ja muihin sijoituksiin -2 871-3 309 Myydyt tytäryhtiöosakkeet 9 619 Sijoitusten myynti ja tuotot 19 Investointien rahavirta 6175-3771 Rahoituksen rahavirta (1 000 ) Pitkäaikaisten lainojen nostot 4 429 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -375-3 072 Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut -117-155 Lyhytaikaisten lainasaamisten muutos 26 75 Osingonjako -1 350-1 300 Rahoituksen rahavirta -1 816-23 Rahavarojen muutos (1 000 ) 8 059 228 Rahavarat 1.1. 13 738 13 510 Rahavarat 31.12. 21 797 13 738 44 FCG:n konsernihallitus. Kuvassa edessä vasemmalta Timo Laitinen, Hanna Tainio, puheenjohtaja Minna Karhunen sekä Sari Kola-Nyström. Takana vasemmalta lukien Timo Kietäväinen, Kirsti Lindberg-Repo ja Erkka Valkila. 45
Konsernitilinpäätöksen laajuus ja laadintaperiaatteet Toimintakertomus Konsernitilinpäätökseen on yhdistetty Emoyhtiö FCG Finnish Consulting Group Oy Tytäryhtiö FCG Koulutus Oy Tytäryhtiö FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Tytäryhtiö FCG Konsultointi Oy Tytäryhtiö FCG International Oy Tytäryhtiö FCG International Danismanlik Hizmetleri Limited Sirketi Tytäryhtiö FCG City Portal Oy Tytäryhtiö FCG Talent Oy (ent FCG Kuntarekry Oy) Tytäryhtiö Elbit Oy, sulautunut FCG Kuntarekry Oy:öön Tytäryhtiö FCG Prodacapo Group Oy (myyty 8.10.2018) Tytäryhtiö FCG Prodacapo Finland Oy Tytäryhtiö Nirvaco AS, Norja Tytäryhtiö FCG Prodacapo Sweden AB Tytäryhtiö FCG Prodacapo SYD AB Tytäryhtiö FCG Miraplan Oy, sulautunut FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:öön Tytäryhtiö FCG Smart Transportation Oy, 8.8.2018 alkaen Tytäryhtiö FCG Flowmedik Oy, 1.8.2018 alkaen Tytäryhtiö Finnish Consulting Group Asia Pte. Ltd, Singapore Tytäryhtiö FCG ANZDEC Ltd, Uusi Seelanti Tytäryhtiö FCG Invicta Oü, Viro, myyty 2.2.2018 Tytäryhtiö Finnish Consulting Group SRL, Romania Tytäryhtiö LLC Finnish Consulting Group, Ukraina Tytäryhtiö FCG SIPU International Ab, Ruotsi Tytäryhtiö POVVIK EAD, Bulgaria Tytäryhtiö FCG Swedish Development AB Tytäryhtiö Orgut Consulting AB, sulautunut FCG Swedish Development AB:hen FCG Kenya Ltd, Kenia Osakkuusyhtiö Oü Projektkeskus, Viro KPL 6:3.1 :n nojalla konsernitilinpäätökseen on jätetty yhdistelemättä Fmedik Sweden AB, SIPU AB, Ruotsi sekä Osakkuusyhtiö Oü Projektkeskus, Viro. Konsernitilinpäätös on laadittu hankintamenomenetelmällä. Konsernin sisäiset liiketapahtumat, sisäiset saamiset ja velat sekä sisäinen voitonjako on eliminoitu. Ulkomaanrahan määräiset saamiset ja velat on muutettu Suomen rahaksi tilinpäätöspäivän kurssiin. Ulkomaisten konserniyhtiöiden tuloslaskelmat on muutettu tilikauden keskikurssiin ja taseet on muutettu euromääräisiksi tilinpäätöspäivän kurssiin ja kurssiero sisältyy tilikauden voittoon. Konsernin sisäisen omistuksen eliminoinnista syntyvä muuntoero on esitetty edellisten vuosien voittovaroissa. Sellaiset projektit, joilla on kiinteä budjetti, kirjataan tuotoksitehdyn työn mukaan varovaisesti siihen asti kun budjettia on käytettävissä. Budjetin ylittävät työt ja kulut kirjataan projektin kuluksi. Näitä vastaavia tuottoja ei jaksoteta. Muut hankkeet tuloutetaan juoksevasti laskutuksen mukaisesti. Hyllypoistoista 149 774,16 eur ei ole kirjattu laskennallista verosaamista. FCG Finnish Consulting Group on Kuntaliitto Holding Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö. FCG Finnish Consulting Group Oy:n ja sen tytäryhtiöiden muodostama konsernitilinpäätös sisältyy Kuntaliitto Holding -konserniin. Kuntaliitto Holdingin konsernitilinpäätös sisältyy Suomen Kuntaliitto ry -konserniin, jonka emoyhtiö on Suomen Kuntaliitto ry. Konsernitilinpäätöksen jäljennös on saatavissa osoitteessa: Suomen Kuntaliitto ry, Taloushallinto, Toinen Linja 14, 00530 Helsinki. 46 47
Ympäristötekijät Toiminnalla on vain vähäisiä ympäristövaikutuksia johtuen sen palvelujen luonteesta. Yhtiössä on minimoitu paperinkulutusta ja jätteet lajitellaan ja kierrätetään. Matkustamista on vähennetty videoneuvotteluiden avulla. FCG:ssä otetaan huomioon ympäristönäkökulmat asiakkaille tarjottavissa palveluissa. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:llä on ISO 14001 ympäristö- ja ISO 9001 laatusertifikaatit ja ne kattavat kaikki tämän liiketoimintaryhmän palvelut sekä toimistot Suomessa. FCG-konserni on mukana myös FIBS-yritysvastuuverkostossa. Hallituksen esitys yhtiön voittoa koskeviksi toimenpiteiksi FCG-konsernin emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat tilinpäätöshetkellä 27 642 143,14 euroa. Emoyhtiön tilikauden voitto oli +12 951 164,52 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että voitonjakokelpoiset varat käytetään seuraavasti: osinkona jaetaan yhteensä 2 300 000,00 jätetään omaan pääomaan 25 342 143,14 27 642 143,14 Osakkeiden määrä osake lajeittain ja osakelajia koskevat yhtiöjärjestyksen pääasialliset määräykset Yhtiön osakepääoma jakautuu seuraavasti 2018 2017 osakkeet (yksi ääni/osake) 19 679 000 kpl 19 679 000 kpl Kaikilla osakkeilla on samanlainen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin. Omat osakkeet Emoyhtiön hallussa ei ole omia osakkeita. Tietoja yhtiön organisaatiosta, johdosta ja tilintarkastajasta FCG Finnish Consulting Group Oy:n hallituksessa olivat tilikaudella: Jari Koskinen, hallituksen puheenjohtaja Hanna Tainio, varapuheenjohtaja Timo Kietäväinen Sari Kola-Nyström Antti Kuosmanen 24.4.2018 asti Timo Laitinen Kirsti Lindberg-Repo Erkka Valkila 24.4.2018 alkaen Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut HM Ari Kolehmainen 31.12.2018 asti ja DI Mari Puoskari 1.1.2019 alkaen. Konsernin johtoryhmän tilikaudella 2018 muodostivat konsernin toimitusjohtajan lisäksi liiketoimintaryhmien johtajat: KTM Anette Vaini-Antila, Kansainvälinen liiketoiminta DI, MBA Jari Marttinen, Suunnittelu ja tekniikka -liiketoiminta DI Tommi Patanen, Konsultointiliiketoiminta DI Tarja Salonen, Koulutusliiketoiminta 1.10.2018 alkaen. Yhtiön tilintarkastaja oli tilikaudella KPMG Oy Ab, tilintarkastus yhteisö, päävastuullisena tilintarkastajanaan Heidi Vierros. FCG-konsernin johtoryhmä maaliskuussa 2019. Vasemmalta Tarja Salonen (FCG Koulutus), Pauli Santala (FCG Suunnittelu ja tekniikka), konsernijohtaja Mari Puoskari, Tommi Patanen (FCG Johtaminen ja ohjelmistot) ja talousjohtaja Seija Salminen. Kuvasta puuttuu FCG International -liiketoimintaryhmän johtaja Anette Vaini-Antila. 48 49
Olennaiset tapahtumat tilikauden jälkeen FCG-konsernin toimitusjohtajana ja konseriyhtiöiden hallituksen puheenjohtajana aloitti 1.1.2019 DI Mari Puoskari. FCG-konsernin hallituksen puheenjohtaja on 1.2.2019 alkaen Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n toimitusjohtaja on 8.2.2019 alkaen M.Sc. Pauli Santala. Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä FCG-konsernin liikevaihdon vuonna 2019 arvioidaan kasvavan vuodesta 2018 ja tuloskehityksen jatkuvan positiivisena. Riskit ja epävarmuustekijät Suomen julkishallinnon meneillään oleva rakennemuutos, kehitysyhteistyöhön suunnatun rahoituksen muutokset kansainvälisessä toiminnassa sekä lisääntyvä kilpailu edellyttävät projektitoiminnan johtamisen ja resurssien käytön tehostamista ja hyvin asiakaslähtöistä toimintaa kaikilta konserniyhtiöiltä. Kansainvälisessä toimintaympäristössä ja erityisesti kehittyvissä talouksissa maariskit ovat usein Suomea korkeammat. Yhtiö ja rahoittajat hallitsevat riskejä systemaattisesti osana normaalia projektiliiketoimintaa. Kansainvälisten yhtiöiden ja sivuliiketoimintapisteiden perustamisen ja lakkauttamisen yhteydessä käytetään ulkopuolisia neuvonantajia, kuten myös merkittävimpien uusien sopimusten laatimisessa. Tutkimus- ja tuotekehitystoiminta Konsernin liiketoiminta on asiakaslähtöistä ja asiakkaan erityistarpeisiin suunniteltua. Vuonna 2018 konsernissa tehdyn tuotekehityksen omarahoitus oli noin 0,2 miljoonaa euroa. Myös työmenetelmiä kehitetään jatkuvasti ja osa tästä kehitystyöstä tehdään yhteistyöprojekteina konsernin ulkopuolisten yhtiöiden kanssa. Kansainvälisen tarjoustoiminnan yhteydessä tehdään merkittävää metodologista ja muuta kehitystyötä sekä yksilötason tutkimustoimintaa. Päätoimittaja Eeva Kokki Ulkoasu Taina Kytöaho Kuvat Eeva-Riikka Bossmann, Anna Helenelund, Henning Göransson Sandberg, Kemin matkailu Oy, Tiina Leinonen, Markku Lempinen, Jorge Maluenda, Bishnu Prasad Kafle, Jussi Rekiaro, Joonas Saari, Jarmo Teinilä, Jukka Tulivuori ja FCG:n kuva-arkisto Visualisoinnit Aapo Järvinen, Matti Mikkilä ja Mika Riekki Painopaikka Grano Oy, Helsinki YMPÄRISTÖMERKKI MILJÖMÄRKT 4041 0955 Painolaitos 50 51